Jarmo Peltola

TYÖLLISYYS,TYÖTTÖMYYS JA

HUOLENPITOYhteiskunta Tampereella

1928–1938

1930-LUVUN LAMA TEOLLISUUSKAUPUNGISSA I

2

© 2008 Jarmo Peltola ja Tampere University Press

Tämän julkaisun toimittamisessa on noudatettu referee-menettelyä

MyyntiTiedekirjakauppa TAJUKalevantie 533014 Tampereen yliopistopuhelin (03) 3551 6055fax (03) 3551 7685www.uta.fi/tajuemail: taju@uta.fihttp://granum.uta.fi

Kannen kuva: Tamperelaisen tehtaan salissa. Valokuvaaja Mauno Mannelin, Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

Kirjan ulkoasun suunnittelu: Paula Hihnala ja Jarmo Peltola

Kirjan taitto: Jarmo Peltola

Valokuvatoimitus: Jarmo Peltola

Kansi: Paula Hihnala

ISBN 978-951-44-7231-2

Painopaikka: Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print

3

TYÖLLISYYS,TYÖTTÖMYYS JA

HUOLENPITO

4

SISÄLLYS

Esipuhe 6

I Tutkimuskohteena lama 9Suomalaisen yhteiskunnan työttömyystutkimus 10Tuntematon 1930-luvun lama 11

Lamakuvan kerrostumat 11Tuoreeltaan tulkitsijat 11 • Siivestä ja Haatasesta yleisesityksiin 12 •Historiantutkimuksen kuva 1930-luvun lamasta muuttui 14 •

Keskeiset tutkimusteemat 16Laman monimuotoisuus ja ajoittuminen 18Työttömyyden laajuus 22

Työttömyys koko maassa 22 • Työttömyyden laajuus kaupungeissaja Tampereella 27 •

Työttömyyden kohdistuminen 30Kaupungissa vai maaseudulla? 30 • Työväestön työttömyys 32 •

Lama ja yhteiskunnan turvaverkko 35Työttömyyttä rakenteistaneet instituutiot 40Kansainvälinen ja kansallinen 41

Käsitteet ja aineistot 43Keskeiset käsitteet 43Tutkimusaineistot 46

Tampere – eurooppalainen teollisuuskaupunki 48Kaupungin rajat ja väestö 48

Kasvava kaupunki 48 • Työläisten kaupunki 49 •Talvityöttömyys, suhdannetaantuma vai lama 52

IITyöllisyyden putoaminen 57Joustava palvelusektori 58

Markkinat ja palvelut 59Palveluksessa 67Julkisen sektorin työpaikat ja ”vapaat ammatit” 67

Teollisuus lamaantui 68Naisvaltainen kotimarkkinateollisuus 68

Trikooteollisuus elpyi ensin 70 •Villatehtaiden tuotanto elpyi seuraavaksi 76 •Puuvillatehtaiden elpyminen alkoi vuonna 1933 80 • Pellavatehdas kamppaililaman kanssa pisimpään 84 • Vaatetustyöntekijöiden syvä ja pitkä lama 86 •Lama ei koskettanut nahkatyöntekijöitä 92 • Kenkäteollisuuden lama kestikauan 93 •

Metalliteollisuus – miesvaltaista kotimarkkinateollisuutta 98Metalliteollisuus Tampereella vuonna 1928 98 • Kolmasosa metalliteollisuudentyöpaikoista katosi 99 • Pellavatehtaan konepaja 102 • Kone ja Terä 104 •Lokomo 105 •

Paperiteollisuus - vientiteollisuutta 108Toimintaansa jatkaneiden paperitehtaiden työllisyys säilyi hyvänä 108 •Vuosien 1933 ja 1934 kuivuus ja paperiteollisuuden energia 110 •

Uusi teollisuus Tampereella 112Teollisuuden rakennemuutos 116

Tampere ja muut kaupungit 119 • Tuottavuuden kasvu 120 •Teollisuusyritysten keskimääräinen koko kasvoi 124 • Teollisuudenselviytyminen 128 •

Rakennusteollisuus oli klusteri 131Rakennusalan ammatit 131Rakennustyön lamavaiheet 135

Nousukauden harjalla (1927-1928) 135 • Laskukauteen (1929) 138 •Yksityiset hankkeet vähissä – varatöitä tarjolla (1930-1934) 141 • Julkisensektorin vauhdittamaan nousukauteen (1934-1936) 143 • Julkisen sektorinrooli jäi suureksi (1936-1938) 144 •

5

Rakentamisen dominovaikutukset 146Kivi- ja tiiliteollisuus – rakennusteollisuuden varjossa 146 • Ei putki-,eikä sähkötöitä, ei peltikattoja – eikä ovia ja ikkunoitakaan 151 •

III Työttömyys ja huolenpito 154Ennen lamaa 156

Työväestön työmarkkinat 156Työnvälitysjärjestelmä 158Köyhäinhoito perusturvana 159Lammin työlaitos 163Varatyöjärjestelmä – Miehet lapion varressa 165Työttömät naiset – ammattikursseille ja työtupaan 167

Työttömyys ongelmaksi 171Työllisyyden lasku ja sukupuoli 174Naistyöttömyys 179

Työttömiksi hyväksyminen 179 • Naisten työttömyyden hoitaminen 182 •Miesten työttömyys 183

Työttömien ammatit 183 • Ikärakenne ja nuoret miehet 184 •Vanhenemisen ja sairastumisen mahdottomuus 189 • Työttömien miesten siviilisääty 192 •Pitkäaikaistyöttömät 192 •

Huolenpitoa, soppaa, hyväntekeväisyyttä ja omaa apua 194Satunnaista kotiapua 194 • Työlaitos laman aikana 197 • Spontaanistasopasta järjestettyyn ruoka-apuun 198 • Hyväntekeväisyyttä 203 •Työväenliikkeen laitokset ja järjestöt auttavat 207 • Työttömien oma apu 211 •

Laman kustannukset 213

IV Työ, työttömyys ja sosiaalipoliittinen järjestelmä 220Työn puute teollisuuskaupungissa 222

Työttömyyden uhka erilaisissa työmarkkina-asemissa 222Työttömyyden laajuus 225

Yhteiskunta ja lama 230

LÄHDEVIITTEET 234LIITEKUVIOT 258LÄHDELUETTELO 260Kuvio- ja taulukkoluettelo 270English Summary 272Henkilöhakemisto 276

6

ESIPUHE

Tämä kirja vie ajatukset 1990-luvun puoliväliin, jolloin tutkimusintressini oli-vat siirtymässä vanhanaikaisesti ajateltuna ”poliittisesta historiasta” ja ”aate-historiasta” ”sosiaali- ja taloushistoriaan”. Ajatuksen tasolla ”matka” oli al-kanut jo aikaisemmin. Talouden merkitystä sosiaalisen ja poliittisen taustalla ryhdyin aikoinaan miettimään Dosentti Markku Hyrkkäsen tutkimusryhmäs-sä, jossa sain valmiiksi sivuaineen tutkielmani. Huomasin, että taloudellisilla ja sosiaalisilla tekijöillä oli jonkinlainen vaikutus Neuvosto-Venäjän hallituk-sen päätökseen siirtyä ns. uuteen talouspolitiikkaan. Toivottavasti ”matkalla-ni” uusille tutkimuskentille en kuitenkaan kadottanut inhimillistä ymmärrystä taloudesta, joka ei käsittääkseni esiinny yhteiskunnassa vain kasvottomina ai-kasarjoina, vaan myös ihmisten henkilökohtaisina taloudelliseen tilanteeseen ja asemaan liittyvinä valintoina.

Braudellilaisittain ajateltuna talous muodostaa yhteiskunnan perustan, jolle sosiaalinen ja poliittinen rakentuvat. Tässä työssä ovat jossain määrin läsnä kaikki kolme elementtiä. Tapahtumapaikka ei ole maailman talous, vaan pai-kallisyhteisö. Paikallinen talous on mielenkiintoinen alue. Käytännössä työlli-syyden rakenteessa tapahtuneet muutokset ovat paikallisten yritysten reakti-oita taloudellisiin suhdanteisiin, eli muualla tehtyihin paikallisiin ja kansallisiin ratkaisuihin. Viime kädessä jokainen työnantaja itse päättää, minkälaista työl-lisyyspolitiikkaa heidän yrityksissään noudatetaan? Työllisyyden putoaminen ja työttömyys, kuin myös yhteiskunnan vastaus tilanteeseen tuotettiin pai-kallisella tasolla, vaikka kehitystä toki ohjasivatkin yhteiskunnassa vallinneet arvot ja asenteet, sekä yleinen taloudellinen tilanne.

Professoreja Olli Vehviläistä, Seikko Eskolaa, Marjatta Hietalaa ja Pertti Haapalaa kiitän tutkimushankkeitteni tukemisesta. Tutkimusta ovat rahoitta-neet Suomen Akatemia ja Suomen Kulttuurirahasto. Professori Heikki Leh-tosen, tutkija Simo Ahon ja tutkija Mika Renvallin kanssa tehty poikkitie-teellinen tutkimusyhteistyö 1990-luvun lamaa koskien auttoi ymmärtämään tämän tutkimuksen kannalta tärkeitä talouden ja poliittisten instituutioiden välisiä suhteita. Erityiset kiitokset professoreille Anne-Lise Head-König ja Ola Honningdahl Grytten, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä lama-tutkimuksen saralla.

Kari Teräksen ja Antti Häkkisen kommentit auttoivat minua irrottamaan tämän tutkimuksen omaksi kokonaisuudekseen, erilleen väitöskirjani alku-peräisestä käsikirjoituksesta. Sakari Heikkiselle olen voinut soittaa kun olen erilaisissa tilastollisissa kysymyksissä apua tarvinnut.

Tämänkin työn osalta on syytä kiittää myös tutkimusapulaisiani Terhi Heinäjärveä, Minna Höijeriä, Jarmo Lehtistä, Marjo Niemistä ja Anne Sun-tiainen-Nurmea, joiden 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa keräämää mittavaa paikallista aineistoa olen voinut täydentää ja edelleen työstää.

7

Lisäksi aivan erityisesti kiitän Raimo Parikkaa, Tauno Saarelaa, Paula Hih-nalaa, Sami Suodenjokea, Jarmo Puntasta, Risto Kunnaria ja Outi Sisättöä viime hetkien avusta. Ilman heidän apuaan tämän kirjan valmistuminen olisi kestänyt kauemmin. Erityisen iso kiitos tyttärilleni Iirikselle ja Klaaralle sekä vaimolleni Kaijalle, jotka ovat antaneet kasvot meidän omalle paikalliselle ta-loudellemme.

Tämä kirja on omistettu instituutiolle, eli Tampereen yliopiston historia-tieteen laitokselle, jonka suojissa olen saanut nämä vuodet työskennellä. Pel-kät seinät ja traditiot eivät kuitenkaan muodosta työpaikkaa, vaan kiitän toki kaikkia työkavereitani, joiden kanssa olen saanut näinä vuosina työskennellä.

Tampereen Kaakontien kellarissa 25.1.2008

Jarmo Peltola

8

Valtion lentokonetehtaan rakennuksien pohjaa tasataan. Ennen kuin tehdasrakennuksen rakentajat pääsevät aloittamaan, kuluttavat sekatyö-miehet monta miestyöpäivää työmaalla. Valtiolle työvoima oli halpaa, niin halpaa, että budjetin varsinaisia työmäärärahoja vähennettiin laman ai-kana. Osa säästetyistä rahoista käytettiin sitten varatöihin. Kuva vuodelta 1934. Valokuvaaja V.O. Kanninen. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

9

ITUTKIMUSKOHTEENA

LAMA

10

SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN TYÖTTÖMYYSTUTKIMUS

Tutustuin 1990-luvun alussa työttömyyden rakennehistoriaa tutkiessani alan keskeisiin teoksiin. Huomasin, että työttömyys tai lama ei ole ollut kovinkaan suosittu tutkimusaihe Suomessa. Tehty työttömyystutkimus on nähtävissä vastauksena yhteiskuntaa kulloinkin jäytäneen työttömyyden oletettuun tai todelliseen ilmiasuun. Eino Kuusi tutki kaupunkien talvityöttömyyttä 1900-luvun alussa ja Terho Pulkkinen maaseudun työttömyyttä 1950-luvulla. Jor-ma Kalelan oppihistoriallinen tutkimus valtion työvoimapolitiikasta valmistui 1980-luvun lopulla.1

Eino Kuusen vuonna 1914 ilmestynyt Talvityöttömyys-väitöskirja ja työt-tömyyden levinneisyyttä tutkineen Terho Pulkkisen 1956 painettu väitöskir-ja ovat työttömyyttä käsittelevän kirjallisuuden klassikoita. Ne ovat monilta osin ajankohtaisia vieläkin, mutta molemmat klassikot ovat sidoksissa omaan aikaansa: Kuusi kuvasi kuvaa vuosisadan vaihteessa suomalaisissa kaupun-geissa talvisin erittäin vaikeana esiintynyttä työn puutetta. Maaseudulla mah-dollisesti vallinnutta työttömyyttä Kuusi ei sen sijaan juuri tutkinut. Pulkkinen sen sijaan tarttui aikaansa aloittamalla 1950-luvun alkupuolella työttömyyden alueellisen levinneisyyden tutkimisen. Maaseudulla 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa lähes joka talvi esiintynyt työttömyys oli uusi ilmiö, jolle Pulkkinen haki selitystä.

Eino Kuusen Talvityöttömyys on oiva esimerkki siitä, minkälaista tutkimusta vuosisadan vaihteen moniin pikku lokeroihin eriytymätön tiedeyhteisö tuot-ti. Kuusen kysymyksenasettelu oli selkeä ja vastauksia etsiessään hän liikkui monella eri tasolla ja oli ennen kaikkea poikkitieteellinen ja kansainvälinen. Lisäksi Kuusi suhtautui tilastoihin — joita oli osittain ollut itse muovaamassa — kriittisesti. Kuusi pohti hyvin tarkasti mitä mikäkin tilasto tai aikasarja ker-too tai jättää kertomatta. Lisäksi hän käytti työttömyyttä tutkiessaan monia hyvin erityyppisiä, mutta asiaan ja kysymyksenasetteluun olennaisesti liitty-viä tilastoja. Kuusen mukaan kaupunkeja talvisin vaivaava työttömyys johtui kaupunkien kasvusta ja sen mukana kaupunkeihin muuttaneista työmiehis-tä, jotka saivat elantonsa rakennuksilta, satamista ja sekatöistä. Näillä aloilla työstä oli puutetta ns. normaaleinakin talvina. Maan taloudellisen tilanteen heikentyessä työttömyys kasvoi suurissa kaupungeissa nopeasti ja muodosti sosiaalipoliittisen ongelman.

Terho Pulkkisen väitöskirja oli myös poikkitieteellinen. Hän selitti työttö-myyden alueellista levinneisyyttä mm. talousmaan-, metsä-, sosiaali- ja väes-tötieteen avulla. Maaseudun työttömyys saikin selityksensä. Se johtui metsä-sektorin toimintaan liittyvistä seikoista. Työttömyysalueiden pirtit olivat joko sellaisia, joissa yritysten puunhankintamiehiä ei oltu koskaan nähtykään tai sellaisia, joissa ostomiehiä saatiin kahvittaa ainoastaan puunjalostustuottei-den kysynnän ollessa huipussaan. Pulkkinen tyytyi jonkin verran kuvaamaan kaupunkityöttömyyden laajuutta, muttei selittämään sen syitä.

11

Jorma Kalelan kirja Työttömyys 1900-luvun suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa on ongelmanasettelultaan aate- ja oppihistoriallinen tutkimus suomalaisesta työttömyyspolitiikasta. Kalela itse sanoo tutkineensa työttömyyttä ”valtion toimenpiteiden ja valtioon suuntautuneen politiikan kohteena”.2 Kalelan tut-kimus oli myös oman aikansa tuote: työministeriöllä oli tuolloin aikaa hen-gähtää — virallinen työttömyys oli painunut alle sadan tuhannen — ja teettää historiallinen tutkimus oman toimintansa ja hallinnonalansa kehityksestä. 1990-luvun lama muutti näitä näkymiä. Kalelan työssä ei paneuduta itse työt-tömiin, heidän määräänsä tai työttömyyden aiheuttamiin ongelmiin.

Jorma Kalelan tuotannossa tämän tutkimuksen kannalta tärkeämpi teos on jo 1970-luvulla monisteena tutkijapiireissä levinnyt Pulapolitiikkaa. Mo-niste julkaistiin toimitettuna ja jälkikirjoituksella varustettuna vuonna 1987. Alun perin tutkimussuunnitelmaksi kirjoitetun Pulapolitiikan lähtökohtana on suomalaisen lamaa koskevan tutkimuksen uudistaminen. Teos on kuitenkin paljon enemmän kuin vain pelkkä tutkimussuunnitelma. Kalelan mielestä 1930-luvun lamaa oli Suomessa tutkittu varsin vähän. Sitä oli kyllä sivuttu, mutta lamanaikaisen talouspolitiikan, sosiaalipolitiikan ja politiikan rakentei-den taakse ei ollut kurkistettu. Pulapolitiikan arvo on sen analyyttisessä lama-suhteessa. Vaikka teos liikkuukin yleisellä, kansallisella tasolla, esitetään siinä jossain muodossa kaikki tämänkin tutkimuksen keskeiset kysymykset.3 Osaan näistä kysymyksistä ei vastauksia koko maan tasolta ole kuitenkaan mahdol-lista saada. Osittain ”mahdottomuus” johtuu tutkimusekonomisista syistä. Sen vuoksi kysymyksiin on haettava vastausta paikalliselta tasolta.

TUNTEMATON 1930-LUVUN LAMA1930-luvun lama on yllättävän vähän tunnettu ilmiö Suomen historiassa. ”Ta-lous” ja ”sosiaalinen” on rajattu maailmansotien väliseen aikakauteen koh-distuneessa historiantutkimuksessa sivuraiteille. Poliittinen elämä ja siinä ta-pahtuneet käänteet samaistetaan muutenkin helposti yhteiskunnan, Suomen historiaksi. Näin on käynyt erityisesti maailmansotien väliselle aikakaudelle. Vuoden 1918 tapahtumat Suomessa ja toisaalta sota-aika talvi- ja jatkosoti-neen ovat rajapyykkeinä merkittäviä ja selkeitä. Näiden ajanjaksojen välistä kehitystä on kuvattu politiikan ja erityisesti sen pintakuohujen näkökulmas-ta.4 Analysoin ensiksi Suomen historian yleisesitysten5 1930-luvun lamasta piirtämää yleiskuvaa. Erityisesti keskityn tämän työn kannalta tärkeisiin tee-moihin, eli työllisyyskehitykseen, laman kestoon, työttömyyden rakenteeseen ja sosiaalipolitiikkaan.

Lamakuvan kerrostumat

Tuoreeltaan tulkitsijat

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön virkamiehen Eljas Kahran selvi-tykset ja raportit olivat merkittävä lähdeaineisto kaikille lamaa vähänkin tut-kimuksissaan sivunneille. Tärkein Kahran kirjoituksista oli jo vuonna 1938

12

ilmestynyt Työttömyys Suomessa 1928–1936, jossa selvitetään ennen kaikkea työttömyyden virallista laajuutta ja sen alueellista levinneisyyttä. Laman syitä tutkineen Bruno Suvirannan jo laman alkuvaiheissa kirjoittamat selvitykset loivat osaltaan pohjaa lamatulkinnoille.6

Tutkimuksellisesti merkittävämpänä lamatutkimuksena on kuitenkin syytä pitää mielenkiintoista ja monipuolista Klaus Wariksen väitöskirjaa. Wariksen tutkimuskohteena oli Kuluttajien tulot, kulutus ja säästäminen Suomessa vuosina 1926–1938. Teos on erityisen mielenkiintoinen siksi, että siinä vertaillaan eri toimialojen tulokehitystä ja kulutuskykyä. Teoksen päähuomio oli mak-rotaloudessa, mutta sen tuloksissa näkyi myös laman erilainen merkitys eri yhteiskuntaryhmille.7 1960-luvun ja 1970-luvun yleisesitysten 1930-luvun la-masta välittämä kuva pohjautui vain osittain Eljas Kahran, Bruno Suvirannan ja Klaus Wariksen tutkimuksiin. Sen sijaan 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun maaseudun työttömyyttä tutkineen Terho Pulkkisen työttömyydestä ra-kentama kuva näyttäisi olleen tärkeä rakennuspuu 1930-luvunkin laman osal-ta. Pulkkisen maaseudun työttömyyden syistä esittämä tulkinta sopi hyvin meneillään olleeseen rakennemuutokseen. Muiden käsissä tulkinnasta tuli yli-historiallinen ja koko yhteiskuntaa koskeva, vaikka Pulkkinen itse ei sellaista tutkimuksessansa väitäkään.

Siivestä ja Haatasesta yleisesityksiin

Seuraavassa vaiheessa 1930-luvun lamaa sivusi Jouko Siipi, jonka vuonna 1962 Helsingin kaupungin historiaan kirjoittama laaja artikkeli, ja vuonna 1967 kir-joitetut kaksi yleisemmällä tasolla liikkunutta tutkimusta olivat tärkeitä tekstejä lamakuvan rakentumisen kannalta. Siipi antoi koko yhteiskuntaa koskevassa tulkinnassaan Terho Pulkkisen tutkimustuloksille ison roolin. Samalla köy-hyys ja työttömyys ankkuroitiin pysyvästi suomalaiseen rakennemuutokseen, jota kuvattiin käsiteparilla: Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon. Modernia tarinassa edustanut kaupunki samaistettiin rakennetarinassa moderniin ”hyvinvointi-valtioon” ja maaseutu vanhanaikaiseen ”Ryysyrantaan”. Siiven näillä käsitteil-lä luoma ilmapiiri oli niin vahva, että kaikille yleisesitysten esittäjille näyttäisi olleen itsestään selvää, että työttömyys ei voinut olla erityisen vaikea ongelma moderneissa kaupungeissa. Siiven erityiseksi ansioksi on luettava lamaan liit-tyvien inhimillisten kärsimysten mukaan tuominen. 1930-luvun lamaan liittyi tästä lähtien myös ”pehmeämpi puoli”.8 Siiven luoma kuva vain vahvistui, kun Pekka Haatanen julkaisi seuraavana vuonna väitöskirjansa, jossa erityi-sesti ”ryysyrantalainen” maalaisköyhälistö oli valokeilassa.9

Myös Olli Vehviläisen pitkälti tilastoihin pohjautunut vuosien 1919–1939 kotimarkkinateollisuutta käsittelevä artikkeli10 oli ilmestynyt vuonna 1967. Vehviläisen artikkelissa olisi ollut rakennuspuita hieman myöhemmin vakiin-tuneen yleiskuvan monipuolistamiseksi. Vehviläisen artikkelin arvo 1930-lu-vun laman suhteen jäi kuitenkin aikalaisilta huomaamatta.

Kaikki isot kirjankustantamot toivat 1960-luvulta lähtien Suomen histori-aa käsitelleet yleisteoksensa markkinoille. Näissä kirjoissa esitettiin tulkintoja

13

myös sotien välisestä aikakaudesta. Yleisesitysten tekijät perustivat tulkintansa 1930-luvun lamasta suureksi osaksi Pulkkisen, Siiven ja Haatasen tutkimus-tuloksille. Kun yleisesityksiä käytettiin myös yliopistollisina oppikirjoina, voi-daan niitä pitää tärkeinä historiakuvan muokkaajina. Yleisesitysten luomalla lamatulkinnalla on näin ollen ollut yleisen lamakuvan synnyssä tärkeä rooli, sillä varsinaista 1930-luvun lamaa koskevaa akateemista historiantutkimusta ei ollut olemassa painettuna ennen 1980-luvun loppua.

Kaikki yleisellä tasolla liikkuneet ja 1930-luvun lamaa sivunneet tekstit olivat suppeita. Niissä oli myös selviä virheitä ja ilmaisuja, jotka epäselvi-nä ja puolittaisina saattoivat johtaa väärintulkintoihin. Parhaimman, joskin varsin jäsentymättömän, yleiskuvan 1930-luvun laman vaikutuksista työllisyy-teen antoi Veikko Huttusen kirjoittama Täysivaltainen kansakunta, jossa talous kuitenkin erotettiin kokonaan politiikasta. Lamaa käsiteltiin taloudellisena ilmiönä, josta seurasi sosiaalisia seurauksia, kuten työttömyyttä. Laman ai-heuttamia ongelmia ratkaistiin sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä eli varatöillä. Weilin+Göösin Suomen historiaan sotien välisestä ajasta kirjoittanut Kari Selen ripotteli työttömyyttä ja lamaa niukasti pääasiassa poliittisissa ilmiöissä liik-kuneen perustekstin sekaan. Kirjayhtymän toimituttama Suomalaisten tarina ei tunne 1930-luvun lamaa muuta kuin ohimennen, pankkimaailman kriisinä, josta maatalous kärsi eniten. Suomen kulttuurihistorian 1970- ja 1980-lukujen vaiheessa kirjoitetussa laitoksessa löytyy yksi kappale 1930-luvun lamasta, jossa todetaan laman olleen erityisesti metsäteollisuuteen kiinnittyneen maa-

Etelä-Pirkkalassa toiminut Pyhäjärven saha oli 1920-luvulla Tampereen seudun

suurin saha. Vuonna 1928 sahalla sahattiin 6 000

standarttia sahatavaraa ja 700 standarttia hienompaa höylättyä tavaraa. Sahalla oli tuolloin lähes 300 työn-tekijää. Muun sahateolli-suuden myötä myös Pyhä-

järven sahan tuotanto putosi merkittävästi jo vuonna 1929. Saha oli suljettu-

na heinäkuusta joulukuu-hun 1929. Sen jälkeenkin saha kävi yleensä sydäntal-ven säästöliekillä. Vuonna

1932 sahan työntekijämää-rä vaihteli 38 ja 68 välillä ja vuosituotanto jäi 1 833

standarttiin höylätty tavara mukaan lukien. Valoku-

vaaja: Atelier Laurent. Valokuva Tampere Seura.

14

seudun ja siellä työmiesten ja maanviljelijöiden ongelma. 2000-luvun alussa julkaistu Suomen Kulttuurihistoria ei tunne 1930-luvun lamaa laisinkaan.11

Vain vähäistä huomiota lama on saanut myös monien keskeisten suoma-laisten instituutioiden historioissa. Suomen kirkon historiassa mainitaan la-man synnyttäneen uusia diakoniatyön muotoja. Yllättävää kuitenkin on, että kirkon historian yhteiskunnallinen konteksti on monien aikakauden yleisesi-tysten tapaan politiikkapainotteinen sosiaalisen sijasta.12 Kaupunkilaitoksen historiassa tulkinta 1930-luvun lamasta painottui kaupunkien taloudellisiin kustannuksiin.13 Riitta Hjerppen merkittävässä Suomen talous 1860–1985 –tut-kimuksessa lähestyttiin lamaa ja työttömyyttä kansantalouden tilinpidon ja bruttokansantuotteessa tapahtuneiden muutosten kautta.14

Suomen työväenliikkeen historiassa sen sijaan rakennettiin kokonaisku-vaa, joissa taloudellista kehitystä ja sen sosiaalisia seurauksia säätelivät poliit-tiset toimijat. Suomen Työväenliikkeen Historiaa tekemässä olleen Jorma Kalelan Pulapolitiikkaa –käsikirjoitus lähti myös siitä perusasettamuksesta, että lama ja sen seuraukset eivät olleet kontrolloimaton luonnonilmiö, vaan että poliit-tiset toimijat tekivät 1930-luvun laman aikana tietoisia (poliittisia) ratkaisuja. Analysoidessaan suomalaisen työttömyyden rakennetta ja luonnetta Suomen Työväenliikkeen historia ja Kalelan oma tutkimus olivat monipuolisempia kuin aikaisemmin vallinnut kuva.15 Näitä tutkimuksia voidaankin perustellusti pi-tää modernin yhteiskuntahistorian ja tässä tapauksessa erityisesti modernin lamaan ja työttömyyteen pureutuvien tutkimusten alkupisteenä.

Mielenkiintoista on huomata, että yleisesitysten laman ajoittumista koske-via tulkintoja hallitsee talous. Talouden rakenteisiin ei kajota, vaan se nähdään omalakisena itseohjautuvana järjestelmänä. On paradoksaalista, että tutkijat-kaan eivät nähneet politiikan toimijoita politiikkaa tekemässä. Ongelma on se, että harjoitetulle talouspolitiikalle ei ollut Suomessa poliittisesti perustel-tuja vaihtoehtoja. Tämän vuoksi tehdyt ratkaisut argumentoidaan tutkimuk-sessakin välttämättömyyksinä. Yleisesitysten mukaan talouslamasta seurasi konkursseja ja työttömyyttä, ikään kuin luonnonkatastrofia olisi väistämättä seurannut ympäristökatastrofi. Vaikka työttömyyden esiintymisestä ja köy-häinhoitomenojen jäämisestä korkealle tasolle olisi ollut tietoa saatavilla hel-postikin, ei sitä ole kuitenkaan käytetty. Vähintäänkin kummalliselta tuntuu 1930-luvun laman jääminen kokonaan pois monista viimeaikaisista 2000-lu-vun yleisesityksistä, vaikka 1990-luvulla on 1930-luvun lamasta viimein ollut tarjolla aikaisempaa enemmän ja monipuolisempaa tietoa.

Historiantutkimuksen kuva 1930-luvun lamasta muuttui

Jorma Kalelan Pulapolitiikkaa oli 1990-luvulle saakka parasta, mitä 1930-lu-vun lamasta oli kirjoitettu. Vasta vähän ennen 1990-luvun puoliväliä syntyi Kalelan teoksen tasoista tutkimusta. Tällöin työväestön paikkaa paikallisyh-teisössä pohtineet tutkijat – Kalelan oppilaat ja kollegat –pureutuivat myös työväestön toimentuloon. Tämän tutkimusvaiheen yhteydessä ryhdyttiin te-kemään tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa tutkimusta 1930-luvun lamasta.

15

Tärkein tekijä uuden vaiheen käynnistymisessä oli Raimo Parikan havainto, että vaikka kansallinen työttömyys olisikin jäänyt verraten pieneksi, kohdistui se joka tapauksessa työväestön asumille alueille moninkertaisena.16 Seuraa-vassa vaiheessa havaittiin, että kansallisissa vertailuissa käytetyt työttömyysas-teet perustuivat Suomesta poiketen yleensä ammattiyhdistysliikkeen piirissä syntyneisiin työttömyystilastoihin, eivätkä näin ollen koskeneet koko yhteis-kuntaa, vaan nimenomaan järjestäytynyttä työväestöä.17 Tätä havaintoa seura-si johtopäätös, että suomalaisen työväestön kokema lama oli paljon pahempi kuin oli aikaisemmin ymmärretty, ja että sen voimakkuus ei välttämättä jäänyt muuta Eurooppaa alemmalle tasolle.18

Toinen Raimo Parikan tekemä tärkeä oivallus liittyi työväestöön kohdentu-neen työttömyyden seurauksiin. Kun työttömyys koski laman aikana neljän-nestä työläisyhteisöjen ruokakunnista, ja paikoitellen talvisaikaan jopa puolta, niin sen aikaisissa sosiaalipoliittisissa olosuhteissa sen oli täytynyt merkitä huomattavia toimentuloon liittyviä vaikeuksia. Tätä seurasi johtopäätös la-man seurausten kasaantumisesta työväestön kontolle. Samalla nousi esiin tul-kinta laman pitkästä kestosta. Tämän jälkeen oli selvää, että lama oli paljon muutakin kuin pelkkä taloudellinen prosessi, tai sarja työttömyyslukuja. Pa-rikka ja Peltola käsittivät, että 1930-luvun lama oli ollut paljon suurempi ”sel-viytymistaistelu” työläisperheille, kuin mitä aikaisemmin oli ymmärretty.19

Miksi laman kohdistuminen aivan erityisesti työväestöön oli jäänyt huo-maamatta? On todennäköistä, että 1930-luvun laman sijoittuminen kahden kansallisesti merkittävän pula-ajan väliin saattoi johtaa 1930-luvun laman vä-hättelyyn työväestön piirissä. Sota-ajat esihistorioineen ja jälkiselvittelyineen (1914–1919, 1939–1948) olivat merkinneet kansalliselle historiankirjoituksel-le paljon, ja niihin oli myös keskitytty. 1930-luvun lama jäi monella tavalla näi-den pisteiden väliin, eikä nälän näkemiseen liittynyt työväestönkään taholta mitään kovinkaan sankarillista, joten se jäi tutkimuksen ulkopuolelle.

Työväenliikkeen historiaan 1970-luvulla pureutunut akateeminen tutki-mus keskittyi ennen kaikkea valtaan liittyviin prosesseihin, eikä suoranaisesti työväestöä koskeviin sosiaalisiin tai taloudellisiin ilmiöihin. Aikaisemmin oi-keastaan vain Jorma Kalelan Pulapolitiikassa oli ymmärretty, kuinka talous- ja sosiaalinen olivat läsnä myös politiikassa. Kalelan tutkimus liikkui kuitenkin kansallisella valtakunnanpolitiikan tasolla, ei paikallisella. Siinäkin näkökul-ma muotoutui talouspolitiikan kautta eikä työväestön sosiaalisen ahdingon kautta. Raimo Parikan ja kirjoittajan yhteisessä konferenssipaperissa (1998) keskityttiin tutkimaan työväestön asuttamia esikaupunkeja, koska arveltiin hieman paradoksaalisesti, että laman laajuus ja moninaisuus aukenisi parem-min paikallistason kautta. Pienentämällä mittakaavaa pyrittiin saamaan uutta tietoa laman kestosta ja laajuudesta. 20

Tästä seurasi useampia tutkimuspolkuja. Matti Hannikainen oli jo aikai-semmin ryhtynyt tutkimaan pahiten lamasta kärsinyttä ammattiryhmää eli ra-kennustyömiehiä.21 Anu Suoranta kiinnostui tehtaissa työskennelleiden nais-ten asemasta lama-aikana ja heidän työsuhteisiinsa liittyneistä kysymyksistä.22

16

Antti Häkkistä ja Jarmo Peltolaa kiinnosti lama yleensä23, ja Häkkistä lisäksi työttömyys ja köyhyys maaseudun ilmiönä24. Jarmo Peltola sen sijaan keskittyi lisäksi laman, työttömyyden ja köyhyyden tutkimiseen Suomen teollistuneim-massa kaupungissa Tampereella.25

KESKEISET TUTKIMUSTEEMATTässä 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa (Tampereella) julkaisusarjan ensimmäisessä tutkimuksessa lamalla käsitetään bruttokansantuotteen ja yri-tysten voimakkaan tuotannon alenemisen lisäksi taloudellisten vaikeuksien aiheuttamaa työllisyyden vaihtelua, joka yleensä näkyi työttömyytenä. Tässä osassa liitän lamaan lisäksi ne sosiaalipoliittiset toimenpiteet, joihin yhteis-kunta erityisesti paikallisella tasolla ryhtyi auttaakseen työttömiksi joutuneita ihmisiä.

Toisessa luvussa käydään systemaattisesti läpi työllisyyskehitys Tampe-reen suurimmilla työpaikoilla. Tarkoituksena on luoda vankka empiirinen pohja tälle tutkimukselle. Työllisyyden tutkimus on metodisesti tärkeämpää, kuin mitä työttömyyden historian tutkijat yleensä ovat huomanneet. Työlli-syyden laskun ja työttömyyden kasvun laajuuksien ja kohdistumisen vertailu antaa työkaluja sosiaalipoliittisten instituutioiden vaikutusten arvioimiseen ja pohtimiseen. 1930-luvun lama vaikutti työllisyystilanteeseen Tampereella. Luvussa III esitellään suomalaisen sosiaalipolitiikan keinot ja luodaan yleis-kuva siitä, kuinka niitä keinoja teollisuuskaupungissa sovellettiin. Lisäksi siinä arvioidaan työttömyyden todellista laajuutta ja sen kohdistumista. Luvussa IV luodaan yleiskuva kehityksestä ja arvioidaan yhteiskunnan instituutioiden selviytymistä lamasta. Koko tutkimusprojekti on rakennettu siten, että tämä osa I tarjoaa pohjan ja perustan seuraaville tutkimuksille.26

Edellä esitettyihin tutkimuskysymyksiin vastaamalla otetaan kantaa myös yleisempään suomalaisen työttömyystutkimuksen kysymykseen. Suomalais-ta työttömyyttä on pidetty aina 1970-luvulle saakka metsätyömiesten ja ra-kennustyöläisten työttömyytenä. Harvemmin tähän aihepiiriin on kytketty ajatusta samanaikaisesta teollisuustyöväen työttömyydestä. Samalla voidaan tarkastella suomalaista työttömyyttä pidemmällä aikavälillä. Muodostiko 1930-luvun lama poikkeuksen, eli oliko lama tuolloin niin voimakasta, että se asetti suomalaisen yhteiskunnan ”modernimpaan kontekstiin”, kuin mihin oli aikaisemmin totuttu ja 1940- ja 1950-lukujen työttömyyskausina totuttiin? Lisäksi tässä tutkimuksessa verrataan tuotannon elpymisen, työllisyyden ko-hentumisen, työttömyyden supistumisen ja köyhäinhoidon tarpeen vähene-misen ajoittumisen välisiä suhteita.

Tässä Tamperetta 1930-luvun laman kurimuksessa käsittelevän tutkimus-hankkeen ensimmäisessä osassa on keskitytty viiteen tärkeään kysymykseen, joista ensimmäinen on työttömyyden laajuus. Kuinka laajaa työllisyyden las-ku, työn puute ja virallinen työttömyys teollisuuskaupungissa (ja Suomessa) yleensä oli? Toinen kysymys koskee sitten yhteiskunnan turvaverkkoa: Kuin-

17

ka yhteiskunta oli toisaalta valmistautunut reagoimaan lamaan, ja kuinka lama muutti instituutioiden tasolla yhteiskunnan reagointia?

Kolmantena laajana peruskysymyksenä voidaan pitää työttömyyden koh-distumista, eli ketkä työttömyydestä kärsivät? Neljäs kysymys nousee kol-men ensimmäisen pohjalta: mitä työttömyyden laajuus ja sen kohdistuminen kertovat yhteiskunnan sosiaalipoliittisista arvoista yleensä ja tamperelaisen elinkeinoelämän arvoista erikseen? Viides kysymys seuraa kaikkia neljää en-simmäistä kysymystä ikään kuin käänteisesti: mahtoiko yhteiskunnassa nou-datettu sosiaalipolitiikka vaikuttaa työttömyyden laajuuteen tai sen kohdis-tumiseen ja muihin ilmenemismuotoihin? Kysymyksiä ei käsitellä peräkkäin, vaan ne kukin ovat mukana kaikissa tämän tutkimuksen luvuissa. Ennen kuin varsinaiseen tutkimukseen päästään käsiksi, luodaan vielä katsaus keskeisillä tutkimusalueilla esiintyneisiin tulkintoihin, jonka jälkeen syvennetään tämän tutkimuksen näkökulmia ja luodaan katsaus sotien välisen ajan Tamperee-seen.

Vaikka empiirisenä tutkimuskohteena on paikallisyhteisö, tutkitaan täs-sä työssä paikallisyhteisön kautta suomalaista yhteiskuntaa. Tuotantoelämän asetelma ”työnantajat–työntekijät”, toimeentuloasetelma ”yksilö/perhe–yh-teiskunta” ja sosiaalipolitiikan vastakkainasettelu ”valtio–kunta” lävistivät kaikki lama-ajan paikallisyhteisöt. Tuotannon, työllisyyden, työttömyyden ja sosiaalipolitiikan representaatiot ovat yleismaailmallisia ja tietyllä tasolla kansalliset erityisyydet huomioon ottaen jopa vertailukelpoisia. Luokka- ja ryhmäintressejä löytyy kaikista yhteiskunnista ja yhteisöistä. Tutkimalla 1930-

Tampereen aurinkoinen keskustori nousukauden

viimeisenä vuotena 1928. Rakennus- ja teollisuustyön-

tekijöiden määrä kaupun-gissa oli suurempi kuin kos-kaan aikaisemmin. Palkat olivat vihdoin saavuttaneet vuoden 1913 tason. Työt-

tömyys oli ollut pieni ongel-ma edellisen kerran vuon-na 1925. Valokuvaamo

Atelier Laurent. Kuva: Tampere-Seura.

18

luvun laman aikaista Tamperetta, saa vertailukelpoista tietoa lama-aikaisesta yhteisöstä yleensä.

Toiminnallisesti tutkimus rajautuu tutkimaan työmarkkinoiden, yhteis-kunnan ja yksilön/perheen välisiä suhteita taloudellisen, työmarkkinoiden ja yhteiskunnallisen laman tilanteessa Tampereella. Kansainvälisen taloudellisen kehityksen vaikutus ja kotimaisen kysynnän ja tarjonnan vaihtelut näkyvät työssä muun muassa työpaikkojen vähenemisenä ja kulutuksen putoamisena, mutta työn ensisijaisena tarkoituksena ei ole laman syntyyn vaikuttaneiden tekijöiden selvittäminen. Tutkimuksen polttopisteessä ovat laman vaikutuk-set eri toimialojen työllisyyskehitykseen. Tampereen työssäkäyntialueeseen liittyvällä aineistolla kuvataan ja pohditaan työllisyyden vähenemisen ja työt-tömyyden välistä suhdetta.

Tämän tutkimuksen rajauksen suhteen on syytä todeta, että tässä tutki-muksessa ei pohdita lamasta kärsineiden ihmisten toimeentuloa ja laman vai-kutusta ihmisten elämään.27 Ja vaikka tässä osassa sivutaan lamaan liittyviä poliittisia kytkentöjä, ei tässä yhteydessä kuitenkaan pohdita syvällisemmin paikallisesta lama- ja työttömyyspolitiikasta käytyä poliittista kamppailua.28 Tutkimusasetelma ja tutkimuksen toiminta-alan rajaus selviää asetelmasta 1.

Tutkimus alkaa nousukauden vuosista 1927–1928 ja päättyy nousukauden vuosiin 1937–1938. Koska kyseessä on kymmenen vuoden pituinen ajan-jakso, joka on yhteiskuntahistorialliseksi tutkimukseksi varsin lyhyt, on syy-tä painottaa, ettei kysymys kuitenkaan ole mistään lama-ajan yhteiskunnan staattisesta poikkileikkauksesta. Lamatilanteessa kolmen kulmakiven väliset suhteet määräytyvät yhä uudelleen. Näin ollen esimerkiksi yksilöiden ja per-heiden asema ja painoarvo suhteessa yhteiskuntaan vaihtelee ajan kuluessa (Asetelma 2).

Laman monimuotoisuus ja ajoittuminenMinkälainen on sitten yleisesitysten pohjalta suomalaiselle historian am-mattilaiselle ja harrastajalle syntynyt käsitys 1930-luvun lamasta Suomessa? Talouskehityksen kohdalla Suvirantaan luottaneet ja työttömyyden suh-teen pitkälti Kahran pohjalle rakentaneet olivat aika yksimielistä siitä, että 1930-luvun lama alkoi Suomessa viimeistään vuodenvaihteessa 1928/1929. Vuosi 1928 oli nousukauden viimeinen vuosi ja vuosi 1929 laskukauden ensimmäinen. Tällainen on yleisesitystenkin antama kuva, joskin Kari Se-lenin mukaan lama alkoi vasta varsinaisesti vuonna 1930. Tällainen tulkin-ta saattaa johtua mentaalisesta kiinnittymisestä mustaan torstaihin eli Wall Streetin romahdukseen (24.11.1929). Ajatellaan aivan kuin Suomenkin lama saattoi alkaa vasta yleismaailmallisen romahduksen jälkeen. Näin ei kuitenkaan ollut vaan laman merkit olivat olemassa Suomessa jo vuoden 1928 lopulla. Vuosi 1929 oli Suomessa ja esimerkiksi metsäteollisuusmaa Kanadassa ensimmäinen lamavuosi.29

19

Asetelma 1.

Tutkimuksen kenttä

Asetelma 2.

Tutkimus ja aika

Työmarkkinat(Yritykset, kaupunki, valtio ja

muut yhteisöt)

Yksilö/Perhe

Yhteiskunta(Sosiaalipolitiikka)

Tutkimuskohde: Tampere

Työn kysynnän ja tarjonnan vaihteluun vaikuttaneet ulkoiset tekijät

Tampereen ulkopuolinen maailma

Molemminpuolisia odotuksia

Molemminpuolisia odotuksia

Perhe

1933 19381928

Työmarkkinat (talous)

Yhteiskuntalait, asetukset, sosiaalipolitiikka, politiikka

Perhe 1930-luvun lamassa

20

Käsitys laman takarajasta on riippunut kuvaajan näkökulmasta. Kun ta-louskasvun asiantuntijat ovat lähestyneet ilmiötä talouden näkökulmasta, on vuosi 1932 mainittu vuotena, jolloin bruttokansantuote kasvoi jo ennätyksel-listä 6,6 % vauhtia. Laman on yleisesti nähty päättyneen Suomessa vuonna 1933 ja sitä on pidetty muuta Eurooppaa lievempänä.30 Kansantalouden mit-tareiden näkökulmasta ongelmia ei ollut enää vuoden 1933 jälkeen. Brutto-kansantuote kasvoi aina vuoteen 1938 saakka.31

Myös yleisesityksissä vallitsee yhteisymmärrys myös siitä, että vuosi 1933 oli laman viimeinen vuosi. Laman päättymistä perusteellaan ripeällä talous-kasvulla, joka alkoi jo vuonna 1933. Huttusen mukaan lama alkoi Suomessa aikaisemmin kuin muualla maailmassa, mutta päättyi Suomessa aikaisemmin. Pentti Virrankoski pistää vielä paremmaksi: hän päättää koko yleismaailmal-lisen lamakauden vuoteen 1933. Tarkoituksena lienee ollut yleismaailmallisen laman päättäminen Suomen osalta vuoteen 1933. Nousukausi näkyi Suomes-sa useiden teollisuudenalojen voimakkaana kasvuna.32

On kuitenkin huomionarvoista, että laman taloudellista kestoa ei edellä määritellä työttömyyden tai yhteiskunnan turvaverkkoihin turvautuneiden ihmisten määrien kehityksellä. Vallitsevan ajattelutavan mukaan 1930-luvun lama eli talouslama oli ohi silloin, kun suomalaisten yritysten tuotanto kääntyi

Pyynikin kaupunginosa oli yksi Tampereen 1920-luvun rakennuskohteista. Suurin osa Pyynikintorin ympärille rakennetuista kivitaloista nousi nousu-kauden viimeisinä vuosina. Osa taloista oli yksityis-ten rakentamia ja osa niin sanottuja puolikunnallisia rakennuksia. Valokuvaa-ja Bertel Strömmer. Kuva: Tampere–Seura.

21

nousuun. Saattoiko yritysten selviytyminen laman kurimuksesta ajoittua eri hetkeen kuin työvoiman eli työllisten ja työttömien?

Työttömyyden ja työttömyyslukujen kautta ilmiötä tarkastelleet arvioi-vat Siiven tavoin pulan päättyneen vuoden 1934 syksyyn tultaessa.33 Kalelan mukaan työttömyys oli todellinen pulma vain vuosina 1929-1934.34 Siiven mukaan seuraavan vuoden alun työttömyysluvut nousivat enää 30 000 hen-keen, mitä voidaan pitää normaalin talvityöttömyyden suuruisena.35 Tampe-reen historiaa tutkineen Eino Jutikkalan mukaan vasta kesällä 1935 voi katsoa joukkotyöttömyyden päättyneen.36 Työttömyys ei kuitenkaan vielä vuonna 1935 asettunut Tampereella eikä koko maassa ”normaalitasolle”, jos sellai-sena pidetään lamaa edeltänyttä työttömyyden tasoa. Työttömyyttä seuran-neiden sosiaalisten ongelmien taso näyttäisi myös säilyneen korkealla, vaikka talous kasvoikin erityisen voimakkaasti, ja työmarkkinoilla syntyi jälleen uusia työpaikkoja.

Sosiaalipolitiikan asiantuntijat kiinnittivät jo aikoinaan huomiota laman seurauksiin. Esimerkiksi Veikko Piiraisen esittelemät tilastotiedot kertoivat laman pitkästä kestosta. Köyhäinhoitoa oli vuonna 1931 varsinaisten avun-saajien perheenjäsenet mukaan lukien saanut 264 416 henkeä eli 7,2 % väes-töstä. Avunsaajien määrä nousi korkeimmilleen vuonna 1933, jolloin avun-saajia oli koko maassa liki 389 181, joka merkitsi 10,4 % koko väestöstä. Vielä vuonna 1936 avunsaajia oli 327 110 eli 8,6 % koko väestöstä.37

Mikä oli sitten köyhäinhoidon ja työttömyyden välinen suhde? Vuon-na 1927 olivat köyhäinhoitovirkailijat avustaneet työttömyyden vuoksi 780 avunhakijaa koko maassa. Vuonna 1933 avunsaajia oli 26 470. Vuonna 1936, jolloin laman oli katsottu olleen ohi, avustettiin työttömyyden vuoksi 11 000 työtöntä.38 Piirainenkaan ei kuitenkaan erityisesti korostanut talouslaman ja samanaikaisten pitkittyneiden sosiaalisten ongelmien välistä suhdetta.

Piiraisen tutkimustulokset eivät välittyneet kaikilta osin eteenpäin, sillä so-siaaliturvan historiaa 1990-luvun alussa tutkineen Kyösti Urposen mukaan kriisi alkoi olla ohi vuonna 1934, jolloin syksyyn tultaessa työttömien määrä väheni 30 000 henkeen, jota voitiin tuolloin pitää normaalina talvityöttömyy-tenä.39 Niin sanottuina normaaliaikoina 1920-luvulla tuon suuruista talvityöt-tömyyttä ei oltu nähtykään ja rekisteröidyt työttömyysluvut ylittivät vielä talvi-na 1935 ja 1936 huomattavasti tavallisen talvityöttömyyden rajan. Työttömyys oli kuitenkin vähentynyt maaseudulta ja sitä esiintyi enää suuremmassa mää-rin kaupungeissa.40 Lisäksi esimerkiksi sekä köyhäinhoitoa saaneiden määrä että osuus väestöstä säilyi koko maassa vielä vuonna 1936 yli kaksinkertaise-na vuoden 1928 tilanteeseen verrattuna.41 Helsingissä taso jäi kustannusten osalta melkein kolminkertaiseksi.42 Lama näyttäisi siis kestäneen pidempään kuin aikaisemmin on ajateltu. Laman kestoa ja jaksottumista pohditaan tässä tutkimuksessa järjestelmän toiminnan ja kustannusten tasolla.

Raimo Parikka ja Jarmo Peltola kiinnittivät huomiota yhteiskunnan hi-taaseen elpymiseen. Myös Thomas Fürth43 oli aikaisemmin kiinnittänyt huo-miota samoihin ilmiöihin.44 Professori Heikki Lehtosen johtaman projektin

22

käsityksen mukaan lama ei ollutkaan pelkästään lyhyt taloudellisten syklien mukaan etenevä lama, joka olisi ohi kun kansantalous alkaa taas kasvaa. Sen sijaan kansantaloudellisten kasvulukujen kautta näkyvä osa ilmiöstä on vain yksi osa lamasta. Talouden lisäksi lama näkyi työmarkkinoilla työn puutteena ja sosiaalisena lamana eli ihmisten kokemana toimeentulon ja elämänhallin-nan vaikeutumisena. Kolmen laman ajatuksesta muokattiin malli, joka näyt-täisi jäsentävän ja selittävän myös 1990-luvun lamaa.45 Laman eteneminen taloudesta työllisyyteen ja ilmeneminen kolmannessa vaiheessa laajoina sosi-aalisina ongelmina on kiteytetty ja yksinkertaistettu asetelmassa 3.

Lama on tässä tutkimuksessa ymmärretty kolmivaiheiseksi prosessiksi, jossa vaiheet toisaalta seuraavat toisiaan ja esiintyvät toisaalta myös samanai-kaisesti. Taloudellisella lamalla käsitetään tässä työssä tuotannon putoamista. Tuotannon putoaminen aiheutti työmarkkinoiden laman, joka tarkoittaa työ-paikkojen ja työtilaisuuksien vähenemistä ja työttömyyden nousua. Talouden ja työmarkkinoiden lamat aiheuttivat yhdessä sosiaalisen laman. Sosiaalisella lamalla tarkoitan yhteiskunnassa tuotannon laskusta ja työttömyyden aiheut-tamista toimeentulovaikeuksista seuranneita sosiaalisia ongelmia, ennen kaik-kea köyhyyttä. Varmaankin voidaan puhua lamakehityksen dominovaikutuk-sesta; ensimmäinen vaihe vinouttaa toista ja se taas kolmatta.46

Mallin toteutuminen vaatii taloudelliselta lamalta poikkeuksellista syvyyt-tä. Syvä taloudellinen lama aiheuttaa työmarkkinoilla kriisin, joka ei koske vain yhtä tai muutamaa toimialaa. Tällöin syntynyt työllisyyskriisikin on eri-tyisen syvä sekä laaja-alainen ja aiheuttaa pitkän kestonsa vuoksi merkittäviä ja pitkäaikaisia sosiaalisia ongelmia perheiden ja yksilöiden arkeen.47 Pitkäkes-toisuus taloudellisine seurauksineen synnyttää yleensä myös lamaan liittyvää arvokeskustelua.

Työttömyyden laajuus

Työttömyys koko maassa

Lamasta yleisesityksissä annettu kuva laajenee jonkin verran kun kerrotaan maassa laman aikana esiintyneestä työttömyydestä: Veikko Huttuselta löytyy tasapainoinen yleiskuvaus: ”Pula tuntui Suomessa kuten muissakin maissa järkyttävänä, ja sen vaikutus tunkeutui syvälle yhteiskuntaan muutoinkin kuin taloudellisena hätänä. Näkyvin ilmiö oli valtava työttömyys, jonka huippu-kautena talvella 1931–32 oli noin 92 000 työtöntä eli 5,4 prosenttia koko työvoimasta, 1,7 miljoonasta.”48 Työttömyyden laajuutena ilmoitetaan kautta linjan virallinen työttömien määrä, jonka jälkeen todetaan työttömyyden ol-leen todellisuudessa suuremman.49

Työttömille, joita oli siis virallisesti enimmillään runsaat 90 000, pyrittiin järjestämään hätäaputöitä ensin kuntien ja myöhemmin myös valtion toimes-ta. Näin ollen vain osa työttömyyskortistoihin merkityistä henkilöistä oli to-dellisuudessa vailla työtä. Huttunen suhteutti 1930–luvun tilannetta 1950–lu-

23

kuun ja totesi työhön sijoitettujen osuuden olleen 1930-luvulla pienemmän kuin yleensä toisen maailmansodan jälkeisinä työttömyysvuosina: ”sillä yh-teiskunta oli valmistautumaton torjumaan tällaista työttömyyttä”. Varatöihin oli sijoitettu noin 41 000 työtöntä eli vähemmän kuin puolet kortistoihin merkityistä. Huttusen laskelmien mukaan kokonaan ilman työtä virallisesti olleiden osuus oli suurimmillaan kolme prosenttia koko työvoimasta.50

Koska keskustelua työttömyyden laajuudesta on käyty tähän saakka lähin-nä kansallisella tasolla, käyn lyhyesti läpi koko maan työttömyyden laajuutta koskevan keskustelun. Virallisen työttömyyskortiston kausihuiput ylittivät korkeimmillaan koko maassa 90 000 henkeä, keskiarvon jäädessä pahimmalla työttömyyskaudella 1931–1932 yhteensä 81 350 henkeen.51 Kaikki Suomen 1930-luvun laman aikaisen työttömyyden laajuutta arvioineet ovat pitäneet todellista työttömyyttä virallisia lukuja laajempina. Työttömyystilastoinnin ai-kalaisasiantuntija ja toteuttaja Eljas Kahra arvioi vuonna 1931, että työttömi-en kortistointi ja työttömyyden laajuudesta ilmoittaminen vaihteli kunnittain. Valtion viranomaiset näkivät kuntien napamiesten pelaavan hallinnollista pe-liä, joissa muut seikat kuin ihmisten hätä säätelivät kuntien reagointia työttö-myyteen. Työttömyyslukuja liioiteltiin, jos haluttiin valtion tukea. Jollei tukea taas haluttu, jätettiin työttömyysilmoitus tekemättä. Lisäksi uskottiin osan kunnista laiminlyöneen ”leväperäisyyttään” lukujen ilmoittamisen. Kahran mukaan kaupungeissa oli säikähdetty työttömyyskausina 1929–30 ja 1930–31 nopeasti laajennutta työttömyyttä ja työttömyyskortistojen hoitajat olisivat

Laman anatomiaAsetelma 3.

AIKA

TALOUDELLINEN LAMA- Tuotannon aleneminenyksityissektorilla- Valtion rahoittamisvaikeudet

TYÖMARKKINOIDEN LAMA- Työttömyyden kasvu ja pitkittyminen taloudellisen laman jo helpotettua - Valtio heikentää työllisyys-politiikkaansa

SOSIAALIPOLIITTINEN LAMA- Pyrkimykset sosiaaliapujenleikkaamiseen- Toimeentulovaikeuksien kasautuminen-Syrjäytyminen

24

tiukentaneet työttömyyden vuoksi annetun avunsaannin ehtoja, jolloin avus-tukseen oikeutettujen luku putosi 30–50 % työnhakijoiden luvusta.52

Tähän yksityiskohtaan on kiinnitetty tässä paljon huomiota siksi, että El-jas Kahran artikkelin perusteella Aapo Pölhö päätteli, että ”pahimpina työt-tömyyskausina kaupunkien kortistoihin hyväksyttiin vain 30–50 % työnhaki-joista”. Tälle perustalle sekä Kalela että Parikka laskivat osaltaan käsityksensä virallisia lukuja huomattavasti korkeammasta työttömyydestä.53 Kyseisessä Kahran artikkelissa annetaan kuitenkin vielä lisäksi käsitys, että työttömyyden tilastointia saatiin kohennettua merkittävästi jo seuraavaa työttömyyskautta 1931-32 varten, ja että kirjoittajan mukaan ne luvut kertoivat työttömyydestä jo huomattavasti tarkemmin, koska ne kuvasivat lokakuussa 1931 jo yli 330 kunnan työttömyyttä.54 Kaikista viranomaisten ponnistuksista huolimatta Kahra listasi kuitenkin seuraavat puutteet työttömyystilastoinnin suhteen:

Lisäksi on otettava huomioon, että vaikka ylläesitettyjä lukuja voitaisiinkin useissa kohdin supistaa, ei niihin kuitenkaan sisälly maan koko työttömyys. Monet kunnat hoitavat vähäisemmän työttömyytensä ilman varsinaisia hätäaputöitä, ja varsin ylei-sesti työttömiä ja avuntarpeessa olevia autetaan köyhäinhoitotietä ilman, että se tulee näkyviin yllä olevissa luvuissa. Useiden ammattialojen, etenkin henkisen työn, työt-tömät eivät myöskään ilmoittaudu työnvälitystoimistoihin ja työttömyyslautakuntiin. Lopuksi on vielä otettava huomioon, että työttömyys ja ahdas aika todellisuudessa kohtaavat sekä välillisesti, että välittömästi paljon suurempaa henkilöpiiriä, kuin yllä olevat luvut osoittavat. Niiden lisäksi on myös osittaista työttömyyttä lyhennetyn työajan johdosta ja yleistä ansion puutetta, joka ei tule suoranaisesti näkyviin.55

On myös selvää, että viranomaisten ilmoittama työttömien määrä ei pidä si-sällään kaikkia työttömiä, vaan työttömyydelle asetetaan aina joitakin ehtoja. Edellä olevassa lainauksessa kerrottiin perusteltuja ja hyviä selityksiä sille, että työttömyys oli todellisuudessa laajempaa kuin viralliset luvut antavat ymmär-tää. Työttömyyskortistojen lukujen lisäksi on syytä katsoa työnvälitystoimis-tojen tilastoja, ja nimenomaan kuukausittaisia tilastoja.56

Kaikkia työnvälitystoimistoihin ilmoittautuneita työttömiä ei hyväksytty työttömyyskortistoihin, eli kaikkia työttömiä ei oikeutettu pääsemään työt-tömyystöihin. Jos Kahran tieto kortistojen hoitajien säikähtämisestä pitää paikkaansa, kasvoi työnvälitystoimistoihin tehtyjen työnhakemusten määrä nopeammin kuin työttömyyden vuoksi apuun oikeutettujen määrä. Mistä työnvälitystoimistoihin ilmoittautuminen sitten kertoi koko maassa ja toisaal-ta teollisuuskaupunki Tampereella? Kaikki koko maassa työtä vailla olleet ei-vät varmaankaan ilmoittautuneet työnvälitystoimistoihin sillä verkosto ei ollut koko maata kattava. Yli 5 000 asukkaan taajama oli velvoitettu perustamaan toimiston, eli sellaisia oli lähinnä kaupungeissa ja joissakin teollisuustaajamis-sa. Tampereella luonnollisestikin tällainen toimisto oli. Lisäksi Pohjois-Pirk-kalassa oli työnvälitystoimisto, jonka haaratoimisto Pispalassa palveli myös tamperelaisista työpaikoista työttömäksi jääneitä. Laman aikana työnvälitys-toimistojen verkosto laajeni, sillä vuonna 1929 niitä oli 25, vuonna 1931 jo 40 ja 1932 saattoi ilmoittautua jo 44 toimistossa. Vuonna 1938 toimistoja oli 51. Vaikka monet pitäjät jäivät ilman toimistoa, oli sellainen kuitenkin kaikilla sellaisilla paikkakunnilla, joissa työttömyys näyttäisi olleen laajaa. Työnvälitys-

25

toimistoon ilmoittautuminen ei ollut sidottu paikkakunnalla asumiseen, vaan niihin saattoi ilmoittautua myös ulkopaikkakuntalainen, eli toimistot palveli-vat vapaiden töiden työpaikkojen välittäjinä kuitenkin laajempaa väkeä kuin vain toimistojen sijaintipaikkojen asukkaita.

Myös työnvälitystilaston rakentumista on syytä pohtia tarkemmin. Työn-välitystilaston vuositilastoihin on tilastoitu vuoden aikana tehdyt työhake-mukset. Tilaston luvut eivät kerro ensinnäkään koko vuoden kestäneestä työttömyydestä, vaan sama työntekijä saattoi tehdä useita hakemuksia vuoden aikana. Ja liikkeellä olleet työnhakijat tekivät niitä vuoden aikana useampiin toimistoihin. Muistaa täytyy myös se, että kyseessä oli työnvälitystoimisto, jos-sa saattoi asioida ja asioikin myös henkilöitä, joilla oli työpaikka. Työssä käy-vien asioiminen työnvälitystoimistoissa supistui varmasti pahimman laman aikana olemattomiin, sillä ”oikeita” työpaikkoja ei ollut juurikaan jaettavissa toimistojen kautta. Näin ollen työnvälitystoimistojen vuositilaston perusteel-la voidaan tehdä havaintoja työttömyystilanteessa tapahtuneista muutoksista ja muutoksen suunnasta, mutta ei sen laajuudesta.57 Sen sijaan työttömyys-kortistossa saattoi olla vain yhdessä pitäjässä kerrallaan, ja kuukausitilastojen perusteella laskettu keskiarvo kertoo työttömyyskortistoihin hyväksyttyjen keskimäärän vuoden aikana.

Vuositilastojen laatimista vaikeutti myös agraarivaltaisen maan normaali elämänrytmi, sillä yhteiskunnassa ja erityisesti sen työttömyysherkillä toimi-aloilla kuten metsä- ja rakennusteollisuudessa vallitsi vielä maailmansotien välisenä aikana hyvin voimakas työllisyyden kausivaihtelu. Itse asiassa kausi-vaihtelu jatkui voimakkaana toisen maailmansodan jälkeen aina 1960-luvulle saakka.58

Työllisyyden kausivaihtelu kuului maalaisyhteisöissä normaalin elämän-menoon, ja sen erottaminen alityöllisyydestä on vaikeata. Esimerkiksi kun työttömyyskaudella 1931-1932 Parkanon pitäjässä oli työttömänä keskimää-rin 202 henkeä, saattoivat kausihuiput olla aivan toista suuruusluokkaa. Lo-kakuussa 1930 Parkanossa oli työtä vailla 476 henkeä. Kihniössä oli työttö-myyskaudella 1931-32 yhteensä 199 työtöntä. Lokakuussa 1931 työttömiä oli pitäjässä peräti 679 henkeä ja seuraavassa kuussakin vielä 410 henkeä. 679 työtöntä merkitsi 64 % työttömyysastetta pitäjän miesten keskuudessa.59

Pohjois-Satakunta oli kohdannut 1920-luvun lopulla katovuosia, joita ver-rattiin voimakkuudeltaan 1860-luvun nälkävuosiin, jolloin silloisen Parkanon pitäjäläisistä, johon myös Kihniö tuolloin kuului, oli kuollut liki kolmannes. Pitäjien väestö oli 1920-luvulla raivannut uusia viljahalmeita ja velkaantunut niitä raivatessaan. Tälle väestönosalle taloudellisesti tärkeät rahatuloja tuo-neet vuotuiset metsätyöt loppuivat laman seurauksena. Oli alueen väestön onni, että alueella rakennettiin rautatietä.60

Toisaalta historiallisesti alityöllisyydestä kärsineen alueen korkeaan työttö-myysasteeseen saattoi vaikuttaa myös poikkeuksellisesti tarjolla olleet rahatu-lot. Lähistöllä rakennettiin Porin–Haapamäen välistä rautatietä, jota rakenta-maan työttömiä lähetettiin erityisesti Pohjois-Satakunnan ja Pohjois-Hämeen

26

pitäjistä. Ilman ratatyömaata Parkanon ja Kihniön pitäjät olisivat todennä-köisesti huolehtineet työttömyydestään toisin keinoin, ja osa ratatyömaalla uurastaneista olisi viettänyt talvella ns. luppoaikaa omalla tilallaan.61 Työn puutteesta kärsineet pientilalliset olisivat joutuneet miettimään kuinka kau-aksi he olisivat olleet valmiita lähtemään töihin ja jättämään perheensä yksin. Kysymys oli siis enemmänkin köyhyydestä kuin varsinaisesta työttömyydestä

Kausivaihtelu oli niin huomattavaa, että loppujen lopuksi erilaisten viral-listen lukujen ja ilmeisesti myös ”todellisen” työttömyyden vuosikeskiarvot jäivät työttömyyshuippuja selvästi matalammiksi. Tästä seuraa 1930-luvun la-man aikaisen työttömyyden laajuuden osalta kaksi hypoteesia: johtuiko laman aikainen kausivaihtelu sen ”luonnollisesta rytmistä”, eli toimivatko ”vapaat työmarkkinat” kesäisin niin hyvin laman alkuvaiheissa, kuin mitä työttömyys-tilastot antavat ymmärtää? Vai johtuiko voimakkaan laman aikainen voimakas kausivaihtelu työttömyyspolitiikan institutionaalisista kytkennöistä? Tällä tar-koitan sitä, että talvityöttömyyden sykliin tottuneille politiikoille saattoi olla vaikeata ymmärtää, että työttömyyttä esiintyi nyt poikkeuksellisesti myös ke-säisin.62 Esimerkiksi Tampereella noteerattiin aivan erityisesti, että nyt täytyi järjestää työttömyystöitä kesäisinkin.63

Kysymys on paljolti myös siitä, miten työttömyys määritellään ja miten se lasketaan. Miten suhtaudutaan maaseudun työttömyyden kannalta olennai-seen maa- ja metsätöissä esiintyneeseen alityöllisyyteen tai ehkä oikeammin alhaiseen tuottavuuteen, joka saattoi näkyä ensiksi alhaisena ansiotasona, sit-temmin köyhyytenä ja lopulta suoranaisena aliravitsemuksena.64 Alityöllisyy-den arviointi liittyy kuitenkin enemmän koko maan työttömyyden laajuuden arviointiin kuin suomalaisen teollisuuskaupungin palkkatyön puutteesta joh-tuneen työttömyyden laajuuden tutkimiseen. Alityöllisyyskeskustelu kertoo kuitenkin varsin paljon 1930-luvun työttömyyden mittaamiseen liittyvistä vaikeuksista.

Alityöllisyyden ”ylittämiseen” on myös metodinen keino. Työttömyyttä voidaan arvioida työpanoksessa tapahtuvan muutoksen kääntöpuolena. Täl-löin niin työttömyys kuin alityöllisyys saadaan muutettua ”kätevästi” ihmisistä numeroiksi ja sosiaalitieteestä taloustieteeksi. Eljas Kahran jälkeen seuraavak-si 1930-luvun laman aikaisen työttömyyden laajuutta arvioinut Riitta Hjerppe arvioi kansantalouden tilinpidon pohjalta laskettujen menetettyjen työvuosien perusteella korkeimmaksi työttömyysasteeksi 10 %. Menetetyissä työvuosissa otettiin huomioon työajan lyhennykset ja muu laman aiheuttama alityöllisyys. Tämä kymmenen prosenttia merkitsi 130 000 työvuoden menetystä.65

Raimo Parikka päätyi Helsingin työväestön työttömyyttä arvioidessaan vähintään 30 % ja pahimmillaan jopa 50 % työttömyysasteeseen pääkaupun-gin työväestön keskuudessa. Hän arvioi maan kokonaistyöttömyyden olleen 200 000-250 000 henkeä.66 Luku vaikuttaa suurelta: koko maan teollisuuden ja käsityön palveluksessa työskenteli laman alkamisen aikoihin 196 617 henkeä. Rakennustyöläisiä oli 30 139 henkeä, Sekatyömiehiä oli 95 000. Liikenteen palveluksessa työskenteli 51 696 henkeä. Maa- ja metsätalouden työttömyy-

27

delle alttiisiin ammattiasemiin eli maata omistamattomaan väestöön kuului 171 000 henkeä vuonna 1930. 67

Teollisuuden työllisyys vähentyi teollisuustilaston mukaan noin 20 %. Ra-kennussektorin (rakennustyöntekijät ja sekatyömiehet) työllisyyden voidaan arvioida pudonneen pahimmillaan 85 % ja liikenteen 30 %, kaupan 10 % ja palvelusten 5 %. Työttömiä maaseudulla oli helmikuussa 1930 26 153 ja näistäkin osa pientilallisia. Jos arvioidaan todellinen maa- ja metsätalouden työttömyys hieman virallisia lukuja laajemmaksi eli 30 000:ksi, niin päädytään yhteensä noin 207 000 työttömään. Kun tiedetään maaseudun ja kaupunkien työttömyyshuippujen eriaikaisuus, tasaantui työttömyyden esiintyminen ka-lenterivuodelle. Kun työttömyyden kausiluonteisuuden vuoksi kesän matalat työttömyysluvut alensivat vuosikeskiarvoa, voidaan päätellä työttömyyden jääneen hyvänkin matkan alle 200 000. Olen itse päätynyt aikaisemmin68 noin 160 000 työttömään vuosina 1931-32, ja se vaikuttaa edelleenkin varsin us-kottavalta arviolta. Jos kuitenkin arvioidaan työttöminä vuoden aikana ollei-den henkilöiden määrää, niin luvun täytyy olla 250 000:a suurempi.

Työttömyyden laajuus kaupungeissa ja Tampereella

Koska tutkimuskohteena on nimenomaan lama ja työttömyys Tampereella, on syytä pureutua suomalaiseen kaupunkityöttömyyteen. Eino Jutikkala on kirjoittamassaan Tampereen kaupungin historiassa käyttänyt työttömyyden laajuudesta kertovina lukuina työttömien määrää työnvälitystoimistossa. Tä-män tilaston perusteella työttömiä oli Tampereella enimmillään tammikuussa 1932, jolloin työnvälitystoimiston kirjoissa oli 1 832 työtöntä. Tämän tilaston huono puoli oli, kuten Jutikkala itsekin totesi, ettei siihen laskettu varatöihin päässeitä/komennettuja lainkaan.69

Pitäisikö varatöihin päässeet työttömät laskea työllisiksi vai työttömiksi? Helsingin rakennustyöväen työttömyyttä tutkinut Matti Hannikainen on mää-ritellyt muista suomalaisista työttömyyttä tutkineista poiketen varatyöläiset työllisiksi. Hannikaisen tärkein peruste on palkkataso, joka hänen mukaansa ei ollut varatöissä olennaisesti alempi kuin ns. vapaissa töissä. Vaikka Hanni-kainen tiedostaa ”vapaan työn” ja varatyön palkkaehdoissa olevan hierarkki-suuden, vertautuu varatyö hänellä mihin tahansa vapaaseen työhön.70

Vaikka Hannikaisen mukaan palkkaerot ”vapaiden töiden” ja varatöiden välillä eivät aina olleet nimellispalkkojen suhteen huomattavan suuria, ja vaik-ka varatyökomennukset olivat jossain tapauksissa poikkeuksellisen pitkiä, oli kysymys pääsääntöisesti tyystin erilaisesta kulttuurisesta maailmasta. Tässä varatöidenkin maailmassa oli toki tasoeroja. Oli ensinnäkin aivan toista olla kaupungin järjestämissä varatöissä kuin valtion varatöissä. Tamperelaiselle oli aivan eri asia työskennellä valtion varatöissä Tampereella kuin Haapamäellä. Kirvesmiehelle oli varmasti eri asia rakentaa taloa tai koota betonilaudoitusta verrattuna siihen, että hän kaivoi kangen, lapion sekä kiilojen avulla routaista maata. Yhtä kaikki: varatyöntekijöillä ei ollut kuitenkaan edes periaatteellisia

28

mahdollisuuksia neuvotella tai sopia palkoista, ja nimellispalkat saattoivat olla kaukana lopulta toteutuneista palkoista.71

Tampereella kaupungin omissa varatöissä maksettiin säädettyjä vapaiden töiden alle meneviä varatyöpalkkoja. Mutta valtion työmailla palkat saneltiin yleensä selvästi säädettyä tasoa alemmaksi kulloisenkin työmaasta vastuussa olevan insinöörin toimesta. Lakia näyttäisi rikotun valtion työmailla surut-ta. Varsin yleistä varsinkin valtion varatyömailla oli, että palkat määriteltiin ensiksi tuntipalkkoina kuten pitikin ja laki edellytti. Käytännössä työt teetet-tiin etupäässä urakalla ja urakat määriteltiin niin kireiksi, että varatyömailla toteutuneet palkat jäivät usein nimellisten tuntipalkkojen alle. Näin oli var-sinkin maaseudulla sijainneilla siirtotyömailla, joilla nimellistuntipalkkojen taso määriteltiin alun alkaenkin paikallisen palkkatason (maa- ja metsätyöt) mukaan. Tämän vuoksi kaukana kotoa työskentely huonosti palkatuissa vara-töissä näyttää olleen vastenmielistä ja taloudellisesti kannattamatonta.72

Koska palkat eivät tällaisilla työmailla määrittyneet vapaasti, ei kysymys voinut olla normaalista työstä. Marko Nenonen on samaistanut 1950-luvun varatyömaat ja pakkotyöt.73 Voidaanko 1930-luvun varatyö- ja siirtotyömai-ta verrata esimerkiksi samanaikaiseen rakennusurakkaan Stalinin kanavalla valtakunnan rajan itäpuolella? Voidaan toki verrata, vaikka elämisen taso ei Suomessa pahimmillakaan siirtotyömailla pudonnut Neuvostoliiton työleiri-en tasolle, puhumattakaan leiriläisten henkilökohtaisesta vapaudesta.

Suomalaisilla siirtotyömailla työskennelleille ei kuitenkaan käytännös-sä jäänyt palkasta mitään kotiin vietäväksi. Majoittautuminen ja syöminen vieraalla paikkakunnalla söivät varatöistä saadut pienet ansiot. Suomalainen varatyömies saattoi jättää työmaansa niin halutessaan, mutta se merkitsi työt-tömyyskortiston ulkopuolelle joutumista määräajaksi. Eli jos halusit itse tulla jollain lailla toimeen tai huolehtia, että perhettäsi avustettaisiin kotipaikka-

Kaupunkityöttömyyttä ei ole tutkimuksessa aikai-semmin pidetty kovinkaan suurena ongelmana. Työttö-myyskortistoihin hyväksyt-tyjen asuinpaikan perus-teella 1930-luvun lama oli ennen kaikkea kaupunki-en ja maaseudun tehdas-paikkakuntien ongelma. 1930-luvulla lama-aikana otetussa kuvassa Tammer-kosken rannalla sijainnut Verkatehdas. Valokuva: Tampere-Seura.

29

kunnalla köyhäinhoitolautakunnan toimesta, teit kuuliaisesti ”pakkotyötä” vieraalla paikkakunnalla.74

Tässä tutkimuksessa varatyöt nähdään sosiaalipoliittisena toimenpiteenä. Aikaisemmat hätäaputyöt ja 1930-luvun varatyöt olivat keskeinen auttamis-muoto. Myöhemmin työttömyystutkimuksessa puhuttiin työlinjasta. Kansan suussa maisteltiin ainakin 1950-luvulla käsitettä ”lapiolinja”. Vaihtoehtona työlinjalle muodostui jo 1930-luvun lamankin aikana suora raha-apu ja työt-tömyysavustusten jakaminen köyhäinhoidon kautta. Tällaisiin apumuotoihin turvauduttiin vasta äärimmäisessä hädässä. Varatyöläiset olivat siis työttömiä, jotka oli hyväksytty työttömyyskortistoihin. Tässä tutkimuksessa työttömyys-kortistoon hyväksytyt työttömät kuuluvat rekisteröityjen työttömien kategoriaan (Ks. asetelma 4).75

Työttömyyskortistoja ylläpidettiin Tampereella käytännössä työnvälitys-toimistossa vuodenvaihteesta 1929-1930 vuoden 1936 loppuun. Vuosina 1937-1938 työttömiä tilastoi huoltolautakunnaksi nimensä muuttanut köy-häinhoitolautakunta. Kaikki työnvälitystoimistosta työtä hakeneet työttömät eivät päässeet työttömyyskortistoihin. Työttömyyskortistoon hyväksytyt ja työnvälitystoimistoon työttöminä hakeutuneet voidaan katsoa kuuluvaksi ns. avoimen työttömyyden piiriin (Ks. asetelma 4).76

Kaupungin energiahuol-to oli yksi laman aikaisten varatöiden keskeisiä koh-

teita. Kaupuki rakensi ensi töikseen uuden sähkölai-

toksen. Modernistuva kau-punki tarvitsi energiaa ja

koskivoiman muuttaminen sähköksi antoi paradok-saalisesti mahdollisuuden sijoittaa tehtaita muualle-kin kuin juoksevan veden ääreen. Miehet syventävät

Tammerkosken uomaa. Valokuva on vuodelta

1932 ja se on osasuuren-nos. Valokuvaaja Bertel Strömmer.

Kuva: Tampere–Seura.

30

Virallisesti jollain lailla työttömiksi rekisteröityneiden lisäksi oli työpaik-kansa menettäneitä, jotka eivät virallisesti rekisteröityneet työttömiksi. Osa Tampereella työpaikkansa menettäneistä rekisteröityi työttömiksi ympäristö-kunnissa: lähinnä Messukylässä ja Pohjois-Pirkkalassa (Lähinnä Tahmela ja Pispalan harju). Työllisyydessä lama-aikana tapahtunut tason putoaminen näh-dään tässä tutkimuksessa eräänlaiseksi kokonaistyöttömyydeksi (Ks. asetelma 4).

Viereisellä sivulla olevan teoreettisen mallin77 (asetelma 4.) avulla pyrin hahmottamaan myös työttömyyden ja työn puutteen laajuutta teollisuuskau-pungissa. On varsin todennäköistä, että tässä tutkimuksessa päädytään toisiin lukemiin kuin Eino Jutikkalan kirjoittamassa Tampereen paikallishistoriassa.

Työttömyyden kohdistuminen

Kaupungissa vai maaseudulla?

Suomen historian yleisesitysten mukaan 1930-luvun lama kohdistui voimak-kaimmillaan maaseutuun. Elinkeinoista erityisen surkuteltavaan asemaan mainitaan joutuneen erityisesti maatalouden. Kovilla kerrotaan olleen erityi-

Yksityisten yritysten raken-tama Tampereen alavoima-la rakenteilla 1930-luvun loppupuolella. Valokuvaa-ja Bertel Strömmer. Kuva: Tampere–Seura.

31

sesti metsätuloihin luottaneiden talonpoikien sekä uitto– ja hakkuumiehien.78 Kuvausten mukaan lama kohdistui tuotannollisessa mielessä toki teollisuu-teenkin. Metsäteollisuudella ja erityisesti pienillä sahoilla oli vaikeuksia.79

Maaseudun ja metsäteollisuuden vaikeuksien lisäksi kotimarkkinateollisuuden vaikeudet noteerataan ikään kuin ohimennen.80 Myös rakentamisen romah-taminen huomioitiin. ”Kaupungeissa taas rakennustoiminta miltei pysähtyi; vuonna 1932 asuntoja valmistui tuskin kymmenettä osaa pulaa edeltäneen vuoden 1928 huippumääristä” 81 Monta tärkeämpää seikkaa huomiotta jättä-nyt Kari Selen totesi kotimaankaupan kärsineen lamasta.82 Missään yleisesi-tyksessä ei kuitenkaan mainita näitä kaikkia asioita. Kaupunkeja ei myöskään käsitellä maaseudun vastakohtana, eikä tuotannon tai työllisyyden putoami-nen käänny työttömyydeksi. Yleisesityksistä saattaa saada sellaisen käsityksen, että 1930-luvun lama ei juurikaan koskettanut kaupunkeja ja siellä työssäkäy-viä ihmisiä. Yleiskuvausten mukaan lama kosketti kaupungeissa rakennus-työntekijöiden lisäksi lähinnä omistavaa väestönosaa: kauppiaita ja yrittäjiä. On todennäköistä, että 1940– ja 1950–lukujen suhdannevaihteluiden työttö-myyttä tutkineen Terho Pulkkisen väitöskirja synnytti käsityksen maaseudun kaupunkia suuremmista kärsimyksistä. Kuva uusiintui jossain määrin Jouko Siiven tekstien83 kautta, ja koki Suomen historian yleisesityksissä ikään kuin kolmannen tulemisensa.

Mitatun työttömyyden/työllisyyden kehät 1930-luvun Tampereella

Asetelma 4.

Kokonais-työttömyys

Avointyöttömyys

Rekisteröitytyöttömyys

32

Kahran selvityksen liitteenä olleista tilastoista olisi selvinnyt aika lailla enemmän. Virallisesti työttömiä oli maaseudulla enemmän kuin kaupungeis-sa (Kuvio 1). Mutta kaupunkien väkimäärään suhteutettuna työttömyys oli kaupungeissa kuitenkin jatkuvasti laajempaa virallisestikin työttömyyskortis-toihin hyväksyttyjen osalta. Työttömien suhteellinen enemmyys kaupungeissa säilyy silloinkin, kun lasketaan mukaan vain niiden kuntien väestö, joista työt-tömyysilmoituksia oli tullut. Maaseudunkin työttömistä suurin osa oli teolli-suuteen tavalla tai toisella kytköksissä olevia työmiehiä.84

Kahran lisäksi oli olemassa muutakin tietoa, joka viittasi työttömyyson-gelman laajuuteen ja pitkäaikaisuuteen kaupungeissa. Vuonna 1967 Olli Veh-viläisen julkaisemassa kotimarkkinateollisuutta käsitelleessä artikkelissa to-dettiin kotimarkkinateollisuuden tuotannon arvon ja työntekijöiden määrän ohittaneen vuoden 1928 tason vasta vuonna 1935.85 Kotimarkkinateollisuu-den vientiteollisuutta ja maaseudun puumarkkinoita hitaampi elpyminen jäi ilmeisesti maaseudun laman voimakkuuteen ja metsäsektorin ensisijaisuuteen uskoneilta tutkijoilta huomaamatta.

Maaseudun vaikeuksia korostanut Virrankoskikin totesi teollisuuden tuotannon alentuneen 30 %, mutta ei tee johtopäätöksiä sen seurauksista teollisuuden työllisyyteen.86 Jorma Ahvenainen ja Antti Kuusterä havaitsivat Vehviläisen tavoin työvoiman määrän alentuneen vuosien 1928-1933 välillä viidenneksellä. Vuoden 1928 taso työllisyydessä saavutettiin vuonna 1935.87 Havainnolla ei kyseenalaisteta yleistä käsitystä laman päättymisestä vuonna 1933, vaan Ahvenaisen ja Kuusterän tulkinnassa paneuduttiin tuotannossa ja tuottavuudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Sen sijaan työllisyyden osalta pitäydytään, kuten tapana on ollut, pidemmän aikavälin rakenteelliseen muu-tokseen, joka osoitti teollisuuden ja käsityön palveluksessa olleiden henki-löiden määrän liki kaksinkertaistuneen vuosien 1920-1938 välisenä aikana.88 Ahvenainen ja Kuusterä eivät myöskään käännä 25 prosentin työllisyyden putoamista teollisuudessa työttömyydeksi. Käsitteellisesti ei toki olekaan kyse samasta asiasta, mutta silloisessa yhteiskunnassa työn loppuminen teollisuu-dessa merkitsi yleensä työttömyyttä. Kokonaan toinen asia oli tietenkin se, ilmoittautuivatko kaikki teollisuustyöpaikoista työtä vaille jääneet viranomai-sille, ja hyväksyttiinkö heidät työttömyyskortistoihin?

Työväestön työttömyys

Raimo Parikka toi työttömyyden laajuutta pohtiessaan tärkeän lisän työttö-myyden kohdistumiskeskusteluun. Työttömyys työväestön keskuudessa oli selkeästi korkeampi kuin muun väestön. Tämä näkyi korkeina työttömyysas-teina työväen ammateissa ja työväestön asuttamissa esikaupungeissa.89 Teolli-suuskaupungit edustivat modernia Suomessa, ja tällaisissa kaupungeissa työt-tömyys näyttäisi ainakin olleen huomattavasti korkeammalla tasolla kuin mitä aikaisemmin on uskottu.

Voidaankin kysyä, vertautuiko suomalaisen kaupunkityöväestön kokema työttömyys laajuudeltaan yhteiskunnan kehityksessä pidemmälle ehtineiden

33

maiden työttömyydestä syntyneeseen yleiskuvaan. Luotettavan kuvan saa-miseksi kaupunkityöttömyydestä on työn puutteen laajuutta mitattava Suo-messa enemmänkin työllisyydessä tapahtuneiden muutosten kautta. Kun vi-ranomaisten työttömyyden poistamiseksi tekemät toimenpiteet yhdistetään työllisyystietoon, saadaan suhteellisen luotettava kokonaiskuva työttömyyden ja työttömyyspolitiikan laajuudesta 1930-luvun kaupunkiyhteisössä.

Uudelleen rekonstruoitua työttömyyttä voidaan verrata pidemmälle ke-hittyneiden eurooppalaisten yhteiskuntien ns. ammattiyhdistystilastoihin pe-rustuviin työttömyysasteisiin. Niin sanotut trade union –tilastot90 mittasivat ammatillisesti järjestäytyneen väestön työttömyyttä. Maissa, joissa ammatti-yhdistysliikkeeseen kuuluminen ei merkinnyt suoranaista työpaikan menet-tämisen uhkaa, nämä tilastot kertovat työväestöä ja työväenluokkaa kohdan-neen laman voimakkuudesta. Näiden tilastojen perusteella ei kuitenkaan voi määritellä koko yhteiskunnassa vallinnutta työttömyysastetta, kuten usein nä-kee tehtävän.91 Työttömyys iski työväestöön ja työväestön asuttamiin kaupun-ginosiin ennennäkemättömällä voimalla. Mutta ketkä joutuivat työttömiksi?

Aikaisemmin on tiedetty, että työttömyys kohdistui 1930-luvun laman ai-kana ja sitä edeltäneiden lamojen aikana erityisesti rakennusteollisuuteen.92 Suhdannevaihtelun seurauksena työttömyys kohdistui kovimmin rakennus-alan ammattimiehiin sekä sekatyömiehiin, joista osa työskenteli rakennus-

Kuvio 1.

Työttömyys Suomessa elinkeinoittain joulukuusta 1929 lokakuuhun 1938

Lähteet: KAHRA 1938, s. 90-91 (Taulu X, Työttömien elinkeino- ja ammattiala).

0

10 000

20 000

30 000

40 000

50 000

60 000

70 000

80 000

90 000

100 000

Teollisuustyöntekijöitä ja rakennustyömiehiä

Maatyöntekijöitä

Maataomistavia

1929

/30

1930

/31

1931

/32

1932

/33

1933

/34

1934

/35

1935

/36

34

työmaiden lisäksi muilla teollisuuden toimialoilla. Kausivaihtelun vuoksi sekatyömiesten työttömyys oli yleistä kaikkina talvina, sillä monet ulkotyöt keskeytyivät hyvinäkin aikoina talven pakkasten ajoiksi. 1930-luvun lama oli kuitenkin paljon aikaisempia 1900-luvun taantumia voimakkaampi, jonka vuoksi voidaan perusteellisesti epäillä sen vaikuttaneen paljon tavallista taan-tumaa syvemmälle.

Keitä muita kuin rakennus- ja sekatyöntekijöitä työttömäksi olisi voinut joutuakaan? Teollisuustyöntekijöitäkö? Jouko Siiven mukaan ”konepajateol-lisuus selvisi pulakaudesta itse asiassa melko helpolla” ja ”kotimarkkinateol-lisuuden eräät lohkot selvisivät tilanteesta miltei säikähdyksellä”.93 Olisivatko Suomen kotimarkkinateollisuuden kehtona tunnetun Tampereen tehtaiden työntekijöiden työpaikat voineet vaarantua, kun kankaiden, valmisvaatteiden, kenkien, vetureiden ja muiden koneiden kysyntä vähentyi laman oloissa? Jos kaupungin asukkaiden työpaikat olivat laajalti vaakalaudalla, niin miten se mahtoi vaikuttaa tavaroiden ja palvelusten kysyntään. Olisiko mahdollista, että lama olisi jollain lailla vaikuttanut myös kauppa- ja liikeapulaisten elä-mään? Selvittääkseni laman vaikutukset rakennussektorin lisäksi myös muilla aloilla, kävin eri toimialojen lama-ajan työllisyyskehityksen läpi.94

Tampere tunnettiin ”naisten kaupunkina” eli kaupungissa oli suhteellisesti laskettuna enemmän naisia kuin teollisuuspaikkakunnilla yleensä. Työssäkäy-vät naiset työskentelivät lähinnä tehtaissa. Naisten työssäkäynti oli yleistä aivan nuorena. Avioliitto merkitsi yleensä poistumista työmarkkinoilta kotiin. Perheen perustamisen jälkeen 40 vuotta täytettyään työläisnaiset hakeutuivat uudelleen työelämään. Suomessa naisten työssäkäynti yleensä, ja naimisissa olleiden naisten työssäkäynti erityisesti, oli yleisempää kuin monissa muissa maissa.95

Naisten työllisyyttä ja työttömyyttä arvioitaessa on syytä ottaa huomioon töiden jakautuminen naisten ja miesten töihin. Miesten osuus työllisyydestä oli suurinta rakennustöissä, metalliteollisuudessa ja puuteollisuudessa. Li-säksi miehiä työskenteli kaikilla teollisuudenaloilla ammattitaitoa vaativissa erikoistehtävissä, kuten laitos- ja korjausmiehinä ja toisaalta runsaasti ruu-miinvoimia vaativissa kuljetus-, varasto- ja aputöissä. Teollisuusammateissa naiset työskentelivät etupäässä tuotannossa, kuten kutojina tekstiilitehtaissa. Naistenkaan työ ei ollut kevyttä, mutta sitä ei voi pitää fyysisesti niin vaativa-na kuin mitä useimpien sekatyömiesten työ tehtaissa usein oli.

Englannissa vallitsi sotien välisenä aikana yleinen pelko siitä, että naiset veisivät miesten työt. Pelko pohjautui I maailmansodan tilanteeseen, jossa naiset olivat korvanneet asepalveluksessa olleet miehet sotatalouden ponnis-tellessa täyttääkseen rintaman tarpeet. Englannissa 1920-luvun työmarkkina-tilanteeseen sekoittui monien vanhojen miesvaltaisten teollisuusalojen raken-teellinen muutos. Mainittakoon tässä vaikeuksiin joutuneet hiilikaivokset ja raskas koneteollisuus kuten laivojen rakentaminen. Keith Laybourn kirjoittaa ”maskuliinisuuden kriisistä” (Crisis in masculinity). Tilalle oli tulossa pienem-pää koneenrakennusta ja kemian teollisuutta, joissa ei tarvittu samanlaisia

35

ruumiinvoimia kuin telakoilla, ja näin ollen tällaisiin töihin saatettiin palkata aivan hyvin naisia. Puhuttiin uudesta teollisuudesta ( New industries).96

Suomessa ja Tampereella toimi joitakin uudenlaista teollisuutta edustanei-ta tehtaita. Suurin osa naisista kuitenkin työskenteli kansainvälisesti katsottu-na varsin vanhoilla teollisuudenaloilla, kuten tekstiili-, vaatetus- ja kenkäteol-lisuudessa. Englannissa laman loputtua julkaistuissa virallisissa selvityksissä kannatettiin naisten siirtymistä ja jäämistä kotiin, jossa oli aivan tarpeeksi kotitaloustöitä tehtävänä.97

Kuinka työnantajat kohtelivat tamperelaisia miehiä ja naisia työpaikoilla? Väistyivätkö naiset kotiin? Tätä naisten työtä käsittelevää kysymystä käsitel-lään tässä tutkimuksessa rakenteellisena työllisyys-työttömyyskysymyksenä. Olen käsitellyt myös työläisperheiden naisten toimeentuloa lamaa ja työttö-myyttä käsitelleessä tutkimuksessani.98 Lisäksi valtaan ja politiikkaan lama-Tampereella keskittyvässä tutkimuksessa käsitellään paikallisyhteisön rea-gointia naisten työttömyyteen.99

Iän myötä ammattitaito karttui. Koulutus ja ammattitaito on nähty par-haimpana suojana työmarkkinoilla. Lama kuitenkin pitkittyi, ja yhteiskunnan rakenteet muuttuivat samanaikaisesti nopeasti. Oliko iällä ja ammattitaidolla vaikutusta laman kohdistumiseen ja kestoon? Samalla sivutaan eläkesuojaa vailla olleiden iäkkäiden ihmisten asemaa työmarkkinoilla.100

Lama ja yhteiskunnan turvaverkkoYhteiskunnan sosiaalipoliittista järjestelmää ja sen instituutioiden toimintaa kuvaava luku on kokonaisuuden kannalta tärkeä. Sen luvun tutkimukselli-nen jännite aikaisempaan tutkimukseen nähden nousee lähinnä siitä, miten paikallinen järjestelmä sopii aikaisemmin varsin yleisellä tasolla liikkuneisiin Jouko Siiven, Veikko Piiraisen ja Kyösti Urposen kuvauksiin. Jouko Siiven Helsingin paikallishistoriaan kirjoittama jakso tarjoaa jonkin verran vertai-lumateriaalia Tampereen tapaukselle. Matti Hannikaisen rakennustyönteki-jöiden lamaa käsittelevä väitöskirjatutkimus sivuaa osittain myös tätä ”turva-verkkokeskustelua”.101

Jouko Siiven ja Veikko Huttusen antamaa kuvaa varatöistä ja niiden merki-tyksestä voidaan luonnehtia varsin positiiviseksi. Aikaisemman tutkimuksen tulkinta olisi syventynyt, jos Eljas Kahran Työttömyys Suomessa –selvitystä ja hänen 1930-luvulla kirjoittamiaan artikkeleita olisi käytetty enemmän hyväk-si.

Suomen historian yleisesityksissä on nostettu esiin varatyöt, jotka on nähty oikeastaan ainoana yhteiskunnan toimenpiteenä työttömyyttä vastaan. Kuntien köyhäinhoitolautakunnan ja työnvälitystoimiston (jos sellainen oli) tehtävänä oli reagoida työn puutteeseen ja järjestää erilaisia hätäaputöitä. Val-tion tehtävänä oli tulla omine toimenpiteineen apuun, jos työttömyys äityisi erityisen pahaksi jollakin paikkakunnalla.

36

Näyttäisi siltä, että Jouko Siiven tekstien kautta yleisesityksiin istutettiin vahva kuva valtion ja kuntien varatöiden välisistä suhteista. Veikko Huttu-nen totesi palkkojen olleen ”kunnallisissa hätäaputöissä aluksi erittäin pienet. Niiden tarkoitus olikin sama kuin köyhäinhoidon, nimittäin elämisen vähim-mäistarpeiden turvaaminen”.102 Minusta olisi syytä kiinnittää hyvin paljon huomiota kuntien ja valtion maksamiin varatyöpalkkoihin, sillä yllä sanottu ei pidä paikkaansa, vaan asia on täysin päinvastoin. Ainakin Tampereella kau-pungin varatöissä maksettiin parempaa palkkaa kuin valtion töissä.103

Huttunen jatkaa: ”Esimerkiksi poikamiehet saivat olla eräin paikoin töissä vain joka toinen viikko”.104 Olivatko varatyösuhteet muutenkaan kovin pit-kiä, ja olisiko työttömän kannalta tilanne, jossa hänen olisi ollut mahdollista työskennellä joka toinen viikko, ollut poikkeuksellisen hyvä?105

Urponen toteaa, että pulakausi osoitti sen, ettei työstä toimeentulon edel-lytyksenä ollut huolehdittu kovinkaan hyvin. Pääasiallisen työttömyyshuollon muodostivat kuntien järjestämät hätäaputyöt, mutta pahimpana työttömyys-kautena hätäaputyöt loppuivat. Valtio alkoi järjestää varatöitä, joista makset-tiin pienempää palkkaa kuin työmarkkinoilla, mikä osittain pitkitti ongelman ratkaisemista. Kuntien tilanne helpottui valtion ottaessa vastuuta työttömyys-tilanteesta. Kunnat jaettiin varallisuusluokkiin, ja valtio otti hoitaakseen pul-mallisimpien kuntien työllisyysongelmat.106

Yllä olevan Urposen tekstin kanssa palkkatason suhteen ristiriitaisena voidaan pitää Siiven ja Huttusen toteamusta: ”Valtion tultua varatyömaineen mukaan työttömyyden torjuntaan alettiin hätäaputöissä vähitellen maksaa käyvän palkkatason mukaisia palkkoja”. Huttunen väittää ajattelutavan työt-tömyyttä ja köyhyyttä kohtaan muuttuneen pulan kuluessa työttömien kan-nalta positiivisemmaksi. Ajattelutavan muutosta osoitti hänen mukaansa se, ”että pulan lopulla pyrittiin kaikille halukkaille järjestämään työtä eikä vain osoittamaan jonopaikkaa ilmaisissa ruuanjakelupisteissä”.107 Tässä kohdin on syytä miettiä muuttuiko tilanne työttömien kannalta paremmaksi vuosina 1932-1933, jos varatöitä oli hieman enemmän tarjolla, kun samanaikaisesti todellisuudessa tilanne muuttui työttömien kannalta koko ajan heikommaksi: vaikka varatöihin päässeiden osuus kasvoikin, yhä useampi oli työttömänä ja yhä useammalla työn puute oli pitkäkestoisempaa. Samaan aikaan erityisesti valtion varatöissä maksettiin vielä huonompia palkkoja kuin aikaisemmin la-man aikana. Hämmentävää oli se, että varatyömaiden työmiehet eivät saavut-taneet nimellispalkkatasoa. Julkisuudessa puhuttiin tuntipalkoista, mutta työt teetettiin urakalla, ja urakat oli mitoitettu niin kireiksi, että varatyöläiset eivät saavuttaneet nimellispalkkatasoaan.108

Kyösti Urponen totesi myös, että vuonna 1932 saatiin aikaan työttömyys-huollon periaateohjelma, kun tehtävää selvittäneen komitean mietintö val-mistui. Komitea suositti järjestelmän perusteeksi työlinjaa. Työttömät tuli en-sisijaisesti työllistää yleisiin töihin. Toissijaisena ratkaisuna pidettiin vara- eli hätäaputöitä. Jouko Siipi piti tätä muutosta todella merkittävänä. Ja tekstistä saa käsityksen, että muutoksen vaikutukset olisivat olleet sangen nopeat.109

37

Kuinka nopeaa tämä siirtyminen varatöistä yleisiin töihin sitten käytännössä oli? Ja oliko kysymys enemmänkin budjettiteknisestä tempusta kuin oikeasta politiikan muutoksesta?

Huttusen mukaan laman alettua kunnat pyrkivät tekemään työttömyyden suhteen jotain, mutta valtion tultua mukaan tilanne työttömien kohdalla ko-hentui. Todellisuudessahan kuntien velvollisuus toimia ensisijaisesti sisältyi jo vuoden 1922 köyhäinhoitolakiin. Työttömyyskortistojen perustamisen yhte-ydessä määriteltiin työttömyyden taso, jonka jälkeen valtio auttaisi kuntia ja kaupunkeja. Ajoittivatko Huttunen ja Siipi valtion tehostuneet toimenpiteet vuoden 1929 lopulla avattuihin työttömyyskortistoihin, vuoden 1932 voi-maan tulleeseen ”uuteen järjestelmään”, vaiko vuonna 1936 jossain määrin uudistettuun lainsäädäntöön, jonka periaatteellista merkitystä myös Kalela korostaa.110 Asiasisällöltään toteamus sopisi parhaiten vuosiin 1936-1937, mutta Huttusen mukaan lama oli jo vuodesta 1934 lähtien historiaa. Huttu-nen näyttäisi itse asiassa varsin kritiikittömästi toistaneen Jouko Siiven vuotta aikaisemmin luomaa tulkintaa.111 Ainakin Tampereen lamavuosien perusteel-la on syytä päätellä, että valtion ja kunnan roolit säilyivät ohjelmista ja lain-muutoksista huolimatta koko laman ajan suurin piirtein samanlaisina.112

Kyösti Urponen totesi Siipeen tukeutuen varsin ylimalkaisesti, että ”työl-listämistoimenpiteillä kyettiin sijoittamaan työn perässä harhailevat”.113 Käy-tännössä saattoi kuitenkin tapahtua niin, että talouden kasvaessa työpaikat lisääntyivät ja työn tarjonta lähentyi kysyntää, jolloin työn perässä harhailukin vähentyi. Tässä tilanteessa – vuosina 1936-1938 – valtion yleiset työt eli niin sanotut normaalipalkkaiset budjettityöt eivät enää olleet erityisen haluttu-ja.114

Työttömille ryhdyttiin isoimmissa kaupungeissa jakamaan ilmaisia aterioi-ta. Näin tapahtui ainakin Helsingissä ja Tampereella. Urponen totesi ruuan-jakeluista, että laman loppupuolella työllisyyden parannuttua ”ilmaiset ruuan-jakelut voitiin vähitellen lopettaa muiden hätäaputoimenpiteiden ohella”.115 Väittäisin kuitenkin, että ruuan jakaminen ja jakelun lopettaminen näyttäisi olleen Tampereella enemmänkin poliittinen kuin pelkästään työhön ja toi-mentuloon liittynyt kysyntä–tarjonta kysymys. Jakelua olisi voitu jatkaa vielä vuosia, sillä sosiaalisesti huonossa tilanteessa olevia perheitä oli edelleenkin jakelun päätyttyä.116

Paikkansa pitää sen sijaan seuraava: ”Työllistettyjen elämä säilyi kuiten-kin tiukkana, koska heille maksettiin alipalkkaa. Vaikeana säilyi niiden asema, jotka työllistettiin ruumiillisesti raskaisiin töihin siitä huolimatta, etteivät he tottumattomina pystyneet niihin. Normaaliaikoina suunnitellut toimenpiteet eivät riittäneet työttömyyden lieventämiseen ja poistamiseen”. Sen sijaan to-teamusta ”päähuomio kohdistettiin työttömyyden aiheuttaman hädän suo-ranaiseen lievittämiseen”, voidaan pitää yliampuvana.117 Missään vaiheessa työttömyyden aiheuttaman hädän suoranainen lievittäminen ei ollut keskei-senä seikkana.

38

Varatöiden lisäksi köyhäinhoidosta annettiin apuna ruokaa, halkoja, vaat-teita, rahaa, ja maksusitoumuksia. Väärinkäytösten estämiseksi köyhäinhoi-don virkailijoita kehotettiin lisäämään muun kuin raha-avun osuutta.118 Kau-punkiympäristössä tarvittiin kuitenkin myös rahaa, sillä työttömienkin täytyi maksaa vuokransa.

Jotain uusiakin menetelmiä kokeiltiin. Laman kestäessä huolestuttiin nuorten tilanteesta. Työttöminä he jäivät vaille työtottumusta ja työelämän harjaannuttavia vaikutuksia. Urposen mukaan ”tilanteen korjaamiseksi perus-tettiin työsiirtoloita, joihin mentiin vapaaehtoisesti. Yleisenä perusajatuksena korostettiin sitä, että huolenpitoa annettiin työttömien työsuoritusta vastaan, jos se suinkin oli mahdollista”.119 Tamperelaisten perhetarinoiden perusteella nuorten työsiirtoloihin meneminen ja siellä pysyminen oli harvemmin vapaa-ehtoista.120

Myöhemmin alkoi ehkäiseväksi köyhäinhoidoksi tarkoitettu viljelypals-tojen jakaminen työttömille. Hieman myöhemmin ryhdyttiin muun muassa asuttamaan työttömyydestä kärsineitä ja heidän perheitänsä maaseudulle. Per-heille tarjottiin maata raivattavaksi matalalla korolla.121 Tampereen tapaukses-sa tällaisten apumuotojen osuus oli kuitenkin varsin pieni.

Tampereen lentokentän rakennustyömaa oli yksi suurimmista valtion vara-työmaista Tampereella ja sen ympäristössä. Työmaas-ta tuli lakkoineen melko tunnettu koko maassa. Valokuvaaja V.O. Kan-ninen. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

39

Valtion ja kunnan rooliin liittyvät myös harvoin esiintyvät toteamukset määrärahojen käyttämisestä laman aikana. Kari Selenin tekstin yhteydessä ole-vassa Ahvenaiseen ja Vartiaiseen pohjautuvassa kuvatekstissä kerrottiin työt-tömyyden torjumiseen käytetyn vuonna 1932 ”liki 400 miljoonaa markkaa”. Lisäksi todettiin valtion laitosten yrittäneen työllistää tavallista enemmän.122 Lukijalle syntyy käsitys, että valtio olisi vuonna 1932 panostanut aikaisempaa enemmän työttömyyden hoitamiseen. Lukijalle jää kuitenkin varsin epäsel-väksi, mitä 400 miljoonaa markkaa tuolloin merkitsi. Koska summa erityisesti mainitaan, syntyy siitä kuitenkin ennemminkin positiivinen kuin negatiivinen kuva.

Mutta oliko 400 miljoonaa pahimpana lamavuonna vähän vai paljon? Pek-ka Korpinen totesi lyhyessä lamatekstissään, että valtion toimenpiteet pulan lieventämiseksi olivat marginaalisia 1930-luvulla.123 Samaa 400 miljoonan esi-merkkiä käyttäneiden Ahvenaisen ja Vartiaisen mukaan valtion talousarvion yleisperusteluissa, joiden tavallisesti tulkittiin kuvastavan hallitusten budjetti-politiikan yleislinjoja, korostettiin säästäväisyyden tarvetta. Heidän mukaan-sa vallitsi yleisesti mielipide, jonka mukaan Suomen köyhissä oloissa ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia tehokkaaseen pulan lieventämiseen. Hallinnollisia komiteoita asetettiin, ”mutta ehdotuksissa rajoittauduttiin turvaamaan kova-osaisten toimeentulo kriisin aikana”.124

Tämähän on jossain määrin ristiriidassa Jouko Siiven ja Veikko Huttu-sen työttömyyspolitiikkatulkinnan kanssa, jonka mukaan valtion asenteen muututtua, tilanne kohentui huomattavasti. Asiaa tutkineen Jorma Kalelan mukaan valtio samanaikaisesti vähensi varsinaisia työmäärärahojaan ja siirsi markat supistettuina työttömyysmäärärahoihin.125 Näin valtio tuli toimineek-si kuin kuuluisat hölmöläiset peiton pidennystalkoissaan. Tässä tapauksessa peitto myös oikeasti lyhentyi rahallisesti.

1920-luvulla että sekä talous että kansalaisten elintaso kasvoivat, maan te-ollistuessa ja kaupungistuessa nopeasti. Samanaikaisesti suomalainen sosiaa-liturvajärjestelmä oli kuitenkin vuonna 1922 tapahtuneesta köyhäinhoitolain uudistamisesta huolimatta varsin vanhanaikainen. Lama keskeytti myönteisen elintasokehityksen. Kansalaisten yleinen ostovoima pieneni ja taloudellinen eriarvoisuus kasvoi.126 Piirainen toteaa, että yhteiskunnalla ei ollut talouspulan aikana mitään yhtenäistä ohjelmaa siitä, miten kasvavien avunhakijajoukkojen haasteeseen olisi pitänyt vastata. ”Käytössä olivat isiltä perityt keinot, toiselta puolelta jo alkaneen työttömyyspolitiikan varatyöt, koulu- ja työsiirtolat sekä kurssien järjestäminen ja toiselta puolen köyhäinhoidon entuudestaan tunne-tut menettelytavat, joiden perusluonnetta sävytti myös avunhakijain torjumi-nen”.127

Tässä tutkimuksessa lähestytään paikallistason sosiaaliturvaa sen organi-saation, toiminnan ja ilmenemismuotojen näkökulmasta. Sen sijaan yksilön ja yhteisön välistä suhdetta peilaavassa Lama, työttömyys ja toimeentulo –tut-kimuksessa pohditaan mikrohistoriallisten esimerkkien avulla laman kestoa. Perhetarinoiden avulla on pyritty saamaan lisää tietoa siitä, miksi lama kes-

40

tikin kauemmin kuin mitä aikaisemmin on mielletty. Laman kesto oli tapah-tumien polttopisteessä myös kaupungin päättävissä elimissä. Yhteiskunnal-listen vaikuttajien ja eri poliittisten ryhmien toisistaan poikkeavat käsitykset laman syistä ja työttömien kyvyistä ylittää pitkäaikaiset toimeentulo-ongelmat synnyttivät erimielisyyksiä toimeentulo-ongelmien ratkaisutavoista tampere-laisessa kunnallispolitiikassa. Näitä teemoja on käsitelty lamanaikaista valtaa ja politiikkaa Tampereella käsittelevässä tutkimuksessa.128

Työttömyyttä rakenteistaneet instituutiotKyösti Urposen toteamus: ”Kun lama oli lopullisesti ohi 1930-luvun puo-livälissä, havaittiin, että Suomi oli käynyt läpi todellisen taloudellisen raken-nemuutoksen” on mielenkiintoinen. Urponen tarkoittaa sillä lähinnä yri-tysmaailmassa tapahtunutta rakennemuutosta. Vahvat ja elinkelpoiset olivat jääneet eloon. Kannattamattomat olivat menneet vararikkoon.129 Kun kyse oli kuitenkin sosiaaliturvan historiasta, tekisi mieli olettaa samanlaisen jaon tapahtuneen myös yksilöiden osalta.

Maan suurimmissa kaupungeissa oli totuttu vuosittain toistuvaan seka- ja rakennustyöväen talvityöttömyyteen, jonka voimakkuutta sääteli kulloinkin vallinnut suhdannetilanne. Tampereen kokoisessa kaupungissa tämä tarkoitti enimmillään muutaman sadan miehen ja noin sadan naisen yhtäaikaista työt-tömyyttä. Yhtä varmasti kuin talvityöttömyys, saapui myös vasemmistolaisen ammattiyhdistysliikkeen rakennusalan ammattiosastojen (sekatyömiehet, kir-vesmiehet) sekä yleensä myös työttömien komitean kirje kaupunginhallin-toon. Kirjeessä ehdotettiin hätäaputöiden järjestämistä.130

Miten 1930-luvun lama kriisinä poikkesi aikaisemmista talvityöttömyys-jaksoista? Jorma Kalelan 1980-luvun lopulla lausuman käsityksen mukaan työttömyyden laajuudesta oli ”ilmeisesti mahdotonta esittää edes perusteltua arviota”131 Raimo Parikka kiinnitti Jouko Siiven jalanjäljissä huomiota työttö-myyskortistoon hyväksymiseen liittyviin institutionaalisiin piirteisiin.132 Tosin jo aikalaisetkin olivat huomanneet nämä asiat.133

Kukaan ei tiennyt, miten suuri osa työttömistä jäi työttömyyskortiston ulkopuolelle. Kortistoon hyväksymisellä oli tiukat köyhäinhoidolliset ehdot (vain köyhäinhoitoavustukseen oikeutetut hyväksyttiin kortistoon). Ehtoja noudatettiin joka pitäjässä eri tavoin. Toisissa pyrittiin ehtoja vaivihkaa väljen-tämään, toisissa niitä tiukennettiin. Valtio pyrki valvomaan ehtojen noudatta-mista huolellisesti sekä etu- että jälkikäteen tapahtuneen seulonnan avulla.134 Työttömyyskortistojen valvontaa kiristettiin valtion taholta vuodesta 1932 lähtien jatkuvasti. Valvonnan kiristyminen vaikeutti kortistoon pääsemistä ja laski työttömyyslukuja eli siirsi työttömiä rekisteröidyn työttömyyden ulko-puolella olevalle harmaalle alueelle.135

Tässä tutkimuksessa pohditaan kolmantena tutkimuskysymyksenä yhteis-kunnan toimenpiteiden eli turvaverkon laajuutta ja toimintaa sekä kysymyk-seen liittyvää työttömyyden ”näkyväksi tuloa”. Teema on tärkeä, koska kaikki

41

työttömyyden laajuutta ”mitanneet” tai arvioineet tutkijat ovat olleet aikalais-ten ohella sitä mieltä, että työttömyys oli laajempaa kuin mitä viralliset luvut antavat ymmärtää. Työttömyyden laajuuden pohtimiseksi on syytä kuitenkin tietää, millä tavoin työttömyysongelmaa pyrittiin hoitamaan? Vaikuttiko to-teutunut sosiaalipolitiikka myös työttömyyden esiintymiseen tai sen laajuu-teen ja rakenteeseen?

Tällä tarkoitetaan sitä, että työttömäksi hyväksymistä voidaan rajata varal-lisuuden kautta eli työttömiksi hyväksytään ainoastaan köyhäinhoidon apuun oikeutettuja työttömiä. Toisaalta institutionaalista rajaamista saattoi olla niin ikään se, millaisia varatöitä järjestettiin. Jos tarjolla oli lähinnä routaisen savi-maan kaivamista, saattoivat ruumiillisesti heikoimmat työttömät, tehdastyö-läiset ja liiketyöläiset vältellä työttömyyskortistoon kirjoittautumista.

On olennaista kiinnittää huomiota myös tässä yhteydessä yritysten nou-dattaman työvoimapolitiikan ja yhteiskunnan turvaverkon välisiin yhteyksiin. Tämä on erityisen tärkeä kysymys Tampereella, jossa naisten osuus työmark-kinoilla oli tavallista suurempi, jolloin naisten työttömyyden rakenne, sen nä-kyvyys ja näkymättömyys tuotettiin pitkälti paikallisesti. Tässä tutkimuksessa pohditaan olemassa olleiden työttömyys- ja sosiaalipolitiikkakäytäntöjen vai-kutusta työttömyyden laajuuteen ilmiönä. Sen sijaan ihmisten toimeentuloa lama-aikana käsittelevässä tutkimuksessa pohditaan huolenpitoon liittyvien käytäntöjen merkitystä yksilöiden ja perheiden elämässä ja paikallistason po-liittista vallankäyttöä käsittelevässä tutkimuksessa paneudutaan työttömyys- ja sosiaalipoliittisten kysymysten paikallisiin ratkaisuihin (erilaisiin politiikkoi-hin).136

Maailmansotien välistä kautta Suomen historiassa kuvanneet yleisesityk-set ovat jättäneet avoimeksi työttömyyden laajuuden. Työttömyyden väitettiin olevan erityisen pahan maaseudulla, ei niinkään kaupungeissa. Kaupungeissa lamasta kärsivät rakennuttajat, rakennusmiehet ja pikkukauppiaat, kun taas teollisuustyöntekijöitä ei mainita. Epäselväksi jäi sosiaalipolitiikan taso ja sa-moin jäi varsin epäselväksi se, miten valtion ja kuntien vastuut työttömyyden hoitamisessa oli jaettu. Mielenkiintoista on tietenkin myös se, missä määrin yleiskuvaamme 1930-luvusta jäsentäneet yleisesitykset rakentuivat epätäsmäl-lisille yleistyksille ja puolitotuuksille.

Kansainvälinen ja kansallinenSuomen lamaa Eurooppaan suhteutettaessa, sekä Hjerppe & Pihkala137, että Kalela138 olivat sitä mieltä, että Suomi selvisi 1930-luvun lamasta taloudelli-sesti helpommalla kuin eurooppalaiset maat yleensä. Lamaa pidettiin Suo-messa helpompana kuin muualla, ikään kuin luonnonvoimainen lama olisi päättänyt tulla Suomeen vaimeampana.

Maailmalla työttömyystutkimuksen pontimena oli Suomesta poiketen ollut erityisesti 1930-luvun lama-aika. Esimerkiksi yhdysvaltalainen tutkija Alexan-der Keyssar totesi ettei tiennyt 1930-luvun lamaa lukuun ottamatta työttö-

42

myydestä mitään ryhtyessään 1980-luvun puolivälissä tutkimaan työttömyyttä ennen 1930-lukua. Kirjastossa hän huomasi, ettei puute ollut henkilökoh-tainen, vaan että 1930-luvun lamaa edeltänyttä työttömyyttä ei USA:ssa oltu juurikaan tutkittu. Sen sijaan Englannin ja Saksan työttömyyttä ennen en-simmäistä maailmansotaa on tutkittu jonkin verran enemmän: Esimerkkei-nä mainittakoon José Harrisin työttömyyttä ja politiikkaa ja Anselm Faustin Saksan keisarikunnan työmarkkinoita käsittelevät teokset.139

Sotien välisen ajan työttömyyttä tutkineiden valitsemat näkökulmat voi-daan jakaa kolmeen ryhmään: 1) Työttömyyspolitiikka ja valtion rooli, 2) Työttömyyden syyt 3) Työttömyys ja työttömät. Hyvän käsityksen aikakau-teen kohdistuneesta työttömyystutkimuksesta saa Barry Eichengreenin ja T.J. Hattonin toimittamasta artikkelikokoelmasta ”Interwar Unemployment In International Perspective”. Yksittäisistä tutkimuksista hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää australialaisen Ray Broomhillin (ryhmä 1) tai englantilaisten W.R Garsiden (1), Stephen Constantinen (1-3), Barry Eichengrenin (2-3), saksa-laisten Dietmar Petzinan (2-3) ja Karin Hausenin (2-3), ruotsalaisen Thomas Fürthin (3) ja amerikkalaisen Richard J. Jensenin tutkimuksia (2-3).140

Suomalaisen yhteiskunnan suhteellinen jälkeenjääneisyys tekee eri maiden kehitykseen vertailemisen vaikeaksi. Suomalainen yhteiskunta poikkesi 1930-luvulla siksi paljon eurooppalaisista pitkälle teollistuneista yhteiskunnista, ettei työttömyys voinut ”näyttäytyä” samalla tavoin kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa.141 Agraarisektori oli Suomessa laajempi kuin missään muualla Länsi-Euroopaksi mielletyllä maantieteellisellä alueella. Kaupungit edusti-vat Suomessa ”modernia” teollistunutta Eurooppaa. Lama iski suomalaisiin kaupunkeihin kuin mihin tahansa eurooppalaiseen teollisuuskeskukseen.142 Työttömyys saattoi siis iskeä tamperelaisia työläisiä samalla tavoin kuin eng-lantilaisia kaupunkilaistyöläisiä. Vertailtaessa täytyy kuitenkin olla valppaana, vaikuttivatko Suomen ja Englannin erilaiset sosiaalipoliittiset ja poliittiset ra-kenteet näkyvän työttömyyden ja laman muotoihin.

John Burnettin 1994 ilmestynyt Idle Hands eli ”joutavat (tarpeettomat) kädet” oli merkittävä kirja, joka auttoi ymmärtämään yhteiskuntien eriaikaista kehitystä ja työttömyyden rakenteen muuttumista yhteiskunnan muuttumisen myötä.143 Burnettin näkökulma työttömyyteen on mielenkiintoinen. Hänen tutkimuksen-sa perustuu noin 2000 työläisen elämänkertaan, jotka ovat ajalta 1790-1990 eli Napoleonin sodista jälkithatcherilaiseen hyvinvointivaltioon. Tuo kahdensadan vuoden ajanjakso vastaa yhteiskunnan kehityksessä paljolti Suomen kehitystä esiteollisesta ja maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta palvelusektoripainotteiseen jälkiteolliseen sosiaalivaltioon. Burnett yhdistää mielenkiintoisella tavalla yh-teiskunnan makro- ja mikrohistorian. Makrotaso muodostaa kirjan perustan ja rungon, jonka avulla hän tunkeutuu elämänkertojen avulla syvemmälle ihmisten kokemaan työttömyyteen ja sen yhteiskunnan eri kehitysvaiheissa aiheuttamiin erilaisiin ongelmiin. Ennen pitkää myös köyhyyden ja sosiaalipolitiikan historiat sivusivat tutkimusta. Mielenkiintoisia näkökulmia tutkimuksen virikkeeksi ovat tarjonneet Kirk Mann, Andrew Davies, James H. Treble ja David Vincent.144

43

KÄSITTEET JA AINEISTOT

Keskeiset käsitteetKriisi on ymmärretty tässä tutkimuksessa neljällä tavalla. Makrotaloudellinen kriisi voi olla äkillistä taloudellisten suhdanteiden muutosta seuraava työvoi-man kysynnän nopea heikkeneminen koko yhteiskunnassa tai sen yksittäisellä toimialalla. Toiseksi se voidaan määritellä työttömyyden ja muiden toimeen-tulovaikeuksien aiheuttamaksi mikrotaloudelliseksi kriisiksi perheen tai yk-silön elämässä. Taloudellisen tilanteen pysyminen pitkään huonona saattaa johtaa turvallisuuden ja viimein henkisen tai fyysisen tilan järkkymiseen, mikä merkitsee syrjäytymistä työmarkkinoilta tavalla, joka voidaan käsittää makro- ja mikrotaloudellisista tekijöistä johtuvaksi henkilökohtaiseksi kriisiksi. Vaik-ka tässä tutkimuksessa ei päästä kriisien hierarkkisten tasojen kolmannelle, syvimmälle tasolle, on sekin tässä työssä jossain määrin läsnä työttömyyden laajuutena ja kestona. Nämä kolme hierarkkista tasoa voidaan yhdistää myös työmarkkinoiden kriisiksi.

Tässä työssä tutkitaan työmarkkinoiden kriisin laajuutta paikallisyhteisös-sä. Työllisyyden ja työttömyyden kehitystä sekä sosiaalipoliittisten toimen-piteiden kokonaisuutta arvioimalla pyritään luomaan kokonaiskuva kriisin laajuudesta yhdellä paikkakunnalla. Samalla toivotaan tämän olevan myös metodisten keinojen osalta uusi alku suomalaisen työttömyyden laajuuden tutkimiselle.

1930-luvun lama ei aiheuttanut koko yhteiskuntaa koskettanutta elintarvi-kepulaa, nälänhätää tai kulkutautia, Tässä kriisissä kultakannassa pysyminen merkitsi aivan toisenlaisia seurauksia KOP:n pääjohtajalle Juho Kusti Paasiki-velle kuin sekatyömies Niemiselle. 1930-luvun laman yhteydessä kriisi merkit-si pitkäaikaista puutetta ja epävarmuutta sekatyömies Niemisen perheessä.145

Talous voidaan ymmärtää tässä tutkimuksessa neljällä tavalla. Ensinnäkin Paasikivenkin enemmän miettimä kansantalous (valtion talous) on se taso, jonka pohjalta valtio tekee muun muassa omaa työttömyyspolitiikkaansa kos-kevat päätökset, ja joka viime kädessä vaikuttaa myös lamayhteisöissä nou-datetun sosiaalipolitiikan tasoon yhdessä sille alisteisen kunnallispoliitikkojen säätelemän kunnallistalouden kanssa. Kunnallistaloudelle loi taasen painet-ta yritystalous, eli yritysten tekemät valinnat työntekijöidensä jatkamisen tai irtisanomisen suhteen. Yritystalouteen sidoksissa olleen kunnallistalouden taso määräytyi paikallisyhteisöissä, joiden kykyä selvitä makrotaloudellisesta kriisistä voitiin parantaa muun muassa veroäyriä nostamalla. Näissä paikal-lisyhteisöissä toimivat perheet, joiden taloudet vaikuttivat heidän tekemiinsä ratkaisuihin.

Työsuhteet saattoivat olla palvelustyösuhteita, joissa työntekijä työs-kenteli työnantajan palveluksessa, jakaen työssään enemmän tai vähem-män lähtökohtaisesti työnantajansa kanssa samat arvot. Toistaiseksi pal-katut työntekijät muodostivat ydintyövoiman (insiders), joiden suhteen

44

työnantajilla oli pyrkimyksenä rakentaa patriarkaalinen vuorovaikutussuhde. Reuna(vara)työvoimaan (outsiders) kuului työmarkkinoiden reunalla työsken-nellyt työttömyydelle altis satunnainen työvoima, kuten seka- ja rakennustyö-miehet, joiden työsuhde ajoittui yleensä sesonkeihin, ja kausivaihtelu säänteli voimakkaasti heidän työsuhteita. Näiden työntekijöiden työssä viihtymistä ei pyritty kohentamaan patriarkaalisilla toimenpiteillä.146

Työhön liittyvien määreiden, kuten työajan, työttömyyden, työllisyyden ja työvoiman, synty- ja merkityssisältö liittyvät yhteiskunnassa tapahtuneeseen historialliseen kehitykseen ja muutokseen. Esimerkiksi sanan ”työttömyys” sisältö määrittyy yhteiskunnan historiallisen ”kehitystason” kautta. Samassa ajassa esiintyvien kahden erilaisessa kehitysvaiheessa olevan yhteiskunnan työttömyys on erilaista ja näin ollen sanan sisältökin saa yhteiskunnasta riip-puen erilaisia merkityksiä.147

1) ”Luonnollinen” yhteiskunnallinen työttömyys on yhteiskunnan raken-teiden – taloudellisten, maantieteellisten ja kulttuuristen – tekijöiden sään-telemää työttömyyttä, jota ei säädellä hallinnollisilla toimilla, siis esimerkiksi laeilla ja asetuksilla. Luonnollinen työttömyys syntyi ihmisten toiminnasta, mutta työttömyyden koostumusta ja sisältöä ei säädelty viranomaisten toi-mesta. Luonnollinen työttömyys ei ole välttämättä ollut aikalaisten käsityksen mukaan mikään erityinen ongelma.

2) Institutionaalinen työttömyys syntyi siinä vaiheessa kun työttömyys muodostui sosiaaliseksi ongelmaksi, ja siihen liittyi yleensä työväenluokan tai -liikkeen yhteiskunnalle esittämiä vaatimuksia. Tuolloin yleensä jouduttiin aloittamaan työttömyyden hoitaminen. Tässä yhteydessä ilman työtä olemi-nen saa viranomaisten ja työttömien (tai heidän edusmiestensä) vuorovai-kutuksen kautta uuden merkityksen. Kuka hyväksytään työttömäksi ja millä ehdoilla? Institutionaalisen sääntelyn muovaama työttömyyden rakenne on suhteessa sääntelyn ohjenuorana olevaan politiikkaan ja yhteiskunnan mo-raaliin. Työttömyyden rakenne heijastaa näin ollen pitkälti koko yhteiskun-nan taloudellisten, poliittisten, sosiaalisten ja teknisten rakenteiden suhdetta ja kehitystä.

Kumpikaan näistä työttömyyteen liittyvistä määritelmistä ei ole toisiaan poissulkevia, eivätkä ne historiallisesti seuraa vääjäämättömästi toinen tois-taan, vaikka selvänä trendinä on ollut siirtyminen ensimmäisestä vaiheesta jälkimmäiseen. Ajassa ne esiintyvät samanaikaisina.

Perinteisesti työttömyys on jaettu kitkatyöttömyyteen, rakenteelliseen työttömyyteen, kausityöttömyyteen, suhdannetyöttömyyteen ja alityölli-syyteen.148 Tässä työssä näillä käsitteillä ei alityöllisyyttä lukuun ottamatta ole sanottavampaa merkitystä. Terho Pulkkinen esimerkiksi yhdisti suh-danne- ja kausityöttömyyden käsitteen “tehokkaan kysynnän puute” alle. Molemmat työttömyyden lajit aiheutuvat tehokkaan kysynnän puuttees-ta, mutta saattavat kohdistua täysin erilaisiin työntekijäryhmiin. Jos näi-den käsitteiden avulla määrittelisi esimerkiksi ennen toista maailmansotaa

45

Suomessa esiintynyttä työttömyyttä, päädyttäisiin seuraavanlaiseen kuva-ukseen: työttömyys oli kausityöttömyyttä, joka perustui kausittaiseen kit-kaan työmarkkinoilla, ja jossa oli rakenteellisia piirteitä, koska se kohdistui yleensä samaan ammattiryhmään. Työttömyys oli tuolloin yleensä voimak-kainta huonojen suhdanteiden aikana, jolloin yleensä kausityövoimana olleet työntekijät kärsivät huomattavasta alityöllisyydestä. Samanaikaisesti naisten ja eräitten toimialojen työntekijöiden keskuudessa esiintyi laajaa piilotyöttömyyttä.

Alityöllisyydestä (underemployment) kärsivä ihminen teki töitä koko vuo-den ympäri, mutta välillä työn kausiluontoisuuden vuoksi kärsii työn puut-teesta. Tällaisia ammatteja olivat erityisesti sekatyömiesten työt, kuten satama-työt, tien- ja radanrakennustyöt sekä rakennusten sekatyömiesten työt. Myös rakennusalan ammattimiehet kärsivät työn kausiluontoisuudesta. Alityöllisyy-destä kärsiviä naisten ammatteja oli erilaiset ulkoalueiden puhtaanapitotyöt ja puutarhatyöt. Työn kysyntä vaihteli huomattavasti myös naisille ominaisissa oman perheen ulkopuolella tehdyissä siivous-, pyykinpesu- ja silitystöissä. Laman aikana myös suurin osa tehdastyöläisistä kärsi alityöllisyydestä vajaan työviikon vuoksi.

”Työtön” on sellainen henkilö, joka haki töitä ja/tai olisi ottanut töitä, jos niitä olisi ollut tarjolla. Tällainen työttömyys on ymmärretty hallinnosta ja kulttuurisista käytännöistä vapaaksi. Tämänkaltaisen työttömyysmääritelmän kaltaista työttömyyttä on vaikea rekonstruoida 1930-luvun lähteiden välityk-sellä, sillä myös tuolloin käytetyt käsitteet ”työtön” ja ”työttömyys” olivat ajan ja paikan hallinnollisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin sidoksissa. Tuolloin työt-tömien rekisteröintiin käytetty työttömyyskortisto tuotti kulttuurisesti vinou-tunutta tilastotietoa. Toisaalta työnvälitystoimistoon ja työttömyyskortistoon ilmoittautuivat vain sellaiset henkilöt, joille tarjolla olleet työt – eli lähinnä varatyöt – kelpasivat.

Suurimmilla tehtailla oli lisäksi oma työhönotto, minkä vuoksi esimerkiksi kutomoteollisuuden palvelukseen halunneita ei nousuaikana työnvälitystoi-mistoissa nähty. Lama-aikana tehtaat eivät myöskään värvänneet työttömiä lyhyisiin työsuhteisiin työnvälitystoimiston kautta, vaan omia ”epävirallisia” väyliään pitkin. Se merkitsi tiettyjen ammattiryhmien aliedustusta työnvälitys-toimiston rekistereissä. Teollisuusammattien edustajien vihdoin ilmaannut-tua työnvälitys- ja työttömyyskortistoon, tulivat he sinne siksi, että heidän oli pakko päästä varatöihin. Näin ollen työttömyyskortistoon joutuivat/pää-sivät/hakeutuivat vain kaikkein köyhimmät. Työnvälitystoimiston kortisto kertoi ennen kaikkea työvoiman kysynnän ja tarjonnan vaihtelusta, ja sen ajoittumisesta, mutta vähemmän työtä vailla olleiden työnhakijoiden ominais-piirteistä.149 Eli työttömänä voidaan pitää työtä vailla ollutta henkilöä, työtön työnhakija on työnvälitystoimiston kautta työtä hakeva henkilö ja virallisesti työtön on työttömyyskortistoon hyväksytty henkilö. Varatöihin päässyt kor-tistoon hyväksytty henkilö oli vallinneen työttömyyspolitiikan kohde, sosiaa-lipoliittisissa toimenpiteissä oleva työtön.150

46

Koska työttömyysvakuutusjärjestelmä oli Suomessa vielä kehittymätön, koska työttömyyskortiston kautta jaetut varatyöt olivat ainoa merkittävä viral-lisesti työttömyysavuksi tarkoitettu apumuoto, ja koska kaikki avuntarvitsijat eivät varsinkaan kriisin ensimmäisinä vuosina päässeet varatöihin, jouduttiin työttömyyttä hoitamaan köyhäinhoidon kautta. Näin ollen osa hallinnollisesti köyhäinhoidon kautta avustetuista ei itse asiassa ollut vain köyhiä, vaan myös työttömiä.

Virallinen sosiaaliturvajärjestelmä on valtion tai kunnan rahoitukseen ja politiikkaan perustuva apujärjestelmä. Epävirallinen sosiaaliturvajärjestelmä perustui talouselämän ja kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoiseen rahoitukseen ja politiikkaan. Käsite politiikka on ymmärretty tässä hyvin laajasti. Tutkimuk-sessa esiintyvien toimijoiden tekemät ratkaisut kertovat politiikasta, mutta ne eivät ole aina poliittisia. Työpaikoilla työnantaja saattoi kohdistaa työntekijöi-hin monenlaista politiikkaa. Työnantajan antaessa lopputilin kommunistisena pitämälleen työntekijälle toimi kuului palkkapolitiikan, henkilöstöpolitiikan ja valtapolitiikan piiriin. Toimiessaan palkanmaksajana, työnjohtajana ja kan-salaisyhteiskunnan toimijana, noudatti työnantaja aina jotakin politiikkaa. Valtapolitiikan piiriin kuulunut kommunistisen työntekijän irtisanominen oli luonteeltaan ensisijaisesti ideologinen. Yrityksen talouteen kuuluvina, mutta luonteeltaan myös poliittisina on pidettävä työnantajan toimia, joissa yrityk-sen taloudellinen voitto ja omistajille maksetun osinkoprosentin suuruus tur-vattiin työntekijöitä irtisanomalla.

Kun kunnanvaltuusto teki päätöksen järjestää työttömille työnhakijoille suunnattu varatyökohde, oli se luonteeltaan työttömyyspoliittinen, sosiaali-poliittinen, yhteiskuntapoliittinen, perhepoliittinen tai talouspoliittinen. Jos valtuuston poliittiset ryhmät olivat päätöksestä eri mieltä, kysymys oli myös puolue- ja valtapoliittinen.

TutkimusaineistotMiten voisi päästä kokonaisvaltaiseen kuvaan 1930-luvun laman voimakkuu-desta teollisuuskaupungissa? Makrotason toimialakohtainen työllisyysanalyysi teollisuuden palveluksessa toimineista on rakennettu teollisuustilaston yritys-kohtaisista neljännesvuosittaisista tiedoista. Tietokanta sisältää kaikkien Tam-pereella, Pispalassa, Epilässä ja Messukylässä toimineiden teollisuustilastoon ilmoituksen antaneiden yritysten tiedot vuosilta 1928–1938. Tietokannasta käy selville sukupuoli ja työllisten ikä karkealla luokituksella (14–15 -vuotiaat, 15–18 -vuotiaat ja yli 18–vuotiaat), ja sukupuoli.151 Teollisuuden palvelukses-sa olleiden toimihenkilöiden määrän vuositasolla saa niin ikään teollisuusti-lastosta. Kaupan, rahalaitosten ja käsityöläisten työllisyys vuositasolla selviää kaupungin ammattientarkastajan kertomuksista. Rakennustyöväen määrä koko laman ajalta, ja ammattijako laman alkuajalta (vuoteen 1931) löytyy so-siaalilautakunnan kertomuksista. Myös kunnallinen ammattientarkastaja on pitänyt lukua kaupungissa työskennelleen rakennustyövoiman määrästä.

47

Metodisesti tämänkaltainen työllisyyden arviointi on 1930-luvun lamaan kohdistuneessa tutkimuksessa uutta. Eino Kuusi käytti aikoinaan ”Talvityöt-tömyys” –kirjassa myös työllisyyden kehitystä kuvanneita aikasarjoja, hah-mottaakseen yhteiskunnassa tapahtunutta kehitystä. Sen sijaan esimerkiksi Matti Hannikainen sivuttaa Helsingin työllisyydessä laman aikana tapahtu-neen kokonaismuutoksen ja hyppää suoraan rakentamisessa tapahtuneeseen volyyminmuutokseen, aivan kuin työttömyys ei olisi yhteiskunnassa muita ammattialoja kohdannutkaan.152

Makrotason työttömyystieto on rakennettu osittain työnvälitystoimiston ja köyhäinhoitolautakunnan painetuista toimintakertomuksista, osittain työt-tömyyskortistoon153 hyväksyttyjen korteista. Työttömyyskortistoon hyväk-syttyjen työttömien sukupuoli, ikä, aikaisempi ammatti, siviilisääty ja osoite käyvät selville työttömyyskortistosta ja vuosien 1927-1929 osalta työnväli-tyskortistosta. Kattavana työttömyyden kuvaajana työttömyyskortisto on erityisen ongelmallinen lähde kolmesta syystä: ensinnäkin sen hallinnollinen ja köyhäinhoidollinen luonne karsi sieltä henkilöitä. Naisten oli vaikeampi päästä kortistoon kuin miesten, koska he olivat harvoin köyhäinhoidollises-ti katsottuna perheen pääasiallisia elättäjiä. Kolmas syy koskee Tampereen kortistoa: osa työhönosoituskorteista on ilmeisesti kadonnut, eli ne eivät vält-tämättä ole palautuneet takaisin työnantajalta. Näin näyttäisi olevan ainakin työttömyyskauden 1932-33 osalta, jolloin erityisesti eteläisissä esikaupungeis-sa ja eteläisissä kaupunginosissa asuneiden työttömyys laskee vuoden aikana jyrkästi ja nousee taas työttömyyskaudella 1933-34.154

Olen vertaillut tässä tutkimuksessa työllisyyttä ja työttömyyttä pysty-äkseni avaamaan keskustelua työttömyyden virallisesta ja epävirallista laa-juudesta. Tässä tarkoituksessa on kuvattu Tampereen työssäkäyntialueen kokonaistyöllisyydessä lama-aikana tapahtunutta muutosta varsin tarkasti. Tätä työllisyyskehitystä vasten on sitten asetettu työttömyyttä kuvanneet tilastoluvut. Tällä tavoin olen yrittänyt syventää käsitystä siitä, kehen lama kohdistui ja kuinka laajaa se oli. Samalla on päästy epävirallisen työttömyy-den laajuuden jäljille.

Tilastojen ja rekisteriperäisten aineistojen lisäksi olen käyttänyt aineistona kaupungissa ilmestyneitä sanomalehtiä. Arkistoista ja kirjastoista on kerätty mahdollisimman paljon tietoa erilaisten yritysten toiminnasta lama-aikana. Yritysten arkistoihin, ainakaan esimerkiksi monialakonserni Tampellan ar-kistoon ei jäänyt juuri minkäänlaisia mainintoja työvoiman irtisanomisista. Näin siitä huolimatta että esimerkiksi varsinaisen pellavatehtaan käyttämän työvoiman määrä supistui lama-aikana liki kolmanneksella. Työvoima suh-teutettiin tuotantoon, eikä liiasta työvoimasta luopuminen näytä tuottaneen minkäänlaisia patriarkaalisia huolia. Sen sijaan palkanalennukset ovat jossain määrin aiheuttaneet keskustelua yritysten sisällä, mutta näissäkin tapauksissa pontimena oli todennäköisesti työnantajien keskinäinen yhteistyö, jota varten esimerkiksi Tampellassa tehtiin oma päätös, johon saatettiin sitten työnanta-jien kokouksissa vedota.155

48

TAMPERE – EUROOPPALAINEN TEOLLI-SUUSKAUPUNKI

Kaupungin rajat ja väestöVuosisadan vaihteen nopea kaupungistuminen aiheutti useimmille suomalai-sille kaupungeille samansuuntaisia ongelmia. Kaupunkien alueet alkoivat käy-dä ahtaiksi, ja yhä suurempi määrä ihmisiä löysi asuinpaikkansa kaupunkien rajojen ulkopuolelta. Näin oli Tampereen lisäksi myös muun muassa Helsin-gissä ja Viipurissa. Tilanne oli kiusallinen ja aiheutti Tampereellakin kaupun-ginhallinnolle pulmia. Ihmiset asuivat kaupungin ulkopuolella ja maksoivat veronsa asuinkuntaansa, vaikka kävivätkin töissä varsinaisen kaupungin alu-eella. Toisaalta esikaupunkien väestö koostui suurimmaksi osaksi työväestös-tä, joka varsinkin pulan ja laman aikana aiheutti huomattavaa köyhäinhoidon kustannusten kasvua. Liitosten myötä saatiin huonosti toimeentulevan väes-tön lisäksi myös maata, hyödykettä, jonka valmistaminen oli lopetettu, ja jota kasvava ja laajentuva kaupunki alati tarvitsi. Laman ja alueliitosten aiheutta-mia ongelmia ratkottiin Tampereella sosialidemokraattien johdolla.

Kasvava kaupunki

Vuonna 1914 kaupungille ostettu Hatanpään alue liitettiin kaupunkiin hallin-nollisesti vasta vuonna 1920. Viinikan esikaupungin kaavoitus alkoi vuonna 1914, Nekalan esikaupungin 1923 ja Härmälän esikaupungin 1925. Kaupun-ki vuokrasi tontteja halukkaille. Itäpuolella kaupunkia Messukylän kunnan alueelle noussut Järvensivu liitettiin kaupunkiin hallinnollisesti vuonna 1922 ja länsipuolella Pohjois-Pirkkalan (vuodesta 1922) puolella sijainnut Pispa-la vuoden 1937 alusta lukien. Ennen Hatanpään alueen liitosta Tampereen kaupunki oli maa-alueeltaan lähes 9,5 neliökilometriä. Hatanpään alue liki kolminkertaisti alueen runsaaseen 24,5 neliökilometriin. Järvensivu oli alu-eeltaan pieni, vain alle puoli neliökilometriä. Sen sijaan Harjun alue, johon Pispalakin kuului, oli pinta-alaltaan lähes 20 neliökilometriä. Näin ollen ”Pis-palan liitoksena” tunnetun alueliitoksen jälkeen Tampereen kaupungin maa-pinta-ala oli yli 45 ja kokonaispinta-ala yli 66 km2.156

Tampereella oli vuonna 1918 noin 44 000 asukasta. Suomen kaupungeista se oli kolmanneksi suurin. Vuonna 1936, ennen läntisten liitosalueiden eli Pispalan liittämistä, kaupungissa oli runsaat 58 000 asukasta. Voimakkaan väestönlisäyksen ja alueliitoksen myötä tamperelaisia oli vuonna 1937 73 000. Vuonna 1940 asukkaita oli jo runsaat 77 000. Verrattuna 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensimmäisten vuosien nopean kasvun vuosiin Tampereen vä-estönkasvu oli vuosina 1918-1936 suhteellisesti hitaampaa. 1910-luvun vä-estönkasvuun verrattuna kaupungin väki kasvoi silti suhteellisen nopeasti.157 On syytä muistaa että 1910-luvun väestönkasvun hidastuminen on osittain kuvitteellista, sillä tuolloin väkeä muutti kaupungin rajojen ulkopuolelle, eri-

49

tyisesti silloisen Pirkkalan (vuodesta 1922 Pohjois-Pirkkala, vuodesta 1937 Nokia) ja Messukylän alueille.158

Vaikka kaupunki muodostikin tilastoyksikön, eivät kaupungin alueella toimineet työnantajat tehneet eroa sillä, asuiko sekatyömies Nieminen Mes-sukylän kunnan puolella, jos sekatyömies Nieminen vain ilmaantui töihinsä ajallaan ja hoiti työnsä myös hyvin. Laman aikana tamperelaisista työpaikois-ta jäi työttömäksi myös Pispalassa, Epilässä, Takahuhdissa, Uudessakylässä, Messukylässä ja Koivistonkylässä asuneita työntekijöitä, jotka maksoivat kunnallisveronsa Messukylän ja Pohjois-Pirkkalan kuntiin. Köyhäinhoidon kotipaikkavelvoitteen mukaisesti Messukylän ja Pohjois-Pirkkalan kuntien kontolla oli oman pitäjän alueella työskennelleiden ohella myös monien en-nen lamaa Tampereella työskennelleiden henkilöiden ja heidän perheidensä auttaminen.159

Työläisten kaupunki

Tampereen kaupunki oli edelleen vuosien 1918-1940 välisenä ajanjaksona maan suurin teollisuuskaupunki. Enemmän kuin puolet ja parhaimmillaan yli 60 % koko väestöstä sekä ammatissa toimivasta väestöstä sai elantonsa teol-lisuudesta ja rakennustoiminnasta. Liikenteen ja kaupan palveluksessa työs-kenteli alle parikymmentä prosenttia. Virkamiehiin ja muihin ryhmiin kuului parikymmentä prosenttia väestöstä ja ammatissa toimineista.160 Koska suurin osa teollisuuden palveluksessa ja myös liikennesektorilla työskennelleistä oli työntekijöitä, kuului varsinaiseen työväenluokkaan ammattiasemansa perus-teella 73 % kaupunkilaisista.161

Kello lyö kolme tai neljä. Vuoro vaihtuu Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus

Oy:n tehtaissa 1920- ja 1930-luvuilla. 1920-lu-

vulla otetussa valokuvassa työntekijät ovat juuri läh-dössä tehtaalta. Tehdastyö

tarjosi 1920-luvulla melko vakaan, mutta niukan

toimeentulon suurelle jou-kolle tamperelaisia.

Kuva: Tampere-Seura.

50

Työläisten osuus oli suurempi kuin maan muissa kaupungeissa. Pori ja Kotka olivat ainoita, joissa teollisuudessa toimineiden osuus kohosi lähelle-kään Tampereen lukuja. Aikaisempaan verrattuna kaupungin teollisuussek-tori monipuolistui 1920- ja 1930-luvuilla. Tekstiiliteollisuus työllisti edelleen eniten, ja sen suhteellinen osuus teollisuuden työvoimasta kasvoi 1930-luvul-la. Yli puolet teollisuudessa toimineista työntekijöistä sai vuonna 1938 lei-pänsä tekstiilitehtaista. Muita tärkeitä aloja olivat kenkä- ja nahkateollisuus, vaatetusteollisuus ja metalliteollisuus. Naisia paljon työllistäneistä tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuuden tärkeästä roolista ja miesväestön korkeammas-ta kuolleisuudesta vuonna 1918 johtuen kaupungissa asui enemmän naisia kuin miehiä.162

Vuonna 1920 rakennustoiminta työllisti 1500 rakennus- ja sekatyömiestä. Rakennustoiminta oli erittäin vilkasta 1920-luvun puolenvälin jälkeisinä nou-sukauden vuosina, ja vuonna 1930 rakennustyöntekijöitä laskettiin olevan lä-hes 2400 miestä. Vuonna 1940 rakennustyöntekijöitä laskettiin olleen runsaat 3500.163 Rakennustyöntekijöiden määrän kymmenvuotisvertailun perusteella syntyy kuva jatkuvasti kasvavasta toimialasta. Näistä luvuista ei välity kausi–, eivätkä suhdannevaihtelut.

Modernistuva maailma toi uusia työpaikkoja, ja hävitti vanhoja. Hevoslii-kenne hävisi vähitellen kaupungeissa autoliikenteelle. Näin kävi sekä henkilö- että tavaraliikenteessä. Ajurin ammatti alkoi olla historiaa. Aikakaudelle omi-nainen piirre oli linja-autoliikenne, joka oli osaltaan myös avain kaupungin laajenemiseen. Linja-autoilla uusien esikaupunkien asukkaat kyettiin kuljet-tamaan aamulla tehtaisiin ja iltaisin kotiin. Liikenteen palveluksessa työsken-nelleiden ihmisten määrä oli vuonna 1920 hieman yli 1350 ja vuonna 1940 runsaat 2200 henkeä.164

Tampere oli työläisten kaupunki, ja vaikka tehtaiden palkkaamien henki-löiden määrä kasvoi kaupungissa nimenomaan kotimaisen ostovoiman kas-vun myötä, oli kaupungissa kolme kertaa vähemmän kauppoja kuin vastaa-vankokoisessa Turussa. Jutikkala päättelee, että kauppojen vähäinen määrä oli seurausta nimenomaan tamperelaisten heikommasta ostokyvystä ja Turkuun verrattuna köyhemmästä ympäristöstä, takamaasta. Vaikka kaupan osuus Tampereella ei ollut samanveroinen kuin muissa suurissa kaupungeissa, li-sääntyi kauppojen määrä jonkin verran 1920- ja 1930-luvuilla Tampereellakin. Kasvu tapahtui erityisesti jo olemassa olevien liikkeiden perustamien sivuliik-keiden myötä. Suurimmat olivat osuusliike Voima, jolla oli vuonna 1936 71 toimipistettä. SOK:n osuuskauppa Tuotannolla oli 36 haaraliikettä. Lisäänty-neiden myyntipisteiden myötä kasvoi kaupan palveluksessa työskennelleiden ihmisten määrä. Vuonna 1920 kaupan palveluksessa työskenteli melkein 2300 henkeä, mutta vuonna 1940 kauppa työllisti jo yli 4800 henkeä.165 Väestönlas-kennassa ”palveluksiksi” luokiteltujen töiden määrä kaksinkertaistui vuosina 1920-1940. Palveluksiahan kuluttaja sai muun muassa virkamiehiltä, rahoitus-laitoksista ja vakuutuslaitoksista. Vuonna 1920 palveluksia antoi lähes 3700 henkeä ja vuonna 1940 yli 7300 henkeä.166

51

Tampereen kaupunki oli vuosien 1918-1940 välisenä ajanjaksona maan suu-rin teollisuuskaupunki. Helsingissä oli määrällisesti hieman enemmän teol-lisuustyöntekijöitä, mutta kaupungin asukaslukuun ja ammatissa toimivaan väestöön suhteutettuna vähemmän kuin Tampereella. Tampereen kaupungin

Tamperelainen miespuolinen ammatissa toimiva väestö ammattiaseman ja toimialan mukaan vuonna 1930

Taulukko 1.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Tamperelainen naispuolinen ammatissa toimiva väestö ammattiaseman ja toimialan mukaan vuonna 1930

Taulukko 2.

Sosiaalinen asema Maa

talo

us

Teo

llisu

us

Rak

enta

min

en

ja s

ekat

yöt

Liik

enne

Palv

elut

Julk

inen

toim

inta

Palv

eluk

set

Yhte

ensä

Itsenäisiä elinkeinon harjoittajia 83 450 124 186 524 102 31 1 500

Johtajia ja isännöitsijöitä 1 124 3 2 80 20 0 230Ylempää teknillistä henkilökuntaa 74 186 84 25 75 208 4 656Virkamiehiä ja konttorihenkilökuntaa 1 234 3 73 798 365 7 1 481

Työnjohtajia ja esimiehiä 22 471 22 24 45 17 10 611Työntekijöitä ja palveluskuntaa 171 7305 2240 1055 501 379 235 11 886

Yhteensä 352 8 770 2 476 1 365 2 023 1 091 268 1 6364

Sosiaalinen asema

Maa

talo

us

Teo

llisu

us

Rak

enta

min

en

ja s

ekat

yöt

Liik

enne

Pal

velu

t

Julk

inen

toim

inta

Pal

velu

kset

Yht

eens

ä

Itsenäisiä elinkeinon- harjoittajia 15 425 1 0 311 159 213 1 124

Johtajia ja isännöitsijöitä 0 7 0 0 12 4 0 23Ylempää teknillistä henkilökuntaa 4 12 0 0 0 344 6 366Virkamiehiä ja konttorihenkilökuntaa 0 410 7 108 1 462 563 115 2 665

Työnjohtajia ja esimiehiä 1 77 0 0 6 3 0 87Työntekijöitä ja palveluskuntaa 55 8321 147 102 746 223 2 574 12 168

Yhteensä 75 9 252 1 55 2 10 2 537 1 296 2 896 16 433

52

ja välittömästi kaupunginrajojen ulkopuolella sijainneissa läntisissä esikau-pungeissa asui vuonna 1930 runsaat 60 095 henkeä. Heistä 32 797 henkeä kuului ammatissa toimivaan väestöön. Se oli enemmän kuin puolet ”Suur-Tampereen” väestöstä lapset mukaan lukien. 15-69-vuotiaan väestön amma-tissa toimivuusaste oli 70,5 %.167

Yli 73 % väestöstä kuului ammattiasemaltaan työväestöön. Toiseksi eniten oli virkamiehiä ja konttorityöntekijöitä (12,6%). Kolmanneksi suurin ryhmä kaupunkilaisista toimi itsenäisinä yrittäjinä (8 %). Työnjohtotehtävissä työs-kenteli 700 kaupunkilaista (2,1 %). Palkkatyötä tekeviä johtajia, isännöitsijöitä ja ylempää teknillistä henkilökuntaa asui kaupungissa 1250 henkeä (3,9 %). (Taulukot 1 ja 2). Naisia oli enemmän työntekijöinä ja konttorityöntekijöi-nä. Miehiä oli taas enemmän yrittäjinä, johtajina, ylempinä toimihenkilöinä ja työnjohtajina.168

Tutkimuksen kannalta on tärkeätä tietää, että kaupungissa asui ja työsken-teli runsaat 24 000 sosiaaliselta asemaltaan työläiseksi luokiteltavaa henkilöä. Heistä 15 626 työskenteli teollisuuden palveluksessa. Miespuolisista työnteki-jöistä seuraavaksi suurin ryhmä työskenteli rakennustyömailla, naispuolisista työntekijöistä toiseksi suurin ryhmä työskenteli palvelijattarina.169 Taulukosta 3 käy hyvin esille, että alkutuotannossa, teollisuudessa, rakennustoiminnassa ja liikenteen palveluksessa työskennelleissä työntekijöiden osuus oli suurin. Palvelusektorilla työläisiä työskenteli vain runsas neljännes.

Sekatyömiehethän kuuluivat työväenluokan ytimeen. Palvelusammattei-hin luokitellut puhdistustyöntekijät eivät myöskään olleet mitään ammatti-miehiä, he työskentelivät kuitenkin koko vuoden tai suurimman osan työhön käyttämästään ajasta samoissa töissä, minkä vuoksi puhdistustyöntekijää, ka-dunlakaisijaa ja puistosiivoojaa pidettiin ammattina. Työläisellä tarkoitettiin kuitenkin lähinnä tehtaissa ja rakennustyömailla työskennelleitä henkilöitä.170

Teollisuuden palveluksessa työskennelleistä miehistä (8770) 83 % ja nai-sista (9252) lähes 90 % kuului työväestöön. Työntekijöiden ryhmään kuului 86,5 % rakennustöissä työskennelleistä miehistä (1744). Ne harvat rakennus-työmailla työskennelleet naiset työskentelivät aputyöntekijöinä. Liikenteen palveluksessa työskennelleet miehet kuuluivat pääsääntöisesti ammattiase-maltaan työntekijöihin, samoin hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa työs-kennelleet tarjoilijattaret, siivoojat ja keittiöhenkilökunta.171 Tässä tutkimuk-sessa analysoidaan kautta linjan työmarkkinoiden rakennetta ja poraudutaan siihen, miten lama vaikutti eri toimialojen ja ammattiryhmien työllisyyteen. Tällöin on jo lähtökohtaisesti erityisen tärkeätä ymmärtää se tosiseikka, että lama saattoi kohdistua oikeastaan vain työväestöön ja jossain määrin yrittäjiin (lähinnä pienyrittäjiin), joiden työura saattoi katketa konkurssiin.

Talvityöttömyys, suhdannetaantuma vai lamaVanhassa, nopeasti kasvavassa teollisuuskaupungissa olivat jo vuosikymme-nien ajan päteneet kapitalismin kovat lait. Työntekijät olivat myyneet työvoi-

53

maansa ja työnantajat olivat ostaneet työvoiman käyttöönsä työntekijän kans-sa solmitun henkilökohtaisen sopimuksen välityksellä. Työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen läpimurron myötä työntekijöiden pyrkimyksenä oli valvoa yhdessä palkkatasoansa. Näin oli tehdassaleissa ja rakennustyömailla. Työntekijöiden ääntä kuultiin paremmin taloudellisesti hyvinä aikoina, jolloin työnantajatkaan eivät mielellään halunneet vaarantaa töiden sujumista. Talo-udellisesti huonoina aikoina työntekijät joutuivat sopeutumaan siihen mitä oli tarjolla.

Työvoiman tarve kaupungissa vaihteli vuotuisesti kausivaihtelusta johtu-en. Rakennustyöntekijät ja tehtaiden ulkotyömiehet sekä talon- ja maanra-kennustyömailla työskennelleet olivat sangen alttiita kausiluontoiselle työt-tömyydelle. Työn puute oli suurimmillaan joulun jälkeen. Näin oli ollut jo 1880-luvulta lähtien. Muutaman vuoden suhdannetaantuma aiheutti raken-nustyöntekijöille ja sekatyömiehille eli ulkotyömiehille suurempia hankaluuk-sia. Näin oli ollut vuosina 1893-94 ja 1908-1910. Koneen ääressä työskennel-leet tehdastyöntekijät eivät normaalisti kärsineet juurikaan työn puutteesta. Vuosien 1901-02 taantuman aikana työttömyys kiusasi taloudellisista syistä ensimmäisen kerran Tampereella jopa ammattitaitoisia tehdastyöntekijöitä ja heidän perheitään. Näin tapahtui myös vuosina 1908-1910. Työttömyyttä oli toki aikaisemmin aiheutunut tulipalojen ja Tammerkosken vedenpuutteen vuoksi.172

Ensimmäisen maailmansodan aikana sota vaikeutti Suomen ulkomaan-kauppaa ja aiheutti vuosina 1914 ja 1917-1918 työttömyyttä koko Suomessa. Tampereella tilannetta vaikeutti vielä Kansalaissodan loppuratkaisu, jonka seurauksena monen tamperelaisen perheen miespuoliset huoltajat joko am-muttiin tai laitettiin vankileireille. Vuosien 1918-1919 työttömyys näyttäytyikin

Työläisten määrä ja osuus ammatista toimivasta väestöstä sukupuolen mukaan eri toimialoilla Tampereella vuonna 1930

Taulukko 3.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Toimiala Miestyö-läisiä

Osuustoimialan

miehistä, %

Naistyö-läisiä

Osuustoimialannaisista, %

Maatalous ja puutarhatoimi 171 48,6 55 73,3

Teollisuus 7305 83,3 8321 89,9

Rakennustoiminta 1508 86,5 50 86,2

Sekatyömiehet 732 100,0 97 100,0

Liikenne 1055 77,3 102 48,6

Palvelut 501 24,8 746 29,4

Julkinen toiminta 379 34,7 223 17,2

Palvelukset (palvelijat ja puhtaanapito)

235 87,7 2574 88,9

Yhteensä 11886 72,6 12168 74,0

54

poikkeuksellisen naisvaltaisena. Kansalaissodan vuosien jälkeen elämä Suo-messa ja Tampereella palasi uomilleen: rakennustyömaiden, tehtaiden ja sa-tamien (seka)työmiehet kärsivät talvisin työnpuutteesta. Niin sanottuun nor-maaliin talvityöttömyyteen osattiin varautua: kaupunki varasi töitä samoille sekatyömiehille, jotka marraskuussa tai viimeistään tammikuussa koputtelivat työnvälitystoimiston ovea. Tämä oli maan tapa suomalaisissa kaupungeissa. Maaseudulla metsätöiden suhdanteet ja luonnonolosuhteet määräsivät lup-poaikojen pituuden. Suhdannetaantumien aikana oli jo yleensä puhuttu hä-täaputöistä. Vuosina 1908-1910 Tampereella järjestettiin hätäaputöitä peräti kolmena talvena peräkkäin.173 1930-luvun lama oli kuitenkin jotain enemmän kuin ”tavallista” talvityöttömyyttä, se oli enemmän kuin suhdannetaantuma, se oli monivuotinen täydellinen kriisi.

Se oli kriisi koko maan mittakaavassa. Pitkäkestoisuutensa vuoksi se oli enemmän kuin taloudellinen kriisi. Vuoden 1928 lopulla ymmärrettiin suuren laman olevan tulossa. Puhuttiin taloudellisesta pulakaudesta ja pääomamark-kinoiden kireydestä. Lama alkoi hyvin nopeasti näkyä työnvälitystoimistojen ovilla ja taloudellinen lama sai näin ollen nopeasti myös inhimilliset kasvot. Laman työllisyysvaikutuksiltaan pahin vaihe ajoittui hieman toisin maaseu-dulla kuin kaupungeissa. 1920-luvun lopun huonot sadot, maaseudun vel-kaisuus ja metsäteollisuuden huonot suhdanteet toivat kriisin maaseudulle ja

Kausivaihtelu oli Suomes-sa vielä 1930-luvun laman aikana voimakas. Ra-kentamisen lisäksi ilmas-to vaikutti voimakkaasti sisävesiliikenteeseen, jonka merkitys oli Tampereel-le ja sen ympäristölle vielä 1920- ja 1930-luvuilla varsin suuri. 1930-luvun alussa otetussa valokuvassa Näsijärvellä liikennöineitä sisävesialuksia talviteloille laitettuina Tammerkosken niskalla eli ns. Sysiuunin rannassa. 1930 Valoku-vaaja: Bertel Strömmer. Kuva Tampere-Seura.

55

aiheuttivat hankaluuksia erityisesti tilattomalle väestölle. Maaseutu elpyi kui-tenkin nopeammin, kun metsäteollisuuden nousu työllisti jälleen koko teolli-suudenhaaran hankintaketjun puun myyjistä ja hakkuumiehistä aina sahojen omistajiin saakka.174

Se oli kriisi erityisesti Tampereella, sillä laman vaikutukset elinkeinoelä-mään olivat kaupungeissa pitkäaikaisempia. Suurten kaupunkien talonraken-nustoiminta lamaantui lähes täydellisesti.175 Lama iski ensimmäisen kerran todella voimakkaasti Suomen nousevaan teollisuussektoriin, eikä vain saha-teollisuuteen, vaan laman aiheuttaman kulutuksen putoamisen myötä myös kotimarkkinateollisuuteen. Tampere oli maan suurista kaupungeista teollistu-nein ja kotimarkkinateollisuus muodosti Tampereen työmarkkinoiden run-gon.176

56

Työllisyyden kulmakivi Tampereella oli teollisuus, jonka suurin toimiala oli tekstiiliteollisuus. Suurista tekstiilitehtaista suurin oli Finlayson, jonka tehtaissa työskenteli 1920-luvun lopulla liki 3 000 henkeä. Laman tultua teollisuus- työpaikkojen määrä putosi kaupungissa enem- män kuin muiden työpaikkojen yhteensä. Suhteellisesti laskettuna lamasta kärsivät kuitenkin Tampereellakin erityisesti raken- nustyöntekijät. Jos kuva olisi otettu lama- aikana, voisi valokuvassa etualalla pyöräänsä nojanneen miehen kuvitella työttömäksi jääneeksi rakennustyömieheksi, joka odotti Finlaysonilla kutojana toiminutta tyttöystäväänsä tai vaimoaan. Kuva on kuitenkin otettu todennäköisesti 1930-luvun loppupuolella, luultavasti vuonna 1938. Valokuvaamo Aarne Pietinen Oy, Valokuva: Tampere-Seura.

57

II TYÖLLISYYDEN

PUTOAMINEN

58

JOUSTAVA PALVELUSEKTORITyöttömyys ei aikaisempien lamojen aikana juurikaan uhannut johtavassa asemassa olevia henkilöitä eikä virkamiehiä ja konttorityöntekijöitä. Myös laaja naispalvelijattarien joukko oli yleensä saanut olla töissä huonoinakin ai-koina. Kun otetaan mukaan myös teollisuuden palveluksessa työskennelleet toimihenkilöt, kuului näihin ryhmiin vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan vajaat 40 prosenttia miehistä ja lähes 50 prosenttia naisista.1 Nämä ryhmät eivät aikaisemmin kärsineet työttömyydestä, tekikö 1930-luvun lama poikke-uksen?

Rahoituslaitoksissa ja kaupan aloilla työskenteli vuonna 1930 4 560 hen-keä. Palveluksia tarjosi samanaikaisesti runsaat 3 000 henkeä. Teollisuuden ja käsityön toimihenkilöinä työskenteli 1 015 miestä ja 506 naista eli yhteensä 1 521 henkilöä. Eri lukujen pohjalta voidaan arvioida, että teollisuuden ja käsi-työn toimihenkilöistä 1 200 työskenteli teollisuuden palveluksessa ja runsaat 300 käsityön palveluksessa.2 Teollisuudessa ja käsityöaloilla työskenteli kau-pungissa yhteensä 950 yrittäjää, tehtailijaa ja käsityöläistä. 1930-luvun lopulla rahoituslaitoksissa ja kaupan alalla työskenteli 4 828 henkeä (vuonna 1940), Muissa palveluammateissa toimi runsaat 4500 henkeä (1940). Teollisuuden palveluksessa työskenteli 1445 toimihenkilöä (1939).3

Tieto työntekijöiden määrästä kymmenen vuoden välein ”piilottaa” suh-dannevaihteluiden vaikutuksen vaikka tuokin tietoa rakenteellisista muutok-sista ja laman pitempiaikaisista seurauksista. Palvelusektori näyttää laajentu-neen. Tosin on vaikea tietää johtuiko työpaikkojen lisääntyminen lamasta, vai olisiko työpaikkoja ollut ennen sotia vieläkin enemmän ilman lamaa. Kun ky-

Rahalaitoksissa ja kaupoissa Tampereella vuonna 1930 työskennelleet ihmiset

Taulukko 4.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Toimialat

Mie

hiä

Nai

sia

Yhte

ensä

Mie

sten

osu

us %

Nai

sten

osu

us %

Mie

spal

kkat

yölä

isiä

Nai

spal

kkat

yölä

isiä

Osu

us (

%)a

mm

atis

sa

toim

inee

sta

väes

töst

ä

Rahalaitokset 79 112 191 41,4 58,6 27 112 0,5 Vakuutuslaitokset 48 36 84 57,1 42,9 2 36 0,2 Asioimis- ja välitysliikkeet 336 48 384 87,5 12,5 251 47 1,0 Ravintolat ja hotellit 56 805 861 6,5 93,5 38 731 2,3 Kirjakauppa- ja kustannusliikkeet 38 54 92 41,3 58,7 33 49 0,2 Osuuskauppatoiminta 226 184 410 55,1 44,9 215 184 1,1 Muu kauppa 1240 1298 2538 48,9 51,1 778 1055 6,8 Yhteensä 2 023 2 537 4 560 44,4 55,6 1 344 2 214 12,3

59

symys on laman suoranaisista vaikutuksista, olisi tärkeätä tietää, kuinka paljon työllisyys palveluammateissa vaihteli.4 Katsotaanpa palvelualaa tarkemmin.

Markkinat ja palvelutMutta huomattava oli myös pienteollisuuden ja käsityönharjoittajien yritteliäisyys, ol-len se jotensakin yhtä suuri kuin edellisenäkin vuonna, mutta hotelli-, ravintola- ja kahvilaliikkeiden perustamisen suhteen oli kulunut vuosi edelliseen verraten tulosrik-kaampi.5

Yllä oleva lainaus oli nousukauden huipulta 1928. Vuonna 1930 kaupoissa ja putiikeissa työskenteli väestönlaskennan mukaan 3038 kaupunkilaista. Raha- ja vakuutuslaitosten sekä asioimis- ja välitysliikkeiden palveluksessa työsken-

Lama ahdisti myös kaup-piaita ja kauppa-apulai-

sia. Konkurssi kohtasi kaupungissa etenkin ken-kä- ja valmisvaateliikkei-

tä. Viimeisenä vähennettiin ruuasta, joten ruokakau-

pat pärjäsivät joten kuten. Kaupungin väestö koostui 75–prosenttisesti työväes-

töstä, jonka ostovoima pu-tosi rajusti työttömyyden,

lyhennettyjen työpäivien ja palkanalennusten myötä.

Ammattientarkastajien mu-kaan kauppiaat pidensivät puotiensa aukioloaikoja ja

myyjien työaikoja pitääkseen myyntinsä ennallaan. Vuon-

na 1930 otetussa valoku-vassa ruokatavarakauppaa

pitänyt kauppias Ida Maria Marjamäki (os. Kylmälä) ja kauppa-apulainen Saga

Marin Puutarhakadulla si-jainneessa myymälässä.

Valokuva: Tampere-Seura.

60

teli 659 henkilöä. Ravintoloissa ja hotelleissa kaupunkilaisia ja matkailijoita palveli yhteensä 861 henkeä. Koko kaupungin ammatissa toimivasta väestös-tä palvelusektorilla työskenteli 4560 henkeä eli 12,3 % ammatissa toimineesta väestöstä. Palkkatyöläisiä heistä oli 3558 eli 78 %.

Monet kauppaliikkeet olivat varsin pieniä. Kauppoja perustettiin ja lo-petettiin Tampereella hyvin nopeassa tempossa. Vuosina 1924–1928 meni konkurssiin keskimäärin 21 kauppaa vuodessa. Osittain tilanteeseen vaikutti varmasti 1920-luvun puolivälin taantuma ja osuuskauppaliikkeen molempien suuntausten nopea laajeneminen. Konkurssiin hakeneet liikkeet olivat lähin-nä elintarvike- ja vaatekauppoja. Nousukauden viimeisenä vuonna konkurs-seja tapahtui vähittäiskaupan alueella vain yhdeksän. Vuonna 1929 kaupat joutuivat jo tiukoille, ja konkurssikierre kiihtyi. Vuosina 1929–1933 tehtiin 25 konkurssia vuosittain. Näistä 125 konkurssihakemuksesta 40 tuli vaatemyy-mälöiden ja 27 elintarvikeliikkeiden omistajilta. Vuosina 1934–1936 kaupun-gissa tehtiin vuosittain keskimäärin vain seitsemän konkurssia.6

Monet yritykset menivät konkurssiin heti perustamisvuotenaan, tai sitä seuraavana. Vuonna 1929 konkurssin tehneistä kauppaliikkeistä kuusi oli juu-ri perustettuja. Enemmän kuin vuoden, mutta vähemmän kuin viisi vuotta toimineita liikkeistä oli seitsemän. Laman edetessä myös pidemmän histori-an omanneita kauppaliikkeitä ja yrittäjiä joutui vaikeuksiin ja joutui turvau-tumaan konkurssilainsäädäntöön. Vuonna 1931 konkurssiin menneistä 29 liikkeestä 20 oli kauemmin kuin viisi vuotta toimineita.7 Miten konkurssit vaikuttivat sitten työllisyyteen?

Kuten kuvioista 2. ja 3. voidaan havaita, mistään romahduksesta ei palve-lusektorilla voida työllisyyden osalta puhua. Kuvioon 2. luonnosteltu kaaren muoto saattaa olla ylimitoitettu ja saattaa liittyä erityisesti vuosien 1929 ja 1930 tilastolukujen epäluotettavuuteen.8 Palvelusektorin työpaikkojen säi-lyminen perustui erityisesti siihen, että työpaikat olivat luonteeltaan pieniä. Pienessä kaupassa oli omistaja ja tarvittava määrä apulaisia. Kulutus kuiten-kin laski, minkä vuoksi liikevaihto supistui. Tämä tekijä puhui irtisanomisen puolesta. Lama lisäsi toisaalta tarvetta kasvattaa aukioloaikoja ja näin ollen ainakin työssäkävijöiden työaika lisääntyi. Tämä tekijä puhui taas irtisano-misia vastaan. Samanaikaisesti yritysten määrä ei juurikaan vähentynyt, vaan lopettaneiden yritysten tilalle perustettiin uusia yrityksiä tai että työttömäksi jääneet perustivat oman yrityksen.

Myöskin se ilmiö, josta jo parina edellisenä vuotena on tullut mainituksi, on edelleen eräillä aloilla tullut huomioiduksi, nimittäin liikkeiden lukumäärän lisääntyminen. Uusia on kyllä perustettu joka alallakin, mutta kun myöskin entisiä on lopetettu, niin on lukumäärä lisääntynyt ainoastaan metallikorjaamoiden, vaatetusteollisuuden, leipomoiden ja kahvila ja ravintolaliikkeiden ryhmissä. Kun työn tarjonta ei kuiten-kaan ole lisääntynyt, niin täytyy uusien liikkeiden perustamista pitää jonkinlaisena varatyötoimenpiteenä. Tätä todistaa sekin, että useat pula-ajalla perustetut liikkeet eivät jaksa pysyä pystyssä, vaan ovat pakotetut lopettamaan toimintansa. Omistajan vaihdoksia tapahtuu nykyään myöskin sangen usein.9

61

Kuvio 2.

Lähteet: Kertomukset Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta, Terveydenhoitolautakunnan kertomusten liitteenä 1926-1939. Tar-kemmin ks. aineistoliite.

Kuvio 3.

Lähteet: Kertomukset Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta, Terveydenhoitolautakunnan kertomusten liitteenä 1926-1939.

0

500

1 000

1 500

2 000

2 500

1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Miehiä

Naisia

0

200

400

600

800

1 000

1 200

1 400

1 600

1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Miehiä

Naisia

Kauppojen, varastoliikkeiden ja konttoreiden työllisyys Tampereella 1926–1939

Ravintoloiden, kahviloiden ja hotellien työllisyys Tampereella 1926–1939

62

Vuonna 1933 alkoi palvelusektori selvästi piristyä. Todennäköisesti os-topalveluita enimmäkseen käyttäneiden kansanosien taloudellinen tilanne helpotti ja ylimmät kerrokset ja keskiluokka lisäsivät kulutustaan. Työväes-tö ei vielä ainakaan kovinkaan laajasti tehnyt tämänkaltaista johtopäätöstä. Kohentuneesta tilanteesta johtuen pienyritykset saivat enemmän tilauksia ja palkkasivat lisää työntekijöitä. Konkurssien määrä kääntyi myös selvästi las-kuun. Myös uusia yrityksiä perustettiin ja nyt ammattientarkastaja näki sen tapahtuneen ”luonnollisista syistä eli liike-elämän vilkastumisesta”.10

Yhteenvetona voidaan todeta, että työttömyyttä varmasti oli palvelutyön-tekijöiden keskuudessa, vaikkei varmaankaan aivan samassa suhteessa kuin Helsingissä.11 Työssäkäyneiden ja yrittäjien osalta toimeentulo oli varmasti lama-aikana kovemman työn takana kuin parempina aikoina. Laman vai-kutuksia palvelusektorilla olisi työllisyyskehityksen ohella syytä hakea myös palkkakehityksestä. Työnantajat eivät näytä suosineen kumpaakaan sukupuol-ta erityisesti laman aikana. Sen sijaan nuorten työpaikat vähentyivät palvelu-sektoreilla (Kuvio 4).

Kuviossa 4 nähtäviä tietoja ei kerätty vuosina 1929 ja 1931 samalla tavoin kuin muina vuosina, mistä johtuen luvut olivat korkeampia kuin ne olisivat muina vuosina käytetyillä tutkimusmenetelmillä olleet. Alle 18-vuotiaita työn-tekijöitä toimi alalla vähän ja he näyttävät myös jääneen ilman töitä lama-ai-kana. Nuorten osuus ei kasvanut myöskään laman hellittäessä samalla lailla kuin jo 18-vuotta täyttäneiden työntekijöiden.12

Henkisen työn tekijöiden työttömyydestä huolestuttiin valtakunnallisesti jo laman alkupuolella. Marraskuussa 1931 toimeenpantiin selvitys liikealan ja teknillisten toimihenkilöiden työttömyydestä. Kysely koski 170 eri yhdistystä ja sen toimeenpani 31 työnvälitystoimistoa 97 paikkakunnalla. Palautuksena tuli 2110 liikealan ja 160 teknillisen alan toimihenkilön täyttämää kaavaketta. Eniten liikealan työttömiä oli Helsingissä, sitten Viipurissa ja Turussa sekä Tampereella, Kuopiossa ja Vaasassa. Teknillisiä toimihenkilöitä oli eniten työttömänä Helsingin jälkeen Turussa ja Tampereella.13 Eli työttömiä oli eni-ten siellä, missä alan työpaikkojakin oli eniten.

Tutkimuksen mukaan työttömäksi jääneet liikeapulaiset olivat iältään nuo-ria. Peräti 48,3 % heistä oli 20–29 vuotiaita. Alle 20-vuotiaita heistä oli 10,4 %. Eli lähes 60 % liiketyöläisistä oli alle 30-vuotiaita. Teknisellä alalla työsken-nelleistä enemmistö oli yli 30-vuotiaita, mutta heistäkin 40 % alle 25-vuotiai-ta. Työttömien toimihenkilöiden alhainen ikä selittää naimattomien korkeaa määrää työttömien joukossa: Naimattomia oli enemmän kuin puolet kaikista tutkimukseen osallistuneista eli 65,3%.14

Työmarkkinoiden kulttuurisista ja erityisesti naisen asemaan liittyvistä tekijöistä saattoi johtua se, että naimisissa olevia oli miesten keskuudessa suhteellisesti paljon enemmän kuin naisten joukossa. Miehistä lähes puolet, mutta naisista vajaa 10 % oli naimisissa. Työttömien naisten joukossa oli kui-tenkin paljon yksinhuoltajia, sillä liki kolmanneksella naisista oli elätettäviä.15

63

Työttömiksi jääneet ilmoittivat työttömyydelleen seuraavia syitä: liikkeen henkilökunnan vähentäminen, liikkeen lopettaminen, oma irtisanoutumi-nen, sairaus, asevelvollisuuden suorittaminen, työn tilapäisyys ja muut syyt. Pääasiallisin syy oli henkilökunnan vähentäminen: 70,7 %. Omaan irtisa-noutumiseen syynä oli ollut palkan saamatta jääminen tai liian pienenä pi-detty palkka.16

Työttömyysajat olivat varsin pitkiä. 37,5 % toimihenkilöistä oli ollut työt-töminä yli vuoden vuosina 1930 ja 1931, ja 10,5 % oli ollut työttömänä ky-selyssä mitatun maksimiajan: 22,5 kuukautta, joista monet olivat voineet olla pitempäänkin työttömänä, mutta sitä ei kaavakkeessa tiedusteltu. 58 vastan-neista oli kuitenkin selittänyt työttömyytensä kestäneen yli 2 vuotta. Kolmen työttömyys oli kestänyt jo viisi vuotta, joten työttömäksi jääminen ei ollut tapahtunut laman aikana. Kuudesta kuukaudesta vuoteen työttömänä oli ol-lut noin 15 % kyselyyn vastanneista. Lähes puolet olivat olleet työttömänä vähemmän kuin puoli vuotta, ja heistä enemmän kuin puolet alle kolme kuu-kautta. Tällöin kesäsijaisuudet olivat monasti katkaissut työttömyyden. 17

Miesten työttömyys kesti kauemmin kuin naisten. Miehistä 40,0 % oli ollut työttömänä yli vuoden, naisista 34,6%. Työttömyys merkitsi toimihenkilöille myös ainakin väliaikaista siirtymistä ”hanttihommiin”, sillä tilapäistä työtä oli ollut 850 työttömällä eli 37,4 %:lla. (515 miestä, 335 naista). Tampereen työt-tömyyskortistosta löytyi yksi kirjanpitäjä ja toimisto- ja kauppa-apulaisia.18

Kuvio 4.

Lähteet: Kertomukset Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta, Terveydenhoitolauta kunnan kertomusten liitteenä 1926-1939.

Palvelusektorin työlliset ja sen ikärakenne Tampereella vuosina 1926-1939

64

Kaikki eivät myöskään olleet nuoria tai työmarkkinoiden satunnaista reu-natyövoimaa, vaan monet, ”jotka jo vuosikausia olivat työskennelleet samalla alalla, olivat nykyisen pula-ajan vaikutuksesta joutuneet menettämään työ-paikkansa”. Vastanneista 16 % oli työskennellyt alallaan vähintään 20 vuotta ja 23 % 10–20 vuotta.19

Lokakuussa Tampereen liikeapulaisseura ry:n johtokunta teki anomuk-sen kaupunginhallitukselle erillisen liikealan työttömien palvelemiseen tar-koitetun yksikön perustamisesta työnvälitystoimistoon. Kaupunginjohto ei nähnyt hanketta tarkoituksenmukaisena tilanahtauden ja kustannusten takia. Myöskään ”nykyisten työolojen poikkeuksellisen rajoittuneisuuden takia toi-mipaikkojen hankkiminen erikoisaloilla ei ole suuremmassa määrin julkisen työnvälityksen toimenpiteillä aikaansaatavissa, kun liikealalla vapaiksi tulevat paikat ovat täytettävissä varsin moninaisilla, työnantajain itsensä mieluummin valitsemilla keinoilla.” Työnvälitystoimistosta ehdotettiin erillisen ajankohdan järjestämistä liikealan työttömien ilmoittautumista varten. Kaupunginhallitus hylkäsi esityksen lokakuussa. Kaupungin työnvälitystoimistosta haki tuolloin työtä 26 palvelusektorilla työskennellyttä. Helsingissä vastaavien hakijoiden määrä oli 133.20

Vaikka työmarkkinat elpyivät hiljalleen, ei työttömyys helpottanut kou-lutetunkaan väestönosan kohdalla. Puhuttiin ylioppilastulvasta, eli nuoria koulutettiin monien käsityksen mukaan enemmän kuin oli kysyntää. Vuonna 1934 järjestettiin ensimmäisen kerran virastovaratöitä. Moni vuoden 1934 työtön oli edelleen syksyllä 1935 työtä vailla. mutta 1935 Henkisen alan työt-tömistä syksyllä 1935 oli vähintään keskikoulun käynyt 1740 henkilöä, ja 722 oli jatkanut aina valkolakkiin saakka. Korkeakoulututkintoon oli jatkanut vie-lä 285 henkeä. Henkisen työn alalla vallitsevan työttömyyden lieventämiseksi ryhdyttiin toimeen vuoden 1935 syksyllä. Koska ei pidetty sopivana opettaji-en ja kirjanpitäjien osoittamista varatöihin lapion varteen, suunniteltiin heille aivan oma avustusmuoto: virastovaratyöt.21

Henkisen työn tekijöitä kohotettiin täyttämään omat varatyökaavakkeen-sa, jotka piti jättää ennen elokuun puoltaväliä 1935. Koko maasta löytyi 2 609 sellaista henkilöä, joita voitiin pitää työttöminä. Näistä 1 426 oli miehiä ja 1 183 naisia. Liikealalla työttömistä toimi 1 220, tekniikan kanssa oli ol-lut tekemisissä 223, opettajia oli 237. Muilla aloilla oli toiminut 543 henkeä ja ammatittomia oli 386 henkeä. Opettajissa ja ammatittomissa naiset olivat enemmistönä ja teknillisissä tehtävissä työskennelleistä vain 10 % oli naisia. Suurin osa (1 225) henkisen alan työttömistä asui edelleen Helsingissä. Vii-purissa asui 248, Turussa 98 ja Tampereella 94 työtöntä. Kaupunkilaiset pää-sivät varatöihin maalaisia paremmin. Tamperelaisista sijoitettiin peräti 61 % ja viipurilaisistakin lähes yhtä paljon. Pääkaupunkilaisista sijoitettiin vain 46 %, joista suurin osa valtion virastoihin. Tampereella ja Viipurissa sijoitetut työttömät saivat työpaikan yleisimmin kaupungin palkkalistoilta. Mitä kor-keampi koulutus, sitä varmimmin sai varatyöpaikan, ja toimestaan korkeam-paa palkkaa. Päiväpalkat vaihtelivat 30 ja 60 markan välillä, eli palkat eivät

65

olleet paljonkaan samanaikaisia varatyöpalkkoja korkeampia 22 Yhteiskun-nan suhtautuminen henkisen alan työttömiin oli tuolloin toisenlainen kuin työläisammateista työttömyyden kurimukseen joutuneisiin. Heitä ei pidetty saamattomina lurjuksina, joiden tarkoituksena oli vain yhteiskunnan avun ulosmittaaminen.23

Ammattientarkastaja keräsi tietoja käsityöstä ja huolehti tietojen keräämi-sestä myös suurteollisuudesta. Teollisuustilastosta selviää suuryritysten kont-toreissa työskennelleiden työllisyyden kehitys laman aikana. Teollisuustilasto tilastoi toimihenkilöt kahteen ryhmään sukupuolen mukaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat tekniset toimihenkilöt eli insinöörit, piirtäjät ja työnjoh-tajat ja toiseen konttorityöntekijät. Teollisuuden palveluksessa Tampereella toimineiden toimihenkilöiden määrä saavutti vuonna 1928 huippunsa: 1 200. Sen jälkeen määrä väheni vähitellen. Vuonna 1932 teollisuuden palveluksessa työskenteli enää 1 013 toimihenkilöä. Vuosien 1928 ja 1932 välisenä aikana toimihenkilöiden työllisyys laski laman aikana 18,5 % (187).24 Työntekijöitä työskenteli teollisuudessa jokaista teollisuustoimihenkilöä kohden seuraavasti:

Taulukon 5 lukusarjat kertovat, että toimihenkilöiden työsuhde oli var-memmalla pohjalla kuin työntekijöiden. Vuonna 1930 toimihenkilöiden työ-suhteet eivät vielä katkenneet, mutta kahtena seuraavana vuonna suhteessa useammin kuin työtekijöillä. Työntekijöiden suhteellinen osuus alkoi kasvaa jo vuonna 1931. Vuonna 1936 toimihenkilöitä oli 1 189 ja kaksi vuotta myö-hemmin 1 344. Eli elpymisen alettua toimihenkilöiden määrä lisääntyi työn-tekijöiden määrää hitaammin.

Toimihenkilöiden työpaikat olivat periaatteessa hyvin pysyviä ainakin isoissa tehtaissa. Onkin syytä muistaa, että suuri osa teollisuustoimihenkilöi-den työpaikoista katosi konkurssien myötä: vuonna 1928 kaupungissa toimi

Teollisuuden toimihenkilöiden työmarkkinoiden kehitys vuosina 1928-1939

Taulukko 5.

Lähteet: Tampereen tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 90, teollisuustoiminta 1909-1947.

Vuosi Määrä Työntekijöitätoimihenkilöä

kohden

Vähennysvuodesta 1928

"Toimihenkilöidentyöttömyysaste"

1928 1200 13,2 0 01929 1192 13 -8 0,7 1930 1177 11,6 -23 2,0 1931 1095 11,7 -105 9,6 1932 1013 12,2 -187 18,5 1933 1036 12,2 -164 15,8 1934 1080 13,6 -120 11,1 1935 1146 14,1 -54 4,7 1936 1189 13,9 -11 0,9 1937 1300 14,8 100 01938 1344 15,4 144 01939 1445 14,5 245 0

66

yhteensä 245 yritystä ja vuonna 1932 enää 181. Yritysten määrä ei noussut enää ennen sotaa vuoden 1928 tasolle, mikä merkitsi keskimääräisen yritys-koon kasvua kaupungissa. Keskimääräisen koon lisääntyminen johtui kuiten-kin enemmän siitä, että vuoden 1928 suuret yritykset olivat vuonna 1938 vie-läkin suurempia: Eli pienten tai keskisuurten yritysten keskimääräinen koko ei välttämättä kasvanut.25

Työllisyys näyttäisi laskeneen keskiluokkaisissa ja valkokaulustyöläisten ammateissa enemmän kuin heitä työttömiksi ilmoittautui. Avoimeksi jää, miten kauppa-apulaiset ja toimistotyöntekijät rahoittivat arkensa työsuhteen päätyttyä. Moni teollisuuden palveluksesta työttömäksi jäänyt toimihenkilö saattoi vaihtaa paikkakuntaa, sillä Tampereelta muutti pois erityisesti mies-puolista työvoimaa. Koulutetulla työvoimalla oli kysyntää toimialalla jatkavi-en teollisuuslaitosten palveluksessa.

Toinen ilman vastausta jäävä kysymys on luonnollinen poistuma. Hoidet-tiinko yrityksissä taloudellista tilannetta siirtämällä pitkään taloa palvelleita toimihenkilöitä eläkkeelle. Suurten yritysten toimihenkilömäärät näyttävät pysyneen siksi vakaina, että kovin suuressa mittakaavassa tätä keinoa ei toi-mintansa jatkaneissa yrityksissä varmaankaan käytetty. Toisaalta kymmenen vuoden ajanjakso oli vuonna 1928 jo 60 vuotta täyttäneelle teknikolle pitkä aika.

Toimistoissa työskente-li 1920- ja 1930-luvulla paljon miehiä taloushal-linnon tehtävissä. Kuvassa Pauligin Tampereen toimis-ton henkilökuntaa 1920-luvun loppupuolella. Kuva: Tampere–Seura.

67

PalveluksessaPalvelijattaret olivat sidoksissa isäntäperheeseensä. Palvelijoita palvelukses-saan pitäneiden ylempien sosiaaliluokkien työmarkkina-aseman voi olettaa olleen niin hyvän, että työttömyys tuskin uhkasi heitä. Toki isäntäväen mah-dolliset henkilökohtaiset konkurssit tai muut vastaavat vaikeudet saattoivat aiheuttaa ongelmia myös palvelijoille. Palvelijoina, siivoojina ja kadunlakaisi-joina toimi 3164 kaupunkilaista. 26

Palvelijattaria ei työttömyyskortistossa myöhemmin laman aikana näy. Sen sijaan osa heistä joutui tai sanoutui irti laman aikana isäntäperheistään. Pal-velijatarpaikkoja tuntuu olevan kuitenkin tarjolla lamankin aikana, siksi voi-makas vaihtuvuus ns. parempien perheiden palvelijatarpaikoissa on. Palveli-jattaria oli jo vähän vanhempiakin, mutta palvelijattaren ja lastenhoitajan työt näyttävät olleen myös työmarkkinoille sisääntuloammatti. Muutaman vuoden palvelijattarena toimimisen jälkeen nuoret naiset siirtyivät usein paremmin palkattuihin tehdastöihin.27 Jotkut palvelijattarista pelastautuivat laman aika-na perustettuun työtupaan.28 Osa lama-aikaisista prostituoiduista oli aikai-sempia palvelijattaria.29

Julkisen sektorin työpaikat ja ”vapaat ammatit”Vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan julkisella sektorilla toimi ihmisiä seu-raavasti: kaupungissa olevan valtion ja kaupungin oman hallinnon edustajia oli 619 henkeä. Opettajia ja muita opetushallintoon kuuluvia oli 406. Tervey-denhoito työllisti kaupungissa kaiken kaikkiaan 841 henkeä. Lisäksi suhteelli-sen säännöllisessä virka- ja palvelussuhteessa valtioon oli 739 rautatieläistä (2 %) ja 259 posti-, lennätin- ja puhelintyöntekijää (0,7%). Näiden ammattiryh-mien työllisyyden vakauden laman aikana näkee poliisikonstaapeli Sieväsen, veturinkuljettaja Oittisen, kansakoulunopettaja Peltosen ja kaupungininsi-nööri Linnavuoren ansionkehityksestä.30 VR:n, Postin, Lennätinlaitoksen ja puhelinosuuskunnan palveluksessa työskennelleet tilastoitiin liikennetyönte-kijöiden ryhmään, mutta työttömyysuhan suhteen nämä ryhmät poikkesivat täysin ajureista ja satamatyömiehistä.

Palvelijattaret ja siivoajat ja muut palvelustyöntekijät Tampereella vuonna 1930

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Taulukko 6.

Toimiala

Mie

hiä

Nai

sia

Yhte

ensä

Mie

sten

osuu

s %

Nai

sten

osuu

s %

Osu

us (

%)

amm

atis

sato

imin

eest

avä

estö

stä

Kotitaloustyöt 3 2 041 2 044 0,1 99,9 5,5 Puhtaanapitotyöt 265 855 1 120 23,7 76,3 3,0 Yhteensä 268 2 896 3 164 8,5 91,5 8,5

68

Lisäksi kaupungissa asui 521 tieteen, taiteen ja muun kulttuurin, yhdistys-ten ja järjestöjen palveluksessa ollutta työntekijää. Samaan luokkaan luettiin myös yksityisten insinööritoimistojen, asianajotoimistojen ja muun muassa sanomalehtien palveluksessa työskennelleet henkilöt.31

Yhteistä näille ryhmille oli se, että ne eivät olleet ensimmäisenä altistumas-sa työttömyydelle. Ja jos joutuivatkin työttömiksi, he eivät olleet ensimmäi-sinä hakeutumassa työttömyyskortistoon: tarjollahan oli lähinnä lapiotyötä. Suurin osa ”henkisen työn” työttömistä, jotka 1930-luvun laman aikana ha-keutuivat Suomessa viranomaisavun piiriin, asui Helsingissä.

TEOLLISUUS LAMAANTUI

Naisvaltainen kotimarkkinateollisuusTampereella sijaitsivat Suomen suurimmat puuvilla- ja villakutomot, jotka olivat pohjoismaidenkin mittakaavassa merkittäviä. Tampereella sijaitsi myös maan ainoa pellavatahdas. Työvoimasta oli 1920-luvun lopulla monilla aloilla jopa pulaa, ja työntekijöiden asema työmarkkinoilla parempi kuin vuosikau-siin. Erityisesti puuvillakutomoiden näkymät vaikuttivat vuonna 1927 parem-milta kuin aiempina vuosina. Teollisuuden nousukausi jatkui vuonna 1928: ”Kokonaisuuteen katsoen voidaan silti sanoa, että Tampere sittenkin on kehityskykyinen teollisuuskaupunki, sillä suuriakin yrityksiä, puhumattakaan pienemmistä, ja monella eri teollisuusalalla pantiin alulle vuoden aikana”. Kasvanut tuotanto vaati lisää työvoimaa. Uusia koneita ja työntekijöitä varten tarvittiin lisää tilaa. Suuret tekstiilitehtaat – Finlayson ja Suomen Trikoo – laa-jensivatkin toimintaansa vuoden 1928 aikana.32

Finlaysonin puuvillatehtaalla työskenteli 1928 keskimäärin 2600 työnte-kijää. Lapinniemen puuvillatehdas työllisti 930 työntekijää. Vuoteen 1900 verrattuna Finlaysonin työntekijämäärä oli laskenut ja Lapinniemen noussut. Kaupungissa toimineen Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n pella-vatehtaan palveluksessa työskenteli 1 300 työntekijää, Klingendahlin villa-tehtaalle saapui päivittäin keskimäärin 510 ja Tampereen verkatehtaalle 620 työntekijää. Lisäksi kaupungissa oli kaksi pienempää villakutomoa.33

Kaupungissa kukoisti lisäksi vuosisadan alussa käyntiin lähtenyt vireä tri-koo- ja sukkateollisuus. Suurin yritys oli laman alla kahdessa eri toimipisteessä toiminut Suomen Trikoo, jonka palveluksessa oli vuonna 1928 yhteensä 890 työntekijää. Pienempiä 50–200 työntekijää työllistäneitä trikookutomoita oli vuonna 1928 viisi.34

Yhteensä puuvilla-, villa-, pellava- ja trikookutomoissa työskenteli 6 430 työntekijää, joista 80 % oli yli 18-vuotiaita naisia. 18 vuotta täyttäneiden naisten osuus oli suurin Klingendahlin villatehtaalla, ja pienin Finlaysonin puuvillatehtaalla, jossa tosin työskenteli kuitenkin määrällisesti eniten naisia. Mitä tapahtui laman tultua näissä tehtaissa? Kuka menetti työpaikan, ja mitä sitten tapahtui? Laitettiinko kilometritehtaalle miehiä vai naisia? Miehet olivat

69

tehtaissa lähinnä huolehtimassa koneiden moitteettomasta toiminnasta, kun taas naiset tekivät varsinaisen tuotannollisen työn. Oliko eri tuotantoalojen työvoimapolitiikassa eroja?

Kutomateollisuutta, vaikka se vielä neljännesvuosisadan tuli olemaan sel-västi kotimarkkinateollisuutta, ei enää 1930-luvun alussa pidetty itseriittoi-sena alueena, johon muualla Euroopassa tapahtunut kehitys ei vaikuttaisi. Päinvastoin laman alkuvaiheessa vuonna 1929 pidettiin kutomateollisuuden ahdinkoon syypäänä sitä, että ulkomainen tekstiiliteollisuus myi tuotteitaan

Pellavatuotteita tehtaiden naisilta naisille koteihin.

Tamperelaisten tekstiiliteh-taiden työntekijöistä noin 70 prosenttia oli naisia.

Suurin osa heistä työsken-teli varsinaisessa tuotanto-

toiminnassa. Miehet pitivät koneet kunnossa ja tekivät työosastoilla fyysisesti ras-

kaita työvaiheita. Kuvassa Tampereen Pellava- ja rau-

tateollisuus Oy:n pellava-tehtaan tuotteita naisten

päivän näyttelyssä teatteri-lämpiössä 1929. Valoku-

vaamo N. Rasmussen, Valokuva: Tampere-seura.

70

Suomeen alle tuotantokustannuksin. Tällaisen kilpailun edessä kotimainen tuotanto oli voimaton ja kutomateollisuuden harjoittajat vetosivat mm. val-tioneuvostoon, jotta ulkomaisille tuotteille määrättäisiin riittävän suuret tul-lit.35 Kutomateollisuuden ongelmat lama-aikana näyttäisivät johtuneen kui-tenkin etupäässä kotimaisen kysynnän vähenemisestä.

Trikooteollisuus elpyi ensin

Tampereella oli vuonna 1928 15 trikootehdasta, jos Suomen Trikoon kaksi tuotantolaitosta lasketaan yhdeksi. Suomen Trikoo ja lähes 200 työntekijää vuoden 1928 viimeisellä neljänneksellä työllistänyt Tampereen Trikoo olivat suuria tehtaita. Keskisuuria, 50–100 työntekijää työllistäneitä olivat Sukka Oy, Tampereen silkkikutomo, Osakeyhtiö Kudos, Laurilan kutomo ja Tampereen trikoo- ja nauhatehdas. Pieniä trikookutomoita oli kahdeksan. Näistä vain Matti Sutisen Kutomo eli yli laman. Yhteensä trikootehtaat työllistivät keski-määrin 1 267 työntekijää vuonna 1928.36

Kun seurataan eri trikootehtaiden kehitystä lama-aikana, havaitaan, että pienillä yrityksillä oli huomattavasti enemmän tuotannollisia vaikeuksia kuin Suomen Trikoon suurilla yksiköillä, joissa nousukausi jatkui vielä alkuvuoden 1929, ainakin työntekijämäärin mitattuna: keväällä työntekijöitä oli Suomen Trikoolla yli tuhat (1 006). ”Trikoo” työllisti vuonna 1929 keskimäärin 989

Suomen Trikoon Pyhä-järven rannalla Pyynikil-lä toiminut tehdas vuoden 1927 laajennusten jälkeen, mutta ennen vuoden 1934 laajennuksia. Harald Jensenin johdolla vuosi-na 1910-1953 toimineet tehtaat kasvoivat yhdek-si Tampereen suurimmis-ta yrityksistä ja oli koko maan ylivoimaisesti suu-rin trikootehdas 1920- ja 1930-luvuilla. Työnteki-jöiden määrässä mitat-tuna yrityksen koko liki kymmenkertaistui vuosi-na 1913-1938. Vuonna 1938 yrityksen palkkalis-toilla oli liki 3 000 työn-tekijää. Valokuvaamo Atelier Laurent. Kuva: Tampere-Seura.

71

työntekijää eli 72,6 % kaikista (1 363) tamperelaisissa trikootehtaissa työsken-nelleistä työntekijöistä.

Suhdanne taittui loppukeväästä 1929, työntekijät patistettiin kesälomalle. Elokuussa tehtaat siirtyivät nelipäiväiseen työviikkoon, ja työntekijöitä irti-sanottiin Suomen Trikoolta runsaat kaksisataa. Kaupungin koko trikooteol-lisuudessa vähennys oli 258 henkilöä. Väki väheni Suomen Trikoon lisäksi myös muilla keskisuurilla tehtailla. Kokonaisvähentyminen jäi vuosikeskiar-von tasolla pieneksi, mutta pudotus oli vuoden kausihuipusta toisen vuoden aallonpohjaan todellisuudessa paljon suurempi. Osittain kokonaiskehitys-tä näennäisesti parantaa eri tehtaiden hieman eriaikainen reagointi lamaan. Konkurssit olivat pienten kutomoiden arkipäivää. Vuosina 1928–1931 lopetti toimintansa seitsemän pientä, lähinnä 1920-luvun aikana perustettua kuto-moa, joiden työntekijämäärät olivat 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa kymmenen molemmin puolin.37 Parhaiten pärjäsivät ennen kansalaissotaa perustetut kutomot, joiden toiminta oli ehtinyt vakiintua.

Lama kirpaisi Suomen Trikoota pahiten vuoden 1930 aikana: loppukesällä työntekijöitä oli kaikkiaan 750. Lama jatkui seuraavanakin vuonna, sillä kym-menen suurehkoa ostajaa teki joko vararikon tai lakkautti maksunsa muuten ja turvautui akordiin. Saatavia jouduttiin mitätöimään vuonna 1931 2 490 774 markkaa.38 Yhtiö jakoi kuitenkin vuosina 1928–1930 peräti 12 % osingot.39 Yhtiön hyvä taloudellinen tilanne korostui näihin aikoihin, sillä samanaikai-sesti tehtaan toimiessa 4–5 päivää viikossa normaalin kuusipäiväisen työvii-kon sijasta, hankittiin tehtaaseen uusia koneita. Vuosina 1930 ja 1931 hankit-tiin sukkatehtaalle – kaksi koneryhmällistä etupäässä naisten saumasukkien valmistukseen soveltuvia Cotton-koneita40 3 555 000 markalla.41 Uusille ko-neille tarvittiin uusia työntekijöitä ja jo vuonna 1931 Suomen Trikoolla oli enemmän työntekijöitä kuin vuonna 1928, ja Suomen Trikoon sukkatehdas teki ilmeisesti uusitun konekannan avulla alentuneista hinnoista huolimat-ta ennätystuloksen. Vuonna 1932 Suomen Trikoon tehtailla ohitettiin lamaa edeltäneen huipun – alkuvuoden 1929 – työntekijämäärät ja ryhdyttiin laa-jentamaan tehdasta. Suomen Trikoossa tehtiin jatkuvasti voitollista tulosta myös vuosina 1931–1933. Yhtiö jakoi pääomalle näinä vuosina 11 prosentin voitto-osinkoa.42

Se, että Suomen Trikoo selvisi erittäin hyvin lamasta, johtui todennäköi-sesti ainakin osaksi toisten pienempien trikootehtaiden hankaluuksista ja vai-keuksista.43 Samansuuntaista apua tehtaille koitui trikootuotteiden tuonnin putoamisesta kymmenesosaan lamaa edeltäneistä luvuista. Kotimarkkinoille tuotteitaan myyneen Suomen Trikoon ostajakunnalla oli kuitenkin työttö-myydestä ja lamasta johtuen tavallista vähemmän rahaa käytettävissään. Maa-seudun elpyminen hakkuiden lisääntymisen ja kantohintojen nousun myötä vuodesta 1933 lähtien lisäsi trikootuotteiden kysyntää nopeasti.44

Suomen Trikoon työllisyyden kasvu jatkui hitaana ja vakaana vuosina 1932–1933. Vuonna 1934 tehtaan tuotanto ja työntekijämäärät lähtivät rajuun koko 1930-luvun lopun kestäneeseen kasvuun. Suomen Trikoon omistajat

72

hankkivat 1930-luvun lopulla omistukseensa kolme seuraavaksi suurinta tam-perelaista trikookutomoa.45 Suomen Trikoo työllisti vuonna 1936 yhteensä 1 398 työntekijää ja vuonna 1938 2 008 työntekijää. Tytäryhtiöineen Suomen Trikoon palveluksessa oli 2 424 työntekijää.46

Suomen Trikoon taloudellinen menestys jatkui 1930-luvun lopulla. Yh-tiö kolminkertaisti tuloksensa lama-ajan kahden miljoonan markan voitosta yli kuuden miljoonan markan voittoon. Yhtiö enemmän kuin kaksinkertaisti osakepääomansa ja maksoi osakkailleen 10 prosentin osinkoa.47

Koko maankin mittakaavassa trikooteollisuuden työllisyys ei pudonnut kovinkaan paljoa, vaikka työllisyyden kasvu laman pohjan jälkeen oli hieman hitaampaa kuin Tampereella. Koko maan mittakaavassa tamperelainen tri-kooteollisuus ja Suomen Trikoo olivat merkittäviä toimijoita. Laman aikana Suomen Trikoon asema tamperelaisessa trikooteollisuudessa kasvoi vuoden 1928 63 prosentista aina 85 prosenttiin vuonna 1938, tytäryhtiöt huomioi-tuina. Koko maan trikootyöntekijöistä 37 % työskenteli Suomen Trikoolla ennen lamaa ja 44 % laman jälkeen. Sen sijaan Suomen Trikoon nopeasta kasvuvauhdista huolimatta, tai ehkäpä alan voimakkaasta keskittymisestä joh-tuen, kaupungin trikooteollisuuden työllisyys kasvoi koko maan trikooteolli-suutta hitaammin (Taulukko 7).48

Trikooteollisuuden kasvu ja tuotteiden menestys kieli uusista kulutustot-tumuksista. Suomen Trikoon tuotteiden valmistus oli pienimmillään vuonna 1933 sukkien ja alusvaatteiden osalta. Sen sijaan muita trikootuotteita valmis-

Suurin osa Suomen Tri-koon työntekijöistä oli nai-sia. Vuonna 1928 suk-katehtaan työvoimasta 72 prosenttia ja trikootehtaan työvoimasta 82 prosenttia oli naisia. Naisten suh-teellinen osuus kasvoi yri-tyksen kasvun myötä, sillä laitosmiesten ja korjaamo-työntekijöiden määrää ei tarvinnut lisätä samassa suhteessa. Kuva on 1920-luvun lopulta Suomen Tri-koon Pyynikillä sijain-neesta trikootehtaasta. Vasemmalla naispuolinen työntekijä ja pahvinauhoin varustettuja Jacquardi-pyörökoneita, jolla voitiin valmistaa resorikankaak-si soveltuvaa trikoota sekä erilaisia varsin kuvioituja kankaita. Kuva Tampe-re-Seura

73

tettiin jo enemmän kuin vuonna 1932. Vuonna 1934 sekä sukkia että alus-vaatteita valmistettiin jo enemmän kuin aikaisemmin. Valmistuksen kasvu oli nopea, ja 1930-luvun lopulla Suomen Trikoon tuotteita riitti vientiinkin.

Suomen Trikoon trikootehtaalla valmistettiin naisten keskuudessa suosit-tuja ”koti-, konttori- ja matkapukuja, neulepuseroita eli jumppereita” ja pit-simäisiä puuvillasta tai purkautumattomasta charmeuse-neuloksesta valmis-tettuja kesäpuseroita. Molemmille sukupuolille valmistettiin hiihto-, urheilu-, voimistelu-, uima-, ranta- ja verryttelypukuja. Suomen Trikoo toimitti ainakin 1950-luvulle saakka Suomen olympiaedustajille verryttelyasut. Päällysvaat-teista valmistettiin lisäksi lakkeja ja kaulahuiveja ja miesten ”päiväpaitoja”. Suurin osa tehtaan tuotannosta keskittyi kuitenkin alusvaatteisiin. Miehille valmistettiin alusvaatteita puuvillasta ja ”säteristä”, joka tunnettiin myös te-kosilkin nimellä. Myöhemmin materiaali tunnettiin raionina tai viskoosina. Suurin osa alusvaatetuotannosta oli kuitenkin naisille tarkoitettuja kerrastoja, liivihameita ja muita alusvaatteita.49

Trikoon sukkatehtaan tehtaalla valmistettiin niin miesten, naisten kuin lastenkin sukkia. Valikoimaan kuului sukkia paksuista villaisista aina ohui-siin silkkisiin. Valmistus ei laman seurauksena pudonnut paljoakaan. Vuonna 1931 valmistettiin jopa enemmän sukkia kuin edellisenä vuotena, tuotannon tosin laskiessa jonkin verran vuosina 1932–1933. Vuodesta 1934 lähtien tuotanto kasvoi nopeasti osittain voimakkaiden mainoskampanjoiden avul-la. Näin siitä huolimatta, vaikka trikootuotteiden tuonti erityisesti Japanista voimistui vuodesta 1933 lähtien. Tuotteet olivat ilmeisesti suomalaisia heik-kolaatuisempia ja japanilaisen mitoituksen mukaiset koot eivät miellyttäneet

Taulukko 7.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet, Trikoo- ja sukkakutomot; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1928–1938;

Suomen Trikoon ja Tampereen trikooteollisuuden työllisyys suhteessa koko maan trikooteollisuuden työllisyyteen 1928–1938

Vuosi TyöntekijöitäSuomenTrikoolla

SuomenTrikoonosuus

Tampereentrikooteolli-

suudesta

TyöntekijöitäTampereenTrikooteolli-

suudessa

Tampereentrikooteolli-

suuden osuus koko maan trikooteolli-

suudentyöntekijöist

ä

Työntekijöitäkoko maan

trikooteollisuudessa

1928 897 63,0 1 423 59,3 2 400 1929 989 65,5 1 511 56,8 2 659 1930 767 63,5 1 208 54,9 2 201 1931 901 65,2 1 382 57,5 2 402 1932 991 68,9 1 440 57,0 2 525 1933 1 022 69,4 1 473 52,9 2 787 1934 1 245 69,3 1 795 51,8 3 464 1935 1 520 72,8 2 088 50,8 4 107 1936 1 519 71,6 2 121 50,0 4 244 1937 2 242 85,4 2 627 51,7 5 081 1938 2 424 85,2 2 844 51,1 5 571

74

suomalaisia.50 ”Etenkin naispuolisten kuluttajien lisääntyneiden vaatimusten tyydyttämiseksi” pyrittiin aina vain hienompiin ja ohuempiin sukkiin. Sauma-sukkien vuotuinen valmistus tehtaalla kasvoi vuodesta 1933 vuoteen 1939 mennessä 380 000 sukkaparista 1 170 000 sukkapariin.51 Vaikka Suomen Tri-

Suomen Trikoon tuoteva-likoimaan kuuluivat nais-ten ja miesten alusvaatteet, urheiluvaatteet ja naisten mekot. Kuva vuoden 1932 kuvastosta. Kuva: Helsin-gin Yliopiston Kirjaston (HYK) pienpainateko-koelma.

75

koo laskennallisesti valmistikin vuonna 1938 puolitoista sukkaparia jokaista suomalaista kohden, eivät kaikki suomalaisnaiset korkealuokkaisia saumasuk-kia omistaneet, ja flanelliset alusvaatteetkin olivat osassa perheistä arvossa ar-vaamattomassa. Suuri osa villasukistakin kudottiin kotona, kaupungeissakin.

Suomen Trikoon sukka-tehdas valmisti villasukista

lähtien ”hienompiin laa-tuihin” saakka. Atlas-

sukkaa sai muun muassa ”ranskalaisin vahvikkein”. Kuva on vuoden 1934 tuo-

tekuvastosta. Kuva: Hel-singin Yliopiston Kirjaston

(HYK) pienpainateko-koelma.

76

Villatehtaiden tuotanto elpyi seuraavaksi

Villakankaiden tuotanto ja kysyntä kasvoi nopeasti 1920-luvulla. Kotimaisten tehtailijoiden näkökulmasta myös tuonti kasvoi liian nopeasti. Lama tuli villa-teollisuuteen hyvin voimakkaana. Kysyntä oli vielä alkuvuodesta 1928 hyvää, mutta saman vuoden syksyllä kysyntä heikkeni ja teollisuudenalan toimintaa ”rasitti myös ulkolainen kilpailu”. Tilannetta hankaloitti myös se, että kauppi-aat olivat keväällä ”toivehikkaan mielialan aikana” tuottaneet suuren määrän ulkomaisia villakankaita.52

Villateollisuuden lama syveni vuonna 1929, sillä kolme villakankaita Suomes-sa valmistanutta tehdasta lopetti vuoden aikana toimintansa. Kun pulan syyk-si selitettiin villan kasvanut tuonti, oli kyseessä paljolti tuotantolaitosten ”po-litiikka”, jolla pyrittiin vaikuttamaan kotimaisiin päättäjiin, jotta suomalaista kotimarkkinateollisuus saataisiin turvattua tuontia vastaan. Tämä onnistuikin, sillä muun muassa villakankaiden tulleja korotettiin vuoden lopussa jonkin verran. Lamatilanteessa syy oli tietenkin enemmän ihmisten kokonaisosto-voiman putoamisesta: kysyntä vähentyi, joten Tampereen verkatehtaankin tuotannosta melkoinen osa jäi myymättä ja varastot kasvoivat.53

Kun tuotteiden kysyntä edelleen vähentyi vuonna 1930, laski villateolli-suuden tuotanto vuonna 1930 noin 40 prosenttia edelliseen vuoteen verrat-tuna. Verkatehtaan myyntihinnat laskivat keskimäärin 10–25 prosenttia. Raa-ka-aineidenkin hinnat alenivat tuntuvasti, mutta työpaikkansa pitää saaneiden palkkoja ei alennettu, joten tuotantokustannukset eivät pienentyneet aivan samassa suhteessa kuin myyntihinnat. Tullien korotus ja yleinen villatuottei-den kysynnän vähentyminen oli leikannut tuontia 35 %.54

Tampereen alaputous 1930-luvulla ennen vuo-sina 1936-1937 tapah-tunutta valjastamistaan. Vasemmalla lamasta hyvin selvinnyt Liljeroosin kuto-mo ja sen takana Takon paperitehdas. Oikeal-la Tampereen verkateh-das, joka oli Klingendahlin ohella toinen kaupun-gin suurista villatehtaista. Vuonna 1928 Verkateh-das työllisti keskimäärin 623 työntekijää, joista 72 prosenttia oli naisia. La-man aikana työntekijöiden määrä laski, mutta nais-ten osuus nousi. Laman jo helpotettua yritys kohtasi hienoisia taloudellisia vai-keuksia. Valokuvaaja E. A. Bergius, Kuva: Tampe-re-Seura.

77

Tampereella toimi neljä villatehdasta. Klingendahl ja Verkatehdas olivat koko maan mittakaavassa suuria tehtaita. Tampereen kehruutehdas ja Lil-jeroos olivat sen sijaan pienempiä. Sekä Klingendahlin että Verkatehtaan reagoiminen lamaan oli samansuuntaista. Verkatehtaan työntekijämäärä lähti pienenemään jo vuodenvaihteessa 1928/29 ja Klingendahlin muutamaa kuu-kautta myöhemmin keväällä 1929. Tammikuun alussa Tampereen verkateh-taan kehräämöstä irtisanottiin 40 ja värjäämöstä 5–6 työntekijää. Lisäksi vär-jäämössä työskennelleille ilmoitettiin töiden jatkuvan tehtaassa tammikuun puolenvälin jälkeen toistaiseksi ainoastaan neljänä päivänä viikossa. Kansan Lehti uumoili tuotannon supistusten johtuneen kampalangan huonosta me-nekistä.55 Myös työmarkkinoita seurannut Etsivän Keskuspoliisin Tampereen edustusto kiinnitti asiaan huomiota:

Tampereen verkatehtaalla mikäli tiedämme alkaa myös 1.2.29 lähtien osittainen työttömyys; värjäämöstä ja kehräämöstä on jo joukko työläisiä irtisanottu. Todennä-köisesti tullaan myöskin kutomolta irtisanomaan osa työläisiä, mikä lähinnä, tietom-me mukaan, johtuu taas raaka-aineiden puutteesta. Edellä mainittu näyttää herät-täneen työläisissä ymmärrettävää levottomuutta tullen asia vaikuttamaan varsinkin naistyöläisiin, joilla on jo ennestään ollut pienet palkat ja jotka nyt viikkopalkkojen pienentyessä joutuvat, monetkin, suorastaan toivottomaan tilanteeseen.56

Klingendahlin työntekijämäärät olivat alimmillaan vuoden 1931 ensimmäisen neljänneksen aikana, jolloin tehtaassa työskenteli 160 työntekijää vähemmän kuin vuoden 1929 alussa. Verkatehdas seurasi jälleen muutaman kuukauden viiveellä: työntekijöitä oli vuodenvaihteessa 1931–32 runsaat sata vähemmän kuin vuodenvaihteessa 1928–29. Verkatehtaalla tuotantoa supistettiin eniten kampalankaosastolla, missä 1929 lopussa työskenteli vain noin 50 % aikai-

Hämeenpuiston Pyhäjärven puoleisessa päässä sijainnut

Klingendahlin villatehdas oli ennen lamaa se pienem-

pi kaupungin kahdes-ta suuresta villatehtaasta. Vuonna 1928 tehtaassa työskenteli runsaat 500

työntekijää, joista 81 pro-senttia oli naisia. Naisten

osuus säilyi ennallaan, kun työntekijöiden määrä läh-ti kasvuun vuonna 1933.

Samana vuonna aloitti teh-taan uusi villakampaamo toimintansa. Klingendah-lin tehdasta laajennettiin

1930-luvulla useaan ottee-seen. Vuodesta 1936 läh-tien tehdasrakennusten ke-hän sisäpuolelle jäi suljettu piha. Vuonna 1925 ote-

tussa valokuvassa Pyhäjär-ven puoleinen sivu tehdas-

kehästä vielä rakentamatta. Kuva: Tampere-Seura.

78

semmasta määrästä. Työviikko lyhentyi 36-tuntiseksi eli työtä tehtiin neljä ja puoli työpäivää viikossa.57

Vuosineljänneksittäin kuva oli hieman vaihtelevampi kuin vuosikeskiar-vojen avulla saatu kuva. Verkatehtaan huippuvuosi ennen lamaa oli 1928, Klingendahlilla 1929. Laman alho ajoittui Klingendahlilla vuosiin 1930–1931, jotka olivat yhtä heikkoja. Klingendahlin tuotannon kokonaisarvo oli alimmillaan vuonna 1930 ja seuraavana vuonna seisoivat puolet tehtaan kuto-mon koneista. ”Työmahdollisuuksien vähentyessä työväen määrää oli vähen-nettävä”. Verkatehtaalla vuosi 1931 oli heikoin, joskaan vuosi 1932 ei ollut juurikaan parempi. Vuosikeskiarvoista laskettuna työväestön määrä vähentyi verkatehtaalla 16 % (102) ja Klingendahlilla 18 % (96).58

Ottaen huomioon villateollisuuden vaikeudet koko maan tasolla, näyttä-vät tamperelaiset tehtaat selvinneen kohtalaisesti. Esimerkiksi Verkatehtaalla tuotanto ei ollut laman vaikeimmassakaan vaiheessa tappiollista, vaan vuonna 1929 tuotannon kokonaisarvoksi tuli 34,8 miljoonaa markkaa, joka summa oli yli 5 miljoonaa markkaa pienempi kuin vuonna 1928. Vuosivoitto putosi vuoden 1928 yli 2 miljoonasta 818 253 markkaan. Verkatehtaan voitto oli pienimmillään vuonna 1931, jolloin se jäi hieman yli puoleen miljoonaan. Sinäkin vuonna jaettiin kuitenkin osakepääomalle viiden prosentin osinko.59

Vuosi 1931 merkitsi käännekohtaa Verkatehtaan tuloksessa, sillä vaikka työntekijämäärät eivät juurikaan lisääntyneet vielä vuonna 1932, tuotti yhtiö jo yli 2 miljoonaa markkaa voittoa. Vuonna 1933 voittoa saatiin 2,5 miljoonaa ja osakkaille jaettiin jo kahdeksan prosentin osingot. Samaan aikaan yhtiö siir-tyi jälleen täysiin työviikkoihin. Tulos kehittyi nousujohteisesti edelleen vuon-na 1934. Yhtiö rakennutti uuden uudisrakennuksen konehuopien valmista-

Taulukko 8.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Työllisyys villatehtaissa Tampereella ja koko maassa ja tamperelaisten työntekijöiden osuus suomalaisessa villateollisuudessa 1928–1938

Vuosi Tampere Koko maa Tamperelaisia

työntekijöitä, %

1928 1 192 4 162 28,6

1929 1 187 4 241 28,0

1930 1 030 3 701 27,8

1931 1 015 3 870 26,2

1932 1 056 4 300 24,5

1933 1 268 5 028 25,2

1934 1 615 6 024 26,8

1935 1 600 6 211 25,8

1936 1 549 6 437 24,1

1937 1 740 7 238 24,0

1938 1 698 7 200 23,6

79

mista varten vuosina 1935–1936. Tehdasrakennus valmistui jo vuoden 1936 tammikuussa ja sinne sijoitettiin kolme uutta Hartmann–mallista konehuo-pakutomakonetta. Myös muuta koneistoa uudenaikaistettiin ja täydennettiin vuosina 1935–1938. Toinen mittava uudistus oli niin sanotun Alavoimalan rakentaminen yhdessä Tako Oy:n ja H. Liljeroosin kutomon kanssa. Yhtiö sai turvattua voimansaantinsa moniksi vuosiksi eteenpäin ja oman tarpeen yli jääneen energian yhtiö pystyi myymään enemmän energiaa tarvinneelle Tako Oy:lle. Nämä investoinnit vaativat uusien työntekijöiden palkkaamista. Vuonna 1933 Verkatehtaalla oli jo enemmän työntekijöitä kuin ennen lamaa. Vuonna 1936 Verkatehtaalla oli 700 työntekijää ja vuonna 1938 hieman vä-hemmän: 656. Verkatehtaan investoinnit olivat suuret, ja yhtiön tasetta rasitti varaston lama-aikana suoritettu yliarviointi. Kun samalla raakavillan hinta oli 1930-luvun lopulla nousussa, oli yhtiön tulos vuosina 1936–1938 totuttua heikompi. Vaikka yhtiö oli 1930-luvun lopulla toiminnallisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan, jouduttiin Hatanpään valtatien varressa luopumaan vuonna 1938 osingon jakamisesta.60

Klingendahlilla laman aallonpohja ylitettiin niinikään vuonna 1931, jol-loin ryhdyttiin suunnittelemaan oman villakampaamon rakentamista. Tällä investoinnilla pyrittiin muiden kustannusten pienentämiseen. Rakennustyöt alkoivat 1932 ja villan kampaaminen aloitettiin syksyllä 1933. Edelleen teh-dasrakennusta laajennettiin vuosina 1935–1936, jolloin Klingendahlista tuli lopullisesti koko korttelin käsittävä tehdaskokonaisuus. Suurista investoin-neista huolimatta tehtaan voitot vain kasvoivat. Koska Fabian Klingendahl omisti lähes kaikki velattoman yrityksensä osakkeet, ei osingon jakamisiin kiinnitetty kovinkaan paljon huomiota. Osingot olivat muihin tehtaisiin ver-rattuna maltillisia, sillä suurin osa voittovaroista sijoitettiin vararahastoihin. Näitä rahoja voitiin käyttää varsin kätevästi yhtiön investointeihin. Tehtaan suurentuessa tarvittiin lisää työntekijöitä. Erityisen voimakkaasti työntekijöitä rekrytoitiin Klingendahlin tehtaalle: Työntekijöitä oli jo vuonna 1933 enem-män kuin ennen lamaa. Vuonna 1936 tehtaassa oli 752 (1928/510 työnteki-jää) ja vuonna 1938 työntekijöitä oli peräti 920.61

Vuoden 1938 alkupuolella Suomen villatehtailla jouduttiin kiinteiden tila-usten puuttuessa supistamaan tuotantoa. Myös Klingendahlin ja Verkatehtaan tuotanto putosi jonkin verran. Tuotteiden hyvästä menekistä 1930-luvun lop-pupuolella kertoo, että vuonna 1936 Klingendahlin tehtaassa työskenneltiin 292 päivänä ja 182 yönä. Klingendahlin tehtaalla kuitenkin työskenneltiin vuosina 1937–38 osittain kahdessa vuorossa. Tehtaalla kokeiltiin väliaikaisesti jopa kol-mea vuoroa, mutta se osoittautui kannattamattomaksi. Säännöllinen kolmivuo-rotyö olisi edellyttänyt uusien laitosmiesten ja työnjohtajien palkkaamista.62

Vaikka tamperelaisen villateollisuuden työllisyyskehitys näyttikin erin-omaiselta sellaisenaan, kasvoi työllisyys Tampereella kuitenkin hitaammin kuin muualla maassa. Kun vielä vuonna 1928 yli 28 prosenttia villatyönteki-jöistä työskenteli Tampereella, oli vastaava luku huimasta kasvusta huolimatta kymmenen vuotta myöhemmin viisi prosenttia alempi. (Taulukko 8).

80

Puuvillatehtaiden elpyminen alkoi vuonna 1933

Puuvillatehtaiden osalta lamakehitys on toisenlainen. Vuosi 1929 oli molem-missa tehtaissa, sekä Finlaysonilla että Lapinniemessä heikompi kuin vuosi 1928. Työntekijöiden määrä lisääntyi Finlaysonilla alkavasta lamasta huoli-matta. Osa työntekijöistä aloitti vajaan työviikon jo tammikuussa 1929, mutta varsinainen käänne tapahtui kesäkuun lopulla 1929, jolloin tehtaalla siirryttiin suuremmassa määrin vajaaseen työviikkoon. Vuoden lopulla jopa nelipäi-väiseen työviikkoon. Lapinniemessäkin työntekijöiden määrä pysyi vuonna 1929 suurin piirtein samana kuin vuonna 1928. Selvempi alamäki alkoi vasta syksyllä 1930.63 Työmarkkinoita läheltä seuranneen EK-Valpon Tampereen edustuston raportti katseli tilannetta myös työntekijöiden näkökulmasta.

Kireän ajan merkkejä on Tampereen tehtaillakin ruvennut ilmenemään, jopa huoles-tuttavin seurauksin. Niinpä Finlaysonin suurella tehtaalla otetaan 1.2.1929 alkaen käytäntöön 5-päiväiset viikot siten, että maanantaisin tehdas seisoo; mitään ilmoitus-ta ei työläisille ole tehty siitä, kuinka kauan tällaista järjestystä tulee jatkumaan.64

Molemmat puuvillatehtaat turvautuivat vajaaseen työviikkoon. Neli- ja viisipäiväiset viikot jatkuivat Finlaysonilla helmikuusta 1929 vuoden 1933 puoleenväliin. Tehtaan työntekijämäärä putosi vuoden 1929 huipusta (2700) 650 työntekijän verran (24 %). Lapinniemen puuvillatehtaan kehitys ei ollut aivan yhtä dramaattinen: vajaata työviikkoa – välillä nelipäiväistä, joskus viisipäiväistä – tehtiin tehtaassa lokakuusta 1929 lähtien aina vuoteen 1932 saakka. Vuosikeskiarvoista laskettu työntekijöiden vähennyskin oli vain 13,6 %.65

Puuvillatehtaat tuottivat voittoa kuitenkin lama-aikanakin. Tampereen Fin-laysonin vuonna 1928 saavuttama mahtava liki 14 miljoonan markan voitto puolittui jo seuraavana vuonna. Voitto liikkui kuitenkin seitsemän miljoonan

Näkymä Finlaysonin teh-taille Satakunnansillal-ta muuttui vuonna 1928, kun alueen sydämeen ra-kennettu “kuusvooninki-nen” ei enää näkynytkään Satakunnansillalle. Myös aikaisemmin selvästi nä-kynyt koskitehdas jäi vär-jäämön rakennusmassan varjoon. Finlaysonin puu-villatehtaalla oli vuonna 1929 keskimäärin 2 700 työntekijää. Vuonna 1933 työntekijöitä oli vain run-saat 2000. Miestyönteki-jöiden määrä oli pudonnut lähes neljälläsadalla (677-411). Naistyöntekijöiden määrä vain sadalla. Näyt-täisi siltä, että nuorten vä-hentyminen tehtaalla johtui jo tehtaassa työskennellei-den varttumisesta, jolloin uusien nuorten palkkaa-minen vähentyi lama-ajas-ta johtuen. Naisten osuus Finlaysonin työvoimasta kasvoi kun työvoimaa ryh-dyttiin laman helpotettua jälleen lisäämään: se oli ennen lamaa 71-73 %, vuonna 1932 jo 78 % ja 1930-luvun loppupuolella välillä jo yli 80 % Vuo-sina 1937-1938 työnte-kijöitä oli jälleen 3 000. Valokuva on otettu 1947. Valokuvaaja: Teuvo Mä-kinen. Kuva: Tampere-Seura

81

Lapinniemen puuvillateh-das suositteli vuonna 1931

kuvastossaan omia kan-kaita kuluttajille. Vaik-

ka kankaiden ostajia toki muistutettiin, että erimuo-toisten ja -mallisten ihmis-ten päällä puvut tulisivat

näyttämään hyvinkin erilai-silta kuin mallien päällä.

HYK:n pienpainateko-koelma.

82

Tampereen Lapinniemes-sä sijainnut kaupungin toinen puuvillatehdas olisi ollut erittäin huomattava teollisuuslaitos missä muus-sa Suomen kaupungissa. Tuhannen työntekijän La-pinniemi Oy oli kuiten-kin Tampereella selvästi pienempi kuin isosiskon-sa Finlayson ja näin ollen varsin tavallisen kokoinen suurehko tehdas. Kuvassa Tampellaan vuonna 1934 fuusioitu(nut) Lapinnie-men puuvillatehdas vuoden 1943 asussaan. Tehdasta laajennettiin voimakkaasti 1930-luvun lopun vuosi-na: rakennettiin lisätilaa ja hankittiin uusia koneita. Kuvassa oleva komplek-si työllisti vuonna 1937 keskimäärin 1 203 työn-tekijää ja 42 toimihenki-löä. Vuonna 1928 ennen pulaa, fuusiota ja laajen-nuksia tehtaassa työsken-teli 930 työntekijää ja 48 toimihenkilöä. Lapinnie-men pahimpana lamavuo-tena 1933 työntekijöitä oli 804 ja toimihenkilöitä 46. Toisin kuin monessa muussa tekstiilitehtaassa, Lapinniemessä ei miesten osuus työvoimasta juuri pudonnut. Sen sijaan La-pinniemessäkin vähennet-tiin nuorten palkkaamis-ta. Valokuvaaja V.O. Kanninen. Kuva: Tampe-re–Seura.

markan molemmin puolin koko pahimman laman ajan. Osakkaille jaettiin vuonna 1928 melkoiset 12,5 prosentin osingot. Vuosina 1929–1933 voitto-osingon suuruus oli hieman alle 7 prosenttia, eli ei Finlaysonilla silloinkaan aivan huonosti mennyt. Työntekijämäärältään Finlaysonia pienempi Lapin-niemen puuvillatehdas teki vuonna 1928 peräti 6,5 miljoonan voitot, eikä tahti laman aikana olennaisesti heikentynyt. Viimeisenä toimintavuotenaan ennen Tampellan monialayritykseen tapahtunutta fuusiotaan (1933) Lapin-niemen puuvillatehtaan tilikausi päätyi 4,3 miljoonaa voitolliseksi. Osakkaille oli vuonna 1928 jaettu 12 prosentin osinko, mutta pahimpana lamakautena he saivat tyytyä vain kahdeksaan prosenttiin.66

Vuodenvaihteessa 1933–34 alkoi puuvillateollisuuden elpyminen Tam-pereella. Elpyminen oli nopeaa. Työnvälitystoimistossa seurattiin kuinka työllisyys tekstiiliteollisuudessa kohentui ”kevätpuolella” ja tehtaat kävivät ”täysiä työvuoroja” ja ”useat tekstiilitehtaat” kolmeakin vuoroa.67 Vuoden 1934 lopulla molemmissa puuvillatehtaissa työskenteli enemmän työntekijöi-tä kuin parhaimpina aikoina ennen lamaa. Finlaysonin työntekijämäärä kasvoi runsaan vuoden (III/1933–IV/1934) aikana yhteensä 740 työntekijän verran (2 061–2 800). Suurin osa uusista työntekijöistä oli naisia ja alle 18-vuotiaita tyttöjä. Kasvu oli nopea myös Lapinniemen tehtaalla. Vastaavana aikana La-pinniemeen palkattiin 227 työntekijää lisää. Kasvu jatkui seuraavina vuosina, sillä vuonna 1936 Finlaysonilla oli keskimäärin 2 834 ja Lapinniemellä 1 188 työntekijää. Vuoden 1938 vastaavat luvut olivat 2 951 ja 1 161.68

Tamperelaisen puuvillateollisuuden selviäminen lamasta oli hieman koko maan kehitystä hitaampaa, mutta toisaalta syvimmän laman aikana tampe-relaisten tehtaiden työntekijät saivat pitää työpaikkansa todennäköisemmin

83

kuin muissa Suomen tehtailla: Turussa, Forssassa, Porissa ja Vaasassa (tau-lukko 9).69

Oli elpyminen sitten hidasta tai nopeaa, Finlayson tuotti omistajilleen kui-tenkin sievoisia summia. Finlayson fuusioitui vuonna 1934 Forssan puuvilla-tehtaaseen. Jättiyrityksen tulos ylitti vuonna 1934 jo 13,5 miljoonaa ja vuonna 1937 yli 20 miljoonaa. Finlayson–Forssa jakoi vuonna 1934 osakkailleen 8,4 miljoonaa markkaa eli osinkoprosentti oli seitsemän. Vuonna 1937 yhtiö jakoi 12,8 miljoonaa osinkoprosentin ollessa kahdeksan. Jakosumma nousi vuonna 1937 tapahtuneen osakepääoman noston seurauksena.70 Lapinniemen puu-villatehtaan fuusioiduttua Tampellaan sen tulos jäi polkemaan paikoilleen. Tehdas tuotti toki vuosina 1934–1938 noin neljän miljoonan markan voitot jokaisena vuonna. Kun Lapinniemi kuului Tampellaan, sen osakkaille mak-settiin kymmenen prosentin osinkoa.71

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939, TikA; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1928–1938.

Vuosi Tampere Koko maa Tampereen osuus, %

1928 3 522 8 477 41,5

1929 3 627 7 983 45,4

1930 3 252 7 436 43,7

1931 3 187 7 394 43,1

1932 2 889 7 081 40,8

1933 2 922 7 338 39,8

1934 3 538 8 840 40,0

1935 3 833 9 881 38,8

1936 4 021 9 859 40,8

1937 4 174 10 125 41,2

1938 4 111 10 108 40,7

Työllisyys puuvillatehtaissa Tampereella ja koko maassa ja tamperelaisten työntekijöiden osuus suomalaisessa puuvillateollisuudessa 1928–1938

Taulukko 9.

Lapinniemen pukeutumis-oppaan yhteydessä ollut mainos. HYK:n pien-

painatekokoelma.

84

Pellavatehdas kamppaili laman kanssa pisimpään

Maan ainoan pellavatehtaan, Tampereen Pellava ja Rautateollisuus Oy:n pellavatehtaan lama alkoi jo vuoden 1928 puolella. Työntekijöiden lamasta tuli pitkä ja syvä. Tehtaalla siirryttiin vajaisiin työviikkoihin ja työntekijöitä irtisanottiin. Palkkoja alennettiin. Laman pohja saavutettiin pellavatehtaalla vuonna 1933, jolloin tehtaalla työskenteli enää keskimäärin 832 työntekijää. Työntekijöitä vähennettiin näin ollen yhteensä 35,8% (463). Tilanne helpottui pellavatehtaalla vuoden 1934 kuluessa, jolloin tehtaalle palkattiin parisataa työntekijää lisää.72 Työntekijöiden irtisanomisista voisi päätellä, että pellava-tehdas olisi ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Sellaisia ei ollut lähimaillakaan, sillä pellavanvalmistus tuotti vuonna 1928 noin kuuden miljoonan markan voitot, lamavuosina 1929–1935 pelkän pellavatehtaan voitot vaihtelivat 4,1 ja 6,1 miljoonan markan välillä. Osinkoprosentti oli 11,5 vuosina 1928–1930 ja kymmenen myöhemmin 1930-luvulla.73

Pellavatehtaan työllisyyden hitaampi toipuminen ja syvempi lama suh-teessa puuvillatehtaisiin ja varsinkin trikootehtaisiin johtui varmasti ainakin osittain puuvilla- ja trikookankaiden halpuudesta suhteessa pellavatuotteisiin. Pellavatehtaalla suunniteltiin ja aloiteltiinkin jo ennen lamaa puuvillan valmis-tamista, sillä ”laajat kuluttajapiirit olivat alkaneet suosia halvempia puuvilla- ja puolipellavatuotteita kalliin pellavaisen laatutavaran sijasta”. Pellavatehtaalla

Pellavalankojen valkaisu menossa Pellavatehtaan valkaisuosastolla. Pellavan väri vaihteli vuosittain il-masto-olosuhteista riippuen. Pellavalanka valkaistiin yleensä joko luonnonval-koiseksi tai puhtaan val-koiseksi. Pellavan valkaisu on vaikea työvaihe, koska epäonnistuessaan pellava-kuidut vahingoittuvat hel-posti. Valkaisu oli raskas ja miesvaltainen työvaihe. Kuva on joko 1920- tai 1930-luvulta.Valokuvaa-mo N. Rasmusseen. Kuva: Tampere–Seura.

85

ehdittiin aloittaa puuvillaisten lakanoiden valmistamisen vuonna 1925. Vuon-na 1928 tehtaan johto hankki lisäksi 14 uutta puuvillakankaan kutomiseen soveltuvaa konetta. Lama kuitenkin alkoi, ennen kuin tehtaalla ehdittiin tehdä puuvillanvalmistukseen liittyviä lisäinvestointeja. Vuonna 1934 Tampella osti Näsijärven lahden toisella puolella sijainneen Lapinniemen puuvillatehtaan. Sen jälkeen Tampellalla oli erityinen puuvillatuotantoon erikoistunut yksik-kö.74

Pellavatehtaan vienti oli vähäistä ennen lamaa. Viennin vähenemistä ei voi pitää pellavatuotteiden valmistamisen ja sitä kautta työntekijämäärien alene-misen syynä lama-aikana. Tosin se seikka, että pellavatehdas ei voinut paikata pudonnutta kotimaan myyntiä ulkomaille myymällä sen vuoksi, että ulko-maiset kilpailijat myivät tuotteitaan vielä halvemmalla, on tietenkin jossain mielessä uskottava selitys. Selitystä käytettiin kuitenkin jo ennen lamaa, joten lama aiheutti muualla Euroopassa myös paineita hintojen laskemiseen, jol-loin suomalaisen ja latvialaisen pellavan välinen hintaero ei välttämättä muut-tunut.75 Pellavatehtaan toiminnasta syntynyt voitto pysyi pellavakankaiden viennin vaikeuksista huolimatta vuosina 1934–1938 hyvin vakaana. Muiden tekstiilitehtaiden tapaista kasvua ei kuitenkaan tullut. Voitot vaihtelivat 4,3 ja 5,6 miljoonan markan välillä ilman selkeää trendiä. Osakkaiden omistuksille jaettiin toki kymmenen prosentin osinkoa.76

Pellavakankaiden viimeis-telyä Pellavatehtaalla. Pel-lavanvalmistus oli naisval-tainen työprosessi. Vuonna

1928 Pellavatehtaan työ-voimasta 70 % oli naisia. Laman syvetessä naisten

osuus työvoimasta nousi 78 prosenttiin (1932). Vuon-

na 1933 miesten osuus nousi ensin, ja sitten seu-

raavana vuonna naistenkin määrää tehtaalla lisättiin.

Kuva luultavasti 1920- tai 1930-luvulta. Valokuvaa-mo N. Rasmusseen. Kuva:

Tampere–Seura.

86

Vaatetustyöntekijöiden syvä ja pitkä lama

Työn puute ja työttömyys ei jäänyt tekstiilitehtaissa tuntemattomaksi. Mutta työskenteleminen varsinkin suurissa tamperelaisissa villa-, puuvilla-, pellava- ja trikookutomoissa oli verraten turvallista, ainakin jos vertailukohteeksi ote-taan kaupungin vaatetusteollisuus. Vaatetustyöntekijät ompelivat ja neuloivat pukuja, paitoja, leninkejä ja lakkeja. Vaatetustehtaiden tuotanto kasvoi nope-asti 1920-luvulla valmisvaatteiden ostamisen lisäännyttyä. Laman aikana val-misvaatteiden ostaminen todennäköisesti väheni enemmän kuin kankaiden, joista saatettiin ommella kotonakin vaatteita. Koko Suomen mittakaavassa eniten työvoimaa supistettiin nopeimmin kasvaneilla aloilla, kuten paita- puku- ja lakkitehtaissa, joissa työvoimaa vähennettiin 40–60%.77

Tampereella sijaitsi monia verraten suuria vaatetustehtaita. Suurimmat olivat Heikkilä & Kestilä Oy ja Tampereen Pukutehdas Oy. Keskisuuria tehtaita oli-vat Tampereen akkunaverho– ja paitatehdas, Vaatetus Oy, Tampereen Puku-tehdas Oy ja K. E Koison pukutehdas. Lisäksi oli suhteellisen monta pientä vaatetusompelimoa, joista monen toiminta loppui laman ensi vuosina.78

Vuonna 1920 perustetun ja vuosina 1928–1931 keskimäärin 60 työnteki-jää ja parhaimmillaan yli 80 työntekijää työllistäneen Vaatetus Oy:n toimin-ta päättyi heinäkuun alussa 1931. Samana päivänä lopetti toimintansa myös vuonna 1927 Hatanpään valtatie 30:ssa toimintansa aloittanut Kauppiaiden Pukutehdas Oy. Kauppiaiden Pukutehtaan palveluksessa työskenteli keski-määrin hieman yli 50 ja parhaimmillaan 81 työntekijää. Tampereen Uusi Vaa-tetustehdas ja Tampereen Neulomo lopettivat toimintansa vuonna 1929.79

Heikkilä & Kestilästä Yhtyneet Pukutehtaat Oy:ksi

Heikkilä & Kestilän pukutehtaan historia kaupungissa alkoi vuonna 1918, jol-loin kauppias K. E. Heikkilä siirsi sotilaspukimonsa Mäntästä. Yhteistyössä turkulaisen K. H. Kestilän kanssa hän loi Heikkilä & Kestilän pukutehtaan, joka oli suurimmillaan 1920-luvun lopulla. Yrityksen palveluksessa työsken-teli nousukauden lopulla keskimäärin 230 työntekijää (1928–29). Ulospäin yrityksen toiminta näyttikin varsin menestyksekkäältä, sillä tuotannon kasvun ja lisääntyneiden työntekijämäärien vuoksi yritys rakennutti Nalkalaan uuden tehdasrakennuksen. Yrityksen voitot jäivät kuitenkin nousukauden aikana vä-häisiksi. Uuden rakennuksen aiheuttamien kustannusten ohella kannattavuus johtui alan lisääntyneestä kilpailusta, joka vaati investointeja, jotta yritys kyke-nisi nostamaan myös tuotteiden laatua.80

Vuosi 1928 alkoi suotuisissa olosuhteissa. Uusi tehdas ja uudet koneet sekä yhä kehittyneet työmenetelmät paransivat tuotteiden laatua. Yhtiön myynti lisääntyi. Nousukauden huipulla alkoi työväestä olla pulaa. Tämä saattoi osal-taan olla Tampereen vaatetustyöläisille ratkaisevana pontimena maaliskuussa 1928 palkkataistelun aloittamiseksi. ”Työväki katsoi ajan monista syistä otol-liseksi ryhtyä vaatimaan palkkojen saattamista yhdenmukaisiksi maan kaikis-sa pukutehtaissa ja samalla työehtosopimuksen aikaansaamista”. Työnantajat eivät aluksi halunneet taipua palkkojen nostamiseen eikä ainakaan työehto-

87

sopimukseen. Työntekijät ryhtyivät lakkoon. Työnantajan kannalta lakko tuli tietenkin mahdollisimman pahalla hetkellä. Muutaman viikon työtaistelun jälkeen työnantajat taipuivat työntekijöiden vaatimuksiin. Työtaistelusta huo-limatta yrityksen toiminta tuotti voittoa vielä vuonna 1928.81

Vuonna 1929 lama alkoi näkyä. Turkulainen Kestilä erosi yhtiön johtokun-nasta. Vuoden alkupuolella pukuja ja muita vaatteita tilattiin vielä normaalisti, mutta kahden viimeisen kuukauden myynti jäi vain puoleen tavanomaisesta. Kustannusten supistamiseksi johtokunta alkoi vähentää väkeä. Lokakuusta 1928 lähtien työviikot supistettiin nelipäiväisiksi. Heikkilä joutui henkilökoh-taisiinkin vaikeuksiin antamiensa luottojen ja takuiden vuoksi. Hän pyysi nyt yhtiöltä vekseliluottoa, mihin suostuttiinkin. Vuoden alakuloista tunnelmaa kuvaa sekin, että johtokunnan jäsenten kokouspalkkiot pienennettiin puo-leen. Vuosi 1929 päättyi tappiollisena.82

Heikkilä & Kestilän vaikeudet syvenivät vuoden 1930 aikana ja työnteki-jöitä vähennettiin kolmanneksella vuoden 1930 aikana. Yritys ei ollut kuiten-kaan ainoa tamperelainen vaatetusalan yritys, jolla oli taloudellisia vaikeuksia. Sekä Vaatetus Oy:n että Kauppiaiden Pukutehtaan liiketoiminta oli vaikeutu-nut jo laman alkuvaiheissa. Heikkilä & Kestilä ja Vaatetus Oy yhdistyivät 31. maaliskuuta 1931 ja ottivat nimekseen Yhtyneet Pukutehtaat Oy. Uusi yhtiö osti Kauppiaiden Pukutehtaan 11. kesäkuuta.1931 varoineen ja velkoineen. Vaikka Kauppiaiden Pukutehtaan suurin velkoja jätti perimättä huomattavan osan veloista (600 000 markkaa), tuotti kilpailijan osto kirjanpidon mukaan 177 701 markkaa tappiota. Uuden yrityksen ensimmäinen vuosi (1931) oli hy-vin tappiollinen, ja tappioiden peittämiseksi käytettiin lähes kaikki vararahas-tot. Yhtyneet Pukutehtaat muodostettiin kolmesta vaatetustehtaasta, joiden yhteenlaskettu työvoima oli ollut parhaimpina aikoina yli 350, mutta jonka palveluksessa oli vuosina 1932–1934 keskimäärin 135 työntekijää.83

Vuosi 1932 oli edelleen tappiollinen suureksi osaksi luottotappioista joh-tuen. Perimmäisenä syynä nähtiin kuitenkin pudonnut kulutustaso ja työttö-myys. Vuonna 1933 tuotanto oli jo kaksinkertainen vuoteen 1932 verrattuna. Lisääntynyt tuotanto johtui Suojeluskunnan yliesikunnan suuresta tilaukses-ta. Tuotteiden hinnat olivat niin alhaalla, että tuotannon kasvu ei kohentanut tulosta. K. E. Heikkilä kuoli lokakuussa 1933 ja Vaatetus Oy:n omistaja ja Yhtyneiden alun perin toiseksi suurin osakkeenomistaja 8. maaliskuuta 1934. Tehdas siirtyi KOP:n haltuun, koska pankki ei uskonut yrityksen muuten sel-viävän.84

Kysyntä oli alkanut kuitenkin kasvaa vuoden 1934 alkupuolella. Nousua hankaloitti sekä säiden epäsuotuisuus että lamakauden aiheuttamat kolhut yh-tiön maineelle. Verkatehtaat olivat lopettaneet kangastoimitukset Yhtyneille Pukutehtaille, koska eivät uskoneet yhtiön maksukykyyn. Ilmeisesti Kansallis – Osake – Pankin mukaantulo avasi kangastoimitusboikotin. Taloudellisten suhdanteiden lisäksi vaatetusteollisuuden kannattavuuteen vaikutti myös il-mastossa tapahtuneet muutokset. Vaihteleva sää, jossa kesä oli kuuma ja au-

88

Ompeleminen oli naisten työtä, kuten tästä 1930-luvun puolivälissä otetus-ta valokuvasta nähdään. Kuvasta on aistittavissa myös tehtaan hierarkkinen järjestys. Oikealla tehtaan johtoporrasta, vasemmal-la laitosmies/työnjohtaja. Tampereen Pukutehdas Oy työllisti laman alkaessa runsaat vuonna 1929 lähes 160 työntekijää . Lama aiheutti suuria vaikeuksia kaupungin muille puku- ja valmisvaateompelimoille. Vuonna 1931 Pukuteh-taalla oli 110 työntekijää, mutta muiden vaikeudet ja 1930-luvun loppupuolella virinnyt kysyntä tarjosi teh-taalle laajentumismahdol-lisuuksia. Vuonna 1938 tehtaalla työskenteli 247 työntekijää ja 9 toimihen-kilöä. Valokuvaaja Mau-no Mannelin. Kuva: Vap-riikin kuva-arkisto.

rinkoinen ja talvi kylmä ja luminen, loi aivan eri tavoin kysyntää kuin päivästä toiseen jatkuva sateinen ja kolea sää.85

Syksy ei ollut enää niin edullinen kuin alkuvuosi, satoi aina jouluun asti, eivätkä kauppiaat ottaneetkaan tilauksia vastaan. Varastoon jäi ainakin miljoonan markan tavarat. Ne olivat laadultaan moitteettomia ja uusia, joten tämä ”jäätyminen” jäi vain korkotappioksi ja rahapulaksi.86

Epäsuotuisista sääoloista ja muista vaikeuksista huolimatta yritys tuotti tämän jälkeen voittoa ja yrityksen työntekijämäärät hinautuivat vuosina 1935–1938 vähitellen lähelle kahtasataa ja parhaimmillaan sen ylikin.87 Yrityksen pääasi-allisena omistajana oli vuosina 1934–1937 Osakeyhtiö Tammerkoski (KOP) Vuonna 1938 yhtiö siirtyi Oy Talolan (KOP) haltuun. Eli nousukauden aika-na sen omistajina eivät enää olleet paikalliset voimat.88

Tampereen Pukutehdas Oy kasvoi Tampereen suurimmaksi

Tampereen Pukutehdas Oy:n lamatarina on hieman erilainen. Yritys perustet-tiin vuonna 1919 Tampereen Pukimo Osakeyhtiön nimellä. Itsenäistymisen jälkeinen aika armeijan isoine tilauksineen oli tärkeä tekijä monen muunkin sotien välisen ajan tamperelaisen vaatetusalan yrityksen taipaleen alkuvaiheis-sa. Yritys muutti nimensä nopeasti Tampereen Pukutehdas Oy:ksi. Yhtiöllä oli 1920-luvun nousukauden lopulla palveluksessaan 121 työntekijää.

89

Tampereen Pukutehdas Oy:n puolella oli joitakin merkkejä näkyvissä vuoden 1928 aikana. Osittain tilausten peruuntumiset saattoivat johtua epä-suotuisista sääoloista. Ostetut kankaat ja osin valmiita pukujakin varastoitiin odottamaan seuraavan vuoden myyntiä: lokakuussa 1928 oli saatu 16 000 tila-usta kevätmyyntiä varten. Mutta seuraavakin vuosi 1929 alkoi huonoin entein. Osa tilauksista peruutettiin ja jo toimitettuja pukuja palautettiin. Markkinat eivät vetäneet ja vaikka pukujen hintoja alennettiin, jouduttiin osa varastoi-maan parempia aikoja odottamaan. Eikä parempia aikoja ollut odotettavissa ainakaan vuoden 1929 syksyllä: ”Syysmyyntikään ei suuresti auttanut. Ilmat olivat liian lämpimät ja sateiset, varastot liian suuret ja ostajat peräti pidätty-väisiä.”89

Seuraavana vuonna Tampereen Pukutehtaallakin tiedettiin mitä lama oli. Huonommat ajat kestivät kolme vuotta, jonka jälkeen tuotanto alkoi hitaasti elpyä. Pukutehtaiden piirissä havaittiin, että lama jätti pitkän varjon: ihmiset ostivat pitkään mieluummin halvempaa vaikkakin heikompilaatuista tavaraa, eikä ”paras laatutavara tehnyt kauppaansa”. Vuotta 1931 lukuun ottamatta työntekijöiden määrä ei tehtaassa pudonnut. Vuonna 1938 Tampereen puku-tehdas Oy oli Tampereen suurin vaatetehdas: siellä työskenteli 247 työnteki-jää, joista 221 oli naisia, 11 miehiä ja 15 alle 18-vuotiasta tyttöä.90

Pieniä liikkeitä ja itsensä työllistämistä

Pienemmistä yrityksistä sen sijaan vasta vuonna 1928 perustetun Oy Lakki-tehdas Vegan toiminta jatkui ja kasvoi koko 1930-luvun ajan. Vegan toimin-nan laajenemisen taustalla oli todennäköisesti koko maan lakkiteollisuudessa tapahtuneessa harventumisessa ja erityisesti vuotta aikaisemmin (1927) pe-rustetun paikalliskilpailija Tampereen lakkitehtaan toiminnan loppumisessa. Myöskin jo 1800-luvun lopulla perustettu Tirkkosen kauppaliikkeen yhtey-dessä Oy J. Tirkkosen seuraajat nimisenä 1920- ja 1930-luvuilla toiminut om-pelimo selvisi lamasta hyvin. Selittävänä tekijänä tässäkin lienee ainakin sa-mankokoisten paikallisten kilpailijoiden väheneminen ja mahdollisesti myös riippumattomuus ulkopuolisesta pääomasta.91

Kaikki kaupungin pienet vaatetusliikkeet eivät kadonneet ja uusiakin perustet-tiin, varsinkin laman alkuvaiheessa, jolloin erityisesti jalkine- ja vaatetusteolli-suuden aloilla perustettiin uusia liikkeitä. Sen lisäksi laajeni myös epävirallinen tilastoimaton sektori: ”sitä paitsi tekevät hyvin monet varsinkin naisten vaa-tetusalaan kuuluvaa ompelutyötä asunnossaan. Samoin on asianlaita silittäjiin nähden”92 Kulutustason putoaminen vähensi tehdasvalmisteisten vaatteiden kysyntää, jonka seurauksena tehtaat vähensivät työvoimaa. Tietenkin ilmiö näkyi myös vaatekauppojen vararikkoina. Työttömäksi jääneet pyrkivät sitten selviytymään miten parhaakseen näkivät. Tällaisten uusien yksityisyrittäjien tai itsensä työllistäjien toiminta aiheutti ammattientarkastajalle päänvaivaa.

Kun tällainen ilmiö ei johdu luonnollisista syistä, ts. sen aiheuttajana ei ole lisääntynyt tuotteiden kysyntä, vaan aiheuttaa sen se, että työttömiksi joutuneet työntekijät koet-tavat edes vähemmän ansaita, niin on siitä tietysti seurauksena se, että työn tarjonta yhä vähenee toisilta saman alan liikkeiltä. Tämä taas aiheuttaa sen, että tulee yhä

90

harvinaisemmaksi liike, jossa on myöskin työntekijöitä sekä että työhuoneiksi käyte-tään huoneita, jotka eivät ole edes tarkoitukseen soveliaita. Onpa työhuoneiksi otettu huoneita, joissa ei ole edes lämmityslaitteita ja jotka kuntoisuutensa puolesta muuten-kin ovat epätarkoituksenmukaisia. Kun nämä työpaikat ovat olleet sellaisia, joissa ei ole ollut työntekijöitä, niin ei epäkohtain poistamiseksi ole voitu käyttää niitä keinoja, joita ammattientarkastajalla on käytettävissä siinä tapauksessa kun työpaikassa on myöskin työntekijä.93

Ilmiö ei ollut kuitenkaan uusi, vaan vaatetustyöntekijäin työoloista ennen la-maa tehty kysely oli paljastanut kotityön levinneen laajalti kaupunkiin, sekä kaupungin ympäristöpitäjiin. Tampereelta töitä saaneiden kotiompelijoiden asuinpaikkakuntakirjo oli laaja: Pohjois-Pirkkala (mm. Tahmela, Pispala, Epi-lä, Lamminpää), Etelä-Pirkkala, Messukylä (mm. Takahuhti, Koivistonkylä ja Vehmainen), Kangasala, Lempäälä, Ylöjärvi, Tottijärvi, Siuro, Eräjärvi, Tyr-vää ja Harjavalta.94

Puolet vaatetusteollisuuden työpaikoista katosi

Laman seuraukset vaatetusteollisuudessa olivat siis neljänlaisia: 1) tehtaiden toiminta loppui kokonaan; 2) Toiminnassa oli suuria vaikeuksia, mutta toi-minta ei katkennut; 3) Tuotannossa lyhytaikaisia vaikeuksia ja voimakasta

Lakkitehdas Vega Oy kuului laman alkaessa kaupungin pienempiin om-pelimoihin. Työntekijöitä oli vuonna 1928 vain kah-deksan. Vegassa kuljet-tiin laman aikana toiseen suuntaan kuin koko maan talous ja ompelimot yleen-sä. Vuonna 1932 Vega työllisti 16 työntekijää. Tämän kuvan ottamisen aikoihin (n. 1935) teh-taassa työskenteli noin 30 työntekijää. Vuonna 1938 työntekijöitä oli jo 70. Va-lokuvaaja Mauno Man-nelin. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

91

vaihtelua, mutta trendi oli nouseva, koska markkinoita vapautui muiden yri-tysten toiminnan loppumisen myötä (Tampereen pukutehdas Oy); 4) Itsensä työllistäminen alalla lisääntyi, ja moni irtisanottu ompelijatar ompeli kotonaan ja toisaalta alalle syntyi pieniä räätälinliikkeitä. Kaiken kaikkiaan voidaankin päätellä, että elossa sinnittelivät sekä suurimmat että aivan pienimmät vaate-tustehtaat. Suurimmat tehtaat sikäli kuin heillä ei ollut ylittämättömiä rahoi-tusongelmia. Ne saattoivat vähentää työvoimaa merkittävästi vaarantamatta toimintansa jatkuvuutta. Pienimmissä neulottiin ja ommeltiin taasen silloin kuin töitä oli.

Kuten taulukosta 10 voidaan päätellä, vähentyi työntekijöiden määrä sekto-rilla puoleen. Tarkalleen työpaikoista katosi 53,3 %. Miesten työllisyys säilyi parhaiten, mikä saattoi johtua heidän työtehtävistään pienempien liikkeiden vaattureina. Erityisesti isommissa ompelimoissa työskennelleiden naisten työllisyys laski rajusti ja johtui varmaankin konkursseista. Vaatetusalan nais-ten työllisyys putosi selkeästi enemmän kuin tekstiilitehtaissa. Alalla toimi-neiden toimihenkilöiden työllisyys putosi myös merkittävästi.95 Kuten muil-lakin sektoreilla, nuoria sen sijaan ei palkattu lama-aikana juuri ollenkaan. Sen sijaan laman jälkeen nuorten tyttöjen määrä palasi suurin piirtein lamaa edeltäneelle tasolle.96

Vaatetusteollisuuden työllisyys nousi lamaa edeltäneelle tasolle vasta vuonna 1938 eli paljon myöhemmin kuin monella muulla alalla. Vaatetusteol-lisuudessa tapahtui myös sisällöllisiä muutoksia. Vaatetusteollisuuden pitkän aikavälin kehityksessä miesten osuus kasvoi (Taulukko 10). Vuoden 1928 in-deksiluku 100 oli vuonna 1938 121. Naisten osalta sen sijaan vuoden 1928 pyöreä 100 laski 96:een. Osaselityksenä lienee naisvaltaisen tekstiiliteollisuu-den nopea kasvu laman jälkeen. Tällöin naisia ei riittänyt vaatetustehtaisiin, joiden jatkuvuus oli huomattavasti epävarmempaa.97

Taulukko 10.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Vaatetusteollisuuden työllisyys 1928–1938 TampereellaVaatetusteollisuus 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938Miehet 94 93 86 73 54 71 75 76 87 103 121 Naiset 723 734 569 459 349 364 415 473 494 575 742 Alle 15-18–vuotiaat/M 2 7 2 1 0 1 2 3 2 7 12Alle 15-18–vuotiaat/N 51 58 30 6 4 4 13 23 20 41 53Työntekijät yhteensä 869 891 687 538 406 439 505 574 602 726 928 Toimihenkilöt yhteensä 78 83 74 60 34 35 40 26 55 50 56Henkilöstö yhteensä 947 974 760 598 440 474 545 600 657 776 984 Miehet työntekijöistä, % 10,8 10,4 12,5 13,6 13,2 16,2 14,9 13,2 14,4 14,2 13,0 Naiset työntekijöistä, % 83,1 82,3 82,9 85,3 85,8 82,9 82,2 82,4 82,0 79,3 80,0 Toimihenkilöt henkilöstöstä, % 8,2 8,5 9,7 10,1 7,6 7,4 7,3 4,3 8,4 6,4 5,7 Alle 18-vuotiaat työntekijöistä, % 6,1 7,2 4,6 1,2 1,0 1,0 2,9 4,4 3,6 6,5 7,0

92

Tulkinta Tampereen työmarkkinoiden erilaisesta luonteesta saa tukea, kun verrataan Tampereen kehitystä koko maan vaatetusteollisuuden kehitykseen. Koko maassa naiset selvisivät lamasta tällä toimialalla paremmin kuin mie-het. Laman hellitettyä sekä miesten että naisten määrät pukutehtaissa alkoivat nousta. Miesten työpaikkojen kasvu alalla oli hitaampaa, mutta naisten mää-rä pukutehtaissa enemmän kuin kaksinkertaistui lamaa edeltäneeltä tasolta 1930-luvun lopulle tultaessa. Koko maassa miesten osuus pukutehtaiden ja räätälintyöpajojen työntekijöistä laski työpaikkojen lisääntymisestä huolimat-ta yli 18 prosentista kymmenen tietämille 1930-luvun lopulle tultaessa.98

Vaatetusteollisuuden epävarmuus näkyi erityisesti siinä, että toimialan työvoimaosuus vähentyi 1930-luvulla selkeästi. Tampereesta ei tullutkaan vaatetuspukimoiden paikkakuntaa, vaikka 1920-luvun suotuisa kehitys olikin tällaista luvannut. Monien kansalaissodan jälkeen perustettujen vaatetusalan yritysten ikä jäi lyhyeksi. Tampereen kehitys poikkesi täysin esimerkiksi Hel-singin kehityksestä. Vaatetusteollisuus oli nimenomaan pääkaupungin no-peimmin kasvavia teollisuudenhaaroja laman kääntyessä nousukauteen.99

Lama ei koskettanut nahkatyöntekijöitä

Nahkateollisuus ei ollut Tampereella kovin suuri toimiala, mutta luonnollises-ti merkittävä alihankkija kaupungin koko maan mittakaavassa merkittävälle kenkäteollisuudelle. Nahkateollisuuden näkökulmasta katsottuna Tampere ja Epilä muodostivat merkittävän nahkateollisuuskeskuksen koko maassa. Suo-men nahkatyöntekijöistä 15 % työskenteli vuonna 1928 Tampereella. Suu-rin nahkateollisuuden työnantaja Tampereen seudulla oli vuonna 1928 J. N. Salminen, jolla oli kaksikin tehdasta. Suuremmassa työskenteli vuonna 1928 73 työntekijää ja pienemmässä vain viisi. Epilän nahkatehdas oli viidenkym-menen työntekijän voimin vielä vuonna 1928 Salmisen tehdasta pienempi, mutta vuonna 1938 Epilän nahkatehtaan palkkalistoilla oli jo 200 työntekijää. Vaikka Salmisen nahkatehdaskin kasvoi lama-aikana, oli Epilän nahkatehtaan kasvu merkittävä, sillä työntekijöiden määrä tehtaalla nelinkertaistui laman aikana.100

Työpaikkojen tarjonta lisääntyi lama-aikana myös koko maan nahkateol-lisuudessa. Vauhti oli Tampereen ympäristössä vain nopeampi, sillä nahka-työntekijöiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui Tampereen seudulla vuosia 1928 ja 1938 verrattaessa. Tampereen seudun osuus koko maan nah-katyöntekijöistä nousi vuoteen 1938 mennessä 23,3 prosenttiin.101

Muita nahkatehtaita olivat Pyynikillä toiminut, mutta toimintansa vuon-na 1936 lopettanut Attilan Nahkatehdas ja niin ikään Hatanpäällä sijainnut ja laman aikana työvoimaansa merkittävästi lisännyt Tampereen Nahkateh-das. Näiden molempien pienempien nahkatehtaiden palveluksessa oli vuon-na 1928 parikymmentä työntekijää. Attilan Nahkatehtaan toiminta loppui vuonna 1936, jolloin tehdas työllisti kolmisenkymmentä työntekijää. Attilan Nahkatehtaan toiminnan loppuminen ei merkinnyt alalla työttömyyttä, sillä vuonna 1937 kaupungissa toimi jo Pirkanmaan Nahka Oy. Vuonna 1938 Pir-

93

kanmaan Nahka Oy työllisti 40 työntekijää ja Tampereen Nahkatehdas noin 30 työntekijää.102

Nahka-ala oli Tampereella ja Suomessa ollut perinteisesti miesvaltainen toimiala, sillä ennen lamaa vähemmän kuin viidennes alan työntekijöistä oli naisia. Koko maassa naisia oli vuonna 1930 tasan 20 % alan työntekijöistä. Vuonna 1938 naisten osuus oli tamperelaisilla nahkatehtailla hieman suurem-pi kuin koko maassa: Tampereella 25,5 % ja 24 % koko maassa.103

Kenkäteollisuuden lama kesti kauan

Vuonna 1918 Tampereella sijaitsi kolme suurta kenkätehdasta: Tammelassa sijainneet Aaltosen (perustettu 1896) ja Attilan (1908) kenkätehtaat sekä Ha-tanpäälle rakennettu Hyppösen (1915) kenkätehdas. Pienempiä olivat Väinö Huttusen kenkätehdas (1916) ja Kenkätehdas Special (1917) Vuosina 1918–1928 kaupunkiin perustettiin kahdeksan kenkätehdasta lisää, joista suurimpia ja koko ajanjakson toimineita olivat K. Branderin kenkätehdas (1919) ja Tam-pereen kenkäteollisuus (1918).104

Jos nahkateollisuuden lukuja tulkittaisiin suoraan, ei kenkätyöntekijöiden-kään taholla olisi ollut odotettavissa minkäänlaista taantumaa. Mutta tampe-relainen kenkäteollisuus ei suoraan heijastanutkaan kaupungin nahkateolli-suudessa tapahtunutta kasvua. Itse asiassa kehitys oli sangen murheellinen, ja alamäki alkoi heti vuonna 1929. Uusien kenkien hankkiminen saattoi olla se ensimmäinen seikka, mitä rahan puutteen vuoksi lykättiin. Vanhoja kenkiä korjautettiin suutareilla, mikä tietenkin antoi työmahdollisuuksia tehtaista ir-tisanotuille kenkätyöntekijöille, ainakin ammattitaitoisimmille heistä.105

Ennen 1930-luvun lamaa kaupungissa oli lähes kaksikymmentä suu-rempaa ja pienempää kenkätehdasta. Kilpailu oli kovaa. Vuonna 1926 vielä 270 jalkinetyöläistä työllistänyt Hyppösen kenkätehdas joutui vuonna 1927 Pohjoismaiden Yhdyspankin käsiin ja tehtaan toiminta loppui vuonna 1928.

Taulukko 11.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Nahkateollisuuden työntekijämäärän suhteellinen ja absoluuttinen kehitys 1928–1938 Tampereella

Vaatetusteollisuus 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938Miehet 94 93 86 73 54 71 75 76 87 103 121 Naiset 723 734 569 459 349 364 415 473 494 575 742 Alle 15-18–vuotiaat/M 2 7 2 1 0 1 2 3 2 7 12Alle 15-18–vuotiaat/N 51 58 30 6 4 4 13 23 20 41 53Työntekijät yhteensä 869 891 687 538 406 439 505 574 602 726 928 Toimihenkilöt yhteensä 78 83 74 60 34 35 40 26 55 50 56Henkilöstö yhteensä 947 974 760 598 440 474 545 600 657 776 984 Miehet työntekijöistä, % 10,8 10,4 12,5 13,6 13,2 16,2 14,9 13,2 14,4 14,2 13,0 Naiset työntekijöistä, % 83,1 82,3 82,9 85,3 85,8 82,9 82,2 82,4 82,0 79,3 80,0 Toimihenkilöt henkilöstöstä, % 8,2 8,5 9,7 10,1 7,6 7,4 7,3 4,3 8,4 6,4 5,7 Alle 18-vuotiaat työntekijöistä, % 6,1 7,2 4,6 1,2 1,0 1,0 2,9 4,4 3,6 6,5 7,0

94

Nousukausi kuitenkin jatkui, ja ilmeisesti osa työntekijöistä löysi töitä Aalto-sen kenkätehtaalta. Neljänsadan (1930) työntekijän Attilan kenkätehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja Emil Aaltonen hankki sen osakekannan vuonna 1931 itselleen. Tehtaiden vaikeudet johtivat siihen, että kenkätehtaiden työl-lisyys romahti vuoden 1928 runsaasta 2 100 työntekijästä 1 540 työntekijään vuoteen 1933 mennessä. (taulukko 12).

Branderin kenkäteh-dasrakennus valmistui Tammelaan – suutarien pääkaupunkiin – vuon-na 1925. Kuvassa tehdas yhdeksän vuotta valmis-tumisensa jälkeen. Ori-vedeltä kotoisin olleen suutari Kustaa Bran-derin johdolla toiminut kenkätehdas oli koko maan mittakaavassa suuri, mutta Tampereel-la vain suurehko kenkien valmistaja. Valokuvaaja V.O. Kanninen. Kuva: Tampere–Seura.

95

Taulukko 12.

Kenkäteollisuuden työntekijämäärät Tampereella 1928–1938

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Osalla tehtaista oli edelleen vaikeuksia, sillä Aaltonen hankki myös vuonna 1934 vararikon tehneen Oy Karisto & kump. –nimisen kenkätehtaan omis-tukseensa. Niinikään Tammelassa sijainnut tehdas tunnettiin myöhemmin nimellä Solena. Ja vaikka alan työntekijämäärät alkoivat kasvaa jo 1934, kes-ti vuoden 1928 tason ohittaminen kenkäteollisuudessa aina vuoteen 1937. Työllisyys oli kaupungin kenkäteollisuudessa alimmillaan 27 % vuoden 1928 tilannetta huonompi.

Kun katsotaan hieman tarkemmin työntekijäryhmittäisiä eroja, huomataan alan työttömyydessä sangen suuria eroja: parhaiten selvisivät yli 18-vuotiaat naiset, joiden keskuudessa työllisyysaste putosi vain 14,4 %. Sen sijaan nuoret alle 18-vuotiaat miehet ja naiset työnnettiin lähes tyystin alalta pois laman ai-kana.106 Tietenkin on mahdollista tässäkin tapauksessa, että työttömäksi eivät joutuneetkaan nuoret, kuten teollisuustilaston aineistot vihjaavat, vaan van-hemmat henkilöt. Kun uusia nuoria ei vain palkattu laman aikana, ylitti työssä käyneiden nuorten ikä muutamassa vuodessa 18 vuoden rajapyykin.

Vaikka kenkäteollisuuden työllistävä rooli Tampereella ei ollut yhtä tärkeä kuin esimerkiksi puuvilla- tai trikooteollisuuden, oli tamperelaisen kenkäte-ollisuuden työllisyysvaikutus suhteellisesti laskettuna valtakunnallisesti mer-kittävämpi kuin tekstiiliteollisuuden minkään haaran, sillä puolet koko maan kenkäteollisuuden työntekijöistä työskenteli tamperelaisissa kenkätehtaissa (Taulukko 13).

1930-luvun laman aika oli tärkeä vuosikymmen Emil Aaltosen dynasti-an rakentamisessa. Vuonna 1938 kenkiä valmistettiin useissa tehtaissa kaiken kaikkiaan lähes 2 300 hengen voimin. Kenkäteollisuus selvisi notkahdukses-ta, mutta sen suhteellinen osuus kaupungin teollisesta työvoimasta vähen-tyi. Samalla sen omistusrakenne muuttui: kun Aaltosen tehtaassa työskenteli vuonna 1926 neljännes (560) tamperelaisista jalkinetyöläisistä, työskenteli hänen kolmessa tehtaassaan vuonna 1938 puolet (1 130) kaupungin kenkä-työläisistä. Aaltosen kenkätehdasomistukset eivät rajoittuneet Tampereelle, vaan hän omisti lisäksi Korkeakoskella sijainneen joitakin satoja työntekijöitä

Ryhmä 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938Miehet 736 724 690 601 579 574 579 640 608 698 729 Naiset 1 076 1 072 1 090 1 000 948 921 942 1 094 1 099 1 207 1 302 Alle 18 vuotiaita miehiä 104 94 67 47 28 20 24 38 33 62 79Alle 18 vuotiaita naisia 195 178 115 134 40 25 46 109 82 163 194 Työntekijöitä yhteensä 2 109 2 067 1 960 1 781 1 595 1 539 1 590 1 880 1 821 2 129 2 303 Toimihenkilöitä 122 133 137 130 118 116 113 121 124 135 136 Henkilöstö yhteensä 2 231 2 200 2 097 1 910 1 713 1 655 1 703 2 001 1 945 2 264 2 439

96

työllistäneen tehtaan vuodesta 1926 lähtien. Lisäksi hänen kenkätuotantoaan tuki Viialassa sijainnut nahkatehdas.107

Samaan aikaan kenkäteollisuudessa tapahtui työvoiman rakenteen nais-valtaistumista. Naisten osuus työvoimasta oli korkea Aaltosen kenkätehtaal-la jo ennen lamaakin. Tässä suhteessa Aaltosen työvoimapolitiikka poikkesi esimerkiksi Branderin kenkätehtaalla toteutetusta politiikasta. Miesten osuus työvoimasta oli vuonna 1928 Aaltosen kenkätehtaalla enää 36 prosenttia. Vaikka miesten suhteellinen osuus työvoimasta nousi hieman laman pahimpi-na vuosina (37 %), kääntyi miesten osuus jo laskuun vuosina 1936–1938.108

Sen sijaan Branderin kenkätehtaalla miesten osuus työvoimasta oli 60 % ennen lamaa. Laman helpotettua osuus putosi ensin 50 prosenttiin ja vuonna 1938 jo 43 prosenttiin. Menossa oli Branderillakin viimein kenkien valmistus-prosessiin liittyvä rakennemuutos. Branderin laajentaessa toimintaansa laman helpotettua, palkattiin tehtaaseen vain naisia ja nuoria poikia. Tällä tavoin tehtaan suhteelliset kustannukset pienentyivät. Tämä ei todennäköisesti mer-kinnyt tehtaassa jo työskennelleiden vanhempien miesten aseman muuttu-mista, sillä miesten määrä ei vähentynyt.109

Aaltosen kenkädynastian rakentaminen muistuttaa samanaikaisia Suomen Trikoon vaiheita. Aaltosen toiminta oli kannattavuudeltaankin erinomaista, vaikka ei vuosivoittoja voikaan verrata menestyneimpiin tekstiilitehtaisiin. Toisaalta ei ollut voitoillakaan paljon jakajia. Voittoja tuli sen verran, että Aal-tosen talous kesti hyvin Attilan kenkätehtaan haltuun ottamisesta seuranneet velat.110

Työllisyys tamperelaisissa ja koko maan kenkätehtaissa ja tamperelaisten työntekijöiden osuus vuosina 1928–1938

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1928–1938. .

Taulukko 13.

Vuosi Tampere Koko maa Tampereen osuus, %

1928 2 109 4 272 49,4

1929 2 067 4 150 49,8

1930 1 960 3 850 50,9

1931 1 781 3 263 54,6

1932 1 595 2 989 53,4

1933 1 539 3 159 48,7

1934 1 590 3 371 47,2

1935 1 880 3 747 50,2

1936 1 821 3 797 48,0

1937 2 129 4 375 48,7

1938 2 303 4 845 47,5

97

Aaltosen kenkätehdas oli Tampereen ja Suomen

suurin. Vuonna 1928 tehtaassa työskenteli 690

työntekijää. Vuonna 1932 työntekijöitä oli 568 ja vuonna 1938 yhteensä

740. Toisin kuin Brande-rilla, Aaltosella kengän-valmistus oli kehittynyt

naisvaltaiseen suuntaan jo ennen lamaa, 1930-luvulla

otetussa valokuvassa mies pohjaa kenkää. Miehet toi-mivat kenkätehtaissa yleen-

sä pinkomoissa ja pohjaa-moissa. Kuva:

Tampere–Seura.

98

Metalliteollisuus – miesvaltaista kotimarkkinateollisuutta

Metalliteollisuus Tampereella vuonna 1928

Kaupungissa oli yksi työntekijämäärältään suuri metallitehdas: vetureita, tur-biineja ja muita koneita vuosina 1918–1940 valmistanut Tampellan konepaja, joka oli perustettu jo 1856. Vuonna 1928 konepajalla työskenteli keskimää-rin 615 työntekijää. Lisäksi oli kaksi keskisuurta tehdasta. Kulkuneuvoihin erikoistunut Sommers, Waldens & af Hällström (Tampereen Konepaja) eli nimellä Kone ja Terä vuodesta 1933 tunnettu konepaja. Vuonna 1897 pe-rustettu Sommers, Waldens & Hällström oli vaikeuksissa jo ennen lamaa. 1920-luvulla tehtaassa oli työskennellyt yli sata henkeä, mutta nousukauden (1928) aikana vain 82. Lokomo perustettiin vuonna 1915 kaupunkiin Venäjän sotatarviketilausten innoittamana. 1920-luvulla Lokomo erikoistui vetureihin ja maanrakentamisessa tarvittaviin koneisiin. Yrityksen konepajassa työsken-teli vuonna 1928 keskimäärin 283 ja valimossa 62 työntekijää.111

Pienempiä, taustaltaan jotkut varsin vanhoja konepajoja, oli kymmenkun-ta. Tällaisia olivat muun muassa Autotarvike Oy (myöh ATA Oy), Rauta- ja levytakomo, Arvi A. Ahlqvist ja K.F. Dunderberg.112 Kaiken kaikkiaan ko-nepajoissa työskenteli vuonna 1928 keskimäärin 1 237 työntekijää, joista siis puolet Tampereen Pellava- ja rautateollisuus Oy:n konepajassa. ”Tampellan” osuus tamperelaisten konepajojen työntekijöistä säilyi samana niin laman kuin sitä seuranneen nousukauden aikana. Koko maan konepajateollisuuden työntekijöistä Tampereella työskenteli vuonna 1928 5,6 %, ja koko maan me-talliteollisuuden työntekijöistä 8,3 %.113

Huolimatta pienemmästä määrällisestä merkityksestä kaupungin työ-markkinoille, oli Tampereen muu metalliteollisuus koko maassa suhteellisesti voimakkaampaa kuin konepajateollisuus. Muun metalliteollisuuden tampere-laiset yritykset olivat usein maan ainoita, tai ainakin kooltaan suurimpia alal-laan. Merkittäviä yrityksiä koko maan mittakaavassa olivat G. R. Grundströ-min kassakaappitehdas, Tampereen naulatehdas ja nauloja, hevosenkenkiä ja galvanisoituja peltituotteita valmistanut Ab Galvanisering Oy. Pelkästään sahanteriin erikoistuneet tehtaat löytyivät Tampereelta ja lähiseuduilta: San-talahdessa sijainnut Suomen sahanterätehdas ja Epilässä Pohjois-Pirkkalan puolella vuoden 1937 alkuun sijainnut Sahanterä Oy.114

Kassakaappitehdas oli riippuvainen koko maan elinkeinoelämän kehi-tyksestä ja naulatehtaiden kehitystä ohjasi erityisesti rakennusteollisuudessa tapahtunut kehitys. Sahanteriä tarvittiin metsäteollisuudessa ja rakennustyö-mailla. Täytyy pitää mielessä myös se, että samalla alalla työskentelevien yri-tysten epäonni koitui toisten eduksi. Eli jos oli ainoa kassakaappeja valmis-tanut yritys, toi lama varmasti vaikeuksia. Jos taas yritys oli yksi kymmenestä naulatehtaasta, joista osa joutui rakentamisen romahtamisen myötä vaikeuk-siin, saattoivat jäljelle jääneet pärjätä kohtuullisen hyvin.

99

Osa metallityöntekijöistä työskenteli kaupunkien isojen tehtaiden korjauspa-joilla. Erilliset korjauspajat115 oli Verkatehdasta ja Suomen Trikoota lukuun ottamatta kaikilla suurilla tekstiilitehtailla. Tehtaissa, joissa ei ollut erityistä korjauspajaa, lukeutui korjaushenkilökunta todennäköisesti tekstiilityönteki-jöiksi luokiteltuihin miehiin. Näin ollen korjauspajojen työllisyystilanne seu-rasi tekstiili- ja paperitehtaiden eikä metalliteollisuuden kehitystä.

Modernistuva maailma toi ajureiden ajokalujen korjauspajojen rinnalle autokorjaamot. Myös muiden koneiden korjaamoita oli Tampereella. 1920 luvulla Autotarvike Oy oli kaupungin suurin korjaamo, ennen kuin yritys kes-kittyi kokonaan auton varaosien valmistamiseen.

Kolmasosa metalliteollisuuden työpaikoista katosi

Metallisektorin tilanne ei näyttänyt lama-aikana hyvältä. Yli 30 % työttömyys toimialalla näyttää huikealta. Syvin lamavuosi oli 1932, mutta myös vuodet 1931 ja 1933 olivat vaikeita. Sen lisäksi, että kolmasosa työntekijöistä irtisa-nottiin, tekivät monet työpaikkaan jääneistä neljä–viisipäiväisiä viikkoja. On merkille pantavaa, että jos esimerkiksi taulukon 14 perusvuotena olisi 1929, olisi pudotus ollut varsinkin konepajojen osalta vieläkin suurempi.

Taulukon 14 tuotantosuuntaisen vertailun mukaan metalliteollisuuden kokonaiskehitystä ohjasi konepajateollisuus. Konepajateollisuus tuotti uu-sia koneita ja muita metallista valmistettuja tarvikkeita, ja oli riippuvainen koko yhteiskunnan ostovoiman kehityksestä. Muihin toimialoihin sidoksissa

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyh-tiön julkisivu kaupungin keskustaan päin. Kuvan ottohetkellä eletään vielä

1920-lukua, sillä 1930-luvulla yrityksen julkisivua

koristi katolle asennettu Tampella-valomainos. Etu-

alalla pellavatehtaan lan-kavarasto ja muita pellava-tehtaan osastoja. Konepaja

pilkistää kuvan vasemmas-sa reunassa. 1920-luvul-la otettu kuva: Tampere–

Seura.

100

olleilla metalliteollisuustyömailla väki väheni pääsääntöisesti jo vuoden 1929 aikana. Vaikka konepajat työllistivät vuonna 1929 keskimäärin enemmän kuin edellisenä vuotena, katkesi positiivinen työllisyyskehitys kaupungin suurilla konepajoilla jo heinäkuun ja lokakuun välillä samana vuonna. Poikkeuksen muodostivat vähän työntekijöitä absoluuttisesti työllistäneet itsenäiset kor-jauspajat, joiden positiivinen työllisyyskehitys vuosina 1928–1930 voisi selit-tyä osittain autojen lukumäärän nopealla kasvulla ja osittain sillä, että laman alkuvaiheissa moni mieluummin korjautti vanhaa kuin hankki uutta. Laman kestäessä korjauspajojenkin työväki väheni vuoden 1928 lukemista: pudotus olikin suhteellisesti jyrkkä vuoden 1930 huippulukemista.116

Pienen autokorjaamon omistaja Lauri Järvelä ilmoituksen mukaan vuo-sina 1932–1934 ”Töitä on tehty sen mukaan kun niitä on ollut. Työntekijät ovat olleet töissä tarpeen vaatiessa, sekä saaneet palkkaa tekemälleen työajal-le.” Vuonna 1935 yritystä ei ainakaan teollisuustilaston mukaan ollut enää olemassa.117 Pieniltä yrityksiltä vähentyivät työt, kun isot tehtaat – Lokomo ja Kone ja Terä erityisesti – kasvattivat tuoteartikkeleidensa määrää.

G. R. Grundströmin tarina osoittaa, kuinka voimakas lama joillakin eri-koisalueilla oli. Kassakaappien markkinat romahtivat 1930-luvun alussa. Ky-syntä alalla oli erittäin huono, sillä kotimaisen tuotannon lisäksi myös ulko-mailta Suomeen suuntautunut tuonti laski. Ennen lamaa lähes sata (1928) ja laman aikana kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen työntekijää työllistä-neessä yrityksessä vähennettiin ensin työntekijöitä ja jäljellejääneiden työaika alkoi pian supistua. Vuodesta 1929 lähtien työviikko oli vain 35-tuntinen ja syksyllä 1930 se lyhennettiin 21 tuntiin ja tällöinkin työllisyyttä ylläpidettiin tekemällä kassakaappeja ja holvinosia varastoon.118

Joulukuussa 1930 tehdas suljettiin, ja se seisoi ainakin vuoden 1931 loka-kuuhun saakka. Työt jatkuivat tämän jälkeenkin epäsäännöllisinä ja alennetuin (15 %) tuntipalkoin. Grundströmin kassakaappitehtaan kohdalla maailman-pula jatkui pari vuotta pidempään kuin koko kassakaappiteollisuuden osalla. Laman mentyä kassakaappien tuotanto ei noussut lähellekään vuoden 1928 huippusaavutusta, ja yritys korvasi alkuperäisellä toimialalla tapahtuneita me-netyksiä puuteollisuuden alalla toimineen Autonkoritehtaan hankkimisella.

Metallityöntekijöiden määrät Tampereella tuotantosuunnittain vuosina 1928–1938

Taulukko 14.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA

Tuotantosuunta 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938Konepajat 1 237 1 301 1 118 951 829 942 1 043 1 263 1 534 1 849 1 986 Tehtaiden korjauspajat 291 250 204 197 185 192 239 301 305 330 343 Itsenäiset korjauspajat 131 168 186 140 124 115 121 115 120 146 191 Metallin perusjalostus 448 425 376 284 288 297 355 362 405 345 346 Metallin toimihenkilöt 316 321 335 316 304 299 306 348 359 376 365

101

Grundströmin kassakaappitehdas tunnettiin 1930-luvun lopulla Kaipion kassakaappi– ja autonkoritehtaana.119

Laman pohja saavutettiin tuotantosuunnasta riippuen 1931–1933, mutta koko metallisektorin osalta vuonna 1932, mikä oli vaikein työttömyysvuosi kaupungissa. Elpyminen oli hidasta, sillä vasta vuonna 1935 ohitettiin kone-pajoissa ja tekstiilitehtaiden kehitystä heijastelleissa korjauspajoissa vuoden 1928 työllisyyden taso. Itsenäiset korjauspajat saavuttivat vuoden 1928 tason vasta vuonna 1937, mikä johtui varmasti osaltaan myös tavallisten tampere-laisten elämän ja kulutuskyvyn elpymisestä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että 1930-luvun lama ei ollut tamperelaiselle metalliteollisuudelle mikään pie-ni taantuma, vaan työllisyyden kannalta katsottuna se merkitsi koko toimi-alan kriisiä. Toisaalta, vaikka pudotus oli ankara, oli nousu 1930-luvun lopulla myös ripeä ja näin oli erityisesti Tampellan, Lokomon ja Kone ja Terän tapa-uksessa.120

Taulukosta 15 näkee hyvin Tampereen kolmen suurimman konepajan työllisyyskehityksen laman aikana. Kaikki yritykset olivat sangen miesvaltai-sia, joten työttömäksi jääneet olivat miehiä, ja näin ollen metalliteollisuuden kriisiytyminen oli omiaan heikentämään kaupungissa asuneiden miesten työl-lisyyttä. Jos ajatellaan vuoden 1928 työntekijämäärää täystyöllisyyden tilana alalla, mitä se myös olikin, oli pudotus huima. Tällä tavoin mitattuna näiden kolmen yrityksen palkkalistoilla olleiden työntekijöiden yhteinen työllisyysas-te painui vuonna 1932 peräti 35,7 % alemmaksi kuin vuonna 1928.121

Nämä kolme konepajaa työllistivät vuoteen 1932 mennessä 350 työnteki-jää vähemmän kuin vuonna 1928.122 Konepajateollisuus oli kotimarkkinate-

Taulukko 15.

Kolme kaupungin suurinta metallialan yritystä lamassa vuosina 1928–1938

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Vuosi Työntekijätyhteensä

Muutosvuodesta 1928

"Työttömyysaste"

1928 980 0 01929 999 19 +1,9 1930 854 -126 12,8 1931 748 -232 23,7 1932 631 -349 35,7 1933 727 -253 25,8 1934 780 -200 20,4 1935 940 -40 4,1 1936 1 154 174 +17,8 1937 1 282 302 +30,8 1938 1 492 512 +52,2

102

ollisuutta, mutta ennen lamaa suurimmat tilaukset tulivat muilta yrityksiltä ja Valtion Rautateiltä. Mitä yrityksissä tapahtui lama-aikana? Loppuivatko tila-ukset ja sortuiko toiminta tappiolliseksi, vai jatkuiko toiminta työntekijöiden vähentämisen jälkeen taloudellisesti kannattavana?

Pellavatehtaan konepaja

Runar Urbansin mukaan yhtiö pyrki välttämään työntekijöiden irtisanomista ja pyrki pitämään veturipajassa työskennelleet töissä työviikkoa lyhentämällä. Hän ei sen sijaan suoraan mainitse, että työntekijöitä oli joka tapauksessa irtisanottava. Vuonna 1932 Tampellan konepajassa oli 150 työntekijää vä-hemmän kuin vuonna 1928, ja tehtaassa työskenneltiin työn vähyyden vuok-si neljänä päivänä viikossa. Lisäksi työntekijöitä oli ”niin sanotulla työttö-myyslomalla” eri pituisia aikoja. Palkkojen alennuksiin jouduttiin Urbansia mukaan ainoastaan hätätilassa. 1930-luvun laman aikana palkkoja laskettiin ”hellävaroin”.123

Tampellan konepajan keskeiset tuotteet 1920-luvulla olivat vetureita, Pa-peri- ja selluloosatehtaiden ja puuhiomojen koneita ja vesiturbiineja.124 Kone-paja joutui laman aikana tuotannolliseen kriisiin, sillä valtion rautateiden ve-turitilaukset loppuivat. Vielä vuoden 1929 alussa Tampella ja Lokomo saivat 42 veturin tilauksen, eikä veturitarjouksia pyydetty ulkomailta laman alkuvai-heissa. Vuonna 1928 Ruotsista oli tilattu 10 veturia. Tampellan ja Lokomon vetoomuksista huolimatta valtio ei tilannut lisää vetureita, mikä oli luonnollis-ta laman aiheuttamaa rautatieliikenteen vähenemistä vasten. VR:n veturikanta kasvoi vuosien 1920 ja 1929 välillä 219 veturilla (539–758) ja vuosien 1929 ja 1939 välillä 23 veturilla (758–781).125 Osittain valtion nihkeää tilauspoli-tiikkaa selitti sekä matkustajamäärien että tavarakuljetusten väheneminen.126 Tampella sai lamapohjan jälkeen ensimmäiset veturitilauksensa vuonna 1935. Vetureiden tilalle oli löydettävä uusia tuotteita, tai ainakin tuotantoskaalaa oli laajennettava vanhojen tuotteiden osalta.

Konepaja otti kilpailusyistä tuotanto-ohjelmaansa suurturbiinien valmis-tamisen. Imatrankoskeen tarvittiin uusia turbiineja ja sellaisia toimitettiinkin yhteensä viisi kappaletta: ensimmäinen vuonna 1929. Tampellan kymmenen vuotta vanha karusellisorvi oli sorvausläpimitaltaan vain 4,5 metriä. Uusiin aikaisempaan verrattuna jättimäisiin turbiineihin tarvittavien teräskappalei-den sorvaamisessa tarvittiin uutta karusellisorvia. Uusia tilauksia oli tulossa muun muassa Ahvenkoskelta ja Imatralta ja Tampellassa nähtiin monien mui-denkin maan koskien odottavan valjastamistaan. Laman aikana ajateltiin, että uusi kymmenen metrin läpimittainen karusellisorvi olisi tullut liian kalliiksi. Sen vuoksi tehtaan johto mietti aluksi käytetyn sorvin ostamista. Loppujen lopuksi uusi sorvi päätettiin rakentaa omalla pajalla.127 Laman helpotettua turbiineja toimitettiin mm. Enso Gutzeitille.

Tampellan konepajalla oli jo ennen lamaa valmistettu uusia ja korjattu vanhoja valsseja paperi- ja selluloosateollisuudelle. Valsseja hiottiin Tampe-reella ahkerasti, koska maan paperitehtailla ei ollut omia hiomakoneita. Pape-

103

rikoneet suurenivat ajan myötä ja Tampellan kone, jonka hiontateho oli 3,5 metriä ei enää riittänytkään. Tampella hankki ilmeisesti lama-aikana uuden hiomakoneen ”voidakseen paremmin palvella puunjalostusteollisuutta”. Hio-makoneen ympärille rakennettiin kokonainen valssien valmistukseen erikois-tunut osasto. Puunjalostusteollisuudelle valmistettiin myös kuorimarumpuja ja Kamyr-kuorintakoneita. Vuosina 1932–33 valmistettiin Tampellan Inke-roisten puuhiomoon kymmenen metrin pituinen, läpimitaltaan 4,2 metrinen kuorimarumpu. Samalla uusittiin puuhiomon muutakin koneistoa.128

Tampella teki ruotsalaisen Köpingin konepajan kanssa vuonna 1935 sopi-muksen sorvien valmistamisesta yhteistyössä. Tampella toimitti karkeammat osat ja Köping tarkkuutta vaativat hienommat osat, mutta laman aikana ko-nepajat eivät kovin paljon sorveja tarvinneet. Myös Tampereen kaupungin vesijohtolaitokselle toimitettiin sorvi. sorvien valmistus toi lisätöitä, muttei muodostunut konepajan työllisyyden pelastajaksi lamaoloissa.129

Kaiken kaikkiaan Tampellan konepaja oli lamasta huolimatta vuosina 1928–1938 varsin kannattava yritys. Konepaja tuotti vuonna 1928 Tampellan konsernin omistajille 3,8 miljoonan markan voitot. Vuonna 1930 voitto oli 2,5 miljoonan suuruinen. Vuosina 1931–1934 konepaja tuotti voittoa miljoona markkaa vuosittain, poikkeuksena vuosi 1933 jolloin voitto oli 1,7 miljoonaa.

Yllä olevassa kuvassa Pel-lavan konepaja 1930-lu-vun alussa. Tarkkakat-seinen huomaa paikoilleen asetetun ”Tampella”-kyl-tin. Kuva Tampellan jääh-dytyskoneistojen mainos-lehtisen (1932) kannesta, HYK:n pienpainateko-koelma.

104

Vuonna 1936 ei kasvanut pelkästään tehtaan työvoiman määrä, vaan myös voitot nousivat taas 2,5 miljoonaan. Vuonna 1937 konepaja tuotti omistajil-leen 4,6 miljoonan ja vuonna 1938 jo 5,5 miljoonan markan voitot.130

Kone ja Terä131

1920-luvulla vielä sisävesilaivoja rakentanut Kone ja Terä kriisiytyi jo ennen lamaa. Vaikeuksia aiheutti metallinsulku. Sulun jälkeen tilanne ei juuri pa-rantunut, vaan jo vuonna 1929 alkoi olla pulaa työstä. Yhtiö oli toimittanut ensimmäisinä laman kanssa vaikeuksiin joutuneiden saha- ja rakennusteolli-suuden käyttöön sahauslaitteita. Samoin oli maatalousyrittäjien laita. Hekään eivät investoineet uusiin koneisiin, ja vanhoja sahojen koneita oli monien sahakonkurssien vuoksi runsaasti myytävänä. Tehtaan johto päätti vähentää työvoimaa ja lyhentää työviikkoa. Vuonna 1930 yhtiöllä oli työntekijöitä oli enää 36, kun heitä oli ollut ennen yhtiön vaikeuksia pitkälti toista sataa.132

Yhtiö tuotti omistajilleen vuosina 1930–1932 ainakin miljoonan markan tappiot.133 Vanhojen tuotteiden menekin romahdettua oli löydettävä uusia. Vuoden 1931 lopulla yhtiö suunnitteli autonkorien valmistukseen siirtymistä. Tampereellahan oli muutakin autonkoriteollisuutta, eli uusi ala ei ollut ky-seessä. Autojen menekki oli vain lama-aikana romahtanut ja jo vuonna 1933 Kone ja Terän johto luopui ajatuksesta ja myi turkulaisen autonkoritehtaan konkurssista ostetut koneet ja raaka-aineet.134

Kone ja Terän pyörätuotan-to kasvoi nopeasti 1930-luvun lopulla. Valoku-vaaja Mauno Mannelin. Kuva: Tampere–Seura.

105

Kun autonkorit eivät menneet kaupaksi, päätettiin siirtyä vieläkin kevy-emmän kulkuvälineen valmistukseen. Polkupyörien valmistaminen aloitettiin vuonna 1933. Ratkaisu oli todennäköisesti järkevä, sillä vuosi 1933 oli ensim-mäinen voitollinen tulos. Polkupyörään oli lähes joka kodilla varaa, vaikkei Tampereen kysyntä voinutkaan tehtaan kannattavuutta taata. Tamperelaisiin koteihin hankittiin pahimpana lamavuotena – vuonna 1932 – noin 500 uutta polkupyörää. Seuraavana vuonna kyettiin hankkimaan sitten jo Kone ja Te-rän valmistama polkupyörä. Pyörä oli varsin kotimainen, sillä osista 90 pro-senttia valmistettiin Suomessa. Vuonna 1935 tehdas valmisti jo lähes 10 000 polkupyöränrunkoa. Kysyntää oli muuallekin Suomeen, sillä Tampereella re-kisteröitiin ”vain” 1 800 uutta polkupyörää. Tehtaan pyörät tunnettiin nimillä Jaguaari, Peto ja Tammer.135

Pyörien kysyntä kasvoi koko ajan ja niiden tuottamista varten Kone ja Terä laajensi tehdaslaitostaan vuonna 1936. Työntekijöitä palkattiin lisää ja 1930-luvun loppupuolella työntekijöitä oli jo liki 300. Vuosina 1934–1938 yhtiö oli varsin kannattava. Yhtiö tuotti omistajilleen suurimmat voitot vuon-na 1937, jolloin voitto oli yli miljoona markkaa, mitä täytyy pitää keskisuuren konepajan tulokseksi hyvänä. Vuonna 1938 tapahtunut tehdaspalo aiheutti jonkin verran vaikeuksia. Vuonna 1939 halpatuonnin seurauksena tapahtunut tehtaan tuotteiden kysynnän romahtaminen vaikeutti monen perheen arkea, mutta sota toi vieläkin suurempia muutoksia.136

Lokomo

Lokomon koneet olivat vuonna 1928 ”keskeytymättömässä käynnissä”. Las-kutus nousi lähes 27,5 miljoonaan markkaan, mikä oli noin kuusi miljoonaa markkaa aikaisemman huippuvuoden (1926) tulosta suurempi. Vuoden 1929 alkupuolella näytti töitä olevan vielä verraten runsaasti, mutta kesällä ne al-koivat näkyvästi vähentyä ja syyspuolella oli tilausten saanti jo hyvin vaikea-ta. Vuoden loppuun mennessä tilanne huononi edelleen.137 Työntekijöiden määrän vähenemisestä voitiin päätellä, että lama oli tullut Lokomoonkin. Yhtiön taloudellinen tulos oli kuitenkin vuosina 1928–1930 voitollinen. Vuo-sina 1928–1929 voitto oli runsaat miljoona markkaa ja vielä vuonna 1930 0,8 miljoonaa. Vuonna 1928 omistajat saivat sijoittamilleen rahoille katetta 12 prosentin verran, vuonna 1929 kymmenen prosentin ja vuonna 1930 vain kahdeksan prosentin verran.138

Epäsäännöllisten veturitilausten vastapainoksi Lokomon johto oli pyrki-nyt lisäämään muiden tuotteiden valmistusta ja siinä melkoisessa määrin on-nistunutkin. Kun vuonna 1925 myytiin näitä sekalaisia tuotteita 5 miljoonan markan arvosta, tämä luku kasvoi korkeasuhdannevuosien aikana niin, että se vuonna 1929 oli jo yli 11 miljoonaa markkaa. Pula-aika pyyhkäisi kuitenkin pois neljä viidennestä Lokomon artikkeleista, kuten toimitusjohtaja eräässä raportissaan totesi. Tie- ja vesirakennuslaitos sekä kaupungit vähensivät tie-koneitten ostoa. Ruoppaajien ja kaivinkoneitten korjaukset siirtyivät rauta-teiden konepajoille. Sahat lopettivat valujen ja ratatarpeiden sekä maasepät

106

alasimien oston. Lisäksi Outokumpu Oy muutti samoihin aikoihin tuotanto-menetelmiään tarviten entistä vähemmän kulumista kestävää teräsvalua.139

Menetyksiä pyrittiin korvaamaan markkinointia tehostamalla. Uusia asi-akkaita etsittiin uusilta aloilta. Rautatiehallitus ensin vähensi ja sitten lopet-ti veturitilauksensa. Viimeiset neljä veturia tuottivat lähes 300 000 markan tappion. Kulkulaitosministeriö tilasi veturit hätäaputöihin varatuilla rahoilla. Rautatiehallitus, Lokomo ja Tampella olivat sopineet vetureille jo hinnan, kun kulkulaitosministeri Niukkanen sekaantui asiaan ja ilmoitti, että vetureista maksetaan veturia kohden 100 000 vähemmän, koska kyseessä olivat hätä-aputyöt. Muussa tapauksessa vetureita ei tilattaisi. Toimitusjohtaja Nikander kertoi ehdottaneensa Pellavatehtaalle, ettei tilausta sillä hinnalla otettaisi vas-taan koska veturit oli jo muutenkin tarjottu halvalla. Pellavatehdas ilmoitti kuitenkin töiden vähyyden takia olevansa valmis tekemään kaikki veturit tap-piollakin. Sen vuoksi myös Lokomo hyväksyi tarjouksen. Lokomon osastois-ta lama-ajasta kärsi kipeimmin kattilapaja, joka oli riippuvainen vetureiden valmistuksesta.140

Lokomon taloudellisen tuloksen näkökulmasta katsottuna vuosien 1931–1933 tappiot olivat varsin pienet: yhteensä alle 100 000 markkaa. Osinkoja ei kuitenkaan jaettu vararahastoistakaan. Laman mentyä yhtiö keskittyi jälleen vetureihin ja koneisiin. Vuosina 1934–1938 yhtiö oli muun metalliteollisuu-den tapaan voitollinen. Vuosina 1937–1938 tulos ylitti jo miljoonan markan

Oy Lokomo Ab perustet-tiin I maailmansodan ai-kana vastaamaan Venäjän Armeijan suunnattomiin tarpeisiin. Kuva on otettu 1920-luvun alussa Hyppö-sen kenkätehtaan piipusta. Paikallisesti mielenkiintoi-nen yksityiskohta on Pyhä-järven silloinen läheisyys. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina tehtaasta tuli Tam-pellan ohella maan toinen veturitehdas. Oy Foto Ab, Tampere–Seura.

107

rajan. Vuonna 1934 osinkoa omistajille ei vielä jaettu, mutta vuosina 1935–1937 osinkoa jaettiin jo kahdeksan prosenttia ja vuonna 1938 jakoprosentti oli kymmenen.

Tällaisia Hr 8 sarjan ve-tureita valmistettiin Loko-

molla lamavuosiin saakka. Kuvassa oleva veturi val-

mistui 1920-luvun alussa. Lamavuonna 1930 Lo-komolla juhlittiin sadan-

nen veturin valmistumista. Laman aikana valtio ensin vähensi ja sittemmin lopetti

veturitilauksensa valtion-talouden vakauttamiseksi.

Moni lokomolainenkin jou-tui työttömäksi.

108

Paperiteollisuus – vientiteollisuutta

Toimintaansa jatkaneiden paperitehtaiden työllisyys säilyi hyvänä

Paperiteollisuuden tuotteiden kysyntä tuli ulkomailta. Yhdessä sahateollisuu-den kanssa paperiteollisuus vastasi noin 75 prosentista Suomen ulkomaan-kauppaa. Monessa muussa kaupungissa liki tuhannen paperi–, pahvi– ja puuhiomotyöntekijän joukko olisi ollut verraten suuri. Tampereella tuhat teollisuustyöntekijää merkitsi vain kuutta prosenttia vuoden 1928 teollisuus-työntekijöiden määrästä. Tampereen kaupungin ja vuoden 1937 liitosalueella toimi vuonna 1928 neljä paperi- ja pahvitehdasta: Tammerkosken rannalla sijainneet J. C. Frenckellin (329 työntekijää vuonna 1928) ja TAKO:n (131) paperitehtaat, Rafael Haarlan Santalahdessa sijainnut paperitehdas (121) ja Pispalassa Näsijärven rannalla sijainnut Näsijärven pahvitehdas (62). Lisäksi Lielahdessa Ylöjärven kunnan alueella toimi J.W. Enqvistin sulfiittiselluloosa-tehdas (272).141 TAKO:n (49) ja Frenckellin (45) paperitehtaiden yhteydessä toimivat puuhiomot. Kaupungin suurimman monialayrityksen Tampella Oy:n yhteydessä toimi myös puuhiomo (171).142

Frenckellin paperitehdas ja puuhiomo lopettivat toimintansa Tammer-kosken rannalla vuonna 1929. Samalla loppui Tampereella kauimmin toimi-neen yrityksen historia kaupungissa. Tehtaan omistanut Rosenlew-yhtiö siirsi toiminnan omaan paperitehtaaseensa Poriin. Keskeisenä syynä oli tehtaan sijainti keskellä kaupunkia ahtaalla tontilla ja kaukana rautatiestä, jolloin toi-minnan laajentaminen nähtiin Tampereella mahdottomaksi. Osa tehtaan työ-väestä siirtyi tehtaan mukana.143 Jos lasketaan Frenckellin työllistävä vaikutus – 374 työntekijää ja 31 toimihenkilöä vuonna 1928 – pois, ei paperitehtaiden työllistävä vaikutus kaupungissa muuten laman aikana juurikaan heikenty-nyt. Paperitehtaissa työskenteli jo vuonna 1932 enemmän työntekijöitä kuin vuonna 1928.144 Tosin paperitehtaillakin lyhennettiin työviikkoa, kuten aina valpas Etsivän Keskuspoliisin Tampereen edustusto tiesi:

Haarlan paperitehtaalla pannaan toinen paperikone tykkänään seisomaan ja toisella tehdään työtä ainoastaan viitenä päivänä viikossa; tehtaalla on jo noin parin kuu-kauden ajan valmistettu tavaraa vain varastoon, koska mitään menekkiä ulkomaille ei ole.145

Vuoden 1930 aikana Gösta Serlachius päätti uudistaa Tampereen tehtaidensa eli Takon rakennukset ja tuotannon. Päätöstä perusteltiin kiristyneellä kilpailulla ja tuotannon yksipuolisuudella. Takon toiminnan kannattavuus ei siis tyydyttänyt sen omistajia. Uusiksi tuotteiksi valittiin taivekartonki, rakennuspahvi, aaltopahvi- ja voimapahvipakkaukset sekä kartonkikotelot ja kierrehylsyt. Tuotantosuunnan muuttaminen vaati uusia rakennuksia. Kesällä 1931 aloitettiin uuden kuusikerrok-sisen massatehtaan rakentaminen. Tammikuussa asennettiin uusia koneita jo tälle osastolle. Keväällä 1932 ryhdyttiin kartonkikoneen ympärillä ollutta tehdasraken-nusta purkamaan ja tilalle nousi kesän aikana uusi osittain viisi–, mutta pääasiassa nelikerroksinen rakennus. Kun kartonkikone uudistettiin samanaikaisesti perusteel-lisesti, saatettiin saman vuoden syksyllä Takon tehtaalla aloittaa taivekartongin val-mistus. Vuoden 1934 aikana uudistustöitä jatkettiin, sillä tehtaan nelikerroksista osaa pidennettiin 60 metriä. Suuret investoinnit muuttivat vähitellen koko Tammer-

109

kosken alajuoksun länsirannan miljöön. Myöhemmin ns. alavoimalan rakentamisen yhteydessä muuttui myös Tammerkoskelta kosken alajuoksulle Verkatehtaan ja Ta-kon tehtaan väliin jäämät näkymät.146

Sen sijaan monialayritys Tampellan puuhiomon työllisyys putosi vuon-na 1934 huonoimmillaan kolmannekseen. Putoaminen johtui hiomo-osas-ton täydellisestä uusimisesta, mikä aiheutti seitsemän kuukauden katkoksen tuotannossa. Toiminta rationalisoitui, sillä tehtaan käynnistyttyä uudelleen se tuotti viiden kuukauden aikana enemmän pahvia kuin edellisenä vuonna, jolloin vähäsateisuus ja Näsijärven alhainen pinta vaikeuttivat voimansaantia koko syksyn. Tuotantokapasiteettia olisi löytynyt enemmänkin, mutta puu-hiokkeen ja pahvin kysyntä pysyi alhaisena koko 1930-luvun lopun, eikä alalla

Frenckellin paperitehdas oli Suomen teollistumisen

pioneeri. Frenckellin ja Ro-senlewin teollisuussukujen yhdyttyä avioliiton kautta,

yhdistyi Tampereella si-jainnut tehdas Rosenlewien

porikeskeisiin suunnitel-miin. Frenckellin toimin-nan loppuminen ajoittui

vuoteen 1929, jolloin pa-peritehtaalla ja puuhiomos-sa työskenteli vuoden 1929 kolmannella neljänneksellä 298 työntekijää ja 31 toi-mihenkilöä. Henkilöstön määrä vähentyi viimeisel-

le neljännekselle. Moni jäi työttömäksi, sillä harvat lähtivät tehtaan mukana Poriin. Kuva on todennä-

köisesti 1920-luvun alusta. Taustalla Satakunnan

silta ja Finlayson. Kuva: Tampere–Seura

110

nähty samankaltaista tuotannon ja työntekijämäärien nousua kuin esimerkiksi koko maan paperi- ja selluloosateollisuudessa.148

Paperiteollisuutta pidetään yleisesti miesvaltaisena teollisuudenhaarana. Sitä se on varsinkin nykyisin. Maailmansotien välisenä aikana paperitehtais-sa ja puuhiomoissa työskenteli myös paljon naisia. Enemmistö 1930-luvun paperityöntekijöistä oli miehiä, mutta naisten osuus nousi laman aikana par-haimmillaan 46 prosenttiin tamperelaisilla tehtailla. Naiset toimivat lähinnä leikkaamoissa ja pakkaamoissa. Tilanne palasi kuitenkin ”normaaliksi” vuo-teen 1938 mennessä. Nuoret, alle 18-vuotiaat katosivat tämänkin toimialan työsaleista laman aikana. Monilla toimialoilla nuoret saivat pienemmässä määrin töitä laman jälkeen, mutta näin ei käynyt paperitehtailla.149

Vuosien 1933 ja 1934 kuivuus ja paperiteollisuuden energia

Vuosi 1933 oli ollut tavallista kuivempi. Tästä syystä Näsijärven veden pinta oli juoksutettu tavallista alemmaksi vuoden 1934 alkuun mennessä. Maa oli syksyllä routaantuessaan ollut myös harvinaisen kuiva ja talvi vähäluminen, joten sulamisvedet eivät juurikaan nostaneet Näsijärven pintaa. Kun kevät-sateitakaan ei heti tullut, supistivat ylätehtaat (Tampella ja Finlayson) veden-käyttöään vielä huhtikuussa. Kun vuoden 1934 voimakkaat sateet sitten al-koivat, eivät tehtaat kyenneetkään taas hyödyntämään yhtäkkisesti nousevaa vedenpintaa. Näsijärven pinta nousi huhtikuun alun ja kesäkuun lopun väli-senä aikana metrin ja 27 senttiä. Kun sateet vain jatkuivat, nousi Näsijärven vesi heinäkuussa vielä 12 senttiä. Marraskuuhun mennessä Näsijärven vesi oli kohonnut tasan puolitoista metriä alimmasta noteerauksestaan.150

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Paperitehtaiden työntekijämäärä perustuu vuodesta 1933 lähtien arvioon, sillä TAKO:n puuhiomon ja paperitehtaan työntekijöitä ei eritelty teollisuustilastossa vuoden 1932 jälkeen.

Tampereella vuosina 1928–1938 toimineiden paperi- tehtaiden ja puuhiomojen työllisyys

Taulukko 16.

Ryhmä 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938Miehet 534 451 262 253 278 274 256 322 330 311 405 Naiset 362 323 221 215 215 226 205 267 269 268 283 15-18 v/ Miehet 10 11 3 1 1 1 2 1 2 0 415-18 v/ Naiset 2 1 2 1 1 1 2 0 0 1 1Työntekijöitä yhteensä 907 786 487 470 495 502 465 590 601 580 693 Ilman Frenckelliä 533 511 487 470 495 502 465 590 601 580 693 Työntekijöitä paperitehtaissa 313 311 297 289 324 384 382 443 457 438 547Toimihenkilöitä yhteensä 73 72 39 38 35 44 47 56 63 60 68Henkilöstö yhteensä 980 858 526 508 530 546 511 646 664 640 761 Miehet työntekijöistä, % 58,8 57,3 53,7 53,8 56,1 54,6 55,2 54,5 55,0 53,6 58,5 Naiset työntekijöistä, % 39,9 41,1 45,4 45,7 43,5 45,0 44,0 45,3 44,8 46,2 40,8 Toimihenkilöt henkilöstöstä, % 7,5 8,4 7,4 7,5 6,6 8,1 9,1 8,7 9,5 9,4 8,9 Alle 18-vuotiaat työntekijöistä 1,3 1,6 0,9 0,5 0,4 0,3 0,8 0,2 0,2 0,2 0,7

111

Liikakaan vesi ei ollut teollisuuden kannalta hyvä vaihtoehto, sillä vettä jou-duttiin laskemaan padon ohitse. Vaikka kuivuutta pidettiin vuonna 1933 ongelmana Tampellan puuhiokkeen valmistukselle, on vaikea sanoa, kuinka paljon kuivuus tehtaiden toimintaa vaikeutti, sillä tehtaat myivät jo vuoden 1934 loppupuolella energiaa kaupungille. Sen sijaan vuoden 1933 lopulla ja vuoden 1934 alkupuolella kaupunki ei saanut Tampellan ja Finlaysonin voi-malaitoksilta energiaa, vaan päinvastoin Finlaysonin ja Tampellankin koneet kävivät osittain kaupungin höyryvoimalassaan tuottamalla sähköllä. Missään ei kuitenkaan mainita, etteikö kaupungissa olisi ollut sähköä tarpeeksi. Ongel-mana on saattanut olla sen hinta, sillä varsinkin Tampellalle halvalla omasta

Tampereen kattohuopateh-taan tehdasrakennukset

uudistettiin täydellisesti la-mavuosina. Samalla Serla-chiusten omistaman tehtaan

nimi muutettiin muotoon TAKO. Tehtaan suojissa

toimi paperi- ja pahvitehtaat ja puuhiomo. valmistettiin

paperia, pahvia, kartonkia, kattohuopaa ja muita ra-

kennustarvikkeita. Lama-aikaisen kasvun myötä

Tako korvasi Frenckellin lähtöä kaupungista. Kuvas-

sa Takon tehdas uudistu-neena vuonna 1938. Va-lokuvaaja: Eero Troberg.

Kuva: Tampere–Seura.

Vuonna 1928 TAKO:n eri osastot työllistivät 179

työntekijää ja 12 toimihen-kilöä. Työntekijämäärät

putosivat hivenen lama-ai-kana, mutta vaihtelu johtui

tehtaan jatkuvasta kehit-tymisestä. Työntekijöitä oli

1933 yli 200 ja vuonna 1938 jo yli 317. Toimi-

henkilöitä oli 43. Naisten määrä lisääntyi paperi-teollisuudessakin, missä

pakkaaminen ja lajittelu oli naisten työtä. Kun nais-ten osuus työntekijöistä oli 26 % vuonna 1928, oli se

1937 jo 38 %. Vuonna 1938 tapahtuneen puuhio-mon laajennusten yhteydes-sä naisten määrä tehtaalla kyllä nousi, mutta heidän suhteellinen osuutensa pu-

tosi. Miehille kuuluneet konehoitajien paikat olivat

arvostetuimpia ja hyväpalk-kaisimpia. Kuvassa Takon kartonkikone ja sen hoitaja 1930-luvulla: Kuva: Tam-

pere–Seura.

112

voimalaitoksesta saadulla energialla oli varmasti merkityksensä. Vuoden 1934 energiantuotannolle epäedulliset ilmasto-olosuhteet saattoivat vaikeuttaa myös toisen Tammerkoskesta voimansa ottaneen yrityksen, TAKO:n lamas-ta toipumista. Sen sijaan toisaalla Näsijärven rannalla sijainneet Näsijärven pahvitehdas ja Haarlan paperitehdas eivät toimineet vesivoimasta saatavan energian varassa, ja näiden tehtaiden työntekijämäärät jatkoivat nousemistaan vuonna 1934.151

Uusi teollisuus TampereellaTampereen teollisuuden suhteellisesti hitaampi kasvu saattoi johtua kaupun-gin teollisuuden rakenteen vanhanaikaisuudesta. Esimerkiksi Ison-Britannian teollisuuden hidasta kehitystä maailmansotien välisenä aikana on selitetty käsi-teparilla ”old industries” and ”new industries” Kyse oli tällöin vanhanaikaisen metalli-, tekstiili- ja kaivosteollisuuden rakenteellisista ongelmista: huonosta kansainvälisestä kilpailukyvystä sekä uusien modernien teollisuudenhaarojen syntymisestä ja niiden painoarvon kasvusta teollisuuden työllistäjänä.152

Suomen teollisuudenalat olivat Ison Britannian teollisuuden ongelmien kaut-ta katsottuna 90-prosenttisesti vanhanaikaisia mutta Suomen teollisuuden kehityksessä varsin uusia. Tekstiili- ja metalliteollisuuden merkitys oli suu-ri, ja metsäteollisuuden tuotteet myytiin maailmalle paljolti raaka-aineina ja puolivalmisteina. Tampereelle tärkeän tekstiiliteollisuuden asema suhteessa Britannian tekstiiliteollisuuteen oli myös täysin toinen. Siinä missä brittiläinen tekstiiliteollisuus oli jo vuosia joutunut kovan kansainvälisen (omista siirto-maista tulleen) kilpailun kohteeksi, oli suomalainen tekstiiliteollisuus saanut kasvaa ensin Venäjän kauppaa edistäneiden privilegioiden ja sittemmin koti-maisten suojatullien takana.

Kysymys on siis asetettava hieman toisella tavalla: olivatko tekstiili-, nah-ka-, kenkä- ja vaatetusteollisuus tulleet kotimarkkinateollisuutena työllisyys-vaikutustensa suhteen kehityksensä päähän? Oliko kotimaassa ollut kysyntä tyydytetty ja olisiko tuotannon nopeampi kasvu edellyttänyt että edellä mai-nitut kotimarkkinateollisuuden haarat olisivat ryhtyneet laajassa mittakaa-vassa viemään tuotteitaan (Kuten tapahtuikin sitten toisen maailmansodan jälkeen). Mutta toisaalta nopeammin teollisuutta kasvattaneessa Helsingissä suurin kasvu tapahtui samoilla toimialoilla kuin Tampereella eli metalli-, ku-tomo- ja vaatetusteollisuudessa.153

Englantilaista keskustelua niin sanotun uuden teollisuuden noususta ei voi kuitata kuitenkaan tähän, vaan on huomattava, että kaupungissa tapah-tui paljon samankaltaista kehitystä, joka on liitetty keskusteluun ”uudesta ja vanhasta teollisuudesta”. Sidney Pollard näkee uuden teollisuuden pohjana olleen sähköteollisuuden läpimurron. Englannissa sähköntuotannossa ta-pahtunut kehitys vapautti maan teollisuuden sidoksistaan hiilikenttiin. Tämä ohjasi teollisuuden uudelleen sijoittumista maan laajuisesti. Näinhän tapahtui Suomessa ja Tampereellakin kaupungin mittakaavassa.

113

Kun suora sidos vesivoimaan höllentyi, syntyi mahdollisuuksia uusien merkittävien teollisuuslaitosten perustamiseen muuallekin kuin kosken ran-taan. Tämähän oli Tampereella alkanut jo vuosisadan vaihteessa kutomote-ollisuudenkin osalta (Klingendahl ja koko Trikooteollisuus), ja metalliteolli-suudessa (Sommers, Waldens & Af Hellström eli myöhempi Kone ja Terä ja Lokomo). Sijainnissa tapahtuneiden muutosten lisäksi tekniikka, jolla ve-sivoima muuttui sähkövoimaksi kehittyi merkittävästi. Tämä kehitys tuotiin 1930-luvulla kahdella tavalla myös Tampereelle. Ensinnäkin Tammerkoskeen rakennettiin lama-aikana osittain varatöinä kaksi voimalaitosta entisten Fin-laysonin ja Tampellan omien laitosten lisäksi. Toiseksi sähkölinjojen avulla sähköä voitiin tuoda muualta: ensiksi sitä tuotiin Nokialta ja sittemmin vuo-desta 1938 myös valtakunnan verkosta Imatran Voiman verkkoa myöten. Sähkön yleistyminen loi alalle työpaikkoja varsinaiseen sähköntuotantoon sekä sähköverkkojen rakentamiseen että ylläpitoon. Sähkökäyttöisten ja mui-den mekaanisten kulutustavaroiden rakentamisen myötä syntyi markkinoita korjaamo- ja huoltotoiminnalle. Tampereelle ei kuitenkaan syntynyt työlli-syysvaikutuksiltaan merkittävää sähkökone ja –kojeteollisuutta ennen toista maailmansotaa.

Kaupungin muuhun teollisuuteen verrattuna varsin olematon kemiante-ollisuus laajeni merkittävästi 1930-luvulla, vaikkei mikään merkittävä teollis-taja ollutkaan vielä ennen toista maailmansotaa. Koko lama-ajan kaupungissa laajensi toimintaansa Sarvis Oy, joka oli yksi maan suurimmista sarveistuot-teiden jalostajista. Kumitavarat olivat eräs uusi laajeneva kulutustavarateolli-suuden ala, ja Tampereella sitä edusti kalosseja, kumikorkoja ja kumisaappaita valmistanut Kumiteollisuus Oy. Hatanpään teollisuusalueella sijainnut tehdas muodosti yhdessä Nokian Kumitehtaan kanssa varsin mittavan kumiteolli-suuden keskuksen154 Tampereen ympäristöön.

Tampereella alkoi jo 1930-luvulla laajentua kulutustavarateollisuuteen suuntautunut metalliteollisuus. Kone ja Terä tuli 1930-luvulla tunnetuksi pol-kupyörätehtaana ja Arvi A. Ahlqvistin konepajalla kehiteltiin 1920- ja 1930-luvuilla muun muassa suurten yksiköiden käyttöön suunniteltuja pesukonei-ta. Alemmasta elintasosta johtuen täällä rakennettiin vain polkupyöriä eikä autoja kuten Brittein saarilla.155 Niin ikään ”uuden teollisuuden” ituna on pidettävä Valtion puolustuslaitoksen tarpeisiin lentokoneita valmistaneen ja kehittäneen Valtion Lentokonetehtaan siirtymistä kaupunkiin vuonna 1936. On muistettava, että uuden ja vanhan raja on myös monella tavalla häilyvä. On makuasia, pitääkö kaupungissa toimineita veturitehtaita uutena vai vanha-na teollisuutena, sillä aivan kuten Valtion Lentokonetehtaankin tapauksessa, niiden piirissä syntyi jatkuvasti innovaatioita, jotka merkitsivät ajan kuluessa vanhan muuttumista uudeksi.156

Kemian teollisuus oli niin sanottua uutta teollisuutta. Tamperelainen ke-mianteollisuus oli lähinnä kotimarkkinoita tukevaa teollisuutta. Vuonna 1919 toimintansa aloittanut Kiilto Oy valmisti lähinnä liimoja. Sarvis Oy aloitti ”keinotekoisten sarviesineiden” valmistuksen maitoa raaka-aineenaan käyttä-

114

en tammikuussa 1922. Sarviesineillä tarkoitettiin nappeja ja kampoja. Vuonna 1926 perustetun OTK:n Tampereen tulitikkutehtaan työllistävä vaikutus ke-mian alalla oli merkittävä. Tampereella toimi Tampereen saippuatehdas, joka valmisti saippuaa ja lisäksi erillisessä kynttilätehtaassa kynttilöitä. Muita kemi-anteollisuuden alalla toimineita tuotantolaitoksia olivat paperinjalostamisen lisäksi kynttilöitä valmistanut Oy Teknika Ab, Pispalassa toiminut ja jo vuon-na 1883 perustettu Tampereen luujauhotehdas, muun muassa päänsärkyyn tarkoitettua Hota-pulveria valmistanut vuonna 1907 perustettu lääketehdas Star ja kenkäplankkeja ja rasvoja valmistanut Oy Kenkätarvike, ”teknokemi-allinen tehdas”.157

Alan työllisyyskehitys tukee käsitystä uuden teollisuuden roolista moder-nin yhteiskunnan rakentajana, sillä työllisyys säilyi koko lama-ajan suurin piir-tein vuoden 1928 tasolla. Jos verrataan vuotta 1929 alan huonoimman työlli-syyden hetkiin vuonna 1931, huomataan työpaikkojen määrän jonkin verran laskeneen. Vuosina 1932 ja 1933 työpaikkoja oli jo liki saman verran kuin vuonna 1929 ja vuonna 1934 työntekijöitä työskenteli alalla jo olennaisesti enemmän. Toimialalla tuona vuonna tapahtunut työpaikkojen lisääntyminen johtui kuitenkin melkein yksinään siitä, että Hatanpäällä toiminut Sarvis Oy enemmän kuin kaksinkertaisti työvoimansa määrän. Sarvis osakeyhtiönkin takaa nousee esiin kenkäteollisuuden vaiheista tuttu hahmo, Emil Aaltonen.

Muista teollisuuden toimialoista poiketen nuorten osuus kemian teol-lisuudessa kasvoi, ja erityisesti Sarviksen nopean kasvun aikana tehtaalle palkattiin nuoria naisia. Tampereen tekstiiliteollisuuden nopean työvoiman kasvun samanaikaisuudesta johtuen rekrytointi ei välttämättä kohdistunut

Taulukko 17.

Työllisyys Kemian teollisuudessa Tampereella vuosina 1928–1938

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Kemian teollisuus 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Miehet 75 84 74 70 82 86 100 126 137 158 167

Naiset 136 162 151 141 149 147 212 255 267 281 284

15-18 v/ M 7 7 6 5 4 3 9 12 12 12 12

15-18 v/ N 7 5 2 4 12 21 34 28 22 14 9

Insinöörit, piirtäjät ja työnjoht./M 16 17 24 23 24 18 18 19 19 18 22

Insinöörit, piirtäjät ja työnjoht./N 5 3 4 3 2 2 3 4 5 5 4

Konttoristit/ M 9 8 10 13 11 12 11 10 10 14 13

Konttoristit/ N 13 14 18 12 12 17 22 24 26 28 29

Työntekijöitä yhteensä 225 258 232 220 247 256 355 420 438 465 471

Toimihenkilöitä yhteensä 43 42 57 51 49 49 54 57 60 65 68

Henkilöstö yhteensä 268 300 289 271 296 305 409 477 498 530 539

Miehet työntekijöistä, % 33 33 32 32 33 33 28 30 31 34 35

Naiset työntekijöistä, % 60 63 65 64 60 58 60 61 61 61 60

Toimihenkilöt henkilöstöstä % 16 14 20 19 17 16 14 12 12 12 13

Alle 18-vuotiaat työntekijöistä, % 6 5 3 4 6 9 12 9 8 6 4

115

nuoriin naisiin harkitusti, vaan yksinkertaisesti siksi, että muuta työvoimaa ei välttämättä ollut tarjolla. Tätä johtopäätöstä tukisi se, että nuorten osuus vähentyi 1930-luvun loppua kohden. Mielenkiintoinen piirre oli sekin, että kun työntekijöiden työllisyys hiukan lama-aikana vähentyi, lisättiin toimihen-kilöiden määrää samanaikaisesti. Tämä saattaa viitata tuotekehitystyön voi-mistamiseen. Toimihenkilöiden osuus henkilöstöstä oli suuri erityisesti lama-aikana, jolloin liki viidennes kemian teollisuuden palveluksessa olleista kuului toimihenkilöihin.158

Kaseinista nappeja ja kam-poja valmistanut Sarvis

Oy edusti Tampereella ns. “uutta teollisuutta”. Teh-

taan toiminta laajentui koko ajan. Vuonna 1928

näissä tiloissa työskenteli 53 työntekijää ja 7 toimi-henkilöä. Vuonna 1931 työntekijöiden määrä pu-

tosi, mutta tehtaan laajen-nuksen valmistuttua työvoi-maa palkattiin lisää. Kuva

on otettu 1920-luvulla. Kuva: Tampere–Seura.

Kuvassa etualalla oleva Sarvis Oy:n uusi siipi jät-ti valmistuessaan vuonna

1933 vanhan rakennuksen konkreettisesti varjoonsa.

Sarvis Oy:n työntekijämää-rää lisättiin uuden siiven

myötä. Vuonna 1934 työn-tekijöitä oli jo 182 ja toi-

mihenkilöitä 12. Tehdasta laajennettiin edelleen 1938. Tällöin työntekijöitä oli jo

220 ja toimihenkilöitä 16. Kuva: Tampere–Seura

116

Teollisuuden rakennemuutosAutonomian vuosina ja erityisesti aikakauden lopulla, ensimmäisen maail-mansodan aikana, tamperelainen tehdasteollisuus eli vahvasti Venäjän mark-kinoiden kysynnän varassa. Toki teollisuustuotteita myytiin jatkuvasti yhä enemmän myös kotimarkkinoille. Joka tapauksessa vuosina 1917–1918 ta-pahtuneet Venäjän vallankumoukset lopettivat suomalaisten tuotteiden vien-nin Neuvosto-Venäjälle lähes kokonaan.

Viennin tyrehtyminen ei aiheuttanut kuitenkaan suurta ongelmaa. Kysyn-tää alkoi löytyä kotimaastakin, sillä itsenäistynyt ja vaurastuva maa tarvitsi jatkuvasti muun muassa uusia metalliteollisuuden tuotteita. Ihmiset alkoivat enenevässä määrin pukeutua tehdasvalmisteisiin vaatteisiin ja kenkiin. Tieten-kin ommeltiin myös kotona, mutta vaatteet syntyivät pääasiassa kotimaassa valmistetuista kankaista. Kotimaiset nahkatehtaat valmistivat raaka-aineen tamperelaisillekin kenkätehtaille. Koska tamperelainen teollisuus oli 85-prosenttisesti kotimarkkinateollisuutta, vaikuttivat ihmisten kulutuskyvyssä tapahtuneet muutokset välittömästi tehtaiden tuotteiden kysyntään, ja pian myös kuluttajien työtilanteeseen.

Yli puolet tehtaiden työväestöstä toimi tekstiili ja vaatetusteollisuuden palveluksessa. Laman aikana tekstiili- ja vaatetusteollisuuden osuus vain ko-rostui. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus oli ennen kaikkea suurteollisuutta, sillä suurin osa alalla työskennelleistä teki töitä 6–7 suurimmassa tehtaassa. Seu-raavaksi suurimmat toimialat olivat metalliteollisuus, kenkäteollisuus ja puu- ja paperiteollisuus.

Vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan teollisuusammateissa toimi run-saat 16 000 tamperelaista.159 Tämä tieto vahvistuu teollisuustilaston kautta, jonka mukaan näin olikin vuosina 1928–1929. Vuonna 1930 osa heistä oli jäänyt työttömiksi. Vuonna 1932 teollisuustyöpaikoilla työskenteli keskimää-rin 12 500 työntekijää, ja heistäkin osa vain vajaan työviikon.160 Tekstiiliteol-lisuuden kääntyminen hiljalleen kasvuun veti koko kaupungin teollisuuden jälleen nousu-uralle. (Kuvio 5.)

Nopeimmin lamaan reagoivat ulkomaankauppaan ja välittömästi kan-sainvälisiin markkinoihin sidoksissa olleet puu- ja paperiteollisuus. Frenck-ellin paperitehtaan toiminnan lopettaminen Tampereella heijasteli osittain

Taulukko 18.

Lähteet: SVT Tilastollisia tiedonantoja 63.

Teollisuuden ja käsityön työntekijät Tampereella 1920, 1930 ja 1940, väestönlaskennan mukaan

Vuosi Työntekijöitä Osuus ammatissa toimivasta väestöstä, %

1920 14 248 55,8 1930 16 023 54,8 1940 25 625 53,5

117

lama-ajan asettamia vaatimuksia alan teollisuudelle koko maan mittakaa-vassa. Vanhentunut tehdas siirrettiin Poriin ja Frenckellin siirto merkitsi toimialan työllisyyden laskua. Työllisyys alalla laski vuoteen 1932 men-nessä 57 prosenttiin vuoden 1928 lukemista. Toimialalla toimeen työvoi-man määrän lasku johtui kuitenkin lähinnä Frenckellin tehtaan toiminnan loppumisesta, sillä Tampereen alueella toimineet muut paperitehtaat eivät vähentäneet juurikaan työvoimansa määrää. Jonkin verran irtisanomisia tapahtui, sillä työnantajalla oli mahdollisuus vaihtaa työntekijäkuntaansa sopivammaksi.161

Seuraavaksi nopeimmin reagoi rakennusteollisuuteen sidoksissa oleva kivi- ja tiiliteollisuuden haara. Vuonna 1932 alalla oli vain alle puolet vuo-den 1928 työpaikoista. Sen verran lama ehti kirpaista rakennustöitä ja edellä mainittuja vientisektoreita, että kysyntä kaupungissa alkoi hiipua, ja elintarvi-keteollisuuden, muun muassa makkaratehtaiden, myynnit alkoivat pudota jo vuoden 1929 aikana.162

Kotimarkkinateollisuuden vuosittaisissa keskiarvoluvuissa laman vaiku-tukset näkyivät selvästi vasta vuonna 1930. Työllisyys putosi metalliteolli-suudessa heikoimmillaan 34 prosenttia ja kenkäteollisuudessa 27 prosenttia vuoden 1928 lukemista. Tekstiili- ja vaatetustehtaissa kävi vuonna 1932 liki 20 prosenttia vähemmän työntekijöitä kuin vuonna 1928. Sen sijaan nahka- ja kumiteollisuuden sekä kemian teollisuuden163 kasvu oli nopeaa. Nahka- ja kumiteollisuus sekä Kemian teollisuus olivat kuitenkin työllisyysvaikutusten-

Kuvio 5.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

0

2 500

5 000

7 500

10 000

12 500

15 000

17 500

20 000

1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Kemian-, graafinen ja voimateollisuus

Elintarviketeollisuus

Kivi- savi- ja tiiliteollisuus

Puu- ja paperiteollisuus

Nahka- ja kumiteollisuus

Kenkäteollisuus

Metalliteollisuus

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus

Työllisyys Tampereen ja läntisen liitosalueen teollisuudessa 1928–1938

118

Taulukko 19.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Työllisyys toimialoittain Tampereen ja läntisen liitosalueen teollisuudessa vuosina 1928–1938, %

Taulukko 20.Työllisyysindeksi Tampereen ja läntisen liitosalueen

teollisuudessa vuosina 1928–1938, 1928=100

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Vuos

i

Tek

stiil

i- ja

va

atet

uste

ollis

uus

Met

allit

eolli

suus

Ken

käte

ollis

uus

Nah

ka-

ja

kum

iteo

llisu

us

Puu-

ja

pape

rite

ollis

uus

Kiv

i- sa

vi-

ja

tiili

teol

lisuu

s

Elin

tarv

ike-

teol

lisuu

s

Kem

ian-

, gra

afin

en

ja v

oim

ateo

llisu

us

Yhte

ensä

1928 51,2 14,2 13,0 2,0 10,1 1,8 3,3 4,3 100

1929 52,1 14,5 12,8 2,1 9,2 1,7 3,2 4,4 100

1930 51,0 14,4 13,9 3,0 8,0 1,6 3,1 4,9 100

1931 53,7 12,8 13,1 3,5 7,5 1,0 3,1 5,2 100

1932 53,3 12,1 12,8 4,5 7,5 1,1 3,1 5,6 100

1933 53,8 12,8 11,9 4,4 7,2 1,3 3,1 5,3 100

1934 56,6 12,6 10,6 4,3 6,5 1,2 2,9 5,3 100

1935 56,3 13,1 11,2 3,9 7,3 1,2 2,5 4,4 100

1936 54,9 15,0 10,7 3,8 7,4 1,2 2,7 4,4 100

1937 55,1 15,3 11,2 3,6 6,9 1,2 2,7 4,1 100

1938 54,1 15,6 11,5 3,7 7,3 1,3 2,6 4,0 100

Vuos

i

Tek

stiil

i- ja

va

atet

uste

ollis

uus

Met

allit

eolli

suus

Ken

käte

ollis

uus

Nah

ka-

ja

kum

iteo

llisu

us

Puu-

ja

pape

rite

ollis

uus

Kiv

i- sa

vi-

ja

tiili

teol

lisuu

s

Elin

tarv

ike-

teol

lisuu

s

Kem

ian-

, gra

afin

en

ja v

oim

ateo

llisu

us

Yhte

ensä

1928 100 100 100 100 100 100 100 100 100

1929 101,0 101,8 98,0 103,0 90,4 91,8 94,7 101,3 99,3

1930 86,4 87,9 92,9 125,8 69,1 79,0 81,7 98,7 86,8

1931 84,9 73,2 81,6 139,8 60,2 44,7 75,3 98,6 81,0

1932 80,2 65,9 75,6 170,6 57,5 45,2 71,1 100,9 77,1

1933 83,5 71,8 73,0 173,6 57,1 57,3 74,2 99,1 79,6

1934 102,1 82,1 75,4 193,3 59,6 63,0 81,1 113,3 92,4

1935 113,4 95,4 89,2 197,7 74,5 68,0 79,3 106,4 103,2

1936 112,8 111,0 86,4 195,8 77,1 70,6 85,0 108,5 105,3

1937 126,4 126,8 100,9 205,4 80,8 77,5 95,3 111,3 117,6

1938 130,9 136,0 109,2 227,4 89,2 88,2 97,6 114,8 124,0

119

sa suhteen niin pieniä toimialoja, että niiden vaikutus jäi nopeasta kasvusta huolimatta kokonaistyöllisyyden suhteen pieneksi.

Ne toimialat, jotka reagoivat lamaan nopeimmin, elpyivät myös hitaim-min. Frenckell ei palannut, eikä rakentaminen 1930-luvun lopulla palannut volyymiltaan samalle tasolle kuin mitä se oli ollut 1920-luvun nousukauden vuosina.

Sen sijaan suuret kotimarkkinateollisuuden toimialat, kuten tekstiili- ja metalliteollisuus kasvoivat 1930-luvun lopulla entisestään. Tamperelainen, tehtaan työläinenkin, saattoi 1930-luvulla ajaa Kone ja Terän valmistamalla polkupyörällä töihin. Hänen vaatteensa oli ommeltu Tampereen pukuteh-taalla, joka saattoi käyttää materiaalinaan tamperelaisten tekstiilitehtaiden kankaita. Hän ravitsi itsensä Lidmanin, Voiman, Tuotannon ja Lahdelman leipomoissa leivotuilla leivillä ja Wigrenin ja Johanssonin makkaratehtaissa jalostetuilla makkaroilla. Matkustaessaan linja-autolla, hän nousi yleensä ”on-nikkaan”, jonka kori oli rakennettu Tampereella. Ja suunnatessaan pidemmäl-le, junanvaunujen eteen valjastettiin Lokomon tai Tampellan konepajan val-mistama veturi. Henkisen itsetunnon säilyttäminen oli varmasti helpompaa, kun näki ja koki kättensä työn joka päivä.

Tampere ja muut kaupungit

Työläisten osuus työvoimasta oli Tampereella suurempi kuin maan muissa kaupungeissa. Kansalaissodan jälkeen teollisuus kasvoi Tampereella voimak-kaasti. Vuonna 1920 teollisuus maksoi teollisuustilaston mukaan palkkaa

Tamperelainen suurteolli-suus selviytyi lamasta hyvin.

Tampereella ei ollut enää olemassa monien pienempi-en teollisuuspaikkakuntien

kaltaista patriarkaalista järjestelmää. Tampereella oli riittävä työvoiman tar-

jonta, jolloin työnantajien ei tarvinnut ponnistella työn-tekijöiden paikkakunnal-

la pitämiseksi. Työnantajia kiinnosti etupäässä talou-

dellinen voitto ja osakkaille jaettavat osingot. Kuva on otettu 1930-luvun alku-

puolella. Kuva: Tampere–Seura.

120

keskimäärin 12 200 työntekijälle ja 971 toimihenkilöä (muun henkilökunnan edustajat). Vuonna 1927 vastaavat luvut olivat 14 661 työntekijää ja 1139.164 On syytä huomata, että Tampereen teollisuuden kehitys näyttää dynaamiselta erikseen tarkasteltuna. Kuva kuitenkin muuttuu kun vertailukohteeksi ote-taan muut suuret kaupungit (Ks. Kuviot 6 ja 7).

Kuvio 6 vahvistaa kuvaa Tampereesta teollisuuskaupunkina. Väestö-määrältään neljä kertaa suuremmassa Helsingissä ei ole paljoakaan enem-pää teollisuutta. Viipurissa ja Turussa oli yhteenlaskettunakin vähemmän. Tampereen teollistumisen pitkä historia näkyi kuitenkin siinä, että teolli-suuden suuresta osuudesta huolimatta työllisyyden kehitys oli kaupungissa Helsinkiä hitaampaa jo 1920-luvun nousukauden aikana. Laman pohja löy-tyi ainakin teollisuuden osalta Tammerkosken rannoilla myös syvemmältä kuin Helsingissä. Kaupungin teollisuuden työllisyyttä ei vaivannut myös-kään kausivaihtelu, kuten esimerkiksi Viipurissa tai monilla muilla suoma-laisilla teollisuuspaikkakunnilla, joilla metsäteollisuus aiheutti merkittävää kausivaihtelua kokonaistyöllisyydessä.

Suurissa kaupungeissa toimineiden teollisuuslaitosten työllisyys putosi vuosien 1929–1930 aikana nopeasti. Vuoden 1931 aikana uusien irtisano-misten määrä vähentyi. Pohja saavutettiin sekä Helsingissä että Tampereella vuoden 1932 ensimmäisellä neljänneksellä. Tampereella pohjalla pysyttiin kesään 1933 saakka, jonka jälkeen teollisuuden työllisyys kasvoi nope-asti vuoden 1934 aikana. Vuoden 1928 keskimääräinen taso saavutettiin vuoden 1935 alussa. Merkittävää laman pitkäkestoisuuden näkökulmasta Tampereella oli se, että työllisyyden kasvu liki pysähtyi vuosiksi 1935–1936 paikoilleen. Samanaikaisesti teollisuuden työllisyys kasvoi Turussa ja Hel-singissä nopeammin.

Vertailun kautta (Kuvio 7) huomataan myös se, että vaikka Tampereella toimineen teollisuuden rakenne monipuolistui 1920- ja 1930-luvuilla muu muassa kemianteollisuuden kasvun myötä, ei pahimman laman jälkeen tapahtunut kasvu ollut kuitenkaan niin suurta, että Tampereen teollisuu-den kasvuvauhti olisi pysynyt samalla tasolla kuin Helsingissä tai Turussa. 1930-luvun puolivälin jälkeen Tampereen teollisuus oli edelleen suurim-maksi osaksi samaa kotimarkkinateollisuutta kuin ennen lamaa. Tekstiili-, valmisvaate- ja kenkäteollisuuden myynnin kasvu oli lähinnä riippuvaista ennen kaikkea kotimaisen kulutuksen kasvusta. Tehtaiden tilauskannan ja työllisyyden elpymistä nopeutti kulutustavaroiden tuonnin vähentyminen laman aikana merkittävästi.

Tuottavuuden kasvu

Uudet innovaatiot ja konekannan modernisointi lisäsi tuottavuutta. Uudet koneet vaativat osaavampaa työvoimaa, mikä taas lisäsi työvoiman koulutustasoa. Tuotta-vuuden kasvu suomalaisessa teollisuudessa oli nopeinta sotien välisenä aikana.165

Nopeimmin kasvoi vientiteollisuuden – erityisesti paperiteollisuuden – tuottavuus. Teollisuuden keskimääräinen tuottavuus kasvoi tasaisesti la-

121

Kuvio 6.

Lähteet: SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1926-1938.

Kuvio 7.

Lähteet: SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1926-1938. Luvut vuosineljänneksittäin (vuoden 1928 keskiarvo on

R2 = 0,572

R2 = 0,3263

R2 = 0,4003

R2 = 0,2039

0

5000

10000

15000

20000

25000

30000

35000

I/192

6

III/1

926

I/192

7

III/1

927

I/192

8

III/1

928

I/192

9

III/1

929

I/193

0

III/1

930

I/193

1

III/1

931

I/193

2

III/1

932

I/193

3

III/1

933

I/193

4

III/1

934

I/193

5

III/1

935

I/193

6

III/1

936

I/193

7

III/1

937

I/193

8

III/1

938

Teo

llisu

usty

önte

kijö

iden

mää

rä

Helsinki

Tampere

Turku

Viipuri ja sen maalaiskunta

60,0

80,0

100,0

120,0

140,0

160,0

180,0

I/192

6

IV/1

92

III/1

927

II/19

28

I/192

9

IV/1

92

III/1

930

II/19

31

I/193

2

IV/1

93

III/1

933

II/19

34

I/193

5

IV/1

93

III/1

936

II/19

37

I/193

8

IV/1

93Tampere

Turku

Helsinki

Viipuri

Teollisuustyöpaikkojen määrät neljännesvuosittain ja niiden trendit neljässä suurimmassa kaupungissa vuosina 1926–1938

Teollisuuden työllisyyden kehitys neljässä suurimmassa kaupungissa 1926–1938,

122

masta huolimatta. Teollisuuden keskimääräisen alapuolelle sijoittui niin sa-notut kotimarkkinateollisuuteen kuuluvat tuotannonalat. Erityisen huonosti toimintaansa tehostivat Tampereelle tärkeät tekstiili- ja metalliteollisuus. Me-talli- ja tekstiilitehtaissa tuottavuuden kasvu jäi alemmaksi kuin muilla koti-markkinoille tuotteitansa suunnanneilla aloilla. (Kuvio 8).166 Vaikka kyse on koko maan luvuista, oli Tampereen osuus tekstiili- ja vaatetustehtaiden työ-voimasta niin merkittävä, että kyseiset luvut kertovat suureksi osaksi Tampe-reen kehityksestä.

Tamperelainen teollisuus oli pohjimmiltaan iäkästä. Suurten metalli- ja tekstiilitehtaiden konekannasta osa oli vanhaa. Vaikka tehtaiden toimintaa laajennettiin ja uusia koneita hankittiin jo pahimmankin laman aikana ja eri-tyisesti vuosina 1933–1936, ei tilanne muuttunut kokonaisuudessaan erityisen nopeasti. Nousukauden alussa tuotannon kasvu tehtiin Tampereen tehtaissa lähinnä työntekijöitä palkkaamalla ja työtunteja lisäämällä. Teollisuuden käy-tössä olevia hevosvoimia oli vuonna 1934 suurin piirtein saman verran kuin oli edellisenä huippuvuotena 1927. Kun verrataan Tampereella työntekijää kohden käytettyjen hevosvoimien määrää koko maan vastaavaan, käy selville, että muualla tehtaissa oli keskimääräisesti uudempia koneita kuin Tampereel-la (Kuvio 9).167 Toki poikkeuksiakin löytyi: sotien välisenä aikana nopeasti työvoimaansa ja tuotantoaan lisännyt Suomen Trikoo hankki jatkuvasti uusia koneita. Toimintaansa uudistivat voimakkaasti myös Verkatehdas ja Klingen-dahl.

Paperiteollisuuden tuotta-vuus kasvoi nopeimmin 1930-luvun laman aika-na. Ala ei suuremmalti kärsinyt myöskään työttö-myydestä. Hyvä esimerkki toimialan eteenpäinmenosta on Tampereella sijainnut TAKO:n paperitehdas, jonka tuotantolaitokset laajenivat laman aikana. Vasemmalla etualalla Lil-jeroosin kutomo. Valoku-va on otettu 1930-luvun lopulla Ratinanniemestä, jolloin tehdaskompleksi al-kaa olla valmis. Etualalla jo vuonna 1937 valmistu-nut alavoimala. Kuva: Tampere-Seura.

123

Kuvio 8.

Lähde: Niitamo, Olavi, Tuottavuuden kehitys Suomen teollisuudessa vuosina 1925-1952, Helsinki 1958, liite 62.

Lähteet: Teollisuustilasto SVT XVIII A, 1925-1939; Tampereen tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 90.

Kuvio 9.

0

50

100

150

200

250

300

1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Koko teollisuus

Paperiteollisuus

Kotimarkkinateollisuus

Metalliteollisuus

Kutoma- ja vaatetustavarateollisuus

0,0

1,0

2,0

3,0

4,0

5,0

6,0

1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Tampere

Koko maa

Teollisuuden tuottavuus (tuotannon määrä/työtunti) eri toimialoilla Suomessa vuosina 1925–1939, 1925=100

Hevosvoimia työntekijää kohden, välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima vuosina 1925–1938

124

Teollisuusyritysten keskimääräinen koko kasvoi

Yksi selitys Tampereen teollisuuden hitaammalle työllisyyskasvulle laman jälkeen, oli yrityskoon kasvussa. Tampere tunnettiin nimenomaan suurten yritysten kaupunkina. Laman jälkeen kaupungissa toimineet yritykset olivat entistäkin suurempia. Uusia yrityksiä ei enää laman jälkeen perustettu sa-massa määrin kuin ennen lamaa. Kun työntekijöiden määrä kuitenkin nou-si, merkitsi se yritysten keskikoon kasvamista: suurista teollisuudenaloista erityisesti kenkä– ja trikooteollisuudessa tapahtui voimakasta keskittymistä. Kuvioista 10. ja 11. näkyy hyvin laman aikana yritysten koossa tapahtunut muutos.

Vuosina 1926–1928 Tampereella toimivien yritysten määrä kasvoi keski-määrin 9–10 yrityksellä vuodessa. Sen sijaan vuosina 1929–1933 kaupungista katosi 81 yritystä, mutta kun tilalle perustettiin 41 uutta, vähentyi yrityskanta kaupungissa vain neljälläkymmenellä. Kaupungin yrityskanta vähentyi lama-aikana keskimäärin kahdeksalla. Todellinen musta vuosi oli 1931, jolloin kau-pungissa aloitti vain kahdeksan uutta ja lopetti kokonaista 29 teollisuusyri-tystä. Konkurssiaalto alkoi vuonna 1929, jolloin viisi teollisuusyritystä haki itseään konkurssiin. Vuonna 1930 hakijoita oli 12 ja vuonna 1932 14. Eniten konkurssiin hakeneita yrityksiä oli vaate–, kenkä– ja kirjapainoteollisuuden aloilla.168

Suurin osa aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä oli varsin pieniä, mutta joitakin keskisuuria ja koko maan mittakaavassa suuriakin yrityksiä mahtui mukaan. Hyppösen kenkätehdas lopetti toimintansa vuonna 1928, Frenckel-lin paperitehdas ja puuhiomo siirtyivät Poriin vuonna 1929, Kauppiaiden pu-kutehdas ja Heikkilä & Kestilä Oy fuusioituivat vuonna 1931. Uusien suur-ten yritysten joukkoon voidaan lukea vuonna 1928 Hyppösen kenkätehtaan toiminnan loputtua samoissa tiloissa toimintansa aloittanut Kumiteollisuus Oy ja vuonna 1936 Santahaminasta ja Suomenlinnasta Tampereelle siirtynyt Valtion Lentokonetehdas Oy.169

Tamperelaiset yritykset olivat työntekijämääriltään suurempia kuin maassa yleensä. Finlayson, Tampella ja Suomen Trikoo olivat maamme kahdentois-ta suurimman työpaikan joukossa vuonna 1938.170 Kuvio 11. kertoo erittäin hyvin sen, että laman pohjan jälkeen teollisuuden työllisyyden kasvu perustui suurten yritysten laajenemiseen. Yritysten keskimääräinen koko työntekijä-määrissä mitattuna suureni Tampereella laman aikanakin. Suuret yritykset selvisivät lamasta keskimääräistä paremmin. Pienet yritykset lopettivat use-ammin toimintansa kuin suuret.

Keskimääräisen koon suureneminen johtui suurelta osin lamasta, joka ai-heutti huonommin kannattavien yritysten toiminnan katkeamisen. Toisaalta se pakotti yrityksiä fuusioihin, kuten tapahtui valmisvaatteiden valmistussek-torilla ja trikooteollisuudessa. Fuusioiden kautta keskimääräinen yrityskoko nousi. Kilpailu oli kovaa, ja tätä taustaa vasten on nähtävä Finlaysonin ja Fors-

125

Lähteet: Tampereen piirin ammattientarkastajan vuosikertomukset 1926-1938, liitteet 1-2; Hämeen maakunta-arkisto (HMA). Ammat-tientarkastajien tilastossa ovat mukana myös teollisuustilastoon kuulumattomat alle 5 työntekijää työllistäneet yritykset Osa tilastoiduista yrityksistä oli olemassa olevien yritysten tuotantohaaroja, jotka oli tilastoitu itsenäisiksi yrityksiksi. Esimerkiksi vuonna 1938 kaupunkiin pe-rustettiin ammattientarkastajien kertomuksen mukaan Kone ja Terä Oy:n polkupyörätehdas. Todellisuudessa Kone ja Terä oli valmistanut polkupyöriä jo vuosia. Tuotanto oli kasvanut vain niin laajaksi, että ammattientarkastajat näkivät polkupyöränvalmistuksen yhtiön muusta toiminnasta erillisenä toimintana. Päinvastainen esimerkki oli K. F. Dunderbergin naulatehtaan lopettaminen vuonna 1930. Naulatehtaan lopettamisesta huolimatta K. F. Dunderbergin konepaja jatkoi toimintaansa.

Kuvio 10.

Kuvio 11.

Lähteet: SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1919-1940.

-10

-8

-6

-4

-2

0

2

4

6

8

10

12

1926-1928 1929-1933 1934-1938

R2 = 0,726

R2 = 0,396

0,0

10,0

20,0

30,0

40,0

50,0

60,0

70,0

80,0

90,0

100,0

1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940

Työn

teki

jöitä

kes

kim

äärin

/yrit

ystä

koh

den

Tampereella

Koko maassa

Trendi Tampereella

Trendi koko maassa

Teollisuusyritysten työntekijöiden keskimääräinen luku Tampereella ja koko maassa teollisuustilaston mukaan 1919–1940

Yritysten määrän vaihtelu Tampereella vuosina 1926–1938, lopettaneiden ja aloittaneiden yritysten välinen erotus keskimäärin vuotta kohti

126

Suomen Trikoon kuvastot olivat laadukkaita. Ne tarjosivat pu-keutumisohjeiden lisäksi myös vi-suaalisen käsityksen siitä, miltä aikakauden muodikkaan nai-sen olisi tullut näyttää. Tampere-laisilla tehtaissa työskennelleillä naisilla, näiden tuotteiden val-mistajilla, ei aina, eikä varsin-kaan lama-aikana tahtonut ra-hat riittää uusimpiin malleihin. Vasemmalla vuoden 1932 mal-liston kansi. Oikealla syyskau-den 1934 kansi. Aukeaman molemmat kuvat HYK:n pien-painatekokoelmasta.

127

128

san puuvillatehtaan yhteistoiminnan alkaminen Finlayson–Forssa nimellä ja Lapinniemen puuvillatehtaan fuusioituminen Tampellaan vuonna 1934.171

Suurten aseman säilymistä edesauttoi osaltaan laman aikana ja sen vaikutuksesta osittain lisääntynyt valmistajien yhteistyö monilla toimi-aloilla. Lama johti osaltaan eri aloilla valmistajien väliseen yhteistyöhön raaka-aineen tuottajien, myyntimarkkinoiden172 ja poliittisten päättäjien suuntaan.173 Sopimukset markkinaosuuksien jakamisesta tehtiin yleensä suurimpien yritysten ehdoilla, eikä pienempiä välttämättä pyydetty edes neuvottelupöytiin.

Yritysten keskimääräisen koon kasvaminen lisäsi tuottavuutta. Tuotta-vuuden kasvun voidaan nähdä vähentäneen työpaikkoja kahta väylää pitkin. Suurten työpaikkojen tuottavuuden lisääminen johti lisätyövoimantarpeen vähentymiseen. Samalla suurten työpaikkojen kilpailuetu pienempiin kasvoi. Työvoimaa suhteellisesti enemmän käyttäneet pienet yritykset eivät pärjänneet markkinoilla, vaan joutuivat lopettamaan toimintansa. Näin suurille tehtailla vapautui enemmän markkinoita, jotka ne kykenivät hoitamaan pienemmällä työvoiman lisäämisellä kuin mitä oli toimintansa lopettaneesta pienemmästä yrityksestä juuri vapautunut.

Teollisuuden selviytyminen

Suuret tamperelaiset tuotantolaitokset selvisivät lamasta varsin hyvin. Kaikki tekstiilitehtaat pystyivät tekemään kirjanpidoissaan poistoja ja laajentamaan tuotantolaitoksiaan laman aikana, jolloin ikään kuin valmistauduttiin jo seu-raavaa nousukautta varten. Tekstiilitehtaista sekä pellavatehdas että Lapinnie-men puuvillatehdas tekivät koko lama-ajan varsin tasaista tulosta. Jollei lama näkynyt näytetyssä voitossa, ei nousukausikaan. Finlaysonin kirjanpidossaan näyttämä tulos piirtää lama-ajan kaaren. Vuonna 1934 tapahtunut fuusio nos-ti yhtiön voittoa. Suomen Trikoo Oy:n lama-aikaa voidaan pitää menestysta-rinana ja raskaasti investoineet Verkatehdas ja Klingendahl Oy pystyivät lähes poikkeuksetta voitolliseen tulokseen.

Tekstiilitehtaiden ohella myös kenkätehtaat tuottivat voittoa. Aaltosen omistukseen siirtynyttä Attila Oy:tä saneerattiin lama-ajan alussa niin kovalla kädellä, yrityksestä tehtiin lyhyessä ajassa lähes velaton174, mikä merkitsi myös joitakin tappiollisia vuosia. Vuodesta 1933 lähtien Aaltosen omistama yhtiö oli lähes velaton ja tuotti jälleen voittoa. Myös Tampereen kenkäteollisuus Oy tuotti lama-aikanakin pientä voittoa.175

Metalliteollisuudessa lama näkyi jyrkemmin. Lama-aikana yhtiöt pyrkivät turvaamaan ennen kaikkea osakkaidensa edut. Tekstiilitehtaiden omistajille jaettiin osinkoja koko lama-ajan, mutta metallitehtaiden omistajista vain Tam-pereen Pellava- ja Rautateollisuus –konserniin kuuluneen konepajan omista-jat. Lokomon tehtailla luovuttiin osinkojen jakamisesta vuosina 1931–1934. Tampereen Konepajan taloudelliset vaikeudet syventyivät laman seurauk-

129

Kuvio 12.

Kuvio 13.

Lähteet: Firmor I Finland 1929–1939, (Tulos poistojen, verojen ym. jälkeen).

Lähteet: Firmor I Finland 1929–1939, (Tulos poistojen, verojen ym. jälkeen).

-5 000 000

0

5 000 000

10 000 000

15 000 000

20 000 000

25 000 000

1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Finlayson, vuodesta 1934 Finlayson-Forssa

Verkatehdas

Klingendahl

Suomen Trikoo

Lapinniemen puuvillatehdas

Pellavatehdas

-1 000 000

0

1 000 000

2 000 000

3 000 000

4 000 000

5 000 000

6 000 000

1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Kone ja Terä Oy

Lokomo

Tampellan Konepaja

Väli

arvioitu

Tampereen suurimpien tekstiilitehtaiden nettotulos 1928–1938, markkaa

Tampereen suurimpien konepajojen nettotulos 1928–1938, markkaa

130

sena, mutta omistajajärjestelyiden myötä nimensä Kone ja Terä –muotoon muuttanut yhtiö nousi voitolliseksi jo vuonna 1934.176

Tamperelaisten yhtiöiden osinkoprosentit pysyivät 1930-luvun loppu-puolella varsin maltillisina. Osakkaiden markkamääräisiä osinkoja kasva-tettiin sen sijaan osakepääomaa nostamalla. Suurimmilla tekstiilitehtailla oli olemassa sangen suuria vararahastoja, joista osittain rahoitettiin myös yhtiöiden tehdaslaitosten laajennuksia. Osakepääomien korotuksiin ei siis tarvittu ulospäin suunnattuja osakeanteja, vaan yhtiöön kertyneillä varoil-la rahoitettiin uusien osakkeiden jako vanhoille osakkaille. Eli, jos yhtiön osakepääoma kolminkertaistui vuosina 1934–1938, kuten Suomen Trikoon tapauksessa tapahtui, merkitsi se osakkaille jaettujen markkojen kolminker-taistumista, edellyttäen, että osinkoprosentti pysyi samana. Vuonna 1928 yhtiö oli jakanut osakkailleen 12 % tuoton. Vuonna 1931 tuotto pudotettiin 11 prosenttiin, ja vuonna 1934 kymmeneen prosenttiin. Vuonna 1928 osak-kaille jaettiin kuitenkin 2,16 miljoonaa markkaa, vuonna 1932 1,98 miljoo-naa ja vuonna 1938 5,4 miljoonaa. Tampellan omistajille jaettiin huonoim-pinakin lamavuosina vuosittain kymmenen miljoonaa markkaa, ja vuosina 1937–1938 jo 16 miljoonaa markkaa. Finlaysonin omistajien kukkaroihin jaettiin vajaat 7 miljoonaa markkaa vuosina 1929–1933. Finlayson-Forssan syntymisen jälkeen osakkaille jaettiin 8,4 miljoonaa ja vuonna 1937 12,8 miljoonaa markkaa.177

Osakkaiden lisäksi tehtaat palkitsivat johtajiaan. Johtajien ja johtavien insinöörien työsopimuksissa oli määritelty yleensä palkan lisäksi yhtiön voi-tosta maksettava palkkio eli tantiemi.178 Esimerkiksi Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n pääjohtaja Arno Solinille maksettiin palkan päälle 2 % palkkio koko konsernin voitosta. Saman yhtiön konepajan toiminnasta vastuussa olleen insinööri Lauri Heleniuksen työsopimuksessa oli määri-telty hänen saavan 2 % konepajan voitosta tai tuloksesta riippumatta joka tapauksessa 60 000 markkaa. Pellavatehtaalla työskennelleen insinööri Sulo Heiniön vuosipalkka oli 120 000 markkaa, jonka päälle hän sai vuosittain vähintään 15 000 markan suuruisen tantiemin. 15 000 markkaa vastasi ko-nepajalla työskentelevän ammattimiehen vuosipalkkaa, sikäli kuin hän oli säilyttänyt työpaikkansa lama-aikana.179

Lama-aika merkitsi voittojen putoamista tamperelaisessa suurteolli-suudessa, mutta sen perusta ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Johtajia kannustamaan tarkoitettujen tantiemienkin voidaan nähdä pysyneen vähin-tään kohtuullisina. Kun yhtiöiden taloudellinen tulos oli lamaoloissa koh-tuullinen, olisivatko yhtiöt voineet olla irtisanomatta tuotannon kannalta tarpeetonta työväkeä? Tuotannon sujumisen kannalta katsottuna yhtiöiden ei ollut välttämätöntä huolehtia ja kantaa vastuuta työväestön sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta, koska työvoiman tarjonta oli kaupungissa tar-peeksi voimakasta.

131

RAKENNUSTEOLLISUUS OLI KLUSTERI

Rakennusalan ammatitUlkotyömies-nimityksellä on pitkä historia, ja perinteisesti ulkotyömiehiä olivat sekatyömiesten lisäksi kaikki rakennusalan ammattityömiehet. Am-mattitaidottomaan – sekatyömiesten – ryhmään luokiteltiin myös ajureita ja kivityömiehiä. Vaikka viranomaiskielenkäytössä ja tilastoinnissa nimitykset niputtivat ryhmien edustajat yhteen, kuului kaikkiin ryhmiin sangen monen-tasoisilla ammatillisilla valmiuksilla varustettuja yksilöitä. Ryhmä voidaan ja-kaa vielä viiteen suurempaan alaryhmään.

Rakennusalan ammattimiehet, kuten kirvesmiehet, muurarit, tilkitsijät ja maalarit.Maanrakennuksen ammattimiehet, asfaltti- ja kivityömiehet, sementti- ja betonityömiehet sekä poraritRakennustyömaiden sekatyömiehet, joista osa mielellään teki lisäksi se-mentti- ja betonitöitä.Varsinaisten sekatyömiesten ryhmä oli tehtaiden halkotarhoilla, satamis-sa, maanrakennustöissä ja talvella lumitöissä työskennelleet muut sekatyö-miehet.Ajurit, autonkuljettajat, apumiehet ja varastomiehet

Lähteet: Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n yhtiökokousten pöytäkirjat 1928-1939, Tampellan arkisto, ELKA.

Kuvio 14.

Oy Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Ab:n johtajien tantiemeja vuosina 1927-1938

0

100 000

200 000

300 000

400 000

500 000

600 000

1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Solin Arno

Åke Kihlman

Sulo Heiniö

Lauri Helenius

Johtokunta

Arthur Donner

Magnus Lavonius

132

Rakennustoiminta työllisti 1 500 rakennus- ja sekatyömiestä vuonna 1920. Rakennustoiminta vilkastui 1920-luvun puolenvälin jälkeen, ja vuonna 1930 rakennustyöntekijöitä laskettiin olevan lähes 2 400 miestä, mikä noudatteli so-siaalilautakunnan rakennustyöpaikoilta keräämiä tietoja nousukauden aallon-harjan eli vuoden 1928 tilanteesta. Vuonna 1930 kaikki rakennustyöntekijät eivät enää vain olleet töissä. Vuosina 1930–1934 varsinkin talonrakennustyöt olivat harvinaisia. Isot tehtaat rakensivat lisätilaa, ja valtio ja kunta tarjosivat hätäaputöitä. Syksystä 1929 vuoden 1932 alkupuolelle saakka rakennustöissä oli keskimäärin 1 000 miestä. Seuraavien neljän vuoden ajan miehiä oli työ-mailla keskimäärin 1 500. 1920-luvun nousukauden huippu ylitettiin kesällä 1936, mutta yksityisten työnantajien osalta vasta syksyllä 1938.180

Rakennustoiminta oli erittäin suhdanneherkkää ja Suomessa voimakkaan vuodenaikavaihtelun vuoksi myös erittäin kausiluontoista. Vaikka lama mer-kitsi työttömyyttä rakennustyömiehille, jätti lamakausi myös positiivisen lei-man Tampereen kaupunkikuvaan, sillä ilman lamaa Tampereen kaupungin julkinen rakentaminen tuskin olisi ollut yhtä vilkasta, ja kaupungin infrastruk-tuuri tuskin niin hyvässä kunnossa 1930-luvun lopulla.181 Keskittyminen inf-rastruktuurin rakentamiseen varatyövoiman avulla näkyy myös kuvioita 15 ja 16 vertailtaessa: työssäkäyvien rakennustyömiesten määrä ei pudonnut suh-teellisesti läheskään niin voimakkaasti kuin talonrakennuksen volyymi.

Merkittävää oli myös se, että jo lamavuonna 1934 ohitettiin rakennustyö-miesten keskimääräisissä luvuissa nousukauden huippulukema. 1930-luvun lama asettui ajankohtaan, jossa vanhat kaupunkirakenteet alkoivat vaatia uu-simista: tarvittiin lisää energiaa, tarvittiin leveämpiä ja parempia teitä ja silto-ja, laajempaa tieverkkoa. Tarvittiin uudet rautatie- ja linja-autoasemat. Nämä hankkeet rahoitettiin julkisen sektorin varoin, ja lama-aikana toteutetut hank-keet olivat yhteiskunnalle suhteellisesti halvempia. Toisaalta voidaan väittää, että rakentamalla yhteiskunnan infrastruktuuria pidettiin samalla huolta yh-

Vanhaa Hämeensiltaa pu-retaan varasillan raken-tamisen jälkeen vuonna 1928. 1930-luvun laman aikana oli tarjolla paljon purkutöitä. Kaupungissa purettiin vanhoja raken-nuksia, kuten vanha Em-maus, rautatieasema ja Tammelaan johtanut van-ha silta. Valokuvaaja H. Rantakallio. Kuva: Tampe-re-Seura.

133

Kuvio 16.

Lähde: Jutikkala 1979, s.371–372

Lähteet: Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimis-ton toiminnasta 1933–1939 Vuoden 1933 kaksi ensimmäistä kuukautta arvioitu muiden vuosien vastaavien kuukausien perusteella. Vuonna 1938 tapahtunut äkillinen työllisyyden putoaminen johtuu rakennustyöläisten lakosta.

Kuvio 15.

0

500

1 000

1 500

2 000

2 500

3 000

3 500

4 000

Tam

mik

uu 1

926

Hei

näku

u 19

26

Tam

mik

uu 1

927

Hei

näku

u 19

27

Tam

mik

uu 1

928

Hei

näku

u 19

28

Tam

mik

uu 1

929

Hei

näku

u 19

29

Tam

mik

uu 1

930

Hei

näku

u 19

30

Tam

mik

uu 1

931

Hei

näku

u 19

31

Tam

mik

uu 1

932

Hei

näku

u 19

32

Tam

mik

uu 1

933

Hei

näku

u 19

33

Tam

mik

uu 1

934

Hei

näku

u 19

34

Tam

mik

uu 1

935

Hei

näku

u 19

35

Tam

mik

uu 1

936

Hei

näku

u 19

36

Tam

mik

uu 1

937

Hei

näku

u 19

37

Tam

mik

uu 1

938

Hei

näku

u 19

38

Tam

mik

uu 1

939

Hei

näku

u 19

39

Kunta ja valtio

Yksityiset

Rakennustyöntekijöiden määrä Tampereella kuukausittain työnantajan mukaan 1926–1939

0

20

40

60

80

100

120

140

160

180

1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Rak

ennu

slup

a an

omuk

sia

ja a

iott

uja

rake

nnuk

sia

0

200

400

600

800

1 000

1 200

1 400

1 600

1 800

2 000

Val

mis

tune

ita a

suin

huon

eita

Rakennuslupa-anomuksia

Aiottuja rakennuksia

Valmistuneita asuinhuoneita

Asuntorakentaminen Tampereen kaava-alueella 1919–1940.

134

teisön rakentumisesta pidemmällä aikavälillä ja tarjottiin työmahdollisuuksia sellaisille ammattiryhmille, joiden elämää lama oli eniten hankaloittanut. Ra-kennustöitä oli tarjolla 1930-luvun lopulla enemmän kuin aikaisemmin. Yksi asia kuitenkin pysyi: rakennusteollisuudeksi kutsuttu tuotantoala ei ollut yhtä pitkäjänteistä kuin tehdasteollisuus:

Kun myöskin muilla teollisuudenaloilla on työtilanne ollut jatkuvasti hyvä, niin am-mattitaitoista työvoimaa ei juuri ole ollut vapaana. Rakennusalan työntekijöistä sen sijaan joutuu osa aina välillä työtä odottamaan, koska rakennusteollisuus ei voi taata kaikille työntekijöilleen jatkuvan työnsaannin mahdollisuutta.182

Rakennusalan lama ei koskenut pelkästään varsinaisia rakennusmiehiä. La-man tultua loppuivat myös monien puuseppien, kivityömiesten, tiilitehtai-den työmiesten sekä sähkö–, putki– ja peltiseppien työt. Lama vaikutti myös kuljettamiseen, sillä silloin kun rakentaminen vähentyi ja esikaupungeissa asuvilla rakennustyömiehillä ei ollut töitä, vähentyivät niin hevos- kuin au-tokuljetuksetkin. Tämän seikan vuoksi käsite rakennusteollisuus pitäisi ym-märtää laajemmin kuin rakennusalan lamaan keskittyneissä tutkimuksissa on aikaisemmin tehty.183 Tässä tutkimuksessa nämä rakentamisen suhdanne– ja kausivaihtelun armoilla olleet ammattiryhmät luetaan kuuluviksi rakennus-alan klusteriin.

Talonrakentamisen lisäksi rakennustöitä oli monen-laisia. Ennen sementin ja asfaltin yleistymistä kadut kivettiin ja kiveä käytettiin niin teiden kuin talojen ra-kentamiseen. Vielä 1930-luvulla näitä kaikkia materiaaleja ja menetelmiä käytettiin rinnan. Kuvassa työporukka kiveää katua. Kaksi miestä asentaa, kol-mas junttaa ja neljäs on työnjohtaja. Kuva Tampe-re-Seura.

135

Rakennustyön lamavaiheet

Nousukauden harjalla (1927–1928)

Nousukauden vuonna 1927 työnvälitystoimistossa oli hiljaista, sillä töitä oli riittävästi tarjolla. Vuoden 1927 alussa kaupungin sosiaalilautakunnan kerää-mien tietojen mukaan kaupungin alueella kävi töissä 933 rakennustyönteki-jää, joista 540 (58%) sai palkkansa yksityisten työnantajien rakennustyömailta. Kaupunkiin rakennettiin nousukauden lopulla harvinaisen paljon uusia ra-kennuksia, joista useimmat olivat suurempia ja korkeampia kuin aikaisemmin paikkakunnalla rakennetut. Rakennusteollisuuden korkeasuhdanteen vuoksi myös alan ammattitöiden, kuten sähkö–, putki–, lasitus– ja maalaustöiden kysyntä kasvoi. Alkuvuodesta työn puutteesta kärsivät jonkin verran sekatyö-miehet, ajurit ja kirvesmiehet: työnvälitystoimistoon ilmoittautui 450 työnha-kijaa. Sen sijaan muurareilla riitti töitä, sillä he päättivät helmikuussa mennä lakkoon (14–17.2).184

Rakentaminen jatkui vilkkaana vuoden 1927 loppuun saakka. Joulukuussa työssä käyviä rakennustyöntekijöitä oli 1676, joista 1307 (78 %) työskenteli yksityisillä työmarkkinoilla. Syyskuussa tosin ilmoitettiin, että osa vanhem-mista sekatyömiehistä oli jäänyt ilman töitä ja marraskuussa monien uudisra-kennusten valmistuttua yhä suurempi joukko sekatyömiehiä jäi ilman ansiota. Tyypillistä ”normaaleille työajoille” oli myös se, että kaupunki vähensi puis-to- ja puutarhatöitä tekevien ihmisten määrää lokakuussa talven ilmoittaessa tulostaan. Satamatyöt loppuivat marraskuussa, eikä varsinaisia talvitöitä oltu vielä aloitettu – kunnan Petsamon kaupunginosaan rakennuttamia asuinra-kennuksia lukuun ottamatta. Sosiaaliministeriölle raportoitaessa todettiin: Tampereen työolojen joulukuussa 1927 olleen vuoden aikaan nähden yleensä tyydyttävät: ”ainoastaan sekatyömiehillä ja ajureilla oli työn puutetta”. Mutta niin tapahtui joka vuosi joulun lähestyessä.185

Vaikka kaupungin palkkalistoilla olleiden rakennustyöntekijöiden määrä vaihteli jonkin verran – vakituisesti palkattuja oli vähän – aiheutui kausivaih-telu suurimmaksi osaksi yksityisten työnantajien rakennustöiden ajoittumises-ta. Kuten kuviosta 12 hyvin näkyy, rakennustyöntekijöiden määrä ja kysyntä kasvoivat nopeasti vuoden 1927 ja alkuvuoden 1928 aikana. Työnvälitystoi-mistossa uumoiltiinkin, että nousukausi aiheutti työvoimapulaa, ja pakotti pi-tämään hyvistä työntekijöistä kiinni lyhyiden luppoaikojenkin aikana.186

Vuosi 1927 oli melkoista parempi työvuosi kuin edellinen, joten työhakemuksien vähentyminen on vaan sen luonnollinen seuraus. Samasta syystä ovat otaksuttavasti myöskin työpaikkain tarjoukset vähentyneet, sillä huonoina työaikoina, jolloin työn-tekijöitä on kylliksi saatavissa millä hetkellä tahansa, työnteettäjät jättävät työläi-sensä heti, kun heitä ei välttämättä tarvita. Hyvinä työaikoina siirtävät he samoja työläisiä työmaalta toiselle pitäen heitä työssä niinä väliaikoinakin, jolloin he eivät aivan välttämättömiä töitä heillä voi teettääkään, sillä mieleisistään työntekijöistä eivät työnantajat hyvinä työaikoina mielellään luovu, pelossa, että eivät saakaan heitä enää tarvitessaan. Työntarjonnan vähentymisestä taasen on luonnollisena seuraukse-na täytettyjen työpaikkojen vähentyminen.187

136

Näyttäisi siltä, että nousukauden lähestyessä huippuaan töitä oli kaupunkilaisille tarjolla riittämiin, eikä uusia työpaikkoja ollut enää syntymässäkään. Tätä eivät työnvälitystoimiston työntekijät vuoden 1927 lopulla tienneet, vaan he saattoi-vat olla iloisia siitä, ettei työpaikkoja tarjottukaan täytettäväksi. Heillä ei olisi myöskään ollut montaa tarjokastakaan, ainakaan vaativampiin ammattitöihin.

Vuosi 1928 ei ollut sen huonompi työnvälitystoimiston työttömyysnume-roiden valossa kuin edellinenkään. Itse asiassa vuoden 1928 talvella työttömät kolkuttelivat työnvälitystoimiston ovella harvemmin kuin edellisen vuoden alkupuolella. Vaikka maaliskuussa väitettiinkin kaikkien rakennusten valmis-tuneen ja uusien jääneen aloittamatta, ajoittui rakennustyömaiden työvoi-mantarpeen huippu vasta elo-syyskuuhun, jolloin töitä paiski runsaat 2300 työmiestä.188 Suuria rakennushankkeita olivat muun muassa tehtaiden laajen-nustyömaat ja Hämeensillan rakentaminen. Ammattientarkastaja luonnehti nousukauden huippua seuraavasti:

Tuskin koskaan on Tampereella ollut niin vilkasta rakennustoimintaa kuin ku-luneena vuonna oli havaittavissa. Paitsi työpaikkojen lukuisuutta, olivat mainitut rakennustyömaat samalla melkein järjestään suuria yrityksiä. Tästä syystä kohosi työntekijäin lukukin mainitulla työalalla huomattavasti suuremmaksi kuin koskaan ennen; lähennellen se parhaillaan liki 2,500 henkeä.189

Työsuhteet olivat vuonna 1928 rauhallisia ja työvoiman kysyntä- ja tarjonta-olosuhteet olivat jopa työntekijää suosivia, sillä työntekijät olivat palkkoihinsa tyytyväisiä ja kuumeisessa kiireessä rakennuskohteita loppuunsaattavat työn-antajat valmiita maksamaan sen mitä pyydettiin:

Keväällä (1928) allekirjoitettiin uusi työehtosopimus, johon tuli myöskin Rakennus-työväen keskusjärjestö myöskin sopimuskumppaniksi, sekä Tampereen kirvesmiesten ammattiosasto, Tampereen sekatyöväen ammattiosasto, Tampereen Kivityömiesten ammattiosasto, Pispalan kirvesmiesten ammattiosasto ja Messukylän sekatyöväen ammattiosasto. Sopimus saatiin ilman minkäänlaista taistelua ja allekirjoitettiin maaliskuun 15 päivänä. Sen jälkeen on korjattu monta vanhaa sopimusta. Kivi-miehille hautakivialalla saatiin koroitukset suurin piirtein se, mitä pyydettiinkin. Hautakivialalla esiintyi ensikerran uusi työnantajien liitto, nimittäin kivityönantaji-en liitto ry., joka tuli sopimuskumppaniksi. Maalarit korjasivat sopimuksensa myös ilman seisausta. Oy. Näsin tiilitehtaalle saatiin vähän parannuksia ja Tampereen kunnantyöläiset olivat elinehtojaan korjaamassa.190

Palkat nousivat ammattiryhmästä riippuen 10–17 prosenttia. Ilo oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä marraskuussa 1928 edellisen kevään menestys työehtoso-pimusneuvotteluissa ei välttämättä enää juuri auttanut: rakennustöiden ikävä puoli oli, että kun rakennus valmistui, oli etsittävä uusi työmaa. Työmaita oli vähemmän ja työnhakijoita sen sijaan oli jo loppuvuodesta enemmän kuin edellisenä vuotena. Vaikka suoranaisia laman merkkejä ei ollutkaan vielä nä-kyvissä, osattiin kaupungin sosiaali- ja työnvälityslautakuntien tekemien ja valtuustolle toimittamien tiedustelujen perusteella pelätä ainakin taantumaa. Lokakuun lopulla 1928 vapautui kunnan töistä sekä yksityisiltä uudisraken-nuksilta ajureita, sekatyöläisiä ja kirvesmiehiä, joten työn puute alkoi kasvaa. Samat ammattiryhmät kuin edellisenä vuotenakin tapailivat työnvälitystoi-miston ovea myös marras-joulukuussa 1928.191

137

Hämeensillan varasilta on valmistumassa 12.2.1928. Työtilanne vielä paranee kesää kohden. Kaupungissa on useita isoja asuin-talojen rakennustyömaita menossa. Esikaupunkeihin nousee pari- ja omakotitaloja. Alemman paalunjunttauskuvan taustalla näkyy vielä Takon tehdasalueen tilanne 1920-luvun lopulla. Molempien kuvien valokuvaaja H. Rantakallio. Kuvat: Tampe-re–Seura.

138

Rakennusalalla ounasteltiin jo syys-lokakuussa huonoja aikoja, sillä useita suuria rakennuksia oli valmistumassa, eikä uusille rakennuksille löytynyt val-linneessa taloudellisessa tilanteessa rahoittajia ja urakoitsijoita. Marraskuun alussa ammattiyhdistysaktiivi neuvoi Kansan Lehdessä työläisille mitä oli teh-tävä, kun oltiin ”vakavan pulakauden kynnyksellä”. Joulukuussa koko vuoden ajan uumoiltu rakennustöiden päättyminen sitten tapahtui ja nyt tapahtuma kytkettiin johonkin muuhun kuin normaaliin kausivaihteluun: rahamarkki-noiden kireyteen ja pääomien puutteeseen. Mutta myös normaalin vuoden-aikavaihtelun pettäminen varjosti synkkää käännettä, sillä talvella tehtäväksi aiottujen töiden tekeminen siirtyi myöhäisen talven tulon takia.192

Työttömyyttä ennustettiin esiintyvän sekatyöntekijäin, rakennuspuusep-pien ja muiden rakennustyöläisten keskuudessa. Työnvälitystoimiston johto-kunta pelkäsi lisäksi, että osittaista työttömyyttä tulisi esiintymään huonosta tavaranmenekistä kärsineissä kenkä- ja nahkateollisuudessa. Eikä Tampere ollut yksin, sillä myös Helsingistä ja Turusta raportoitiin samankaltaisia tieto-ja sosiaaliministeriöön.193 Vaikka huonoja aikoja povattiinkin, kukaan tuskin osasi ennustaa, mitä seuraavat vuodet tulisivat tuomaan mukanaan.

On mielenkiintoista, että viranomaiset käyttivät sekatyömiesten, ajureiden ja kirvestyömiesten loppuvuodesta kasvaneen työttömyyden selityksenä maa-laistyövoiman tulvimista kaupunkiin. Selitystähän oli käytetty ainakin 1890-luvulta saakka. Työnvälitystoimiston lukujen valossa ulkopaikkakuntalaisten työnhakemuksia oli vuonna 1928 jonkin verran enemmän kuin edellisenä vuotena. (543 – 406). Tosin kaikki kaupunkiin tulleet vieraspaikkakuntalaiset eivät tietenkään ilmestyneet työnvälitystoimistoon työtä kysymään.194

Tämä työmarkkinoiden edullinen tilanne vaikutti kuitenkin, että maaseuduilta tul-vi kaupunkiin vapaata työvoimaa niin, että jo aikaisin syksyllä, rakennustoimin-nan jatkuessa vielä vilkkaana, työttömyys alkoi hätyyttää seka ja kirvestyömiehiä sekä ajureita, sillä näillä ammattien aloilla voi maalaistyövoima parhaiten kilpailla kaupunkilaistyövoiman kanssa. Täten tulivat näiden ammattien harjoittajat, jotka vuosittain muutenkin keskitalvella kärsivät työnpuutetta, maalaistyövoiman takia, tavallista aikaisemmin kärsimään työnpuutteesta ja odottelemaan kaupungin taholta avattavia hätäaputyön luontoisia työmaita.195

Selitys on osittain myyttinen.196 Tilanteessa jossa ei riitä enää jaettavaa kaikil-le, syytetään ”ulkopuolisia”. Ainakin hevosmiehiä kärryineen tiedetään olleen työmaille tarjolla, ja saattoi maaseudulta juuri saapuneita kirvesmiehiäkin kau-pungin ja varsinkin esikaupunkien lukuisilla työmailla työskennellä. Rakennus-työmaiden työnantajat palkkasivat mielellään halvemman työmiehen, jollei am-mattitaidossa ollut eroa tai jollei ammattiyhdistysliike pystynyt sitä estämään. Ammattiyhdistysliikkeen taholla sanapari ”maalaiset – kaupunkilaiset” muuntui muotoon ”järjestäytymättömät – järjestäytyneet”. Kaupungin alueella nousu-kauden aikana käynnissä olleiden työmaiden järjestäytymisaste ylitti 70%. Esi-merkiksi muurareilla se lähenteli sataa, joten vaativiin rakennustöihin työnantaji-en oli vaikea palkata halvempaa työvoimaa. Sen sijaan maaseudulta kaupunkien työmaille tulleiden ajureiden järjestäytyminen oli monesti vähäistä muihin ra-kennustoiminnan kanssa tekemisissä oleviin ammattiryhmiin verrattuna.197

139

Laskukauteen (1929)

Rakennustyömiesten ja heidän perheidensä näkökulmasta tilanne oli huoles-tuttava. Rakennuslupa-anomusten määrä romahti alle kahdenkymmenen ja valmistuneiden huoneiden alle kahdensadan. Rakennustöitä ei juuri ollut tar-jolla. Vuoden alussa rakennustyömailla työskenteli runsaat 1 500 työntekijää, mutta vuoden 1929 lopulla enää vähän yli 800 rakennustyömiestä.198

Kun rakentamiseen ei enää investoitu, loppuivat rakennustyöt kuin leika-ten. Tamperelaisten rakennusmiesten ahdingon väitetään lisääntyneen, koska kaupungin ”vähäisille työmaille työntyi pääkaupungin suurilta rakennustyö-mailta vapautuneita työmiehiä.” Uhka saattoi olla todellinen, mutta selitys-

Loistohotelli Tammerin rakennustyömaa vuonna 1929. Moni rakennus-

työmaa valmistui vuoden 1929 aikana ja tyypillis-tä oli, että viimeistelytöitä

tehtiin viellä laman jo alet-tua. Uusia rakennuksia ei kuitenkaan juurikaan

aloitettu. Kuvassa muura-ri rappaa ikkunakaarta ja naispuolinen hanslan-

kari kantaa laastipaljua. Keskellä kaaren takana

“valvova silmä”. Tampere-laisilla rakennustyömailla

naisia oli alle sata eli parin prosentin luokkaa. Hotelli Tammer oli valmistuessaan syksyllä 1929 maan toinen

loistohotelli helsinkiläisen Hotelli Kämpin jälkeen.

Valokuvaaja Bertel Ström-mer Kuva: Tampere–Seura.

140

mallina se voidaan luokitella samanlaisten ulkopuolisten uhkien joukkoon kuin maalta kaupunkeihin tunkeva työvoima.199

Merkkejä laskukaudesta oli ollut näkyvissä jo aikaisin vuoden 1928 puolel-la ja vuoden 1929 alkuviikkoina ”työttömyys ilmeni sellaisen noususuunnan merkeissä, että varustauduttiin vastaanottamaan pahinta”, kuten työnvälitystoi-misto asian ilmaisi.200 Ainakin jonkinlainen taantuma oli tulossa ja jotakin oli tehtävä. Saadakseen työttömyystöitä kaupunkilaisille, päättäjillä oli kaksi vaih-toehtoa. Oli joko anottava rahaa valtiolta tai järjestettävä itse työttömyystöitä. Sosiaalilautakunta ehdottikin valtuustolle, että kaupunki anoisi valtion työttö-myystöitä. Mahdollisten kohteiden listalla olivat Viinikanojan sillan uusiminen, asema-alueen laajentaminen ja Pispalan uittotunnelin rakentaminen.201

Kaupunginhallitus tekikin tammikuussa 1929 esityksen Hämeen läänin maaherralle Pispalan uittotunnelin rakennustöiden ja rautatiehallitukselle Tampereen ratapihan laajennustöiden aloittamisesta.202 Kaikissa aloitteissa esitettiin, että työttömyystöihin palkattaisiin miehiä vain Tampereen työnvä-litystoimiston kautta, jolloin työt koituisivat todellakin kaupungin työttömien hyväksi. Töiden saamiseksi Tampereelle lähetettiin Helsinkiin lähetystöjä-kin.203 On vaikea sanoa, kuinka suuri vaikutus kaupungin omilla ponnistuksil-la oli, vai olisiko kyseiset rahasummat muutenkin myönnetty tamperelaisten työttömien palkkaamiseksi?

Mältinrannan vedenpuh-distamon rakentaminen oli

yksi ensimmäisistä Tam-pereen kaupungin järjes-tämistä varatyökohteista

1930-luvun laman aikana. Valokuvaaja V.O. Kan-ninen. Kuva: Vapriikin

kuva-arkisto.

141

Joka tapauksessa valtion osoittamat kohteet olivat riittämättömät ja kai-ken kaikkiaan viranomaisten reaktio myöhästyi. Viranomaisten neuvotto-muudesta kertoi yksityisten rakennusurakoitsijoiden palveluksessa olleiden rakennustyömiesten osuuden kohoaminen aluksi työttömyyden lisääntyessä ja työllisyyden heikentyessä. Vuoden 1928 huipun aikana yksityisissä raken-nushankkeissa puursi 1 900 (80 %) rakennusmiestä. Samaan aikaan kun työs-sä käyvien rakennustyömiesten määrä alkoi huipun jälkeen laskea, vähentyi kaupungin palkkalistoilla olleiden määrä aluksi nopeammin, sillä yksityisil-lä työmailla työskennelleiden osuus nousi vuodenvaihteessa 1928–29 yli 80 prosentin ja enimmillään 85 prosenttiin. Koko alkutalven 1929 kaupungin palkkalistoilla oli hieman vähemmän rakennustyömiehiä kuin kahtena aikai-sempana, työllisyysnäkymiltään parempana vuotena. Näin siitä huolimatta, vaikka työttömiä ilmoittautui vuoden 1929 tammikuussa toimistoon 348 henkeä. Heistä miehiä oli 285 ja naisia 63.204

Tilanne oli syksyllä 1929 hyvin samankaltainen. Marraskuussa 1929 työt-tömiä työnhakijoita oli jo 804 (668 miestä ja 136 naista) eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin kansalaissodan jälkeen. Edelleen kaupunki ja valtio toimivat työttömyyskysymyksessä varsin passiivisesti. Tampereen kaupun-gin 150-vuotisjuhlavuoden valmistelutkaan eivät sanottavammin työmaiden määrää lisänneet.205 Vaikka vasta budjettivuoden 1930 aikana alkoivat julkisen sektorin varoilla organisoidut rakennustyömaat – varatyömaat – tarjota työti-laisuuksia työttömille, osasivat viranomaiset yhdistää tamperelaisten työmark-kinatilanteen jo vuotta 1929 arvioidessaan kansainvälisiin suhdanteisiin.

Yleismaailmallinen taloudellinen pula-aika on koskenut maamme talouselämään erittäin raskaasti, sillä rahan niukkuus on tyrehdyttänyt kaiken yritteliäisyyden, la-mauttanut teollisuuden ja ehkäissyt maatalouttakin toimimasta sellaisella ponnella kuin tarpeellista olisi ollut. Edellä sanotusta johtuen, kun kuluttajaväestön suurim-mat joukot ovat joutuneet kärsimään yleisestä pulasta, ovat kauppa- ja liikelaitokset myöskin toimineet vähennetyin työvoimin ja heikommin tuloksin, joten yleisen pulan seuraukset ovat kohdanneet kaikkia yhteiskuntakerroksia, synnyttäen lamaannusta inhimillisten pyrkimysten kaikilla aloilla. Yleisestä pulasta ovat työläisetkin saaneet kärsiä paljon, sillä työttömyys on ollut koko maassa tavattoman suuri ja vallankin Tampereella laajuudessaan ennen kokematonta.206

Yksityiset hankkeet vähissä – varatöitä tarjolla (1930–1934)

Vuoden 1930 työmarkkinat aukenivat entistä huonompina. Yksityisiä hank-keita oli menossa vain kolme, mutta kaupunki oli kuitenkin päässyt jo liikkeel-le ja järjestänyt katujen tasoitus- ja viemäritöitä. Vuoden lopulle tultaessa val-tio ja kunta työllistivät jo yli 80 % alalla työskennelleistä rakennustyömiehistä. Miehet rakensivat uutta vesivoimalaa, salaojittivat siirtolapuutarha-aluetta, rakensivat Lempäälän maantietä ja lapioivat hiekkaa monilla muilla tien- ja radanpenkoilla.207

Mutta nöyremmiksi lama varmasti työntekijät muutti. Työtaisteluita ei enää ollut ja työssä oli pysyttävä, vaikka pienemmällä palkallakin. Rakennustyönan-tajat sanoivat työehtosopimuksen irti. Vanhan voimassaolo loppui 11.3.1930, ja sekatyöntekijät jätettiin kokonaan uuden sopimuksen ulkopuolelle. Uudes-

142

sa sopimuksessa alennettiin palkkoja 5–10 %, mutta kivityöntekijöiden palkat pysyivät ennallaan. Myös maalarityönantajat uusivat työehtosopimukset.208 Ns. vapaiden työmaiden palkkatasolla oli kuitenkin käytännössä varsin vähän merkitystä, sillä yksityiset työnantajat eivät juurikaan rakentaneet. Suurin osa työmaista oli varatyömaita ja niillä noudatettiin huomattavasti alempaa palk-katasoa.209

Vuosi 1931 oli kolmas lamavuosi. Hiukan helpotusta työttömät saivat li-sääntyneistä varatöistä. Mutta varatyöt olivat yleensä muutaman viikon mit-taisia eikä lyhyitäkään työsuhteita riittänyt kaikille. Työn puute oli jatkuvaa eikä tavallisesti töitä tarjonnut kesäkään auttanut. Kesällä 1931 vapaiden työ-markkinoiden työt supistuivat aivan olemattomiin ja kun samanaikaisesti vä-hentyi myös vuodenaikavaihtelun mukaisesti rytmitetyt varatyötkin, oli tilan-ne synkkä monen sekatyömiehen perheessä. Varatyömaita oli vuoden aikana käynnissä parisenkymmentä. Varatöinä tasattiin Mältinrannan–Mustanlahden rantatie ja Hatanpään valtatien eteläosa, rakennettiin Vihiojan yli silta sekä laajennettiin Naistenlahden satamalaituria ja varastoaluetta. Rautatiehallitus rakennutti Tampereen–Sääksjärven kaksoisraiteen.210

Töitä ei silti riittänyt kaikille, vaan vuoden loppupuolella 1931 Tampe-reen työllisyystilanne kiristyi entisestään, myös työnhakijoiden luku supistui. Joulukuussa kunnan töissä oli 410 henkeä, valtion avustamissa 249 ja valtion töissä 215 henkeä, yhteensä 874 työllistettyä. Heidän lisäkseen varatöihin oi-keutettuja, mutta niitä vaille jääneitä oli 1216 henkeä. Työttömiä oli kaiken kaikkiaan 2090 ja työnvälitystoimistoon ilmoittautuneista vain 10 prosentille voitiin tarjota ns. vapaita töitä.211

Työn puute alkoi säteillä yhteiskuntaan laajemminkin. Erityisen suuria ongelmia aiheutui oman talon rakentaneelle rakennustyöväestölle. Esimer-kiksi Nekalan tontinvuokraajat (27) olivat jättäneet anomuksen maavuokri-en alentamiseksi pulakauden, alentuneiden palkkojen ja työttömyyden takia. Jotkut olivat jopa joutuneet lähtemään asunnoistaan tai luovuttamaan ne vuokralle. Toisaalta vuokralaisia oli vaikea saada ja asuntojen vuokrat olivat niin alhaisia, etteivät ne peittäneet talojen menoja. Valtuusto ei kuitenkaan alentanut tonttien vuokria.212 Erityisesti Härmälän ja Nekalan taloja pakko-huutokaupattiin. Eikä pulasta kärsinyt pelkästään oman talonsa rakentanut (rakennus)työväestö, he vain putosivat korkeimmalta. Työnvälitystoimisto arvioi vuotta 1932 seuraavasti:

Yleismaailmallinen talouspula ja siitä johtuva suuri työttömyys on jatkunut entistä pahempana vuoden 1932 ajan. Jo vuosikausia kestänyt huono aika on köyhdyttänyt kaikkia kansanluokkia, mutta erittäinkin työväestöä, jonka palkat, niilläkin aloil-la joilla työtä on riittänyt, ovat alentuneet suuressa määrin, mutta vielä huonommassa asemassa ovat olleet ne työläiset, jotka ovat kärsineet työttömyydestä jo vuosikausia.Talouspula on tyrehdyttänyt yksityisyritteliäisyyden, minkä vuoksi työttömäin joukko kaikilla elinkeinoaloilla lisääntyy vuosi vuodelta ja kasvaa niiden työläisten joukko, joiden elinehdot riippuvat kunnan ja valtion toimeenpanemista varatöistä.’213

Vuonna 1932 työttömyys saavutti kaupungissa huippulukemat. Yksityisiä ra-kennushankkeita ei juurikaan ollut ja suurimpina työnantajina olivat valtio

143

ja kunta.214 Seuraavana vuonna tilanne ei näyttänyt juurikaan paremmalta. Vuonna 1933, jolloin tehdasteollisuus alkoi kaupungissa olla jo hienoisessa nousussa, oli rakentaminen vielä – 1927–1928 nousukauden huippuun ver-rattuna – selkeässä lamassa. Kokonaistilanne ei kuitenkaan näyttänyt aivan yhtä lohduttomalta kuin edellisenä vuonna. Miehiä oli hieman enemmän töissä kuin edellisenä vuotena (1523–1614). Työllisyyden kannalta olisi ol-lut kuitenkin tärkeää, että yksityiset rakennusurakoitsijat olisivat investoineet rakentamiseen. Vuonna 1933 yksityisten urakoitsijoiden palkkalistoilla työs-kenteli kuukausittain keskimäärin vain 228 rakennustyömiestä, kun heitä oli ollut edellisenä vuonna 288.

Valtion rooli kasvoi, mutta sitäkin enemmän korostui kaupungin osuus. Inf-rastruktuuria rakennettiin yhä kasvavassa määrin. Tarjolla oli runsaasti hal-paa, maansiirtämisen keinot tuntevaa työvoimaa.215 Valtio investoi Tampe-reen ympäristössä tapahtuneisiin maan- ja rautateiden parannustöihin sekä julkisiin rakennuskohteisiin.216 Suurin osa yksityisen sektorin rakennushank-keista oli tehtaiden muutos- ja lisärakennustyömaita.217 Vuonna 1932 aloitettu ja vuonna 1933 valmistunut Tampereen puhelinosuuskunnan talo oli ainoa uudisrakennus.218 Työtilanne rakennustöissä jatkui huonona aina keväälle 1934 saakka.

Julkisen sektorin vauhdittamaan nousukauteen (1934–1936)

Yksityiset rakennustyömaat alkoivat lähteä hiljalleen käyntiin loppukeväällä 1934. Rakennustöissä oli elokuussa jo yli 2200 työntekijää. Vaikka yksityinen sektori olikin selvästi herännyt, työskenteli suurin osa työntekijöistä edelleen valtion ja kaupungin järjestämissä töissä. Suuria hankkeita olivat muun mu-assa Hatanpään sairaalan lisärakennuksen rakentaminen, Tammelan kaupun-ginosan valtaviemärin rakentaminen ja satamien ruoppaukset. Valtion palk-

Hatanpään sairaala val-mistautumaisillaan vuonna 1934. Tampereen kaupun-

gin sairaalan rakentamis-ta oli suunniteltu jo ennen lamaa. Taloudellisten suh-danteiden heikkeneminen uhkasi siirtää hankkeen

tulevaisuuteen. Rakentami-seen ryhdyttiin todennäköi-sesti osittain siksi, että hal-

paa työvoimaa oli tarjolla erityisen paljon. Valokuva:

Tampere–Seura.

144

kalistoilla työskentelivät lentokentän sekä sen ja lentokonetehtaan välisen tien rakentajat. Merkittävänä pidettyjä yksityisiä rakennus- ja korjaushankkeita oli kaikkiaan 25. Suurin osa hankkeista oli tehtaiden lisärakennuksia.219

Tilanne rakennusteollisuudessa säilyi ennallaan kevääseen 1936 saakka, jolloin yksityinen rakentaminen lähti voimakkaaseen nousuun. Elokuussa 1936 yksityiset rakennushankkeet työllistivät ensimmäisen kerran julkista sek-toria enemmän sitten joulukuun 1929. Merkittävät yksityiset rakennushank-keet olivat edelleen suurimmaksi osaksi tehdasrakennuksia, mutta yksityinen asuntorakentaminen oli selvästi piristymään päin. Vuoden 1936 vuosikeski-arvossa yksityiset hankkeet työllistivät vielä julkista sektoria vähemmän (1122 – 1160).220 Elpyminen oli myöhäinen, kuten Helsingissäkin. Tampereella ei myöskään lakkoiltu, vaikka Helsingissä sekä muurarit että maalarit pyrkivät lakkoilulla nostamaan palkkojaan jo vuosina 1934–1935

Julkisen sektorin rooli jäi suureksi (1936–1939)

Elokuusta 1936 lähtien alkoi rakennusbuumi, jolloin yksityisellä sektorilla työskenteli enemmän työntekijöitä kuin julkisella sektorilla. Vuoden 1937 ai-kana yksityisissä rakennushankkeissa työskenteli kuukausittain keskimäärin 1 615 työntekijää. Edellisen nousukauden huipulla yksityisillä työmailla paiski rakennustöitä 1 377 rakennus- ja sekatyömiestä. Julkinen sektori oli kuitenkin tullut jäädäkseen. Julkisen sektorin osuus rakennustyöntekijöiden työllistämi-sestä nousi huippuunsa vuonna 1933, jonka jälkeen määrät ja osuus alkoivat hitaasti laskea. Verrattaessa 1920-luvun ja 1930-luvun loppujen nousukau-

Lähteet: Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933–1939 Vuoden 1933 kaksi ensimmäistä kuukautta arvioitu muiden vuosien vastaavien kuukausien perusteella.

Taulukko 21.

Vuosi Yksityinen Julkinen Yhteensä1927 1 022 455 1 478 1928 1 377 407 1 783 1929 803 431 1 234 1930 265 640 904 1931 166 911 1 077 1932 288 1 236 1 523 1933 228 1 386 1 614 1934 575 1 217 1 792 1935 551 1 158 1 709 1936 1 122 1 160 2 282 1937 1 615 999 2 615 1938 1 278 1 196 2 474 1939 1 667 1 143 2 811

Rakennustyöntekijöiden määrä työnantajan mukaan Tampereella keskimäärin vuosina 1927-1939.

145

sia, on pantava merkille, että julkisen sektorin työllistävä vaikutus enemmän kuin kaksinkertaistui. Myös yksityisistä kukkaroista rahoitettu rakentaminen lisääntyi muttei suhteellisesti niin paljon kuin julkinen.

Merkittävää oli myös se, että jo lamavuonna 1934 ohitettiin rakennustyö-miesten keskimääräisissä luvuissa nousukauden huippulukema. 1930-luvun lama asettuu ajankohtaan, jossa vanhat kaupunkirakenteet alkoivat vaatia uu-simista: tarvittiin lisää energiaa, tarvittiin leveämpiä ja parempia teitä ja silto-ja, laajempaa tieverkkoa. Tarvittiin uudet rautatie- ja linja-autoasemat. Nämä hankkeet rahoitettiin julkisen sektorin varoin, ja lama-aikana toteutetut hank-keet olivat yhteiskunnalle suhteellisesti halvempia. Toisaalta voidaan väittää, että rakentamalla yhteiskunnan infrastruktuuria pidettiin samalla huolta yh-teisöstä pitkällä tähtäimellä ja tarjottiin työmahdollisuuksia sellaisille ammat-tiryhmille, joiden elämää lama oli eniten hankaloittanut. Rakennustöitä oli tarjolla 1930-luvun lopulla enemmän kuin aikaisemmin. Yksi asia kuitenkin pysyi: rakennusteollisuudeksi kutsuttu tuotantoala ei ollut yhtä pitkäjänteistä kuin tehdasteollisuus.

Kun myöskin muilla teollisuudenaloilla on työtilanne ollut jatkuvasti hyvä, niin am-mattitaitoista työvoimaa ei juuri ole ollut vapaana. Rakennusalan työntekijöistä sen sijaan joutuu osa aina välillä työtä odottamaan, koska rakennusteollisuus ei voi taata kaikille työntekijöilleen jatkuvan työnsaannin mahdollisuutta.221

Hohtavan valkea uusi lin-ja-autoasema oli aikoinaan

yksi tamperelaisten ylpey-denaiheista. Julkisuudessa

väiteltiin, että oliko kysees-sä maailman suurin linja-

autoasema, sillä Euroopan suurimmaksi se tiedettiin. Osittain varatöinä raken-

netun aseman valmistuttua kaupunki saattoi luopua kahdesta aikaisemmasta,

sekä itäisestä että läntisestä linja-autoasemasta. Valo-

kuvaaja E. M. Staf. Kuva: Tampere–Seura.

146

Normalisoitunut työtilanne toi myös työtaistelut ja taistelun työehtosopimuksis-ta takaisin. Tästä osoituksena voidaan pitää vuoden 1938 lakkoa. Työntekijäpuo-li oli pyrkinyt työehtosopimukseen jo useita kertoja laman aallonpohjan mentyä ohitse. Markkojen lisäksi kysymys oli myös vallasta ja asemista työmailla.222

Rakentamisen dominovaikutukset

Kivi- ja tiiliteollisuus – rakennusteollisuuden varjossa

Rakennusteollisuuden nousukausi tarjosi ja toi töitä myös tamperelaiselle tiili- ja kiviteollisuudelle. Nykyisen Kalevan kaupunginosan alueella sijaitsi neljä tiilitehdasta, monialayhtiö Näsi Oy:n, Puolimatkan ja Kalevan tiilitehtaat ja laman alkaessa vielä Toukolahden tiilitehtaana tunnettu yritys. Tampereen viides tiilitehdas, vuonna 1928 perustettu Vaissin tiilitehdas rakennettiin enti-sille Hatanpään kartanon savisille niityille nykyisen Nekalan teollisuusalueen alueelle. Tampereen rajojen ulkopuolella Messukylän kunnan puolella suh-teellisen lähellä Kalevan kolmea tiilitehdasta sijaitsi vielä sangen pitkäikäinen Oy Tiili.223 Toimialahan oli aika suoraan riippuvainen talonrakentamisessa tapahtuvista kausi- ja suhdannevaihteluista. Jonkin verran tiilitehtailla valmis-tettiin myös salaojaputkia maatalouden tarpeisiin ja viemäriputkia infrastruk-tuurin rakentamista varten.224

Vuosikeskiarvojen mukaan tiilitehtaiden työvoimantarve vähentyi voi-makkaasti laman vaikutuksesta. Työllisyys alkoi pudota jo 1929, ja tiiliteolli-suuden lama Tampereen seudulla tavoitti pohjansa vuosina 1931–32, jolloin

1930-luvun loppupuolella yksityinen rakentaminen voimistui, vaikka ei tilasto-jen perusteella yltänyt aivan 1920-luvun nousukauden tasolle. Kuvassa Hallitus-katu 17:sta rakennustyö-maa vuonna 1938. Ra-kennus valmistui 1939. Valokuvaamo Atelier Laurent. Kuva: Tampere–Seura.

147

työllisyys putosi neljännekseen vuoden 1928 lukemista. Vuodesta 1933 läh-tien työmahdollisuudet tiilitehtailla vähitellen lisääntyivät, mutta jäivät aina vuoteen 1936 saakka puoleen vuoden 1928 tilanteesta. Tämäkään nousu ei ehkä niinkään johtunut yksityisestä talonrakentamisesta kuin lama-ajan run-saasta julkisesta rakentamisesta. Vielä vuonna 1938 tiilitehtailla työskenteli 27 % vähemmän työntekijöitä kuin ennen lamaa.225

Toimiala oli miesvaltainen. Tampereella vielä miesvaltaisempi kuin maas-sa yleensä. Laman seurauksena naiset saivat alalla suhteellisesti vähemmän työmahdollisuuksia kuin miehet, poislukien vuosi 1932, jolloin naisten osuus alalla olleista harvoista työntekijöistä kasvoi. Työllisyyden kohentuessa nais-ten työmahdollisuudet alalla heikentyivät suhteellisesti, vaikka absoluuttisesti naisia oli tiilitehtailla enemmän kuin pahimman laman aikana.226

Sukupuolen mukainen kehitys Tampereen tiilitehtailla poikkesi koko maan kehityksestä, sillä koko maassa naisten osuus tiilitehtaiden työvoimasta pysyi runsaana neljänneksenä koko 1930-luvun ajan. Laman aikana naisten osuus nousi hieman, mutta laski Tampereen tapaan 1930-luvun loppupuolella.227 Naisten osuuden ja lukumäärän vähentyminen tiilitehtailla johtui tiilitehtai-den omien vaikeuksien lisäksi todennäköisesti tekstiilitehtaiden voimakkaasta työvoiman kysynnästä vuosina 1933–1937.

Nuoria alle 18-vuotiaita ei tiilitehtaissa juurikaan ollut, mutta mielenkiin-toista on se, että heidän suhteellinen osuutensa laman aikana lisääntyi. Laman aikaiset ilmiöt voisivat johtua töiden lyhyestä kestosta ja naisten ja nuorten huonommista palkoista, jolloin tiilitehtaat olisivat säästäneet työvoimakus-tannuksissa palkkaamalla naisia ja nuoria miehiä.228

Edellä esitellyt vuosittaista vaihtelua kuvanneet aikasarjat antavat turhan harmonisen kuvan tiiliteollisuuden toiminnasta. Sen lisäksi, että suhdanne kosketti rajusti tiilitehtaissa työskennelleitä, vaikutti kausivaihtelu heidän elä-

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Lasi- ja peiliteollisuuden osuus Tampereella oli vähäpätöinen.

Taulukko 22.Työllisyys Tampereen tiiliteollisuudessa vuosina 1928–1938

Tiili- lasi- ja peiliteollisuus 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Miehet 156 152 112 38 40 72 73 82 92 114 120

Naiset 36 28 23 8 12 14 11 15 17 16 19

Alle 18 v/Miehet 5 6 5 3 2 3 4 6 6 8 5

Alle 18 v/ Naiset 1 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0

Työntekijöitä yhteensä 198 185 141 50 54 89 88 103 115 139 144

Toimihenkilöitä yhteensä 24 33 24 10 10 9 8 8 5 10 10

Henkilöstö yhteensä 222 218 165 60 63 98 96 111 120 149 154

Miesten työntekijöistä, % 80 83 81 76 75 85 86 83 83 84 86

Naisten työntekijöistä, % 17 14 15 15 19 12 9 10 11 9 11

Toimihenkilöt henkilöstöstä, % 12 16 16 20 19 13 11 9 5 8 7

Alle 18-vuotiaat työntekijöistä, % 3 3 4 9 6 3 5 7 7 7 4

148

määnsä myös merkittävästi. Kuten Kivelän perheen lama-ajan kokemuksista huomaamme (osa II), tiilitehdas saattoi työllistää suuremman joukon ihmisiä vain roudattomaan aikaan. Sesonki alkoi huhti–toukokuussa roudan sulettua ja päättyi myöhään syksyllä. Suurin työvoimantarve ajoittui kesään, jolloin koko prosessi saven kaivamisesta tiilten polttamiseen oli käynnissä.229

Kaupungissa toimi neljä kivialan yritystä sekä lisäksi Näsi Oy, jonka Kurun louhokselta louhitut kivet löysivät usein tiensä Tampereelle. Kurun louhoksen työntekijät eivät olleet tamperelaisia, joten heidät rajataan tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Kiviteollisuus voidaan jakaa kahteen haaraan. Suo-men Graniitti Oy ja Kivi Oy valmistivat hautakiviä ja muistopatsaita ja K.J

Tiiliteollisuus noudatteli rakennusteollisuuden suh-danteita. Myös työn kau-siluonteisuus oli saman-kaltainen. Tiilitehtailla työskentelikin usein maa-seudulta kaupunkeihin vä-liaikaisesti saapuneita mie-hiä ja naisia. 1930-luvun laman aikana tämä tiili-tehdas sijaitsi Messukylän kunnan puolella Tampe-reen rajan pinnassa. Kuva: Tampere–Seura.

149

Vuorenrinne ja Tampereen kiviteollisuus valmistivat lähinnä rakennuskiviä. Kuolleisuuden vaihtelua seuranneen kiviteollisuuden haaran työntekijät eivät kärsineet työttömyydestä kovinkaan merkittävässä määrin. Sen sijaan raken-nusteollisuuteen kytkeytyneiden kiviteollisuusyritysten kivityömiehillä työt vähentyivät laman tultua. Ihan kokonaan työt eivät loppunut, sillä monissa varatyökohteissa tarvittiin teiden reunakiviä ja satama-altaan reunakiviä.

Kalevan niittyjen alla oli paksu kerros tiilen tekoon hyvin soveltuvaa savea. Sa-vea lohkottiin kuuppavau-nuihin, joita hevoset vetivät raiteita pitkin varsinaiselle

tehtaalle. Kuva: Tampere–Seura.

Tiilenvalmistuksen kiireim-pänä aikana tiilitehtaal-le palkattiin myös naisia.

Tuolloin olivat kaikki työvaiheet, saven kaivami-nen, tiilten kaavaaminen, polttaminen ja varastoin-

ti käynnissä. Tiilitehtaan tytöt tauolla raskaan työn

lomassa. Kuva: Tampere-Seura.

150

Kivityömiehet olivat miehiä. Vuonna 1936 kiviverstailla työskennellyt nai-nen tuskin oli kivenhakkaaja. Alan muuhun rakennustoimintaan verrattuna positiivinen kehitys johtui todennäköisesti julkisen sektorin huomattavasta panostuksesta infrastruktuurin rakentamiseen lama-aikana. Eli hätäaputyön-tekijöiden asentamat katujen reunat (rotvallit) ja muut kiveykset työllistivät myös kiviveistämöiden kivityömiehiä.

Työllisyys Tampereen kiviteollisuudessa vuosina 1928–1938

Taulukko 23.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Tampereella sijainneen Suomen Graniittin miehet työstivät isoja kivipaaseja, joita tarvittiin näyttäviin rakennuskohteisiin ja hau-tamuistomerkeiksi. Raken-tamiseen liittyneet kivityöt vähentyivät laman aikana. Kuva: Tampere–Seura.

Kiviteollisuus 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Miehet, n 93 82 89 80 78 78 96 93 90 85 110

Naiset, n 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

15-18 v/ Miehet 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 3

Työntekijöitä yhteensä 93 82 89 80 78 78 96 95 91 87 113

Toimihenkilöitä yhteensä 8 8 8 8 5 5 6 7 3 5 6

Henkilöstö yhteensä, % 101 90 97 88 83 83 102 102 94 92 119

Miehet työntekijöistä, % 100 100 100 100 100 100 100 97,8 99,5 97,7 97,4

Työntekijät yhteensä, (ind.) 100 88 95 86 84 84 103 102 98 93 122

151

Ei putki–, eikä sähkötöitä, ei peltikattoja – eikä ovia ja ikkunoitakaan

Vireä rakennustoiminta 1920-luvulla oli luonnollisesti lisännyt sähkö- ja put-kialan työllisyyttä. Kaupungissa toimi vuonna 1928 neljä 10–40 työntekijää työllistänyttä sähköurakointiliikettä. Niistä huomattavimmat olivat Jussi Ha-vulinnan sähköliike ja Hämeen Sähkö- ja koneliike, joka oli tuolloin Yrjö Wariksen omistama. Isoja putkiurakointitöitä ottivat vastaan kolme lämpö- ja vesijohtosektorilla työskennellyttä yritystä: Radiatorin ja Huberin Tampereen osastot ja Tampereen vesi- ja lämpöjohto Oy.230

Rakennusteollisuuteen sidoksissa olleilla sähkö- ja putkialan yrityksillä meni kaikkein huonoiten. Pahimmillaan yli puolet alan yrityksissä olleista työ-paikoista katosi. Ala pääsi kokonaisuutena vuoden 1928 tasolle vasta vuonna 1936 talonrakentamisen elpymisen myötä.231

Myös peltisepillä oli työtä sitä enemmän, mitä useammin muurarin laas-tikauha upposi paljuun kaupungin keskustassa tai kirvesmies asetti hirren paikoilleen kehikkoon esikaupunkialueilla. Peltisepänliikkeet olivat etupäässä pieniä alle 20 työntekijää työllistäneitä pajoja, joissa omistajat näyttävät teh-neen töitä muiden seppien rinnalla. Esimiehiä näyttää olleen oikeastaan vain suurimmassa Seppo-osakeyhtiössä. Peltiseppien työ oli sangen kausiluonteis-ta, ja myös suhdanteet ja talonrakennustöiden lähes totaalinen loppuminen näkyivät peltiseppien työllisyydessä.232

Puuteollisuus jäi Tampereella muiden alojen varjoon. Maailmansotien välisenä aikana tilanne heikentyi entisestään, kun paikkakunnan sahojen toiminta loppui. Kaupungin alueella ei enää 1920-luvun nousukauden aikana sijainnut yhtään toimivaa sahaa. Lähistöllä sahaustoimintaa har-joitettiin Pirkkalassa, missä toimi Pyhäjärven Saha ja Ylöjärvellä, missä sahattiin J.W. Enqvistin omistamalla Niemen sahalla. Lisäksi Messukylän alueella Vehmaisissa sijaitsi pieni saha. Kaupungin alueella toimi kahdek-san pientä halkosahaa.233

Tampereella toimi kuitenkin koko maan mittakaavassakin merkittävää puusepänteollisuutta. Suurin – ja valtakunnallisesti merkittävä – puuse-pänverstas oli julkisten tilojen sisustuksia, ovia ja ikkunoita sekä huone-kaluja valmistanut Höyrypuuseppä Oy, jonka palveluksessa oli vuonna 1928 keskimäärin 70 työntekijää. Toinen suuri puuseppiä työllistänyt yri-tys oli auton koreja valmistanut Tampereen Autokoritehdas Oy, jonka palveluksessa oli 62 työntekijää vuonna 1928.234

Taulukko 24.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Putki- , sähkö- ja ilmastointiyritysten työllisyys Tampereella vuosina 1928–1938

Vuosi 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

LVI 192 196 138 113 90 106 131 155 190 246 263

152

Tampereen Autonkoritehdas Oy:n toiminta hiipui vuoden 1930 aikana ja yritys meni vararikkoon vuonna 1931. Se merkitsi tilaisuutta myös Kassa-kaappitehdas G. R. Grundströmin johtaja Kaipiolle, joka osti Autokoriteh-taan huutokaupasta sen koko koneiston ja raaka-aineet kassakaappitehtaalle. Koritehtaan tuotantoa jatkettiin Sorinkadulla tehtaan entisissä tiloissa vuo-den ajan. Työnjohtajana toimi Autokoritehdas Oy:n entinen omistaja Niilo Lomma, ja suuri osa työntekijöistäkin jatkoi uuden omistajan palvelukses-sa. Toiminta jatkui entisellä nimellä vuoden ajan, jonka jälkeen se liitettiin Grundströmin kassakaappitehtaaseen. Syyskuussa 1933 alettiin rakentaa Grundströmin tehtaan tontille Tammelaan Suomen ensimmäistä nimen-omaan autonkoritehdasta varten suunniteltua rakennusta. Uusi tehdas val-mistui vuoden 1934 alussa.235

Muista Tampereella toimineista puusepänverstaista lama-ajasta selvisi Pyörä Oy, Ivar Lahtisen puusepänliike ja Erkkilän puulaatikkotehtaana aloit-tanut ja sittemmin nimensä Tampereen laatikkotehtaaksi muuttanut verstas. Pyörä Oy oli vuodesta 1923 ajoneuvoja, niiden osia, kelkkoja ja valjasteoksia valmistanut yritys. Ivar Lahtisen puusepänliike valmisti muun muassa ruu-misarkkuja.236

Sen sijaan sekä Pispalassa vuonna 1928 lähes 50 henkeä työllistäneen autonkoreja ja huonekaluja valmistaneen Paasikosken Puuteollisuuden että rakennuspuuteollisuuden tuotteisiin erikoistuneen Tampereen Puunjalostus-tehdas Oy:n toiminta katkesi vuonna 1933. Paasikosken puuteollisuus aloitti Puutyö Ura Oy:n nimellä vuonna 1936. Myös muita, pienempien yritysten konkursseja ja toiminnan loppumisia kaupungissa nähtiin.237

Höyrypuuseppä Oy oli maan merkittävimpiä puusepänliikkeitä. Ovien, ikkunoiden ja huoneka-lujen lisäksi liike oli eri-koistunut julkisten tilojen sisustamiseen. Höyrypuu-seppä Oy:n miehet olivat lama-aikana sisustamas-sa muun muassa Suomen eduskuntaloa, joka valmis-tui vuonna 1931. Kuva on 1930-luvun puolivälis-tä. Valokuvaaja Mauno Mannelin. Kuva: Vaprii-kin kuva-arkisto.

153

Työntekijöiden määrä toimialalla oli vuonna 1932 puolet vuoden 1928 nou-sukauden lukemista. Kesti vuoteen 1938 ennen kuin puusepänteollisuuden työllisyys palasi vuoden 1928 tasolle (Taulukko 24). Puusepänteollisuus oli aikuisten miesten ala. Naisia ja alle 18-vuotiaita oli vähän. Kaikista huonoim-min työllistyivät tälläkin toimialalla laman aikana alle 18-vuotiaat, naisten suh-teellinen osuus laman aikana väheni reilusti, mutta myös määrät olivat pieniä, eikä siitä ole syytä vetää suurempia johtopäätöksiä.

Laman helpotettua Höyrypuuseppä Oy oli edelleen 30-luvun lopulla työntekijämäärältään suurin Tampereella toiminut puualan yritys, jossa työs-kenteli parhaimmillaan 112 työntekijää vuoden 1938 lopulla. Kaipio Oy:n autonkoreja valmistanut osasto oli toiseksi suurin työllistäen vuonna 1938 enimmillään 108 työntekijää. Vuonna 1936 perustettu Puutyö Ura työllisti 1930-luvun lopulla vuosittain keskimäärin 40 työntekijää. Muita uusia laman jälkeen kaupunkiin perustettuja puuteollisuusalan yrityksiä oli osuusliike Voi-man puusepänverstas.238

Tamperelaisten sähkömiesten, putkimiesten, peltiseppien ja puuseppien ansiot olivat sidoksissa talonrakentamiseen ja sitä kautta yleisessä elintasossa tapahtuneisiin muutoksiin. Kun rakentaminen loppui, vähentyivät myös var-sinaista rakennusalaa palvelevien ammattiryhmien työt. Kun lama vaikeutti tamperelaisten toimeentuloa, siirrettiin uusien huonekalujen hankintaa. La-man helpotettua työtkin lisääntyivät. Töitä lisäsi myös tekninen kehitys. Yhä useampiin taloihin Tampereellakin rakennettiin keskuslämmitysjärjestelmä. Sähköä tarvittiin yhä enemmän, sillä valaistuksen lisäksi sähköllä lämmitet-tiin, ja 1920-luvulla moneen talouteen hankitut radiolaitteet vaativat toimiak-seen sähköä.239

Taulukko 25.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

Tampereella vuosina 1928–1938 toimineiden halkosahojen, puu- sepänverstaiden ja muun puuteollisuuden työllisyys

Ryhmät 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 Miehet 302 285 246 153 192 153 193 216 221 313 344 Naiset 16 13 12 8 6 8 9 8 7 9 23Alle 18-vuotiaat/M 15 11 9 3 1 1 2 4 7 12 19Alle 18-vuotiaat/N 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0Työntekijöitä yhteensä 334 310 267 165 199 162 204 227 234 333 386 Toimihenkilöitä yhteensä 33 33 29 18 23 21 16 14 17 14 27Henkilöstö yhteensä 367 343 296 183 222 182 220 241 251 347 413 Miehet työntekijöistä, % 90,3 92,0 92,0 92,9 96,1 94,6 94,8 95,0 94,3 94,0 89,1 Naiset työntekijöistä, % 4,6 4,2 4,3 4,8 2,9 4,6 4,2 3,4 2,9 2,6 6,0 Toimihenkilöt henkilöstöstä, % 9,0 9,6 9,8 9,8 10,1 11,2 7,3 5,8 6,8 4,0 6,5 Alle 18-vuotiaat työntekijöistä 5,0 3,8 3,7 2,3 1,0 0,8 1,0 1,5 2,8 3,5 5,0

154

IIITYÖTTÖMYYS JA

HUOLENPITO

155

Saven lohkomista urakalla. Sitä oli tarjolla yleensä lyhyissä jaksoissa. Kahdesta viikosta muutamaan kuukauteen kesti tyypillinen varatyö-komennus. Huonommin palkattujen valtion varatyömaiden komen-

nukset olivat yleensä pidempiä kuin kaupungin komennukset. Kuva tammi–helmikuulta 1932. Valokuvaaja V.O. Kanninen.

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

156

ENNEN LAMAA

Työväestön työmarkkinat1920- ja 1930-lukujen työmarkkinat voidaan työntekijöiden työsuhteiden keston näkökulmasta syytä jakaa kolmeen ryhmään. Ratkaisevana erottavana tekijänä voidaan pitää nimenomaan työttömyyden/epävarmuuden uhkaa: 1) työvoima, joka on palvelussuhteessa, 2) tehtaiden palkkatyövoima ja 3) se-sonkiammateissa työskentelevä työvoima.

Palvelus- ja virkasuhteissa olevien työmarkkinat muuttuivat ”normaaliai-koina” hitaasti. Yleensä ne muuttuivat arvojärjestelmien mukana. Toki lama-tilanteessa konkurssit merkitsivät yhtä lailla tehtaan työnjohtajan kuin työn-tekijänkin työpaikan menetystä. Valtion tai kunnallisten virkamiesten asemaa ei edes lama pystynyt uhkaamaan. Uusia työpaikkoja ”palvelussuhteisiin” ei laman aikana kuitenkaan syntynyt.1

Työntekijöiden työmarkkinoita säätelivät suurimmaksi osaksi suhdan-teiden suhteellisen vapaasti luomat kysyntä- ja tarjontatekijät, joskin niihin vaikuttivat myös paikalliset käytännöt ja kirjoittamattomat normit. Varsinkin vanhempien, ammattitaitoisten työntekijöiden asema oli kuitenkin turvatum-pi kuin nuorempien, noususuhdanteen aikana töihin tulleiden uusien työn-tekijöiden. Toisaalta työnantajan näkökulmasta turhasta vanhemmasta työ-voimasta pyrittiin myös tehtaissakin eroon, sillä 20 vuotta samaa työnantajaa palveltuaan tehtailija oli velvollinen maksamaan työntekijän eläkkeen.2

Kaupunkien ja varsinkin Tampereen tilanne poikkesi maaseudusta. Mo-nissa maaseudun tehtaissa (esim. sahoilla) pitkät seisokit olivat huippukau-sinakin tavallisia. Varsinkin maaseudulla suurin osa työvoimasta työskenteli kausi- tai satunnaisluontoisissa palkkatöissä. Puunjalostusteollisuuden hak-kuu- ja kuljetustyöt ajoittuivat talvi- ja kevätkausiin, jolloin niiden rinnalla oli yleensä oltava vaihtoehtoisia työllistämis- tai elinkeinoja. Niitä tarjosivat mm. maatalouden elonkorjuutyöt, jotka olivat kuitenkin lyhytaikaisia, joskin niiden toteuttaminen oli taloudellisista suhdanteista riippumatonta.3

Tampereella muiden kaupunkien tavoin tyypillistä sesonkityövoimaa olivat rakennustyömailla työskennelleet työntekijät. Teitä ja rakennusten perustuksia ei rakennettu talvisin. Sen sijaan rakennusten viimeistelytöitä tehtiin pakka-sellakin. 1920-luvun nousukauden aikana talonrakentamisen vaiheet pyrittiin rytmittämään vuodenaikojen mukaan. Voidaan sanoa, että voimakkaan nou-susuhdanteen aikana rakennustyömiestenkin kysyntä säilyi varsin tasaisena. Ainoastaan ammattitaidottomimmat sekatyömiehet olivat Tampereella ilman töitä talvella 1927. Monia rakennusalan töitä osanneille sekatyömiehille löytyi töitä ylikuumenneilta rakennustyömailta.4

Työntekijöiden neuvotteluasema oli riippuvainen taloudellisten suhdan-teiden, työvoiman tarjonnan ja kysynnän lisäksi mm. ammatillisesta järjes-täytymisestä, työyhteisön luonteesta, työvoiman rakenteesta, vaihtoehtoisten työmahdollisuuksien olemassaolosta, poliittisesta järjestäytymisestä ja poliitti-

157

sista suhdanteista. Lakko oli yleisten työehtosopimusjärjestelmien puuttuessa lähes ainoa suoran vaikuttamisen tapa. Vuodenaikavaihtelulle alttiissa amma-teissa työntekijäosapuolella oli hyvien suhdanteiden aikana ”oikean” vuoden-ajan koittaessa mahdollisuus nostaa palkkoja uhkaamalla lakolla. Erityisesti sekä rakennus- että metsäsektori olivat aloja, joilla työmarkkinoiden tila riip-pui olennaisesti sekä suhdanteista että vuodenaikavaihteluista. Ns. metallin lakkona alkanut ja suluksi muuttunut konflikti ajoittui osin poliittisista syistä, mutta nimenomaan suhdannekehityksestä johtuen vuoteen 1927.5

Kaupunkien rakennustyömailla ja satamissa oli lakkoja, mutta metsä- ja uittotyöläiset joutuivat harvemmin työriitaisuuksiin: maaseudulla otettiin etu-päässä se mitä annettiin. Ns. isäntävaltainen järjestelmä oli vielä voimissaan. Kaupunkien työmarkkinat olivat sekä työntekijä- että työnantajaosapuolen kannalta järjestäytyneempiä kuin maaseudun. Neuvottelumekanismeja ja so-pimusjärjestelmiä oli käytettävissä, joskin rajoitetusti ja epätasaisesti. Paikal-liset käytännöt vaihtelivat merkittävästi. Maaseudulla organisoitumisaste oli erittäin alhainen, työvoima heterogeenisempaa ja hajanaisempaa, eikä kor-vaavia työmahdollisuuksia esim. savottatyömailla ollut. Lisäksi työmarkki-noilla vaikuttivat vahvat poliittiset paineet. Siksi työtaistelut olivat 1920-luvun maaseudulla harvinaisia, vaikka niitä vielä kymmenen vuotta aikaisemmin oli esiintynyt runsaasti. Lama-aikana lakkoja ei ollut juuri ollenkaan.6

Elintason suhteen palvelus- ja virkasuhteessa olleiden asema erosi sel-västi tehtaiden työväestä, jonka palkkataso tehtaiden ollessa toiminnassa oli toisaalta eri luokkaa kuin se, mihin maaseututyöläiset ylsivät. Metsätyöläiset saattoivat yltää suhteellisen hyviinkin ansioihin, mutta heidän tulojensa täytyi riittää usein pitkienkin luppoaikojen tarpeisiin. Maaseudulla työläisten alhais-ta palkkatasoa kompensoi osin luontaistalous, jolloin työläisillä oli käytössään maata omaan elintarviketuotantoon.

Asetelma 5.

1920- ja 1930-lukujen yhteiskunnan sosiaalipoliittisen järjestelmän, työkyvyn ja työmarkkina-aseman väliset suhteet ”normaalitilassa”

Työkykyiset

Työkyvyttömät

Työnvälitys

auttaa aika-ajoin

Jatkuvatyösuhde

Köyhäinhoito

Palvelussuhde (toim ihenkilöt,virkam iehet, palvelijat)

Palkkatyösuhde I(tehtaiden ydintyövoima)

Palkkatyösuhde II(tehtaiden reunatyövoima

Sesonkityövoima

158

Kuten tämän niteen työllisyyskehitystä kuvaavassa luvussa huomattiin, 1930-luvun lama merkitsi kaupungin normaalien työmarkkinoiden täydellistä kriisiytymistä. Yhteiskunta ei ollut varautunut lamaan. Köyhyyden ja työttö-myyden torjuntaorganisaatio oli mitoitettu pienehkön taloudellisen suhdan-nevaihtelun ja kausivaihtelun aiheuttamia vaikeuksia varten.

TyönvälitysjärjestelmäNormaaliolosuhteissa työnvälitystoimintaa sääteli työnvälityslainsäädäntö ja köyhäinhoitoa ohjasi omat lakinsa. Kunnallinen työnvälitystoiminta käyn-nistyi suurimmissa kaupungeissa vuosina 1904–1905. Tampereella toiminta käynnistyi vuonna 1904, jolloin päätettiin, että ”Toimisto välittää työvoimaa kaikille työaloille, hankkien mahdollisuuden mukaan paikkoja kaikkiin am-matteihin kuuluville sekä mies- että naispuolisille työntekijöille, kotipalveli-joille, kauppa-apulaisille, oppilaille j.n.e.” Välitys oli maksutonta kaupungin henkikirjoissa oleville työnantajille ja työntekijöille.7 Maaliskuussa 1926 an-netussa uudessa työnvälityslaissa määrättiin, että työnvälitykseen oli lain (1§) mukaan oikeutettu kunta tai yhdistys, mutta ei yksityinen osuuskunta tai yhtiö. Välityksen tuli olla maksutonta. Yli 5000 asukkaan kunnassa tuli olla työnväli-tystoimisto (2 §), samoin pienemmässä kunnassa, jos tarve niin vaati.8

Työnvälitystoimisto ja -asiamies velvoitettiin tarkoin seuraamaan kunnan ja sen ympäristön työoloja ja antamaan niistä tietoja työnhakijoille ja työn-antajille, avustamaan työnhakijaa työsopimuksen teossa sekä huolehtimaan

Laman tultua kenkien val-mistus vähentyi. Tampe-reella sijaitsi puolet maan kenkäteollisuudesta, jonka vuoksi työttömien joukossa oli paljon jalkinetyöläisiä. Laman aikana tapahtunut toimialan keskittyminen ja siihen liittyneet rationali-sointitoimenpiteet hidasti-vat työllisyyden kasvua la-man helpottaessa. Kuvassa Tampereen Kenkäteol- lisuus Oy:n työntekijöitä toimissaan. Kuva: Tampere–Seura.

159

yleensäkin työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohtaamisesta. Sosiaaliministe-riö saattoi, sikäli kuin niin katsoi, määrätä kuntaa perustamaan työnvälitys-toimiston yhteyteen erityisiä osastoja naisten tai jonkin muun erityisryhmän työnvälitystä varten.9

Mitä enemmän työnvälityksiä, sitä kannattavampaa työnvälitystoimiston toiminta oli. Valtio näet maksoi toimistolle viisi markkaa jokaista omalla paikkakunnalla tapahtunutta onnistunutta työnvälitystä kohden. Jos työnha-kija löysi työnvälitystoimiston kautta työpaikan jostakin toisesta kunnasta,10 maksettiin työnvälitystoimistolle viisinkertaisesti: 25 markkaa.

Tärkeää lain ja sitä seuranneen valtioneuvoston päätöksen ”työnvälityksen tarkastuksesta sekä apurahan myöntämisestä työnvälitystoimistoille ja -asia-miehille” kannalta oli, että siinä määriteltiin ne tahot, jotka olivat oikeutettuja valvomaan kaupungin perustaman työnvälitystoimiston toimintaa. Sosiaali-ministeriön ja Tampereen kaupungin lisäksi Tampereen työnvälitystoimiston valvontaa sälytettiin ainakin periaatteessa sekä työnantajille että työnteki-jöille.11 Pienissä maaseutukunnissa välitystoimistoja ei ollut, ja suurten asu-tuskeskusten toimistot palvelivat osittain myös maaseudun tarpeita. Laki ja työnvälityksen tarkastamista koskeva lisäpäätös tulivat voimaan 1. tammikuu-ta 1927. Laki oli voimassa vuoden 1936 loppuun, jolloin annettiin uusi laki työnvälityksestä.12

Köyhäinhoito perusturvanaEntäpä jos sairaus oli vienyt kokonaan työkykysi, olit vammainen tai yksin-kertaisesti niin vanha, ettei työ ansion saavuttamiseksi ollut enää mahdollista? Tai jos työtä ei ollut, eikä säästöjäkään? Tai perhe oli niin suuri ettei toimeen-tulo riittänyt sitä elättämään? Tai jos pitkäaikainen sairaus (keuhkotauti) tai ly-hyempi epidemia (tulirokko, espanjantauti) vei työpaikan? Ainoa paikka mistä varaton sai apua oli kunnallinen köyhäinhoito.

Vuonna 1922 astui voimaan uusi köyhäinhoitolaki, jonka valmistelu oli aloi-tettu jo vuonna 1904. Uusi laki kumosi vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksen olennaisessa osassaan. Aina vuoden 1922 lakiin saakka avunhakijat oli jaettu pakollisen tai vapaaehtoisen avun piiriin. Kunta oli lain mukaan velvoitettu tai pakotettu auttamaan sellaisia työkyvyttömiä henkilöitä, jotka eivät voineet selvitä ilman apua. Lisäksi kunta oli saanut niin halutessaan antaa myös va-paaehtoista apua esimerkiksi tilapäisen sairauden tai työttömyyden vuoksi.13 Vuonna 1933 lakiin tehtiin pieniä muutoksia.

Vuonna 1922 säädetyn lain mukaan kussakin kunnassa tuli olla köyhäin-hoitolautakunta (poikkeustapauksissa tehtävistä huolehti kunnallislautakun-ta). Sen toimintaa ohjasi köyhäinhoito-ohjesääntö ja kunta oli jaettu köy-häinhoitopiireihin. Piirien toiminnasta vastasi kaitsija, joka kaupungeissa oli palkattu tehtävä, maaseudulla luottamustoimi. Köyhäinhoitoapu käsitettiin edelleen takaisin maksettavaksi velaksi, josta vastasi henkilö itse tai hänen ela-tusvelvollisensa. Jos kyseessä oli toispaikkakuntalainen, velka perittiin viime

160

kädessä ao. kunnalta. Uutta oli kuitenkin se, että kuntalaisia ei enää määritelty työkykyisiksi tai työkyvyttömiksi köyhiksi, sillä lain ensimmäisessä pykäläs-sä todettiin: ”Varattomalle toisen huolenpitoa vailla olevalle alaikäiselle tai muullekin, joka ei omista varoistaan tahi työllään saa tarpeenmukaista elatus-ta, on kunta velvollinen hankkimaan sitä köyhäinhoidolla niin kuin tässä laissa säädetään.” Lisäksi lakiin kirjattiin mahdollisuus, että kunta voisi harkinnan-varaisesti myös ehkäistä syntymässä olevaa hankalaa tilannetta: ”Estääkseen varatonta joutumasta elatuksen tahi hoidon puutteeseen voi kunta myöskin antaa avustusta.” Saman suuntaista ennakoivaa valppautta köyhäinhoitolauta-kunnalta edellytti myös vuoden 1922 lain pykälä 39:14

Jos katovuoden, työttömyyden tahi muiden syiden vuoksi muuten taval-liset työnsaantimahdollisuudet kunnassa niin vähentyisivät, että työkykyiset henkilöt ilman omaa syytänsä joutuvat puutteeseen, on köyhäinhoitolauta-kunnan, mikäli toimenpiteet hädän torjumiseksi eivät kuulu sille, tehtävä asi-anomaisille ne esitykset, joihin asianhaarat antavat aihetta.

Kunta ja köyhäinhoitolautakunta olivat vakiinnuttaneet asemansa köyhi-en huoltajana. Kunnan tuli pitää huolta työkyvyttömistä köyhistä, ja seurata lisäksi kaupungin tapahtumia, että voisivat reagoida nopeasti aloittaakseen ennalta ehkäisevän toiminnan kun köyhyyttä oli odotettavissa enemmänkin.

Työnantajallekin sälytettiin edelleen joitakin vanhaan patriarkaaliseen jär-jestelmään kuuluneita vastuita edelleen: työnantajat velvoitettiin pitämään huolta heihin työehtosopimussuhteessa olevista työntekijöistä ja heidän omaisistaan.15 Tämä olikin sitten myöhemmin pykälä, joka aiheutti työnanta-japiireissä vastustusta ja horjuvia tulkintoja.16

On huomattava että vuoden 1922 lain jälkeen, kuten Viljo Rasila painot-taa, kunnilla oli vapaammat kädet köyhien auttamiseen, mutta sen lisäksi on tärkeätä muistaa, että kunnallismiehillä oli mahdollisuus myös olla jakamatta ennalta ehkäisevää köyhäinhoitoa. Lain tulkinta jäi siten viime kädessä köy-häinhoitolautakunnan, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston teh-täväksi. Kaupungeissa oli myös muita viranomaisia, joiden velvollisuutena oli seurata työmarkkinatilanteen kehittymistä. Se oli työnvälitystoimiston ja lautakunnan pääasiallisena tehtävänä. Lisäksi ammattientarkastaja työpaikka-tarkastustensa lomassa seurasi myös työmarkkinoilla tapahtuneita muutoksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia työntekijöiden asemaan. Uuden työnvälitys-lain säätämisen yhteydessä aikoinaan asuntokysymyksen vuoksi kaupunkiin perustettu sosiaalilautakunta velvoitettiin Tampereella seuraamaan kaupun-gin alueella tapahtuvaa rakennustoimintaa ja erityisesti työntekijöiden määrää työmailla. Kun havainnoitsijoihin liitetään paikalliset ammattiosastot, työvä-enliike yleensä, työttömäksi jääneet, rakennusurakoitsijat ja rakennusmestarit, oltiin kaupungissa varsin varhain tietoisia laskukaudesta. Yleensä vaatimus tai ehdotus toimenpiteisiin ryhtymisestä tulikin muualta kuin kaupungin hallin-nosta.

Vuoden 1922 lain ja 1930-luvun laman väliin mahtui vuoden 1925 taan-tuma, jolloin työttömyys vaikeutti ihmisten toimeentuloa. Valtuustossa kiin-

161

nitettiin huomiota samanaikaisesti köyhäinhoitomenojen jatkuvaan kasvuun. Tampereella nautti köyhäinapua ”muodossa tai toisessa” viisi prosenttia kau-pungin väestöstä. Maan kaupungeista ainoastaan Kotkassa jaettiin suhteelli-sesti vieläkin enemmän apua. Lautakunta antoi laajan lausunnon valtuustolle, jonka mukaan noin puolet sai apua sairauden vuoksi: erityisesti keuhkotaudin ja mielisairauden vuoksi. Toisena suurena tekijänä mainittiin työttömyys ja monissa teollisuuslaitoksissa käytetyt vajaat työviikot. Valtuustoa muistutet-tiin myös perheinstituution ja patriarkaalisen huolenpidon murentumisesta: sekä perheen huoltajat että työnantajat jättivät lain määräämät velvoitteet hoitamatta. Lopuksi muistutettiin Tampereella vallinneesta huonosta asunto-tilanteesta sekä lain edellyttämästä ehkäisevästä köyhäinhoidosta, jotka olivat omiaan lisäämään kustannuksia.17 Köyhäinhoidon kustannuksia pidettiin lii-an korkeina jo ennen lamaa.

Köyhäinhoidon tehtävistä ja toimintatavoista oli poliittisten mielipide-suuntausten keskuudessa erimielisyyksiä. Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että avuntarvitsijoita oli autettava. Tulkinta siitä, kuka oli avun tarpeessa, vain vaihteli. Tällöin köyhäinhoito-organisaatioiden huomio kiintyi enemmänkin avun antamisen tarveharkintaan kuin köyhyyden syihin. Näin siitäkin huoli-matta, että köyhäinhoitolaissa edellytettiin myös ehkäisevään apuun ryhtymis-tä silloin, kun oli vaarana, että avunsaaja joutuisi sellaiseen tilaan, ettei enää pystyisi auttamaan itseään. Tämän vuoksi laki edellytti, että köyhäinhoitolau-takunta maksaisi köyhien perheiden lapsille kasvatusapua ja hankkisi varat-tomille nuorille ammattiopetusapua. Tarkoituksena oli katkaista tällä tavoin köyhyyden ylisukupolvinen periytyminen. Köyhäinhoitoapu sisälsi kuitenkin

Kun työntekijää ei enää tarvittu tehtaassa, menetti hän vuokra-asuntonsakin, jos sattui asumaan työnan-

tajan omistamassa asun-nossa. Lama saattoi viedä oman talon pakkohuuto-kauppaan ja tavallisesta vuokra-asunnosta saattoi joutua lähtemään maksa-

mattomien vuokrien vuoksi. Koska liiallinen poliittinen aktiivisuus tai kuuluminen ammattiyhdistysliikkeeseen saattoi viedä työpaikan, oli työväestön mahdollisuudet

poliittiseen vastarintaan ole-mattomat. Kuvassa laman aikainen häätö Petsamon kaupunginosassa. Valo-

kuvaaja V.O. Kanninen. Kuva: Vapriikin

kuva-arkisto.

162

samanaikaisesti piirteitä, joiden seurauksena köyhäinhoito tutki avunsaajien sukulaissuhteet, ja teki perheistä lain edessä hyvin kiinteitä yksiköitä.

Samoin avunsaajaan elatus- ja huoltovelvolliset, joita ovat vanhemmat ja isovanhem-mat sekä lapset ja lastenlapset, ovat niinikään velvolliset kykynsä mukaan huoltovel-vollisuutensa alaisuuteen kuuluvalle annetun avustuksen korvaamaan. Kuitenkaan alaikäisenä, eli siis alle 16-ikävuoden, saatua avustusta ei asianomainen ole itse lain mukaan velvollinen takaisin maksamaan.18

Tarkoituksena oli kuitenkin kunnan kustannusten säästäminen. Toisaalta us-kottiin, ettei kunnon kansalaisia kasva ilman kunnon kontrollia. Avun mah-dollisiin väärinkäyttäjiin pureuduttiin siitäkin huolimatta, että köyhäinhoidon apu oli saajalleen luonteeltaan vastikkeellista. Kaupunginvaltuuston jäsen ja kokoomuspuolueen valtuusmiesehdokas, köyhäinhoidon tarkkaaja L. P. Myö-hänen totesi ennen vuoden 1928 kunnallisvaaleja Aamulehdelle:

Köyhäinhoitotoiminnan käytännöllisessä toteuttamisessa esiintyy kuitenkin usein suu-ria vaikeuksia sen vuoksi, että avunpyytäjistä löytyy paljon moraalittomia henkilöitä, jotka pyrkivät vääriä tietoja antamalla saamaan apua ja siis käyttämään väärin köyhäinhoidon avustusta. Tästä syystä vaatiikin avunpyytäjien aseman ja olosuhtei-den sekä heidän elatusvelvollisten omaistensa taloudellisen tilan ennakkotutkiminen useissa tapauksissa verrattain laajoja tiedustelutoimenpiteitä. Näiden ilmiöiden ohel-la myöskin sellaiset olosuhteet, joissa asianomainen perheen huoltaja juopottelevan ja muunkinlaisen huonon elämän takia on saattanut perheensä siihen tilaan, että köyhäinhoidon on täytynyt ryhtyä sitä avustamaan ja huoltovelvolliseen nähden ryh-

Tammelan vainioilla mo-nella tamperelaisella oli oma kasviarhansa. Palstal-la viljeltiin juureksia, joista moni tamperelainen perhe sai lisäravintoa tiukim-man laman aikana. Kas-vitarhan pitäminen oli yksi näistä ennaltaehkäisevis-tä keinoista, joihin viran-omaiset pyrkivät työläisiä kannustamaan. Valokuva 1920-luvulta. Kuva: Tam-pere–Seura.

163

tyä pakkotoimenpiteisiin, ovat köyhäinhoidon toiminnassa vaikeimmin hoidettavia kysymyksiä.19

Ennen lamaa Kokoomuksen Myöhänen näki kuitenkin kaupungin työvä-estövaltaisuuden huomioon ottaen avunsaajien määrät varsin kohtuullisina. Erityisen positiivisena Myöhänen piti sitä, että köyhäinhoidon ”kotiapu” oli saatu pysymään nousukautta eläneessä kaupungissa jo kolmatta vuotta sa-man suuruisena. Vuonna 1929 tulossa oleviin rakennussektorin vaikeuksiin ja tulossa olevaan talvityöttömyyteen viitaten, Myöhänen totesi lautakunnan huomioineen, että rahaa tulisi kulumaan enemmän. Tulevia haasteita silmäl-läpitäen Myöhänen kertasi:

Yleiseksi ohjeeksi köyhäinhoidon lähintä vastaista toimintaa varten voi-daan lausua, että avustuksen väärinkäyttäjiä ja huolimattomia huoltajia on so-pivin keinoin ojennettava, mutta todellisessa puutteessa olevia on aina autet-tava tarpeellisen huollon saamisessa. Samoin on varatonta nuorisoa tuettava niin hyvin neuvoilla ja opetusavulla kuin myös muullakin tarpeellisella avus-tuksella, jotta heistä kasvaisi ja kehittyisi omin avuin toimeentulevia ihmisiä ja muissakin suhteissa kunnon kansalaisia.20

Sekä lain että käytännön tasolla olivat vahvasti olemassa niin sanotut ”kunnialliset köyhät” ja sitten ne kunniattomat. Jossain määrin jaolla oli van-haa pohjaa, osittain myös vuosi 1918 antoi sille uusia merkityksiä. Näiden ”kunniattomien” kuriin saamiseksi ja valvomiseksi maahan perustettiin 1920-luvulla työlaitosverkosto.

Lammin työlaitosEino Kuusi luonnehtii vuoden 1922 köyhäinhoitolain edellyttämiä työlaitok-sia pelottelulaitoksiksi, joiden nähtiin hänen mukaansa täyttäneen tehtävänsä sitä paremmin, mitä tyhjempiä ne olivat. Helsingin ja Tampereen kunnal-liskotien yhteydessä toimivat Kuusen mukaan ”työlaitokset”, mutta ainakin Tampereen kunnalliskodin työlaitosta pitäisi mielestäni verrata enemmänkin kunnallisiin työtupiin kuin näitä alueelliselle pohjalle rakennettuja kuntien yh-teisiä työlaitoksia. Kun Tampereella vuosina 1928–1938 uhattiin työlaitokseen lähettämisellä, oli kyseessä nimenomaan Lammille vuonna 1924 avattu Hä-meen läänin kuntien työlaitos, jonne oli vuodesta 1925 lähtien ryhdytty Tam-pereeltakin lähettämään kurittomia hoidokkeja ja köyhäinhoitolautakunnalle velkaantuneita perheenelättäjiä. Vuonna 1928 Suomessa oli yhteensä seitse-män Lammin työlaitoksen kaltaista työlaitosta. Vuonna 1929 perustettiin Uu-denmaan läänin laitos Hyvinkäälle.21

Vuonna 1928 alueellisiin työlaitoksiin oli koko maassa sijoitettu 312 hen-kilöä, joista miehiä 230 ja naisia 82. Heistä 104 oli laitoksessa kurinpidolli-sista syistä ja 161 henkilöä oli lähetetty työllään korvaamaan heille ja heidän perheelleen annettua köyhäinhoitoavustusta.22 Sellaiset perheenhuoltajat, ku-ten Erik Andersson ja Leonard Paldanius, jotka eivät kyenneet elättämään perheitään ja käyttivät sekä kaikki rahansa ja lautakunnan myöntämän vas-

164

tikkeellisen avun usein alkoholiin, lähetettiin Lammin työlaitokseen, joka oli näin ollen monessakin mielessä tamperelaisen köyhäinhoidon uloin vartio.23 Köyhäinhoidon toimitusjohtaja Emil Viljasen mukaan:

Tampereella on havaittu työlaitos tarpeelliseksi laitokseksi. Ellei Lammin työlaitosta olisi, olisi täällä jouduttu elättämään kaikkien juoppojen perheet, joita kaupungissam-me asuu. Nyt on siitä säästytty, kun on voitu kaikkein pahantapaisimmat lähettää Lammille ja kun toisaalta Lammin työlaitos on toisille ollut pelkällä olemassaolol-laan vaikuttavana aikana. Myöskin kaupungin lastenvalvoja (on) usein maininnut, että ellei kaupungilla olisi työlaitosta, niin hän saisi hyvin vähäisen aviottomien lasten elatusmaksuja lasten isiltä.24

Kaikki eivät olleet samaa mieltä, vaan Lammin työlaitos jakoi mielipiteitä. Yllä oleva lainaus kertoi kunnallispolitiikassa keskeisessä roolissa olleiden johtavien sosialidemokraattien näkemyksen. Kokoomuslaisen Aamulehden haastattelemien asiantuntijoiden – maaherra Bruno Sarlin ja köyhäinhoito-tarkastaja Jaakko Päivärinta – olivat sitä mieltä, että työlaitosta hyödynnettiin aivan liian vähän. Köyhäinhoitolain 56 pykälä teki asiantuntijoiden mukaan työlaitokseen lähettämisen liian monimutkaiseksi.25 Päivärinnan mukaan työ-laitoskapasiteettia oli rakennettu liiaksi, jos lainsäädäntöä sovellettiin liian tiu-kasti.26 Aamulehdessä näkemys tiivistettiin:

Lyhyesti sanoen: heti muutos köyhäinhoitolakiin työlaitokseen lähettämisen yksinker-taistuttamiseksi; sinne myös kunnalliskoteihin sopimaton aines ja vaikka työlaitokset jäisivätkin kuntien hoitoon (niiden valtiolle siirtyminen voi tulla kysymykseen), irto-laislainsäädäntöön uudistus, joka oikeuttaa täytäntöön panemaan yleisenkin työn työ-laitoksen pakkotyöosastolla. Silloin ollaan oikealla tiellä ja maakuntamme työlaitos ei jää tyhjäksi27.

Tampereella ilmestyneen vasemmistolaisen Työväen Lehden käsityksen mukaan työlaitos oli kapitalistisen yhteiskunnan vallankäytön väline, jonka välityksellä köyhyys muuttui rikokseksi. Vuoden 1928 aikana Lammin työ-laitoksen hoitomenetelmät pakkosyöttöineen ja kylmäkääreineen nostattivat jossain määrin keskustelua.28 Kesällä 1928 Työväen Lehti linjasi työlaitoksen roolia yhteiskunnassa syvällisemminkin.

– – monet kuntalaiset ovat saaneet suorittaa köyhyyttään Lammilla, rangaistuksena siitä, että ovat vain köyhiä. Köyhyys ei saa olla sellainen syy, että sen vuoksi istutetaan – työlaitoksessa, joka on osoittautunut olevan pahempikin kuin kuuluisa suomalai-nen vankila. Yhteiskunnan, porvarillisenkin, on oltava kovaosaisille muutakin kuin rotanloukku. vai vetoavatko sosialidemokraatit siihen, että ”tasan ei käy onnen lah-jat”? Siltä nimittäin näyttää, kun köyhäinhoitoviranomaiset ovat ilmeisesti saaneet päähänsä sen loistavan ajatuksen, että köyhyys on rikos ja sellaisena rangaistava ja että tällainen asiain tilanne poistetaan linnaa muistuttavalla työlaitoksella.Köyhyys on tosin eräässä mielessä rikos, mutta ei suinkaan köyhän rikos. Köyhyys on sikäli rikos että porvarillinen yhteiskunta sallii toisten jäsentensä elää toisten työn tuloksilla, rikastua ja pitää toista orjuudessa.29

Työlaitokseen liittyvissä kannoissa ja mielipiteissä on mielenkiintoista se, että Aamulehden palstoilla tilaa saivat mielipiteet, joissa työlaitokseen joutumisen uhkaa oli syytä kohottaa. Tätä perusteltiin nimenomaan kustannussyillä, eli kun tällaisia laitoksia on yleisillä rahoilla rakennettu, olisi niitä myös käytet-tävä vaikkapa madaltamalla työlaitokseen lähettämisen ehtoja. Kunnallista

165

valtaa käyttäneille sosialidemokraateille työlaitos oli nimenomaan keino köy-häinhoitojärjestelmän taloudellisessa tasapainossa pitämiseksi. Vasemmisto-lainen Työväen Lehti suhtautui hyvin jyrkästi juopotteluun ja viinan käyttöön ylipäätään, mutta painotti köyhyyden syiden olevan enemmänkin yhteiskun-nassa ja talousjärjestelmässä kuin yksilöissä.

Sanomalehtikirjoittelu ja Lammilla tapahtuneet väärinkäytökset saattoivat johtaa kohentuneen taloudellisen tilanteen ohella työlaitospassitusten har-ventumiseen. Kun vielä vuonna 1927 Lammille toimitettiin 26 uutta henkilöä jo edellisenä vuotena passitettujen lisäksi, putosi uusien työlaitoskomennus-ten saajien määrä alle kymmenen vuosina 1929–1930. Samalla tamperelaisten Lammilla viettämien päivien määrä putosi liki kahdeksasta tuhannesta yli 50 %.30 Näin siitä huolimatta, että köyhäinhoito kuormittui laman alkuvuosista lähtien voimakkaasti.

Varatyöjärjestelmä – Miehet lapion varressaErityisen poikkeuksellisina kriisiaikoina kuntiin perustettiin hätäapukomite-oita järjestämään ja koordinoimaan avustustoimia. Sen toimintaan osallistui kunnallisten toimihenkilöiden lisäksi seurakunnan työntekijöitä, suurimpien työnantajien, kansalaisjärjestöjen ja yksityisten hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajia ja yksityisiä kansalaisia. Valtio koordinoi ja ohjasi (joskus pakkokei-nojenkin avulla) eri kunnissa tapahtuvaa toimintaa ja voidaankin väittää, että kriisien aikana valtion merkitys kasvoi välillisesti sosiaaliturvan rahoittajana ja organisoijana.

Tällä tavoin valtio integroitui vähitellen sosiaaliturvan organisointiin ja koor-dinointiin mukaan. Pitkällä aikavälillä tämä näkyi muun muassa työnvälitys-toimistoverkoston organisointina. Valtion ja paikallisten viranomaisten ta-sapainottelu avun rahoittamisen ja toiminnan ohjaamisen suhteen vaikutti monin tavoin paikallisiin ”lamastrategioihin” ja toteutuneisiin käytäntöihin.

Hätäapujärjestelmä oli käytössä ainakin 1830-luvulta asti. Sen sisältönä oli mm. raha-, ruoka-, vaate- ja lääkeavun jakaminen, ravinto- ja terveydenhoito-valistus, lisäruoka-ainesten viljelymahdollisuuksien luominen, naisille tarkoi-tetut käsityökurssit sekä työtupien järjestäminen. Tärkein ja laajin toiminta-muoto oli kuitenkin kunnallinen apu/hätäapu/varatyöjärjestelmä.31

Hätäapujärjestelmä oli käytössä muun muassa 1860-luvun kato- ja näl-kävuosina, vuosien 1892-1894 laman, vuosien 1907–1909 laskukauden ja vuosien 1917–1919 kriisin aikana. Joskus järjestelmää tuettiin valtion taholta, joskus tien rakentamiset ja muut hankkeet olivat pelkästään kunnan omia projekteja. Mikäli hätäaputöihin ei ollut mahdollisuuksia, ihmisiä autettiin suoraan köyhäinhoidon kautta, jonka vuoksi hätä- ja köyhäinavun jakamisen sosiaalipoliittiset merkitykset olivat hyvin samankaltaisia. Miten ihmisiä käy-tännössä autettiin, vaihteli hyvin voimakkaasti paikallisesti.

Tampereella varsinaisia hätäaputöitä teetettiin ensi kerran talvella 1892–1893. Näihin kuten ”seuraavanakin aikana” teetettyihin hätäaputöihin saatiin

166

varat anniskeluyhtiön varoista.32 Vuonna 1908 vahvistettiin erityiset ohjeet hätäaputöitä varten. Työnhakijalla tuli olla kotipaikkaoikeus Tampereella, eikä työttömyys saanut aiheutua lakosta tai työsulusta eikä myöskään laiskuu-desta tai työn kammosta. Perheenelättäjillä oli etuoikeus työhön pääsemises-sä, mutta palkka oli 20–25% normaalipalkkaa huonompi. Irtisanomisaikaa ei noudatettu. Hätäaputyöläinen, joka kieltäytyi tarjotusta paikasta (myöskin metsätyöstä) käyvästä palkasta, poistettiin hätäaputöistä.33 Tämä linja säilyi pääsääntöisesti 1930-luvulla.

Hätäaputöiden ohella käytti kunta köyhäinhoitoakin työttömyyspolitiik-kansa välineenä; ‘’katsottiinpa se joskus ainoaksikin lailliseksi työttömien avustuskeinoksi’’. Ravinnonjakoa vaivaishoidon säännösten perusteella pi-dettiin kaupungille välillä huokeampanakin kuin hätäaputöitä.34

Tampereen sosiaalilautakunnan sihteeri, maisteri Ilmari Mantere oli sitä mieltä, että kaupungin työttömyyspolitiikassa ei ole päästy satunnaisia hätä-aputoimenpiteitä pidemmälle. Sen sijaan kuten nimi hätäaputyöt tai hätäapu-työläinen osoittavat, olivat kaupungin varoin tehdyt työt varsin suunnittele-mattomia katu-, vesijohto-, viemäri-, asuntorakennus- ym. töitä. Hätä ajoittui vuodenaikavaihtelun mukaisesti talveen, jolloin maanrakennustöiden suorit-taminen oli kaikkein hankalinta. Tästä syystä hätäaputöitä järjestettiin ”varsin harvoin ennakolta suunnitellusti työttömyyden lieventämistarkoituksessa” eli niin sanottuina varatöinä.35 1930-luvun laman aikana termi hätäaputyö muut-tui varatöiksi, ja ehkä laman pitkä kesto aiheutti myös sen, että töiden järjes-tämisestä tuli suunnitelmallisempaa.36

Työttömyyden lieventämiseksi järjestetyt työt täydensivät järjestelmää ja paikkasivat sen pahinta aukkokohtaa, johon työnvälitysjärjestelmällä eikä köyhäinhoitojärjestelmälläkään ollut kunnollista vastausta. Työnvälitystoi-misto välitti töitä, mutta lama-aikana vapailla työmarkkinoilla ei ollut juuri-kaan tarjota töitä. Tällöin toimistoa voitiin hyvin käyttää kunnan ja valtion rahoittamien töiden jakelupaikkana. Työtä vailla olevaan työttömään sovel-lettiin köyhäinhoidon määräyksiä ja viranomaiset tarkkailivat myös apujär-jestelmien päällekkäisyyttä. Eli varatöiden avulla kaupunki suojautui toisaalta huono-osaisiin kaupunkilaisiinsa päin ja suojasi samalla omaa talouttaan ja kaupunkilaistensa taloutta. Toisaalta kaupunki suojasi huono-osaisten kau-punkilaistensa oikeuksia.

Vuonna 1924 päätettiin, että Tampereen kaupungin töihin otettaisiin etupäässä vain tamperelaisia, sama päti monien valtion Tampereella tai sen lähistöllä rahoittamien työmaiden suhteen. Ulkopaikkakuntalaisia ei olisi saa-nut palkata. Lokakuussa 1925 vahvistettujen sääntöjen yhteydessä työlinja kytkettiin ainakin Tampereella elimellisesti köyhäinhoitojärjestelmään. Köy-häinhoitojärjestelmä perustui koko maassa kotipaikkaoikeuteen, eikä missään kunnassa oltu kiinnostuneita valtavasta muuttovyörystä aikana, jolloin työ-mahdollisuudet vähenivät.37

Tampereella köyhäinhoidollisen kotipaikkaoikeuden sai oltuaan kaksi vuotta kaupungin henkikirjoissa ja maksettuaan kahden edellisen vuoden

167

verot kaupungin kassaan. Päästäkseen mukaan kaupungin työttömyyden lie-ventämiseksi järjestämiin töihin ja välttääkseen köyhäinhoidon, tuli töihin valitulla työnhakijalla olla köyhäinhoidollinen kotipaikkaoikeus Tampereen kaupungissa. Sairaat, elämäntapaongelmaiset (työrajoitteiset) ja suurperhei-set, iäkkäät tai nuoret köyhät, joilla rahat eivät riittäneet perheen elättämiseen työssäkäynnistä huolimatta saivat pysyvää apua köyhäinhoidon (kotihoidon) kautta. Näin kävi tietenkin myös niille työttömille, jotka joutuivat olemaan pitkään ilman työtä.38

Normaalisti Tampereen kaupunki varasi rahaa parinsadan työkykyisen mie-hen työllistämiseen muutamaksi kuukaudeksi talven aikana. Kaupunki saattoi jakaa ylimääräisiä raha-avustuksia esimerkiksi työn puutteen vuoksi tai kohdis-taa raha-apua joillekin tietyille ryhmille. Köyhäinhoito tarjosi jonkinlaisen mini-miturvan ja työttömyyttä hoidettiin työmaita organisoimalla. Järjestelmä toimi kohtuullisen hyvin niin sanottuina normaaleina vuosina, jolloin köyhyydestä ja työn puutteesta aiheutuneet kustannukset pysyivät kohtuullisina.

Työttömät naiset – ammattikursseille ja työtupaanNaisten työttömyys nousi kansalaissodan jälkeen Tampereella. Työttömäksi hyväksyttyjä naisia oli jopa enemmän kuin miehiä. Monen perheen isä oli kuollut, ja osa oli vangittuina. Teollisuustuotantokaan ei ollut kaikilta osin ollut päässyt sellaiseen vauhtiin, että kaikki työn puutteesta kärsineet olisivat päässeet tehtaisiin töihin. Naisten työttömyyttä hoidettiinkin ”työsalin” eli ”työhuoneen” avulla. Kaupungissa toimi vuosina 1919–1922 taloustoimikun-naan alainen naisten työhuone, jossa vuoden aikana työskenteli keskimäärin 10 työntekijää. Työhuoneella kudottiin kankaita ja mattoja, kehrättiin villa- ja karvalankoja, ommeltiin sekä paikkailtiin säkkejä. Työhuoneen toiminta lope-tettiin syksyllä 1922, koska siellä oli vain muutamia naisia.39 Tekstiiliteollisuus tarjosi naisille jatkuvasti yhä uusia työpaikkoja.

Kaupin vesitornin raken-taminen osui nousukauden lopulle. Tämänkaltaisissa

kohteissa työntekijät pyrki-vät vahtimaan, että raken-nustöihin osallistuisi vain

tamperelaisia työnteki- jöitä. Valokuvaaja

H. Rantakallio. Kuva: Tampere–Seura.

168

Naisten työtupa ei ollut tamperelainen poikkeus, vaan maan muissa kau-pungeissa toimittiin huomattavasti laveammallakin pohjalla. Helsingissä vuonna 1913 hätäapukomitean toimesta perustetusta työtuvasta tuli pysyvä laitos. Toisin kuin Tampereella, Helsingin työtupa jatkoi toimintaansa 1920-luvun paremman työllisyyden aikana. Helsingin työtuvassa oli 1920-luvulla runsaat 70 vakituista työntekijää. Turussa oli vuosien 1917–18 myllerryksissä niin ikään perustettu ensiksi yksityinen, sittemmin kaupungin ylläpitämä työ-tupa, joka jäikin vakituiseksi. Siellä järjestettiin vuodesta 1921 lähtien erilaisia ammattikursseja. Vuonna 1928 Turun laitoksessa työskenteli kuukausittain 13–45 naista.40

Tampereella kysymys naisten työtuvasta nousi uudelleen esille vuoden 1925 taantuman aikoihin. kaupungissa oli virallisesti kolmisensataa työtöntä tammi-maaliskuussa 1925. Kun työttömyys nousi vielä seuraavanakin talvena tavallista korkeammalle, ja kun erityisesti naispuolisten ”apuri- ja ulkotyön-tekijöiden” tilanne oli huono, vaadittiin kaupungin hallinnolta toimenpiteitä. Virallisesti naispuolisia työttömiä oli enimmillään 89 syksyllä 1925 ja vielä 68 seuraavassakin helmikuussa. Määrä tuntuu pieneltä, mutta sen aikaisessa yh-teiskunnassa pelättiin laajasta ja pitkäaikaisesta naistyöttömyydestä mahdolli-sesti aiheutuvia seuraamuksia.41 Lähinnä pelättiin prostituution laajenemista.

Kaupungin hallinto aloitti laajamittaisen selvittelyn. Kaupunginvaltuusto asetti 7. huhtikuuta 1925 valmisteluvaliokuntansa ”tehtäväksi harkita ja esittää mahdollisia toimenpiteitä naisten työttömyyden torjumiseksi”. Valmisteluva-liokunta pyysi eri tahoilta lausuntoja siitä, miten naisten työttömyyskysymystä olisi hoidettava. Sillä aikaa kun selvityksiä odotettiin, valtuusto myönsi 10 000 markkaa jaettavaksi raha-avustuksena suoraan työttömyydestä kärsineille nai-sille. Heille järjestettiin keväällä lisäksi työnvälitystoimiston ehdotuksen mu-kaisesti lumi- ja puhdistustöitä, sillä he olivat ”tottumattomia suorittamaan käsi- tai muita sisätöitä” ja ”tällaisille henkilöille” oli ”vaikea keskitalvella jär-jestää sopivaa työtä”.42

Työttömyystoimikunta pohti myös asiaa. Työttömien ammattitaitoa ja osaamista pidettiin niin heikkona, että ”tuottavien töiden hankinta tällaisille naistyöläisille on mahdottomuus.’’ Ammattitaidottomille järjestetyt ammatti-kurssit eivät olleet saavuttaneet ”edes tyydyttäviä tuloksia missään. Kursseilla saavutettu ammattitaito on yleensä ollut varsin vähäistä ja eikä ole antanut takeita siitä, että kursseilla ollut kykenisi jossain määrin oppimallaan uudella ammatilla itsensä elättämään.”43 Sen verran myönnettiin kuitenkin, että om-pelukurssille osallistuneet olivat oppineet ompelemaan sen verran, että kyke-nivät ompelemaan vaatteita itselleen ja muille perheenjäsenille.

Erityiset työtuvat oli hyvän työllisyyden aikana jatkuvasti käynnissä ainakin Helsingissä, Viipurissa, Turussa ja Kotkassa. Helsingissä työtupiin oli otettu 2 viikosta kuukauteen työnvälityksen kirjoissa olleita henkilöitä. Naiset, joilla oli huollettavia perheenjäseniä, olivat etusijalla. Tampereella tiedettiin, että Helsingissä ”nykyään pyritään työtuvista kokonaan erottamaan taidoltaan ja kehityskyvyltään heikommat työläiset ja antamaan heille suoranaista työttö-

169

myysavustusta, johon liittyy velvollisuus ottaa 8 tuntia päivässä osaa erikoisilla kursseilla annettavaan opetukseen.’’ Lisäksi Helsingissä suunniteltiin 1920-lu-vun puolivälissä erillisen pesulaitoksen perustamista. Hankkeen toteutumista epäiltiin, koska pahimmassa tapauksessa sen pelättiin vain häiritsevän vapaata kilpailua ja seurauksena olisi ollut mahdollisesti työttömyyden kasvu.44

Työtuvan perustamiseen Tampereelle suhtauduttiin työttömyystoimi-kunnan taholta epäilevästi. Erityisesti epäiltiin, että siihen uhrattuja varoja ei saataisi kuitenkaan takaisin, koska työtupa ei kannattaisi. Syynä pidettiin työtupiin tarjolla olleiden työntekijöiden laatua. ”Se työläisaines, jota työttö-myys säännöllisesti täällä (Tampereella) lähinnä kohtaa, on senlaatuista, ettei työtuvasta voi tulla tarkoitustaan vastaava ja itsensä kannattava laitos. Samas-ta syystä ei näytä olevan aihetta varsinaisten ammattikurssien järjestämiseen työttömille naisille. Työttömyystoimikunta ehdottikin, että toimenpiteiden tulisi suuntautua työtilaisuuksien hankkimiseen ulko- ja sekatöissä. Ja jolleivät toimenpiteet johtaisi tulokseen, pitäisi työnvälityksen kirjoissa oleville työttö-mille ja puutteessa oleville naisille jakaa työttömyysavustuksia köyhäinhoito-lautakunnan välityksellä. Naisten tulisi osallistua ompelu- ja kotitalouskurs-seille, jota vastaan heille maksettaisiin säännöllistä päivärahaa.45

Kaupungin kotitalousvaliokunta kertoi naisten itse tiedustelleen ”maa-töitä”. Lautakunnan mukaan naisia oli talvisaikaankin sijoitettava maan kai-vamistöihin, ”niin vähän miellyttävältä kuin ajatus tuntuukin”. Myös ”vaa-timattoman työtuvan” perustamista ehdotettiin. työttömyystoimikunnan ehdottamaa kotitalouskurssia pidettiin hyvänä ehdotuksena, koska, ‘’voitai-siin saada selville onko työttömyyttä tosiaan olemassa.” Kurssille, ” joilla saa ruokaa ja oppia sekä lisäksi palkkaakin, joskin pientä”, tulisivat vain avun tarpeessa olijat. ”Jos joku ei tahdo sinne tulla, niin hänellä ei ole hätää eikä kaupungin tarvitse silloin antaa hänelle köyhäinapuakaan.”46

Heinäkuussa 1926 lausuntonsa antanut köyhäinhoitolautakunta piti om-pelu- ja talouskurssien järjestämistä turhana, koska toimintansa tulevana syk-syllä aloittanut tyttöjen ammattikoulu korvaisi luonnostaan tällaisen puutteen koulutustarjonnassa. Köyhäinhoitolautakunnan kokemukset työtuvasta oli-vat huonoja.47 Köyhäinhoitolautakunnan lausunto antoi lausuntopyynnöille uuden suunnan.

Tyttöjen ammattikoulun johtajatar Eva Somersalo muistutti lausunnon pyytäjiä, että ennen kuin suunnitellaan työttömyyden hoitotoimia, pitäisi tie-tää mistä työttömyys johtuu. Toiseksi oli tärkeätä, että eri syistä työttömäksi joutuneiden tilanteen kohentamiseksi tarvittiin hänen mukaansa erilaisia toi-menpiteitä. Esimerkiksi rationalisointi saattoi johtaa kokonaisten ammattien katoamiseen vaikkapa tehtaiden siirtyessä käsityöstä konetyöhön. Toisena esi-merkkinä Somersalo mainitsi ammattitaidottoman perheenäidin, joka saattoi olla joissain olosuhteissa pakotettu huolehtimaan perheen toimeentulosta. Näiden ryhmien tilanteen kohentamiseksi Somersalo näki ammattikurssien sopivan hyvin. Kurssien järjestämisessä tuli hänen mielestä huomioida seu-raavat seikat:

170

1. kurssien tulee riippua kulloinkin tarvittavista ammattityöläisistä.

2. kurssilaiset täytyy valita ammatin vaatimia ominaisuuksia silmällä pitäen.3. kurssien täytyy olla riittävän pitkiä.4. kurssien suunnittelun ja johdon täytyy olla tarkoituksenmukainen ja pätevä

Kolmantena erikoisryhmänä Somersalo näki sen, kun ”ns. puolikuntoiset joutuivat kilpailun takia nuorempien ja taitavampien tieltä työttömiksi”. Hei-dän ”työttömyyshuoltonsa” tulisi järjestää työkodeissa kuten Helsingissä, missä tämänkaltaisista työttömistä pidettiin huolta Helsingin kaupunkilä-hetyksen työkodissa. Somersalon mukaan kokemusten perusteella suosittaa ompelimo-pesulaitosta, josta samalla välitettäisiin tilapäisiä työläisiä koteihin siivoojiksi ja pesijättäriksi.

Sen sijaan vuosittain talvisin työttömäksi jääville ”tavallisille sesonkityöläisille” voitaisiin opettaa toinen rinnakkainen ammatti, joka lieventäisi työttömyyden vaikutuksia. Somersalo tiesi, että Oulussa ulkotyöläiset kutoivat talvisin mat-toja. Jotta naistyöttömyyskysymys tulisi hoidettua kunnolla, olisi Tampereelle pitänyt Somersalon mukaan perustaa erityinen naistyöttömyyskomitea, joka huolehtisi naistyöttömien huollosta.48

Pelastusarmeijan toimintaan osallistunut johtajatar Hilma Randelin an-toi tietoja työtuvista, ja ilmoitti pelastusarmeijan olevan halukas 700 markan kuukausikorvausta vastaan valvomaan yhtä työtupaa. Randelinin mielestä nuorille työttömille naisille järjestettävät ammattikurssit olivat hyvä ajatus.49

Kaupungin rahatoimikamari totesi tammikuussa 1927 valmisteluvalio-kunnalle, että mitään naistyöttömyyskomiteaa ei tarvita. Rahatoimikamarin mielestä Tampereen työnvälitystoimiston kirjoissa olleet työttömät naiset oli-vat liian vanhoja ja ammattitaidottomia, että ammattikurssien ja työtupien jär-jestäminen olisi tarkoituksenmukaista. Vuosina 1918–22 saadut kokemukset eivät ”kehota jatkamaan ainakaan samaan suuntaan’’. Jos työtupa kuitenkaan päätettäisiin organisoida, niin ohjelmaan ei pitäisi ottaa ainakaan mitään am-mattitaitoa kysyviä töitä. Parhaana tapana naisten työttömyyden lieventämi-seen nähtiin lumi- ja kevyempien maatöiden järjestäminen.50

Vielä toukokuussa 1927 työttömyyden helpotettua jo siltä keväältä kotita-lousvaliokunta lähestyi valmisteluvaliokuntaa ja ehdotti ”vaatimatonta työtu-paa”, johon kausityöttömyydestä kärsineet naiset voitaisiin talven ajaksi pal-kata. Heidän mukaansa täytyi varoa sitä, että työtuvista tulisi pysyviä laitoksia, ”joissa on melkein vakinaiset työntekijänsä”, jolloin niiden avulla ei kyetä lievittämään tilapäistä työttömyyttä. Valiokunta tarjoutui myös kotitalous-kurssien järjestämiseen.51 Asia jäi ”vireille”, sillä nousukauden jatkuminen vei huomion pitkäksi ajaksi naistyöttömyydestäkin. tamperelaiset (tekstiili)tehtaat palkkasivat kaikki kynnelle kykenevät nuoret naiset ja talonrakentamisen kor-keasuhdanne tarjosi jatkuvasti hyviä työtilaisuuksia myös naispuoliselle apu-työvoimalle.

Pellavakankaan viimeiste-lyä Pellavetehtaalla. Työt-tömille naisille pyrittiin jär-jestämään yleensä sellaisia töitä, joissa he joko oppisi-vat uusia taitoja tai sitten säilyttäisivät työkykynsä jonkinlaisena. Valokuvaa-mo Nils Rasmussenin ku-vaaman kuvan osa. Kuva: Tampere–Seura.

171

TYÖTTÖMYYS ONGELMAKSITyöttömyyttä tulee tuskin esiintymään huomattavammin muuta kuin sekatyömiesten keskuudessa, kuten tavallisesti keskitalvella.52

Pitkään uskottiin, että kyseessä oli pieni suhdannetaantuma, eikä varsinainen lama. 1930-luvun yhteiskunta ja olosuhteet olivat muuttuneet edellisistä la-moista. Laman uskottiin kohdistuvan etupäässä sekatyömiehiin, ei rakennus-töiden ammattimiehiin, eikä ainakaan tehdastyöntekijöihin. Kun työ loppui yhä useammalta, alkoi maan ja kaupungin johtokin havahtua. Vuoden 1930 alussa perustettiin työnvälitystoimiston yhteyteen työttömyyskortisto, joka kortistoi työttömät, jotka olivat valmiita tekemään heille osoitettuja huonosti palkattuja varatöitä. Vapailla työmarkkinoilla oli tarjolla vain lyhyitä väliaikai-sia ja satunnaisia työsuhteita tehtaissa. Lisäksi oli tarjolla jonkin verran maa- ja metsätöitä ympäröivällä maaseudulla.53

Myöhemmin lamaa sivunneissa perustutkimuksissa on käytetty työttö-myyden laajuuden kuvaajina työttömiksi ilmoittautuneiden ja hyväksyttyjen lukuja. Näin laskettuna Tampereen työttömyyden huippuluku, 1 832 työ-töntä miestä ja naista, saavutettiin tammikuussa 1932.54 Joskus käytetään Eljas Kahran keräämiä työttömyyskausikeskiarvoja. Näiden lukujen kautta saa luotettavan kuvan työttömyyskortistoihin kunnissa hyväksyttyjen hen-kilöiden vuotuisesta keskiarvosta, sekä heidän jakautumisesta varatyöläisiin ja kokonaan työtä vailla olleisiin henkilöihin.55 Kolmas käyttökelpoinen työt-tömyyden laajuuden kuvaaja on työnvälitystoimiston työnhakijoiden määrää kuukausittain kuvaava tilasto, johon sisältyvät työttömyyskortistoon hyväksy-tyt henkilöt. Laman aikana työnvälityksestä työtä hakeneet olivat työttömiä.56 Näiden tilastojen perusteella voidaan arvioida työttömyyden laajuutta raken-nus- ja sekatyöväestön keskuudessa, kuten Matti Hannikainen on tehnyt.57

Kenkätehtaan työnteki-jät nahkaa leikkaamas-sa. Joitakin kymmeniä

kenkätehtaista työttömäk-si jääneitä naisia ilmestyi

työnhakuun työnvälitystoi-mistoonkin. Kuva: Tampe-

re–Seura.

172

Mutta kuten työllisyyttä käsitelleestä pääluvusta huomasimme, oli kaupun-gissa vallinnut työttömyys kuitenkin laajempi ilmiö. Niin sanotuilla vapailla rakennustyömailla oli vuoden 1928 yli 2000 työntekijän sijasta vuonna 1932 vain muutamia satoja työntekijöitä. Toki tuhatkunta työntekijää ahersi vuo-den 1932 aikana valtion ja kunnan varatyömailla. Villa-, puuvilla- ja pella-vakutomot tarjosivat vuonna 1932 peräti 1160 työpaikkaa vähemmän kuin vuonna 1928. Metalliteollisuuden työllisyys romahti vastaavana aikana noin 700 hengellä.58

Teollisuuden ja rakennustoiminnan kehitystä kuvaaviin kuvioihin 17 ja 18 on laskettu mukaan myös varatyömailla työskennelleet henkilöt. Mukana ovat myös Pispalan ja Epilän puolella sijainneet teolliset työpaikat. Teollisuuden ja rakennustoiminnan työllisyyden kokonaispudotus vuoden 1928 viimeisen vuosineljänneksen ja vuoden 1932 ensimmäisen vuosineljänneksen välillä kasvoi yli 5 000 hengen, joka merkitsi lähes 29 prosentin pudotusta raken-nus- ja teollisuustyömaiden työllisyydessä. Kun siitä vähennetään samanai-kaisesti valtion ja Tampereen kaupungin varatöissä työskennelleiden luku, oli työllisyyden lasku Tampereen työssäkäyntialueen teollisuudessa ja rakennus-toiminnassa noin 6 200 henkeä eli 35 prosenttia.59 Kun työttömyyskortistoon hyväksyttiin enimmillään siis 1 832 henkeä, jäi 3 200 vielä vuonna 1928 työssä käynyttä henkilöä työttömyyskortiston ulkopuolelle.

Kuviot 17 ja 18 todistavat kuitenkin sen, että työpaikat vähenivät paljon nopeammin kuin mitä virallinen työttömyys kasvoi. Ilmiö johtunee siitä, että työttömyyskortistoon eivät päässeet kaikki työttömät, ja siitä, että varatöitä ei pidetty varteenotettavana vaihtoehtona, ainakaan kodeissa, joissa nälkä ei työntynyt hallan ohella kynnyksen alta sisään.

Tuulensuun talo oli viimei-siä nousukauden lopulla valmistuneita taloja. Muu-rareiden ja kirvesmiesten ammattityöt olivat vähissä laman aikana. Tosin muu-raamallahan uuden voima-laitoksen seinät nousivat. Valokuvaaja Bertel Strömmer. Kuva: Tampere–Seura.

173

Kuvio 17.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926-1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933-1939 Vuoden 1933 kaksi ensimmäistä kuukautta arvioitu muiden vuosien vastaavien kuukausien perusteella. .

Kuvio 18.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuo-sina 1926-1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933-1939 Vuoden 1933 kaksi ensimmäistä kuukautta arvioitu muiden vuosien vastaavien kuukausien perusteella.

-6000

-5000

-4000

-3000

-2000

-1000

0

1000

2000

3000

4000

5000

6000

1928

/I

1928

/III

1929

/I

1929

/III

1930

/I

1930

/III

1931

/I

1931

/III

1932

/I

1932

/III

1933

/I

1933

/III

1934

/I

1934

/III

1935

/I

1935

/III

1936

/I

1936

/III

1937

/I

1937

/III

1938

/I

1938

/III

Työttömyyskortistoon hyväksyttyjä

Työnvälitystoimistoon ilmoittautuneita

Menetetyt työpaikat teollisuudessa jarakennustoiminnassa, IV/1928=0

Menetetyt työpaikat teollisuudessa jarakennustoiminnassa, 1928=0

Menetetyt teollisuus- ja rakennustyöpaikat, työnvälitystoimistosta työtä hakeneet ja työttömyyskortistoon hyväksytyt neljännesvuosittain Tampereella 1928–1938

0

500

1000

1500

2000

2500

3000

3500

4000

4500

5000

1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Työttömiä "ilman huoltoa"

Virallisesti työttöminä olleiden henkilöidenvuosikeskiarvo (Työttömät+varatyöläiset)

Työttömyysilmiön laajuus Tampereella 1926–1938

174

Toinen havainto on se, että kun työpaikkojen määrä kääntyi kasvuun ja ylitti vuoden 1928 määrän, ei työttömyys poistunutkaan, vaan kaupungissa työttömyydestä kärsineiden määrä jäi sangen korkealle tasolle. Tämä ilmiö-hän liittyy keskusteluihin ”laman pitkästä varjosta”60 ja 1970-luvun laman yh-teydessä havaitusta ”työttömyyden kohonneesta minimitasosta.61

Massatyöttömyys näyttää vaikuttaneen jonkin verran Tampereen väkilu-kua alentavasti. Muuttoliike kaupungista poispäin on saattanut hieman pie-nentää kaupungissa vallinnutta avointa työttömyyttä. Väestö kasvoi vuosina 1932–1936 hitaasti, paljon hitaammin kuin työllisyys. Vuonna 1937 tapah-tunut huima väestönlisäys johtui ns. läntisten alueiden eli Pispalan alueen liitoksesta. Vuonna 1935 työllisyys oli palannut vuoden 1928 tasolle, mutta ihmisiä asui kaupungissa jo hieman lamaa edeltänyttä aikaa enemmän. Tä-mäkin seikka selittää osittain työttömyyden jäämistä lamaa edeltänyttä aikaa korkeammalle tasolle (Ks. Kuvio 19).

Työttömyyden kokonaismäärää arvioitaessa on olennaista pohtia miten työssäkäyntikulttuurissa kohdeltiin miehiä ja miten naisia. Olivatko kuviossa 16 virallisen työttömyyden ulkopuolelle jääneet etupäässä naisia? Toisaalta, keitä olivat virallisesti työttömiksi hyväksytyt naiset?

Työllisyyden lasku ja sukupuoliTampere oli naisvaltainen kaupunki. Vuoden 1930 väestölaskennan mukaan Tampereella asui 25 785 miestä, ja 35 499 naista. Naisten osuus oli 58 % ja miesten 42 %. Naisia oli vuonna 1930 peräti 9 714 enemmän kuin miehiä.

Lama-aikana meni yri-tyksiä nurin. Koko ajan perustettiin kuitenkin uu-siakin. Moni vastaperus-tetuista meni konkurssiin melko pian perustamisen jälkeen. 1930-luvun alussa perustettu Lahdelman lei-pomo oli yksi alkuvaiheen hankaluudet selvittäneis-tä. Kuvassa leipomon hen-kilökunta vuonna 1932. Kuva: Tampere–Seura.

175

Lähteet: Työllisyyden kehitys: Tilastollinen vuosikirja Tampereelta vuodelta 1952, taulu 96 (Teollisuus); Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932 (Rakennustoiminta); Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933–1938 (Rakennustoiminta); Kertomus Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta, Terveydenhoitolautakunnan kertomusten liitteenä 1926–1939 (palvelut); Virallinen työttömyys: Tampereen työnvälitystoimiston kertomukset 1926–1937; Kertomus Tampereen kaupungin huoltolautakunnan toiminnasta vuosilta 1937–1938.

Kuvio 19.

-10000

-5000

0

5000

10000

15000

20000

25000

1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Työllisyyden kehitys yhteensä

Väestö henkikirjojen mukaan

Työntekijöiden työllisyydessä ja henkikirjoitetussa väkiluvussa tapahtunut muutos 1926–1938 Tampereella, 1928=0

Helsingissä naisia oli peräti 36 172 enemmän kuin miehiä. Tampereen väestön ikärakenne johtui erityisesti elinkeinorakenteesta, hyvin menestyneen tehdas-kaupungin imusta seuranneesta muuttoliikkeestä (Kuvio 19). Kaupungissa oli vuonna 1920 jokaista sataa miestä kohden 131 naista. Vuonna 1930 osuus oli peräti 135. Ilmeisesti elinkeinorakenteen vähitellen tapahtuvasta muutoksesta johtuen naisia oli vuonna 1945 enää 131 sataa miestä kohden. On merkille-pantavaa, että suhdeluku pienentyi, vaikka takana olikin juuri päättynyt sota. Suhteellisesti laskettuna Tampere oli kuitenkin naisvaltaisin maan muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Hieman pienemmistä kaupungeista Vaasan sukupuolijakauma muistutti vuosina 1920 ja 1930 Tampereen jakaumaa.62

Kaikissa Suomen kaupungeissa sukupuolten välinen suhteellinen jakauma oli eri ikäluokissa suurin piirtein samankaltainen. Poikia oli enemmän kuin tyttöjä, mutta erikoisesti kannattaa panna merkille, että naisia oli ikäluokasta 15–19 lähtien enemmän kaikissa kaupungeissa. Poikkeuksena voidaan pitää Kotkan kaupunkia, joka puu- ja paperiteollisuuden ja suuren sataman myötä veti miespuolista väestöä niin paljon, että ikäluokkiin 25–29 ja 30–39 enem-män miehiä kuin naisia. Kotkahan tunnettiin kaupunkina, jonka sahoilla ja satamissa myös naiset työskentelivät, ja se kertoo ennen kaikkea siitä, että miespuolista työvoimaa ei välttämättä ollut tarpeeksi, tai ainakin siitä, että sahoilla ja satamissa oli myös töitä, joista naiset fyysisesti selvisivät. Toden-näköinen lisäkimmoke naisten palkkaamiseen oli luonnollisesti myös se, että heille maksettiin huonompia palkkoja kuin miehille.63 Miten tämä kaikki liit-

176

tyy Tampereeseen? Siten, että Tampereen naisvaltaisuudella on sama selitys. Kaupungin työpaikkatarjonta suuntautui erityisesti naisille, kun taas perintei-sesti erityisen miesvaltaiset teollisuuden alat olivat heikommin kehittyneitä, vaikka niiden osuus kasvoikin maailmansotien välisenä kautena.64

Kaupungissa asui naisia enemmän kuin miehiä, mutta tamperelaisten naisten tilastoitu työttömyys oli – välittömästi kansalaissotaa seurannutta poikkeuksellista aikaa lukuun ottamatta – pienempää kuin miesten työttö-myys. Mielenkiintoista kuitenkin on se, että vaikka numerot olivat alemmat, kausivaihtelu noudatteli suhteellisesti samaa kaarta kuin miestenkin työttö-myys (Ks. liitekuvio 3).

Laman tultua sekä miesten että naisten työllisyys teollisuudessa laski noin 2 000 työpaikan verran. Miehet kärsivät lisäksi enemmän rakennus- ja seka-työväen työttömyydestä, sillä vain noin 10 % rakennusalan työvoimasta oli naisia. Miesten työllisyyden kokonaispudotus oli siis noin 3000, vaikka työlli-syyteen on tässä tilastossa laskettu varatyöntekijät mukaan. Tampereen Työn-välitystoimistossa oli vuodenvaihteessa 1931–1932 kuukausittain 1700–2100 miespuolista ja 600–800 naispuolista työnhakijaa ja samanaikaisesti vuoden 1932 tammikuun viimeisellä viikolla oli työttömyyskortistossa 1413 miestä ja 331 naista. Osa heistä oli vara- eli työttömyystöissä (Kuvio 21).

Vuoden 1932 tammikuun osalta voidaan miesten työttömyyden osalta hahmottaa karkea kokonaiskuva: työn puutteesta kärsi noin 3 200 henkeä. Heistä hieman runsaat 900 oli varatöissä ja noin 500 miestä oli hyväksyt-ty työttömyyskortistoon, mutta heille ei ollut voitu osoittaa varatöitä, eli he odottivat kotonaan yhteydenottoa työttömyyskortistosta. Jos oletetaan, että kaikki työttömyyskortistoon hyväksytyt henkilöt olivat myös työnvälitystoi-miston työnhakijakortistossa, haki kaupungin työnvälitystoimistosta työtä 700 sellaista miestä, joita ei ollut hyväksytty työttömyyskortistoon.65

Näin ollen jäljelle jäi noin tuhat Tampereella loppuvuodesta 1928 työs-kennellyttä miestä, joiden lama-ajan toiminnalle ei voi löytää suoraa selitystä tilastoista. Heistä osa oli kaupunkiin hyvinä aikoina virrannutta rakennus- ja sekatyöväkeä, jotka poistuivat ympäristökuntiin laman alettua. Tällaisia mie-hiä voisi vuoden 1928 kausivaihtelun perusteella päätellä olleen rakennustöis-sä ainakin 300.66 Tamperelaisissa ja pispalalaisissa tehtaissa työskenteli myös monia pispalalaisia, jotka työttömäksi jäätyään kuormittivat Pohjois-Pirk-kalan köyhäinhoitoa ja työnvälitystoimistoja. Heitä voidaan arvioida olleen ehkä kolmisensataa. Tosin myös moni tamperelainen työskenteli esimerkik-si Helsingin rakennustyömailla vuonna 1928 ja palasi laman tultua hiljalleen kotipaikkakunnalle.67 Osa Tampereella kirjoilla olleista miespuolisista hen-kilöistä muutti laman alkuvaiheissa pois kaupungista, sillä Tampere menetti pahimpana lama-aikana miespuolista väestöään. Vuonna 1932 henkikirjoihin merkittiin parisensataa miestä vähemmän kuin vuonna 1929.68

Jäljelle jää vielä arviolta 200 hengen suuruinen miesjoukko, joka elätti todennäköisesti itseään erilaisilla lyhyillä työsuhteilla – ruokaa, asuntoa tai pientä maksua vastaan tehdyillä palveluksilla – jotka eivät jääneet mihinkään

177

tilastoihin. Osa miehistä kerjäsi ja kävi kaupoilla. Pieni osa työtä vaille jääneis-tä elätti itsensä rikollisuudella, muun muassa varastelulla ja viinan myynnillä.69 Tietenkin työttömyyskortistoon hyväksytyt, työnvälitykseen ilmoittautuneet tai tilastojen ulkopuolelle kotipaikkaoikeuksien ja muiden sellaisten syiden takia jääneet miehet saattoivat syyllistyä laittomuuksiin, sillä ne eivät olleet toisiaan poissulkevia ja pysyviä toimeentulotapoja. Päinvastoin yksilötasolla erilaiset toimeentulokeinot vuorottelivat.

Entäpä naiset tässä vuoden 1932 katsannossa? Naisten työpaikat vähenivät vuodesta 1928 kaiken kaikkiaan kahdella tuhannella. Naisia oli työnhakijoina enimmillään marraskuussa 1931 liki 800. Heistä lähes 400 oli tuolloin hy-väksyttyinä työttömyyskortistoon. Jäljelle jää 1 200 naistyöntekijää. Miehistä poiketen naisten määrä kaupungissa vain lisääntyi koko laman ajan.70 Ainakin Pohjois-Pirkkalan puolella sijainneissa esikaupungeissa, kuten Tahmelassa ja Pispalassa, asui runsaasti tamperelaisten tehtaiden naistyöntekijöitä, jot-ka eivät päässeet Tampereen työttömyyskortistoon, ja periaatteessa kuuluivat myös Pispalassa toimivan työnvälitystoimiston asiakkaisiin. Joiltakin tehtailta laitettiin pois aviovaimot, joiden miehet olivat saaneet pitää työpaikkansa. Työttömiksi jääneille naisille, joita mies ei elättänyt, jäi jäljelle vain vähemmän arvostettuja toimeentulokeinoja, kuten viinanmyynti ja varastelu sekä miehis-tä poiketen prostituutio.71

Kuvio 21.

0

1 000

2 000

3 000

4 000

5 000

6 000

7 000

8 000

9 000

10 000

11 000

12 000

13 000

1928

/I

1928

/III

1929

/I

1929

/III

1930

/I

1930

/III

1931

/I

1931

/III

1932

/I

1932

/III

1933

/I

1933

/III

1934

/I

1934

/III

1935

/I

1935

/III

1936

/I

1936

/III

1937

/I

1937

/III

1938

/I

1938

/III

Miehet

Naiset

Työllisyys sukupuolen mukaan Tampereella 1928–1938

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Tilastollinen vuosikirja Tampereelta vuodelta 1952, taulu 96 (Teollisuus); Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932 (Rakennustoiminta); Kertomus Tampereen työn-välitystoimiston toiminnasta 1933–1938 (Rakennustoiminta); Kertomus Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta, (Terveydenhoito-lautakunnan kertomusten liitteenä) 1926–1939 (palvelut);

178

Suhteellisesti katsottuna miehet menettivät laman aikana naisia todennä-köisemmin työpaikkansa. Alla olevassa teollisuus- ja rakennustyöpaikkojen työllisyysindeksissä varatyöläiset on laskettu työllisiksi. Vuonna 1932 pa-himman laman aikana 20 prosenttia vuoden 1928 naistyövoimasta oli jäänyt työttömäksi. Vastaavasti miestyövoiman kohdalla pudotus oli 30 prosenttia ja jos varatyöläiset luetaan työttömiksi, työssä käyneiden miesten määrä pu-tosi vuoden 1928 keskiarvosta 35 prosenttia. Pudotus oli vielä suurempi, jos verrataan työllisyyden huippukohtaa vuoden 1928 lopulla, jolloin indeksi oli korkeimmillaan (Ks. Kuvio 21).

Kumpi sukupuoli joutui tehtaissa korostetummin irtisanomisten kohteek-si? Metallityöntekijät ja rakennustyöläiset olivat pääsääntöisesti miehiä, joten niiden alojen työttömyys kohdistui lähinnä miehiin. Yli 18-vuotiaita naisia työskenteli suurissa kutomoissa vuonna 1932 yhteensä 500 vähemmän kuin vuonna 1928. Miesten määrä putosi liki kolmellasadalla työntekijällä, mikä oli suhteellisesti naisten osuutta selvästi suurempi. Naisten osuus työvoimas-ta kasvoi miesten ja alle 18-vuotiaiden kustannuksella. Tässä oli kuitenkin tehdaskohtaisia eroavaisuuksia: joissakin naisten osuus laski miesten osuutta enemmän. Lievästi miesystävällisiä työaloja olivat villateollisuus ja puuvilla-teollisuus, aina vuoteen 1932 saakka, jolloin Finlaysonilta, ainakin puuvillan tuotannosta72, vähennettiin lähes 200 miestä. Pellavatehtaalta vähennettiin miehiä enemmän kuin naisia. Nousukauden tultua ja työtilanteen kohennut-tua naisten suhteellinen osuus tehtaiden palkkalistoilla lisääntyi. Tämä oli to-dennäköisesti seurausta laman aikana tapahtuneista tuotantokapasiteetin laa-jennuksista, jotka vaativat nimenomaan tuotannolliseen toimintaan kykeneviä naistyöntekijöitä.73 Naistyövoima oli halvempaa, jonka vuoksi sitä suosittiin.

Miesten työllistyminen tekstiiliteollisuuden palvelukseen siis vaikeutui laman aikana. Kyse ei kaiketi ollut muusta politiikasta kuin tuotantotavan logiikasta: naiset tekivät vastaavat työt halvemmalla. On vaikea sanoa, vaikut-tiko työnantajien linjauksen taustalla myös naisten heikko järjestäytymisaste.74 Sukupuolijakaumassa tapahtunut muutos ei siis kerro työnantajien omaksu-mista arvoista ja asenteista, vaan tuotannollisista syistä johtuvista ratkaisuista, joissa miehet tehtaissa ylläpitivät ja organisoivat töitä, naiset valvoivat konei-ta. Mitä suurempia ja organisoidumpia yksiköt olivat, sitä vähemmällä yllä-pito- ja työnjohtotyövoimalla varmasti tultiin toimeen. Isoissa tehtaissa työn jakaminen työosastoilla oli selvempää, kun taas pienemmissä tekstiilitehtaissa tarvittiin enemmän monialaosaajia. Työttömyyden sukupuolijakauman kan-nalta katsottuna oli olennaista, että miesten työmahdollisuudet suhteellisesti heikkenivät kaupungin tärkeimmällä teollisuusalalla samanaikaisesti kun lama edelleen jatkui metalli- ja rakennussektoreilla.

Vuonna 1934 naisten työolot elpyivät nopeasti kevätpuolelta lähtien. Tehtaat kävivät täysiä työvuoroja ja useat tekstiilitehtaat kolmeakin vuoroa. Naisten työolosuhteet alkoivat olla vuoden loppupuolella jo ”normaalit”. Myös rakennusyritteliäisyys alkoi piristyä. Miesten työmarkkinatilanne arvioi-tiin kuitenkin vuoden 1934 lopulla vain tyydyttäväksi.75 Miesvaltaisten alojen

179

kuten rakennussektorin ja metalliteollisuuden työtilanteet kohentuivat vasta vuosina 1935–1938.

Naistyöttömyys

Työttömiksi hyväksyminen

Kortistoitu työttömyys kohdistui lähinnä miehiin (Liitekuvio 3). Ainoastaan itsenäiset, miehen todellisen tai kuvitellun holhousvallan ulkopuolella eläneet työtä vaille jääneet naiset hyväksyttiin kortistoon. Tästä syystä työttömyys-kortistoon hyväksytyt naiset olivat yleensä naimattomia. Vielä suuremmik-si oikeudet kasvoivat, jos naisen koettiin olevan vastuussa joko sairaista tai alaikäisistä perheenjäsenistä: yleensä omista lapsista, omista sisaruksista tai omista vanhemmista.76 Kaikesta huolimatta nuoria naisia jäi työttömäksi:

Ei minulla ole mitään muuta kuin muistot omasta vaan, että me molemmat olimme työttöminä pitkät ajat, se oli sitä meidän pula-aikaa. Silloin me emme pystyneet osal-listumaan oikein mihinkään. Me vain yritimme saada itsellemme työpaikkaa, kier-rettiin sen ympäri…. Ei paljon mitään voinut hankkia, ja sitten kun oli semmoisia, että ne möivät jotakin pientä ja kerjäsivätkin; jos ei kauppa käynyt niin sitten… Minulla on sellainenkin tapaus, että minä olin jotakin ruokaa tehnyt, niin minulle tuli semmoinen nuorehko naisihminen silloin. Hänellä oli saippuaa, hän olisi myynyt sitä, mutta enhän minä voinut saippuaa ostaa, minulla oli sitä.

Kuvio 21.

Lähteet: Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933–1939 Vuoden 1933 kaksi ensimmäistä kuukautta arvioitu muiden vuosien vastaavien kuukausien perusteella. Naisten osuus vuosille 1932–1938 on laskettu vuosien tietojen 1928–1931 perusteella.

0

20

40

60

80

100

120

140

1928

/I

1928

/III

1929

/I

1929

/III

1930

/I

1930

/III

1931

/I

1931

/III

1932

/I

1932

/III

1933

/I

1933

/III

1934

/I

1934

/III

1935

/I

1935

/III

1936

/I

1936

/III

1937

/I

1937

/III

1938

/I

1938

/III

Miehet

Naiset

Teollisuuden työllisyysindeksi sukupuolen mukaan Tampereella 1928–1938

180

Oli vuosia kulunut siitä, niin – minä olin tarjonnut hänelle ruuan, kun me olimme syömässä siinä – ja hän sitten myöhemmin, minä en häntä tuntenut, mutta niin paljon hän oli siitä ruuasta kiitollinen, että hän vielä kun tultiin samassa autossa, niin hän siinä sanoi, että muistanko minä semmoista tapausta, että hän oli silloin kovassa hädässä ja hän ei ollut viikkoihin syönyt oikein, ja minä tarjosin hänelle ruokaa. Se oli tämmöistä. Että sitä siis ainakin… me asuimme silloin Pispalassa se aika, pahin aika, niin siellä kulki tosiaan ovelta ovelle, joku kauppasi silakoita, joku saippuaa, ja eikös tämä Apu-lehtikin ole silloin tullut, eivätkös ne työttömät sitä silloin myy-neet. Että se meni niin kuin niiden, saivat siitä jotakin… Mutta kyllä se koski niin kovasti jok’ikistä, että semmoista…. vallankin niitä, jotka joutuivat niin pitkään olemaan sitten työttöminä. Eihän silloin ollut mitään avustuksia. Ei ainakaan meillä ollut mitään. Mitä sitten jotain pikku työtä tehtiin aina siinä, että sitä sillä lailla tultiin touhuun.77

Naisten työttömyyden kohdentumista säätelivät myös yritykset omalla työ-voimapolitiikallaan. Ensimmäisenä tehtaat luopuivat huonoimmasta työvoi-mastaan. On selvää, että tämä työntekijäaines ei ollut tehtaiden toivelistalla kysynnän voimistuessa. Joissakin työpaikoissa työssä käyneet vaimot menetti-vät työpaikkansa, edellyttäen, että miehellä oli töitä. On kuitenkin perusteltua olettaa, etteivät tehtaat kuitenkaan olleet halukkaita luopumaan parhaimmis-ta naimisissa olleista työntekijöistä lama-aikanakaan. Kaupan alalla ja osuus-kauppaliikkeissä työskennelleet naimisissa olevat naiset olivat eri asemassa.78

Sitten oli semmoinen – pula-aikana sattui sitten tämäkin, että esim. kotirouvat saivat kaikki jäädä pois.79

Oli sellainen käsitys, että kyllä miehet sitten elättävät ne. niin kuin minun osaltani, niin minä jouduin heti ensimmäisenä pois, koska minä olin juuri mennyt naimisiin. Vaikka minä olin nyt ollut siellä liikkeessä jo monia vuosia, mutta se sattui sillä viisiin, että miehenikin sattui olemaan työttömänä. Ja siinä tuli kysymys silloin kun minut irtisanottiin siitä, niin sanottiin näin: että rouvat laitetaan kaikki pois. Minä kysyin sitten että sellaisetkinko joiden aviomies on työttömänä nyt jo, koska hän oli ennemmin kuin minä. ”Niin”, sanoi ”ei ole siitä kysymys ollenkaan vaan heidän rouvistaan, jotka ovat siellä työssä”. Mutta sitten kyllä toisaalta kuukauden päivät minä olin pois, niin minut haettiin sitten uudestaan kyllä siihen. Että ne oli vissiin harkinneet, että kyllä se kai työtä tarvitsee, koska molemmat ovat vapaita. Mutta kun hän oli koristeveistäjä, eikä koristeveistoksia laman aikana tarvittu. Ja oli funk-kistyyli: hän oli todellakin kaksi vuotta työttömänä. Mutta sitten meidän perheemme kun lisääntyi, niin sitten me olimme molemmat kotosalla.80

Työttömäksi jääminen ja työttömyyskortistoon pääseminen olivat tyystin eri asiat. Vain osa teollisuuden palveluksesta työttömäksi joutuneista haki työn-välitystoimiston kautta töitä, ja vielä pienempi oli kortistoon hyväksyttyjen joukko. Laman ja työn puutteen ankaruudesta 1930-luvun laman aikana ker-too sekin, että aikaisemmin teollisuusammateissa työskennelleitä naisia ei työnvälityksessä juurikaan tavattu. Koska suurilla tekstiilialan yrityksillä oli oma työvoiman rekrytointi, ei satunnaisesti avautuneita kutojien ja ompelijoi-den paikkoja ilmoitettu tarjolle työnvälitystoimistoihin (Kuvio 22).

Työttömäksi hyväksyttyjen naisten sosiaalinen rakenne on kaksijakoinen: toisaalta tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuudessa työskennelleisiin nuoriin tyttöihin ja toisaalta vanhempiin naimattomiin, eronneisiin tai leskeksi jäänei-siin naisiin, jotka työskentelivät joko siivoojina tai ulkotyöläisinä. Suurin osa

181

työttömistä naisista kuului nuorten naisten ryhmään. Samaan suuntaanhan viittaavat myös teollisuustilaston tiedot. Työpaikoista katosivat nuorten nais-ten työt, ja osittain siis irtisanomisten kautta. Tehtaiden tyttöjä Tampereella kuitenkin riitti, jonka vuoksi siivoojina ja ulkotyöläisinä elantonsa ansainnei-den naisten työttömyys oli suhteellisesti korkeampi. Jos pidämme mielessä naisten pääsymahdollisuudet työttömyyskortistoon, voi 10 % työttömyyttä siivooja- ja ulkotyöläisnaisten joukossa pitää korkeana.81 On ilmeistä, että kaupungeissa joissa teollisuudessa työskentelevien naisten osuus työvoimasta oli matalampi, oli työttömien naisten keski-ikä myös korkeampi, koska Tam-pereella nuorten naisten enemmyys vaikutti ikäkeskiarvoa madaltavasti.

Naisten työttömyyden laajuuteen vaikutti olennaisesti myös tarjolla olleet tukitoimet. Tampereellahan työtuvan perustaminen sujui hitaasti. Tarjolla oli satunnaisia ammattikursseja, joille kaikki eivät halunneet. Työtuvan toiminnan vakinaistaminen veti toisaalta naistyöttömyyttä näkyviin. Toisaalta samaan ai-kaan työllisyys tehtaissa myös heikkeni, ja oli tietenkin myös työtuvan vaki-naistamisen syy. Työtupaan pääsyehdot olivat tiukat ja palkat niin pieniä, ettei työtupa ollut vaihtoehto nousukauden alkaessa aikaansaavalle urakkatyöhön kykenevälle naiselle. Työtupa tarjosi kuitenkin suojapaikan työelämän ulko-

Kuvio 22.

Lähteet: Tampereen työnvälitystoimiston kertomukset 1928–1938. Vuoden 1938 tiedot eivät ole aikaisempien vuosien kanssa yhteismi-tallisia, joten ne jätettiin kuviosta pois. Vuoden 1937 nousu johtui ainakin osittain Pispalan liitoksesta.

0

100

200

300

400

500

600

700

800

900

tam

mi.2

8

hein

ä.28

tam

mi.2

9

hein

ä.29

tam

mi.3

0

hein

ä.30

tam

mi.3

1

hein

ä.31

tam

mi.3

2

hein

ä.32

tam

mi.3

3

hein

ä.33

tam

mi.3

4

hein

ä.34

tam

mi.3

5

hein

ä.35

tam

mi.3

6

hein

ä.36

tam

mi.3

7

hein

ä.37

Yhteensä

Teollisuus

Rakennusteollisuus

Muut työnhakijat

Työttömyyskortistoon hyväksyttyjä naisiakaikkiaan

Naispuoliset työnhakijat työnvälityksessä Tampereella kuukausittain 1928–1937

182

puolelle nousukauden alkaessa jääneille naisille, niille jotka eivät kiristyneessä työtahdissa selvinneet.82 Työtupien avulla yhteiskunta pyrki kamppailemaan myös prostituutiota vastaan.83

Naisten työttömyyden hoitaminen

Työttömyystilanne muuttui naistenkin osalta kevättalvella 1929, jolloin työt-tömyys nousi hieman, naistyöttömyyden kuukausihuipun jäädessä vielä alle sadan. Sadan työttömän naisen raja työttömyyskortistossa ylittyi loka-mar-raskuussa 1929. Tehdasteollisuus oli jo vaikeuksissa. Lyhennettyä työviikkoa tehtiin melkein kaikissa suurissa tehtaissa. Monet naiset olivat jääneet työttö-miksi, ja tilannetta pahensi vielä Frenckellin paperitehtaan toiminnan päätty-minen kaupungissa heinäkuussa.

Kaupunginhallinto päätyi vuonna 1929 hoitamaan naisten työttömyyttä lama-aikana ensiksi ammattikursseilla. Laman alkuvaiheessa, ennen työtuvan perustamista, naisille jouduttiin jakamaan suoria raha-avustuksia. Tämä aihe-utti myös poliittista keskustelua, sillä verbi joutua kuvastaa porvaripuolueiden ja sosialidemokraattien valtalinjan käsitystä naisten työttömyystilanteen vaa-timuksista. Sen sijaan osa sosialidemokraateista ja vasemmisto oli sitä mieltä, että heitä täytyi avustaa.84

Vuosi 1930 oli ammattikursseihin perustuvan naisten työttömyyshuollon ”huippuvuosi” Tampereella, sillä vuoden aikana järjestettiin yhteensä kym-menet erilaiset ammattikurssit. Samanaikaisesti kursseilla oli enimmillään noin 80 naista. Ongelmaksi muodostui vanhempien naisten työttömyys, sillä valtio ei halunnut tukea yli 45-vuotiaiden työttömyyden hoitamista ammatti-kursseilla. Ajatus työtuvan perustamisesta Tampereelle ajankohtaistui ja esi-merkkinä toimi todennäköisesti Helsingissä työttömyyden vuoksi nopeasti laajentunut työtupalaitos. Naisten työtuvan perustaminen oli kuitenkin Tam-pereella vaikea työvoimapoliittinen ja ideologinen kysymys, ja tätä kysymystä tarkastellaankin myöhemmin lähemmin. Sanottakoon vain tässä se, että jopa osa sosialidemokraateista vastusti tässä vaiheessa työtuvan perustamista.85

Naisten työtupa perustettiin kaupunkiin vasta joulukuussa 1931. Muissa suuremmissa kaupungeissa oli toiminut työtupa koko 1920-luvun aikana, tai kaupunkeihin oli laman alkuvaiheessa saatu sellainen nopeasti perustettua. Työntekijöiden keskimääräinen lukumäärä vaihteli toimintakausien 1931–32 ja 1936 välisenä aikana 60 ja 80 välillä. Kesien ajan työtuvat olivat suljettuina. Työtuvan aloittamisen jälkeen ompelukurssit vähenivät ja vuoden 1932 puo-livälin jälkeen niitä ei enää järjestetty ennen kuin taas syksyllä 1933. Tämän jälkeen työtuvan toiminnan ohella järjestettiin vain talouskursseja. Esimerkik-si syksyllä 1932 kahdet 10-viikkoiset kurssit, joille molemmille osallistui 24 oppilasta. Keväällä 1933 tällaisia kursseja järjestettiin neljät. Ideana oli tarjota kurssilaisten valmistamat ruuat työtuvan työntekijöille.86

Työtupa oli tarkoitettu vanhempien, työkuntoisten, mutta ammattitai-dottomien naisten auttamiseksi. Naiset olivat etupäässä yksinäisiä tai sitten vastuussa oman lapsensa tai jonkun muun perheenjäsenen huoltamisesta.

183

Perheellisiä naisia, joilla ei ollut ketään huollettavanaan, ei kortistoon otettu. Näin ollen työkykyisen miehen kanssa naimisissa olleet naiset jäivät työtuvan ulkopuolelle. Jos mies ei kyennyt sairauden tai muun syyn vuoksi työntekoon, pyrittiin tällaisia perheitä auttamaan työllistämällä työtupaan perheen pää, eli vaimo.

Kun työllisyystilanne Tampereen naisvaltaisessa tekstiiliteollisuudessa ko-hentui, pääsivät nuoret naiset tehtaisiin. Vanhemmat naiset jäivät nousukau-den alettua ilman työpaikkaa, sillä työnantajat eivät uskoneet heidän pysyvän mukana kiristyneessä työvauhdissa. Työtuvan laajentamista ja vakiintumista perusteltiin tämänkaltaisen työttömyyden lisääntymisellä. Kokoomus kuiten-kin vaati työtuvan lopettamista.87 Pahimman ”pula-ajan” mentyä ohitse ja läntisten liitosalueiden liittämisen jälkeen työtuvan toiminta vakiintui ja sinne palkattiin enemmän naisia. Vuosina 1937–1938 noin 100 naista työskente-li työtuvalla. Työtupa päätettiin vakinaistaa viralliseksi kaupunginlaitokseksi kesällä 1939.88

Miesten työttömyys

Työttömien ammatit

Suurin osa työttömistä miehistä oli sekatyömiehiä. Kauden 1929–30 kortiston rakenne kertoo, että työttömyys oli aluksi suurin ongelma rakennussektorilla. Ammattitaitoisten rakennusmiesten osuus työttömistä pyörii 15 % tienoilla. kunnes osuus putoaa 1930-luvun puolen välin jälkeen alle 10 prosentin. Kun työttömyys käy ylipäätään vähiin, korostuu sekatyömiesten rooli uudelleen. On myös muistettava, että vaikka heidän suhteellinen osuutensa vähenee työttömyyden kiristäessä otettaan yhteiskunnassa, oli heitä enemmän työttö-minä silloin, kun heidän suhteellinen osuutensa oli alimmillaan (Kuvio 23).

Tämän ryhmän kanssa osittain linkittynyt oli ajureiden, varastomiesten ja lämmittäjien joukko, joka oli määrällisesti ammattitaitoisten rakennusmiesten suuruinen. Mainittakoon, että vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan kau-punkialueella, siis kaupunginrajojen ulkopuolinen taajama-alue mukaan luki-en, toimi yhteensä 443 hevos- ja autoajuria. Pahimmillaan, kaudella 1933–34 kortistoon oli hyväksytty 197 Tampereella kirjoilla ollutta ajuria.

Teollisuustyöntekijöiden osuus nousi huippuunsa työttömyyskaudella 1931–32, aivan kuten teollisuustilaston metallityömiesten antaman osviitan suhteen oli oletettavissakin. Kortistoon hyväksyttyjä teollisuustyöntekijöitä oli yhteensä 575. Kun osa työttömäksi jääneistä 3900 teollisuustyöntekijästä oli naisia, pienenee työttömyyskortiston ja teollisuustilaston miespuolisten teollisuustyöntekijöiden välinen katvealue huomattavasti. Toimialoittain suu-rimmat ryhmät olivat metalli-, jalkine- ja puuteollisuus. Työttömyyskauden 31–32 metallityömiehistä (n=281) oli moni jäänyt työttömäksi Lokomon tai Tampellan konepajalta, mutta moni metallimies oli ehtinyt jo edellisellä työt-tömyyskaudella valtion ja kunnan palkkalistoille.89 Tapahtuneen kehityksen poikkeuksellisuus huomattiin myös työväestön keskuudessa:

184

Niin kuin aikaisemmin, ei nykyinen työttömyystilanne ole kohdistunut yksistään seka- ja maaseudun työväestöön, vaan on siitä joutunut kärsimään myös kaupungeis-sa ne työalat, jotka ammatin erikoisuuden kannalta ovat ennen olleet erikoisasemassa työn saantiin ja palkkaukseen nähden.90

Suurin osa työttömyyskortistoon hyväksytyistä toimihenkilöammateissa työs-kennelleistä hankki leipänsä liike-elämän alimmalta portaalta. Suurimman ryhmän palvelusektorin työttömistä muodostivat asiapojat. Jonkin verran työttöminä oli konttoristeja, piirustajia, kauppa-apulaisia ja kauppiaita.

Ikärakenne ja nuoret miehet

Työttömyyskortistoon ilmoittautuneiden ja hyväksyttyjen ikähaitari oli mel-koinen: 13 ikävuodesta 81 vuoteen (81–vuotiaita oli vain yksi). Mutta työttö-myyskauden 1931/32 tilanne, jossa nelisenkymmentä (2 % työttömyyskor-tistoon hyväksytyistä) yli 65–vuotiasta pyrki ja otettiin lapiotyömaalle, kertoo suomalaisen yhteiskunnan sen aikaisesta sosiaaliturvan tasosta ja sitä ohjan-neista ajatuksista.91 Kansaneläkelaki säädettiin vuonna 1937, mutta se ei juu-rikaan ehtinyt vaikuttaa ennen toista maailmansotaa.

Laman alussa noin puolet työttömistä oli alle 30-vuotiaita. Mitä pidem-mälle lama eteni, sitä vähemmän kortistossa oli nuoria. Suurimman ikäryh-män, 20–29-vuotiaiden osuus, putosi 16 % kausien 30/31 ja 36/37 välisenä aikana. Samanaikaisesti 30–39-vuotiaiden osuus kortistossa nousi saman ver-

Viinikan kirkon raken-nustyömaa oli yksi har-voista syvimmän laman aikaisista rakennuskoh-teista, joissa maksettiin ”normaalia” lama-ajan palkkaa, eli vuoden 1928 nousukaudesta puolittu-nutta ansiota. Valokuvaa-mo Aira. Kuva: Tampere–Seura.

185

Kuvio 23

Lähteet: Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37.

Kuvio 24.

Lähteet: Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37.

0 %

10 %

20 %

30 %

40 %

50 %

60 %

70 %

80 %

90 %19

29-3

0

1930

-31

1931

-32

1932

-33

1933

-34

1934

-35

1935

-36

1936

-37

Kai

kkie

n

työt

töm

yysk

ausi

en

kesk

iarv

o

Teollisuustyöntekijät

Konttori ja kauppa

Liikenne, varastointi ja ylläpito

Rakennusalan ammattimiehet

Sekatyömiehet

0 %

5 %

10 %

15 %

20 %

25 %

30 %

35 %

40 %

45 %

50 %

1929

-30

1930

-31

1931

-32

1932

-33

1933

-34

1934

-35

1935

-36

1936

-37

Kai

kkiie

nty

öttö

myy

skau

sien

kesk

iarv

o

13-1920-2930-3940-4950-5960-

Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten ikä 29/30–36/37, %

Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten ammatit 29/30–36/37, %

186

ran. Myös ikäluokan 40–49 suhteellinen osuus nousi viiden prosentin verran. Sen sijaan yli 50-vuotiaiden osuus kortistoon hyväksytyistä pysyi ennallaan (Kuvio 24).92

Osittain tätä voidaan selittää laman pitkällä kestolla, jolloin tapahtui jo jonkin verran siirtymiä ryhmästä toiseen. Jonkin verran se selittää, muttei kaikkea, sillä olisihan vanhempiin ikäluokkiin siirtyneiden paikkoja pitänyt tulla täyttämään työmarkkinoille työntyvät pojat. Pojat pääsivät joko keski-määräistä paremman koulutuksen93 ansiosta työelämään, yksinkertaisesti jäi-vät kotiin tai päättivät tulla toimeen ilman viranomaisten apua. Työelämään pääsikin helpommin vuodesta 1934 lähtien, jolloin tehtaat palkkasivat paljon uutta väkeä, mutta kuten taulukosta 25 nähdään, nuoria ei palkattu ainakaan tekstiiliteollisuuteen siinä määrin kuin oli tapahtunut ennen lamaa.94

Työttömäksi ilmoittautuneiden teollisuustyöntekijöiden ja väestönlasken-nan ammattitilaston teollisuustyöntekijöiden ikärakenteen vertailu kertoo, että työttömäksi ilmoittautui suhteellisesti vähemmän 15–19-vuotiaita kuin mikä heidän osuutensa oli väestönlaskennassa. Kaiken kaikkiaan nuorimmat ikäluokat olivat aliedustettuina työttömyyskortistoa ja kaupungin työikäisen miespuolista väestöä vertailtaessa. Sen sijaan ikäluokat 20–29 ja 30–49 ovat yliedustettuja suhteessa nuorempiin ja vanhempiin ikäluokkiin, joskin toimi-alakohtaisia eroavaisuuksia löytyi. Kysymyksiä on siis kaksi: miksi nuoret oli-vat ali- ja työvoiman rungon muodostaneet ikäluokat yliedustettuja?

Nuorten vaihtoehtoisina ja osittain päällekkäisinä strategioina saattoivat olla seuraavat vaihtoehdot: 1) Nuoret säilyttivät työpaikkansa, koska heillä oli pienemmät palkat, ja he merkitsivät näin ollen pienempää kustannusta työn-antajalle. Tämä päättely on mahdollinen, mutta teollisuustilaston mukaan näyttäisi siltä, että nimenomaan 15–18-vuotiaat teollisuustyöntekijät menet-tivät laman aikana työpaikkansa. Alle 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen osuus työvoimasta romahti nuoria palkanneissa isoissa yrityksissä. Esimerkiksi käy-nee eniten nuoria palkanneen Finlaysonin kehitys: palkattujen 15–18-vuotiai-den tyttöjen määrä putosi yli kahdellasadalla (280–77). Kaiken kaikkiaan noin 550 villa-, puuvilla- ja pellavakutomoissa työskennelleen nuoren työntekijän määrä kutistui alle kahdensadan.95

Nuoriahan ei välttämättä irtisanottu, vaan ”täysi-ikäisten” kirjoihin siir-rettyjen 15–18-vuotiaiden tilalle ei vain otettu lisää työvoimaa. Tämä merkitsi huomattavan osan kaupungin ja lähiympäristön nuorten työtilaisuuksien vä-hentymistä ja työuran alkamisen viivästymistä. Irtisanotut saattoivatkin olla esimerkiksi 50-vuotiaita ammattitaidottomia tehtaantyöntekijöitä?

Jos nuoret irtisanottiin, löysivät he etupäässä muita ansaitsemiskeinoja kuin työttömyyskortistojen kautta mahdollisesti avautuvat varatyöt. Periaat-teessa vaihtoehtoja oli monia: kotiin jääminen tai takaisin kotiin palaaminen, varastaminen, prostituutio, keinottelu- kerjuu- ja kieltolakirikollisuus. Mitään tekijämiehiä nuoret tuskin olivat.

187

Kortisto osoittaa kuitenkin juuri 15–19-vuotiaiden juuri pysyneen työpai-kassaan ja säilyttäneen muihin ikäluokkiin verrattuna parhaiten työpaikat. Vai onko kaikki työttömyyskortiston luomaa harhaa: 15–19-vuotiaiden poikien työmarkkinatilanne näyttäisi hyvältä vain siitä syystä, etteivät he olleet välittä-neet ilmoittautua kortistoon ollenkaan samassa suhteessa kuin vanhemmat, erityisesti parhaassa työiässä olevat 20–29-vuotiaat. Toisaalla julkaistut perhe-tarinat tukevat käsitystä siitä, että perheiden työikäiset nuoret saivat pidettyä työpaikkansa tehtaissa, toisin kuin heidän seka- ja rakennustöissä työskennel-leet isänsä.96

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli verhoilijanoppilas huonekaluliikkeessä, menin sinne vuonna 1926. Verhoilijan ammattia harjoitin vakituisesti vuoteen 1931. Alkupalkka oli 90 mk viikko. Palkka meni tietenkin kotiin. Liike, jossa ensim-mäiseksi olin, meni konkurssiin ja vaihdoin sieltä toiseen liikkeeseen, jossa pääsin verhoilijaksi. 1928 sielläkin vähennettiin työvoimaa ja minä nuorempana jouduin lähtemään. Seuraavassa paikassa olin pääsiäisestä syksyyn 1928, jonka jälkeen me-nin Tampereen kalustajaan. 1931 alkoi pulakausi vaikuttamaan ja sen johdosta vähennettiin työvoimaa ja minä jouduin työttömäksi. Tällöin minulle tuli ensimmäi-nen erimielisyys työnantajani kanssa, koska huomautin kesälomapalkastani. Sitä ei meinattu maksaa ja minä sanoin, että kyllä te nyt riehutte, mutta tulee vielä toinenkin aika.Pienissä työpaikoissa ei työsääntöjä ollut, työntekijöiden kesken oli yleensä hyvät välit, työtapaturmia ei verhoilijan ammatin piirissä sattunut. Verhoilijoiden keskuudessa oli sanonta, että verhoilijat ovat herroja koska kulkevat kaulukset kaulassa. 1928 liityin puuseppien ammattiosastoon ja olin siinä niin kauan kun ammattijärjestö lakkautettiin. Seuraavan kerran liityin ammattiosastoon vasta 1934.Tammikuussa 1931 jouduin työttömäksi ja olin joulukuuhun 1931. Joulukuun 31 ja tammikuun 1932 olin varatöissä, joissa maksettiin perheettömälle 4 mk/tunti ja huoltovelvollisille 4,50 mk tunti. Olin äitini elättäjä ja sain 4,50 mk/tunti. Edelleen oli työttömyyttä 1932 vuoden toukokuuhun, jolloin pääsin kaupungille puistotöihin, joka jatkui syyskuuhun saakka. Jälleen olin työttömänä vuoden 1933 toukokuulle, jolloin taas pääsin puistotöihin ja olin lokakuuhun. Taas talven työttömänä 1934 lo-kakuuhun, jolloin pääsin taas puistotöihin.” Tämän jälkeen Ahti Salminen muiden puistotyöntekijöiden kanssa järjestäytyi ja huolehti, että puistotyöntekijät pääsisivät aina talveksi puhdistuslaitokselle. (Kaupunginjohtaja Niinikoski oli asiaa vastaan, mutta Kaupunginjohtajat Nordlund ja Linnavuori kannattivat asiaa).97

1930-luvun puolivälissä Ahti Salminen työllistyi jälleen puusepäntöihin. Koko maassa yhdeksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi muotoutui kaupungeissa asu-neiden nuorten miesten siirtyminen työmarkkinoille. Kouluttamattomien nuorten tilanne osoittautui ongelmalliseksi. He jäivät työllisyyden kohentues-sa työpaikkojen ovien ulkopuolelle. Nuoria varten valtio kehitteli omaa poli-tiikkaansa. Vuonna 1934 perustettiin kolme nuorisosiirtolaa ja kaksi työsiir-tolaa 21–25-vuotiaille nuorille työttömille miehille. 98

Lokakuun lopussa 1934 koko maassa oli 5129 16–25-vuotiasta työtön-tä. Lisäksi oli tuhatkunta nuorta koulutetumpaa, tai ainakin palvelusektoril-la työskennellyttä työtöntä. Nuoria työttömiä oli kaupungeissa määrällisesti enemmän kuin maaseudulla, ja väkilukuun suhteutettuna nuoria työttömiä oli kaupungeissa viisi kertaa enemmän kuin maaseudulla. Suurin osa (85,5 %) työttömistä nuorista oli miespuolisia. Naispuolisia työttömiä oli ilmoittautu-

188

nut enemmän maaseudulla kuin kaupungeissa. Nuoria työttömiä uskottiin olevan enemmänkin, mutta he olivat laiminlyöneet ilmoittautumisensa.99

Ilmoittautuneista nuorista 675 asui Helsingissä ja 552 Viipurissa. Tampe-reella nuoria työttömiä oli kolmanneksi eniten koko maassa eli 186. Kemissä (168) ja Oulussa (162) oli lähes yhtä paljon. Kotkassa oli 145, Kuopiossa 138 ja Turussa 136. Väkilukuun suhteutettuna voidaan tehdä johtopäätös, että nuorisotyöttömyys ei ollut Tampereella erityisen vakava ongelma. Ongelma näyttäisi olleen pahin lähinnä rannikon metsäteollisuusvaltaisissa satamakau-pungeissa. Nuoria työttömiä uskottiin olevan enemmänkin, mutta he olivat laiminlyöneet ilmoittautumisensa.100

Nuoret olivat olleet työttömänä yleensä puolta vuotta lyhyemmän ajan-jakson, mutta viidennes oli ollut työttömänä kuitenkin yli vuoden. Kaupun-kilaisnuorten työttömyys oli pitkäaikaisempaa ja vähemmän kausiluonteista kuin maalaisnuorten. Myös varatyöt laskettiin työsuhteiksi. Tilapäisissä töissä ennen työttömyyttä oli ollut 16,9% vapailla markkinoilla, 28,4% valtion tai kuntain varatöissä ja 11,9% sekä tilapäis- että varatöissä. Ammattikursseilla ja työtuvilla naisista oli ollut 34,3% ja miehistä 5,5%.101

Nuorista viidennes oli ilmoittanut saaneensa avustusta kunnalta, joltakin järjestöltä, yksityiseltä taholta tai muualta. Kaupunkilaisnuoret (30,6 %)olivat saaneet avustuksia maalaisnuoria useammin (8,7%) Neljä viidestä avustuk-sesta oli saatu kunnalta: loput omaisilta, sukulaisilta ja järjestöiltä. Avustukset olivat lähinnä raha-avustuksia, mutta toisinaan ruoka- ja vuokra-, vaatetus- tai sairausavustuksia. Avustetuista nuorista osa oli saanut apua kerran, toiset ker-ran viikossa ja jotkut kuukausittain.102

Neljä viidesosaa työttömistä nuorista oli taustaltaan työväenluokkaisia tai alempaan palveluskuntaan kuuluvia. Lopuista suurimman osan vanhemmat olivat pienviljelijöitä. Avustetuista 53 (n. 5 %) oli ilmoittanut myös vanhem-piensa saaneen työttömyysavustuksia ja lisäksi 298 työtöntä ilmoitti vain van-hempiensa saaneen tällaisia avustuksia.103 Nuorten joutuminen viranomaisten toimenpiteisiin johtui siis suurelta osin heidän vanhempiensa köyhyydestä, joka taas suurelta osin johtui työttömyydestä.

Työttömyyden vaikutuksista oltiin kahta mieltä: 49 paikkakunnalla havait-tiin haitallisia vaikutuksia ja yhtä monella paikkakunnalla ei mitään vaikutuk-sia, lähinnä koska työttömyyden kesto oli ollut lyhyt. Rikollisuuden kasvuun viitattiin 20 paikkakunnalla, ”toisissa taas pahantapaisuuteen, raaistumiseen, epäsiveellisyyteen, juoppouteen ja kulkurielämään”. Pitkäaikaisen työttö-myyden ilmoitettiin synnyttäneen työhaluttomuutta ja työtaidottomuutta, lamaannusta, katkeruutta sekä liiallista tottumista yhteiskunnan apuun, jopa sen vaatimista. 104

Nuoret työttömät elivät suurimmaksi osaksi kausi- ja tilapäisluontoisten töiden varassa. Pieni osa työttömistä oli käynyt ammattikoulun. Nuoret olivat suurimmaksi osaksi yhteiskunnan avun tarpeessa, mutta olivat enimmäkseen jääneet ”osattomiksi tähänastisesta työttömyyshuollosta”.105

189

Tampereella järjestettiin perheettömille nuorille miehille kaupungin omia varatöitä. Perheettömät nuorukaiset olivat työskennelleet Sorsapuiston tasa-ustyömaalla ensin sopan voimalla sittemmin rahapalkalla. Työmaa oli tyrehty-mässä. Helmikuussa 1935 Sorsapuiston työmaa tarjosi töitä enää 25 miehelle, mutta ”nuoria perheettömiä miehiä” oli ”edelleen työttömänä huomattava määrä”. Uudeksi kohteeksi löydettiin Ratinanniemen hiekanottoalueen tasaa-minen niin sanotuksi Tivolin paikaksi. 110 000 markan määrärahalla työmaal-le voitiin sijoittaa 50 nuorukaista kahden kuukauden ajaksi.106

Nuorille miehille avautui paikkoja myös Latokartanon ja Limingan nuo-risosiirtoloissa. Nämä kohteet eivät olleet kovinkaan haluttuja nuorten mies-ten keskuudessa, vaan niille kieltäydyttiin lähtemästä, ja jos lähdettiinkin, niin moni karkasi ja keplotteli itsensä takaisin Tampereelle. Kieltäytymiset ja kar-kaamiset johtivat yleensä työttömyyskortistosta poistamiseen.107

Vielä kesällä 1936 Tampereelle tarjottiin apua nuorisotyöttömyyden hoi-toon. Tarjolla olisi ollut metsänhoidollisia varatöitä Kinnulassa. Nuoriso-työttömyys ei ollut enää kesällä 1936 ongelma, eikä kaupunki ollut saanut aiempiakaan nuorille suunnattuja työpaikkoja täytetyksi, sillä tuolloin ei ollut ollenkaan Kinnulaan sopivia 16–18 -vuotiaita perheettömiä miehiä ollenkaan työttömänä.108 Työttömyys nuoriso-ongelmana päättyi Tampereella näin ol-len samoihin aikoihin kuin muissakin kaupungeissa, mikä johti myös työsiir-toloiden lakkauttamiseen. 109

Vanhenemisen ja sairastumisen mahdottomuus

Työolosuhteet talvella tapahtuvissa kaupungin (hätäapu)töissä olivat kovat. Samaa työtä saatettiin teettää kaiken ikäisillä työntekijöillä, eivätkä työnjoh-tajat tehneet aina välttämättä suurtakaan eroa työntekijöiden suhteen, vaan vaatimukset saattoivat olla samanlaiset eri-ikäisille. 59-vuotias leski seka-työmies Johan Lindroos koki itsensä loukatuksi joulun aatonaattona 1927. Kaupunginmestari Pöntynen oli ilmoittanut työnvälitystoimiston johtaja K. Matssonille, että Lindroos olisi laiska. Samalla Lindroosilta evättiin oike-us kaupungintöihin. Lindroos puolustautui: Kaupungin töissä oli niin kuu-meinen kiire. Työnjohtaja oli ”kuin Napoleon”, joka seurasi työntekijöiden jokaista liikettä kaivannon reunalta. Ikämiehet olivat nuorempia hitaampia, kun ”jokin jäsen on käyny kankeeksi”. Jolleivät vanhemmat miehet pysyneet fyysisessä työssä nuorempien tahdissa, saattoivat he joutua välittömän arvos-telun kohteeksi.110

Lindroos joutui hankalaan kierteeseen jouduttuaan mestari Pöntysen epäsuosioon ja sitä kautta pois kaupungin töistä. ”Vaivaishoito” ei suostu-nut auttamaan työkuntoista miestä: ”vaivaishoitossa sanotaan, tehän olette vielä voimakas, tehkää työtä, menkää kunnan töihin”.111 Ja kunnan töihin ei päässyt, kun mestari Pöntynen ei halunnut Lindroosia omalle työmaalleen ja samalla oli syntynyt laiskan leima (stigma), mikä esti pääsyn muiden mesta-reiden työmaille.

190

Ennen joulua jätettyä valitusta käsiteltiin työnvälityslautakunnassa vasta tammikuun lopulla yli kuukautta myöhemmin. Mattson oli kelpuuttanut itse asiassa Lindroosin töihin jo edellisenä päivänä ennen asian käsittelyä. Hä-net oli osoitettu mestari Rimbin johtamalle työmaalle. Samalla Lindroosin ahkeruutta seurattiin, sillä työnjohtajat olivat kirjoittaneet työnvälityskorttiin merkintöjään. Vuonna 1928 mestari R. Lindfors totesi: ”ottasi vielä työhön halusta kun on riski mies”. Mestari O. F Liimola totesi: ”Ei meille sovi Lind-roos oleen”. Kun lama sitten alkoi, palkattiin Lindroos vuonna 1929 yh-teensä viideksi ja puoleksi kuukaudeksi kaupungin eri työmaille. Seuraavana vuonna 63-vuotias Lindroos työskenteli syyskuussa kahden viikon jakson mestari Lintisen johtamalla työmaalla, ja marraskuun loppupuolella tie- ja vesirakennuslaitoksen työmaalla. Korttiin merkittiin Lindroosin itse ottaneen lopputilin ja lähteneen työmaalta.112

Sen koommin miestä ei työttömyyskortistossa nähty. Yleensäkin vanhat miehet katosivat työttömyyskortistosta 63–66-vuotiaina laman vaiheesta riip-pumatta. He pääsivät joko vapaisiin töihin tai sitten heitä ei enää yksinkertai-sesti komennettu varatöihin. Poikkeuksia kuitenkin oli. Laman alkuvaiheissa, työttömyyskaudella 1931–1932 vielä nähtiin joitakin yli 70-vuotiaita työmail-la. Vanhin varatyömaalla työskennellyt työntekijä oli 82-vuotias kirvesmies Oskar Nikander, joka oli varatöissä jo vuonna 1929. Naimisissa ollut Oskar

Niin sanottu Puolimatkan kadun leikkaus aiheut-ti sen, että kadun varressa sijainneiden talonomista-jien oli rakennutettava ta-lojensa kivijalat uudelleen. Muurarit saivat kaivat-tua työtä.

Noin kymmenvuotiaat 1920-luvun puolivälissä syntyneet tytöt leikkivät vielä työmaalla. Sota-aika-na hekin olivat jo työelä-mässä.

Taustalla meneillään oleva ”leikkaustyömaa”. Valo-kuvaaja Bertel Strömmer. Kuva: Tampere–Seura.

191

ilmoittautui viimeisen kerran kortistoon lokakuussa 1930. Sekatyömies Da-vid Nieminen sai varatyökomennuksen 80-vuotiaana vuonna 1931. Vuonna 1852 syntynyt leskimies Johan Erland Ojala, joka oli ammatiltaan tilkitsijä ja ulkotyömies, oli 78-vuotiaana ainakin kolmella varatyömaalla vuosina 1929–1930. Vuotta myöhemmin syntynyt Herman Huhtala työskenteli vuotta myö-hemmin kunnan työmailla. Pellavatehtaalla vielä vuonna 1930 työskennellyt sekatyömies komennettiin kunnanmestari Salon työmaalle juuri ennen saman vuoden itsenäisyyspäivää. Seuraavina työttömyyskausina ei yli 70-vuotiaita otettu enää työttömyystöihin, yhtä ajuria lukuun ottamatta.113

Työnvälitystoimiston johtaja Matsson esitti vuonna 1932 valtion työttö-myyskortistoon otettavaksi ainoastaan Tampereelle kahtena edellisenä vuote-na henkikirjoitettuja 18–65-vuotiaita henkilöitä, jotka ilmoittivat haluavansa ja olevansa siinä tilanteessa, että tarvitsevat valtion avustusta. Yli 65-vuotiaita otettaisiin, vain jos olisivat ”erittäin hyvissä ruumiinvoimissa”. Heidän täytyisi lisäksi ”nauttia köyhäinhoidollista kotipaikkaoikeutta Tampereen kaupungis-sa” tai olla ”vakinaista köyhäinhoitoapua nauttivia”. Jos nämä ehdot muuten täyttävät henkilöt eivät noudattaisi työnvälityksestä ja työttömyyskortistoon ilmoittautumisesta muuten tehtyjä säädöksiä, menettivät he työnsaantioikeu-tensa eikä ”valtionkorttia leimata”.114

Jotta kaikki saataisiin menemään järjestyksessä, ehdotti Matsson vielä 1932, että työttömiksi ilmoittautuneille ei annettaisi toimiston sisäänkirjoi-tuskorttia ennen kuin he olisivat tuoneet henkikirjoittajan todistuksen siitä, että olivat olleet Tampereella henkikirjoitettuna kahtena edellisenä vuonna, tai ilmoittaisivat olevansa ”syystä tai toisesta” ulkokuntalaisia, jolloin heidät otettaisiin ulkokuntalaisina työnvälityskortistoon, mutta ei valtion kortistoon. Henkilöiltä, jotka olivat aikaisemmin saaneet sisäänkirjoituskortin, mutteivät olleet tuoneet henkikirjoittajan todistusta, kiellettäisiin kortin leimaus siksi kunnes toisivat todistuksen. Valtion ja kunnan töihin osoitettiin ainoastaan sellaisia, jotka olivat Tampereella henkikirjoilla ja köyhäinhoidollisesti kuului-vat kuntaan. Kaupunginhallituksen suostumuksella näistä ohjeista olisi lupa poiketa.115 Työnvälitystoimiston toimintaohjeeksi päätettiin vuonna 1932 määrätä:

Valtion työttömyyskortistoon merkitään sellaiset työnhakijat, jotka ovat edellisenä vuonna täyttäneet 17 ikävuotta, mutta eivät ole 65 vuotta vanhempia, sekä 17 vuotta nuoremmat ja 65 vuotta vanhemmat henkilötkin, mikäli ovat hyvissä ruumiinvoimis-sa. Ennen kuin työnvälitystoimiston työnhakijalle antama kortti leimataan on kaik-kien työnhakijain, jotka eivät heti ilmoittaudu ulkokuntalaisiksi, esitettävä työnväli-tystoimistolle henkikirjoittajan todistus siitä, että ovat kuluvana ja edellisenä vuonna tulleet Tampereella henkikirjoihin. Jos työnhakijan henkikirjoituksen suhteen on epäselvyyttä, on työnhakijan hankittava köyhäinhoidon kanslian todistus siitä, että hänellä on köyhäinhoidollinen kotipaikkaoikeus Tampereella. Työnhakijat, joilla ei ole köyhäinhoidollista kotipaikkaoikeutta Tampereella, eivät ole oikeutettuja kunnan ja valtion töihin. Viikoittaisiin työnvälitysraportteihin merkitään Tampereella henki-kirjoissa oleviksi kunnan töihin oikeutetuiksi kaikki työnhakijat, jotka ovat oikeu-tettuja kunnan varsinaisiin ja varatöihin ja siis ovat kaupungissa köyhäinhoidollista kotipaikkaoikeutta nauttivia.116

192

Vuonna 1937 erästä 68-vuotiasta pidettiin yli-ikäisenä, mutta siitä huolimatta hän oli tasaamassa tietä Kangasalla, ennen kuin ”poistui työmaalta” oma-aloitteisesti. Monen vanhemman miehen kohdalle merkittiin työn päättymi-sen syyksi työhön kykenemättömyys tai sairaus.117

Työttömien miesten siviilisääty

Periaatteessa työttömyyskortisto ja varatyöt oli tarkoitettu naimisissa oleville miehille. Näin oli esimerkiksi vuosien 1908–1909 työttömyyden aikana Tam-pereella, jolloin hätäaputöihin otettiin etupäässä perheellisiä miehiä.118 1930-luvun laman aikana oli toisin. Kortistoon hyväksyttiin kosolti naimattomia miehiä. Parhaimmillaan yli puolet kortiston miehistä oli naimattomia, kun taas väestönlaskennan tietojen mukaan noin 41 % yli 15 vuotiaista tampere-laismiehistä oli naimattomia. Tilanne kertoo suureksi osaksi nuorten ikäluok-kien vaikeuksista päästä työmarkkinoille laman alkuvaiheessa.

Vaikka naimisissa olevia miehiä oli työttömyyskortistossa suhteellisesti enemmän kaudella 1931–32, nousi naimattomien työttömyysaste kuitenkin korkeammalle kuin naimisissa olleiden. Leskien ja eronneiden työttömyysaste on huomattavan alhaalla suhteessa naituihin ja naimattomiin. Eli naimisissa olevia oli virallisesti työttöminä enemmän kuin naimattomia, mutta naimat-tomat kärsivät työttömyydestä suhteellisesti enemmän.

Mielenkiintoista siviilisäädyn koostumuksen muuttumisessa laman aikana (Kuvio 23) on, että se seuraa jo ammatti- ja ikäryhmityksestä saatuja tietoja. Naimisissa olevien miesten käyrä seuraa yli 30-vuotiaiden miesten ja toisaalta ammattiluokituksen sekatyömiesten lamakehitystä. Eräs poikkeuskin on, pa-himman työttömyyskauden 1931–32 tilanne, jolloin naimisissa olleiden osuus kasvaa viitisen prosenttiyksikköä. Kehitys saattaa johtua teollisuustyöväestön osuuden kasvusta kyseisellä kaudella. Nuorten ikäluokkien osuuden vähen-nyttyä korostuu naimisissa olleiden osuus työttömistä.

Pitkäaikaistyöttömät

Kuka työttömyydestä sitten kärsi pisimpään? Työttömyyskortistosta on poi-mittavissa sellaisten työttömien ryhmä (n=113), jotka olivat työttömänä jo nousukauden aikaisten talvien aikana. Laman aikana he olivat työttömyyskor-tistossa miltei jokaisen työttömyyskauden aikana. Keitä nämä miehet sitten oikein olivat, ja sopiiko heidän ammatti- ikä- jne. jakaumansa edellä esiteltyyn yleiskuvaan?

Ensinnäkin heidän joukossaan oli enemmän naimisissa olevia kuin koko joukossa. Kun ajatellaan, että työttömien ikäjakauman suurimmat ryhmät oli-vat 20–29 -vuotiaat laman alussa ja 30–39 -vuotiaat laman lopussa, niin tämä jakauma ei poikkea kovinkaan paljoa kokonaisjakauman antamasta tiedosta.

Ammatiltaan pitkäaikaistyöttömät olivat etupäässä sekatyömiehiä (82/72,6%). Rakennusalan ammattimiehiä oli koko joukkoon verrattava määrä (20/17,7%). Ajureitakin oli joitakin (9/8,0%). Heidän lisäkseen olikin

193

Taulukko 26.

Lähde: Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.

Kuvio 25.

Lähteet: Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.

Lähteet: Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.

Taulukko 27.

Työttömien miesten ja miespuolisen väestön siviilisääty Tampereella

Pitkäaikaistyöttömien siviilisääty ja keskimääräinen ikä Tampereella työttömyyskausittain 1929/30 ja 1936/37

0

10

20

30

40

50

60

7019

29-3

0

1930

-31

1931

-32

1932

-33

1933

-34

1934

-35

1935

-36

1936

-37

Kai

kkie

n

työt

töm

yysk

ausi

en

kesk

iarv

o

%

Eronnut, leski tai yksinhuoltaja

Naimisissa

Naimaton

Siviilisääty Työttömät, keskimäärin työttömyyskausina 29/30-

36/37

Vuoden 1930 väestönlaskennan

mukaan

Työttömyysaste työttömyyskaudel

la 1931-32 Eronneet ja lesket 2,7 4,4 6,2%

Naimisissa 52,6 54,7 10,7% Naimattomat 44,7 40,9 13,8%

Siviilisääty 1929/30

Henkilöitä (n) Keskimääräinen ikä 1929/30

Keskimääräinen ikä 1936/37

Lesket 3 45 51Naimisissa 73 41,5 47,5 Naimattomat 37 25 31Yhteensä 113 36 42

Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten siviilisääty 29/30–36/37, %

194

sitten vain yksi lämmittäjä ja yksi jalkinetyömies. Eli nämä olivat ne miehet, jotka työttömyysvirkailijat varmasti tunsivat.

Yllättävää oli kuitenkin se, että pitkäaikaistyöttömistä vain 31 % asui esi-kaupunkialueilla. Kaupungin keskustassa ja Pyynikillä (1) asui pitkäaikaistyöt-tömistä vain 17(15%). Suurin osa (58/54%) pitkään viranomaisten kirjoilla olleista asusti varsinaisen keskusta-alueen reunoilla, joilla asui myös paljon tehdastyöväkeä, joita he eivät kuitenkaan olleet. Tämä saattaa selittyä sillä tiedolla, että naimisissa olleiden pitkäaikaistyöttömien kohdalla oli tavallista useammin maininta vaimon työssäkäynnistä. Näin ollen myös asuinpaikka saattoi johtua vaimon työpaikan läheisyydestä.119

Pitkäaikaistyöttömienkin osalta on syytä muistaa, että he eivät välttämättä olleet jatkuvasti työtä vailla, vaan he saattoivat perheellisinä miehinä työsken-nellä kaupungin varatyömailla pitkiäkin rupeamia silloin, kun varatöitäkään ei välttämättä kaikille liiennyt.120

Suuri osa näistä vanhemmista miehistä kärsi työttömyydestä vielä laman otteen heikennyttyä. Muuttoliike toi nuorempia työntekijöitä työmaille. Myös koulut työnsivät tarjolle entistä koulutetumpaa työvoimaa. Rationalisoitumi-sen ja laman pitkäaikaisvaikutusten vuoksi teollisuus rupesi ”vieroksumaan iäkkäämpää työvoimaa”.121

Huolenpitoa, soppaa, hyväntekeväisyyttä ja omaa apua

Satunnaista kotiapua

Työttömänä olleet ja työttömyyskortistoon hyväksytyt perheen päät saivat työttöminä ollessaan tarveharkintaista apua kotiin köyhäinhoitolautakunnas-ta. Satunnaisen avun saaminen edellytti työttömyyskortistoon hyväksymistä. Niin kauan kun työtön perheen pää ei varatyökomennusta saanut, sai perhe apua velaksi. Perheille annettu vastikkeellinen apu sisälsi vaatteita, ruokaa, polttopuita, lääkkeitä, sitoumuksia sairaalahoitoon ja joskus rahaakin. Peri-aatteessa varatyökomennus sulki köyhäinhoidon saannin mahdollisuuden pois. Perheen pääasiallisen elättäjän työllistyttyä esimerkiksi siirtotyömaalle saatettiin kotiin jäänyttä perhettä avustaa köyhäinhoidon toimesta. Palkko-jen pudottua tehtaissa vuosi vuodelta alemmaksi, joutuivat kymmenet työssä käyneet perheen päät turvautumaan lama-aikana köyhäinhoidon säännölli-seen ja satunnaiseen apuun.

Kuten kuviosta 26 voidaan nähdä, lama merkitsi satunnaisen kotiavun nopeaa kasvua. Köyhäinhoidon avun volyymi jatkoi kasvamistaan, vaikka te-ollisuustuotanto kääntyi jo vuoden 1932 loppupuolella kasvuun. Satunnaisen avun volyymi ei reagoinut vielä virallisen työttömyyden laskemiseen. Vähitel-len olojen kohennuttua satunnaisen avun saajien määrä alkoi lähestyä lamaa edeltänyttä tasoa.

195

Kuvio 26.

Lähteet: Tampereen työnvälitystoimiston kertomukset 1919–1937; Tampereen Köyhäinhoitolautakunnan toimintakertomukset 1927–1936; Tampereen Huoltolautakunnan toimintakertomukset 1937–1939; Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, 79.

Kuvio 27.

Lähteet: Tampereen Köyhäinhoitolautakunnan toimintakertomukset 1927–1936; Tampereen Huoltolauta-kunnan toimintakertomukset 1937–1939.

0

200

400

600

800

1 000

1 200

1 400

1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Työ

ttöm

iä ja

työ

ttöm

yyde

n vu

oksi

aut

ettu

ja

0

5 000

10 000

15 000

20 000

25 000

Teh

dast

yönt

ekijö

itä t

eolli

suus

tilas

ton

muk

aan

Satunnainen kotiapu, syynä työttömyys

Virallisesti työttömänä

Tehdastyöntekijöitä teollisuustilaston mukaan

0

100

200

300

400

500

600

700

800

1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939

Mar

kkaa

0

10

20

30

40

50

60

70

80

Työttöm

yydenvuoksi avustettuja, %

Markkoja keskimäärin apua saanutta henkilöä kohden

Markkoja keskimäärin apua saanutta henkilöä ja heidän perheenjäseniä kohden

Työttömyyden takia avustettujen osuus satunnaisesti avustetuista

Köyhäinhoidon satunnaisesti avustamien avustussummat keskimäärin Tampereella 1927–1939

Tehdastyöpaikkojen vähentyminen, työttömät ja köyhäinhoidon työttömyyden vuoksi avustamat Tampereella 1927–1939, vuosikeskiarvot

196

Satunnaisen avun saajia oli kaikkiaan enemmän kuin työttömyyskortis-toon hyväksyttyjä keskimäärin vuoden aikana (Kuvio 26). Koska työttömyys-kortiston koostumus vaihteli kuukaudesta toiseen, oli työttömyyskortistoon vuoden aikana kuuluneita kuitenkin enemmän kuin työttömyyden vuoksi sa-tunnaista kotiapua saaneita.

Työpaikkansa pitää saaneiden naispuolisten kutomatyöläisten palkat vaih-telivat 5 000 ja 8 000 markan välillä. Rahasumma oli sellainen, että siitä ei riit-tänyt pahemmin säästöön. Tätä vasten suhteutettuna keskimääräinen satun-nainen apu ei vaikuta kultakaivokselta. Lisäksi on syytä muistaa, että annettu apu oli perhekohtaista. Vuonna 1933 Tampereen kaupunki avusti työttömyy-den vuoksi noin 1 300 kotitaloutta. Jaetun avun määrä oli keskimäärin noin 680 markkaa (Kuvio 27).

Köyhäinhoito oli vastikkeellista eli se täytyi maksaa takaisin kun henki-lökohtainen työtilanne kohentuisi. Pitkän laman aikana monelle perheelle kerääntyi huikeita velkoja köyhäinhoidolle. Tampereen ammatillinen paikal-lisjärjestö anoi maaliskuussa 1934 SAK:n työttömyysjaoston toimitsija Olavi Tunturin työttömien yleisessä kokouksessa 300 työttömälle pitämän alustuk-sen innoittamana ”työttömyyden takia ja ennen työttömänä oloaan muista syistä” syntyneiden köyhäinapuvelkojen unohtamista. Anomusta perusteltiin sillä, että ”enemmän kuin tuhat kunnon työläistä oli joutunut, kun työttö-myyshuolto ei ollut tarkoituksenmukaisesti järjestetty, siinä määrin velkaan-tumaan köyhäinhoidolle, että se vuosikausia tulisi pitämään heidät heidän työtäkin saatuaan työttömyyteen verrattavassa asemassa.”122

Valtuusto olisi ollut taipuvainen mitätöimään laman aikana syntyneet velat. Sen sijaan köyhäinhoitolautakunnan mukaan joukkomittainen armah-dus oli lainvastaista. Työkykyiset ja ’kunnolliset köyhät’ saattoivat maksaa velkansa myöhemmin, eikä näiden perheiden taloudellista tilannetta haluttu vaarantaa väärin ajoitetulla takaisin perinnällä. ”Tosin lautakunnan oli ollut suhtauduttava tarpeellisella ankaruudella sellaisiin avustuksensaajiin, jotka juopottelevaa ja paheellista elämää viettämällä tai huolimattomuudesta oli-vat laiminlyöneet perheensä elatuksen. Tältä valitettavan runsaalta ryhmältä oli pääasiassa kurinpidollisista syistä vaadittu korvauksia rahassa tai työssä työlaitoksessa (vrt. Anderssonit), ja tätä menettelyä lautakunta pitikin välttä-mättömänä.” Anteeksianto voisi tapahtua vain lainsäädäntöteitse, sillä köy-häinhoidon takaisinperintä oli rinnastettavissa verojen maksuun. Valtuusto hyväksyi köyhäinhoitolautakunnan kannan asiaan.123 Tampereen työttömien yleinen kokous ei huhtikuussa 1934 hyväksynyt valtuuston kantaa, vaan päät-ti vedota asian vuoksi maaherraan.124 Helsingissä köyhäinhoitolautakunta ei ollut myöskään hyväksynyt velkojen mitätöimistä, vaan korosti omaa harkin-taoikeuttansa, Viranomaiset harkitsisivat tapaus kerrallaan, olisiko velkojen anteeksiantoon syytä.125

Velkojen anteeksiantaminen kuulosti talouden elpymiseen tuijottaneiden mielestä turhalta. Nousukauden myötä työttömät saisivat töitä ja köyhäinhoi-don velat tulisivat maksetuiksi. Kansantalouden mittareilla katsottuna maa oli

197

todella vahvassa nousukaudessa. Suomen Pankin tilasto-osaston johtaja A. E. Tudeer näki vuoden 1934 taloudellisesta tilanteesta pitämässään esitelmässä lamakauden olevan useimmilla aloilla takanapäin. Tudeer löysi ongelmaryh-mäksi henkisten alojen työttömät, joille oli Helsingissä aloitettu virastova-ratyöt. Esimerkiksi akateemisesti koulutetut työttömät työllistettiin valtion virastoihin ylimääräisille vakansseille. Samanaikaisesti Tudeer painotti valtion ja muiden julkisyhteisöjen pidättyväisyyttä varojen käytössä: ”kaikkinainen lamakauden välttämättömäksi tekemä avustuspolitiikka, tapahtuipa se missä muodossa hyvänsä, nyt, mahdollisuuksien mukaan, olisi lopetettava.”126

Köyhäinhoitoviranomaiset päättivät Tampereellakin tapauskohtaisesti ta-kaisinvelkomisesta koko 1930-luvun. ”Kunnialliset köyhien” perheitä ei ha-luttu painostaa liialti. Esimerkiksi sekatyömies Halmeen perheen annettiin nousta rauhassa jaloilleen. Mutta huonosti asiansa hoitaneilla perheillä, kuten Anderssoneilla ja Paldaniuksilla väijyi työlaitoksen uhka alati yllä.127

Työlaitos laman aikana

Vuonna 1930 Someron kunnanvaltuusto ehdotti Hämeen läänin työlaitoslii-ton purkamista. Tampereen köyhäinhoitolautakunta antoi muiden mukana lausunnon työlaitostoiminnan tarpeellisuudesta ja kannatti sen jatkamista lai-toksen ennalta ehkäisevän merkityksen ja pelotusvaikutusten vuoksi. Lam-min työlaitoksen uhka haluttiin säilyttää huolimattomien perheenelättäjien varalta.128

Tampereen kaupungin köyhäinhoito ei käyttänyt laman ensimmäisinä vuosi-na Lammin työlaitosta kovinkaan innokkaasti, mikä omalta osaltaan selittää somerolaisten huolta kalliiksi koituvasta laitoksesta. Vähitellen vuoden 1930 aikana linja jälleen muuttui. Toisaalta laman pitkittyminen johti yhä useam-min tilanteisiin, jotka ratkaistiin perheenelättäjien vapaaehtoiseen pakkoon tai suoranaiseen pakkoon perustuneeseen siirtymiseen Lammille. Osa köy-häinhoidolle velkaantuneista suostui sovittamaan velkansa työlaitoksessa va-paaehtoisesti, osan korvausvelvollisuus vaati maaherran päätöksen.129

Ryhmään korvausvelvollisuus ilman maaherran päätöstä kuuluu kyllä joukko naimattomia miehiä, joiden meno oikeastaan aiheutui työttömyydes-tä, mutta kun heillä samalla sattui olemaan entistä velkaa, on heidät merkitty korvausvelvollisiksi.130

Vuosittain työlaitoksesta vapautettiin työvelvollisia sitä mukaa, kun he oli-vat suorittaneet velkansa Tampereen köyhäinhoitolautakunnalle. Osa pääsi vapauteen tekemällä sitoumuksen velkansa suorittamisesta vähin erin rahalla, mutta heillä piti olla myös työpaikka. Työttömyyden takia laitokseen otetut vapautettiin, jos he saivat työpaikan.131

Spontaanista sopasta järjestettyyn ruoka-apuun

Normaaleiden työttömyystöiden ja köyhäinhoidon kautta jaettujen normaa-lien vastikkeellisten raha-avustusten, polttopuiden, lääkkeiden ja ruokasi-

198

toumusten lisäksi työttömille ryhdyttiin varsin varhaisessa vaiheessa jaka-maan ylimääräisiä ruoka-annoksia. Ruoka-annoksia jaettiin jo ennen joulua 1929. Ruoka-annosten jakamista voi itse asiassa pitää merkkinä järjestelmän pettämisestä. Järjestelmään tarvittiin yksi uusi elementti, jota ei niin sanottu-na normaaliaikana ollut edes olemassa.

Aloite ruoka-avun aloittamisesta tuli työttömien kokoukselta. Työttömi-en kokous vetosi kaupunginhallitukseen marraskuussa 1929, että kaupunkiin perustettaisiin kunnallinen ruokala, josta jaettaisiin ilmaisia aterioita ”työt-tömyyden tähden ahdinkoon joutuneille työläisille ja heidän perheilleen”. Työttömyyden koettiin kasvaneen niin suureksi, että erityisiä toimenpiteitä pidettiin tarpeellisina. Köyhäinhoitolautakunta kannatti ruoka-avustuksia, muttei uuden ruokalan perustamista. Kaupunginhallitus esitti ruoka-avus-tuksen jakamista köyhäinhoitolautakunnan välityksellä työttömyyden takia ahdinkoon joutuneille tamperelaisille työläisille. Valtuusto hyväksyi esityksen heti joulukuun alussa, ja myönsi 50 000 ruoka-avustusten jakamista varten. Kuuden markan arvoisia ruokakuponkeja jaettiin työttömille jo 11. päivänä samaa kuuta.132

Raha riitti vuoden loppuun, ja valtuusto keskusteli uuden vuoden aattona lisämäärärahan myöntämisestä. Vasemmisto piti annettua apua riittämättö-mänä ja väärällä tavalla jaettuna. Äänessä oli vasemmiston äänitorvi Kalle Renfors, joka tunnettiin hyvänä puhujana, ja ehkä siksi häntä kuultiin usein vasemmistoryhmän mielipiteiden tulkkina. Renfors oli keskustellut joulu-kuun aikana työttömien kanssa ja kertoi terveiset valtuustolle.

Mikäli olen työttömien kanssa ollut kosketuksissa, ovat monet moittineet, että kuu-den markan liput päivää kohti eivät riitä sellaisellekaan ihmiselle, jonka ei tarvitse liikkua, vaan voi kotona maaten käyttää ruuan hyväkseen. Mutta useat joutuvat käymään työnvälitystoimistossa leimaamassa korttejaan ja käymässä hakemassa ruo-kalappujaan, niin on vaatimukset suuremmat.133

Renfors ehdotti ruokalipukkeen arvon korottamista yhdeksään markkaan ja kertoi useiden naisten valittaneen, että köyhäinhoidon kansliasta oli lykätty käteen ruokalippu, vaikka he olisivat voineet mieluummin ottaa avun ruoka-tarvikkeina. Valtuuston sosialidemokraattisen ryhmän jäsen, köyhäinhoidon tarkkaaja Artturi Vasama, ilmoitti etupäässä annetun ruokatarpeita. Saman ryhmän valtuutettu Erik Axen tiesi ruokalippuja jaetun vain joka kymmenen-nelle. Axen lisäsi, että kaikki avun ruokatarvikkeina halunneet olivat sen myös sellaisena saaneet. Kukaan ei ollut joutunut ottamaan ruokakuponkeja vas-taan vastoin tahtoaan. Useat valtuutetut katsoivat, että köyhäinhoitolautakun-nan tehtävänä oli harkita ja päättää yksittäisten avustusten suuruudesta.134

Köyhäinhoitolautakunnan käsityksen mukaan työttömyys oli tammikuun alkupuolella ”varsin vakavaa laatua”. Työttömiä miehiä oli ollut puolessa välissä tammikuuta 763 ja naisia 192. Miehistä 76 ja naisista 26 oli kirjoilla naapurikunnissa. ”Monet työttömistä ovat olleet ilman työtä jo useampien viikkojen ajan. Hätä heidän keskuudessaan on ilmeinen”. Tammikuun 20. pidetyssä kokouksessa kaupunginhallitus esitti 100 000 markan varaamista ruoka-annosten ja -aineiden jakamiseksi työttömyyden tähden hätään joutu-

199

neille Tampereen kuntalaisille. Valtuusto hyväksyi seuraavana päivänä kau-punginhallituksen esityksen.135 Raha ei riittänyt pitkään. Jo 7. helmikuuta köyhäinhoitolautakunta ilmoitti kaupunginhallitukselle runsaat kaksi viikkoa aikaisemmin myönnettyjen rahojen loppuneen.

Kun työttömyystilanne kaupungissa edelleen on varsin vaikea, mikä par-haiten ilmenee työnvälitystoimiston tilastoista, katsoo lautakunta tarpeelli-seksi, että työttömien ruoka-avustusta edelleen jatketaan. Tilanteen vaikeutta kuvaa osaltaan sekin, että myöskin varsinaiset köyhäinhoidon kotiavustukset ovat tuntuvasti nousseet.

Verrattuna vuoden 1929 vastaavaan aikaan, oli köyhäinhoidon vakinainen kotiapu kasvanut 11 % vuonna 1930 helmikuun seitsemänteen mennessä. Satunnainen apu, jota jaettiin juuri työttömyyden vuoksi oli kasvanut huimat 75 %.136 Kaupunginhallitus totesi, että ”nykyisen vaikean työttömyystilan-teen vuoksi tuskin lienee muuta mahdollisuutta pahimman hädän lieventä-miseen kuin myöntää esitetyt 100 000 markkaa”. Valtuustolle esitettiin rahan myöntämistä. Mutta samalla köyhäinhoitolautakunnalta edellytettiin kuuden ylimääräisen tarkkaajan palkkaamista kahdeksi viikoksi tekemään kotikäynte-jä, joilla olisi otettava tarkka selko työttömyysavustuksen anojista, ”jotta ehkä sattuneet avustuksen väärinkäytöt supistuisivat mahdollisimman vähiin”. Val-tuusto hyväksyi 100 000 markan lisämäärärahaesityksen yksimielisesti.137

Toukokuun puoleen väliin mennessä ruoka-annoksiin oli kulunut yh-teensä 300 000 markkaa. Apua oli jaettu yhteensä noin 770 perheelliselle ja perheettömälle tamperelaiselle, jotka oli todettu varattomiksi ja joilla oli koti-paikkaoikeus Tampereella. Avustusta saivat myös perheellisten vaimot ja lap-set. Apu jaettiin maksusitoumuksina, joilla avunsaajat saivat Osuusliike Voi-masta sitoumuksessa määrättyjä ruokatavaroita ennakolta sovitusta hinnasta. Samoin saivat sitä haluavat lautakunnan maksusitoumuksella valmista ruokaa valintansa mukaan kuudesta eri ruokalasta. Useimmat halusivat valmistaa ruuan itse kotonaan ja vain harvat nauttivat annoksensa ruokaloissa.138 To-dennäköisesti näin avusta saatiin enemmän irti.

Lähde: Köyhäinhoitolautakunnan kirje 7.6.1930 kaupunginhallitukselle, Liite 1475 kaupunginhallituksen ptk. 16.6.1930, Tampereen kaupunginhallituksen ptk:t 1930 II, TKA.

Tampereen köyhäinhoidon 11.12.1929-15.5.1930 välisenä aikana jakama suora ruoka-apu (ohi köyhäinhoidon varsinaisten tilien)

Taulukko 27.

Siviilisääty 1929/30

Henkilöitä (n) Keskimääräinen ikä 1929/30

Keskimääräinen ikä 1936/37

Lesket 3 45 51Naimisissa 73 41,5 47,5 Naimattomat 37 25 31Yhteensä 113 36 42

200

Avustusannoksia oli jaettu 8 820 kappaletta. Jokainen avunsaaja oli saa-nut apua keskimäärin runsaat 11 kertaa. Avunsaajaa kohden oli jaettu ruokaa tai ruokasitoumuksia keskimäärin lähes 390 markan arvosta. Täysi-ikäisen viikkoannosten arvo oli 40 markkaa, lasten 20 markkaa. Kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe nautti ruoka-avusta keskimäärin runsaan kolmen viikon ajan. Suurin perhekohtainen – ilmeisesti kahden aikuisen ja seitsemän lapsen – viikkoavustus oli kuluneena aikana 220 markan arvoinen. Koska yksinasu-neiden avustukset olivat pienempiä kuin perheellisten, autettiin perheellisiä todennäköisesti markkamääräisesti huomattavasti enemmän, vaikka varsinai-sia avunsaajia (päämiehiä) oli suurin piirtein saman verran.139

Avustusten merkitys suhteutuu, kun muistetaan, että varatöissä maksetut tuntipalkat vaihtelivat kolmen ja viiden markan välillä. Vapaissa töissä kirves-miehille maksettiin ennen lamaa yli kymmenenkin markkaa tunnilta. Näin ollen yhden perheen 220 markan arvoinen avustus ansaittiin perheen pään toimesta nousukauden aikana kolmessa päivässä. Näyttäisi siltä, että pääsään-töisesti ruoka-apua annettiin perheille siinä vaiheessa, kun perheen elättäjät olivat kokonaan työttöminä, eli aikana, jolloin he eivät olleet edes varatöis-sä.140

Vuonna 1930 ruuan jakaminen tapahtui köyhäinhoitolautakunnan orga-nisoimana osittain ”köyhäinhoitolautakunnan tilien ulkopuolella”. Seuraa-van vuoden aikana tilanne koettiin jo niin vakavaksi, että asetettiin erityinen työttömyyshuoltotoimikunta ”järjestämään työttömille kaupungin puolesta ruokaa ja muuta huoltoa”. Toimikunnan perustaminen johtui osittain siitä, etteivät köyhäinhoitolautakunnan kanslian virkailijat enää selvinneet laman aiheuttamasta paineesta. Toimikunnan johtoon valittiin 6. lokakuuta 1931 kaupunginlääkäri Uuno Peitso.141

Toimikunnan ensimmäiseksi työksi osoittautui kaupungin myöntämän 307 000 markan raha-avustuksen vastaanottaminen. Sosialidemokraatit oli-vat tehneet valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle, joka käsitteli asian no-peasti ja avustusasia tuli kaupunginvaltuustoon pikavauhdilla päätettäväksi. 307 000 markan avustus hyväksyttiin sosialidemokraattien äänin marraskuun alussa. Ruuan jakaminen aloitettiin uuden toimikunnan voimin marraskuussa 1931.142

Asiasta riideltiin lehtien palstoilla. Kokoomuslaisten mielestä kunnallinen apu olisi ollut parempi jakaa köyhäinhoitolautakunnan kautta. Sosialidemo-kraatit sen sijaan halusivat organisoida erillisen kunnallisen ruoka-apujärjes-telmän, joka olisi toiminut köyhäinhoitolautakunnan tilien ohi. Näin ruo-ka-avun vastaanottaminen ei lisäisi avunsaajien velkaa yhteiskunnalle, sillä tällaista ruoka-apua ei tarvitsisi maksaa takaisin. Sen lisäksi toimikunta saat-toi sosialidemokraattien mukaan jakaa myös vapaaehtoisin voimin kerättyä apua.143

Kokoomuksen valtuustoryhmä oli erityisen pettynyt vapaaehtoisapua aiem-min organisoiden naisjärjestöjen ohittamisesta. Kokoomuksen taholla toimi-kunnan tarkoitus ymmärrettiin tai haluttiin ymmärtää vapaaehtoisjärjestöjen

201

toimintaa organisoivaksi keskuselimeksi, joka sitten jakaisi vapaaehtoisesti annetun ja kerätyn avun eteenpäin sitä tarvitseville. Närkästystä lisäsi toimi-kunnan kokoonpano, johon sosialidemokraatit olivat valtuuston enemmis-töasemaansa hyväksi käyttäen valinneet kokoomuslaisten mukaan itselleen mieleiset henkilöt. Sosialidemokraateille eivät olleet kelvanneet porvareiden toimikuntaan ehdottamat porvarit, vaan he olivat valinneet toimikuntaan it-selleen mieleiset maltilliset porvarit.

Kokoomuksen valtuustoryhmä syytti sosialidemokraatteja avustustoimin-nan politisoimisesta. Sosialidemokraattien alkuperäisenä tarkoituksena näyt-täisi olleen ruoka-annosten jakaminen työväentalolta, ja tätä valtuustosalin oikealla puolella pidettiin keinotteluna ja eräänlaisena piilopuoluetukena ta-lousvaikeuksissa olleelle työväenyhdistykselle. Keskusteluun yleisön osasto-kirjoituksella osallistunut tehtailija Rafael Haarla ilmoitti ”koko työttömien ruokkimishomman olevan poliittista keinottelua.”144 Kysymys oli marraskuun alussa esillä lehdissä päivittäin, ja työttömyyshuoltotoimikunta päätyikin pyy-tämään tarjouksia ravintoloilta. Työttömien ruokailun järjestäminen siis kil-pailutettiin. Ehdot olivat tiukat ja aikaa vähän, joten ensimmäiseksi työttömi-en ruoka-annosten tarjoajaksi valittiin Tampereen Työväentalon ruokala.

Perheelliset työttömät nou-tivat ruoka-annoksensa

Työväentalolta omilla asti-oillaan koteihinsa. Valo-kuvaaja V.O. Kanninen.

Kuva: Tampere–Seura.

202

Tämän jälkeen työttömyyshuoltotoimikunnan määrärahoista riideltiin joka vuosi. Välittömästi edellisen, loppuvuotta 1931 koskeneen päätöksen jälkeen otettiin kaupunginhallituksessa käsittelyyn määräraha-anomus vuo-delle 1932. Asiasta päätettiin marraskuun lopulla 1931. Huoltotoimikunta oli anonut 423 600 markkaa. Koska aikaisempia varoja oli säästynyt, katsoi kaupunginhallituksen enemmistö 400 000 markan riittävän. Äänestyksessä vähemmistöön jääneiden mielestä 250 000 markan varaaminen olisi ollut ai-van riittävää, sillä köyhäinhoitolautakunnan satunnaisten apujen määrärahaa oli korotettu edellisestä vuodesta 500 000 markalla. Sosialidemokraattien ää-nin (8–4) valtuustolle päätettiin ehdottaa 400 000 markkaa myönnettäväksi työttömyyshuoltotoimikunnan ruoka-avustusmenoihin.145 Tämän kunnalli-sen avun lisäksi työttömiä autettiin myös toimikunnan yksityisiltä keräämien lahjoitusten avulla.

Pelko väärinkäytöksistä ja niiden paljastumisen aiheuttamasta väittelystä lisäsi todennäköisesti toimikunnan pyrkimyksiä väärinkäytösten ehkäisemi-seen. Päätettiin, että ruoka-annoksen saajien täytyi olla työttömyyskortistoon virallisesti työttömäksi ilmoittautuneita ja varattomia. ”Köyhäinhoidon vaki-naisten tarkkailijain ohella kävi työttömyyshuoltotoimikunnan käytettävissä oleva tilapäinen tarkkailija kotikäyntien avulla tutkimassa niiden avustuspyyn-töjen aiheellisuuden mitä ei muuten tunnettu.” Ruoka-ateriain jako ravinto-lassa tapahtui työttömyyshuoltotoimikunnan painattamia ruokalippuja vas-taan, jotka jälleen laskutuksen mukana palautuivat toimistolle. Avustuksen saajalle myönnettiin viikon kestävät ruokaliput kerrallaan ja edellisen viikon käytettyjen lippujen kannat oli uusia pyydettäessä tuotava toimistoon. Tark-kailujärjestelmää pidettiin niin tehokkaana, ettei ”mitään mainittavimpia vää-rinkäytöksiä päässyt tapahtumaan.”146

Tarkkailun lisäksi ruoka-apu oli vastikkeellista eli sitä ei jaettu myöskään ilmaiseksi, vaan vuoden 1932 alusta lähtien työttömät velvoitettiin tekemään yksi kuusituntinen työpäivä viikossa kerran päivässä jaettuja ruoka-aterioi-ta kohti. Talvella oli tarjolla muun muassa lumitöitä. Ruoka-apu oli vuosina 1931-1934 erittäin laajaa, esimerkiksi joulukuussa 1933 jaettiin 27 300 ruoka-annosta työttömille ja heidän perheenjäsenilleen.147

Kaudella 1932–1933 avustettiin 746 miestä ja 746 naista (edellisten vai-moja), edellä mainittujen vanhempien 1 189 lasta ja 1 281 yksinäistä henki-löä eli 3 962 eri henkilöä eli runsasta kahdeksaa prosenttia kaupunkilaisista. Avustettua henkilöä kohden jaettiin 95 ateriaa ja päivää kohden 815 ateriaa.148 Vuonna 1933 työttömille jaettiin aterioiden lisäksi rahaa vuokrien maksami-seksi.149

Perheelliset noutivat ruoka-ateriansa yleensä kotiin ja yksinäiset henkilöt ruokailivat muutamaa henkilöä lukuun ottamatta ravintoloissa. Perheellisille jaettavien ruoka-aterioiden lukumäärä määriteltiin lapsiluvun mukaan: yksi annos kahta lasta kohden ja pienemmille lapsille lisämaitoannos. 16 vuot-ta täytettyään lapset saivat täyden annoksen ja kouluiässä olevat lukukausien aikana ilmaisen kouluruokailun. Ruoka-annosten jako tapahtui aluksi Tam-

203

pereen Työväenyhdistyksen ravintolassa. Vuoden 1932 alussa ruokaa ostet-tiin Työväenyhdistyksen ohella osuusliike Voiman ravintolasta. Vuoden 1933 syksyllä ruokatarvikkeiden hankinta oli osuusliike Voiman ja osuusliike Tuo-tannon kontolla. Ruoka-aterioiden valmistus ja jakelu tapahtui Tampereen Työväenyhdistyksen, Osuusliike Voiman ja ruokala Kulman toimesta.150

Mitä sitten syötiin? Vuoropäivinä annokseen kuului 3/4 litraa peruna-keittoa tai hernekeittoa ja lisäruokana joka päivä 2/3-litraa kaurapuuroa, 200 grammaa leipää, 200 grammaa maitoa ja 15 grammaa voita. Ravintoloille an-nettiin myös ohjeet, kuinka paljon sattumia keitoista täytyi löytyä: perunakei-tossa piti olla 500 litraa kohden 4,5 hehtoa perunoita, 20 kiloa porkkanoita tai muita samanarvoisia juureksia ja 115 kiloa raavaanlihaa. Hernekeittopanok-seen ladattiin 500 litraa vettä, 80 kiloa herneitä ja 30 kiloa sianlihaa, kaura-puuroon 500 litraa vettä ja 85 kiloa kauraryynejä.151 Hernekeiton ja lihakeiton syöminen kaupungin kustantamana päättyi vuonna 1934.

Hyväntekeväisyyttä

Erilaisten lautakuntien ’virallisen’ avun lisäksi kaupungeissa ja maaseudulla oli myös epävirallisempaa, kansalaisyhteiskunnallista avustustoimintaa, joka tässä jätetään vain maininnalle. Oli erilaisia filantrooppisia kansalaisjärjestö-jä, jotka esimerkiksi lasten ennalta ehkäisevän terveydenhoidon, raittiustyön ym. toiminnan avulla pyrkivät nostamaan työläisten terveydellistä ja siveellistä tasoa siten, että selviytyminen arkipäivän koettelemuksista olisi helpompaa. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto toimi aktiivisesti eri paikka-kunnilla järjestäen varojenkeräys-, neuvonta- ja valistustyötä. Vuonna 1907 perustettu Tuberkuloosin vastustamisyhdistys toimi aktiivisesti tämän kan-santerveydellisesti tuhoisan, köyhyyttä monin tavoin ylläpitäneen ja lisänneen kulkutaudin ehkäisemiseksi. Se ylläpiti parantoloita, koulutti kiertäviä tuber-kuloosihoitajattaria ja jakoi valistusta. Näiden järjestöjen toiminta jatkui la-man aikanakin.152

Työnantajien järjestämää sosiaalitoimintaa on pidetty sotien välisenä aikana merkittävänä virallisen sosiaalipolitiikan lisänä, samoin työväestön oma-apu-järjestelmiä, avustuskassoja. Kaupunkeihin perustettiin 1910- ja 1920-luvuilla esimerkiksi viljelyspalstoja ja siirtolapuutarhoja, joiden tarkoituksena oli teol-lisuustyöväestön opettaminen ”omaan apuun”153. Myös niin sanotun omako-tiliikkeen ihanteisiin kuului, että työläisille tarkoitettujen esikaupunkialueiden tontit kaavoitettiin niin suuriksi, että puutarha mahtui tontille. Juuresmaan katsottiin lisäävän työläisperheiden mahdollisuuksia selviytyä ilman yhteis-kunnan apua.154 Maaseudulla sosiaalipoliittista järjestelmää täydensi oma tila, ja tilattomillakin oli yleensä oma juuresmaa. Laajamittaisen asutustoiminnan johdosta tilojen määrä kasvoi ja niiden keskimääräinen koko pieneni maaseu-dulla merkittävästi lainsäädännön kautta 1920- ja 1930-luvuilla.155

Viikosta toiseen jatkuneiden ”normaalien” ja virallisten sosiaalipoliittisten toimenpiteiden lisäksi kaupungissa jaettiin monien erilaisten epävirallisem-pien kanavien kautta apua. Näiden apujärjestäjien laajuudesta ja kohdentu-

204

misesta ei ole tarkkaa tietoa. Ne ajoittuivat kuitenkin yleensä joulun tienoille, jolloin työttömyyskin kausivaihtelun vuoksi kiristi voimakkaimmin. Samalla kun kansalaisjärjestöt reagoivat syksyisin voimakkaasti nousseisiin työttö-myyslukuihin, välitettiin myös joulun sanomaa.

Jotkut avustustoiminnot olivat olemassa jo ennen lamaa. Virallisen ja epävirallisen välimaastossa toimi Rouvasväenyhdistys, joka jakoi joulun alla kaupungin rahatoimikamarin luvalla K. Lindbergin rahaston pääomalle kertyneet korot.156 Kirkko avusti mm. kaupunkilähetyksen kautta köyhiä ja puutteenalaisia ns. hyvinäkin vuosina. Samoin pelastusarmeija toimi samalla tavoin jo ennen lamaakin.

Pelastusarmeijan joulupadat ovat viime päivinä olleet kadulla muistutta-massa jouluostoksillaan liikkuville, että on olemassa monia perheitä, joiden varat eivät riitä mihinkään ylimääräisiin jouluvalmistuksiin eivätkä kunnolleen kaikkein välttämättömimpiinkään menoihin. Padat ovat ulkosalla avustuk-sia odottamassa vielä jouluaattona klo 9–14, jolloin niillä, jotka eivät tähän mennessä ole ennättäneet tai muistaneet pistää lanttiansa niihin, on tilaisuus korjata laiminlyöntinsä. Eilisiltaan mennessä tuotti keräys 12 073 markkaa. Illalla jaettiin jo 300 hengelle joulupaketit arvioltaan 55 markkaa kappale.157 Joulupatojen kautta kertyi jouluna 1928 kaikkiaan 15 443,40 markkaa.158

Kirkon ponnistukset olivat myös varsin huomattavat. Vuoden 1931 joulu-na tamperelaiset ”seurakuntapiirit” saivat kerättyä avustuksia 25 000 markan arvosta. Avustuksia jaettiin 350 kotiin. Seurakuntasisar oli koko vuoden aika-na tehnyt yhteensä 509 kotikäyntiä ja sisaren kodissa oli käynyt 500 avustetta-vaa, joille seurakuntasisar oli jakanut apua 14 182 markan arvosta. Avun ke-räämisen nähtiin lujittavan seurakuntaa. Kirkon käsityksen mukaan lama oli niin voimakas, että henkisen avun lisäksi kirkon oli pyrittävä antamaan myös

Aamulehti 6. marraskuu-ta 1931: ”Hallituska-tu 21:ssä on pihanperällä puutalo ja sen oven päällä on nimikilvet ”slummiase-ma” ja ”naisten yömaja” Sinne on Pelastusarmeijan slummiasema, joka hoitaa myöskin Tampereen nais-järjestöjen yhteisesti perus-tamaa naisten yömajaa, äskettäin majoittunut ja siellä sillä on jokunen huo-ne käytettävänään.” Valo-kuvaaja V.O. Kanninen. Kuva Vapriikin kuva-ar-kisto.

205

aineellista apua. Koska työttömyys ei ollut hellittämässä, oli kirkkovaltuusto varannut entistä runsaammin varoja seuraavan vuoden (1932) avustustoimin-taan. 159 Aamulehdelle todettiin:

Tämänlaisissa oloissa on seurakunnallakin siis tehtävänsä aineellisen hä-dänkin lievittämisessä. Mutta samalla sen on mahdollisesti entistä runsaam-min tarjottava sitä evankeliumia, joka neuvoo ihmisille tien suuren armahta-jan ja ihmisten kaitsijan jumalan luo. Tässä toiminnassa seurakunta edelleen toivoo saavansa tukea niiltä monilta uskonnollisilta yhdistyksiltä, jotka seura-kunnassamme kirkon työtovereina työskentelevät. Ja milloin on kysymykses-sä puhdas avustustoiminta hätääntyneiden auttamiseksi, tahtoo seurakunta edelleen toimia läheisessä vuorovaikutuksessa Tampereen kaupunkilähetyk-sen kanssa”.160

Joskus asialla olivat vain uutterat kuntalaiset. Tampereen naapurikunnassa Messukylässä järjestettiin yleinen avunkeräys. Keräyksen tuloksena kertyi 4 706 markkaa rahaa ja yli 7 000 markan arvoiset ruokatarpeet. Kun omas-sa kunnassa oli paljon avun tarvitsijoita, antoivat messukyläläiset Suomen Punaiselle ristille vain 500 markkaa. Hätää kärsineistä messukyläläisistä 200 henkeä sai jouluksi avustusta.161

Joulun 1931 jälkeen ja pahimman työttömyyden aikana tammikuussa 1932 päätti ”kaupungin eri porvarillisiin piireihin kuuluvain naisten avustustoimi-kunta” nimeltään ”apua äänettömille puutteenalaisille” kerätä kahvikonsertin ja vanhojen pukujen mannekiiniesityksen avulla Tammer-hotellissa rahaa ”ää-nettömille puutteenalaisille”. Toimikunnan nimellä viitattiin todennäköisesti sellaisiin hädänalaisiin, jotka eivät olleet poliittisesti aktiivisia. Rouvat olivat ke-ränneet listalleen lähes 400 puutteessa olevaa perhettä. Rouvien mukaan per-heiden joukossa oli paljon sellaisia, joissa lapset kävivät oppikouluja.162 Tämä avustustoimikunta halusi tukea sosiaaliseen nousuun pyrkiviä perheitä.

Erikoisena vetonumerona on kahvikonsertissa samojen vanhojen pu-kujen mannekiiniesitys, joka taannoisessa hyväntekeväisyysjuhlassa samassa paikassa herätti niin suurta ihastusta. Onpa puku kokoelmaa voitu lisätäkin, sillä moni kaupunkilainen on etsinyt ullakkokomerojensa kätköistä vanhoja peruja, ja monta riemastuttavaa löytöä on tehtykin.163

Todennäköisesti kaikissa kansalaispiireissä tämänkaltainen apu ei saanut jakamatonta innostusta.164 Porvarillisten piirien antama hyväntekeväisyys oli perinteisesti osoittautunut monien työläisperheiden aamiaispöydissä vaikeak-si niellä. Tällaisessa hyväntekeväisyydessä haluttiin avunantajat henkilöidä. Myös apu haluttiin antaa itse jollekin tietylle ryhmälle, kuten äänettömille puutteenalaisille tai oppikouluun lapsensa laittaneille työläisille. Joskus halut-tiin kertoa enemmän avunsaajistakin.

Aamulehden yleisönosastossa julkaistiin ennen vuoden 1928 joulua tun-teisiin vetoava kuvaus nimeltä mainitusta Nekalan esikaupungissa asuneesta suurperheestä, joka kärsi puutteellisista elinolosuhteista. Perheen isä oli niin sanottu kunniallinen köyhä, joka raatoi perheensä eteen:

206

Joulu juhlista jaloin – sanotaan. Silloin koettaa köyhäkin parhaansa pöydälle panna ja parhaisiinsa pukeutua. Mutta harva täysinäisen pöydän ääressä istuva tulee ajatel-leeksi, että tässäkin rikkaan Hämeen mahtavassa teollisuuskaupungissa on perheitä, joitten lapsilla ei ole sellaisia jalkineita eikä vaatteita, jotta voisivat suuren perheen asumista ahtaista suojista pistäytyä hengittämään talven raikasta ilmaa. Voipa sat-tua aikoja, jolloin äidin täytyy kyynelsilmin lapsille sanoa. Nyt ei taas ole edes leipää suuhun antaa. Näin eletään päivästä toiseen. Puute on aina ovella. Tällaisia perheitä on tietysti useampiakin, mutta tahtoisin erityisesti mainita erään perheen, josta tämän kirjoittaja on saanut tietoja. Nekalan kaupunginosassa asuu eräs pari vuotta sitten kaupunkiin muuttanut Joenpoukaman perhe, jonka 18 lapsesta elää 14 ja niistä nuorin on vasta 7 kuukauden vanha. Mies ansaitsee kyllä tavallisen sekatyömiehen tavoin, mutta vaimo ei pienten lasten takia voi juuri käydä töissä. työmiehen ansio kymmenen–yhdentoista suun ruokkimiseksi ei ymmärrettävästi riitä ja niin perhe joutuu kärsimään puutetta. Kansakoulussa käyvät lapset ovat tosin kouluaikana saaneet ruokaa koulusta, samoin jalkineita, mutta loma-aikana ovat nekin kotona ja pyhäin aikana on isänkin ansio vähäisempi. Puute perheessä tulee siis vain jouluna suuremmaksi.165

Joulun kristilliseen sanomaan viitaten kirjoittaja muistutti niitä kaupungin koteja, joissa joulupöydät vallan notkuivat jouluruokain runsaudesta. Joulu-pukki oli ehkä tuonut sekä tarpeellista, että tarpeetonta. Tällaiset avokätiset, hyväsydämiset ja puutteettomat kaupunkilaiset voisivat jakaa ”joulurauhaa ja jouluiloa vähän niillekin, joilla sitä on vähän”.166

Muistakaamme vähäosaisia ja saattakaamme heillekin jouluiloa. – – Lapset ilosta hyppelevät odotellessaan ja arvaillessaan, mitähän se joulupukki nyt tuo. Eipä mal-teta olla kurkistamatta äidin kätköpaikkoja ja kyselemättä mitä sinä nyt teet ja kenelle sinä sitä valmistat. 167

Perheen sukunimen ja osoitteen mainitsemisella kirjoittaja halusi varmasti auttaa avun kohdentumista oikealle taholle. Jutun yhteydessä mainittiin vielä, että apu voi-daan tuoda perheelle nimettynä rautatieasemalla toimivaan avunkeräyspisteeseen, josta perheelle toimitettiin tieto. Tässä näkyy hailahdus porvarilliseen yhteiskuntaide-ologiaan liittyvästä filantropiasta, jonka mukaisesti haluttiin kohdistaa apu tietyille ihmisille, ei niinkään työttömille tai köyhille joukkona.

Kaupungin jakama köyhäinapu oli niin ikään tarveharkintaista, mutta siihen saadut varat koottiin verotuksella eikä vapaaehtoisella hyväntekeväisyydellä. Avunsaajan näkökulmasta köyhäinhoidosta saatava satunnainen apu oli ju-ridisesti laina, kun taas edellä kuvatunlainen vapaaehtoinen avustaminen oli luonteeltaan almu. Köyhäinhoidosta haettua avustusta tai koulusta saatuja monoja pidettiin nöyrryttävänä.168 Voi vain arvailla, miltä tuollainen alentuva apu saattoi tuntua.

Ainakaan julkisuudessa tällaiseen vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen ei sosialidemokraattien piirissä suhtauduttu kielteisesti. Sosialidemokraattinen Kansan Lehti antoi esimerkiksi joulun 1929 alla päinvastoin tunnustusta pe-lastusarmeijan vuotuisesti ennen joulua järjestämästä ”yhteiskunnallisesta huoltotyöstään”, joka laman oloissa oli ”entistäkin arvokkaampaa”.169

Pelastusarmeija tekee kieltämättä paljon hyvää yhteiskunnan kovaosai-simpiin kohdistuneella avustustoiminnallaan. Varsin hyvin kävi tämä ilmi ei-lispäiväksi järjestetyssä joulujuhlassa, jonne oli kutsuttu lapsia ja vanhuksia,

207

tutisevia mummoja ja valkopäisiä elämänehtooseen ehtineitä raatajia. Heille oli pelastusarmeija valmistanut joulujuhlan ja siellä tarjotun kahvin lisäksi ar-vokkaan joululahjan. Kaikkiaan noin 300 perheeseen jaettiin joululahjapaket-ti, jossa oli erilaisia ruokatarpeita n. 50 markan arvosta. sitä paitsi oli useille perheille pelastusarmeijan toimesta jaettu polttopuita. että ne varmasti tulivat kipeään tarpeeseen, sen huomasi siitä liikutuksesta, joka vallitsi paketteja jaet-taessa. 170

Konflikteja sen sijaan synnytti virkakoneiston pyrkimys kontrolloida kommunisteiksi uskottujen järjestöjen avustuspyrkimyksiä. Varsin erikoista ja yllättävää oli se, että Aamulehti pyrki vuonna 1933 vaikeuttamaan työttömien toimikunnan suorittamaa varojen keräämistä. Kummallisiksi lehden toimet teki se, että kyseessä oli työväestön omaehtoinen avustustoiminta, jolla oli maaherran antama lupa.

Työväenliikkeen laitokset ja järjestöt auttavat

Työttömien komitean huomattavimmat avustajat olivat kuitenkin Työväenyh-distys ja Osuusliike Voima. Työväenyhdistyksen johtokunta päätti helmikuus-sa 1926 myöntää järjestyneille työttömille ruoka-avustusta 500 markan arvos-ta siten, että komitealle annetaan ruokalappuja, joista kukin oikeutti ateriaan, jossa oli soppaa, leipää, puuroa ja maitoa yhdistyksen omassa ravintolassa.171 Työväenyhdistyksen taholta haluttiin tukea työväenliikkeen sisäisiä rakenteita myöntämällä ruoka-apua nimenomaan järjestäytyneille työläisille.

Avun keräämisellä ja aktiivisuudella oli varjopuolensa, sillä yhteiskunnan taholta katsottuna köyhäinhoito oli nimenomaan tarveharkintaista. Jotkut työttömät olivat vuodenvaihteessa 1925/26 menettäneet köyhäinhoitoavus-tuksia, koska avunhakijat olivat saaneet apua työttömien komitean kautta. Köyhäinhoitolautakunnassa työttömien komitean jakama avustus tulkittiin tavallaan työtuloksi. Työttömien komiteassa tällaista pidettiin paheksuttava-na, sillä heidän mielestään työttömien itsensä keräämä apu ei vapauttanut kuntaa velvollisuuksistaan.172 Työttömien tulkinta lähestyi universaalisen avun käsitettä.

Jos työväenyhdistys suosikin järjestäytyneitä työttömiä, niin Osuusliike Voima tuki nimenomaan työttömiä jäseniään. Ainakin jo vuoden 1927 tam-mikuussa Osuusliike Voiman johtokunta lähetti työttömille jäsenillensä jaet-tavaksi vastalippuja, jotka oikeuttivat 15–25 markan arvosta saamaan ruoka-tavaraa määrätyistä osuuskunnan myymälöistä. Lippujen yhteinen rahallinen arvo oli 1 090 markkaa.173 Kun työttömiäkään ei kaupungissa ollut nousu-kauden talvikuukausien aikana kuin muutama kymmenen, oli apu työtöntä Voiman jäsentä kohden jonkinmoinen kädenojennus.

Seuraavana talvena työttömät anoivat lupaa erillisten keräyslaatikoiden ri-pustamiseksi Voiman konttoreihin. Voima antoikin luvan.174 Työttömyyden lähdettyä kasvuun Työttömien komitea pyysi helmikuussa 1929 apua työttö-mille. Osuusliike lupasikin auttaa omia jäseniään, kunhan vain saisi työttömät ilmoittautumaan osuuskortti ja työnvälitystoimiston kortti mukanaan.175

208

Kansan Lehdessä yritettiin keventää tunnelmaa huu-moria viljelemällä. Pila-kuvassa avustuksia ovelta ovelle kerännyt työtön ja varakas rouva kohtasivat. Kuvalla haluttiin irviä oi-keiston hyväntekeväisyydel-leen asettamia ehtoja. Ko-koomus pyrki sabotoimaan työttömien ja ammattiyh-distysliikkeen keräyksiä. Näyttää siltä, että he olisi-vat halunneet, että hyvänte-keväisyyttä olisivat saaneet harjoittaa vain porvarilliset järjestöt.

209

Työttömyyden kohottua Osuusliike Voima jakoi apua vielä toisen kerran vuoden 1929 aikana, nyt ennen joulua. Voiman hallintoneuvosto luovutti pienen työttömyysavustuksen jäsenilleen jaettavaksi. Työttömien jäsenten piti avustuksen saamiseksi tehdä myymälässä kirjallinen anomus. Ennen vuoden 1929 joulua Voima jakoi apua 13 000 markkaa 350 työttömälle jäsenelleen. Jäsentä kohti jaettiin keskimäärin 37 markkaa, joka vastasi suurin piirtein va-ratyömiehen päivän palkkaa. Jaossa otettiin huomioon, kuinka kauan hakija oli ollut jäsenenä ja miten uskollisesti kannattanut liikettä ostoksillaan. Avus-tukset annettiin ainakin vuonna 1929 osto-osoituksina, joita vastaan myy-mälöistä annettiin elintarpeita.176 Myös työväenlehdissä muistutettiin, kuinka ankea joulu saattoi olla laman aikana:

Työttömyyshätä, taloudellisen lamakauden raskas seuraus, joka tänä syksynä kau-pungissa on kehittynyt huippuunsa tuntuu kaikkein painavimmalta taakalta näin joulun edellä. Miten ilottomaksi, miten toivottomaksi muodostuukaan niiden jou-lunvietto, jotka omakohtaisesti saavat ja ovat jo pitkät ajat saaneet taistella puutteen ja kurjuuden keskellä vailla työtä, vailla ruokaa ja muita välttämättömiä elämisen ehtoja.177

Joulun alla 1930 Voiman suunnalla emmittiin avun antamista työttömille. Syynä saattoi olla työväenliikkeen sisällä käyty poliittinen kamppailu. Kom-munistien johtama työttömien komitea oli juuri korvautumassa uudella sosia-lidemokraattisvetoisella työttömien toimikunnalla. Anomus Voimalle tehtiin Tampereen Työttömyyskomitean nimissä. Vaikka päätös anomuksen tekemi-sestä tehtiin nimenomaan uuden työttömien toimikunnan nimissä. Erik Axen oli junailemassa avustusasiaa sekä osuusliike Voiman että työttömien toimi-kunnan taholla ja huomautti työttömien halunneen avustuksen nimenomaan ennen joulua. Voiman johtokunta päätti jakaa vuoden 1931 alkupuolella työt-tömille jäsenilleen 20 000 markkaa. Osuusliike Voiman toimitusjohtaja Pentti Hirvonen totesi:

Entisen kokemuksen huomioon ottaen on avustukset jaettava tasapuoli-sesti koko Voiman piirissä ja yhdellä kertaa. Sitä varten on kerättävä tilastoja, mikä vie aikaa, joten ennen joulua ei jakoa ehditä toimittaa. Jako on tarkkaa ja arkaluontoista tehtävää, jota ei haluaisi ottaa juuri joulukiireiksi. Voima ei itse halusta suorittaisi jakoa, koska siitä aina tulee jälkeenpäin tyytymättömyyttä, mutta mikään muukaan järjestö ei sitä voi ottaa kokonaisuudessaan suoritet-tavakseen.

Käydyssä keskustelussa toiset näkivät Voiman pesevän kätensä koko avustusasiasta antamalla rahat työttömien keskenään jaettavaksi. Enemmistö halusi kuitenkin osuusliikkeen hoitavan itse jakamisen. Ajankohdan siirtämi-nen tammi–helmikuulle nähtiin järkeväksi, sillä ennen joulua työttömät saivat apua muualtakin, ja kuten Alpo Lumme totesi: ”sitä paitsi lienee puute pa-himmillaan tammi–helmikuulla”. Rahaa avustamiseen oli varattu nyt 20 000 markkaa, joka oli enemmän kuin edellisvuotena. Apuna jaettiin 15 620 mar-kan verran. Ruokatavaroista pääsi osalliseksi 303 työtöntä Voiman jäsentä. 80 hakijan hakemukset hylättiin. Avun arvo vaihteli 80 ja 40 markan välillä.178

210

Vuonna 1932 jakosummat nousivat. OTK antoi jaettavaksi 28 000 markkaa ja Osuusliike Voima 10 000 markkaa. Myymälöissä ilmoitettiin jakamisesta ja jaettiin avustuksen jakolomakkeita. Työttömyysavustusta haki peräti 848 kotitaloutta. Anomuksista 74 hylättiin ja 774 jäsenelle jaettiin tavaraa kaiken kaikkiaan 38 145 markan edestä.179 Laman helpotettua osuusliikkeen apu työttömille vähentyi ja loppui 1930-luvun puolivälissä kokonaan.

Oman kortensa kekoon kantoi työväenyhdistys, joka organisoi vuosittain joulun jälkeen, mutta ennen uutta vuotta työväentalolle työttömien kotien las-tenjuhlan. Työttömien kotien lapsilla oli tilaisuuteen vapaa pääsy. Esimerkiksi vuoden 1932 lopulla oli lähes 300 lasta saapunut paikalle. Tarjolla oli ensiksi soittoa ja sitten kaupungin lastensuojelua johtaneen Alpo Lumpeen puhe:

juhlaa vietetään viattomien lasten päivänä, sillä lapset saavat nykyaikana useasti olla sijaiskärsijöitä vanhempien työttömyyden johdosta. Tampereella lapset tajuavatkin tämän seikan varsin hyvin, mutta siitä huolimatta he kirk-kain lapsensilmin katsovat toivorikkaina eteenpäin ja on toivottavaa, että tu-levaisuus tulee olemaan parempi. Nousevan polven tulisi vahvistaa itseään tiedossa ja taidossa, jotta se voisi luoda jälkeensä nousevalle polvelle kauniim-man ja valoisamman tulevaisuuden kuin mitä heille itselleen on suotu. 180

Työväestön omaa apua työväentalolla. Joka vuosi joulun jälkeen työttömien lapset kutsuttiin sosialide-mokraattisten järjestöjen toimesta Tampereen työ-väentalolle, missä lapsille tarjottiin puuroa ja ohjel-maa. Lapsille tapaus oli juhlahetki ja tilaisuuteen oli pukeuduttu hyvin. Tilai-suuden lopuksi lapset saivat vielä karamellejä. Valo-kuvaaja V.O. Kanninen. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

211

Tilaisuus jatkui opettavaisella osalla, kun puheen jälkeen neiti Meeri Niemi luki sadun pojasta, joka pelkäsi hammaslääkäriä. Lopuksi Tampereen seura-näyttämö esitti Aleksis Kiven näytelmän Kihlaus. Tämän jälkeen lapset saivat riisipuuroa ja maitoa, jotka kansan lehden mukaan ”tekivät hyvin kauppansa”. Sitten seurasi leikkejä leikkitätien ohjaamana konserttisalissa, joka ”kajahte-li leikkikenttätätien johdolla lauletuista piirileikkilauluista”. Ja kaiken lopuksi kotiin lähdettäessä jokainen sai pienen namupussin.181 Näissä työttömien ko-tien lasten hyväksi järjestetyissä juhlissa näkyi hyvin se keskeinen asema, mikä sosialidemokraateilla Tampereen kunnallispolitiikassa oli. Asema oli niin vah-va, että porvarillisten piirien närkästyksen porvarillisen hyväntekeväisyyden vaikeutumisesta tavallaan ymmärtää.

Työttömien oma apu

Sekä työttömien komitea että myöhempi toimikunta hakivat avustuksia elin-keinoelämältä, työväen osuuskaupalta, työväenliikkeen järjestöiltä ja kunnal-lishallinnolta. Toisaalta työttömät pyrkivät keräämään omatoimisesti varoja työttömien avustamiseen. Kyse ei ollut varsinaisesta hyväntekeväisyydestä, vaan eräänlaisesta työttömyyden ja laman seurauksena nousseesta epäviral-lisesta mutualismista.

Työttömien komitea lähestyi jo 1920-luvulla erilaisia ruokaloita ja elin-tarvike- ja nautintoainetehtaita avustuspyynnöillä. Joskus työttömiä avustet-tiinkin, toisinaan ilmoitettiin jo avustetun, ja että yrityksen palvelukseen oli otettu jo uusia työntekijöitä ja tällä tavoin myös työttömienkin asemaa oli helpotettu.182 Annosruokala Elo lahjoitti vuoden 1925 joulun alla 200 mk työttömien jouluavustukseksi.183 Mielenkiintoinen oli Fennian tupakkateh-taan savukelahjoitus työttömille. Työttömät saivat kolme tuhatta Työmies –savuketta toivomuksella, ettei tieto avustuksesta leviäisi lehdistöön.184 Sa-vukkeita työttömät pyysivät ja saivat tehtailta myöhemminkin. Oy Kinostolta pyydettiin ilmaisia lahjanäytäntöjä työttömien hyväksi.185

Sekä SAJ:n alaisuudessa toiminut työttömien komitea että sitä seurannut SAK:n ja ammatillisen paikallisjärjestön alaisuuteen perustettu työttömien toimikunta pyrkivät Voiman avustuksen hakemisen lisäksi omiin rahankerä-yshankkeisiin. Laman alettua monet teollisuusaloilla toimineet ammattiosas-tot järjestivät tanssiaisia tai konsertteja työttömien hyväksi. Iltamien tuotta-ma voitto luovutettiin työttömien komitealle, joka itsekin järjesti tanssiaisia. Työttömät järjestivät myös omia iltamiaan. Viranomaisten kommunistisena pitämän työttömien komitean oli vaikea saada lupia hankkeilleen. Komitea saikin lupia vain tarkoin ehdoin. Kertyneitä varoja jakavassa toimikunnassa täytyi maaherran päätöksen mukaisesti olla mukana köyhäinhoitolautakunnan ja poliisilaitoksen edustajat.186 Tällä tavoin järjestysviranomaiset varmistivat, että apu meni työttömille eikä poliittiseen toimintaan, mikä todennäköisesti oli virkamiesten pelon aihe.

Työttömien komitea yritti vedota työssä käyvien solidaarisuuteen ja tans-sihaluisuuteen. Iltamat muodostuivat tappiollisiksi. Jotain yhteiskunnassa

212

vallinneista arvoista kertoo se, että vasemmistolaiseksi tiedetyn ja kommu-nistisena pidetyn työttömien komitean tanssiaismainokset revittiin. Työttö-mien komitea ei voinut muuta kuin lopettaa iltamat kannattamattomina ja paheksua sitä ”halpamaista hulikaanimaisuutta, mitä jokin ryhmä harjoittaa repimällä työttömäin iltamareklaamia”.187

Kun omat ponnistukset tuottivat vain tappiota, päätti työttömien komitea pyytää kaupunginvaltuustolta 20 000 markkaa suuremmassa hädässä olevi-en avustamiseksi. Vastaava anomus päätettiin lähettää myös valtioneuvos-tolle.188 Työttömille oli pyydetty suoraa raha-avustusta talvella 1926, jolloin talvityöttömyys ja ”puute ja nälkä uhkaa satoja työläisiä sillä aikaa kuin toiset yhteiskunnan jäsenet nauttivat lihapatojensa ääressä”. Työttömät eivät saa-neet raha-avustusta vuonna 1926, eivätkä myöskään keväällä 1929. Myöhem-min syksyllä työttömyyden yltyessä kunnallishallinnosta jaettiin suoraa rahaa työttömille,189 mutta silloin kyseessä oli enemmänkin yhteiskunnan virallinen sosiaalinen toimi kuin työttömien avustaminen työttömien komitean välityk-sellä.

Sosialidemokraattien SAJ:n mukana toimintansa lopettaneen työttömien komitean tilalle perustama toimikunta sai kaupungilta vuosittain apua omaa toimintaansa varten ja viranomaisetkin suhtautuivat siihen hieman suopeam-min. Työttömät hakivat keräyslupaa maaherralta marraskuussa 1930, mutta varsinainen kerääminen taisi epäonnistua. Maaliskuuhun 1931 mennessä toi-mikunta oli saanut 30 kiloa riisijauhoja ja noin tuhannen markan edestä osuus-liike Voiman ostolappuja, jotka toimikunnan edustajat jakoivat oman harkin-tansa mukaan vaikeimmassa asemassa oleville työttömille. Näiden avustusten lisäksi itse järjestetty iltama tuotti vain 15 markkaa voittoa. Avustusten ke-rääminen epäonnistui varmasti osittain työttömien keskinäisten kahnausten vuoksi. He saivat kuitenkin joitakin suoria avustuksia. Tupakkatehtailta saa-tujen tupakoiden lisäksi muun muassa Tampereen Orkesteriyhdistys luovutti tapaninpäivänä 1930 järjestetystä kirkkokonsertista 870 markkaa työttömien toimikunnalle. Vuoden 1931 heikot kokemukset saattoi vaikuttaa taustalla, kun työttömien toimikunta päätti talvella 1932 luottaa, että kaupunkiin pe-rustettu työttömyyshuoltotoimikunta hoitaisi avustusten keräämisen.190

Vuonna 1933 työttömien toimikunta keräsi jälleen avustuksia. Rahanke-räys päätettiin toimeenpanna paikallisjärjestön eri ammattiosastojen kautta siten, että näiden toimihenkilöt keräävät lahjoituksia ja tilittävät ne sitten pai-kallisjärjestön työttömyystoimikunnalle. Aamulehti pyrki hankaloittamaan varojen keräystä pelottelemalla ihmisiä. Kansan Lehden mukaan Aamuleh-dessä väitettiin, että ”Tampereella liikkuisi eräs vanhemmanpuolinen mies-henkilö, joka keräisi varoja kunnan työttömyyshuoltotoimikunnan nimiin”, vaikka miehellä olikin ollut mukanaan useita keräyslistoja, joissa oli puuseppi-en ammattiosaston leima. Kansan Lehti liitti Aamulehden kampanjan siihen porvarillisten kansanosien eli Kansan Lehden sivuilla tuttavallisemmin ”kok-lap.suunnan” kampanjaan, jossa hyökättiin kunnallisen työttömyyshuoltotoi-mikunnan kimppuun laajemmalla rintamalla. Samalla asetettiin julkisuudessa

213

työttömien toimikunnan ja ammatillisen paikallisjärjestön avustushanke epäi-lyttävään valoon.191

Vuonna 1934 työttömät ja ammattiosastot keräsivät työttömien toimikun-nalle apua 20 668 markan verran, josta rahana 11 447 markkaa. Keräämisen suorittivat etupäässä työttömät, joille annettiin 25% kerätyistä varoista. Myös ammattiosastot osallistuivat keräämiseen. Laman helpottuminen näkyi kerä-yssummien pienenemisenä. Keväällä 1936 keräys tuotti enää 8 013 mark-kaa eli naispuolisen kutojan vuosipalkan verran. Rahaa avustuksista oli 6 145 markkaa. Tosin syksyllä toimikunta sai vielä avustuksen Tampereen Nahka-, jalkine- ja kumityöläisten osastolta ja tavaralahjoituksia ”kaupunkimme eri liikkeiltä” ja tupakkatehtailta.192

Laman kustannuksetKestikö sosiaalipoliittinen järjestelmä laman? Tutustuessaan 1930-luvun la-maan liittyvään kertomukseen lukijan on syytä pitää mielessään 1990-luvun lamaan liittyvät seikat: 1990-luvun laman aikana hallitus päätti säästää: ajatel-tiin että elvytysvaraa ei ollut. Kaiken kaikkiaan valtiontaloutta pidettiin tär-keämpänä kuin kotitalouksien selviämistä. Se johti osaltaan harhaiseen aja-tukseen, että lama olisi ohi silloin, kun kansantalous voi hyvin ja kasvaa. Sen sijaan työttömyys ei kadonnutkaan mihinkään ja monet kotitaloudet kamp-pailivat laman seurauksien kanssa 1990-luvun lopulla ja uuden vuosituhan-nen alkaessa.

Säästäminen merkitsi työttömyysturvan heikentämistä tilanteessa, jolloin uusia työpaikkoja ei ollut tarjolla. Laman aiheuttama köyhyys aiheutti ongel-mia kuntatasolla: jaettujen toimeentulotukimarkkojen määrä kasvoi, jaetuille leiville ja ruokakasseille löytyi ottajansa. Samanaikaisesti keskusteltiin työn teettämisestä apua vastaan: julkisuuteen lauottiin varsin usein käsityksiä, joi-den mukaan ainoastaan eri tuki- ja apumuotojen leikkaaminen kannustaisi ihmisiä oikeanlaiseen työntekoon.

Jorma Kalelan mukaan 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun talouspo-liittinen ajattelu johti Suomessa syvään lamaan. Jukka Pekkarisen ja Juhana Vartiaisen mukaan 1920-luvun kuluessa Ruotsissa vallalla olleen uuslibera-listisen talouspolitiikan opit omaksuttiin yhä suuremmassa määrin Suomes-sakin. Ruotsalaisista uusliberalistisen koulukunnan edustajista – Gustav Cas-sel ja Eli Heckschher – oli tullut niin Ruotsin kuin Suomenkin hallitusten talouspoliittisia auktoriteetteja ja neuvonantajia.193 Kalelan sekä Pekkarisen ja Vartiaisen tulkintojen mukaan talouspolitiikan päättäjät pyrkivät pitämään rahapolitiikan tasapainossa säästämällä ja kultakantaan (vahvaan markkaan) sitoutumalla. Samalla torjuttiin valtion talouden tasolla harjoitettava suhdan-nepolitiikka: menojen oli vastattava tuloja.

Koska suuri osa valtion tuloista saatiin tullituloista194 ja tuonnin määrä ja osuus ulkomaankaupasta vähentyi laman aikana, vähentyivät valtion tulotkin (Kuvio 28). Kun menojen oli valitun politiikan seurauksena syytä seurata tu-

214

loja, ei minkäänlaista elvytysvaraa ollut olemassa. Sosiaalipolitiikan taloudel-liset reunaehdot oli asetettu.

.Sosiaalipolitiikan kannalta olennaista oli, että maan taloudellisen tasapai-non säilyttämiseen pyrittiin säästämällä. Esimerkiksi vuosien 1931–32 bud-jeteista vähennettiin työmäärärahoja 500 miljoonan markan edestä. Edelleen Kalelan mukaan valtionhallinnon tasolla havahduttiin laman aiheuttamiin seurauksiin vasta vuonna 1932, samaan aikaan kun suhdanne oli jo Suomen osalta kääntymässä ylöspäin.195 Ja jos tuolloin tapahtuikin pientä heltymis-tä, ryhdyttiin jo vuonna 1933 kiinnittämään huomiota työttömyyskortistojen puhdistamiseen.

Kortistoja ryhdyttiin puhdistamaan siksi, että koettiin vapaiden työmark-kinoiden häiriintyvän liiaksi kortistojen luomista osittain kuvitteellisista kak-sista työmarkkinoista. Eli uskottiin osan työttömistä mieluummin hakeutu-van varatöihin kuin ns. vapaille työmarkkinoille. Paradoksaalista tilanteessa oli se, että koko varatyöjärjestelmän lakkauttaminen oli vasemmiston tavoit-teena.196

Vaikka teollisuustuotanto elpyi suhteellisen nopeasti koko maassa ja Tam-pereellakin, kesti työmarkkinoiden normaalitilaan palaaminen huomattavan kauan. Vientiteollisuus eli metsäteollisuus selvisi lamasta nopeasti. Paperite-ollisuudessa lama oli hyvin lievä. Sahateollisuudessa oli nopea pudotus, saho-jen määrä puolittui, mutta sahaaminen piristyi verraten nopeasti. Maaseudun

Tampereen uusi rautatie-asema valmiina. Asema oli vuonna 1936 valmistues-saan maan toiseksi suurin. Laman helpotettua kiskoil-la kulkeneiden matkusta-jien ja tavaroiden määrät kääntyivät jälleen nousuun. Valokuvaaja E. M. Staf. Kuva: Tampere–Seura.

215

teollisuuslaitosten lama ajoittuikin selvästi vuosiin 1928–1932. Kaupunkien rakennustyömaat loppuivat kuin veitsellä leikaten, ja kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin talonrakennustoiminta oli Helsingissä ja Tampereella en-nallaan.197

Kotimarkkinateollisuus kriisiytyi hieman myöhemmin ja eri sektoreiden elpyminen oli hyvinkin eriaikaista. Esimerkiksi Tampereen trikooteollisuus selvisi lamasta nopeasti ja vaivattomasti. Sen sijaan metalliteollisuuden lama oli syvä ja elpyminen kesti aina vuoteen 1935. Vaikka lama voitettiin kan-santaloudellisessa mielessä hyvinkin aikaisin, kesti kriisi työmarkkinoilla huo-mattavasti pidempään. Mutta erityisen pysyvän jäljen lama jätti yhteiskunnan sosiaalipoliittisen järjestelmän pohjalle: köyhäinhoitojärjestelmään.

Syy ei ollut laman hellyttämissä viranomaisissa vaan ennemminkin vaike-uksien kasautumisessa tietyn väestöryhmän kontolle. Vasta uusi suhdanne-nousu 1930-luvun lopulla tai oikeastaan nousun huippukohta 1937–39 tarjosi heille säännöllistä palkkatyötä. Vasta silloin kapitalistinen työvoiman kysyntä kohtasi kaupungin reuna-alueen ja teki köyhistä ja syrjäytyneistä taas kunnon kansalaisia ja tavoiteltuja palkkatyöläisiä. Juuri tälle väelle raju suhdannenousu vuosina 1925–1928 oli tarjonnut palkkatyötä ja imenyt uutta ammattitaido-tonta väkeä kaupunkiin. Kaupungin ”liikaväestön” toimeentulo saattoi to-teutua säännöllisen palkkatyön muodossa vain suhdannehuippujen aikana. Samalla jokainen kriisikausi merkitsi vaikeuksien kasaantumista, alaspäin joh-tavaa kierrettä ja hidasta ja pitkää toipumiskautta. Näin ollen enin osa 1900-

Kuvio 28.

Lähteet: Suomen taloushistoria 3, s.357. Lähderyhmä ei ole yhteismitallinen, vaan laskentaperusteissa tapahtui muutos vuosien 1931 ja 1932 välillä. Vuosien 1931 ja 1932 luvut ovat lähellä toisiaan, joten vuoden 1932 aallonpohja ajoittuu lähemmäksi vuoden 1931 arvoa.

Menot

Tulot

193819371936193519341933193219311930192919281927192619251924192319221921192019191918

7 000

6 000

5 000

4 000

3 000

2 000

1 000

0

Valtion tulot ja menot vuosina 1918–1938, miljoonaa markkaa

216

luvun ensimmäisestä puoliskosta oli heidän kohdallaan vajaasti tai epäsään-nöllisesti toteutuneen palkkatyön, köyhyyden ja huono-osaisuuden aikaa.198

Sotien välisellä aikakaudella on kahdet kasvot: kasvua ja parempia elinolo-suhteita osalle väestöä ja jatkuvaa työttömyyttä tai ainakin sen uhkaa sekä toi-meentulon puutetta pienemmälle osalle väestöä.199 Pitkään työmarkkinoiden ulkopuolella olleilla oli tapana syrjäytyä muuallakin eikä vain Suomessa.200

Valtion menot supistuivat laman aikana, joten sieltä ei ollut apua paljo-akaan odotettavissa. Mitä sitten tehtiin ruohonjuuritasolla, missä ongelmat täytyi kohdata? Kunnissa ja kaupungeissa ei ollut niin helppoa olla tunteeton kuin valtionhallinnossa. Kunnalle kasvava työttömyys oli ensinnäkin vaka-va taloudellinen ongelma: työpaikkojen menetyksen myötä tulorahoitus pie-nentyi ja lisääntyvän hädän vuoksi köyhäinhoidon ja erinäisten ylimääräisten töiden aiheuttamat menot lisääntyivät. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että aivan kuten valtionhallinnossakin, ongelma koettiin myös kaupunginhallin-nossa ennen kaikkea hallinnollisen yksikön taloudelliseksi ongelmaksi.201

Toisin kuin valtiontaloudessa, Tampereen kaupungin talouden suurin tu-lorahoituserä saatiin kerättyä tulo- ja omaisuusverotuksen avulla. Sekä valtion että kuntien tulorahoitus vaarantui laman aikana. Taloudellisin ratkaisu tilan-teeseen kunnissa ja kaupungeissa oli mahdollisimman monen oman kuntalai-sen työllistäminen. Tietenkin asiaan saattoivat vaikuttaa myös henkiset arvot, myötätuntokin. Asiaa voidaan tarkastella monelta kannalta, mutta kaupunki-laisten auttamiseksi uhratut varat ja niiden määrissä tapahtuneet vaihtelut an-tavat mielenkiintoista tietoa kaupunkien ja erityisesti Tampereen kaupungin käytännön sosiaalipolitiikasta lamavuosina.

Ensimmäinen kysymys voisi olla, että miten tulorahoituksen puolel-la oleva ongelma ratkaistiin, kun lama uhkasi vähentää verotuloja. Verojen osuus kaupunkien tulorahoituksessa säilyi yllättävän tasaisesti 35 prosentin yläpuolella lukuun ottamatta vuotta 1930, jolloin kaupunkien pääomatulo-jen eli lainarahan osuus kasvoi kaksinkertaiseksi. Kuten kuviosta 27 käy ilmi, vasemmistoenemmistöisen Tampereen kunnallistaloutta rahoitettiin muita kaupunkeja vähemmän veromarkoin.

Mitä Tampereella oikein tapahtui? Ensinnäkin veroäyriä202 jouduttiin kau-pungissa nostamaan, että verojen osuus tuloista olisi säilynyt edes jota kuin-kin entisellään. Verojen kokonaismäärä kasvoi jonkin verran, joten verotuk-sen kautta laman taakka sälyttyi myös niiden harteille, jotka olivat kyenneet pitämään työpaikkansa.

Samanaikaisesti laman kanssa ajoittui kaupungin monia sellaisia moder-nistuvaan yhteiskuntaan liittyviä hankkeita, joiden toteuttaminen nähtiin ensiarvoisen tärkeinä: tällaisia olivat erilaisiin liikennevälineisiin, sähkö- ja vesilaitoksiin ja sairauksien torjuntaan ja terveydenhoitoon liittyneet inves-toinnit.203 Tämänkaltaiset hankkeet olivat muutenkin kalliita, saatikin että ne päätettiin toteuttaa lamakaudella, jolloin raha oli erityisen tiukassa. Vaikka työn hinta putosi melkoisesti laman vaikutuksesta, joutui kaupunki lisäämään

217

Kuvio 29.

Lähteet: Suomen taloushistoria 3, s.362; Tilastolliset kertomukset Tampereen kaupungin tilien päätöksestä 1925–1940.

Kuvio 30.

Lähteet: Tilastolliset kertomukset Tampereen kaupungin tilien päätöksistä 1918–1940. Luvut nimellismarkkoja

1939 19400

1937 19381935 19361932 1933 1934193119301928 19291925 1926 19271922 1923 19241918 1919 1920 1921

80

100

120

Kaupungin tulot

%

Kunnallisverojen osuus tuloista, %

Kaupungin lainojen pääoman määrän suhde tuloihin vuosittain, %

60

40

20

0

250 000 000

200 000 000

150 000 000

100 000 000

50 000 000

Tampereen kaupungin tulot, verotuksen osuus tuloista ja lainojen vuotuisen pääoman määrä suhteessa tuloihin 1918–1940 markkaa

45

Kaupungit yhteensä

Tampere

40

35

30

25%

20

15

10

5

01925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940

Verotuksen osuus kaupunkien tulorahoituksesta Suomen kaupungeissa ja Tampereella 1925–1940, %

218

tulojaan aikana, jolloin verotus oli tuon aikaisen mittapuun mukaan äärimmil-leen kiristetty. Lisärasitteena oli läntisten esikaupunkien liitos, joka tapahtui vuonna 1937 ja toi kaupungille kylläkin veronmaksajia, muttei veromarkkoja ainakaan aivan samassa suhteessa.(Kuvio 30).

Kaupungin menot ja sen mukana tulotkin kasvoivat nopeasti laman hel-litettyä. Itse asiassa budjetin taso ei juurikaan notkahtanut laman aikana. Sen sijaan lainarahoituksen osuus kunnallistalouden rahoittamisessa kasvoi laman aikana, mutta näytti pysyvän kutakuinkin hallinnassa. Sosiaalipolitiikan ja työttömyyden hoidon taso varmaankin nousi, kun kaupunki lisäsi menojaan lamatilanteessa.

Kuviossa 31 on nähtävissä kaupungin rakentamiseen, työttömyyden hoi-toon ja köyhäinhoitoon käyttämät varat. Kuviossa 32 nähdään samat markat suhteellisina osuuksina kaupungin kokonaismenoista. Markkamäärät kas-voivat toki, mutta köyhäinhoitoa lukuun ottamatta osa-alueiden suhteelliset osuudet kaupungin menoista putosivat, aikana, jolloin kaupunkilaiset taiste-livat nälkärajalla. Lukuja tulkittaessa on muistettava, että valtiolla oli nimen-omaan vuosina 1932–1936 suuria rakennushankkeita Tampereella.204

Tuberkuloosi oli vielä 1930-luvulla leppymätön vieras suomalaisissa ko-deissa. Aliravitsemus ja puutteelliset asuinolosuh-teet lisäsivät sairastumi-sen riskiä. Sotien välisenä aikana Suomeen nousi useita keuhkotautiparan-toloita. Kaupin vanhan sairaalan rinnalle raken-nettiin 1930-luvun lopulla uusi keuhkotautiparantola. Keuhkotaudin ote suoma-laisista hellitti vasta 1950-luvulla elintason kohottua. Kuva: Tampere–Seura.

219

Kuvio 31

Lähteet: Tilastolliset kertomukset Tampereen kaupungin tilien päätöksistä 1927–1940.

Kuvio 32.

Lähteet: Tilastolliset kertomukset Tampereen kaupungin tilien päätöksistä 1927–1940. Markat nimellismarkkoja.

Kaupungin infrastruktuurin (sähkö, vesi, viemäri ja kiinteistöjen) rakentamistyötTyöttömyyshuolto ja kulkulaitostyötKöyhäinhoidon kustannuksetTrendi (Kaupungin infrastruktuurin (sähkö, vesi, viemäri ja kiinteistöjen) rakentamistyöt)Trendi (Työttömyyshuolto ja kulkulaitostyöt)Trendi (Köyhäinhoidon kustannukset)

19401939193819371936193519341933193219311930192919281927

14

12

10

8

6

4

2

0

Köyhäinhoidon kustannukset

Kaupungin infrastruktuurin (sähkö, vesi, viemäri ja kiinteistöjen) rakentamistyöt

Työttömyyshuolto ja kulkulaitostyöt

19401939193819371936193519341933193219311930192919281927

25 000 000

20 000 000

15 000 000

10 000 000

5 000 000

0

Tampereen kaupungin rakennushankkeiden, kadunrakentamisen ja köyhäinhoidon kustannusten osuus menoista 1927–1940, %

Tampereen kaupungin rakennushankkeiden, kadunrakentamisen ja köyhäinhoidon kustannukset 1927–1940, markkaa

220

IVTYÖ, TYÖTTÖMYYS JA SOSIAALIPOLIITTINEN

JÄRJESTELMÄ

Työttömyyttä hoidettiin tarjo-amalla varatöitä työttömille.

Siinä oli laman aikaisen sosiaa-liturvan perusta Valokuvaaja

Bertel Strömmer. Kuva: Tampere–Seura.

221

222

TYÖN PUUTE TEOLLISUUSKAUPUNGISSA

Työttömyyden uhka erilaisissa työmarkkina-asemissaKetä ja keitä työttömyys sitten uhkasi? Ammattiaseman lisäksi uhkaan vaikutti myös toimiala. Yksinkertaistamiseksi työsuhteet on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään: 1) Palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai yksityiseen työnantajaan olevat työntekijät. 2) tehdasteollisuuden työmarkkinoihin, joiden määräävä tekijä on periaatteessa pitkäaikainen sitoutuminen tuotantoon. 3) Rakennus-toiminnan työmarkkinat, joiden määräävä tekijä oli sitoutuminen pääoma-markkinoiden vaihteluihin.

Työttömyysuhan määrittely perustuu vuoden 1930-luvun lamaa edeltäneisiin taantumiin ja laskukausiin. On tietenkin selvää, että tällaisiin yhdeksään isoon ryhmään kuului monenlaisia erillisiä ryhmiä, mutta laman ja vaikeuksien koh-teeksi joutuessaan heidän asemansa määrittyivät ammattiaseman ohella kol-men avainsanan: ”tuotanto”, ”markkinat” ja ”palvelus” kautta.

Ylimmän ryhmän edustajia (A1–A3) ei työttömyys periaatteessa uhannut. Lama aiheutti yrittäjille luonnollisesti omia ongelmia. Tietenkin rakennustoi-minnan loppumisen voidaan kuvitella ainakin muuttaneen urakoitsijoiden elämää. Talojen suunnitteluun erikoistuneilla arkkitehdeillä oli laman aikana vähemmän töitä, mutta heitä oli Tampereen kaltaisessa kaupungissa verraten vähän ja heidän asemansa yhteiskunnassa oli sen kaltainen, että tuskin heitä löysi ainakaan työttömyyskortistoon pyrkimästä. Laman aikana rahatulojen voidaan otaksua huvenneen.

Konttoreissa ja työnjohtotehtävissä työskennelleiden (B) joutuminen la-man uhreiksi riippui selkeästi toimialan lamaherkkyydestä. Paljon on puhuttu virkamiesten pitkästä ja kapeasta leivästä: virkamiehiäkin oli monenlaisia, oli rautatieläisiä ja oli opettajia, valtion ja kuntien korkeista hallintoviranomaisis-ta puhumattakaan. Kaupoissa kauppa-apulaiset (B1) olivat todennäköisesti se ryhmä, joka joutui jossain määrin joustamaan laman tullen. Tehtaissa alempi-en toimihenkilöiden työpaikkojen voisi olettaa olleen vaakalaudalla, jos yritys joutui suuriin vaikeuksiin. Konkurssissa tai tehtaan toiminnan lakkauttamisen yhteydessä jäi työtä vaille niin konttoristi (B2) kuin työläinenkin (C2). Talon-

Taulukko 29.

Ammatti-asema Työsuhteenluonne

1. Palvelussuhde 2. Tuotannon säätelemä suhde

3. Markkinoiden säätelemä suhde

A. Ylin 0 0 1B. Valkokaulustyöläinen 0 3 6C. Työläinen 1 6 10

Hypoteettinen työttömyysuhka (0-10) työmarkkinoiden eri osa-alueilla ja eri ammattiasemissa.

223

rakennustoiminnan pysähtyessä oli työnjohtajilla ja rakennusmestareillakin (B3) vaikeuksia löytää töitä vapailta työmarkkinoilta.

Palvelijattarilla oli kaupungissa taasen aivan omat työmarkkinansa. Kun palvelijattaret (C1) eivät työskennelleet työttömyysuhan alaisen väestön pal-veluksessa, eivät heidänkään työpaikkansa olleet välttämättä vaarassa. Kau-pan palveluksessa olleet työntekijät (C1) (varastomiehet, (seka)työmiehet ja autonkuljettajat) joutuivat todennäköisesti aika ahtaalle lama-aikana.

Vaikka sekä kauppa–, että rakennustoiminta heijasteli rahamarkkinoilla, ihmisten ostovoimassa ja kulutuskyvyssä tapahtuneita muutoksia, poikkesi-vat toimialat eräältä olennaiselta osaltaan toisistaan. Rakennusurakoitsija ra-kensi silloin, kun se oli hänelle edullista, kauppiaan oli sen sijaan pyrittävä myymään entistä hanakammin tuotteiden kysynnän heiketessä. Laman voisi ajatella pakottaneen kauppiaiden lisäämään myyntiponnistuksiaan. Sama pä-tee liikennesektorin työntekijöihin, sikäli kuin he eivät olleet lamasta pahiten kärsineen rakennussektorin palveluksessa. Kaupungin sisäinen linja-autolii-kenne oli laajentunut 1920-luvulla nopeasti. Autoihin ja autohalleihin inves-toineet liikennöitsijät eivät voineet noin vain lopettaa liikennettä, vaan heidän oli pyrittävä pitämään liikenne kannattavana. Autoilijat pyrkivät lisäämään kannattavuuttaan nostamalla matkalippujen hintoja ja keskittymällä maksu-kykyisimpiin matkustajiin. Kaupan puolella hinnat laskivat. Tietenkin lamati-lanteessa työntekijöiden tarjonta oli niin paljon kysyntää laajempaa, että yksit-täisiä työntekijöitä oli helppo vaihtaa uusiin millä tahansa sektorilla.

Työttömyyden uhka oli suurin työläisillä (C), mutta se vaihteli sen mukaan, oliko työntekijä suoraan jonkun palveluksessa (C1), oliko hän palkkatyösuh-teessa pitkäaikaiseen tuotantoon tähdänneessä teollisuustoiminnassa (C2) vai markkinoiden nopeisiin heilahteluihin sidotuilla rakennustyömailla (C3). Tehdasteollisuuden reunaehdot poikkesivat esimerkiksi rakennustoiminnan reunaehdoista. Tehdasteollisuuttakin oli monenlaista: vientiteollisuuden toi-minta poikkesi paljonkin kotimarkkinateollisuudesta. Kotimarkkinateolli-suudesta taasen osa oli tuotujen, osa kotimaassa tuotettujen raaka-aineiden varassa. Tehdasteollisuuden palveluksessa työskenteli myös sellaista epäsään-

Taulukko 30.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Ammatti-asema Työsuhteenluonne

1. Palvelussuhde 2. Tuotannon säätelemä suhde

3. Markkinoiden säätelemä suhde

A. Ylin 01257 (7,7 %)

0918 (5,6 %)

1211 (1,3 %)

B. Valkokaulustyöläinen 01339 (8,2 %)

3728 (4,4 %)

625 (0,2 %)

C. Työläinen 11873 (11,4 %)

67476 (45,7 %)

102537 (15,5 %)

Tampereen ammatissa toimiva miesväestö vuonna 1930 sijoitettuna työmarkkinoiden eri osa-alueille ja ammattiasemiin.

224

nöllistä reunatyövoimaa, joka kriisin kohdatessa kuului ennemminkin samaan kategoriaan rakennustyöläisten ja sekatyömiesten kanssa.

Rakentamista ja siihen sidoksissa olleiden tavarankuljettajien työmahdol-lisuuksia sääteli voimakkaasti koko yhteiskunnan toiminta. Näillä toimialoilla työskennelleiden ammattien edustajat joutuivat sopeuttamaan toimintansa elinkeinoelämän nousuihin ja laskuihin. Näille ammateille olivat ominaista lyhyet työsuhteet: ne saattoivat olla neljästä tunnista muutamaan vuoteen. Taulukoissa 28 ja 29 esitetään väestönlaskennan ammattiasemaluokitukseen pohjautuen työttömyyden uhasta kärsineiden miesten ja naisten määrät.

Ammatissa toimineista miehistä kuudenneksen voidaan katsoa olla välit-tömästi työttömyyden uhkaamia. Hieman runsas kolmannes (34,2 %) mies-puolisesta väestöstä työskenteli lähtökohtaisesti sellaisissa asemissa, joissa laman ja pulan ei voinut odottaa koputtavan ovella. Puolet työssä käyneistä miehistä olivat sitten enemmän tai vähemmän laman uhkaamia. Tehtaiden ei-ammattimiesten asema oli laman aikana varmasti lähes yhtä tukala kuin rakennus- ja sekatyömiesten.

Taulukko 31.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Ammatti-asema

Työsuhteenluonne

1. Palvelussuhde 2. Tuotannon säätelemä suhde

3. Markkinoiden säätelemä suhde

A. Ylin 01 049 ( 6,4 %)

0463 (2,8 %)

11 (0,0 %)

B. Valkokaulustyöläinen 02 257 ( 13,7 %)

3488 (3,0 %)

67 (0,0 %)

C. Työläinen 13 645 (22,2 %)

68 376 (51,0 %)

10147 (0,9 %)

Tampereen ammatissa toimiva naisväestö vuonna 1930 sijoitettuna työmarkkinoiden eri osa-alueille ja ammattiasemiin.

Täydellisesti työttömyyden ulottumattomissa, johtavissa asemissa, naisia työskenteli sekä määrällisesti että suhteellisesti vähemmän kuin miehiä. Mutta kuten taulukosta 30 huomataan, melkein puolet naisista (45,2%) työskenteli ammattiasemissa, joissa työttömyyden uhkaa ei juurikaan ollut (0) tai se oli hyvin pieni (1). Kolme prosenttia naisista työskenteli tehtaiden konttoreissa. Yli puolet (51,2%) naisista työskenteli työläisinä teollisuuden palveluksessa, jossa työn puute oli katkaissut työsuhteita, lyhentänyt työpäivää tai viikkoa jo aikaisempienkin lamojen aikana. Välittömän työttömyysuhan alaisia raken-nus- ja sekatöissä työskennelleitä naisia oli kuitenkin alle prosentti ammatissa toimineista naisista.

Tampereen työmarkkinoiden tilaa arvioitaessa on syytä muistaa, että kau-pungin työmarkkinat poikkesivat jonkin verran muista maamme suurimmista kaupungeista. Naisvaltaisella teollisuudella oli Tampereella lähtökohtaisesti suurempi merkitys kuin muussa maassa ja kaupungista puuttui laaja sata-matyömiesten joukko, joka kausiluontoisena työvoimana kuului olennaisesti Helsingin, Turun ja Viipurin työmarkkinoiden kokonaiskuvaan.

225

Tampereen esimerkki on ilmiasultaan ristiriitainen. Lama vaikeutti toisaalta suuren ihmisjoukon elämää perusteellisesti. Toimeentulon ja muun arkielä-män ongelmat johtivat ihmisten elämänkulkujen muutoksiin. Laman vaiku-tukset kaupungin talouteen eivät olleet kuitenkaan kovin merkittävät. Laman aikaisia tapahtumia voidaan pohtia kolmessa erilaisessa kontekstissa. Ensin-näkin voidaan pohtia syitä suomalaisen sosiaalipolitiikan matalalle tasolle vuosina 1918–1940. Toisaalta voidaan pohtia sitä, miksi lamaan reagoitiin 1930-luvun teollisuuskaupungissa aluksi niin laimeasti? Kolmanneksi voi-daan pohtia oliko, 1930-luvun laman ja sosiaalipoliittisen järjestelmän keski-näisessä yhteydessä jotain sen kaltaista, mikä poikkesi aikaisemmista lamoista ja ”esti” päättäjiä näkemästä 1930-luvun laman poikkeuksellisuutta verrattu-na aikaisempiin taloudellisiin lamoihin.1

Työttömyyden laajuus1930-luvun lama merkitsi sitä, että yli puolet työssäkäyvistä tamperelaisista työskenteli sellaisissa ammattiasemissa, joissa lama vyöryi ihmisten arkeen, jollei aivan totaalisena työttömyytenä, niin ainakin sen uhkana, lyhennettyi-nä työviikkoina ja alennettuina palkkoina. Yksityinen talonrakennustoiminta loppui lähes täysin. Tilanne oli poikkeuksellisen paha myös teollisuudessa. Tilanne oli katastrofaalinen teollisuuden ja rakennustoiminnan kuljetuksista vastanneiden ajureiden keskuudessa. Konkurssien ja kysynnän vähentymisen myötä lama uitti viluisen nilkkansa myös kauppa-apulaisten ja tehtaiden ja liike-elämän palveluksessa työskennelleiden konttoristien ja toimihenkilöiden elämään.

1930-luvun lama merkitsi vuosina 1925–1928 ylikuumenneen rakennussek-torin täydellistä lamaantumista. 1930-luvun lama poikkesi myös siltä osin ai-kaisemmista lamoista, että nyt kaupungin teollisuussektori irtisanoi ihmisiä: lähes kolmannes vuoden 1928 teollisuustyöpaikoista katosi vuoteen 1932 mennessä. Jäljellejääneet tekivät lyhennettyä työviikkoa aikaisempaa heikom-malla tuntipalkalla. Konkurssit veivät työntekijöiden työpaikkojen lisäksi toi-mihenkilöiden ja kauppa- ja liikeapulaisten työpaikkoja. Kaupungista katosi vuosien 1928 ja 1932 välisenä aikana yli 3600 teollisuustyöpaikkaa ja noin 2000 rakennussektorin työpaikkaa.

Lähteet: SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

Taulukko 32.

Vyöhyke Lukumäärä/M %/Miehet Lukumäärä/N %/Naiset0 3514 21,5 3769 23,0 1 2084 12,7 3646 22,3 3 728 4,4 488 3,0 6 7501 45,8 8383 51,2 10 2537 15,5 147 0,9

Tampereen ammatissa toiminut väestö vuonna 1930 ja hypoteettinen työttömyysuhka 1930 luvun laman aikana.

226

On kuitenkin muistettava, että varsinaisten rakennus- ja sekatyömiesten lisäksi oli paljon ammatteja, jotka olivat kiinnittyneet voimakkaasti raken-nussektoriin. Putkityömiehet ja peltisepät, jotka olivat myös metallityön am-mattilaisia, olivat paljolti riippuvaisia talonrakentamisen suhdanteista. Laman aikana laajennettiin hätäaputöinä toki myös kaupungin viemäri- ja vesijohto-verkostoa. Sama pätee sellaiseen teollisuuden haaraan kuin kivi- savi- tiili ja lasiteollisuuteen. Rakennustöiden suhdanteet säätelivät paljolti myös näiden ammattiryhmien töitä. Samalla tavalla monissa hätäaputyömailla tarvittiin ki-vityömiesten ammattitaitoa, ja tiiliä ja kiviä kului paljon Tammerkosken ja sen voimalaitosten rakentamiseen ja tamperelaisten tehtaiden laajennustyö-maihin. Rakennustyö-klusteriin kuuluivat paljolti myös maansiirtotyöt, joiden varassa osa kuljetusalan yrittäjien leivästä oli.

Miten laajaa työttömyys oli, ei tiedetä tarkalleen. Sen laajuutta voidaan spekuloida teollisuuden ja rakennustyömaiden työpaikkojen katoamisen, työnvälitystoimistoon työhakemuksen jättäneiden, työttömyyskortistoon il-moittautuneiden ja köyhäinhoidon kautta työttömyyden/riittämättömän an-sion vuoksi apua saaneiden lukumäärällä. Kaikki työnsä menettäneet eivät ilmoittautuneet virallisesti työttömiksi, vaan osa jäi virallisten apujärjestelmi-en ulkopuolelle. Lisäksi lukuja on tulkittu siten, että työttömyyden vuoksi köyhäinhoitoa saamisen ehtona oli virallisesti työttömäksi ilmoittautuminen.

Teemaa sivuaa seikka, että työttömyyteen liittyi usein sairasteleminen, ja monien pitkäaikaistyöttömien tapauksessa sairastaminen oli varsin kroonis-ta, ja vuosien kuluessa avunsaannin syyksi tällöin merkittiin ”sairaus”, eikä alkuperäinen työttömyys. Avun saannin syynä olisi monessa tapauksessa voi-nut varmasti olla ”huonot tai puutteelliset asumisolosuhteet” tai ”riittämätön ravinto”. Lukuja arvioitaessa täytyy muistaa lisäksi, että suuri osa Pispalan ja myös Messukylän työnvälitystoimistoon/työttömyyskortistoon ilmoittau-tuneista kuului siihen joukkoon, jotka olivat aikaisemmin työskennelleet tam-perelaisissa työpaikoissa. Lienee selvää, että ”ilman huoltoa” olleiden työttö-mien osuus oli kuviossa 16 nähtyä pienempi.

Eri toimialojen työllisyyden vaihtelua seurattaessa huomataan, että työt-tömyys olikin itse asiassa laajempi ja nykyaikaisempi ilmiö kaupungeissa kuin on tiedetty. Työllisyys putosi monilla teollisuuden toimialoilla varsin paljon. Työllisyyden putoamisesta lasketun työttömyysasteen mukaan vuonna 1932 esimerkiksi tamperelaisten metallitehtaiden ja –pajojen työntekijöistä reilu kolmannes oli vailla töitä. Naisvaltaisessa tekstiiliteollisuudessa työpaikkojen menetys oli 20 prosenttia ja vaatetustehtaissa vieläkin enemmän. Työllisyys putosi teollisuuden piirissä määrällisesti enemmän kuin rakennustyömailla. Suhteellisesti korkein työttömyys oli kuitenkin rakennustyöntekijöiden kes-kuudessa.

Lama kohdistui varsin voimakkaasti nuoreen työvoimaan. Laman seurauk-sena ainakin uusien ikäryhmien tulo työmarkkinoille näyttäisi viivästyneen. Laman kestäessä, se kohdistui ainakin virallisesti yhä enemmän keski-ikäi-

227

siin ja ammattitaidottomiin henkilöihin. Tämä näkyi työttömyyskortistoon hyväksyttyjen keski-iän kasvussa laman kestäessä.

Laman kohteeksi joutuivat erityisesti miesvaltaiset toimialat, ja oli omiaan vinouttamaan lisää kaupungin varsin naisvaltaista väestörakennetta. Miehiä muutti kaupungista pois pahimman laman aikana. Työttömyyden miesval-taisuus johtui työmarkkinoiden sukupuolirakenteesta. Miehet työskentelivät naisia useammin aloilla ja ammateissa, jotka olivat kausivaihtelulle ja työttö-myydelle alttiita.

Aikaisemmin oli ajateltu, että työttömyyskortistojen miesvaltaisuus johtui kortiston kulttuurisesti vinoutuneesta luonteesta: naimisissa olevat naiset ei-vät päässeet työttömyyskortistoihin kuin poikkeustapauksissa. Vallinneiden sosiaalipoliittisen lainsäädännön ja (sosiaali)poliittisten käytäntöjen vuoksi virallinen rekisteröity naistyöttömyys jäi kuitenkin alhaiselle tasolle.

Näin olikin, mutta sen lisäksi työttömyys – virallinen ja piiloutunut – oli naistenkin joukossa kuitenkin paljon laajempaa kuin aikaisemmin on oletettu. Aikaisemmin on ilmeisesti oletettu teollisuuden pitäneen verraten hyvin työ-voimastaan kiinni. Mutta nyt huomataan, että teollisuustyöpaikkojen määrä vähentyi yli 3 000 hengellä, joista suuri osa oli naisia. Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, että toimialoilla, joilla työskenteli sekä naisia että miehiä, miesten työllisyysaste putosi alemmaksi kuin naisten. Naisten ”suosiminen” saattoi johtua sekä heidän keskeisestä asemasta toimialojensa tuotantopro-sesseissa että heidän selvästi miestyöntekijöitä alemmista palkoista.

Työttömäksi jääminen ja työttömyyskortistoon ilmoittautuminen olivat eri asioita. 1930-luvun laman työttömyyden ja työttömyyskortiston suhde oli määrällisesti seuraavankaltainen: 1920-luvun lopun nousukauden teolli-suustyöntekijöistä ja rakennustyöntekijöistä oli vuonna 1932 vapaiden työ-markkinoiden ulkopuolella – ainakin osan vuodesta – 5 600 työntekijää. Vi-rallisesti työttömiä oli samana vuonna samanaikaisesti enimmillään runsaat 1 700. Edellä on selvinnyt, että tekstiiliteollisuudesta katosi runsaat 1000 ja kolmesta suurimmasta metalliyrityksestä yli 300 työpaikkaa laman pahimpina vuosina, mutta jo vuosina 1933–34 suuret tekstiilitehtaat työllistivät naisia jo enemmän kuin ennen lamaa. Työttömien ”katoamiselle” on ainakin neljä mahdollista selitystä:

1. Osa rakennustyömaiden ja tehtaiden miehistä ei ollut tamperelaisia, vaan he asuivat Messukylän tai Pohjois-Pirkkalan puolella sijainneissa esi-kaupungeissa tai taajama-aluetta ympäröineellä maaseudulla. Laman iskiessä huolenpito tällaisista reissutyömiehistä lankesi sille kunnalle, johon työttö-mäksi jäänyt oli henkikirjoitettu ja maksanut verot. Puhuttiin köyhäinhoito-velvollisuudesta. Jos henkilö ei ollut virallisesti muuttanut paikkakunnalle, jossa työskenteli, eivät paikkakunnan viranomaiset olleet velvoitettuja otta-maan kyseistä henkilöä työttömyyskortistoon.2

Työnvälityskortistoon pääsivät vieraspaikkakuntalaisetkin, jos hänen per-hesuhteet tai muut syyt edellyttivät läsnäoloa paikkakunnalla. Tällöin saat-

228

toi Tampereen kaupunki maksaa tällaisillekin henkilöille köyhäinhoitoa, joka sitten laskutettiin henkilön varsinaisesta kotikunnasta. Yleensä työttömäksi jääneille vieraspaikkakuntalaisille pyrittiin järjestämään kotiinkuljetus. Näin ollen Tampereella työskennelleet kauempaa kotoisin olleet vieraspaikkakun-talaiset saattoivat työttömiksi jäätyään palata kotiin. Myös kotiin kuljettamisen kustannukset laskutettiin köyhäinhoitovelvolliseksi katsotun pitäjän kassasta. Tampere menetti miespuolista väestöä ilmeisesti siksi, että miesvaltaiset alat, kuten rakennussektori ja metalliteollisuus, kärsivät korkeasta työttömyydes-tä.

2. Kotiseuduilleen palasivat varmasti monet Tampereelle vasta nousukau-den aikana tekstiili- ja vaatetussektorin palvelukseen tulleet nuoret naimatto-mat naiset. Entäpä he, jotka eivät palanneet kotiseudulleen? Nuorilla naisilla ei ollut myöskään pääsyä kortistoon, ellei heillä ollut nuorempia sisaruksia tai sairasta perheenjäsentä hoidettavanaan. Osa kortiston ulkopuolelle jääneistä naisista turvautui prostituutioon.3

3. Myöskään naimisissa olleita naisia, joiden mies oli työkykyinen, ei hy-väksytty työttömyyskortistoon. Jos aviomies oli sairas, niin vaimolle yritettiin järjestää paikka työtupaan. Näyttäisi myös siltä, että miehen jäädessä työttö-mäksi, sai työssäkäyvä vaimo pitää työpaikkansa. Toisaalta osa kotona olleista vaimoista hakeutui satunnaistöihin (ompeleminen, silittäminen ja siivoami-nen) tai sitten onnistui pääsemään lama-aikana tehdastöihin, kuten sekatyö-mies Halmeen vaimo.4

4. On uskottu, että työttömyyskortiston kautta tarjotut työt, varatyöt, eivät houkutelleet kaikkia ilmoittautumaan työttömiksi. On kuitenkin todennäköi-sempää, että viinan myyntiin, kaupusteluun ja ”yrittäjiksi” ryhtyivät he, jotka työttömyyskortistoon eivät päässeet ja he, joiden kunto ei kestänyt rankkoja lapiotöitä. Kuinka laajaa yrittäminen oli, on kokonaan toinen juttu.5

1930-luvun laman kaltaisiin vaikutuksiin ja seurauksiin ei oltu varauduttu 1920-luvulla. Siitä huolimatta, että elintaso kohosi nopeasti,6 ja että 1920-lu-kua on luonnehdittu kiihkeäksi sosiaalipoliittiseksi luomiskaudeksi (varsinkin työlainsäädännön alalla)7, oli suomalainen sosiaalipoliittinen järjestelmä – si-käli kuin mistään ”järjestelmästä” voidaan edes puhua – hyvin vaatimaton. 1930-luvun laman kynnyksellä se muodostui joukosta työvoiman käyttöön ja työmarkkinoiden toimintaan liittyviä säädöksiä ja käytäntöjä, köyhäinhoi-tojärjestelmästä sekä kehittyvästä asunto- ja terveyspolitiikasta. Olennaisin aukko oli sosiaalivakuutuksen puuttuminen, mikä osittain selittää sitä, että so-siaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta oli pieni. Erityisen pieni oli val-tion osuus. 1930-luvun alussa valtion sosiaalimenot olivat vain 0.7 prosenttia BKT:stä ja niiden osuus valtion menoista noin 2 prosenttia. On arvioitu, että tukea sai 1920-luvulla alle 4 prosenttia väestöstä8

Sekä valtiollinen että kunnallinen sosiaalihallintojärjestelmä olivat hal-lintojärjestelminä näissä vaatimattomissa puitteissa toimintakykyisiä. Kyse oli kuitenkin köyhäinhoitovaltiosta, jonka sosiaalinen tuki kansalaisilleen oli niukkaa, valikoivaa ja kontrolloivaa: se kohdistui yleensä vain kaikkein huono-

229

osaisimpiin ja heistäkin vain niihin, joita sukulaiset eivät kyenneet auttamaan. Se sisälsi monia nöyryyttäviä ja leimaavia piirteitä ja oikeutti viranomaisten pitkälle menevän puuttumisen köyhien yksityiselämään. Vain alaikäiset, pysy-västi sairaat, vammaiset ja vanhukset olivat oikeutettuja ns. vastikkeettomaan apuun. Muille, varsinkin työikäisille ja –kykyisiksi katsotuille köyhäinhoidon avustus oli velkaa, ei almu tai sosiaalinen oikeus, ja takaisinperinnässä oli käy-tössä vapaudenriistolla uhkaava järjestelmä9.

Suomen sosiaalipoliittinen järjestelmän kattavuus oli varsinkin työttö-myysturvan suhteen huomattavasti heikompi kuin Länsi-Euroopan maissa käytössä olleiden järjestelmien. Samanaikaisesti kun Suomessa noudatettiin vanhanaikaiseen agraariyhteisöön rakennettua sosiaaliturvajärjestelmää, suo-malaiset sosiaalipolitiikan asiantuntijat tunsivat hyvin eurooppalaiset järjestel-mät. Eino Kuusi, Einar Böök ja monet muut kirjoittelivat sekä kotimaisista sosiaalipoliittisista ongelmista että muualla maailmassa suoritetuista sosiaali-poliittisista uudistuksista.10 Kirjoitusten sävystä päätellen asiantuntijat halusi-vat kehittää työttömyysturvaa vakuutusperustaiseen suuntaan.

Työhön ja työttömyyteen liittyvän lainsäädännön kehitys pysähtyi vuo-den 1918 tapahtumiin. Työnantajat liittivät yleisesti sotien välisen ajanjakson työntekijöiden ja vasemmiston vaatimukset vuoden 1918 tapahtumiin, ja 1920-luvulla he pyrkivät välttämään kaikkea yhteistyötä kommunistijohtoisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Joidenkin ammattialojen ammattiyhdistysten yhteyteen oli perustettu vuoden 1917 työttömyyskassalain myötä työttömyys-kassoja, joilla oli lain voima, ja jotka toimivat valtion tuella. Järjestelmä kattoi vain pienen osan työntekijöistä ja käytännössä työttömyyskassaan kuulumi-nen ja järjestäytyminen liittyivät toisiinsa. Työnantajat näkivät ammattiyh-distysliikkeen ja kassan välisen yhteyden vakuutusjärjestelmän kehittämisen esteenä, ja olisivat halunneet erottaa ne toisistaan. Kun ammattiyhdistysliike ja vasemmistopuolueet eivät suostuneet tähän, asia hautautui. Osa kassoista joutui lopettamaan toimintansa laman aikana SAJ:n lakkauttamisen yhteydes-sä, ja uusiin SAK:n yhteyteen perustettuihin ei liittynyt laman aikana jäse-niä.11

Paikallisella tasolla ongelma oli hieman erilainen. Laman alkuvaiheessa kunnallishallinnon passiivisuuteen saattoi vaikuttaa halu saada valtio suurem-malla osuudella mukaan lamatalkoisiin. Valtion rahoituksen edellytyksenä oli kuitenkin tietyn suuruinen työttömyys ja kaupungilta vaadittiin lisäksi ensin omien verotulojen käyttämistä työttömyyden hoitoon, ennen kuin valtio tulisi apuun. Työttömyyden kasvaessa poliittiseksi ongelmaksi muodostui rajanve-to kaupungin varojen käyttämisessä, sillä ongelman kasvaessa kysymys muutti muotoa määrärahapelistä ihmisten toimeentulokysymykseksi. Kokoomuslais-ten mielestä lama ei välttämättä edellyttänyt isoja lisätoimenpiteitä kaupungin taholta, ja sosialidemokraattien johdolla suoritettuja toimenpiteitä kritisoitiin. Kokoomuksen taholta haluttiin luottaa markkinoiden ”itseohjautuvuuteen”, mutta kuten huomattiin varsinkin vanhempien miesten kohdalla, parantunut taloudellinen tilanne ei tahtonut tuoda töitä.12

230

Kunnallishallinnossa tiedettiin myös, että työn puute kirpaisi ensimmäi-seksi sekatyö- ja rakennustyömiehiä ja heidän perheitään. Niin oli ollut aina talvisin. Työttömyyden suuruus vaihteli suhdanteiden mukaan. Tiedettiin myös, että ammattialan järjestäytymisprosentti oli korkea ja että rakennusalan ammattiliitto ja tamperelaiset osastot olivat kommunistijohtoisia. Kun kom-munistiset valtuutetut vaativat työttömien auttamista, saattoi myötätunnon vähäisyys johtua muistakin kuin taloudellisista syistä. Laman kestäessä ilman organisaatioita jääneistä entisistä kommunisteista tuli sosialidemokraattisen puolueen äänestäjiä ja kannattajia. Kun lama kohdistui vähitellen työväen-luokkaan kokonaisuutena, ryhtyivät sosialidemokraatit hanakammin ajamaan työttömien etuja.13

YHTEISKUNTA JA LAMALaman saavuttua olivat työntekijät työpaikoissaan varsin suojattomia. Raken-nustyöpaikoista ja teollisuuslaitoksista irtisanottiin työvoima, jonka kysyntä päättyi. Ammattitaidottomin ja huonokuntoisin työvoima joutui varmuudella sivuun. Myös suurin osa tunnetuimmista kommunisteista irtisanottiin. Tuon-aikaisessa yhteiskunnassa ei ollut mitään sellaista lainsäädäntöä tai instituutio-ta, joihin vetoaminen olisi pysäyttänyt täysin työnantajan omaan harkintaan perustuvan prosessin. Kustannuksia alennettiin niin paljon kuin mahdollista. Tavoitteena oli osakkeenomistajien voittojen turvaaminen. Tässä tamperelai-set suurtyönantajat onnistuivat varsin hyvin.14

Tärkeimmät yhteiskunnan apumuodot työttömille olivat valtion ja kunnan järjestämät varatyöt, jotka varsinkin laman alkuvaiheissa olivat yleensä varsin lyhyitä. Tärkeä avustusmuoto oli myös köyhäinhoitolautakunnan työttömyy-den vuoksi antama apu. Tämän avun heikko kohta työttömän näkökulmasta oli se, että työtön oli velvollinen maksamaan tuon avun pois. Yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna apuun turvautumaan joutuneiden perheiden talou-dellinen tila kohentui niin hitaasti, että velkoja ei kannattanut periä kovinkaan nopeasti. Tampereella tärkeä apumuoto oli kunnallisen työttömyyshuoltotoi-mikunnan jakama ruoka- ja vaateapu, jota ei tarvinnut maksaa takaisin.

Valtion ja kuntien työttömyydenhoitamisroolia arvioitaessa täytyy muis-taa, että valtio oli ottanut linjakseen säästämisen. Työttömyysmäärärahat lohkottiin entisistä työmäärärahoista. Budjettiin ei tullut käytännössä uutta rahaa.15 Tästä syystä vastuu työttömyyden synnyttämistä toimeentulo-ongel-mista siirtyi paikalliselle tasolle. Kaupungeilla oli taloudellisesti paremmat mahdollisuudet työttömyyteen vastaamiseen kuin maalaiskunnilla. Myös po-liittista halua saattoi olla enemmän. Näin oli ainakin Tampereella, jossa laman alkuvaiheissa vasemmistolla, ja sittemmin sosialidemokraateilla oli valtuusto-enemmistö. Palkat olivat maaseudun varatyömailla huomattavasti heikompia kuin kaupungeissa. Tästä syystä esimerkiksi tamperelaisia työttömiä oli hyvin vaikea saada lähtemään maalaiskunnissa sijainneille valtion varatyömaille, joil-la noudatettiin paikallista (siis maalaiskunnan) palkkatasoa.16

231

Laman kestäessä huolestuttiin työttömiksi jääneiden nuorten tilanteesta. Työttöminä heidän uskottiin jäävän ilman työkokemusta. Tilanteen korjaami-seksi perustetut työsiirtolat, joissa nuoret olivat velvollisia työskentelemään asuntoa ja ruokaa vastaan, eivät olleet kovin suosittuja. Tamperelaisten per-hetarinoiden perusteella nuorten työsiirtoloihin meneminen ja siellä pysymi-nen oli vähemmän vapaaehtoista.

Muuttuiko laman aikana jokin olennainen asia rakennusalalla ja johtui-vatko mahdolliset muutokset lamasta? Jos verrataan lamaa edeltänyttä aikaa ja 1930-luvun loppua keskenään, ei työmarkkinasuhteissa tapahtunut mitään olennaista muutosta. Syvimmän laman aikana jolloin vapailla markkinoilla oli vähän töitä jaettavissa, oli ammattiyhdistysliike SAJ:n ja sen jäsenliittojen lakkauttamisen vuoksi vastustuskyvytön. Työvoiman tarjonta ylitti kysyn-nän kuitenkin niin voimakkaasti, että ilman ammattiliiton lakkauttamistakin työntekijät olisivat joutuneet laman aikana tyytymään saneluratkaisuihin. Työ-markkinatilanne palautui sikäli entiselleen 1930-luvun lopulle tultaessa, että työnantajat ja ammattiosastot joutuivat neuvottelemaan työehdoista ja palk-karatkaisusta. Työntekijöiden työmarkkinatilanne kohentui todennäköisesti ainakin jonkin verran kaupungin laman aikana ottaman vahvemman roolin vuoksi.

Kaupungin rooli rakennuttajana oli olennaisesti toisenlainen 1930-luvun lopulla kuin mitä se oli ollut esimerkiksi 1920-luvun aikana. Mutta johtui-ko kaupungin kasvanut rooli lamasta? On vaikea sanoa, oliko sairaaloiden, linja-autoasemien, koulujen rakentaminen lamapolitiikkaa, vai johtuiko se modernistuvan yhteiskunnan tarpeista. Se oli osittain varmasti molempia: sosialidemokraatit halusivat modernia kaupunkia: he halusivat leveämmän Hämeensillan, he halusivat modernin suuren linja-autoaseman, he halusivat kehittää terveyden- ja sairaanhoitoa sairaaloita rakentamalla. He halusivat myös löytää työkohteita työttömille. Kaikesta rakentamisesta huolimatta la-man torjuntaan käytetyt varat eivät suoranaisesti lisääntyneet ja suhteellisesti niiden osuus kaupungin budjetista jopa vähentyi.17

Lama ei näytä myöskään suurentaneen kohteita, vaan esimerkiksi vuon-na 1935 rakennetusta Hatanpään niemelle oli suunniteltu 20-luvulla paljon suurempaa Tampereen keskussairaalaa, johon olisi keskitetty koko sairaala-toiminta. Vuonna 1931 päätettiin, että muita sairaaloita laajennettaisiin tarvit-taessa, mutta Hatanpäälle rakennettava kirurgisen ja sisätautien sairaala mi-toitettaisiin lähitulevaisuuden vaatimuksia vastaavaksi. Uuden keskussairaalan rakentaminen jäisi tulevaisuuteen. Lamanäkökulmasta päätöstä perusteltiin seuraavasti: ”Tällaista uutta keskussairaalaa ei voitane taloudellisista syistä ny-kyoloissa ajatellakaan.”18

On lisäksi syytä pitää mielessä, että kaupungin infrastruktuurin rakentami-nen oli laman aikana halvempaa ja tällöin suuri osa tamperelaisen hyvinvoin-tikaupungin perustasta revittiin toimeentulominimin partaalla monia vuosia kamppailleiden sekatyömiesten selkänahasta. Siinä mielessä tamperelaiset sosialidemokraatit tuskin olivat sen ”parempia” tai ”huonompia” kuin mui-

232

den kaupunkien porvarilliset kunnanisät. Toisaalta myös sosialidemokraatti-set kunnanisät olivat sidoksissa valtion sääntelemään työttömyyspolitiikkaan. Paikalliseen lamapolitiikkaan ja eri poliittisten suuntausten suhtautumisesta työttömyyteen voi lukea enemmän kirjasta Työmailla, kabineteissa ja kaduilla, joka ilmestyy tämän lamatrilogian III osana.

Edellä esitetyn perusteella voisi päätellä, että rakennustyöläisten tilanne olisi ollut olennaisesti parempi 1930-luvun lopulla kuin 1920-luvun nousu-kauden aikana. Neuvottelusuhteet olivat palanneet suurin piirtein entiselleen ja kaupungin rooli työllistäjänä oli kasvanut. Näin ehkä olikin, jos käsitellään

Yläkuvassa Viinikkaan muutamaa vuotta aikai-semmin rakennettuja talo-ja. Etualalla meneillään oleva kirkon rakennustyö-maa. Valokuvaamo Aira. Kuva: Tampere–Seura

233

rakennussektoria yhtenäisenä blokkina. Yksittäisille rakennusmiehille lama merkitsi eri asteisia vaikeuksia iästä, ammatista, omasta verkostoitumisesta, työtaidoista ja työkyvystä riippuen. Vaikka järjestelmä normalisoituikin, ehti lama muuttaa monen perheen elämänkulkua. Kahdeksan vuoden työttömyy-den ja varatyökierteen jälkeen oli vaikeaa palata lamaa edeltäneelle työural-le. Siihen maailmaan, jonka lama toi tamperelaisten perheiden ja yksilöiden eteen, lukija pääsee tutustumalla trilogian osaan II, jonka nimi on: Lama, pula ja työttömyys, Tamperelaisperheiden toimeentulo vuosina 1928–1938.

Alakuvassa Tampe-reen keskusttori 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa.

Kuva: Tampere–Seura.

234

LÄHDEVIITTEET1 KUUSI, Eino, Talvityöttömyys, sen esiintyminen, syyt ja ehkäisytoimenpiteet Suomen suurim-missa kaupungeissa, Isak Julinin kirjapaino Tampere 1914; PULKKINEN, Terho, Työttömyyden levinneisyys, Sosiaalipoliittinen tutkimus työttömyyden levinneisyydestä Suomessa vuosina 1948–1953, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia, WSOY 1956; KALELA, Jorma, Työttö-myys 1900-luvun suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa, Työministeriö 1989.2 KALELA 1989, s.13.3 KALELA, Jorma, Pulapolitiikkaa, Valtion talous- ja sosiaalipolitiikka Suomessa lamavuosina 1929–1933, Työväen taloudellinen tutkimuslaitos, Tutkimuksia 13, Helsinki 1987, Ks. erityisesti s.1–6, 189–203.4 Vrt. KALELA 1987, s.3–4, 189–203.5 LAATI, Iisakki, Itsenäisen Suomen rakennustyö, Suomen Historian käsikirja II, toim. Arvi Kor-honen, WSOY 1949; JUVA, Einar W, – JUVA, Mikko, Suomen kansan historia V, Otava 1967; HUT-TUNEN Veikko, Täysivaltainen kansakunta 1917–1939, Kansakunnan historia 6, WSOY 1968; Suomalaisten tarina (päätoimittajana Jaakko Itälä ), Osa 2, Etsijäin aika, Kirjayhtymä, Jyväsky-lä 1993; SELEN, Kari, Tasavalta hakee suuntaa, Suomen historia 7, Weilin+Göös 1987, s.204; Suomen kulttuurihistoria 3, Itsenäisyyden aika, (Päiviö Tommila, Aimo Reitala ja Veikko Kallio, toim.), WSOY 1982; Suomen kulttuurihistoria, 3 Oma maa ja maailma, (Anja Kervanto–Nevan-linna ja Laura Kolbe, toim.), Tammi 2003; VIRRANKOSKI, Pentti, Suomen Taloushistoria, Kaski-kaudesta atomiaikaan, Otava 1975; Suomen Taloushistoria 2, Teollistuva Suomi, Tammi 1982.6 KAHRA, Eljas, Työttömyys 1928–1936, Helsinki 1938; SUVIRANTA, Bruno, Taloudellinen asema, Tutkimus nykyisestä lamakaudesta ja sen syistä, Helsinki 1929.7 WARIS, Klaus, Kuluttajien tulot, kulutus ja säästäminen suhdannekehityksen valossa Suomessa vuosina 1926–1938, Kansantaloudellisia tutkimuksia XIV, Helsinki 1945.8 SIIPI, Jouko, Pääkaupunkiyhteiskunta ja sen sosiaalipolitiikka, Teoksessa Helsingin kaupungin historia V:1, Helsinki 1962; SIIPI, Jouko, Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon WSOY 1967(SIIPI 1967a); SIIPI, Jouko, Hinnat, palkat ja elintaso (1919–1939), Itsenäisen Suomen taloushistoriaa 1919–1950, WSOY 1967 (SIIPI 1967b).9 HAATANEN, Pekka, Suomen maalaisköyhälistö tutkimusten ja kaunokirjallisuuden valossa, WSOY 1968.10 VEHVILÄINEN, Olli, Kotimarkkinateollisuus 1919–1939, Itsenäisen Suomen taloushistoriaa 1919–1950, WSOY 1967.11 VIRRANKOSKI, Pentti, Maatalousmaasta teollisuusmaaksi, Kirjassa Suomen kulttuurihistoria 3, Itsenäisyyden aika, (Päiviö Tommila, Aimo Reitala ja Veikko Kallio, toim.), WSOY 1982, s.54; VIRRANKOSKI, Pentti, Suomen historia, toinen osa, SKS 2001, s.828; Suomen kulttuurihistoria 3, 2003.12 MURTORINNE, Eino, Sortovuosista nykypäiviin 1900–1990, Suomen kirkon historia 4, WSOY 1995, s.214.13 KALLENAUTIO, Jorma, Kunnallistalous, yhdyskuntatekniikka, kunnalliset liikelaitokset ja jouk-koliikenne, Kirjassa Suomen kaupunkilaitoksen historia 3, Itsenäisyyden aika, (Päätoimittaja Päiviö Tommila) Suomen kaupunkiliitto 1984, s.342, 348–349; RASILA, Viljo, Sosiaalitoimi ja terveyshuolto, Kirjassa Suomen kaupunkilaitoksen historia 3, Itsenäisyyden aika, (Päätoimittaja Päiviö Tommila) Suomen kaupunkiliitto 1984, s.411–415.14 HJERPPE, Riitta, Suomen talous 1860–1985, Kasvu ja rakennemuutos, Suomen Pankin kasvu-tutkimuksia XIII, Valtion painatuskeskus 1988.15 Suomen työväenliikkeen historia (STH), II painos Joensuu 1978, erityisesti: s.191–193; KALELA 1987.16 KALELA 1987; PARIKKA, Raimo, 1930-luvun pula ja työttömän selviytyminen, Työ ja työttö-myys, Raimo Parikka (toim.), Väki voimakas 7 Helsinki 1994, (Parikka 1994b).17 PELTOLA, Jarmo, Why did the Unemployment Rate Vary? Finnish Interwar Unemployment in a Comparative International Context, in Myllyntaus, Timo (ed.) Economic Crises and Restruc-turing in History, Experiences of Small Countries, St Katharinen 1998.18 PARIKKA Raimo & PELTOLA Jarmo, Working Class Suburb in the Years of Crisis: Family, Work and Unemployment, Työpaperi, Julkaistu internetissä www.iisg.nl/ESHSC Amsterdam/ March 1998, http://www.valt.helsinki.fi/staff/parikka/amster.htm. Haettu 16.12.2007.19 PARIKKA 1994b; PARIKKA & PELTOLA 1998.20 PARIKKA & PELTOLA 1998; KALELA 1987, s.1–6.21 HANNIKAINEN, Matti, Timpurin töissä ja varatöiden varassa, Helsinkiläisten kirvesmiesten pal-kat, työttömyys ja vuosiansiot 1928–1936, Sosiali- ja taloushistorian pro gradu, Helsinki 1997;

235

HANNIKAINEN Matti, Velotaan: Helsingissä 1930-luvun laman aikana annetun köyhäinavun takai-sinperintä, Elämän muotoja: kertomuksia yksilöistä ja yhteiskunnasta, Antti Häkkisen juhlakirja. Matti Hannikainen ja Mikko Salavuo (toim), Helsinki 2001; HANNIKAINEN Matti, Työehtoso-pimuksisista palkanalennusautomaattiin: rakennustyöntekijöiden palkat Helsingissä 1930-luvun laman aikana, kirjassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lama-kirja – Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora: Turku, 2002; HANNIKAINEN, Matti, Rakentajat suhdanteissa, Palkat, työttömyys ja työmarkkina-käytännöt Helsingin rakennustoiminnassa 1930-luvun laman aikana, Bidrag till kännedom av Finlands Natur och Folk 162, Julkaisija Suomen Tiedeseura, Helsinki 2004.22 SUORANTA, Anu, Joustava nainen, Lama ja työaikakäytännöt, Jäljillä, Kirjoituksia historian on-gelmista, Osa 2, Juhlakirja Jorma Kalelalle, (toim. Pauli Kettunen, Auli Kultanen, Timo Soikka-nen) Kirja-Aurora, Turku 2000; SUORANTA, Anu, Halpa nainen. Lama, ammattitaito ja palkka. Teoksessa Hannikainen M. ja Salasuo M. (toim.): Elämän muotoja. Kertomuksia yksilöistä ja yhteiskunnasta, Koala kustannus, Rauma 2001; SUORANTA, Anu, Lama iski – naiset töihin! 1930-luvun lama ja naisten työmarkkina-asema. Teoksessa Rahikainen M. & Räisänen T. (toim.): Työllä ei oo kukkaan rikastunna. Naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla, SKS, Tietoli-pas 176, Helsinki 2001; SUORANTA, Anu, Työmarkkinat ja lama, Onko sukupuolella väliä? kirjassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja – Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora, Turku 2002.23 HÄKKINEN, Antti & PELTOLA, Jarmo, On the Social History of Unemployment and Poverty in Finland 1860–2000, In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A, Simpura, Jussi (eds.) (2001): 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Acade-my of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research. VATT publications 27:6. Government In-stitute for Economic Research. Helsinki. VATT 2001; LEHTONEN – AHO – PELTOLA – RENVALL, Did the Crisis Change the Welfare State? In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A, Simpura, Jussi (eds.) 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Academy of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research, VATT-publications 27:6, Go-vernment Institute for Economic Research, Helsinki. VATT Helsinki 2001.24 HÄKKINEN, Antti, Pula ja köyhyys Iisalmen maalaiskunnassa ja Alavuudella 1930-luvulla, kir-jassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja – Näkökul-mia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora, Turku 2002.25 PELTOLA, Jarmo, Dimensions of Unemployment and Poverty in the City of Tampere during the Great Depression 1928–1938, Working paper in ESSHC-Conference, Amsterdam April 2000; PELTOLA, Jarmo, Tiilenpolttaja Kivelän perheen lama, Elämän muotoja, Antti Häkkisen juhlakirja. Matti Hannikainen ja Mikko Salavuo (toim), Helsinki 2001; PELTOLA, Jarmo, Elämän syrjällä teollisuuskaupungissa, Työläisperhe Tampereelta 1900–1960, Vieraat kulkijat, tutut talot, Näkökulmia etnisyyden ja köyhyyden historiaan Suomessa (toim. Antti Häkkinen, Panu Pulma ja Miika Tervonen), SKS 2005.26 PELTOLA, Jarmo, Lama, pula ja työttömyys, Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928–1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa II, Tampere University Press 2007, (PELTOLA 2008b); PEL-TOLA, Jarmo, Työmailla, kabineteissa ja kaduilla, Valta- ja lamapolitiikka Tampereella 1928–1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa III Tampere University Press 2007, (PELTOLA 2008c).27 Tästä problematiikasta enemmän: Ks. PELTOLA 2008b.28 Laman ja työttömyyden politiikasta enemmän: Ks. PELTOLA 2008c.29 JUVA & JUVA 1967, s.405; HUTTUNEN 1968, s.587, 609; SELEN 1987, s.204; HJERPPE 1988, s.45–46. Paras yleiskuvaus laman alkamisesta Suomessa: ks. VEHVILÄINEN 1967, s.94–95. Esimerkiksi JUVA & JUVAN tulkinnassa Suomen lama oli eksplisiittisestikin seurausta Wall Streetin romahduk-sesta.30 HJERPPE 1988, s.46; HJERPPE, Riitta – PIHKALA, Erkki, Suomen taloudellinen kasvu 1860–1985, kirjassa Suomen kansantalous, Instituutiot, rakenne ja kehitys, WSOY 1989, s.25.31 SIIPI 1967, s.91.32 HUTTUNEN 1968, s.587, 599; SELEN 1987, s.204; VIRRANKOSKI 1982, s.54; Samankaltainen tul-kinta: Virrankoski, Pentti, Suomen historia, toinen osa, SKS 2001, 828. JUVA & JUVA 1967, s.414, 417, 421–423, 427 käsittelee tilannetta eri toimialojen nopeana elpymisenä, joissa laman aihe-uttamat vaikeudet olivat nopeasti ohitetut. Mainittakoon, että kutomateollisuudessa ei heidän mukaansa ollut lamaa ollenkaan, ja teollisuuden kasvu on tilastoitu viiden vuoden välein siten, että mitään laskua ei laman aikana olekaan näkyvissä (poikkileikkausvuosina: 1925, 1930, 1935 ja 1939).33 SIIPI 1967, s.90–91.34 KALELA 1989, s.83.

236

35 SIIPI 1967, s.90–91.36 JUTIKKALA, Eino, Tampereen historia III, Vuodesta 1905 vuoteen 1945, Tampere 1979, s.474–475.37 PIIRAINEN, Veikko, Vaivaishoidosta sosiaaliturvaan, Sosiaalihuollon ja sen työntekijäjärjestöjen historiaa Suomen itsenäisyyden ajalta, Tampereen yliopiston opetusjaoston sarjaa, Sosiaaliturvan laitoksen julkaisuja 4, Karisto 1974, s.172–177.38 PIIRAINEN 1974, ss.176–177.39 URPONEN 1994, s.195; Vrt. SIIPI 1967, s.91–92.40 KAHRA 1938, s.90–91.41 PIIRAINEN 1974, s.173; PARIKKA–PELTOLA 1998.42 HANNIKAINEN 2004, s.84.43 Vrt. PARIKKA & PELTOLA 1998; Vrt. FÜRTH, Thomas, De arbetslösa och 1930-talskrisen, En kollektivbiografi över hjälpsökande arbetslösa i Stockholm 1928–1936, Stockholmsmonografier 40, Almqvist & Wiksell, Uppsala 1979, s.266.44 LEHTONEN, Heikki – AHO, Simo – PELTOLA, Jarmo ja RENVALL, Mika 1999, s.31. Suomen Aka-temian rahoittamassa 1990-luvun talouskriisin tutkimusohjelmassa toimineessa Heikki Lehtosen johtamassa tutkimusprojektissa ”Lama ja suomalaisen hyvinvointivaltioregiimin muutos” olivat tutkijoina Heikki Lehtonen, Simo Aho, Jarmo Peltola ja Mika Renvall.45 LEHTONEN – AHO – PELTOLA – RENVALL 1999, s.31; LEHTONEN 2000.46 PELTOLA 2008C, S.16; PELTOLA 2008b, S.27–28.47 Vrt. BLACHARD, Olivier, J European Unemployment, NBER Reporter, Winter 93/94. Tämä lyhyt yhteenveto sisältää hyvän katsauksen 1980-luvun työttömyysongelmasta Euroopassa. Ky-symys on Philipsin käyrän ”pettämisestä” eli matalan inflaation ja matalan työttömyyden välisen yhteyden katkeamisesta. 1960-luvulle saakka ajateltiin, että jos inflaatio pidettäisiin alhaisena, ei työttömyyskään nousisi. Kun tämä yhteys näyttäisi katkenneen, eli työttömyys jäi Euroopassa korkealle tasolle, vaikka inflaatio laskikin, haettiin uusia selityskeinoja. Blanchard ja Summers näkivät ”luonnottoman” korkean työttömyyden matalan inflaation oloissa johtuvan työttömyy-den pitkästä kestosta. Blanchard ja Summers nimesivät teoriansa työttömyyden viiveteoriaksi (Hysteresis theory of unemployment) Tämän teorian Crafts lanseerasi käyttöön myös sotien välisen ajan Englannin työttömyyttä tutkiessaan. Ks. CRAFTS, N.F. R, Long Term Unemployment and Wage Equation in Britain 1925–1939, Economica, New Series, Vol. 56, No 222 (May 1989), s.247–248.48 HUTTUNEN 1968, s.610.49 AHVENAINEN, Jorma – VARTIAINEN Henri J, Itsenäisen Suomen talouspolitiikka, Kirjassa Suo-men taloushistoria 2 (Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala ja Viljo Rasila, toim.), Tammi 1982, s.188; Selen 1987, s.205; VIRRANKOSKI 2001, s.828.50 HUTTUNEN 1968, s.612.51 KAHRA 1938, s.10, 96–97.52 (Kahra, Eljas), Maamme työttömyys ja työmarkkinatilanne, Sosialinen Aikakauskirja (Sos.Aik.)11/1931, s.545–553.53 PÖLHÖ, Aapo, Työttömyyspoliittiset toimenpiteet ja niiden suunnittelu Suomessa 1928–1932, Poliittisen historian pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto 1975, s.121; KALELA 1989, s.91; PA-RIKKA 1994b, s.225.54 (Kahra, Eljas), Maamme työttömyys ja työmarkkinatilanne, Sos.Aik. 11/1931, s.545–553.55 (Kahra, Eljas), Maamme työttömyys ja työmarkkinatilanne, Sos.Aik. 11/1931, s.545–553.56 Suomen Taloushistoria, osa 3, taulukko 12.1, s.395–396; MADDISON, Angus, Dynamic For-ces in Capitalist Development, A Long-Run Comparative View, Oxford University Press 1991, s.254, 260; PELTOLA 1998, s.211–212.57 Ks. PELTOLA 1998, s.211–212.58 Kausiluontoisuudesta yleensä: Ks. PELTOLA, Jarmo, Metsätyömiehiä ja hanslankareita, kau-sityö- ja työttömyys toisen maailmansodan jälkeen, Kirjassa Työ ja työttömyys, Toim. Raimo Parikka, Väki voimakas 7, (Helsinki 1994), s. 140–175; Katso myös sotien välisen ajan kuu-kausitilastot Suomesta ja muutamasta muusta maasta. NORDSTRÖM, Hilding, Svensk arbetslös-hetspolitik, (Helsingfors 1949), s.306–309; Sveriges Officiella Statistik (SOS), Årbok 1919–1940; KAHRA 1938, s. 76–80; Historical Statistics of Switzerland, ed. Heiner Ritzmann-Blickenstorfer, Chronos 1997, Taulukko F18. GRYTTEN, Ola Honningdal, En empirisk analyse av det norske arbeidsmarked 1918–1939, Arbeidsledigheten I Norge I internasjonalt perspective, Bergen 1994, s.327.

237

59 KAHRA 1938, taulukko XX (s.108–123); RANTANEN, Reino, Kihniön kunnalliselämää. Parka-non ja Kihniön kirja. Toim. Heikki Rantatupa. JYY:n kotiseutusarja No:8, Parkanon kunta ja srk, Kihniön kunta ja srk. Jyväskylä 1971, s.751; HAIKALA, Sisko, Valtuustokausi Parkanossa, Parkanon ja Kihniön kirja, JYY:n kotiseutusarja n:o 8, (toim. Heikki Rantatupa), Jyväskylä 1971, s.699; PELTOLA, Jarmo, Sosiaalisia ongelmia 1918–1939, Kirjassa Satakunnan historia VII, Pori 2006, (PELTOLA 2006c), s. 510–513. Vrt. saman alueen työttömyydestä 1940- ja 1950-luvuilla: PULKKINEN, 1956, s.112–113.60 PELTOLA Jarmo, Satakunta ja sen ihmiset (1870–1939), Kirjassa Satakunnan historia VII, Pori 2006, (Peltola 2006a), s.34–35, 38, 58–59; PELTOLA, Jarmo, Leveämpi leipä – Elinkeinojen mur-ros (1870–1918), Kirjassa Satakunnan historia VII, Pori 2006, (PELTOLA 2006b), s.425–426; PEL-TOLA 2006c, s.510–513.61 KAHRA 1938, taulukko XX (s.108–123); RANTANEN 1971, s.751; HAIKALA 1971, s.699; PELTOLA 2006c, 510–513.62 Ks. KAHRA 1938, s.96–97.63 Ks. PELTOLA 2008c, s.126–128, 155.64 Ks. PELTOLA 1998.65 HJERPPE 1988, s.91.66 PARIKKA 1994b, s.215–226.67 SVT, Vuoden 1930 väestölaskenta.68 PELTOLA 1998, s.206.69 JUTIKKALA 1979, s.474–475.70 HANNIKAINEN 2004, s.14–18.71 Ks. PELTOLA 2008c, Varatyömaakuvaukset, erityisesti Lentokenttätyömaan lakko 1932 ja Kas-tinnotkon varatyömaan lakko 1935, s.76–93, 141–162, 176–186, 244–279, 302–309.72 Ks. PELTOLA 2008c, s.76–93, 141–162, 176–186, 244–279, 302–309; Ks. PELTOLA 2008b, Liite 1, perhetarinat, s.238–246, (Paldaniukset). Ks. myös HAAVISTO, Timo, Työttömät tietöissä, Soraa, työtä, hevosia, Tiet liikenne ja yhteiskunta 1860–1945, Tuhat vuotta tietä, Kaksisataa vuotta tie-laitosta 2, Tielaitos, Edita 1999.73 NENONEN, Marko, Lapiolinjalla, Työttömät pakkotöissä 1948–1971, Atena–kustannus 2006.74 Varatöistä ja siirtotyömaista: Ks. PELTOLA 2008c, s.76–93, 141–162, 176–186, 244–279, 302–309.75 Ks. PELTOLA 1998, s.208–210.76 Ks. PELTOLA 1998, s.208–210.77 Ks. PELTOLA 1998.78 VIRRANKOSKI 2001, s.828; HUTTUNEN 1968, s.598, 610.79 HUTTUNEN 1968, s.611–612.80 HUTTUNEN 1968, s.588, 609; VIRRANKOSKI 2001, s.828.81 HUTTUNEN 1968, s.610; SELEN 1987, s.205.82 SELEN 1987, s.205.83 SIIPI 1967b, s.169.84 KAHRA 1938, s.83 (Taulu VI, Työttömiä väestöstä), 90–91 (Taulu X, Työttömien elinkeino- ja ammattiala)85 VEHVILÄINEN 1967, s.96–97.86 VIRRANKOSKI 2001, s.828.87 AHVENAINEN, Jorma – KUUSTERÄ, Antti, Teollisuus ja rakennustoiminta, Kirjassa Suomen ta-loushistoria 2 (Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala ja Viljo Rasila, toim.), Tammi 1982, s.224–225. Tulkinta pohjautunee Vehviläiseen: Ks, Vehviläinen 1967, s.92–93, 96–97.88 AHVENAINEN – KUUSTERÄ 1982, s.224–225.89 PARIKKA–PELTOLA 1998; KESKINEN, Jouni, PELTOLA, Jarmo, ja SUODENJOKI Sami, Tam-perelaiset, Tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen 1918–1939, Tampereen museoi-den julkaisuja 79, Tampereen kaupunki, Vapriikki 2005.90 Tarkoitan muun muassa Iso-Britannian, Ruotsin ja Norjan työttömyysasteita. Ks. tarkemmin PELTOLA 1998.91 Ks. PELTOLA 1998; GRYTTEN, Ola, The Scale of Norwegian Interwar Unemployment in In-ternational Perspective, Scandinavian Economic History Review, vol 43 (1995), no 2, s.226–250;

238

1995; NORDWIK, Helge & GRYTTEN, Ola, The Labour Market, Unemployment and Economic Growth in Norway 1920–1939, Scandinavian Economic History Review, vol. 42 (1994), No 2, s.131–132.92 Ks. KUUSI 1914; HANNIKAINEN 2004.93 SIIPI 1967, s.84.94 Ks. Työllisyyttä käsittelevä II-luku tässä teoksessa.95 PELTOLA 1998, s.226–230.96 Ks. ALEXANDER, Sally, Men’s Fears and Women’s Work: Responses to Unemployment in Lon-don Between the Wars, Gender and History Vol 12, 2/2000; LAYBOURN, Keith, “Waking up to the Fact that there are any Unemployed”: Women, Unemployment and the Domestic Solution in Britain, 1918–1939, History (Blackwell), 10/2003, Vol. 88 (Issue 292).97 LAYBOURN 2003, s.613.98 PELTOLA 2008b, ks. erityisesti 50–55, 220–278.99 PELTOLA 2008c, s.93–98, 162–168, 265–270, 310–311.100 Vrt. RAHIKAINEN, Marjatta, Ageing Men and Women in the Labour Market – Contiunity and Change.101 HANNIKAINEN 2004.102 HUTTUNEN 1968, s.613; Vrt. SIIPI 1967,s.168–169.103 Ks. PELTOLA 2008c, s.76–93, 141–162, 176–186, 244–279, 302–309.104 HUTTUNEN 1968, s.613; Vrt. SIIPI 1967,s.168–169.105 Ks. tämän teoksen lisäksi: PELTOLA 2008c, s.76–93, 141–162, 176–196, 244–279, 302–309; ks. myös PELTOLA 2008b, Liite 1, perhetarinat, s.220–287.106 URPONEN 1994, s.195.107 HUTTUNEN 1968, s.613; Vrt. SIIPI 1967,s.168–169. Vrt. Tampere: PELTOLA 2008b; PELTOLA 2008c.108 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008b, s.220–278; PELTOLA 2008c, s.141–196.109 URPONEN 1994, s.194; SIIPI 1967, s.87.110 KALELA 1989, s.101, 105–107.111 SIIPI 1967b, s.169.112 PELTOLA 2008c, s.305–309.113 URPONEN 1994, s.194; SIIPI 1967, s.86–87.114 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008c.115 URPONEN 1994, s.194; SIIPI 1967, s.86–87.116 Tarkemmin: Ks. ”ilmaista” ruuanjakelua koskevat tiedot tässä teoksessa myöhemmin ja PEL-TOLA 2008c, s.263, 266.117 URPONEN 1994, s.194.118 PIIRAINEN 1974, s.164–165.119 URPONEN 1994, s.193.120 Ks. PELTOLA 2008b, Liite 1, perhetarinat esim. Paldaniuksen veljekset, s. 238–246.121 PIIRAINEN 1974, s.168–172.122 SELEN 1987, s.205 (Kuvateksti); Vrt. AHVENAINEN–VARTIAINEN 1982, s.188.123 KORPINEN, Pekka, Suomi velkaantuu ja maksaa velkansa, Suomalaisten tarina (päätoimittajana Jaakko Itälä), Osa 2, Etsijäin aika, Kirjayhtymä, Jyväskylä 1993.124 AHVENAINEN–VARTIAINEN 1982, s.188.125 KALELA 1989, s.88–94.126 URPONEN 1994, s.192–193;127 PIIRAINEN 1974, s.164–165.128 PELTOLA 2008b; PELTOLA 2008c.129 URPONEN 1994, s.195.130 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008c, 51–53, 76–83.131 KALELA 1989, s.91; Vrt. PARIKKA 1994b, s.208–209.132 PARIKKA 1994b, s.208–210.

239

133 Ks. esim KAHRA 1938, s.15–29. Myös sanomalehdissä kirjoitettiin jatkuvasti työttömyyden laajuudesta. Usein kirjoituksissa erotettiin virallinen ja todellinen laajuus toisistaan.134 PARIKKA 1994 s.209; vrt. SIIPI 1967a, s.82–86.135 Vrt. PELTOLA 1998, s.209, kuvio 2.136 PELTOLA 2008b; PELTOLA 2008c, Kts. erityisesti 54–75, 129–140, 225–250.137 HJERPPE – PIHKALA 1989, s.25.138 KALELA 1989, s.83.139 KEYSSAR, Alexander, Out of Work, The first century of unemployment in Massachusetts, Cambridge University press 1986, xiii; HARRIS, José, Unemployment and Politics, A Study in English Social Policy 1886–1914, OXFORD at the Clarendon Press, Great Britain 1972; FAUST Anselm, Arbeitsmarktpolitik im Deutschen Kaiserreich, Arbeitsvermittlung, Arbeitsbescaffung und Arbeitslosenunterstützung 1890–1918, Vierteljahrschrift für Sozial– und wirtschaftge-schichte, Beihäfte Nr. 79, Franz Steiner Verlag Wiesbaden, Stuttgart 1986.140 BROOMHILL, Ray, Unemployed Workers, A Social History of the Great Depression in Adelai-de, University of Queensland Press 1978; Constantine, Stephen, Unemployment in Britain bet-ween the wars, Longman 1994; EICHENGREEN, Barry, Unemployment in Interwar Britain: New Evidence from London, Journal of Interdisciplinary History, XVII:2 (Autumn 1986), s.335–358; EICHENGREEN, Barry & HATTON T.J,(ed.) Interwar Unemployment in International Perspective, Kluwer Academic Publishers 1988; FÜRTH, Thomas, De arbetslösa och 1930-talskrisen, En kol-lektivbiografi över Hjälpsökande Arbetslösa I Stockholm 1928–1936, Stockholmsmonografier, Uppsala 1979; GARSIDE, W.R, British Unemployment 1919–1939, A Study in Public Policy, Cam-bridge University Press 1990; HAUSEN, Karin, Unemployment also Hits Women: The New and the Old Women on the Dark Side of the Golden Twenties in Germany, in Stachura Peter D.(ed.), Unemployment and the Great Depression in Weimar Germany, MacMillan Press 1986; PETZINA, Dietmar, The Extent and Causes of Unemployment in the Weimar Republic, in Stachura Peter D.(ed.), Unemployment and the Great Depression in Weimar Germany, MacMillan Press 1986.141 Suomalaisen yhteiskunnan erilaisuudesta ja työttömyyden tasosta eri maissa enemmän: PEL-TOLA 1998.142 PARIKKA & PELTOLA 1998.143 BURNETT, John, Idle Hands, The Experience of Unemployment, 1790–1990, Routledge 1994.144 DAVIES, Andrew, Leisure, Gender and Poverty, Working Class culture in Salford and Man-chester 1900–1939, Themes in the Twentieth Century, Open University Press 1992; MANN, Kirk, The Making of an English ‘Underclass’?, The social divisions of welfare and labour, Open University Press 1992; TREBLE, James H, Urban Poverty in Britain 1830–1914, Methuen 1983; VINCENT, David, Poor – Citizens the State and the poor in twentieth century Britain, Studies in Modern history, Longman 1991.145 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008b.146 Vrt. CRAFTS, N.F. R, Long Term Unemployment and Wage Equation in Britain 1925–1939, Economica, New Series, Vol. 56, No 222 (May 1989), s.247–248.147 Ks. HÄKKINEN – PELTOLA 2001, s.310, (Kuvio).148 Ks. esim. PULKKINEN, s.8–15; BURNETT 1994, s.5. Kitkatyöttömyys: (frictional unemplo-yment) työntekijä vaihtaa työpaikkaa joko vapaaehtoisesti tai pakosta, on työttömänä lyhyen aikaa, ehkä viikon tai pari. Kitkatyöttömyys on väistämätön seuraus työvoiman liikkuvuudesta ja työn vaatimusten muuttumisesta. Beveridge uskoikin teoksessaan Unemployment: A Prob-lem of Industry, että työttömyysprosentti ei voi koskaan olla nollassa, koska on olemassa aina jonkin verran ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa työpaikkaa. Hän arveli vuonna 1909, että kahden prosentin taso taitoa vaativissa hommissa ja hiukan korkeampi ”sekatöissä” olisi normaali työttö-myysprosentti. Näistä käsitteistä erityisen hankala on kitkatyöttömyys, mikä on luotu kuvaamaan työpaikan vaihdosta aiheutuvia hetkellisiä työttömyysjaksoja, jotka ei ennen 1960-lukua edes näy suomalaisissa työttömyystilastoissa.149 Ks. tarkemmin PELTOLA 1998.150 Vrt. HANNIKAINEN 2004, s.13–14, 17–18, 67–69; Vrt. asetelma 4, tämä teos.151 Teollisuustilaston yrityskohtaiset alkuperäislomakkeet, TiKA.152 Ks. HANNIKAINEN 2004, s.39–45.153 Tampereen työttömyyskortisto 1929/30–1936/37; Työnvälityslautakunnan arkisto, TKA; Tampereen työnvälityskortisto 1927–1929, Työnvälityslautakunnan arkisto, TKA.154 Ks. KESKINEN–PELTOLA–SUODENJOKI 2005, s.82, 128, 180–181, 230.155 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008c, s.54–75, 129–140, 225–250, 290–301.

240

156 KESKINEN – PELTOLA – SUODENJOKI 2005, s.38–41.157 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, Suomen Viral-linen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979; SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampe-reen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII; Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja.158 KESKINEN – PELTOLA – SUODENJOKI 2005, s.15–41.159 KANERVA, Unto, Messukylän historia II, Kaupunkiasutus valloittamassa Messukylää, Tampe-re 1967s.285–287, 305–306, 456; KOIVUNIEMI 1994, s.302–305.160 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, Suomen Vi-rallinen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979.Vuonna 1930 asukkaita oli 54 179. Vuonna 1930 väestöstä 49,2 % kuului teollisuusväestöön ja 9,8 % sekatyö- ja rakennustyöväes-töön. 16,0 % perheistä sai elantonsa kaupan ja liikenteen palveluksessa. Ammatissa toimivasta väestöstä 63 % ansaitsi leipänsä tehtaissa, rakennuksilla ja sekatöissä.161 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.162 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, (Tamperelaiset yritykset).163 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, SVT, Tilas-tollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979; SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.164 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, SVT, Tilastolli-sia tiedonantoja 63, Helsinki 1979; SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta mar-raskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII. Kaupungin sisäisestä liikenteestä enemmän: Ks. PELTOLA 1998; Tampereen kaukoliikenteestä: ks. AJO 1944 ja KESKINEN, Jouni, Tampere maantieliikenteen murroksessa, Kaukolinja-autoliikenteen järjestelyt Tampereella ennen toista maailmansotaa, Suomen historian pro gradu tutkielma, Tampere 2000.165 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932; Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, SVT, Tilastolli-sia tiedonantoja 63; KANERVA, Unto, Osuusliike Voima i.l. ja sen edeltäjät 1900–1950. Tampere 1950; KAUKOVALTA, K.V, Osuusliike Tuotanto 1916-1941. Tampere 1942.166 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, Suomen Viral-linen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63.167 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut V, XI ja XII.168 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.169 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.170 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.171 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.172 KUUSI 1914; Ks. myös HAAPALA, Pertti, Tehtaan valossa, Teollistuminen ja työväestön muo-dostuminen Tampereella 1820–1920, SHS ja Vastapaino 1986, 143–144.173 KUUSI 1914; HÄKKINEN–PELTOLA 2005; Ks. myös Vuoden 1904 työttömyyskortisto, TKA; Vuosien 1907–1919 työttömyyskortisto, TKA.174 PELTOLA 1998.175 Ks. tämä teos, s.131–153; HANNIKAINEN 2004.176 Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975, Suomen Viral-linen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979.

Luku II1 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.2 Teollisuustilaston ja väestönlaskennan erotus on tuo mainittu 300 työntekijää.3 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932, taulut XI ja XII.

241

4 Yllä esitellyistä toimialoista – konttoreiden, kauppojen, varastojen, ravintoloiden, kahviloiden ja hotellien – työolosuhteiden seuraaminen kuului myös kunnallisen ammattientarkastajien tehtä-vien piiriin. Kunnallinen ammattientarkastaja tarkasti myös suurten teollisuusyritysten konttorit, joissa työskennelleiden henkilöiden työoloja valvottiin. Työsuojelullisiin epäkohtiin puuttumisen lisäksi tarkastuksen piirissä olleiden työpaikkojen työntekijät tilastoitiin sukupuolen ja iän mu-kaan. Tilastojen luotettavuuden selvittämiseksi on syytä verrata vuoden 1930 väestönlaskennan ja ammattientarkastajien kertomusten antamia tietoja toisiinsa.5 Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomus vuodelta 1928, s. 69–71, 75–76, 82.6 WIND, Pirkko, Pula-ajan konkurssit Tampereella, Suomen historian pro gradu-tutkielma, Tam-pere 1974, s.25–26.7 WIND 1974, s.38.8 Ks. aineistoliite.9 Kertomus Tampereen kunnan ammattientarkastajan toiminnasta vuonna 1932.10 Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomus vuodelta 1934, 47–51, 54–56; Ks. WIND 1974, s.26. Ks. Myös PELTOLA 2008b, s.73–80.11 HENTILÄ, Marja-Liisa, Keikkavaaka ja koussikka, Kaupan työt ja tekijät 1800-luvulta itsepalve-luaikaan, Liikealan ammattiliitto ry, Edita 1999, s.208–218.12 Kertomukset Tampereen ammattientarkastajan toiminnasta 1926–1938, Tampereen Terveydenhoitolautakunnan kertomusten liitteenä.13 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5–20.14 Sos.Aik. n:o 1,/1932, s. 5–20.15 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5–20. Työttömiksi ilmoittautuneista 1040 naisesta yksineläjiä oli 69,7 %, 1 230 miehestä sen sijaan 37 %. Aviomiehistä 37,5 prosentilla oli itsensä lisäksi vähintään nelihenkinen perhe huollettavanaan. Kaikkiaan 775 miehellä oli elätettävänään 2 134 henkeä, joista 878 alaikäisiä lapsia. Jokaista miespuolista elättäjää kohti tuli 2,8 elätettävää. Naispuolisia elättäjiä oli kaikkiaan vain 315 ja heillä 523 elätettävää, joista 150 oli alaikäisiä. Kutakin naispuo-lista elättäjää kohti tuli siis 1,7 elätettävää. Naisten ja miesten välinen ero johtui todennäköisesti avioituneiden naisten poistumisesta työmarkkinoilta, ja naisten mahdollisesti suhteellisesti passii-visemmasta osallistumisesta kyselyyn.16 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5–20.17 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5–20.18 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5–20; Tampereen työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.19 Sos.Aik. n:o 1/1932, s. 5-20.20 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus 1932, s. 3–8.21 Henkisen työalan työttömien sijoittaminen virastovaratöihin syksyllä 1935, tilastollinen selvi-tys, Sos.Aik. 1/1936.22 Henkisen työalan työttömien sijoittaminen virastovaratöihin syksyllä 1935, tilastollinen selvi-tys, Sos.Aik. 1/1936.23 Vrt. KAHRA, Eljas, Työnvälityskomitean mietintö, Sos.Aik. 4/1935.24 Tampereen tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 90, teollisuustoiminta 1909–1947.25 Tampereen tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 90, teollisuustoiminta 1909–1947.26 Suomen virallinen tilasto (SVT), väestönlaskenta 1930.27 Ks. PELTOLA 2008b, Liite 1, Perhetarinat, Esim. Insinööri Linnavuoren perhe, s.286–288.28 Ks. Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.29 Ks. PELTOLA 2008b, s.142–155.30 SVT, Vuoden 1930 väestönlaskenta; PELTOLA 2008b, liite 1, Perhetarinat, Ks. poliisikonstaape-lin, veturinkuljettajan, opettaja-hammaslääkärin ja kaupungininsinöörin perheet, s.278–288.31 SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932.32 Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1948 (I), taulu 95, s.79, Teollisuustilaston alku-peräislomakkeet vuodelta 1928, TiKA; Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomus vuo-delta 1928, s. 69–71, 75–76, 82.33 Suomessa oli kuusi suurta puuvillatehdasta. Vuonna 1820 perustettu Tamperelainen Finlayson oli selvästi suurin. Forssan puuvillatehdas seuraavaksi suurin. Sen jälkeen tamperelainen Lapin-niemen puuvillatehdas sekä Vaasan, Porin ja Turun puuvillatehtaat, jotka olivat 1920-luvulla suu-rin piirtein samankokoisia. Osittain laman aiheuttaman tiukentuneen kilpailun vuoksi Finlayson ja Forssa fuusioituivat vuonna 1934. Vuonna 1897 perustettu Lapinniemen puuvillatehdas fuusi-oitui myös vuonna 1934 vuonna 1854 perustetun Tampellan pellavatehtaan kanssa. Maan ainoa

242

pellavatehdas oli osa tekstiili- puu- ja metallisektoreilla toimivaa konsernia (Tampereen Pellava ja Rauta osakeyhtiö). Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet vuodelta 1928, TiKA. Vrt. HAAPALA 1986, liitetaulukko 1.34 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet vuodelta 1928, TiKA.35 NÄREIKKÖ, Heikki –TAKALO, Tenho, Säikeistä yhteen. Tekstiili- ja vaatetustyöväen historia, Jyväskylä 1986, s.150.36 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, Sukka- ja trikookutomot, TiKA.37 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, Sukka- ja trikookutomot, TiKA. Työajan lyhentämisestä: Ks. myös SUORANTA 2000; SUORANTA 2001b, s.155–157.38 Akordi: velkojen osittainen tai täydellinen anteeksianto.39 Firmor I Finland 1929–1939, Balanser och Kritiker, Finansbladet Helsingfors 1929–1939, Suomen Trikoo.40 Varhaisimmissa Cotton-koneissa sukkien valmistus tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin neu-lottiin varret, joihin liitettiin terityskoneessa tehdyt sukanterät. Uusilla koneilla työvaiheet tehtiin yhtenä työvaiheena. Cotton-koneet olivat tuolloin muutenkin kehittyneet ja mahdollistivat yhä korkealaatuisemman ja ohuemman sukan valmistamisen.41 RAEVUORI, Yrjö, Suomen Trikoo Oy, Tilgman 1954, s.182–183.42 Firmor I Finland 1929–1939, Suomen Trikoo.43 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet vuosilta 1928–1939. Vararikkoon menneet ja/tai toi-mintansa lopettaneet kutomot olivat Syrenin kutomo (perustettu 1925), Tampereen kutomo (1928), Tampereen uusi kutomoliike (1915), Kutomo- ja lastenvaateliike (1920), Torkkelin ku-tomo (1926), Tampereen sukkateollisuus (1927) sekä Osuusliike Voiman kutomo (1923). Suo-men Trikoon jälkeen seuraavaksi suurin tuotantolaitos Tampereen Trikootehdas Oy ajautui kon-kurssiin vuoden 1931 aikana. Se perustettiin tosin maaliskuun lopulla 1932 jo uudelleen nimellä Tampereen Trikoo Oy. Yritys menestyi kohtuullisen hyvin, mutta vuonna 1937 Suomen Trikoo hankki yrityksen omistukseensa.44 RAEVUORI 1954, s.178–184.45 Yritysostot: Vuonna 1933 Sukka Oy, vuonna 1935 Laurilan kutomo ja vuoden 1937 alkupuo-lella Tampereen Trikoo Oy. Ks. RAEVUORI 1954, s.221–226; Teollisuustilaston alkuperäislomak-keet vuosilta 1928–1938.46 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet vuosilta 1928–1939.47 Firmor I Finland 1929–1939, Suomen Trikoo.48 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet, Trikoo- ja sukkakutomot; SVT XVIII A, Teollisuusti-lasto vuosina 1928–1938.49 RAEVUORI 1954, s.182–184, 206–208; Ks. Suomen Trikoon kuvastot vuosilta 1932–1934, HYK:n pienpainatekokoelma.50 ”Vuodesta 1933 lähtien Japanista tarjottiin tänne trikootavaraa – monen muun teollisuustuot-teen ohella – poikkeuksellisen alhaisiin hintoihin, ja melkoisia kauppoja saattoivat tuottajat aluksi päättää. Onneksi japanilaiset valmisteet eivät laadultaan ja kestävyydeltään tyydyttäneet sellai-sia vaatimuksia, joita suomalainen yleisö jo oli tottunut kunnolliselle trikootavaralle asettamaan. Myös mallit ja koot antoivat siksi paljon toivomisen varaa, että mitään vakavaa vaaraa ei lopuksi ylen halvoista hinnoista huolimatta tältä taholta syntynyt”. Ks. RAEVUORI 1954, s.218.51 RAEVUORI 1954, s.184–189, 206–208, 294–298. Raevuori mainitsee saumasukkien valmistus-aineena käytetyn aluksi villalankaa, merseroitua puuvillaa ja tekosilkkiä eli viskoosia. 1930-luvulla ryhdyttiin käyttämään myös silkkiä. Nylonlanka keksittiin vuonna 1938, mutta Suomeen sukka-tehtaille se ei vielä 1930-luvun aikana ehtinyt.52 Hämeen läänin maaherran kertomus läänin tilasta ja hallinnosta vuonna 1928, Hämeen läänin-hallituksen arkisto, Hämeen maakunta-arkisto (HMA).53 KAUKOVALTA K.V. ja RIIPINEN Ale-Einari, Tampereen Verkatehdas 1797–1947, Helsinki 1947, s.157–158.54 KAUKOVALTA–RIIPINEN 1947, s.158–159.55 KL.5.1.1929, Työttömyys kutomateollisuudessa lisääntyy, Verkatehtaalta irtisanottu noin 45 työläistä; KL. 12.1.1929, Yhä uusia tietoja työviikon supistamisesta kutomateollisuudesta, Tuotannon supistamisliike uhkaa laajeta villatehtaissakin, Työläisten asema vaikeutuu. (Ammatillinen liike-palsta, nimim. S(anttu).V(uorio).).56 EK-Valpon Tampereen edustuksen tilannekatsaus n:o 1/1929 (31.12–30.1.1929), EK-Valpon arkisto, KA.

243

57 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939. Turussa kehitys samansuuntaista: vrt. SUO-RANTA 2001b, s.155–157.58 KAUKOVALTA–RIIPINEN 1947, s.157–158; Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939, TiKA.59 KAUKOVALTA–RIIPINEN, s.157–158; RAEVUORI 1952, s.170; Teollisuustilaston alkuperäislomak-keet 1928–1939, TiKA60 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939, TiKA; KAUKOVALTA–RIIPINEN 1947, s.158–189; Firmor I Finland 1929–1939. Työntekijöiden asemasta ja palkkasuhteista tehtailla 1930-lu-vun nousukauden aikana: ks. Suoranta 2000a, s.64–68.61 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939, TiKA; RAEVUORI 1952, s.162–165; Firmor I Finland 1929–1939, Klingendahlin vuosien 1932–1933 tilinpäätöksestä todettiin, että yhtiön omavaraisuusaste oli 100-prosenttinen. Yhtiöllä ei ollut markkaakaan vierasta pääomaa.62 RAEVUORI 1952, s.196–197; KAUKOVALTA–RIIPINEN 1947, s.179–180.63 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938; Ks. myös EK-Valpon Tampereen edus-tuksen tilannekatsaus n:o 1/1929 (31.12–30.1.1929), EK-Valpon arkisto, KA; Työväen Lehti (TL), 29.1.1929. Kutomatyöläisten asema kiristyy yhä, Finlaysonin tehtaallakin 5-päiväiseen työviikkoon.64 EK-Valpon Tampereen edustuksen tilannekatsaus n:o 1/1929 (31.12–30.1.1929), EK-Valpon arkisto, KA.65 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938. Ks. Turun tapaus (Barker): SUORANTA 2000 ja SUORANTA 2001b.66 Firmor I Finland 1929–1939.67 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1934, s 4–6; SUORANTA 2000.68 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938.69 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1939, TikA.70 Firmor I Finland 1929–1939, Finlayson, Finlayson-Forssa.71 Tampellan yhtiökokousten pöytäkirjojen liitteet 1928–1939, Tampellan arkisto, ELKA.72 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Pellavatehtaan palkanalennuksista: Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n johtokunnan pöytäkirjat 29.9.1931 ja 3.3.1932, Joh-tokunnan pöytäkirjat 1931–1932, TampA, ELKA.73 Tampellan yhtiökokousten pöytäkirjojen liitteet 1928–1939, Tampellan arkisto, ELKA.74 URBANS, Runar, Tampereen Pellava- ja rautateollisuus osakeyhtiö 1856–1956, Söderström & Co 1956, s.112–121, 137–144.75 URBANS 1956, s.112–121, 137–144; Hämeen läänin maaherran kertomukset läänin tilasta ja hallinnosta vuosina 1927–1929, Hämeen lääninhallituksen arkisto, Hämeen maakunta–arkisto (HMA).76 Tampellan yhtiökokousten pöytäkirjojen liitteet 1928–1939, Tampellan arkisto, ELKA.77 NÄREIKKÖ–TAKALO 1986, s.151.78 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.79 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.80 PALOLAMPI, Eino, Yhtyneet Pukutehtaat Oy:n vaiheet vuosina 1906–1956, Yhtyneet Pukuteh-taat 1956, s.70–72; Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Heikkilä & Kesti-lä hankki nousukauden lopulla uuden prässäyslaitoksen eli kuusi amerikkalaista ns. Hoffmanin prässiä.81 PALOLAMPI 1956, s.72; Tampereen ammattientarkastajan kertomus vuodelta 1928 (terveyden-hoitolautakunnan kertomuksen yhteydessä), s. 69–71, 75–76, 82.82 PALOLAMPI 1956, s.75.83 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; JUTIKKALA 1979, s.393–394.84 PALOLAMPI 1956, 83–93.85 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; PALOLAMPI 1956, 83–93.86 PALOLAMPI 1956, 83–93.87 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.88 PALOLAMPI 1956, s.89–93.89 MURROS, Kaapo, Tampereen Pukutehdas Oy 1919–1944, Tampere 1944, s.43.

244

90Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; MURROS 1944, s.43; JUTIKKALA 1979, s.394.91 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.92 Kertomukset Tampereen kunnan ammattientarkastajan toiminnasta vuosina 1930–1932, (Si-sältyy Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomukseen).93 Kertomus Tampereen kunnan ammattientarkastajan toiminnasta vuonna 1931, (Sisältyy Tam-pereen terveydenhoitolautakunnan kertomukseen).94 Kertomus Tampereen kunnan ammattientarkastajan toiminnasta vuonna 1926, (Sisältyy Tam-pereen terveydenhoitolautakunnan kertomukseen), s. 76–77, 82, 88.95 Toimihenkilöiden merkinnästä teollisuustilastossa, ks. lähteistä kertova liite.96 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.97 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.98 SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1928–1938.99 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; JUTIKKALA 1979, s.394.100 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1927–1938.101 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1927–1938.102 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.103 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1927–1938.104 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.105 Vrt. Tampereen kaupungin ammattientarkastajan kertomus vuodelta106 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.107 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.108 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.109 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.110 Firmor I Finland 1929–1939, Ks. Aaltosen kenkätehdas ja Attilan kenkätehdas.111 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938.112 Muita konepajoja olivat August Nummelan konepaja, Heikki Sirenin konepaja, Tampereen uusi rautavalimo, T.Wikholmin konepaja. Lisäksi Epilässä sijaitsi Epilän konepaja ja Oy Exelsior ab.113 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938; SVT XVIII A, Teollisuustilasto 1928–1938, työntekijät toimialoittain.114 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1936, TiKA.115 Teollisuustilaston 1928–1938 mukaan seuraavissa tehtaissa oli erilliset korjauspajat (suluissa työntekijämäärä 1928): Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy (76), Finlayson (111), Lapin-niemen puuvillateollisuus, Klingendahl (19), J.N.Salmisen nahkatehdas (4), Haarlan paperitehdas (26), Frenckellin paperitehdas 1928–1929 (18), Takon paperitehdas, 1934–1938 (46/1934). To-dennäköisesti kyseessä on pitkälti tilastointikäytäntöihin liittyvä tapa. Todennäköisesti muistakin tehtaista löytyi korjaushenkilökuntaa, vaikkei varsinaista korjausosastoa. Teollisuustilasto tunsi lisäksi Valtion rautateiden Tampereen korjauspajan (18), Tampereen kaupungin sähkölaitoksen korjauspajan (11) ja Tampereen kaupungin vesilaitoksen korjauspajan, vuodesta 1937, (8).116 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.117 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1932–1935, TiKA; Vaihtoehtona on, että yrityksen koko pienentyi niin paljon, ettei ammattientarkastaja luokitellut sitä enää teollisuustilaston piiriin kuuluvaksi.118 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.119 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; HÄRKÖNEN, Tuomo, Kaipio Oy, Tampere 1981, s.46–47.120 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.121 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.122 Mukana ei ole toimihenkilöitä.123 URBANS 1956, s.126. Palkoista ja työnantajan ”hellästä otteesta” enemmän: Ks. PELTOLA 2008b ja PELTOLA 2008c.

245

124 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus osakeyhtiö 1856–1931, Helsinki 1931, s.37–39; SEP-PÄLÄ, Raimo, Koskesta syntynyt, Tampella 125, Helsinki 1981 s.23–43; VON BONSDORF, Lars G, Nokia osakeyhtiö 1865–1965, Helsinki 1965. Esimerkkejä: Tampella toimitti Nokia Oy:lle puu-hiomolle kaksi Füllnerin Dauerschleifer-tyyppistä 750 hevosvoiman hiomakonetta. Ja vuonna 1924 Nokialle toimitettiin voimalaitosta varten 3000 hevosvoiman Francis-kaksoisturbiinin toi-mittamisesta.125 KL. 17.2.1929, Valtion veturityöt kaikki tänä vuonna Tampereen tehtaille.126 PELTOLA 1998, s.20–23.127 URBANS 1956, s.127.128 URBANS 1956, s.127–131. Tampella teki ruotsalaisen Karlstadtin konepajan kanssa sopimuk-sen, jonka myötä kuorintarumpujen patentti siirtyi Tampellan haltuun ja samalla myös kuorin-takoneen valmistus.129 URBANS, s.129–130; KL.25.1.1934, Vesijohtolaitoksen uusi sorvi ostetaan Pellavatehtaalta.130 Firmor I Finland 1929–1939, Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy; Tampellan yhtiöko-kousten pöytäkirjojen liitteet 1928–1939, Tampellan arkisto, ELKA.131 Vanhasta nimestä Sommers, af Hällström & Waldens luovuttiin vuonna 1933, koska se oli pituutensa vuoksi epäkäytännöllinen, ja koska tehdas yleisesti tunnettiin nimellä Tampereen Ko-netehdas, mikä aiheutti usein sekaannuksia. Kaikkien tehtaan valmistamien polkupyörien run-koihin painettiin yhtiön uusi nimi Kone ja Terä Oy. Varmuuden vuoksi kaikkiin yhtiön paino-tuotteisiin merkittiin uuden nimen alle sulkeisiin ”Ent. Sommers, af Hällström & Waldens”. Ks. HOKKA, Jenni, Tampereen Konetehtaan historia, Uusia tuotteita ja uusi nimi ”Kone ja Terä Oy ”, http://www.uta.fi/koskivoimaa/tyo/1918–40/tera3.htm, haettu 4.12.2007; MAURANEN, Tapa-ni, Ajatte tuulen keveydellä, Kirjassa Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Kimmo Antila (toim.), Tampereen Museoiden julkaisuja 98, Tampere 2007, s.141.132 HOKKA, Kone ja Terä.133 Firmor I Finland 1929–1939, Sommers, af Hällström & Waldens (Tampereen konetehdas); Kone ja Terä. (ent. Sommers, af Hällström & Waldens).134 HOKKA, Kone ja Terä.135 HOKKA, Kone ja Terä; Firmor I Finland 1934, Kone ja Terä. (ent. Sommers, af Hällström & Waldens); MAURANEN 2007, s.144.136 HOKKA, Kone ja Terä; Firmor I Finland 1934–1939, Kone ja Terä. (ent. Sommers, af Häll-ström & Waldens).137 KÖNÖNEN, Terho, Lokomo 70 vuotta, Lokomon tehtaat 1915–1985, Joensuu 1985, s.74.138 Firmor I Finland 1929–1931, Lokomo.139 KÖNÖNEN 1985, s.74.140 KÖNÖNEN 1985, s.74–75.141 J.W. Enqvistin sulfiittiselluloosatehdasta ei ole otettu tässä työssä huomioon Tampereen pa-periteollisuuden työllisyyttä arvioitaessa. Lielahden tehdasyhteisö muodosti oman kiinteän teol-lisuusyhteisönsä. Yhteisön jäsenet olivat kirjoilla Ylöjärven kuntaan, eivätkä näin ollen ”rasitta-neet” Tampereen kaupungin köyhäinhoitoa. Lielahden tehdasyhteisön toiminnasta ja laajuudesta, Ks. RANDELL Seppo, Vanha Lielahti, s.142, 151; RANDELL, Seppo, Näköala vainiolta, Lielahden kaupunginosakirja, Tampereen kaupunginosat XI, Tampereen kaupunki 1997, s.70–72.142 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.143 NIKULA, Oscar, Rosenlew-koncernen, En Hundraårig utveckling från handelshus till storin-dustri 1853–1953, Helsingfors 1953, s.192–212; JUTIKKALA 1979, s.397 Nikulan lause ”Av de över fyrahundra arbetarna flyttade också en del till Björneborg” muuttui Jutikkalalla muotoon: melkoinen osa Frenckellin työväestä muutti Rosenlewin paperitehtaaseen Poriin” Samanaikaises-ti kun osa Frenckellin paperityöläisistä muutti Tampereelta Poriin putosi porilaisten teollisuus-työntekijöiden määrä, mutta Rosenlewin paperintuotannon määrä nousi samanaikaisesti voimak-kaasti. Ks. SAARINEN, Juhani, Porin historia III, 1809–1939, Porin kaupunki 1972.144 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.145 EK-Valpon Tampereen edustuksen tilannekatsaus n:o 1/1929 (31.12–30.1.1929), EK-Val-pon arkisto, KA.146 KARI, Risto, Tako 125 vuotta, Metsä-Serla 1990, s.44.147 Paperitehtaiden työntekijämäärä perustuu vuodesta 1933 lähtien arvioon, sillä TAKO:n puu-hiomon ja paperitehtaan työntekijöitä ei eritellä teollisuustilastossa enää vuoden 1932 jälkeen, ks. Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.148 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; URBANS 1956, s.132–134.

246

149 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.150 Kertomukset Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta vuosina 1933 ja 1934; Ker-tomus Tampereen kaupungin satamakonttorin toiminnasta vuonna 1934.151 Kertomukset Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta vuosina 1933 ja 1934, Teol-lisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.152 Ks. POLLARD, Sidney, The Development of the British Economy, Fourth edition, Arnold 1992.153 Helsingin tilastollinen vuosikirja taulu 170, teollisuustoiminta vuosina 1910–39.154 Tampereella toimineen Kumiteollisuus Oy:n osake-enemmistö siirtyi vuosien 1936 ja 1937 vaihteessa Nokialla vaikuttaneen Suomen Gummitehdas Oy:n haltuun.155 Ks. Esimerkiksi: POLLARD 1992; GLUCKSMANN, Miriam, Women Assemble, Women Workers and the new Industries in Inter-war Britain, Routledge 1990.156 Näin tapahtui metallitehtaissa sotien jälkeen. Kun aikaisempien tuotannonalojen oheen nou-si uusia. Esimerkiksi Valmetin instrumenttitehtaana 1960- ja 1970-luvuilla tunnettu tehdas sai alkunsa Valtion Lentokonetehtaan mittariosastosta, jolla alunperin työskenteli muutama työnte-kijä. Ks. PELTOLA 1991.157 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.158 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.159 Mukaan laskettu molemmissa lähteissä Epilän ja Pispalan työpaikat, työntekijät ja asukkaat.160 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Ks. myös PELTOLA 2008b, s.47–55, erityisesti kuvio 4.161 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Paperitehtaiden irtisanomisista: Ks. enemmän PELTOLA 2008c, s.69–70.162 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.163 Pois lukien graafinen teollisuus ja voiman tuotanto.164 Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1948 (I), Tampereen työväen kirjapaino 1948, taulu 95, s.79.165 HJERPPE 1988, s.97.166 NIITAMO, Olavi, Tuottavuuden kehitys Suomen teollisuudessa vuosina 1925–1952, Helsinki 1958, liite 62.167 Teollisuustilasto, SVT XVIII A, 1925–1939; Tampereen tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 90.168 WIND 1974, s.22–25; Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.169 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA170 HJERPPE, Riitta, Suurimmat yritykset Suomen teollisuudessa 1844–1975, Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk, H. 123, Tammisaari 1979. Kyse on suurimmista teollisuusyrityksistä, jolloin työntekijämäärät ovat listattu konserneittain: Finlayson–Forssa on yksi yritys, Tampereen Pellava ja Rautateollisuus Oy on yksi yritys, vaikka toimi useilla eri paikkakunnilla yhdeksässä toimipaikassa.171 Joskin teollisuustilaston luvuissa Lapinniemen puuvillatehdas jatkoi edelleen omana erillisenä tehtaana, samoin kuin Tampereen pellava- ja rautateollisuuden (Tampella) puuhiomo, konepaja ja pellavatehdaskin.172 Puuvillatehtaiden myyntikonttori (PMK) perustettiin vuonna 1932. Samalla loppui epävi-rallisemman organisaation ”puuvillarenkaan” toiminta, joka oli aloittanut toimintansa vuonna 1905 tarkoituksenaan markkinoiden vakiinnuttaminen. Vuonna 1932 Tampereelle perustetun konttorin ulkopuolelle jäi aluksi Porin Puuvilla Oy, joka kilpaili muita puuvillatehtaita vastaan rajusti puuvillamarkkinoilla. Tampereen veturitehtaat näyttävät jakaneen valtion tilaukset sulassa sovussa. Ks. KL. 17.1.1929, Valtion veturityöt kaikki tänä vuonna Tampereen tehtaille; KL. 30.1.1929, Rautatiehallitus on tilannut Tampereelta 42 uutta K5-veturia.173 Tarkoitan tällä muunmuassa kenkäteollisuuden pyrkimystä tullimuurin rakentamiseen. RAE-VUORI, Yrjö, Suutareita ja Suomalaista kenkäteollisuutta vuoteen 1940, Käsikirjoitus 1971, Tam-pereen kaupunginkirjaston pirkanmaakokoelma.174 Velat pienivät vuoden 1931 13 miljoonasta kahdeksaan miljoonaan ja edelleen vuoden 1932 loppuun mennessä 5,6 miljoonaan Vuoden 1933 tilinpäätöksessä velkaa enää 1,2 miljoonaa. Ks. Firmor I Finland 1933, s.109; Firmor I Finland 1934, s.142–143.175 Firmor I Finland 1929–1939.176 Firmor I Finland 1929–1939.

247

177 Firmor I Finland 1929–1939.178 Tantiemi = osapalkkio. Tavallisesti määräprosentiksi voitosta (tai myynnistä) sovittu palkkio, joka suoritettiin yhtiöiden toimihenkilöille vakinaisen palkan lisäksi.179 Tampereen Pellava ja Rautateollisuus Oy:n yhtiökokousten pöytäkirjat 1928–1939, Tampel-lan arkisto, ELKA.180 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Ker-tomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933–1939.181 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Ker-tomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta vuosilta 1933–1939.182 Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta vuodelta 1938.183 Vrt. HANNIKAINEN 2004, s.40–44. Ks. erityisesti sivun 44 taulukko. Hannikaisella rakennus-työläisyyden ratkaisevat tilastot ja se, mitkä ammattialat viranomaisten taholta ymmärrettiin ra-kennustyöläisiksi, ei niinkään riippuvuus rakentamisen suhdanteista. Puusepillä, sähkömiehillä ja peltisepillä oli toki jonkin verran muitakin kuin rakentamiseen liittyviä töitä.184 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuonna 1927; Ammat-tientarkastajan kertomus vuodelta 1927, (Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomuksen yhteydessä), s. 77–79, 90; Sos.Aik. 2–12/1927, 1/1928 (Julkinen työnvälitys).185 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuonna 1927; Ammat-tientarkastajan kertomus vuodelta 1927, Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomuksen yhteydessä, s. 77–79, 90; Sos.Aik. n:o 2–12/1927, 1/1927 (Julkinen työnvälitys.).186 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1927, s.7.187 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1927, s.7.188 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1928; Kunnan teettämät kallionlouhinta- ja viemärityöt olivat loppuneet määrärahojen loputtua. 16. maaliskuuta aloitettuun Hämeensillan rakennustöihin otettiin 50 miestä.189 Tampereen terveydenhoitolautakunnan kertomus vuodelta 1928, s. 69–71, 75–76, 82.190 Kansan Lehti (KL) 7.11.1928, Tampereen seudun rakennustyöläisten järjestösaavutuksia.191 Kertomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1928, s. 91, 132–134; Tam-pereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1928, s.6–7; Sos.Aik. 2–12/1928, 1/1929 (Julkinen työnvälitys); KL 3.11.1928, Vakavan pulakauden kynnyksellä; VALTONEN Juha, Puusta betoniin, sata vuotta rakentajien ay-toimintaa Tampereella, Tampere 1998, s.106–107.192 Kertomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1928, s. 91, 132–134; Tam-pereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1928, s.6–7; Sos.Aik. 2–12/1928, 1/1929 (Julkinen työnvälitys); KL 3.11.1928, Vakavan pulakauden kynnyksellä.193 Kertomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1928, s. 91, 132–134; Tam-pereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1928, s.6–7; Sos.Aik. 2–12/1928, 1/1929 (Julkinen työnvälitys).194 Kertomus Tampereen kunnan työnvälitystoimiston toiminnasta vuonna 1928, s. 4–8; Vrt. HAAPALA 1986, s.142–144; KOIVISTO, Tuomo, Työt ja tekijät, Näkökulmia tamperelaiseen työvä-enliikkeeseen 1800-luvulta 2000-luvulle, Tampere 1999, s.328.195 Kertomus Tampereen kunnan työnvälitystoimiston toiminnasta vuonna 1928, Tampere 1929, s.4.196 Myyttisellä tarkoitan sitä, että uhatuksi joutuneet väestönryhmät (tässä tosin työläisten lisäksi virkamiehet) selittivät silloin ja ovat selittäneet myöhemminkin joutuneensa uhatuksi vieraan, ”toisen” taholta. ”maalaiset vievät työt”, ”pakolaiset vievät naiset ja työt”, jne.197 Ks. enemmän rakennustyöntekijöiden järjestäytymisestä, palkkaliikkeistä, järjestäytymisen murentumisesta ja työnantajien suhtautumisesta työntekijöihin lama-aikana: PELTOLA 2008c.198 Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuonna 1929; Ammat-tientarkastajan kertomus vuodelta 1929, Tampereen terveydenhuoltolautakunnan kertomuksen yhteydessä, s. 60–63, 68, 71–73.199 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1929, s.5–15.200 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1929, s.5–15.201 Kertomukset Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1929–1930202 Kertomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1928, s. 91, 132–134; Ker-tomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1929, s.81; Kertomus TaKH:n toiminnasta 1929, s.76–78.

248

203 Kertomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1928, s. 91, s.132–134; Ker-tomus Tampereen kaupungin valtuuston toiminnasta vuonna 1929, s.81; Kertomus TaKH:n toiminnasta 1929, s.78.204 Kertomukset Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1927–1930; Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1929.205 Kertomukset Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1927–1930; Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1929206 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1929, s.5 (tarkista).207 Sos.Aik. 1–12/1930, 1/1931 (Julkinen työnvälitys).208 Ammattientarkastajan kertomus vuodelta 1930. (Tampereen terveydenhuoltolautakunnan kertomuksen yhteydessä), s. 63–65, 71–74.209 Ks. enemmän PELTOLA 2008b, s.46–55 ja PELTOLA 2008c, s.131–162.210 Kertomus TaKV:n toiminnasta vuonna 1931, s. 66–70; 206.211 Sos.Aik. 2, 5, 7–12/1931, 1/1932 (Julkinen työnvälitys).212 Kertomus TaKV:n toiminnasta vuonna 1931, s. 39; vrt. PELTOLA 1997.213 Kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1932, s.3.214 Kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1932, s.3–8. Vuoden 1932 huomat-tavin työmaa Tampereella olivat Tammerkosken keskiputouksen järjestelytyöt ja uuden sähkövoi-ma-aseman rakennus. Yksityisen sektorin rakennuskohteista vuonna 1932 valmistuivat Viinikan kirkko sekä Klingendahlin ja Haarlan tehtaiden lisärakennukset. Saippuatehdas Oy rakennutti uuden rakennuksen. Lisäksi valmistui muutama kerrostalo ja omakotirakennus. Tampereen pu-helinosuuskunnan talo ja Tako Oy:n talo jäivät rakenteille vielä vuoden 1932 lopulla.215 Vuonna 1933 Kaupunki rakennutti lukuisia vesijohto-, viemäri-, katu- ja tietöitä. Suuria hank-keita olivat sähkölaitoksen vesivoima-aseman rakennus ja kosken keskiputouksen patous- ja jär-jestelytyöt, kallion louhinta ja varastoalueiden laajennustyöt Kortelahdessa ja Naistenlahdessa, Vihiojan uusi yhdystie, Puolimatkankadun leikkaus- ja tunnelityöt, sähkölaitoksen työpaja- ja va-rastorakennus, Osmonmäen kiviportaiden rakentaminen, Ratinanniemen tasaustyö ja lokakuusta lähtien Hatanpään sairaalan uudisrakennustyöt. Ks. Kaupungin työnvälitystoimiston vuosikerto-mus vuodelta 1933.216 Valtion rakennustyöt 1933: Lentokentän-, tunneli- ja Etelä-Pirkkalan (nyk. Pirkkala) maantien oikaisutyöt (kestivät koko vuoden), Vihiojan siltarakennus ja ratapihatyöt, puolustusministeriön varastorakennukset, vaunupajarakennus, lentokentän ja lentokonetehtaan välinen tietyö, Tam-pereen–Sääksjärven kaksoisraidetyö sekä Teknillisen Opiston lisärakennustyöt. Ks. Kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1933.217 Yksityiset työmaat vuonna 1933: Tampereen puhelinosuuskunnan uudisrakennus, Tako Oy:n lisärakennus, Tampereen puuvillateollisuus Oy:n (Tampella) lisärakennustyöt, Laukontori 8:n muutos- ja lisärakennustyöt, Oy Perunan muutos- ja lisärakennustyöt, Sarvis Oy:n lisäraken-nustyöt, tehtailija Matti Sutisen tehtaan muutos- ja lisäystyöt, G.R. Grundströmin tehtaan laa-jennustyöt ja Tampereen konepajan (Kone ja Terä) valssihiomon rakennustyöt. Ks. Kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1933.218 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1933, s. 4–5.219 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1934 s. 4–6; Ammatti-en tarkastajan kertomus vuodelta 1934, (Tampereen terveydenhuoltolautakunnan kertomuksen yhteydessä), s. 47–51, 54–56.220 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomukset vuosilta 1935–1936.221 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston kertomus vuodelta 1935.222 Ks. VALTONEN, Juha, Puusta betoniin, sata vuotta rakentajien ay-toimintaa Tampereella, Tam-pere 1998, s.147–150. Työmarkkinoiden tilanteesta ja palkkataisteluista ks. enemmän: Peltola 2008c.223 HILDEN, Juhani, Savipeltojen savupiiput, Tampereen tiiliteollisuuden vaiheet, Tampere–Seu-ran julkaisuja n:o 56, Tampere 1989, s.52–55, 61–69, 86–93. Ympäristökunnissa sijaitsi myös muita merkittäviä tiilitehtaita, mutta ne on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle.224 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.225 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.226 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.227 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.228 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.

249

229 Ks. Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Kivelän perheestä: Ks. PEL-TOLA 2008b.230 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.231 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.232 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.233 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Halkosahoilla työskenteli 2–5 miestä vuosittain keskimäärin. Halkosahojen tuotanto ja toiminta jatkui läpi laman.234 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.235 HÄRKÖNEN, Tuomo, Kaipio Oy, s.55–56.236 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.237 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA.238 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; JUTIKKALA 1979, s.397. Suurim-man puuteollisuusyrityksen, Höyrypuuseppä Oy:n lamasta enemmän: PELTOLA 1994.239 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Sähkön kulutuksesta: Ks. enem-män PELTOLA 2008b.

Luku III1 Ks. tarkemmin: tämä teos: s.58–68.2 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008c, s.68.3 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Ks. tämä teos, Tampereen ja muiden kaupunkien vertailua, s.119–129. Tampereen ja Viipurin työllisyyden vuodenaikavaihtelut riittä-vät kertomaan eri tyyppisten teollisuuslaitosten työvoiman käytön kausiluonteisuudesta.4 Ks. tarkemmin rakennustöistä: tämä teos, s.131–153. Vrt HANNIKAINEN 2004.5 Metallin sulusta: Valtakunnalliselta tasolta: MANSNER, Markku, Suomalaista yhteiskuntaa ra-kentamassa, Suomen työnantajien keskusliitto 1907–1940, Teollisuuden kustannus 1981; ALA-KAPEE, Pirjo – VALKONEN, Marjaana, Yhdessä elämä turvalliseksi. SAK:laisen ammattiyhdis-tysliikkeen kehitys vuoteen 1930, Helsinki 1982, s.718–723. Paikallisia kuvauksia: TERÄS, Kari, Paikallisten työmarkkinasuhteiden kausi. Ammattiyhdistykset ja työsuhteiden säätely Turussa 1880-luvulta 1950-luvulle, Turun työväenliikkeen historia I, Turun kaupunki 1995, s.325–329; KOIVUNIEMI, Jussi, Nokian kumitehtaan lakko 1928–1929, Nokia 1991; Metallin sulku Tampe-reella: HARRA, Taisto, Seiskan sata vuotta, Tampereen metallityöväen ammattiosasto 7, Tampere 1996, S.126–136.6 Hyvä kuvaus paikallisen neuvottelujärjestelmän kehityksestä: Ks. TERÄS 1995.7 MANTERE, Ilmari, Katsaus sosiaalipolitiikan saavutuksiin Tampereella, Sos.Aik. n:o 5, s.392–401, Helsinki 1924.8 Työnvälityslaki, annettu Helsingissä 27.3.1926, Suomen asetuskokoelma N:o 92/1926, (s.223–226).9 Työnvälityslaki, annettu Helsingissä 27.3.1926, Suomen asetuskokoelma 1926, N:o 92, (s.223–226).10 KUUSI, Eino, Paikkakuntain välinen työnvälitys Suomessa, Sos.Aik. n:o 6/1926, s. 418–421.11 Työnvälityslaki, annettu Helsingissä 27.3.1926, Suomen asetuskokoelma 1926, N:o 92, (s.223–226) Laki kumosi 2.11.1917 annetun asetuksen; Valtioneuvoston päätös työnvälityksen tarkas-tuksesta sekä apurahan myöntämisestä työnvälitystoimistoille ja -asiamiehille, annettu Helsingissä 22.4.1926, N:o 93, (s. 227–229). Varsinaisessa laissa säädettiin, että TaKV:n oli valittava työnväli-tystoimiston johtokuntaan yhtä monta työnantajien ja työntekijöiden edustajaa, ”sen jälkeen kun asianomaisille edustaville työnantaja- ja työntekijäjärjestöille, milloin sellaisia on paikkakunnalla olemassa, on annettu tilaisuus esittää niiksi ehdokkaitaan”. Varamiehiä koski sama suhde ja pu-heenjohtajaksi tuli valita puolueeton henkilö. Lakia seuranneessa lisäpäätöksessä muistutettiin, että sosiaaliministeriön asianomaisella viranomaisella tuli olla ”esteetön pääsy tarkastamaan työn-välitystoimistoa”. Asiakirjoista mainittiin johtokunnan pöytäkirjat sekä välitystointa koskevat asiakirjat. Lisäksi hänelle oli annettava kaikki muut hänen tarpeellisiksi katsomansa työnvälitys-toimiston toimintaa koskevat tiedot.12 Työnvälityslaki, annettu Helsingissä 23.7.1936, Suomen asetuskokoelma 1936, N:o 263, (s.651–656); Asetus työnvälityslain toimeenpanosta, annettu Helsingissä 23.7.1936, Suomen ase-tuskokoelma 1936, N:o 264, (s.657–660).13 RASILA, Viljo, Sosiaalitoimi ja terveyshuolto, Suomen Kaupunkilaitoksen historia 3, Itsenäisyy-den aika, Helsinki 1984, s.408–409.

250

14 Suomen uusi köyhäinhoitolaki, Sos.Aik. n:o 7/1922, s.518–532, (Laki annettu 1.6.1922); Vrt. RASILA 1984, s.408–409.15 Pykälä kuuluu: ”Työnantaja pitäköön huolta työntekijöistään sekä heidän vaimoistaan ja ala-ikäisistä lapsistaan, niin kauan kuin nämä asuvat miehensä tai vanhempiensa luona, niin etteivät he sinä aikana, jona työsopimus on voimassa, joudu köyhäinhoidon rasitukseksi, ellei vaikea tauti, suurempi tapaturma tahi muu erinomainen syy vaadi köyhäinhoitoviranomaista asiaan ryhty-mään. Isännän tai työnantajan vastuuvelvollisuus ei kuitenkaan nouse suurempaan summaan, kuin mitä työntekijän palkkaedut mainitulta ajalta tekisivät”. Ks. myös URPONEN 1994, s.185.16 Ks. esim. Tampereen kauppakamarin pöytäkirja 1.2.1934, Tampereen kauppakamarin arkisto, ELKA, Liite: Haarlan esitys Liikealan työväestön eläkekysymyksestä.17 TaKV:n toimintakertomus vuodelta 1925, 93.18 Suomen uusi köyhäinhoitolaki, Sos.Aik. 7/1922, s.518–532.19 Aamulehti (AL). 30.11.1928, Kunnallisen köyhäinhoidon tehtävät ja niiden määrätietoinen toteuttaminen, Köyhäinhoidon on annettava tarpeellista huoltoa todellisessa puutteessa oleville, mutta avustuksen väärinkäyttäjiä on ojennettava, (Köyhäinhoitotarkkaaja L. P. Myöhäsen haastattelu).20 AL. 30.11.1928, Kunnallisen köyhäinhoidon tehtävät ja niiden määrätietoinen toteuttaminen, Köyhäin-hoidon on annettava tarpeellista huoltoa todellisessa puutteessa oleville, mutta avustuksen väärinkäyttäjiä on ojennettava, (Köyhäinhoitotarkkaaja L. P. Myöhäsen haastattelu).21 Ks. KUUSI, Eino, Sosiaalipolitiikka, jälkimmäinen nide, WSOY Porvoo 1931, s.990–991; KAAR-NINEN, Mervi, Kunnalliskoti laman ja sodan vuosina, Kirjassa Koukkuniemi 1886-1986. Sata vuotta laitoshuoltoa Tampereella (Tekijät Jaakkola, Jouko, Kaarninen, Mervi ja Markkola, Pirjo), Tampere 1986, s.122–123.22 KUUSI 1931, s.991.23 Ks. tarkemmin: PELTOLA 2008b, Liite 1, perhetarinat, s.236–246; 268–273.24 KL. 12.1.1929, Lammin työlaitoksesta on ollut suurta hyötyä Tampereen kaupungille.25 Pykälä 56 kuuluu seuraavasti: ”Joka itse on saanut taikka jonka vaimolle tahi alaikäiselle lapselle on annettu köyhäinhoitoa, on velvollinen, jos kunta ei sitä muuten saa 51–53 §:n mukaan tulevaa korvausta, tekemään työtä joko työlaitoksessa tahi sen ulkopuolella. Jos työvelvollinen ei noudata köyhäinhoitolautakunnan määräystä saapua työhön, haettakoon virka-apua hänen työlaitokseen tuomisekseen poliisiviranomaiselta taikka, ellei korvausvelvollisuutta ole lainvoiman saaneella päätöksellä vahvistettu, maaherralta. Viimeksi mainitussa tapauksessa voi köyhäinhoitolautakun-ta, jos on syytä varoa, että työvelvollinen karkaa taikka piileskelee, saada poliisiviranomaiselta virka-apua hänen pidättämisekseen.”26 AL. 27.1.1929, Miksi työlaitoksiin ei saada asukkaita?; AL. 3.2.1929, Miksi työlaitoksiin ei saada asukkaita? Ks. Sos.Aik. N:o 145/1922.27 AL. 27.1.1929, Miksi työlaitoksiin ei saada asukkaita?28 TL: 3.3.1928, Lammin työlaitoksen rangaistustavat epäinhimillisiä?; TL. 9.6.1928, Lammin työlaitoksen ”lääkitsemissysteemi” oikeuden tutkittavana, Johtaja Heljon vesikääresysteemi ollut laiton.29 TL. 26.6.1928, Köyhyyskö rikos? (pääkirj.).30 Tampereen kaupungin köyhäinhoito vuosina 1925–1930 (Kertomus Lammin työlaitoksen toi-minnasta). Ks. Liitekuvio 4 Lammin työlaitoksen toiminnasta.31 Itse asiassa niin sanotun tilattoman väestön ongelmaa ratkaisemaan pyrkinyt suomalainen agraaripolitiikka oli vuosina 1890–1960 eräänlaista hätäaputoimintaa.32 Vuonna 1892 määrättiin, että väkijuomavoittovaroja voitiin käyttää vain ‘’yleishyödyllisiin tar-koituksiin, kuitenkaan ei sellaisiin, joista kunnat itse ovat velvollisia pitämään huolta jäseniään verottamalla’’. Suurilla viinarahoillansa Tampereen kaupunki perusti mm. rahastoja: 1889 työvä-en rakennusrahaston, 1898 työväenopistorahaston, 1899 työväen tapaturmavakuutusrahaston. Myöhemmin tarpeelliset rahavarat on saatu verotuksella ja kunnan laajentuneesta liiketoimin-nasta.33 MANTERE, Ilmari, Katsaus kunnallisen sosialipolitiikan saavutuksiin Tampereella, Sos.Aik. n:o 5/1924, s.392–401.34 MANTERE 1924, s.392–401.35 MANTERE 1924, s.392–401, Vrt. KALELA 1989, s. 85, 90. Mantereen artikkelista käy ilmi, että varatyö-hätäaputyö-käsiteparin problematiikka tunnettiin jo ennen kuin nimi virallisesti muutet-tiin. Ainakin tamperelaiset virkamiehet tunnistivat asioiden välisen eron jo 1924, eivätkä pitäneet varatöitä ja hätäaputöitä yhteneväisinä käsitteellisellä eikä konkreettisellakaan tasolla. Einar Böök oli käyttänyt varatyötermiä jo ainakin vuonna 1919.

251

36 Rakennuskohteet suurenivat. Modernistuva maa tarvitsi parempia teitä, isompia ja leveämpiä siltoja kuin aikaisemmin. Tampereen kaupunki rakennutti varatöinä kaksi uutta voimalaitosta Tammerkoskeen. Vrt. KALELA 1989, s.90–91.37 Tampereen rahatoimikamarin kertomus vuodelta 1925, 53; TaKH:n pöytäkirja 2.7.1931, §1452.38 Tampereen rahatoimikamarin kertomus vuodelta 1925, 53; TaKH:n pöytäkirja 2.7.1931, §1452. Ks. myös TaKV:n kertomus vuodelta 1925, 93.39 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomukset vuosilta 1919–1922.40 SIIPI 1962, s.201; HALILA, Aimo, Helsingin kaupungin sosiaalitoimen historia, Helsingin kau-pungin julkaisuja, No 30, Yhteiskirjapaino Oy 1977, s.111; UUSITALO, Sinikka, Turun kaupungin historia 1918–1970, II nide, Turun Sanomat 1982, s.212–213; HONKANEN, Tarja, Työttömyys ja työttömyyspolitiikka Turussa lamavuosina 1929–1933, Suomen historian pro gradu 1989, s.67, 72.41 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomukset vuosilta 1925–1926.42 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1926. Lainaukset: työnväli-tyslautakunnan johtokunta 17.2.1926 rahatoimikamarille, Liite A, TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA. Selvityksiä käytettiin siis myös suuren laman alussa päätöksenteon tukena. Ks. Kertomus TaKV:n toiminnasta vuonna 1929, s.150–151.43 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§ 226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA; Liite B, Työttömyystoimikunnan selvitys 27.2.1926, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.44 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§ 226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA; Liite B, Työttömyystoimikunnan selvitys 27.2.1926, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.45 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§ 226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA; Liite B, Työttömyystoimikunnan selvitys 27.2.1926, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.46 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA, Kotitalousvaliokunnan kirje 26.4.1926, Liite C, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.47 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA, Köyhäinhoitolautakunnan lausunto 21.7.1926, Liite D, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.48 TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA, Eva Somersalon kirje valmisteluva-liokunnalle 23.10.1926, Liite E, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA.49 Kertomus TaKV:n toiminnasta vuodelta 1929.50 Rahatoimikamarin kirje 25.1.1927 valmisteluvaliokunnalle, Liite F, TaKV:n ptk:n liitteet 1929; TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA.51 Kotitalousvaliokunnan kirje valmisteluvaliokunnalle 14.5.1927, Liite G, TaKV:n ptk:n liitteet 1929, TKA; TaKV:n ptk. 21.5.1929 (§226), TaKV:n ptk:t 1929, TKA.52 Tampereen kunnan työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1927, Tampere 1928, s.6.53 KAHRA 1938.54 Ks. esim. JUTIKKALA 1979, s.475.55 KAHRA 1938.56 Työnvälitystilastot Tampereen osalta: Määrät työvälitystoimistoittain: Sos.Aik. 1928–1938.57 Ks. HANNIKAINEN 2004.58 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; SUORANTA 2002.59 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA; Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuosina 1926–1932; Kertomus Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta 1933–1939. Näitä lukuja on pidettävä erittäin tarkkoina. Niistä puuttuu Pispalan ja Epilän alueilla työssä käyneiden rakennustyöntekijöiden määrä. Tällaisia henkilöitä ei ollut va-paissa töissä paria sataa enempää ennen lamaa. Laman aikana Pispalan työnvälitystoimistossa pidetyssä työttömyyskortistossa oli joitakin satoja työttömiä. Heistä suurin osa oli työskennellyt ennen lamaa. Heidän joukostaan varatöihin päässeet pienentäisivät hiukan kuviossa 14 lasketulla tavalla kuvattua työllisyydenlaskua.60 Ks. PARIKKA–PELTOLA 1998; LEHTONEN–AHO–PELTOLA–RENVALL 2001; HÄKKINEN–PELTOLA 2001.61 KATAJAMÄKI, Hannu, Työttömyyden kohonneen minimitason alueittaiset piirteet Suomessa vuodesta 1974 vuoteen 1980 Työvoimaministeriön suunnitteluosasto. Työvoimapoliittisia tutki-muksia n:o 49, Helsinki 1984; KATAJAMÄKI, Hannu, Alueellisen työnjaon muotoutuminen Suo-messa, Turun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja 121, Turku 1988, s.41–44.62 SVT, Väestönlaskenta vuosilta 1920 ja 1930, tekstiniteet.

252

63 SVT, Väestönlaskenta vuosilta 1920 ja 1930.64 SVT, Väestönlaskenta vuosilta 1920 ja 1930; JUTIKKALA 1979, s.15–16.65 Tampereen työnvälitystoimiston kertomukset 1928–1938.66 Kertomukset Tampereen työnvälitystoimiston toiminnasta vuosilta 1928–1929; Vrt. HAAPALA 1986; KOIVISTO, Tuomo, Työt ja tekijät, Näkökulmia tamperelaiseen työväenliikkeeseen 1800-luvulta 2000-luvulle, Tampere 1999, s.328.67 Tällaisia tapauksia oli paljon kaupunginhallitukselle valituksia esittäneiden joukossa. Kotipaik-kakysymys oli epäselvä, jos verot Tampereelle olivat jääneet maksamatta tai oli hengille kirjoitettu Pohjois-Pirkkalaan. Ks. PELTOLA 2008c, s.149–153.68 Muutos näkyy erityisesti henkikirjaväkiluvun puolella. Kaupungissa asuvien miesten määrä putoaa vuodesta 1929 vuoteen 1930 tultaessa lähes viidelläsadalla, lähtien sen jälkeen hiljalleen kasvuun. Ks. KESKINEN – PELTOLA – SUODENJOKi 2005, Liite 2; Samantyyppinen pudotus näkyy myös kirkonkirjojen puolella (Liite 4), mutta sen tulkintaa häiritsee vuoden 1930-lopulla annettu muuttoliikeasetus (Ks. sivut 23–24).69 Toimeentulosta enemmän: PELTOLA 2008b.70 KESKINEN–PELTOLA–SUODENJOKI 2005, Liiteet 2 ja 4.71 Ks. tarkemmin: PELTOLA 2008b, s.142–155.72 Teollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938, TiKA. Teollisuustilastoon laskettiin tuo-tannolliset työntekijät. Kun tiedetään yritysten rakennuttaneen laman aikana paljon lisätilaa, saat-taa olla mahdollista, että osa tehtaiden teollisuustöitä yleensä tehneistä miehistä komennettiin rakennustöihin huonon työllisyystilanteen vuoksi. Vrt. SUORANTA 2002.73 Kuten muistamme suuria laajennuksia tapahtui verkatehtaalla, Klingendahlilla ja Suomen Tri-koossa.74 Ks. enemmän PELTOLA 2008c, s.225–248.75 Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1934, s.4.76 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, naisten kortit, TKA; Ks. PULK-KINEN 1956, liiteosa; Sos.Aik. 1945–1960, (Työttömyys kuukausittain).77 TMT, 48:667/5 (Meriö, Irja Minerva, s.4.7.1907 Tampere), Voiman Myymäläapulainen, myö-hemmin konttoristina omassa puusepänliikkeessä. Perheenemäntä. Isä Eino Rikhard Rissanen, s. 1882 Tampere ja äiti Emmi Hoikkanen, s. Laukaa 188678 Ks. Osuusliike Voiman johtokunnan ptk. 16.1.1930, Osuusliike Voiman arkisto TA. ”Irti-sanominen kohdistetaan etupäässä sellaisiin rouviin, joiden miehet ovat ansiotyössä tai muihin sellaisiin henkilöihin, joilla tiedetään olevan kodista turvaa. (16 henkilöä, joista kuusi nimeltä mai-nittuja rouvia ja kaksi neitiä”. Samalla sovellettiin eräänlaista tulospalkkausta: Myymälänhoitajien palkkoja alennettiin, jos myynti aleni. Jos myynti nousi, saattoi palkkakin nousta.79 Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmat (TMT), 48:667/4 (Grönroos Kaarina, s.1901 Tampere), s.11. Toiminut Voiman myymälänhoitajana, isä Johan Viktor Grönros, äiti Wilhelmii-na; Ks. myös TMT, 48:667/5 (Meriö, Irja).80 TMT, 48:667/5 (Meriö, Irja Minerva, s.4.7.1907 Tampere), Voiman myymäläapulainen, myö-hemmin konttoristina omassa puusepänliikkeessä. Perheenemäntä. Isä Eino Rikhard Rissanen, s. 1882 Tampere ja äiti Emmi Hoikkanen, s. Laukaa 1886.81 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, Naisten kortit, TKA; SVT VI, Väestötilastoa, 71:4, Tampereen Väestölaskenta marraskuun 27. 1930, Helsinki 1932.82 Ks. tarkemmin PELTOLA 2008c, jossa poliittinen kamppailu työtuvan perustamisesta ja jatka-misesta on kuvattu tarkemmin.83 Prostituutiosta. Ks. tarkemmin PELTOLA 2008b, s.142–155.84 Ks. PELTOLA 2008c, s.93–98.85 Ks. PELTOLA 2008c, s.93–98, 162–168.86 Kertomus TaKV:n toiminnasta 1932, s.216–219; Ks. myös PELTOLA 2008c, s.162–168, 266–271.87 TaKV:n ptk:t 4.6.1935 (§211), 19.6.1935 (§228) ja keskustelu ptk. (§347), Liite: Kaupunginhal-lituksen esitys 29.5.1935, TKA; Kertomus TaKV:n toiminnasta vuodelta 1935, s.218.88 Kertomus Tampereen kaupungin naisten työtuvan toiminnasta vuosina 1937–1938; PELTOLA 2008c.89 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.90 Kertomus Tampereen ammatillisen paikallisjärjestön toiminnasta vuonna 1931, TAP:n pöy-täkirjat 1930–1936, TAPA.

253

91 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37.92 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37.93 Tehdaskaupungin ammattikoulutus kehittyi voimakkaasti 1918–1940 välisenä aikana. Työttö-miä poikia ohjattiin lisäksi poikien ammattikursseille.94 Teollisuustilaston alkuperäismateriaali, tekstiilitehtaat 1928–1938. Analyysi parantuisi, jos teh-taiden työntekijöiden ikärakennetta katsottaisiin myös taaksepäin, jotta nähtäisiin, oliko nuorten palkkaaminen tahtaisiin vain nousukauden 1926–1928 ilmiö?95 Teollisuustilaston alkuperäisaineisto 1928–1939, TiKA.96 Ks. PELTOLA 2008b, Perhetarinat, s.220–278.97 TMT 48:667/A/14 (Salminen Ahti, s.1910 Tampere). Salmisen isä ja äiti olivat torikauppiaita. ”Lapsuusoloni olivat ankeat. isä kuoli vuonna 1919 ja äiti elätti 3 poikaa”.98 KAHRA, Eljas, Työttömyyden torjumistoiminnan uudet perusteet, Sos.Aik. n:o 2/1936, s. 53–61.99 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.100 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.101 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.102 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.103 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.104 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.105 Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sos.Aik. n:o 3/1935, s.143–163.106 TaKH:n ptk. 25.2.1935 (§472),TaKH:n ptk:t 1935, TKA; Insinööriosaston ehdotus 12.2.1935 kaupunginhallitukselle, Liite 472(a), TaKH:n ptk:n liitteet 1935, TKA; Yleisten töiden lautakun-nan kannanotto 15.2.1935 insinöörinosaston lausunnosta kaupunginhallitukselle, Liite472(b), TKH:n ptk:n liitteet 1935, TKA.107 TKH:n ptk. 16.7.1934 (§1364), TKH:n ptk:t 1934, TKA; Ks. myös PELTOLA 2008b, Liite 1, Perhetarinat.108 TaKH:n pöytäkirja 1936 I/VII Liitteet 1151–1700, 8.6.1936 §1160, C:1:78/84, TKA. Esitet-tiin KYM:n kirje 20.5.1936 koskien metsänhoidollisten varatöiden järjestämistä nuorille työttö-mille. Esitettiin myös metsähallinnon Länsi-Suomen piirin kirjelmä 2.6.1936109 KAHRA, Eljas, Työttömyyden torjumistoiminnan uudet perusteet, Sos.Aik. n:o 2/1936, s. 53–61.110 Työnvälitystoimiston ptk. 26.1.1928 (§9), pöytäkirjat Työnvälityslautakunnan ptk:t 1925–1932, TKA; Lindroosin kirje, liite 11, Työnvälitystoimiston pöytäkirjan liiteet 1918–1931, TKA.111 Työnvälitystoimiston ptk. 26.1.1928 (§9), pöytäkirjat Työnvälityslautakunnan ptk:t 1925–1932, TKA; Lindroosin kirje, liite 11, Työnvälitystoimiston pöytäkirjan liiteet 1918–1931, TKA.112 Työnvälitystoimiston ptk. 26.1.1928, (§9), Työnvälitystoimiston ptk:t 1925–1932, TKA; Työnvälitystoimiston työhön välityskortit 1927–1928, TKA; Tampereen kaupungin työttömyys-kortisto 1929/30–1936/37, TKA.113 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.114 TaKH:n ptk:t 8.2.1932 (§429) 12.2.1932 (§455, §504) 15.2.1932 (§472), TaKH:n ptk:t 1932, TKA; K. Mattssonin esitys kaupunginhallitukselle 13.2.1932, Liite 472, TaKH:n ptk:n liitteet 1932, TKA.115 TaKH:n ptk:t 8.2.1932 (§429) 12.2.1932 (§455, §504) 15.2.1932 (§472), TaKH:n ptk:t 1932, TKA; K. Mattssonin esitys kaupunginhallitukselle 13.2.1932, Liite 472, TaKH:n ptk:n liitteet 1932, TKA.116 TaKH:n ptk. 18.2.1932 (§504), TaKH:n ptk:t 1932, TKA.117 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.118 Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1908–1910, TKA.119 Kymmenessä prosentissa koko aineiston naimisissa olleiden korteista oli maininta vaimon työssäkäynnistä. Pitkäaikaistyöttömien osalta vastaava luku oli 34 %. Naisten työssäkäyntitietoa

254

ei ole kirjattu välttämättä aina. Aineiston perusteella naisten työssäkäynti näyttäisi keskittyneen hyvän työllisyyden (1934–) vuosiin. Mutta voi olla, että ne on aikoinaan jätetty kirjaamatta. Nais-ten työssäkäynti näiltä osin on tarkistettavissa verotusluetteloiden kautta.120Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1936/37, TKA.121 Kertomus Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän toiminnasta 1936.122 Kertomus TaKV:n toiminnasta 1934; Ptk. yleisestä työttömien kokouksesta 7.3.1934, TAP:n ptk:t 1930–1936, TAPA; Vrt. HANNIKAINEN 2001, s.49.123 Kertomus TaKV:n toiminnasta 1934; Vrt. HANNIKAINEN 2001, s.49.124 Ptk. yleisestä työttömien kokouksesta 18.4.1934, TAP:n ptk:t 1930–1936, TAPA. Kokouk-seen osallistui ptk:n mukaan 150 työtöntä.125 HANNIKAINEN 2001, s.46–51.126 TUDEER, A. E, Taloudellinen kehitys vuonna 1934, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1935, Hki 1935, s.26–45.127 Ks. PELTOLA 2008b, Liite 1, Perhetarinat, s.238–246, 266–273.128 KAARNINEN 1986, s.123.129 Tampereen kaupungin köyhäinhoito vuonna 1925 (Kertomus), s.21.130 Tampereen kaupungin köyhäinhoitolautakunnan kertomus vuodelta 1927; Tampereen kau-pungin huoltolautakunnan kertomus vuodelta 1938.131 Tampereen kaupungin köyhäinhoito vuonna 1930, (Kertomus); Tampereen kaupungin huol-tolautakunnan kertomus vuodelta 1938. Ks. myös PELTOLA 2008b, Liite 1, Anderssonien perhe.132 TaKV:n ptk. 3.12.1929 (§518), TaKV:n ptk:t 1929, TKA; Kertomus TaKV:n toiminnasta vuonna 1929, s.156–157.133 TaKV:n ptk. 30.12.1929 (§575), TaKV:n ptk:t vuodelta 1929, TKA.134 TaKV:n ptk. 30.12.1929 (§575), TaKV:n ptk:t vuodelta 1929, TKA.135 TaKH:n ptk. 20.1.1930 (§165), TaKH:n ptk:t 1930, Liite 165/1930, Köyhäinhoitolautakun-nan kirje 15.1.1930, TaKH:n ptk:n liitteet 1930, TKA; TaKV:n ptk. 21.1.1930 (§28), pöytäkirjat 1930, TKA.136 1.1.–7.2.1929 vakinaisina kotiapuina jaettiin 156 654 ja satunnaisia 41 683 markkaa, mutta vastaavana aikana 1930 174 379 ja 72 950 markkaa.137 TaKH:n ptk. 10.2.1930 (§368), TaKH:n ptk:t: 1930, Liite 368, Köyhäinhoitolautakunnan kirje kaupunginhallitukselle 7.2.1930, TKA; TaKV:n ptk. 18.2.1930 (§58), ptk:t 1930, TKA.138 TaKH:n ptk 16.6.1930 (§1475), TaKH:n ptk:t 1930, TKA.139 TaKH:n ptk 16.6.1930 (§1475), TaKH:n ptk:t 1930, Liite 1475, Köyhäinhoitolautakunnan kirje 7.6.1930 ja taulukko, jossa selostus työttömien ruoka-avustusten jakamisesta/ varojen käy-töstä, TKA.140 Perheiden köyhäinhoitoaktit, Köyhäinhoitolautakunnan arkisto, TKA.141 KL. 16.11.1931, Ruoka-avustusten jako aloitettiin lauantaina.142 KL. 16.11.1931, Ruoka-avustusten jako aloitettiin lauantaina. Ks. lisää: PELTOLA 2008c, s.263–266.143 Ks. lisää PELTOLA 2008c, s.263–266.144 Kertomus TaKV:n toiminnasta vuonna 1930, s.189; Tampereen Työttömyyshuoltotoimikun-nan kertomukset 1931–1934.145 TaKH:n ptk:t 30.11.1931 (§2964) ja 7.12.1931 (§3015), TaKH:n ptk:t 1931, TKA.146 Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–1934; Kertomus TaKH:n toi-minnasta vuonna 1933, s.136–137.147 Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–1934.148 Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–32, 1932–1933 ja 1933–1934.149 Kertomus Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän toiminnasta vuonna 1933.150 Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–32, 1932–1933 ja 1933–1934.151 Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–32; 1932–1933 ja 1933–1934.152 URPONEN 1994; PIIRAINEN 1974; WARIS, Heikki, Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 5, Sosiaalipoliittinen yhdistys; WSOY 1978.

255

153 PIIRAINEN 1974, 168–171.154 Ks. PELTOLA, Jarmo, Omaan kotiin? Arkkitehdit ja työläiset tamperelaista puutarhaesikaupun-ki Viinikka-Nekalaa rakentamassa 1910–1939, Kirjassa Työväestö ja Kansakunta, Väki voimakas 10, Raimo Parikka (toim.) Helsinki 1997.155 Sosiaalipoliittisessa ja sosiologisessa mallikeskustelussa on puhuttu pienviljelijäprojektista. Ks. esim. KALELA 1989; HEINONEN 1990.156 AL 18.12.1928, Jouluavustuksia köyhille.157 AL 23.12.1928, Köyhien jouluksi.158 KL. 5.1.1929, Pelastusarmeijan joulupatakeräys.159 AL. 3.1.1932, Tuomiokirkkoseurakunnassa pidettiin viime vuonna 441 jumalanpalvelusta ja 750 muuta hartaustilaisuutta, Seurakunnallista avustustoimintaa hädän lieventämiseksi laajennettu.160 AL. 3.1.1932, Tuomiokirkkoseurakunnassa pidettiin viime vuonna 441 jumalanpalvelusta ja 750 muuta hartaustilaisuutta, Seurakunnallista avustustoimintaa hädän lieventämiseksi laajennettu.161 AL. 13.1.1932. Yleinen avustuskeräys tuotti Messukylässä hyvän tuloksen.162 AL. 20.1.1932, ”Apua äänettömille puutteenalaisille”.163 AL. 20.1.1932, ”Apua äänettömille puutteenalaisille”.164 AL. 20.1.1932, ”Apua äänettömille puutteenalaisille”.165 Perheen sukunimi on muutettu ja osoite poistettu.166 AL. 23.12.1928, A. K.n, Joulutehtäviä (Yleisönosasto),167 AL. 23.12.1928, A. K.n, Joulutehtäviä (Yleisönosasto),168 Ks. PELTOLA 2008b, s.115–129, 88–92.169 KL 24.12.1929, Köyhien joulu pelastusarmeijassa.170 KL 24.12.1929, Köyhien joulu pelastusarmeijassa.171 Tampereen Työväenyhdistys (Tyko Varto) 12.2.1926 Tampereen työttömien komitealle, Tam-pereen Työttömien komitean arkisto, TA.172 Tampereen työttömien toimikunta Tampereen kaupungin köyhäinhoitolautakunnalle 7.1.1926, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA.173 Osuusliike Voima Työttömäin komitealle 27.1.1927, Tampereen Työttömien komitean ar-kisto, TA.174 Työttömien komitea (Otto Mikkola) Osuusliike Voimalle 1.2.1928, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA; Osuusliike Voima Työttömien komitealle (Otto Mikkola) 12.3.1928, Tam-pereen Työttömien komitean arkisto, TA.175 Osuusliike Voiman johtokunnan ptk. 14.2.1929, TA; Osuusliike Voiman johtokunnan ptk, 21.2.1929, TA; Osuusliike Voiman johtokunnan ptk 22.3.1929, TA; TL. 23.2.1929. Tampereen työttömien kokous; TL. 23.2.1929, Työttömiä osuusliike Voiman jäseniä (sekalaisia ilmoituksia).176 Osuusliike Voiman johtokunnan ptk 16.11.1929, TA; Osuusliike Voiman hallintoneuvoston ptk. 10.12.1929, TA; ks. Osuusliike Voiman lisälehti Kuluttajien lehden yhteydessä 17.12.1929; KL. 20.12.1929 Osuusliike Voima jakanut jäsenilleen työttömyysavustuksina yli 13 000 markkaa.177 KL 24.12.1931, Jouluavustuksia puutteenalaisille on Tampereella jaettu melkoisen runsaasti.178 Osuusliike Voiman johtojaoston ptk. 23.1.1931, TA.179 Osuusliike Voiman hallintoneuvoston ptk. 30.6.1931, TA; Osuusliike Voiman hallintoneu-voston ptk. 20.12.1931, TA; Osuusliike Voiman johtojaoston ptk. 11.12.1931, TA; Osuusliike Voiman lisälehti Kuluttajien lehden yhteydessä 4.3.1932.180 KL. 28.12.1932, Työttömien kotien lastenjuhla; KL. 29.12.1932, Työttömien lasten juhla eilisiltana työväentalossa; Ks. seuraavan vuoden juhla: KL. 5.1.1934; KL. 10.1.1934.181KL. 28.12.1932, Työttömien kotien lastenjuhla; KL. 29.12.1932, Työttömien lasten juhla eilisiltana työväentalossa; Ks. seuraavan vuoden juhla: KL. 5.1.1934; KL. 10.1.1934.182 Oy Pyynikki ab Työttömäin komitealle 9.4.1925, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA.183 Annosruokala Elo (J.V. Arvo) Työttömien komitealle 19.12.1925, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA.184 Tupakkatehdas Fennia Työttömien komitealle 26.1.1926, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA; Ks. myös Tupakkatehdas J. A. Holm & Co työttömäin komitealle 26.4.1925, Tam-pereen Työttömien komitean arkisto, TA. Pikantti yksityiskohta oli se, että mittayksikkönä oli ”Mille”, joka on latinaa ja tarkoittaa tuhatta.

256

185 Ptk:t. Tampereen työttömien toimikunnan kokouksista 6.11.1930, 9.1.1931, TAP:n pöytäkir-jat 1930–1936, TAPA.186 TL. 22.1.1929, Rahankeräys ja iltamia työttömien hyväksi. Läänin maaherra suostunut anomukseen; TL. 31.1.1929, Tanssimaan työttömäin hyväksi. Tänään raittiustalolle ja huomenna C-saliin. Lehden ilmoi-tusuutinen: ”Kuten toisessa paikassa lehteämme olevassa ilmoituksessa selviää, on työttömien toimikunta alkanut tanssittaa tanssihaluisia työttömien hyväksi. tanssit ovat tänään klo 19–24 Raittiustalolla ja huomenna klo 19–23 Työväenyhdistyksen C-salissa. Kun lippujen hintakin on vain 4 markkaa, niin rientävät kaikki tanssin ystävät tanssien tukemaan hyvää tarkoitusta”.187 TL. 2.2.1929, Tampereen työttömien kokous. Todennut sos.dem. kunnallisjärjestön työttömyyspäätökset ”muunnetuksi totuudeksi”; TL. 9.2.1929, Työttömien kokous.188 TL. 2.2.1929, Tampereen työttömien kokous. Todennut sos.dem. kunnallisjärjestön työttömyyspäätökset ”muunnetuksi totuudeksi”; TL. 9.2.1929, Työttömien kokous.189 TL. 2.2.1929, Tampereen työttömien kokous. Todennut sos.dem. kunnallisjärjestön työttömyyspäätök-set ”muunnetuksi totuudeksi”; TL. 9.2.1929, Työttömien kokous; Tampereen Työttömien komitea 5.2.1926 sos.dem. valtuustoryhmälle, Tampereen Työttömien komitean arkisto, TA; Rahatoimi-kamari työttömien komitealle (H. Honkaniemi, Kaivokatu 15) 26.3.1928, Tampereen Työttömi-en komitean arkisto, TA.190 Ptk:t. Tampereen työttömien toimikunnan kokouksista 6.11.1930, 9.1.1931 ja 9.3.1933, TAP:n pöytäkirjat 1930–1936, TAPA; Kertomus TAP:n työttömyystoimikunnan toiminnasta ajalta 29.9.1931–15.10.1932, TaPA.191 KL. 29.12.1932, Työväen varojenkeräystä koettaa Aamulehti estää, Ryövärijuttuja lasketaan liikkeelle.192 Kertomukset TAP:n työttömyystoimikunnan toiminnasta vuosilta 1934 ja 1936, TaPA; KL.17.1.1934, Työttömien hyväksi, TAP kerää avustusta. (Ammatillinen liike).193 KALELA 1989, s.88–94; PEKKARINEN, Jukka & VARTIAINEN, Juhana, Suomen Talouspolitiikan pitkä linja, WSOY 1993, s.83–86.194 Vuosina 1932–1934 keskimäärin 36,7 %.195 KALELA 1989, s.88–94.196 Työnantajien näkökulmasta kaksien työmarkkinoiden ongelma oli olemassa, sillä varatyöjär-jestelmän vuoksi vapailla työmarkkinoiden palkkataso ei voinut painua varatöistä maksettujen palkkojen alle. Vapaiden töiden palkkataso säilyi kuitenkin vielä vuosia alemmalla tasolla kuin 1920-luvun lopulla. Ks. lisää PELTOLA 2008c, s.251–281, 302–309.197 HANNIKAINEN 2004; Tämä teos, s.131–153.198 PARIKKA–PELTOLA 1998.199 EICHENGREEN & HATTON 1988; PELTOLA 1998.200 FÜRTH 1979, s.275.201 Suuri osa lamaan liittyvää keskustelua on nimenomaan verotukseen ja sen tasoon liitty-vää keskustelua. Tampereen kauppakamarin ja valtuuston porvariryhmän käsitysten mukaan kaupunki oli elänyt yli varojensa. Lääkkeenä olivat säästäminen ja yksityistäminen. Ks. SEPPÄ-LÄ, Raimo, Hyökkäävä puolustaja, Maakunnan selviytymistaistelu ja Tampereen kauppakamari 1918–1998, Otava 1998, 77–79.202 Veroäyri oli vuonna 1928 7,5 penniä. Äyri oli vuonna 1933 korkeimmillaan 11 penniä, mistä se hitaasti laski 9,25 penniin vuonna 1938. Lama näyttää merkinneen kyllä verotuksen tason pysyvää nousua.203 Tampereen kaupungin suuria hankkeita vuosina 1927–1940 olivat Uuden Hämeensillan ra-kentaminen vuosina 1928–29, Kaupinojan vesitorni ja pumppulaitos 1927–1928, huomattava määrä asuntokohteita 1927–1930, Nekalan kansakoulu 1930–1931, sähkölaitoksen ylävoima-la 1932, Mältinrannan pumppulaitos 1933, Hatanpään sairaalat 1933–1936, Linja–autoasema 1937–1938, Kaupin keuhkotautiparantola 1938–1939, Tampereen ammattikoulu 1939–1940.204 Valtion varatyö- ja yleisten töiden varoilla rakennettiin Tampereelle lentokenttä, lentoko-netehdas ja uusi rautatieasema.

Luku IV1 Ks. enemmän PELTOLA 2008c.2 Rajankäynti Messukylän ja Pohjois-Pirkkalan kanssa oli vaikeaa, sillä monet olivat muuttaneet Tampereen rajan taakse hyvinä työvuosina, mutta huonojen sattuessa kohdalle muuttamisesta oli kulunut niin vähän aikaa, että pääsy viranomaistoimenpiteiden kohteeksi oli tulkinnanvaraista. Ks. enemmän PELTOLA 2008c. Laman tultua kotipaikkaoikeuden määrittely sai poliittisia sävyjä, koska työttömiä ei halunnut tietenkään vaivoikseen kukaan.

257

3 Ks. PELTOLA 2008b, s.142–155.4 Ks. lisää: PELTOLA 2008b, Liite 1, Perhetarinat, s.246–256, (Halmeet).5 Ammattientarkastajan kertomusten mukaan moni työttömäksi jäänyt räätäli ja suutari perusti laman aikana oman yrityksen: jotkut listattiin jopa teollisuustilastoonkin saakka. Vaihtoehtoisista toimeentulokeinoista: ks. PELTOLA 2008b, s.131–133.6 HAATANEN, Pekka, Suomalaisen hyvinvointivaltion kehitys, teoksessa RIIHINEN, Olavi (toim.) Sosiaalipolitiikka 2017, WSOY 1993, s. 31.7 WARIS 1978.8 ALBER, Vom Armenhaus zum Wohlfahrtstaat. Analysen zur Entwicklung der Sozialsicherung in Westeuropa. Campus Verlag. Frankfurt 1982, 60; PIIRAINEN 1974, 173; HAATANEN 1993, 35; URPONEN 1994, 174.9 HAATANEN 1993, 36.10 Ks. Sos.Aik. 1918–1940.11 Ks. Sos.Aik. 1918–1940. Sosialisessa aikakauskirjassa esiteltiin joka vuosi tilastoita työttömyys-kassojen toiminnasta.12 Ks. enemmän PELTOLA 2008b, s.167–188, 220–278 (erityisesti perheiden isät); PELTOLA 2008c, s.76–90, 129–140, 213–247, 290–299.13 Tästä tarkemmin: PELTOLA 2008c.14 Irtisanomista ja niihin liittyviä ”sääntöjä” ja politiikkaa käsitellään enemmän teoksessa: PEL-TOLA 2008c.15 KALELA 1987; KALELA 1989.16 PELTOLA 2008c, s.141–162, 251–282.17 Ks. lisäksi KESKINEN – PELTOLA – SUODENJOKI.18 Tampereen kaupungin sairaalalautakunnan asettaman sairaalakomitean ehdotus kaupungin kunnallisten sairaalain lähimmäksi uudistussuunnitelmaksi, päivätty Tampereella 14.4.1932 ja allekirjoitettu Bertel Strömmerin toimesta, Tampereen kaupungin Sairaalakomitea 1928-1940. Tampereen Kaupunginarkisto.

258

Liitekuviot

Tamperelaiset naiset ja miehet iän mukaan vuonna 1930

Liitekuvio 1.

Lähteet: SVT VI, Väestönlaskenta kaupungeissa vuodelta 1930, tekstiosa.

Naispuolisia 1000 miespuolista kohden syntymäpaikan mukaan Tampereella 1930

Liitekuvio 2.

Lähteet: SVT VI, Väestönlaskenta kaupungeissa vuodelta 1930, tekstiosa.

0

5

10

15

20

25

30

0–9 10–19 20–29 30–39 40–49 50–59 yli 60 vuotta

Naiset

Miehet

0

500

1 000

1 500

2 000

2 500

0-14 15-19 20-24 25-29 30-34 35-

Paikkakunnalla syntyneitä

Muualla syntyneitä

259

Kaupungin työttömyyskortistoon otetut henkilöt sukupuolen mukaan, kuukausittain 1919-1937

Liitekuvio 3.

Lähteet: Työnvälitystoimiston kertomukset 1919-1937.

Tamperelaiset Lammin työlaitoksessa vuosina 1925-1938

Liitekuvio 4.

Lähteet: Tampereen köyhäinhoitolautakunnan kertomukset vuosilta 1925-1938.

0

200

400

600

800

1 000

1 200

1 400

1 600

tam

mi.1

9

tam

mi.2

0

tam

mi.2

1

tam

mi.2

2

tam

mi.2

3

tam

mi.2

4

tam

mi.2

5

tam

mi.2

6

tam

mi.2

7

tam

mi.2

8

tam

mi.2

9

tam

mi.3

0

tam

mi.3

1

tam

mi.3

2

tam

mi.3

3

tam

mi.3

4

tam

mi.3

5

tam

mi.3

6

tam

mi.3

7

Miehiä

Naisia

0

5

10

15

20

25

30

35

1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938

Hen

kilö

itä

0

1000

2000

3000

4000

5000

6000

7000

8000

9000

10000

"Hoitopä

iviä

"

Miehiä

Naisia

"Hoitopäiviä"

260

LÄHDELUETTELO

Painamattomat lähteet

TAMPEREEN KAUPUNGINARKISTO (TKA)

Työnvälityslautakunnan arkistoTyönvälityslautakunnan pöytäkirjat 1925–1938.Työnvälitystoimiston työnhakijat vuodelta 1927–1929Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1908–1910Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1937/38, miesten kortit.Tampereen kaupungin työttömyyskortisto 1929/30–1937/38, naisten kortit.

Tampereen kaupunginvaltuuston (TaKV) arkistoTampereen kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 1926–1938

Tampereen rahatoimikamarin arkistoTampereen rahatoimikamarin pöytäkirjat 1926–1929

Tampereen kaupunginhallituksen (TaKH) arkistoTampereen kaupunginhallituksen pöytäkirjat 1930–1938

Tampereen kaupungin sairaalakomitean arkistoSuunnitelma 14.4.1932 (Bertel Strömmer)

Tampereen köyhäinhoitolautakunnan arkistoPerheiden köyhäinhoitoaktit

Taksoituslautakunnan arkistoTampereen kaupungin taksoitusluettelot 1922–1940

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSARKISTO (ELKA)Tampellan arkistoTampereen kauppakamarin arkisto

HÄMEEN MAAKUNTA-ARKISTO (HMA)

Tampereen piirin ammattientarkastajan arkistoTampereen piirin ammattientarkastajan vuosikertomukset 1926-1938.

Hämeen läänin maaherran arkistoHämeen läänin maaherran kertomukset läänin tilasta ja hallinnosta vuosina 1927–1938.

Tampereen poliisilaitoksen arkistoSiveysosaston arkistoViinikan poliisikonttorin arkistoViinikan poliisikonttorin päiväkirjat

KANSALLISARKISTO (KA)

EK-Valpon arkistoTampereen ala-osastoHenkilömapit

TILASTOKESKUKSEN ARKISTO (TiKA)

Teollisuustilaston arkistoTeollisuustilaston alkuperäislomakkeet 1928–1938

TYÖVÄEN ARKISTO (TA)

261

Kuluttajan Lehden lisälehdet (Osuusliike Voima)Osuusliike Voiman arkistoSDP:n Tampereen kunnallisjärjestön arkistoTyöttömien komitean arkisto (Tampere)Tampereen ja lähiympäristön rakennustyöläisten keskusjärjestön arkistoTampereen rakennustyöläisten keskusjärjestön arkisto.Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmat (TMT)

TAMPEREEN AMMATILLISEN PAIKALLISJÄRJESTÖN ARKISTO (TaPA)TAP:n pöytäkirjat 1930–1936 (Liitteineen)Tampereen työttömien toimikunnan arkisto (TAP:n pöytäkirjojen yhteydessä)

TAMPEREEN KAUPUNGINKIRJASTON PIRKANMAA-KOKOELMARAEVUORI, Yrjö, Suutareita ja Suomalaista kenkäteollisuutta vuoteen 1940, Käsikirjoitus 1971.

Painetut lähteet

LEHDETSosialinen aikakauskirja 1920–1940, (Sos.Aik)Aamulehti 1928–1938, (AL)Kansan Lehti 1928–1938, (KL)Työväen Lehti 1927–1930, (TL)

TAMPEREEN KAUPUNGIN KERTOMUKSET (TKA)Kertomus Tampereen kaupungin ammattientarkastajan toiminnasta vuosina

1926–1940, (Terveydenhoitolautakunnan kertomusten liitteenä).Kertomus Tampereen kaupungin kaupunginhallituksen toiminnasta 1930–

1940.Kertomus Tampereen kaupungin naisten työtuvan toiminnasta vuosina 1937–

1938.Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1923–1928.Kertomus Tampereen kaupungin satamakonttorin toiminnasta vuonna 1926–

1940.Kertomus Tampereen kaupungin sosiaalilautakunnan toiminnasta vuonna

1923–1940.Kertomus Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta vuosina 1925–1940.Kertomukset Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuosina 1928–

1940.Tampereen kaupungin huoltolautakunnan kertomus vuodelta 1937–1938Tampereen kaupungin köyhäinhoitolautakunnan kertomus vuosilta 1922–1936.Tampereen kaupungin terveydenhoitolautakunnan kertomus 1927–1940.Tampereen kaupungin työnvälitystoimiston vuosikertomus 1926–1938.Tampereen Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931–32, 1932–1933

ja 1933–1934.Tampereen kaupungin kunnallinen asetuskokoelma vuosilta 1923–1924.

MUUT PAINATTEET JA MATRIKKELITFirmor I Finland 1929–1939, Balanser och Kritiker, Finansbladet Helsingfors

1929–1939Osuusliike Tuotannon toimintakertomukset 1925–1938, (SOK Pirkanmaa)Osuusliike Voiman toimintakertomukset 1925–1938, (Pirkanmaa-kokoelma).Sosiaaliministeriön julkaisemia vuosikertomuksia, Sarja B, IX Ammattientarkastus

vuosina 1925–1939.Sosiaalisia erikoistutkimuksia 14, SVT XXXII, Elinkustannustutkimus vuodelta

1928, Helsinki 1936.

262

Suomen liikemiehiä, Talouselämämme miesten elämäkertoja 1948, Sininen kirja Oy, WSOY 1948.

Suomen asetuskokoelma 1922–1938.Työttömyyskomitea, Komiteamietintö n:o 2, Hki 1932.

TILASTOTHelsingin tilastollinen vuosikirja taulu 170, teollisuustoiminta vuosina 1910–39Historical Statistics of Switzerland, ed. Heiner Ritzmann-Blickenstorfer, Chronos

1997.Käsityötilasto, SVT XVIII B, 1923, 1934SVT VI, Väestötilastoa 70, Väestölaskenta kaupungeissa marraskuun 27. 1930,

tekstiosa, Helsinki 1932.SVT VI, Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta marraskuun 27. 1930,

Helsinki 1932.Suomen virallinen tilasto (SVT), väestönlaskenta 1920, Tekstiosa.Suomen virallinen tilasto (SVT), väestönlaskenta 1930, Tekstiosa.Sveriges Officiella Statistik (SOS), Årbok 1919–1940.Teollisuustilasto SVT XVIII A, 1925–1939Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975,

Suomen Virallinen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979.Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1948–1951.Suomen Taloushistoria 3, Tilasto-osa, Tammi 1983.Suomen tilastollinen vuosikirja 1925–1940.

KirjallisuusAHVENAINEN, Jorma – KUUSTERÄ, Antti, Teollisuus ja rakennustoiminta, Kirjassa

Suomen taloushistoria 2 (Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala ja Viljo Rasila, toim.), Tammi 1982

AHVENAINEN, Jorma – VARTIAINEN Henri J, Itsenäisen Suomen talouspolitiikka, Kirjassa Suomen taloushistoria 2 (Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala ja Viljo Rasila, toim.), Tammi 1982.

AJO, Reino, Tampereen liikennealue, Kansantaloudellinen yhdistys, Helsinki 1944.ALBER, Vom Armenhaus zum Wohlfahrtstaat. Analysen zur Entwicklung der

Sozialsicherung in Westeuropa. Campus Verlag. Frankfurt 1982.ALA-KAPEE, Pirjo – VALKONEN, Marjaana, Yhdessä elämä turvalliseksi. SAK:laisen

ammattiyhdistysliikkeen kehitys vuoteen 1930, Helsinki 1982.ALEXANDER, Sally, Men’s Fears and Women’s Work: Responses to Unemployment in

London Between the Wars, Gender and History Vol 12, 2/2000.BLACHARD, Olivier, European Unemployment, NBER Reporter, Winter 93/94.von BONSDORF, Lars G, Nokia osakeyhtiö 1865–1965, Helsinki 1965.BROOMHILL, Ray, Unemployed Workers, A Social History of the Great Depression in

Adelaide, University of Queensland Press 1978;BURNETT, John, Idle Hands, The Experience of Unemployment, 1790–1990,

Routledge 1994.CONSTANTINE, Stephen, Unemployment in Britain between the wars, Longman

1994;CRAFTS, N.F. R, Long Term Unemployment and Wage Equation in Britain 1925–

1939, Economica, New Series, Vol. 56, No 222 (May 1989).DAVIES, Andrew, Leisure, Gender and Poverty, Working Class culture in Salford and

Manchester 1900–1939, Themes in the Twentieth Century, Open University Press 1992;

EICHENGREEN, Barry, Unemployment in Interwar Britain: New Evidence from London, Journal of Interdisciplinary History, XVII:2 (Autumn 1986).

EICHENGREEN, Barry & HATTON T.J,(ed.) Interwar Unemployment in International Perspective, Kluwer Academic Publishers 1988;

FAUST Anselm, Arbeitsmarktpolitik im Deutschen Kaiserreich, Arbeitsvermittlung, Arbeitsbescaffung und Arbeitslosenunterstützung 1890–1918, Vierteljahr-schrift für Sozial- und wirtschaftgeschichte, Beihäfte Nr. 79, Franz Steiner

263

Verlag Wiesbaden, Stuttgart 1986.FÜRTH, Thomas, De arbetslösa och 1930-talskrisen, En kollektivbiografi över

hjälpsökande arbetslösa i Stockholm 1928–1936, Stockholmsmonografier 40, Almqvist & Wiksell, Uppsala 1979.

GARSIDE, W.R, British Unemployment 1919–1939, A Study in Public Policy, Cambridge University Press 1990

GLUCKSMANN, Miriam, Women Assemble, Women Workers and the new Industries in Inter-war Britain, Routledge 1990.

GRYTTEN, Ola Honningdal, En empirisk analyse av det norske arbeidsmarked 1918–1939, Arbeidsledigheten I Norge I internasjonalt perspective, Bergen 1994.

GRYTTEN, Ola, The Scale of Norwegian Interwar Unemployment in International Perspective, Scandinavian Economic History Review, vol 43 (1995), no 2, s.226–250; 1995;

HAAPALA, Pertti, Tehtaan valossa, Teollistuminen ja työväestön muodostuminen Tampereella 1820–1920, SHS ja Vastapaino 1986.

HAATANEN, Pekka, Suomen maalaisköyhälistö tutkimusten ja kaunokirjallisuuden valossa. WSOY 1968.

HAATANEN, Pekka, Suomalaisen hyvinvointivaltion kehitys, teoksessa RIIHINEN, Olavi (toim.) Sosiaalipolitiikka 2017, WSOY 1993.

HAAVISTO, Timo, Työttömät tietöissä, Soraa, työtä, hevosia, Tiet liikenne ja yhteiskunta 1860–1945, Tuhat vuotta tietä, Kaksisataa vuotta tielaitosta 2, Tielaitos, Edita 1999.

HAIKALA, Sisko, Valtuustokausi Parkanossa, Parkanon ja Kihniön kirja, JYY:n kotiseutusarja n:o 8, (toim. Heikki Rantatupa), Jyväskylä 1971.

HALILA, Aimo, Helsingin kaupungin sosiaalitoimen historia, Helsingin kaupungin julkaisuja, No 30, Yhteiskirjapaino Oy 1977.

HANNIKAINEN, Matti, Timpurin töissä ja varatöiden varassa, Helsinkiläisten kirvesmiesten palkat, työttömyys ja vuosiansiot 1928–1936, Sosiaali- ja taloushistorian pro gradu, Helsinki 1997.

HANNIKAINEN Matti, Velotaan: Helsingissä 1930-luvun laman aikana annetun köyhäinavun takaisinperintä, Elämän muotoja: kertomuksia yksilöistä ja yhteiskunnasta, Antti Häkkisen juhlakirja. Matti Hannikainen ja Mikko Salavuo (toim), Helsinki 2001.

HANNIKAINEN Matti, Työehtosopimuksista palkanalennusautomaattiin: rakennus työntekijöiden palkat Helsingissä 1930-luvun laman aikana, kirjassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja – Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora, Turku 2002.

HANNIKAINEN, Matti, Rakentajat suhdanteissa, Palkat, työttömyys ja työmark kinakäytännöt Helsingin rakennustoiminnassa 1930-luvun laman aikana, Bidrag till kännedom av Finlands Natur och Folk 162, Julkaisija Suomen Tiedeseura, Helsinki 2004.

HARRA, Taisto, Seiskan sata vuotta, Tampereen metallityöväen ammattiosasto 7, Tampere 1996.

HARRIS, José, Unemployment and Politics, A Study in English Social Policy 1886–1914, Oxford at the Clarendon Press, Great Britain 1972.

HAUSEN, Karin, Unemployment also Hits Women: The New and the Old Women on the Dark Side of the Golden Twenties in Germany, in Stachura Peter D.(ed.), Unemployment and the Great Depression in Weimar Germany, MacMillan Press 1986.

HEINONEN, Jari, Pienviljelijäprojektista sosiaalivaltioon, Acta Universitatis Tampe-rensis, Ser A, vol 302, Tampereen yliopisto 1990.

HENTILÄ, Marja-Liisa, Keikkavaaka ja koussikka, Kaupan työt ja tekijät 1800-luvulta itsepalveluaikaan, Liikealan ammattiliitto ry, Edita 1999.

HILDEN, Juhani, Savipeltojen savupiiput, Tampereen tiiliteollisuuden vaiheet, Tampere–Seuran julkaisuja n:o 56, Tampere 1989.

HJERPPE, Riitta – PIHKALA, Erkki, Suomen taloudellinen kasvu 1860–1985, kirjassa Suomen kansantalous, Instituutiot, rakenne ja kehitys, WSOY 1989, s.25.

HJERPPE, Riitta, Suomen talous 1860–1985, Kasvu ja rakennemuutos, Suomen Pankin

264

kasvututkimuksia XIII, Valtion painatuskeskus 1988.HJERPPE, Riitta, Suurimmat yritykset Suomen teollisuudessa 1844–1975, Bidrag till

kännedom av Finlands natur och folk, H. 123, Tammisaari 1979.HOKKA, Jenni, Tampereen Konetehtaan historia, Uusia tuotteita ja uusi nimi ”Kone

ja Terä Oy ”, http://www.uta.fi/koskivoimaa/tyo/1918–40/tera3.htm, haettu 12.12.2007.

HONKANEN, Tarja, Työttömyys ja työttömyyspolitiikka Turussa lamavuosina 1929–1933, Suomen historian pro gradu Turun yliopisto 1989.

HUTTUNEN Veikko, Täysivaltainen kansakunta 1917–1939, Kansakunnan historia 6, WSOY 1968.

HÄKKINEN, Antti & PELTOLA, Jarmo, On the Social History of Unemployment and Poverty in Finland 1860–2000, In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A, Simpura, Jussi (eds.) (2001): 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Academy of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research. VATT publications 27:6. Government Institute for Economic Research. Helsinki. VATT 2001.

HÄKKINEN, Antti, Pula ja köyhyys Iisalmen maalaiskunnassa ja Alavudella 1930-luvulla, kirjassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja – Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora: Turku, 2002.

HÄRKÖNEN, Tuomo, Kaipio Oy, Tampere 1981.JUTIKKALA, Eino, Tampereen historia III, Vuodesta 1905 vuoteen 1945, Tampere

1979.JUVA, Einar W, – JUVA, Mikko, Suomen kansan historia V, Otava 1967.KAARNINEN, Mervi, Kunnalliskoti laman ja sodan vuosina, Kirjassa Koukkuniemi

1886–1986. Sata vuotta laitoshuoltoa Tampereella (Tekijät Jaakkola, Jouko, Kaarninen, Mervi ja Markkola, Pirjo), Tampere 1986.

(KAHRA, Eljas), Maamme työttömyys ja työmarkkinatilanne, Sos.Aik. 11/1931, s.545–553.

KAHRA, Eljas, Työttömyyden torjumistoiminnan uudet perusteet, Sos.Aik. n:o 2/1936, s. 53–61.

KAHRA, Eljas, Työttömyys 1928–1936, Helsinki 1938.KAHRA, Eljas, Työnvälityskomitean mietintö, Sosialinen aikakauskirja 4/1935.KALELA, Jorma, Pulapolitiikkaa, Valtion talous- ja sosiaalipolitiikka Suomessa

lamavuosina 1929–1930, Työväen taloudellinen tutkimuslaitos, Tutkimuksia 13, Helsinki 1987

KALELA, Jorma, Työttömyys 1900-luvun suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa, [Työministeriö], Valtion painatuskeskus Helsinki 1989.

KALLENAUTIO, Jorma, Kunnallistalous, yhdyskuntatekniikka, kunnalliset liikelaitokset ja joukkoliikenne, Kirjassa Suomen kaupunkilaitoksen historia 3, Itsenäisyyden aika, (Päätoimittaja Päiviö Tommila) Suomen kaupunkiliitto 1984.

KANERVA, Unto, Messukylän historia II, Kaupunkiasutus valloittamassa Messukylää, Tampere 1967.

KANERVA, Unto, Osuusliike Voima i.l. ja sen edeltäjät 1900–1950. Tampere 1950.KARI, Risto, Tako 125 vuotta, Metsä-Serla 1990.KATAJAMÄKI, Hannu, Alueellisen työnjaon muotoutuminen Suomessa, Turun

yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja 121, Turku 1988KATAJAMÄKI, Hannu, Työttömyyden kohonneen minimitason alueittaiset piirteet

Suomessa vuodesta 1974 vuoteen 1980 Työvoimaministeriön suunnitteluosasto. Työvoimapoliittisia tutkimuksia n:o 49, Helsinki 1984.

KAUKOVALTA, K.V, Osuusliike Tuotanto 1916–1941. Tampere 1942.KAUKOVALTA K.V. ja RIIPINEN Ale-Einari, Tampereen Verkatehdas 1797–1947,

Helsinki 1947.KESKINEN, Jouni, PELTOLA, Jarmo, ja SUODENJOKI Sami, Tamperelaiset,

Tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen 1918–1939, Tampereen museoiden julkaisuja 79, Tampereen kaupunki, Vapriikki 2005.

KESKINEN, Jouni, Tampere maantieliikenteen murroksessa, Kaukolinja-autoliikenteen järjestelyt Tampereella ennen toista maailmansotaa, Suomen historian pro

265

gradu tutkielma, Tampere 2000.KEYSSAR, Alexander, Out of Work, The first century of unemployment in

Massachuetts, Cambridge University press 1986,KOIVISTO, Tuomo, Työt ja tekijät, Näkökulmia tamperelaiseen työväenliikkeeseen

1800-luvulta 2000-luvulle, Tampere 1999.KOIVUNIEMI, Jussi, Nokian kumitehtaan lakko 1928–1929, Nokia 1991.KOIVUNIEMI, Jussi, Nokian historia 1922–1993, kirjassa Nokian ja Pirkkalan historia

1865–1993, Forssa 1994.KORPINEN, Pekka, Suomi velkaantuu ja maksaa velkansa, Suomalaisten tarina

(päätoimittajana Jaakko Itälä ), Osa 2, Etsijäin aika, Kirjayhtymä, Jyväskylä 1993.

KUUSI, Eino, Paikkakuntien välinen työnvälitys Suomessa, Sosialinen aikakauskirja (Sos.Aik.) 6/1926.

KUUSI, Eino, Sosiaalipolitiikka, jälkimmäinen nide, WSOY Porvoo 1931.KUUSI, Eino, Talvityöttömyys, sen esiintyminen, syyt ja ehkäisytoimenpiteet Suomen

suurimmissa kaupungeissa, [Isak Julinin kirjapaino] Tampere 1914.KÖNÖNEN, Terho, Lokomo 70 vuotta, Lokomon tehtaat 1915–1985, Joensuu 1985.LAATI, Iisakki, Itsenäisen Suomen rakennustyö, Kirjassa Suomen Historian käsikirja

II, toim. Arvi Korhonen, WSOY 1949.LAYBOURN, Keith, “Waking up to the Fact that there are any Unemployed”: Women,

Unemployment and the Domestic Solution in Britain, 1918–1939, (Blackwell), Vol. 88 (Issue 292), 10/2003.

LEHTONEN, Heikki – AHO, Simo – PELTOLA, Jarmo – RENVALL, Mika, Did the Crisis Change the Welfare State? In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A, Simpura, Jussi (eds.) 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Academy of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research, VATT-publications 27:6, Government Institute for Economic Research, Helsinki. VATT Helsinki 2001.

LEHTONEN, Heikki – AHO, Simo – PELTOLA, Jarmo ja RENVALL, Mika 1999, Recession and changes in the Finnish welfare state regime, The Research Programme of the Academy of Finland: The Projects (Ed. Jaakko Kiander) VATT-publications 27:2,The Academy of Finland and Government Institute for Economic Research 1999.

LEHTONEN, Heikki, Talouden, työmarkkinoiden ja sosiaalipolitiikan lamat, Kirjassa: 1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman pitkä varjo, (toim. Kiander Jaakko), VATT-julkaisuja 27:4, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 2000.

LÄHDEOJA, V, Kauppakunta Tuotanto 1916–1966. Tampere 1966.MADDISON, Angus, Dynamic Forces in Capitalist Development, A Long-Run

Comparative View, Oxford University Press 1991.MANN, Kirk, The Making of an English ‘Underclass’?, The social divisions of welfare

and labour, Open University Press 1992.MANSNER, Markku, Suomalaista yhteiskuntaa rakentamassa, Suomen työnantajien

keskusliitto 1907–1940, Teollisuuden kustannus 1981.MANTERE, Ilmari, Katsaus sosiaalipolitiikan saavutuksiin Tampereella, Sosialinen

aikakauskirja n:o 5, s.392–401, Helsinki 1924.MAURANEN, Tapani, Ajatte tuulen keveydellä, Kirjassa Velomania!, Pyörällä halki

aikojen, Kimmo Antila (toim.), Tampereen Museoiden julkaisuja 98, Tampere 2007.

MODEEN, Gunnar, Elinkustannusindeksi. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 4, Helsinki 1952.

MURROS, Kaapo, Tampereen Pukutehdas Oy 1919–1944, Tampere 1944.MURTORINNE, Eino, Sortovuosista nykypäiviin 1900–1990, Suomen kirkon historia

4, WSOY 1995.NENONEN, Marko, Lapiolinjalla, Työttömät pakkotöissä 1948–1971, Atena kustannus

2006.NIITAMO, Olavi, Tuottavuuden kehitys Suomen teollisuudessa vuosina 1925–1952,

Helsinki 1958.

266

NIKULA, Oscar, Rosenlew-koncernen, En Hundraårig utveckling från handelshus till storindustri 1853–1953, Helsingfors 1953.

NORDSTRÖM, Hilding, Svensk arbetslöshetspolitik, Helsingfors 1949.NORDWIK, Helge & GRYTTEN, Ola, The Labour Market, Unemployment and

Economic Growth in Norway 1920–1939, Scandinavian Economic History Review, vol. 42, 2/1994.

Nuorison työttömyys, Lokakuun lopussa 1934 toimitetun tiedustelun tulokset, Sosialinen aikakauskirja (Sos.Aik.), n:o 3/1935.

NÄREIKKÖ, Heikki –TAKALO, Tenho, Säikeistä yhteen. Tekstiili- ja vaatetustyöväen historia, Jyväskylä 1986.

PALOLAMPI, Eino, Yhtyneet Pukutehtaat Oy:n vaiheet vuosina 1906–1956, Yhtyneet Pukutehtaat 1956.

PARIKKA, Raimo, Pitkä varjo, Huono-osaisuus historiallisena jatkuvuutena, Kirjassa Huono-osaisuus ja hyvinvointivaltion muutos, Matti Heikkilä ja Kari Vähätalo (toim.), Gaudeamus 1994. (Parikka 1994a)

PARIKKA, Raimo, 1930-luvun pula ja työttömän selviytyminen, Työ ja työttömyys, Raimo Parikka (toim.), Väki voimakas 7 Helsinki 1994, (Parikka 1994b).

PARIKKA Raimo & PELTOLA Jarmo, Working Class Suburb in the Years of Crisis: Family, Work and Unemployment, Työpaperi, Julkaistu internetissä www.iisg.nl/ESHSC Amsterdam/ March 1998, http://www.valt.helsinki.fi/staff/parikka/amster.htm. Haettu 16.12.2007.

PEKKARINEN, Jukka & VARTIAINEN, Juhana, Suomen Talouspolitiikan pitkä linja, WSOY 1993.

PELTOLA, Jarmo, Why did the Unemployment Rate Vary? Finnish Interwar Unemployment in a Comparative International Context, in Myllyntaus, Timo (ed.) Economic Crises and Restructuring in History, Experiences of Small Countries, St Katharinen 1998.

PELTOLA, Jarmo, Omaan kotiin? Arkkitehdit ja työläiset tamperelaista puutarhaesikaupunki Viinikka-Nekalaa rakentamassa 1910–1939, Kirjassa Työväestö ja Kansakunta, Väki voimakas 10, Raimo Parikka (toim.) Helsinki 1997.

PELTOLA, Jarmo, Dimensions of Unemployment and Poverty in the City of Tampere during the Great Depression 1928–1938, Working paper in ESSHC-Conference, April 2000.

PELTOLA, Jarmo, Metallityöläiset ja Muutosten vuosikymmenet, Lentokonetyöväen ammattiosasto 97:n historia 1941–1991, Tampere 1991.

PELTOLA, Jarmo, Näsijärveltä maailmanmarkkinoille, Elis Lahtisen liiketoiminta ja Visuvesi Oy 1900-luvun alusta 1990-luvulle, Jyväskylä 1994.

PELTOLA, Jarmo, Tiilenpolttaja Kivelän perheen lama, Elämän muotoja, Antti Häkkisen juhlakirja. Matti Hannikainen ja Mikko Salavuo (toim) , Helsinki 2001;

PELTOLA, Jarmo, Elämän syrjällä teollisuuskaupungissa, Työläisperhe Tampereelta 1900–1960, Vieraat kulkijat, tutut talot, Näkökulmia etnisyyden ja köyhyyden historiaan Suomessa (toim. Antti Häkkinen, Panu Pulma ja Miika Tervonen), SKS 2005.

PELTOLA, Jarmo, Metsätyömiehiä ja hanslankareita, Kausityö- ja työttömyys toisen maailmansodan jälkeen Kirjassa Työ ja työttömyys, Toim. Raimo Parikka, Väki voimakas 7, Helsinki 1994.

PELTOLA Jarmo, Satakunta ja sen ihmiset (1870–1939), Kirjassa Satakunnan historia VII, Satakunnan Museo/Porin kaupunki ja Satakuntaliitto, Pori 2006, (PELTOLA 2006a).

PELTOLA, Jarmo, Leveämpi leipä – Elinkeinojen murros (1870–1918), Kirjassa Satakunnan historia VII, Satakunnan Museo/Porin kaupunki ja Satakuntaliitto, Pori 2006, (PELTOLA 2006b).

PELTOLA, Jarmo, Sosiaalisia ongelmia 1918–1939, Kirjassa Satakunnan historia VII, Satakunnan Museo/Porin kaupunki ja Satakuntaliitto, Pori 2006, (PELTOLA 2006c).

PELTOLA, Jarmo, Lama, pula ja työttömyys, Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928–1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa II, Tampere University Press

267

2007, PELTOLA 2008b.PELTOLA, Jarmo, Työmailla, kabineteissa ja kaduilla, Valta- ja lamapolitiikka

Tampereella 1928–1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa III Tampere University Press 2007, PELTOLA 2008c.

PETZINA, Dietmar, The Extent and Causes of Unemployment in the Weimar Republic, in Stachura Peter D.(ed.), Unemployment and the Great Depression in Weimar Germany, MacMillan Press 1986.

PIIRAINEN, Veikko, Vaivaishoidosta sosiaaliturvaan, Sosiaalihuollon ja sen työntekijäjärjestöjen historiaa Suomen itsenäisyyden ajalta, Tampereen yliopiston opetusjaoston sarjaa, Sosiaaliturvan laitoksen julkaisuja 4, Karisto 1974.

POLLARD, Sidney, The Development of the British Economy, Fourth edition, Arnold 1992.

PULKKINEN, Terho, Työttömyyden levinneisyys, Sosiaalipoliittinen tutkimus työttömyyden levinneisyydestä Suomessa vuosina 1948–1953, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia, [WSOY] Porvoo 1956.

PÖLHÖ, Aapo, Työttömyyspoliittiset toimenpiteet ja niiden suunnittelu Suomessa 1928–1932, Poliittisen historian pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto 1975.

RAEVUORI, Yrjö, Fabian Klingendahl ja Klingendahl Oy, Tampereen Kirjapaino-osakeyhtiö 1952.

RAEVUORI, Yrjö, Suomen Trikoo Oy, Tilgman 1954.RAHIKAINEN, Marjatta, Ageing Men and Women in the Labour Market – Continuity

and Change.RANDELL, Seppo, Näköala vainiolta, Lielahden kaupunginosakirja, Tampereen

kaupunginosat XI, Tampereen kaupunki 1997.RANDELL Seppo, Vanha Lielahti, Tampere tutkimuksia ja kuvauksia VIII, Tampereen

historiallisen seuran julkaisuja XIII, Tampere 1984.RASILA, Viljo, Sosiaalitoimi ja terveyshuolto, Kirjassa Suomen kaupunkilaitoksen

historia 3, Itsenäisyyden aika, (Päätoimittaja Päiviö Tommila) Suomen kaupunkiliitto 1984.

RANTANEN, Reino, Kihniön kunnalliselämää. Parkanon ja Kihniön kirja. Toim. Heikki Rantatupa. JYY:n kotiseutusarja No:8, Parkanon kunta ja srk, Kihniön kunta ja srk. Parkano ja Kihniö 1971.

SAARINEN, Juhani, Porin historia III, 1809–1939, Porin kaupunki 1972.SELEN, Kari, Tasavalta hakee suuntaa, Suomen historia 7, Weilin+Göös 1987.SEPPÄLÄ, Raimo, Hyökkäävä puolustaja, Maakunnan selviytymistaistelu ja Tampereen

kauppakamari 1918–1998, Otava 1998.SEPPÄLÄ, Raimo, Koskesta syntynyt, Tampella 125, Helsinki 1981.SIIPI, Jouko, Pääkaupunkiyhteiskunta ja sen sosiaalipolitiikka, Teoksessa Helsingin

kaupungin historia V:1, Helsinki 1962.SIIPI, Jouko, Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon WSOY 1967, (SIIPI 1967a).SIIPI, Jouko, Hinnat, palkat ja elintaso (1919–1939), Itsenäisen Suomen taloushistoriaa

1919–1950, WSOY 1967 (SIIPI 1967b).Suomalaisten tarina (päätoimittajana Jaakko Itälä), Osa 2, Etsijäin aika, Kirjayhtymä,

Jyväskylä 1993.Suomen kulttuurihistoria 3, Itsenäisyyden aika, (Päiviö Tommila, Aimo Reitala ja

Veikko Kallio, toim.), WSOY 1982Suomen kulttuurihistoria 3 oma maa ja maailma, (Anja Kervanto Nevanlinna ja

Laura Kolbe, toim.), Tammi 2003.Suomen Taloushistoria 2, Teollistuva Suomi, Tammi 1982.Suomen työväenliikkeen historia (STH), II painos Joensuu 1978.SUORANTA, Anu, Joustava nainen, Lama ja työaikakäytännöt, Jäljillä, Kirjoituksia

historian ongelmista, Osa 2, Juhlakirja Jorma Kalelalle, (toim. Pauli Kettunen, Auli Kultanen, Timo Soikkanen) Kirja-Aurora, Turku 2000.

SUORANTA, Anu, Halpa nainen. Lama, ammattitaito ja palkka. Teoksessa Hannikainen M. ja Salasuo M. (toim.): Elämän muotoja. Kertomuksia yksilöistä ja yhteiskunnasta, Koala kustannus, Rauma 2001.

SUORANTA, Anu, Lama iski – naiset töihin! 1930-luvun lama ja naisten työmarkkina-

268

asema. Teoksessa Rahikainen M, Räisänen T. (toim.): Työllä ei oo kukkaan rikastunna. Naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla, SKS, Tietolipas 176, Helsinki 2001.

SUORANTA, Anu, Työmarkkinat ja lama, Onko sukupuolella väliä? Kirjassa Blomberg, Helena – Hannikainen, Matti – Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja – Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Kirja-Aurora, Turku 2002.

SUVIRANTA, Bruno, taloudellinen asema, Tutkimus nykyisestä lamakaudesta ja sen syistä, Helsinki 1929.

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus osakeyhtiö 1856–1931, Helsinki 1931.TERÄS, Kari, Paikallisten työmarkkinasuhteiden kausi. Ammattiyhdistykset ja

työsuhteiden säätely Turussa 1880-luvulta 1950-luvulle, Turun työväenliikkeen historia I, Turun kaupunki 1995.

TREBLE, James H, Urban Poverty in Britain 1830–1914, Methuen 1983.TUDEER, A. E, Taloudellinen kehitys vuonna 1934, Kansantaloudellinen aikakauskirja

1935.URBANS, Runar, Tampereen Pellava- ja rautateollisuus osakeyhtiö 1856–1956,

Söderström & Co 1956.URPONEN, Kyösti, Huoltoyhteiskunnasta Hyvinvointivaltioon, Kirjassa Armeliaisuus,

yhteisöapu, Sosiaaliturva, Suomalaisten sosiaalisen turvan historia, Sosiaaliturvan keskusliitto, Helsinki 1994.

UUSITALO, Sinikka, Turun kaupungin historia 1918–1970, II nide, Turun Sanomat 1982.

VALTONEN Juha, Puusta betoniin, sata vuotta rakentajien ay-toimintaa Tampereella, Tampere 1998.

WARIS, Heikki, Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 5, Sosiaalipoliittinen yhdistys; WSOY 1978.

WARIS, Klaus, Kuluttajien tulot, kulutus ja säästäminen suhdannekehityksen valossa Suomessa vuosina 1926–1938, Kansantaloudellisia tutkimuksia XIV, Helsinki 1945.

VEHVILÄINEN, Olli, Kotimarkkinateollisuus 1919–1939, Itsenäisen Suomen taloushistoriaa 1919–1950, WSOY 1967.

VINCENT, David, Poor – Citizens the State and the poor in twentieth century Britain, Studies in Modern history, Longman 1991.

WIND, Pirkko, Pula-ajan konkurssit Tampereella, Suomen historian pro gradu-tutkielma, Tampere 1974.

VIRRANKOSKI, Pentti, Suomen Taloushistoria, Kaskikaudesta atomiaikaan, Otava 1975;

VIRRANKOSKI, Pentti, Maatalousmaasta teollisuusmaaksi, Kirjassa Suomen kulttuurihistoria 3, Itsenäisyyden aika, (Päiviö Tommila, Aimo Reitala ja Veikko Kallio, toim.), WSOY 1982.

VIRRANKOSKI, Pentti, Suomen historia, toinen osa, SKS 2001.

269

270

KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO

KuviotKuvio 1. Työttömyys Suomessa elinkeinoryhmittäin joulukuusta 1929 lokakuuhun 1936.Kuvio 2. Kauppojen, varastoliikkeiden ja konttoreiden työllisyys Tampereella 1926–1939.Kuvio 3. Ravintoloiden, kahviloiden ja hotellien työllisyys Tampereella 1926–1939.Kuvio 4. Palvelusektorin työlliset ja sen ikärakenne Tampereella vuosina 1926–1939.Kuvio 5. Työllisyys Tampereen ja läntisen liitosalueen teollisuudessa 1928–1938.Kuvio 6. Teollisuustyöpaikkojen määrät neljännesvuosittain ja niiden trendit neljässä suurimmassa

kaupungissa vuosina 1926–1938.Kuvio 7. Teollisuuden työllisyyden kehitys neljässä suurimmassa kaupungissa 1926–1938,

vuosineljänneksittäin (vuoden 1928 keskiarvo on 100).Kuvio 8. Teollisuuden tuottavuus (tuotannon määrä/työtunti) eri toimialoilla Suomessa vuosina 1925–

1939, 1925=100.Kuvio 9. Hevosvoimia työntekijää kohden, välittömästi tehdaskoneita käyttävä voima vuosina 1925–1938.Kuvio 10. Yritysten määrän vaihtelu Tampereella vuosina 1926–1938, lopettaneiden ja aloittaneiden

yritysten välinen erotus keskimäärin vuotta kohti.Kuvio 11. Teollisuusyritysten työntekijöiden keskimääräinen luku Tampereella ja koko maassa

teollisuustilaston mukaan 1919–1940.Kuvio 12. Tampereen suurimpien tekstiilitehtaiden nettotulos (poistojen, verojen ym. jälkeen) 1928–1938,

markkaa.Kuvio 13. Tampereen suurimpien konepajojen nettotulos (poistojen, verojen ym. jälkeen) 1928–1938,

markkaaKuvio 14. Oy Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Ab:n johtajien tantiemeja vuosina 1927–1938.Kuvio 15. Rakennustyöntekijöiden määrä Tampereella kuukausittain työnantajan mukaan 1926–1939.Kuvio 16. Asuntorakentaminen Tampereen kaava-alueella 1919–1940.Kuvio 17. Menetetyt teollisuus- ja rakennustyöpaikat, työnvälitystoimistosta työtä hakeneet ja

työttömyyskortistoon hyväksytyt neljännesvuosittain Tampereella 1928–1938.Kuvio 18. Työttömyysilmiön laajuus Tampereella 1926–1938.Kuvio 19. Työntekijöiden työllisyydessä ja henkikirjoitetussa väkiluvussa tapahtunut muutos 1926–1938

Tampereella, 1928=0.Kuvio 20. Työllisyys sukupuolen mukaan Tampereella 1928–1938.Kuvio 21. Teollisuuden työllisyysindeksi sukupuolen mukaan Tampereella 1928–1938.Kuvio 22. Naispuoliset työnhakijat työnvälityksessä Tampereella kuukausittain 1928–1937.Kuvio 23. Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten ammatit 29/30–36/37, %.Kuvio 24. Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten ikä 29/30–36/37, %.Kuvio 25. Työttömyyskortistoon hyväksyttyjen miesten siviilisääty 29/30–36/37, %.Kuvio 26. Tehdastyöpaikkojen vähentyminen, työttömät ja köyhäinhoidon työttömyyden vuoksi avustamat

Tampereella 1927–1939, vuosikeskiarvot.Kuvio 27. Köyhäinhoidon satunnaisesti avustamien avustussummat keskimäärin Tampereella 1927–1939.Kuvio 28. Valtion tulot ja menot vuosina 1918–1938, miljoonaa markkaa.Kuvio 29. Verotuksen osuus kaupunkien tulorahoituksesta Suomen kaupungeissa ja Tampereella 1925–

1940, %.Kuvio 30. Tampereen kaupungin tulot, verotuksen osuus tuloista ja lainojen vuotuisen pääoman määrä

suhteessa tuloihin 1918–1940.Kuvio 31. Tampereen kaupungin rakennushankkeiden, kadunrakentamisen ja köyhäinhoidon

kustannukset 1927–1940, markkaa.Kuvio 32. Tampereen kaupungin rakennushankkeiden, kadunrakentamisen ja köyhäinhoidon

kustannusten osuus menoista 1927–1940, %.

271

TaulukotTaulukko 1. Tamperelainen miespuolinen ammatissa toimiva väestö ammattiaseman ja toimialan mukaan

vuonna 1930.Taulukko 2. Tamperelainen naispuolinen ammatissa toimiva väestö ammattiaseman ja toimialan mukaan

vuonna 1930.Taulukko 3. Työläisten määrä ja osuus ammatista toimivasta väestöstä sukupuolen mukaan eri toimialoilla

Tampereella vuonna 1930.Taulukko 4. Rahalaitoksissa ja kaupoissa Tampereella vuonna 1930 työskennelleet ihmiset.Taulukko 5. Teollisuuden toimihenkilöiden työmarkkinoiden kehitys 1928–1939.Taulukko 6. Palvelijattaret ja siivoajat ja muut palvelustyöntekijät Tampereella vuonna 1930.Taulukko 7. Suomen Trikoon ja Tampereen trikooteollisuuden työllisyys suhteessa koko maan

trikooteollisuuden työllisyyteen 1928–1938Taulukko 8. Työllisyys villatehtaissa Tampereella ja koko maassa ja tamperelaisten työntekijöiden osuus

suomalaisessa villateollisuudessa 1928–1938.Taulukko 9. Työllisyys puuvillatehtaissa Tampereella ja koko maassa ja tamperelaisten työntekijöiden

osuus suomalaisessa puuvillateollisuudessa 1928–1938.Taulukko 10. Vaatetusteollisuuden työllisyys 1928–1938 Tampereella.Taulukko 11. Nahkateollisuuden työntekijämäärän suhteellinen ja absoluuttinen kehitys 1928–1938.Taulukko 12. Kenkäteollisuuden työntekijämäärät Tampereella 1928–1938.Taulukko 13. Työllisyys tamperelaisissa ja koko maan kenkätehtaissa ja tamperelaisten työntekijöiden

osuus vuosina 1928–1938.Taulukko 14. Metallityöntekijöiden määrät tuotantosuunnittain 1928–1938.Taulukko 15. Kolme kaupungin suurinta metallialan yritystä lamassa 1928–1938.Taulukko 16. Tampereella vuosina 1928–1938 toimineiden paperitehtaiden ja puuhiomojen työllisyys.Taulukko 17. Työllisyys Kemian teollisuudessa Tampereella vuosina 1928–1938.Taulukko 18. Teollisuuden ja käsityön työntekijät Tampereella 1920, 1930 ja 1940, väestönlaskennan

mukaan.Taulukko 19. Työllisyys toimialoittain Tampereen ja läntisen liitosalueen teollisuudessa vuosina 1928–

1938, %.Taulukko 20. Työllisyysindeksi Tampereen ja läntisen liitosalueen teollisuudessavuosina 1928–1938, 1928=100.Taulukko 21. Rakennustyöntekijöiden määrä työnantajan mukaan Tampereella keskimäärin vuosina

1927–1939.Taulukko 22. Tiili- lasi- ja peiliteollisuuden työllisyys. Tampereella vuosina 1928–1938.Taulukko 23. Kiviteollisuuden työllisyys Tampereella vuosina 1928–1938.Taulukko 24. Lämpö, vesi ja ilmastointialan työllisyys Tampereella 1928–1938.Taulukko 25. Tampereella vuosina 1928–1938 toimineiden halkosahojen, puusepänverstaiden ja muun

puuteollisuuden työllisyys.Taulukko 26. Työttömien miesten ja miespuolisen väestön siviilisääty Tampereella.Taulukko 27. Pitkäaikaistyöttömien siviilisääty ja keskimääräinen ikä Tampereella työttömyyskausittain

1929/30 ja 1936/37.Taulukko 28. Tampereen köyhäinhoidon 11.12.1929–15.5.1930 välisenä aikana jakama suora ruoka-

apu (ohi köyhäinhoidon varsinaisten tilien).Taulukko 29. Hypoteettinen työttömyysuhka (0–10) työmarkkinoiden eri osa-alueilla ja eri

ammattiasemissa.Taulukko 30. Tampereen ammatissa toimiva miesväestö vuonna 1930 sijoitettuna työmarkkinoiden eri

osa-alueille ja ammattiasemiin.Taulukko 31. Tampereen ammatissa toimiva naisväestö vuonna 1930 sijoitettuna työmarkkinoiden eri

osa-alueille ja ammattiasemiin.Taulukko 32. Tampereen ammatissa toiminut väestö vuonna 1930 ja hypoteettinen työttömyysuhka1930-

luvun laman aikana.

272

EMPLOYMENT, UNEMPLOYMENT AND CARETAKING

Society in Tampere during 1928–1938The depression of the 1930s in the Industrial City I

The research setup

The depression of the 1930s was not an isolated domestic stray event but a global crisis that penetrated all strata of society. The depression has been relatively little researched into in Finland. The few studies and articles that have touched the subject have all concluded that the depression was not an exceedingly serious one in Finland, and that it ended already in 1933 as GNP began to rise rapidly. At the same time, however, researchers have believed that unemployment was likely to have been a wider phenomenon than what the official figures of 90,000 unemployed in 1932 have lead the researchers to presume. The depression had traditionally been held as a plague of the rural population.

In this study the scope of unemployment and its targeting in Tampere will be investigated into. Previously the extent of unemployment has been scru-tinized only on the basis of the unemployment figures. Now they have been extended by some employment time series that illustrate the subject further. In the city, there were around 5,000 jobs less in 1932 than there had been in 1928, but the official record keeping only accepted at the most little over 2,000 jobless. The detailed records of the quarterly variation of the emplo-yment by company are the backbone of the source material, along with the municipal unemployment records in Tampere.

Only in the 1990s there was an emphasis on the fact that those who suf-fered from unemployment in the cities were mainly industrial workers. Even then, only building and unskilled labour were mentioned. However, emplo-yment fell rapidly in the factories as well. Who were to lose their jobs: the young, the men or the women? At the “secret” of the missing 3,000 unemp-loyed we also meet the social policy of the 1930s. Could the depression really have been over in 1933, if unemployment was actually at a higher level in 1936 than what it was before the depression, and if the unemployment bene-fits doled out were almost as high as during the peak recession in 1931-33?

Thinking in Braudelian terms the economy is the foundation of society onto which the social and political elements are built. In employment all three elements are present to some extent. Its scene is not the world economy but the local community. Local economy is an interesting area. In practice the structural changes in employment are reactions of the local companies to the prevailing economic trends, i.e. to the decisions made elsewhere on the local and national levels. Ultimately, any employers decided on what type of employment policy that was effective in their environment. Therefore

273

the decline of employment, and unemployment, were produced on the local level, although the development was guided by the values of society and the general economic situation.

The targeting of depression

When we investigate the branch-wide changes of unemployment, we see that unemployment was in fact a wider and a more modern phenomenon in the cities that what had been previously thought. Along with the carpen-ters, bricklayers, and unskilled labour, other groups that were bound to the construction sector suffered as well. Construction workers as well as sawmill labourers were affected in the whole of the country. The rate of unemplo-yment calculated from the drop of industrial jobs indicates a decrease of more than third of all metalworking jobs in the Tampere factories. Within the branch of weaving industry the loss of jobs was 20 percent and in clothing industry even greater. In industry the rate of loss was more pronounced than at the construction sites. In relative terms, the unemployment rate was the highest among construction workers.

The depression targeted rather strongly on young labour. As a consequence of the depression at least new age cohorts seem to have delayed their intro-duction to the work market. As it continued it affected, at least officially, mid-dle-aged and unskilled labourers as well. This was evidenced by the increase of the mean age of those accepted in to official records as the depression continued.

The foci of the depression were branches that had been employing most-ly males, and the fact was skewing the already female-dominated structure of the workforce. Men were leaving the city during the peak depression. Men were more often employed by branches and in trades that had been the worst off during previous seasonal and structural changes. Even in industry the redundancies were most often concerning the men that were paid better than was the female workforce.

Previously it was thought that the dominance of the men in the official statistics was due to the culturally skewed nature of the records: married wo-men were not allowed to be entered into the unemployment statistics, except in very few cases. The social statutes and practices therefore contributed to the official female unemployment remaining at a low level.

Such was the case, in fact, but in addition, both the covert and official unemployment rates were higher even among the women than what had been assumed previously. It was presumably thought that industry held on to their workforce quite well. Now it is found out that the number of industrial jobs fell by more than 3,000 workers, of whom most were women. What is interesting here is the fact that on those branches where both men and wo-men were working, the men experienced a deeper unemployment than did the women. “Favouring” women might have been due to their more central

274

role within the industrial processes, and their notably lower salaries compa-red to the men.

Society and depression

When the depression set in, the workers were relatively unprotected. Buil-ding sites and industries simply made the unwanted workforce redundant. The less skilled and physically compromised workers were among the first to be made to leave, along with most of the more widely known Communists. There were no institutions or legislation in place in the then society that would have had the power to prevent unilateral sacking from taking place. Cost cutting was the operative paradigm. The profits of the owners needed to be secured, a task in which the major companies in Tampere excelled.

The most important modes of helping the unemployed were the municipal and state relief work camps, whose duration at least initially into the depres-sion was quite short. An important way of assistance was that by the munici-pal Board of Assistance for the Poor. The other face of this type of relief was the fact that the receiver was liable to pay it back later. As far as society went the financial situation of the receiver families improved so slowly that it made little sense to make an effort to collect the monies back too soon. In Tampere an important additional help was food and clothing relief by the Board of Assistance for the Unemployed that was not back payable.

Both the state and municipal systems of social governance were set up in the way required by the law before the recession. Finland was, however, a poor relief state, whose social assistance to its citizens was small in quantity, discriminating and controlling: only the very worst off were eligible, and only when the relatives were unable to assist them. It had many humiliating and stigmatising features and it gave the officials the right to become deeply involved in the private life of the receiver. For the rest, especially for those that were in working age and capable of work, the poor relief assistance was a debt, not a gratuity or a social right, and regarding the paying back there was a mechanism in place that was capable of threatening with loss of one’s personal freedom.

The effects of the depression of the 1930s had been unforeseen in the 1920s and there were no preparations in place. Despite of living standard having risen rapidly and the 1920s having been characterized as an era of fer-vent social political innovations, especially in the field of working legislation, the Finnish system -- if we can in fact talk of any “system” at all - was a very modest one. At the threshold of the depression of the 1930s it consisted of a number of statutes and established practices, a poor relief system, and some developing housing and health policies. The most essential deficiency was the lacking social insurance, which partly explains the fact that the share of social spending of GNP was a small one in general, and the share of the state was in particular an insignificant one. In the beginning of the 1930s

275

the social spending equalled only 0,7 % of GNP, and about 2 % of all State spending.

The reasons behind the “vanishing unemployed”.

1. Part of the workers of the building sites and the factories did not hail from Tampere, but from the suburbs on the Messukylä or Pohjois-Pirkkala (later Nokia) sides of the administrative border, or from the surrounding count-ryside. During the depression of burden of the taking care of the travelling workmen fell on the community where the unemployed person had last been taxed and officially registered, which was officially called “the duty to assist the poor”. The officials were not under an obligation to accept an unemplo-yment registration by a person who was living in a different municipality that what the registers indicated (1929-30).

However, even people from outside communities could become accepted when family or other reasons made living in the City a necessity. In such ca-ses, the City would often bill the official municipality of residence on for its financial assistance. Quite often there would be attempts to repatriate such people, which would distort the counting of such people as unemployed. These costs would also be re-billed. Tampere was apparently losing some of its male population due to the fact that male-dominated branches such as building and metal working were high-unemployment sectors.

2. Many of the young unmarried clothing and weaving sector workers who had migrated to Tampere during the 1920s would certainly have re-turned to their native communities. What about those who did not return? Young females had no entry to the unemployment office unless they had younger sisters of brothers or an infirm family member that they were ex-pected to take care of. Some of the women left outside had to resort to prostitution.

3. Married women whose husband was unable to work would also not be accepted. When a husband was ill, there would be an attempt to get the wife employed at the municipal relief workshop. It would also seem that when the husband was made redundant, the wife was quite often able to keep her work. On the other hand many of the wives were seeking temporary unemp-loyment out of the house such as ironing, sewing, or cleaning work. Some lucky few managed to arrange industrial employment for themselves.

4. It has been believed that temporary assignments through the unemplo-yment office would not encourage everyone to register themselves as unemp-loyed. It is, however, more likely, that people who would become involved in illegal liquor trading and other “entrepreneuring” would be the ones who had not been accepted into the unemployment registry and who were physi-cally unfit for hard manual labour.

276

HenkilöhakemistoSellaisten toimijoiden nimet on muu-tettu, joiden esiintymiseen tämän kir-jan sivuilla liittyy jonkinlainen arka-luonteinen seikka. Silloin kun työtön hakee poliittiselta eliitiltä oikeutta elämiselleen tai joutuu virkamiesten kaltoin kohtelemaksi, niin olen jät-tänyt tällaisen rohkean toimijan toi-mimaan omalla nimellään. Tällaisia olivat 75–82 vuotiaat varatyömiehet tai työnjohtaja Pöntysen ”hampai-siin” joutunut sekatyömies Lindroos. Sekatyömiehet ymmärsivät aikoinaan kyllä, että huonojen taloudellisten suhdanteiden aikana työttömyydestä kärsiminen oli selviö. Työttömyyteen liittynyt sosiaalinen stigma on voi-mistunut koulutuksen lisäännyttyä ja vahvistunut hyvinvointivaltion ra-kenteiden kehittyessä.Aaltonen, Emil, tehtailija, s.94–97, 114.Ahvenainen, Jorma, suomalainen historian profes-

sori, s.32, 39.Andersson, Erik, työtön perheenisä, (nimi muutet-

tu), s.163, 196–197.Andersson, pilapiirroksen varakas rouva, s. 208.Axen, Erik, sosialidemokraattinen kaupunginval-

tuutettu, s.198, 209.Brander, Kustaa, kenkätehtailija, s.97.Broomhill, Ray, historiantutkija, s.42.Burnett, John, brittiläinen historiantutkija, s.42.Böök, Einar, ministeriön virkamies, havainnoitsija,

s.229.Cassel, Gustav, ruotsalainen kansantaloustieteilijä,

s. 213.Constantine, Stephen, brittiläinen historiantutkija,

s.42Davies, Andrew, brittiläinen historiantutkija, s.43.Donner, Arthur, Tampereen pellava- ja rautateolli-

suus Oy:n toimitusjohtaja –1928, s.131.Eichengreen, Barry, yhdysvaltalainen taloustietei-

lijä, s.42.Faust, Anselm, saksalainen historiantutkija, s.42.Fürth, Thomas, ruotsalainen historiantutkija, s.21,

42.Garside, W.R, brittiläinen historiantutkija, s.42.Haarla, Rafael, tehtailija, s.108, 201.Haatanen, Pekka, suomalainen tutkija, s.12–13.Halme, Väinö, työtön sekatyömies ja perheeisä,

(nimi muutettu), s.197.

Hannikainen, Matti, suomalainen historiantutkija, s.15, 27, 35, 47, 171.

Harris, José, tutkija, s.42.Hatton, Timothy, J, brittiläinen taloustieteilijä,

s.42.Heckschher, Eli, ruotsalainen kansantaloustieteili-

jä, s. 213.Heikkilä, K.E, vaatetustehtailija, s.86–87.Heiniö, Sulo, Tampereen pellava- ja rautateollisuus

Oy:n insinööri (pellavan valmistuksessa), s.130–131.

Helenius, Lauri, Tampereen pellava- ja rautateolli-suus Oy, Konepajan johtaja, s.130–131.

Hirvonen, Pentti, Osuusliike Voiman toimitusjoh-taja, s.209.

Hjerppe, Riitta, suomalainen historian professori, s.14, 26, 41.

Huhtala, Herman, sekatyömies, s.191.Huttunen, Veikko, suomalainen historiantutkija,

s.13, 20, 22–23, 35–37.Häkkinen, Antti, suomalainen historiantutkija,

s.16.Jensen, Richard, tutkija, s.42.Jutikkala, Eino, suomalainen historian professori,

akateemikko, s.21, 27, 30.Järvelä, Lauri, tamperelaisen autokorjaamon joh-

taja, s.100.Kahra, Eljas, ministeriön hallitussihteeri, työttö-

myysasiain asiantuntija, s.11–12, 18, 23–24, 26, 35, 171.

Kalela, Jorma, suomalainen historian professori, s.10–11, 14, 15, 21, 24, 37, 40–41, 213.

Kestilä, K.H, vaatetustehtailija, s.86–87.Keyssar, Aleksander, tutkija, s. 41–42.Kihlman, Åke, Tampereen pellava- ja rautateolli-

suus Oy:n varatoimitusjohtaja, s.131.Kivi, Aleksis, näytelmäkirjailija, s.211.Klingendahl, Fabian, Villatehtaan omistaja, s.79.Korpinen, Pekka, Helsingin kaupungin apulaiskau-

punginjohtaja, tutkija, s.39.Kuusi, Eino, suomalainen sosiaalipolitiikan profes-

sori, s.10, 47,163, 229.Kuusterä, Antti, suomalainen historiantutkija,

s.32.Lavonius, Mangnus, Lapinniemen puuvillatehtaan

johtaja, s.131.Laybourn, Keith, tutkija, s.34.Lehtonen, Heikki, suomalainen sosiaalipolitiikan

professori, s.21–22.Liimola, O.F, Tampereen kaupungin työnjohtaja,

s.190.Lindfors, R, Tampereen kaupungin työnjohtaja s.

190.Lindroos, Johan, sekatyömies, s.189–190.Linnavuori, Akseli, kaupungininsinööri, s. 187.Lomma, Niilo, tehtailija, s.152.Lumme, Alpo, Tampereen kaupungin lastenvalvo-

ja, s.210.Mann, Kirk, brittiläinen tutkija, s. 43.Mantere, Ilmari, Tampereen sosiaalilautakunnan

sihteeri, s.166.

277

Marin, Saga, kauppa-apulainen, s.59.Marjamäki, Ida Maria, kauppias, s.59.Matsson, K, Tampereen työnvälitystoimiston joh-

taja, s. 189–191.Myöhänen, L. P, Tampereen köyhäinhoidon tark-

kaaja, s.162–163.Napoleon, Ranskan keisari, s.189.Nenonen, Marko, suomalainen historiantutkija,

s.28.Niinikoski, K. A, Tampereen apulaiskaupungin-

johtaja, s.187.Niemi, Meeri, satuja lukeva neiti, s. 211.Nieminen, David, sekatyömies, s. 191.Nieminen, sekatyömies, s.43, 49, 209.Nikander, Armas, Lokomon toimitusjohtaja,

s.106.Niukkanen, Juho, kulkulaitosministeri, s.106.Nordlund, Kaarle, Tampereen kaupunginjohtaja,

s.187.Ojala, Johan Erland, tilkitsijä ja ulkotyömies, s.

191.Paasikivi, Juho Kusti, KOP:n pääjohtaja, s. 43Paldanius, Leonard, leski-äidin työtön aikamiespoi-

ka, (nimi muutettu), s.163, 197.Parikka, Raimo, suomalainen historiantutkija, s.15,

21, 24, 26, 32, 40.Peitso, Uuno, Tampereen kaupunginlääkäri, s.200.Pekkarinen, Jukka, suomalainen kansantaloustie-

teilijä, s.213.Petzina, Dietmar, tutkija, s.42.Pihkala, Erkki, suomalainen historian professori

s.41.Piirainen, Veikko, tutkija, s.21, 35.Pollard, Sidney, brittiläinen historiantutkija, s. 112.Pulkkinen, Terho, suomalainen sosiaalipolitiikan

tutkija, s.10, 12–13, 31, 44.Päivärinta, Jaakko, Köyhäinhoidon tarkastaja,

s.164.Pölhö, Aapo, suomalainen historiantutkija, s.24.Pöntynen, kaupungin työnjohtaja, s.189.Rasila, Viljo, suomalainen historian professori,

s.160.Randelin, Hilma, hyväntekeväisyysrientoihin osal-

listunut rouva, s.170.Renfors, Kalle, kommunistinen kaupunginvaltuu-

tettu, s. 198.Rimb, kaupungin työnjohtaja, s. 190.Salminen, Ahti, nuori työtön, s.187.Salminen, J.N, nahkatehtailija, s.92.Salo, kaupungin työnjohtaja, s.191.Sarlin, Bruno, Helsingin kaupungin virkamies,

maaherra, s.164.Selen, Kari, suomalainen historiantutkija, s.13, 18,

31, 39.Serlachius, Gösta, tehtailija, s.108.Siipi, Jouko, suomalainen sosiaalipolitiikan profes-

sori, s.12–13, 21, 31, 34–37, 40.Solin, Arno, Tampereen pellava- ja rautateollisuus

Oy:n toimitusjohtaja 1928–1938 (ja myö-hemminkin), s.130–131.

Somersalo, Eva, Tampereen Tyttöjen ammattikou-lun rehtori, s.169–170.

Suoranta, Anu, suomalainen historiantutkija, s.15.Suviranta, Bruno, suomalainen taloustieteilijä,

s.12.Treble, James, H, tutkija, s.43.Tudeer, A.E, Suomen pankin tilasto-osaston joh-

taja, s. 197.Urbans, Runar, suomalainen historiantutkija, s.

102.Urponen, Kyösti, suomalainen sosiaalipolitiikan

professori, s.21, 35-38, 40.Waris, Klaus, suomalainen kansantaloustieteen tut-

kija, s.12.Vartiainen, Henri, suomalainen kansantaloustietei-

lijä s.39.Vartiainen, Juhana, suomalainen kansantaloustie-

teilijä, s. 213.Vasama, Artturi, Tampereen köyhäinhoidon tark-

kaaja, Tampereen sosialidemokraattinen kaupunginvaltuutettu, s. 198.

Vehviläinen, Olli, suomalainen historian professo-ri, s.12, 32.

Viljanen, Emil, Köyhäinhoidon toimitusjohtaja (”pääköyhä”), s. 164.

Vincent, David, tutkija, s.43.Virrankoski, Pentti, suomalainen historian profes-

sori, s.20, 32.

278