RAKASTUNUT RAMPASAKRIS KUKKELMAN,KÖYHÄ POLSEVIIKKI

TEKIJÄLTÄ ON VIIMEKSI ILMESTYNYT

PUOLIKUUN ALLARUNOJA. 7 mk.

PUTKINOTKOROMAANI. Toinen painos. 24 mk., sid. 40 mk.

TÄHTIMANTTELINOVELLEJA. 12 mk.

KEVÄTTÄ JA KESÄÄVALIKOIMA SUORASANAISTA. 12 mk.

JOEL LEHTONEN

RAKASTUNUT RAMPAELI

SAKRIS KUKKELMAN,KÖYHÄ POLSEVIIKKI

ROMAANI

HÄMEENLINNA 1922ARVI A. KARISTO OSAKEYHTIÖ

1.

Pietä pitkin kulkee omituinen olento. Kulkee . . .

'. tai paremminkin liikkuu. Loikkii nelinkontin. .

. Hän on niinkuin koira tai jänis.Synkkäin kuusien reunustama tie hukkuu syk-

syiseen sumuun, niin ettei häntä kauempaa tar-kasti eroita. Huomaa ainoastaan, että jokin olen-to se on .. . olento, joka hyppii kömpelösti. Senpäässä heilahtelee jotain pitkää ... ja seljassakeikkuu jokin esine.

Nyt hän on tullut lähemmäksi ja nousee pystyynmaasta . . . Ikäänkuin pyrkien inhimilliseen asen-toon. Hän ei enää loiki, vaan kävelee .

.. Tuossa

hän tulee, selvenee yhä raskaassa sumussa. Tuleekuin neliskulmainen puulaatikko. Laatikon allahorjuu kaksi hyvin lyhyttä jalkaa, joiden polviinhän kävellessään nojautuu käsillään. Jaloissa onhänellä suuret nauhakengät; pohkeiden ympärillekääritty kapeat, repaleiset säärystimet. Hän äh-kii ja huohottaa.

Miehen tukka on tavattoman pitkä, pellavan-kellertävä. Ellei se nyt olisi pistetty piiloon hänenlippahattunsa alle, lainehtisi se vyötäröiUe asti,

6 Joel Lehtonen

Pari harvasuortuvaista hiustukkua riippuu kuiten-kin esillä, sumusta märkinä ja maahan koskemi-sesta likaisina. Märkyyttä ja vesihelmiä on par-roittuneissa poskissakin, joihin'partaveitsi ei oleaivan äskettäin koskenut.

Rinta on surkeasti sisään painunut. Päällys-takki, tavallisen alustakin kokoinen, roikkuu väl-jästi. Sekä päällystakin että alustakin kaulukseton napitettu umpeen ja nostettu pystyyn, suojaa-maan vilulta olennon kaulaa ja jäykkää niskaa.

Jäykkää niskaa tosiaan!Vastaantulija ehkä katsahtaa ihmeissään tätä

parrakasta tonttua . . . tätä kääpiötä, joka äskenloikki maata pitkin. Silloin saattaa tonttukinluoda häneen aran ja alakuloisen silmäyksen .

..

jopa viimein, jos häntä kauan töllistellään, iskeäkatselijaan vihaisen luimauksen . . . niin pitkän,että tonttu joutuu hetkiseksi kääntymään taakse-päin. Mutta silloin ei käänny ainoastaan hänenpäänsä, vaan koko yläruumis! Hartiat ja olkapäätovat hyvin koholla; seljassa törröttää suunnatonmuhku .

. . kuin mikäkin vaatemytty. Hiustupsu-jen välistä se pullottaa korkealla . . . terävänä,peloittavana ja säälittävänä.

Kaulassa, nuorasta tehdyssä silmukassa, riippuumiehellä halkosaha. Se esine se keikkui äsken hä-nen hartioittensa päällä. Kupeelleen on hän köyt-tänyt kirveen .

.. lujasti terän alta kiinni.

Kankeana hän kääntyy nyt jälleen ja lähtee jat-kamaan taivallustaan,

Rakastunut rampa 7

Hän kulkee tuokion sillä tavoin. Sitten hän py-sähtyy. Pyörähtää hitaasti ja vilkaisee taakseen.Toista ihmistä ei enää näy . . . mutta ehkäpähän on seisattunut johonkin tienmutkaan . . .

ehkä tuon ison kuusen taakse ... ja tähysteleesieltä rampaa? Kääpiö tirkistelee tuokion. Sittenpujottaa hän kouriinsa märät ja likaiset rukkaset,jotka kädessä hän taannoinkin loikki, ja heit-täytyy jälleen käsiensä varaan . . . alkaa sillä ta-voin hypellä.

Vaikka tie onkin syrjäpolku eikä siinä määrinyhtenä ja upottavana savivellinä kuin pian tulevamaanite . . . Helsingin ympäristön valtatie, jotasada hevoset ja rattaat joka päivä sotkevat . . .

niin on tälläkin, melkein avaamatonta metsäämuistuttavalla taipaleella tarpeeksi likaa. Milloinhiekkaa, milloin multaa ... ja enimmäkseen savea,joka liukastuttaa ja tarttuu ilkeästi rukkasiin.Vesi ja kura roiskahtaakin vähän väliä kulkijanrinnoille ja kasvoille.

Vaivaloista on moinen taivallus . . .niinkuin

nykyään koko poloisen ramman elämä. Muttahänen jalkansa ovat niin huonot ja väsyneet, ettäon helpoitus auttaa joskus niiden toimintaa käsillä. . . sellaisilla paikoilla, missä ei ole vieraita ihmisiänäkemässä. Oman asuinkylänsä pilkkaan hän ontottunut . . . lasten ja eräiden aikaihmistenkin .

. .

Tai ovat enimmät siellä niin tottuneet häneen,etteivät häntä enää ihmettele.

Nyt on raajarikko menossa kyläänsä . . . pie-

8 Joel Lehtonen

neen huvilakylään nimeltäKrokelby. Hän on ollutsieltä vähän syrjemmällä, etsimässä työtä yksi-näisistä taloista ja huviloista. Parissa paikassaennätti hän käydä sisällä . . . mutta ei saanut siel-lä halonhakkuuta eikä räätälöimistä . . . puhumat-takaan sitten huvilain rakentamisesta jakorjaami-sesta. Sillä hän: yhtä ja toista hän osaa.

Rampa uupui matkallaan suunnattomasti ... jakoettaa nyt päästä kotiinsa . . . tyhjin toimin.

2.

Krokelbyssä tunnetaan hänet tavallisesti nimelläRampa ..

. joskus myöskin nimellä Sam-makko tai Konnikainen tahi Kapsäkki. Ne ovattietysti pilkkanimiä eikä niitä paljoa käytetä hänenkuultensa . . . eivätkä siivot ihmiset takanapäin-kään. Hänen oikea nimensä on Sakris Kukkel-man . . .

Nyt hän on joutunut Krokelbyn reunaan, su-musta häämöittävän lehmuksen juurelle, jonkakohdalla syrjäpolku yhtyy valtatiehen. Siinä hännousee jälleen kävelemään . . . Riisuu rukkaset jaripustaa ne toiseen ranteeseensa ... ja työntääviluiset kädet taskuihinsa. Seisoo paikallaan .. .

pää alakuloisesti painuksissa ... Ja katselee huo-lestuneesti silmiään pyöräytelien ja ikävöiden ensintuonne vanhaan herraskartanoon, joka kuultaaetempää, yksitoikkoisten niittyjen keskeltä, savi-sen ja leveän joen rannalta: tulvavettä lainehtivanVantaan. Tuo samea Vantaa vierii nimittäin ohimelkoisen läheltä hänen kyläänsä.

Kartanon pihalla ei näy liikettä. Onhan talovähän niinkuin hyljätty: sen maat jaettu huvila-

10 Joel Lehtonen

kylien tonteiksi ... ja ainoastaan vuokralaisia, työ-väkeä, asuu sen yläkerroksessa . . . alemmassa eiketään. Pari kolme koivua, jotka ovat jäljellä ai-koja sitten istutetusta koivukujasta, koska ne ovatvielä rivissä, seisoo syvällä vedessä, sillä joki onnyt levinnyt sievoisen matkaa lakeudelle, ulot-tuen aina kartanokummun juurelle asti. Koivutovat myrskyjen runtelemat ja talon vuokralaisten-kin katkomat ... he kun näet tarvitsevat paljonpolttopuuta hatarissa asumuksissaan: sattuuhanjoskus tulemaan kylmäkin talvi. Sadetta on nytollut monta, monta viikkoa . . . sumujen lomassa.

Mitäpä Sakris Kukkelman tuonne katselee? Hu-viksensa vain .. . ajankuluksi. Mitään erikoistaei hän ole toivonutkaan siellä näkevänsä ... Eimitään, mitään erikoista . . . katselipa muuallekin!Ei mitään uutta.

Koivujen seisominen vedessä tuo Sakriksellemieleen hänen märät jalkansa ... ja ponnistuk-sesta kuumennutta selkääkin alkaa jälleen vilus-taa. Silloin lähtee hän hoipertelevin askelin tallus-telemaan kotiinsa . . . kylmään, yksinäiseen ja tus-kallisen kolkkoon asuntoonsa.

Maantie nousee töyrylle, jolle toinen puoli kylääon rakennettu. Toinen puoli sensijaan on levin-nyt laaksoon: tuolla alhaalla niitä näkyy paljonpieniä huviloita . . . niinkuin tulitikkulaatikolta . . .

Alangon pinnasta kohoavat harvametsäiset mäetkuten luodot merenpoukamasta. Varakkaampienjarikkaiden huvilat ovat täällä mäellä. Niin, täällä

Rakastunut rampa 11

asuu enimmäkseen herrasväkeä . . . huviloissaan,joita pilkistelee pitkien koivujen, synkkien kuusienja harrottavien mäntyjen keskeltä. Eräissä näistähuviloista on omenapuitakin ... ja kesällä on nekaunistettu kukkalavoiha. Muutamissa komeilevattornit: joskus valkealla pellillä taikka kuparillapäällystetyt, joskus punaisiksi maalatut . . . muo-doltaan kummalliset: milloin kuin kypäröitä, mil-loin taasen jonkinmoisten maustemyllyjen näköi-siä. Tuimina nuo tornit kurkistelevat harmaanilman alla . . .

Torneja ovat eräät työläisetkin koettaneethommata ...

ne onnelliset, joilla on omat huvi-lansa. Torneja. .. sekä muuta kaunistusta. Tuossaon hoikka torni rakennettu ylhäälle mökin pää-tyyn: pikku katos neljän korkean pylvään va-raan .

. . ikäänkuin maalaiskartanoitten ruokakello-tapuli. Mutta pylväitten kiinnitys on ollut huono,ne ovat kallistuneet vinoon, ja niiden keralla kokokattolaitos . . . Tuolla jälleen on torni perustettuvankemmin. Sen kannattimista pistäytyy kaksimaahan asti ... yli huvilan räystään kuin tika-puut. Nämä kaksi ja vielä yksi kannatin lisää,mutta edellisiä lyhyempi, nojautuvat savupiip-puun ja muodostavat kolmisin sateenvarjon tapai-sen rungon, jonka ruoteiden päälle tornin mustahuopakatto on vedetty. Sakris tarkastelee lai-tosta ..

. koska hän on rakennusmestarikin. Setorni pitää; ainoa vika siinä on, että savupiippu onjäänyt liiaksi tornin räystäitten alle. Muuten on

Joel Lehtonen12

pikku huvila iloisen näköinen . . . vihreäksi maa-lattu ... Ja toisiakin maalattuja huviloita näkeetäällä: joku punainen, joku valkea . . . yksi sini-nen. Enimmäkseen niissäon musta katto . .

. muttaparissa valkea niinkuin siihen olisi äsken satanutlunta. Muutamissa on hyvin suuret ikkunat, puo-len seinän levyiset. Sellaisissa on valoisaa.

Rammalla ei ole huvilaa ... Hänen täytyy

asua vuokratalossa. Se näkyy jo tuolla alan-golla, harmaana ja yksitoikkoisena. Kolmikerrok-sinen ... tai kolmas oikeastaan ullakkohuoneita,törröttäen tasakantisena laatikkona huvilan ka-tolla. Muodoiltaan muistuttaa huvila matkalauk-kua. Mutta paljon siihen mahtuu väkeä . . .

Huvilan päädyssä kuultaa vielä vanha, iso kir-joitus, entisen kaupan kyltti: Lihakauppa.

Ikävä siellä on Sakriksella, pohjakerroksen asuk-kaalla .

. .

Jospa asuisi edes ylempänä, niin olisi kirkkaam-paa ..

.! Ja olisi lämmin lattia alla. Milloin onkirkas ilma . . . kevättalvella ja kesällä . . . näkisijääkerroksista hyvin kauas. Söörnääsiin ... jaHelsingin tornitkin . . . Toiseen kerrokseen näkyyläheinen meri.

3.

Kääpiö astuu huoneeseensa ja vääntää sähkönpalamaan. Silloin valahtaa lampusta kama-

riin punainen hohde. Sakris on nimittäin ympä-röinyt lampun värillisellä silkkipaperilla. Kyl-mänä ja lohduttomana se valo läikähtää ummeh-tuneelta haiskahtavaan ja lämmöttömään ilmaan.Tyhjät seinät. Melkein autio kamari. Kehno kei-nutuoli .

. . Tuossa ikkunan edessä matala rää-tälinpöytäV. . Nurkassa näkyy höylä ... ja nau-lassa riippuu pari kummallisia, polvista poikki-leikattuja housuja . . .

Mutta onpa täällä koristuskin seinällä. Väri-painos, joka esittää Romeota ja Juliaa: sellainenon kirjoitus kuvan alareunassa.

Eikä varsin ainoakaan koristus. Ikkunalla kas-vaa Annansilmä . . . Sakriksen kukka, hänen nuorilemmikkinsä . . .

Niin . . . kukka se ei tee koskaan kenellekäänpahaa ...ei väittele vastaan, vaan palkitsee isän-tänsä hoidon kiitollisuudella, antaen hänen naut-tia ihanuudestaan keväällä ja lyhyen kesän aikana.

Sähkönappia vääntäessään tuskastuurampa työn-

14 Joel Lehtonen

puutteesta aiheutuvan huolen lisäksi siitäkin aja-tuksesta, että se yhtiö, joka omistaa tämän vuokra-huvilan, on taasen koroittanut sähkömaksua. Ka-marin kuukausivuokraa olinostettu muutamaviikkositten. Milloin tuleekaan näistäkoroituksista loppu?

Sellaiset seuraukset ne on maailmansodalla .

. .

Sodilla yleensä . . . Nyt saadaan joka maassa vuo-sikausia maksaa viimeisen sodan kustannuksia!

Sakris ajattelee:Niin, niin, sellaiset tulokset on sodilla! Se on

selvä . . . Porvarillisen ja ilkeän maailman teke-millä sodilla . . .

Ääneensäkin supisten ja hartioitaanvakuuttavastinyökäyttäen asettaa hän siinä märkiä rukkasiaankuivamaan . . . uunin viereen, jossa hän keittääruokansa. Sitten ryhtyy hän kiskomaan seljas-taan halkosahaa ja päästämään kirvestä vyöltään.

Milloin hänen mieleensä johtuu viimeinen maail-mansota, painaa se mieltä ... ja suorastaan är-syttää häntä . . . niinkuin melkein kaikkia työläi-siä nykyaikaan. Tyytymättömyys siihen sotaan jatuskastuminen etenkin sen luomiin elämänvaikeuk-siin leijailee suorastaan ilmassa. Niin, ihmetel-lään ja aprikoidaan oloja, jotka saivat tuon so-dan aikaan ja sotkivat hyvänlaisen maailman.Ja ollaan tyytymättömiä nykyisiin, muka yksin-omaan porvarien kannattamiin maailmankäsityk-siin . . .

Jos saisi ruokaa . . . niinkuin ennen . . . Edesruokaa! Ja työtä.

Rakastunut rampa 15

Mutta kuinka on Kukkelmanin laita? Nytkinon hän kuljeskellut kolme, neljä päivää kaikkialla... eikä ole löytänyt työtä. Sitä muistelee hän saa-

neensa ennen sotaa aina helpommalla . . . Nyky-ään työttömiä yhä lisääntyy . . . vaikka hänenmielestään Suomen vapaussodassa surmattiinkinkaikki parhaat työläiset . .

.!

Ihme, että hän itse pelastui . . .Maailmansota .

..

Vaikeaksi tullut aika .. .

Pettymys, että punakaarti joutui tappiolle . . .Levoton odotus, mitä nyt maailmasta tulee,

sillä jotain parempaa pitäisi tulla sellaisen mielet-tömyyden jälkeen kuin tuo suuri sota oli . . .

Kaikki nämä yleisesti ilmassa virtailevat, seka-vasti ihanteelliset ja samalla kostonhaluiset aja-tukset syrjäyttää tällä hetkellä Sakriksen mie-lestä kumminkin muudan aivan erikoinen ja hen-kilökohtainen kipu. Tuokion seisoi hän ovensuussakumarassa . . . tuskin jaksaen nyökäyttää pää-tänsä taikka paremminkin hartioitaan sen verrankuin vaadittiin tuota sotaa halveksiakseen. Nyö-käytti hartioitaan ... ja niskassa heilahtivat sil-loin hänen tahrautuneet hapsensa suurena aaltona.Sitten pitäisi hänen liikahtaa. Mutta paljosta kont-taamisesta ja kävelystä vaivautuneet jalat teke-vätkin tenän ...! Tuntuvat sietämättömänkipeiltä.Kulkemisen rasitus antaa jo hänen kokea seu-rauksiaan tämän lyhyen levähdyksen jälkeen.Sakrista aivan pyörryttää.

16 Joel Lehtonen

Kalpea hän on kivusta ... Ja siitäkin, että hänon tässä elänyt jo kuukauden päivät pelkästäänperunapuurolla ja vedellä.

Mutta tällaisen ruuan olikin hän järjestänytitselleen osittain ehdoin tahdoin. Hän on näetjonkinlainen vegetariaani . . .

Syömättömyydellä uskoo hän voivansa hävittääkerran muhkun seljastaan ... ja saavansa jal-kansa terveiksi .

.

.

Ei ollut helppo saada työtä. Silloin sopi ryhtyäpaastoamaan. Ja sitten hän huomasi . . . asiaatarkoin pohtiessaan . . . paaston terveelliseksi .

. .

Vaivalla pääsee Kukkelman nyt keinutuoliin,omatekoiseen mielipaikkaansa, jossa on niin mu-kava keinutella ja miettiä . . . tuumiskella kaiken-laisia maahman asioita . . . pitkinä iltapuhteina.Siihen hän kapuaa, auttaen itseään käsillään ylös,shlä jalat eivät yksinään jaksa. Märkä päällystakkion hänehä vielä yhään. Jalkoja pakottaa hir-veästi ... ja kyttyrää ja koko selkärankaa. Hänhuohottaa . . . Hengitys käy rinnasta niinkuin koi-ran läähätys, hyvin hätäisenä ja lyhyesti . . .

Siinä alkaa hän riisua kenkiään ja sukkiaan . . .

Ja punaiset jalkoterät, joista toinen on käänty-nyt hiukan sivulle päin, paljastuvat vähitellen.

Menee hetki hiljaisuudessa. Ainoastaan seinäntakaa ja ylemmästä kerroksesta kuuluu lasten par-kumista.

Särkevää selkäänsä ja kipeitä jalkojaan Sak-ris ajattelee . . . Kaikkein vaivaavinta ajatustaan

Rakastunut rampa 17

.. . joka herättää hänessä aina hänen elämänsä

katkerimman muiston.Miksi hän on ennenkaikkea rampa? Monet ker-

rat on hän pohtinut tämän asian selväksi . . .mutta nyt täytyisi jälleensitä pohtia . . .

Olisi pistettävä tuli uuniin ja lämmitettäväpuuro . . . Vielä on jäljellä sitä toissapäivänä kei-tettyä ... ja ämpärissä on vähän vettä. Muttakyttyrää ja sääriä täytyy lepuuttaa

...ja mie-

tiskellä kohtaloita, jotka vioittivat hänen sel-känsä ja jalkansa.

Kun hän niitä miettii, nykäisee hän pakosta-kin keinutuolin levottomaan ja vihaiseen liikkee-seen. Ja jälleenkohoaa hänen sisästään ikäänkuinkirous .

. . vaikkei saisikaan kirota ... ei edes aja-tuksissaan, sillä kiroushan kutsuu ihmisen ympä-rille pahojahenkiä! Ne tekevät onnettoman olonvielä pahemmaksi kuin se oikeastaan on .

. .

Mutta aina ei jaksa vastustaa pahojahenkiä .. .

joita ilma liitelee täynnä . . . Salaperäistä henki-maailmaa . . . nykyaikaiselle ihmiselle käsittämät-tömiä vaikutelmia.

Äiti-vainajan henkikö häntä kiusannee muidenmuassa?

Minkälainen olento tuo äiti!Paha . . . kuin naiset kaikki.»Jos menet naisen luokse, niin älä unohda ottaa

ruoskaa mukaasi, sanoo Nietseske-kirja», muriseeSakris yksinään, ja hänen huulensa vääntyvät kat-keraan hymyyn.

Joel Lehtonen18

Juuri äiti antoi hänelle elämän julmimman kuor-man .

. . tuon kyttyrän selkään ja vääntyneet,kipeät jalat. Vioitti selkärangan . .

.

Vielä eivät jalat ja selkä ole parantuneet . ,.

vaikkei hän ole enää vuosiin syönyt lihaa eikämitään saastaista ... Ja vaikka hän nyt viimeksion paastonnutkin.

Äiti se oli hänet tällaiseksi tehnyt! He asui-vat silloin tuolla naapurikunnassa . . . Sakris, hä-nen isänsä, sisaruksensa ja äiti . . . Hanabölen ky-lässä . . . Mäkituvan asukkaina.

Köyhää ja surkeaa oli siellä tosin elämä. Muttasilti: äidin olisi kuitenkin pitänyt . . . rakastaahäntä . . .

! Tietää, että hän oli äiti!Laho oli tölli; isäntä, vaikka kartanonomistaja

ja rikas, ei hennonnut sitä parannella . . . eikäantaa heille maata sen vertaa, että he olisivatvoineet pitää edes lehmän . . . Siksi oli äidinkinehkä pakko olla kaiket päivät isän kanssa poissakotoa . . . isännän töissä: maksamassa vuokransamonet viikot kestävällä omalla orjuudellaan. Eikäsekään riittänyt: täytyi vielä käydä muualla-kin urakoissa. Lapset suljettiin silloin torppaanlukon taakse . . . etteivät olisi päässeet ulos . .

.

itseään vahingoittamaan. Niinkuin he olisivat-kaan voineet talvella ulkona liikkua! Eihän Sak-riksella ja hänen veljellään ollut housujakaan . . .

vaikka veli, Sakrista vanhempi, oli jo seitsen-vuotias . . . Eikä siskolla ollut hametta .

. . Pal-jain säärin koikkelehtivat he ahtaassa tuvassa.

Rakastunut rampa 19

Mutta joskin köyhyyttä oli, niin olisi äiti voinutolla lapsilleen hehempi!

Minkäs hän teki! Kun tuli kerran kotiin . ..

oli kesä, ja aurinko, Luonnon armelias ja kaikillehyvyyttään jakeleva silmä, säteili ikkunasta. Ik-kunan olivat lapset saaneet vehkeihyksi kehistäänirti ja auki. Sakris oli kiivennyt ikkunalaudalle,lämmittelemään ja ihailemaan luontoa. Silloinäiti: ryntää ovesta sisään, ja ärjäisee niin pahasti,kun näkee pojan ikkunalla, että Sakris peljästyyja putoaa ikkunasta ulos: lyö selkänsä ikkunan allaolevaan hirteen ... Ja taittaa selkärankansa!

Kahdentoista ikäiseksi täytyi Sakriksen maatapaikallaan sängyssä .. . Sitten vasta alkoi hänvoida liikkua. Maata huonolla ruualla ... ja ki-tua engelskantaudissakin.

Sellainen kelvoton äiti! Minkämoisia ihmisetsaattavatkaan olla. Mutta aina ne . . . naiset!

4I aloissa ja kyttyrässä on kipu siinä hiukan aset-

tunut. Ja sikäli kuin se asettuu, suuntautuvatyksinäisen ajatukset jälleen yleisempiin asioihin.

Uunissa tihruaa tuli pienissä risuissa, joita Sak-ris keräsi aikaisemmin syksyllä metsästä . . . mil-loin sairaudeltaan jaksoi. Kunnan metsästä . . .

Niinhän kaikkien varattomien on nyt melkeinpakko tehdä. Halot ovat kalliita: sekin sodan tulos. . . porvarillisen katsomuksen tulos!

Risuja täytyy säästää, lämmittää savupelti puo-littain kiinni, ja niinpä suitsee savua kamariin,mustaten uunin otsikkoa ja kokoontuen kattoon-kin. Mutta onko Sakris tähän syypää? Kyllähän tahtoisi olla siisti ... ja hän on siisti! Asun-tonsa soisi Sakris kauniiksi kuin nukkekaappi!

Mutta puut kallistuvat yhä! Metsien omistajattahtovat itselleen satakertaisia voittoja. Tietysti.Jopa tuhatkertaisia! Tietysti! Syyttävät rahti-kustannuksia ja työpalkkoja. Mutta kohottavatvoittonsa sadat kerrat korkeammiksi kuin palk-kojen ja rahtien nousu. Minne köyhä väki jou-tuu, jos sattuu tulemaan kylmä talvi?

Rakastunut rampa 21

Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppiatyytymään pienempiin voittoihin . . .

Täytyy!Millä tavalla täytyy? Siitä tuntuu Sakris ole-

van epätietoinen. Hän huokaisee ... ja katse-lee ajatuksissaan kattoon. Keinutuolinsa on hänkuljettanut uunin eteen ... ja istuu nyt siinäjalat allaan, jollakin tavoin suppuun käännettyinäkuin räpylät.

Hanabölen töllissä oli toki halkoja. Puita ei es-tetty kuljettamasta kartanon metsästä. Muttanykyään alkavat kai metsätkin olla tyhjät. Met-sien omistajat kuljettaneet kaikki ulkomaille.

Hanabölessä tarkeni ainakin sängyssä ... il-man housujakin . . . Tarkeni suuri lapsiparvi:syntyihän näet Sakrista vanhemman veljen jahäntä nuoremman sisaren jälkeenvielä kaksi lasta.Sellaista se on, lapsia tehdään . . . eikä jaksetaniitä hyvin elättää . . .

Ja naiset sitä tahtovat . . . järjettömät ja into-himossaan sokeutuvat.

Eikö olisi parempi, jos niitä olisi vähemmän. .

.? Ja ne vähät vaalittaisiin oikein. Ei unohdet-taisi jotakuta sairasta kitumaan töllin nurkassa,kuten Sakris unohdettiin. Ja puutteeseenpa nenuoremmat sisaruksetkin varmaan kuolivat. Pie-ninä. Yhden heistä muistaa Sakris aina kuolleena:keltaisena, sinisenä, käpertyneenä .

.. kuin mitä-

kin lihaa . . . haudattavaksi tehtyä lihaa.Mutta papit ja opettajat . . . porvarit . . . eivät

Joel Lehtonen22

sallisi neuvoa ihmisille, ettei saisi olla lapsia enem-pää kuin jaksaa hoitaa. Se on muka pahaa . . .sosialismia. Ja sosialisteja, jotka sen tietävät, eisuvaita .

.. Sillä yhteiskunta tarvitsee paljon lap-

sia: sotamiehiä, tykinruokaa . . .

Köyhyytensä vuoksi oli Sakriksen isä sidottuorjuuteensa kartanossa taikka ahertelemaan ky-lissä päiväläisenä. Harvoin häntä näkyi kotona.Kumma mies, posket puutteesta huolimatta pu-nersivat! ... Ei tietänyt mitään siitä, että maail-massa saattaisi olla parempaakin. Niin tyytyi jaeli. Ja niin kuoli. Oli marraskuu . . . syksy kuinnytkin . . . pimeä ja märkä ilta. Johonkin Hana-bölen taloon oli kuultu huutoa vainiolta, vuorenjuurelta. Oli menty katsomaan; siellä makasi isä. . . tulossa, oikotietä kotiin. Oli kulkiessaan pu-donnut kalliolta, ja jalka poikki! Siitä ei enäätointunut . . . Makasi ensin kuukausia sängyssä.Ei ollut lääkkeitä ... ja mitäpä niistä? Lääkä-rithän ainoastaan myrkyttävät kansaa, saadak-seen rahaa rohdoilla, joilla tehdään ihmiset yhäkipeämmiksi. Sen totuuden oli Sakris kuullut siltämieheltä, joka täällä Krokelbyssä aikoinaan pitiesitelmiä ja jolta Sakriskin viimein oppi syömäänkasviksia . . . Niin, isä ei päässyt liikkeelle . . .

ja siihen väsyi muutenkin. Kädet sylissä hänaina istui, pää riipuksissa . . . kuulematta edes,mitä hänelle juteltiin.

Isään kuului koskeneen se, että Sakriksen vanhinveli siihen aikaan lähti pois kotoa. Teki mieli

Rakastunut rampa 23

muualle köyhyydestä. Ja naimisiin hänen tie-tysti piti alkaa päästä! Jokin tyttö, nainen, hou-kutteli hänet hylkäämään isänsä. Veli meni Hel-sinkiin.

Siskokin karkasi sinne sitten palvelukseen . . .

ja lopulta Amerikaan: hänestä ei ole koskaan mi-tään kuulunut.

Sillä välin oli Sakris joutunut räätälinoppiin. Isäeli vielä kotona . . . äidin kanssa. Lieneekö äitiisästä välittänyt yhtään? Sakris kävi kuitenkintylsyvää isäänsä joskus katsomassa ... ja muis-taa kerran vieneensä hänelle rahaakin, sen ver-ran, mitä sai mestariltaan. Vei juuri vähää en-nen isän kuolemaa ... ja siitä teostaan on Sak-ris aina iloinen.

Kun isä kuoli, muutti äiti toiseen kuntaan. Eikäynyt Sakrista katsomassa . . . eikä Sakriskaanvälittänyt hänestä.

Ei silloin. Eikä myöhemminkään. Sakris muis-taa äitiään ainoastaan milloin hänen kyttyräänsäja selkärankaansa oikein särkee ja vaivaiset ja-lat luopuvat hänen altaan. Silloin hän muistaa. . . kelvotonta naista, joka teki hänet tällaiseksi.

Ainoa velikään ei tuntunut haluavan tietääSakriksesta mitään .

. . vaikka kuului olevan Hel-singissä hyvissä ansioissa. Tietysti veljen vaimovaati miestään pySymään Sakriksesta erossa!

Mutta ellei äiti olisi kadonnut vieraihin kuntiin,niin olisi Sakriksen ehkä täytynyt häntä elätellä,antaa hänelle kaikki rahansa, mitä hän maalais-

Joel Lehtonen24

räätälin opissa ansaitsi! Eikä hän olisi siinä ta-pauksessa ehkä päässyt Hanabölestä sittenkään,kun oli jo melkein . valmis kisälli . . . tuon ilkeänräätälin kynsistä, joka häntä pieksikin. Nyt hänpääsi. Maailma veti sentään häntä puoleensa. . . lupasi antaa hänen nähdä omin silmin kaikkeasellaista, mitä hän oli oppipoikana itsekseen jayksinään lukenut. Oli lukenut kaikkea . . . mitäkäsiinsä sai. Työväen lehtiä ja kalentereita . . .

ja muitakin kirjoja. Siihen oli tilaisuutta, vaikkamestari olikin ahnas. Oli aikaa ruokalomilla .. .

ja pyhäisin, kun muut pojat löivät maantielläkiekkoa ... tai alkoivat kulkea naisten aitoissa.Sensijaan Sakris: opiskeli! Piti saada kaikestaselvää.

Nyt hänellä on hyllyllään yhtä ja toista . . .

Krapotkinia ... ja viimeksi tuo Nietseske-kirja,jonka hän osti menneenä syksynä Helsingissä . . .

silakkamarkkinan aikaan.Olisivatpa muutkin ihmiset niinkin oppineita

kuin hän . . .! Silloin voisi maailman varmaan

jollakin tavalla järjestää.Opettaa pitäisi heitä . . . neuvoa ystävällisesti

... ja vetää heidän paheellisuutensa esille! Sil-loin . .

. maailma . ..

5

Ohnäpä on Sakris lämmitellyt itselleen puuroa.Pienoinen hiillos lähettää häneen heikkoa, su-

loista hohdettaan. Sitten hän aterioi .. . suoraan

emalj isesta kattilasta, jonka hän asettaa jalkainsaväliseen kuopperoon, keinutuoliin, sanomalehdenpäälle . . . Helsingin työväenlehdistä jyrkemmän:sitä lainailee hän joskus naapureilta, koska hänelläei ole nykyään rahaa tilata omaa lehteä . . .

Kahvikupista juo hän vettä vaatimattomien pa-lainsa painimeksi.

Ei hän paljoa tarvitse. Elää kyllä näinkin .. .

Jos hän saisi aina tällaistakin . . . jos eivät viimei-set ansiorahat, pienellä räätälöimisellä saadut, ihanloppuisi, niin . . .

Kunpa kaikki ihmiset olisivat ruoka-asioissa yhtätyytyväisiä kuin hän! Ja muissakin . . . itsekkäissäasioissa .

. . huolehtiessaan omasta mukavuudes-taan. Silloin ei olisi rikkaudentavoittelua .

. . Sil-loin eivät ne pirut tai pahathenget, jotka viettele-vät ihmisen sielua rahalla, saavuttaisi kannatusta.

. . kun ei kukaan tahtoisi kultaa! Ei olisi rahaa-kaan! Ja kun rahaa ei olisi, niin ei koottaisi kapi-

Joel Lehtonen26

taaleja . . . eivätkä valtakunnat joutuisi sotiin, joi-hin kapitaalinhimoiset niitä viettelevät . . .

Tyytyväisyys . . . sepä sentään jotain olisi!Olisipa Sakriksella nyt vielä kahvijauhoja, joista

voisi keittää itselleen iltakahvin . ..!

Mutta: pahaa on oikeastaan kahvikin .. . myrk-

kyä ruumiille . .. Niin sanoi se vegetaaritohtori,

joka piti täällä niitä esitelmiä. Myöskin kahvistapitäisi päästä! Mutta ihminen on niin huono.Ikäänkuin pahahenki hänessä piilee . . . jossakinsyvällä . . . Jokin sellainen, joka tahtoo kahvia . . .

vaikka kahvi on pahaa ... Se piilee kuin peri-synti, kuten kristityt sitä nimittäisivät.

Perisynti?Synti?Syntiä ei ole mikään . . . mutta vahingollinen

on syntiä!Sakriksen terveydelle on kahvi kyllä vahingol-

lista.Ja kuitenkin miettii Sakris nyt, että hänen

täytyisi huomenna kavuta ylempiin kerroksiin lai-naamaan tuttaviltaan vähäisen kahvia.

Uunin edessä alkaa raukaista. Vaatimatonravintokin väsyttää kivuloista ja itseään melkeinruuattomuudella kiusannutta miestä.

Onko viimeisten viikkojen paasto häntä auttanut?Se olisi auttanut .

.

. niin Sakris uskoo . . . Olisiauttanut, jos hän olisi saanut maata vielä jonkinaikaa lisää rauhassa. Mutta sitten täytyi ruvetaetsimään työtä.

Rakastunut rampa 27

Kipu ruumiista on sisällä ja uunin ääressä mel-kein hälventynyt . . .

Liian varhaista lienee mennä vielä nukkumaan-kin . . . vaikkapa ulkona onkin jo pimeä.

Ikävystyen ja ikävöiden katselee Sakris vetisenharmailla silmillään, joiden alla kiertävät tummatvaot, milloin kattoon, milloin seinille .

.. milloin

uunin vieressä olevalle makuulavalle ... ja tuu-heat, punertavat kulmakarvat rypistyvät miet-teissään ja tuskastuneina. Vernissalla voidellussalautakatossa ei ole mitään muuta näkemistä kuinhämähäkin verkkoja nurkkauksissa. Eikä niissäverkoissa pörise nyt edes kärpästä ..

. Kylmyyslopetti taistelun mustan hämähäkin ja kärpäsenvälillä . . . taistelun, jossa iso ja väkevä syö huo-nompansa .. . imee sen verta. Kummallista!Eikö Luontokaan, joka on niin kaunis . . . kesällä,auringonpaisteessa . . . eikö Luontokaan ole via-ton? Uskovaiset sanovat, että ihmisen synti onluonnon turmellut .. . Pappien uskottelua! Hesaarnaavat synnistä . . . väittävät synniksi sitä,että köyhä ehkä rupeaa pyytämään itselleen sel-laista, mitä rikkaammilla on . . . ja papeilla itsel-lään varsinkin. Köyhät uskovat ... ja silloin saa-vat papit ja rikkaat pitää rikkautensa ja muka-vuutensa . . . Papit tukevat kapitaalia ... ja ka-pitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papitarmeijain riveissä . . . yllyttämässä kansaa tap-poon .

. . riistämään toiselta kansalta rahaa omankansansa rikkaiden kukkaroon. Se ei ole muka

Joel Lehtonen28

syntiä .. . Papitko ... ja lukemattomat heidänlai-

sensa ihmiset ... lienevät pilanneet luonnonkin ...

niin että hämähäkki imee kärpästä? Siitä pitäisisaada selvyys!

Mitähän Nietseske-kirja tästä sanoisi?Pitäisi . . . lukea se kirja viimein kokonaan.

Sen tekijän nimi on Sara Husta . . . Naiselliseltaja naurettavalta tuntuva nimi . . . niin nauretta-valta, ettei Sakris ole sitä maininnut tutuilleen-kaan, vaikka onkin itse kirjaa heille kiittänyt jakehoittanut heitä sitä lukemaan. Sara Husta?Hm! Mutta ainakaan kristillinen teos ei se ole . . .

Sakris ei tunne minkäänlaista kristillisyyden tar-vetta. Ei ole ollut kristitty siitä saakka kun hänalkoi lukea noita räätälimestarinsa lehtiä, joistanäki, minkämoiseksi Kristuksen oppi on tehty.Mutta mistä puhuu Sara Husta, joka on varmastimies, koskapa hän moittii naisia? Mies, vaikkapaneekin puheensa naisen suuhun . . . kai pilkal-laan: ivan allekin voi kätkeä kitkeriä ja ankariatotuuksia.

Niin, mistä puhuu Sara Husta?Vakavista asioista ..

. Kaikenlaisesta .. .

Hartaasti oli Sakris käynyt kiinni tähän isoonkirjaan . . . koska lehdissä oli kehuttu sen epä-kristillisyyttä. Sakris osti sen ... ja leikkasi vaa-leiden kansien suojaksi [lisäkannet sanomaleh-destä. Nyt ne kansipaperit ovat aivan kellastu-neet ja kuluneetkin.

Mutta ehkäpä eivät Sakriksen silmät ole enää

Rakastunut rampa 29

yhtä terävät kuin nuorempana, vai mistä se joh-tunee: aina, kun hän ottaa Nietseske-kirjan tut-kiakseen ja etsii siitä totuuksia, on hänen melkoi-sen vaikeaa seurata noita syvämielisiä ajatuksia. . . silmät vain tahtovat mennä umpeen . . . Muttajotakin on hän siitä jo oppinutkin .. . Sakrik-sen mielestä se olisi ei ainoastaan luettava, vaanosattava ulkoa, kannesta kanteen . . . niinkuinkatkismus, jota äiti pakotti hänet pienenä luke-maan: lapsen aivoille vielä vaikeampaa kuin tämäkirja aikuiselle. Jos ei räätälimestariha olisi olluttyöväen lehtiä, niin tuskin olisi Sakris koskaanoppinut oikein lukemaan . . . niin hän luulee.

Tuolla on Sara Hustan Nietseske-kirja, pie-nellä hyllyllä makuulavan päässä . . . kalenterien,unikirjan ja hänen muiden kirjojensa joukossa.Sakris: hän rakastaa kirjoja .

.. kuten työväki

yleensä ... ja halveksii talonpoikia, jotka eivätseuraa tällaisia vakavia asioita. Kuinkahan mo-nella tilallisella siellä Hanabölessä on muita kir-joja kuin hartauskirjat? Sellaisia pöhköjä ovatmaanjussit . . . peltojaan vain ajattelevat, ja suu-rista asioista pysyvät tietämättöminä ja taka-pajulla kuin pässit!

Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeävai soittamaan?

Kirjahyllyllä on myöskin Sakriksen harmonikka.Sen helat houkuttelevat ... Ja sen kureiden nur-kat ovat kaunistetut punaisella sahviaanilla . . .

Suuri, kaksirivinen harmonikka . . .

Joel Lehtonen30

Rupeaisi soittelemaan: vetäytyisi sänkyyn, pei-toksi sovitetun säkin ja päällystakin alle, jossapakotus seljasta ja sääristä asettuu. Siinä kyljel-lään vetelisi alakuloisia tunnelmia ... Ja miettisiitsekseen.

Vai ajelisiko illan kuluksi partansa? Se on jäl-leen kovin törkeällä sängellä ... Ja kampaisi hiu-kan tukkaansa ... jo valmiiksi huomiselle työn-hakumatkalle .

.. niin että hän näyttäisi siistiltä.

Näyttäisi komealta!Kukkelman rupeaakin ajamaan partaansa. Huo-

lellisesti ja tarkoin hän sen tekee. Siisti tuleekin.. . ylähuuli ja leuka ihan puhtaaksi. Siinä me-nee aikaa, vettä kuumentaessa, veistä teroittaessa,leukaa sutiessa.

Sitten hän kampailee tukkansakin, hartioille astiulottuvan tukkansa, pienen kuvastimen edessä,joka riippuu seinällä Romeon ja Julian kuvanalla. Ihastuneesti katselee hän itseään. Ja ajat-telee siinä:

Olisipa tässä . .. toverina .

.. nainen. Hilsu . . .

Tai vaikkapa vaimo . . .!

Mutta naiset nyt ovat kaikki sellaisia .. . sen

hän on kokenut!Kun hän löytäisi yhden ainoankin oikean nai-

sen! Kunnollisen ... ja siistin ... Ja nuoren!Kesken kampaamistaan katselee Sakris tauluaan

. .. siniseen leninkiin puettua Juliaa. Ja punaiseen

samettiin puettua Romeota . . . Julia kuultaa su-loisena lamppupaperin varjosta . . .

Rakastunut rampa 31

Sellainen nainen jos Sakriksella olisi . . .! Nuorija hento .

. . vetreä . . . Vieno kuin ruusunkukka!Viaton ja koskematon.

Muista on hän saanut tarpeekseen.On hänellä naisia ollut! Kukaan ei arvaa, kuinka

paljon hänellä oikeastaan niitä onkaan ollut. Sem-moinen hän on: veitikka!

Häneen rakastuvat aivan kaikki naiset ... joshän tahtoo! Tahto: sitä vaatii ihmiseltä SaraHustankin kirja. Yli tavallisen ihmisen tahdonkulkevaa tahtoa!

Jotkut nauravat, harmissaan, kun hän puhuuentisistä rakkausseikkailuistaan. He eivät tiedä,mikä Sakris sellaisissa saattaa olla . .

.! Voimakashän on, hirmuinen ja suloinen . . . Suloinen: sillähän antaa toiselle sydämensä ... ja antaa kaikki.. . jokaisen penninsä! Asia on hänelle syvä javakava; siksi hän lumoaa.

Naiset ovat rakastuneet häneen . . . eräät ka-ranneet hänen kimppuunsa kuin pedot . . . vieneethäneltä sielun ja ruumiin.

Pelkkiä ämmiä eivät hänen hilsunsa suinkaanole olleet . . . kuten kivimies Bergman, täällä vinni-tötterössä asuva, kerran väitti. On hänellä ollutnuoria ja kauniitakin. Kaikki tytöt hänet ottai-sivat ... jos hän huolisi . . . kaikista.

Mitä tulee siihen saunanemäntään, kurttuiseen jalikaiseenkin, \ joka hänet vietteli, räätälinsällin . . .

Sekin ämmä! Sakris oli kaivannut naista, puhdastajauskollista . . . Kaivannut vakavasti . . . koskapa

32 Joel Lehtonen

hän ei siellä Hanabölessä tahtonutkaan kävelläöillä aitoissa niinkuin toiset pojat . . . raakamai-set . . . No niin, mitä siihen saunanemäntään tu-lee .. . rumaan .

. . niin Sakrista ei hän sentäänsaanut aivan ryöstetyksi . . . vaikkapa tahtoikinhäntä välttämättä kanssaan naimisiin. Tahtoi Sak-riksen sulouden ja hänen rahojensa tähden. Ra-haa ne entiset ovatkin halunneet ... jossakin mää-rin kaikki. Jospa hän löytäisi kerran sellaisen, jolleraha ei kelpaisi ollenkaan! Joka pitäisi hänestäitsestään ... ei hänen tukkansa vuoksi eikä hä-nen silmiensä . .

. eikä yhtään rahan vuoksi, vaanennen kaikkea hänen sielunsa! Sellaisen, joka uh-raisi hänelle aivan kaikkensa! Sille hänkin .. .

uhraisi.Saunaämmän lumoista hän pääsi pian, kun huo-

masi, että nainen tyrkytteli muillekin rakkauttaan.Oli jo saanut osansa Sakriksesta: niin vähäinen hä-nelle riitti ... ei tahtonut sielua . . . eikä paljonmuuta kuin rahaa. Se olikin Sakriksen viimeinenerehdys sitä lajia. Ja siinä hän oli ainoastaan op-pinut, kuinka naisia on käsiteltävä. Turhaanpahän ei ollut uhrannut ämmälle itseään ...ja an-tanut hänen sivellä kaunista tukkaansa.

Se tukka sitten!Mistä hän oli tällaisen tukkakuosin saanut?Sehän oli sillä puhujalla ja vegetaarilla, joka piti

täällä Krokelbyssä esitelmiä ...ja paransi sairaitaihmeen avulla. Ihmeen, totisesti: kuhnimisella japaastoamisella. Huokeaa on siten parantua . .

Rakastunut rampa 33

eivätkä lääkkeet maksa juuri mitään . . . Kaunisja jumalallinen mies se oli; salaperäiset hänen tai-tonsa. Miksi hänellä oli pitkä tukka . . . niinkuinSimsoniha aikoinaan? Simsonin tukassa piili sa-

lainen voima . . . niin suuri, että hän kaatoi ko-konaiset kirkot. Tuolla punertavalla ja terveellätiedemiehellä oli sellainen Simsonin tukka.

Hänet nähtyään Sakris Kukkelman alkoi kas-vattaa itselleen pitkää tukkaa, koska saunaemäntäsanoi, että se tekisi hänen selkänsä vammankinmelkein näkymättömäksi ... Ja niin sanoivat netytötkin, jotka myöhemmin hänen tukkaansa ihai-livat.

Mutta jospa he eivät riippuisi ainoastaan hänentukassaan! Jospa he riippuisivat kiinni hänen sa-noissaankin . . . ottaisivat häneltä oppia . . . eivätkäainoastaan töllistellen ihailisi hänen tukkaansa!Silloin tulisi tyttöjen kanssa seurustelusta muuta-kin kuin pelkkää hauskuutta . . . Kuka tiesi, vaik-kapa avioliitto. Kyllä Sakris heilistään tai vai-mostaan pitäisi huolen ... jos saisi oikean tytön.

Tytöt tulivat hänen luokseen .. . Tai tulevatvieläkin . . . Rientävät parvessa, katselevat häntäihailevin silmin, ja nauttivat kahvista, jota hänheille keittää ... tai keitti. Ja nauttivat hänensoitostaan ja laulustaan: hän näet osaa tavatto-man joukon kuplettilauluja. Niitä hän oppi aikoi-naan täällä Työväenyhdistyksen talolla ... Jaharmonikkaa hän soittaa paremmin kuin kukaanmuu: harva saisi siitä lähtemään niin pehmeitä

34 Joel Lehtonen

ja sulavia ääniä kuin hän . . . ehkä ainoastaan ve-näläiset sotamiehet, jotka nykyään on ajettu Suo-mesta pois. Nuo iloiset ja hyväsydämiset sirkku-set, heillä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuinettä olivat sotamiehinä pilatut kasarmeissa: veivätmielellään naisia ja tyttöjä. Sakrikselta eivät vie-neet enää . . . sitten kun parhaimmat tytöt tutus-tuivat häneen. Niille tarjosi hän kahvia . . . veh-näsen kanssa ... ja tarjosi appelsiineja. Siihen ai-kaan sai vielä ostaa appelsiineja.

Mutta lopultakaan: hän ei välitä tytöistä. Eikämistä hyvänsä naisista. Miksi ei? Milloin olisitullut vakava aika puhua jonkun kanssa heistä,minkämoinen avioliiton pitäisi 011a ... omantunnon-avioliittoa ja sellaista . . . niin eivät naiset tietystiymmärtäneet. Nauroivat .. . pärskyivät. Jätti-vät kaiken sikseen . . . juuri kaikkein parhaintalähestyttäessä. Yksi erehtyi menemään sotamiehenkanssa. Tietysti sellaiset miehet, joilla on kiiltä-vät napit ja koreat olkalaput ja jotka osaavatmurhata . . . tietysti he ovat mieleisiä naisista!Nainen on verenhimoinen. Ja ahnas pintakorealle. .

. kuin harakka.Sotamiehen kanssa oli Sakriksen tytöistä men-

nyt yksi . . . vaikka oli oikeastaan ihastunut Sak-rikseen, hänen sanoihinsa, soittoonsa ja lauluunsa.

Muut tytöistä .. . millaisia he olivat? Toisetkaksi, joille rampa oli lainannut rahaakin, kastelilähtiessään suolavedellä hänen kukkiaan, niin ettäne kuolivat. Piruko naisia joskus näin riivaa?

Rakastunut rampa 35

Ainoastaan kupletteja ja soittoa he tahtovat . . .

sitten hätääntyvät . . . lentävät matkaansa, eivätmalta odottaa. Siksi he hylkäävät rakkautensa.

Oman rakkautensa: sillä näkeehän Sakris jokai-sen tytön ja naisen silmistä, että niissä palaahäntä kohtaan rakkauden tuli.

No, kaksi tyttöä Sakriksella kyllä oli ihanominaan. Tupakkatehtaan tyttöjä Helsingistä.Mutta toiseen heistä Sakris lopulta kyllästyi: setuli tuhlaavaiseksi. Ja toinen oli oikein ruma .

..

niin ettei rampa voinut käydä hänen kanssaankahviloissakaan. Ja sekin puhui rakkautensa ohellavielä rahoista . . . joten Sakris jätti hänetkin.

Todella uhrautuvaisia hän tahtoo, ei ahneita. Jatahtoo valita samalla kauniin ja nuoren.

Hän on naisten hurmaaja.Onpa hänellä ollut muutaman rautatieläisen vai-

mokin täältä Krokelbystä. Mies oli jättänyt nais-raukan: lähtenyt töihin jonnekin kauas, josta eiilmoittanut vaimolleen mitään eikä lähettänyt ra-haa hänelle ja lapsilleen. Vaimo joutui suureenpuutteeseen. Ja lopulta hän keksi, missä on sy-dän ja mistä lähtee apua! Sakrikselta! Sakris an-toi kohta hänelle kukkaronsa tyhjäksi. Se nainenvasta oli kaunis! Ja sille oli Sakris näyttänyt,mikä mies hän . . . mitä varten hänellä on pitkätukkansa . .

. Simsonin salaperäinen-tukka. Kuinkaheillä oli ollut hauskaa! Mutta sitten tuli miestakaisin kotiin . . . eikä tuo raaka vaimonsa hyl-kääjä hävennyt uhkailla Sakrista. Oli kuullut

Join. Lehtonen36

asiasta: Krokelb}-7 oli alkanut siitä juoruta. Niin,kylä oli saanut vihiä ehkäpä vaimon omankin va-romattomuuden tähden: itse ei Sakris asiasta hiis-kunut mitään; ainoastaan harvoille, kenties Berg-manille, ja eräille toisille. Mutta vaimo oli ollutSakrikseen niin rakastunut, että tahtoi hänelläkerskua!

Nyt ei rampa tohtinut kuukauteen liikkua kuinsellaisilla paikoilla, missä voi saada ihmisiltä apua.Ja sitten olikin kateellinen mies vienyt eukkonsaKrokelbystä pois . . . Sakris ei tiedä, minne parimuutti.

Ja kaikkein viimeisenä asui Sakriksen luona vieläeräs . . . melkein tyttö. Kelvottomat miehet olivathänet vieteheet. Sakris oli suostunut päästämäänpoloisen luokseen . . . itse oli tyttö tullut, niin ja-lossa maineessa oli Sakris naisten piirissä. Sakrisantoi kauniin tytön asua kamarissaan. Ja naimi-siin menostakin puhui Sakris jo hänelle. Naimi-siin ... tai mikä tietää mihin! Naimiskauppahanei merkitse ajattelevalle ihmiselle sitä eikä tätä.Pelkkä muoto se on . . . Ei, Sakris tarkoitti vainsitä, että he olisivat eleheet yhdessä aina . . .

eroamatta. Mutta silloin tämä tyttö, kehitty-nein, mitä Sakris oli naisissa nähnyt, ei tahtonutsuostua. Miksi ei? Sanoi pelkäävänsä, että Sakrisolisi herennyt silloin häntä rakastamasta ... joshe sillä tavoin lupautuisivat toisilleen. Ja sittenlähti tyttö pois Sakriksen luota . . . lähti kaipuustaitkien, ei tahtonut enää palata. Halusi sillä ta-

Rakastunut rampa 37

valla säilyttää rakkautensa muiston kauniina.Onnellinen muistoistaan oli tuo onneton tyttö.Muutti rakkautensa tallettaakseen toiseen kaupun-kiin. Omituisia ovat naiset!

Tämä oli Sakriksen ihmeellisin rakkaus.Eikä Sakriksella . . . vielä muita naisia ole ollut-

kaan . . . Joukossa ainoastaan yksi varsin vanha.

6

K lyt on takkuiset suortuvat selvitetty ja puh-■ distettu. Ne laskeutuvat vaaleina aaltoinaSakriksen hartioille. Hän liikuskelee kamarissaan,kävelee . . . horjahtelee, löytää tasapainonsa . . .Hypistelee jotakin kosteudesta ruostunutta rauta-naulaa, jonka huomaa seinässä .. . Kuunteleeääniä: naisten riitelyä . . . ovet paukahtelevat jos-sakin huvilan toisessa päässä

...ja tuo yksi pie-

nokainen itkee alituiseen.Menisikö hän kivimies Bergmanin tai peltiseppä

Savolaisen murjuun?Aivoissa tuntuu yhä vaativan ajattelemaan . . .

ja puhumaan . ..

Ikävä on näin .. . ilman naista.

Ja puhua pitäisi maailman tapahtumista. Nythän on ollut sisällä viikkokausia, ainoastaan vii-meisinä päivinä liikuskellut . . .

Sakris on väsynyt tämän päivän kävelystä jakontimisesta. Ei jaksaisikavuta enää jyrkkiä sisä-portaita; niissäkompastuukin helposti pimeässä . . .

Ja huomenna täytyy lähteä hyvissä ajoin etsi-mään itselleen työtä.

Rakastunut rampa 39

Keinutuoliinsa hän jälleen kapuaa, käsillään it-seään ylös auttaen. Istuu siinä, nyökkii . . . Niinmenee hetki . .

.

Sitten soluttautuu hän yhtäkkiä vatsalleen jalaskeutuu lattialle. Ottaa harmonikkansa . . . jostapurkautuu säriseviä ja vapisevia ääniä, kun hä-nen rystysensä sattuvat kosketusnappeihin. Har-monikka sylissä kiipeää Sakris sitten sänkyynsäeli makuulavaheen, tarttuen kynsillään kiinni la-van seinänpuoliseen reunaan ja nostaen ylös ensintoisen jalkateränsä ja sitten toisen. Arat ovatsääret . . . kovin jäykät. Hän peittäytyy vuotee-seen ... ja soittopeli sylissä alkaa hän soitellajotakin alakuloista . . . mitään laulua tavoittele-matta ... verkalleen vain harmonikan kureita edes-takaisin vedellen.

Huone on koko lailla lämmennyt . . .

Parta on ajettu ... Ja tukka on kaunis.Pitäisi .

. . pitäisipä olla jälleen.. . nainen.Odottakootpas, kun kyttyräkin hartioilta hä-

viää . ..! Ja hän on notkea ja nuori: silloin tem-

paisee hän itselleen kaikkein pulskimman naisen!Jumalan kiitos, että kyttyrä saattaa parantua ...

Jumalanko kiitos? Hm . . . kiitos Luonnolle . . .

tai ihmiselle.Eräät sanovat, että Kukkelman on tullut vii-

meisten vuosien kuluessa huonommaksi . . . kos-kapa hänen on täytynyt syksyin ja talvisin ruvetakontimaan. Mutta ihmiset ovat erehdyksessä!Itse sairas parhaiten itsensä tuntee . . .

Juli. Lf.htunkn40

Kiitos sille pitkätukkaiselle miehelle, sille vege-taarille . . . teosoofille! Häneltä Sakris sai valon-vilkahduksen pimeyteensä.

Siitä on jo monta vuotta, kun hän näki täällätuon tiedemiehen. Mutta ei ollut ensin uskonuthänen aatteitaan niin varmasti, että olisi alkanutnoudattaa ainakaan kaikkia hänen neuvojaan.

Nyt hän niihin uskoo .. . kokemuksesta. Onruvennut näinä viime aikoina uskomaan . . . kaik-kiin.

Niin: se mies oli sanonut, että lääkärit myrkyt-tävät sairaita ruumiillisesti ... ja sielullisestikin.Eivätkä osaa heitä kumminkaan yhtään auttaa.

Sakris tietää itsestään, etteivät he osaa: tur-haan oli hän aikoinaan, kisällinä, etsinyt heiltäapua kyttyränsä tähden. Jotkut antoivat lääk-keitä; ne eivät tehonneet .

. . vaan olivat huumaus-aineita, jotka kasasivat yhä uutta myrkkyä Sak-riksen ruumiiseen. Taikka pitivät he tarpeellisena,että Sakris olisi lähtenyt kesällä kylpylaitoksiinitseään hoitamaan. Tosiaan . . .onpa sekin neuvoja apu! Mutta toiset tunnustivat suoraan, ettei-vät he mahda mitään hänen kyttyrälleen eivätkäjaloilleen ... ja ottivat rahat siitä tiedosta, ettähänen vaivansa on auttamaton. -

Mutta tämä mies sen sijaan, tämä pitkätukkai-nen: hänellä oli keino ja tieto! Kuinka hän va-roitti, neuvoi jokaista ihmiseksi luotua olentoakarttamaan lihaa: sanattomien, neljällä jalalla

Rakastunut rampa 41

juoksevien taikka kahdella siivellä lentävien vel-jiemme veristä lihaa. Ja kielsi käyttämästä väki-juomia ja tupakkaa.

Tämä mies, tämä Kristuksen näköinen ... ju-malallinen niinkuin hän, sillä olihan Kristus oikeas-taan maailman ensimmäinen sosialisti . . . tämätiedemies, joka tunsi jonkinlaiset itämaiden viisau-det, hän kielsi syömästä eläinten lihaa; sellaisestatulee ihmiselle kosto ja kirous, syyttömien verenvuodattamisesta . . . murhasta! Ja ennen kaikkeaoli lakattava työntämästä ruumiiseensa väkeviäja nikotiinia. Vielä oli istuttava vyötäröitä myö-ten vedessä . . . Niin kaikki taudit paraneisivat . . .

muhkut ja pahkat katoaisivat sellaisilta, joillaniitä oli . . . Ja uudet hampaatkin kasvaisivat nii-den suuhun, joilta lääkärit ja väkevät juomat jaruuat olivat ne repineet pois.

Esitelmä ja ohjeet maksoivat ainoastaan viisi-kymmentä penniä. Työväenyhdistyksen talo olitulvilleen asti täynnä väkeä.

Ja niin paljon Sakris jo silloin uskoi tähän pitkä-tukkaiseen mieheen, että hylkäsi heti viinan ja tu-pakoimisen ... ja alkoi kasvattaa itselleen pitkäätukkaa.

Ennen . . . Hanabölestä tänne Krokelbyhyn tul-tuaan ... oli hän tupakoinut ...ja ryypännytkin.Työväen tansseissa hän silloin esiintyi soittajana;no, soittajalle tarjottiin joskus väkijuomia ... Jasitten hän itsekin niitä osti. Teki mieli maistella

Joel Lehtonen42

. . . teki kiivaasti . . . katsellessa tanssia. Ja vä-listä hankki hän punssia ja viiniä kestitäkseenniillä morsiamiaan.

Olipa hän, silloin kehittymätön raukka, muuta-man kerran maistanut suutarinlakkaakin .

. .

Mutta tämän miehen opetuksen johdosta jättihän nyt ne ilkeät paheet iäksi pois.

Oltuaan pari vuotta tupakoimatta ja viinojamaistamatta ja tuntiessaan siten tulleensa ter-veemmäksi, hylkäsi hän lopulta lihankin. Sittensöi hän paitsi voileipää ja maitoa kernaimmin riisi-puuroa ja rusinasoppaa ... ja milloin teki mielijotain vaihtelevaa, osti omenoita ja namusia: sil-loin olivat hyvät ajat

. . . sodan alkuvuosina; pal-kat nousivat niin että tuntui, ja tavaraa oli ostaa.Puljonki oli hänestä kuitenkin parhainta, muttalihaa sen liemessä ei hän kärsinyt nähdä. Se kas-visruokien käytäntöön ottaminen auttoi häntäyhäti ... ja kahta kiivaammin uskoi hän tuohonmieheen. Iljettävältä alkoi Sakriksesta maistuakavalasti tai julkeasti tapettujen sikain ja porsai-den jahärkien liha. Jos hän milloin . . . alussa .. .

hairahtui niitä syömään, antoi hän ne kohta ylön.Kala ja puljonki jarusinasoppa jariisipuuro, siinäoikeat ruuat .. . Silakoita täytyi vielä välistäsyödä: ihminen ei näet voi yhtäkkiä tottua niinsuuriin muutoksiin, sillä hänen puhdistumiseensamenee yhtä monta ajastaikaa kuin hän on itseäänturmellutkin. Mutta kun ne vuodet kestää, syn-tyy ihminen uudestaan: nuorena, terveenä, entis-

Rakastunut rampa 43

täkin kauniimpana . . . Ensin vammat tällaisestaparantumisesta suorastaan pahentuvat.

Senkö tähden lienevätkin Sakriksen jalat ja kyt-tyrä viime vuosina tuntuneet kipeämmiltä kuinennen muinoin . .

.?

Mutta jos hän jaksaa pysyä uskollisena, saa hänihanan palkinnon! Se horjumaton tieto on hä-nessä yhäti vahvistunut . . . Sitä ei voi kaataa mi-kään! Se istuu nyt väkevänä hänen veressään;hän on siitäylpeä kuin ainakinylemmyydestään ...!Puhukoon Bergman mitä tahtoo . . . saastaisten ai-neiden välttämisellä Sakris uskoo tulevansa ter-veeksi. Ja paastolla.

Tämän paaston ...tai melkeinpä syömättömyy-den . . . keksi Kukkelman itse; hän ajoi teosoofinja kuhnetohtorin opin hiukan pitemmälle.

Jo aikaisemmin oli hän vähentänyt ruokiensamäärää ja laatua kasviksienkin syömisessä: kau-poista kun hävisivät riisiryynit, rusinat ja kaikki. . . hävisivät gulassien ja rikkaiden maalaisrust-hollarien varastoihin. Nyt tuskin näkee enää edesomenoita ... ja missä näkee, ovat ne kunnotto-man kalliita. Perunat ja porkkanat ovat nykyäänainoaa oikeaa ruokaa . .

.

Ruokiaan vähentämään ramman siis täytyi tot-tua. Ja, niinkuin sanottu, koska hän ei tässä syk-syllä eräällä viikolla saanut mistään työtä jakoskahänen päässään oli virinnyt ajatus, että paranemi-nen kävisi kenties nopeammin, jos koettaisi ollamelkeinpä syömättä, niin rupesi hän vartavasten

[oel Lehtonen44

sillä tavoin paastoamaan: loikomaan päivät pääs-tänsä vuoteessa ja nauttimaan pelkkää peruna-puuroa. Rahaa oli hänellä toki vuokraan ja puuro-aineihin ... ja vähän kahviinkin.

Tällainen parantelu .. . tuntui hyvältä. Kyt-tyränsä katoamista ja jalkojensa nopeaa oikene-mista hän odotti. Ja oli iloinenkin tuloksesta:sillä kun hän katsoi illoin mustana kiiluvaan ikku-naan, josta hän näki itsensä kokonaan, luuli hänkyttyränsä pienentyneen.

Ja Sakris on varma, että kyttyrä olisi peruna-puurolla ja kermattomalla kahvilla kokonaan ka-donnut, jos hän olisi saanut jatkaa sellaista menet-telyä esimerkiksi kaksitoista kuukautta yhtä mit-taa. Mutta minkäs mahtoi: rahat loppuivat ... janyt täytyy työhön maksujen ja ruuankin vuoksi.

Niin, pienentynyt jakadonnut olisi hänen seljas-taan tuo lihasäkki, johon on kerääntynyt myrk-kyä . . . eläinten lihaa: kidutetun luomakunnankostoa . . . Päässyt kerääntymään, kun tiehjretseljastakeuhkoihin ja vatsaan menivät häneltä tuk-koon . . . selkäytimen katketessa.

Kesken terveydenhoitoa täytyy rasittaa itseääntyöllä.

Sellainen on tämä itykyinen yhteiskunta: ei olesairaaloita, joissa voisi parannella itseään niinkuintahtoo . . . Paastota, jos tahtoo. Siellä annettai-siin ainoastaan lämpö ja valo ... ja jotain sel-laista ravintoa, minkä sairas tietää itselleen par-haaksi. Köyhäintalo kyllä on .. . mutta makaa-

Rakastunut rampa 45

pas siellä! Ja lihaa siellä syötettäisiin . . . sanovatsyötettävän valmiiksi mädännyttäkin.

Olisipa vallankumous Suomessa onnistunut . . .

niin miksi hän ei olisi saanut sellaistakin hoitoa?Kansa on hyvä, kansa on suvaitsevainen. Niinsanoo Krapotkin, joka on . . . ruhtinas! Jos kan-san tahto ja Sakriksenkin toivomukset olisivatpäässeet kuuluville, niin . . . Mutta niiden ei an-nettu päästä . . .

Kukkelman ajattelee nyt kukistettua vallan-kumousta. Synkkä varjo lankeaa hänen sieluunsa ...

Vapaussodaksi porvarilliset sitä vallankumoustasanovat. Mistä se on vapauttanut esimerkiksi hä-net?

Se muisto tekee ramman hänen selkärankansataittumisen jälkeen enemmän levottomaksi, ahdis-tetuksi ja tuskalliseksi kuin mikään muu.

Työväellä oli ohjelmana, että sotienkin piti maail-masta loppua . . .

Mutta nyt ovat yhä vallalla porvarilliset . . .

joiden elämänkatsomus tahtoo sotaa, voittoja.Siksi tuntuu niinkuin säteilevä aurinko olisi

Sakrikselta laskenut . . . eikä lupaisi maailmaanenää koskaan nousta. Tulevan, ihanan ajan au-rinko . . .! Oikeuden, järjen ja hyvyyden aurinko. . . kunnon rahvaan rauhallisten halujen pohjalleperustettu yhteiskunta!

Nykyinen aika on kuin syksyinen päivä, sumui-nen jaraskas. Lyhyt päivä, joka ei silti tahdo mil-loinkaan loppua, vaan raoittaa tuokioksi silmiään,

46 Joel Lehtoni-:n

ilottomana, yksitoikkoisena; se tuokio on kovinpitkä.

Mitään ei tapahdu ... ei mitään uutta, riemul-lista ... ei vapahdusta!

Eikö niiden ihmisten yhteiskuntaa, jotka teke-vät maailmassa työtä toisten palkollisina ja tois-ten hyväksi . . . eikö pelkän päiväansionsa varassaelävien tehtaalaisten jamäkitupalaisten . . . jamui-den sellaisten . . . valtiota koskaan synny?

Sen pitäisi syntyä! Pitäisi .. . sillä silloin voit-taisi maailmassa kelpo ihmisten tahto ... Ja ka-toaisi vääry}^s ... Ja gulassaaminen ... ja raho-jen palveleminen, tuo kristillisten valtakuntien epä-jumaluus . . . minkä hedelmänä viimeinen maail-mansota kasvoi.

Se sota, melkein pelkästään porvarien tahtoma,oppineitten ja sivistyneitten järjestämä vääryys,se on sosialisteille moraalinen loukkaus, jota ei hel-polla anneta anteeksi eikä unohdeta. Niinpä sesaattaa Sakriksenkin sydämen yhä kuohumaan.Eivätkö sosialistit ole aina vastustaneet sotaa?

Lehdet sanovat, etteivät hekään . . . Saksassa jaRanskassa .

. . Mutta ainakin bolseviikit sitä vas-tustavat!

No, nuo Venäjän bolseviikit: he sotivat Suomessaporvareita vastaan. Asehla .. . mikä on Sakrik-sesta inhoittavaa! Kummallinen sotku. Mutta heeivät muuta voineet .

..! Kun porvarit eivät suos-

tuneet ilman väkivaltaa päästämään uuden ajanaurinkoa phvistä .

. . luopumaan eläimellisestäkat-

Rakastunut rampa 47

somuksestaan . . . sellaisesta, että pitäisi valloit-taa, pitäisi hankkia valtakunnille uusia maita.Mitä varten? Jotta eräät harvat saisivat kultaa ...

tuota kaikkein pahimpien paholaisten keksimää . . .enemmistön hiestä ja verestä tehtyä. Kitkeränähedelmänä paisuu isänmaa-sanasta vieraiden kan-sojen sortoa . . .

Muutettaisipa armeijat hyödyllisiksi ihmisiksi ...taottaisiin miekat vantaiksi, kiväärit kuokiksi jakirveiksi .

..!

Itse kansathan eivät koskaan toisten kansojenkimppuun karkaisi . . . eivät himoitseisi toistenomaisuutta!

Sellainen mallimaa piti Suomesta tulla.Mutta vallankumous kukistettiin . . . tuo mah-

tava ja peljättävä kuin kevätkesän ensimmäinenukkonen! Vallankumoukselliset ammuttiin ...netyöläiset, jotka ajavat korkeimpien ihanteidenasiaa. Mitä? Olisivatko he myöskin rosvonneet,murhanneet ja kiduttaneet vankeja? Niin vihol-liset väittävät. Hm .. . eipäs yksikään työväenoma lehti ole sellaista kertonut .

..

Ammuttiin aatteenkannattajat . . . tutkimatta:sen näki Sakris itse täällä Krokelbyssä, kun saksa-laiset tulivat.

Venäläiset toverit, jotka tahtovat hävittää so-dan, ajettiin pois maasta . .

.

Tyydyttiin taas kulkemaan kansojen entisiäharhapolkuja.

Sotaväki perustettiin Suomeenkin . . . tappa-

48 jni-.i. Lehtonen

maan ... ja houkuttelemaan kiiltävillä napeillaannaisia.

Iloista oli täällä ryssien aikana. Verotkin Ve-näjän vallitessa paljon pienemmät kuin nyt . . .

Krokelbyn Työväenyhdistyksen talolla kävi solt-tuja tanssimassa . . . Heiltä sai sokeria ostaa mel-keinpä ilmaiseksi.

Nyt sokeri maksaa . . . Eikä ole iloa enää . . .!

Silloin oli iloa ja leikkiä ja hulinaa. Oikein tulihalu pelurillekin soittaa ... Ja vuoroin hän soittisotamiesten kanssa, jotka osasivat hanurinvetelyn. . . milteipä yhtä hyvin kuin hän.

Vapaussota vei viimeisetkin sokerit ja riisiryy-nit ... jakaikki. Appelsiineja näki Sakris viimeksieräällä tilallisella Hanabölessä: ison vadillisen pöy-dällä . . . niinkuin perunoita.

Noille tilallisille, manttaaliporhoille, kantaa seka-työläinen Kukkelman pahimmin kaunaa. Tehtait-ten työväki ja muut sellaiset, joilla ei ole omaamaata, mistä saada elatuksensa, joutuivat puuttee-seen maailmansodan pitkittyessä. Mutta silloinjuuri tilalliset heitä oikein nylkivät . . . eivät suos-tuneet jakamaan ruokaansa tarvitseville edes ra-

hasta ... Ei, he keräsivät itselleen viljaa niin etteiaittoihinkaan mahtunut! Antoivat kassojensa mie-luummin mädätä kuin niitä jakoivat: sellaisia ovatmaalaispässit! Samalla matkalla, jolloinSakris näkiHanabölessä appelsiineja pöydällä, höyrysi silläpöydällä toinen vati kukkurallaan sokeroitua riisi-puuroa .. . pahimman sokeripulan aikana. Kyllä

Rakastun ut rampa 49

tilallisilla ja maalaisilla olisi ollut antaa, jos he oli-sivat tahtoneet lähimmäisilleen antaa. Ja venä-läiset olisivat osanneet maalaisilta ottaa . . . muttaheidät karkoitettiin!

Väittävät, että sotamiehet varastelivat. Mutta,haha, eikö sillä, joka on opetettu tappamaan oi-kein äkseeraamalla, pitäisi olla oikeus varastaakin?Onhan varkaus tappamisen rinnalla pieni synti.

Niin sen piti mennä.Ja niin ihanasti se alkoi! Tuskin Suomen työ-

väen johtajat, jotka olivat vieneet joukkonsa mo-neen voittoon, kutsuivat sitä viimeiseen taisteluun,niin melkein kaikki olivat ilollavalmiit .

.. leivän

ja aatteiden puolesta. Suomen kansa oli luovauuden yhteiskunnan, missä ei sodittaisi . . . missäei tehtailijoilla, kauppiailla ja tilallisilla olisi sanan-valtaa. Muutkin kansat löisivät sitten kätensäsuomalaisen käteen ... ja koko maailma uudis-tuisi. Oli semmoista ennenkin tapahtunut .. .

oli jossakin hävitetty vallankumouksella yläluokka,ja siitä oli koitunut lopulta pelkkää hyvää.

Hartaalla innolla Sakris ompeli siihen aikaannappeja sosialistisen armeijan housuihin ... Jasitten, kun Krokelbyn puusepät vietiin rintamalle,ryhtyi hän naulaamaan kokoon sairaslavoja. Niin,hän ompeli ja naulaili . . . niin kauan kuin sai vä-hänkin maksua työstään. Lopulta hylkäsi neu-lat ja naulat, kun ei mitään enää maksettu . . .

tekeytyi sairaaksi. .. ja olikin nälästä heikko. Us-koi kuitenkin uuteen aikaan kuten muutkin työ-

50 Joel Lehtonen

väestä. Uskoi ... ja kesti kuin hekin. Kun por-varit pienensivät sokeriannosta, niin jo akat jo-nossa kirkuivat. Mutta nyt, kansan oman halli-tuksen sapuska-asioita hoitaessa, jonotettiin vaitija kärsivällisesti, vaikka ei saatu leipääkään edessen vertaa kuin ennen. Kansa osasi uhrautua .

. .

se on hyväntahtoista ja siivoa . . . Uhrautua omiensotilaittensa puolesta ... Ja kuitenkin . . . kuiten-kin .aatteellisetvoitettiin: hienompi luokka oli taita-vampi näissä asioissa .

. . joita ihmisen ei pitäisikoskaan oppiakaan, nimittäin sota-asioita. Jasaksmannit tulivat Krokelbyhyn. Kauhua kylvi-vät, surua kasvattivat. Kukkelman itse näki,kuinka saksalaiset lapioillaan löivät pään halkieräältä hänen tuttaviaan, joka oli joutunut heidänvangikseen. Saksalaiset oli kasvatettu pedoiksisotamiehinä. Mitä tuokin uhri oli tehnyt? Seiso-nut kuukauden päivät joka vuorokausi kaksi vuo-roa peräkkäin vahdissa . . . seisonut seitsemän tun-tia kerrallaan Vanhankaupungin portilla. Suoje-luskunta, joukko nuoria poikiakin, kuljetti hänetsaksalaistentapettavaksi. Samoin surmattiin kym-meniä Krokelbyn työläisiä . . . jotka eivät olleettehneet pahaa: olivat ainoastaan hankkineet ym-pä^spitäjistä muonaa, ahnailta tilallisilta . . . leh-miä ja sianporsaita, joita itse porvaritkin täälläsöivät. Tuomion paikka oli Työväentalon vieressä,jossa Sakris oli veistellyt sairaslavoja. Hän, rampa,könttyröi ulos Työväentalolta ja hiipi kiireesti ko-tiinsa . . . mutta raskaammin jaloin kuin jos hä-

Rakastunut rampa 51

neliä olisi ollut kannettavana kahta vertaa suu-rempi kyttyrä ... Ja hän vapisi kauhusta, huo-kaili lavallaan nääntyäkseen, ei nukkunut moneenvuorokauteen ...ei edes koettanut hakea itselleensyömistä. Kuularuiskut rätisivät yhtämittaa. Tu-lipatsaat näkyivät Sörnääsistä . . . siellä työläisethautautuivat raunioihin.

Ja koko maassa höyrysi veri . . . nälkäisten . . .tai uuteen päivään uskoneitten veri . . .

Kirpeä kostonhimokin kipenöitsee yhä Sakrik-sen sydämessä.

Vallankumouksen johtajat pakenivat Venäjälle.He .. . tekivät oikein! Vetäytyivät uusiin ase-

miin . . . kootakseen siellä uudestaan suomalaistensosialistien ja venäläisten apuvoimien joukot . .

.

ja tuodakseen Suomeen säteilevää aatteen voittoa.Ja kostoa kelvottomille.

Sakris on odottanut, eikö aurinko jo idästänouse.

Oli kevät jokuviikko suuren tappion jälkeen . . .

Lämmin aurinko paistoi . . . Sakris puhui kal-peana niille tuttavilleen, jotka säästyivät kuo-lemasta, jopa eräille porvareillekin, että kuukau-den kuluttua ovat asiat toisin: silloin venäläiset tu-levat.

Niin, hän tiesi sen, tunsi sen!Mutta niitä ei tullut.Eikä ole vieläkään Venäjältä tullut mitään.

Joka toinen kuukausi, joka kolmas, neljäs, ja ainapuolen vuoden päästä on Sakris sitten jutellut tut-

Joel Lehtonen52

tavilleen ja vakuuttanut, että nyt ne tulevat.Mutta niitä ei ole sittenkään tullut! Ei ole koit-tanut se onnen aika . . . joka hävittäisi maailman-sodan luoman katkeruuden. Ainoastaan porva-rillinen maailma on riemuinnut, juhlinut. Viettä-nyt voittojuhlan toisensa jälkeen . . . kymmeniä,satoja juhlia, yhtä mittaa . . . Juhlia valkein li-puin, joissa on sininen risti. Hurrannut ... jajuonut myrkyllistä viiniä ... ja itse tuhlaten juh-lissa antanut vankiensa kuolla kurjissa vankiloissa.

Sakriksen velikin kuului kuolleen vankilastapääst3'ään; itse ei Sakris ollut tavannut veljeäänsen jälkeen kun he erosivat toisistaan Hanabölessä.Veljen vaimohan ei rammasta välittänyt . . . eikävelikään. Mitäpä siis myöskään Sakris? Joskusvain Sakris uteliaasti ajatteli, että hänellä oli jos-sakin veli . . . Kotkaan muuttanut. Eräs kotka-lainen kertoi nyt hänen kuolleen.

Se kotkalainen oli itsekin muuttunut vankilassaniin, ettei Sakris häntä ensin enää tuntenut; hänenihonsakin oli nälästä kuin mitäkin valkeaa suo-musta.

Veli oli kuollut, kun sai ihmisten ilmoille pääs-tyään hyppysellisen oikeaa ruokaa.

Nyt . . . sankaripatsaita toisensa jälkeen . . .!

Mutta Sakris odottaa vielä! On odottanut jak-soittain pari vuotta . . .

Niin, niin, Sakriksen on aprikoitava. Soitelles-saankin hän sitä tekee . . . soitellessaan alakuloi-sesti ... ja kuitenkin jonkinmoista marssia.

Rakastunut rampa 53

Odotus on pitkä.Viimeiset keväätkin ovat hänestä olleet valotto-

mia kuin pitkä ja sumuinen talvi . . .

Joskaan ei maailmalla, niin olisipa edes hänelläitsellään jotain! Olisipa hänellä nainen . . . uhrau-tuva ja suloinen .

. .

Harmonikan kurinaa kuuluu pitkin iltaa huvi-lan pohjakerroksesta, Sammakon mörskästä. Ul-kona on pimeää ... on alkanut sataa: kauan kes-tänyt sumu on tihentynyt, muuttunut vedeksi.Vesikourut soittavat yksitoikkoisesti.

Sakris kellottaa makuulavalla syrjällään, jalatpuolittain koukussa allaan. Harmonikan toinenpää kulkee edestakaisin hänen litteällä rinnallaan.Lampun ruusunpunainen paperi luo lohdullistavaloa. Käheällä ja katkeilevalla äänellä hyräileehän siinä uuden kansanlaulun villejä sanoja, joi-den sävel on kaunis:

»Oi teitä vankilan kurjat ja raukat,muistakaa meitä ...ja armaitanne,ettei mun kärsivä sydämeni halkeis . . .

keskellä kukkivan nuoruuteni ...»

Sakris ei paljoa ymmärrä. Mutta hän . . . uskoo!

7.

IV I iin menee syksy ja talvi Sakrikselta . . . mil-■ loin haeskellessa työtä ... javälistä sitä löy-täenkin: räätälöimistä, halkojen pilkkomista taikkapieniä remontteja huviloissa.

Vapaussodan aikana sattui näet niin mukavasti,että kun ammattimiehet, niissä rakentajatkin, ka-tosivat rintamalle, niin kysyttiin kerran Sakrik-selta, joka nakutteli kokoon sairaslavoja haavoit-tuneille, eikö hän korjaisi vähän jotain hataraaovea, joitakin lahonneita ja luhistuvia portaita.Miksipä ei!

Näin tuli räätälistä myöskin kirvesmies ...jasitä ammattia hän on jatkanut. Keväällä ovathänen säärensä toki tähän asti uudestaan norjis-tuneet ja hän on kapsahtanut kesäksi pystyyn.Ja veistellessä on hänen käsiinsä kasvanut voimaa.

Yhäti aprikoidessa maailmaakin menee Sakrik-selta talvi, miettiessä suunnattoman sekavasti jaepämääräisesti ...alkeellisin aivoin, jotka eivät olesaaneet koulutusta. Mutta into ratkaista asiaton suuri . .

. Arvoitukset sen laatuiset, etteivätoppineimmatkaan usko pääsevänsä selville niiden

Rakastunut rampa 55

syistä ja seurauksista, ne eivät viatonta miettijääpeloita. Enemmän tietävä alistuu neuvottomuu-teensa . .

. mutta Sakris, kuten monet muutkinrahvaanlapset, ei vaikeuksien laajuutta aavista;hän uskoo unelmiensa toteuttamiseen . .

. niinkuintoisetkin yksinkertaiset uskovat, ja heissä palaavielä vihakin: he kärsivät, ilkkuvat, rakastavat kii-vaasti ...ja uhrautuvatkin joskus, ja haaveissaanaina.

Ja sen uskon voimalla saattaa maailma muuttuahelposti . .

. ainakin pahemmaksi.Mutta: ennen kaikkea, näinäpimeinä syksyiltoina

jahämärinä talvipäivinä ikävöi kääpiö itselleen ...

naista . . . Ulkona vartioi ja saartaa pimeys jasumu ja vesisade . . . Joskus hiukan lunta.

Nyt oikein pakkanen . . . tähdet alkavat kiilua;huomenna jälleen suoja, joka sulattaa lumet lätä-köiksi. Sellaista on talvi tavallisesti tällä seudulla.

Ja jos tulee tiukka talvi, sulkee se varattomatasumuksiinsa niin paljon kuin mahdollista: puutmaksavat.

Ikäviä ovat päivät lyhyinäkin. Aurinko raot-taa myöhään aamulla silmiään ... ja sulkee nejälleen . . . aikaiseen tulee pimeys. Sähköt ja öljy-lamput kylässä sytytetään . . . kalseat ja kylmätsähköt, käryävät lamput.

Ihmiset aukaisevat silmänsä miltei yhtä lyhyeksiaikaa kuin päiväkin . . . Tekevät jäykästi työnsä. . . Odottavat jotain .

.. Ehkä odottavat kevättä

ja kesää.

Joel Lehtone.56

Mutta täällä Krokelbyssä ovat he mielestään on-nellisempia kuin etäisempien kylien asukkaat, koskatäällä on tilaisuus, jos pennosia riittää, käydä pää-kaupungissa etsimässä vaihtelua . . . rikkaammatteatterissa, elävissäkuvissa . . . köyhemmät elävis-säkuvissa jakahviloissa. Jääpä silti tarpeeksi puh-teita jäljelle kokouksiin tai seuroihin, jos kuka onyhteishyvää harrastava.

Ja siinä välillä miehet ryyppivät ... ja hiukannaisetkin . . . Virosta salakuljetettua, raivon-myr-kyllistä pirtua taikka Suomessa salakeitettyä vii-naa, petroolilta ja jos jonkinlaiselta tuoksahtele-vaa. Mutta toiset, jotka eivät tällaista elämän-tapaa rakasta, ovat siitä vimmoissaan; niin, he us-kovat, Suomen kansan yleiseen, fanaattiseen ta-paan, jaksavansa pakottaa väkivaltaisilla keinoillalähimmäisensä viisaiksi ja onnellisiksi .. . Kunsitten on juotu, pujahdetaan sänkyihin nukku-maan . . . taikka tyhmemmät jatkavatriemua tap-pelulla. Kyllä tölleissä tai tienhaaroissa nyt melu-taan. Kas, tuolla teiskaa ryhmä miehiä, ympäril-lään naisväen siunaileva, jopa yllyttävä kehä.Meteli muuttuu otteluksi .

.. ottelu rähisevästä

sanattomaksi, läähättäväksi. Nyt isketään täy-dellä voimalla ... Veitsi välkähtää ... kasvot valu-vat verta. Joku kaatuu: tuossa hän makaa .. .

ääntä päästämättä . . . ruumiina. Tulee kylänpoliisi . . . Murhamies kiinni.

Se mies saattaa olla aivan selvä: ei ole maistanutpisaraakaan pirtua. Mistä syystä hän tappoi?

Rakastunut rampa 57

Väittää tappaneensa . . . muuten vain . . . ilmansyytä. Sanoi lähteneensä kotoaan aikomuksellatappaa sen, joka ensiksi vastaan tulee. Ja niinhän teki.

Kaksitoista vuotta kuritushuonetta.Sumua, kylmyyttäkin . . . sadetta, harmautta.Odottamatta lähenee sumu tuolta saariston ta-

kaa . . . sankkana kuin seinä, jota vastaan hievah-tamattomat koivut, herkkälatvaiset petäjät ja luu-hottavat kuuset kuultavat hämärinä varjokuvina.Mustilta ja kosteilta näyttävät huvilat . . . toisetnostaen itsepäisesti ja komeilua yrittelevinä har-maata ilmaa kohti oikullisen muotoisia tahi muo-dottomia päätyjään . . . Sellaista sumua on päivä,puolitoista .. . jopa viikon. Nyt se muuttuu sa-teeksi, katot romisevat ja pitävät yksitoikkoistaropinaa . . . Varattomien laipiot tiputtavat per-mannoille vettä. Ikkunoihin oksiaan tunkevat ko-ristepuut, männyt, koivut ja syreenit, sohisevatraskaasti . .

.

Mutta joskushyökkäämereltä myrsky . . . Sumujavesisade on loppunut . . . Katoilla käy nyt ryske

. .. nurkissa vonkuu ... ja koteihinsa pujahta-

neet ihmiset ajattelevat, että merimies-raukoillaon kova leikki: parempi on sittenkin elellä täälläomassa kylässä, painautua talvi-iltoina omiin pe-siinsä nukkumaan.

Sitten riputtelee räntää. Riekaleisina, valkeinapilkkuina kuultavat katot jakalliot metsien välistä.

Ja sitten tulee taas ehkä pakkasta ja lunta.

58 Joel Lehtonen

Nyt esille lasten ja huvia hakevien aikuistensukset .

. .jos lumi kestää eikä sula sohjoksi.Kuluu muutamia viikkoja. Aletaan entistä kiih-

keämmin odottaa kevättä.Kaiken talvea Sammakko on köntinyt käsil-

lään. Siellä ja täällä nähdään hänet köntimässä,joskus ilveilevä lapsiliuta mukana. Kävelemisestäei n>'t puhettakaan, sellaiset ovat hänen jalkansa.Ei, lionneet rukkaset kädessä hän konttaa kallio-polkuja, viiputtaen tukkansa pellavaisia suortu-via milloin savivehissä, milloin lumessa: ne eivätpysy aina takin napitetun kauluksen alla, jonnehän ne tunkee . . . niinkuin venäläinen pappi hiuk-sensa milloin ei ole pakko esiintyä juhlallisimmassaasussa.

Tänään liikkuu Sakris halkoja hakkaamassa . . .

Tänään taasen on hän käyn3't tekemässä jossakinhuvilassa pienen kattilahyhyn taikka pari kala-lautaa.

Sellaisina iltoina, jolloin tulee sietämätön puhe-lemisen ja maailmanparantamisen halu, kiipeäärampa tuttaviensa ja naapuriensa luokse. Esi-merkiksi kivimies Bergmanin murjuun ullakolle.Siellä on illalla lämmin, jopa kuuma . . . sillä kivi-miehellä hehkuu uuninsa edessä malminen kamiini,jonka kahdella reiällä ruuat keitetään . . . Yölläse huone jäähtyy . . . tuuli tunkee sisään hata-roista seinistä, pullistuvien, repaleisten ja sade-vedestä mustuneiden seinäpaperien alta. Berg-manin eukko tai rouva on tuikea .

.. mutta keit-

Rakastunut rampa 59

tääpä hän vieraalle kuitenkin kahvia . . . etenkinjos Sakris kiihtyy kovasti moittimaan yhteiskun-taa. Itse Bergman hymyilee .. . raapaisee sillointällöin päätänsä, jos asiat ovat hänestä oikeintukalat ... mutta yleensä naurahtaa epäuskoisesti,ja sotkee viimein jutun: alkaa kuulustella Sakrik-sen rakkausseikkailuita. Silloin Sakris heti ker-tomaan niistä .

.

.

Elleivät Bergmanit ole kotona, pujahtaa rampapeltiseppä Savolaisen luokse, missä myöskin kivi-mies Bergman ja useita muita työläisiä joskus käy.Savolaisella on väljemmät tilat kuin muilla . . .

Keskikerroksessa. Hänellä on kaksi huonetta, mel-koisen siistejäkin . .

. eikä' lapsia enempää kuinneljä. Sakris ei oikein pidä lapsista: ne huutavat,ne sekautuvat aikuisten juttuihin . . . taikka häi-ritsevät itkullaan niin ettei toinen saa ääntänsäkuuluvhle. Varsinkin lauantaina ja pyhäiltoina onSavolaisen luona naapureita. Ja vielä enemmänisännän ja rouvan synt3'mä- tai nimipäivinä . .

.

Savolainen kuuluu nykyään ruvenneen gulas-saamaan . .

. ahnehtimaan ja rikastumaan.Tavallisesti ei hän tarjoa muuta kuin kahvia,

mutta erikoisina juhlapäivinä on pöytä komeana.Siinä on rinkeli, ja kahdenlaista sokeria ...ja oi-keinpa kukkia. Eräillä vieraista on korkeat kau-lukset kaulassa . . . Eräillä tulipunaiset kaulanau-hat . . . sillä maltillista työväkeä, rehuihin sosiali-demokraatteihin lukeutuvia, ei täällä käy: heitä on-kin vähän, ja erillään muista he elävät . . . jotkut

Joel Lehtonen60

ovat eronneet työväenyhdistyksestäkin. Heitä kat-sellaan siis karsain silmin.

Ei myöskään hartausseuralaisiha täällä ole teke-mistä . . . nihlä kylän kansalaisilla, jotka kuuluvathihhuleihin taikka joko Hehuntaiseuraan tai Hel-luntainystävhn. Näilläkirkosta eronneilla ja omaa,pyhempää oppiaan hapuilevilla on jälleen toisettapansa viettää iltojaan: he kuuntelevat jossakinhuvilassa puheenpitäjää. .. odottelevat tuhatvuo-tista valtakuntaansa ... ja maailmanloppua, jokatuo sen valtakunnan ja josta he yksinään pelastu-vat kunnialla, valituita kun ovat ... Ja omaanuskoonsa ja aprikoimishnsa sulkeutuen he varaavatitselleen muonaa maailmanlopun tuokioiksi .

. .

joita ei tulekaan ... ja elävät muuten melkeinpäniinkuin muutkin, tavallisina heikkoina, itsekkäinäihmisinä.

Ei, peltiseppä Savolaisen kekkereissä ei tapaaniitä, joitaSavolainen sanoo uskon-narreiksi. Täälläistutaan punaiset nauhat kaulassa ... tai muuta-malla valkea, pieni rusettikin . . . jalassa kiiltävätkengät. Päät punottavat .. . sillä kahvinkeitostakuumentunut keittiö ja vierasjoukosta lämminnytsali hikoiluttavat.

Siinä sitä istutaan: juhlallisina ja niskat jäyk-kinä . . . Katsellaan uutta piironkia . . . sen isoapeiliä ja paperikukkia. Savolaisen tyttöset ovatvaaleissa leningeissä, hajalle kammatuin hapsin.Muut lapset leikkivät, tappelevat tai kuuntelevatsuu auki isojen juttuja.

Rakastunut rampa 61

Kovin arkoja ollaan arvoasteista, jos seurassaon ketä pomo- tai mestarimiehiä. Peltiseppä Sa-volainen, vaikka hän tekee työtä toisen verstaassa,on tietysti mestari. Samoin nuori poika, joka har-joittelee mekaanisessa pajassa, on monttööri. Läm-mittäjä on konemestari. Hänen vaimonsa ei olepaljas rouva, vaan konemestarinrouva . . .jos tässätilaisuudessa on läsnä joku, ken voi kehua olevansahänen tuttavansa; muuten hän on tavallinen akka.Tittelit ovat varsin korkeassa arvossa . .

. kunhanne vain eivät ole arkkitehtien, insinöörien ja sensellaisten titteleitä . . . siis herrojen.

Sakrista ei suinkaan pilkata edessäpäin, ei var-sinkaan, kun hän alkaa puhua yhteiskunnasta. Jahän kyllä puhuu. Laususkelee muutamia lauseitaNietseske-kirjastaan. Sitten hänen nenänsä alkaapunottaa. Sellainen ja sellainen pitäisi järjestysolla. Tylyjä on oltu työväelle kapinan aikana.Naiset huokailevat. Peltiseppämestari Savolainenon kaikkein ilkein ja pistelevin yhteiskuntaa vas-taan ... ja samalla hän inttää Sakristakin vas-taan. Sakris naputtelee rystysillään pöydänreu-naan . . .ja puhuu, puhuu . . . Kunnes joku so-sialidemokraatteihinlukeutuvampi arvelee alakuloi-sesti, ettei sellainen köyhien vallankumous kuinSuomessa yritetty kuitenkaan mahtaisi onnistua . ..Yksinkertaisten ihmisten yritys! Ainoastaan verotyhä suurenisivat. Sitten ollaan tuokio vaiti. Huo-kaillaan. Ja Sakris, syntyisin ruotsalainen, virkkaasotkuisella suomenkielellään, mutta arvokkaasti:

Joel Lehtonen62

»Jaa . . . niin ...jaa ... ei liene tuhannesvuosi-valtakunta vielä mahtanut olla tullut. Ei vielä .

. .

Mutta . . .»

Pikku juhlien jälkeen arki. Raskas talvi.Vuoroin valkeat, vuoroin mustina ammottavat

pellot, joiden tunkioilla varikset lentelevät jaraak-kuvat suunnattomina laumoina. Vuoroin usvia jasateita . .

.

Ja sitten: jo kevääntyy.Myöskin Sakris alkaa ikäänkuin kummastellen

huomata, että päivät pitenevät .. .

Valo ei enää ole samea jaraukea . . . vaan taivashohtaa heikosti sinertävänä .

. . aivan kuin jokinvanha taivas, viime vuodesta tuttu .

. .

Kun Sakris aamuisin hoippuilee työhön tai työtäetsimään, saattaa ilma olla pilvinen .

.. Mutta jo

visertelevät tiaiset aamun aikaisessa hämärässävilkkaasti .

.. kilkattavalla äänellä . . .

Yöthän ne pysyvät vielä kylminä; mutta päivällälämpiää, aurinko säteilee joskus täydeltä terältä . . .

Valtatietä pitkin valuvat päivän sulattamat lu-met ruskeina ja kiiltävinä puroina .

. .kerääntyvät

lampareiksi . . . jotka ikäänkuin tuntuvat lämpy-miltä.

Ehtoolla tiet jälleen kovenevat ... ja on pa-rempi loikkia, milloin tarvitsee.

Illan viileys on kuivaa ja lauhkeaa . . . siinäliikkuu omituisia, mieleisiä tuntuja.

Ja Sakris huomaa, että äänet kylässä rupeavatikäänkuin soimaan, niin heleästi ne kaikuvat. Kas

Rakastunut rampa 63

koirien haukuntaakin! Se oli talvella niin kumea,nyt telmähtelevä, levoton.

Vaaleassa iltahämärässä näyttävät Krokelbynikkunoista tuikkavat tulet kirkkaammilta ...Jopatuolta etäältäkin, Vallilasta asti, pääkaupungin lai-doilta, ne tuikkivat kuin tähdet . . . sävähtelevätkirkkaasti.

Eikä ilmassa ole usvaa.Sakris on menossa työväen osuuskauppaan . . .

Entistä virkummalla silmällä vilkuu hän sielläpuotineiteihin.

Kun hän tulee kaupasta takaisin, näyttää pitkäja solakka koivu tuossa tienmutkassa hänestä niinmerkilliseltä: ikäänkuin se ojentelisi käsivarsiaankorkeuteen . . . niinkuin se . . . rukoilisi!

Kylästä kuuluu jostakin kimakkaa laulua ..

.

Hanki on alkanut kantaa.Onpa nyt poikasia suksimassa pitkin alankoja .

.

tahi laskemassa kalliotöyryiltä mäkeä suksilla jakelkoilla taikka särkyneiden suksien kappaleilla.

Ja kuu kiiltää. Se pukeutuu harsoon, kultai-seen kehään . . .

Mutta yön tullen vonkuvat kissat . . . sekä ko-tien vaalimat että villeinä metsissä ja ullakoillaasuvat . . . Mistä niin paljon kissoja riittääkään?Niitä kuljeskelee, juoksentelee jakiipeää kaikkialla. . . Ne ryntäävät pihoille ja tähystelevät teille .

..

kapuavat katoilla jakulkevat pitkin räystäitä, jois-ta jääpiikit riippuvat suurina hetaleina.

Sakris menee kotiinsa. Aivan hänen ikkunansa

64 Joel Lehtonen

edessä on jono halkoliitereitä. Niiden takana janaapurin lankkuaidan välissä kasvaa väärä ja lat-vasta typistetty mänty. Sakris lähtee liiteriinsä,hän säpsähtää .. . Mitä kuuluikaan? Niinkuinetäistä väkijoukon hurraamista. Sitten yhtäkkiähuuto . . . kuin jotakuta murhattaisiin!

Kissat ne siellä liiterissä! Penteleet! Ne. huis-kahtavat peljästyneinä pois. Yksi pysähtyy pals-tan reunaan ... ja alkaa siellä naukua . . . itkeekuin pieni lapsi. Pahanilkinen lapsi, jolle tehdäänkiusaa. Taikka mölisee jotakin kuin humalainen.Kurrittaa, vonkuu. Ja rääkäisee yhtäkkiä kuinpahahenki . . . karkaa toisten kissojen kimppuun.Ja on niinkuin paholaisten lauma nyt rähiseisi sil-mittömässä taistelussa.

Ne kissat eivät anna Sakrikselle yöllä unta . . .

Ja päivällä vuokrahuvilan suuri lapsilauma mekas-taa pihalla . . . hoihkien äänillä, joita Sakris sanooitsekseen metsänelukkain ääniksi. Ei saa ruoka-lepoaan enää . . . eikä nähdä unia kauniista ty-töistä.

8.lyyiyöhemmin keväällä, kun kissat jo lepäsivät'V' naamat naarmuisina, korvat raapimisesta pö-höttyneinä ja kurkut käheinä huvilain portailla jaaidoilla ... ja lapset kirkuivat yhä kovemmin .

. .

ja koirat juoksivat kujilla, silmissä ihasteleva jamalttamaton hohde . . . myöhemmin keväällä, kunalastomat koivut saivat punertavan värin . . . sil-loin näki Sakris Kukkelman merkillisen unen .

. .

Ihmeellisempi se oli kuin hän oli pitkiin aikoihinnähnyt.

Minkälainen uni!Aurinko oli kaiken päivää paistanut hänen ka-

mariinsa . . . ulkorakennusten yli se pääsi sinne.Edellisenä iltana oli Sakris lukenut »Suomen Työ-miehestä», jonka hän lainasi peltiseppä Savolaiselta,erään alakerran.

Suorastaan mahdotonta oli enää tutkia Nietses-keäkään . . . Kamarikin muuttui jo päivin ihankuumaksi . . .

Siinä alakerrassa oli pitkä kuvaus jostakin val-lankumouksesta . . . kertomus, joka oli jatkoa jajohon luvattiin jatkoa. Siinä puhuttiin paitsi Ve-näjän kuuluisasta Rasputinista . . . häntä ei Sak-

66 Joel Lehtonen

ris oikeastaan vihaa, vaan ihmettelee hänen taika-voimaansa . . . myöskin Venäjän keisarinnasta jajostakin toisesta tämän kelvottoman keisarinnankaltaisesta hovinaisesta, joka oli ollut aikoinaanRanskan kuninkaan hempukkana. Mikä tämännaisen nimi olikaan? Kultaa oli ollut kaikki hänenympärillään, maaorjina elävältä kansalta kiskot-tua kultaa .. . verta. Sakris vimmastui lukies-saan, että kuninkaan, ja tietysti samalla myöskintuon hempukan, aamukahvikin oli tullut maksa-maan kaksisataatuhatta markkaa vuodessa! Kah-den hengen aamukahvi! Mutta tietysti oli kym-menet pikentit varastamassa niitä aamukahvi-rahoja . . . maakuopissa elävien talonpoikien jatyöläisten rahoja. Kaunis oli se nainen ollut ..

.

Maidossa kylpenyt . . . Maidossa!Ja Sakris lensi valkeaksi suuttumuksesta . . .

kun se hempukka oli muka tehnyt mielestään yh-teiskunnallista hyötyä rakennuttamalla sellaisenporsliinitehtaan, jossa valmistettiin ruusuja . . .

Koristuksia ylhäisten piirongeille . . . sellaiset mak-soivat tavattomasti kansan varoja . . . nuo naiselli-sen turhamaisuuden keksinnöt .

.. Mutta sittenpä

tulikin toinen peli! ..

. Vallankumous. Hempukanpoikkileikattua päätä kannettiin piikin kärjessäkatuja myöten.

Myöhään luki Sakris . . . Joku kissa vielä kulkija vonkui ikkunan alla.

Sitten hän nukahti . . . muistamatta edes noustasammuttamaan sähköä. Heittelehti lavallaan .. .

Rakastunut rampa 67

Henki sirahteli epätasaisesti .. .ja joskus aukesi

hänen leveä suunsa ilkeään nauruun, paljastaen kel-taiset hampaat. Ja hän näki unta.

Kukkelman oli muka oikein komeassa salissa . ..

Hänen ympärillään kaikki kultaa ..

. lamput, kuk-karuukut ja kahvikupit.

Ja Kukkelmanilla oli toverina siellä oikein nuorijakaunis . . . joka sitten yhtäkkiä muuttui Venä-jän keisarinnaksi . . . tahi tuoksi maidossa kyl-peneeksi hempukaksi. Ja heillä oli yhdessä haus-kaa. Sakris istui maassa hänen jalkojensa juuressa... ja puhui hänelle palavasti ... ja viisaita asioita.Pikentit kantoivat koko ajan heille kahvia jaomenoita ja päärynöitä ja appelsiineja ja marja-hillolla siveltyjä vehnäsvoileipiä.

Mutta sitten näki Sakris jotakin merkillistä japeloittavaa.

Näki oman päänsä irrallaan ruumiista! Arvok-kaan ja kauniin, kiharaisen päänsä: kellertävistähiuksista hän sen tunsi. Mutta se pää oli leikattupoikki: kaulasta valui vielä hyytynyttä verta . .

.

valui niinkuin suonet olisivat kaulasta yhä riippu-neet.

Ja kuitenkin: tuo pää oli elävä! Se puhui!Sakris itse näki oman päänsä . . . vaikkei hä-

nellä ollut enää päätä eikä siis silmiäkään. Hänihaili kasvojaan ...ei kuvastimesta, vaan omastapäästään . . . katseli komeaa tukkaansa. Oli näke-vinään edessään aivan kuin venäläisen papin .

. .

taikka itse Rasputinin.

Joel Lehtonen68

Ja yhtäkkiä hymyili se irti leikattu pää .. . nau-

rahti hänelle iloisesti ja veitikkamaisesti. Sakrisnäki sinisten silmiensä vilkuttavan hänelle tutta-vallisesti. Kohottaen sormeaan pää sanoi hänelleaivan selvästi: .

»Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee!»Ja vielä sanoi pää uudestaan ne sanat.Silloin ilmestyi se nainen, joka oli ollut hänen

seurassaan jarakastanut häntä ... keisarinna taikkase hovihempukka.

Sakris heräsi. Sähkö paloi kalpeana .. . Ke-vään ensimmäinen kottarainen vihelteli ikkunantakana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipur-kista tehdyn pönttönsä puikolla.

Mikä uni!Sakris ajatteli sitä tarkoin . . . tällaista henkien

ilmoitusta.Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että

juuri sen näköistä naista oli hän aina halunnut.Vaaleaverinen . .

. niinkuin maidossa kylpenyt . . .

Ja Sakriksen oma pää, siis hänen omien ajatus-tensa lähde, oli sanonut hänelle, kummallisesti eroi-tettuna hänen ruumiistaan ja sillä tavalla ikään-kuin kirkastettuna, sanonut selvästi ja iloisesti:

»Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee!»

Päivällä Sakris kulki kujilla jakatseli, eikö tulisijotakin naista. Pysähtyi polkujen varsilla ja kal-lioilla ...ja tähysteli ympärilleen innokkaasti.

Tällainen merkillinen uni! Milloinkaan hän ei

Rakastunut rampa 69

ollut nähnyt moista . . . vaikka hän yleensä näkipaljon unia. Ja tosi-unia! Että unet joskus oli-vat pettäneet, ei hän ajatellutkaan.

Viimein ei Kukkelman enää jaksanut hillitä it-seään, vaan päätti tiedustella asiaa sellaisesta pai-kasta, jossa se tiedettiin.

Mistä?Eräänä päivänä jätti hän työnsä kesken joaamu-

puolella . . . jonkin sikoläätin ikkunanpuitteidennikkaroimisen. Hän meni osuuskauppaan . . . kii-pesi puoleksi konttaamalla ylös korkeita portaita.Tervehti puotineitejä silmäänsä iskien:

»Terve, terve, flikuskit.»Mutta nyt ei hän ollut samanlaisilla asioilla kuin

ennen ...nimittäin jauhoja taikahviksia ostamassa.Se, jonka hän oli nähnyt unessa, ei näissä ty-

töissä ollut . . .

Sakris oli tullut tänne ainoastaan hankkiakseenkolme paria kananmunia: kaksi munaa itselleen . . .

ja neljä povarirouvalle, joka asui täällä Krokel-byssä.

Niin, kaikkivaltiaaseen javanhurskaaseen Juma-laan ei Kukkelman uskonut enempää kuin suurinosa niistä muistakaan kansanmiehistä ja naisista,joita heidän sosialistiset lehtensä ja julkaisunsaovat ennättäneet päästää entisistä erehdyksistä jakasvattaa uuteen elämänkatsomukseen. Kuinkaolisi Sakris voinut uskoa kirkkoon . . .ja Juma-laan? Nuo iankaikkiset papithan .. . siunasivatesimerkiksi sotaan lähteviä sotamiehiä, vastoin sitä

70 Joel Lehtonen

käskyä, ettei saa tappaa. Ja keskiaikaisten kirkko-ruhtinaitten tavalla he kantoivat tarkasti veronsa. .

. eivätkä eläneet köyhistä köyhimpinä, vaikkaKristus käski luovuttamaan toisen hameensa lähim-mäiselleen, jos kenellä on kaksi hametta .

. . Sa-mapa lienee, onko kysymyksessä hame taikka palt-too .

. . tahi muut vaateparsellit ja omaisuus . ..

Ei; Sakris uskoi pitkätukkaisiin miehiin . . . tau-tien parantamiseen ilman lääkärin apua ...ja uniinja ennustustajarouviin.

Uskoivathan povareihin hienommatkin . . . sel-laiset, jotka uskoivat kyllä kristinoppiin.

Suorastaan pakko oli uskoa tällaiseen rouvaan.Hän oli ennustanut monta kertaa ihan totta .

. .

salaperäisellä tavalla. Hänen luonaan käytiin pal-jon . . . neidit ja rouvat aina Helsingistä asti . . .

niin tarkkaan osasi hän tulevat asiat . .. sekä men-

neetkin. Mielellään hänelle kannettiin paitsi so-keria, kahvia ja kananmunia myöskin rahaa.

Ja siinä määrin oli povari rikastunut, että olivoinut hankkia itselleen täällä oman huvilan . . .

tuon punaisen, kaksikerroksisen talon. Työväenlehdissä hän enimmäkseen ilmoitti. Viimeksi oliSakris nähnyt ilmoituksen:

»Elämällä ei ole raiteita, mutta joka tahtoo löy-tää raiteille, se tulkoon Krokelbyhyn, ennustetaanunista ja kananmunista.»

Osoite sitten.Punaiseksi maalattu, valkeilla ikkunanpielillä

somistettu huvila on kalliolla, niin jyrkällä, että

Rakastunut rampa 71

Kukkelmanin täytyy turvautua kouraansa ..

.

kömpiessään kevätvettä hiljaa tihkuvan kallion juu-relle ja sitten pihalle . . . toisessa kädessä paperi-pussi ja siinä kananmunat. Pihalla, jossa ei oleaitaa eikä rajaa, — joka yhtyy ilman muuta leh-dettömään koivikkoon, hän seisattuu jännityksessäja odottaen ihmettä. Ennustaakohan rouva hänellesamaa kuin uni?

Mutta kesken kaiken vilkaisee hän julmasti ym-pärilleen. Tänne on kerääntynyt leikkimään jakirkumaan lapsiparvi, josta muutamat pilkkaavathäntä ... ja uskaltavat nykäistäkin jo hänen pa-peripussiaan. Sakris ärähtää: missään hän ei olenähnyt näin kelvottomia lapsia ... Ja vielä ker-ran uhkaavasti taaksepäin käännyttyään pääseehän pakoon, huvilan portaille ja eteiseen. Pape-riliuskasta tekaistu nimilappu on ovella. Tässä serouva asuu.

Sakris pujottautuu hiljaa sisälle.Noita-akka ei istu suinkaan tulikiven savussa

suuren ja mustan padan ääressä . . . taikka len-tele luudanvarrella sisään ja ulos uunista. Sellai-set kertomukset ennustajista ovatkin Sakriksenmielestä joutavaa satua, keskiajan taikuutta. —

Kirkko ... se juuri .. . uskotteli muinoin ihmi-

sille tällaisia hullutuksia . . . saadakseen pitää hei-dät itsellään, veronkantajina. Siksi poltettiinmuka noitia rovioilla . . . useinkin naisia, jotka tie-sivät paljon salatumpia asioita kuin papit. Muttapapit sanoivat, että velhot paransivat ihmisiä paho-

Joel Lehtonen72

laisen avulla. Oikeastaan he tekivät sen ilmassaliitelevien ja kiertelevien voimien avulla, joita ai-noastaan harvat vielä nykyäänkään ymmärtävät. . . joskin sellaisia harvoja jo löytyy!

Povari ei istu, vaan loikoo lattialla . . . Sänkyhänellä kyllä on, hyvä onkin, mutta nyt on kuuma. . . tänne kalliolle paistaa aurinko . . .ja hän onsuunnattoman lihava. Niin lihava, että Sakriskatselee häntä ällistyneenä ja ihastuneena . . .

sellaisia rintapieliä ei Sakris ole nähnyt missään.Jotain yliluonnollista niissäkin on.

Tällaiselle lihavuudelle on helpoitus loikoa vii-leällä lattialla.

Rouvan hiukset ovat sekaisin .. . suortuvat riip-

puvat tukkuina siellä ja täällä kasvoilla. Iho ei olepunainen, vaan harmahtava.

Nyt rouva kohottautuu ähkien istumaan ja kat-soo Sakrista ihmetellen ja kysyvästi . . . Raavis-kelee päätänsä ja poveaan . . . rinnat ovat kuinmitkäkin tavattoman suuret kumipallot, jollaisialapset Helsingissä Esplanaadilla potkivat. Sittenkysyy rouva Sakriksen asiaa . . . eikä rampa tiedä,kuinka alkaa. IlmoistaKukkelman ensin puhuu ...

ja nykyisen ajan mutkallisuudestakin. Sakris eiaavista, kuinka oikeastaan olisi elettävä . . . hänkun on yksinäinen mies, ei ole koti kunnossa .

. .

Kyllä hän voisi pitää emännänkin siellä ...javarmasti hän kyllä sellaisen vielä saa . .

.

Sakris oli viime yönä nähnyt niin merkillisenunen.Koskaan hän ei ole nähnyt sellaista. Hän sanoo:

Rakastunut rampa 73

»Ja se oli vissiä unta: minun unet ja förebuuditeivät petkuta milloinkaan!»

Ja Sakris alkaa kertoa untaan, ovenpieleen no-jautuen . . . verkalleen ja vakavasti . . . Kertookaikki yksityiskohdat, kursailematta.

Mutta yhtäkkiä keskeyttää Sakris juttelunsa;keskeyttää vuorostaan ällistyneenä. Sillä rouva,joka ei vielä ole kysellyt häneltä mitään, mutta onjo päässyt pystyyn, ottaa nenänsä irti! Vetäiseenenänsä naamasta erilleen. Varmaankin se on teko-nenä . . . jostakin aineesta tehty. Ja rouva alkaapuhdistella, itse tuolille asettuen nenäänsä kä-sissään . .

. nenäliinansa nurkalla, kovin likaisen.Kauheana ammottaa hänen nenänreikänsä ... niin-kuin luurangon.

Sitten sovittelee hirvitystä ja kunnioitusta he-rättävä ennustaja tekonenänsä paikoilleen ... jaSakris aloittaa unensa alusta.

Ihanan ja vielä ihanampaa lupaavan unensa.Lopulta povari naurahtelee:»Vai niin, vai oikeinkeisarinna! Missä sinä asut?

Onko sinullakananmunia? No .. . annahan tänne.

Vai kaulasi katkaistu . . . kylläpä oli merkillinenuni. Näin ihmeellistä unta en ole koskaan kuullut.Koetellaan . . . tutkitaan asia. Tällainen selvittääkoko sinun tulevaisuutesi ... Ja sinä tahtoisityhtä kauniin naisen kuin unessa näit?»

Tietysti Sakris sen ottaisi ... se näytti siistiltäja hauskalta naiselta.

Rouva kaivaa esille nuuskarasiansa . . . työntää

Joel Lehtonen74

tekonenäänsä nuuskaa ... Ja pärskii. Ja sittenojentaa hän kätensä ... ja saa Sakrikselta pa-peripussin, jossa ne kananmunat ovat. Siitä latoohän pöydälle kaikki kuusi munaa. Iloinen hän on.Sakris ei voi sanoa, että oli aikonut munista kaksiitselleen.

Rouvalla on kamarissaan jonkinlainen verhonurkassa. Hän menee sen taakse .. . Sakris eitiedä, mitä hän siellä toimittaa . . . mutta yhdenmunan ja ruokailulasin vei hän sinne mukaansa.Hän tuntuu naputtavan siellä munan rikki ...japuhelee:

»Hyvää . . . hyvää . . .ja valoisaa tulevaisuutta.Ihan huntupää morsian tuntuu tästä nousevan ...»

Nyt tuo hän lasin Sakriksen nähtäväksi:»Katso itsekin, niin näet, että huntupää morsian

tästä nousee.»Vielä nakuttelee ennustaja toisenkin munan

rikki verhon takana ...ja istahtaa sitten pöydänääreen miettiväisen näköisenä ... Aprikoi, tekisiköhän tällä kertaa oikein sokerikaakun, koska sainäin paljon munia. Sakris odottaa vakavana jauskoo rouvan ajattelevan hänen untaan. Sittenrouva sanoo:

»Sinun pääsi oli siinä unessa Rasputinin pään nä-köinen, eikö niin? Jaa, jaa .

. . niin. Tosiaan, kunminä nyt sinua katselen, niin sinun silmissäsi onjotain sellaista .. . viehätystä ..

. Ne lumoavatminkä tytön tahansa!»

»Niin», vastaa Sakris Kukkelman, »minulla on-

Rakastunut rampa 75

kin aina oikein vaikea olla, kun kaikki flikat, jotkaminut näkevät, rakastuvat minuun».

Rouva naurahtaa. Sitten hän ennustaa:»No . .

. ennen kuin tämä vuosi on ummessa,joutuu se unessa nähty kaunotar, viaton ja nuori,.

. . sinun luoksesi, ja on sinuun kovin ihastunut.Joutuu piankin. Ja jos ei tämä asia mene, niinsaat sylkeä minua vasten silmiä. Siinä se!»

Sakris ihastui. Kysyi kuitenkin:»Mutta . . . mitä se meenaa, että minulta oli pää

poikkastu?»»Mitäkö?» toisti ennustaja. »Eikö sitten mie-

heltä, kaikkein parhaaltakin, ole ikäänkuin omapäänsä poissa, kun häntä mieleinen nainen ohjai-lee? Ja sinun oma pääsi neuvoi sinut ottamaan tä-män, joka sinulle tulee ...ja niinpä hän on sinullemieleinen, ja ota.»

Todellakin: Sakris antaisi koko oman itsensä, jossaisi oikean naisen .

.. sellaisen kuin toivoo.

Ja nyt ennustaja lupaa sen hänelle . . . piankin.Onni täyttää Kukkelmanin sydämen.Kun hän lähtee povarin luota, katselee hän yhä

voitokkaammin ja entistä innokkaammassa jänni-tyksessä naisia, joita tulee tiellä vastaan. Muttaei vielä: likaisia nämä ovat ... ja toiset vanhoja.Eivätkä nuoret ole läheskään sellaisia kuin se, jotahän . . . Täytyy odottaa.

9.

Sitten sattui Kukkelmanille vielä toinenkin omi-tuinen tapaus.

Kevät kirkastui . . . taivas siinti yhä useamminpilvettömänä, ilmanrannoilta vaaleana. Tuuli su-hisi pehmeästi kuusissa ja koivujen punertavissaritvoissa, tuoden mereltä kosteaa ja voimakastaviileyttä.

Peipposet olivat saapuneet; kurjet halkoivat il-maa riemukkaasti laulaen, matkallaan pohjoistakohti ... jakottaraiset visertivät vimmatusti viiri-tangoissa .. . Västäräkkejäkin oli nähty tuollaVantaan rannoilla, jonka jäät olivat pauhaten vie-rineet mereen ja kutsuneet pitkät jonot helsinki-läisiä ihailemaan kuohuvaa putousta. Auringonpaisteessa häikäisten kimalteli nyt vihreä joki.

Krokelbyssä moni ajatteli jo pääskysiä.Kevään edistyessä on Sakris melkoisesti menet-

tänyt aatteellista kiihkoaan. Siitäkö se johtunee,että aika kuluttaa kaiken . . . vaiko keväästä jalämmöstä ja Valosta?

Olisipa hänellä nyt vielä edes välttävästi töitäja ansioita, niin tuskinpa hän muistaisi enää pai-

Rakastunut rampa 77

joa sitä ahdistusta, mikä on häntä vuosikausia kiu-sannut. Mutta töitä ei ole vieläkään paljoa ... eihänenlaiselleen varsinkaan. Niitä pitää pyytää jaanella.

Silti kevät saattaa hänet unohtamaan puutetta.Tällä hetkellä etsii hän vimmatusti sitä, minkä

omituinen uni ja ennustajarouva ovat hänelle lu-vanneet.

On iltapuoli. Sakris kulkee metsässä, jokseenkinetäällä Krokelbystä. Hän on aamupäivällä vii-meistellyt pari työpuseroa, jotka peltiseppä Savo-lainen häneltä tilasi. Nyt hän tahtoo .. . nähdänaisia. Omassa kylässä ei ole hänen naistansa.

Tämä tie johtaa toiseen kylään.Metsätie se on . . . erään kartanon talvellinen

halko- ja heinänvetotie. Matala nummi . . . sielläkasvaa kuusia ja petäjiä. Havuneulat kiiltävät... ja kuormista maahan varisseet heinänkorrettuoksuvat. Koko metsä lehahtelee hyvältä.

•Joskus tulee matkalla aho, keskellä louhistametsää; siinä on oikein kuuma. Sitten painuumutkitteleva, korven läpi kuinka vain eteen sattuuoikaistu tie jälleen alemmaksi . . . puiden varjoon.. . Tulee suota. Se huuruaa lämpöä. Polku hai-puu ja hukkuu vesilätäkköihin, joista ainoastaanmättäät pistävät esille.

Eräässä paikassa on kahden ison kiven lomassaporraspuita, talvitien pohjaksi heitettyjä. Liuk-kaita porraspuita ... ja pitkältä.

Sakriksen jalat eivät vieläkään ole kehuttavat,

78 Joel Lehtonen

vaikka hän jo yleensä kävelee. Mutta näitä por-taita myöten täytyy hänen ryömiskellä.

Koya halu hänellä on päästä eteenpäin.Ei hänellä ole tuonne kylään mitään oikeaa

asiaa; työvehkeitäkään ei näy hänen vyöllään taitaskuissaan.

Parempaa kuin oman kylän tytöt, pöhköt, jotkanauravat kuin vähäjärkiset, tahtoo Sakris. Oikean,kauniin ja nuoren . . . täydellisen hän tahtoo!

Sakris muistelee kottaraisia, jotka asuvat hänenikkunansa edessä . . . Kuinka ne räpyttelivät sii-piään kuin vimmatut ...ja huusivat ...ja kat-selivat silmänsä sokeiksi aurinkoon. Pian ne hyö-rivät jo pesissään.

Ja kun pääskyset tulevat, niin ne munivat.Eikä Kukkelmanilla ole vielä tyttöä!Tuolla kylässä, jonnehän aikoo, saattaa olla tyt-

töjä.Ehkäpä .

. . Sakriksen rakastettu on siellä.Niin hän konttaa suoportaita myöten. Kiire on.Silloin, kun Sakris on jo pääsemässä portaiden

päähän ...rämähtää laukaus, hyvin läheltä. Sak-ris peljästyy, kohottaa päätänsä

...ja hänen mie-lessään välkähtää harmikin, että kenties täälläon suojeluskuntalaisia . . . ampumassa: harjoitte-lemassa tai muuten kuljeksimassa. Jutellaan, ettäniiden into on mellastella työväenyhdistysten ta-loilla . . . humalaisina.

Krokelbyssä eivät tosin ole vielä mellastaneet ...mutta . .

.

Rakastunut rampa 79

Enempää ei Sakris ehdi ajatella, sillä nyt rä-mähtää toinen laukaus. Ramman korvissa vin-kuu: hänkö ei tuntisi vallankumouksen ajoiltakuulan ääntä! Nopeasti painaa Kukkelman koho-tetun ja takkuisen päänsä alas ... ja samassa hyp-pii eräiden yksinäisten mäntyjen takaa tielle jaSakrista kohti valkea koira ... Ja sitten tuleepitkänlainen mies.

Miehellä on suojeluskunnan puku. Pyssy kä-dessä. Koira pysähtyy, katselee vinkuen isän-täänsä. Vieläpä herra sitä usuttaakin! Mutta koiranäyttää hölmöltä ...se ainoastaan hyppelee her-raansa vasten, joka sadattelee ja lyö pentua pie-nellä ja sievällä koirapiiskalla. Sitten rientäähän hehkuvin poskin Kukkelmanin luokse. Sakriskyyröttää yhä vatsallaan kivien välissä ja kat-selee häneen säikähtyneesti, epäillen ja vihois-saan.

»Kas, mitä peijakasta!» huudahtaa herra, ja hä-nen kasvonsa näyttävät venyvän pitkiksi.

»Mikä spektaakeli tämä on?» puhkeaa myöskinSakris puhumaan. »Miksi te tahdotte ammutakävelijöitä? Missä teillä on siihen lupa?»

»Anteeksi, se oli erehdys», vastaa herra. »Minäluulin . . . että täällä oli kettu taikka jänis . . .

Kaikenlaisia peijakkaan erehdyksiä! Mutta hyvä,ettei paukku osunut.»

»Minä . . . kettu tai jänis!» vastaa Sakris hiukankalveten, ja ärtyisesti pudistelee hän hiuksiaan.Nousee ylös jaloilleen, murisee jotakin hävyttö-

80 Joel Lehtonen

mistä ihmisistä: ketuksi luullaan häntä ..

. jänik-seksi. Hän huudahtaa:

»Eikö teillä ole silmiä? Mutta .. . kysymys eiolekaan siitä . . . vaan nykyään ei saa ihmisiä . .

.

sillä tavalla kuin ...»

»Anteeksi», pyytää herra jälleen. »Minä olinopettamassa koiraani. Antakaa anteeksi . . . unoh-detaan tämä .. . Ollaan onnellisia, ettei paukkuosunut. Minä voin korvata teille vahinkonne. Pal-jonko maksaa?»

Niin sanoen työntää pyssymies käden povelleenja vetää esille paksun lompakon.

»Pois kivääri», tiuskahtelee Sakris silloin. »Josminä stämmää teitä lakituvalle, niin . . . Hahhah.. . halu tappaa metsäneläimiä .. . Opettaa koi-rat, pedot, niitä ajamaan! Metsän syyttömiä eläi-miä ..

. vuodattaa niistä verta ... Oletteko te

ajatellut tätä? En minä itsestäni niin välitä, mutta. . . viattomat kreatyyrit . . .»

Herra on aivan ihmeissään.Siinä sitten istahdetaan kiville ... ja herra koet-

taa sovitella Sakrista. Sakris pitää hänelle opetta-vaista esitelmää.

Metsästäjä ei kuitenkaan näytä Kukkelmanistapahansisuiselta ... Ei, päinvastoin hän kuunteleeSakrista ... ja hymyilee hänelle iloisesti.

»Mikä te olette? Kuka te olette?» kysyy Sakris.»Minäkö?» vastaa herra. »Minä olen . . . muudan

Suomenvaara . . . liikemies. Mitä te tahdotte kor-vaukseksi? Ja kukas te sitten olette?»

Rakastunut rampa 81

»Minäkö?» kysyy puolestaan Kukkelman. »Minä. . . olen . . . byggmestari.»

Suomenvaara ällistelee. Tarjoaa kääpiölle vii-denkymmenen markan seteliä, jonka Sakris viimeinhuoliikin, kauan vastusteltuaan ja selitellen, etteitässä rahasta ole kysymys, hän halveksii rahaa...on kehittynyt ihminen, sosialistikin. Sittentarjoaa nuori liikemies Kukkelmanille sikaria,mutta nyt rampa jälleen puhuu tupakanpoltonvahingollisuudesta .. . Suomenvaaran nauru ka-jahtaa hilpeästi.

Suomenvaara polttaa halukkaasti sikariaan.He istuvat siinä melkoisen aikaa. Koira on aset-

tunut isäntänsä jalkojen juureen japistänyt päänsähänen polvelleen.

Sitten pitäisi Sakriksen ja nuoren liikemiehenerota. Sakris on noussut maasta . . . katselee ylösherraan ja ojentaa sovinnoksi isoa ja kovettu-nutta kouraansa .

. . Virkkaa narahtavalla äänellä:»No, terve, terve. Näkemiin saakka. Minä .. .

lähden vähän tuonne kylään . . . tyttöjä katso-maan.»

He jo eroavat; mutta vielä katsoo Suomenvaarataakseen:

»Mikä se olikaan ...se nimi? Kuk .. . kuk . .

.»

»Kukkelman», jatkaa Sakris.Suomenvaara nauraa, ja painuu metsään. Sak-

ris jatkaa tallusteluaan.Mutta yhtäkkiä rientää herra takaisin ja huutaa:»Kuulkaas, älkäähän menkö vielä pois. Tehän

Joel Lehtonen82

... voisitte tehdä jotakin ..

. Osaatteko raken-taa ..

. Pykmestari? Hyvä on. Te miellytätteminua ..

. niin, ihan totta! Minä olen Suomen-vaara .. . minä .. . meidän Mikko! Onko teillänykyään paljon tekemistä? Mitä? Eikö ole. Kuul-kaas: minulla on juuri peijakkaan kiireellinen työ.Se tulisi teille ikäänkuin .

.. kun sattui tällainen

tutustuminen. Minä rakennutan itselleni koiratar-han. Rahaa on. Tuletteko? Kelpaako?»

Sakris kuuntelee.Koiratarhan .

. .?

Mikko Suomenvaaran takissa kiiluvat napit,joissa jokaisessa on koiranpää. Suojeluskunnantakki se ei ollutkaan. Keltaiset nahkahousut ovatkiinteät. Ja pohkeet suljetut välkkyviin nahka-sääryksiin.

Sakris katselee häntä, istahtaa jälleen kivelle,huokaisee ... Ja sanoo .

.. ettei hänellä tätä ny-

kyä ole oikeastaan kiireitä töitä. Rakennustöitähän on paljon tehnyt . . . jopa osaisi tehdä piirus-tuksiakin. Huviloita hän on remontteerannut . .

.

paljon . . .

»Viittätoista koiraa varten», huudahtaa MikkoSuomenvaara. »Koirien pitää kaikkien olla erilai-sia. Rahaa on .. . Ja minä olen täällä tulokas;palstani on tuolla meren rannalla. En tunne paik-kakuntalaisia . . . eikä minun kannata hukata aikaaheitä etsimällä. Tulkaa luokseni . . . Yritetään.»

Sakris sanoi tulevansa aivan pian . . . vaikkapajo huomenna.

Rakastunut rampa 83

»Ei mitenkään», vastaa Mikko Suomenvaara.»Minulla on huomenna pörssissä asioita. Muttatulkaa ..

. noin viikon päästä. Sanotaan: tulkaaensi maanantaina.»

Sakris lupaa. Ja sitten katoaa herra jälleenmetsään.

Sakris seisoo tuokion paikallaan ... ja miettiiasiaa, josta oli nuoren liikemiehen kanssa puhu-nut. Hän on iloissaan. Pitäisi jatkaamenoa tuonnekylään, jonne hän oikeastaan oli matkalla. Muttaehkäpä hän väsyisi liikaa: hänellä on jo muutamielessä.

Rahakin olisi tarpeen . . . viimeisestä puseroidenompelemisesta ei paljoa kertynyt.

10.

Jo seuraavana päivänä lähti Sakris Kukkelmantapaamaan Mikko Suomenvaaraa.

Edellisenä iltana oli hän hyvillään. Työtä hänoli saava. Kenties kauankin kestävää työtä .. .Voisi olla yhdellä paikalla ... ei tarvitseisi hapuillasiellä ja täällä.

Minkälainen sitten olisi koiratarha?Minkälaiseksi hän sen suunnittelisi?Suomenvaara ei tuntunut turhia kituuttavan.Entä millä tavalla tämä herra oli häneen tu-

tustunut? Harmillinen kohtaus se kyllä oli .. .

Se, että Sakrista luultiin jänikseksi taikka ketuksi.Mutta mitäpä siitä . . . nyt enää! Merkillistä vain,että tällä tavoin tultiin tuttaviksi.

Melkein yhtä merkillistä . . . kuin se unikin.Aikoi ampua häntä ... ja sitten .

. .

Sakris istui ikkunansa ääressä ja tirkisteli ulos.Keväisenä iltana hohteli taivaanranta, minkä Sak-ris sitä liiterirakennustenylitse näki, kauniisti pu-naisena ja kellertävänä. Rakennusten päässä nyy-köttävän petäjän hienot havuset värisivät hiljaa . .

ne muodostivat ikäänkuin jonkinlaisia tähtiä: so-

Rakastunut rampa 85

mia, neulassäteillä varustettuja nuppuloita . . .

Luonnon kauniita ja ihmeellisiä muodostelmia.Mutta taivaalla alkoivat oikeat tähdet lempeästija salaperäisesti tuikkaa.

Mitähän tämäkin merkitsi .. . että Suomenvaara

oli ampunut häntä?Tähdissä oli kaikki kirjoitettuna.Ja Sakriksen nainen oli kyllä löj^tyvä. Sen Sak-

ris tiesi. Sen hän uskoi ..

.

Siinä katseli Sakris kukkiin puhjennutta Annan-silmäänsä. Kummallisella liikutuksella täytti sehänen mielensä .;. sen punertavien kukkalehtienpinta oli hänestä ikäänkuin tyttösen hipiä, nuorentytön.

Hän kasteli kukkansa ...ja kapusi sitten keinu-tuoliin ..

. uneksi siinä, kunnes tuli hyvin hä-märä.

Sitten väänsi hän tulen lamppuun ja tirkistelikuvatauluaan, punaposkista Juliaa.

Eipä hän halunnut lähteä tuttaviensa luoksekiivaillakseen nykyistä yhteiskuntaa vastaan .

. .

hokeakseen kämmenellään pöydänreunaan lyödenaina yhtä ja samaa, päähän piintyneitä iskulau-seita, niinkuin uskonkappaleita . . . milloin pistele-vänä ja uhkailevana, milloin taasen alakuloisena.

.. sikäli, tuntuiko Venäjän Neuvostovalta edis-

tyvän vaiko kärsivän tappioita ja vahinkoja. Kuinjokin loittoneva kaiku supisi hän vielä kuitenkinitsekseen:

»Niin . . . yhdestä vain ei voi koskaan tulla lop-

86 Joel Lehtonen

pua: sosialismista. Työväkeä on enemmän: sosia-listeja. Ja koska se jotain tahtoo, niin täytyy senmennä läpi ... ja sosialismi yhä voittaa . . .»

Tänä kauniina kevätiltana Sakris soitteli har-monikkaansa melkein riemukkaasti. Ja lauleskeli.

Varis nuokkui tuolla tuon petäjän heikossa ok-sassa, raakkui. Sekin äänteli toisella tavalla kuinennen talvella: pehmeämmin . . .

Sakris nuokkui keinutuolissaan ja lauloi omastapuolestaan:

»Ai, ai, Kerenski,turha on sun toivosi:Suomi on nyt vapaanaryssän vallasta ...»

Ryssänkö vallasta? Eikö hänen olisi nytkin lau-lettava värssyn loppu sillä tavalla kuin tulisimmatpunaiset lauloivat karsimansa verilöylyn ja ar-mottoman nälkävankeuden jälkeen:

»Suomi on nyt täynnänsävalko-rosvoja»?

Eipä . . . tällä kertaa . ..

Aamulla varhain hän tallusteli sinne päin, missäliikemies Suomenvaara sanoi huvilansa olevan.

Tallusteli ... jo työpuvussa: sininen työpuseroyllä, remmi vyöllä, talvellinen, tahrautunut lippa-lakki päässä. Mutta parta oli hänellä aivan puh-taaksi ajeltu ja tukka riippui kauniisti suittunahartioilla.

Rakastunut rampa 87

Hänellä oli työkaluja mukana: kirves ja saha.Puseron rynnästaskusta pisti esille käännettä-

vän metrimitan pää ... Ja povitaskussa piili iso,vahakantinen muistivihko.

Tuuli puhalteli, niinkuin tällä rantaseudulla mel-kein aina ... Se tuprutteli Sakriksen pellavaistatukkaa, heilautti sitä joskus hänen kasvoilleenkinja lippahatun päälle.

Kukkelman joutui siihen kuusinotkelmaan, jossaoli eilen vähällä tulla ammutuksi. Kömpi portaat... jatallusteli jälleen. Välistä hän pysähtyi, kään-tyi koko ruumiillaan . . . katselemaan puiden juu-relta pilkisteleviä sinivuokkosia . . . kuuntelemaan,piipittäisivätkö lintuset. Tänään eivät piipittä-neet: oli kylmä päivä.

Metsän takana alanko . . . suuria vainioita kal-liotöyryjen keskellä . .

. lakeita ja autioita. Ja sit-ten nousi tie mäelle, jonka takana sen herran pitiasuskella.

Mikä lienee tuo harmaa rakennus koivikossa?Rakennuksessa oli valtavan korkea, keltainen

lankkuaita.Tuli joku työläinen ... ja Sakris kysyi, mikä

tämä talo oli. Mies vastasi:»Pelastusarmeijan turvakoti.»Niin, nythän Sakris sen muisti: täälläpäin oli

sekin.Tämä tieto teki hänet ikäänkuin iloiseksi ... ja

uteliaaksi.Vielä sai hän kuulla, missä herra Suomenvaara

88 Joel Lehtonen

asui: juuri Pelastusarmeijan talon takana, pienessähuvilassa meren rannalla.

Hetken katseli Sakris turvakotia . . . sen hirmui-sen korkeaa aitaa . . . niin korkeaa, että yläker-rankin kolkot ikkunat rupesivat pian häneltä pii-loutumaan, kun hän käveli edelleen. Sitäpaitsi oliaita varustettu yläreunasta kaksinkertaisella ke-hällä teräväokaista piikkilankaa.

Mutta Sakris, hän kapusi pienelle kummulletien varrelle ... ja siihen näki hän ainakin yläker-ran ikkunat. Olikohan niissä ikkunoissa naisia?Muka muualle katsellen hän vilkaisi tuon tuosta-kin ikkunoihin, huomattaisiinko hänet sieltä . . .

hänet?Semmoiset tytöt ovat usein kauniita lapsia.Ei näkynyt siellä ketään. Sakris lähti edelleen.Täytyy käydä vielä tuossa mökissä kysymässä,

missä Suomenvaara oikein nyt asui. Ehkä olisimökissä naisia . . .

Tuvassa oli ukko ja akka .. . makasivat sän-

gyssä aamiaislevolla . . . Voivat olla kalakaup-piaita, koska täällä haisi niin silakoilta ja silliltä.

. . kalojen kuolleilta ruumiilta.Muija kavahti ylös . . . kasvoiltaan kellertävä

kuin sillinsuolavesi ... ja nenäkin hänellä olisuippo ja päästä pysty kuin kalalla. Hän katseliällistyneenä Sakrista, kääntyi ukkoon päin, jokaraoitteli silmiään ... ja siinä purskahti akka kihi-sevään nauruun. Kysyi vilkkaasti, mitä tulijatahtoi ...ja purskahti taas nauruun, peitellen kä-

Rakastunut rampa 89

della silmiään ja suutaan. Sakrista alkoi närkäs-tyttää. Mutta asiastaan hän sai toki selvän.Eukko kääntyi ikkunaan päin . . . tyrskyi siinä it-sekseen ... ja osoitti etusormellaan jotain ulkoanäkyvää, sanoi:

»Tuolla . . . tuo iso puu . . . sen takana hän asuutuossa keltaisessa rakennuksessa.»

Myöskin Sakris tirkisteli huopapaperilla paika-tusta ruudusta . . . kiitteli lyhyesti neuvosta jalähti jälleen tallustamaan.

Liikemies Suomenvaaran huvilan hän löysi. Seoli rannalla, maantien alapuolella, rinteen etelä-kupeella. Vanha, keltaiseksi maalattu . . . nurkatja ikkunanpielet valkeiksi. Jyrkät portaat koho-sivat ylös ovelle, jonka sivuilla seisoi kaksi paksuapylvästä.

Entinen herraskartanon huvipaviljonki ... se oliMikko Suomenvaaran asunto toistaiseksi. Täällähänellä oli palstakin. Sekä rakennuksen että pals-tan hankki hän äskettäin eräältä yhtiöltä, jokataasen, takavuosina, osti koko täkäläisen herras-kartanon sen entisiltä omistajilta. Yhtiö oli myö-nyt päärakennuksen Pelastusarmeijalle ... ja alkoilohkoa tilaa huvilapalstoiksi. Mikko Suomenvaaratempaisi nyt miltei parhaan paikan koko tilasta:kappaleen kartanon entistä puistoa . . . osaksi puu-tarhaa, osaksi villiä metsää.

Pitkin rantakaistaletta kasvaa jono valtavankorkeita tervaleppiä; niitä ylempänä koivuja, leh-muksia, mataloita tammia ... jakaikenlaista, jota

90 Joel Lehtonen

Sakris ei ymmärrä ... ja josta Mikko itsekään eiole viitsinyt ottaa selvää. Hän on näet afäärimies;pitää huolen asuntokeinottelusta, ostaa hopea- jakultarahoja, kauppaa messinkiromua ... ja kai-kenlaista. Rahaa hänelle tulee kuin roskaa, eikähän paljon siitäkään välitä. Hän pitää hauskaa . . .

ja antaa palttua liian vakaville asioille.Nyt hän tahtoo koiratarhan . . . Tahtoo olla

hieno, olla koiramies.Palsta joutui hänelle vasta viime syksystä, jo-

ten hän ei ole vielä ehtinyt pystyttää itselleen ko-meaa ja kiiltävää huvilaa.

Mutta koiratarhan tahtoo hän kohta: se on hä-nen päähänpistonsa.

Juuri tuonnoittain, ilmojen lämmitessä, tuli häntänne Helsingistä. Asumaan täällä muutamia päi-viä kerrallaan. Tänne syrjäiseen rantaan on hyvätyhjentää meren saaristosta, tuolta oikealta, saa-puvat moottorit, jotka tuovat pirtua."

Ja Helsinkiin pääsee täältä nopeasti .. . lähei-

sessä huvilassa on puhelin, sillä voi tilata kiitä-vän auton.

Mikolla on vasta kaksi huonetta . . . Isompiniistä jo varustettu uljailla huonekaluilla. Sielläon sohvia, joiden kyljissä ammottavat tyhjät hyl-lyt kirjoja varten, välkkyvä peili ja uusi gramo-fooni. Pienempi kamari on järjestetty tilapäiseksikeittiöksi, jossa emännöitsee Mikon vanha täti,sisämaasta äskettäin tänne tuotu, vakava leski.

Viisi vuotta sitten oli Mikko ahkera metsämies

Rakastunut rampa 91

. . . Silloin oli hänellä talo maaseudulla .. . Sitten

hän sen möi ..

. antoi rahojen hurrata ...Ja hankkiuutta rahaa. Nytkin rakastaa hän metsästystä . .

.

Ja koiria. Koirat ovat hauskoja. Ne ovat mielen-kiintoisia . . . Niitä hoitaa on jotain erikoista.

Miksi ei Mikko voisi kerätä ja hoitaa koiria?Hän on kuullut mainittavan ihmisistä, jotka ke-räilevät maailmanmestarien maalauksia, jopa vähä-pätöisempääkin: hankkivat innolla, hurmiolla, hal-tioitumisella ja kiihkolla esimerkiksi erilaisia riu-kuja. Sellaista tekevät jotkut hassahtavat englan-tilaiset loordit. Vieläpä saattavat eräät heistä,jos eivät muuta lystikästä keksi, koota tulitikku-laatikolta . . . kymmeniätuhansia kappaleita . . . sa-tojentuhansien markkojen arvosta, jokainen laa-tikko erilainen. Sellaista saavat englantilaiset ai-kaan! Hauska on rahakkailla .. . Mutta Mikkoon nuori ja elämänhaluinen: hän tahtoo liikkua . . .

metsästää ..

.! Tahtoo itselleen koiria.Nyt loikoo hän vielä eräällä sohvallaan ja nuk-

kuu. Hänen uutimensa ovat vedetyt kaari-ikku-nain eteen.

Vinttikoiranpentu alkoi äsken vinkua hänen soh-vansa vieressä matollaan. Silloin hiipi täti, jokajumaloitsee sisarenpoikaansa, hiljaa sisään ja hou-kutteli penikan keittiöön.

Mikko viipyi eilen myöhään jossakin tärkeässäliikemiesten kokouksessa. Hänen päätänsä särkee.Antaa hänen levätä.

Keittiössä on tädillä jo kahvi valmiina ... ja

92 Joel Lehtonen

naapurimökin tyttö on tuonut vastalypsetyn mai-donkin.

Täti odottelee, milloin poika heräisi.Sakris Kukkelman tirkistelee portaiden juuressa

ylös paviljonkiin.Harvoin hän on nähnyt huvilaa moisella pai-

kalla, kuin sokerikeilan kärjessä.Hän on kovin väsynyt kävelystä ... ei tekisi

mieli ryhtyä heti kiipeämään noin jyrkkiä por-taita . . .

Ketään ei näy pihalla ... ja kartiinit ovat al-haalla . . .

Mutta kumminkin täällä valvotaan, koskapasavutorvesta nousee sauhua.

Olisikohan huvilassa toisetkin portaat kuin nämäkorkeat?

Ja saattaapa täällä muutenkin vähän katsellaympärilleen . . .

Kukkelman jättää työvehkeensä portaitten juu-teen ja kiertelee verkalleen rakennusta . . .

Muita portaita ei ole . . .

Nyt katselee rampa pengermän reunalta maise-maa . . . hän on siinä kuin mikäkin omituinenkanto, jonka päähän on pistetty tappurakuontalo. . . Tuuli viuhtoo hänen pitkää tukkaansa.

Meri on ihan tuossa ... Kuivia, viimekesäisiä

lehtiä rapisee lähellä tammessa. Suurissa terva-lepissä rannalla on vanhoja urpuja . . .

Suunnattoman leveät kaislikot saartavat lah-tea .

.. törröttävät niinkuin kulonurmi maasta.

Rakastunut rampa 93

Sitä lahtea sulkee meren puolelta jono saaria . . .

toiset karuja, paljaslakisia ...toisillakasvaa petäjiä.Tuolla vasemmalla kuultaa punainen säleaita.

Ja sitä ylempänä on vankkaa petäjämetsää . . .

niin sakeaa, ettei sen läpi näy enää aitaa.Sakris Kukkelman kävelee palstalla . . . köntii

kuin karhu taikka jokin kummallinen metsän-peikko. Menee alavalle rannalle .. . Nousee jäl-leen ylemmäksi, vedellen käsillään itseään josta-kin kallionpykälästä. Sitten asettuu hän pykä-lälle istumaan . . . Alkaa miettiä, mihin paikkaanse koiratarha olisi rakennettava ... ja minkälai-nen se olisi tehtävä. Kuvittelee mielessään koi-rien elämää .

. . niiden vaatimuksia.Välistä kääntää hän verkalleen ruumistaan ja

katselee paviljonkiin päin. Ei näy vieläkään ke-tään . .

.

Koirien elämä?Niille kartanoa . .

.?

No . . . kyllähän viattomia elukoita olisikin suo-jeltava . . .

Ja täytyyhän Sakriksenkin elää.Sitten hän pääsee selville koiratarhan paikasta:

tähän mäntymetsään se olisi tehtävä! Hän tar-kastelee sitä paikkaa . .

. suunnittelee ja laskee.Laudoista se hänen olisi mukavin tehdä. MuttaSuomenvaara oli puhunut, että se rakennettaisiinhirsistä, joita täällä on paljon . . .

Viimein nousee Sakris portaita ... ja kiipii ylös,jyskyttää ovea.

Joel Lehtonen94

Mikko Suomenvaaran vanha täti tulee avaa-maan. Hän hätkähtää hiukan, kun näkee Sakrik-sen. Mutta Sakris katselee häneen ylös viattominsilmin . . .

Hieman pettynyt on Sakris tästä vanhasta nai-sesta, jota hän muuten luulee palvelijattareksi:melkoisesti kumara ja vanha akka!

Täti jälleen luulee Sakrista kerjäläiseksi. Hänkysyy:

»Mitä te tahdotte? Kuka te olette?»»Minä olen se byggmestari, joka on tilattu tänne

tekemään talo koirille», vastaa Sakris.Täti sanoo:»Kuka tilannut? Mitä tekemään?»»Kartano koirille. Se herra, joka täällä asuu,

tilasi eilen.»Täti on hämmästynyt. Ja sitten hän muistaa,

että Mikko oli joskus puhunut aikovansa rakentaaitselleen koiratarhan. Mutta .. . kuinka on hänenrakentajansa tuollainen?

Täytyy kuitenkin mennä Mikolta kysymään.Mutta nythän Mikko vielä nukkuu.»Odottakaa», kehoittaa muori Sakrista ja painaa

ulko-oven kiinni. Sakris jää portaille.Täti menee sisarenpoikansa kamariin ... ja ra-

vistelee varovasti Mikon valveille, sanoen:»Siellä on sellainen mies . . . kyttyräselkäinen .

. .

kääpiö ... tahtoisi puhella. Sanoo sinun kutsu-

neen hänet tänne tekemään koiratarhaa.»'

Rakastunut rampa 95

»Mitä? .. . Sekö ...? Onko se jo täällä?» huu-

dahtaa Mikko.Täti kysyy ihmetellen:»Oletko sinä hänet kutsunut?»»No, suoraan sanoen . . . olen», vastaa nuori gu-

lashi. »Se nyt ... oli semmoinen hullutus. Tapah-tui pieni sotku tuolla metsässä eilen. Mutta ol-koon .. . Kuinka, joko hän nyt tuli? Sen veiti-kan piti tulla vasta viikon kuluttua. Hittoakohän nyt jo!»

Täti katselee kummastellen sukulaiseensa jakysyy:

»Onko hänet sitten pyydettävä sisään?»»Antaa tulla vaan», sanoo Mikko. »Odottakoon

keittiössä . . . pian tästä joudun.»Sakris lasketaan keittiöön . .

. Siellä koiranpentualkaa häntä hurjasti haukkua: ei asetu vanhan tä-din torastakaan. Sakrista rupeaa se räyskytys josuututtamaan . . .

Mutta sitten astuukin Mikko Suomenvaara tois-ten luo . .

. yllään pitkä ja komea aamunuttu jakädessä koirapiiska. Sitä piiskaa on nyt penikan,jonka nimi on Heiluvei, totteleminen. Nöyrästise istahtaa isäntänsä jaikain väliin.

»No ... te tulitte jo tänään?» huudahtaa MikkoSuomenvaara.

»Minä tulin», vastaa Sakris. »Mies ei koskaanpetä lupaustaan! Ja minä olen jo katsellut paikanpäälle, johon koirakartano pykätään .. . Tuonnekummulle ...»

96 Joel Lehtonen

»Niin, mutta . . . olihan puhe, että tulisitte vastaviikon kuluttua!»

Sakris ällistelee. Hän mutisee jotain sellaistakuin:

»Jaa, jaa . . . Mutta minulle ... se passasi juurinyt. Ja niinkuin sanottu, minä olen jo katsellutpaikan päälle ... Ja minä tiedän, millä tavallase on timrattava .

. .»

Sakris alkaa pitkästi selittää, kuinka koiratarhatehdään.

»Hyvä, hyvä», vastaa Mikko. »Mutta se ei käynyt. Minun täytyy iltapuolella lähteä kaupunkiin.»

Silloin Sakriksen silmät välkähtävät. Hän mel-kein tiuskahtaa:

»Niin . . . mutta minulla on jo työkalutkin mu-kana.»

Hän lauhtuu vähän ja rohkaisee:»Mitäs muuta kuin isketään kirves puihin. Niistä

tulee pylväitä ja pilareita. Ja sitten lautoja vä-liin ... Ja sitten . . .»

Mikkoa huvittaa Sakris. Hän raapaisee korval-listaan ... ja taipuu lopulta kuitenkin, sanoo:

»No .. . minä olen Mikko! Yritetäänhän sitten.

Mennään ulos asiaa paikan päällä pohtimaan.»He lähtevät ulos . . . Sakris, Mikko ja koiran-

penikka. Siellä he kävelevät jakatselevat, harkit-sevat suunnitelmaansa. Sakris puolustaa hartaastilaudoista rakentamista. Hän sanoo:

»Minä ... jos minä joskus pykätä, niin laudoistaminä ... Se on helppoa . . . siitä tulee hyvä.»

Rakastunut rampa 97

Sen kyllä Mikko uskoo, että se on helppoa.Mutta ei: hän tahtoo varmempaa, hirsistä häntahtoo.

Viimein Sakriksen täytyy huokaisten taipua.Eikä Mikko haluaisi rakennuttaa tänne kum-

mullekaan, vaan rannalle. Syntyy jälleen pieniväittely. Sakris huudahtaa:

»Minä kyllä, antakaa anteeksi, minä ymmärtätämä asia! Minä olen tehnyt tällaisia töitä. Jospykää rannalle, niin tulee kostea ... Ei, ei tulehyvä! Minä sanon: sillä tavalla ei tule hyvä!Mutta jos timrataan se ylös tänne, niin ...»

Mikko alkaa hiukan suuttua. Sitten hän nau-raa, ja pysyy päätöksessään: koiratarha on teh-tävä tuonne hänen omaan paikkaansa, kauniillerannalle . . .

Siinä väitellään sievoinen aika ... Ja huokais-ten alistuu Sakris.

Sitten sanoo Mikko aikovansa neuvotella, vaik-kapa jo heti tänä iltana, eräiden koiraklubin jä-senten kanssa piirustuksista. Kukkelman älliste-lee tätä tietoa ... ja kysyy:

»Kuinka? Mitä varten? Osaan minäkin riitin-git .. . Jos tahdotte, teen riitingit teille. Minäolen jo tuuminut asiaa ...»

Mikko naurahtaa ... ja arvelee, että sitä asiaavoidaan nyt oikeastaan pohtia myöhemminkin.Hän sanoo:

»No, kunhan nyt ensin kaadatte petäjät ja hom-maatte ne rantaan! Taitaapa sitä siinäkin jo olla

98 Joel Lehtonen

tekemistä. Mitä arvelette, saatteko te puut täältärantaan?»

»Minäkö?» ihmettelee Sakris, ja hänen suunsamenee iloiseen ja leveään nauruun. Hän vakuuttaa:

»Se ei ole mikään konsti. Ei työssä niin paljonvoimia tarvita, vaan konstit ne auttaa. Ja mi-nulla on sellaiset konstit, että . . . niinkuin ei mi-tään vain ...»

Siis olkoon sekin asia selvä. Mutta vielä kysyyMikko, milloin koiratarha tulisi valmiiksi.

Sakris pohtii ja arvelee. Hän lukee päiviä japuita . . .

Ja lopultakin on Sakris varma, että kuuden vii-kon kuluttua voisi koiria pistää asumaan koira-taloon.

Hyvä on sekin Mikosta. Mutta vieläkin yksiseikka: paljonko Kukkelman tahtoisi urakkasum-maa . .

. tarkalleen niin pitkän ja niin leveän ra-kennuksen teosta . . . kunnes laitos olisi vesikatonalla?

Sakris asettuu kivelle istumaan ja vetää povi-taskustaan suuren muistikirjansa. Syventyy miet-timään ja piirtelemään käyristyneille paperilehdillelyijykynällä viivoja, koukeroita, kirjaimia, nume-roita ja omia merkkejään .

. .

Sillä välin Mikko opettaa Heiluveitä kävelemäänkauniisti rinnallaan.

Viimein lausuu Sakris vakavasti, että niin janiin monta tuhatta pitäisi tällaisesta työstä saada.Eikä hän tahdo kiskoa: hän on näet semmoinen

Rakastunut rampa 99

mies, kansanmies. Demokraattikin hän on mieli-piteiltään .

. . sosialisti ... ja enemmänkin . . .

»Oho», huudahtaa Mikko Suomenvaara.Summa on Mikosta liian suuri. Siksi ehdottaa

Mikko, että he sopisivat aluksi ainoastaan puidenkaadosta, veistämisestä ja salvamisesta. Muustarakentamisesta ennättäisivät myöhemmin. MitäKukkelman nyt tästä alkutyöstä tahtoisi?

Jälleen Sakris miettii: tekee kirjaansa kouke-roita ja laskee. Hänen nyt esittämäänsä summaanMikko suostuu.

Työn voisi Kukkelman aloittaa koska tahansa.Mutta: missä Sakris sitten täällä asuisi ... ja

missä hän aterioisi?Sakris sanoo tyytyvänsä vaikka keittiöön.Mutta siellähän on Mikon täti!No, niin ... no . . . onhan täällä vielä tuo etei-

nen. Sakris sanoo olevansa niin vaatimaton .. .

hän nukkuisi siellä.Sekin kelpasi.Ja mitä syömiseen tulee, tyytyisi Kukkelman

vähään .. . aivan mihin hyvänsä. Niin, hän eihuolisikäan esimerkiksi lihaa .. . Sitä hän inhosi...oli vegetariaani. Hän ei tahtonut muutakuin vähän puuroa tai velliä. Ja ruuasta, joshän sen täällä saisi, voitaisiin alentaa urakka-summaa.

Sekin soveltui Mikolle.Kuten sanottu, Kukkelman saisi aloittaa työnsä

milloin huvitti .. . vaikkapa jo tänään.

100 Joel Lehtonen

Ja sitten tuli Mikolle kiire kaupunkiin. Hänlähti.

Sakris oli tyytyväinen, koska oli saanut hiukanvakinaisempaa työtä.

Ja mielessään hän ajatteli, että tyttöjen koti,tuo Pelastusarmeijan ylläpitämä, oli lähellä tätähuvilapaikkaa.

11.

Samaa päivää jatkuu.Sakris on saanut kahvinsa ja veliinsä. Vai-

vaista velliä vain; mutta minkäpä Mikon maalais-täti voi: liharuuan, jota hän Sakrikselle kantoi,lykkäsi Sakris päristellen edestään kauemmaksi . . .

ei hän sitä syönyt. Oli tämäkin työmies!Mikko on aikaa sitten mennyt kaupunkiin.Täti katselee nyt Sakriksen hommia rakennuk-

sen portailta, sillä Sakris on jo ryhtynyt kaata-maan petäjiä.

Muorilla on vastenmielisyys Kukkelmania koh-taan, vaikkapa hän sääliikin kyttyräselkää, jonkajalat ovat sellaiset ... ja toinen jalkateräkin syr-jään vääntynyt.

Ensiksi sovittelee Sakris siihen kummulle, mistärakennuspuut kaadetaan, taskukellonsa puun ku-peeseen. Suuren, mustakuorisen ja harmaaksikuluneen kellonsa. Täti tarkastelee häntä: tuopanäyttää olevan tärkeää hommaa . . . niin valikoit-see Sakris mukavaa oksaa. Eikä sellaista oikeinmukavaa tunnu löytyvän, koskapa hän nyt tuleeja pyytää muorilta rautanaulaa. Sen hän sitten

Joel Lehtonen102

saa ... ja takoo sen petäjän kylkeen, vähän toistametriä korkealle, kaulansa kohdalle. Siihen nau-laan hän viimein ripustaa, verkkaan ja huolelli-sesti, taskukellonsa.

Maalaisemännästä on tällainen menettely ilmei-nen ihme . . . Eipä hän malta olla kysymättä, pel-kääkö Kukkelman kellon menevän rikki? Sakrisvastaa arvokkaasti ja merkitsevästi:

»Kuinka? . . . Minä olen jemtti . . . aina jemttimies .. . Kahdeksantunnin työpäivä . .

.!»

Täti nostaa nenäänsä. Kahdeksantunnin työ-päivä on jälleen seikka, jota hän ei saata ymmär-tää ... ei varsinkaan, kun työ on urakka. Tätiajattelee:

»Mitähän tästä nyt tulee? Turhaanpa taitaa jäl-leen Mikko nakella rahojaan.»

Nyt tarttuu Kukkelman kirveeseensä. Alkaatähystellä ylös puiden latvoihin ... ja täti tähys-telee vuorostaan häneen. Siinä Kukkelman täh-tää ja tirkistää. Ja sitten iskee hän ensimmäistäpetäjää .

.. Kirves näyttää melkein yhtä pitkältä

kuin hän itse . . . mutta kohosipas sen kapea jaohueksi tahkottu terä kuitenkin Sakriksen päänyläpuolelle! Polvet ovat hänellä koukussa .

.. niin-

kuin sellaiset lyhytvartiset viikatteet, joita tädinkotipuolessa käytetään. Kirves kohosi ... ja van-han naisen on säälistään huolimatta pakko nau-raa. Yhä kirves kohoaa, ja poloisen ramman ruu-mis keikahtaa kirveen painosta lantioita myötentaaksepäin ... ja sitten se heilahtaa eteen, nytkäh-

Rakastunut rampa 103

taen vasemmalle ...ja isku sattuu puuhun, kuu-luu iskijän ähkäys. Ähä, lähtipäs lastu .. . Ihantosiaan lähti! Ja vielä erkani toinenkin lastu. Jakolmas ... Ja yhä singahteli pieniä, kellertäviälastuja . . . verkalleen, yhtäpäätä.

Täti ajattelee:Kukapa tietää . . . ehkäpä tästä jotakin tulee!Yhä seisoo hän ovella.Kun petäjä oli hakattu puoliväliin poikki, kes-

keytti Kukkelman hakkaamisensa, kääntyi katse-lemaan voitonriemuisesti tätiin ja äännähti, suu-ret ja keltaiset hampaansa paljastaen:

»Si-so-jaa! Niin se menee! Nyt on jo alku tehty...ja kun alku on tehty, niin on kuin kaikki olisitehty! Mikään muu ei olekaan vaikea ... kuin alku!»

Sitten Kukkelman taas hakkaa. Kauas kuuluuhänen rintansa pihinä ja ähinä .. . Petäjiä kaa-tuu silloin tällöin . .

. ryminällä ja ryskeellä, kat-koen tuuheain latvainsa tieltä toisten puiden kui-via oksia . . . suhisten, pohahdellen ... ja sittenrunkonsa kallioon kumahduttaen.

Täti on sisässä. Hän tähystelee terävin silminikkunasta ulos ja sanoo itsekseen:

»Saipas tuonkin puun poikki. Onpas sillä sitten-kin . . . käsivoimia . .

.!»

Siinä alkoi Sakris katkoa kaatamiensa mäntyjenoksia ja typistää latvoja.

Ja sen jälkeen kaatoi hän vielä toisia puita . ..

Kunnes tuli kello puoli viisi. Sakris oli pitänjd:kelloaan tarkasti silmällä ... ja n}d:, yhtäkkiä,

Joel Lehtonen104

otti hän kellon taskuunsa, kirveen kainaloonsa jaalkoi tallustella rakennukseen .

. .

Siellä pyysi hän jälleen saada veliinsä taikkapuuronsa ..

. Kiirettä ei oikeastaan olisi. Muttahän aikoi vielä tänä iltana käydä Krokelbyssä,noutamassa joitakin työkaluja, jotka olivat sinneunohtuneet: veistohaka ja piilu ... ja jos jotain.

Se olikin Sakriksen totinen aikomus.Mutta sitäpaitsi suunnitteli hän tällä matkalla

pistäytyä turvakodin luona . . .

Aterialla, muoria vastapäätä istuen, oli hän va-kava ja hiljainen. Ja kovin tyytyväinen: oikeinkehuskeli velliä hyväksi.

Mutta tupsu hänen tappuraisia hiuksiaan pyrkisyödessä valumaan lautaselle ja velliin. Se valui-kin. Ilkeää sellainen oli tädistä nähdä. Hm, min-käs Kukkelman sille . . . kun hänen olkapäänsäolivat pöytälaudan tasalla . . .

Mutta syötyään ei pistänyt käsiään ristiin! Tätiajatteli:

Mokomakin . . . jumalaton könttyrä . . .

Hulluhan se Mikko oli taas ollut!Sitten Kukkelman lähti . . . Täti oli hänen pois-

tumisestaan vähän niinkuin tyytyväinen.Kukkelman lähti käymään Krokelbyssä.Nyt seisoi hän Pelastusarmeijan turvakodin

luona . . . seisoi pitkän aikaa.Jonkin vilahduksen hän huomasikin naisista . . .

mutta enempää ei hän heitä nähnyt ... Oli pet-tynyt; häntä ei katseltu!

Rakastunut rampa 105

Merkillistä untaan hän ajatteli ...ja ihmetteli,eikö se sattuma, että hän oli joutunut liikemiesSuomenvaaran urakkaan, edistäisi hänen unensa-kin toteutumista jollakin tavalla.

Lopulta jatkoi hän hidasta tallusteluaan Kro-kelbyhyn, joskus kämmenillään polviinsa nojaillen.

Seuraavana aamuna, melkoisen varhain, tulihän takaisin Mikon huvilalle. Mikko ei ollut ko-tona; lienee taas jonnekin matkustanut . . .

Sakris tervehti iloisesti ja ystävällisesti tätiä:»Terve, terve, täti.»Täti antoi hänelle kahvia. Sakris vilkaisi sitten

siinä kelloaan ... ja alkoi kiiruhtaa työpaikalleen.Pisti kellonsa eiliseen naulaan, puun kylkeen . . .

Ja sitten kuului kummulta hakkaamista ja rus-ketta aina ruokailuun asti.

Täti ei enää istunut, niinkuin eilen, poloisenkanssa samaan pöytään .

. . kun rammalla oli tuol-laiset hampaat ... ja kaikki . . .

Keskellä ruokailuaan kysyi Sakris maalaismuo-rilta:

»Onko täällä kylässä paljon flikkoja?»»Mitä ... likkoja?» toisti maalaismuori, ja ajatteli:Tuumiiko tuokin tyttöjä! Sitten hän sanoi ver-

kalleen:»Onhan niitä . . . Tuokin talo tuolla .

.. turva-

koti ... on likkoja täynnä!»Sakris nauroi leveästi ja sanoi:»Niin, mutta ne ovat niinkuin linnut häkissä.

Eikö täällä ole muualla . . . noissa torpissa?»

106 Joel Lehtonen

»Onhan niitä ... ryssien jätteitä ..

. Kai neryssät pattereita täälläkin rakentelivat», vastasimuori.

Sakrista vastaus ärsytti. Siihen juttelu keskey-tyi. Kukkelman palasi työhönsä.

Määrätuntinsa hän kummulla puuhaili . . .

Loikoi päivällisen jälkeen hetken vuoteella, jonkatäti oli valmistanut hänelle eteiseen. Mutta syö-tyään alkoi hän pukeutua. Pyhäisiinsä hän pu-keutui. Sitoi kaulaansa punajuovaisen liinan. Sukitukkansa kuvastimen edessä keittiössä, jonne hänpyysi päästä . . . Ajeli tarkoin parran ylähuules-taan ja leuastaan. Ja sanoi lopuksi, itsepäisesti jailkkuvasti, menevänsä nyt katselemaan tyttöjä:viihtyvänsä erikoisen hyvin naisväen parissa.

Tuonne hän meni vanhaan herraskartanoon päin.Mutta koska hän ei siellä nytkään nähnyt mi-

tään, lähti hän sieltä pieneen kylään, joka olihiukan loitompana: muutamia mustia ja kyljelleenpyrkiviä tupia . . . jäännökset entisen herraskar-tanon torpista .

. .

Sakriksen oli koetettava näitäkin töllejä ..

.

niinkuin kalastaja kokee verkkojaan.Hiukan ikävältä hänestä tuntui tällä kulma-

kunnalla .. . Huvilassakin ainoastaan tuo vanhaja mustiin puettu täti.

Kunhan se täti ei vain luulisi, että Sakris kau-nistaa tällä tavoin itseään häntä varten? Kunhanei luulisi .

..

Kukkelman on saanut tarpeekseen vanhoista . . .

Rakastunut rampa 107

Ja hänellehäh on luvattu nuori ja kaunis.Nyt on Kukkelman tullut keskelle töllikylän vä-

hiä rakennuksia. Siinä seisoo hän jollakin pihalla,keväisillä roska- ja lastukasoilla. Jäykkänä ja juh-lallisena . . . pyhätamineissaan. Kädet syvälle tas-kuihin upotettuina. Katsoo oikealle .. . kääntääruhoaan katsoakseen vasemmalle . .

. käännähteleevilkkaasti kuin viiri. Vilkaisee nyt sivulleen .. .

ja näkee jostakin töllistä tulevan ulos hameihmi-sen . . . Mutta vanha tämäkin oli.

Mereen aleneva aurinko lämmittää ..

. Tuossaovat kituvat syreenit jo nupulla ... ja tuossa tor-pan nurkalla nousee maan sisästä joitakin tuli-punaisia . . . niinkuin punaisia peukaloita. Rabar-bereita ne ovat: niistä valmistetusta ruuasta pitääSakris kovasti. Muudan hänen entinen heilansakeitti hänelle niistä usein himoruokaa.

Taas tuli eräästä ovesta ..

. tyttö! Sakris lähtikulkemaan häntä kohti ... ja huudahti:

»Tui, tui!»Tyttö katsoi Kukkelmaniin ... tirskahti nau-

ruun . . . Juoksi sitten takaisin sisään ... ja tulijälleen portaille tuoden kanssaan vanhahtavan nai-sen ja lauman lapsia. Sakris tallusteli lähelle. Lap-set nauroivat, ja pienemmät heistä alkoivat kir-kua. Sakrista se kirkuminen harmitti. Mutta tyt-töön hän oli tosiaan hiukan ihastunut, joten hänsanoi:

»Katsokaa, lapset . . . tällaiset kellonketjut . ..

Eivätkö ne ole lapsista nätit? Kuulkaas, neiti ..

.

108 Joel Lehtonen

minä olen byggmestari. Jos teillä on mitä remon-teerata, niin minä tulen tänä iltana ja remontee-raan.»

Ja Sakris nauroi veitikkamaisesti ja iski silmää.Tyttö ei ensin ymmärtänyt. Mutta Kukkelmanin

silmäniskusta aavisteli hän sitten jotain. Hän pyö-rähti ympäri ja juoksi sisälle.

Jätti Sakriksen . . .

Sakris rupesi puhelemaan emännän kanssa il-moista. Lapset tirskuivat yhäti . . . eräät peitellenkädellään suutansa.

Sakrikselle tuli lähtö töllikylästä, turhin toimin.Huokaillen hän palasi Suomenvaaran huvilaan.

Koetteli illallisen jälkeen ryhtyä lueskelemaanNietseskeä, jonka hän oli viime käynnillä tuonutmukaansa Krokelbystä. Hän heilutteli kämmenel-lään maalaismuorin edessä sitä kirjaa . . . kehui sitätarpeelliseksi jahyväksi: siinä oli viisaita ajatuksia.

Tuokion hän luki portailla. Rupesi nukutta-maan. Sakris meni eteiseen, ratisevaan telttasän-kyynsä.

Ja taasen näki hän unta samasta kauniista nai-sesta kuin silloin keväämmällä . . .

Ja kun hän seuraavana päivänä oksi petäjiä,oli hän yhtäkkiä kuulevinaan . .

. niinkuin sennaisen ääni olisi huutanut hänen korvaansa ja kut-sunut häntä .

..

Kukkelman mietti uniaan . . . sekä viimeistäettä edellistä.

Ja iltahämärässä seisoi hän jälleen turvakodin

Rakastunut rampa 109

seinävierellä. Tähtäili vuoroin eteensä maahan javuoroin ylös ikkunoihin, joista alapuoli oli himmen-netty harmaaksi . . .

Missä olikaan hänen oma heilansa, hemestinsä.

.

. hänen rakkaansa?Tuleva se oli: sen tiesi Sakris varmasti. Hän tunsi

sen rinnassaan, sielussaan, luissaan . . . tunsi senmelkeinpä kuin vatsassaan. Tuleva se oli! Hän uskoisiihen: hänellä oli siitä salainen tieto!

12.

Toukokuisten leppien oksissa riippuivat uudet,' pehmeät urvut ... Ja louhisten töyryjen vä-

lissä kierteleviä tasankoja juovittivat oraalla vi-hannoivat sarat ... niinkuin pitkät ja suorat matot.

Oli jälleen ilta . . . Vieläkään ei Sakris ollutsaanut odottamaansa . . .

Mikko Suomenvaara, joka oli paljon matkus-tellut viime aikoina, milloin siellä ja milloin täälläpitkin Suomea, oli eilen kyllä palannut kotiin,mutta lähti jo täksi päiväksi Helsinkiin, Kennel-klubin koiranäyttelyyn. Sakris jäi tädin kanssakahden kesken.

Paljon oli Kukkelman harmistuttanut maalais-muoria näinä viikon päivinä, vaikka Kukkelmannykyään olikin melkoisen lauhkea. Ärsyttänytsellaisilla vihjauksillaan, että sota on porvarienilkeyttä . . . että kirkko on maailmallinen laitos. . . että kansa, kun se saa vallan käsiinsä, hävit-tää viimein kirkon ja nykyisen valtion .

.. Tänään

Sakris ihan yltyi tällaista jaarittelemaan: hänoli yksin, raukka, ei ollut löytänyt naistaan.

Rakastunut rampa 111

Silloin muori kiivastui lopultakin pauhaamaanvastaan. Ennen maailmassa ei hän ollut kuullutmokomaa villitystä. Hänelle ei tarvinnut tullasemmoista puhumaan. Kiittäisi, vaivainen ihmi-nen, Jumalaa, että sai edes palan suuhunsa javaatteet päälleen . . .

Kukkelman kuuli kerrankin suoraa puhetta.Kovin kiihtynyt ei hän ollut. Hän ällistyi ... japysyi sitten vaiti.

Tuskinpa työnsi vanha nainen hänelle nyt vel-liäkään eteen ...ja teki senkin kiukkuisen näköi-senä.

Niin, muorille tuli suorastaan halu ajaa Kukkel-man ulos .

.. mutta antoi hänen kuitenkin olla.

Ja sitten lähti Sakris itsekin . . . tuskastuneena,väsyneenä ja pettyneenä siitä, että hän oli niinyksin .

..

Turvakodin luokse jälleen.Ja sinä iltana tapahtuikin jotain!Sakris näki siellä ikkunassa tytön!Sakris hätkähti.Tämä se oli aivan varmaan . . .

! Juuri tämä. Ihanvarmasti!

Sydän Sakriksen rinnassa lakkasi tuokioksilyömästä. Tuossa se oli . . . se oikea ... Se lu-vattu!

Nyt se tuli!Sakris seisoi korkean lankkuaidan takana, tä-

hysteli hurmiossa . . .

Kaunis, nuori tyttö . . .

112 Joel Lehtonen

Se tyttö, josta hän oli nähnyt unta: aivan hius-karvalleen samanlainen!

Sakriksen nainen istui toisen kerroksen ikkunas-sa. Ikkuna oli auki: olihan niin lämmin ilma, ettähyttyset, vai mitä pieniä elukoita lienevät olleet,tanssivat ilta-auringon paisteessa vanhain koivujenalla.

Tyttö neuloskeli jotain . . . Suikale neuletta riip-pui ikkunalaudalta uloskin. Hänen poskensa pu-nertivat hennosti . . . mutta kasvot olivat muutenvalkeat. Tukka kultainen, lyhyehkö . . . kiharai-nen . . . aivan niinkuin Sakris oli nähnyt unessa.

Sakriksesta tuntui kuin olisi aurinko noussut... ja kuitenkin se juuri alkoi laskea. Hän seisoisiinä ja huokaili . . .

Tuli hämärä, Sakris katseli ikkunaan suuriksiauennein silmin, joiden autuaallinen hohde muut-tui silloin tällöin kiivaaksi kiiltelyksi ... ja suuoli onnellisessa hymyssä.

Välistä hänen rintansa huohotti. Välistä tekihän pitkillä käsillään kurottelevia liikkeitä ... jasitten taas kädet hervahtivat sivuille.

Tyttö ei häntä huomannut.Sakris astui pari askelta eteenpäin ... ja kur-

kisteli kasvot ilmaa kohti.Siinä se oli! Miten oli mahdollista, että se oli ai-

van samanlainen kuin hänen unessaan? Onnitäytti hänen mielensä.

Yhtäkkiä ikkuna Sakriksen ihmeeksi suljettiin. . . sähkö sytytettiin sisällä. Tyttö oli kadonnut.

Rakastunut rampa 113

Nyt vasta muisti rampa huudahtaa hänelle al-haalta:

»Ahhah ... tui, tui!»Mutta tyttö ei enää tullut.Toista tuntia seisoi ja istuskeli Kukkelman ai-

tauksen juurella. Kierteli rakennusta niinkuinkettu pihlajapuuta.

Kuinka oli tyttö täällä . . . hänen omansa ja kul-tansa?

Rakennuksen suuri, yläreunasta piikkilangallavarustettu portti oli lukittu . . . niinkuin tavalli-sesti.

Viimein täytyi Kukkelmanin lähteä. Mutta mikäriemu hänellä oli!

Nykyiseen asuinpaikkaansa palasi hän myö-hään. Tädin oli täytynyt odotella häntä ... tä-din, joka aina meni hyvään aikaan levolle. Loi-koilla puolittain valveilla, saadakseen sulkea oven.Nyt hän oli Sakrikselle vihainen ja motkotteli.Mutta siitä Sakris välitti vähät. Hän ei kuullut-kaan muorin sanoja. Ei, sänkynsä reunalle asettuihän istumaan ... ja ajatteli, joko hän huomennasaisi tavata omaa kultaansa . .

. Ajatteli uniaan . ..

ja kultansa kasvojen muotoja. Istui siinä hämä-rässä eteisessä. Kello oli kohta yksitoista illalla.

Nyt oli Sakrikselle alkanut elämä!Nyt hänelle oli oikea nainen annettu!Kuinka Sakris silittelisi häntä . . . sivelisi pie-

nen korvanlehden alta. Ja hyväilisi tukkaakin,tuota hohtavaa ja kiharaista.

Joel Lehtonen114

Käsillään Sakris häntä kantaisi ..

.

Yhdessä he asuisivat . . .

Missä sitten? Kukkelmanin kamarissako Kro-kelbyssä? No, vaikkapa siellä . . . jossakin . . . yh-dessä.

Ja se . . . tämä viaton Julia . . . tekisi Sakrik-selle mieleisiä ruokia, hoitaisi häntä . .

.

Ruokana saisi kyllä olla muutakin kuin puuroa. . . kunhan ruoka vain tehtiin kasviksista. Ja mil-loin mistäkin kasvisaineista valmistetut ruuat oli-sivat vaihteluakin . . . Sellainen hyvä kävisi päinsä. .

. kun olisi ruuantekijä.Ja tämän kanssa asuen Sakris saisi sellaista

intoa ja elämänvoimaa, että työ sujuisi hyvin. Jakun työ sujuisi, niin kannattaisi hankkia vaihte-levia ruuaksia ... ja välistä levätä ja hoitaa ter-veyttään mielensä mukaan. Paastota saisi perin-pohjin.

Ja Sakris muisti kuulleensa jossakin, että josterve tyttö lepäilee kivuloisen miehen vieressä,niin mies saattaa parantua. Niinkuin esimerkiksisellaiset reumatismia sairastavat, jotka makuutta-vat jaloissaan koiraa . . . pientä, mustaa villakoi-raa. Silloin se koira kyllä saa reumatismin ... janiin kovan, että se kuolee .

..

Kuolee . . .!

Mutta . . . tämä nyt on toinen asia.Sakriksen kyttyrä katoaisi lopultakin .

. . omankanssa ollessa, kasviksilla ja paastolla. Katoaisi.

.. kuten hän on aina uskonutkin.

Rakastunut rampa 115

Nyt sen katoaminen oikein alkaa!Millä tavalla voisi Sakris lähettää omalleen kirje-

lapun . . . ellei tuo Julia itse pääsisi Sakriksenluo?

Mutta . . . mikähän tytön nimi oikeastaan on?Sitä ei Sakris vielä tiedä.

Siinä Sakris vuoroin istuu tai loikoo, vuoroinhiukan kävelee edestakaisin. Pikkulinnut nukku-vat ulkona . . . paritusten . . . lämpöisissä pesissään. . . Sumua kohoaa merenlahdelta ja peittää ranta-alangon. Kun aurinko nousee, tuo se mukanaanpäivän, jolloin Sakrikselle alkaa elämä . . .

Juuri tämä nainen se saisi kääntää gakriksenpään miten tahtoi . . . niinkuin ennustaja oli unenselittänyt. Unessa oli hänen katkaistu päänsänäyttänyt niin onnelliselta .. . Nauranut ja vil-kuttanut viisaasti silmää.

Sakris rupeaa hyräilemään. Hiljaa koettelee hänlauleskella:

»Oi armaani, oi armaani,oi kallis armaani ...»

Keittiöstä alkaa silloin kuulua liikettä: hm, sevanha ja koukkuleukainen akka . .

.!

Hänelle*pitäisi kertoa tästä tapahtumasta. Muttajos Sakris nyt menisi kertomaan, niin se . . . suut-tuisi.

Mutta huomenna Sakris aikoo hänelle kertoa . . .

nuoresta ja viattomasta immestään. Sakris nukah-taa viimein.

116 Joel Lehtonen

Ja huomenna hän herää siihen, että muori jys-kyttää keittiön ovea, raottaa sitä ja ärähtää:

»No . . . mikäs nyt on . . . kello käy jo yhdek-sättä!»

»Kuinka? Onko kello jo kahdeksan?» ällisteleekääpiö myhkyisenä kasana peittonsa alla, tukkariipuksissa lattialle asti.

»On se», vastaa muori. »Vai lieneekö mies sai-ras . .

.? Ettekö jaksakaan tänään mennä työhön?»»Minäkö sairas? Minä olen terveempi kuin kos-

kaan ennen!» kehuu Sakris, ja hän aikoo kertoamuorille eilisiltaista ihmettään. Mutta sillävälinon muori jo sulkenut oven, sanoen:

»Tulkaahan kahville. Mikko-herrakin on kotona.»Sakris pukeutuu työasuunsa.Mutta Mikko Suomenvaaran luona, joka on

vasta kiidättänyt autolla Helsingistä kotiin, sanoomuori:

»Pois se pitäisi täältä . . . tuo tuollainen . ..»

»Mikä? Kukkelmanko?» kysyy Mikko nauraen;hän on aina iloinen: terve ja reipas mies.

»Niinpä juuri», vastaa täti. »Mokoma . . . Juma-laton se tuntuu olevan. Räävää ja panettelee pap-peja ... ja Jumalaa. Ei hänellä muka Jumalaaolekaan. Ja muutenkin . . . Mitenkäs hän on veis-tänyt nuo hirret! Kieroja ne ovat. Kaipa sinä sentiedät? Katsoitko eilen?»

»Ka, en katsonut!» vastaa Mikko. »En ennättä-nyt.»

Muori arvelee:

Rakastunut rampal 117

»Pilalle ne nyt menevät . .. Kun oletkin aina

poissa.»»Afääreitä, täti!» huudahtaa Mikko. »Afääreitä,

afääreitä!»»Niin, mutta jospa sinä et saakaan koiratarhaasi

syksyyn.»»Oho!» pääsee silloin Mikko Suomenvaaralta le-

voton huudahdus. »Sepä olisi peijakasta . . . Sillänyt minulla on koiria: eilen tilasin Helsingistäkaksi pientä pointteria, kaksi setteriä, yhden kana-koiran, yhden mäyräkoiran . . . pentuja. Ja yhdendobermanin, täyskasvuisen.»

»Mikä se on?» kysyy täti.»Sekö? Se on pinsheri! Hieno pinsheri . . . maail-

man hienoin pinsheri!» vastaa Mikko.»Niin . . . entä sitten sen turkki», jatkaa täti.

»Joskus täynnä petäjänkuoria, risunkappaleita jalastuja. Sitä se putsaa ja sukii . ..»

»Minun pinsherinikö?» kysyy Mikko. »Ahaa, tä-mä Kukkelman. Peijakas vie. No . . . antakaa hä-nen olla!»

»Niin, niin, mutta minä luulen . . . että hän tai-taa ajella tyttöjäkin!» pahastelee muori.

Mikko purskahtaa nauruun. Hän on kyllä hiu-kan suuttunut siitä mahdollisuudesta, että hänenkoiratarhansa valmistuminen viipyisi. Mutta nythänellä ei olisi tilaisuutta sitä asiaa järjestellä. Hänaikoo näet juuri ryhtyä isompiin puuhiin: lähteäostamaan raavaita, viedä niitä Ruotsiin .

.. Raa-

vaita ... ja sikoja, lampaita.

118 Joel Lehtonen

»Antakaa te nyt Kukkelmanin olla», sanoo hän.»Sittenpähän nähdään. Vai pitää hän tyttäristä-kin, hahaa!»

Mikko se lyö kaikki leikiksi ... Ja täti pitäähänestä kuin omasta pojastaan.

Sen päivän pysyi Mikko kotosalla. Opetteli jakomenteli Heiluveitä ... ja katseli, kuinka Sakriskäsitteli puita. Nyt tuli oikein suuren petäjänvuoro. Saisikohan Kukkelman sen poikki? Menipuolen tuntia ... jo sai kuin saikin! Kääpiöllä oliomat temppunsa: iski puuhun lovia kaikkiin ilman-suuntiin . . . niin että se lopulta seisoi yhdellä kan-nallaan kuin hyrrä. Sitten hän nytkytteli petäjää:eipä se kaatunut, vaan ainoastaan kallistui toisiapuita vasten. Kukkelman ryömi silloin ylös run-koa pitkin, katkomaan kaatumista estäviä oksiaja latvuksia. Taivaan isä, jos hän jäisi puun alle!Mutta eipäs jäänyt. Puu kaatui ... Sakris sen mu-kana maahan, kellahtaen kuoppaan ... makasi siinäliikutellen jalkojaan ... ja naureskellen harmis-saan:

»Kas kas .. . onpas tässä! Mutta odottakoonpas

.. . tuo sturski.»Sakris kääntyi kuopassa vatsalleen, tavoitti kir-

veensä ...ja nousi ja alkoi raivoten katkoa petä-jästä viimeisiä oksia .

. .

Hennoisiko Mikko näin hauskaa miestä hopu-tella? Eikähän Mikolla nyt ollut aikaa.

Mikko tilasi auton, meni Helsinkiin.Sakris aherteli monta tuntia .

.

. Katseli entistä

Rakastunut rampa 119

useammin kelloaan. Lopulta hän tuli huvilaan jasanoi:

»Kuulkaas nyt, täti! Minun täytyy tänään lo-pettaa ennenkuin oikein passaisikaan!»

Sakris ei joutanut odottamaan edes päivällistä;ei, ainoastaan pariin voileipään hän tyytyi . . .

Olisipa tyytynyt lähtemään vaikkapa ilman ruo-kaakin. Hän vakuutteli vilpittömästi:

»Ei ihminen elä ainoastaan leivästä. Rakkaut-takin hän tahtoo . .

.»

Nyt aikoi hän kertoa muorille, mitä kummaa jaihanaa hänelle oli tapahtunut. Mutta muija näyttiyhä niin tylyn näköiseltä, että Sakris virkkoi pel-kästään:

»Minun pitää lähteä käymään taaskin . . . Kro-kelbyssä. Siellä on ankeleegiä asioita. Ei niitävoi lykätä.»

Sitten hän pukeutui huolellisesti. Mutta joutuinse meni. Ja sitten hän katosi kylälle päin.

Krokelbyhyn ei Sakris kuitenkaan lähtenytvaan tapaamaan omaa kultaansa.

13.L/esä on melkein tullut.■ Vedet heruvat suurilta, alakuloisilta soilta ...

kerääntyvät puroksi, joka ponnistaa synkkienkuusikkojen läpi ... ja pääsee sitten luikertamaanniittyalangon halki. Puro kohtaa jonkin esteen,kääntyy ja kiertää sen etäältä . . . Nyt, rautatienpenkereen juuressa, se paisuu isoksi lammikoksi,jossa pajut kylpevät. Sitten löytyy hiekkapenke-reen alitse viemäri: siitä pohisee vesi tulvanaanlävitse, ryöppyää savesta keltaisena ja mudastaharmaana. Puro luikertaa edelleen. Taas tulee jo-kin uusi este, ja puro nousee niin korkealle, ettäoikaisee lopulta yli oman tavallisen viivansa, ryn-tää sen poikki ... syleillen viidakoita, jotka jäävätsilloin ikäänkuin sen kainaloon ja hellivään sy-liin ...

Aurinko paistaa levottomaksi tehden ja huu-maten.

Pikku joeksi paisunut puro on päässyt yhty-mään Vantaaseen, joka kimaltaa terävästi vilise-vinä aaltosina .

. .

Rakastunut rampa 121

Rentukat puhkeilevat kukkimaan Vantaan nii-tyillä . . .

Mäenrinteen hiekka tuossa alkaa nurmena vi-hertää . . .

On nyt lapsilla hauska juostapitkin rantaäyräitä. . . juoksennella huutaen . . . taikka polskia ve-dessä tai onkia parin tuuman pituisia rantapiik-kejä .

. . Eräät heistä ovat jo paljasjaloin ..

.

Jopa on muutama poikanen hankkinut itselleenvenheenkin: jonkin laatikon taikka vanhan siko-altaan, jolla hän nyt toveriensa kanssa melosteleetaikka soutaa sievoisen matkaa alas putouksellepäin.

Sakris: hänkin kuljeskelee näillä main. Aurin-gon ilo silmien edessä ja lapsuuden vähäiset huvitmielessä pysähtyy hän katselemaan villisti huute-levia lapsia . . . niinkuin muutkin aikuiset.

Kiireesti kehittyy suvi . . . Kuusien synkkä värisaa uusien vivahteitten iloa, kuusien oksat tu-levat täyteen kukkia: pieniä ja kirpeänpunaisiakäpyjä . . . Koivut, joihin on puhjennut harsomai-nen ja utuinen silmuvaippa, Sakriksen mielestäikäänkuin morsiushuntu, pukeutuvat yhtäkkiä juh-laan, kiilteleviin lehtiin. Ne ikäänkuin kasvavatkorkeammiksi . . . tuossa tuokiossa .. .

Kalliomäen välissä lepäävät tasaiset niityt peit-tyvät kukkiin . . . Sakeasti versoaviin ja niin kel-taisiin, että kaikki on yhtä ja pelkkää silmienhäikäisyä ..

. Oraat höystyvät viikossa puolenkyynärää . .

.

122 Joel Lehtonen

Talitinttien iloisesti kilkuttava laulu on jo siir-tynyt metsiin .. . kaikuu nyt heikosti . . . jostainsuhisevan koivun sisästä.

Ja pääskyset kiirivät ylhäällä illan punertavassailmassa. Ilta ennustaa kuumaa päivää .. .

Sakris oli löytänyt Mikko Suomenvaaran ran-nalla uuden, pienen linnunpesän, jotamaalaismuoriarveli leppälinnun tekemäksi. Sitten Sakris kuulisen linnun arasti tirahtelevan äänenkin ... ja näkiääntelijän itsensä, harmaan ja koreilemattoman.Kohta kai se lintunen munisi pesäänsä munia,jotka kuuluivat olevan sieviä ja sinisiä.

Ja eräänä aamuna kajahti käen kukunta vil-listä korvesta, Mikko Suomenvaaran asuinkylänläheltä.

Sakris käveli yhä paremmin . . .

Matkallaan kultaansa tirkistelemään pistäysi hänmyöskin Krokelbyssä ja nouti sieltä harmonik-kansa. Sillä aikoi hän soitella rakkaalleen . . .

Krokelbyssä lemusi silloinkaikkialla suonpaloltaja kydöltä: siellä poltettiin talvella pihoille kart-tuneita ruohoja, höysteeksi kaalis- ja kukkamaille.Lapiot ja kuokat siellä heiluivat; varakkaiden ton-teilla pitkin päivää, mutta työläisten huviloissa jatölleissä, kenellä vain oma asumus oli, iltaisin, jol-loin oli päästy toisten töistä: silloin kaivettiin, la-pioitiin ja touhuttiin usein myöhälle yöhön, otsahiessä, keväisellä vimmalla . . . paitsi leivänhan-kinnan pakosta myöskin iloksi ja huviksi . . .

Krokelbystä tallusteli Sakris takaisin työpaik-

Rakastunut rampa 123

kaansa kaikkein suorinta tietä: kesätietä, jota hänei ollut sattunut kulkemaan moniin vuosiin. Jatultuaan korpeen hän yhtäkkiä joutui ihmeisiinsä,sillä sinne oli kohonnut aivan uusi kylä, sinnekin.Tiettävästi jo ennen sotaa. Sievoinen kylä, mär-kään ja peloittavaan kuusikkoon . .

.

Jokunen sarka suon keskellä oli kullakin omis-tajalla ollut siellä ensin. Pienoinen perunamaa.Sitten oli saran reunaan tehty ehkä lautainen koju.

. . kuten tuokin tuossa; siinä säilytettiin työkapi-neita ...ja siinä oleskeli palstan vuokraaja taikkaomistaja, vakinaisesti kaupungissa taikka muissakylissä asuva, milloin hän vietti puhteet ja pyhättäällä metsässä hoitelemassa sarkaansa. Sitten ra-

kennettiin kojun viereen lisää: kamari, tupa . . .

Koju jäi kuistiksi. Ja kun rakennus oli saatu kun-toon, asuttiin täällä jo aina . . . Kaivot uurtuivatmaahan .

.. marjapensaat ja omenapuut juurtui-

vat kantojen väliin . . .

Nyt ne puut varmaan jo alkavat kukkia. Japensaat antavat makeuksiaan.

Tällaista oli tapahtunut muutamassa vuodessa... ja olisi tietysti tullut enemmänkin, ellei sotaolisi häirinnyt . . .

Niin oli käynyt . . . kun ihmiset olivat saaneethankituksi itselleen palstoja . . . taikka ainoastaanvoi niitä vuokrata .

..

Kaikkein myöhimmin illalla puuhailtiin ja möy-rittiin juuri täällä syrjässä, noiden punaisten, kel-taisten, vihreäin ja sinisten huvilain edustalla. Ih-

Joel Lehtonen124

meellinen ponnistuksen näyte; niinhän ne edisty-vät, joilla on jotain omaa, mitä muokata.

Mikä lieneekään herännyt Sakriksen mielessä tätäkylää katsellessa . . .

Välistä ennenkin hän oli sellaista ajatellut . . .

että hänellä olisi palsta . . . taikka ainoastaanvuokrattu tontti.

Nyt se ajatus heräsi jälleen ... Ja nyt liittyisiihen myöskin tuo tyttö, jota hän oli viikon päi-vät vartioinut . . .

Ei ollut vieläkään nähnyt häntä ikkunassa . . .

Pelastusarmeijan kartanon aitavierelle oli kää-piöllä tälläkin hetkellä niin kiire, että hän kulkikaikkein suorinta tietä korven halki.

14.

Kukkelman pyöriskelee turvakodin seinävierellä.Parhain liina on hänellä kaulassa. Korkea

kaulus näyttää pönkittävän hänen päätänsä nis-kasta ja leuasta.

Parhain liina: kolme uutta kravattia on hännykyään ostanut. Paljon muuhun ei hänen oletarvinnutkaan pyytää rahoja tädiltä; ainoastaannäiden koristeiden ostoon ja muutamiin limonaadi-pulloihin, jotka hän on tyhjentänyt kylällä kul-jeksiessaan.

Sakris liikkuu verkalleen, kädet liivien kainaloi-hin pistettyinä .. . Sitä seinäviertä, jonka puo-lella hänen kaipaamansa ennenkin on istuskellut.Kömpii korkeita multakasoja myöten, välistä no-jautuen kourillaan polviinsa . . . nokkosten ja tak-kiaisten keskellä. Ne multavallit ovat syntyneetsiten, että sille paikalle on vuosikausia vedettykaikki roskat talon pihalta ja puutarhasta niinäaikoina, jolloin kartano joutui herrasomistajiltaanvuokrataloksi.

Komeaa ryhtiään näyttelee Kukkelman vallinsaharjalla . .

. Silloin tällöin luo hän ikkunaan välk-kyviä ja hymyileviä silmäyksiä.

126 Joel Lehtonen

Nyt taas ikkuna aukeaa: tyttö on siinä!Nyt se on siinä taas.Mutta ei katsahda Sakrikseen.Sakris huokaa . . . Alkaa hyräillä ääneensä, ta-

hallaan.Viimein pysähtyy hän aivan ikkunan kohdalle,

kääntää kasvojaan ylöspäin niin paljon kuin saat-taa, naurahtaa pihisevästi ja sanoo:

»Kultu, kultu!»Tyttö rupeaa tekemään käsityötään.Kukkelman alkaa kummullaan puhella kauniista

ilmasta. Ja yhtäkkiä kehoittaa hän:»Tule käveleen minun kanssa.»Tyttö ei huomaa.Olisikohan se . . . sokea?Mutta kuinka hän sitten saattaisi neuloa?Taikka kuuro? Se olisi . . . onnetonta.Mutta ei kuuroudesta kumminkaan olisi niin

suurta vahinkoa kuin silmien valon menettämi-sestä.

Kukkelman kävelee, katselee, hymyilee, vilkuu.Hän ihmettelee ja huolestuu ... Ja putoaa siinäkurkistellessaan kuoppaan roskakasojen väliin .

..

Se oli harmillista . . .

Naurettiinko hänelle nyt ikkunasta?Ei, tyttö katsoi yhä jonnekin muualle.Sakriksella oli hänelle jo rakkauskirjekin tas-

kussa, valmistettu edellisenä yönä . . . istuen pa-viljongin ikkunan edessä, jonka laudalla hän kir-joitti. Ei täti ollut varustanut hänelle eteiseen edes

Rakastunut rampa 127

pöytää. Hitaasti ja itsepintaisesti Sakris tuon kir-jeensä laati . . . vaipuen ajattelun vaivasta useinpitkiksi tuokioiksi aprikoimaan. Pari tuntia setyö vei .

. . muutamat sanat, malttamattomat jatuliset. Sakris vakuutteli kirjeessä, että tyttö,jonka nimeä hän nyt täten tahtoi tietää, oli hänenvalittunsa, oli hänen omansa ... Juuri hän, eikäkukaan muu: niin oli Sakrikselle varmasti ilmoi-tettu.

Tämän kirjeen tahtoi rampa nyt jollakin tavointoimittaa heilinsä käteen.

Meni hetki ...ja tyttö katosi ikkunasta.Ehkäpä olivat hoitolan johtajattaret vaatineet

hänet muualle?Tai ehkäpä he koettivat tehdä kiusaakin Sakrik-

selle: ajella tyttö-parkaa pois hänen näkyvistään.Odottakootpas ..

. Sakris pettäisi heidät! Hänmutisi itsekseen:

»Ah . . . te . . . armeijan taivaallinen sotajoukko!Kyllä minä näytän teille jöökiä Hikkani tähden!»

Kukkelman mietti keinoja, kuinka hän puijaisinoita johtajattaria.

Kuitenkin joutui hän alakuloisuuden valtaan . . .

kun ei tyttö kenties ollut huomannut häntä.Olisikohan ennustaja sittenkin erehtynyt? Mutta

sehän oli mahdotonta! Sakriksen omat unetkinolivat näyttäneet ilmi elävästi tämän naisen. Mah-dottoman selvät unet. Juuri tämän naisen ...

aivan kuin valokuvassa. Ei, kaiken, mitä uneksiisillä tavalla, täytyy toteutua . . . täytyy olla tosi!

128 Joel Lehtonen

Sinä iltana oh Sakriksen pakko jälleen mennätyhjin toimin asumukseensa. Mutta kuinkas sit-ten kävi?

Kun hän seuraavana iltana oli jo samalla tavoinlähtemäisillään pois turvakodin luota ja köntystelivallia pitkin maantielle päin, niin kuuli hän ikku-nasta ääniä, ja kääntyi: siellä oli hänen impensä!Tällä kertaa jonkin toisen naisen seurassa. Naisetkatselivat ulos.

Sakriksen rinta vavahti onnesta ja palavastatoivosta. Hän alkoi nopeasti kävellä takaisin ik-kunan eteen. Ikkunaan suoraan hän katseli .. .

kiersi vartaloaan ja kasvojaan ikkunaa kohti.Nyt toinen nainen huudahti:»Mikä ihme tuolla on? Katso, Nelma! Sinä et

katso . . . Älä huoli, Nelma . . . Älä sure . . . jou-tavaa strunttia!»

Se toinen oli punainen ja hyvin lihava. JosSakris olisi tarkastellut häntä, olisi hän huoman-nut naisen toisessa silmässä valkean viirun, kaihi-juovan, joka piirsi silmän kahtia niinkuin rako nä-kyy särkyneissä silmälaseissa. Mutta Sakris huu-dahti itsekseen:

»Nelma .. . kaunis nimi . . . Ihmeellinen nimi!»

Nelma tuskin käänsi päätänsä .. . Hänen sil-aänsä olivat raukeat, sameat. Sinertävät luomet

pyrkivät painumaan kiinni ikäänkuin ilta-auringonsäteitten vaivaamina. PosMkipäissä hehkui.

Lihava nainen jatkoi:

Rakastunut rampa 129

»Strunttia, Nelma! Ei tässä ole hätää. Olenhanminäkin tullut tänne melkein tahallani. Ei ollutomaa asuntoa ... ja kesällä ovat askit huonot.Phyi . . . mokomaakin siveää naista . . .! Ajaa mi-nut lokaalistani . . . kun en voinut maksaa kallistavuokraa. Se syöjätär korotti taas sitä melkeinpuolella. Kuka sellaista voi maksaa .. . Lähettikyttärit kimppuuni ... En olisi saanut antaa tyt-töjen asua luonani, en pitää hauskaa kavaljeerienkanssa. Phyi, hän on muka rouva! Mikä oli aikoi-naan hänen isänsä .

. . millä rahoilla osti hän itsel-leen miehen? Se pappa piti itse aikoinaan yöpaik-kaa. Niin juuri, se on ihan totta! Nyt on tytärfiini: sellaista on hieno kerma maailmassa. Veikaikki mööpelini vuokrasta ... kaikki, kaikki. Entäerota pojastani . . . rakkaasta Pojusta! Kun nyttäti hoitaisi hänet hyvin! Ah, Poju-kulta. Sai-sinpa itse häntä hoitaa. Mutta pysyisinkö täälläkauan? Tiedäthän: ilman miehiä en voi olla. Envoi! s Se on ihan mahdotonta. Ja kun sitten täältäpääsen ja saan Pojun luokseni, niin . . . fralla-ralla-rallaa . . . Kavaljeereja ja makeaa suuhun:likööriä ... ja silloin, ah, ah, fralla-lalla-frallaa!Ja sinä, Nelma, suret pienemmistä. Ei saa välit-tää, Nelma, pitää nauraa, pitää laulaa ... OiVermlanti, sä kaunis ja armahin maa! Pitää kat-sella ympärilleen. Katsopas tuotakin tuolla! Mikäse on? Mikä kumma?»

Mimmi osoitti Kukkelmania, joka seisoi lankku-aidan takana ja katseli Nelmaa. Mimmiä rampa

130 Joel Lehtonen

tuskin huomasikaan; Mimmin läsnäolo harmittihäntä kuitenkin vaistomaisesti. ~

Sakris koetti päästä lähemmäksi ikkunaa . . . ;

Ja yrittäessään siinä liikuttaa jalkojaan nopeastija pontevasti ei hän taas muistanut edessään ole-,vaa vallinreunaa ja sen kuoppia. Yhteen sellai-seen kuoppaan hän putosi ... jakellotti siinä tak-kiaisten seassa kuin mikäkin nurinkäännetty kop-pakuoriainen, heilutellen hiljaa raajojaan.

MMimmi nauroi ikkunassa:»Tuo on lystikäs" poika, katso, Nelma! Minun-

kin Pojuni on usein sellainen veitikka: styyrääitsensä ulos minun vaatteillani . . . tekeytyy joulu-pukiksi. Ja hän on vasta neljän vuoden vanha.»

, Sitten jatkoi Mimmi Sakrikselle:. »Tule tännemmäksi, poika! Näytä meille kons-

tejasi! Mistä ihmeestä sinä olet saanut tuollaisenperuukin? Kuule, poika, poika!»

Sakris vastasi ärtyisesti ja vakavasti:»Minä en puhu mitään teille . . . vaan kyllä toi7

selle . . . Nelma, tule minun mukana spaseeraan!»Mimmi huudahti:»Nelma, mitä hän sanoo? Se osaa laskea leikkiä,

nallikka!»Kukkelman tiuskasi Mimmille:»Minä en puhu teille mitään. Ja minä en ole

nalli ... en poika. Ja miksikä en voisi olla poika?Poika ...se ei ole mitään pahaa. Mutta minätarkoitan puhua Nelmalle asioista . . . tarkoitanvakavaa asiaa.»

Rakastunut rampa 131

Mimmi katseli varsin kummastuen Sakrista . ..

hänen silmänsä oikein tutkivat tuota joulupukkia.Hän vastasi:

»Vakavaa asiaa? Ettekö te sitten ole poika? . . .

Tyttökö sinä olet? Vai . . . ämmä?»»Sinä itse olet hävytön ämmä», kiivastui Kuk-

kelman. »Mitä? Tahdotko sinä kuulla ..

. sinä . . .

minkä arvon sinä tienaat .

.. mikä lintu ollenet-

kaan . . . joka et voi elää muuta kuin planknin-gin ja piikkiaidan takana! Et huomaa ihmistäolevankaan siellä, mikä ei ole sellaista kuin ylei-nen narrillinen muoti. Mikä ihme se on, että mi-nulla on pitempi hius kuin toisilla? Sinulle minäen puhu mitään! Tuollaisia kyllä on . . . semmoi-sista olen saanut kylliksi. Niin tämä poika onsemmoisista syönyt itsensä metiksi, haha. Ne ovatmaistuneet minusta niinkuin maassa yli talvenmaanneet potaatit. Niitä minulla on ollut .. .

kymmeniä. Mutta tälle toiselle minä tahdon pu-hua! Kuule, Nelma, kuule, kaksi sanaa!»

»Herra Jösses», huudahti Mimmi. »Hän ei siisolisikaan poika. Tuo tukka olisi oikea? HerraJösses, minkälainen mies!»

Sakris oli niin lähellä aitaa, että hänen päänsäparahiksi näkyi sen ylitse. Hän äänteli:

»Nelma ... Nelma .. . Niin kaunis nimi. Sel-

laista minä en ole kuullut milloinkaan. Ja niinkaunis tyttö. Tule . . . tule sieltä pois!»

»Minkälainen mies», toisti Mimmi. »Karvojatäynnä. Katso häntä, Nelma!»

Joel Lehtonen132

Mimmi purskahti nauruun. Hän jatkoi:»Entä minkälaiset hampaat, hahaha! Mutta

mitä hän puhuu? Onko hän stollinen vai . . .?»

Nyt Nelma katsoi, samein ja sekavin silmin.Mutta nuo sinertävät ja avuttoman näköiset sil-mät leimauttivat Sakriksen ilmituleen.

Nelman katse ikäänkuin koetti ponnistautua irtijoistakin ajatuksista.

Sakris heilutti ja ojenteli käsiään . . .

Totisesti; aivan samanlaiset silmät kuin Nel-malla olivat sillä, jonka hän oli nähnyt unessa.Ihmeellistä! Kuinka tämä ollenkaan oli mahdol-lista?

Nelma katseli . .. hän näki ainoastaan Sakriksen

pään.Sakris tuijotti häneen jäykistyneenä. Hoki it-

sekseen:»Rakas, rakas, kultu! Tule minun tykö . . . minä

vien sinut pois . . .!»

Nelma kuuli Sakriksen huudahtavan nimeään.Hän säpsähti: ajatteli jonkun tuttavan nähneenhänet täällä. Ei jaksanut oikein arvioida, mikätuo huutelija ulkona oli.

Mimmi sanoi:»Nelma, etkö kuule; sehän on rakastunut si-

nuun!»

■ Nelma vetäytyi ikkunasta.Rakastunut? Ja kuka?;Kukapa häneen rakastuisi . . . kun hän oli täl-

laisessa paikassa? Sakrista hän ei ajatellut.

Rakastunut rampa 133

Nelma puhkesi itkuun kuvitellessaan, että jokumuka häntä .

.. Niin epätoivoista oli hänen elä-

mänsä.Mimmi lohdutteli Nelmaa:»Taasko sinä! Joutavia! Mikäpä täällä on olla?

Ja kyllä täältä päästään: minä hommaudun pois,ja sitten otan sinut mukaani. Katso tuota hullua!Eikö tämä ole hauskaa?»

Kukkelman huudahteli ihastuksissaan:»Kas niin, Nelma kääntyi pois. Sellainen tyttö . . .

plyygi. Sellaisista minä juuri tykkään. No, no . . .

naisen on oltava plyygi. Mutta tule nyt främillesieltä kardiinin takaa. Minulla on paljon sinullepuhumista. Ja jos tahdot, on hauskaakin: semmoi-sia juttuja, että tulee vatsassa kipeää, kun kuun-telee. Menkäämme tuonne metsään käveleen! Jalimonaadikioskille .. . syömään baakelsia. Kylläminulla rahaa löytyy. Tottahan: milloinkaan,juuri milloinkaan minä en ole ollut ilman rahaa!Minulla on työtä täällä lähellä . . . siitä minä tie-naan rahaa.»

Mimmi huudahti:»Ahaa .

. . teillä on rahaa? Mikä te olette?»Kukkelman vastasi:»Mikä olen? Minä ... byggmestari! Minä ... osaan

bykätä . . . yhtä hyvin kuin mikä mestari tahansa... Ja kaikkia minä osaan. Sellaisesta saan kyllärahaa.»

»Hän on rakennusmestari!» huudahti Mimmi Nel-malle.

134 Joel Lehtonen

»Jaa-ah!» vahvisti Sakris alhaalta. »Joten ...

tule vain tänne, Nelma. Mennään soutelemaan.Minä saan lainata tuolta Vanhastakaupungistapaatin. Ja jos tahdot, niin . . . voit ottaa venin-nasikin mukaan. Ostetaan pullaa ja limonaadia... ja kaikkia. Ja minä otan harmonikan . . . mi-nulla se on täällä . . . laulan kupletteja.»

»Kuuletko?» sanoi Mimmi Nelmalle.»Minulla on paljon kupletteja», jatkoi Kukkel-

man. »Oh, kaikki minä muistan . .. kun selvitte-

len pääni. Kaikki laulut. Tulkaa . . . tulkaa mo-lemmat!»

»Meitä vahditaan. Ei me päästä!» vastasi Mimmikiukkuisena.

Kukkelman ällisteli:»Hm .. . tosiaankin. Sepä nyt on kanssa .. .

Sulkea ihmiset tällä tavalla . . . niinkuin vangit.Ja minkä tähden? Hm ...

en tiedä. Tyttö-rau-kat. Mutta . . . mitäs nyt tehdään? Olisi keksit-tävä konsti .

.

. Sellaisia aina on .. . konstit neauttavat! Mitäs, jos minä toisin steegit . . .»

»Steegit? Mitkä steegit?» kysyi Mimmi.»Tikapuut», suomensi Kukkelman. »Mikäpä siinä

. .. Oli kerran Amerikassa mies .

.. sen nimi oli

Romeo . . . kiipesi balkongille kultansa luokse . . .

Taikka: nyt se onkin keksitty . . . Jospa siellä olisijotakin remonteeraa? Löisitte vaikka klasin rikki... ja minä tulisin kysymään, onko Mklasinleikkaa-mista. Ja sitten olisin siellä teidän kamarissa!»

Mimmi halveksivasti:

RM-.KAstt'N(.'T RAMPA 135

»Ja meidät pistettäisiin koppiin . . . puh!»Kukkelman raapii päätänsä. Hän sanoi:»Jaa . . . sillä tavalla se mahtaisi ollakin . . .!

Mutta mitä me keksimme? Kyllä me aina jo-takin keksimme. Kuulkaas, jos minä tulen sinneja pyydän päästä hakkaamaan klapia. Niin sittensaan keskustella teidän kanssanne.»

»Hakkaako rakennusmestari klapejakin?» kysyiMimmi.

Kukkelman nauroi leveästi:»Miksikä ei? Ei se ole häpeä ..

. osata tehdäkaikkia. Kaikkia minä osaan. Ja nyt .. . niinätulen sinne hakkaamaan klapia . . . huomenna . . .»

Yhtäkkiä Mimmi viittasi kädellään Kukkelma-nia poistumaan, viittilöi kiivaasti. Sakris huomasijotain vaaraa ja pujahti aivan lankkuaidan juu-reen.

Siinä hän nyt kyyröttää ... ja nostaa hiuksiakorvansa edestä, kuuntelee. Siellä huoneessa onjokolmaskin nainen . . . joka kurkistelee ulos ikku-nasta. Varmaankin joku vahti. On jo kovin hä-märä, Sakrista ei näy. Se kolmas toruu tyttöjä:sanoo heidän puhelleen jonkun ulkopuolella olevankanssa. Mimmi kieltää: ainoastaan keskenään hänja Nelma ovat puhelleet. Toruja väittää Mimminvalehtelevan . . . paasaa hänelle, uhkaa eroittaaByskatan Nelman seurasta. Byskata on siis Mim-min sukunimi! Ja toruja on varmaan noita joh-tajattaria. Mimmi pullikoi vastaan .. . Hän sa-noo olevan itsellään ikävän . .

. mokomassa luosta-

Joel Lehtonen136

rissa. Johtajatar tiuskii, että Byskata on pahen-nukseksi koko kodille; johtajatar oli muka ereh-tynyt päästäessään Mimmin käymään Nelmanluona: Mimmi ei ole oikea lohduttaja Nelmalle . .

joka kyllä muuten käyttäytyykin hyvin. Mimmisanoo olevansa Nelman vanha tuttava ... ja pilk-kaa ja haukkuu johtajatarta. Silloin sanoo johta-jatar, että ehkäpä Byskata viihtyy paremminmuualla kuin käsitöiden ääressä: huomenna hänpanee Mimmin kitkemään hiekkakäytäviä. Sittenvedetään ikkuna kiinni ... ja sähkö syttyy kama-rissa. Sakris ei kuule enää mitään.

Sakris säälittelee itsekseen:»Nelma raukka, sellaisessa seurassa ... Ja van-

gittuna.»Kauan pilkistelee rampa kummulta aidan takaa,

olisiko Nelma yhä kamarissa ... ja avaisi hänelleikkunan. Ei avaa! Ei uskalla .

. .!

Mutta merkillisen katseen oli hän luonut Sak-rikseen . . . kauniit, siniset silmänsä!

Muuallakin turvakodin huoneissa sytytetään va-lot. On tullut melkein pimeä. Mutta Nelman var-joakaan ei näy ruudun takana . . .

Lieneekö tytöt viety iltarukoukseen?Yhä hiiviskelee Sakris Kukkelman lankkuaidan

viertä. Hän ajattelee:Nelma .. . Julia ... Hänen silmistään, koko hänen

kasvoistaan, jotka lensivät punaisiksi, huomasi,että hän on rakastunut minuun. Jumalan ja ih-misten edessä on Nelma minun. Jumalanko?

Rakastunut kampa 137

Luonto, kaikkivaltias ja viaton Luonto, on hänetminulle antanut. Luontoa minä kiitän tästä lah-jasta. Sen salaperäiset henget ilmoittivat unessaNelmasta jo ennenkuin olin hänet nähnytkään.Kuinka arka hän on! Ei tohtinut edes katsoa mi-nuun . . . koska rakkaus palaa sydämessä. Nelma,kyllä minä pelastan sinut täältä . . . oikeaan elä-mään . . .

Viimein lähti Kukkelman yöpaikkaansa.

15.

Sinä iltana ei Sakris välittänyt mitään maalais-muorin motkottelusta.

Ei, tuskin kuulikaan hän muorin toraa . . . hy-myili vain itsekseen.

Muori sanoi:»Lieneekö niitä taas ollut kylällä niitä . . . lik-

koja?»Sakris vastasi, että tietysti . . . Nuorella miehellä

on muitakin asioita kuin istua vanhojen vaimojenparissa. Sitten hän meni ihan muorin eteen ja lau-leskeli hänelle, työntäen sormensa melkein hänennenänsä alle:

»Tuli ihmeitä, tuli piruja,tuli pojalle kullan-liruja . . .»

Muori löi häntä kynsille.Mutta Sakris ainoastaan nauroi.Silti oli hän totinenkin . . . yksin jäätyään. To-

tinen ja juhlallinen. Sormet liivien kainaloaukoissatallusteli hän eteisessä nurkasta toiseen. Makuulleei hän mennyt.

Kukkelman ajatteli Nelmaansa . . .

Rakastunut rampa 139

Ja millä tavoin hän Nelman kanssa rupeaisi asu-maan.

Tietysti Krokelbyssä . . . omassa kamarissaan . .

jonkinaikaa. Mutta sitten he muuttaisivat muualle.Vuokrakin oli Krokelbyssä yhä vain kohonnut.

Raskaaksi sellainen kävi.Ja siinä pälkähti Sakriksen päähän ajatus, jota

hän oli jo kauan näinä kalliina aikoina ikäänkuinaavistellut ja joka oli virkistynyt eloon juuri äs-kettäin, hänen kulkiessaan tuon uuden ja nopeastinousseen työläisten kylän läpi.

Hänelläkin pitäisi olla oma huvila . . . omamurju . . .!

Jospa hän saisi palstan . ..!

Itse hän tekisi huvilan ..

.

Ensin ainoastaan yhden huoneen ... Ja sittenlisää . .

.

Ja nyt, kun hänellä oli Nelma, naisista herttai-sin, syntyisi huvila aivanpa itsestään: sellaiseninnon ja voiman, sellaisen terveydenkin hän saisiNelman vaalimana.

Jotenkin hän rakentaisi huvilan . . . sen hän ohvelvollinen Nelmalle.

Mahtavia ajatuksia suhisi ja pohisi Kukkelma-nin päässä . . .

Oi, kuinka laupias Luonto oli hänelle ollut! En-nustanut ja antanut hänelle Nelman.

Sakris joutui kiitollisuuden valtaan.Hän oli niin liikutettu, että heittäytyi viimein

itsekseen polvilleen ja . . . rukoili. Kiitosrukousta

140 Joel Lehtonen

se oli. Rukoiliko Sakris? Kiitti Luontoa ... japovarirouvaa ja toteutunutta untaan!

Seuraavana päivänä ei työstä paljoa tullut.Muori tarkasteli häntä, silmät terävinä koukkui-sen nenän kahdenpuolen. Raajarikko sotki jalkoi-hinsa taikka hukkasi työkapineitaan. Hän näyttiväsyvän helposti . . . horjuilevan kelmeänä. Ihme-kös se, kun hän oli taas kolunnut yöllä valveil-laan . . . juossut illalla kylillä, huolimatta kunnol-leen edes heikkoa velliään.

Välistä näytti siltä kuin olisi Kukkelmanilla ol-lut tuli kaatioissa: niin hutiloi hän hirsiä piilutes-saan ... ja katseli vähän väliä kelloaan.

Narraisikohan joku nainen tosiaan tuota ram-paa?

Entistä aikaisemmin illalla lähti Kukkelman jäl-leen kotoa, ajettuaan partansa, joka tuskin olivielä sängellä, ja kammattuaan päänsä kiiltäväksikuin rasva.

Nelman ikkuna oli auki. Sakris heilautti syväänkumartaen hattuaan ja huudahti:

»Terve, terve, kultuni!»Nelma katsoi häneen kummastuen ... ja haja-

mielisesti . . . niinkuin ei olisi häntä ymmärtänyt.Mutta sanoi sitten:

»Mimmi käski, ettei teidän pitäisi tulla tähänikkunan alle .. . Eikä pyytää halkojen pilkko-mista. Mimmi on pihalla ...»

Rampa oli yskän ymmärtävinään; hän vetäytyiheti lankkuaidan kätköön.

Rakastunut rampa 141

Hänen mielestään oli Nelma niin kaino, ettäpuhui ikäänkuin Mimmin suun kautta.

Sitten puikki Kukkelman tirkistelemään pihalleportin raoista . . .

Ja siellä oli Mimmi erään toisen naisen seurassa.Se toinen kääntyi selin . . . Sakris huudahti hiljaa:

»Neiti . . . neiti Byskata!»Mimmi kääntyi ja kuunteli.Sakris huudahti jälleen:»Neiti Byskata, tulkaa tänne portin tykö!»Mimmi tuli verkalleen, roskakori kädessä. Kuk-

kelmanin käheän ja pihisevän äänen oli hän jotuntenut. Hän supatti:

»Ahaa, tekö, pykmestari. Muuten, nimeni onMimmi Rumfelt . . . aatelia . . .! Ja minäpä sanonteille jotain .. . Mutta ensin: missä te asutte?Onko se mukava paikka? Teillä on talo? Pytinki?»

Sakris kysäisi:»Kuka se tahtoo sitä tietää?»»Hahaa, se, joka tykkää kovasti teistä», vastasi

Mimmi.Sakris huudahti:»Nelma!»»Niin, Nelma, Nelma», myönsi Mimmi.Sakris sanoi riemuiten:»Bygninki? ... Ei ... ei vielä . . . Mutta minulla

on oma kamari . . . oma lokaali ..

. Siisti, sievä.Sinne minä Nelman vien, kun pääsen täältä raken-tamasta .M . Ja sitten .. . kyllä tulee huvila. Setulee! Ja sen minä sanon, että siitä ei saa sitten

Joel Lehtonen142

mitään puuttua. Ei kamari Nelmalta. Eikä muu-takaan. Ja kanalan voi tehdä . . . Eikä sikala saapuuttua. Ahhah, mikä on sitten parempi elää, kunon sikat ja kanat ... ja kukko, joka aamulla lau-laa. Myöpi lihat ja munat, jos ei itse tahdo syödä. . . Mutta itse voipi ostaa niiden rahain edestäomenat jakaalit ja . . . Taikka itse kasvattaa ylöskaalit ja porkkanat. Tuolla metsässä se huvilapitää olla, rauhallisessa paikassa. Tuolla joenrannalla. Ja sen minä sanon, että Nelman ei tar-vitse tehdä mitään, ei muuta kuin kaunistaa it-sensä. Kaikki teken minä . . . työtä ulkona ja ko-tona. Työtä .. . Minä kaikki ... Ja hän rakas-taa minut ...»

Mimmi tiukkasi uteliaana:»Niin . . . teillä on sitten niin paljon rahaa?»»Rahaa? Sitä . . . sitä kyllä on . . . kun Nelma

tulee minun tykö. Silloin ...! Ja sellaisesta elä-

mästä minä tykkään: olla parselli ja oma Nelma. . . ja.elää rauhallisesti, viljellä palstaa. Minähänolen kansanmies . . . rehellinen mies ... ja tyyty-väinen ... ja aina iloinen! Ja minä ylöstimpraanhuvilan ...»

Mimmi naurahti:»No, ottakaa sitten Nelmanne. Menkää naimi-

siin hänen kanssaan! Mutta . . . hyst, jo tulee tuolasisilmäkäärme. Hiipikää pois. Minä ilmoitansitten teille, mitä teemme. Huomenna . . . samaanaikaan ...»

Kun Mimmi Byskata eli Rumfelt tapasi illalli-

Rakastunut rampa 143

selle mentäessä Nelman, jonka huoneessa hän eienää saanut käydä . . . hiljaiselle Nelmalle oli ystä-vällinen johtajatar näet antanut pienen, erikoisenkopin . . . supatti Mimmi:

»Juuri äsken juttelin sen pikku pykmestarinkanssa portin raosta. Hän on sinuun rakastunut. . . Ja hänellä saattaa olla rahaakin! Ja sitten sinäsaisit hienoja vaatteita . . . Minä koetan tulla myö-hemmin illalla väkisinkin sinun koppiisi . . . puhu-maan, mitä rae teemme.»

Kukkelman ajatteli myöskin Mimmiä. Rumfeltoli siis Mimmin nimi ... ja aatelia! Se Byskata,jolle Sakris oli kuullut johtajattaren tiuskivan, olikai joku toinen nainen . . .

Ja Rumfelt! Sakris kyllä vihasi ylimyksiä. Muttaolihan Mimmi nyt hänen tuttujaan . . . aivan kuinläheinen hänelle. Ja se muutti asian: Sakris oliylpeä tästä aatelistuttavuudestaan.

16.KA inkälainen on Nelma?'* ' Hän on tiedoton niinkuin linnunpoika, jokajoutuu yksinään maailmaan . . .

Avuton ja typerä pikku lintu kummastuu, hä-tääntyy ... ja on kuolla kauhusta, jos ihmisenkoura sitä tavoittelee: sellaista vaaraa ei se ole voi-nut aavistaa; koko maailmasta se ei tiedä mitään.

Onko Nelma hyvä vai paha? Vaiko molempia?Tahi ei kumpaakaan . . .?

Kaukaa täältä on hän kotoisin. Köyhästä pitä-jästä . . . pikkukaupungin etukylästä, joka on huo-nossa huudossa: sen asukkaat ovat rikollisia jatietämättömiä.

Toista kuukautta on hän ollut täällä turvako-dissa. Tuijottanut avuttomana eteensä . .

.

Ei edes ompelemisesta, vaikka se on hänen mieli-työtään, ole tullut juuri mitään . . .

Väsynyt on Nelma. Keskellä päivääkin pyrki-vät hänen luomensa, nuo melkein läpikuultavatluomet, painumaan umpeen. Ja välistä hehkuvathänen poskensa kuumeisesti.

Harvoin hän nauraa: silloin hermostuneesti jakimakasti.

Rakastunut rampa 145

Näin istuu hän ikkunansa ääressä, turvakodinsininen puuvillamekko yUään .

. .

Hiljainen, siivo ja siisti hän on .. . Ja hänenyksinkertaiset, miltei viattomat silmänsä katsele-vat sillä tavoin, että johtajatar luulee saavansapiankin hänestä kelpo naisen . . . Saavansa nimen-omaan hyvyydellä: siksi laski hän tuon parantu-mattoman Mimmi Byskatan, joka kuitenkin onNelman vanha tuttava, joskus juttelemaan hänenkanssaan. Nelmahan on niin synkkä . . . eikä tah-toisi puhella kenenkään kanssa.

Nelman äiti oli kauhea ihminen, hurja irtolais-nainen Pertta Kinnunen, joka ei pysynyt työssäerämaan torpassa, vaan alkoi villin ja kevytmieli-sen verensä vetämänä seikkailla pikkukaupungissa.Syytteli sitten kaupungin herroja pilaajikseen. Al-koi elää milloin minkinlaisten kanssa . . . hylkäsimiehiään, joihin hän ei ollut edes vihitty ... sailapsia ja jätti ne köyhäintaloon. Ainoastaan Sa-nelman piti luonansa. Yhä hurjemmaksi muuttuiPertta sikäli kuin ikää lisääntyi; kaikkea, mikä onsäädyllistä ja siistiä, hän uhmasi. Puheet julkeat,laulut vielä julkeammat. Punainen vihaisinta jajärjettömintä lajia!

Nelma ei tiedä isästään oikein mitään. Ei oletullut sitä ajatelleeksikaan, vaikkapa Pertta lieneejoskus sen miehensä nimen maininnut; muttaNelma oli unohtanut tuon nimen: mitäpä siitä.Ajatukseton kuin jokin kasvi on Nelma.

Siellä kotona Pertta eli erään Mauno Kypenäi-

146 Joel Lehtonen

sen kanssa, jokakalasteli, rokasi viinaa ... ja kävijoskus töissä tilallisilla. Äiti makasi sängyssä .. .

tappeli välistä Maunon kanssa ... ja alistui joskushänkin työhön. Ainoakaan karkea sana, luvatonasia taikka teko ei Nelmalle lapsesta asti ole ohuttuntematon. Valehtelu taikka varkaus, joita Mau-non töhissä tehtiin yhtä huolettomasti ja helpostikuin hengitettiin koko moisen etukylän unteloa javelttoa ilmaa, eivät ole olleet Nelmalle koskaanmitään ihmeellistä. Ja sitten alkoi Pertta tyrkyt-tää tyttärelleen omia tapojaankin . . . niin intohi-moisesti kuin muut ihmiset opettavat lapsilleenjotain pyhää elämänkatsomusta. Kumminkaanhän ei ennättänyt Nelmaa siinä määrin pilata, ettätyttö olisi tehnyt omasta alotteestaan pahaa. Tulikapina, vallankumous ... ja vapaussota. Tuli Per-tan loppu.

Myöhemmin on Nelma kyllä tehnyt sellaista,mitä ihmiset sanovat pahaksi. Mutta tietääkö hänvieläkään, mikä on paha? Hän on henkisesti syö-nyt hyvän- ja pahantiedon puusta ennen aikaansa:sen hedelmillä ei ole häneen tavallista vaikutusta,hän ei niistä huumaudu. Ehkäpä ne heikontavat,riuduttavat häntä . . . tekevät hänet kärsiväksi.Mutta silti hän ei ymmärrä, miksi se ja se olisipahaa ... ja miksi jokin toinen hyvää. Nelmanveressä on paha ja hyvä sekaisin.

Tuli tuo kapina. Pertta houkutteli MaunonVarkauden tehtaalle, johon työväki oli keskitty-nyt. Sanelma jätettiin erään Käkriäisen mökkiin,

Rakastunut rampa 147

viisaan mökinemännän, Maunon sisaren, pyyn-nöstä; eikä ovela Juutas Käkriäinen itsekään olisipistänyt nenäänsä siihen leikkiin . . . johan nyt!Hän saattoi vain Pertan ja Maunon tammallaanlähelle tehdasta. Perttaan eivät varoitukset pys-tyneet . . .

Pertta Kinnunen riehui punakaartilaisten kanssatalonpoikaistaloissa. Kävi ryöstämässä niistä elin-tarpeita. Talonpoikahan rikastui ja nylki tehtaa-laista, jonka täytyi näinä kalliina aikoina elää kä-destä suuhun ja jota ei maailmassa kiinnittänytpaljoa mikään muu kuin raha ja palkka. Työ-läinen vihasi talonpoikaa ja talonpoika pelkäsihäntä; toisiaan eivät he ymmärtäneet yhtään, tuomaasta elävä ja tuo maaton, uusiin ajatuksiin kas-vatettu.

Hurja Pertta oli miltei punikkien johtaja. Mie-luimmin olisi hän tappanut kaikki tilalliset venä-läisellä kiväärillään . . . niin suuret kuin pienem-mätkin . . . puhkaistuaan ensin heiltä silmät, pol-tettuaan päät roviossa . . . Taikka haudannut elä-vältä heidät, kaulaa myöten maahan. Sitä eivättoki toiset täällä sallineet .

. . eivät ainakaan vielä.Ja sitten se oli myöhäistä.

Mutta kuitenkin sai Pertta tuntea jonkinlaistasuloista veren tuoksua. Hän näki muutamia am-muttuja porvareita, niiden veriset rinnat ja hal-kaistut kallot. Ja siinä iski hän ruumiita piis-kalla.

Ja kirkossa sai Pertta tanssia! Rosvottu karja

148 Joel Lehtonen

teurastettiin näet kirkossa. Pertta asetteli lehmienpäät alttarikehyksen reunalle . . . Jotkut kirkon-viinistä juopuneet sällit jakoivat verisille päille eh-toollista ... ja Pertta Kinnunen hyppi lattiallaprissakkaa, ryssiltä oppimaansa.

Mutta vielä hurjemmankin tanssin hän suoritti,kun valkeat valloittivat tehtaan. Hän vaati pii-ritettyjä vastarintaan. Veripunaisina värisivät hä-nen sieraimensa, kun hän huiski kivääri kädessä ...

ampui pihalle, lauloi vallankumouslauluja, pilkkasihalveksumista leiskuvin povin niitä pelkureita,jotka tahtoivat antautua ... ja antautuivatkin.Pertta näytti ikkunasta valkeaa riepua, muka an-tautumislippua; mutta kun porvarisupseeri ilmes-tyi näkyville, ampui Pertta hänet. Niin keskelläkuulien vihellystä, kranaattien räjähtelyä, tuli-palon loimua, hätääntyneitten huohotusta, haa-voittuvien voihkinaa, naisten ja lasten itkua . . .

Tuli lyhyt tuomio. Talonpojilla ja varsinkinilman maata elävillä työläisillä ei ole nykyään mi-tään yhteistä: he ovat kaksi toisilleen vihamielistämaailmaa. Armeija, talonpojista nopeasti luotu,oli törkeästi ärsytetty vihaan; ainoastaan siinä seoli yhtä vastustajansa kanssa, että se iski armotta... se oli samaa rotua kuin lyötykin. Kuulustelut...miltei joutavia. Laukaukset rämähtelivät mon-ta päivää ... ja monet teloittajat nauroivat sy-däntä keventävästä ilosta: olihan taas päästy sa-dasta näitä kiusanhenkiä! Veri punersi hankeahiekkahaudassa. Ammuttujen kasassa makasi pait-

Rakastunut rampa 149

si Maunoa myöskin Pertta. Kolme päivää hän ma-kasi hautaamatta, potkittuna, alastomana.

Mutta . . . sitten hänestä vasta tuli punaistensankaritar!

Sinne joukkohaudalle erämaassa on nyt ilmesty-nyt ristejä taikka keppejä punaisine nauhoineen. . .

Ja varsinkin Pertalle tuodaan sinne salaa kukkia.Jokainen tiesi hänen eläessään, ettei hänen kans-saan juurivoinut tulla toimeen; nyt on se mielettö-myys unohdettu: hän on marttyyri.

Onko hän Nelmastakin marttyyri ja sankaritar?Sitä ei Nelma ole liioin ajatellut. Kun Pertta am-muttiin, tunsi hän kyllä ihailevansa hänen hur-juuttaan; mutta samalla aavisteli hän, varsinkineräiden porvarien puheiden johdosta, että äitioli jollakin tavoin kohtalonsa ansainnut. Inhoittavaoli äiti ollut hänestä joskus, eleineen ja lauluineen.Kumminkin sai ikäänkuin kätketty vaisto Nelmanusein tuntemaan, ei ajattelemaan, että äiti oli ollutsellainen kuin hänen pitikin olla. Kenellekäänei hän sitä tunnetta koskaan ilmaissut. Sen verranhän oli hyvä.

Sinä kesänä, jonka edellisenä keväänä Nelma jäiyksin maailmaan, täytyi hänen käydä tilallistenluona etsimässä ruokaa ja työtä. Siellä tehtiin hä-nelle sääliviä ja pilkallisia kysymyksiä, minkälai-nen hänen äitinsä oikeastaan oli ollut ... ja häntäitseään varoitettiin. Silloin painoi Nelma kasvonsaalas ... ja samalla hän sekä hyväksyi että hylkäsisielussaan äitinsä. Tunteillaan hyväksyi .

. . enem-

150 Joel Lehtonen

män kuin ajatuksillaan hylkäsi. Pertta Kinnusenhäpeä kohdistui häneen. Äitinsä kuolemaa ei hänitkenyt.

Hän tunsi siihen aikaan, asuessaan toistaiseksiKäkriäisten mökissä, että hänen pitäisi päästätältä seudulta pois . . . Jonnekin. Ikäänkuin hä-väisty hän täällä oli. Ja hänen täytyisi elättää itseitsensä. Se ajatus heräsi Käkriäistenkin vaikutuk-sesta. Mökissä oli nyt kurjan köyhää, sinä kesänä;syötiin jäkälää ja pettua ... ja joskin Juutas olisipitänyt Nelman luonaan, niin emäntä ajatteli tokiennen kaikkea omia lapsiaan. Hän neuvoi Sa-nelmaa lähtemään etemmäksi . . . Kotipitäjänrikkaille ei hän hennonut yllyttää palvelukseenveljensä ystävättären lasta, näille tutuille rikkaille,joita hän vihasi enimmäkseen niinkuin kateudestavihataan. . . Mutta ehkäpä Helsingissä olisikinparempi, siellä Ruotsin puolella? No, saatiin kuul-la olevan Helsingissä toimistoja, jotka hankkivattyöttömille paikkoja. Tiedusteltiin asiaa pikku-kaupungissa poliiseilta. Ne kehoittivat käänty-mään Helsingin kunnan välitystoimiston puoleen. . . antoivat osoitteenkin. Passia varten oli Nel-malla valokuvia; oli toki kahtakin lajia . . . nimi-korttien ja kuvapostikorttien joukossa. Ja nekortit, valokuvat ja vähän vaatetta ja evästämukanaan lähetettiin Nelma Helsinkiin. Saikin pal-veluspaikan pienessä ja arvokkaassa perheessä.Herra oli tuomari. Kuului olevan tärkeäruununhen-kilökin: kaulassa kiilteli hänellä jokin tähti ... ja

Rakastunut rampa 151

hän kävi kokouksissa japiti juhliakotonaan. Taikkaoli illat teatterissa rouvansa ja tyttärensä kanssa. ..

hermostuneen rouvan ... ja tyttären, joka oliylpeä ja kuhisi kauniissa vaatteissa.

Nelmaa neuvoili näihin hänen nykyisiin tehtä-viinsä, joihin hän vielä oli tottumaton, toinen pal-velija, vanha nainen. Ja Nelma oli taipuisa. Vanhaei käynyt koskaan missään muualla kuin kirkossa:joka toinen sunnuntai siellä. Muuten teki vaintyötä ... Ja Nelma myöskin; hän oppi nopeasti.

Mutta hänellä oli täällä ikävä. Vanhus ei puhu-nut hänen kanssaan paljon muusta kuin töistä,joita heidän oli tehtävä. Illat täytyi Nelman val-voa ja odottaa kotiin herrasväkeä, jolla ei ohuthänelle muuta sanomista kuin kehoitella häntä ole-maan ahkera.

Nelma tutustui saman kivimuurin toisiin palve-lijoihin; ne kertoivat hänelle ammattiyhdistyk-sestä ... ja kehoittivat lähtemään kanssaan ilta-miin. Nelma ilmoitti rouvalle aikeensa, ja sai to-rat: hänen olisi sopinut paremmin käydä kirkossa.Hän ei siis mennyt iltamiin .. .ja lähti vanhan palve-jan kanssa kirkkoon. Mitä pappi puhui? Ei Nelmasellaista jaksanut kuunnella ... ja vielä ikävämpihänellä oli kotona.

Joutoaikoina teki hän itselleen vaatteita. Niitähän näpräili intohimoisesti . . . käytti niihin kokopalkkansa. Koetti sommitella itselleen sellaisiakauniita nauhoja kuin neidinkin leningeissä. Toi-nen palvelija varoitti häntä turhista koreuksista.

152 Joel Lehtonen

Silloin ompeli Nelma niitä salaa, keittiössä, odotel-lessaan herrasväkeä iltaisin.

Kerran koetteli Nelma ullakolla rouvan ja nei-din kesäpukuja ... Ne olivat vielä hauskemmannäköisiä kuin hänen omansa ... ja sopivat hänellehyvin. Yhden hamosen ja yhden paidan pisti hänsitten omien kapineittensa joukkoon, pärekop-paansa. Niitä sopisi hänen näyttää maalla kesällä.Sillä lomaa aikoi hän toki pyytää ... ja viettääsen Käkriäisten mökillä. Neljä kuukautta oli hännyt ollut täällä . . . ikävässä, outojen ihmistenparissa. Teki mieli jo kuunnella toisenlaisia puhei-takin ... ja oleskella järven rannalla . . .

Joskus hän kyhäsi kirjeen, jossa valitti Käkriäi-sille ikäväänsä.

Mutta hän lähtikin maalle jo aikaisemmin. Niinsietämätöntä oli täällä .

.. niin hän ikävöi. Ol-

koonpa kotipitäjä hänelle millainen tahansa, ovat-han hänellä edes Käkriäiset!

Eräänä iltana, kun vanha palvelijakin oli kau-pungilla jonkin tuttavansa luona, meni Nelmaullakolle ja otti koppansa . . . siinä myöskin nuoherrasnaisten vaatteet. Pisti myöskin takaisin ta-varoittensa joukkoon rakkaat kuvakorttinsa, joitahän oli kiinnitellyt palvelijain huoneen seinään.Olihan niissä korteissa Ananias Käkriäisenkin lä-hettämiä . . .

Jo kauan sitten oli Nelma tiennyt, mihin aikaanjuna lähti kotipuoleen. Matkarahoista puuttui hä-neltä vielä muutama markka. Hän meni rouvan

Rakastunut rampa 153

kamariin ... ja katseli lipaston päällystää. Löysijonkin rasian alta muutaman kymmenmarkkasen.Ne rahat sukaisi hän nyt taskuunsa ... ja lähtitalosta. Pudotti porraskäytävässä avaimet isäntä-väen kirjeluukusta sisään.

Namusia vei hän Käkriäisten lapsille tuomisiksi.Pienokaiset katselivat ihastellen Nelman koreitavaatteita . . .

Kysj^ttiin, kauanko hänellä oli lomaa. Nelmaei sanonut menevänsä enää entiseen paikkaansa . . .

hänellä oli jo toinen tiedossa.Viikon kuluttua tulivat Käkriäisten mökille po-

liisit. Kuulustelivat Sanelmaa, joka itki ja tun-nusti. Vaatteet olivat olleet hänestä niin kauniit...ja rahoja matkaa varten hän oh tarvinnut: neolivat olleet piirongin päällä . . . herrasväellä olikyllä rahaa.

Se herra, jonka kodissa Nelma Helsingissä pal-veli, tiesi erinomaisesti, että rehellisyys on yhteis-kunnallisen järjestyksen perusta. Aika oli villiin-tynyttä; kiihoituksella oli kansan käsitteet vään-netty sekaisin. Sellainen oli vienyt kapinaankin.Nyt erikoisesti täytyi sivistyneiden opettaa anka-ralla kädellä kansa jälleenkulkemaan sitä ojennus-nuoraa myöten, jonka nimi on laki.

Poliisit veivät Nelman mukaansa Helsinkiin.Siellä tuomittiin hänet neljäksi kuukaudeksi van-keuteen,

17.Fyly oli rangaistus Nelmasta . . . liian tyly täl-' laisesta teosta.Mikä siinä oli niin pahaa?Miksi se oli pahaa ... ja häpeällistä?Käkriäisen Ananiaskin oli Nelman lähtiessä ol-

lut niin välttelevä.Nelma ei tosiaan voisi enää mennä edes Käkriäi-

sille . . . kun täältä vankilasta pääsisi.Miksi kohtalo häntä runteli?Tyttö muisteli äitiään ja hänen teloittamistaan

. . . inhoten ja kumminkin hänet salaisesti hyväk-syen. Ja suri, että hänen oman elämänsä näyttitäytyvän kulkea samanlaista latua.

Ja jollakin tavoin Nelma turtui.Istu tässä kesäsi ristikkojen takana . . . kaupun-

gissa, josta hän ei nähnyt muuta kuin kattoja ..

.

ja pihalta tuskin vilahduksen järveä!Kuinka hän yhä ikävöi kotijärvien rannoille . . .

kotoisiin lehtoihin!Mutta nyt oli hänen kirjoissaan varkaan merkki.Ja millä hän sitten eläisi? Ihmiset kysyisivät

entisen paikan todistuksiakin,

Rakastunut rampa 155

Työhuoneessa neuvoi eräs toveri häntä rupea-maan nuorten herrojen pariin, niin nätti tyttö kunhän oli. Mitenkä? Ne asiat Nelma kyllä tunsi.Mutta omassa itsessään ei hän ollut niitä kokenut. . . joten niissä ei ollut hänen mielestään mitäänpahaa oikeastaan. Kuitenkin: äiti oli joskus tun-tunut hänestä niin iljettävältä . . .

Neljän kuukauden kuluttua Helsinkiin. Pääsitarjoilijaksi johonkin kansanruokalaan Sörnääsinpuolelle . . . sellaiseen, joita mainitaan nimellä»Kuppila». Luojan kiitos: omistaja . . . sosialisti . . .

ei kysynytkään häneltä todistuksia . . . sanoi vainottavansa erikoisen mielellään maalaistyttöjä.

Ruokalassa oli hirmuinen kalina ja meteli . . .

paitsi ainaista kiirettä. Nelman hermot olivat tyl-syneet ja ärtyneet. Täällä väsytti..», ja koskihermoihin.

Entä tämä ilkeä haju . . . rasvan käry, ja sato-jen suoraan tehtaista taikka rakennuksilta tulevientyöläisten vaatteet. Ilma hikeä ja ruokien löyh-kää . . . ruokien, joita Nelma tiesi valmistettavanusein pilaantuneistakin aineista. Äskettäin kuu-lui isäntä ostaneen maalta itsekuolleen sian, niinjuttelivat palvelustoverit. Merkilliset ajat: ruokakatosi maailmasta . . . mihinkähän se joutui? Nelmasaattoi tuskin syödä oman keittiön sotkuja . . .

Tällaista ei ollut ennen . . . siellä maalla! Ei ha-jua .. . eikä likaista sementtilattiaa. Äitikin pitimökin siistinä. Ja Nelma rakasti puhtautta ~ ,

Ja hiljaisuutta!

156 Joel Lehtonen

Täällä paukkuivat ovet auki ja kiinni; niistäkävi märkä ja kylmä ilma . . .

Yhtä mittaa jäi Nelma tuijottamaan toimetto-mana eteensä, kädet helmassa . . . nuo sirot jamelkeinpä valkeat kädet. Teki tehtäviään, joshäntä hoputettiin. Ei kuullut mehevimpiäkäänsukkeluuksia. Oli väsynyt . .

. vetäytyi levolle heti,kun pääsi palvelijain huoneeseen . . . korjaili ja so-misteli vähiä vaatteitaan ..

. Mietiskeli, kuinkasaisi edes korinsa takaisin Käkriäisiltä. Ei voinutsinne kirjoittaa: häpesi. Sillä tavoin vietti milteikaikki iltansa. Ani-harvoin kävi toveriensa kanssahuveissa.

Kerran isäntä haukkui hänet pahanpäiväisesti.Uhkasi ajaa hänet pois. Minne hän nyt täällä . . .

vieraassa, suuressa kaupungissa? Tovereiltaan eihän kysynyt neuvoa; mutta joku heistä oli vih-jannut, että Nelman sopisi ruveta vaikkapa ompe-lijattareksi, niin hän saisi istua ja tuumia. Saat-toihan sitä nyt . . . koettaa. Nelma lähti pois ruo-kalasta. Löysi viimein itselleen kamarin kaupun-gin laitamalla: ikkuna synkälle, mukulakivillä pei-tetylle pihalle päin, jonka nurkkamassa värisilehdettömänä yksi ainoa syksyinen syreeni. Huo-nekaluina pöytä, tuoli ja sänky.

Jo kotoaan maalta hän tiesi, että ompelukoneenvoi saada vähittäismaksulla ... Ja hän sai sen.Paperilappu ovelle, että tässä asui ompelijatar.

Talonmiehen rouva tilasi ensiksi puseron ... jahänen tyttärensä hameen, Sanelma koetti pa-

Rakastunut rampa 157

rastaan: hameesta tuli toiselta puolen liian lyhyt,toiselta liian pitkä. Neiti sanoi, että hänen täytyinyt lähettää se talonpoikaisille omaisilleen maalle.Ja rouvan musliini oli muka pilattu.

Somistaa omat pukunsa ja pukeutua Nelmakyllä osasi; mutta tehdä pukuja toisille oli vai-keampaa kuin hän luulikaan. Silti sai hän yhähiukan työtä . . . Kylmä hänellä oli: halkoja myö-tiin täällä kilottain! Eikä rahaa riittänyt edes kun-nolliseen ravintoon. Yhtiö korotti vuokria. Nelmameni valittamaan talonmiehelle . . . joka oli useinhumalassa ja raaka .. . niin nytkin .. . lupasiauttaa Nelmaa vuokranmaksussa, mutta .

. . sel-laisilla ehdoilla. Nelma oli hiukan katkeroitunut,mutta kuitenkaan hän ei hämmästynyt: sellaisiasanoja hän oli kuullut aina. Hän lupasi kummin-kin maksaa sen vuokran, mitä vaadittiin, ja pois-tui. Ehkä hän jostakin saisi rahat . . .

Ompelukoneesta tultiin perimään maksua, jokaoli jäänyt kahdelta kuukaudelta suorittamatta.Nelman oli nyt hankittava rahat . .

. taikka konevietäisiin pois. Ei ollut rahaa, ei toivoa ... Oliilta. Taivas musta .

. . Kadulla satoi lumiräntää.. . . Teki mieli keskemmälle kaupunkia, jossa valotkiiltelivät sakeammassa. Nelma käveli ajatuksis-saan . . . pysähtyi jonkin liikkeen ikkunan eteen.vSiihen tuli herrasmies, nuori, miellyttävä ja koh-telias. Hiukan päihtynyt hän oli, mutta ei suin-kaan tungetellut. Puheli Nelmalle iloisesti nau-raen. Suuret, avoimet, mustat silmät. Pyysi saada

158 Joel Lehtonen

hiukkasen kävellä Nelman seurassa. Nelma suos-tui. Se herra valittelirumaa ilmaa .. . sanoi, ettähänen teki niin mieli pitää jotain hauskaa. Olisimentävä jonnekin istumaan! He kävelivät mel-koisen kauan. Nelma ei puhellut juurimitään .. .

Tuli kuitenkin ilmaisseeksi olevansa ompelijatar.Herra tarjosi hänelle iloisen jarattoisan illan eräänystävättärensä luona. Siihen tyttö suostui. Hemenivät sivukadulle, sisään korkean kivimuurinporttikäytävästä. Ovea tuli avaamaan kookas jakomea nainen, jonka helmoissa hääri pieni, lihavapoika. Nainen kaulaili Nelman kävelytoveria. Hänoli Mimmi Byskata ... eli nykyään Mimmi Rum-felt. Mimmi-rouvaksi herra hänet esitteli. Rouvakysyi herralta:

»Mistä sinä olet tuollaisen pienen kaunottarenlöytänyt?»

Mutta vastausta ei hän odottanut. Mentiinkaikki saliin. Siellä oli pehmeä sohva, pari tuoliaja pöytä. Ikkunaa peittivät repeytyneet uutimet.

. . korkkimatto oli paikkailtu.Rouva kantoi heti saliin teetä ja muutamia pul-

loja, joissa sanoi olevan oikeaa Ruotsin punssia.Itse joi hän sitä ahnaasti. Pikku poika ronkkileivoksia ja Mimmi hemmoitteli häntä. ■ Herramyöskin kulautteli, Mimmin vieressä sohvalla.Nelma istui hiljaa tuolilla. Mimmi kehoitti häntäpitämään hauskaa ...ja alkoi sitten haukkua her-raa siitä, ettei tuo iUkimys ollut viitsinyt ottaa ni-miinsä hänen huonekalujaan, joten ulosmittaajat

Rakastunut rampa 159

olivatkin ne vieneet: tällaista oli nyt täällä salissa!Herra väitti silloin olevansa ainakinrehellinen: kunhän kerran oli niin itsekäs, ettei tahtonut Mimmiäauttaa, niin ei hän sitä salannutkaan! Mimmimyönsi hänet rehelliseksi ... ja kehui häntä Nel-malle, jonka nimeä hän viimein kysyi .. . Herrakatseli Nelmaa iloisesti ... ja tiedusteli häneltäyhtä ja toista. Sanoi jotain sellaista kuin että hänoli tutkiva, itsekäs, jopa hieman venäläiseen vi-vahtava luonne: mikään ei ollut hänestä suloisem-paa nautintoa kuin kärsiä esimerkiksi omista hai-rahduksistaan ..

. Vierushuoneesta kuului iloisiaääniä ja rymyä . . .

Nelmasta tuntui kuin olisi hän hieman tätä her-raa peljännyt. Mutta ei se mitään .. . Juomatloppuivat, herra saatteli Nelmaa kotiin ... ja tie-dusteli yhä edelleen hänen kohtaloltaan. Nelmatuskin vihjaili puutteeseensa; mutta elämäntari-naansa hän ei kertonut. Nelman porttia lähestyt-täessä antoi herra hänelle rahaa vuokraan ja om:

pelukonemaksuihin ja erosi sitten hänestä.Mutta he tapasivat uudestaan kaupungilla. Ja

sitten Nelman kamarissa. Nelma alkoi enemmänkinkertoa hänelle elämänsä kohtaloita . . . epämääräi-sin ja katkonaisin sanoin. Tuttava heltyi ja ih-metteli niitä. Oli tuonut tullessaan juomia, joitaNelma ei juuri maistellut, mutta herra kyllä: pu-huen elämästä ja rakkaudesta ... ja synnillisyy-den ihanuudesta. Nelmasta tuntuivat sellaiset pu-heet vapauttavilta. Olivatko synnit sitten ihania?

160 Joel Lehtonen

Mitä sellainen ihanuus oli? Ja mitä oli rakastaa?Ja mikä synti? Jonkinlaista mieltymystä tätämiestä kohtaan Nelma tunsi. Ystävä auttoi häntäusein rahallakin.

Niin jatkui seurustelua . . . kunnes Nelma kir-joitti herrasystävälleen ja ilmoitti hänelle eräänsalaisuuden. Ystävä ei ollut käynyt pitkään aikaanhänen luonaan. Nyt ei hän vastannut kirjeeseen.Ja pakoili häntä kotonaan.

Jopa karkoitti hän ompelijattaren lopulta jyrkästiluotaan, kysyen häneltä, eikö hän ollut aina sano-nut olevansa itsekäs mies? Itsekäs, mutta rehel-linen. Siitä olisi Nelman pitänyt ymmärtää, ettähänen oli vastattava itse teoistaan.

Nelma ei mennyt sen jälkeen häntä enää tavoit-tamaan.

Mutta kerran vielä tulivat he vastatusten ka-dulla, Nelma surkeana, rasittuneena ja hermostu-neena . . . toinen hienona, komeana ja iloisena:kiiltohattu päässä, mustat hansikkaat kädessä.Herra pysähtyi juttelemaan Nelman kanssa . . .

puhui haltioissaan, kuinka järisyttävän liikuttavaaon nähdä maan multaan kätkettävän se turhuus,mitä sanotaan ihmiseksi. Hän oli näet menossahautajaisiin. Sitten oli hänellä hyvin kiire . . . hänkätteli, huiskutti mustalla hansikkaallaan jakatosi.

Nelma joutui epätoivoon. Rakastunut ei hänollut. Tosin joskus, iltoina ja öinä, kun tuo ystäväoli päihdyttänyt hänet juomilla ja sanoilla, olityttö kuvitellut tätä rakkaudeksi.

Rakastunut rampa 161

Mutta nyt: herra oli hänet pettänyt.Puute jatkui. Vähän työtä . . . eikä hän jaksa-

nutkaan muuta kuin ajatella kohtaloaan. Kul-jeksi kaduilla ... ja ajatteli. Antautui sekä kat-keruudesta petturia kohtaan että rahapulassa het-kellisiin suhteisiin. Entisestä asunnosta täytyi hä-nen muuttaa: raaka talonmies vainosi häntä siellä.Nyt sai hän kamarin jonkin eukon luona . . . ilkeänja ahnaan, joka vaani häntä aina: salli hänen olla,mutta muisti vuokramaksut silmät säkenöiden.

Kesällä, jolloinkadut tuntuivat melkein autioiltaja oli tukehduttavaa ja kuumaa, huomasi tuoeukko, ettei tyttö liikkunut enää poissa kotoa:istui vain ikkunan ääressä, kuitenkaan ulos katso-matta . . . istui syömättä ja juomatta. Ja hypis-teli yhtämittaa tukkaansa. Nelman huonekin oliepäsiisti.

Eukko ajatteli Nelmasta voivan koitua aika har-mia. Nyt tämä asukki jo naurahteli joskus kum-mallisesti.

Tytön vaatteetkin olisivat olleet kelpaavaa ta-varaa. Ja hänen ompelukoneensa.

Eukko meni siis lääkärin luokse ja kuvaili Nel-man hulluutta . . . lisäillen omasta päästään kai-kenlaisia merkkejä siitä.

Ja sitten vietiin tyttö yhtäkkiä poliisin voimallahermosairaalaan maaseudulle . . . sellaiseen, jossapidetään parantumattomia.

Ei Nelma mielestään suinkaan hullu ollut. Muttasen hän tiesi, että hänet tahdottiin täällä tehdä

162 Joel Lehtonen

hulluksi! Väsynyt hän oli ..

. kipeä. Välistä häntäpyörrytti hirveästi ... Ja eikö hullujen joukossaihan tosia*an voi tulla hulluksi?

Kun hän istui epätoivoissaan ja oli hermostunutsiitä, että heikkopäiset ympärillä puhuivat ja te-kivät ihan kauheita . . . kun hän istui ja nauroi jahypisteli tapansa mukaan hiuksiaan, niin tulihoitajatar kerran ja huudahti:

»Jaha, vieläkö pitää ajatella sellaistakin! Ote-taanpas neidiltä nämä kiharat pois!»

Nelmalta kerittiin tukka päästä.Hulluksi hänet aiottiin tehdä!Hän pelkäsi . .

.

Ja siinä hän tuli niin kipeäksi, että hän tuskinmuistaa, kun hänen tyttönsä tuli maailmaan. Tyttöse oli: hän kysyi sitä myöhemmin. Sanottiin en-sin, että se oli jossakin tuolla toisella puolella . . .

ja että se tuotaisiin hänelle. Ei tuotu. Viimein seilmoitettiin viedyksi kunnalliskotiin. Nelma kai-pasi sitä . . . Siinä hän alkoi selvitä. Mietti kei-noja, kuinka hän pääsisi täältä pois.

Parani siinä määrin, että saattoi jo tehdä aska-reita . . . niinkuin järjissään oleva ainakin.

Kauhea paikka tämä. Joku päivä sitten muu-dan väkevä hullu tarttui hoitajattaren tukkaan . . .

ja toisella kädellään ikkunanristikon ylimpääntankoon: riiputti siinä tuota isoa naista monta mi-nuuttia . .

. kunnes vartijat ehtivät hätään . . .

Nelma karkasi pois. Oli pimeä ja sateinen syksy-ilta. HoitajattareUa vieraita: istuivat sisällä, joi-

Rakastunut rampa 163

vat kahvia, nauroivat, lauloivat ja soittivat kita-raa. Nelma kävi kaivolla noutamassa vettä. Ulko-ovi lukittiinkyllä hänen sieltä palattuaan, muttaNelma huomasi, että hoitajatar unohti avaimetkeittiön pöj^dälle . . . unohti ja meni jälleen sisään.Nelma väänsi oven auki. Eteisestä otti hän johta-jattaren päällystakin ...

ja katosi pimeyteen. Pii-leksi halkopinojen takana . . . kun kuuli askeleita.Pääsi ohitse vartijan . . . juoksi, juoksi! Pelkäsi,että hänet saataisiin kiinni. Tuli rautatieasemalle.Aikoi Mimmi Byskatan luokse Helsinkiin. Muttahänellä ei ollut rahaa.

Hän päätti kulkea jalkaisin tuon kauhean pit-kän matkan. Kulki koko yön. Saapui aamullahämärissä perille.

Mimmi kätki hänet, syötti, juotti. Lähetti, var-muuden vuoksi, sairaalan johtajattaren päällysta-kin takaisin sen omistajalle. Kävipä vaatimassa Nel-man tavaroitakin siltä akalta, jonka luona Nelmaviimeksi asui. Hävytön akka oli ne jo myönyt .

. .

muka Nelman vuokrasta. SiUoin antoi Mimmipikku ystävättärelleen omia pukujaan. Mimmilläniitä oli, vaikka hänen asiansa alkoivatkin jo se-kaantua. Hän joi ja remusi ...ja juoksi katuja.

Saadakseen parempia kavaljeereja oli Mimmiruvennut käyttämään nimeä Mimmi Rumfelt.Hänellä oli ollut tuttavana eräs saksalainenupseeri, jonka nimi oli Strumpffelt . . . aatelinennimi. Saksalaisuus oli nykyään muodissa. MuttaStrumpffelt oli vaikea lausua . . . eikä Mimmi sitä

164 Joel Lehtonen

osannut kirjoittaakaan. Hän muutteli siis vähäntuota nimeä ... ja esiintyi nyt aatelisen saksalai-sen leskenä. Sekin temppu hankki hänelle muuta-mia uusia ystäviä.

Mutta silti menivät Mimmin hommat nurin. Po-liisi ahdisteli häntä metelin tähden, jota hänenhuoneistossaan pidettiin. Ja talonomistajatar oliaina kimpussa. Jonkin aikaa Mimmi tuli toimeen:hän sai vuokransa maksetuksi. Mutta lopulta eisekään auttanut.

Nelma kuljeksi Mimmin mukana. Muutakaanneuvoa ei hänellä ollut.

Lastaan olisi hänen välistä tehnyt mieli käydäkatsomassa. Siitä varoitti Mimmi häntä: panisi-vat Nelman kunnalliskodissa työhön lapsen ela-tuksesta. Eikä Nelma tahtonut kunnalliskotiin . . .

niin pelkäsi hän jo hermosairaalaakin.Ja kuitenkin joutui hän vielä näiden laitosten

tapaiseen paikkaan.Kun hän ja Mimmi eräänä iltana samosivat yh-

dessä, suojatti ja suojelija parittain, rappiolle jou-tuneitten naisten tavalla, ajelivat poliisit vimma-tusti heitä. Mutta viime tingassa tuli silloin pe-lastaja: slummisisar.

Mimmi tarjosi heti hänelle itsensä ja Nelman.He pääsivät tänne turvakotiin. Kiipelissään oli

Mimmi jo aikaisemmin vienyt Pojun tätinsä luo,eroten hänestä satakin kertaa häntä suudellen.

Mutta niinkuin Mimmi Rumfelt oli kehunut, eihän aikonutkovinkaan pitkäksi aikaa tänne jäädä.

18.

Sakris Kukkelman huudahtelee itsekseen:»Minun Nelmani . .

. minun oma kuningat-tareni ..

. Minun impeni . . . Minun kullan-liruni!Minä teen sinulle .

. . huvilan.»Hän oli ottanut tänä aamuna kylän puodissa

puheeksi, kuinka hän haluaisi itselleen tonttia. Jasilloin oli muudan mies siellä väittänyt . . . kaup-piaan päänpudistuksista huolimatta .

.. että maata

alettaisiin kohdakkoin jakaa kaikille köyhille kym-menestä pennistä neliömetri.

Sellaista maansaantia Kukkelman nyt ajatte-lee .. . yrittäessään veistää hirttä.

Muori katselee jälleenportailta. Ja hän ärähte-lee itsekseen. Onko Kukkelman sokea? Hänenpiilunsa iskee sinne tänne ...milloin syrjään, mil-loin puuhun! Haha, mikäs nyt tuli! Veistäjäntukkahan näytti tarttuvan kiinni hirteen . . . Sak-ris oli lyönyt haivenensa kaarnan repeämään. Siinähän nyt pyristeli ja tempoi . . . kurahteli harmis-tuneesti. Viimein väänsi toisella kädellään kir-vestä irti puusta ja kiskoi toiseUa hiuksiaan. Muorinauraa, hohottaa. Yhden hiustupsunsa oh Kukkel-

Joel Lehtonen166

man typistänyt piilulla poikki . . . piteli kouras-saan katkennutta tukkua, katseli toiselle olkapääl-leen valuneita hiuksiaan, rypisteli kulmakarvojaanja huudahti:

»Äsh, mitäpä nyt Nelma tämän päälle meinaa?Ja . . . mitä tällainen merkitseekään?»

Muori kysyi:»Minkä päälle?»»No . . . kun minun kaunis tukka on poikkastu»,

vastasi Sakris.»Poikkastu! Ja .. . mikä se Nelma sitten on?»

jatkoi muori ivallisesti ja uteliaasti.Sakris Kukkelman oikaisi selkänsä pystyyn, no-

jautui piiluunsa ja vastasi:»Nelmako? Ette te sitä tiedä! Minun heilini!

Minun nuori ja nätti heilini. Ja hän on minullerakkaampi . . . kuin mikään keisarinna olisi! Niin,tuhannella markalla minä en antaisi mihinkäänsellaista. Häntä minä olen .. . tässä ajatellut.»

Ja samassa alkoi Kukkelman jo köntiä poistyöstä, turvakodille päin. Tylsän piilunsa jättihän hirsikasan viereen. Olikin jo iltapuoli hyvässämenossa.

Nyt kurkistelee Sakris Kukkelman jälleen turva-kodin portilla. Mimmi Rumfelt on pihalla. Sakrishuudahtelee kuiskaten:

»Mimmi von Rumpfelt!»Mimmi tuli, kysyi portin raosta, lehtevien pui-

den varjosta, salaperäisesti:»Kuulkaas nyt: onko rakennusmestarissa miestä?»

MRakastunut rampa 167

»Miestä . . . Minäkö?» huudahti Sakris nopeasti.»Naisten asioissako?»

Ja hän päästi mukulaisesta kurkustaan iloisennaurun . . . särähtävän ja kimeän ja ikäänkuinhirnuvan naurun. Ojensi polvensa, joihin hän ohkämmenillään nojaillut, pisti peukalot liiviensäkainaloihin ja alkoi kävellä edestakaisinportilla .

. .

poskissa hehku, mikä tulistui sikäli kuin hän nytkehui ja kuvaili, kuinka paljon hänellä oli ohutnaisia ... niin paljon, ettei hänellä ehkä ole sormia-kaan niin monta, että heitäkaikkia lueteUa saattaisi... Ja kuinka ne kaikki olivat olleet rakastuneita hä-neen, tyytyväisiä häneen: olisivat antaneet vaikkasydänverensä hänen tähtensä . . . syöneet hänet . . .

elävältä. Mutta hänelle ei ole kuka tahansa kel-vannut. Hänen oli täytynyt heitä hyljätä; he kylläitkivät, mutta ei hän sille voinut mitään. Nytvasta oli hänelle määrätty nainen löytynyt: Nelma!

Etteikö siis Kukkelmanissa olisi miestä! Hännauroi itsetietoisesti; hänen keltaiset hampaansakaikki näkyivät.

Tätä ei Mimmi Rumfelt kuitenkaan ollut tar-koittanut. Silti hän ällistyi ja huudahteli:

»Ah, ah, ihanko totta? Herre min Gud, minäitse melkein tahtoisin tulla herra Kukkelmaninkanssa. Minä vapisen ainakun ajattelen .

. . Mutta:tehän olette mieltynyt Nelmaan. Hän onkin niinnuori jakiltti. Ah, te olette herkkunasse, rakennus-mestari!»

»Jaa, sitä minä olen», vastasi rampa.

168 Joel Lehtonen

Mimmi jatkoi:»Mutta, kuulkaas, nyt minä tarkoitin sitä, onko

teissä miestä ottamaan kultasenne täältä?»Mitähän Sakris nyt?Hän esittää jälleen heti tikapuitaan.Sellainen ei Mimmille kuitenkaan kelpaa: karku-

reita ajettaisiin takaa ... ja saataisiin kiinni.Mutta mitähän, jos rakennusmestari sanoisi ole-

vansa Nelman sukulainen? Ja pyytäisi häntä . . .

viisaasti ja viekkaasti . . . itselleen emännöitsijäksi.»Ahaa, niinhän se olikin!» huudahti Kukkelman.

»Niinhän se oli! Se on konsti, jokakävelee. Täältäjaetaan huushoUerskat monille. Niin . . . turhaa onpiinata ihmiset . . . tehdä väkivaltaa, jos voi käyt-tää rauhallista konstia. Minä . . . huomenna sanontäällä .

.. tulen tänne puhumaan, että olen Nel-

malle sukua. Ja oikeastaan: enkö minä sitten ole-kin? Paljon, paljon enempi minä olen hänen puo-lestaan. Olenhan pian niinkuin yksi ja sama hä-nen kanssaan. Mutta . . . minkälaisella tavalla nyttehtäisiin?»

Siitä nyt neuvotellaan.Sakris esittää:»Kuinkas, jos sanon, että olen saanut kirjeen

hänen äidiltään? Missä hänen äitinsä on? Niin,olen saanut kirjeen, että pitäisin silmäni hänenpäällänsä. Ja minä pidän .. . niinkuin omat sil-mäni! Missä hän on syntynyt?»

»Bravo», huudahtaa Mimmi. »Mutta Nelma-rau-kalla ei ole äitiä eikä isää. Phyi, ne olivat punik-

Rakastunut rampa 169

keja, ne tapettiin! Nelma ei toki ole punikki, jasen saatte uskoa.»

Sakris vastaa:»Mitä te puhuitte? Punikki? Minun suojani

alla saa hän olla punikki . . . niin paljon kuin tah-too. Hän on Nelma ... Ja hän on kuitenkinihminen. Mutta kuinka me nyt tekemme? Eiköhänellä sittenkin ole kukaan, joka on käskenyt mi-nut hakemaan hänet täältä pois?»

Mimmillä on sellainen henkilö tiedossa: eräs Sa-nelma Kinnusen äidin käly. Huomiseksi sanoo hänottavansa hänestä tarkemman selvän.

Vielä pitäisi olla kirje, jossa tuo sukulainen pyy-täisi Sakrista käymään ottamassa Sanelman hoi-toonsa. Mutta sen kirjeen sanoo Mimmi osaavansatehdä.

Vielä selittelee Mimmi Sakrikselle, että tämä joh-tajatar on sellainen ja sellainen ... ja kuinkahänen edessään on ovelinta käyttäytyä. Jaellei tämä onnistuisikaan, niin se on Mimmistäjännittävää ... ja suututtaa aika tavalla lohi-käärmettä.i »Miksipä se ei onnistuisi?» ihmettelee Sakris.»Miksi hän ei päästäisi Nelmaa täältä? Täytyyhänminun saada huushollerska. Minä en voi muutenolla! Ja . . . nyt juuriminä olenkuullut, että maa-ta pitäisi saada kymmenen pennin edestä neliö-metrin. Ajattelen meille paikkaa tuolta Reck-halsissa, Vantaan kosken partaalla. Ja siellä minäja Nelma . . . siellä me .

..!»

170 Joel Lehtonen

Yhä kiihtyvässä tahdissa alkaa Kukkelman sit-ten puhua taas omasta tuvastaan . . .ja sikalasta,jonka hän rakentaa . .

. jakanalasta, jatrekoorista,jossa on stikkelperipensaita ja muita marjoja . . .

niin paljon, että niiden kauppaamisella eletään.Kuvailee kamaria, jonka ikkunalla Annansilmäteli Ahkerat-Liisatkukkivat . . .ja tyttöä, joka pal-velee häntä . . . taikka paremminkin Sakris tyt-töään palvelee. Kalpea on Sakris innostuksesta. . . mutta pitkässä jakärjestä pystyssä nenässä pa-laa kaunis hehku.

»Johtajatar tulee!» varoittaa jälleen Mimmi.Sakris vetäytyy aidan taakse .

. . Hän odotteleesiellä ... Ja piirtää aikansa kuluksi lyijykynäl-lään keltaiseen lankkuaitaan ison sydämenkuvan,jonka sisässä on ankkuri ja kirjaimet S ja K.

Aika ilman hänen omaa impeään on kovin ikävä.Kummallista: nämä kirjaimet sopisivat heidän

molempien nimiin: Sanelmahan oli Kinnunen . . .

Ja Sakris Kukkelman.Ihmeellisesti nuo yhteen soveltuvat kirjaimet

tulivatkin siihen: aivan kuin itsestään . . . ikään-kuin sitoen Sakriksen ja Nelman toisiinsa. Niin-kuin jo uni ja ennustuskin olivat sitoneet.

Kovin merkillistä ... ja uskottavaa!Lopulta lähti Sakris turvakodin luota tomuista

ja lämpöä huuruavaa tietä pitkin.

19.

Sakris on varsin rehellinen kansanmies. Muttakansanihminenkin saattaa olla ovela . . . kun

niikseen tulee . . . yhtä hyvin kuin porvarikin.Koko yön ja päivän mietiskeli hän, millä tavoin

narraisi Nelman johtajattarelta pois.Nyt hän menee ja soittaa turvakodin portti-

kelloa. Tullaan avaamaan. Kukkelman kysyy,onko täällä sellainen tyttö, jonka nimi on SanelmaKinnunen.

Ja sitten pääsee hän johtajattaren pieneen ja sie-vään huoneistoon.

Johtajatar on herrasneiti, vanha jakookas. Hä-nen päänsä on harmaassa. Nenällä kiiluvat silmä-lasit, joiden läpi ankarat ja kunnialliset, muttaherkkäuskoiset silmät tähystelevät.

Johtajatar näkee pitkätukkaisen tontun jal-kainsa juuressa ... ja hämmästyy.

Sakris on hyvin siististi puettu.Mutta punajuovaista liinaa ei hänellä nyt ole

kaulassa, vaan sininen.Sakris on vakava ja nöyrä, lähes alakuloinen.

Hänen vaaleat silmänsä tirkistelevät vilpittöminä

Joel Lehtonen172

ja viattomina. Hän puhelee kohteliaasti . . . seik-kaperäisesti ja verkalleen. Ja nyökyttää hartioi-taan . . . huokailee.

Neiti pyytää rampaa istumaan. Sakris kapuaatuolinreunalle . . . nököttää siinä, hipoen kierollajalkoterällään permantoa.

Rakennusmestari siis ..

.

Mitä onkaan rakennusmestarilla asiaa?Niin, Sakris on tullut pyytämään täältä onnetto-

mien naisten kodista, missä tehdään ihmisille niinpaljon hyvää, erästä sukulaistaan. Päästämäänhoitolaa siitä raskaasta huolesta. Se sukulainenon Sanelma Kinnunen . . . hyvin onneton tyttö.

Aivan ihmeellinen seikka oli, että Kukkelmansai tietää Nelman olevan täällä. Kukkelman näetliikkuu urakoissa milloin missäkin ...ja juuri ei-len, kun Nelman tädiltä oli tullut hänelle kirjetuonne Krokelbyhyn, hänen varsinaiseen asuin-paikkaansa, oli hän sattunut käväisemään Krokel-byssä. Ja nyt kiiruhti hän kohta tänne.

Ja sitäpaitsi osui niin hyvin, että hän tarvit-see nyt itselleen emännöitsijää: Entisen hän olieroittanut: se oli hävytön . . . juoksenteli kaiketillat ulkona .

. .ja oli epäsiisti. Vaikeaa, jopamahdotonta on nykyisinä pahoina aikoina löytääoikeaa ihmistä. Mutta juuri nykyään, kaiken yhäkallistuessa niin hirveästi, on yksinäisen ja . . .

jos siitä puheen ottaa . .. kivuloisen ihmisen suo-

rastaan mahdotonta tulla toimeen ilman nais-ihmistä, joka keittäisi hänen ruokansa, korjailisi

Rakastunut rampa 173

hänen vaatteitaan, paikkaisi hänen sukkiaan. Sak-ris sanoi toivovansa aina olla siisti, tahtovansa sitä,palavasti haluavansa. Mutta täkäläiset kyliennaiset ovat likaisia ... ja kauhean viekkaita: eisuinkaan niistä tiedä, lintujako ne ovat vai kaloja.SeUaista elämää ei Kukkelman rakasta: ei hienoa-kaan huhua, että hän eläisi sillä tavalla. Juorujensuun hän tahtoo nyt pistää tukkoon. Siksi hän ot-taisi sukulaisen emännöitsijäkseen . . .

Johtajatar hymyili: mitähän tuostakin juorut-taisiin? Mutta hyvä, että hänkin pelkäsi juoruja!Sakris jatkoi:

»Rahoja minulla kyllä on . . . Aina toimeen tul-laan ... Ja siellä Krokelbyssä minulla on . . omathuoneet .

. .»

Niin, pienen, malmisen hellan onkin Sakris jo ai-konut hankkia, kun asettuisi Nelman kanssa yhteen.

»Rakkaus on kaunis asia maailmassa», sanooKukkelman. »Ihmisen täytyy rakastaa ... se onhyvä .. . rakastaa lähintänsä. Saita hän ei saaolla . . . eikä sydäntä vailla. Kyllä minä ylöspitäätuon köyhän orvon, jolta vanhemmatkin ovat huk-kuneet.»

Sakris ajatteli, että kaunis Nelma oli niin avutonja yksin. Todellisestakin hellyydestä hersyi parikyyneltä hänen silmäkoloihinsa .

..

Sitten kaiveli hän povitaskuaan, levitti auki jaojensi johtajattarelle Nelman tädiltä, Rosina Kype-näiseltä, tulleen kirjeen, jonka Mimmi oli tehnytvasemmalla kädellään.

174 Joel Lehtonen

Kovin runsaasti siinä kirjeessä oli sanoja: »Ra-kas, kaukana asuva Sakri-serkku» ja »Rakasserkku» .

Sitten seurasi:»Terveisiä maalta se musta lehmä kuoli puna-

tautiin se oli Tuntuva vahinko köyhälle perheelle.Kohtahan ne pääsevät lapsetkin sieltä koulustakotitöihin ja minä olen nyt käymässä täällä Kau-punkissa käymässä Ananjas ei ole kotona niin eisaa vielä haurata sitä Lehmää suohon, Vaan ensiviikolla jonakin päivänä kuin näkee. Tottahan neapteekkarit lienevät antaneet niin kovat rohdotkun se niin pian kuoli ...»

Toisella sivulla puhui muka Rosina KypenäinenPertta Kinnusesta ja Maunosta, noista hurjisla,jotka saivat Jumalan kurituksen huonosta elämäs-tään. Mutta Sanelman pitäisi joutua silmälläpi-don alle, ettei hän eksyisi pahoille teille. Rosinaoli kuullut reissuavaisilta, että Sanelma oli jossakinorpojen kodissa tääUä päin: kai sinne maalle onlähtenyt kesälomalle piikoja ... tai muut mat-kustavaiset ovat Rosinalle kertoneet. Siirtyyhänniitä ihmisiä sinne pohjoiseen.

Yksi ihme asia vielä: miltei kohta, kun Kukkel-man sai tämän kirjeen, näki hän yhtäkkiä, eilen,paluumatkallaan Krokelbystä, Nelman täällä ik-kunassa. Se oli tapahtunut niinkuin jonkin sisäl-lisen olemuksen neuvosta! Niinkuin jokin olisihänelle aivan sanonut, että katsokoon hän nyttuonne ikunaan. Niin, eilen oli Kukkelman näh-

Rakastunut rampa 175

nyt Nelman. Hyvät henget olivat häntä neu-voneet.

»Jumalan kaitselmus ehkä! . . . Jumalan kait-selmus, kuulkaas, . . . mikä olikaan nimi?» oikaisijohtajatar.

»Niin, tosiaankin ... se voi olla sitä», vastasiSakris.

Kirje päättyi sanoilla:»Jos nyt pitäisit huolen Nelma-parasta kun meillä

ei ole varoja ja on oltu terveitä, jota herran lahjaatoivotamme sinullekin. Hyvästi niinkuin Käestäkäteen, vaikkei kätemme ylety eikä äänemmekuulu.»

Kukkelman vakuutti uudestaan kyllä pitävänsätytöstä huolen .

.. niin kauan kuin Nelma häntä

tarvitseisi; ja se olisi kauan!Kukaan ei saisi Nelmaan koskeakaan! Sitä va-

kuuttaessaan Sakriksen silmät välkähtivät.Johtajatar kysyi nyt, että kai rakennusmestari

tiesi . . . mikä nimi olikaan . . . tiesi kai Kukkel-man Sanelman heikkoudet? Ettei hänen tahtonsaole luja . . . että hän oli ollut vankilassakin.

»Vankilassa?» ällistyi Sakris.»Aivan niin, ajatelkaas, näpistelystä», selitti joh-

tajatar.Sakris raapaisi korvallistaan ... ja myönteli:»Jaha, niin . . . näpistelystä . . . No . . . kyllä se

kusiini siitä minulle kirjoittikin, silloin . . . siihenaikaan.»

Ja vastenmielinen tunne Sakriksen sydämessä

176 Joel Lehtonen

helpponi: Nelma oli siis ollut vankilassa ainoastaanpienestä näpistelystä. Sakris sanoi parantavansaerehtyneen tytön. Köyhyydessään oli Nelma voi-nut sellaista tehdä.

»Mutta kai tiedätte senkin, että Nelma on olluthyvinkin hermostunut», jatkoi johtajatar. »Mieli-sairaalassa. Ehkä hänestä voisi tulla teille liianpaljon huolta.»

Sakris joutui yhä enemmän ymmälle. Muttaikäänkuin välttääkseen, ettei hänehe kerrottaisienää jotain muutakin, mikä hävittäisi hänen kuvi-telmansa tästä nuoresta ja kauniista tytöstä, al-koi hän hokea:

»Jaa . . .jaa, minä tiedän kyllä . . . kaikki. Minäpidän hänestä niinkuin omasta silmästäni.»

Johtajatar lupasi sitten harkita asiaa ... jakuu-lustella itseltään Sanelmalta, haluaisiko tyttö läh-teä tälle sukulaiselleen emännöitsijäksi.

Eipä vanha ja viaton herrasneiti aavistanutpikku sutta sentään tällaisessa miehessä . .

. rak-kaudesta hehkuvaa sydäntä Sakriksen surkean kyt-tyrän kätkössä . .

. sydäntä, joka himoitsi nuortakaritsaa. Moinen olisi tässä maailmassa ollut hä-nelle uskomaton ihme, sellainen kummallisuus,että hänen hapsensa olisivat nousseet pystyyn . . .

maailmassamme, jossa ei kuitenkaan mikäänkumma ole mahdotonta, koska kaikki on maail-masta syntyisinkin.

Entä Sanelma? Hänellä oli täällä ikävä ...

Yksitoikkoista ja yksinäistä. Hän ohsi kyllä saa-

Rakastunut rampa 177

nut joskus kävellä hoitolan ulkopuolellakin, muttaainoastaan jonkun sisaren seurassa ... Se tuntuihänestä vangitsevalta.

Mutta viime aikoina ei hän ollut halunnutkaankävelylle. Minnekä mennä . . . tällaisella seudulla?Eihän täällä ollut edes järveä. Ainoastaan vie-raita, apeita, alavia maita ... ja tuo synkkä meri,tylyn näköinen: sen vesikin oli hänestä iljettävänsameaa.

Pikku tyttöään hän halusi nähdä. Mutta Mimmisanoi, että jos hän siitä täällä hiiskuisi, niin vietäi-siin se lastenkotiin ja Nelma saisi elävältä hautau-tua sinne. Sensijaan: jos hän nyt menisi emän-nöitsijäksi tälle pikku rakennusmestarille, niinvoisi hän kenties pian ottaa lapsensakin luokseen.

Mimmi lupasi kyllä pitää huolen siitä, että hänitse ilmestyisi Nelman seuraksi.

Miksi ei Nelma olisi valehdellut? Se ei ollut hä-nelle kovin vaikeaa. Hän sanoi siis johtajattarelletuntevansa Kukkelmanin, äiti-vainajansa orpa-nan ... ja menevänsä hoitamaan Kukkelmanintaloutta.

20.IV I yt taluttaa kääpiö Nelmaa pois turvakodista.■ Minne Sakris häntä vie?

Tietysti liikemies Mikko Suomenvaaran pavil-jongille.

Nelman pitää aina olla hänen lähettyvillään.Siellä sopisi Kukkelmanin asua Nelman kanssa

aluksi . . . kunnes työ palstalla valmistuisi. Nel-inäkin oleskelisi Mikon eteisessä. Miksipä ei?Mikko on iloinen mies . . . aika huiskale. Herra-nakaan ei Sakris häntä pitänyt: oli kyläUä kuullut,että Mikko oli niin pian noussut talonpojasta gu-lashiksi . . .ja ovathan ihmiset sitäpaitsi kaikkiyhdenvertaisia ja samanarvoisia . . . tosiaan saman-arvoisia.

Mikäpä olisi Kukkelmanin kuumina kesäöinäloikoa Nelman kanssa viileässä eteisessä, vaikkapakoivunlehdistä kyhätyllä laverhTa? Ja istuskeUailloin rannalla, jota suhiseva kaislikko reunusti. Jasoudella . . .

Kun Sakris teki työtä, olisi Nelma koko päivänsiinä äärellä.

Ja heilinsä ruuasta maksaisi Sakris tietysti Mi-kolle taikka tädille.

Rakastunut rampa 179

Näin Sakris aikoi.Mutta siitä nyt ei tullut mitään! Vanha täti,

jonka Sakris lopultakin havaitsi oikeaksi kiusan-tekijäksi, merkillinen, taikauskoinen ämmä, nousikovaan vastarintaan.

Sakris talutteli läähättäen ja pihisten huvilaannuorta tyttöä. Iloisesti hän huudahti tullessaan:

»Terve, terve, täti!»Ja sanoi sitten, että tässä oli eräs vieras, joka

jäisi tänne . . . taikka Sakris aikoi pyytää, ettähän saisi olla täällä.

Muori vilkaisi kääpiön seuralaiseen.Sakris kiiruhti nyt valaisemaan asiaa pienellä

valheella, joka oli jokypsynyt hänen päässään hä-nen sitä varsinaisesti ajattelematta, ainoastaanluonnollisena jatkona turvakodissa tehdylle alulle.Hän sanoi:

»Tämä on kusiini minulle. Joutui pois tehtaastaHelsingistä .. . jossa nyt työ loppuu. Ja tuleeminulle huushollerskaksi.»

»Kusiini? Mikä ... kusiini? Ja mistä tehtaasta?»kysyi muori.

»Se on .. . kalatehdas Hermannissa. Ja ku-siini .

.. mikä se nyt onkaan suomenkielellä?»

Viimein sai Kukkelman jollakin tavoin selvite-tyksi, mikä kusiini on . . . ja muorin käsittämään,että Nelma oli hänelle ainakin jokin sukulainen.

Mutta muoriko olisi sitä sukulaisuutta uskonut?Olisiko tuolla jumalattomalla oikein sukulainen?Ja noin nuori!

180 Joel Lehtonen

»Ei tänne ketään oteta», sanoi muori.Pahaksi onnekseen selitti Kukkelman, että tyttö

oli orpo, koska hänen vanhempansa oli ammuttuvallankumouksessa.

Punaiset vanhemmat siis.»Nyt saatte laputtaa täältä ...ja joutuin!» huu-

dahti muori.»Se ei käy laatuun!» vastasi Sakris.Luonnollisesti saattoi maalaismuori epäillä Nel-

massa jotain. Mutta mitä hänessä oikeastaan oliepäilemistä? Sekö, että hän oli Sakriksen .. .

heili ...tai vaimo . . . vai mikä: kunhan oli jo-tain! Sellaista epäilystä ei Sakris ymmärtänyt.

Taikauskoinen oli tämä ämmä tosiaan.Kukkelman ei tiennyt, pitikö hänen tällaiselle

taikauskolle itkeä vaiko nauraa.Sitten hän suuttui . . .ja yleensä rampa suuttui

pian. Ei ruvennut kuivalle eukolle lisää selittele-mään . .

. selvässä asiassa, tyhmälle ihmiselle. Sak-ris sanoi, että siinä tapauksessa hän lähtee huvi-lasta pois ... ja koirakartano saa jäädä kesken.Nelmasta hän ei eroaisi: sitä oli turha odottaa .

. .

Sitä olisi koko maailman turha odottaa! Kukkel-man huudahti:

»Jos Mikko nyt olisi kotona, niin olen vissi, ettähän antaisi tämän tytön jäädä tällä. En minäsaata jättää hänet ilman yksinään.»

»Siitä ei teidän kannata olla varma», vastasimuori. »Ja . . . parempi onkin, että työn jätätte.»

»Bra, bra!» sanoi Sakris.

Rakastunut rampa 181

Hän siis veisi Nelmansa Krokelbyhyn ja odot-taisi siellä kunnes Mikko tulisi kotiin.

Mutta rahansa hän tahtoi nyt saada.Se kyllä kävi muorin mielestä päinsä. Pitää ar-

vioida työ ...ja muori oli sen jo kutakuinkin ar-vioinutkin. Noin puolet oli Sakris kaatanut, veis-tänyt ja salvanut tarvittavia hirsiä. Toinen puoliurakkasummaa siis voitaisiin antaa.

Kukkelmanin silmät yhä hiukan säkenöivät.Mutta lopulta hän suostui. Sanoi vielä ainoas-taan:

»Mutta . . . kyllä nyt Mikolle tulee haaveri .. .

kun ei tämä työ joudu aikanaan. Jos minä saisinolla Nelman keralla täällä, niin ... Ei ole minunsyy, että se nyt jää kesken. Myöhästynytkö on?Hah, hah ...te ette ymmärrä näiden asiain päällemitään! Nyt se oikeastaan on tehtykin. Ylös-pano ei ole mitään ...se käy nopeasti. Tuossatuokiossa tulisi bygninki valmis. Muttanyt ...kunitse katkaisee pykääminen .

. . niin . . . No, läh-den sitten. Terve, terve, täti!»

Ja Sakris alkoi tallustella Nelman kanssa Kro-kelbyhyn päin, seljassaan Nelman vaatemytty jakainalossa harmonikka. Työkalunsa jätti hänMikko Suomenvaaran huvilalle, asettaen ne eteisennurkkaan.

Krokelbyssä oli hänellä toki kamari.Ja nyt oli kesä!Ja rahaa . . . sitä oli toki aluksi.

21.IV I iin, oli täysi kesä.■ ™

Miten olikaan Krokelby muuttunut?Tuolta pilkistelivät huvilat metsistä . . . lehvät

piiloittivat ja hukuttivat rakennukset kauneuteen-sa, peittivät ne vihertävillä verhoillaan. Kuustenja petäjien havut olivat tulleet tuuheiksi ja peh-meiksi. . . Kukkasia kiilui siellä ja täällä.

Jos ken kävelijä Helsingistä osui tänne pohjuk-kaan, ei hän huomannut enää tuon suurimman hu-vilan kypärähuippuista tornia, joka oli niinkuinuudenaikaisen kirkon ... ja itse huvila kuin kir-giisiteltta. Syreenit kätkivät nyt tornia ja seiniäesiripullaan.

Ja noin olivat viinimarjapensaat paisuneet japöyhistyneet . . . nuo, jotka vielä toista kuukauttasitten näyttivät törkykasoilta mustilla saroillaan.

Mikä lumous!Tämä mökki tässä, ikäänkuin matkalaukku,

jonka kuperasta taitekatosta puuttuu vain käden:sija, josta kaupparatsu voisi kuljetella sitä sinneja tänne kaupaksi . . . tämä mökki vaahteroidenkeskellä on nyt niinkuin huvimaja somassa yrtti-tarhassa .

. .

Rakastunut rampa 183

Tuolta mäeltä, huonosti maalatun huvilan seinä-mältä, kallionlokeroista hohtelee kävelijän silmääntulppaanien terävä puna ! . .

Melkein jokaisessa töllissä on toki muutama sy-reeni .. : ellei parempaa, niin katkottu tynkä.Taikka pari valkoruusupensasta.

Somilta näyttävät työväenkin kyläosan katto-ryhmät, sinne tänne metsään vapaasti kylvettyinä,koivujen ja lehmusten siimeksessä. Kotoisilta ne

näyttävät. Musta saattaa olla asumus talvella:ikäänkuin toivottomuuttaan tuijotteleva. Tunti-siko sitä nyt entiseksi enää . . . tuota vinoon kal-listunutta, jonka ikkunat ovat rikki taikka pai-katut? Nyt kaunistavat sitä . tuomet . . . tekevätsen runolliseksi. Mökillä on ympärillään kokonai-nen tuomitarha: pieni puisto ja metsikkö suuriatuomia ... Ja seinänvieressä kukkii keltaisia nar-sisseja.

Sitten . . . piankin seuraavat kurjenmiekat, val-keat, tummansiniset taikka keltaiset. Ja keisarin-kruunut, joiden tiilenhohtava, pikarimainen terä-lehdistö julistaakuumaa kesää, ikäänkuinkohottaenmaljan palavalle auringolle. Ja alkavat kukkiahehnosti oksiaan riiputtavat särjetytsydämet . .

.

ja kaikenlaiset muut kukat.On kesä, rikkaiden ilo . . . ja köyhille onni. Ei

ole nyt enää huolta haloista . . . Ikkunoitakin ava-taan ... ja vaikkapa viemärioja saattaa kuljettaanaapurien jyrkiltä pihamailta ohitse pesu- ja roska-vesiä, niin koivujen lehdet toki tuoksuavat jouk-

184 Joel Lehtonen

koon hyviltä. Eikä huolta lasten jalkineista javaatteistakaan . . . lasten, jotka nyt kirmailevatmetsissä, kallioilla ja maantiellä.

Lämmintä huuruavina iltoina viheltävät viiriäi-set korkealle ... ja rusko paistaa tulipunaisenalännen soiden takaa etäältä. Silloin soivat har-monikat tölleissä, töllien pihoilla ja pölisevillämaanteillä . . . tehtaista palanneiden taikka tont-tiensa muokkaamisesta levähtävien työläisten kä-sissä . . . vedettyinä esille talvellisista loukoistaan... Ne soivat raisuja, kesyttömiä säveleitä, muo-dottomia, mutta onnellisia. Yhtä ja samaa enim-mäkseen . . . yhtä ja samaa. Kylä raikuu ilakoiviaääniä. Istuskellaan kuisteilla ja kukkalavojen vie-ressä.

Toiset jälleen ovat metsässä . . . aikuisetkin, ai-nakin illoin ja pyhinä, jos kuka ei pääse työltäarkena. Saartaahan metsä Krokelbytä läheisenä,sakeana niinkuin korpi ainakin. Sinnepä nyt 1yö-tön mies, mutta ei enää työttömyyttään niin va-littava .. . taikka väsynyt . . . lämpöisille kallioille. . . vaimonsa kanssa, lapsineen, harmonikka mu-

kana. Tai kesäheili kainalossa, välistä pirtupullotaskussa. Siellä on hyvä kelliä, kätkössä maail-malta .

. . rauhassa.Kukkelmanin kamarissa Krokelbyssä on Nelma.

Ja itse Kukkelman on onnellinen.Niin tyytyväinen, ettei hän uskoisi tämän ole-

van oikein tottakaan. Hän naurahtelee itsekseen.Ja ajattelee:

Rakastunut rampa 185

Tämä miltei saattaa olla jälleen jotain unen-näköä . . .

Kaikki on nimittäin sellaista hämärää kuin uni. .

. samanlaista kuin ilmakin, joka nyt peittäämaailmaa. Oli nimittäin se kesä, jolloin koko Suo-men kattoi Venäjältä vyöryvä savu: kertoivat rys-sien polttelevan kotimaassaan metsiä, soita ja ta-lojakin. Polttivat niitä niin paljon, että meidänmaamme ja Ruotsi ja Norjakin oli välistä aivansauhuun tukehtua. Kaikki ikäänkuin yhtenä us-vana, alangot ja merenlahdet . . . niin että tuskineroitti mäkiä tai saaria ollenkaan ... Ja huvi-loita, latoja, jopa pienempiäkin esineitä voi sel-västi nähdä ainoastaan läheltä. Kuitenkaan eiKukkelman nyt tuumiskellut tällaisten mielettö-mien tulipalojen syitä. Lempeä luonto oli muut-tunut hänelle uneksi, melkein yhtä ihmeelliseksikuin sekin, joka oli antanut hänelle omaksi kau-niin tytön.

Joskus tunsi Kukkelman olevansa suorastaanjonkinmoinen keisari. Olihan hänellä nyt keisarin-nansa.

Mutta Nelma puuhailee hiljaa ja siivona ..

.

Odottelee Mimmiä, seurakseen . . . Aivan vielä eiNelma ole aikonut täältä lähteä.

Kamarin Nelma sai kyllä siistiksi, miltei jo en-simmäisenä päivänä . . . oikein mieleisekseen. An-nansilmäkin oli valmiina ikkunalla. Sakris olitäällä käydessään sitä muistanut kastella. Hellästirampa kyllä vaali kukkaansa . . .

186 Joel Lehtonen

Kuitenkin tuntui Nelmasta ilkeältä jäädä Kuk-kelmanin kanssa tänne kahden kesken asumaan.Talossahan oli hyvinkin paljon väkeä. Mitä ihmi-set ajattelisivat? Ja ympärillä oli kokonainen kylä.Nelma sattui ensimmäisenä iltana ilmaisemaan,että hänen olisi hauskempaa asua jossakin syr-jemmällä. Siitä Sakris tuli hyvilleen. Hän huu-dahti:

»Aivan yksiksesi minun kanssani? Hva' sa'?Kuinka sinä sanot? Sano pois vaan . .

.! Hva' sa:se meinaa samaa kuin jos sanoisi: Kuinka sinä sa-not. Minä opetan sinulle ruotsia . . . Kaikki minäsinulle opetan! Ja sanotko sinä minulle: Te?Minä tahdon olla sinulle . . . niinkuin sisarus, niin-kuin veli. Ja paljon, paljon muuta! Mutta mitäsiihen asiaan tulee . . . niin syrjässä saamme kylläsitten olla. Minä pykään talon ... ja moijaammekuin .. . Meidän luona voisi olla hyyryläisiäkin.Nostaisimme hyyryä vaan. Heillä olisi hyvä: mil-loinkaan en minä nostaisi heille hyyryä

...Ja huo-neet minä remonteeraisin .

. . Niin, katsos, minäen ole paha mies. Se johtuu siitä, että olen luke-nut . . . Kirjat ... ja sanomalehdet ... ja kaikki.En pelkää sanoa, että minä olen kehittyneempiihminen. Mutta .

.. no, vielä ei minulla ole tomt-

tiakaan. Mutta ..

. talo raketaan ..

. tomtti oste-taan. Nyt niitä saadaan huokealla. Pian me-nemme käveleen jakatselemaan paikkoja ... tuollaReckhalsissa. Kymmenen penniä neliömetri. Seon vallankumouksen ansio: jos ei kapina olisi pel-

Rakastunut rampa 187

jättänyt rikkaita, eivät he koskaan olisi antaneetmaata köyhemmille. Nyt ... oli pakko antaa . . .»

Sitten jutteli Sakris edelleen Nelmalle tuostatulevasta huvilasta. Lupasi antaa Nelman syödäsiellä sianlihaakin, vaikkei isäntä itse tahtonut sel-laista, koska se oli hänelle pahaksi. Oikeastaanoli se kaikille ihmisille pahaksi: sitten lupasi Sak-ris selittää Nelmalle, miksi se oli pahaksi. Muttasianlihasta tehtyä kastia sanoi hän itsekin syö-vänsä kernaasti. Nelma valmistaisi hänelle sitä.Ja kananmunia he söisivät molemmat yhdessä . . .

»Tämä meidän liitto tulee niinkuin se vanha tes-tamentin liitto. Jos sinä olet uskollinen minulle . .

.

ja et unhoita, mitä minä sinulle käsken . . . niin .. .

Taikka et unhoita sitä, mitä minä sinulta rakkau-dessa pyydän . . .»

Nelma hämmästyi.Mitä Kukkelman puhui?Mistä liitosta?Syntyi, pieni keskustelu, jossa Kukkelman otti

itselleen valtavasti enimmät suunvuorot. Nelmakyseli vain:

»Mitä?»Nelmahan ajatteli, että hän oli tullut tänne ta-

loutta hoitamaan. Niinhän Mimmi oli sanonuthänelle.

Tarkoittiko nyt Kukkelman, että . . .?

Kukkelman . ..! Tuo .. . niinkuin metsänelukka!

. .. Vastenmielinen . . .

Ja silti rammassa Nelmaa miellytti jokin. Se

Joel Lehtonen188

hellä huolenpitoko, joka vivahteli hänen äänes-sään . . . vaikka hän saarnasikin yhtämittaa? Saar-nasi rumalla puhetavallaan . . . Vai Kukkelmaninkiihkeä haluko rakentaa huvila . . . juuri Nelmaavarten. Huvila! Nelma saisi siellä oUa rauhassa.Millä ehdoilla, sitä ei hän tullut miettineeksi, kunajatteli itse huvilaa.

Kävelylle ei Nelma kuitenkaan halunnut Kuk-kelmanin kanssa. Jo tulomatkalla olivat ihmisetkatselleet heitä. Yksinään olisi Nelma kyUä läh-tenyt näkemään seutua . . . joskus, muutaman päi-vän kuluttua. Nyt hän oli väsynyt ja halusi pysy-tellä kotona.

Olisikohan täällä järviä? Kukkelman sanoi,ettei ollut. Ihanko oli totta, ettei missä olisijärviä?

Näin he keskustelivat sinä ensimmäisenä iltana.Tunnin keinutuolissa nyykyteltyään Kukkel-

man sanoi lähtevänsä ostamaan ruokatarpeita.Siitä oli. Nelma hyvillään: hän arasteli kylää . . .

koska oli tullut sinne Kukkelmanin seurassa jaasui nyt yhdessä hänen kanssaan . . . Eikä Nelmaolisi vielä löytänytkään kauppoihin! Mutta Kuk-kelman lähti nyt asioille itse ... Ja toi vihdointullessaan oikein kantamuksensa tavaraa: leipää,voita, juustoa, paperituohisen puutarhamansikoita... ja makkaraa Nelmalle; sitäpaitsi kahvia, so-keria ja muutamia leivoksia. Kovasti, kovastimeni rahaa . . . mutta Kukkelman nauroi, ettäraha on luotu pyöreäksi ja pyörimään pois! .

..

Rakastunut rampa 189

Tyytyväisenä katseli siinä Nelma tuomisia, joitarampa kurotteli pöydälle. Ja pian seuraili Sakrisonnellisin silmin, kuinka Nelma alkoi pakettejaavailla tai järjestää minkä minnekin. Oikean hyl-lyn, jopa kaapin, sanoi mestari pian Nelmallenikkaroivansa. Tyttö oli ryhtynyt keittämäänkahvia. Ja sitten kömpi Kukkelman jälleen alaskeinutuolista: sanoi tästä menevänsä ottamaansisään vettä. Risuja oli vielä entistä varastoa . . .

täksi illaksi. Kukkelman tallusteli pihalle.Ja siellä pihakaivolla tapasi hän pari akkaa,

saman vuokrahuvilan väkeä. He olivat nähneetSakriksen vievän asuntoonsa nuorta tyttöä ... jakyselivät nyt, joko mestari toi itselleen rouvan.Heille vastaili Sakris ylpeänä ja salaperäisenä, ettäse vieras oli hänen morsiamensa . . . Uusi morsian!Hän iski ovelasti silmää ja palasi kamariinsa.

Ovellakos hän vasta nauraa hekotteli! SilläNelma . . . nuori ja näppärä Nelma .

. . hommasitällä kertaa alushameisillaan: pelkäsi vaalean kesä-leninkinsä likaantuvan nokisen uunin ääressä, jotahän ei ollut vielä ehtinyt puhdistaa. Sakris kat-seli tyttöä ja naureskeli itsekseen.

Sitten he joivat kahvia . ..

Ja asettuivat lopulta illalliselle. Kukkelman pöy-dän toiseen päähän . . . painuen niin matalalle,että ainoastaan hartiat näkyivät . . . hartiat, joistapitkät kädet koukistuivat esille ja lappoivat ver-kalleen suuhun ruokaa . . . ikäänkuin hyllyltä.Nelmaa säälitti. Hän ei puhunut mitään. Kukkel-

190 Joel Lehtonen

man sitävastoin puhui; sanoi silloin tällöin, tyyty-väisen syöntinsä lomassa:

»Kyllä tämmöistä syö ennenkuin selkäänsä ottaa!»Taikka, vetäen suunsa vielä leveämpään nau-

ruun ja päästellen auki liiviensä nappeja, joidenraosta näkyi kuopalle painunut rinta:

»Kyllä tavallinenkeuhkotautinen tämmöistä syö.»Nelma nauroi tälle sutkaukselle makeasti.Aterian jälkeen tahtoi Kukkelman vielä kupin

kahvia ... ja sitten tuli hänelle kiire nukkumaan.Hän laski leikkiä:

»Täytyy ruveta selkänsä päällä istumaan.»Nelma järjesti hänen lavansa ... Ja teki itsel-

leen vuoteen kamarin perimmäiseen nurkkaan, sä-keistä ja vaatemytyistä. Tätä viimemainittuahommaa katseli kyttyrä kummastellen. Kysyi vii-mein, kuinka Nelma oli nukkumisen aikonut.Sakrisko olisi antanut Nelman, joka oli hänen suo-jattinsa . . . niin, enemmänkin . . . antanut hänenasettua lattialle! Ei, jos niin oli oleva M. . niinSakris se makaisi maassa, ja Nelma sängyssä.Osasihan Sakris näet nukkua missä tahansa; hännukkuisi vaikka aidalla ... ja siitä huolimatta sanoihän heräävänsä aamulla aina milloin ikinä tahtoi.Sellaisia miehiä oli ollut ennenkin maailmassa ...

muutamia. Oli ollut Amerikassa eräs, jonka nimioli Napoleon, etevä sotapäällikkö, mutta muutenilkeä ja hävytön ihminen; hän saattoi nukkua jyri-sevän kanuunankin päällä... ja heräsi siitä niinmonen minuutin kuluttua kuin tahtoi . . .

Rakastunut rampa 191

Niin puhellen Kukkelman riisuutui.Nelma sammutti sähkön ... ja laskeutui sitten

permannolle vuoteelleen. Mutta kesäyön hämä-rässä, jossa ei sähköä olisi tarvittukaan, näki hänkuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kie-rostuneen hahmon: sääret, jotka olivat kuten kaksikoukkuun käännettyä talikynttilää ... ja toinenjalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertä-vän ja punertavan kyttyränsä: niinkuin mikä pa-hentunut lihamöhkäle. Nelmaa varisti . . .

Kamarissa oli kuuma . .. Ääniä kajahteli vielä

vuokrahuvilasta ..

. akkojen naurua tai kiistelyä,lasten itkua.

Nelma huomasi, ettei rampa lavallaan nukku-nut, vaan kääntelehti ja huokaili. Ja sitten Kuk-kelman sanoi, käheästi ja pihisevällä äänellä:

»Tui, tui.»Nelma ei vastannut.Kukkelman sanoi taas:»Tui, tui ... . mamma .

..!»

Nelma oli hengittävinään syvästi ja tasaisesti.Sakris kopautti kädellään alas permantoon.

Nukkuiko Nelma tosiaan? Kuinka hän nukkui?Se oli rammasta kummallista . . . mahdotonta.

Sakris kysyi lopulta:»Oletko sinä nukussa jo?»Ei vastausta.Nyt kömpi rampa vuoteeltaan. Meni katso-

maan, nukkuiko Nelma. Tyttö kuuli hänen lähes-tyvän. Ja näki hänet mielessään. Siksi hän raotti

192 Joel Lehtonen

silmiään: kaksi koukkuista jalkaa kuljetti häntäkohti isoa, karvaista päätä ja kahta pitkää, suurtakouraa.

Ei suinkaan tuo surkea aikone ..

.?

Nelma kasahti istumaan.Ja se tuli yhä kohti, laahustaen kieroa jalkaansa.

Sakris lähestyi Nelmaa, puhui helliä sanoja . . .

liverteli lempinimityksiä. Pyysi häneltä . . . pientämuiskua! Nelma torjui. Silloin tuo elukka, jonkakäsivarsissa tuntui olevan voimaa, tarttui Nelmanolkapäihin ja työnsi turpeat huulensa Nelmansuuta kohti. Tyttö sysäsi hänet luotaan, Sakriskellahti permannolle. Siinä hän nyt istui, ojentelikäsiään ... Ja p3'yteli ja puhui. Kuinka oli mah-dollista, että Nelma oli hänelle näin paha? Nelma,joka oli hänelle rakkaampi kuin kukaan muu!Mutta eihän Nelma sitä aikonut aina olla?

Meni hetki.Viimein Sakris melkein itkeskeli.Sitten hän kapusi lavalleen. Makasi siinä roik-

kuvin hiuksin . . . Hänen päässään kiehui vimma,joka sai hänet kirskuttamaan hampaitaan ... jasydämessään toivo ja rakkaus.

Nelma nukkui.Mutta seuraavana päivänä oli Nelman arvo kui-

tenkin noussut ramman silmissä. Hän ajatteli,että Nelma oli tosiaan niin kaino. Yleensä naiseteivät eivät olleet kainostelleet Sakrikselle tällä ta-voin .. . paitsi jotakin poikkeusta. Totisesti oliNelma sellainen kuin Sakris halusi.

Rakastunut rampa 193

Hän heräsi kyllä paljon Nelmaa myöhemmin,mutta oli heti valmis kantamaan kaivosta vettä.Tyttö oli jo pistänyt tulta uuniin. Sitten lähtiSakris puotiin maitoa ostamaan. Rajattomiin astipalvelevainen hän oli. Kylältä tultuaan istui hänhiljaa keinutuolissa ... ja katseli rukoilevin jaihailevin silmin Nelmaa, joka askarteli uuninääressä. Ne silmät vartioivat ja seurasivat alin-omaa Nelmaa . .

. jäivät pitkäksi aikaa tuijotta-maan häneen hellinä ja ällistyneinä.

Ja sitten purkausi Kukkelman taasen puhu-maan, kuinka huokealla nykyään saisi maata .

. .

ja kuinka onnellinen hän olisi, jos hänellä olisiaina tällaista! Oi, paljoa ei Sakris toivoisi: ainoas-taan sen verran, että he tulisivat toimeen ... Jahe olisivat tyytyväisiä vanhuuteen asti!

Ihmetellen, mutta liikutettuna kohotti Nelmanäitä sanoja kuullessaan päätänsä.

»Vanhuuteenko?» kysyi hän.»Jaa, eikö me sitten elettäisi vanhuuteen asti?»

toisti Sakris. »Sinun päällesi minä luotan. Sanotykö, mitä tahdot, että saisit kaikkea iloa? Tah-dotko sinä uuden kläningin ..

. ensin. Mene jaosta se itsellesi ... Ja osta kaikkea . . . mitä mie-lesi tekee!»

Sakris kaivoi poveltaan lompakkonsa, vanhanja kuluneen, ja ojensi sen Nelmalle.

SiUä hetkellä muisti Nelma jollakin tavoin senherran, joka oli hänkin heittänyt joskus hänen

194 Joel Lehtonen

syliinsä lompakkonsa ... ja sitten armottomastihänet jättänyt.

Mutta eihän Kukkelman ollut oikea herra . . .

sen näki kaikesta!Päivemmällä Nelma kysyikin, eikö Sakris ollut-

kaan rakennusmestari. Hän koetteli sinutellaKuk-kelmania.

Sakris ällistyi ... ja tuli hiukan levottomaksi.Sitten hän selitteli, naurahdellen ja mutkallisesti,että aivan varsinainen rakennusmestari ei hän ol-lut, mutta osasi ammattinsa yhtä hyvin . . . kuinmikä muu mestari tahansa! Jopa hän osasi senparemminkin . . . Omin käsin hän oli rakennelluthuviloita . .

. toisten miesten kanssa.Nelma ajatteli, että ehkä Kukkelman sittenkin

pystyisi tekemään tuon huvilan. Ja hän oli hy-villään, että Sakris oli tavallinen työmies ... eimikään ilkeä ja petollinen herra.

22.

Meni muutamia päiviä. Nelma uskalsi jo itseostoksille . . . nähdäkseen kylää.

Vikkelästi hän pujahti takaisin kotiin pihapor-tista . . . jonka luona seisoi naisia häneen tirkistel-len ja keskenään supattaen . . .

Sitten hän meni ostosmatkoillaan pitemmällekinkylässä, jopa vähitellen aivan Krokelbyn reuna-mille. Sakris oli tähän asti käynyt kokoamassarisuja. Nyt lähtivät he metsään yhdessä. Muttavasta myöhään illalla: aikaisemmin ei tyttö mukajoutanut, oli yhä jotain siivoamatta kamarissa.Aina Nelma puhdisteli japutsailikin siellä . . . mil-loin mitäkin; tuskin riitti hänelle vesi kaivossa . . .

No niin, tänä iltana suostui Nelma lähtemäänmetsään. Antoi Kukkelmanin tallustaa perästään.Sakris oli entistä onnellisempi. Kiireesti yli lou-hien kompuroiden ja hengästyneenä koetti hänjoutua yhtä nopeasti kuin Nelma . . . tuonne sii-meisten norojen kätköön, jossa lemusi suopur-suilta. Kaukaa heidän takaansa kuului kylästäiloisia ihmisääniä ja sirmakkain soittoa. Sakrishalusi kaulailla Nelmaa, mutta nöyrästi täytyi hä-

196 Joel Lehtonen

nen tyytyä kulkemaan siivolla. Nelma kumartuituohon ottamaan polun varrelta kuivia oksia ja ri-suja .. . mutta koskepas häneen! Sakris naurahti:

»Katso, mutta älä koske, niin tekee kiltti lapsi.»Kaino impi oli yhä sellainen . . . taikauskoa

täynnä. Kuitenkin kantoi Sakris mielellään Nel-man keräämät risut kotiin ... pian he näet palasi-vat kylään . . . Kantoi pientä sylystä kovastiläähättäen ja pihisten . . . Nelman ei hän toki an-tanut sälyttää, taakkaa selkäänsä. Niin he kulki-vat. Kotona täytyi ramman heti vetäytyä meneh-tyneenä kellottamaanmakuupaikalleen, kalpeana jasuurin silmin. Permannolla hän nykyään makasi:Nelman oli hän suostuttanut siirtymään sänkyyn.

Kaikenlaiseen maailmassa tottuu. He tekivätnyt yhdessä toisiakin retkiä . . . kun Nelma olisaanut ommelluksi itselleen vaatteita, mihin työ-hön päivät ensin kuluivat . . . Sieviä vaatteita.Ja liinoja, joita levitettiin Sakriksen pöydille jauudelle tarjottimelle, jonka Sakris osti Nelmalle.110 oli niitä koristuksia Sakriksen katsella. Nytne olivat valmiit, ja he kuljeskelivat keskellä päi-vääkin. Ottivat eväitä mukaan .. . Kapusivatjollekin korkealle, vainioiden keskellä olevallemäelle . . . Sieltä Nelma saattoi nähdä kauas: eikömissään olisi järviä. Ei, ihan tosiaan, järveä eimissään: ainoastaan ojantapaisia, jotka kiemurte-livat heilimöivän rukiin taikka ruohoa kasvavanalangon halki. Ja tuolta pilkotti vihreä ja samakkamerenlahti.

Rakastunut rampa 197

Sitten Sakris hommasi heille venheen lainaksi.He menivät soutelemaan. Sakris souti. Ja Nelmaistui ajatuksissaan ja ikävöiden perässä. Ympä-rillä korkeat kaislikot .. . Ahdistava ja painos-tava seutu: jokaisessa niemessä herrashuvilain ai-tauksia ja puutarhoja. Joka paikassa vilisi soute-lijoita, purjeita ja sakattavia moottoreita. Ja jäl-leen tuo vesi: tahmeaa ja paksua . . . Rannikollaaina kävelijöitä . . . Tuuli raisua ja repivää.

Meri haisi kirpeältä . . . Nelmasta pahalta.läksi olivat häneltä menneet kirkasvetiset koti-

järvet ja niiden hiekkaiset, rauhalliset rannat!Mutta Kukkelmanilla oli harmonikka mat-

kassa. KeskeUä kesäistä selkää rupesi hän soitta-maan ... ja se oli Nelmasta kaunista.

Niin meni päiviä. Tytöllä oli kumminkin ikävä.Hänen teki mielensä jonnekin ..

. Edes kaupun-kiin, käymätein. Se olikin Kukkelmanista hyväehdotus. Tulevana sunnuntaina he matkustaisi-vat . . . Korkeasaarta katsomaan. Ja he lähtivät.Ensin jalkaisin, sitten raitiovaunulla oli kuljet-tava. Kiiruhtivat pölisevää maantietä pitkin,tyttö edeltä, jättäen ramman sievoisen matkaataakseen. Automobiilit huristivat siellä ohitse,työntäen heidät vähän väliä tiepuoleen, kiidättäenhyllyvillä istuimillaan joko herrasväkeä taikkasällejä, jotka istuivat tyttö sylissä ja humalassa.Nelma katseli miltei ihastuneena noita sällejä.Jouduttiin tulliin, siitä ajettiin raitiovaunulla Her-mannin läpi ja Vallilan sivuitse. Nyt istui Nelma

Joel Lehtonen198

Kukkelmanin vieressä: eihän kaupungissa ollutväliä . . . täällä ei tarvinnut arastella oman kylänasukkaita. Soma oli siinä Sakriksen mielestä Nel-ma. Rampa levitteli sieraimiaan ja tunsi tytönvaatteiden hajun . . . näki Nelman somuuden. Nel-malla oli päässä vaaleanpunainen, pitseillä reu-nustettu hattu. Hän katseli vilkkaasti katua jarakennuksia; ne herättivät hänessä entisiä muistoja,enimmäkseen surullisia. Täälläpäin hän oli asu-nutkin .

. . Tuossa vilahtivat ohitse nuo muuta-mat mustat mökit. Ne vaihtuivat sitten maalat-tuihin ... ja kivitaloihin. Tuossa oli yömaja maa-laisille .

. . hevosenpäät kyltissä. Aurinko paahtoikuumasti .. . Nyt tuli punainen kauppapuodinkyltti . . . sitten ampumarata ... ja kaupunkilähe-tyksen murukokoelma. Ja vasemmalla tehtaita . . .

oikealla yhä kiiltävämpiä kauppojen ikkunoita.Ja sitten alkoi kuulua Helsingin humua.

Korkeasaaressa he kävelivät vieretysten. Kuk-kelmanilla oli into jääkarhuja katsomaan. Päiväoli niinkuin ukonilman edellä. Saaren hietikot to-musivat . . . jopa tuntui tukkivan hengitystä suu-rien puitten siimeksessäkin. Nelmaa ei haluttanutkiiruhtaa. Eikä täällä sitten jääkarhuja enää ol-lutkaan. Sitä Sakris ihmetteli. Sota kai nekin olitappanut nälkään. Eikä ollut paljon muitakaanelukoita: ainoastaan kettuja, hupaisia karhunpoi-kia ... ja iso pukki ja apinoita. Apinain häkinedessä Sakris nauroi makeasti ja lasketteli rohkeitasukkeluuksia .. . Esitelmöi taitavasti Nelmalle,

Rakastunut rampa 199

että ihminen on apinoista syntynytkin. Kaiken-laista hän oli lukenut noista makarateista. Nelma:kuuntelihan vain . . . Mielissään hän ei ollut Sak-riksen jutuista, joiden vuoksi ihmiset heitä töllis-telivät ja nauroivat. Mutta ei hän Sakrista moit-tinutkaan . . . olihan Sakris häneUe hyvä ... olihankkinut nämä kauniit vaatteetkin, jotka Nel-malla oli yllään.

Omansa rinnalla kulki Sakris niin ollen, ylpeänäja suojelevana. Ja sellaisena seisoi hän sitten lai-turilla päättömässä ihmisjonossa, odottamassa lai-vaa, joka veisi heidät takaisin Helsinkiin; seisoikauniita hapsiaan hiljaa sivellen . . . Nelman ku-peessa kiinni niinkuin sammaleinen kanto haapa-vesan vieressä. Oli yhä kuumaa ja väsyttävää.Sakris heilahteli jalalta toiselle, mutta pystyssähän pysyi. Niin, jaksoipa hän vielä sitten, kun heolivat uupuneina tulleet kotiin, köntiä makuu-lavallekin, ellei muuten, niin käsiensä voimallakiipien.

Kaikenlaiseen ihmis-parka maailmassa tottuu!Nelma oli Kukkelmanin oma.Nyt vasta Kukkelman oli oikein mielissään.

Hän taputteli Nelmaa hyväillen käsivarteen, kuis-kaili hänelle ... ja naureskeli käheällä äänel-lään.

Ja minkäs hän teki seuraavana päivänä, maa-nantaina? Parta kelpasi eilisaamuiselta ajamiselta,mutta tukkansa Sakris kampasi huolellisesti ja pu-keutui jälleen pyhäisiinsä. Lähti kylälle. Sieltä

200 Joel Lehtonen

palasi hän tuoden mukanaan rumaa, likaista januuskaista akkaa. Vieraakseen ja hyväksi ystä-väkseen Sakris sanoi häntä . . . Pyysi Nelmaa keit-tämään nyt oikein väkevää kahvia, sillä tämärouva oli muka ennustaja. Ehkä olikin. Nelmakeitti kahvit . . . järjesti kupit punaisilla lehdilläkirjaamalleen liinalle. Siinä kahviteltiin. Ja kes-kellä kahvittelua selitti Kukkelman sitten, mikäoli tämän vierailun tarkoitus. Nelma ei ensinkuunnellut; hän katseli rouvan omituista nenää:se oli hänestä vastenmielisen näköinen. Kunneshän yhtäkkiä teroitti korviaan: Sakris näet sanoitarkoituksena olevan kiittää tätä eukkoa luvatustaja saadusta morsiamesta . . . niin, enemmästäkinkuin morsiamesta! Sakris oli tuonut rouvan tänne,koska rouva oli selittänyt unesta ja katsonut ka-nanmunista, että Nelmasta ... tai jostakin Nel-man näköisestä . . . tulisi Sakriksen elämänkump-pani. Näin osoitti Sakris pyhää kiitollisuuttaanennustajalle. Nelma kummastui ... Ja häntä suu-tutti, että Sakris ilmaisi heidän salaisuutensa vie-raalle ihmiselle . . . tuolle nenäänsä nuuskaa työn-tävälle ja pärskyvälle. Hän ihmetteli mielessään,mitä Kukkelmanin päähän vielä pistäisikään . . .

mitä hän kenties rupeaisi juttelemaan täällä ky-lällä.

Niin . . . kurjana piti Nelma itseään, milloinajatteli. Tämäkö .

. . lienee ollut . .. syntiä? Ne,

joiden kanssa hän oli ennen seurustellut, olivattoki ihmisen näköisiä. Mutta tämä .

..

!

Rakastunut rampa 201

Miksi oli Mimmi hänet tänne houkutellut?Mutta: maailmassa tottuu pitkätukkaiseen ram-

paankin, jonka silmät kiiluvat kuin .. .

Ilkeitä olivat kylän akat. Kuiskailivat keske-nään kulkiessaan Nelman ohitse ... ja osoittivathäntä sormellaan. Niiden kielet olivat kuin käär-meiden.

Ja sanoopa sitten Sakris, sanoo juuri samanapäivänä, jona Nelma huomasi akkojen häntä osoit-televan, että hän vie kultansa illalla peltimestariSavolaisen luokse visiitille. Savolainen oli nimittäinihan äsken ostanut itselleen huvilan, aikoi muuttaapois nykyisestä asunnostaan. Siksi kutsui häntuttavia ja naapureita luokseen jäähyväisiUe . . .

joukossa myöskin Sakris Kukkelman.»Minä en lähde sinne», virkkoi Nelma.Sakris kysyi kummastellen:»Miksikä sinä et lähde?»»Ihmisten pilkattavaksi .

. . tällainen», hymähtiNelma.

»Mikä vika sitten sinussa on?» kysyi Sakris jäl-leen.

Nelman puheesta ilmeni, että hän piti itseään sel-laisena .

. . kuin minäkin . ..

»Mikä se sitten on?» kysyi Sakris. »Hm . . . Hm,pullahiirikö?» Sakris nauroi: «Ettäkö . . . kun eipappi ole meitä vihkinyt? Mitä on .

.. sellainen . . .

vihkiä? Narrit antavat itsensä vihkiä. Taikauskoa.. . Pakanallisuutta. Minä vakuutan sinulle, että. . . sinä olet minun vaimo ilman haranki ja hara-

202 Joel Lehtonen

bukti. Kun minä rakastan sinut, niin . . . mitämuuta harabuktia?»

Tämä oli Nelmasta kyllä lohduttavaa. Muttasittenkin hän epäili . . . Hän tahtoi jonkinlaisentodisteen . . . halusi sitä itsekseen, mutta ei pyytä-nyt. Todisteenmistä? Ettäkö hän olisimuka Sakrik-sen vaimo? Se olisi ollut vielä hullumpaa.

Mihin hän oli joutunut?Ei, mutta todisteen hän tahtoi kuitenkin . . .

ihmisten tähden.Hän ei suostunut lähtemään Savolaiseen . . .

ellei hänellä olisi ainakin sormus sormessaan.»Naimissormusko?» ilkkuipitkähampainen rampa.»Kihlasormus», oikaisi Nelma Kukkelmania . . .

joka ei osannut edes suomea.Siitä tuli nyt kyttyrälle aihe pitkään ja aatteel-

liseen esitelmään. Hän selitteli, oikean kädenetusormi opettavasti pystyssä, että koska hän eiantanut mitään merkitystä papeille, jotka eivät olekristittyjä, vaan siunaavat tappamista, niin ei hänpitänyt myöskään heidän kihlaamissormuksistaan. . . mitä ne nyt olivatkaan? Oliko sellaisistahyötyä?Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin . . . hei-dän sydämensä ovat heidän sormuksiaan; jos hejälleen eivät rakasta ...ei ole mitään messinkistä,hopeista tai kultaista rengasta eikä rautakahleita-kaan, joilla olisi mahtia kytkeä heitä yhteen. Mut-ta kun he rakastivat toisiaan, niin . .

.

»Niin . .

. mutta akat ovat kuin rakit!» sanoiNelma.

Rakastunut rampa 203

»Nekö?» toisti Sakris pilkallisesti. »Älä sinävälitäheistä. Ole tulevan ajan förekongari. Se on sellai-nen .

.. jokin edeskäypä. Eikö sinulle ole kylliksi

se, että Kukkelman on sinun? Jospa olisit lukenutSara Hustan kirjoittamaa kirjaa . . . tiedäthän,minun kirjaani . . . niin olisit niinkuin minä! Äläole . . . niinkuin nainen . . . heikko savikruukku!. . . Vaan ole niinkuin oppinut ihminen.»

»Konkari sinne, konkari tänne!» sanoi Nelma,joka ei ymmärtänyt Sara Hustasta enempää kuinmuistakaan Sakriksen saarnoista. Hän kyllästyija hermostui. Viimein hän sanoi, vierailusta pääs-täkseen:

»No . . . ehkä tuonne nyt lähtisin ... jos antaisitleikata pitkän tukkasi. Miehellä pitkä tukka . .

.

niinkuin narrilla! Joko sormus minulle ... tai tuk-ka pois.»

Tukkako pois Kukkelmanilta! Hänen kaunis,erikoinen tukkansa. Tuo kaikkien huomaama tuk-ka .. .

»Jasoo . . . jasoo!» sanoi Sakris.Nyt se tahdottiin viedä ... se tukka!Simsonin tukka. Myöskin Simson ennen sai voi-

mansa juuri tukasta.Leikkuuttaako pitäisi Sakriksen hapsensa, joita

hän monesti ajatuksissaan siveli ja harasi hellinkäsin! Joita hän katseli kuvastimesta . .. hoiteli jasuki aamuin ja illoin kultana kiiltäviksi.

Tulisiko hänen luopua siitäkin . . . tämän tytöntähden?

204 Joel Lehtonen

Jos hän hylkäisi tukkansa, saattaisi tulla jokinonnettomuus . . . Siitä alkaen, kun hän oli ruvennutkasvattamaan itselleen pitkää tukkaa . . . montavuotta sitten ... oli hän löytänyt itselleen kaiken-laista tukea . . . omista ajatuksistaan ... Ja hänoli tullut viisaaksi . . . oppinut varomaan myrk-kyjä: tohtorien lääkkeitä ja elukkain lihaa.

Povari oli selittänyt hänen unensa merkitsevän,että hän ikäänkuin antaisi päänsä naiselle . .

.

naisen käänneltäväksi.Kitkerä närkästys alkoi kaivaa Sakriksen sy-

däntä.Nelma naurahteli:»Joko tukka tai sormus .

. .»

Ei tullut mitään sinä iltana visiitistä.Mutta kun pari päivää kului, ajeli Kukkelman

huolellisesti partansa ... vaikka oli arki ... ja lähti

kaupunkiin. Ja sieltä toi hän Nelmalle sormuksen.

. . harakankoristeen, kuten Sakris sanoi. Vaati-mattoman, mutta sormuksen kuitenkin. Mitäpähän ei tekisi Nelman mieltä hyvittääkseen? Jaoliko hänen nyt kutsuttava Nelmaa morsiameksivai rouvakseen?

Nelma pureskeli kynsiään . . . eikä vastannutmitään.

Mutta visiiteille täytyi hänen sitten lähteä .. .

.. . ensin Bergmanin mörskään. Asetti siellä sor-muksensa oikein näkyville ... ja akat antoivatkinhänen oUa rauhassa.

Rakastunut rampa 205

Sakris kutsui häntä nyt mammaksi. Sanoi poislähdettäessä:

»Täytyy tästä mennä kotiin . . . että saa mam-maa taputella.»

Taikka:»No . .

. meidän frouva!»Bergman nauroi.Ja Nelma odotti Mimmiä . . . järjestämään tätä

elämää.Meni jälleen päiviä.Sellainen oli Sakriksen, viattoman polseviikin,

kuherrusaika ja avioliitto.

23.IV I yt tulee Mimmi Rumfelt Krokelbyhyn.■ On juhannusaaton aatto. Iltapuoli. SakrisKukkelman loikoo polvet pystyssä lavalla ja soit-telee harmonikkaa. On olevinaan ikäänkuin turk-kilainen . . . Taikka keisari . . . Tahi Rasputini . . .

Nelma on noutamassa vettä . . . tuolta kujan ta-kaa kylän yhteisestä kaivosta, sillä pihakaivo onalkanut kuivua.

Hengästyneenä tulee Nelma ovelle; silloin kuu-luu hänen takaansa lihava jakurkusta lähtevä nai-sen ääni:

»Morjesta, Nelma-tyttöseni!»»Mimmi!» vastaa Nelma vilkkaasti ja miltei ka-

vahtaa Mimmi Rumfeitin kaulaan. Mimmi sulkeehänet eteisessä mahtavaan syliinsä. Sitten hänastuu sisään ja huudahtaa:

»Morjesta pyttyyn, pykmestari! Olipa tekemi-nen ennenkuin tänne löysin . . . olipa tekeminen!Mutta .. . minä tiedustelin. Kas niin, Nelma ontullut oikein friskin näköiseksi. Ja Kukkelmansoittaa .. . Bravo .. . pykmestari!»

Viimeisen sanan virkkoi hän hiukan puhettaanpysähdyttäen. Sitten hän katseli ympärilleen.

Rakastunut rampa 207

Ellei kaihi olisi peittänyt sitä Mimmin silmää,joka oli Sakrikseen päin, joten sen ilme särkyiniinkuin rikkonaisessa kuvastimessa, olisi Sakrisnähnyt hänen katseessaan pettymyksen ja suut-tumuksen. Mimmin punaiset huulet aukesivatällistyksestä. Hän lykki kielellään harsoa, jokapeitti hänen lihavia huuliaan, ja sanoi:

»Minä kysyin täällä pykmestaria. Sanoivat . . .ettei sellaista olekaan ... On vain timperi.»

Sakris joutui pulaan; hän käänteli hartioitaan,katseli sinne tänne, siristeli silmiään, naurahteli . . .

ja antoi vastaukseksi tuon tavallisen:»Jaa, sanokoot trullit mitä tahtovat. Mutta

minä osaan pykätä yhtä hyvin . . . jopa parem-min .

. . Byggmestarit ja arkkitehdit tahtovat . . .

tekevät semmoista, joka ei ole praktillinen ... jajosta ei tule mitään, jos ei timpermanni itse olepykääjä. Mutta oikea työmies korjaa piiristykset. .

. eikä tee niinkuin byggmestarit tahtoo, vaantekee kaikki paremmin. Jasoo, jasoo, Mimmi! Enollut tuntea enää: niin komea nainen! Terve tuloavaan nyt! Terve, terve.»

Kukkelmanin sydän vavahti ilosta näin komeannaisen edessä.

Mimmillä oli käsiväskyt ja kaikki . . . paitsituota naamaverkkoa. Ja tavattoman suuri, pu-naisillakukilla koristettu hattu. Vaalea leninki . .

.

ja ihonväriset sukat.Nelma naurahteli ja viserteli . . . ryhtyi nopeasti

kahvia puuhaamaan.

208 Joel Lehtonen

Mimmi Rumfelt heitti käsilaukkunsa pöydänkulmalle ... ja riisui nyt harsoaan, nuolaistenisolla kielellään huuliaan ja harson reunaa, jokatunkeutui hänen suuhunsa. Mustan hattunsahän työnsi Sakrikselle, koska se ei mahtunut pöy-dälle: siinä oli jo harmonikka. Sakris, aina naisillekohtelias, otti tarjotun komeuden käsivarsiensavaraan ... ja tirkisteli, minne hän sen asettaisi.Sitten auttoi Nelma Mimmin päähineen ja harsonylös naulaan. Mimmi oli heittäytynyt keinutuo-liin, nostaen toisen polvensa toisen päälle . . . huo-hottaen ja puuskuttaen kuumissaan, sivellen jau-hottuja poskiaan ja tarkastellen kamaria. Sittensanoi hän Kukkelmanille, joka oli asettunut pöy-dän toiselle puolelle, harmonikan taakse, mistähänen pellavainen päänsä juuri näkyi:

»No, soittakaa sitten . .. että olisi hauskaa. Huh,

huh, sisäänkin tunkeutuu inhoittava ryssien savu!Osaatteko Kesäillan valssia?»

Sakris vastasi:»Ennätetään .. . Minä ..

. minä osaan kaikkivalssit . . . jotka täällä osataan! Ei löydykäänsemmoinen valssi, jota minä en taitaisi osata!Mutta: ensin vatsaan jotakin. Sen jälkeen se kä-velee iloisesti. Ensin kaffe . .

. Ilman kaffe minäen teke mitään . . .»

Eikä Mimmi Rumfelt sitten enää soittamistamuistanut. Nähdessään Nelman uuden leninginhän kysyi, mitä se oli maksanut, ja nousi sitä kat-selemaan, moitti siinä jotain, mikä ei ohut muo-

Rakastunut rampa 209

dissa ... Nelma tuntui tulevan vähän noloksi.

Sitten valitteli Mimmi jälleen kuumuutta, hieroiposkiaan huulet auki ... ja tiedusteli, onko Nel-malla kellari, jossa hän pitää näillä ilmoilla mai-tonsa, voinsa ja lihansa, niin etteivät ne ala haistaja pilaannu. Siihen ei Nelma vastannut paljon mi-tään . .

. hänellä oli ainoastaan pieni konttorikaappieteisessä.

Oltiin hetki vaiti. Juotiin kahvia.Nyt otti Nelma kukkaronsa hyllyltä, jonka Sak-

ris oli äskettäin hänelle tehnyt, ja pyysi Sakristapistäytymään puotiin, ostamaan ruokia illaksi.Lähestyikin illallisaika. Kukkelman lähti nurku-matta: olihan talossa komea vieras, jota sopi pal-vella. Komea, vaikkakin hiukan harmillista le-vottomuutta herättävä: muodit sille piti olla niintarkat ... ja kellarit ja kaikki olisi Sakriksella pi-tänyt olla . . . No, Mimmi kun oli aatelissukua .

. .

Kun Sakris palasi kylältä, hiessään ja läähät-täen, pötkötti vieras jo Nelman lavalla ja kuor-sasi.

Kukkelman katseli keinutuolissaan Mimmin muo-toja. Nelma alkoi vaiteliaanavalmistaa illallista . .

.

Sakrista väsytti kylällä samoaminen. Hänkinvetäytyi siis omalle makuupaikalleen: permannolle.Mutta nyt siinä ei ollut oikein mukavaa, silläNelma oli käärinyt alusia kasaan, kamaria siistim-mäksi tehdäkseen .

. .

Kärpäset pörisivät ikkunassa ... ja ulkoakinniiden ääntä kuului. Annansilmä nuokkui hie-

210 Joel Lehtonen

vahtamatta .. . Myöskin Sakris nukkui ... ai-noastaan jalat ja selkä vaatekasalla, mutta lonkatpaljaalla lattialla..

Hänet herätettiin illalliselle. Ateria oli tavallistaherkullisempi. Mimmi kiitteli ruokia, puhui kokoajan, mistä ruuista hän enimmän piti, ja söi suun-nattoman paljon. Sakris ennätti sanoa ainoastaan:

»Niin ..

. kyllä tämmöisellä moijaa hyvin!»Taikka:»Kyllätämmöistä tavallinen keuhkotautinen syö.»Mimmi huudahti:»Uh-huh! Phyi!»Kun oli aterioitu, valitti Nelma, ettei sisällä

ollutpuita eikä vettäkään huomisaamuksi. Mimmisanoi:

»No Kukkelman saa niitä hakea.»»Jasoo!» huudahti Sakris merkitsevästi.Hän lähti kuitenkin. Muutamina päivinä ei hän

ollut enää kantanut puita eikä vettä ... ja Nelmakävi tavallisesti puodissa aina. Nyt keräili rampapihalta, liiterien nurkilta, hiukan lastujen rippeitäja puunkuoria . . . Kantoi keskiyön hämyssä ku-jan takaa kaivosta tuota vietävän vettä. Tuliläähättäen ja kalpeana, mutta kuitenkin hymyillävirnisteUen viimeisen kerran sisään. Silloin vierasoli jo vakinaisesti levolla, Nelman vuoteessa . . .

Kuuma hänellä oli, alusvaatteissaan makasi . . .

peittonsa oli sysännyt syrjään. Tuo näky lohduttiKukkelmania jollakin tavoin.

Nelma puhui Sakrikselle kuiskaten, suuresti

Rakastunut rampa 211

Mimmiä kunnioittavalla ja hellivällä äänellä. —

Mimmi-parka! Sellainen hän oli! Mutta sisua eihäneltä puuttunut: oli juuri tänä aamuna karan-nut turvakodista. Eräs kulassi, joUe Mimmi olisalaa kirjoittanut, repi siitä lankkuaidasta kaksilankkua auki ... ja Mimmi työntäytyi ulos ah-taasta reiästä. Sitten autolla Helsinkiin .

.. Siellä

kävi katsomassa Pojuaan ... ja haki vaatteensatuttaviensa luota . . .

Hiljaa asettui Kukkelmanin pariskunta levolle,Sakriksen makuupaikalle. Sakriksella oli siinä epä-mukavaa ja ahdasta ..

. Mutta hauskalta tuntuihänestä kuitenkin. Vatsa oli harvinaisen täynnä...ja tuo pulska vieras talossa. Ei tullut uni tässäkuumassa. Piti jollakin tavalla kulutella aikaa.Sakris taputteli siis naurahdellen Nelmaa, jokaalkoi torua, sanoen Sakrista kukoksi ... ja työnsihäntä pois luotaan. Kurja kääpiö nukkuikinviimein, luvaten kyllä herätä ajoissa noutaakseenmaitoa: hän heräsi aina sillä minuutillakuin olipäättänyt!

Seuraavana päivänä, sillä myöhään Sakris nuk-kui, tarkasteli Mimmi Rumfelt häntä, tuota kie-muraista kasaa permannolla. Kelmeänä ja poskipäänalusia vasten nyykötti Kukkelman, myhkyräsurkeasti koholla. Toiset olivat jo juoneetkahvinsa.Mimmi huudahti:

»Phyi, phyi, tuollaiseksi en minä häntä luullut.Eihän tuo jaksa eukkoaan elättää eikä huvilaahankkia.»

212 Joel Lehtonen

Nelma iski Mimmille silmää: Sakris saattaisikuulla.

Sitten Sakris herätettiin. Hän kääntelehti hi-taasti, ja alkoi vaivaloisesti verhota kuihtuneitaraajojaan. Sai jäähtynyttä kahvia: se häntä har-mitti . . .-hän oli jo tottunut oikeaan kahviin.

Mimmi puhui nyt Nelmalle:»Sinä otat vaaleamman leningin, ja minulta saat

kukkia hattuusi: niitä riittää siinä. Ei sovi tuol-lainen sänkykamari-myssy, joka sinulla on. Mo-lemmille tulee samanlaiset kukat ... ja sitten meollaan niinkuin parihevoset siellä Degerössä.»

Sakris kuulosteli, paitahihaisillaan, jäähtyneenkahvinsa ääressä. Viimein hän kysyi:

»Degerössä? Milloinka .. . missä?»Mimmi Rumfelt ilmaisi, että he lähtisivät Nel-

man kanssa tänä iltana Degeröhön. Olihan nytjuhannusaatto.

Sakris hämmästyi:»Juhannin aatto? Juhannin aatto . . . kuinka se

on mahdollista? Niin kuluu aika ulos ... minä

en ymmärrä, kuinka se on kulunut . . . tämän ke-sän alkupuoli. Jaa, minulla on ollut hauska olla.Jasoo, Degeröhön! No, sinne on pitkä matka,mutta antaa mennä vaan. Lähtekäämme Degerö-hön. Siellä minä olen kyllä ennen juhannina ollut.Siellä voi pitää lystiä. Minkä kellon aikana melähdemme?»

Naiset katsoivat toisiinsa. Mimmi Sakrikseen .. .

ja sitten jälleen Nelmaan, niin että valkea viiru

Rakastunut rampa 213

hänen toisessa silmässään välkähti. Mimmi sa-noi:

»Niin . . . tosiaankin. Matka Degeröhön on liianpitkä. Ja täältä pitäisi kävelläkin kaupunkiin.Minä en viitsi kävellä ... En viitsi lähteäkään!»

Nelma tähysteli neuvottomana Mimmiin.Viimein arveli Nelma, että jospa he lähtisivät

kuitenkin .. . muualle. Soutelemaan ... Ja me-nisivät ainoastaan jonnekin lähemmäksi.

»Sekin passaa!» huudahti Sakris. »Passaa .. .

koska kerran Mimmistä Degeröhön on liian pitkä.Mennään soutelemaan. Minä olen tänä kesänäNelman kanssa tottunut meren kanssa. Minä olenaivan kuin oikea merimies, en pelkää merta ollen-kaan. Degerössä olisi kyllä juhannina liffatumpi. . . mutta en tahdo ketään kiusata: en pientäkäänkreatyyriä minä tahdo kiusata. Soudetaan Kylä-saareen. Minä saan kyllä lainata paattia. Ja minäsoudan. Olen aivan snooli soutamisen perään. Jaeväitä pitää ottaa mukaan.»

Mimmi rypisteli kulmiaan happamen näköisenä.Miltei tiuskahtaen hän sanoi:

»Mennään sitten, ja otetaan koko viikon eväätmukaan.»

»No eihän nyt . . . eihän nyt viikon!» oikaisi Kuk-kelman. »Mutta mitäs nyt keho on?»

Se oli jo puoli yksi.Mimmi ratkoi kiireesti kukkia hatustaan ja Nel-

ma ompeli niitä omaansa. Sakriksen täytyi lähteäkylälle ostamaan eväitä.

Joel Lehtonen214

Tuskin ennätti hän sitten paketteja kantaen ta-kaisin kotiin, niin oli hänen tallusteltava Vanhaan-kaupunkiin pyytämään venhettä lainaksi siltä ka-lastajalta, jolta hän oli ennenkin sitä saanut. Tälläkertaa ei ollut vapaana muita kuin vanha ja la-honnut ruuhi. Olihan juhannusaatto. Ruuhentäytyi kelvata. Sakris souti sen lähemmäksi asuin-kyläänsä, lahden pohjukkaan. Sitten käveli hänverkalleen kotiin.

Kotona tuppasi Mimmi Rumfelt parhaillaanjauhoa Nelman poskipäihin, nenään ja otsaan.Itse Mimmi oli jo maalattu . . . niinkuin pikkulanseinä. Sakrista harmitti hänen mammansa tuh-raaminen ... ja kamarin hyvistä hajuista sakeailma samalla ärsytti häntä. Keinutuolissa hän nytlepäsi ... ja nautti sieraimin ja silmin hyvistä ha-juista ja naisista, jotka pukeutuivat. Sitten pitihänen itsensäkin joutua. Kuvastimen edessä ajelihän partansa ja suki hiuksiaan, tarkastaen huolel-lisesti kumpaakin poskeaan ja luoden itseensä välk-kyviä silmäyksiä. Puhtaat kaulukset ja punajuo-vainen rusetti kaulaan.

Eikä hän huomannut kuvastimesta, kuinkaMimmi hänen selkänsä takana irvisteli ja näyttihänelle kieltään. Nyt työnsi Mimmi hänet siitäsyrjään ja rupesi asettamaan hattua päähänsä.

Sitten lähdettiin. Mimmi antoi SakrikseUe eväs-korin ... ja ehdotti, että jätettäisiin harmonikkakotiin, vaikka se oli Kukkelmanilla jo sylissä.

Sakris sanoi:

Rakastunut rampa 215

»Haidariko kotia? Ei, kaikkea matkalla tarvi-taan.»

Ja hän sälytti soittimen kainaloonsa.MaantieUä kulkevat nyt naiset edeltä, Kukkel-

man kantaa koria ja harmonikkaa. Ajatteleehuolestuneena, että hänen melkeinpä viimeisetpennosensa mahtoivat olla tuon korin sisällössä .

. .

Mutta: Mimmi oli Mimmi ... Ja kun Juhannuson ainoastaan yhden kerran vuodessa!

Tässä takana kulkien näki Mimmin ...Ja näkiNelman keveästi heiluvat hameenhelmat. Sakrik-sella oli ikäänkuin kaksi naista.

Tultiin rantaan. Sauhua oli ilma täynnä. Iltalähestyi, iloisena ja juhlakkaana. Oli lämmintä . . .

Se Venäjältä tullut sauhu verhosi vedet ja maatniinkuin salaperäinen usva .. . Niin sakeana jatasaisena, että ainoastaan lähimmät kalliot ja hu-vilat näkyivät selvästi. Muu haipui suurena ja ih-meellisenä ulapan sauhuun . . .

Kaikkialta kajahteli pikku poikien huutoa javihellyksiä.

Jo soitti tuolla jossakin harmonikka. Ja jossa-kin viritettiin mandoliinia.

Lattea ruuhi, Sakris airoissa pihisten ja huo-hottaen, liukui nytkähdellen eteenpäin. Ilmestyisauhusta huvila . . . loittoni ja katosi. Tuntui me-ren viileä ja äitelä ilma.

Katsokaa, tuolla loimahti jo kokkovalkeita .. .

rantakallioilla .. . Ihana oli ilta, tyyni oli meri.Maailma lauloi, soitti ja tanssi ilosta.

216 Joel Lehtonen

Nyt teki Kukkelmaninkin mieli laulaa ja soit-taa. Hän tunsi itsensä aika vekkuliksi: oli Nelmansulhanen . . . vai mikä lienee ollutkaan ... Ja vie-raskin oli hänen paatissaan, hänen eväissään:Mimmi Rumfelt . .

. Kukkelman sanoi:»Nyt me ollaan vetten päällä. Jos naiset tahtoo,

niin nyt minä soitan teille sen Kesäillan valssin.»Mimmi vastusti:»Jos Kukkelman soittaa, niin paatti seisattuu.»»Antaa sen vähän seisoa. Minnekään ei ole

kiiru», vastasi Sakris.Ja hän soitti Kesäillan valssin, keskellä merta,

matkalla saareen.Nelma tuli alakuloiseksi, kun Sakris soitti näin

. .. soitti oikealla tavalla, eikä vain kurnuttanut

yhtä ja samaa nuottia, niinkuin usein iltaisin.Alakuloiseksi: muisteli entisiä juhannuksiaan.

Ja yhtäkkiä alkoikin Kukkelman sitten laulaa.Tahtoi hauskuttaa naisia. Mimmi sanoi:

»No, laulakaa . .. kunhan soudatte kanssa, että

päästään eteenpäin.»Sakris kehuskeli osaavansa hauskoja lauluja.

Hän yski ja köhiskeli. Nyt pirahti hänen suus-taan ääni niinkuin säkkipillistä, kimeä, piipattava.Mimmi kohotti korviaan ja purskahti nauruun.

Kukkelman souti verkalleen ja lauloi. Joka ve-dolla säkeet katkesivat ...jakuului hätäinen huo-hotus ja huUunkuriset sanat narisevalla äänellä.Ramman silmät killistelivät kulmain alta makeastityttöihin. Hän lauloi:

Rakastunut rampa 217

»Och Herre min Gud hennes, fralla-lalla-la,och Herre min Gud hennes ögon,de sågo på mig, arma fan!»

Mimmi nauroi niin että heittelehti kuin venheenkaataakseen. Se oli pitkä laulu.

»Bravo!» huusi Mimmi, kun Sakris viimein lo-petti.

Sakris sanoi:»Ei minun ääni ole nyt enää mitään. Mutta en-

nen ...! Siellä . . . Hanabölessä se oli .

.. aivan

niinkuin naisen ääni. Se helkkysi niin kirk-kaana. Semmoinen se oli. Nyt ei se ole enääniin.»

Hän nyökytteli suruisena hartioitaan. Ja sittenhän aloitti uuden laulun. Se oli kupletti, joka olisinä kesänä hyvin muodissa: siinä nimittäin pil-kattiin Venäjän keisarillisia ja Suomen kuningas-mielisiä, jotka muka hieroivat keskenään sala-juonta kansanvaltaa vastaan. Kimeästi ja latus-taen Kukkelman soutaessaan alkoi piipittää:

»Tass' on yks' ruski livana,mi tullut Pietarist',eikä ollut bolsheviikkieikä tavarist!Nevan yli tänne ui,sanoi: Hospod pomilui,täällä kaikki ompi haroshii!»

Sitten jatkoa uudella voimalla:

218 Joel Lehtonen

»Suomess' paljon asuu tshuhnat, tshuhnat,ah, ne kaikki ovat tuhmat, tuhmat.Teillä paljon liebushkii,teillä kaunis flikushkii,teillä kaikki ompi haroshii!»

Tämä oli vielä pitempi laulu kuin edellinen.»Bravo, Kukkelman, bravo!» huusi Mimmi. »Kat-

sokaa, tuolla on iso kokko!»Edessä, korkeain kaislikkojen takana, leimahti

huimaava, räiskyvä tuli, lepattaen ja ilmaan len-täen. Sakris käännähti, laulu jäi kesken.

Oli tultu Kyläsaareen.Ja sitten: niin, sellainen oli Sakriksen kuherrus-

aika ja avioliitto.

24.aupias luonto, joka on Sakriksen ruhjonut,

■— näyttää antaneen hänelle tueksi ihmeellisenitserakkauden ja herkkäuskoiset kuvitelmat.

Laupiasko luonto? Kuin hiirellä leikkivä kissa:se tuottaa säälittävälle uhrilleen kärsimyksiä juurisellaisella hetkellä, jolloin rampa uskoo enimmänonneensa ja on iloisin.

Sinä juhannusyönä ei Sakris nukkunut oikeas-taan yhtään ... ja kuitenkin oli hän kotonaan,kamarissaan Krokelbyssä . . . mutta yksin.

Yksin oli hän soutanut Kyläsaaresta takaisin.Hän oli koettanut paneutua nukkumaan. Ei

siitä tullut mitään.Yö oli kuuma. Vain tuokioksi laskeutui hämärä

maailmaan . .. mutta se tuokio tuntui pitkältä:

oi, se oli kuin iankaikkisuus». Ja minkälainen ian-kaikkisuus! Itse helvettiä se oli lieskoineen!

Vieläkö suurempaa piinaa tarvitsi!Kukkelman oli epäluuloinen ... Ja nyt hän oli

sitä syystä.Hän oli pikavihainen: nyt hän sai olla sitä kauan.Minkälainen juhannusyö tästä tuli!

220 Joel Lehtonen

Olipa tämä lysti juhannus.Sakris kääntelehti vaatekasallaan nurkassa vuo-

roin kyljelle ja toiselle . . . vaivaloisésti ja ähkien.Aivoissa poltti. Ei tullut uni . . .

Vietävää oli kaikki!Täytyi koettaa asettua kyttyrän varaan. Täy-

tyi yrittää lukea . . . Sara Hustan Nietseske-kirjaa.Niinkuin se kirja olisi kehittyneen ihmisen pitä-

nyt nauraa!Ikkunan kolme isoa ruutua ammottaa haaleina

ja keltaisina . . . Yössä värähtelevät männyn ok-sat salaperäisesti . . . tuolla liiterien päässä.

Silmiä särkee. Kuumuus aivoissa nousee.Ei lähde vain se yksi ajatus mielestä, vaikka

koettaisi kuinka tirkistää kirjaan.Sakris työntää itsensä yhtäkkiä käsillään pys-

tyyn. Jalat ovat tavattoman väsyneet . . . käve-lystä ja muutenkin: hermoja pakottaa. Melkeinpanee konttaamaan. Hän hoippuilee nyt sinne jatänne paitasillaan . . . kotiin palattuaan oli hänheti riisuutunut . . . vihaisena ... ja heittäytynytmakuusijalleen . . . vetäen peiton kyttyränsä ylitse.

Kuka uskoisi tällaista!Mitäs nyt oli tapahtunut?Kukkelman astelee vesiämpärin luokse ja vale-

lee päätänsä vedellä, niin että tukka riippuu suo-rana ja keltaisena kuten oljenkorret sateessa. Sakrissieppaa tukkansa ja vääntää sitä kuin nainen,joka pesee hiuksiaan. Oli valunut vettä hänenniskaansa vyötäröille asti, ja rintamuksille . . .

Rakastunut rampa 221

Sitten kiiruhtaa hän ikkunan ääreen, kurkiste-lee kylän tielle. Kuinka monennen kerran hän jokur-kisteleekin? Ei tullut ketään. Ääniä vain kuului

. . . mutta toisten juhannusta remuavien, miestenja naisten. Ääniä sieltä täältä .. . naurua ... jahoilaustakin.

Tuo nauru oli nyt hänestä ' ilkeää kikatusta . . .

Entä hoilaus: juopottelua!Ei tullut ketään. Ei Nelma .

.. vieläkään.

Ja nyt oli kello jo: kuinka se saattoi olla vastayksi? Kello, jonka Sakris kaivoi liiviensä taskusta,oli kai seisattunut? Ei, vedetty se oli . . . se takoikuin ennenkin.

Kamarissa kajahti ramman ärisevä nauru. Sak-riksen täytyi jälleen mennä vuoteeUeen.

Mitä, olisiko Nelmalle ja Mimmille tosiaan tullutjokin oikea este? Sitten Sakris ärähti:

»Kun menet naisen luokse .. . niin ota ruoska

mukaasi, sanoo Sara Husta ..

.»

Sakris oli väsynyt . . .

Omin silmin hän oli nähnyt Nelman ja Mimminkävelevän noiden herrojen mukana . . . Sen hänoli nähnyt.

Ja nyt hän . . . sellainen mies . . . piinasi itseäänmoisella kuin .

. . Nelma! Hirmuista raippaa tar-vitsisi Nelma! Ja sitten hänet olisi potkaistavaulos. Itsensä Kukkelmanin oli kehityttävä kor-keammalle: kohottava .. .

! Pilviin! Noustavaedistyneen ihmisen ajatuksien siivillä . . . miehenajatuksella.

222 Joel Lehtonen

Tieltäkuului taas ääniä. Juhannusyö . .. Sakris

nauroi:»Hek, hek, hek!»Eikä hän kuitenkaan nauranut. Hän nousi taas

ja tirkisteli kylälle. Hän huokaili.Niin hyvää oli kaikki ollut . .

. hänen ja Nelmanvälit! Niin hyvää .

..!

Ja vielä paremmaksi piti tuUa. Hän oli ostanutNelmalle sormuksenkin ... Ja olisi tässä ostettutonttikin! Nyt .

. . Nelma ...

Kukkelmanin kurkkua kaivelee ikäänkuin itku.Hän kököttää makuupaikallaan.

Mitäs nyt? Nyt ne tulevat!Nyt se saisi .. . ruoskaa .. . Nelma! Sakris

työnsi korvansa edestä pois märät hiukset, ettäolisi kuullut paremmin. Oliko tuo Nelman nau-rua . . . kelvottoman?

Ja Mimmille pitäisi antaa oikein selkään! Lie-neekö Mimmi edes mikään aatelinen? Byskatataitaa sittenkin olla.

Joku pari siellä kulki ohitse. Eivät tulleet.Kukkelman karskutteli hampaitaan. Antaa nais-

ten kuljeskella!Hän otti nurkasta kohennuskepin valmiiksi:

sillä hän näyttäisi Nelmalle.Niin, antaa heidänkuljeskella .

. . pahoilla teillä!Alhaisilla ja synnillisillä teillä.

Rampa väänsi ovensa sisältä lukkoon . . . kaksin-kertaiseen lukkoon. Äsken oli hän sen jättänytraolleen, ottaakseen Nelman vastaan. Nyt: tul-

Rakastunut rampa 223

koonpas Nelma kotiin! Ei pääsisi. Sakris makaisisisällä Nelman vuoteessa ja nauraisi itsekseen.

Rampa nauroikin. Nauru oli lyhyt .. . ikään-kuin hätäinen ... ja hän kuunteli sitä, tuota hä-nestä itsestään lähtenyttä naurua, niinkuin jotainoutoa . .

. Kuunteli kasvot kattoa kohti Nelmanlavalla kellottaen. Ei kuulunut enää mitään; ai-noastaan huokaus ulkoa: puitten suhina.

Ovi täytyi pistää lukkoon: varkaiden varalta ...

Nelma . . . hänen oma Nelmansa!Jälleen soluttautui Kukkelman lattialle. Hän

otti nyt uunistakourallisen poroa jahiiliä jariputtine Nelman vuoteelle. Naureskeli siinä yksinäänja mutisi:

»Maatkoon nyt tässä. Maatkoon ... ja tulkoonlikaiseksi!»

Mutta sitten ei hän itsekään voinut loikoa siinälavalla. Hän asettui siis keinutuoliin. Ajattelisurren ja synkkänä Nelmaa.

Kyläsaaren rannassa oli Sakris jäänyt kätke-mään airoja pensaaseen. Naiset menivät mukavalitsemaan kahvinkeitto-paikkaa. Sakris odotteli.Eivät tulleet takaisin. Hän alkoi koria ja harmo-nikkaa kantaen tallustella sisemmälle saareen.Mutta ei tavannut naisiaan.

Sakris tallusteli . .. etsi kaikkialta.

Ja viimein näki hän Mimmin ja Nelmankävelemässä kolmen herran seurassa. Kaikkihe . . . nauroivat. Yksi pyrki taputtelemaan Nel-maa.

224 Joel Lehtonen

Kukkelman töllisteli. He juoksivat pois, herratja naiset, perätysten. Nelma naureskeli.

Sakris ei haeskellut enää heitä. Hän palasi ven-heen luokse. Siinä hän vielä hiukan odotti. Sit-ten souti hän yksinään vihaisena kotiin.

Automobiili hörisee jossakin. Pysähtyy ja jym-syttää ... Se ajaakin pois . . .

Aamu sarastaa. Kukkelman istuu keinutuolis-saan, silmät punaisina kuin säynäällä; hitaasti pyö-rähtelevät nuo kalseat silmät hänen päässään. Jahänen naamansa on kelmeä . . . silmien alukset si-nertävät. Poskipäät värähtelevät joskus. Naamaon kuin jotain kalanlihaa.

Sellainen hän on, hupsu. Mutta sydän hänenrinnassaan vapisee tuskasta . .

.

Varpuset pihalla tirskuvat. Ramman ruumison niin heikko, että se tuskin pysyy pystyssä,kun hän nyt laskeutuu juomaan vettä kuivaankurkkuunsa ... ja katselemaan autiota huonetta.

Sitten narisee yhtäkkiä ulko-ovi . . eteisen ovi.Nyt ne tulevat!

Ja ne tulivatkin. Sakris väänsi lukkonsa auki.Mimmi huudahti:

»Täällä hän onkin, ei hätää. Minnekä te saarellajouduitte? Jösses, ajatelkaa, kun lähdettiin paa-tin luota, niin minä tapasin kaksi serkkuani maal-ta . .

.! Olivat tulleet Helsinkiäkatselemaan. Haus-koja poikia . . . hepä ihastuivat, kun näkivät minut.Pakolla he tahtoivat minua kanssaan kävelylle.Enkä minä jättänyt Nelmaa yksin. Nelma-raiska,

Rakastunut rampa 225

oliko sinulla joukossa ikävä? Kuinka me kävel-tiin, käveltiin ... ja juteltiin. Oikeita kavaljee-reja. Mutta sitten: tulemme paatille, paatti poissa.Ja eväät, kaikki poissa. Ja ajatelkaa, meille sem-moinen hätä, että oliko pykmestari hukkunut. Jakuulkaas, teidän tähtenne saimme kävellä yölläyksin täUaisen matkan!»

Mimmi torui todella vihaisena.Nelma ei virkkanut ensin mitään .

.. Alkoi hil-

jaa availla eväskoria, joka oli oven luona nurkassaharmonikan vieressä ... ja säälitteli, ettei Sak-ris ollut yhtään syönyt . . . katseli rampaa pelok-kain, mutta kuitenkin vilpittömin silmin.

Mimmi jutteli yhäti . . . noista hauskoista kaval-jeereista. Sakris kuunteli syrjästä pälyen ..

.

kuunteli, todistaisiko jokin Mimmin suusta luis-kahtanut sana, että naiset olisivat tehneet yöUäjotain .. . synnillistäkin. Sitä ne eivät todista-neet. Silti Sakris epäili.

Hänen sisunsa alkoi ikäänkuin hautoa kostoa.Kuinka oli oikein asia? Huoletta saattoi Mimmi

ruveta syömään eväitä, joita nyt Nelma järjestelipöydälle. Aivan huoletta: sillä nuo sattumaltatavatut kauppa-apulaiset, jotka eivät kylläkäänolleet Mimmin serkkuja, eivätkä sen rikkaan gu-lashin seurapiiriä, jokaoli päästänyt Mimmin turva-kodista karkuun . .

. nuo kavaljeerit olivat tosintarjonneet tytöille ryypyt, mutta eivät muutenolleet tehneet sen kummempaa kuin että halaili-vat heitä viattomasti. Niillä oli hauskaa keske-

Joel Lehtonen226

näänkin . . . nuorilla miehillä .. . Helsingissä, siinä

Heikinkadun ravintolassa, jonne he veivät Mimminja Nelman Kyläsaaresta autolla. Silloin, kun Sak-riksen venhe kellui paluumatkalla, kävelivät tytötja herrat saaren siltaa pitkin Hermanniin. Muttakaupungista saattoivat kavaljeerit Mimmin ja Nel-man jälleen autolla kotiin . . . Ainoastaan Mimmioli jollekin heistä jotain lupaillut.

Sakris koetti syödä: ruoka maistui hänestä la-holta puulta.

Aurinko oli noussut. Piti asettua levolle.Silloin: mitä kummaa, vuode, jossa Mimmi ma-

kasi, oli porossa ja noessa!Sitäkös nyt naiset ihmettelivät.Mimmi haukkui siitä Sakrista, joka ajatteli:Tuon Byskatan vuoteenkos minä töhrinkin,

enkä Nelman?Rampa irvisteli keltaisilla hampaillaan . . . eikä

tunnustanut mitään.Nelma aavisteli jotain . .

. vaikkei ymmärtänyt.Siivosi hiilet ja noet lavalta pois. Mimmi heittäy-tyi levolle ja alkoi kuorsata, seljallaan ja suu auki.

Nelma valvoi vielä Sakriksen vieressä ja mietti.Sakris oli nukkuvinaan. Silloin tällöin näytti hänraottavan sinertäviä luomiaan. Lopulta hän neavasikin ... ja sanoi huokaisten, verkalleen:

»Työtä . . . pitäisi tehdä! Niin, hohhoi .. . täy-tyy jatkata se työ siellä gulashi Suomenvaaranluona. Ja sitten: täytyy ruveta säästämään rahaa!Ja ostaa tomtti.»

25.IV/I immi Byskata viipyi kauan Kukkelmanin vie-' ' raana.

Säästäpä tässä, jos tällaista menoa jatkat, Sak-ris-parka!

Mimmi söi kauhean paljon ja kulutti muutenkinkursailematta Sakriksen vähäisiä varoja. Kuk-karo oli yhä Nelmalla, ja täytyihän Nelman tyy-dyttää kaikenlaisilla herkuilla ystävättärensä ha-lua. Vieläpä yllytti Mimmi Nelmaa ostamaan it-selleen uusia vaatteitakin.

Eikö Mimmi jo älynnyt lähteä matkaansa?Sakriksen oli niin vaikea ponnistautua irti näistä

kuherrusajoista, joissa oli ainoastaan yksi pahamuisto: se juhannusyö.

Rahat loppuivat yhtäkkiä, niin odottamatta,että Sakriksen täytyi mennä jostakin lainaamaan.Ehkä peltiseppä Savolaiselta . . . Sinne hän nytmeni .

. . Savolaisen uuteen, punaiseen huvilaan.Mestarilla oli vieras. Mutta ovensuussa ja hil-

jaa selitti Sakris hänelle asiansa: ainakin viisikymppää Sakris tarvitseisi.

Savolainen räpsytteli silmiään . .. eikä tuntunut

suinkaan halukkaalta, vaikka hänen kotinsa näytti

228 Joel Lehtonen

yhä varakkaammalta ja pöytänsä yhtä pulskaltakuin ennenkin. Ei, hän käänteli muka tyhjiätaskujaan ... sanoi kuluvan itseltään kaikki omaanelantoon: hänen täytyi nyt ottaa kaksi kisälliävastatehtyyn verstaaseensa. Tuolla oli verstastontin kulmassa; tämä mies tässä oli sen rakenta-nut: peltiseppä osoitti vierastaan.

Viime aikoina olikin Sakris kuullut täältäpäinvasaran ja kirveen mäiskettä.

»Ehkäpä tällä Skotri Ramperilla olisi Kukkel-manille antaa», nauroi Savolainen ja osoitti soh-vassa istuvaa taasen.

Sakris tuli peremmälle. Savolainen esitteli hä-net Gottfrid Strandbergille, iskien silmää vuoroinmieheen ja toiseen, sanoi:

»Tässä on Kukkelmanni, meidän kylän miehiä.»Strandberg töllisteli ... Ja kun rahoista oli

puhe, alkoi kehua itseään. Kertoi ensin muutta-neensa tänne Helsingistä: täällä olivat mörskäthuokeammat . .

. eikä häneltä työ loppunut mis-sään .. . maallakaan. Hän ei noudattanut kah-deksantunnin työpäivää, ei kuulunut ammatti-yhdistykseen eikä minkäänlaisiin puolueisiin: vä-litti viis niistä. Teki pelkästään urakkatyötä. Jasiksi oli hänellä rahaa! Ja hän ryyppäsi. Silti jäieukoUe ja lapsille . . . tarpeeksi.

Nytkin haiskahti Strandberg väkeviltä. Sanoijuoneensa kaksi vuorokautta yhtä mittaa viro-laista ja menettäneensä toistatuhatta markkaa . .

.

joidenkin arkkitehtien parissa. Tällä kertaa hä-

Rakastunut rampa 229

neliä ei ollut enempää kuin pari sataa, mutta vii-tisenkymmentä hän aina voi vipata .

. . rehelli-selle miehelle. Savolainen takasi Kukkelmaninrehellisyyden . . .ja Sakris kertoi, että häneUäolikin kesken jätetty työ täällä toisessa kylässä.

Juteltiin vielä jotain. Strandberg kerskui, Sa-volainen naureskeli ja kerskui ... ja Sakris kuun-teli heidän oivallisia olojaan. Sitten lähti Sakrispois, luvaten tulla maksamaan ammattikaverilleviikon päästä.

Viisikymmentä ei, toden totta, ole suuri rahakalliina aikoina!

Miettiväisenä vilkaisi Nelma seteleitä . .. miet-

tiväisenä ja huolissaan. Mutta ei sanonut mitään,enempää Sakrikselle kuin Mimmillekään. Kuiten-kin huomasi Kukkelman jotakin hänessä ... jaalkoi ikäänkuin häntä lohdutella, puhuen tulevastaomasta mökistä, ja eräistä muista, uusista suunni-telmistaan, jotka olivat syntyneet hänen päässäänaivan äskettäin ja jotka keskittyivät hiukan liike-mies Suomenvaaran suopeuteen. Niistä suunnitel-mista lähtisi Sakrikselle kenties vielä nätistikinvaroja . . . elämiseen ja ehkäpä oman tupasenkinpykäämiseen.

Kului pari päivää ... ja Sakris tallusteli MikkoSuomenvaaran luo.

Mikko oli nyt kotona. Oli ollut jo viikon. Käy-nyt Kuopiossa ja Tukholmassa, Virossa ja Kongin-kankaalla. Hänellä oli nyt paljon koiranpentuja.Näiden koirien ja huvilansa ristiäisiä oli hän viet-

230 Joel Lehtonen

tänyt joku päivä sitten eräiden toveriensa kanssa. . . vuoroin kaupungissa ja vuoroin täällä kotona.Huvila oli kasteessa saanut nimen Humplanvilla:hupainen muoto paviljongin ruotsalaisesta ni-mestä, joka oli ollut HumleviUa. Monta pulloa olilyöty kasteen merkiksi kallioihin ...ja montapaukkua ammuttu Mikon uusimmalla, hyvin ras-vatulla kiväärillä, penikoille nimiä annettaessa.Roimasti oli ammuttu sekä sisällä että ulkona,niin että ruudinsavu kärysi kamarissa jakeittiössäja sälöt lensivät etäällä metsässä petäjien kupeista.

Muori oli hermostunut ja pelkäsi. Mutta ampu-jat vakuuttivat, etteivät he saattaneet erehtyä . . .

Kultapojastaan muori sen uskoikin.Nyt olivat vieraat lähteneet ... ja Mikko jäl-

leen entinen, älykäs Mikko, jota täti ihaili.Mutta hirveä päänsärky vaivasi Mikkoa juuri

sinä päivänä, jolloin Sakris tuli.Sakris huudahti gulashin kamarin ovella suu ys-

tävällisessä naurussa:»Terve, Mikko, terve!»Täti oli jo kertonut, miksi Kukkelmania ei nä-

kynyt täällä. Mikon ei tarvinnut kysellä.Koiratarha näytti kovin keskentekoiselta.Mikko tuli ulos ...ja komenteli vihaisesti taak-

seen, kamariin jääviä pentuja. Hän huusi:»Hiljaa, Molla. Älä ulvo, peijakas, kuin rasvaa-

maton ovi. Hiljaa, Ray! Hiljaa, Joonas! Suukiinni, Piru!»

Sakris istui portailla. Mikko istahti sinne myös-

Rakastunut rampa 231

kin ... ja piteli otsaansa. Heiluvei-koira makasiMikon vieressä, nojaten kuonoaan isäntänsä jal-kaan.

Sisällä koiranpennut vikisivät, uikuttivat ja ul-voivat kuin riivatut.

Kukkelman alkoi puhua, että koirakartanon ra-kentaminen oli myöhästynyt . . . jonkin verran.

»Viisi viikkoa, viisi viikkoa!» myönsi Mikko.»Jasoo, jasoo», sanoi Sakris. »Onkos se aika jo

niin ulos kulunut?»Sitten jatkoi Sakris verkalleen, ettei hän ollut

voinut arvata, että nämä männyt olisivat niin ko-via ja isoja. Niitä ei saanut edes kaatumaan muu-ten kuin kiipeämällä puuhun ja nytkyttämällä.Eikä lastua irti piilulla, ellei sahannut aina pienenvälin päähän nikaroita puuhun . . . Sellainen van-ha, kalliolla kasvanut petäjä on kuin rautaa . . .

Jos Sakris olisi tämän tietänyt, toisin olisi hän ajanmäärännytkin. Hän lopetti:

»Mutta onhan aikaa . .. nytkin vielä.»

»On, on», myönsi Mikko.Sakris jatkoi: hänelle oli tullut kaiken lisäksi

sellainen este, että lähetettiin hänen luoksensamaalta eräs serkun tyttö. Jos se tyttö olisi saanutasua täällä, niin . . . Sitä oli kyllä tädille ehdo-tettu .

.. mutta.

Nyt asuu Sakris jälleen Krokelbyssä. Siellä onse tyttö hänen hoidettavanaan.

Mutta saattaapa Sakris tulla päiviksi tännekintöihin.

232 Joel Lehtonen

»Kyllä niin», sanoi Mikko. »Kyllä saattaa .. .

.Peijakkaan penikat!»Sakris sanoi:»Tästä alkaen tulee koirakartano pian. Vaikein

on jo timrattukin ylös. Ja minulla on jo piiristyk-set sisuksista!»

Sakris vetää taskustaan muistikirjansa, johonhän on piirrellyt kaikenmoisia viivoja. Niidenvuoksi on hänellä ollut paljon vaivaa viime päi-vinä. Nyt hän arvelee, piirustuksia Mikolle näyt-täen, että kopit pitäisi pykätä hänen mielestäännoin . . .ja asetella noin . . .ja tähän näin tulisiyksi kulma, ja tuohon taas toinen kulma . . . ettäporstua siihen sopisi . . ja tuohon vielä yksi vink-keli, niin koridoori tulisi sillä tavalla . . .ja kaikkiolisi praktillista.

»Oivalliset riitingit», naurahtaa Mikko.Sitten Sakris vaikenee. Menee hetki ...ja myös-

kin Mikko on vaiti. Ainoastaan penikat vinkuvatsisällä.

Rampa sanoo:»Sillä tapaa se nyt tulee! Ja se tulee huokealla

... jos nyföraikaisiin palkkoihin vertauksen tekee.»Mikko ei virka mitään.Sakris raaputtelee korvallistaan . . . liikuttaa it-

seään oikealle ja vasemmalle, ympärilleen katsoak-seen. Sitten sanoo hän, silmissään pieni välkäh-dys, salaperäisellä äänellä:

»Mutta yksi pyyntö minulla löytyy . . . Että eisaisi kertoa kellekään muulle timmermanille, mi-

Rakastunut rampa 233

ten huokealla minä teken! Ne suuttuvat sellai-sesta. Ja minä . . . minä halveksin rahat.»

Sakris katselee jälleen Mikkoon. Sitten hän tois-taa:

»Jaa, jaa .. . minä halveksin rahat. Mikä onraha?»

Mikko sanoo:»Niin, mikä onkaan raha? Hulluutta se on.»»Jaa, jaa . . . Niin, rahan tähden he vihaisi-

vat minua», jatkaa Sakris. »Siksi ei pidä heillesanoa.»

»Ei sanota!» lupaa Mikko.Taas hiljainen hetki.Sakris katselee ympärilleen ... ja alkaa sitten

puhua:»Katsos päälle vain tuossa tuota ovea! Se ei

mene oikein kiinni ... en ole huomannut sitä en-nen. Minun täytyy remonteeraa se. Minä teenovet lomatöinä. Ja tämä byggninki on vanha . . .

siksi eivät ikkunatkaan mene kiinni niinkuin pi-täisi. Minä korjaan nekin. Aivan ilmaiseksi . . .

näin tuttavien kesken . . . iltasella, kun olen la-kannut timraamasta koirille. Jos te tahdotte. Sa-nokaa vaan tykö . . . Teettäisitte kokonaan uudenhuvilan!»

»Se tehdään!» myöntää Mikko.»Jasoo?» innostuu Sakris. »Sitäpä minä juuri

fundeeraan tässä. Tämä on kaunis paikka. Niin,tämä on . . . aivan kuin paradiisi.»

Sakris huokaisee . . .

234 Joel Lehtonen

»Jos minulla olisi tämmöinen paikka», jatkaahän, »silloin minä vislaisin niin että Helsingissäkuultaisi. Tuo trekoori . .

. pensaat ja kaikki!Niistä saisi rahaa, jos niitä hoitaisi. Ne täytyisiperkata ylös ja panna kasvamaan. Minä tekensen . . . illoilla, kun olen lakannut pykäämästä koi-rille. Laitan koko trekoorin kuntoon. Ja raken-nan sen huvilan.»

Sisällä pennut huutavat . . . tuskin kuuluu kes-kustelijani ääntä. Mikko menee kamariinsa. Siellähän ärjahtelee, polkee jalkaa, läiskyttää koirapiis-kaa .. . Sakris odottaa portailla. Muistelee, ettäNelma tarvitseisi rahoja .

. . nyt kohta.Sitten Mikko kantaa ulos kahta penikkaa, yhtä

kummassakin kourassa. Nakkaa ne portaitten vie-reen. Siinä ne, pienet ja vasta emosta eroitetutraukat, ryömiskelevät ja puskevat toisiaan. Sak-ris sanoo:

»Ne ovat sievät kreatyyrit ... Ja niin, tämäpaikka täällä: minä viihty niin hyvästi täällä . . .

Otan urakalla sen uuden huvilan. Sanokaa vaintykö!»

Se urakka olikin Sakriksen uusi suunnitelma,josta hän oli Nelmalle vihjaiUut.

Minkälainen tuo huvila pitäisi tehdä? Sakrisesittää, minkälainen ... ja mille paikalle. Senvoisi alkaa jo heti . . . kun koirakartano on saatupystyyn. On ehdottomasti paras rakentaa lau-doista. Kukkelman rakentaisi sen vähitellen. Ti-laisi laudat, turvepehkut . . . kaikki. Asuisi Kro-

Rakastunut rampa 235

kelbyssä ... ja kävisi täällä milloin miellyttäisi.Eihän sillä niin kiirettä .

.. eikä urakan maksami-

sellakaan.»Kaunis ilma», sanoo Mikko. Mutta pitelee pää-

tänsä.»Jaa . .

. rumilla ilmoilla voisin olla Krokelbyssä»,vastaa Sakris. »Ja mikä on raha? Kunhan kehit-tyneempi ihminen tulee maailmassa toimeen! Minä:raha on turhuus ... Ja kuulkaas: minulla on olluttäällä niin lysti olla! Minulla on ollut täällä niinlysti . ..»

Yhtäkkiä huudahtaa Sakris:«Niin lysti .

. . kuin olisin teidän ottopoika! Jatädinkin ottopoika!»

»Ottopoika?» ällistyy Mikko.Sakris vahvistaa:»Niin, niin. Siltä se tuntuu ... Ja tiedättekös

mitä: tuntuu aivan kuin me oltaisiin veljeksiä!Veljeksistä minä tykkäisin .. . Miksi ei kokomaailma saattaisi olla veljeksiä? Jokainen .

.. aut-

taisi jokaista . . . Minä semmoisella, mitä minullaon ... ja toinen toisella. Työtä ei maksettaisi,mutta se vaihdettaisiin rahaan . .

. niin kauan kuinyhteiskunta on sillä tavalla järjestelty, että onrahaa eikä työtä voi vielä vaihtaa vaatteisiin jaruokaan. Eihän nykyään ole vielä se oikea valta-kunta tullut.»

»Ohoh!» huudahti Mikko. »Taidatte olla pienipolsu?»

Mikko nauroi makeasti. Hän heilautti kättään;

Joel Lehtonen236

»Voi veliseni, älkäähän! Kun kommunisti rikas-tuu, tulee hänestä porvari ... ja tuhat kertaa en-tistä ilkeämpi. Siinä se!»

Sakris kiiruhti selittämään:»Jaa ... en minä sentähden meinaa ... Ja mitä

tulee rahaan: ei vaan saisi nylkeä toista . . . vaanpitäisi ottaa sitä niin vähäisen kuin mahdollista ...»

Nyt tuli täti ovelle ja kutsui sisarenpoikaansasisään . . . Kahville. Ja sinne Mikko katosi.

Sakris odotteli.Hetken päästä kantoi muori ulos kokonaisen laa-

tikollisen koiranpentuja ... että Mikko saisi nukkua... Ja kutsui myöskin Sakrista kahville. Sakrisihmetteli Mikon katoamista. Muori toisti, että hännyt tosiaan nukkui: häntä ei voisi herättää.

Sakris kysyi:»Kai hän sitten puhui jotain timraamisen jat-

kosta?»»Ei hän mitään puhunut», vastasi muori.»No . . . meillähän onkin sopimus . . . että minä

pykään sen ylös. Tulen tänne huomisaamuna työ-hön.»

Muori sanoi:»Tulkaa vaan .

. . mutta turha lienee tulla.»Mikko nukkui. Viimein lähti Sakris tallustele-

maan takaisin Krokelbyhyn. Hiukan levoton hänoli.

Mutta kun hän joutui kotiin, kuuli hän tokiilokseen, että Mimmi Byskata muuttaisi heiltä yli-huomenna: sanoi saaneensa paikan Helsingissä.

Rakastunut rampa 237

»Niinkö? Minkä paikan?» kysyi Sakris. »Minkä-moiseen virkaan?»

Mimmi tokaisi:»Kilometrikonttorissa.»»Ahaa!» huudahti Sakris. »Landtmeeterikontto-

rissa . . minä ymmärrän. Minä ymmärrän kaikki!».»Ylihallituksessa, niin juuri», vastasi Mimmi

»Minulla on nyt Helsingissä lokaalikin. Tulkaasiellä käymään, Kukkelman!»

26.

Sitten odotti Sakris Mimmin lähtöä.Itse hän ei saattanut Mimmiä kauemmaksi

kuin raitiotien päähän: ei muka joutanut. Muttaystävällinen hän oli hänelle ... ja Nelmaa pyysihän toki ostamaan Mimmille kaupungista kukkia.

Seuraavana aamuna tallusteliSakris jalleen MikkoSuomenvaaran kylään. Sangen varhain, kukkojenlaulaessa. ... ehdittyään tuskin juodakahvia, jonkaNelma hänelle totisena ja unisena keitti. Usvat lai-nehtivat vielä alangolla ... ja kuusikossa tuntuikylmältä.

Työasussaan kääpiö kulki, sääryksissään ja tal-vellinen lippahattu päässä.

Aamuinen kosteus ja kylmyys toi hänelle jolla-kin tavoin mieleen talvellisen konttailun.

Hän saapui pihisten ja ähkien perille. Aikoimennä heti ottamaan kirveensä ja sahansa etei-sestä, jonne hän oli ne jättänyt, ja lähteä työhön.Nuo työkalut olivatkin portailla. Hän mietti sitäseikkaa hetkisen ...ja laskeutui sitten kirves toi-sessa ja saha toisessa kädessä puutarhaan. Kohtajatkamaan työtä: silloin ei gulashi niinkään pe-räytyisi!

MRakastunut rampa 239

Piti ensiksi kaataa uusi puu, leveälatvainenmänty. Sen latvus tekisi varmasti kiusaa ennen-kuin pääsisi toisten puiden oksain välitse.

Sakris otti nuoran, jonka avulla hän oli viivoit-tanut veistämiään hirsiä, sitoi sen toiseen päähänsahan ja kirveen ja kapusi sitten käsillään ja räpy-löillään mäntyyn. Nuoralla veti hän perästäänsahan ja kirveen ylös. Nyt istui hän petäjässä hi-taasti päätään käännellen ... ja katsellen alasniinkuin varis, joka on pudottanut ruokapalansa.Alkoi sitten katkoa esteleviä oksia.

Täti tuli ulos ..

. Hän oli aina varhainen. Hänsanoi:

»Mitäs Kukkelmanille kuuluu? Sielläkös teolette ... Kas, tuoltahan Ramperikin jo tulee!»

»Kekä tulee?» kysyi Kukkelman.»Muudan Ramperi, jolle Mikko-herra antoi tä-

män urakan jatkamisen», vastasi täti.Sakris ällistyi. Mikä Ramperi? Ja oliko Mikko

ottanut hänet tänne?Samassa näki hän Strandbergin .

. . tunsi hänet.Suoraan metsästä, yli säleaidan, harppasi pitkäjai-kainen Gottfrid Strandberg paikalle, kantaen kir-vesmiehen laatikkoa. Hän pysähtyi tuokioksi, olivaiti ... ja huudahti sitten kovalla äänellään:

»Hyvää huomenta, Kukkelman.»»Hyvää huomenta», vastasi Sakris.Tuli hiljaisuus.»Kaunis ilma!» jatkoi Strandberg.

240 Joel Lehtonen

»Jaa, niin», sanoi Sakris. »Niin . . . saapi nähdä,jaksaako se pitää ylös sitä koko päivän.»

Muori virkkoi:»No . . . Ramperi on hyvä ja tulee kahville . . .

ja voi sitten alkaa hommansa. Kukkelman tuleekanssa kahville.»

Strandberg nauroi Sakrikselle, joka oli puussa,ja sanoi:

»Hm . . . joutilaiden herrojen hommia: koira-tarha. Tahtoi minua tänne sitä rakentamaan . . .

Ja minä tulin.»Tämä on siis totta, ajatteli Sakris.Hän katseli vuoroin muoriin ja vuoroin Strand-

bergiin .. . ylhäältä männystä, jonka oksien vä-

lissä hän oli kuin mikäkin huuhkaja: näkyi ainoas-taan sekautunut tukka, suuri pää ja kiiluvat sil-mät. Sakris piteli kiinni oksasta ja kuukotti etu-kumarassa. Ei virkkanut mitään. Mutta hänensilmänsä säkenöivät.

Gottfrid Strandberg kertoi:»Tulin tänne toissa iltana . . . Minulta loppuivat

rahat ... olin ne ryypännyt. Enhän minä sen-

tähden tullut, että olisin Kukkelmanilta karhun-nut .

. . mutta muuten vain lystin vuoksi: pistipäähäni tänne koipelehtia . . . hankkia vielä lisääpirtua. Ja tarjota teillekin. Silloin . .

. täällä tah-toivat työhön. Mitäs muuta . . .»

Sakris hiukan huokasi.»Ei rahoilla kiirettä mitään», vakuutti Gottfrid

Strandberg.

Rakastunut rampa 241

»Ne ... ne kyllä saatte», sanoi Sakris. Ja alkoilaskeutua maahan .. . Meni ammattitoverinsakanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä .

. . kuinkahänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja ky-säisi lopulta, paljonko Strandberg oli urakastapyytänyt. Sanoi:

»Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenutparisen tuhatta kalliimmaksi. Te ette usko, kuinkakovat nämä stokit on timrata ...»

»Ohoh . . . ehkä ne menevät», naurahti Strand-berg

Mikko kuului jo lähteneen Heiluvein kanssametsään.

Mitäpäs sitten: Sakris palasi työkaluineen Kro-kelbyhyn.

Niin, tyly on maailma. Entäpä sitten tuo Gott-frid Strandberg, jolta Sakris sattui hiukan lainaa-maan: heti hän nappasi palan toiselta . . . vaikkaoli itse työmies.

Julkea mies, ajatteli Sakris. Ja hän oli oikeassa:paraikaa teki Strandberg nyt, kun Sakris tallus-teli kotiin, maalaistädillepilkallisia ja sääliviä huo-mautuksia Kukkelmanista ... ja nosti sitten ras-kaan puun keveästi veistopaikalle.

27.IV Ii utta eipä Kukkelmanilla ollut hätää. Ei tällä■ • ' kertaa.

Kohtalo auttaa toki välistä köyhääkin, vaikkeitäytä ihan tarkoin hänen unelmiaan . . . enempääkuin ihmisten yleensä.

Muutaman päivän kuluttua otettiin Sakris ra-

kentamaan isonlaista heinävajaa erään maatalonniitylle .. . Helppo siellä oli, kolmen muun mie-hen toverina. Siinä tuli nyt työtä, vaikkei kovinpitkäaikaista. Se työ oli kiireellistä: niittokoneetjo ratisivat heinäpelloilla yötä päivää. Ruisrääkkänarisutteli. Heinäkuu oli hyvässä menossa.

Kaikki oli Sakriksen mielestä nyt oikein muka-valla tolalla. Ainoastaan se ikävyys koitui hänelletästä urakasta, että mamma täytyi jättää kokopäiväksi yksinään kotiin, koska työpaikkaan olinytkin sievoinen matka.

Nelmalla oli Krokelbyssä ikävä.Ikävä ... Ja kummallista koko elämä . . .

Kun hän erosi Mimmistä, käänsi hän pienet kas-vonsa poispäin ja itkeskeli. Ystävätär lohduttelihäntä, että pian saattaa Nelma tulla hänen luok-

Rakastunut rampa 243

seen kaupunkiin . . . kun Mimmi saa lokaalinsakuntoon.

Mutta nyt ei Mimmi ollut vielä ilmoittanut mi-tään .

. .!

Nelma on melkein hyvillään, että Kukkelmanviipyy kaiket päivät poissa. Rampa on näet alka-nut tulla Nelmalle häijymmäksikin.

Yksin on Nelma asunnossaan .. . Tuijotteleeikkunasta outoihin maisemiin .. . Ruohottunei-hin puutarhoihin, joissa korjataan marjoja, missäniitä on päässyt kasvamaan ... Ja tuonne järvet-tömälle alangolle, joka alkaa pölyisen maantientakana. Tai tyttö hoitelee kukkaa ... ja kuluttaaaikansa muuten miten voi: siistii yhtämittaa ka-maria . . . koristelee seinät kuvakorteilla ja kara-mellipapereilla, joita hän kiinnittää tapettiin neu-loilla ja liisterillä. Korjailee vaatteita, omiaan jaSakriksen. Sitten nekin tulevat korjatuiksi .. .

Eikä nyt ole varaa ostaa uusia leninkejä.Ensin oli Nelma käynyt yksinään vieraisillakin,

kivimies Bergmanin vaimon ja erään toisen, äskentaloon muuttaneen työläisperheen luona. Muttakun huomasi, että siellä tehtiin hänestä salaa pilk-kaa, moisesta ramman ja kyttyrän morsiamesta,jopa pisteltiin ja paneteltiinkin häntä, niin jättäy-tyi hän aivan yksin. Mokomatkin moittijat: heissäoli naisia ja miehiä, jotka kuuluivat elävän yh-dessä mikä sen tai sen pojan taikka tytön tahipunakaartilaisen elävän lesken kanssa. Muttatoista oltiin valmiit parjaamaan. Ja se oli Sakrik-

244 Joel Lehtonen

sen syytä: tietysti oli hän kertonut noille vierailleheidän keskinäisiä salaisuuksiaan. Yhä enemmänkarttoi Nelma Sakriksen hyväilyjä, kun kääpiötuli illalla kotiin.

Miten olikaan Nelma tänne joutunut!Olisipa hän saanut luokseen edes tyttösensä.Siitä asiasta ei hän vielä hiiskunut Kukkelma-

nille. Toinen olisi voinut ajaa hänet pois . . . eikäNelmalla nyt ollut paikkaa, minne mennä. Mim-mikään ei kirjoittanut hänelle mitään.

Entäpä jos Kukkelman olisi ollut edeUeen hyvä,vaikkapa olikin säälittävä ja inhoittava! Muttaminkälaiseksi hän olikaan muuttunut! Kun hänlöntysteli läähättäen ja pihisten kamariin . . . löyh-käen hieltä ja lialta: varsinkin löyhki hänen tuk-kansa, jota hän ei suostunut millään ehdolla ly-hentämään .

.. eikä jaksanut aina sitä pitää puh-

taana, vaikkapa olikin tuota kuontaloa peilinedessä kampaavinaan . . . löyhki ilkeästikuin minkäjahtikoiran karva . . . niin, kun hän löntysteli ka-mariin, alkoi hän kohta, parhaiksi loikomaan ru-vettuaan, kiusata Nelmaa pitkillä saarnoilla jaopetuksilla. Vuokraa aiottiin taas syksyllä korot-taa. Siksi sanoi rampa, että Nelman piti kovastisäästää. Puita ei saisi enää kuljettaa kunnanmetsästä: sinne oli asetettu vartijoita . . . Nelmantäytyi säästää risujakin.

Kukkelman vei Ramperille takaisin velkansa.Ja siitä asti, päästen velanmaksua kootessaan sääs-tämisen makuun, pakotti Sakris heidät, säästämis-

Rakastunut rampa 245

halusta ja puutteenkin vuoksi, syömään melkeinpelkästään leipää ja perunoita, joita kasteltiinmargariiniin. Tämä uusi voi oli Nelmasta iljetys... ja SaMkris tyrkytteli sitä hänelle kiusallaan.Silakoitakaan eivät he ostaneet kuin harvoin: ne-kin olivat kallistuneet. Sakris käski säästämään... Ja ruokapöydässä hän puhui, että oli kuullutporvarillisten väittävän nykyaikaisten työmiestenhalveksivan silakoita: parempia kaloja heille pitimuka oUa . . . aina vain herkkuja . . . Hm, pienetherkkupäivät olivat Sakrikselta pian menneet.

Nyt hän koetti kerätä omaa tupaa varten . . .

ja narisi alinomaa.Niin meni pari viikkoa. Ja Kukkelmanin työ

jälleen loppui: heinävaja tuli valmiiksi. Nytpähän nurisi entistä enemmän.

Kerran osti Nelma itselleen vaihteeksi oikeinlihaa. Sakris saarnaamaan, että liha on epäter-veellistä . . . myrkkyä ihmisruumiille! Ainoastaanalussa hän oli suvainnut Nelman syödä sellaista . . .

viattomia elukoita. Mutta viimein oli muka tullutaika totuttaa Nelma siltä tavalta pois. Oli aikasyödä tästä alkaen kehittyneemmän ihmisen ra-vintoa. Jopa pitäisi ruveta paastoamaankin .. .Sakriksen nimittäin. Siten sulaisi hänen kyt-tyränsä, ja sääret paranisivat lopullisesti. SenKukkelman tiesi: hän uskoi sen . .

.! Eikä parinviikon syömättömyys tekisi Nelmallekaan pahaa.

Siitä vasta kiusa karttui, kun rampa oli kaiketpäivät kotona ja joutavana. Puhui ja saarnasi.

246 Joel Lehtonen

Eikä käynyt enää edes ostoksilla . . . saati sittenkantoi vettä taikka pienenteli risuja. Ei, Nelmanvuoteessa hän kehotteli ... ja puhui säästämisestäja paastosta ja margariinista, mikä oli muka oi-keaa kasvisruokaa. Kalaa oli turhuus toivoa: se-kin oli elävä olento, jota oli rikos tappaa. Muttavoi, joka ei lähde eläimestä, nimittäin margariini,on puhtaasta puunmaidosta valmistettua: jonkinulkomaalaisen puun rungosta tihkuu nimittäin sel-laista makeaa ja syötävää maitoa . . .

Erään kerran hiiskahti Sakris vielä sitten aikees-taan rakentaa heille tupanen. Muuten saarnasiaina . . . kummallisia ja joutavia loruja.

Ja sitten sai hän jälleen työtä. Tosin ainoastaanpienen tällä kertaa. Mutta hyvä sekin. Siitä voiottaa sellaiset rahat, että ne riittivät pahimpiinreikiin. Työ oli näet ilkeä ja vaikeakin. Kukkel-mania tultiin noutamaan erääseen huvilaan hau-taamaan kissaa. Kissa oli kuohut huvilan aidanviereen, ison halkopinon alle, lähelle lehtimajaa,jossa herrasväellä oli tapana juoda iltakahvinsa.Sakriksen täytyi nyt purkaa sievoinen osa kor-keaa pinoa ... ja kantaa sitten kiusallinen vai-naja lapion terällä jonnekin suohon ja upottaa sesinne.

Kun Sakris niinä kahtena päivänä, joina häntätä työtä teMki, palasi kotiin, luulotteli Nelma hä-nen haisevan paitsi jahtikoiralta myöskin siltä kis-salta.

Ja sitten räätälöi Kukkelman housut jollekin

Rakastunut rampa 247

kylänpojalle ... Ja nikkaroi kauppiaalle ikkunan-kehiä .

. .

Näin oli aika mennyt ... Oli tullut elokuu.Ja alkoi sataa.Kukkelman pysytteli mieluimmin sisällä: hän

rupesi valittamaan, että hänen raajoissaan tuntuijäykistystä . . . niiden ytimissä muka sahattiin,porattiin ja jyrsittiin. Keveintä oli nyt maatalavitsalla ... ja syödä pelkkää puuroa,

Jo ennen oli Nelma kuullut ihmisiltä, että Sak-ris kulki talvella nelinkontin!

Miten voisi enää hänen kanssaan näyttäytyä . . .jos niin kävisi?

Nyt Kukkelman syytteli huonontumisestaan sitä,että hän oli Nelman ja Mimmi Byskatan mie-liksi syönyt kevätkesällä makkaroitakin. Narisi ...

vuoteella kellottaen. Nelman täytyi riisua häneltäsäärykset ja kengät jalasta ja peittää hänet . . .

siihen saarnaamaan ... ja kehumaan olevansaRasputini. Nelma joutui tästä lähtien yöksi per-mannolle. Yöllä Kukkelman pihisi ja sihisi. Hä-nen kurjasta kurkustaan kävi hengitys vingahdel-len kuin pyypilli. Ja miehen pitkästä tukasta tun-tui omituinen haju aina kamarin toiseen nurkkaanasti.

Nelma ei saanut unta. Hän kääntelehti siinä . ..

Ja ajatteli pientä tyttöään. Joskus tuli sellainenkaipaus, että hän itki.

Illat alkoivat yhä enemmän hämärtyä.Mimmi ei vastannut vieläkään mitään, vaikka

248 Joel Lehtonen

Nelma oli hänelle kirjoittanut. Pitäisi mennä kau-punkiin tapaamaan Mimmiä. Mutta Kukkelmantuntui olevan äkäinen sellaisista juoksuista.

Ääneensä itki Nelma yksinään pimeässä.Kerran heräsi Sakris Nelman itkuun. Hän nosti

päätänsä ja kysyi:»Etkö sinä ole nukussa?»Nelma nyyhkytti:»En.»Sakris kysyi:»Miksi vuoksi sinä itket?»Nelma ei vastannut.Rampa kömpi, käsillään huonekaluihin nojaillen,

sitä vaaleampaa paikkaa kohti, jonka hän huomasiNelmaksi . .

. Kokotteli isoilla kourillaan Nelmaa.Ja kysyi uudestaan, vihaisesti:

»Miksi sinä itket? Miksi et anna minun makata?»Nelma ei vastannut, vaan itki.Sakris ojenteli kouriaan. Kaikkeen maailmassa

tottuu. Nelma oli kuin sadun tyttö, jota kummal-linen ja ilkeä peikko hyväili vankinaan.

28.leima istui yksin ikkunan luona. Hän ei tui-

' jottanut ulos, vaan itseensä .. .Tyttö oli harmistunut itselleen ... ja hermos-

tunut.Hänelle oli nyt käynyt samoin kuin sen herras-

miehen kanssa.Eikö hän ollenkaan pääsisi pois häijyn ram-

man luota?Kukkelman oli nykyään työssä täällä meren-

rannalla. Oli joutunut oikeinpa jonkinlaiseksi po-moksi. Tuonne metsäiseen laaksoon, melkoisenetäälle Krokelbystä, rakennettiin nimittäin työ-väenparakkeja asuntopulan lievittämiseksi. Itserakennustoimeen ei rampa saattanut pyrkiäkään:matka laaksoon oli liian pitkä ... ja sinne olikinjo hankittu muut kirvesmiehet. Mutta täällä me-renlahdessa kellui suuri lautta hirsiä, jotka vedet-tiin täältä hevosella metsään ja tulevaan kylään.Parvi naisia oli otettu kiskomaan hirsiä ranta-äyräille ... ja Kukkelman merkitsemään vedestänostettuja tukkeja kirjaan ... ja muutenkin ikään-kuin joutelemaan työtä,

Joel Lehtonen250

Sataa hiljalleen, tihruaa . . .

Kukkelman tahtoo akkoja, jotka värisevät jajuttelevat keskenään, tarttumaan työhön. Hänheiluttelee pitkiä käsiään ja huudahtaa:

»No, remmiin nyt. Täytyy koettaa. Kyllä semenee!»

Akat eivät ole millänsäkään.Kukkelmanin on pakko itsensä näyttää esimerk-

kiä. Hän iskee pakransa hirren päähän ... ja alkaavetää. Ärähtelee:

»Nyt . . . tulkaa! Haalatkaa mukana .. . tuoltapuoshakan päästä. Hii-op!»

Muutamia ämmiä tarttuu pakran varteen. Sak-ris ja he vetävät jonossa.

Vetävät tuokion. Kolme, neljä liukasta tukkianousee maalle.

Yhtäkkiä irtautuu pakran väkä puusta. Sakrisja akkajono lentävät seljalleen. Hän kellii maassa.

Siinä naureskellaan, seisotaan.Ja sitten akat tekevät rammalle oikein kiusaa:

jättävät vetämisen kokonaan hänen varaansa . . .

ovat itse vetävinään, mutta eivät vedä. Sakrisähisee ja ähkii . . . Eipä solukaan limainen petäjämaalle.

Tai pakra irtautuu uudestaan, ja Kukkelmankaatuu taaksepäin, heiluva pakra käsissään. Siinähän kehottelee kivien välissä rannalla .

. . sattui-kin sellaiseen kuoppaan. Naiset nauravat. Jokuhuutaa:

»Niin liikuttaa jalkojaan kuin turilas!»

Rakastunut kampa 251

Toinen:»Nouse pois, kilpikonna!»Sakris harmistuu. Hänen naamansa on kelmeä

ja vihreä. Häntä väsyttää. Jalatkin ovat jälleensellaiset ... ja hartioissa on särkyä. Hänen huu-lensa värisevät ... ja suu vääntyy viistoon. Hänhuutaa:

»Akkat, teidän täytyy tottele! Jos minä suutun. . . syön ylös teidät!»

Mutta sitten hän on vaiti. Kädet herpoavat jariippuvat pitkin kupeita. Hänkin asettuu istu-maan. Katselee jörösti eteensä.

Ei hän jaksanut kiskoa näitä raskaita ja märkiähirsiä. Oli koettanut olla itse sitä tekemättä . . .

ja teettää akoilla. Silloin akat suuttuivat .. .

Nyt antaa hän heidän laiskotella. Jopa yhtyyitsekin heihin . . . puhuakseen heidän kanssaanpolitiikkaa. Ja katso: hänet hyväksytään. Hänsaa puhella ja loistaa!

Mutta kun tarkastaja tulee, haukuskelee hänkoko laumaa, ja Kukkelmania.

Eräänä päivänä kuulee Kukkelman, että nähtä-västi otetaan piakkoin uusi mies hänen paikalleentänne rannallekin. Siitä hän on hyvin ärtyisä.

Nelma on ostanut sinä päivänä itselleen uudetkengät, käydessään puodissa asioilla. Ei malttanutolla niitä ostamatta: kauniit ja uusimuotiset ken-gät! Vaikka entiset vielä olivatkin kohtalaisessakunnossa . . . niin nämä keltaiset ja korkeavartisetnauhakengät . . . niinkuin on monilla muillakin

252 Joel Lehtonen

naisilla! Siis hän osti ne kengät . . . tällaisena ai-kana.

Sakris tulee illalla kotiin ja huomaa Nelmanuudet jalkineet. Ensin ei hän virka mitään. Ei het-keen: kipristelee vain silmiään makuulavalla. Saasiihen iltakahvia ... ja Nelma riisuu häneltä mä-rät vaatteet. Nyt se on tehty ... ja rampa kelliipeittojen alla. Silhoin alkaa Kukkelman yhtäkkiäpuhua Nelmalle pahoistahengistä. Piruista, joitalentelee, kiertelee ja suhisee kaikkialla . . . tuollailmassa, siellä ja täällä. Mitkä pahathenget? Niinniin . .

. eikö Nelma niitä näe? Niitä on monen-laisia.

Sakris nousee puoleksi istualleen. Kyyröttäälavan reunalla, väärä jalka lattialle riipuksissa . . .

ojentelee ilmaa kohti kättään ja katselee valkeinapyörähtelevin silmämunin laipion nurkkauksiin.Silmissä välähtelee tylysti. Jälleen hän puhuu.Näkeekö hän tosiaan kamarissa piruja? Sakris se-littää asian:

»Semmoiset pirut vartioivat ilmassa . . . tahto-vat teketä sinulle pahaa . . . Kuule Nelma!»

Kyttyrän etusormi nousee varoittavasti pys-tyyn. Hän sanoo:

»Aina, kun ihmisellä on halu antaa vetää itsensäkiusaukseen, silloin pirut aktaavat päälle . . .Iskevät itsensä ihmiseen kiinni ... ja pisteleväthäntä ... ja kuiskuttaa hänen korvaansa houku-tussanat. Varsinkin naisen korvaan. Sillä tavallasinäkin annat houkuttaa itsesi . . .:»

Rakastunut rampa 253

Sakris opettaa:»Katso minun päälle: minä olen ilman vaati-

muksia! Elän puuron ja perunain kanssa ... jasaan tehdä työtä. Mutta naiset . . . ! Tiedätkösinä, että naiset ovat . . . harakat!»

Mitä Sakris oikeastaan tarkoitti? Kauan jauhoihän nyt piruistaan . . . niin että Nelmaa alkoi oi-kein peloittaa. Todellako tuo kummitus näki henkiäilmassa ja kamarin katossa? Niin se nyt yhä vainkuvaili paholaistensa erilaisia muotoja: toisillaoli häntä . . . toisilla ei sitä ollut; eräillä oli sor-kat ja sarvetkin: jokainen sarvi edusti erikoistapahetta. Ja muutamalla pirulla oli seitsemänkinsarvea: kun se puski jollakin sarvellaan, tarttuiihmiseen juuri siinä sarvessa piilevä paha. Näitäsarvia nimitti Sakris pahuuden runsaudensarviksi.

Lopulta sanoi rampa, Nelmaa kiusattuaan, ettänyt oli Nelma antanut turhuuden paholaisen vie-tellä itsensä:

»Tuo kenkä tuossa! . . . Uusi kenkä! Näytelläk-sesi sellaista .

. . fiini!»Siinä se nyt oli asia! Mutta Sakriksen jankutus

ei silti loppunut ... Ja hänen silmänsä kiiluivatpahasti.

Yöllä tyttö jälleen itki. Nousi joskus istumaan,ja heittäytyi takaisin vaatekasalleen. Voihki kiu-kuissaankin.

Rampa ei myöskään nukkunut: hän oli huoles-tunut, mistä saisi jälleen pientä työtä. Nyt häntiukkasi:

254 Joel Lehtonen

»Ei saa itketä!»Yhtäkkiä johtui ramman mieleen jotain sellaista,

mitä hän oli jo eräitä kertoja yksinäänkin ihmetel-lyt. Sen vuoksi hän kysyi uudestaan:

»Miksi sinä itket tällä viisiin? . . . Sano tykövaan .

.

. sano!»Hän antoi itsensä solua lattialle ... ja kömpi

Nelmaa silittelemään ..

.

»He, he, jos asia on sillä viisiin», naurahti hän,»niin ei meillä ole mitään hätää. Ei mitään .

. .!

Taikka pannaan poika byggmestarin oppiin . . .minulle . . . Hän saa tulla minun kanssa pykää-mään ylös. Sitäkö sinä itkit? No . . . saat sinä kylläpitää nuo kengät.»

Nelma myönsi. Mutta kääpiön leikinlaskulleja hakattavalle naurulle ei hän nauranut. Viimeinsanoi hän vimmoissaan:

»Mihinkä minä joudun! Kun on jo entinen!»Mitä tyttö nyt tarkoitti?Entinenkö?Kukkelman kysyi:»Mikä se on? Entinen? Vastaa minulle .

. .! Onkojotain . . . Onko? Vastaa . . . poikako?»

Tyttö nyyhki.Rampa tiukkasi jälleen:»Mikä? Suuriko? Ja kenen se on? Meidänkö?»Nelma naurahti. Hänellä oli tyttö . . . kunnallis-

kodissa.Kukkelman istui ällistelevin silmin maassa. Jos

sähkö olisi palanut, olisi Nelma nähnyt hänen kat-

Rakastunut rampa 255

selevan suu auki. Niin, hän oli kuin pilvistä pudon-nut.

Siinä nyt oli . . . hänen Nelmansa . . .!

Se . . . viaton tyttö.Sellaisesta olivat ennustukset hänelle puhuneet.

Povarirouva ... Ja unet.Sakriksen päässä vilahti kiukku povarirouvaa

kohtaan.Sitten Sakris palasi vaiti sänkyyn.Nuorta ja verratonta oli hän keväällä ajatellut.

Tirkistehyt tuohon Julian kuvaan seinälle. Ja nyt:tytöllä oli tyttö. Tyttö ei ollutkaan tyttö!

Rampa tunsi olevansa petetty.Jopa kihlatkin oli hän Nelmalle ostanut, nuo

hänelle itselleen niin narrihiset vehkeet. Ja sittenvasta oli Nelma

.

..

Ja kenenkä se tyttö sitten oli?Ehkäpä jonkun gulashin . . . Sellaisten her-

rasmiesten seuraan ryntäsi Nelma juhannuksena-kin Kyläsaarella.

Taikka. . . upseerien! Sotilaitten! Niistä ihmisten-tappajista naiset pitävät: niillä on harakankoris-teita.

Kyttyräselkä oli nukkuvinaan. Nelmakaan einukkunut.

Rampa ajatteli, että olisikohan tämä uusikaanhänen ...

Ja pitikö Sakriksen tässä ruveta vielä toisenisäksi ... varmasti vieraan. Jopatytön isäksi: märkä-nenäisen naisenalun . .

.?

256 Joel Lehtonen

Niin meni se yö. Rammalla oli tosiaan nyt huol-ta. Siksi oli hän seuraavanakin päivänä ärtynyt.Usutti Nelman kimppuun senkin viisikymmentäerilaatuista paholaista, joilla kaikilla oli omat pa-heenpiikkinsä ... ja muutamilla ryntäät koriste-tut sotamiesten kiiltävillä poleteilla ja napeilla.Ymmärrettävä epätieto ja huoli lisäsivät Sakrik-sen häijyyttä.

Hänen teki jo mieli ottaa Nelmalta kukkaronsa-kin pois.

Niin, Romeon ja Julian ajat olivat menneet!

29./""\min lupinsa lähti Nelma viimein kaupunkiin.

Hän on nyt käymässä Mimmi Byskatanluona.

On keskipäivä. Kukkelman jäi rannalle vetä-mään akkojen kanssa hirsiä maalle. Siitä Nelmavähän välittää, ettei kummitus saa kotona ruokaa,kun hän menee tavoittamaan päivällistään. Tyttöei edes ilmoittanut lähdöstään tuolle kämpyrälle.

Mimmi on ohut täällä kolme viikkoa. Sitä en-nen tehnyt turneen maaseuduUe. Muudan halko-gulashi häntä elättää, paksu ja hölmö savolainen,Nalikkaneuvokseksi haukuttu.

Mutta miksi ei Mimmi ole käynyt Nelman luona?Nelma alkaa jo käsittää jotain . . . hyvin hei-

kosti, mutta kuitenkin. Ellei hän oikein vieläkääntiedä, mikä on hyvä tai paha, niin hän aavistaatoki jo, etteivät vaarat ole hauskoja.

Sillaikaa kun Mimmi kehuskelee elämäänsä janäyttelee huoneistoaan, keittiötä ja kolmea huo-netta .

. . yhdessä on vuokralainen ..

. huoneis-toa, jonka tuo naisille antelias nalikkaneuvos onhänelle varustanut . . . sillaikaa aprikoi Nelma

258 Joel Lehtonen

omaa huoltaan. Mimmillä on salissa komea ku-vastin, josta Mimmi näkee itsensä kokonaan, javieterisänky . . . samoin salissa ... ja punainenplyyssisohva ja erikoisella pöydällä suuri porsliini-vaasi: sen on Mimmi itse maalannut. Ja vielä onruokahuone näkemättä . .. Ruokasalissa asuu Poju.Ja on kaikki, kaikki mukavuudet. Mimmi odottaanyt illalla vieraita. Nalikkaneuvos on kotonaanmaalla.

Poju juoksee tällä välin saliin ja äiti täyttäähänen suunsa karamelleilla ja suudelmilla.

Nelma valittaa Kukkelmanin häijyyttä . .. Sil-

loin Mimmi kehoittaa häntä tulemaan heti kau-punkiin: auttamaan Mimmiä kaikenlaisissa aska-reissa, joita on taloudessa. Ja seuralaiseksi ja ystä-vättäreksi Mimmi tahtoo Nelmaa itselleen .

. . Sel-lainen on rikollisten tapa: kuta peljättävämpää,sitä yksinäisempää . .

. Morfiinisairaskin etsii itsel-leen nautintoveikon ja koettaa maksaa hänen myr-kytyksensä.

Mutta Nelma ei ole paha, jos ei vielä hyväkään.Hän jo ajattelee asioita.

Mimmi Byskata surkuttelee, että hän tuli neu-voneeksi Nelmaa tuon sammakon pariin. Muttanyt jättäisi Nelma kapsäkin. Miksi hän menisienää sen vääräkoipisen hämähäkin kynsiin? Kuk-kelmanille ei tarvitsisi erotessa näyttää edes pit-kää nenää.

Sitten nuori tyttö itkee surkeudesta, vimmastaja häpeästä. Kuinka? Tuolle kilpikonnalleko

Rakastunut rampa 259

Nelma olisi ...? Tuolle karvatukulle? Sitä ei

Mimmi jaksanut edes kuvitella ... ei milloinkaan!Ei ainakaan kuvitella, että Nelma ... jos olisiollutkin sen peikon kanssa! Mutta ei silti mitäänhätää. Siihenkin Mimmi Rumfeltilla on neuvonsa.Nelman pitää vain totella, ja nopeasti. Täällä La-pinlahden puolella asuu eräs paha hyvä akka.Pitkä ja musta. Ääni karhea kuin variksen. Sepuhuu vain ammatistaan. Puoskari. Se oli aut-tanut Mimmiä. Mihin Mimmi muuten olisikaanjoutunut ..

.? Jopa monia rouva-parkoja, joillaei ole varaa, on se auttanut . . . Kun kaikki olisiohitse, muuttaisi Nelma Krokelbystä vakinaisestiMimmin toveriksi. Ikäänkuin pestinä lahjoitti ys-tävätär Nelmalle melkein uuden silkkipuseron,josta näppärä Nelma voisi pienentää itselleen oi-kein fiinin.

Tyttö tuli hyvin myöhään illalla Krokelbyhyntakaisin. Mutta Sakrispa ei laskenutkaan häntäsisään. Ei pitkään aikaan: antoi jyskyttää ovea . ..oli itse vaiti kamarissa.

Viimein kuului Nelma tiedustelevan naapuri-akalta eteisessä, oliko Kukkelman kotona. Silloinvasta avasi Sakris oven.

Rampa kyyrötti keinutuolissaan salaperäisen nä-köisenä. Ei virkkanut mitään.

Epäluulo ja huoli kaiveli hänen sydäntään. Hänmuisteli juhannusyötä ... ja hänen teki mielensäkostaa.

Siinä alkoi hän kiukutella, ettei hän ollut saa-

260 Joel Lehtonen

nut kahvia eikä ruokaa koko päivänä. Miksi eiSakris sitten itse ollut keittänyt. Mitä? Sehän olinaisten asia .

.. keittäminen . . . Heidän velvolli-

suutensa.Sakris kysyi:»Missä frouva nyt on käynyt?»Nelma ei vastannut . .

. Ramman silmät kiilui-vat. Hänen kasvonsa näyttivät kelmenevän. Hänhaukkui epämääräisin sanoin Nelmaa . .

. kuljek-sijaksi, yölepakoksi. Ja viimein vaati hän tiukastitietää, missä Nelma oikeastaan oli käynyt.

Tyttö aikoi jo näyttää Sakrikselle Mimmin anta-man puseron, joka oli mytyssä tuolilla. SilloinSakris luisui alas keinumasta ja avasi riuhtoenitse tuon mytyn. Vai Byskatalta Nelma oli tämänsaanut! Missä se aatelisfröökinä sitten asui? Nelmailmoitti osoitteen. Hyvä on; Sakris koetti painaasen muistiinsa.

Mimmin luona siis Nelma . ..! Sellaisen . . . kel-

vottoman. Sakris epäili. Yhtäkkiä hän tiuskasi:»Sotamiesten kanssa sinä olet ohut! .. . Käve-

lemässä . . . Esplanaadilla . . .»

Hän jatkoi uhkaavasti:»Sotamiesten flikka sinä olet!»Ruokaa ei rampa tahtonut: kun ei kerran ollut

saanut aikanaan, niin .. . Hän oli suunnattomanitsepäinen. Tyhjin vatsoin vetäytyi hän makuulle.Nälkäänsä hän ei paljoa muistanut. Mutta vieläsoluttautui hän maahan ... ja meni kaivelemaanNelman vaatteita. Löysi kukkaronsa. Katsoi,

Rakastunut rampa 261

oliko siihen tuUut lisää rahoja. Melkein entinenmäärä siinä oli . . . Kummallista! MinnekähänNelma oli pannut ansionsa, jos oli niitä kaupun-gissa saanut? Ehkä ostanut tuon puseron?

Nelma makasi nurkassa, kasvot pielusta vasten.Hän itki. Sähkö paloi yhä, koleassa ja ummehtu-neessa kamarissa, koska tulta ei oltu poltettu tänäiltana uunissa. Ulkona oli pilkkoisen pimeää. Sadeporisi ja helisti vesikourua. Annansilmästä ti-pahti lattialle ruskettunut kukka.

Nelman itku oli voihkinaa. Rampa kohottausipitkien käsivarsiensa varaan, hän huusi:

»Suu kiinni siellä! Miksi nainen ulvoo!»Ja kuitenkin tuntui kyttyräseljän sydämessä

sääliä. Silti ei kiukku siitä sammunut. Epäilyskiusasi. Olihan Nelma kertonut, että hänen äitin-säkin oli ollut sellainen . .

. Ehkä siis Nelma itse-kin ... Ja tietysti hän oli sellainen!

Sääli taisteli rammassa ilkeyttä vastaan. Jäl-leen lähti Sakris Nelman luokse, käsillään tasapai-noa pidellen; hänen jalkansa olivat kovin arat.Hän lähestyi tukka kasvoilla. Työnsi tukkansaohimoille .. . Isot kourat ojentuivat. Nelma eisysännyt pois tahmaista kättä, joka kosketti hä-nen olkapäähänsä.

»Miksi ulvot? Sano nyt minulle!» pyysi Sakris.Tyttö uikahti vihastuneella ja epätoivoisella

äänellä:»Mihinkä minä sen panen? Tämän uuden! Minä

menen järveen!»

262 Joel Lehtonen

»Tarkoitat, mereen», sanoi Sakris. Sitten hän olivaiti ... ei tietänyt, mitä tehdä.

Niin, minnekäpä itse vaivainen rampa sen pa-nisi? Aika oli kallis ... ja työttömyys kuului li-sääntyvän.

Sakris oli polvillaan Nelman vieressä. Hänenkouransa hapuilivat tytön hartioita ikäänkuin niitäsilitellen.

Nelma odotti. Mieluummin olisi hän elänytvaikka Sakriksen kanssa kuin . . . Jos Sakris olisiollut edes siivo.

Se hirveä akka ..

.

Sakris sanoi kyllä:»Älähän niin .

. . Älä ole semmoisessa hädässä ..»

Mutta tukea ei hän tytölle tarjonnut.Eikä Nelma sitten enää selitellyt. Hän tukeh-

dutti itkunsa, painoi suunsa pielusta vasten. Ai-noastaan hänen selkänsä hytki. Pukimissaan hänyhä makasi.

Rampa jätti hänet siihen ja meni sänkyyn.Mutta hän ei nukkunut. Epäluulossaan ajattelihän:

Se vielä menisi, jos se oli hänen oma vekaransa.Mutta Nelmahan saattoi pettää häntä . . .

Pitäisi mennä povarin luo antamaan ennustaa,miten oli asianlaita . . .

Mutta povarikin pettäisi . .. jälleen.

Tällainen oli Kukkelmanista hävytöntä! Miksitämä vääryys .hänelle . . . Sakrikselle, joka oli ainasaanut kärsiä?

Rakastunut rampa 263

Aina kärsiä . . . ohut kipeäselkäinen jarampa . . .

pienestä saakka ... Ja saanut kestää vääryyttä-kin, pahojen ihmisten julkeutta ... Ja muuta . . .

Sinä yönä Sakris alkoi taas miettiä kohta-loaan.

Miettiä ... ja kirota syntymistään. Syntymis-tään ja . .

. kelvotonta äitiään . . . naista.Tuli uusi päivä. Sakris paloi halusta mennä ker-

tomaan asiaansa jonnekin .. . Naapureille. Esi-merkiksi kivimies Bergmanille, joka asui yhäullakkotötterössä. Hädässä ja neuvoton hän oli,raukka; sellainen juoni häntä uhkasi: joutua vas-taamaan ehkä muiden tekosista. Mutta sitten hänepäili tulevansa nauretuksi ... ja jätti sen aikeen.Puoleen päivään hän nyt makasi peitteissään, eimennyt työhön. Aprikoi ratkaisua ... ja epäiliNelmaa. Illalla vasta, kun hämärä oli verhonnuthuvilakylän polut ja tiet, hän aikoi muka työhön.Oli sumuista ja sateista. Mitäpä nyt enää työhön?Työpäivä oli jo loppunut. Sakris kuljeskeli siellätäällä kylässä, pimeillä poluilla, jonne sähkölamp-pujen valo pihlajien ja kuusten välistä valtatieltätuskin pääsi kiilumaan.

Minkälainen olikaan kohtalo Kukkelmanille!Kotona kertoi hänelle Nelma, itkemättä ja hal-

veksien ja kuitenkin ikäänkuin säälitellen, minkäneuvon Mimmi Byskata oli hänelle antanut.

Sellainen kuului olevan välistä vaarallistakin.Rampa aprikoi, haroi tukkaansa . . . Hän äh-

käili ja pihisi. Vaarallista! Mutta . .. mitäpä hän

264 Joel Lehtonen

voi . .. tässä köyhyydessä? Neljän päivän kuluttua

kuului loppuvan myöskin se hirsien maalle onki-minen.

Ramman täytyi suostua.Hän sanoi kyllä luulevansa, että jotkin pirut

kiusasivat häntä.Mutta vielä tarvitsi Nelma rahaa tuolle kau-

healle akalle. Nelmalla ei ohut muuta kuin kaksi-kymmentä markkaa. Rampa huokaili ... ja lu-pasi hankkia rahat. Mutta mistä kummalta hänne saisi? Aivan totuuden mukaisesti ei tästä hir-sien numeroimisesta ja onkimisesta lähtisi enääpaljoakaan ... ja nekin vähät menisivät ruokaanja kahvi-kultaan. Pitäisi viedä jotain Helsinkiinpanttikonttoriin . . . ehkä piilu ja sahat ja höylät... ja muut rakennusmestarin työkalut. Sen te-kisi Sakris . . . oikein kernaasti.

Mutta Sanelma Kinnusehakin oli keinonsa. Hänsanoi:

»Viedään sormus sinne.»»Sormus? . . . Naimasormus?» toisti rampa.»Niin. Minkäpä sille mahtaa», vastasi Nelma.Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäi-

siinsä ja lähti Helsinkiin. Vei kaniin kultasensasormuksen.

30.Oanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapin-

lahden akan luota. Hän oli kovin kalpea.Sakriksen mielestä niinkuin kynttilä. Hän oli sai-ras .. . Sakris sijoitti hänet vuoteeseen. SiinäNelma lepäsi . . . Hiki pisaroi hänen pienellä ot-sallaan.

Nyt ei Nelma jaksanut kantaa edes halkosylystäsisään. Ramman täytyi häntä auttaa. Työkin oliKukkelmanilta jälleen loppunut.

Kukkelman ajatteli sitä mustaa ja karkeaa ak-kaa, josta Nelma hänelle tässä kertoi. Ja kun hänsitä ajatteli, heräsi hänen mielessään ikäänkuinsalaperäinen kauhu. Tuntui kuin jotain mustaaolisi ylhäältä laskeutunut hänen päällensä

... jo-tain sellaista, joka tahtoi hänet rusentaa ja tukeh-duttaa.

Tyttö voihki; haparoi sormillaan kellertäväätukkaansa. Sakris istui lähellä ja silitteli hiljaasitä kosteaa, ohimoilta kiharaa tukkaa. Tyttöpelkäsi nyt jäävänsä kituvaksi koko iäkseen. Sel-lainen se Mimmin hyvä akka oli.

266 Joel Lehtonen

Rampa ei hiiskahtanut mitään .. . Hän istuiyhä maassa, jalkaterät ristissä allaan, hiukset rii-puksissa . . .

Tuokio ... ja hän sysäsi kouransa povelleen jakaiveli rintaansa: tuntui näet siltä kuin hänen rin-nassaankin olisi ohut jokin kasvannainen . .

. sa-moin kuin kyttyrä seljassa. Mutta tämä muhkuoli sisällä eikä pinnassa. Ja sitä alkoi särkeä jakivistää paljoa pahemmin kuin hartioille kasaantu-nutta; se pyrki puskemaan ulos, mutta ei päässyt.Sitä pakotti kuin jonkinlaistasyöpää. Hän ei virk-kanut mitään. ' Hän vain ähkäili itsekseen .. .

Katseli salaa Nelmaa.Hän oli tehnyt Nelmahe pahaa.Niin, tuntui kuin hän olisi tehnyt jonkin rikok-

sen.Meni päiviä. Nelma toipui. Silloin oli ram-

masta kuin olisi se musta, joka laskeutui hänenpäällensä, nyt hiukan kohonnut: tuo raskas käsi ...

Jostakin hyvin korkealta ja hyvin pimeästä oli sehänen päälleen pusertunut . . .

Mutta sitten Nelma jälleen sanoi, että musta akkaoli hänet pilannut.

Niin hän sanoi, ja rampa näki käden jälleen sel-vempänä. Se oli kuin jättiläisen kämmen. Sepainui alas ... ja litisti häntä. Sakris supisi ikään-kuin itsekseen:

»Katti leikkii hiirellä.»Nelma kysyi, mitä hän supisi. Sakris ei vastan-

nut.

Rakastunut rampa 267

Nelma . . . poloisen ramman nuori Julia!Keskenään eivät he jutelleet enää melkein mi-

tään . . . Pelkästään kahvista ja vähäisistä ruuista.Mutta sitten kysyi Nelma kerran, ikäänkuin

toisissa ajatuksissa, kuinka oli käynyt Sakriksenaikomuksen rakentaa sitä mökkiä. Sakris vastasi:

»Jaa ... se ...? Nyföraikaan ... ei siitä voi-

kaan tulla mitään. Kertovat, ettei niitä palstoja.. . annetakaan kymmenen pennin edestä. Minäolen asiaa kysynyt. Torppareille jaetaan maat.Mutta heidänkin täytyy maksaa niiden edestä.Mistä voisi sellainen, kenellä ei ole yhtään rahoja.

. . tuota kirottua kultaa . . . voisi ostaa itselleentomtti? Tämä tyyris aika. Ei sitä tiedä ... eitiedä . . .»

Siihen se puhe jäi.Silloin oli iltapuoli.Illalla lähti Nelma Helsinkiin .. . Pyysi rahaa

ja sai. Sanoi menevänsä Mimmin luokse.Mutta sinä iltana ei hän tullutkaan takaisin.Eikä seuraavana aamuna.Eikä senkään päivän iltana.Ensin suunnitteli epäluuloinen ja kiivas rampa,

että kun Nelma palaisi, ei hän tosiaan päästäisihäntä sisään. Koko yön saisi Nelma olla ulkona.

. . väristä kylmässä . . . vaikkapa liiterissä.Niin olisi Sakris tehnyt. Mutta Nelma ei tullut.Harmissaan keitti rampa itse ruokansa ja kah-

vinsa.Ruokavehkeet . . . kattila ja kupit, pyyhinliinat

Joel Lehtonen268

ja kaikki . . . joutuivat töhryiseen kuntoon. Niistäoli vastusta . . . niinkuin ennen muinoin.

Missähän se Nelma viipyi?Missä se juoksi?Sakris tuli levottomaksi .

. .

Lopulta hän joutui tuskaan. Minnehän Nelmaoli mennyt? Oliko hänelle . . . sattunut jotain pa-haa? Se myrkyttävä akka oli . . . saattanut tap-paa hänet.

Rampa odotti. Hänelle tuli ikävä, polttava jahaikea. Ei maistunut enää kahvikaan.

Ja samalla se jättiläiskäsi taivaasta taasen las-keutui hänen päälleen. Sakris näki sen: se oli suurija musta. Nyt sen sormi kohosi ... ja se uhkasihäntä. Miksi se sillä tavoin varoitteli?

»Rasputini», kuuli Sakris kamarissaan äänen.Hän kuunteli. Itsekö hän puhui? Mutta hän hei-lautti hiukan kättään ja karkoitti sen äänen kor-vastaan.

Sen sijaan tukisteli hän keinutuolissa, sillä la-valla eihän nyt voinut kellottaa, ylös seinällä ole-vaan, koreaan kuvaan ... Ja varsinkin somiinpostikortteihin, joita Nelma oli kiinnitellyt tuonison kuvan ympärille tapettiin. Hän ajatteli itsek-seen:

Nelma, missä sinä olet? Oletko vaarallisessapaikassa? . . . Jos olen tehnyt sinulle pahaa, niintahdon sen maksaa. Uskollinen tahdon olla ainasinulle. En minä milloinkaanhuoli toisia naisia . .

.

toisia akkoja. Sinä olet kaikista parhain. Ja se

Rakastunut rampa 269

mökki . .. täytyisi jollakin tavalla rakentaa! Nel-

ma, mitäs siitä sanot, kun sinulle tehdään oma ka-mari ... ja keittiö . . . Jos saadaan rahaa . . .

Sitten jatkoi hän ääneensä, muistellen mennyttäkesää, joka oli niin lyhyt:

»Se oli aikaa, se. Kelpasi moijata. Mutta nyt . ..»

Missä ihmeessä Nelma?Oliko hän kuollut puoskarin kynsiin? Rampa

näki hänet ihan kuolleena. Hän huudahti:»Mutta jos sinä kuolet . .

. Nelma . .. niin en

minä tahdo enää elää! En, minä en voi elää.Minä menen sinun haudallesi ... ja kuolen siihenniinkuin koira. Makaan siinä öitä ja päiviä .. .

ja kuolen kuin koira.»Neljäs päivä oli jo loppunut. Rampa oli tallus-

tellut maantielle asti katselemaan, tulisiko Nelma.Ja siellä odotellessaan tallustellut niin paljon, ettähänen täytyi nojautua käsiinsä, kun hän erästäjyrkkää polkua palasi kotiin: niin ilkeästi kiusasijaloista. Sitten hänehe tuli oikea hätä.

Hän itkeskeli kamarissaan yksinään.Missä on Nelma . . . kun ei tule kotiin?Siinä hän huomasi, että Nelma oli vienyt vaat-

teensakin mennessään; ramman käydessä ulkonaoli pistänyt tavaransa myttyyn. Ahaa! .. . Senkadun, jonka varrella Mimmi Byskata asui, Sak-ris vielä muisti. Seuraavana aamuna hän ajelipartansa ja suki hiuksensa, lähti Helsinkiin. Nel-malla oli hänen kukkaronsa. No, mitäpä siitä.Sakris lenkuttaisi jalkaisin. Satoi vettä, tiet likai-

270 Joel Lehtonen

set. Torille ajavien maalaisten kärryjonot räiskyt-tivät rapaa hänen päällensä ... Ja muutamat isän-nät ja maitomuijat kääntyivät istuimellaan kat-soakseen taakseen rampaan, ja eräät huusivat:

»Joulupukki!»Viimein joku muija sanoi:»Tule ookaamaan!»Sakris kömpi käsiensä avulla rattaille. Kau-

pungissa hän jälleen käveli. Kyseli Mimmi By-skataa monessa talossa, ja löysi lopulta numeron.Seisoi kello yhdeksän aikaan Mimmin ovella jasoitti kelloa. Mimmi itse aukaisi, aamuvalkeissaan,väljässä mekossa, ja tukka sekaisin.

»Voi, pikku Kukkelman!» huudahti Mimmi. »Kat-sos vain! Tule, Nelma, tänne! Mutta hyi, kuinkamärkä! Saatte kahvia. Nelma on kyllä täällä.»

Nelma makasi salissa . .. siellä haisi kauheasti

tupakalta, ja pöytä oli laseja täynnä. Tyttö ko-hotti päätänsä, mutta kääntyi sitten rampaan se-lin. Mimmi sanoi imelästi:

»No, Nelma-kultaseni! Etkö nähnyt: Kukkel-man, sinun sulhasesi.»

Nelma katsoi viimein paremmin Sakrikseen . ..

joka alkoi häntä torua: suuressa levottomuudessaoli Nelma häntä pitänyt; ja mitä teki Nelma täällä,tässä huoneessa? Kukkelmanin mieleen vilahtivatne herrat, jotka hän oli nähnyt Kyläsaaressa Nel-man kimpussa ... ne naureskelevat ja rähisevät. . . rentut. Hänen sisunsa rupesi kiehumaan. Hänsanoi:

Rakastunut rampa 271

»Missä sinä olet ollut? Täällä . . . tietysti! Minäen ole saanut ruokaa .

. . enkä kaffea. Enkä olevoinut hakea työtä. Minä, jolla on sinusta ans-vaari ...»

Mimmi nauroi.Sakris jatkoi.»Niin, minulla, minähän olen hänelle . . .»

»Sulhanen, sulhanen!» nauroi Mimmi.»Olkaa te hiljaa . . . Rumpelfelt!» huudahti Sak-

ris. »Te .. . niin, sinä juuri! Harakka on sinunnimesikin. Kyllä minä sinut tiedän. Niin, Nelma:onko tämä kaunista; lähteä sillä tavalla pois?»

Nelma oli noussut istumaan ja sanoi:»Mene nyt kotiisi, Sakris, en minä tule luoksesi

enää.»Tyttö katsoi Sakrikseen hiukan pelokkaasti,

mutta päättävästi. Niin päättävästi, että rammansilmät suurenivat ... ja sitten ne alkoivat ikään-kuin rukoilla Nelmaa. Mutta Nelma kääntyi hä-neen jälleen selin.

»No, eihän nyt noin, lapsukaiset», huudahtiMimmi. »Tarjotaan toki Kukkelmanille kahvit.»

Sakris ei tiennyt, mitä vastata, mitä puhua.Mutta hän vimmastui Mimmille ... ja sitten hänmeni ulos.

Nelma . . . Nelma oli lähtenyt häneltä . . . eikäsanonut enää palaavansa.

Kaiken päivää kuljeksi rampa kaupungilla . . .

ruhjovaan väsymykseen asti. Kömpi johonkinkansankeittiöön, tilasi ruokia .

. . muisti, ettei hä-

272 Joel Lehtonen

neliä ollutkaan rahaa ...ja hiiviskeli tiskin ää-restä. Mietiskeli pihalla. Kulki taas kumarassa.Ei kuullut koululasten pilkkahuutoja. Seisoi sit-ten jälleen eräässä kellarikahvilassa, nojaten jalepuuttaen vaivaista selkäänsä pöydän reunaan:istumapaikkoja ei täällä ollut. Mietiskeli siinä,silmät vetisinä. Kapusi uudestaan kadulle. Jakömpi sitten puistokäytävän penkille.

Illalla hän ilmestyi Mimmi Byskatan oven taakse.Siellä oli nyt remua, naurua, äänten porinaa. Jokuherra heilui pystyssä, lasi kädessä. Lasi läikähti,Mimmi pudisteli hameitaan.

Nelma istui erään miehen polvella.Mimmi vei Sakriksen kainaloista kiskoen saliin.

Herrat purskahtivat raikuvaan nauruun. Sakrisei mitään kuullut. Hän ähisteli Nelmaa, joka eiedes piiloutunut.

Rampa ei voinut uskoa silmiään .. . hän hierus-

teli niitä ja katseli. Nelmako tuossa .. . tuollai-sena?

Nelma ... pettänyt hänet? Pettänyt . . .

Hänet, Sakris Kukkelmanin!Ei, sehän oli mahdotonta!Rampa tallusteli lähemmäksi, aivan Nelman

eteen. Katsellakseen häntä. Ja äännähti hiljai-sella, narisevalla äänellä:

»Mikä tämä on? Eihän ... ei tämä ole tosi ..

.

Minä tahdon kosketella sinua, Nelma.»Kukkelman ojensi pitkän ja vapisevan kouransa.Nelma sanoi:

Rakastunut kansi»a 273

»Menkää nyt vain pois, Kukkelman. Te hassut-telette.»

Ja hän pelkäsi Sakrista, niin mielettömät oliramman silmät.

Mimmi nauroi makeasti.Sitten myöskin Sakris alkoi nauraa, lyhyesti ja

hehettäen. Hän katseli herroihin, sanoen:»Ei mitään ... en minä teke mitään pahaa teille.

Hyvä on. Minä kiitän teitä. Minä kiitän! MuttaNelma!»

Nelma hypisteli ohimotukkaansa. Hän huu-dahti:

»Pois tuon voisi ajaa. Hulluksi hän tekisi ihmi-sen . .

.»

Miesten kummaksi ojensi rampa heille kätensäja sanoi:

»Ei se mitään. Minä menen. Kiitän .. .»

Ja sitten hän meni naureskellen ulos.Minne?Alas portaita .. . Sumu hälveni ulkona ... ja

tähtiä kiilui taivaalla. Rampa ei huomannut,oliko yö vai päivä. Raivoisasti temmelsi hänensisässään. Hän ei nähnyt syttyneitä sähköjä, eituntenut ilman kosteutta . . . tahi tietänyt, ettähän kompastui talon portilla ja istui nyt siinäkivistöllä . . . istui pitkän aikaa. Hänen päässäänhumisi ja kohisi, hänen silmänsä samenivat.

Niin hän istui siinä . . . työnsi kouransa hiuk-siinsa . . . Nyt silmät kipenöivät, ja hän alkoi pur-kaa suustaan vhä toistamiseen:

Joel Lehtonen274

»Ahhah, se voro! Se petturi ...»

Monella rumalla nimityksellä mainitsi hän Nel-maa.

Sitten hänen piti kävellä. Raivo ajoi häntä.Väsynyttä ruumiistaan ei hän muistanut. Keskelläkatua antoi hän ajoneuvojen kiitää suoraan itseäänkohti, koettamatta päästä pois alta. Issikat huu-sivat hänelle jotain . . . kirosivat. Hän naureskeli:hänestä oli hauskaa, että aiottiin ajaa hänen pääl-lensä. Antaa tulla vain .

..!

Kun sen tekisivät, makaisi hän siinä kasassa . . .

onneton ihminen.Sakris tallusteli poikki uuden kadun . . . Joku

huusi, että hän oli paljaspäin. Niin, hän huomasihattunsa jääneen Mimmin eteiseen. Siinäpä syy,jonka vuoksi hän saattoi nyt vielä mennä Mimminasuntoon: näkemään oikein tarkkaan, kuinka senasian oli.

Eihän ollut mahdohista, että Nelma oli istunuttuon miehen polvella! Hänen Nelmansa.

Jälleen mainitsi Kukkelman siinä Nelmaa ru-malla nimityksellä. Kääntyi ... ja kiiruhti kön-tystämistään. Pureskeli hampaitaan niin ettäohikulkijat sen kuulivat. Tuli huohottaen ja kä-histen Mimmin portaille. Tarttui porrasaskelmiin jakonttasi ylös. Ovi ei ollut vielä lukossa, vaan seoli jäänyt Sakriksen mennessä auki. Sakris työn-tyi eteiseen. Häntä ei huomattu .. . hän seisoisiinä ja katseli. Omin silmin hän näki uudestaan,että Nelma oli petturi.

Rakastunut rampa 275

Huudeltiin, että täällä juotiin muka Nelmankihlajaisia.

Pettänyt oli Nelma hänet. Hänet: kuinka se olimahdollista!

Sakris lähti pois. Hänen täytyi lyödä kätensäkynnet rintaansa, repiä auki liiviensä napit . .

.

niin kipeästi raateli häntä rakkaus. Hän ei ym-märtänyt, miksi hänelle näin oli tapahtunut ...

.

Teki mieli tappaa .. . tappaa kiduttamalla. Olisimentävä jälleen sisään . . . piiska kädessä. Poljet-tava tuota kaikkein kelvottominta anturoilla .

. .

Naiset: aina naiset ...! Harakat: rahan näke-

vät, heti se pitää heidän saada . . .

Ja eikö hän ollut kohdellut Nelmaa . . . kuin isä?Heh .. . siitä huvilasta ei tullut ... Mutta jos Nelmavain olisi jaksanut odottaa . . . malttaa mielensä,niin . . .!

No, Sakris oli ohut kova ..

. vaatinut säästä-mistä. Mökkiä varten!

Hän oli ottanut kerran pois kukkaronsakin . . .

Niin . . . hän oli tahtonut Nelmaa opettaa.Siitä Nelma . . .

Nyt: rakennapa huvila!Ei, Sakris hylkäisi Nelman! Potkisi hänet to-

siaan ulos . . .

Mutta olihan Nelma sanonut, ettei hän Sakrik-sen luo enää koskaan tulisi. Ei koskaan!

Sakris huokasi. Ja kyyneleitä tipahti hänenposkilleen. Hän istahti katukäytävän reunallelyhdyn juurelle .. . isolla kadulla. Tuntui kuin

276 Joel Lehtonen

jokin hirmuinen paino olisi musertanut hänen sel-käänsä; mutta se paino oli sisällä, rinnassa.

Tyttö oli syyttänyt häntä siitä, että oli tullutkituvaksi koko iäkseen.

Sakris katseli taivaalle. ' Hattu kierähti hänenpäästään, joku kulkija työnsi sitä jalallaan syr-jään. Muutamia usvaisia pilviä leijaili. Tähdetkiiluivat . .

. omituiset tähdet. . .

Ne tähdet olivat Kukkelmanista kuin pahain-henkien silmiä. Kylmiä ja armottomia silmiä.

Ja tuntui niinkuin olisivat tähdet kiristeheet ham-paitaan . . .

Sitten laskeutui ylhäältä jättiläismäinen ja mustakäsi. Se painoi häntä ... Itse taivas rusenteli häntä.

»Mitkä pahathenget nämä ovat?» mutisi rampa.Poliisi tuli siihen, kysyi, miksi hän istui katu-

käytävällä, oliko hän kipeä. Ja käski hänen sittenlähteä liikkeelle.

Rampa konttaili ja köntysteli Sörnääsiin päin.

31.

Syksy oli tullut. Suurilla alangoilla Krokelbynympärillä liikkuivielä joskusvankkureita, joilla

kauraa korjattiin talteen. Tuolla saroilla olivatperunat yhä maassa, mutta pakkasen mustiksi pu-remina. Huvilain taikka pienten töllien pihoilla re-hentelivät kaalit korkeina ja sinivihreinä, lerpat-tavin lehdin, jotka olivat isot kuin norsun korvat jaisonivat syksyn sateissa päivä päivältä.

Satoi, satoi. Vuoroin puhalsi raju tuuli ja vuo-roin kohosi mereltä sumu, mutta sekä tuuli ettäsumu toivat mukanaan sadetta.

Koivut ovat nyt keltaiset. Ne näkyvät, nuo pit-kät ja heiveröiset, räikeinä havumetsistä. Pihlajatpaistavat punaisina ja kirjavina.

Alkaa tuulla yhä enemmän. Meren ylitse lentääviuhuva myrsky, kattoja jymisyttäen, puita not-kistaen, puhelinpylväitä kaataen . . . syksyinenmyrsky, joka repii koivuista kullankeltaiset lehdetjaraastaa vaahteroilta niiden veripunaiset vaatteet. . . karisuttaa kalliot täyteen mäntyjen kuivuneitahavuja . . .

278 Joel Lehtonen

Ja sataa, aamusta iltaan. Tummuneen taivaanakkunat ovat avoinna, vesi virtaa kohisten mäen-rinteitä, liottaen maantiet yhdeksi ainoaksi, tah-maiseksi savivelliksi . . . paisuttaen kesällä kuivu-neet purot lammikoiksi, jotka purkautuvat ojiamyöten Vantaaseen. Kylmänä ja sameana vierit-tää Vantaa laineitaan merta kohti, yhtä kylmää jasekaisen näköistä kuin se itsekin.

Joskus lakaisee myrsky vielä taivaan tyhjäksipilvistä, kiireesti ja hätäisesti; silloin näkyy ilmo-jen sinisyys, mutta ikäänkuin tummana, vaillalämpöä ja auteretta.

Ainoastaan muutamat vaahterat enää kuultavatpunertavilta. Nekin tulevat ruskeiksi.

Joku syysfloksi kiiluu kirpeässä punassaan tuollal.errashuvilan puutarhassa.

Tuokioksi pyyhki tuuli taivaan puhtaaksi. Sit-ten kohoaa ilmanrasmalta jälleen pilvistö niinkuinmärkä vaate. Maailma pimenee ... Ja sataa.

Välistä on hiukan tyyntä. Usva painaa laakso-jen povea . .

. ikäänkuin imee maata . . . imee siltäviimeisen lämmön . . . palelluttaa loputkin kas-vit. Kylän pelloilla haiskahtaa lakastuneilta kaa-liksilta ja mädänneiltä perunanvarsilta. Sittenkylmenee ja raikastuu, kunnes tulee usva, jokaviiltää läpi luiden ja ytimien.

32.

/"^\n lokakuu. Tyttö ei tullut ramman luokse ta-kaisin.

Nelma jätti hänet. Ja muutenkaan ei hänenelämänsä toden totta ole helppoa.

Ainoastaan suurella vaivalla, tavattomasti aja-tuksiaan ponnistaen, uskoi Sakris viimein . . . ettäpetos oli petos . . . että Nelma oli vetänyt häntänenästä: lähtenyt hänen luotaan ainaiseksi.

Silloin ei Sakris sietänyt olla kotona . . . yhtäk-kiä synkäksi ja surulliseksi muuttuneessa kamaris-saan. Hän oh aprikoinut siellä asiaa, mitään syö-mättä. Ulos täytyi hänen nyt väkisinkin tunkeu-tua, vaikka sääret ja selkä olivatkurjassa kunnossa.Täytyi lähteä tapaamaan ihmistä, jolle olisi puhu-nut tästä petoksesta. Niin oli hänen alussa.

Minne nyt mennä? Peltiseppä Savolaisenkoluokse? Sakris oli kuullut hänen muuttuneen, yhärikastuessaan, merkillisen porvarilliseksi. Olivatkertoneet Sakrikselle, ettei hän enää suvainnut en-tisiä tuttaviaan . . . vaan haukkui heitä punikeiksija mahtaili. Mitä oli onnettomalla tekemistä sei-

280 Joel Lehtonen

laisen ihmisen kanssa? Hänellekö valittaisi Sakris,jonka asiat olivat niin hullusti.

Mutta köyhää kivimies Bergmania puhuttele-maan konttasi hän ylimpään kerrokseen eräänälauantaina . .

. ilmaistakseen hänelle katkeruuten-sa ja surunsa. Olihan Bergmanilla itselläänkin . .

.

ilkeä akka: komenteleva ja ärhentävä. Nyt eiakka sattunut olemaan kotona. Mutta Bergmankuunteli Sakrista melkein ilveilevän näköisenä .

..

Naurahteli hänelle ... ja alkoi sitten kertoa mat-kustelleensa etsimässä töitä, sekä junalla että jal-kaisin. Töitä ei ollut täällä saatavissa . .

. edes hä-nellä, sellainen oli aika . . . Yhä lisääntyi kaikenelämiseen tarvittavan kalleus. Bergman oli ala-kuloinen ... ja aprikoi, pitäisikö tästä sittenkinlähteä Venäjälle. Mutta siellähän kuului olevanvielä hullumpaa kuin Suomessa.

Sakris ei vielä silloin tällaisia seikkoja oikein aja-tellut. Eikä Bergman tuntunut välittävän hänenasiastaan. Muita läheisiä tuttuja ei Sakriksellapaljon ollutkaan; ainoastaan etäisempiä . .

. muttane asuivat loitolla Sakriksen mörskästä . . . hän eiolisi jaksanut tallustaa heidän luokseen, eikä varsinvoinutkaan, kun ei vakituisesti niissä käynyt.

Mutta kompuroidessaan rauhattomana pitkinkylää ja tullessaan Krokelbyn pienen ja suippo-tornisen kappelikirkon lähelle, näki Sakris kirkonaitovierellä ukon, jota pidettiin yleensä tylsäpäi-senä. Mies istui maassa ja kalvoi jotain kerjää-määnsä leivänpalaa ... ja mutisi itsekseen tolkut-

Rakastunut rampa 281

tornia sanoja. Kukkelmanin piti nyt ehdottomastisaada puhua. Niinkuin sanottu, tämä tapahtuialussa: Sakris oli ollut Nelmasta erossa vastaviikon päivät. Sakris pysähtyi siis tylsäpäiseneteen ... ja alkoi haukkua hänelle naisia. Kertoi,minkälainen nainen hänellä oli ollut: varastanut hä-neltä . . . karannut ... ja petkuttanut hänet. Sak-ris naurahti:

»Kun menet naisen luokse, niin älä unhota ottaamukaasi ruoskaa, se on viisaan Sara Hustan pu-hetta.»

Rampa puhalsi halveksivasti hampaittensavälistä. Ja sitten hän piteli ohimoaan niinkuinsitä olisi kauheasti särkenyt. Hattunsa otti hänpäästä ...ja lähti nyt vaivaloisesti horjuilemaanpois ukon edestä, joka ei ollut vastannut hänellemitään eikä katsonutkaan häneen: mutisteli vainpalaa suussaan ja supatteli itsekseen järjettömiä.

Sillä tavalla sai Kukkelman kertoa asiastaan.Mutta ei sekään helpoittanut. Kotonaankin hänsoimasi Nelmaa itsekseen yhä rumilla ja törkeillänimityksillä.

Hänen oli aivan mahdotonta ajatellakaan uusiatöitä. Ei hän olisi jaksanut edes syödä . . .jos hä-nelle kuka olisi ruokaa tarjonnut.

Kahdesti kävi hän sitten Helsingissä, Nelmaatavatakseen. Aikoi pyytää häneltä anteeksi .. .

taivuttaa tyttöä tulemaan luokseen takaisin.Niin kaunista ja siivoa, puhdasta ja palvelevaista

kuin Nelma ei hän ollut koskaan ennen tuntenut.

282 Joel Lehtonen

Pahat henget olivat Sakriksen itsensä vietelleetilkeyteen.

Sakris meni siis Helsinkiin. Mutta vedet sil-missä palasi hän näiltä retkiltään Krokelbyhyn.Ensimmäisellä kerralla näki hän Mimmin huoneis-tossa paljon vieraita . . . noita kirotuita ja viha-tulta . .

. joten hänen täytyi kömpiä tyhjin toiminportaita alas.

Ja toisella kerralla kertoi Mimmi, että Nelma me-nisi nyt naimisiin! Se sähkömonttööri, joka asuiMimmin vuokralaisena, oli tutustunut siehä Nel-maan, ja oli Nelmaan niin rakastunut, että ottaisihänen pikku tyttönsäkin itselleen.

Missä sitten Nelma nyt oli?Hän oli sulhasensa kanssa toisella paikkakun-

nalla. Siellä heidät pian vihittäisiin. Se monttöörioli saanut toimen siehä.

Sakris ei vieläkään tahtonut uskoa kuulemaansa.Mutta kotonaan repäisi hän Romeon ja Julian

kuvan irti seinältään . . . tallasi sitä jaloillaan japoltti sen. Sinä iltana tultiin hänehe tarjoamaanvähän räätälöimistä. Sakris teki kyhä sen työn:hän tarvitsi rahaa. Hänen piti saada Helsingistäsanomalehtiä . . . joista hän voisi etsiä kihlaus-ilmoitusta. Eräällä eukoha tuotti hän itselleen mo-lemmat työväen lehdet. Ilmoitusta ei vielä ollut.

Sakris ajatteli, että Nelma tulee hänen luoksensatakaisin: kuluu ainoastaan muutama viikko, jaNelma tulee!

Mutta sitten kertoi Bergman nähneensä »Mokraa-

Rakastunut kampa 283

tissa» sen Kukkelmanin heilan vihkimäilmoituk-sen. Sitä numeroa ei Sakriksella vielä ollut. Hänhankki sen. Bergman puhui totta.

Mutta Sakris ajatteli, että sittenkin Nelma tulee.Ahhah, kovin onnettomana hän tulee. Surkeanaja .. . pahoinpideltynä. Ei viihdy tuon mont-töörin parissa. Alkavat välit kylmetä. Tulee ta-kaisin .. . huomaten Sakriksen rakkauden. Lan-keaa uskollisensa kaulaan ... ja sitten vasta alkaase heidän oikea elämänsä.

Sakris odotti ja odotti. Hän tunsi, että Nelmatulee. Bergmanille hän sanoikin uskovansa Nel-man varmasti palaavan. Mutta Nelma ei tullut.

Sakris istuu ikkunansa ääressä, surkeana ja siner-tävänä ... ja tähystelee maantielle. Yöksi jät-tää hän ovensa lukitsematta ... ja hätkähtää sil-loin tällöin valveille horteesta, johon hän tuokioksivaipuu: hän on kuulevinaan eteisestä Nelman kan-tapäitten kapsavia ääniä.

Mutta Nelmaa vain ei . . .

Meni viikkoja. Rampa ei haeskellut itseheentyötä.

Kylällä ei häntä näkynyt konttaamassa.Epätoivokseen myönsi hän nyt itselleen hyvin

mahdolliseksi, ettei Nelma tulisikaan. Yhä useam-min hän tunsi . . . ettei Nelma tulisi koskaan.

Satoi yhtä mittaa. Oli märkää jakylmää. Ram-man jalat panivat hänet konttaamaan huonees-saankin. Mutta enimmäkseen hän köllötti kou-kussa lavitsalla, kosteassa ja hiljaisessa mörskäs-

284 Joel Lehtonen

sään. Luki vanhoja lehtiä, joissa oli sekin Nelmaakoskeva ilmoitus ... ja ajatteli Nelmaa ... jamaailman asioita.

Tekikö se akka Nelmalle niin pahaa? Sakris eioikein ymmärtänyt, oliko se ihan pahaa. MuttaNelma vihastui siitä Sakrikselle.

Sakris antoi Nelman mennä akan luo ... ja olimuutenkin ilkeä. Sitä ajatellessa tuntui kuin pahat-henget olisivat liehuneet hänen ympärillään . . .

Päivät pimenivät.Oli aikaa aprikoida.Nykyinen yhteiskunta se oli syypää Sakriksen

ilkeyteenkin! Se oli rikollinen . . . kun se ei ollutrakentanut ja järjestänyt suuria lastenkoteja . . .

sellaisia, joihin ne isät ja äidit, jotka eivät jaksalapsiaan elättää, saattaisivat rehellisesti viedä lap-sensa. Jos niin olisi . . . silloin ei tytölle tulisi mi-tään hätää .

. . eikä Sakriksehe.Venäjällä kai tehtiin sellaisia seimiä? Siellähän

olivat naisetkin yhteiset .. . kaikki naiset. Hesaattoivat elää luontonsa mukaan. Hyvän ja lau-piaan Luonnon määräyksiä totellen. Täyttää maan. . . niinkuin Luonto alunpitäen oli käskenyt.

Illoin pauhasi sade vesikouruissa seinän takana. . . Rampa koetti lukea ... ja ajatella Venäjänneuvostovaltaa: kuinka kaikki siellä oli toisin kuintäällä .. . Kaikki järjestetty köyhien ja työtä-tekevien etujen mukaisesti ... Ja rikkaat, jotkamiltei kaikki olivat rikastuneet hävyttömyytensäavulla eivätkä kovalla työllä . . . sellaiset kuin

Rakastunut rampa 285

esimerkiksi Mikko, jokarakasti koiria, mutta ei ih-misiä ... ne rikkaat oli Venäjällä tapettu . . . am-muttu ja mestattu . . .

Kaikki kävi siellä toisin kuin täällä. Ja hyvinsiellä kävi: niin »Työmies» kertoi. »Mokraatti» . . .

kai petkutti . . . Minkälaista siellä oikeastaan oli?Sakris alkoi jälleen toivoa, ja uskoa onnellisem-

man ajan aamunkoittoon.Jos nyt Suomi karkaisi työläisten oman valta-

kunnan kimppuun, aikoen tukehduttaa alkuunsasen valon, mikä idästä koittaa, niin . . . miksi eiSakriskin voisi jotain tehdä? Suomen työläisetvastustaisivat sellaista sotaa . .

. muodostaisivatsotaa vastaan .. . armeijan. Sakris neuloisi uni-vormuja . . . taikka nikkaroisi jälleen sänkyjä haa-voittuneille sankareille. Niin vastenmielistä kuinhänestä tappaminen onkin, täytyisi tehdä jopa si-täkin ... jos ei muu auttanut. Jos oikein kovilleottaisi, Sakris . . . ampuisi.

Näitä Sakris aprikoitsi .. . Odotti venäläistäneuvostoarmeijaa.

Ikäänkuin Nelmankin puolesta hän siten kos-taisi .

..

Kamari oli autio, roskainen ja likainen. Peru-noita hän keitti, mutta kun hän muutaman päivänkuluttua aikoi niitä jälleen maistaa, olivat ne ha-panneita, pahoja. Sitten eleli hän kahvilla.

Mitäpä nyt enää . . . kun ei Nelmaakaan ollut.Nukkua olisi ollut parasta. Kerran oli hän läh-tenyt metsään, haeskelemaan risuja. Siellä hän

286 Joel Lehtonen

kasteli itsensä . . . eikä päässyt kahteen päiväänsängystään. Kiusa oli pahentunut keväästä .. .

paastoista huolimatta. Olisipa Nelma ollut häntähoitamassa! Nyt ei tulisi hoidosta mitään .. .

Ja mitäpä siitä.Vähän kahvinkeitto-lastuja sai hän silloin naa-

pureilta. Niitä on hänellä yhä.Kuinka kauan pitää hänen vielä vetää tällä ta-

voin itseään maata pitkin . ..? Montako talvea?

Kyttyräkin seljassa varmaan kasvaa . . . koskasitä niin särkee.

Jos yhteiskunta . . . varakkaampi elämä .. . olisisallinut hänen olla Nelmalle hellempi, niin . . .

Musta käsi taivaasta painuu ramman päähe . . .

Milloin alkaisi sota? Milloin joutuisi sellainen . . .kosto?

Mahtavaa Venäjää ei vain kuulunut.Ja eräänä päivänä sattui sen harmaan huvilan

pihalle, jossa Sakris asui, tulemaan muudan seppä,joka oli juuri palannut Venäjältä. Sinne hän olipaennut punaisten laumassa kapinan päättyessä.Sepän näköinen hän ei ollut . . . vaikka sanoi elä-neensä sihä ammatilla parikymmentä vuotta . . .

valtion konepajassa. Niin laiha hän oli . . .ja kur-jissa vaatteissa. Eivätkö nämä miehet ja naiset,hänen entiset tuttunsa, joiden keskellä hän seisoi,häntä enää tunteneet? No, hän oli nähnyt kur-juutta toisenmoista kuin Suomessa. Täällä hännyt haeskeli itselleen työtä. Sakris oli kontinut

Rakastunut rampa 287

eteisen kynnykselle ja kuunteli siinä kyyryllään.Uteliaisuudesta hänen silmänsä kiiltelivät. Muttasepän kertomuksesta hän masentui. Venäjällä olimuka kauhea nälkä ... se uhkasi tappaa kaikki,niin työläiset jaköyhät talonpojat kuin vähät enti-set herratkin. Miksi siellä oli nälkä? Ei ainoas-taan poutien tähden, vaan siksi, ettei saada'talon-poikaa viljelemään maatansa . . . kun häneltä riis-tetään veroina kaikki muu paitsi se, mitä hän tar-vitsee oman henkensä ja perheensä hengen piti-miksi. Ja jos taionpojaha ei ole jakaa viljaa, eityömies jaksa tehdä työtä . . . eikä seppä rupeatakomaan komissaarien pettupalkalla . . . toistentoverien laiskotellessa. Työläistoverien: herras-toverien. Herrain? Oliko Venäjällä siis yhä her-roja? Kyllä, uusia herroja: entisiä työläisiä, joitanyt sanotaan komissaareiksi. Heiltä ei tosin mi-tään puutu . . . mässäävät herkuilla ja ruoskivatmuita orjinaan . . . ammuttavat työmiehiä ja ta-lonpoikia pienimmästäkin syystä.

»Sinä valehtelet!» huusivat akat.»Hm ...he eivät usko, vaikka heitä löisi lekalla

päähän!» sanoi kivimies Bergman sepälle, pörröistätukkaansa raaviskehen. »He uskovat omiaan.»

»Eläköön köyhälistön tiktatuuri!» kirkui joukkonuorukaisia.

Seppä sanoi:«Siinä se on. Teidän mielenne tekisi tiktaatto-

reiksi? Me oltiin ennen typeriä .. . mutta ei niinilkeitä kuin te.»

288 Joel Lehtonen

Bergman meni huokaillen Sakriksen ohitse ylösasuntoonsa. Sakris ajatteli:

Onko . . . onko sitten köyhien valtio vielä huo-nompi kuin porvareiden? Kuinka olisi mahdol-lista .

. . ettei maailma kirkastuisikaan? Olivatkoihmiset sitten . . . niin pahoja . . .?

Tuuli alkoi kohista, kuljetti pilviä, joista saderomahti. Väki hävisi katon alle. Sakris istui yhäkynnyksellä.

33.L/yynelet valahtivat Sakris Kukkelmanin kel-' täisille poskille, kun hän muisteli onnen aiko-ja .. . huoletonta, kirkasta kesää, jonka hän oliviettänyt Nelman kanssa. Vuoteehaan hän loi-koi, polvet pystyssä, nälistyneenä, huohottaen,kipeänä. Kukaan ei häntä hoitanut .. . eikä hänketään pyytänyt eikä tahtonutkaan itseään hoita-maan. Työtä ei hän ohut etsinyt kahteen viimei-seen viikkoon ... ei jaksanutkaan. Hänen naa-mansa oli parroittunut. Se oli ikäänkuin kaven-tunut. Luonnostaan vetisen harmaat silmät am-mottivat isoina. Kyttyrää pakotti .. . Jaloilla eipitkälle kontattu .

. .

Kyynelet valuivat, ja hän oli onnellinen ja onne-ton samalla: onnellinen, että Nelma oli hänelläollut, ja onneton, että häneltä oli mennyt Nelma,hänen ainoa ilonsa.

Mutta sekä tämä onni että onnettomuus oli hä-neltä loppuva. Asia oli nimittäin niin, ettei hänollut maksanut vuokraansa kahteen kuukauteen.Sellaisista asioista ovat varsinkin nykyaikaiset ta-lonomistajat melkoisen hermostuneita, vihaisia jahävyttömiä. Niinpä tuli tänä iltana tuon vuokra-

290 Joel Lehtonen

huvilan isännöitsijä . . . huvilan, jossa Sakris su-vaitsi pelkästään makailla ja aprikoida ja lo-pulta sairastua heikkouteensa ja kivuloisuuteensa.

. . tuli Sakriksen kamariin ja. uhkasi nostattaahuomisaamuna Sammakon vähäiset tavarat pi-halle, taivasalle, ellei rampa silloin maksaisi vuok-raansa. Sakris vastasi hänelle ainoastaan:

»Bra, bra!»Mutta Sakriksen mitta oli täysi. Pikari, joka

nousee täydeksi tuskaa ja harmia, synkeyttäja epätoivoa, itsensä soimaamista ja itsensä hal-veksumista . . . vihaa ihmisiä kohtaan . . .ja us-konpuutetta, että tällainen on maailma aina oleva;pikari, joka on kukkuroitu kummallisilla aprikoi-misilla; noitamalja, josta kieppuu ja huuruaa pa-hojenhenkien haamuja ja joka saa taivaan näyt-tämään valtavalta, Sakrista kohti kynsiään kurot-televalta ja tähti-silmillään ilkkuvalta paholaiselta,kun taas Jumalaa ei ole missään, vaan ainoastaanluonto, mikä sekin huvikseen kehittää vaivaisuuttaja kipuja, antaen hulttion äidin katkaista lapsensaseljan pienenä ja hänen selkäytimensä vikaantua;niin, sellainen malja ei lopulta tarvitse enempääkuin pisaran lisää, niin se vuotaa yli reunojensa.

Vuokrahuvilan isännöitsijä meni kamarista. Sak-ris nousi leukapieliään pureskellen lavaltaan jakonttasi myöskin ulos. Oli ilta .. . pihaha pi-meää ...ja satoi.

Seuraavana aamuna satoi myöskin. Vuokra-huvilan asukkaiden lukuisat lapset eivät nyt enää

Rakastunut rampa 291

voineet leikkiä ja meluta pihamaalla. He keksivätruveta piilosihe halkoliitereissä. Kolme, neljäpikku tyttöä koetteli Sakris Kukkelmanin liiterinovea. Ovi oli lukitsematta. He aikoivat sinne si-sälle piiloon. Näkivät siehä jotainpeloittavaa, jokariippui katosta. He luulivat ensin, että se oli jo-kin humalainen. Mutta sitten he koskivat siihen. . . ja se oli heistä hauskaa, sihä se heilui. He al-koivat keinuttaa sitä. Yksi tytöistä, punapäinenja huima, riuhtoi Sakris Kukkelmania kaikin voi-min takinkauluksesta edestakaisin. Sakriksen mus-tista kasvoista, auki jääneestä suusta, jäykästiammottavista, lasittuneista silmistä tyttöset eivätpaljon välittäneet. Joku heistä rupesi heiluttele-maan Sakrista pitkästä tukastakin. Pehavainentukka oli nyt kuin sotkettu kuontalo. Samalla ty-töt lauloivat:

»Sammakko heiluu henkseleistä!»Siihen tuli joku aikaihminen ...ja katsoi vai-

najaa, ajoi tytöt pois. Mutta tytöt huusivat poi-kiakin avukseen. Nyt naurettiin ja kiikuteltiinSakrista oikein kilvalla.

Sitten tuli taas aikuisia, ja kylän poliiseja. Pi-sin poliiseista löi hiukan tuota hurjinta, puna-päistä tyttöä ja sanoi:

»Menettekös, penikat, siitä! Ei sitä saa riepo-tella .

.. muuten sitä ei voida tutkia!»

ARVI A. KARISTO OSAKEYHTIÖNKIRJAPAINO 1922

Hinta 20 mk., sid. 32 mk