Nro 49 Pirkkalainen 2.12.15.pdf

20
Pirkkala Härmälä Hatanpää Ilmainen näköislehti: www.pirkkalainen.com Keskiviikko 2.12.2015 N:ro 49 PEREENTIEN ja Naistenmat- kantien risteykseen on tehty kaavaluonnos, joka mahdol- listaa neljän 6-8 -kerroksisen asuintalon rakentamisen. Mikäli kaava toteutuu suunnitellusti, alueelle muut- ta noin 360 asukasta. Jos asuinoikeus jaetaan 50 neliön asuntoihin, asuntoja tulisi 180. – Alue lisää sekä julkisten että kaupallisten palvelujen kysyntää kuntakeskuksessa ja tuo lisää käyttäjiä Naisten- matkantien joukkoliikenteel- le, sanoo arkkitehti Pauliina Pelkonen. Pysäköinti on suunniteltu pääosin pysäköintikannen al- le. Autoliikenne sujuu Läpi- käytävänkujan puolelta. Lähistöltä tehtiin aikanan havaintoja liito-oravasta, jo- ten elikolle jätettiin liikku- matilaa tontin etelä- ja län- sireunalle. Kaava mahdollistaa myös julkisten ja liiketilojen raken- tamisen. Ympäristölautakunta päätti asettaa kaavaluonnoksen näh- täville 28. joulukuuta asti. Uudisalueelle koteja 360 asukkaalle Kaavaluonnos: Naistenmatkan varteen Loukonlahteen kaavaillaan neljää kerrostaloa Antti Jokinen Miss Suomi edustaa pirkkalalaisessa asussa SIVU 5 Airi vartioi talvisodassa susiturkissa SIVU 4 TÄNÄÄN MIKÄLI kaavaluonnoksen suunnitelmat toteutuvat, oikealla näkyvän Naistenmatkantien ja vasemmalle kääntyvän Pereentien risteyksen tuntumaan nousee neljä kerrostaloa. Neste Oil Pirkkala Killontorintie 2, p. 03-368 0101 Ark. 6.30-21, la 8-21, su 9-21 www.nestepirkkala.fi Tervetuloa syömään! Keittolounas arkisin klo 10.30–13.00 6 00 Myös muita ruoka-annoksia esim. leikkeet ja Scanburger-annokset www.leuku.com Täyden palvelun kiinteistönvälitystä Pirkkalassa Asunto-osakkeiden, kiinteistöjen, vapaa-ajan asuntojen ja tonttien myynti sekä vuokravälitys ja arviolausunnot ym. Kari Leuku LKV, KJK, puh. 050 556 6917 Vuoden välittäjä 2014

Transcript of Nro 49 Pirkkalainen 2.12.15.pdf

Pirkkala Härmälä Hatanpää Ilmainen näköislehti: www.pirkkalainen.com Keskiviikko 2.12.2015 N:ro 49

PEREENTIEN ja Naistenmat-kantien risteykseen on tehty kaavaluonnos, joka mahdol-listaa neljän 6-8 -kerroksisen asuintalon rakentamisen.

Mikäli kaava toteutuu suunnitellusti, alueelle muut-ta noin 360 asukasta.

Jos asuinoikeus jaetaan 50

neliön asuntoihin, asuntoja tulisi 180.

– Alue lisää sekä julkisten että kaupallisten palvelujen kysyntää kuntakeskuksessa ja tuo lisää käyttäjiä Naisten-matkantien joukkoliikenteel-le, sanoo arkkitehti Pauliina Pelkonen.

Pysäköinti on suunniteltu pääosin pysäköintikannen al-le. Autoliikenne sujuu Läpi-

käytävänkujan puolelta.Lähistöltä tehtiin aikanan

havaintoja liito-oravasta, jo-ten elikolle jätettiin liikku-matilaa tontin etelä- ja län-sireunalle.

Kaava mahdollistaa myös julkisten ja liiketilojen raken-tamisen.

Ympäristölautakunta päätti asettaa kaavaluonnoksen näh-täville 28. joulukuuta asti.

Uudisalueelle koteja 360 asukkaalleKaavaluonnos: Naistenmatkan varteen Loukonlahteen kaavaillaan neljää kerrostaloa

Antti Jokinen

Miss Suomi edustaa pirkkalalaisessa asussa

SIVU 5

Airi vartioi talvisodassa susiturkissa

SIVU 4

T Ä N Ä Ä NMIKÄLI kaavaluonnoksen suunnitelmat toteutuvat, oikealla näkyvän Naistenmatkantien ja vasemmalle kääntyvän Pereentien risteyksen tuntumaan nousee neljä kerrostaloa.

Neste Oil PirkkalaKillontorintie 2, p. 03-368 0101Ark. 6.30-21, la 8-21, su 9-21www.nestepirkkala.fi

Tervetuloa syömään!Keittolounasarkisin klo 10.30–13.00 600

Myös muita ruoka-annoksiaesim. leikkeet jaScanburger-annokset

www.leuku.com

Täyden palvelunkiinteistönvälitystäPirkkalassaAsunto-osakkeiden, kiinteistöjen, vapaa-ajan asuntojen ja tonttien myynti sekä vuokravälitys ja arviolausunnot ym.Kari Leuku LKV, KJK, puh. 050 556 6917Vuoden välittäjä 2014

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 2

Somevillitysten aika ei ole ohi. Uusin villitys on ohjelma nimel-tään Periscope. Tekijät kuvaavat ohjelmaansa tapana nähdä maail-

ma toisen silmin. Ohjelman avulla käyt-täjä pystyy seuraamaan livelähetyksiä toi-silta ihmisiltä ympäri maailmaa. Ajatuk-sena on että voisi kulkea mielenosoit-tajien matkassa maailman kriisialueilla tai ihailla vaikkapa Niagaran putouksia

oman mobiililaitteensa kautta.

NÄINKÖHÄN se sitten on? Ei ainakaan omalla muutaman tunnin käyttökoke-muksellani. Tuntuu siltä että Periscopea käytetään vallitsevien normien ja lakien rajojen koettelemiseen. Lähetyksissään ihmiset kuvaavat omaa juopumistaan ja huumeiden käyttöä. Nuoremmat juokse-vat alusvaatteisillaan kauppakeskuksissa

Usko ja epäusko

S A N A

Ville SalminenVs. nuorisotyönohjaaja, Pirkkalan srk

Äitimme ja mummimme

HelenaKYÖSTIent. Hakalao.s. Kyösti

s. 31.07.1928 Etelä-Pirkkalak. 05.11.2015 Tampere

Siellä kukkia täynnä on maa,siellä uupunut levätä saa.

Markku ja PäiviJesse, Eeva, Joel ja Sini, JasperPirjo-Leena

Siunattu läheisten saattelemana Pirkkalan uudessa kirkossa 21.11. Lämmin kiitos osanotosta.Kiitokset Tammenlehväkeskuksen Lappi-osaston henkilö-kunnalle Helenan hyvästä hoidosta.

Rakkaamme

Väinö JohannesLEHTONEN* 05.02.1926 Akaa† 13.11.2015 Pirkkala

Elon liekki hiipuen sammui pois,miten väärin rauhaa itkeä ois,mutta luopua isästä rakkaimmasta,mikä estäisi kyyneleitä vuodattamasta.

Isää ikävöidenHelena

Vaari Sinä lähdit,mutta puutarhasi jää ja kevään tullenomenapuut puhkeavat kukkaan.Me jotka olemme Sinua rakastaneetvaellamme siellä.Hyvää matkaa vaari

Kalle, Riikka, Julia ja Olli

Väinön muistoa kunnioittaenAimoRitu

Siunaus toimitettu 25.11.2015.Kiitämme kaikkia surussamme myötäeläneitä.

Joulukynttiläpalvelu

Joulukynttiläpalvelun voi tilata maksamalla 10.12. mennessä 10 € seurakunnan tilille FI60 2326 1800 0024 21.Maksun viesti: Hautakynttilä+haudan vainajan nimi.

toimittaa puolestasi kynttilänjouluaatoksi läheisesi haudalle

Jätä ilmoitukset, jutut ja kuvatkätevästi nettilomakkeellawww.pirkkalainen.com

PIRKKALAN 1.APTEEKKIAsiantuntevaa palvelua aamusta iltaan! Ma–pe 8.30–20,la 10–16, su 11–15 Suupantori 4, 33960 Pirkkala, p. 03 358 7500www.pirkkalanapteekki.

www.veneskoski.comPuh. (03) 213 2903

Suupantie 10, puhelin 03 342 [email protected] avoinna ma 9–12 ja 13–17, ti–pe 9–12 ja 13–15

Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12

www.pirkkalanseurakunta.fiwww.facebook.com/pirkkalanseurakunta

Pirkkalan seurakuntaKirkossaPerkiöntie 40Partiolaisten lupauksenanto su 6.12. klo 12, Olli-Pekka Silfverhuth ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen.Pyhäkoulua ei ole itsenäisyyspäivänä 6.12. Kirkon keskiviikko klo 11.30 hartaus, ruokailu ja laulu-hetki. Ruuan hinta 3,50/1 €. Ensiviikolla hartaus klo 11.15!Hartaushetki kirkossa to 3.12. klo 07.45. Hiljaisuus, vii-kon Evankeliumiteksti, Isä meidän rukous. Mahdolli-suus viedä sivualttareille kynttilä ja hiljentyä omassa rauhassa.Yhdessäolon iltapäivä ma 7.12. klo 16.30-18. Valmistau-dumme jouluun leipomalla pipareita ja ehkä koriste-lemmekin niitä. Mukaan mahtuu aina. Kaiken kansan joulupuuro ti 8.12. klo 12. Tervetuloa elä-keläiset, omaishoitajat, diakoniatyön asiakkaat ym. yh-teiseen joulujuhlaan. Jouluisen ohjelman lisäksi puu-ro- ja kahvitarjoilu. Bussikuljetus lähtee 11.30 Toivios-ta (Ruotutien ja Karjalantien risteys) ja kulkee Naisten-matkantietä Suupan kautta kirkolle. Pysäkeiltä pääsee kyytiin. Jos tarvitset taksikuljetusta, soita Päivi Martti-la 050 380 7961.Sibelius 150 vuotta joulukonsertti ti 8.12. klo 19: Sibe-liuksen ja aikalaisten rakastetuimmat suomalaiset jou-lulaulut. Hanna-Mari Mõisnik, sopraano, Outi Leino Mäkiharju, altto, Kristjan Mõisnik, basso, Kaisa Kujan-pää, piano ja Liisa Aaltola, urut. Ohjelma 10 €.

Vanhassa kirkossaAnian rantatie 226Itsenäisyyspäivän messu su 6.12. klo 10, Olli-Pekka Silf-verhuth, Reetta Mäkinen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen, Kirkkokuoro ja Puhallinorkesteri. Seppelten lasku san-karihaudoille. Kirkkokuljetus: klo 9.20 Toivio (Karjalantien ja Ruotutien risteys) Naistenmatkantie, klo 9.35 Suuppa, Suupantie (Sirpakan pysäkki), Ratsutilantie, Perkiöntie, Kyöstin-tie, Lehtimäentie, Naistenmatkantie, Anian rantatie ja Vanha kirkko. Paluukuljetus n. klo 11.15 seppelten las-kun jälkeen.De vackraste julsångerna ke 9.12. klo 18 Denise Gauf-fin-Kostilainen ja Paula Siren. Glögitarjoilu. Mukana Pohjola Norden.

Kirkkoveräjän srk-talollaKouluportinkuja 1Perjantaipiiri 4.12. klo 18. Pohditaan seuraavan juma-lanpalveluspäivän tekstejä Hetkinen-raamatunlukuop-paan pohjalta.Puhallinorkesterin joulujuhla ma 7.12. klo 18.Alfa-kurssi alkaa ti 12.1. klo 18-20.30. Kurssilla tutustut-taa kristinuskoon ja pohditaan elämää yhdessä toisten kanssa. Illoissa on aina myös ruokailu. Kokoonnumme 10 kertaa. Kurssiin kuuluu viikonloppuleiri. Ilmoittaudu: www.pirkkalanseurakunta.fi/ilmoittautumiset. Tervetu-loa mukaan!

PappilassaPappilantie 65Rukoushetki väentuvassa pe 4.12. klo 20.

PihlajaniemessäPappilantie 100Miesten sauna tiistaisin klo 18-20. Hartaus klo 19.45.Naisten sauna keskiviikkoisin klo 18-20. Ensi viikolla 16.12. hartaus pastori Tuula Mannermaa ja pientä tar-joilua klo 18.45.

Lähetysmyymälä-kahvila SirpakassaSuupantie 10Hyvän aamun kahvihetki torstaisin klo 10-11. Tule tapaa-maan toisia kahvittelun 1 € ja pienen ohjelman mer-keissä. To 3.12. mukana pastori Jukka Jormanainen.Neulekahvila, syyskauden viimeinen kerta ma 7.12.

klo 15-17. Tule neulomaan yhdessä toisten kanssa. Ma 14.12. Neulekahvila tekee retken jouluisiin tunnelmiin.

KapsäkissäKauppakeskus Veska, 2. krsHuilipaikassa valmistaudutaan 2.12. itsenäisyyspäi-vään, jatketaan kynttilöiden koristelua ja korttejakin voi tehdä. Voit olla koko ajan klo 14-16 tai sinulle sopivan hetken. Pyhisparkit la 5.12. klo 10-13 kolme vuotta täyttäneille. Aiheena kohti suurta juhlaa. Toimintatuokiossa askar-rellaan joulukortti. ”Lähellä ihmistä” -vertaistukiryhmä alkaa to 14.1.2016 klo 18-20. Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka haluavat kasvaa, voimaantua ja päästä eteenpäin elämässään. Kokoontumisia on 15 kertaa aina torstaisin. Käytössä on Lähellä ihmistä -työkirja, jonka hinta on 10 €. Vetäji-nä toimivat Pirjo Sihvo ja Pirjo-Liisi Hakala. Ilmoittautu-minen 040 761 4393. Ryhmään mahtuu 8 jäsentä.

Muuta toimintaaSeurakunnan toimistot avoinna ke 2.12. klo 13-15.Sanan valossa -keskusteluryhmä kokoontuu to 3.12. klo 13-14.30 kahvikupposen ja viikon raamatuntekstin ää-rellä seurakuntatoimiston kokoushuoneessa Suupan-tie 10. Pyhisparkit la 5.12. klo 10-13, kolme vuotta täyttäneil-le lapsille. Pereen päiväkodin Violetti-osastossa, Kuri-kankulman päiväkodin Luhtaröllien osastossa ja Pirkka-lan kirkon kerhotalon päiväkerhotiloissa. Aiheena koh-ti suurta juhlaa. Toimintatuokiossa askarrellaan joulu-kortti. Kyöstinkodon kerho ti 8.12. klo 14.- 15.30. Tämän vuo-den viimeinen kokoontuminen joulupuuron ja joululau-lujen merkeissä. Seurakunnan Apurit ottavat vastaan pieniä naapuriapu-hommia arkisin ma-pe klo 9-13, numerossa 050 452 9110. Emme ota työstä palkkaa. Soita ja kysy lisää.Perheleiri hiihtolomalla 2.-6.3.2016 Lotjan tuvalla. Lei-rin ohjelma koostuu valinnan mukaan joko laskettelus-ta tai hiihdosta. Hinta aikuisesta 68 € ja lapsesta 56 € (sis. bussimatkan, vaatimattoman majoituksen ja ruu-at Lotjan tuvalla). Lasketteluliput ja -välineet ovat oma-kustanteiset. Ilmoittautuminen 12.2. mennessä www.pirkkalanseurakunta.fi/ilmoittautumiset. Tiedustelut Vil-le Salminen 050 380 7965. Retki toteutuu, jos lähtijöi-tä on 30 henkeä.

PerheuutisetKastetut: Sara Aurora Jalaskoski, Inessa Aida Mian-na Korkatti, Daniela Aurora Kukkonen, Niki Max En-sio Surakka, Elias Aleksander Vahtramäe, Dorian Wisz-niowski. Avioliittoon kuulutetut: Timo Juhani Niemistö ja Annika Mari-Julia Paulakorpi. Kuolleet: Väinö Johannes Lehtonen 89 v., Eeva Helena Salmijärvi 78 v.

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 3

tai suorittavat haasteita, joissa heidät asetetaan hyvin noloihin tilanteisiin. Tätä kaikkea seu-raa suorana kolmestakymmenestä viiteen tu-hanteen ihmistä, jopa enemmän.

VIIKONLOPUN Periscope kohokohtana mai-nittakoon kahden Lahtelaisen nuoren tempa-us tarjota Juissia naapureilleen. Pojat yrittivät tarjota tuntemattomille ihmisille lasillisen Juis-si-mehua siinä onnistumatta. Yritystään pojat kuvasivat rakkauden jakamiseksi. Kun kukaan ei ollut poikien kanssa suostunut mehua juo-maan, he miltei luovuttivat, mutta lopulta toi-

sen pojan äiti joi lasillisen kolmensadan ihmi-sen katsoessa.

MONET TAHOT, niin yksityiset kuin julkset, ha-kevat nyt parhaita tapoja hyödyntää Periscopea omissa aktiviteeteissaan. Nähtäväksi jää, kuinka ohimenevä villitys tämä on. Toivon kuitenkin, että tämäkään ohjelma ei vähentäisi aitoja kah-den ihmisen kohtaamisia. On olemassa asioita, joita ei videon välityksellä pysty kokemaan ja hyvä niin. Kristuksen syntymäjuhlan lähestyes-sä läheisten kanssa oleminen on erityisen tärke-ää, sillä monien mielestä juuri se tekee joulun.

ITSENÄISYYTTÄ ehtii halu-tessaan juhlia niin Pirkkalas-sa kuin Tampereella ensi sun-nuntaina. Pirkkalassa kunnan järjestämä itsenäisyysjuhla alkaa kello 15.

Tampereella ilotulitus kruunaa tamperelaisten it-senäisyyden juhlinnan myö-hemmin illalla.

Pirkkalan itsenäisyysjuhlas-sa on luvassa musiikkiesityk-siä, puheita ja Pirkkala-pal-kinnon jakaminen. Juhlapu-hujaksi on kutsuttu yliopis-tonlehtori Jenni Airaksinen

Musiikista vastaavat sopraa-no Roosa Kemppilä ja Jasper Koekoek, piano, Eeva Oksa-la viulu ja Vesa Kemi, piano sekä Mikko Leppänen, kita-ra ja laulu.

Juhlan jälkeen on kaikille kahvitarjoilu. Juhlaan on va-paa pääsy.

TAMPEREELLA itsenäisyys-juhlassa kuullaan Tampereen Työväenyhdistyksen soitto-kunnan esityksenä Fuhrman-nin Tampereen fanfaari sekä Sibeliuksen Isänmaalle.

Näyttelijä Martti Manni-nen lausuu Eino Leinon ru-non Kansa kalliolla, minkä jälkeen esiintyy Harjun Ka-marikuoro Heikki Liimolan johtamana Keskustorin juh-lallisuuksien jälkeen yleisö voi siirtyä seuraamaan ilotulitus-ta, joka ammutaan Ratinasta kello 18.45 alkaen.

Pirkkalan itsenäisyysjuhla yläasteen salissa su 6.12. klo 15. Ks. ilmoitus sivulla 9. Tampereen itsenäisyysjuhla Raatihuoneen edustalla klo 18.

Itsenäisyyttä juhlimaan

niiseen käteen ja polvistutta-va nöyrästi ajokkinsa viereen renkaanvaihtopuuhiin.

Tai sitten voi hurauttaa ren-gasfirmaan, renkaanvaihto-pisteelle tai avuliaan naapu-rin autotallin ovelle ja selvitä puuhasta käsiään kuraamatta.

Laki vaatii, että joulukuun alusta alkaen autoissa on olta-va talvirenkaat ja niillä on kö-röteltävä helmikuun loppuun, olipa sää mikä tahansa.

Talvirenkaat alle JOULUKUUN alusta helmikuun loppuun autoissa on oltava talvirenkaat, eli keli mikä tahansa. Nastaren-kaita saa käyttää maaliskuun loppuun ja muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.

Joulukuussa jo laki vaatii sitä

Merita Hedin

L I I K E N N E

TAAS on se aika vuodesta, kun viimeistenkin autoilijoi-den on otettava tunkki kau-

Talvirenkaat voivat olla jo-ko nastallisia tai nastattomia.

Jäisellä kelillä paras pito on nastoitetulla renkaalla.

Lumisella ja sohjoisella ke-lillä renkaan pitoon vaikutta-vat ensisijassa kuviointi ja ku-min kitkaominaisuudet.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuusta helmikuun lop-puun. Nastattomia talviren-kaita saa kuitenkin käyttää ympäri vuoden.

Sarankulmankatu 12, Tampere Avoinna: ma pe 9 19, la 9 15

Opettavainen lelukauppa TÄLLÄ KUPONGILLA

10 €alennus yli

60 € ostoksista

Voimassa Leikkien-myymälässä 23.12.2015 asti. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai tarjouksiin.

Tervetuloa YHTÄ MATKAA-iltaanPirkan Pirtille su 6.12. klo 17.Aihe: Maailman muuttamiseksi

JOULUJUHLA su 20.12. klo 14.Tervetuloa seimen ääreen!

Pirkan pirtti, Koivutie 15, Pirkkala.

Tervetuloa mukaan

www.pirkkalankotiseurakunta.fi

Suo

me

n M

eto

dis

tikirk

ko

• Laboratoriokokeiden

• Korvahuuhtelut• Haavahoidot• Verenpaine- ja

Ideoita jouluun

RUNSAS & MAUKAS JOULULOUNAS

pe 4.12.2015 klo 10.00-14.30Tervetuloa syömään maukasta ja lähes lisä-aineetonta kotiruokaa. Tarjolla on monta lämmintä vaihtoehtoa, johon sisältyy salaatti, leipä, ruokajuoma sekä kahvi tai tee.

Tilauksesta saat käyttöösi kokous- ja juhlatila tarjoiluineen. Voit tilata myös catering-palvelut omiin tiloihisi.

Keittiöt ovat avoinna ma-pe 8.00-15.00,

PIRKKALAJasperintie 310, 33960 Pirkkalapuh. 040 826 3622

www.facebook.com/ninankeittiopirkkala

HÄRMÄLÄValmetinkatu 5, 33900 Tampere puh. 040 684 9300

www.facebook.com/ninankeittioharmala

SUOMENVAHVIMMAT

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 4

Jalkauduin Pirkkalan markkinoille ja tavoit-teenani oli saada tietää miten hyvin kuntalaiset

ovat tietoisia tulevista muu-toksista. Kysyin mm. olivat-ko he saaneet riittävästi tietoa sote-uudistuksesta ja 18/32 vastasi myöntävästi. Tosin jot-kut heistä epäilivät tiedon oi-keellisuutta.

Markkinoilla hunajaa myy-nyt toimittaja Anu Kankaan-sydän kertoi saaneensa tie-toa ammattinsa puolesta kyl-lä riittävästi mutta kritisoi si-tä, että tietoa yleensä on liian vähän saatavilla.

Doaa Arshmes oli tyytyväi-nen tiedon määrään, mutta oli huolestunut siitä, että uu-distusta oli jouduttu muutta-maan moneen kertaan, se hä-nen mukaansa nostattaa pel-koa. Tiedon määrään tyyty-

väiset tuntuivat asennoituvan positiivisesti uudistukseen.

Toinen kysymys oli halu-taanko Pirkkalan säilyvän it-senäisenä siinäkin tapauk-sessa, että kokonaisveroaste nousisi 23-25 %:iin. Ehdo-ton valtaosa vastasi myöntei-sesti. Eräs nuori perhe sanoi, että jos korkeammat verot toi-sivat selkeästi paremmat pal-velut, niin siinä tapauksessa itsenäisyys kannattaisi.

MISTÄ kuntalaiset olisivat valmiit leikkaamaan oli haas-tavin kysymys.

Tasaisesti kaikilta oli komp-romissi useilta, mutta voimak-kaitakin mielipiteitä löytyi ja monet ottaisivat hyväosaisil-ta enemmän. ”Kuntapuolen suojatyöpaikat” ehkä karsiu-tuisivat, jos saataisiin tervet-tä kilpailua oli erään rouvan

näkemys.Kunnanhallinto, pakolaiset,

liikuntapaikat ja investoinnit olivat joidenkin listalla. Eräs tamperelainen suositteli Pirk-kalan vetäytymistä jätevesi-hankkeesta, sillä sen hinta on noussut matkan varrella.

Inkisen perhe Pirkkalasta viittasi Pieksämäen esimerk-kiin siitä, miten investoin-ti lapsiin ja ennalta ehkäise-vä työ tuo säästöjä tulevaisuu-dessa. Hei eivät leikkaisi lap-silta/vanhuksilta/vähäosaisil-ta kuten ei suurin osa muis-takaan.

MITEN näet valinnan vapau-den/raha seuraa potilasta mal-lin vaikuttavan palveluihin tai säästötavoitteisiin?

Yllättävän monella ei ollut asiasta tietoa ensinkään. Mat-ti Näsi uskoi kilpailun takaa-

van alhaiset hinnat ja hyvän laadun. Toimittaja Anu Kan-kaansydämen mukaan Ruot-sin mallista oli selkeät tulok-set: järjestelmä kyllä toimii, mutta kustannukset ovat kas-vaneet ja väki polarisoitunut.

Säästötavoitteita epäili mo-ni vastaaja. Perusteluna heillä oli mm, että kaupallinen mak-saa enemmän, sillä yritysten tavoitteena on tuottaa voit-toa omistajilleen. Siinä tapa-uksessa säästöihin uskottiin, että hoitoon päästään riittä-vän ajoissa.

MARKO Jarvan (kok) kanssa keskusteltiin erilaisista mie-likuvista, joita ”valinnan va-paus” ja ”raha seuraa potilas-ta” lukijoissa herättävät. Va-linnan vapaus luo positiivi-sen mielikuvan vapaudesta ja sitä ei kukaan vastusta.

Pelkäänpä, että ristiriitai-sen ja osin puutteellisen tie-don varassa oleminen pitää meitä omissa poteroissam-me. Kuulemme mitä luu-lemme ja muistamme vain ne tutkimukset, jotka vah-vistavat omaa ennakkokäsi-tystämme asiasta.

Tarvitsemme avointa, par-lamentaarista keskustelua. Yhdessä sopimalla päätök-siin myös sitoudutaan vah-vemmin.

Markkinavierailta hyviä mielipiteitä säästöistä ja sotestaV I I K O N V I E R A S

Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, Suupan-tie 2 A 10, 33960 Pirkkala, sähköposti: [email protected]

Riitta KuismanenSosiaali- ja terveydenhuollon opettaja, Pirkkala

ITSENÄISYYS on arvokas asia, sanoo ilmavartiolottana kotikunnassaan Puumalassa talvisodan aikana toiminut Aili Virtanen. Välirauhan aikana hän tutustui siellä tulevaan mieheensä, pirkkalalaiseen Väinö Virtaseen, joka oli saanut komennuksen paikkakunnalle.

Susiturkki auttoi tarkenemaan vartiotornissa

KOLME ja puoli kuukautta kestänyt talvisota syttyi 30.11. 1939. Talvi oli silloin poikke-uksellisen kylmä.

– Kylmyys oli aivan kama-laa. Me ilmavartijat saimme nimismieheltä ja kunnan vä-eltä lainaksi susiturkit, joiden avulla tarkenimme.

– Tornivuoro kesti kerral-laan kaksi tuntia. Pidempään siellä ei olisi voinut olla pa-leltumatta.

SOTATOIMET eivät ulottuneet Puumalaan. Sen sijaan muu-taman kymmenen kilomet-rin päässä sijaitsevaa Mikke-liä pommitettiin rajusti.

– Mikkelissä sijaitsi silloin puolustusvoimien päämaja. Pommitukset tekivät kaupun-gissa kauheaa jälkeä.

Jatkosotaan Aili Virtanen ei enää osallistunut.

Välirauhan aikana hän oli tutustunut Puumalassa erää-seen mukavaan pirkkalalai-

seen nuoreen mieheen.Ailin ja Väinö Virtasen häitä

vietettiin vuonna 1941. Samana vuonna syttyi jat-

kosota. Kun mies sai komen-nuksen sotatoimiin, hänen nuorikkonsa muutti miehen kotitaloon Pirkkalaan.

– Talo sijaitsi Perä-Pirkka-lassa Kaivannon virran vie-ressä. Elämä siellä oli kaikin tavoin rauhallista.

SODAN jälkeen Aili Virtanen sai sodassa autonkuljettajana toimineen miehensä ehjin na-hoin kotiin, ja elämä asettui uomiinsa miehen ja kahden tyttären kanssa.

– Rakensimme talon Tur-riin ja asuimme siellä noin 30 vuotta. Sieltä muutimme Rai-tatielle rivitaloon, 16 vuotta sitten leskeksi jäänyt, nykyi-sin senioritalo Pihlajamäen Lehmuskodissa asuva Virta-nen kertoo.

Tämän hetken maailman-

tilanne saa Aili Virtasen pyö-rittämään päätään.

– Sekamelskaa on joka puo-lella. Ei minua silti pelota, ei yhden ihmisen pelko mitään hyödytä.

AILI VIRTANEN muistaa elä-västi talvisodan päättymistä seuranneen hiljaisuuden.

– Olin vartiovuorossa, kun rauha tuli. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Siihen saakka rinta-malta Kannakselta päin oli kuulunut jatkuva jytinä.

Joulun alla 96 vuotta täyt-tävä Virtanen työskenteli tal-visodan aikana ilmavartiolot-tana kotikunnassaan Puuma-lassa eteläisessä Savossa.

– Rauhan solmiminen he-rätti kahdenlaisia tunteita. Toisaalta oltiin iloisia, toisaal-ta alueluovutukset Kannaksel-la herättivät surua.

Aili Virtanen vartioi talvisodan aikana Suomen ilmatilaa

Maija-Riitta Merikanto

I T S E N Ä I S Y Y S

Aili Virtanen S. 22.12.1919 Ruokolah-

della. Muutti seitsenvuo-tiaana perheensä kanssa Puumalaan.

Pikkulotta-toimintaan n. 10-vuotiaana, myöhemmin lottana.

Naimisiin v. 1941. Muut-ti jatkosodan alettua Pirk-kalaan miehensä kotita-loon.

Kaksi tytärtä, jälkeläisiä viidessa polvessa.

Toimi Pirkkalan sota-veteraanien naisjaoston pj:na yli 20 vuoden ajan.

Maija-Riitta MerikantoToimittaja

[email protected]

2 . 1 2 . 2 0 1 5

P Ä Ä K I R J O I T U S

Yhteiskunta myllerryksessä

Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna poikkeuksellisissa tunnelmissa.

Pakolaisvirrat ovat vyöryneet ko-ko Eurooppaan ja aiheuttaneet häm-mennustä ja voimakkaitakin reaktioita maahanmuuttajia kohtaan puolesta ja

vastaan muiden maiden lailla myös Suomessa.Toisen maailmansodan jälkeen yhteiskunta-

rauha ei ole ehkä ollut koskaan niin vakavas-ti koetuksella kuin nyt.

Pakolaisten tulo ei tilannetta yksin aiheuta. Samaan aikaan Suomi rämpii taloudellisessa suossa, josta nousua ei ole vielä usean vuoden jälkeenkään näköpiirissä.

Taloustilanteen kiristyminen tuntuu yhä useamman suomalaisen kukkarossa, ja epä-varmuus siitä selviämisestä kasvaa. Pakolaisten aiheuttamien kustannusten pelätään kurista-van entisestään omaa hyvinvointia.

Taloudellisten syiden lisäksi pelkoa ja en-nakkoluuloja pakolaisia kohtaan aiheuttavat tulokkaiden erilainen kulttuuri ja erilaiset ta-vat. Kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei ole väl-tytty, kuten ei rikoksiltakaan. Puolin ja toisin.

Väkivallalla ei pakolaisongelmaa ratkaista missään. Päinvastoin, se vain pahentaa tilan-netta. Maahanmuuttajiin kohdistettuna se li-sää riskiä muun muassa maahanmuuttajien ra-dikalisoitumiseen, ja kantasuomalaisiin koh-distettuna asenteiden tiukkenemiseen ja maa-hanmuuttajien eristämiseen. Oravanpyörä on silloin valmis.

Suurin osa suomalaisista suhtautuu pako-laiskysymykseen edelleen maltillisesti, mikä on hyvä asia.

Suomi on selvinnyt tähän asti hyvinkin vai-keista ajoista, joita se on joutunut historian saatossa kohtaamaan. Ei ole mitään syytä olla uskomatta, eikö tämänkin hetken ongelmiin löydy ratkaisua.

Tätä ovat viestittäneet monet sotaveteraa-nitkin, ja heiltä on myös tullut myötätuntoa ja ynmärrystä pakolaisia ja heidän asemaan-sa kohtaan.

Eräs heistä totesi lehtihaastattelussa, että Suomen veteraanit eivät todellakaan taistel-leet turhaan, vaan Suomi on pärjännyt hyvin sodan jälkeen.

Hänen viestinsä ”Meillä on nyt vaikeaa, mutta se on väliaikaista” sopii hyvin itsenäi-syyspäivän mietteeksi.

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 5

Rosa kisaaruskan väreissä

MISS Suomi Rosa-Maria Ryyti kisaa paraikaa Las Vegasissa Miss Universum -kisoissa fantasia-asussa, jonka on suunnitellut pirkkalalainen Elina Loueranta. Kuva: Samuel Loueranta

ITSENÄISYYSPÄIVÄN aikoi-hin voi olla isänmaallinen mo-nella tapaa.

Hallitseva Miss Suomi Ro-sa-Maria Ryyti puolustaa par-haillaan maamme mainet-ta Miss Universum -kisoissa Las Vegasissa USA:ssa.

Tämänvuotisen fantasiapu-kukierroksen puvun on suun-nitellut ja toteuttanut pirkka-lalainen Elina Loueranta.

Elina ja hänen vaatetusalan yrityksensä Biancaneve osa-taan jo yhdistää taitoluistelu- ja fitness-asuihin, mutta vuo-sien saatossa Elina on laajen-tanut osaamistaan.

– Tänä vuonna tein Miss Suomelle fantasiapuvun. Tä-

mä on itse asiassa jo 4. kerta, kun saan suunnitella fantasi-apuvun Miss Universum -ki-soihin, Elina kertoo.

Nyt, kun Miss Suomi on jo kisoissa Las Vegasissa, saam-me julkaista kuvia puvusta. Suunnittelu- ja ompelupro-jektin ajan puku on ollut tar-koin varjeltu salaisuus.

Tänä vuonna puvun teema on ruska, lumikuningatartyy-li kun ei oikein sopinut Ro-sa-Marian olemukseen ja ruu-miinrakenteeseen.

– Puku on suunniteltava niin, että se korostaa missin parhaita fyysisiä ominaisuuk-sia. Rosa-Marialla on upeat, pitkät jalat, ne on ehdotto-masti saatava näkyviin, Eli-na kertoo.

– Tilaustyön on osattava korostaa ja kätkeä juuri oi-kealla tavalla.

Elina Loueranta on suunni-tellut kahdesti Miss Suomen kilpapuvustoon myös iltapu-vun. Hän siis tietää, mistä pu-huu.

LINNANJUHLAPUKUJA Elina ei tänä vuonna tehnyt. Aiemmilta vuosilta muiste-

taan muun muassa persikan ja hennon pinkin värinen, liu-kuvärjätty puku, jota luisteli-ja Kiira Korpi kantoi ylväästi.

Myös luistelija Laura Lepis-tö ja kansanedustaja Satu Tai-veaho ovat olleet Linnanjuh-lissa Elinan valmistamissa pu-vuissa.

Nyt työn alla ovat olleet Miss Universum -kisapuvun lisäksi muun muassa Suomen taitoluistelumaajoukkueen edustusharjoitusasut.

– Aikaa kuluu nykyisin paljon mallistojen suunnitte-luun. Olen jakanut Bianca-neven toiminnan käytännös-sä nyt niin, että ateljeepuolella valmistetaan taitoluistelu- ja fitness-asuja kilpaurheilijoille ja valmisvaatepuolella luksus-urheiluvaatteita, Elina kertoo.

NAISELLISUUS, pitsit sali-vaatteissa ja nilkkojen näky-minen ovat nyt erityisen tren-dikkäitä urheiluvaatteissa.

Ideoita Elinalla ja hänen miehellään Joonas Loueran-nalla tuntuu riittävän.

– Meillä on myymälä Tul-lintorilla, minä olen kehittä-nyt verkkokaupan puolta.

Miss Suomi edustaa maailmalla Pirkkalassa suunnitellussa puvussa

Merita Hedin

K A U N E U S

PIRKKALAPalmrothintie 2, Pirkkala,

puh. 010 537 9700MA–PE 9–21,

LA 9–18, SU suljetttu

SmartPOST

ww

w.k

-city

mar

ket.

fi

Lue lisää: www.kcm.fi/vastuullisuus

Puhelun hinta kiinteä ja mobiiliverkon liittymistä 8,35 snt/puh +12,09 snt/min (sis.alv 24%)

HINNAT VOIMASSA TO–LA 3.–5.12. ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tarjoustuotteita rajoitetut erät.

SU 6.12. SULJETTU, vietämme Suomen Itsenäisyyspäivää. TERVETULOA!

CM-PIRKKALAK-Plussakortilla: PRESIDENTTI KAHVI 500 Gei Gold Label, Black Label ja special blend Rajoitus 1 erä/talous

Atria takuumureat NAUDAN PAAHTO- JA SISÄPAISTI

K-Plussakortilla: Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY 200G JA JUMBO-MAKEISPUSSIT 325-400 GEi makusuklaat. Rajoitus 2 erää/talous

1000

995

500

(6,67 kg)

kg

(4,17-8,33 kg)

Valio AURAJUUSTO 170 GRajoitus 2 kpl/talous

199kpl(11,71 kg)

3pkt

3kpl

Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 4,30/pkt (8,60 kg)

-27-43%

-22%

Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 2,29-2,95/kpl (7,38-11,45 kg)

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 6

LukijaltaOta kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 men-nessä. Lomake kotisivuilla www.pirkkalainen.com tai [email protected] Nimi merkillä julkaista viin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimi-tukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä.

Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Hinta: normaali operaattorisi taksa.

Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Hinta: normaali operaattorisi taksa.

PIRKKALAN kunnalla on tu-lossa kuluvan vuoden osal-ta ja v. 2016 alijäämäinen tulos.Tulevina vuosina kun-nan tulee varautua moniin erilaisiin välttämättömiin in-vestointeihin.

Näistä talouden lähtökoh-dista ja palveluita leikkaavan budjettiehdotuksen tiimoilta esitin Pirkkalan tuloveropro-sentin korottamista 0,5 pro-sentilla, 20,5 prosenttiin. Esi-tys sai kannatusta Vihreiden, Vasemmiston ja ryhmä Uusi voima-riveistä. Esitys kaatui äänin 36-7.

Perusteluina Pirkkalan tu-loveroprosentin säilyttämi-sestä ennallaan esitettiin val-tuustossa mm. Suomen hal-lituksen työehtosopimuksia heikentävien nk. pakottavi-en lakien pakkolainsäädännön tuovan säästöjä.

Veronkorotusesitykseni

mainittiin tuovan vähäisen merkityksen korjaamaan ali-jäämää.

Talousarvion valmistelun yhteydessä myös esitettiin, että veronkorotus heikentää ostovoimaa. Lisäksi on kan-nettu huolta Pirkkalan kor-keammasta veroasteesta seu-tukunnalla.

HALLITUKSEN pakkolainsää-däntöä en kannata. Esitykses-sä säästöt kasaantuvat pahasti hoitohenkilöstön, palomies-ten ja poliisien ym. vuorotyö-tä tekevien kannettaviksi.

Kuntaveron vaikutus ei ole alemmissa tuloluokissa tasave-ro. Monilla eri vähennyksillä on vaikutusta kunnallisvero-tuksessa. Kunnallisveron 0,5 % korotus ei juurikaan veisi ostovoimaa niiltä kuntalaisil-ta, joilta menee varat lainoi-hin, vuokriin ja kulutukseen.

Sen sijaan ostovoima voi heikentyä esimerkiksi taksa-korotusten tai työttömyyden takia.

On totta, että 0,5 prosent-tiyksikön korotuksen tuo-malla n. 2 miljoonan euron lisäkertymällä ei korjata kaik-kia talouden haasteita, mutta meillä Vihreissä on kuitenkin nähty tämän parantavan ta-loudellista liikkumavaraa tu-levina vuosina. Näin mm. pe-rusopetukseen liittyviä leikka-uksia olisi voinut lieventää.

Lähikunnista Nokialla ja

Tampereella on kunnallisve-roprosentti pienempi kuin Pirkkalassa 19,75%. Ylöjär-vellä ja Lempäälässä 20,5% sekä Kangasalalla 21%. Em-me siis olisi korotuksella olleet poikkeavassa seurassa.

Pirkkalassa on edelleen tar-ve löytää yhteisesti parhaat ratkaisut valtionosuusleikka-uksille, merkittävien inves-tointitarpeiden rahoituksel-le ja samaan aikaan laaduk-kaiden palveluiden säilyttä-miselle.

Esitetty veronkorotus olisi ollut viisasta toteuttaa nyt en-nakoimalla tulevien vuosien menotarpeita. Yleisen talous-tilanteen piristyminen ja jär-kevät kehittämistoimet kun-taorganisaatiossa ovat jatkos-sa tärkeitä asioita kuntatalou-den kannalta.

Teppo Hoikkala Valtuutettu (vihr)

Veronkorotus olisi ollut tarpeenEsitetty veronko-rotus olisi ollut viisasta toteuttaa nyt ennakoimalla tulevien vuosien menotarpeita.

L U K I J A N K U V A

L Y H Y E S T I

LOUKONLAHDEN talviuintipaikka odottaa pakkasia talven hämärässä. Taustalla Kukkosaari ja keltaisena loistavat Nokia-Tampere moottoritien valot. Kuvaajana Tapio Pajunen.

ULKONA on pimeää. Täy-dellisessä pimeydessä, ilman valoa on hankala kulkea oike-aan suuntaan. Tällaisessa pi-meydessä kansakuntamme on viime aikoina kulkenut.

Pirkkalaisessa on pohdittu Pirkkalan kunnan ensi vuo-den talousarviota. Se on ra-kennettu sen kirjan mukai-sesti, joka on ollut valtuuston tahto koko vaalikauden ajan ja jonka toteuttamiseksi por-mestari on saanut valtuutet-tujen tuen.

Talousarviota voisi luon-nehtia: tiukka mutta asialli-nen, niukka mutta ymmär-tävä.

Tämä kirjoitus ei ole tarkoi-tettu kiitospuheeksi. Halu-an vain aluksi kytkeä tämän-kin talousarvion valmistelus-sa käytetyn näkökohdat siihen ajatusmaailmaan, jonka olem-me valtuustossa tämän vaali-kauden aikana omaksuneet.

Tähän alkuun voisin kysyä

onko Suomessa ja Pirkkalas-sa menossa muutos vai kaaos?

Muutos on yllättänyt no-peudellaan poliittiset johta-jat ja meidät kaikki. Oikeas-taan emme tiedä minkälaises-sa Euroopassa tai minkälaises-sa Suomessa olemme mukana ja minne olemme menossa.

Ei ole kansalaisilla helppoa jos ei meillä päättäjilläkään. Aiheellisesti voidaan kysyä, onko politiikka yhteisten asi-oiden ajamista, johtamista, vai kansan miellyttämistä? Sitä sopii kysyä meiltä valtuute-tuilta.

Niille jotka pelottelevat kunnan ja maan hallituk-sen leikkausten vievän tuh-katkin pesästä, muistuttaisin, ettei Suomessa ole vielä ker-taakaan leikattu mistään - on vain rajoitettu menojen kas-vua. Ja niin tekee myös Pirk-kalan pormestari.

Vaikka heikennyksiä tulee, suurelta osalta pirkkalalaisten

perusasiat ovat kunnossa.Pirkkalassa oli tahoja val-

tuustossa, jotka halusivat nos-taa tuloveroprosenttia. Se on helpompaa kuin menojen kar-siminen, mutta ajaisi kunnan entistä suurempiin vaikeuk-siin. Veroja korottamalla yh-teiskunnan ongelmat eivät poistu. Keskustan valtuusto-ryhmän mielestä on tärkeää, että kunnan talous koetaan terveeksi ja kestäväksi.

TIETYSTI hämmästyneenä Te kysytte, mitä kiittämistä tässä talousarviossa nyt on ollut?

Kuitenkin minä kysyn Teil-tä uudelleen eikä minun ky-symyksessäni ole salajuo-nen häivääkään, että olette-ko muistaneet kiittää.

Sillä kaiken valittamisen keskelläkin meillä on paljon kiitoksen asioita, vaikka em-me tietysti yleensä huomaa, kun valittaminen on niin pal-jon helpompaa. Niin usein

unohdamme, että meillä on kivoja ihmisiä ympärillämme, tuttavia, sukulaisia ja aina jo-ku todellinen ystäväkin, rehel-linen ja hyvätahtoinen.

Kiitetäänpä vielä siitäkin, että maamme on saanut elää historiansa pisimmän rauhan-ajan

Pitäisi meidän siitäkin kiit-tää, ettei tarvitse kerjuupussia roikottaen kulkea pitkin tal-visia teitä, umpihankea tallata ja leipäkyrsää tai vaikkapa pa-leltuneita perunoita tai naurii-ta kysellä.

Näitä kiitoksen aiheita ovat kauppojen hyllyt täynnä. Jo-ka tapauksessa kysyn, olette-ko luetelleet mielessänne näi-tä kaikkia suomalaisen elämän hyviä puolia ja olleet kiitolli-sia niistä.

Toivotan hyvää Itsenäisyys-päivää Teille kaikille!

Raili NaskaliValtuutettu,

kunnanhallituksen jäsen (kek)

Pitäisikö kiittää?

Naistenmatkantien varret ja erityisesti bussipysäkit ovat melkoisen sotkuisia. Bussipy-säkeille voisi lisätä roskakore-ja ja siivousta parantaa. Kulkija

Pirkkalan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän sanoin: ”Kun joku täällä meillä on esi-merkiksi sairaslomalla, häntä ei tuuraa kukaan.” Sosiaali-lainsäädäntö velvoittaa kun-nat käsittelemään toimeen-tulotukiasiat seitsemän vuo-rokauden kuluessa! Ottakaa selvää, mille taholle voi asias-ta tehdä valitusilmoituksen. Eipä paljon naurata

Pirkkalan kunnalle: kiitos erinomaisesta avantouintipai-kan hoidosta Loukonlahdessa! Joukko avantouinnin virkistämiä ja kaunistamia naisia

Vastaus kyselyyn: Pirkkalan työttömien ns. uudet tilat tar-koittaa, että saamme säilyttää tavaroitamme kahdessa huo-neessa väliaikaisesti. Toimin-taamme emme ole saaneet ra-hoituksia eri tahoilta, joten olemme toistaiseksi tauolla. Työttömyyteen liittyvät asiat hoitaa TE-toimisto omalla ta-vallaan. Jyrki Majakulma, puh.joht., Pirkkalan työttömät

Mustiin pukeutuneet ilman heijastinta kulkevat: olette vaaraksi itsellenne ja muille! Heijastin heilumaan heti!

Satoiko rakeita? Kuvasitko kolarin tai ötökän? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia. Lä-hetyslomake sivuilla www.pirkkalainen.com tai suoraan [email protected]

Haja-alueen viemärivalitusta puidaan yhä

Pirkkalan kunta pitää kiin-ni aiemmasta kannastaan ja päätöksistään laajentaa Pirk-kalan vesiosuuskunnan vesi-huollon toiminta-aluetta ha-ja-asutusalueella.

Kunta vastasi hallinto-oi-keuden lisäkysymyksiin, jot-ka koskivat sen vesihuollon toiminta-alueen laajentami-sesta tekemää päätöstä.

Valittajina ovat kaksi yksi-tyishenkilöä, jotka asuvat laa-jennusalueella.

Toiminta-alueella asukkai-den on liityttävä osuuskun-nan jäteviemäriin, mikäli niil-lä ei ole ennestään lainmu-kaista itse hankittua jätevesi-en käsittelylaitteistoa.

Liittymisvelvollisuus ei kos-ke kiinteistöjä, joissa ei ole si-sävesikäymälää.

Valittajat vastustavat toi-minta-alueen laajennusta ja haluavat päätöksen kumo-tuksi.

Kunnan mukaan on etu kuulua vesihuollon toimin-ta-alueeseen, koska sen sisäl-lä toiminnan järjestäjällä, täs-sä tapauksessa Pirkkalan ve-sisouuskunnalla, on velvolli-suus huolehtia kiinteistöjen vesihuollosta.

Kunnan mielestä päätök-senteko asiassa on sujunut lain mukaan ja valitus pitäi-si hylätä.

Hallinto-oikeus antaa pää-töksensä asiassa myöhemmin.

Itsenäisyyspäivä muuttaa bussien kulkua

Itsenäisyyspäivänä sunnun-taina 6.12. Pirkkalassa ja Ta-pereella liikennöidään pyhä-päivän aikataulujen mukaan.

Itsenäisyyspäivän pääjuh-lan vuoksi Hämeenkatu on suljettu Koskipuiston ja Nä-silinnankadun väliseltä osuu-delta klo 17.30 – 18.45.

Täksi ajaksi Tampereen muun muassa linjan 1, 11 ja 14 bussit siirtyvät poikkeus-reitille.

Linjoilla 1 ja 14 ajetaan ete-lästä itään reittiä Hatanpään valtatie, Vuolteenkatu, Rau-tatienkatu ja Itsenäisyydenka-tu, ja päinvastoin idästä ete-lään reittiä Itsenäisyydenka-tu, Rautatienkatu, Vuolteen-katu, Hatanpään valtatie, jos-ta eteenpäin omaa reittiään.

Linjan 11 reitti kulkee län-nestä itään Pirkankatua, Hä-meenpuistoa, Tampereen valtatietä ja Hatanpään val-tatietä.

Idästä länteen 11:n reitti on Hatanpään valtatie, Tampe-reen valtatie, Hämeenpuisto, Pirkankatu.

Oikaisu Valtaosalla Suomen lapsis-

ta ei ole ykköstyypin diabetes kuten viime viikon Pirkkalai-nen kirjoitti diabetesta koske-vassa jutussa. Lauseen olisi pi-tänyt kuulua: Suomessa valta-osalla diabetesta sairastavista lapsista on tyypin 1 diabetes.

L Y H Y E S T I

L U K I J A N K U V A

RIKOTTU pullo siruineen ei ollut kiva juttu liikuntapuistossa Pirk-kalan vaparin vieressä. Kuvan lä-hetti Bruno Fraix-Babuchon.

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 7

Pirkkalan työpajaJOULUMYYMÄLÄ

Avoinna joka päivä9.–20.12.

arkisin klo 10–18la ja su klo 11–16Joulumyymälämme on

kunnantalon alasalissa osoitteessaSuupantie 11

p. 050 364 5065

Pirkkalan työpajaJOULUMYYMÄLÄ

Avoinna joka päivä9.–20.12.

arkisin klo 10–18la ja su klo 11–16Joulumyymälämme on

kunnantalon alasalissa osoitteessaSuupantie 11

p. 050 364 5065

Ideoita jouluun

Reipas, iloinenJOULU-PUKKI

p. 045 802 2287Hinta 45e.

LÄHETYSTYÖAvoinna arkisin klo 10-17

Suupantie 10 p. 040 804 8963

Pe 4.12. Munkkeja, porkka-na- ja yrttisämpylöitä ja muita leivonnaisia.

Käsinvalettuja kynttilöitä, kauniita joulukortteja, erilaisia käsitöitä ja koristeita lahjaksi ja omaksi iloksi.

Muista myös Sirpakan lahjakortti!

16.12. Viestiveljien joulukonser-tin lippuja myytävänä 10 €/kpl.

• JOULULOUNAS katettuna ke-pe 16.-18.12. klo 12-15• Pöytävaraukset talon emännältä 0400 824 581

Penttilänkatu 1, Nokiasähköposti: [email protected]

Tilausravintola

Menuwww.villasilva.fi

Menuwww.villasilva.fi

Partiolaisten

JOULUPUKKI0400 915 012Varaukset

PIRKKALANSOTKAPOJAT

Ideoita jouluun-koosteet

julkaistaan9.12, 16.12.

ja 23.12. lehdissä.

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 8

L U K I J A N K U V A

Pirkkalan eläkkeensaajien laulukerho oli viihdyttämässä Pirkankoivun asukkaita 24. marraskuuta. Jalo Salmela nappasi tapahtumasta kuvan.

Satoiko rakeita? Kuvasitko kolarin tai ötökän? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia. Lä-hetyslomake sivuilla www.pirkkalainen.com tai suoraan [email protected]

SANKILAN kylässä vietettiin viime lauantaina Sankilan ky-läyhdistyksen 50-vuotisjuh-lia. Paikalle oli saapunut lähes sata juhlijaa. Lapsia oli paljon ja Anian ja Pirkkalankylän ky-läyhdistykset tulivat myös on-nittelemaan Suomen vanhin-ta kyläyhdistystä.

Juhlapuheen piti valtuuston puheenjohtaja Pertti Skog-berg. Hän muisteli puhees-saan 1950-1960 lukua, jol-loin Pertti itsekin oli kesä-asukkaana Sankilan kylässä.

Oli mielenkiintoista kuun-nella, kuinka käveltiin tukeil-la, miten kalasteltiin ja kau-pattiin kaloja, miten osallis-tuttiin Sankilan kartanon hei-nätöihin, millä kulkuneuvoil-la kuljettiin ja mistä aineista rakennettiin mökki saareen.

KYLÄYHDISTYKSEN hallitus muisti pitkään mukana ollei-ta Ahkeran talkoolaisen kun-niakirjalla: pisimpään muka-na ollutta perustajäsentä ja talkoolaista Pentti Rantasta, pitkäaikaista rahastonhoita-ja ja talkoolaista Erkki Hah-moa, pitkäaikaista sihteeriä ja talkoolaista Erkki Metsänhei-mo, pitkäaikaista hallituksen jäsentä ja talkoolaista Osmo Viljasta, hallituksen jäsentä ja talkoolaista Pekka Naska-lia, hallituksen jäsentä ja tal-koolaista Päivi Niemistä ja puheenjohtaja Raili Naskalia.

Lisäksi muistettiin Essi Pit-kästä, nuorta talkoolaista Ah-keran talkoolaisen kunniakir-jalla. Nuoria talkoolaisia: Ii-ro ja Niko Pitkästä muistet-tiin kuvakehyksellä.

Tero taikuri tiputteli taika-sanoilla kolikoita katosta äm-päriin. Ruletin pyöritystä lap-sille hoiti Raija Metsänheimo.

Ennen joulupukin tuloa ar-

vottiin kaikkien kilpailuku-pongin palauttaneiden kes-ken joulukori. Risto Rasinen, Pirkkalankylän kyläyhdistyk-sen puheenjohtaja toimi val-vojana ja nosti pussista Wil-ja Naskalin nimen. Joulu-pukki saapui lopuksi ja kaikki

saivat paketin. Lopuksi lau-lettiin yhteislauluna Maa on niin kaunis.

PIRKKALA on kylätoimikun-tien luvattu kunta. Yksi van-himmista ja virkeimmin toi-mivista on Sankilan kyläyh-

distys. Sankila on elävä kylä. Sankilan noin viidensadan asukkaan kylässä on ihmeel-linen yhteis- ja talkoohenki. Viikon kyläksi Sankilaa ei va-littu maisemallisista vaan to-dellisista ansioistaan. Yhteis-

Perälä johtoon, Golf Pirkkalalle tunnustusta

Golf Pirkkala ry:n syysko-kous on valinnut seuran uu-deksi puheenjohtajaksi Marko Perälän.

Neljä vuotta seuraa luot-sanneen Mika Viitaharjun ai-kana seuran jäsenmäärä on lä-hes tuplaantunut yli 2000 jä-seneen.

Seuran aktiivinen toimin-ta on saanut valtakunnal-lista tunnustusta mm. Suo-men Golfliiton valitessa Golf Pirkkalan vuoden junioritoi-mijaksi Suomessa kaudella 2014.

Samassa yhteydessä Suo-men Golfliiton juniorivasta-ava Sami Övermark luovut-ti Marko Perälälle junioritoi-minnan laatuseuran tunnus-tuksen.

– Tämä on Suomen Gol-fliiton laatuleima niille jä-senseuroille, joilla on tarjo-ta tavoitteellista ja organisoi-tua seuratoimintaa junioreil-le. Lisäksi seurassa juniorit to-teuttavat harjoituksissaan ju-niorigolfohjelman mukaista harjoittelukulttuuria, totesi Övermark.

Lisäksi syyskokouksessa palkittiin Golfliiton kultai-sella seura-ansiomerkillä se-kä kunniapuheenjohtajuudel-la Mika Viitaharju ja Golflii-ton pronssisella ansiomerkil-lä Pasi Kristiansson.

L Y H Y E S T I

Golfliiton Sami Övermark (oik.) luovutti Golf Pirkkalan uudelle puheenjohtajalle Marko Peräläl-le junioritoiminnan laatuseuran tunnustuksen. Golf Pirkkala sai tunnustuksen toisena seurana Suomessa.

Koulujen työt ja lomat 2016-17 lyötiin lukkoon

Tampereen kaupunkiseu-dun ja sitä myötä myös Pirk-kalan koulujen lomat- ja työs-kentelyajat on lyöty lukkoon lukuvuodeksi 2016-17.

Syyslukukausi on 11.8.-22.12. 2017. Syyslomaa vie-tetään 17.-21. lokakuuta.

Kevätlukukausi on 9.1.-3.6. 2017. Talvilomaa viete-tään 27.2.-3.3.

Aitolähilehti luetaanwww.pirkkalainen.com

Sankilalaiset voimiensa tunnossaAhkerille talkoolaisille kunniaaPirkan pirtillä

SANKILAN kyläyhdistys vietti 50-vuotispäiväänsä pikkujouluisissa tunnelmissa Pirkan pirtillä.

YHDISTYKSEN talkooväkeä muistettiin.

työn tuloksista kertoo pitkä lista markkinoista - maise-manhoitoon, siivoustalkoista Sikojoki projektiin, työnäy-töksiä, kirjan tekoon asti.

”Mukana ovat olleet useat kyläläiset, sillä lapsetkin aut-tavat siivoustalkoissa ja sen kaltaisissa töissä”, sanoo tal-koolainen, jonka traktori ja auto ovat olleet suurena apu-na eri projekteissa.

Suurimerkityksinen on ol-lut kylämarkkinat, joka käyn-nisti yli kaksikymmentä vuot-ta sitten. Nykyään se on ky-län kohokohta, kaksipäiväi-nen tapahtuma. Tapahtu-malla on ollut erityisesti suu-ri henkinen ja voimia kokoava merkitys. Me haluamme pi-tää kylän elävänä ja asuttuna.

Kiitos kaikille Teille, jotka muistitte eri tavoin meidän kyläyhdistystä täyttäessämme 50 vuotta.

Kohta päättynyt vuosi on Sankilan kyläyhdistyksen juh-lavuosi. Toivotan Teille jokai-selle, hyvää Itsenäisyyspäivää, Rauhallista Joulua sekä onnea ja terveyttä uudelle vuodelle.

Raili NaskaliSankilan kyläyhdistyksen

puheenjohtajawww.sankilankyla.fi

MUSIIKISTA vastasi viihdetaitei-lija Jani Mäkelä, joka hurmasi juhlayleisön lauluillaan.

MONIEN mielestä hieno esitys oli Tomaksen ja Eevan kilpatans-si. Heistä kuullaan vielä.

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 9

K O L U M N I A H O L A

Haastattelin joku-nen aika sitten miestä, joka oli laittanut autona-

vaimen avainrenkaasta sor-meensa. Tämä oman alansa nero piti avainta etusormes-saan koko puolitoistatuntisen tapaamisemme ajan.

Kun näin miehen tallessa-pitoratkaisuineen, tiesin he-ti, mistä on kyse. Miehellä oli synnynnäinen kyky kadottaa autonavain käsittämättömän helposti. Tiesin sen, koska itse kärsin samasta syndroomasta.

Olen sammuttanut au-ton ja voilá, sillä samaisella s e - kunnilla, kun

Nero vai pelkkä hokara?moottori sammuu, avainta ei enää ole. Ei virtalukossa, ei taskussa, ei laukussa. Ja, kas, siinä sitä ollaan ja kaadetaan laukkua sisälmyksineen päivi-neen kartturin paikalle, kur-kataan auton istuimen alle ja ties minne.

OLEN kehittänyt yksinker-taisen systeemin, jonka avul-la kontrolloin autonavaimen olinpaikkaa.

Systeemissä avaimella on kaksi positiota. 1. housun etutasku ja 2. kotona mus-ta kippo piirongin päällä. Jos avain ei siis ole virtalukossa.

Vissi järjestelmä on kuiten-kin haavoittuvainen.

Koska: Voi olla, että hou-suissani ei ole etutaskua. Voi olla, että sammuttaessani au-ton ilmaantuu juuri jokin epäjatkuvuustilanne, (joka on mahdollinen, koska au-tossa on usein muutama lap-si, työn alla muutama toimi-

tettava asia ja päällä kiire) ja avain ajautuu laukku-ni juuri siihen sivutas-

kuun, jossa on reikä ja jos-ta avain joutuu vuorin si-sään. Tai voi olla, että au-ton takakontissa on lam-

Karoliina Aholatoimitus@

pirkkalainen.com

mas, jonka kaulapantaan au-tonavain katoaa. Usko tai älä, niinkin on käynyt.

MINUA on monesti päivitel-ty ja jopa haukuttu avainon-gelmani takia. Sanottakoon, että sen ymmärtäminen onkin täysin mahdotonta, ellei itsel-lä ole diagnosoitu tätä samaa tautia. Olen myös saanut hy-väntahtoisten ihmisten auliita luentoja aiheesta miten pitää avaimet ja ylipäänsä asiat tal-lessa sekä elämä järjestykses-sä. Kiitos vain vinkeistä. Ne tosin ovat olleet turhia.

KOTVA sitten luin artikkelin: Hukkasitko avaimesi, saatat olla nero. Hetken olin on-nellinen. Mikäs nerona olles-sa. Hullumpiakin leimoja on. Lisäksi minulla on artikkelin väitteistä kiistatonta empiiris-tä todistusaineistoakin. Alun tarinan avainsormimies.

Mutta vaikka nerona olisi nastaa, totuus lienee yksinker-taisempi. Kotopuolessa meitä muistamattomia ja huonopäi-siä kutsuttiin nimellä hokara. Ja mikäs tässä, hokarana olles-sa, kun vain osaa nauttia löy-tämisen ilosta.

TAMPEREEN Härmälänran-nan toisen vaiheen asemakaa-va vahvistui keväällä ja viime tiistaina muurattiin peruski-vi aluerakentamisen vaiheelle, jonka toteutus ajoittuu vuo-sille 2015–2026.

Alueen kehittäminen laa-dukkaaksi asuinympäristök-si on käynnissä. Parhaillaan työn alla ovat yhteensä 370 asunnon rakennustyöt. Tuo-rein hanke on As. Oy Här-mälänrannan Lentäjä, jon-ka ennakkomarkkinointi on käynnissä.

– 1930-luvulla valmistu-neet rakennukset Pääkontto-ri ja Lentokonetehdas muute-taan tulevaisuuden työpaikka- ja palvelukäyttöön.

– Vanhan lentokoneteh-taan hyödyntämistä on ide-oitu moneen käyttöön kuten uima- ja liikuntahalliksi ja ta-pahtuma-areenaksi, ja näitä suunnitelmia viedään eteen-päin, kertoi yksikönjohtaja Toni Tuomola Skanskasta.

Tampereen pormestari An-na-Kaisa Ikonen totesi, et-tä Tampereen kaupungin ja kaupunkilaisten näkökul-masta Härmälänrannan uusi alue on tärkeä, koska se lisää asumisen vaihtoehtoja lähel-lä keskustaa ja olemassa ole-via palveluja.

– Yhteistyö kaupungin ja Skanskan välillä on ollut he-delmällistä. Parhaillaan sel-vitetään muun muassa, voi-daanko alueen energiarat-kaisuissa hyödyntää lento-konetehtaan vanhaan luo-laan tehtävän datakeskuksen hukkalämpöä. Härmälänran-nasta onkin mahdollista teh-

Pormestari muurasi Härmälässä

TAMPEREEN pormestari Anna-Kaisa Ikonen kävi muuraamassa Här-mälänrannan uusimman laajennusalueen peruskiven.

Kuva: Jorma Moisio

Pirkkalan kunnan

Roosa Kemppilä, sopraanoJasper Koekoek, piano

Valtuuston puheenjohtajaPertti Skogberg

Eeva Oksala, viuluVesa Kemi, piano

HT, yliopistonlehtoriJenni Airaksinen

Pormestari Helena Rissanen

Mikko Leppänen, kitara ja laulu

Säestäjänä Vesa Kemi

Tilaisuuden juontavat Sara Hämäläinen ja Saku Järvi.Tumma puku, kunniamerkit.Vapaa pääsy. Tervetuloa!Järjestäjä: Pirkkalan kuntaLisätiedot: Kulttuuripalvelut, p. 040 133 5698

HUOM.ELÄKELÄINEN!

Kuukausikortti 25 € Eläkeläiskortti sisältää

yhden ilmaisenlaiteopastuksen kuntosalilla.

(Kortit voimassa klo 5–12ja vkl klo 9–12.)

N!

Eläkeläiskortti sisältää

Vuosikortti

250 € (Treenaat 2kk veloituksetta)

Varaa paikkasi soittamalla tai paikanpäältä. Paikkoja rajoitetusti!

Meillä myös Pirkkalan laajin valikoima lisäravinteita!

Kreetantie 9, 33950 Pirkkala

Olemme myös Facebookissa

INSTRUMENTARIUMPIRKKALA www.instru.fi

Varaa aika silmälääkärilletai optikolle 050 412 7883

Palmrothintie 2, Citymarket, PartolaMA-PE 10-18, LA 10-14

Meillä palveleeOptikot: Eija Grönfors ja Selja Nurmela

Silmälääkäri: Jukka Kuittinen

dä älykkään ja ekotehokkaan kaupunkirakentamisen malli-

alue, Ikonen kertoi.

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 10

Yläkoulu lähtee muutaman vuoden kuluttua pois kuten saapuikin- rekkojen kyydissä

Yläkoulun väliaikaistilat

Elokuussa käyttöön 940 neliön rakennus, jossa tilo-ja tekstiilityön, luonnontie-don ja fysiikan ja kemian opetukseen. Arvioitu käyt-töaika Pirkkalassa kolme vuotta.

Lokakuussa käyttöön 2800 neliön rakennus, jos-sa mm. kotitalousluokat, kielten opetus, laboratorio, pienryhmät, opettajainhuo-ne, kanslia. Arvioitu käyt-töaika viisi vuotta.

Vuosi sitten otettu käyt-töön 500 neliön rakennus teknisen työn tiloiksi.

Jatkossa: Vanha kaksi-kerroksinen koulun osa pu-retaan. Lukiosiipi peruskor-jataan yläasteen käyttöön 2018.

Pannari maistuu uudessa koulussa

– IHAN hyvä, ei kirvellä enää silmiä niinkuin vanhoissa luo-kissa, tuumaa 7. luokan oppi-las Veka Virtanen.

– Täällä on paljon siistim-pää kuin edellisessä kotitalo-usluokassa, lisää Olli Lehtinen.

Pirkkalan yläkoululla opis-kellaan ainakin seuraavat vii-si vuotta väliaikaistiloissa, joi-ta on noussut pihaan kuin sie-niä sateella.

Evakkoon vanhoista tiloista pakottivat sisäilmaongelmat.

– Ensivaikutelmat ovat hy-vät, vahvistaa rehtori Marita Intonen. – Tilat ovat valoisat ja siistit eivätkä vaikuta ollen-kaan väliaikaisilta, vaan ihan oikealta koululta.

PIRKKALAN kunta joutui pu-laan, kun yläaste paljastui ns. homekouluksi.

Sitten myös Nuolialan kou-

Antti Jokinen

lulla koettiin sama kohtalo.Väliaikaistilat Pirkkalaan

toimittaneen Parmaco Oy:n toimitusjohtaja Ossi Alasta-lo hehkuttaa, että vuokrakou-lu on hyvä ratkaisu monessa suhteessa.

– Ei pelkästään pika-apu-na homekoulun korvaami-seen, vaan kun tilantarpeet ovat muutoksessa.

– Sysmässä tehtiin päätös, että kunta ei tee omaa inves-tointia, vaan hankkii 4800 neliön vuokrakoulun, koska lukio voi siirtyä pois paikka-kunnalta.

Palvelujen kysyntä voi siir-tyä myös kunnan sisällä aluei-den ikärakenteen muuttuessa.

ALASTALO sanoo, että talou-dellisesti vuokraaminen on paras ratkaisu jopa 20 vuo-den aikajänteellä.

– Täytyy muistaa, että kun-nalla ei ole riskiä, jos raken-nukseen tulee vuokra-aikana vikaa. Me vastaamme korja-uksista.

– Tämän Pirkkalan kaksi-kerroksisen isomman raken-nuksen käyttöikä on 20 vuot-ta. Kun viisivuotinen sopimus päättyy, tilat lähtevät rekoilla uudelle käyttäjälle.

Koulun pystytys on oma ruljanssinsa.

– Viipaleistahan tämä kou-lu rakentuu. Rekkaan mahtuu yksi viipale eli tämä Pirkkalan isompi koulu tuli tänne noin 50 rekkalastin kyydissä, Alas-talo laskee.

Pirkkalan uusin rakennus on tehty Leppävirran ja Py-häjoen tehtailla.

KUUKAUDEN verran käytössä olleen yläkoulun väliaikaistilan koti-talousluokka miellyttää oppilaita, kuten uudet tilat muutoinkin lievää eteisten ja käytävien ahtautta lukuunottamatta. Roosa Vääränen (vas.), Loviisa Aholainen, Veka Virtanen ja Eero Nolvi valmistautuivat herkut-telemaan itsetehdyllä pannukakulla.

JoululähestyyPerinteinenjoulunumerommeilmestyy keskiviikkona 23.12.

Tilaa itsellesi tai lahjaksiPirkkalainen-lehden voi tilata alla olevalla tilauskupongilla Pirkkalan

kunnan ulkopuolelle. Lehden tilaushinta on kotimaassa 82 e/vuosi.Eurooppa 125 e/vuosi, muut maanosat 140 e/vuosi.

Postita tilaus osoitteella: Pirkkalainen, Suupantie 2, 33960 PIRKKALA tai [email protected]

Tilaan Pirkkalainen-lehden VUOSITILAUKSENA v. 2016 KESTOTILAUKSENA

Nimi:

Lähiosoite:

Postinro ja -paikka:

Maksaja: Puh:

Maksajan osoite:

Lähettäjän nimi:

Puh.

Kirjoita tähän viestisi selkeästi tekstaamalla (max 20 sanaa)

Yksityisille!Yllätä ystäväsi ja läheisesi!

Lähetä heille JOULUTERVEHDYKSESI Pirkkalaisen välityksellä.

Julkaisemme yksityisten ihmisten jouluterveisetjoulunumerossamme keskiviikkona 23.12.

ilmaiseksiToimita tervehdyksesi konttoriimme Suupantie 2, 33960 Pirkkala, alla olevalla

kupongilla viimeistään pe 18.12. tai sähköposti: [email protected]

Joulunumerossa julkaisemme joulutervehdyssivut

yrityksille jayhdistyksille

Yhteissivuille tulevien jouluilmoitusten on oltava ilmoitus-konttorissa viimeistään keskiviikkona 16.12. klo 15 mennessä.

Soita ilmoituksesi p. 3143 1915, 3143 1914 tai sähköposti [email protected]

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 11

TERVEYDENHOITAJA Minna-Maria Lehti on tyytyväinen, kun kaikki oppilaat voivat nyt käydä terveissä vastaanottotiloissa. Sekä lukion että yläasteen terveydenhoitajat ovat uusimmassa kaksikerroksisessa koulurakennuksessa.

OPETTAJA Marja-Liisa Karonen (takana) kertoi käyttäjän kokemuksia Parmaco Oy:n Ossi Alastalolle (oik.) sekä Kuntien hankintapalvelut Oy:n toimitusjohtajalle Petri Mäkiselle ja hankintapäällikkö Mervi Haatajalle. Tampereen seitsemän kehyskunnan yhteinen hankintatoimisto kilpailutti väistö-tilojen toimittajat, Parmaco vei kisassa voiton.

SILLÄ välin oppilaat arvi-oivat köksäluokassa kou-lun ominaisuuksia. Siisteys ja uutuus miellyttää.

– Täällä on vanhaa luok-kaa selkeämmät paikat kai-kille välineille, kehuu Anni Mäkinen.

Mutta käytävillä ja ovissa on kuulemma ahdasta.

Eteiseen tulee ruuhka kel-lon soitua.

Jonkun mielestä itse luok-kahuoneet ovat liian pieniä.

– Häh, nehän on ihan sai-raan isoja, joku toinen lau-suu.

Taidekoulu ottaa taas keväällä oppilaita

JUKKA Vanhalan näyttelytyö on jäljennös Salvador Dalin omakuvasta. – Aloitin kuvataiteilun aivan pys-tymetsästä, kun lapset olivat lähteneet kotoa ja aikaa jäi. Tavoite on kehittyä taidoissa edelleen, kertoo kolmatta vuotta Pirkan opiston taidekoulua käyvä Jukka.

Pirkkalan pääkirjaston naa-purissa.

TAIDEHARRASTUS tuntuu tarjoavan aikuisille sisältöä elämään, mahdollisuuden itseilmaisuun ja kontakteja muihin samanhenkisiin.

Jukka Vanhala sanoo alka-neensa taiteenteon muutama vuosi sitten aivan pystymet-sästä ja haluavansa nyt kehit-tyä taidoissaan edelleen

Hän ja Liisa Kapanen ovat taidekoulun kolmannella vuo-sikurssilla.

– Kuinka kauan menee, kun käy kaikki syventävät opinnot, Vanhala kyselee opettaja Mikael Härkäseltä.

Härkänen kertoo, että opis-keltavaa riittää kuudellekin vuodelle.

Joka keskiviikko on yhtei-nen maalausilta opiston tilois-sa Killossa kello 18-21.

Opiskeluun liittyy omaeh-toisia tehtäviä ja muuta ope-tusta, kuten taidehistoriaa.

Tunneille voi osallistua niin Pirkkalassa, Nokialla kuin Lempäälässä.

– Ensi keväänä otamme jäl-leen uusia aikuisopiskelijoita. Haku on maalis-huhtikuussa, Lisätietoja saa Pirkan opistos-ta, Härkänen vinkkaa.

Pirkan opiston taidekoulun oppilastöiden näyttely 10.12. asti Galleria 2:ssa, Suupantori 2. Av. ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la 11-15, su 12-16.

– KUN lapset lähtivät kotoa, jäi enempi aikaa, ja halusin hyvän harrastuksen, kertoo pirkkalalainen Jukka Vanhala etsiytymisestään Pirkan opis-ton taideryhmään.

Hervantalaisella Liisa Ka-pasella lapset liittyivät myös taideharrasteen viriämiseen, mutta toisin päin.

– Aloin piirrellä lapseni kanssa, ja innostuin siitä.

– Lapsuudesta muistan en-simmäisen kosketukseni tai-teeseen: maalaavan setäni ja hänen Miranol-purkkiensa tuoksun. Hän teki taidejäl-jennöksiä.

Taidekoululaisten töitä on paraikaa esillä Galleria 2:ssa

Taideharrastustuo aikuisillesisältöä elämään

Antti Jokinen

K U V A T A I D E

LIISA Kapanen paneutui omassa työssään sommitteluun.

KATRI Palolammen näyttelytyössä tutkittiin veden ominaisuuksien vangitsemista maalaukseen.

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 12

V I I K O N N E T T I K Y S Y M Y S

VIIME VIIKON KYSYMYS: Tappara vai Ilves?

12,5 % Tappara totta kai!

87,5 % Ilves on aidoin tamperelaisjoukkue!

Toiveenakakkalaulu

– LAPSEN oikeuksien päivä tarkoittaa, että on naamiaiset, Peter Paniksi pukeutunut Ju-lius opastaa.

– Ja myös että on teltta, kei-nu ja liukumäki, hän jatkaa.

Elsi taas ei muista, mitä moinen juhlapäivä mahtoi tarkoittaa.

– Ei tuu yhtään mieleen. Eilen siitä puhuttiin, mutta yö vei kaiken muistista, Elsi harmittelee.

MUKSUTUVAN lapset Kree-tankujalla saivat lapsen oi-keuksien päivän kunniaksi va-lita itse vaatetuksensa, ottaa mukaan herkkueväät ja päät-tää, mitä kerhossa kyseisenä päivänä tehdään.

Lapset halusivat valita leik-kinsä ja kaverinsa itse, piirtää, maalata ja leikkiä muun mu-assa liukumäessä, putkessa ja teltassa.

Lisäksi lapset halusivat lau-laa viikonpäivälaulun ja loru-pussista löytyvän suosikkin-sa ”Kuitu kakkaa kuljettaa”.

Tässä varsin valistavassa ja terveystietoa jakavassa laulus-sa kun sattuu olemaan se yksi maaginen sana, joka naurattaa vielä aikuisenakin.

Juhon ja Juliuksen mielestä kerhossa on kaikki aika kivaa tavallisinakin päivinä.

Elsillä on yksi suosikki ylit-

Merita Hedin

Lapset määräsivät tahdin lapsen oikeuksien päivänäMuksutuvalla

Ajan hermolla

TampereNokiaPirkkala

Kangasala

LempääläVesilahti

Valkeakoski

TampereNokiaPirkkala

Kangasala

LempääläVesilahti

Valkeakoski

Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen

Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku

(Lumi)sade(Lumi)kuuro

9:18 15:14 9:20 15:13

Torstai Perjantai+3

+3

+3

+3 +3

+3

+1

+1

+1

-0 -0

+1

Lauantai

+3

Sunnuntai

+6

Maanantai

+3

Tiistai

+5

S Ä Ä

MUKSUTUVAN lapset olivat toivoneet, että lapsen oikeuksien päivänä laulettaisiin vii-konpäivistä ja etsittäisiin lorupussista hassu ja opettavainen kakkalaulu. Tiina Jarske to-teutti toiveita lasten kanssa.

N Ä Y T T E L Y

M E R K K I P Ä I V I Ä

P I R K A N M A A N P A I K K A K U N T A L A P A S E T

PIRKANMAAN paikkakuntalapaset ovat esillä Taitokeskus Pirkkalassa (Suupantie 2) 11.12. saakka. 23 eli lähes jokainen Pirkanmaan kunta on saanut omat nimikkotumppunsa. Taito Pirkanmaa ry:n ideoimassa ja järjestämässä hankkeessa etsittiin paikkakunnille tyypillisiä tumppuja mm. suunnittelukilpailun avulla. Näin tehtiin viiime vuonna Pirkkalassa, jossa yleisöäänestyksen voittti Marjaliisa Alangon suunnittelemat Ihana Pirkkala, Pyhäjärven helmi -lapaset (oik.). Niiden aihe on saatu Reipin museoalueella olevasta Sikojärven aitasta ja sen päällekkäin olevista aitan ovista. Ohjeita ja lankoja nimikkotumppuihin on saatavilla Taitokeskus Pirkkalasta. Lapasia voi myös tilata valmiina.

AJATELMAHallitukset ovat purjeita, kansa on tuuli, valtio on laiva, aika on meri. Ludwig Börne

NIMIPÄIVÄTKe 2.12. Unelma, Anelma, to 3.12. Meri, Vellamo, pe 4.12. Airi, Aira, la 5.12. Selma, su 6.12., itsenäisyyspäivä, 2. ad-venttisunnuntai, Niko, Niklas, Niilo, ma 7.12. Sampsa, ti 8.12. Jean Sibeliuksen päivä, suoma-laisen musiikin päivä, Kyllikki.

PÄIVYSTYKSETHammashoito, kiireellistä en-siapua arkipäivisin terveyskes-kuksen hammashoitolassa, puh. 03-565 25220, soitto miel. klo 8-9. Päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa, arki-iltapäivisin ajan-varaus klo 15-18, viikonloppui-sin ja arkipyhinä ajanvaraus klo 8-12, puh. (03) 5657 0115.Pirkkalan 1. apteekki, (Suupan-tori 4) avoinna ma-pe 8.30-20, la 10-16, su 11-15. Pirkkalan Itä-apteekki (K-Ci-tymarketin talo) ma-pe 9-20, la 9-18. P ä i v y s t ä v ä e l ä i n l ä ä k ä -ri (arkis in klo 15-08, viikonloppuisin),puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotanto-eläimet). Arkisin klo 9-15 puh. 03-5652 4100.Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveys-keskus ma-pe 8-20, la 10-18, su 10-20, puh. 03-565 25109. Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 20-8, la 18-10, su 20-8, puh. 03-311 66411.Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Tampereen rajalta Loukonlahteen saakka Tam-pereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa sähkö Elenia, puh. 020 690

911, kaukolämpö ja maakaa-su, puh. 020 586 2115. Vesion-gelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172.

PALVELUTAA-ryhmä (Suupankuja 8-10 C, käynti rapusta). Kaikille avoin kk:n ens. keskiviikkona klo 18. Päivi/040 514 3300.Elokolo, Pirkkalan Elämänta-payhdistys Elopilkun kokoon-tumispaikka kuntalaisille (Suu-pankuja 8-10), puh. 050-407 1044, avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kierrätyskeskus Pirkkalan KIeppi (Teollisuustie 7), avoin-na ma-pe 8-17. Puh. 040 133 5757 / 040 133 5739.Kirjastot Pirkkalan pääkirjas-to avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19,la 10-15, lehtisali su 12-16.Nuolialan kirjasto ma–to 13–19, pe 10–15, Kirkonkylä ti, to 10–15, Toivion kirjasto ma, pe klo 10–15, Toivion omatoimi-kirjasto joka päivä klo 10-20. Kirjastoauto Toiviossa (Korpi-tien ja Saukontien risteys) ke 19.10-19.30. Härmälän kir-jasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe-la 11-15.Kunnan palvelupiste yhteis-palvelupisteessä (Koulutie 1). Avoinna ma-pe klo 9-16. Pirkkalan Ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille Pirkka-lan senioritalossa (Perkiöntie 55 B), puh. 050-374 5075), avoin-na ma, ti 12-14.Pirkkalan jäteasema, (Turkki-rata 12). Avoinna ti-pe 14-18. Jäteneuvonta p. (03) 240 5110.Rasihovi, toimintaa mielenter-veyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-548 5947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16.

NÄYTTELYTPirkkalan taidekoulun aikuisten

oppilastöiden näyttely 10.12. saakka. Avoinna ma, ti ja to 15-19, ke 10-15, la 11-15, su 12-16, pe sulj.

Pirkanmaan paikkakuntalapa-set esillä Taitokeskus Pirkkalas-sa (Suupantie 2) 11.12. saakka. Avoinna ma, ke 9–17, ti 9–16, to 9–14 , pe 9–15.Pirkkalan taideyhdistys ry., jou-lukuun taiteilijat: terveyskeskus (Lentoasemantie 60) Liisa Pen-nonen; vapaa-aikakeskus (Kou-lutie 9) Merja Lemmetti; van-hustyön keskus Pirkankoivu, taidekäytävä (Lehtimäentie 2 C) Juhani Vuorinen.

VIIKKOKALENTERIVapaaehtoisten päivän tapahtu-ma kunnanviraston valtuustosa-lissa (Suupantie 11) to 3.12. klo 14. Järj. Pirkkalan kunta ja seu-rakunta, SPR Pirkkalan osasto, Mikevan palvelukoti, Pirkan-maan Vammaistyö, Pirkkalan Elokolo/ EHYT ry.Sataman joulu Turrin satamassa (Pursitie 8) la 5.12. klo 16-18. Lapsille taskulamput mukaan. Vapaa pääsy.PJK-SC Riverball (Joensuu), 1-divisioonan futsalia vapaa-ai-kakeskuksessa la 5.12. klo 16; PJK-Ilves FS Akatemia (Tam-pere) ke 9.12. klo 18.15.Itsenäisyyspäivän juhla yläas-teen juhlasalissa (Koulutie 8) su 6.12. klo 15. Tumma puku, kunniamerkit. Vapaa pääsy.Puurojuhla ja kauneimmat joulu-laulut Kirkkoveräjän srk-talol-la (Kouluportinkuja 1) ti 8.12. klo 18. Järj. Pirkkalan Martta-yhdistys ry. Wanhan ajan joululaulut -tapah-tuma Sankilan kartanon väen-tuvassa (Sankilantie 35) ke 9.12. klo 18. Järj. Pro Sankila.Muistikahvila joulun tunnelmis-sa vapaa-aikakeskuksen koko-

ustilassa (Koulutie 9) to 10.12. klo 15.30-17. Kahvia, glögiä ja joulutorttuja. Kaikille avoin.

Pirkkalan mummujen sukka-pankki kahvila Nisussa (Suu-pantie 2) ma-pe klo 8-16 jou-luun saakka.

Ilmaispalsta. Lomake kotisivuillawww.pirkkalainen.com [email protected]

Marja-Riitta ja Antti Hämä-läinen 50 vuotta yhteistä mat-kaa 4.12.2015. Rakkaudella on-nittelevat Henry, James.

Pieni, suuri seikkailija,/ute-lias tutkimusmatkailija./Taskut täynnä rakkautta,/ voit suurta maailmaa tutkia!/Nauti retkistä pienistä,/ kaksivuotiaan omista hetkistä! Lämpimät onnittelut 2-vuotiaalle Kallelle 9.12.2015. T. Mummu ja Mika

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 13

Ä Ä N E S T Ä O S O I T T E E S S A W W W . P I R K K A L A I N E N . C O M

Viime viikolla Ilveksen kannattajat innostuivat äänestämään!

Nyt voit kertoa mielipiteesi siitä, saako itsenäisyyspäivä juhla-mielen päälle.

TÄMÄN VIIKON KYSYMYS: Sytyttääkö itsenäisyyspäivä?

Ehdottomasti, Suomi on mahtava paikka!

Toki jonkun verran, mutta en repeä liitoksistani sen takia.

ÄÄNESTÄ!

se muiden.– Kivointa on kyllä muura-

haisansat pihalla.

LAPSEN oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. päivä marraskuuta.

Muksutuvalla käy selväksi, että pienille lapsille lapsen oi-keudet ovat vielä vain aikuis-ten korulauseita, vaikka tär-keistä oikeuksista on kyse.

– Se on ihan hyvä, että ai-kuiset päättää ainakin kaikis-ta semmoisista hankalista ja murehtii, Juho ja Julius tuu-maavat.

KAVERUKSET Julius ja Juho päi-vystivät teltan ovella.

TIPU pääsi lapsen oikeuksien päivän kunniaksi leikkimään putkeen. Tukka ja tunnelma sähköistyivät.

Vapaaehtoisten päivää viettämään huomenna

Pirkkalassa vietetään vapaa-ehtoisten päivää kunnantalon valtuustosalissa huomenna torstaina.

Tapahtumassa julkistetaan vuoden 2015 vapaaehtoinen ja muun muassa kuullaan Mummon kammarin toi-minnanjohtajan Maarit Tam-miston puheenvuoro.

Musiikillisia nautintoja tar-joavat Keijo Jokinen ja Eloko-lon torstailaulajat.

Tilaisuudessa esittäytyvät Pirkkalassa toimivat vapaa-ehtoistahot.

Tarjolla on glögiä ja pipa-reita.

Vapaaehtoisten päivän tapah-tuma kunnanviraston valtuus-tosalissa (Suupantie 11) to 3.12. klo 14. Järj. Pirkkalan kunta ja seurakunta, SPR Pirkkalan osas-

to, Mikevan palvelukoti, Pirkan-maan vammaistyö ry, Pirkkalan Elokolo/EHYT ry.

”Wanhan ajan joululaulut”-tapahtumake 9.12.2015 klo 18 Sankilassa.

Hermanni Sankila väkensä kanssa toivottaa vieraat tervetulleeksi kartanon joulunalushetkeen.

Ohjelmassa musiikkia, jouluista tarinaa ja yhteislaulua.Tarjolla glögiä, hedelmiä ja piparkakkuja.

Pääsy/kannatusmaksu 5e aikuisilta, lapset ilmaiseksi.Tervetuloa! Pro Sankilan väkiYhteystiedot: Pirjo Kivelä p. 041 440 8560, Ilona Salomaa p. 040 504 7540.

Kaiken kansan joulupuuroPirkkalan kirkossa ti 8.12. klo 12

Tervetuloa eläkeläiset, omaishoitajat, diakoniatyön asiakkaat ym. joulujuhlaan ja puurolle. Jouluista ohjelmaa, puuro- ja kahvitarjoilu.

Kuljetus järjestetään, katso tarkemmat tiedot srk-palstalta.

Pirkkalan kirkossa ti 8.12. klo 19

Sibelius 150 vuotta juhlakonsertti

Ohjelma 10 €

Sibeliuksen ja aikalaisten rakastetuimmat suomalaiset joululaulut Hanna-Mari Mõisnik, sopraanoOuti Leino-Mäkiharju, alttoKristjan Mõisnik, bassoKaisa Kujanpää, pianoLiisa Aaltola, urut

PIRKKALAN HIIHTÄJÄT

PIKKUJOULUJUHLATke 9.12. klo 18 Toivion koululla.

Tervetuloa!

FUTSALLa 5.12. klo 16

Pirkkalan vapaa-aika-keskus, Koulutie 9

Ke 9.12. klo 18.15

www.pjk.fi

– Ilves FS Akatemia (Tampere) I-div. Liput 5€/1€

– SC Riverball (Joensuu) I-div. Liput 5€/1€

Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi

Maksuton yleisöluentoNykytaidetta Afrikasta su 13.12. klo 18–20.30. Nokianvaltatie 25 A, opistoasema 3. krs, Viola-sali, ei ennakkoilmoittautumista.

Pirkkalan Marttayhdistys ry:n

puurojuhla jakauneimmat joululaulut

ti 8.12. klo 18 Kirkkoveräjän seurakuntatalossa.Denise Gauffi n-Kostilainen kertoo Aino Sibeliuksen elämästä.

Arpajaiset. Tervetuloa! Martat

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 14

Huvi jäi vähiin Pirkkain naisilla

Pirkat-HuKu 2-3(1-2, 1-1, 0-0)Steelers-Pirkat 11-2(3-0, 1-1, 7-1)

Pirkkain naisten joukkueel-la oli synkkä viikko saliban-dyn 1. divisioonassa.

Keskiviikkoiltana salolai-nen Huvinsa Kullakin hyy-dytti ”Pirkkasirkuksen” peli-ilon fyysisellä puolustuspe-lillään. Onnistumiset kiersi-vät Pirkkoja kuin kissa kuu-maa puuroa, ja niinpä HuKu kuittasi vähämaalisen ottelun pisteet.

Sunnuntaina sarjan kakko-nen, viime kaudella naisten liigassa pelannut Hämeenlin-nan Steelers ei antanut koti-kentällään Pirkoille saumaa yllättää.

Numerot valehtelevat sikä-li, että viimeisen kuuden mi-nuutin aikana Steelers iski pe-räti kuudesti. Niinpä loppulu-kemista tulivat turhan rumat.

Ennen joulutaukoa Pirkat pelaa naisten 1. divisioonas-sa vielä yhden ottelun.

Pirkat–KaPa-65 ke 16.12. kello 19.30, naisten saliban-dyn 1. divisioonaa Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa

Pirkat otti kaivatun kotivoitonPirkat-Karhut 5-4(1-1, 4-2, 0-1)SB Welhot-Pirkat 9-3(1-1, 5-0, 3-2)

Alkukauden tappioputken jälkeen Pirkkalan Pirkat on jo näyttänyt pystyvänsä voit-tamaan salibandyn miesten Divarissa.

Ennen viime viikonloppua vieraskentiltä oli haettu kaksi täyttä pistepottia, mutta koti-kentällä olivat juhlineet tois-taiseksi vieraat.

Lauantaina Pirkat lopetti vieraskoreilun ja lähetti SB Vaasan takaisin Pohjanmaal-le ilman kotiinviemisiä.

Ottelun parhaana palkit-tiin Antti Jaakkonen, joka is-ki kaksi osumaa. Myös maa-livahti Aki Hänninen kuului Pirkkain sankareihin.

U R H E I L U

Pirkkalan alakoulujen 3.-6. -luokkien salibandymestarit ratkottiin toissa perjantaina turnauksessa vapaa-aikakes-kuksessa.

Tiukkojen otteluiden päät-teeksi voitot jakautuivat mu-kavan tasaisesti ympäri Pirk-kalaa, sillä mestareita löytyi niin Toivion, Naistenmatkan kuin Nuolialankin kouluilta.

Turnauksen käytännön jär-jestelyistä vastasi Pirkkalan Pirkkain C2-joukkue tausta-voimineen.

Turnauksen tulokset:Tytöt 3-4 lk1. Toivio2. Nuoliala3. Kirkonkylä4. NaistenmataPojat 3-4 lk1. Nuoliala 22. Naistenmatka3.-4. Nuoliala / Kirkonkylä5. Toivio6. HyrsinkiTytöt 5-6 lk1. Naistenmatka2. Kirkonkylä-Hyrsinki3. Nuoliala4. ToivioPojat 5-6 lk1. Toivio2. Naistenmatka3. Nuoliala 14. Nuoliala 25. Kirkonkylä- Hyrsinki

Toivion koulu salibandyn tuplamestariksi

SALIBANDYMITALISTEJA tukuttain. Yllä pojat 3-4 lk, keskellä tytöt 3-4 lk ja alla pojat ja tytöt 5-6 lk.

Musa Futsal-PJK 1-5 (1-3)

KAUAN se kesti. PJK tahko-si vuoden ilman vierasvoittoa Futsalin Ykkösessä. Muutama hassu tasuri sentään matkan varrella oli. Viime sunnuntai-na Klubi jäädytti Porin täysin.

Ensimmäisen jakson al-ku oli hieman nihkeä. Puo-lessavälissä porilaiset meni-vät johtoon,mutta hienolla asenteella olleet pirkkalalai-set eivät lannistuneet.

Ottelun hahmo Valtteri Si-milä piiskasi kuitenkin Klu-bin mahtavaan iskuun hui-kealla johtomaalillaan.

Kalle Strömbergin maa-li erän loppuun alkoi soittaa kelloja porilaisille.

Toisella jaksolla oli kentäl-lä isännän ottein tiiviisti puo-lustanut Klubi.

Kotijoukkue tuskastui ja Klubi kävi tukkaamassa pari häkkiä lisää. Viisitoistavuotis-ten kalustosta nyt Eelis Tall-berg divarin ensimmäisel-lä maalillaan lopetti viimei-senkin toivon kotijoukkueen leirissä.

– Todella tärkeä vierasvoit-to. Joukkue oli niin mahtaval-la asenteella liikenteessä,että tästä on hyvä jatkaa lauantai-na kotona, tilitti valmentaja Timo Lahti.

PJK:n tehot: Valtteri Simi-lä 1+2, Miika Sainio 1+0, Ee-lis Tallberg 1+0, Kalle Ström-berg 1+0, Jiri Simola 0+1, Antti Ala-Myllymäki 0+1 ja vastustaja oma maali.

PJK intoutui vierasvoittoon

PJK:n Markus Lindroos (keskellä) ja taustalla Timi Litmanen taistelivat upean vierasvoiton, kun Porissa pelattiin futsalin ykköstä.

Sunnuntain vierasottelussa voiton Pirkoista vei ensin vä-symys ja sitten kuopiolainen SB Welhot.

Nyt Pirkat jää Divaris-sa kolmen viikon pelitauol-le ja ennen vuodenvaihdetta ohjelmassa on vain vieraspe-li 19.12. Lammilla. Seuraava kotiottelu on 3.1.

– Alussa makseltiin uuden sarjatason oppirahoja, mutta loppupuoliskolla tuli kolme voittoa, valmentaja Jani Va-tanen summasi.

– Paljon on tietysti vielä hommia jäljellä. Lähdetään kevätkaudella parantamaan taas peli peliltä.

ANTTI Jaakkonen palkittiin kentän parhaan, kun Pirkat otti ensim-mäinen kotivoittonsa salibandyn Ykkösessä. Kuva: Topi Naskali

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 15

TOMMY Lindgren (2. oik. edessä) kertoo saavansa Dreems-vierailuillaan nuorilta intoa, voimaa, iloa ja valoa. Energia virtaa siis molempiin suuntiin.

Räppäri Tommytoi iloa ja valoa koulupäivään

että tunnin istuskelu salissa kannatti. Poikien mielestä täl-laisia vierailuja saisi olla use-amminkin.

– Joo, nää on hyviä ja hyö-dyllisiä vierailuja. Ei tää hom-ma toimis ollenkaan, jos opet kertois meille näitä juttuja. Tosi avoimesti toi Tommy puhui asioista, tytöt arvioivat.

Tommy Lindgren on tullut monelle tutuksi Don Johnson Big Bandistä ja tällä hetkellä häntä voi nähdä muun mu-assa Villi kortti -tv-ohjelmas-sa TV2:lla.

–Kyllä mä nykyisin olen musiikin ja puhumisen am-mattilainen, Lindgren myön-tää.

– Sitä ei olisi aikoinaan voi-nut kuvitella. Siksi mä halu-an kertoa nuorille, että teillä on aikaa kasvaa. Miettikää mi-tä haluatte ja toteuttakaa sin-nikkäästi se.

DREAMS on Suomen lasten ja nuorten säätiön ja Noki-an tänä vuonna käynnistämä nuoriso-ohjelma. Dreams on jatkoa vuodesta 2003 toimi-neelle Zest-ohjelmalle.

Pyrkimys on kannustaa nuoria kehittämään elämän-taitojaan, kuten suvaitsevai-suutta, itseluottamusta ja kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.

Tommy Lindgren lähti mu-kaan Suomen lasten ja nuor-ten säätiön toimintaan vuon-na 2008 silkasta uteliaisuu-desta nykyistä koulumaailmaa kohtaan.

– Olen yllättynyt todel-la myönteisesti. Sukupolvi-en välinen kuilu opettajien ja oppilaiden välillä on loiven-tunut, ja rehtorit ja opettaja-kunta ovat nykyisin nuorem-

paa ja nuorekkaampaa kuin omina kouluaikoinani, Lind-gren kehuu.

– Koulumaailma on nyt paljon heterogeenisempi. On tajuttu, että nuoriso ei ole mi-kään massa, vaan yksilöitä, kuten kaikki muutkin ihmi-set. Ja nuoret ovat todellakin mainettaan parempia.

Tommy Lindgren kehuu vuolaasti myös kouluraken-nuksia, vaikka julkisuudes-sa rakennuksista puhutaan useimmin vain homeongel-mien yhteydessä.

– Koulurakennukset ovat nykyisin valoisia ja avaria. Kai sekin vaikuttaa koko ilmapii-riin, hän arvelee.

RESURSSIEROT koulujen vä-lillä Lindgren on pannut mer-kille.

– Ne ovat kyllä valtavia. Tarkkailen esimerkiksi mu-savehkeitä. Joissakin kouluis-sa on täydelliset välineet vaik-ka bänditouhuihin ja joistakin löytyy nokkahuilu ja puupali-kat. Se on huolestuttavaa.

Taksi odottaa pihassa Lind-greniä, hänellä on kiire seu-raavalle koululle. Kun Lind-gren jolkottelee portaita pit-kin kohti pihaa, oppilaat poh-tivat, kuka muu olisi kiinnos-tava kouluvierailija.

– Barack Obama, Vladi-mir Putin tai Sauli Niinistö, 9A:laiset pohtivat.

Totta. Kaikki edellä maini-tut ovat tähdänneet rohkeas-ti korkealle eivätkä lähtökoh-dat ole olleet sellaiset, että ny-kyisen aseman saavuttaminen olisi ollut itsestäänselvyys.

Tommy Lindgrenin tsemp-pipuheet kantavat jo hedel-mää.

RÄPPÄRI Tommy Lindgren on elävä esimerkki siitä mistä puhuu: ihminen voi vaikut-taa monella tavalla elämän-sä kulkuun.

Tommy oli kouluaikoinaan syrjäänvetäytyvä, ujohko yli-suorittaja. Sitä on vaikea us-koa katsoessaan eloisaa ja va-loisaa miestä, joka pitää ot-teessaan salillista yläkoulu-ikäisiä nuoria.

Tommy puhuu ja 400 Ha-tanpään koulun oppilasta kuuntelee kiinnostuneena.

Kyse on Dreams-kiertuees-ta, jolla Krista Kosonen, Tom-my Lindgren, Essi Hellén, Ja-ni Toivola ja Pamela Tola vie-railevat kouluissa kertomassa omaa tarinaansa ja tsemppaa-massa nuoria.

Tarkoituksena on jakaa aja-tusta, että unelmointi on hy-västä ja unelmien eteen kan-nattaa tehdä työtä.

– Aika huikeeta oli. Aina-kin tuli selväksi, että erilai-suus on oikeestaan ihan kivaa ja että kannattaa tehdä duu-nia tulevaisuutensa eteen, 9 A -luokkalaiset pojat kommen-toivat tilaisuuden päätyttyä.

– Kyllä tästä sai hyötyä ja hyvää fiilistä, vahvistavat 9 A:n tytöt.

OPPILAAT ovat sitä mieltä,

Tommy Lindgren vieraili Hatanpään koululla tsemppaamassa

Merita Hedin

H A T A N P Ä Ä

Käsityökoulu Näpsäpalkittiin

Tampereen kaupungin las-ten ja nuorten palvelujen lau-takunta ja Pirkanmaan Tai-kalamppu-lastenkulttuuriver-kosto palkitsi Näpsä-käsityö-koulun vuoden 2015 Lampun henki –palkinnolla.

Palkinnon myöntäjien kie-lelstä Näpsä tarjoaa onnistu-misen kokemuksia laajalle joukolle pirkanmaalaisia lap-sia, nuoria ja aikuisia, erityistä tukea tarvitsevia unohtamat-ta. Korkeaan laatuun pyrki-minen on ominaista Näpsän toiminnalle.

– Tärkeintä kuitenkin on se, että kaiken keskiössä on lapsi yksilöllisine ominaisuuk-sineen ja taitoineen, palkitsi-jat toteavat.

Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä Näpsä-käsityökou-lu on käsityön taiteenperus-opetusta antava oppilaitos, joka toimii Pirkanmaalla 11 kunnan alueella, myös Pirk-kalassa.

Näpsä- käsityökoulua yllä-pitää Taito Pirkanmaa ry.

KU

TSU

OHJELMA

• Tilaisuuden avaus | Tarja Lammi, Pirkkalan Yrittäjät

• Ajankohtaista Pirkkalan elinkeinotoimesta |Marko Tulokas, Pirkkalan kunta

• Kasvun tueksi yritysten kehittämispalvelut |Harri Katajisto, TE-toimisto

• Rahoitusta kasvuun | Heli Liinanki, Finnvera Oyj

• Tukea alkavalle ja juuri alkaneelle yritykselle |Jarmo Lepistö, TE-toimisto

Puheenvuorojen jälkeen on mahdollisuus tavata asiantuntijoita henkilökohtaisesti.

Ilmoittautumiset 4.12. mennessä osoitteeseen harri.katajisto@te-toimisto.

Kasvun ilta pk-yrityksillePirkkalan yrittäjät ja Pirkanmaan Yritys-Suomi-verkosto kutsuvat Pirkkalan alueen yrittäjiä iltakahvitilaisuuteen kuulemaan kehittämispalveluista yrityksille sekä tapaamaan asiantuntijoita henkilökohtaisesti.

Aika 8.12.2015 klo 18.00–20.00 (2 tuntia) Paikka Pirkkalan kunta, valtuustosali, Suupantie 11

Sadevesijärjestelmät,kattoturvatuotteet,

piipunhatut,lumiesteet ym.

rakennuspeltityöt.Asennukset työtakuulla.

Järkipelti Oy0400 806 275Mika Kivelä, Pirkkala

Y R I T Y S T I L A I S U U K S I A

R A K E N T A M I N E N

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 16

Minä, Makwan Amirk-hani. Pakolaisena Suo-meen muuttaneen va-paaottelija Makwan Amirkhanin tarina. Se on selviytymista-rina vastoinkäymisis-tä ja noususta maail-man kiinnostavimmaksi UFC-ottelijaksi.

Salibandyn MM: nais-ten alkusarjan ottelu Norja - Suomi. Suomen joukkueessa onhisto-riallisesti kolme sisa-rusparia: Alangot, Ku-jalat ja Kaupit, joista Kujalat kaksosia. Ku-vassa Ella Alanko ja Eliisa Alanko.

TV2 su 6.12. klo 13.45 TV2 pe 4.12. klo 18

Dokumenttiprojekti: Om-pelijatar (12). Ompeli-ja Martta Koskinen oli yksi kymmenistä tuhan-sista suomalaisista, joita Suomen salainen poliisi tarkkaili 1920- ja -30-lu-vuilla. Hänen elämän-sä päätyi kuolemantuo-mioon.

TV1 ma 7.12. klo 21.30

TV-viikko 3.12.–9.12.

TORSTAI 03.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Sotkuinen salaviestihanke 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Löytö-retkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uu-tiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uu-tiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Poh-janmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddas-at 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin mur-hamysteerit (12) 13.25 Laulava sydän (7) 14.40 - 14.50 Amorandom (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Od-dasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään ot-sikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytun-ti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.55 Toh-tori Intiasta (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seit-semän 19.00 - 19.45 Mr Selfridge (12) 19.50 Sehän on Sibelius!: Lopettamisen vaikeus 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Kenraalin varjo 22.55 Yle Uutiset 23.00 Silta (16) 00.00 Puoli seitsemän 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnit-telu: 3.12. 06.53 Popi Kissa (S) 07.04 Me Peltiset (S) 07.08 Franklin ja ystävät (S) 07.19 Samu ja Salla (S) 07.33 Pipsa Possu (S) 07.38 Runoretki (S) 07.43 Lauri kilpa-auto (S) 07.56 Joulukalenteri: Ka-donneiden lahjojen tapaus (S) 08.03 Ok-tonautit (S) 08.26 Viidakkokirja (7) 08.37 Nokkelikot (7) 08.50 - 08.55 Kerrosta-loelämää (7) 09.00 Fårbergin metsästä-jät 10.00 Luontomatkalla Australiassa 10.30 Rakkauden rajat (12) 11.50 New Yorkin herkut 12.20 Valomerkki 12.50 Valomerkki 13.20 Erätulilla - kalavesillä 13.30 Erätulilla 14.10 Herkkuja: Nugaa-jäätelö 14.20 Herkkuja: Mitaleja 14.30 - 15.20 Marja Hintikka Live 15.30 FOLK-raati 16.00 Kandit 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.51 Joulukalen-teri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 18.00 Ampumahiihdon MC: Naisten 15 km 19.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 20.00 - 20.47 Totuu-den treffit 21.00 Siskonpeti (7) 21.25 Uin-nin EM 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheilu-ruutu 22.00 Top of the Lake (16) 23.00 Fresh Meat (16) 23.40 FOLK-raati 03.53 - 04.00 Uutisikkuna MTV3 • 05.30 Aamusää 06.00 Stu-dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Em-merdale (7) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Haaveiden talo hartiapankilla 14.35 Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Pe-ter uutisvirrassa 15.05 Moderni perhe (S) 15.30 Moderni perhe (S) 15.55 Sala-tut elämät (7) 16.25 Nyt uutta Suomes-sa - suomalaisen mainonnan historia 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Kädettömät kokit 21.00 Mustamaalattu (7) 22.00 Kymmenen Uu-tiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Last King of Scotland (16) 01.05 Rikoksista pahin (12) 02.05 - 05.30 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Pound Puppies (S) 06.50 Avaruusnappulat (S) 06.55 Ava-ruusnappulat (S) 07.00 Red Caps (S) 07.30 Lego Ninjago (7) 08.00 Meri-eläinten pelastajat 08.30 Eläinten ABC 09.00 Hauskat eläinvideot 09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.15 Mali-bu Country (12) 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Tavaa ja voita 14.45 Hauskat eläinvideot 15.15 Malibu Country (S) 15.45 Gordon Ramsay - pan-nu kuumana 16.50 Amerikan kovimmat

keräilijät 17.50 Leijonan luola USA 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kauppaneuvos Jethro (7) 20.58 Keno 21.00 Poliisit - ko-tihälytys (12) 22.00 Elokuva: Be Cool (16) 00.25 Leijonan luola USA 01.25 Kuppi-lat kuntoon, Jyrki Sukula! 02.25 Kanadan rajalla 02.55 Kanadan rajalla 03.25 Ame-rikan kovimmat keräilijät 04.25 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Ast-ral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Unelmi-en koti 15.00 Jamie Oliverin ruokaval-lankumous 16.00 Ruotsin surkein kus-ki 17.00 Walker, Teksasista (12) 18.01 Simpsonit (7) 18.30 Miehen puolikkaat (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Myytinmurtajat 20.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Ikui-sesti nuori 22.00 Arrow (16) 23.00 Cat-fish - deittihuijarit 00.00 Bones (12) 01.00 Lainvalvojat (7) 01.30 Lainvalvo-jat (7) 02.00 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 17.00 Rikostarinaa etsimässä 18.00 Sibelius-viulukilpailu 2015: 3. finaalipäivä 21.00 Prisma Studio 21.30 Sibelius-viulukil-pailu 2015: Palkintojenjako 22.00 Kino Suomi: Räpsy ja Dolly (16) 23.30 Pitkä tie loppupeliin 00.40 - 04.00 Teematieto

PERJANTAI 04.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uu-tiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Poh-janmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddas-at 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin mur-hamysteerit (12) 13.25 - 14.40 Muhok-sen mimmi (S) 14.45 Sielunsieppaaja (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 A-studio: Talk 16.50 No-vosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakie-lellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.55 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kotikylä (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Hercule Poirot: Kellot (12) 23.05 Yle Uutiset 23.10 Newsroom (12) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Hunderby (12) 01.00 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnit-telu: 4.12. 06.52 Lintumiehet 06.58 Tans-si tarttuu 06.59 Laura (S) 07.11 Närpi-äiset (S) 07.25 Metkat Mesiläiset (S) 07.32 Pikku Kakkosen posti 07.38 Stella ja Sami (S) 07.54 Joulukalenteri: Kadon-neiden lahjojen tapaus (S) 08.02 Töötti ja Pulteri (S) 08.23 Jenni (7) 08.50 Kerrosta-loelämää (7) 09.00 Aleksander Gamme, etelänavan valloittaja 10.00 New Yorkin herkut 10.30 Makumatka Italiaan 11.00 - 11.25 Pastakeittiön kutsu 11.30 Luonto-matkalla Australiassa 12.00 Valomerkki 12.30 Valomerkki 13.00 Onko onni vain bluffia? 13.30 Erätulilla 14.00 - 14.58 Fårbergin metsästäjät 15.10 FOLK-raati 15.40 Villi kortti 16.30 Eläimet lähellä sy-däntä 17.00 Pikku Kakkonen 17.49 Jou-lukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapa-us (S) 18.00 Salibandyn MM: NOR - FIN 20.20 Uinnin EM 20.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 21.00 SuomiLOVE 22.00 Yle Uutiset 22.05 Ur-heiluruutu 22.10 Koukussa (16) 23.00 To-tuuden treffit 23.50 The Mob Doctor (16) 00.30 The Mob Doctor (16) 01.15 Siskon-peti (7) 01.40 - 04.00 FOLK-raati MTV3 • 05.30 Aamusää 06.00 Stu-dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uu-tiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Emmerda-le (7) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Lääkä-rit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Voitolla yöhön 15.10 Mitä tänään syö-täisiin? 15.15 Pilanpäiten 15.25 Mike &

Molly (S) 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Mahtavimmat jouluvalot 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päi-vän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Kekkonen tulee! (12) 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 In-dependence Day - maailmojen sota (12) 01.25 Eurojackpot ja Jokeri 01.30 Mus-tamaalattu (7) 02.30 - 06.00 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.55 Avaruusnappu-lat (S) 07.00 Red Caps (S) 07.30 Lego Ninjago (7) 08.00 Merieläinten pelas-tajat 08.30 Eläinten ABC 09.00 Haus-kat eläinvideot 09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.15 Malibu Count-ry (S) 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tie-dä ja Voita 13.50 Tavaa ja voita 14.45 Hauskat eläinvideot 15.15 Malibu Count-ry (S) 15.45 Gordon Ramsay - pannu kuu-mana 16.50 Hurja painonpudotus 17.50 Leijonan luola USA 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät ja huonot uu-tiset 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuot-ta 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Neljät häät ja yhdet hautajaiset (12) 23.25 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.30 Elokuva: RoboCop 2 (16) 01.55 Paratiisihotelli 02.55 Leijonan luola USA 03.55 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Os-toskanava Tvins.com 14.00 Unelmakoti puoleen hintaan 15.00 Lily Cole taiteen parissa 16.00 Pomo piilossa UK 17.00 Walker, Teksasista (12) 18.01 Simpso-nit (7) 18.30 Miehen puolikkaat (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Myytinmur-tajat 20.00 Isän tyttö (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Painajainen Elm Streetillä (16) 22.55 Ikuisesti nuori 23.55 Eurojackpot ja Jokeri 00.00 Arrow (16) 01.00 Vampyyri-en sukua (16) 01.55 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 16.00 Hurtigruten 18.00 Valitut sanat: Tila sa-nojen välissä 18.30 Elävä arkisto: Toi-vo Kärki 100 vuotta 18.32 - 19.55 Toivo Kärki, unta ja totta 20.00 Bailey, muo-tikuvaaja 21.30 Kino: Elämäni ilman minua (S) 23.15 Don’t Stop Believing: Everyman’s Journey 00.55 - 04.00 Tee-matieto

LAUANTAI 05.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 09.00 Yle Uu-tiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uu-tiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uu-simaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pir-kanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Siperian Jeesus (S) 13.50 Mittatilaustyönä 14.05 Prisma: Suuri ihmisodysseia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Luon-tohetki: Eläintarinoita 15.40 Rakkauden sanoma 16.00 Doc Martin (12) 16.50 No-vosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakie-lellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheilu-ruutu 18.15 - 18.40 Kätilömies 18.45 - 19.30 Avara luonto: Yellowstonen naa-rassusi 19.35 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Tartu Mikkiin 22.50 Tartu Mikkiin: Jat-kot 23.40 Murtuva maailma (12) 00.40 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnit-telu: 5.12. 07.48 Pingu (S) 07.53 Pikku Kakkosen posti 08.00 Dinotassut (S) 08.12 Albi Lumiukko (S) 08.18 Laulu-diplomi 08.41 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.51 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 09.00 Karvinen spe-cial (7) 10.05 Kandit 10.32 Kandit 11.00 Aleksander Gamme, etelänavan valloit-

taja 12.00 Marja Hintikka Live 12.50 Siskonpeti (7) 13.15 Urheiluviikonloppu 13.20 Ampumahiihdon MC: Miesten pi-kamatka 14.45 Ratsastuksen maailma 15.10 Pikaluistelun maailmancup 15.55 Urheiluviikonloppu 16.20 Ampumahiih-don MC: Naisten pikamatka 17.45 Sali-bandyn MM: SUI - FIN 19.15 Uinnin EM 20.00 SuomiLOVE 21.00 Totuuden tref-fit 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Viiden vuoden kihlaus (12) 00.10 Firma (16) 00.55 Fresh Meat (16) 01.40 - 04.00 FOLK-raati MTV3 • 06.00 Voittostudio 07.05 Os-toskanava Tvins.com 08.05 Chuggington (S) 08.20 Littlest Pet Shop (S) 08.50 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S) 09.05 Winx-klubi (7) 09.35 Pokémon (7) 10.05 Ostoskanava Tvins.com 10.35 Salatut elämät (7) 11.05 Salatut elämät (7) 11.35 Salatut elämät (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Rio (S) 14.55 Strongman Champions Lea-gue 2015 15.55 Top Gear Special: Ja-mes May’s Cars of the People 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Kädettömät ko-kit 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uuti-sextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Putous 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymme-nen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Wallander: Pilvilinna (12) 00.25 Rouva Ministeri (12) 01.25 - 06.00 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 07.30 Onnenarpa 09.00 Hauskat eläin-videot 09.30 Hauskat eläinvideot 10.00 Star Wars Rebels (7) 10.30 Pomo piilos-sa 11.35 Eläinten ABC 12.05 Hauskat eläinvideot 12.10 Jukebox 13.15 Mitä tuli tehtyä 14.15 Hotellit kuntoon, Jyr-ki Sukula! 15.20 Hotellit kuntoon, Jyr-ki Sukula! 16.20 Kauppaneuvos Jethro (S) 17.20 Kauppaneuvos Jethro (S) 18.25 HS-uutiset 18.28 HS-sää 18.30 Tripla 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuot-ta 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12) 23.50 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.55 Elokuva: The House of the Devil (16) 01.50 Para-tiisihotelli 02.50 Kauppaneuvos Jethro (7) 03.50 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Ostos-kanava Tvins.com 11.00 Mike & Molly (S) 11.30 Tyhjätaskut (12) 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 12.30 Lähiöunelmia (7) 13.00 Isän tyttö (7) 13.30 Last Man on Earth (S) 14.00 Middle (S) 14.30 Mid-dle (S) 15.00 Catching Hell 16.00 Valeh-televat viettelijät (12) 17.01 Valehtelevat viettelijät (12) 18.00 Elämää Philadel-phiassa (12) 18.30 Duudsonit (12) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 X Factor UK 20.45 Pilanpäiten 21.00 Seven (16) 23.30 X Factor UK 01.10 Extant (12) 02.00 Su-pernatural (12) 02.55 David Hasselhoff Show Ruotsi 03.50 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 10.00 Cinema Komunisto (7) 11.45 Helsinki: Ly-hyt elokuva Helsingistä (S) 12.35 Matka Edeniin (S) 14.10 Rikostarinaa etsimäs-sä 15.10 valitut sanat: Tila sanojen vä-lissä 15.40 Magnum - tarina valokuvan takana 16.05 Historia: Freedom Sum-mer 1964 17.05 Yle Live: Global Citi-zen Festival 18.05 - 19.25 Sirpaleiden tanssi (7) 19.30 - 20.22 Historia: Raja-maa 20.30 Maaseudun tulevaisuus-do-kumentti 21.00 Maaseudun tulevaisuus 23.20 Uusi Kino: Poistoja (S) 23.30 Uusi Kino: 12 näkökulmaa (S) 00.25 - 04.00 Teematieto

SUNNUNTAI 06.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Yellow-stonen naarassusi 08.50 Pohjolan luon-to 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydä-mellä 09.45 KulttuuriCocktail 09.55 Yle Uutiset 10.05 Hengen asein 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottu-na 11.15 - 11.43 Pressiklubi viittomakie-lellä 11.55 Jumalanpalvelus 13.00 Itse-näisyyspäivä: Kohti Linnan juhlia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Itsenäisyyspäivä: Koh-ti Linnan juhlia 15.40 Itsenäisyyspäivä: Jääkärit 16.38 Itsenäisyyspäivä: Kohti Linnan juhlia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uuti-set 17.10 Itsenäisyyspäivä: Kohti Linnan

juhlia 17.12 Itsenäisyyspäivän paraati 17.57 Itsenäisyyspäivä: Kohti Linnan juh-lia 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Itsenäisyyspäivä: Kohti Linnan juh-lia 18.55 Itsenäisyyspäivä: Linnan juhlat 20.30 Yle Uutiset 20.40 Itsenäisyyspäi-vä: Linnan juhlat 22.15 Itsenäisyyspäivä: Linnan jatkot 23.30 YleLeaks 23.45 Ykkö-saamu 00.25 - 04.00 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.03 Uutisikkuna 07.46 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Nimipäiväonnittelu: 6.12. 08.03 Niksi-Nella (S) 08.10 Isän poika: Isän poika (S) 08.13 Katinkontti 08.24 Anniina Bal-lerina (S) 08.51 Joulukalenteri: Kadon-neiden lahjojen tapaus (S) 09.00 Karvi-nen special (7) 10.05 Uusi päivä (S) 10.33 Uusi päivä (S) 11.01 Uusi päivä (S) 11.30 - 11.38 Rauhassa - pelit ja vehkeet 11.45 Urheiluviikonloppu 11.50 Ampumahiih-don MC: Miesten takaa-ajokilpailu 12.45 Voimistelun Gymnaestrada 13.36 Ur-heiluviikonloppu 13.45 Minä, Makwan Amirkhani 14.20 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 15.15 Nuo-ret Leijonat: Tehtävä Helsingissä 15.40 Jalkapallon Mestarien liiga: Makasiini 16.05 Pikaluistelun maailmancup 17.35 Uinnin EM 19.25 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 20.20 Uusi Sherlock (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Marja Hintikka Live 22.55 Suomi-LOVE 23.55 Borgiat, maan ja taivaan val-tiaat (16) 00.40 FOLK-raati 03.55 - 04.00 Uutisikkuna MTV3 • 06.00 Voittostudio 07.00 Os-toskanava Tvins.com 08.00 Chugging-ton (S) 08.15 Littlest Pet Shop (S) 08.40 Winx-klubi (7) 09.10 Pokémon (7) 09.35 Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Elixir Fit-ness & Sport 10.10 Elixir Life 10.40 Kir-jeitä rintamalta 10.55 Loma (7) 13.05 Jä-niksen vuosi (7) 15.30 Selviytyjät 16.30 Rouva Ministeri (12) 17.25 Putous 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport Extra 19.31 Ketonen & Myl-lyrinne (7) 20.00 Juno (12) 22.00 Kymme-nen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 C.S.I. New York (16) 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Rizzo-li & Isles (12) 01.35 - 05.30 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 07.00 Onnenarpa 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Isän-maan toivot (S) 11.05 Isänmaan toivot (S) 11.35 Isänmaan toivot (7) 12.05 Isän-maan toivot (S) 12.35 Isänmaan toivot (S) 13.05 Rantavahdit (7) 13.35 Rantavahdit (7) 14.05 Rantavahdit (12) 14.35 Ranta-vahdit (12) 15.05 Kanadan rajalla 15.35 Kanadan rajalla 16.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 17.00 Hotellit kuntoon, Jyr-ki Sukula! 18.00 Hyvät ja huonot uuti-set 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 20.00 Kauppa-neuvos Jethro (7) 20.58 Keno 21.00 Elo-kuva: Jackass 3 (16) 23.10 SM-liigan viikkomakasiini 23.40 Elokuva: Be Cool (16) 02.05 Christiane Amanpour: Uskon-tojen alkulähteillä (7) 03.50 - 05.00 En-nustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Ostos-kanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Friends with Better Lives (7) 14.00 Elämää Philadelphiassa (12) 14.30 Glee (S) 15.30 Virittäjät 16.00 Top Gear 17.00 Dieetit vaihtoon! 18.00 Ikuisesti nuori 19.00 X Factor UK 20.00 Myytinmurtajat 21.00 The Rite (16) 22.55 Putous 00.25 X Factor UK 01.25 Pelastajat (7) 01.55 Pelastajat (7) 02.25 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 09.30 Musiikin muisti : Runolaulu 09.45 Mu-siikin muisti : Loitsusta kehtolauluun 10.00 Musiikin muisti : Virsiä ja balla-deja 10.15 Musiikin muisti : Arkkivei-susta polskaan 10.30 Musiikin muisti : Rekilaulu 10.45 Elävä arkisto: Toivo Kär-ki 100 vuotta 10.47 Toivo Kärki, unta ja totta 12.10 Tuntematon sotilas (12) 15.00 RSO Musiikkitalossa: RSO:n itsenäisyys-päivän juhlakonsertti 16.00 Kootut as-keleet: Susanna Leinonen 16.20 Prisma Studio 16.50 KC: Kaksoiskaupunki Talsin-

ki-Hellinna 17.05 Tapahtukoon sinun tah-tosi (7) 18.00 SF-paraati (S) 19.25 - 19.56 Se on sitten Solmu 19.25 Tosi tarina: Se on sitten Solmu 20.00 - 20.50 Sami Yaf-fa - Sound Tracker 21.00 Sonny Rollins: Beyond the Notes 22.00 Yle Live: Pope-da 23.00 Yle Live: Suede 00.15 - 04.00 Teematieto

MAANANTAI 07.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kuningaskuluttaja 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Muisti: Tatska 10.00 Tohtori In-tiasta (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 - 12.16 Jumalanpalvelus 12.25 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Taape tähte-nä (S) 14.25 Se alkoi omenasta (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Od-dasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsi-koissa 16.00 Luontoretkellä: Norjan tun-turipeurat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uuti-set 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.55 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uu-tiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Afganistanin sota 1979 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Do-kumenttiprojekti: Ompelijatar (12) 22.45 Yle Uutiset 22.50 Kotikatsomo: Aleksis Kiven elämä (S) 00.30 Newsroom (12) 01.30 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnit-telu: 7.12. 06.52 Oiva-nallen oivallukset (S) 07.00 Lumiukko (S) 07.07 Pingu (S) 07.12 Mohvelit (S) 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.30 Satuja Soitosta 07.41 Pasin ja Kielon valtakun-ta (S) 07.55 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 08.02 Martta puhuu (S) 08.25 Roni Neutroni (7) 08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7) 09.00 Google tun-tee sinut? 10.00 Norja maahanmuutta-jien silmin 10.35 Matkapassi: 20 vuot-ta maailman ympäri 11.30 Sukujuuria etsimässä 12.00 Valomerkki 12.30 Va-lomerkki 13.00 Adrenaliinijahti 13.30 SuomiLOVE 14.30 Uusi päivä (S) 14.58 Uusi päivä (S) 15.26 - 15.54 Uusi päivä (S) 16.00 FOLK-raati 16.30 - 16.53 Kä-tevän emännän juhlat (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.51 - 17.58 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 18.05 Doctor Who (12) 18.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 19.00 Kandit 19.30 Salibandyn MM: FIN - POL 20.30 Uusi päivä (S) 21.00 Marja Hintik-ka Live 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheilu-ruutu 22.00 Villi kortti 22.50 Siskonpeti (7) 23.15 Borgiat, maan ja taivaan valti-aat (16) 00.10 Kandit 00.40 FOLK-raati 03.55 - 04.00 Uutisikkkuna MTV3 • 05.30 Aamusää 06.00 Stu-dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Em-merdale (S) 10.40 Emmerdale (7) 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Hyvän leivän juurella 14.10 Hy-vän leivän juurella 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Tanskan kaunein koti 15.25 Fresh Off the Boat 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Hinnalla millä hyvänsä (12) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerda-le (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitse-män Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Sa-latut elämät (7) 20.05 Antti Holma Show 21.00 Bones (12) 22.00 Kymmenen Uu-tiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Rizzoli & Isles (16) 23.35 Scorpion (12) 00.35 Bones (12) 01.35 - 05.30 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.55 Avaruusnappu-lat (S) 07.00 Red Caps (S) 07.30 Lego Ninjago (7) 08.00 Lego Star Wars (7) 08.30 Eläinten ABC 09.00 Hauskat eläinvideot 09.10 Hurja painonpudotus 10.15 Malibu Country (S) 10.50 Onnenar-pa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Juke-box 14.50 Mitä tuli tehtyä 15.50 Malibu Country (S) 16.20 HS Uutisraportti 16.50

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 17

Itsenäisyyspäivä hui-pentuu tasavallan pre-sidentin itsenäisyyspäi-vän vastaanoton suo-raan lähetykseen, jota selostavat tuttuun ta-paan Jussi-Pekka Ran-tanen ja Piia Pasanen sekä Jaakko Selin.

TV1 su 6.12. klo 20.40

Palvelemme teitäK A U N E U S J A T E R V E Y S

K O T I - J A H O I V A P A L V E L U T

K A U N E U S J A T E R V E Y S

E L I N TA R V I K K E I TA

Parturi-kampaaja

Satu040 687 2250

www.parturi-kampaamosatu.fiKeskuskatu 1, Pirkkala

TERVETULOA!Ajanvaraus 03 3140 0600www. kunto-partola.fi

HIERONTA JA FYSIOTERAPIAKunto-Partolassa ja Pirkkalan keskustassa,

Senioritalolla (Perkiöntie 55).

Erikoishammasteknikko,hammasteknikkomestari

RAIMO REPOVälikatu 19, Nokia, katutaso.Esteetön kulku pyörätuolilla.

P. 03 341 3414Puhelinpäivystys klo 7–21

050 543 1819

H A U T A U S -P A L V E L U T

L A K I A S I A T

VaratuomariTIMO KIRKKO-JAAKKOLA

044 424 [email protected], testamentit, kaupanvahvistus ym.

Suupantie 6 C, Pirkkala

P. 368 2307Ark. 9–17, la 9–13, su sulj.

tai sopimuksen mukaan.Päivystys 24h

050 362 9690www.pirkkalanhautauspalvelu.fi

Tule fysioterapiaan lääkärin lähetteellä tai ilman, me autamme sinua pääsemään eroon kivuista ja säryistä.Fysioterapia-alan ammattilaiset palveluksessasi.

FYSIOLAP. 045 239 7233 Partolakeskus, Pirkkala

www.fysiola.fi

Pirkkalaistori 8, Nokia

Erikoishammasteknikko Mika Heinonen

palvelee Teitä hammasproteesiasioissa.

Ajanvaraukset 03 433 4900

Terveyttä edistävät jalkahoidot

J&M HIUSTEAM

J&M HIUSTEAM

Johanna jaKristiina

Suupankuja 3, PLA. Puh. 045 619 2228www.jmhiusteam.com

Hermoratahieronnan mestari

Katja KoutonenP. 045 134 9364

Patokuja 1, Pirkkala(Kauneushoitola Aurinkoinen)

www.hermorata.net

Kampaamo Muotitukka

Greta Suupantie 6

P. 03 368 03510500 400 054

Päivi

Parturi-KampaamoDiamondDiamond

Suupantori 4P. 040 556 8730

HOIVA-, KOTI- JA SAATTAJA-

PALVELUAPirkanmaan Kotituki / LähihoitajaSoile Paasonen p. 0400 806 064

Meiltä löydät hoidotpäästä jalkoihin:• Jalkahoitajan palvelut(myös kotikäyntinä)

• Kosmetologien hoidot• Urheiluhierojan palvelut

(myös kotikäynnit)HUOM! Urheiluhieroja Lea Eerolan

löydät nykyään meiltä!Ajanvaraukset hoitoihimme:

040 135 0007tai nettiajanvaraus

www.hoitolakantapaa.fi Av. ma-pe 9.30-17.

La ja ilta-ajat sopimuksen muk.Suupantori 4, Pirkkala

Amerikan kovimmat keräilijät 17.50 Lei-jonan luola USA 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppa-keisari 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Killer Joe (16) 23.00 Poliisit - kotihälytys (12) 00.00 Lei-jonan luola USA 01.00 HS Uutisraport-ti 01.30 Amerikan kovimmat keräilijät 02.30 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 03.30 Rantavahdit (7) 04.00 Rantavahdit (7) 04.30 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Os-toskanava Tvins.com 14.00 Jamie Olive-rin perhejoulu 14.30 X Factor UK 16.05 X Factor UK 17.00 Walker, Teksasista (12) 18.01 Simpsonit (7) 18.30 Miehen puo-likkaat (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Myytinmurtajat 20.00 Last Man on Earth (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 To-distettavasti elossa (16) 23.10 Catfish - deittihuijarit 00.10 Bones (12) 01.10 Tek-navi 01.40 Lainvalvojat (7) 02.10 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 17.00 ToF 17.30 Sivistyskansan tarina 18.00 - 18.55 Historia: Ellis Islandin siirtolaiset 19.00 - 19.50 Tapahtukoon sinun tahtosi (7) 20.00 Valitut sanat 20.30 Magnum - tarina valokuvan takana 21.00 Kuolleis-ta palanneet (16) 21.50 Rocky Horror Show Live 23.30 Uusi Kino: Voilamppu (S) 23.47 Uusi Kino: Faruza (S) 00.10 - 04.00 Teematieto

TIISTAI 08.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Tohtori In-tiasta (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uu-simaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pir-kanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.25 - 14.39 Alaston malli karkuteillä (7) 14.45 Seniori työssä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuo-meksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aa-mu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Kuningaskuluttaja 16.50 Novos-ti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielel-lä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.55 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 - 19.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 20.00 Saman taivaan alla: Hiljaiselo Öllölässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Palava pensas (16) 22.15 Syyttäjä (12) 23.15 Yle Uuti-set 23.20 Prisma: Suuri ihmisodysseia 00.15 Puoli seitsemän 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnit-telu: 8.12. 06.53 Lauran tähti (S) 07.05 Joulu Nuottiavain 07.14 Lulu kilpikonna (S) 07.29 Saku & Vaakku (S) 07.40 Nep-pajymykerho 07.46 Kuminakuja 19 (S) 07.57 Joulukalenteri: Kadonneiden lah-jojen tapaus (S) 08.04 Harri ja dinot (S) 08.25 Vekarat! (S) 08.50 - 08.55 Kerros-taloelämää (7) 09.00 - 09.54 Hartain toi-ve: lapsi 10.00 Street Food 10.26 - 10.53 Street Food 11.00 - 11.44 Rankka reis-su 12.00 Valomerkki 12.30 Rintheessä 13.00 Adrenaliinijahti 13.15 Näin Nor-jassa 13.30 Erätulilla 14.00 - 14.22 Moo-ne Boy (7) 14.30 Villi kortti 15.20 Rau-hassa - pelit ja vehkeet 15.30 FOLK-raati 16.00 Kandit 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kandit 19.30 Kioski: Mamu - Suomi - mamu 19.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lah-jojen tapaus (S) 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 - 20.52 Psychobitches (12) 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapal-lon Mestarien liiga 23.50 Kandit 00.20 Jalkapallon Mestarien liiga 00.50 Kios-ki: Mamu - Suomi - mamu 01.10 Koukus-sa (16) 02.00 FOLK-raati 03.50 - 04.00 Uutisikkuna

MTV3 • 05.30 Aamusää 06.00 Stu-dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Em-merdale (S) 10.40 Emmerdale (7) 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Grand Designs Australia 14.40 Mitä tänään syötäisiin? 14.45 Pilanpäi-ten 14.55 Elixir Fitness & Sport 15.25 Cristela 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Hinnalla millä hyvänsä (7) 17.25 Kau-niit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uuti-set 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elä-mät (S) 20.05 Pomo piilossa 21.00 Bosch (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päi-vän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: CHL Extra 22.45 Tappajan näköinen mies (16) 23.45 Rush (12) 00.45 Mentalist (7) 01.45 - 05.30 Astral TV Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.55 Avaruusnappu-lat (S) 07.00 Red Caps (S) 07.30 Lego Ninjago (7) 08.00 Lego Star Wars (7) 08.30 Eläinten ABC 09.00 Hauskat eläinvideot 09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.15 Malibu Country (S) 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Hurja remontti 14.45 Guin-ness World Records – Ihmeelliset ennä-tysvideot 15.15 Malibu Country (S) 15.45 Gordon Ramsay - pannu kuumana 16.50 Amerikan kovimmat keräilijät 17.50 Lei-jonan luola USA 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppa-keisari 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokaup-pakeisari 22.00 Poliisit - kotihälytys (12) 23.00 Kanadan rajalla 23.30 Kanadan rajalla 00.00 Leijonan luola USA 01.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 02.00 Ame-rikan kovimmat keräilijät 03.00 Ranta-vahdit (7) 03.30 Rantavahdit (S) 04.00 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Voittostudio 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Os-toskanava Tvins.com 14.00 Jamie Olive-rin säästöateriat 15.00 Top Chef 16.00 Kurjat kuppilat USA 17.00 Walker, Tek-sasista (12) 18.01 Simpsonit (7) 18.30 Miehen puolikkaat (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Myytinmurtajat 20.00 Tyhjätaskut (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Just Wright (S) 23.00 Empire (12) 00.00 Bones (7) 01.00 Lainvalvojat (7) 01.30 - 06.00 Astral TV Yle Teema • 04.00 Teematieto 17.00 Suomen Sielun Sointeja 17.45 KC: Kak-soiskaupunki Talsinki-Hellinna 18.00 Valituskuoro (S) 19.00 RSO Musiikkita-lossa: Jean Sibelius 150 -juhlakonsert-ti 21.15 Kuolleista palanneet (16) 22.15 Elävä arkisto: Turun telakka 22.17 Te-räslevystä valtamerijätiksi 22.53 Telak-kaperhe 23.35 Crematorio (16) 00.20 - 04.00 Teematieto

KESKIVIIKKO 09.12.2015Yle TV1 • 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puo-li seitsemän 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uutisikkuna 12.35 Mur-dochin murhamysteerit (12) 13.25 La-keuksien lukko (7) 14.45 Seniori työssä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Od-dasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsi-koissa 15.50 MOT 16.20 Naistenosas-to B4 (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uuti-set 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.54 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uu-tiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 - 19.52 Prisma: Suuri ihmisodysseia 20.00 Prisma Stu-dio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruu-tu 21.05 A-studio 21.50 KulttuuriCock-tail 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ulkolinja: Kenraalin varjo 23.50 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 • 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväon-nittelu: 9.12. 06.53 Max ja Meeri (S)

07.01 Jokeri Pokeri Box 07.06 Q Putti 5 (S) 07.17 Ritari Mikke (S) 07.31 Noksu (S) 07.37 Joulu Nuottiavain 07.45 Pus-se (S) 08.00 Joulukalenteri: Kadonnei-den lahjojen tapaus (S) 08.06 Touhuk-kaat: Solmu Umpisen solmut (S) 08.29 Martine (7) 08.42 Pok ja Mok (7) 08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Eläimet lähel-lä sydäntä 10.30 Rintheessä 11.00 Uu-tisikkuna 12.30 Rintheessä 13.00 Kioski: Mamu - Suomi - mamu 13.20 Rauhassa - pelit ja vehkeet 13.30 Erätulilla 14.00 - 14.22 Psychobitches (12) 14.30 Ajan-kohtainen kakkonen 15.05 Liikkeellä luonnossa: Myskihärkien saari 15.30 FOLK-raati 16.00 Kandit 16.30 Uusi päi-vä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.51 Jou-lukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S) 18.00 Salibandyn MM: Puolivälierä-ottelu 20.30 Uusi päivä (S) 21.00 Koukus-sa (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheilu-ruutu 22.00 Theroux ja katukoirat 23.00 Eastbound & Down (16) 23.30 FOLK-raati 03.40 - 04.00 Uutsikkuna MTV3 • 05.30 Aamusää 06.00 Stu-dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10 Em-merdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Pientä pintaremonttia 14.35 Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten 14.50 Pilanpäiten 14.55 Elixir Life 15.25 Ensisilmäyksellä (S) 15.55 Salatut elä-mät (S) 16.25 Pomo piilossa 17.25 Kau-niit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Rouva Ministeri 22.00 Kymmenen Uuti-set 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Teknavi 23.10 Myytinmurtajat 00.10 Lo-uie (S) 00.40 Strongman Champions Lea-gue 2015 01.40 - 05.30 Voittostudio Nelonen • 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.55 Avaruusnappu-lat (S) 07.00 Red Caps (S) 07.30 Lego Ninjago (7) 08.00 Lego Star Wars (7) 08.30 Eläinten ABC 09.00 Hauskat eläinvideot 09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.15 Malibu Country (S) 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Hurja remontti 14.45 Guin-ness World Records – Ihmeelliset ennä-tysvideot 15.15 Malibu Country (S) 15.45 Gordon Ramsay - pannu kuumana 16.50 Amerikan kovimmat keräilijät 17.50 Lei-jonan luola USA 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppa-keisari 20.00 Kauppaneuvos Jethro (7) 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokaup-pakeisari 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.05 Kup-pilat kuntoon, Jyrki Sukula! 00.05 Lei-jonan luola USA 01.05 Kauppaneuvos Jethro (S) 02.05 Amerikan kovimmat ke-räilijät 03.05 Rantavahdit (S) 03.35 Ran-tavahdit (7) 04.05 - 05.00 Ennustaja-TV Sub • 06.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Maailman kauheimmat naa-purit 15.00 Farm Kings 16.00 Killer Kara-oke 17.00 Walker, Teksasista (12) 18.01 Simpsonit (7) 18.30 Miehen puolikkaat (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Myytinmurtajat 20.00 Friends with Bet-ter Lives (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kauhukeittiö 22.00 Empire (12) 23.00 Ex-tant (12) 00.00 Bones (12) 01.00 Vampyy-ripäiväkirjat (12) 02.00 Lainvalvojat (7) 02.30 - 06.00 Voittostudio Yle Teema • 04.00 Teematieto 17.00 Impressionistit 18.00 - 18.52 Odessan kummisetä (12) 19.00 - 19.54 Tapah-tukoon sinun tahtosi (7) 20.00 Simon Reeve pyhiinvaeltajien matkassa 21.00 Kuolleista palanneet (16) 21.55 Zizek ja elokuvan kätketty ideologia (16) 00.05 - 04.00 Teematieto

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 18

SUOMEN valtio tukee sota-veteraaneja, kunnia kansa-laisia, antamalla varoja hei-dän kuntoutukseen ja heille tarjottuihin kotiinvietävillä palveluilla esim. sivouksel-la. Kunta velvoitetaan hoi-tamaan tämä.

Paikallisesti veteraanit ovat perustaneet yhdistyk-siä tukemaan veteraaneja, puolisoita ja leskiä. Pirk-kalan yhdistys täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

Pirkkalan yhdistyksessä on tällä hetkellä varsinaisia veteraanijäseniä 32, joista 27:llä on rintamatunnus. Miehiä on 20 ja naisia 7.

Melkoisesti joukko on harventunut vuosien var-rella.

Puolisojäseninä on 17 ja veteraanileskiä 28. Kotona veteraaneista asuu vielä 20, vaikka ajoittain joutuvatkin turvautumaan terveyspalve-luihin.

SUOMEN sotaveteraaniliit-to on sitoutunut yhdistensä kautta tukemaan myös puo-lisoita ja leskiä. Tätä myös Pirkkalan yhdistys tekee.

Pirkkalan yhdistys an-taa suuren kiitoksen tuki-joilleen. Yhdistyksessä on 80 kannattajajäsentä, jot-ka tukevat jatkuvaa varain-

henkintaa talkoilla ja lahjoi-tuksislla.

Pirkkalan yhdistys saa ol-la kiitollinen erityisesti ve-teraanisukupolvelle, joka ai-kanaan on kerännyt varoja ”pahan päivän” varalle.

Niitä varoja käytetään nyt, mutta jotta varat riit-täisivät, niin tarvitaan jatku-vaa varainhankintaa. Vete-raanit kiittävät leijonia hei-dän jatkuvasta tuestaan, nyt ollen kerääjinä.

VIIME viikolla pidetyn syys-kokouksen henkilövalin-noissa päädyttiin entisiin hallituksen jäseniin.

Puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2016 Juhani Hu-sa. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Erkki Hemilä, Paula Korhonen, Riitta Kunnas ja Jouko Lehikoinen vuosik-si 2016-2017. Toiminnan-tarkastajaksi valittiin Hannu Routamaa.

Talousarviossa vuodelle 2016 todetaan, että yhdis-tyksen antamiin hierontoi-hin ja jalkahoitoihin jou-dutaan tekemään leikka-uksia. Kaksi hoitokertaa jää nyt palveluihin oikeutetuil-ta pois, jotta varat riittäisi-vät edelleen.

Tästä huolimatta talous-arvio vuodelle 2016 on ali-jäämäinen yli 8 000 eurol-la. Vielä jonkin aikaa vete-raanit tarvitsevat tukeamme

Juhani Husa

Veteraanikeräys Pirkkalassa la 5.12. Klo 11-14 leijonat Pirkanpojan ja Valintatalon edessä.

Vielä on keskellämme sotaveteraanejaLauantaina kerätään Suupalla veteraanien hyväksi

Y H D I S T Y K S E T

Sirkka Juva luotsaa senioripiiriä

Pirkanmaan kansallinen senioripiiri ry:n syyskoko-uksessa Lempäälässä valit-tiin piirin puheenjohtajaksi edelleen Sirkka Juva Pirk-kalasta ja hallituksen jäse-neksi Kari Vainikka, joka on Pirkkalan kansalliset seniorit ry:n puheenjohtaja.Piirin sihteerinä jatkaa Kaa-rina Holmroos Pirkkalasta, ja verkkosivujenhoitajana aloittaa Pentti Oravasaari Pirkkalasta.

Salomaa piirihallitukseen

Pirkanmaan Kokoomus-naisten syyskokous valitsi ylöjärveläisen Minna Mus-takallio-Sorvarin jatkamaan piirijärjestön johdossa.

Pirkkalasta piirihallituk-sen jäseneksi valittiin Ilo-na Salomaa-Uusitalo ja hä-nen varajäsenekseen Anita Ranta.

Pirkko Mäkinen Elopilkun ohjissa

Pirkkalan Elämäntapayh-distys Elopilkku ry:n syys-kokouksessa 17.11. yhdis-

tyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2016 valittiin Pirk-ko Mäkinen.

Muut johtokunnan jä-senet ovat Keijo Jokinen, Pentti Aittokallio, Lasse Pirkola, Hannu Vartiainen, Heikki Ahlstedt, Raija Met-sänheimo ja Jaana Hakan-pää.

Kunnan kirjaamot yhdistyivät

Pirkkalan kunnan kirjaa-mot yhdistyvät 1. joulu-kuuta 2015 alkaen. Jatkos-sa kunnalla on vain yksi kir-jaamo.

Kullakin hallinnonalalla on tähän saakka ollut oma kirjaamonsa.

Uuden järjestelyn myö-tä erillisistä perusturvatoi-men, sivistystoimen, tekni-sen toimen ja ympäristötoi-men kirjaamoista luovutaan.

Kaikki posti osoitetaan jatkossa yhteen paikkaan kunnan kirjaamoon.

Kirjaamon sähköposti-osoite on [email protected]. Kirjaamon sähkö-postiosoite toimii kunnan sähköpostiosoitteena.

Muiden kirjaamoiden sähköpostiosoitteet ja kun-nan osoite [email protected] jäävät tarpeettomina pois käytöstä.

K O T I J A P I H A P I I R I

Soi ta i lmoituksesi täl le s ivul le

p . 03 3143 1915

Teollisuustie 11,33960 Pirkkala

03 368 3321 / 040 557 [email protected]

Pirkkalan Autokeskus Oy

ABCPIRKKALA

TEOLLISUUSTIE

PYHÄJÄRVENTIE

E12

PIRKKALAN AUTOKESKUS LE

NTO

ASE

MA

NTI

E

KEISARINVIITTA

E12

Pirkkalan Autokesk• -öljynvaihdot aikaa varaamatta• Huollot kaikkiin merkkeihin autonvalmistajan huolto-ohjelman mukaisesti ja autosi takuu säilyy!• Korjaukset kaikkiin merkkeihin alkuperäislaatuisilla osilla • Vikadiagnostiikka• 4-pyöräsuuntaukset• Varusteasennukset

Audi, BMW, Chevrolet,

Citroën, Fiat, Ford,

Honda, Kia, Hyundai,

Mazda, Mercedes-Benz,

Mitsubishi, Nissan,

Opel, Peugeot, Renault,

Saab, Seat, Skoda,

Suzuki, Toyota,

VW, Volvo

SU

OM

EN

AU

TOP

UR

KA

MO

LIIT

ON

SE

N

AUTONOSATR. AALTONEN

Teollisuustie 25, 33960 PIRKKALAPuh. 03 368 4000www.autonosat.fi

MYYMME KÄYTETTYJÄ JA UUSIA OSIApakettiautoihin, maastureihin, avolavoihin, H-autoihin

TÄNÄ VUONNA LAHJOITAMME JOKAISESTA PURKAMASTAMMEAUTOSTA 20 € MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON PIRKKALAN OSASTOLLE.

Vihiojantie 6Puh. 254 9900Myös ValkeakoskellaPeuranoronkatu 5

Ari Helin 045 231 6345

Palvelemme teitä

Vaittintie 2, PIRKKALAwww.alumiinijalasi.fi

lasikorjauksetalumiiniset ovetikkunat ja tuulikaapiteristyslasitterassilasitukset

puh. 0400 851 395

Taitajankuja 3, PIRKKALA • 03 368 0826 • 0400 848 682www.pirkkalansahkoliike.fi

PIRKKALANSÄHKÖLIIKE KY

Paljasjalkainen Pirkkalalainen 44 v.

Myynti • Asennus • HuoltoLVI-, sähkö-, kylmälaitehuolto

Puh. 050 386 [email protected]

Pirkkala

LÄMPÖPUMPUT

T O I M I S T O T A R V I K K E E T

TaksiTimo Hänninen

PirkkalaP. 0500 234 653

www.timontaksi.fi

TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT

175/65-14 248,- 195/65-15 258,-205/55-16 328,- 205/60-16 348,-225/45-17 428,- 195/70-15C 298,-YLI 50 KOKOVAIHTOEHTOA!

Myös Bridgestone, Nokian, Goodyear, Pirelli ym. Myös kitkat!

RENGASMYYNTI

ASKOSAARI OYKESKUOJANKATU 11 SARANKULMA

P. 255 6677 www.askosaari.fi

Taitajankuja 1, PirkkalaPalvelemme ark. 8–17

☎ 03 368 4769 avoinna ark. klo 9–17Satakunnankatu 35, Tampereemail [email protected]

www.syscontrol.fi

EPSON

Korjaa / Huoltaatulostimet, kannettavat, PC:t

Myylaadukkaat laitteet

asennettuna

K E L L O - J A K U L TA - S E P Ä N L I I K K E E T

KULTASEPPÄPirkko Lund

Suupantori 4 33960 PirkkalaP. 0400 423 946

AvoinnaTI-PE 10–17LA 10–14

L I I K E N N E

L I I K E N N E

LaattatyöT. Harsia Ky040 726 3974

[email protected]

E L Ä I M E T

EläinlääkäriSIRPA KOLEHMAINENHongistontie 75, PIRKKALA

0400 331 717ajanvaraus ma-to 8.30–18

P E S U L A P A L V E L U T

MEILTÄ KONE- JATASOPESUPALVELUTTervetuloa! 03 342 5593

Yrittäjä-katu 9Nokia

PARASTA OPPIA KURSSIMME ALKAVAT

MAANANTAISIN 12.10. 26.10. 9.11. 23.11. 7.12. 28.12.LÄHELLÄ SINUA

P. 0400 558 922 – [email protected]

PIRKKALAINEN Keskiviikkona 2.12.2015 19

Y H D I S T Y K S E T

Elokolo/ElopilkkuElokolo, Suupankuja 8-10, avoinna ma - to 9 - 15, pe 9 - 14. Puh. 03 368 1295.Ke 2.12. Johtokunnan kokous siirtynyt, Elokolo aukeaa nor-maalisti klo 9. klo 11-13 veren-painemittaus.To 3.12. klo 11.30 edullinen keittolounas Elokolossa niin pitkään kuin riittää. Klo 11-12 palveluohjaaja Päivi Kemppai-nen tavattavissa Elokolossa. Klo 12 yhteislaulut, klo 13.30 al-kaen valtuustosalissa Vapaa-ehtoisten päivän juhla, Eloko-lon Torstailaulajat Keijo Joki-sen johdolla laulamassa. Klo 18 15-21 Monikulttuurinen Joulu-juhla liikuntatalon monitoimi-salissa, yhteistyössä Pirkkalan kunnan ja seurakunnan kanssa.Pe 4.12. klo 9 perjantaipuheis-sa Jaana Hakanpään aiheena Tutustuminen rentouttavaan tietoiseen läsnäoloon, tietoa ja käytäntöä.Ma 7.12. klo 9 kuntosali, klo 9 leivänjako.Ti 8.12. klo 8-10 johtokunnan kokous, Elokolo avataan klo 10. Klo 12-15 jouluaskartelua Jaa-nan johdolla, myös glögiä ja pi-pareita. Ke 9.12. klo 11-13 ve-renpaineet.Pirkkalan EläkkeensaajatKyöstin kerhotalo, Kyöstintie 6.Ma 7.12. klo 8.30 boccia, klo 9 alkaa koru- ja klo 10 lauluker-ho, klo 11.30 muistikerho: ve-täjä Kai-Pekka Mattila.Ti 8.12. klo 18-20 Joulumyyjäi-set: runsaasti kädentaitajien laa-dukkaita töitä kotiin ja lahjaksi.Ke 9.12. klo 9 boccia, skipbo, käsityö-, askartelu- ja nikkari-

kerho, klo 11 kantritanssi.Ke 9.12. klo 9-10 Kuntosali, ohjattu alkuveryttely / loppu-venyttely.To 10.12. klo 13 Joulujuhla Kirkkoveräjän srk-talolla, tar-jolla kerhojen ohjelmaa, jouluis-ta tarjoilua.Pe 11.12. klo 9 hallituksen ko-kous. Pe 11.12. klo 16 Kirkonkylän koululla lentopalloa.Kerhotoiminnot jäävät joulu-tauolle jatkuen jälleen ma 11.1.Sorin sirkus ke 16.12. ”Las Ne-calas”: bussi lähtee Turrista klo 17 pysähtyen listapysäkeillä.pirkkala.elakkeensaajat.fiEläkeliiton Pirkkala-Nokia yhdistysPikkujoulujuhla ti 8.12. klo 16 Ravintola Mylly, Myllyhaan-tie 6, Pirkkala. Ilmoitt. Liisil-le 1.12. mennessä puh. 0400 407 772. Pikku paketti mu-kaan.Pirkkalan kansalliset senioritSu 20.12. klo 18, Mieskuoro Laulajien Joulukonsertin ohjel-mia saatavilla, tied. Pentti 0400-595 878, viimeistään 9.12.To 10.12. hallitusten vaihtoko-kous klo 18.Pirkkalan SotaveteraanitVuoden viimeinen Veteraani-kahvila ke 9.12. klo 15 Sirpa-kassa. 2016 1. ke 13.1.Pirkkalan KokoomusValtuustoryhmän avoin kokous to 3.12 klo 19 kunnan viras-totalolla (Kh1). Käsittelyssä valtuuston asialista, lautakun-takuulumisia sekä kiinnostavia ajankohtaisia asioita.Ty Toivo ja sos.dem. valtuus-toryhmäAvoin kokous to 3.12. klo 18.30 valtuustosali.Ty Toivon johtokunnan kokous tarpeen vaatiessa avoimen koko-uksen jälkeen.Pirkkalan HiihtäjätPikkujou-lujuhlat ke 9.12. klo 18 Toivi-

on koululla.Härmälän MartatKe 9.12. klo 18 pikkujoulu ra-vintola Vaskitähdessä, Hatan-pään puistokuja 22. Pirkkalan SydänyhdistysSyyskokous to 3.12. klo 17.30 kahvila Sirpakassa.MLL:n Pirkkalan yhdistysKyöstin perhekahvila Ilo ko-koontuu torstaisin klo 9:30 - 11:30 Kyöstin kerhotalolla os. Kyöstintie 6. Ajankohtaista tie-toa saa kahvilan vapaaehtoisil-ta ja MLL Pirkkalan Facebook-sivulta.Naisten höntsyporukka pelaa sählyä Naistenmatkan koulul-la to klo 19.30. Pirkanmaan Muistiyhdistys / Pirkkalan paikallisosastoAvoin Muistikahvila jou-lun tunnelmissa to 10.12. klo 15.30-17 Pirkkalan vapaa-aika-keskuksen kokoustila, Koulu-tie 9. Jouluista tarjottavaa. Voit tuoda mukanasi runon, laulun tai ajatuksen muille jaettavaksi. Pirkkalan 1-tyypin diabeeti-koiden avoin ryhmäKokoonnumme ma 7.12. klo 18-20 Elokolossa, Suupanku-ja 8 C. Aiheena on tasapainoi-nen joulu. Ohjaajana Matti Pir-honen.Pirkkalan KuulorajoitteisetJoulujuhla to 10.12. klo 13 al-kaen seurakuntasalissa. Tuo pieni paketti pukinkonttiin. Il-moittaudu välittömästi Leenal-le puh. 050 596 9077 tai [email protected] NeulekerhoKokoontuminen ke 9.12. klo 13 senioritalo Hopeakellon ker-hotilassa, Suupankuja 3. Käyn-ti koulun puolelta.2016 aloitamme ke 13.1. klo 13.Pirkanmaan KuluttajatYhdistyksen pikkujoulu to 10.12 klo 17 Konditoria Nisu Suupantie 2. Ohjelmaa, jouluis-

ta tarjottavaa. Pikkupaketti mu-kaan, n 5 €. Ilmoitt. 046 655 0816 viim. ma 7.12.Pirkkalan PursiseuraSataman Joulu Turrin satamas-sa la 5.12. klo 16 - 18. Sata-man osoiteon Pursitie 8. Lämmintä vaa-tetta ylle ja lapsille taskulam-put mukaan.Pirkkalan työttömätToiminta on toistaiseksi tauolla.AA-ryhmäKokoontuminen keskiviik-koisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti rapusta. P. Päivi / 040 514 3300. Kk ensimmäise-nä keskiviikkona kaikille avoin.

RUOKALISTATPirkankoivu, terveyskeskus ja senioritaloMA makkarakastike, perunat, kastike, tuoresalaatti, viljaisa ananasjogurtti. TI uunisilakat, perunasose, kasvis, tuoresalaatti, ruusunmarja-kiisseli. KE lihas-roganoff, perunat, kasvis, tuo-resalaatti, hedelmäsalaatti. TO hernekeitto, juusto, tuoresalaat-ti, pannukakku, hillo. broileri-kasvisvuoka, tuoresalaatti, mar-jarahka. LA uunikala, perunat, kasvis, hedelmäpuuro. SU lind-ströminpihvi, kastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, mousse.

Päiväkoti- ja kouluruokaMA broilerikastike, riisi, tuo-resalaatti, mustaherukkahillo. TI kasvisvuoka, tuoresalaatti. KE kirjolohikiusaus, punajuu-ri, kaalisalaatti. TO uunimak-kara, perunasose, porkkanaraas-te. PE jauhelihakeitto, pehmeä leipä, tuorepalat.

I L M O I T U S T O R I

OSTETAANKerros-, rivi- tai paritalosta 3-5 h+k Pirkkalasta tai Tampereel-ta. Miel. remontoitava. Kaik-ki tarjoukset huom. Puh. 046 594 2180.

Kaksio tai pieni kolmio Pirk-kalasta. Puh. 040 549 1271/

Elina.

Omakotitalo Vähäjärven alueel-ta. Kaiken kuntoiset, näköiset ja kokoiset kiinnostavat. Puh: 041 705 8442.

VUOKRALLE TARJOTAANVuokrataan Suupalta R-kioskin talosta esim. hierojalle tai par-turille sopiva tila. Puh. 050 377 3615.

Loukonlahdesta hyväkuntoinen 2h+k, lasitettu parveke puisto-näkymin 62,5 m2, 1.1.2016 al-kaen. Puh. 0400 236 557.

SEKALAISIA Myyjäiset, kortteja, koruja, vil-lasukkia, tumppuja, yllätyksiä!

Kahvila Nisussa, Suupantie 2, R:n vieressä, ma-pe 8-16. Tervetuloa. Hyvää joulua. T: Pirkkalan mummut.

Ilmoita, jos näit jeeppimallisen auton kolhivan ovellaan, sinis-tä henkilöautoa Lidlin parkki-paikalla, aivan oven edessä ma 30.11. n. klo 12.35. Vast. puh. nro 040-547 9112.

LÖYDETTYPirkkalan kunnan yhteispalve-lupisteestä, Koulutie 1, puh. 050 435 4802, voi tiedustella löytötavaroita.

Yhdistysten sisäiseen viestintään tarkoitettu palvelupalsta. Jätä ai-neistot viimeistään maanantai-sin klo 10 nettisivujemme www.pirkkalainen.com lomakkeella tai sähköpostitse [email protected]

Palvelupalsta yksityisten lukijoi-den ilmoittelulle - ei yrityksille. Jätä viimeistään ma klo 10.Lomake kotisivuillawww.pirkkalainen.com [email protected]. 3143 1900. Hinta 1–8 riviä 10 e.Riville mahtuu 32 merkkiä.Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi.

Vanhoja kuvia Pirkkalasta Käy katsomassawww.pirkkala-seura.fi

L E H D E N T E K I J Ä T P A L V E L U K S E S S A N N E

PirkkalainenPirkkalan, Härmälän ja Hatanpään paikallinen uutis- ja ilmoituslehti vuodesta 1961.

Suupantie 2 A 10, 33960 PirkkalaP. (03) 3143 1900Avoinna ma-pe klo 9–16.www.pirkkalainen.com

Toimitus• [email protected] Jokinen, päätoimittaja (03) 3143 1911Maija-Riitta Merikanto (03) 3143 1912

IlmoituksetYritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset: • [email protected] Soukola (03) 3143 1915ja 040 592 2055Eija Forssell (03) 3143 1914

Konttori• [email protected], laskuasiat, tilaukset, Ilmoitustori yms.Puhelinvaihde (03) 3143 1900Eeva Leskinen (03) 3143 1913Fax (03) 3143 1950

• Henk. koht. sähköpostit: [email protected]

Kustantaja:Pirkkala-Seura ry.pj. Hannu Routamaa.www.pirkkala-seura.fi

Ilmoitushinnat:1.1.2015 alkaen: ..........................e/pmmtekstissä ....................................... 0,98 etakasivu ........................................ 1,02 evuosi-ilmoitukset .......................... 0,60 ekuolinilmoitukset .......................... 0,65 esilmäkulma ................................... 1,60 emääräpaikkakorotus ..................... 0,10 eVärilisä ............................... 30 e/lisäväri4-väri ............................................... 70 eHintoihin lisätään ALV 24 %

Ilmoitustori 1-8 riviä ....... sis. alv 10,00 e

Maksuehdot: 14 pv netto.Painos: 14.000 kpl

Voit asioida kanssamme kätevästi myös lähettämällä aineistoja kotisivuillamme olevien lomakkeiden avulla.

Sivunvalmistus: Taittoteam Oy

Painopaikka: Alma Manu Oy, Tampere 2015Jakoalue: Pirkkala, Härmälä,Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti

Jakelu: Taajama-alueetTAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OYJakelumuistutukset arkisin klo 9-16p. (03) 3140 4200 jawww.ykkosjakelut.fi/jakelupalaute

Haja-asutusalue PirkkalassaPOSTIN LEHTIPALVELUTJakelumuistutukset:Pirkkalainen p. (03) 3143 1900

ILMESTYY KESKIVIIKKOISINIlmoitusten viimeinen jättöaika

ma klo 12Yhdistyspalstan viimeinen jättöaika

ma klo 10

VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄKaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkai-semaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä.Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheu-tuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kulu-essa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

Hyville tekijöille töitäPerheneuvolaan osa-aikainen sosiaalityöntekijämääräaikainen

Lapsiperheiden sosiaalipalveluihin sosiaalityöntekijä määräaikainen

Työllisyyspalveluihin ohjaajia (2 kpl)määräaikainen

K U N T A T I E D O T T A A

T Y Ö P A I K K O J A

T O R I L L A

Ilmoitus hakemuksen vireilläolosta

Pirkkala.

Valtuuston kokous

Pirkkalan kunnan kirjaamot yhdistyvät

Pirkkalan kunnan kirjaamo

Pirkkalan torilla LAUANTAINAklo 13–14: Hyvää hiekkamaan

PERUNAAVan Gogh, Nicola, Annabelle

ym. säkettäin sopivasti.Kotimaisia LOBO-OMENOITA:

12 kg ltk 35€,ORIVEDEN KARPALOA: 6€/l, 20€/4l. Nevala

Pirkkalainen Facebookissawww.facebook.com/ pirkkalainenlehti

PIRKKALAINENKeskiviikkona 2.12.2015 20

PIRKKALAPalmrothintie 2, Pirkkala,

puh. 010 537 9700MA–PE 9–21,

LA 9–16,SU 6.12. suljettu

SmartPOST

ww

w.k

-city

mar

ket.

fi

Lue lisää: www.kcm.fi/vastuullisuus

Puhelun hinta kiinteä ja mobiiliverkon liittymistä 8,35 snt/puh +12,09 snt/min (sis.alv 24%)

HINNAT VOIMASSA TO–LA 3.–5.12. ellei tuotteen kohdalla toisin mainita, tarjoustuotteita rajoitetut erät. SUNNUNTAINA 6.12. SULJETTU, vietämme Suomen Itsenäisyyspäivää. TERVETULOA!

CM-PIRKKALA

990

159

kg

pkt(3,98 kg)

Paistopisteen Vaasan laktoositonJOULUTORTTU

KarhuOLUT 4,6 %, 0,33 L TLK, 18-PACK voimassa 30.3.2015 asti.sis. pantit 2,70 e

IRTONA! HK MAKSAMAKSAPASTEIJA

Atria LIHAPYÖRYKÄT, BROILERIPYÖRYKKÄ JA JAUHELIHAPIHVI 360-380 G

Hartwall NOVELLE, NOVELLE CITRONELLE JA NOVELLE VADELMA-RAPARPERI KIVENNÄISVEDET 1,5 L Sis. pantin 0,40e

Atria perinteiset JOULULAATIKOT 400 Gporkkana, lanttu ja imelletty perunalaatikko

HK viljaporsaan HERKKUPAISTI n. 1,2 KG

K-Plussakortilla: Atria KARJALANPAISTI PERINTEINEN 700 G

Atria PerhetilanHABANERO HORNET SIIVET 1500 G

595 495

399

kgrs(7,07 kg)

pkt(2,66 kg)1695

kg

199818-pack(2,91 l)059

(18,87 kg

199089plo(1,06 l)

pk(2,34-2,47 kg)

Hinta ilman K-Plussa-korttia 5,95/rs (8,50 kg)

-16 %

Atria takuumurea ULKOFILEE PALANASuomi