Peruste #1 2013058

VASEMMISTON STRATEGIA JA PARLAMEN­TARISMI

miika salo

Valtiota ja politiikkaa ei voi käsitellä irrallaan talouden ja ideologian kysymyksistä. Pyrittäessä yhteiskunnalliseen muutokseen on otettava huomioon myös parlamentaarisen toiminnan ulkopuoliset kamppailut. Tässä artikkelissa tarkastelen kysymystä vasemmiston näkökulmasta. Vasemmiston tavoitteiden saavuttamiseksi on kasvatettava kansalaisten poliittisia osallistumismahdollisuuksia ja taloudellisia valmiuksia omaehtoiseen toimintaan.

059Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi

rkiajattelussa politiikka ja de-mokratia samastuvat parlamen-taariseen toimintaan tai hieman

laajemmin nykyisen valtio-opin käsit-tämään ”poliittiseen järjestelmään”, johon kuuluvat myös erilaiset etu- ja kansalaisjärjestöt sekä joukkoviestintä-välineet. Tässä käsityksessä vaalit ovat demokratian ja poliittisen toiminnan keskiössä.

Käsitys valtiosta vaikuttaa siihen, mi-kä ajatellaan poliittisen toiminnan alu-eeksi ja mihin keskitytään. Bob Jes-sop esittää, että sosiaalidemokraattiset liikkeet ymmärtävät länsimaisen val-tion neutraalina välineenä, jota kaikki poliittiset voimat voivat käyttää yhtä-läisesti omien tavoitteidensa edistämi-seksi. Tällöin keskitytään parlamen-taariseen toimintaan ja vaalivoittojen tavoittelemiseen. (Jessop 1982, 14.)

Parlamentarismi on yhteiskunnalli-sen päätöksenteon järjestelmä, jolla on taipumus rajata politiikan kenttää ni-menomaan parlamentaariseen toimin-taan ja vaaleihin. Bernand Manin (1997) korostaa kirjassaan The Principles of Rep-resentative Government, kuinka parla-mentarismi on ollut eliittien tietoinen ratkaisu vallitsevaksi hallintamuodok-si. Hänen mukaansa pyrkimykset kan-sanvaltaisempiin, kansan itsehallintoon perustuviin poliittisiin järjestelmiin on saatu sen avulla karsittua.

Parlamenttien ulkopuolella oikeistol-

1 Yhteys kapitalismin ja parlamentaarisen hallintotavan välillä ei ole kuitenkaan väistämätön, kuten Kiinan kehitys on esimerkiksi Slavoj Žižekin mukaan osoittanut. Etenkin länsimaiden ulkopuolella, maailmanjärjestelmän periferioissa, myös autoritaarisemmat kapitalistiset hallintotavat ovat hyvin tavallisia.

la on vahva asema sen kannattajakun-nan ja avainasemassa olevien henkilöi-den taloudellisten voimavarojen vuoksi. Mahdollisuudet lobbaukseen ja poliit-tisten toimijoiden rahoitukseen, kuten myös mainostukseen ja muun muassa tiedotusvälineiden omistukseen, tuovat laajoja yhteiskunnallisia vaikutusmah-dollisuuksia.

Parlamentarismi samastetaan usein demokratiaan. Jos asiaa tarkastellaan historiallisesti, kyse on hyvin erilai-sesta järjestelmästä. Parlamentarismin juuret ovat anglosaksien hallinnossa en-simmäisen vuosituhannen jälkipuolis-kolla. Nykymuotoonsa se kehittyi Eng-lannissa 1600–1700-luvuilla yhdessä kapitalismin kehityksen kanssa. Myö-hemmin tämä hallintotapa, samoin kuin siihen usein liittyvä kapitalistinen tuo-tantotapakin1, levisi Eurooppaan ja län-simaiden hegemonisen aseman kautta ympäri maailman.

Antiikin Ateenan ekklesia oli hyvin toisenlainen järjestelmä. Demokratia ei ollut edustuksellista, vaan pikemmin suoraa. Aristoteles ja Platon kuvaavat vaaleja aristokraattisena, rikkaita suo-sivana valintatapana, ja arvontaa puo-lestaan demokraattisena, heidän när-kästyksekseen köyhiä suosivana (ks. Aristoteles, Politiikka 1294b; Platon Lait, III kirja; Valtio 557a).

Parlamentaarisessa järjestelmäs-sä rikkaat pääsevät köyhiä helpommin

060 Peruste #1 2013

päättäviin asemiin yhteiskunnassa, koska köyhimmillä ei ole esimerkik-si edesmenneen Aatos Erkon tapaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskun-nalliseen keskusteluun. Rikkaimmilla on taloudellisen asemansa vuoksi suo-raa vaikutusvaltaa virallisen päätök-sentekojärjestelmän ulkopuolella. Par-lamentarismia voisikin nykyisessä muodossaan kutsua (karkeasti) ”rahan demokratiaksi”. 1800-luvulla Euroo-passa kehittynyt työväenliike suhtautui parlamentarismiin aluksi kriittisem-min, mutta vähitellen käsitys muuttui. Uskottiin, että parlamentarismin luon-ne muuttuu, kun työväestön jäseniä saadaan parlamenttiin (Kautsky 1907, 58, 116–131).

Parlamentaarinen päätöksentekojär-jestelmä on juurtunut erityisesti länsi-maihin, joissa se on kehittynyt. Se on eräs tapa ratkaista, kuinka poliittiset päätökset tehdään, ja miten päätöksen-tekijöiden joukko valikoituu. Se ei ole ainoa, eikä välttämättä vasemmiston

päämäärien kannalta toivottavin yh-teiskunnan poliittisen järjestäytymisen muoto. Vasemmisto tarvitsee päivän-poliittisen toiminnan lisäksi myös visi-oita uudenlaisesta yhteiskunnasta, joka poikkeaa nykyisestä niin taloudellisesti kuin poliittisestikin.

valtion ääriviivat

On varsin yleisesti hyväksyttyä, että alistava voimankäyttö on osa valtio-ta. Nykyisessä valtio-opissa viitataan usein Max Weberin määritelmään, jos-sa ”valtio on laitosmainen herruusyh-teenliittymä, jonka onnistuu menes-tyksekkäästi monopolisoida legitiimi fyysinen väkivalta jollakin alueella” (Weber 2009, 78). Voimankäytön mono-polin avulla on mahdollista, että yhteis-kunnan yksi ryhmä käyttää valtioval-taa muita ryhmiä vastaan.

Marxilaisessa valtiokäsityksessä eri-tyistä on luokkanäkökulma, jossa (ka-pitalistista) valtiota pidetään kapita-listiluokan valta-asemaa ylläpitävänä kokonaisuutena. Valtion nähdään toi-mivan kapitalistien etujen mukaises-ti, mutta ei heidän suorassa komen-nossaan. Taloudellisesti vahvimman luokan valta määrittelee rajat hallituk-sen vaikutusmahdollisuuksille. Kuten Joachim Hirsch kirjoittaa Turvavaltios-sa, hallituksen pelivara on ”kytketty edellytyksiin, jotka juontavat juurensa valtiollisen ja parlamentaarisen kentän ulkopuolelle” (Hirsch 1985, 59).

Claus Offe kuvaa, miten kapitalisti-sen valtion toimintaa ohjaa ja rajaa nel-jä toimintaehtoa: yksityinen tuotanto – pääoma ja työvoima ovat yksityisessä omistuksessa ja yksityiset päätökset oh-jaavat tuotantovälineiden käyttöä; ve-

1960­LUVUN TAITTEESSA HYVINVOINTIVALTION IDEA SAATIIN YLEISESTI HYVÄKSYTYKSI OIKEISTON VASTUSTUKSESTA HUOLIMATTA. KESKEISENÄ TEKIJÄNÄ MUUTOKSESSA OLIVAT KANSALAISLIIKKEET, JOTKA PYSTYIVÄT MUUTTAMAAN ILMAPIIRIÄ SITEN, ETTÄ LEIKKAUSPOLITIIKASTA SIIRRYTTIIN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄÄN SOSIAALI­POLITIIKKAAN.

061Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi

rotusrajoitteet – poliittisen vallan mah-dollisuudet edistää mitään päämääriä riippuvat verotuksen kautta saatavis-ta varoista ja näin yksityisen pääoman kasautumisen suuruudesta; kasautumi-nen – valtiovalta on riippuvainen kasau-tumisprosessista, ja tästä syystä valtio-vallalla on intressi edesauttaa sellaisia olosuhteita, jotka edistävät pääoman yksityistä kasautumista; legitimiteetti – periaatteessa parlamentaarisissa demo-kraattisissa hallintomuodoissa kullakin puolueella on mahdollisuus valtioinsti-tuution hallintaan siinä määrin kuin se kerää ääniä vaaleissa. Tämä mekanismi peittää alleen sen, että materiaalisesti valtiovallan käytettävissä olevat resurs-sit riippuvat ensisijaisesti kasautumis-prosessista, eivätkä äänestäjien prefe-rensseistä. (Offe 1984, 119–121.)

Koska ”poliittisena” ymmärretty val-ta on sidoksissa myös talouteen ja ideo-logiaan, on tavanomaista valtio- ja politiikkakäsitystä pidettävä liian sup-peana. Uudempaan keskusteluun pal-jon vaikuttaneen Antonio Gramscin mukaan valtio on paljon enemmän kuin vain väkivaltakoneisto. Tärkeät poliit-tiset tapahtumat ovat usein seuraus-ta aloitteista, jotka tulevat varsinaisten poliittisten elinten ulkopuolelta. Valtiol-la ei tule tarkoittaa ainoastaan hallinto-koneistoa, vaan myös hegemoniaa tuot-tavaa kansalaisyhteiskuntaa. Gramscin kuuluisan määritelmän mukaan ”valtio = poliittinen yhteiskunta + kansalaisyh-teiskunta eli hegemonia, jonka tukena ovat pakkokeinot.” (Gramsci 1982, 124–125, 126.)

Gramsci jaottelee valtiovallan kah-teen ilmenemismuotoon: hallintaan se-kä intellektuaaliseen ja moraaliseen joh-tamiseen. Eräs hallitusvallan saamisen

tärkeimmistä ehdoista on ”johtoase-man” saavuttaminen yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisen vaikutusvallan on oltava riittävän laajaa, jotta pystyy aja-maan omia päämääriään menestyksek-käästi. Hallitessaankin on jatkettava ”johtamista”, eli johtoaseman on perus-tuttava myös ideologiseen johtajuuteen. (Gramsci 1975, 2010–2011.)

ideologiset valtiokoneistot

Gramscin käsityksistä inspiroituivat muiden muassa Louis Althusser ja Ni-cos Poulantzas, jotka toivat 1960- ja -70-lukujen taitteessa ”ideologiset val-tiokoneistot” mukaan keskusteluun val-tioteoriasta. Heidän mukaansa valtio koostuu instituutioista, joista osa toi-mii etupäässä pakottavin keinoin ja toi-silla on pääasiassa ideologinen tehtävä. Ensimmäiset muodostavat valtion pa-kotuskoneiston ja jälkimmäiset valtion ideologiset koneistot, joita ovat Poulant-zasin mukaan esimerkiksi kirkko, po-liittiset puolueet, ammattiliitot (poikke-uksena vallankumoukselliset puolue- tai ammattiliittojärjestöt), koulut, joukko-tiedotusvälineet (sanomalehdet, radio, televisio), ja, tietystä näkökulmasta, perhe. (Poulantzas 1969, 77–78).

Valtio on Poulantzasille taho (instan-ce), joka ylläpitää yhteiskunnan yhte-näisyyttä ja uusintaa yhteiskuntajär-jestelmän olemassaolon ehtoja. Tällöin sekä pakottava että ideologiset koneis-tot kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Vuoden 1968 kamppailuissa ja keskus-telussa yliopistojen autonomiasta tuli selväksi, että pakottava koneisto pystyy määräämään sen, millainen yliopisto voi olla. Tästä syystä Poulantzasin mu-kaan valtion pakotuskoneistoa olisi pys-

062 Peruste #1 2013

tyttävä muuttamaan radikaalisti, jot-ta voidaan muuttaa nykyisiä ideologisia valtiokoneistoja.2

vasemmisto ja hallituskysymys3

Kysymys poliittisesta vallasta ja yhteis-kunnallisesta vaikuttamisesta on huo-mattavasti vain arkisesti ymmärrettyä

”politiikkaa” laajempi. Vasemmistolai-sista hallituksista tai hallitusasemis-ta huolimatta politiikkaa tehdään kapi-talismin olosuhteissa. Hallituskysymys jakaa mielipiteitä vasemmiston sisällä. Asiaan on suhtauduttava aina tapaus-kohtaisesti ja pohdittava, mitä merki-tystä ja vaikutusta hallitusasemalla voi olla vasemmiston tavoitteiden kannalta.

2 Ideologisista valtiokoneistoista laajemmin ks. Althusser 1984. Ideologisten valtiokoneistojen kritiikkiä ks. Laclau 1975, 100–101 ja Poulantzas 1974, 299–.

3 Kiitokset Joonas Laineelle avustavista ideoista luvun luonnostelussa.

San

dra

Cris

tina

Gob

et

063Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi

Parlamentaarinen toiminta ja eten-kin hallitusasemat muovaavat myös puolueita ideologisesti, mikä saa va-semmistopuolueet ”maltillistamaan” tavoitteitaan. Sosiaalidemokraattien toimintatapa perustuu nykyisin käy-tännössä parlamentaariseen toimintaan ja hallitusaseman tavoitteluun. Parla-mentaarisessa toiminnassa voi olla vaa-rana tietynlainen aristokraattisuus ja elitismi, jolloin kaikki muutokset pyri-tään tekemään ”normaalissa päiväjär-jestyksessä”, parlamentaarisen proses-

sin kautta, vaikka toiset tavat voisivat olla tehokkaampia.

Pidättäytyminen parlamentaarises-ta toiminnasta tai kategorinen kieltäy-tyminen hallitusasemasta ei ole sekään toimiva ratkaisu. Kuten Rosa Luxem-burg -säätiön Michael Brie (2010) kir-joittaa, jos vasemmisto jättää valtio-koneiston vain oikeiston pelikentäksi, vasemmisto tulee kyllä tämän myöhem-min tuntemaan, eikä sillä tällöin ole mi-tään vaikutusvaltaa valtiokoneistoon.

Hallitusasemissakin on mahdollisuus

Sandra Cristina G

obet”Collage”

064 Peruste #1 2013

vaikuttaa politiikkaan sosialistisesti, mutta se ei takaa sitä, että vasemmisto pystyisi siellä edistämään omia tavoit-teitaan. Esimerkiksi Saksan Branden-burgin sosiaalidemokraattien ja va-semmistopuolueen koalitio ei ole nyt kolmen hallitusvuotensa aikana käy-tännössä pystynyt muuttamaan poli-tiikan suuntaa. Toisaalta yhteiskunta voi muuttua vasemmiston tavoitteiden mukaisesti myös ilman hallitusasemaa. Suomen 1950- ja 1960-lukujen hyvin-vointivaltiota rakentaneet uudistukset saatiin vietyä läpi hetkellä, jolloin va-semmistopuolueet olivat oppositiossa (Uljas 2012, 195–).

Päivi Uljaan tutkimus Hyvinvointival-tion läpimurto antaa hyvän esimerkin he-gemonisen kamppailun merkityksestä. 1960-luvun taitteessa hyvinvointival-tion idea saatiin yleisesti hyväksytyk-si oikeiston vastustuksesta huolimat-ta. Keskeisenä tekijänä muutoksessa olivat kansalaisliikkeet, jotka pystyi-vät muuttamaan ilmapiiriä siten, että leikkauspolitiikasta siirryttiin hyvin-vointia edistävään sosiaalipolitiikkaan. Ulkoparlamentaarista liikehdintää tu-ettiin parlamenteissa. Hyvinvointi-valtio ei syntynyt puoluepolitiikasta

tai poliittisen eliitin hyvyydestä, vaan kansalaisten omasta toiminnasta. Se sai jopa kokoomuksen siirtymään vaali-kampanjoinnissaan hyvinvointivaltion kannalle (Uljas 2012, 17).

Vaatimusliike alkoi ruohonjuuritasol-ta, ei esimerkiksi SKDL:n johtamana. Liikkeen huomattuaan SKDL meni kyl-lä mukaan. Liikehdinnän innoittama-na eduskunnassa lapsilisien leikkausta vastaan pidetyt jarrutuspuheenvuorot ”aukaisivat padot” ja saivat aikaan liik-keen valtavan kasvun. Uljaan sanoin jarrutuksessa ”äänessä olivat SKDL:n kansanedustajat. He puhuivat niin kau-an, ettei päätöstä lapsilisien siirtämi-sestä kyetty tekemään kesäkuun vii-meiseen päivään mennessä kuten laki edellytti”. Tämä sai paljon julkisuutta, ja liikehdintä nousi hyvin laajaksi sekä maaseudulla että kaupungeissa. SKDL ei varsinaisesti järjestänyt liikettä, vaikka aktiiveista osa olikin todennä-köisesti SKDL:n kannattajia (Uljas 2012, 166–169.) Puolue heräsi lähinnä kansa-laisten toiminnan ja ”kentän” vaatimus-ten jälkeen. (Uljas 2012, 233).

Uudistusten toteuttamiseen vaadit-tava toimintatapojen yhdistelmä riip-puu olosuhteista. Tuloksia voidaan

KUITENKIN, VAHVA SITOUTUMINEN KÄYTTÄMÄÄN SAMOJA TOIMINTATAPOJA OIKEISTOPUOLUEIDEN KANSSA NÄYTTÄISI VAIKUTTAVAN KIELTEISESTI VASEMMISTOON. KUN VAALI­KAMPANJOISSA LUVATAAN UUDENLAISTA POLITIIKKAA, EIKÄ TÄTÄ KUITENKAAN SITTEN VOIDA TOTEUTTAA EDES HALLITUKSESTA KÄSIN, IHMISET VOIVAT TURHAUTUA PÄIVÄNPOLITIIKKAAN JA NÄHDÄ KAIKKI PUOLUEET SAMANLAISINA.

065Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi

saada hallituksesta, oppositiosta tai parlamentin ulkopuolelta. Mitään yleis-päteviä sääntöjä ei ole, vaan ratkaisujen tulee pohjautua toimintaympäristön ja -tilanteen tutkimukseen.

Kuitenkin, vahva sitoutuminen käyt-tämään samoja toimintatapoja oikeis-topuolueiden kanssa näyttäisi vaikut-tavan kielteisesti vasemmistoon. Kun vaalikampanjoissa luvataan uudenlais-ta politiikkaa, eikä tätä kuitenkaan sit-ten voida toteuttaa edes hallituksesta käsin, ihmiset voivat turhautua päivän-politiikkaan ja nähdä kaikki puolueet samanlaisina. Vasemmistopuolueet toi-mivat kansalaisten odotusten ja hyvin rajallisen liikkumavaran puristuksissa, kuten Norjan vasemmiston Wahl (2010) hyvin huomauttaa. Hänen mukaan-sa tämä on johtanut siihen, että luotta-mus vasemmistoon on vähentynyt ja samalla radikaali oikeisto on vahvistu-nut, vaikka vasemmisto onkin toimin-nallaan pyrkinyt täysin päinvastaiseen suuntaan.

vasemmiston strategia

Länsimaissa, joissa valtiorakenteet ovat muotoutuneet hyvin monimutkaisiksi, ei saada aikaan merkittäviä yhteiskun-nallisia uudistuksia toimimalla vain val-tiorakenteiden ulkopuolella. Nykyinen linja nojaa kuitenkin liiaksi parlamen-taariseen toimintaan. Liikkumavara jää pieneksi, ellei lisäksi saada kehitettyä riittävän suurta joukkoliikettä.

Kuuluisa esimerkki parlamentaari-sen voiton riittämättömyydestä on Al-lenden Chile. Allende voitti presiden-tinvaalit saatuaan 36,3 % prosenttia äänistä (kristillisdemokraattien Tomic sai 27,9 % samankaltaisella, joskin vä-

hemmän vasemmistolaisella ohjelmal-la). Vasemmisto ei kyennyt saamaan koko valtiokoneistoa hallintaansa, ja oi-keisto kampanjoi jatkuvasti Allendea vastaan. Oikeisto tunnetusti kaatoi Al-lenden hyvin rajuin menetelmin, joihin vasemmisto ei ollut tuolloin riittävästi varautunut.

Hilary Wainwright (2012) katsoo, et-tä sosiaalidemokraattinen linja on osoit-tanut toimimattomuutensa nykyisen fi-nanssikriisin oloissa. 1980-luvun jälkeen vasemmisto ei ole pystynyt rakenta-maan yhteiskunnallista muutosta omista tavoitteistaan ja arvoistaan käsin.

Kreikan vasemmistopuolueiden koa-litio Syriza on lupaavimpia esimerkkejä uudenlaisesta vasemmistolaisesta liik-keestä. Parlamentaarisen toimintan-sa kautta puolue pyrkii muovaamaan valtiota. On toimittava yhtäaikaisesti valtiokoneistossa ja sitä vastaan. Syri-za erottuu monista muista vasemmis-topuolueista siinä, että se ei katso ole-vansa vain joukkoliikkeiden poliittinen edustaja, vaan pyrkii aktiivisesti näi-den joukkoliikkeiden rakentamiseen. Puolue ohjaa saamaansa varallisuutta myös ulkoparlamentaariseen toimin-taan ja ruohonjuuritason järjestäytymi-seen.

Vasemmistopuolueiden kokemus-ten mukaan on pyrittävä rakentamaan sekä taloudellista että poliittista muu-tosta yhtäaikaisesti. Oli strategia mi-kä hyvänsä, ei voida ajatella, että ensin vallataan valtiovalta ja vasta sitten ale-taan uudistaa yhteiskuntaa.

Jessop (2012) näkee Kreikan nykyises-sä tilanteessa oikeana strategiana ase-mien valtaamisen valtiokoneistossa, mukaan lukien hallituksessa. Samanai-kaisesti on kuitenkin osoitettava kapita-

066 Peruste #1 2013

lismin riittämättömyys. Jotta Kreikasta saataisiin Euroopan yhteiskunnallisen uudistamisen ”vahva lenkki”, on va-semmiston siirryttävä vastarinnasta uuden vaihtoehdon rakentamiseen. On pyrittävä rakentamaan vaihtoehtoinen tuotantomalli, eikä pysähdyttävä vain uusliberalismin vastustamiseen. Tä-män lisäksi on kokeiltava uusia, ”alhaal-ta ylös” suuntautuvia yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan sekä solidaari-suuden ja yhteistyön muotoja ja käytän-töjä. On siis muodostettava ”konkreetti-sia utopioita” (ks. Lakkala 2012).

toiminnan uudistaminen

Laajasti ajatellen eurooppalaisen va-semmiston parlamentaarisella toimin-nalla olisi nykyisessä tilanteessa oltava seuraavat kolme tärkeintä tavoitetta:

Ensiksi on parannettava kansalaisten poliittisia osallistumismahdollisuuksia. Alhaisen äänestysaktiivisuuden olois-sa on helppoa perustella kansalaisten osallistamisen tärkeyttä muillekin po-liittisille ryhmille. On otettava käyttöön erilaisia ”demokratian laajentamisen” keinoja ja ajettava lainsäädännöllisiä uudistuksia sekä rohkaistava kansalais-ten suoraa poliittista toimintaa. Vasem-mistopuolueiden olisi ensimmäisenä omassa toiminnassaan käytettävä mah-dollisimman laajaa ja osallistuvaa kes-kustelua ja ideointia sekä annettava jä-senistölle suoraa päätäntävaltaa.

Toiseksi on kasvatettava kansalais-ten taloudellisia mahdollisuuksia oma-ehtoiseen toimintaan. Perustulon aja-minen sekä perusturvan korottaminen ovat ajankohtaisia parlamentaarisia ta-voitteita. Kolmanneksi on suoraan, re-hellisesti ja julkisesti paljastettava par-

lamentaarisen toiminnan rakenne ja siihen liittyvät ongelmat, eikä tyydyt-tävä kertomaan saavutetuista ”torjun-tavoitoista”.

Lisäksi on kehitettävä ulkoparlamen-taarista toimintaa rakentaen uutta yh-teiskuntaa jo nykyisissä olosuhteissa esimerkiksi osuuskunnin ja uudenlaisia päätöksentekotapoja kokeillen. Vasem-miston toiminnan painopistettä on siir-rettävä vahvemmin liikkeisiin ja omaeh-toiseen kansalaistoimintaan. Sitä kautta voidaan murtaa nykyistä hegemoniaa. Vasemmiston on otettava kysymys yh-teiskunnallisesta hegemoniasta tosis-saan, jos aikoo muuttaa yhteiskuntaa.

Hegemonian käsitteen tärkeimpänä kehittäjänä pidetyn Gramscin mukaan ”poliittisessa taistelussa ei voi matkia hallitsevien luokkien taistelukeinoja joutumatta helposti ansaan” (Gramsci 1982, 96). Hegemonia ei rakennu (vain) vaaleista, puolueohjelmista tai edes hal-litusasemista. Koska vasemmiston ta-voitteet ja voimavarat poikkeavat suu-resti oikeistosta, on käytettävä myös oikeiston toiminnasta poikkeavaa stra-tegiaa.

Tie eteenpäin on itsehallinnollisten vastavoimien kehittäminen ja näin ka-pitalistisen valtion rajaaminen yhä pie-nemmälle alueelle. Oikeisto on näyt-tänyt, että sillä on useita keinoja estää vasemmiston pääseminen ”liian pitkäl-le”. Laaja kansanliike muodostaa tuen oikeiston vastatoimien estämiseksi, ja se on ennakkoehto vasemmiston tavoit-teiden toteuttamiseksi.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, joka kirjoittaa Tampereen yliopistossa pro gradu -tutkielmaa marxilaisesta valtioteoriasta.

067Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi

lähteet

✕ Althusser, Louis (1984) Ideologiset valtiokoneistot. Kansankulttuuri ja Vastapaino, Helsinki–Tampere.

✕ Aristoteles (1991) Politiikka. Gaudeamus, Helsinki.

✕ Brie, Michael (2010) “Is Socialist Politics Possible from a Position in Government? Five Objections by

Rosa Luxemburg and Five Offers for a Discussion.” Teoksessa Daiber (toim.) 2010, 21–34.

✕ Daiber, Birgit (toim.) (2010) The Left in Government: Latin America and Europe compared. Rosa

Luxemburg Foundation, Brussels. [http://rosalux-europa.info/userfiles/file/theleftingovernment_

web.pdf – tarkistettu 20.11.2012.]

✕ Gramsci, Antonio (1975) Quaderni del carcere. Einaudi, Torino.

✕ Gramsci, Antonio (1982) Vankilavihkot. Valikoima 2. Kansankulttuuri, Helsinki.

✕ Jessop, Bob (1982) The Capitalist State: Marxist Theories and Methods. Blackwell, Oxford.

✕ Jessop, Bob (2012) Left strategy. Transform! 10/2012. [http://transform-network.net/journal/

issue-102012/news/detail/Journal/left-strategy.html – tarkistettu 20.11.2012.]

✕ Kautsky, Karl (1907) Parlamentarismi, kansanlainsäädäntö ja sosialidemokratia. Sosialistinen

aikakauslehti, Helsinki.

✕ Lakkala, Keijo (2012) Perustulo konkreettina utopiana. Revalvaatio 23.2.2012. [http://www.revalvaatio.

org/wp/keijo-lakkala-perustulo-konkreettina-utopiana/ – tarkistettu 20.11.2012.]

✕ Manin, Bernand (1997) The Principles of Representative Government. Cambridge University Press,

Cambridge.

✕ Offe, Claus (1984) Contradictions of the Welfare State. MIT Press, Cambridge.

✕ Platon (1999) Lait. Otava, Helsinki.

✕ Platon (2007) Valtio. Otava, Helsinki.

✕ Poulantzas, Nicos (1969) Problem of the Capitalist State. New Left Review I/58, 67–78.

✕ Poulantzas, Nicos (1974) Fascism and Dictatorship: The Third International and the Problem of

Fascism. New Left Books, London.

✕ Uljas, Päivi (2012) Hyvinvointivaltion läpimurto. Into, Helsinki.

✕ Weber, Max (2009) Tiede ja politiikka. Kutsumus ja ammatti. Vastapaino, Tampere. Alkuteos. Politik als

Beruf ja Wissenschaft als Beruf, 1919.)

✕ Wahl, Asbjørn (2010) “To Be in Office, But Not in Power: Left Parties in the Squeeze between

Peoples’ Expectations and an Unfavourable Balance of Power”. Teoksessa Daiber (toim.) 2010,

85–94.

✕ Wainwright, Hilary (2012) Transformative power: political organization in transition. Socialist Register,

Vol. 49.