1

Valtaporvari Thomas Trällin perhe Turussa 1630-luvulta 1730-

luvulle

Thomas Trällin turkulainen porvarisperhe on malliesimerkki 1600-luvun kauppiaiden

elämästä. Perhe oli saapunut Skotlannista Suomeen ja täällä se pyrki käymänsä kaupan avulla

sosiaaliseen nousuun. Perheen asumiskulttuuri oli tyypillistä varakkaammalle porvaristolle.

Aikakauden vähäiset yhteiskunnalliset tukiverkostot korvattiin suvun aseman vahvistamisella

sopivilla avioliitoilla. Ajan epävarmuus näkyi myös perhettä kohdanneissa onnettomuuksissa,

jotka syöksivät varakkaankin köyhyyteen.

Valtakunnan porvaristo

Porvarissääty koostui Ruotsin valtakunnassa kaupungeissa asuvista porvarisperheistä.

Porvariksi otettiin mies, joka oli kouluttautunut kaupan tai käsityön alalle. Porvarin oikeudet

ja velvollisuudet vaihtelivat voimakkaasti sen mukaan, missä kaupungissa hän asui ja oli

saanut porvarinoikeudet. Esimerkiksi tapulikaupungit – jollainen Turkukin oli – saivat

harjoittaa ulkomaankauppaa.

Porvaristo muodosti 1600-luvulla valtakunnan neljästä säädystä toiseksi suurimman. 1610-

luvulla valtakunnassa laskettiin olevan 77 kaupunkia ja vuosisadan loppuun mennessä niitä

oli 101. Kaupunkien koko väestön määrä oli vuosisadan alussa 61 000 ja sen lopulla 164 000.

Kaikki asukkaat eivät olleet porvareita, sillä kaupungeissa asui myös laivureita, työläisiä,

virkamiehiä ja palveluskuntaa. Vuonna 1619 annetun kaupunkien hallintoa koskevan

asetuksen mukaan vain kauppa ja käsityö luettiin porvariammateiksi. Näiden lisäksi myös

kaupunkien krouvarit ja majatalonpitäjät luettiin porvaristoon.

Porvariston tehtävänä oli muuttaa valtakunnan luonnonvarat käteiseksi, jolla voitiin ylläpitää

esimerkiksi sotia. Porvarissäädyn huipulla olivat valtaporvarit, joiden tehtävänä oli osoittaa

vauraudellaan myös valtakunnan vaurautta ja kukoistusta. Käytännössä he välittivät

valtakunnan tuotteita ulkomaille ja toivat kotimaahan niitä tavaroita, joita ilman ei voitu elää.

Käsityöläiset toteuttivat tätä vaatimusta rakentamalla asuntoja, valmistamalla vaatteita ja

kenkiä tai työkaluja. Myös Turkuun syntyi jo 1600-luvulla ulkomaankauppaa käyviä

valtaporvariryhmittymiä, jotka toteuttivat hallitsijan asettamia vaateita.

Valtaporvariston ja pienporvariston välille on vaikea vetää selvää rajaa, eikä sitä tehty

aikakauden virallisissa asiakirjoissakaan. Kriteerinä voidaan pitää esimerkiksi

ulkomaankauppaa. Myös monet pienporvareista ja käsityöläisistä vuokrasivat laivoista

rahtitilaa vähäiselle määrälle kauppatavaroita, joita he lähettivät ulkomaille myytäväksi.

Kauppias ei saanut olla ahne ja tavoitella vain omaa etuaan huijaamalla muita hinnoilla tai

tuotteilla. Mikäli hän syyllistyi oman edun tavoitteluun kruunun kustannuksella, katsottiin

hänen olevan epälojaali ja kunniaton. Mikäli kauppias katsoi ensin valtakunnan etua, toimi

hän juuri niin kuin hallitsija odotti kruunulle ja yhteiskuntajärjestykselle lojaalilta porvarilta.

Tällainen kauppias ansaitsi myös rikastua itse. Toisaalta jo 1600-luvulla keskusteltiin siitä,

että ruotsalaiset kauppiaat eivät olleet toimissaan yhtä taitavia kuin ulkomaiset. Firenzeläinen

Lorenzo Magalotti jopa kirjoitti vuonna 1674, että Ruotsin valtakunnan kauppiaat eivät edes

ymmärtäneet mitä kaupankäynti oli.

2

Turun vetovoima

Vuonna 1638 Turussa asui 39 prosenttia koko Suomen kaupunkiväestöstä. Toisena tuli

Viipuri reilulla tuhannella asukkaallaan. Turun väkiluku oli 1600-luvun alkupuolella 3

500−4 000 henkeä ja nousi siitä vuosisadan puoliväliin mennessä noin viiteen tuhanteen.

1660-luvulla se oli jo yli 6 000 henkeä ja vuosisadan lopulla noin 8 000.

Kotimaista syntyperää olleet porvarisperheet muodostivat vielä 1600-luvulla oman ryhmänsä,

joka ei juuri avioitunut ulkomailta Turkuun tulleiden perheiden kanssa, vaan haki puolisonsa

omasta piiristään. Suurin osa porvareista oli taustaltaan suomalaisia ja he olivat muuttaneet

Turkuun lähipitäjistä. Kaupungin markkina-alueeseen kuuluneesta Hämeestä ja

Uudeltamaalta saapui myös runsaasti uusia yrittäjiä. Myös kaupungin johtavassa

porvaristossa oli suomalaisperäisiä perheitä, kuten Blom, Fläske, Hersten, Hoen, Jempse,

Kauhanen, Ketara, Kohma, Lintu, Pargas, Rautala, Ryttare, Salko, Tolpo, Wächtare, Åhrapää

ja Äijälä.

Saksalainen vaikutus oli Turussa vahva jo keskiajalla. Saksalaiset kauppatavat ja alasaksa

kauppakielenä olivat hallitsevia Itämeren kauppa-alueella. 1500-luvun jälkipuolella

suhtautuminen saksalaisiin oli Ruotsissa myönteistä johtuen ilmeisesti heidän pääomastaan,

kauppasuhteistaan ja ammattitaidostaan. Esimerkiksi Tukholmassa asui vuonna 1582

vakituisesti 1 260 perhettä. Näistä perheistä 12 prosenttia oli saksalaisia. Turussa saksalaisten

porvareiden osuus oli ilmeisesti jonkin verran pienempi.

Syyt porvarien muutolle Turkuun vaihtelivat heidän kotiseutunsa mukaan. Manner-

Euroopassa liikehdintää aiheuttivat 1600-luvulla sota ja hansakaupunkien tuhot. Vuosina

1618−1648 käyty 30-vuotinen sota heikensi laajalla alueella kaupankäynnin mahdollisuuksia.

Pohjois-Saksan kaupungit välttyivät tuholta, mutta niiden eteläiset kauppa-alueet kärsivät

pahemmin. Itämeren rannikkokaupungeissa oli luonnollista kiinnittää huomio Ruotsin

valtakunnan kaupunkeihin. Baltiasta ja Ruotsista saapui huomattavasti vähemmän uusia

porvareita. Osasyynä tähän oli se, että näiden alueiden rikkaat kaupungit olivat

vetovoimaltaan suurempia. Toisena syynä oli se, että turkulaiset olivat vastahakoisia

ottamaan emämaalaisia porvareiksi. Heiltä saatettiin yksinkertaisesti evätä porvarisoikeudet.

Myöskään Tallinna ei ollut suosiossa, sillä Turun kauppiaiden mielestä sen porvareilla oli

mielessään vain taloudellinen voitto.

Tärkein syy ulkomaalaisten siirtymiseen 1600-luvun alkupuolella Ruotsin kaupunkeihin oli

kuitenkin se, että näihin aikoihin Euroopan markkinoilla lisääntyi sellaisten tuotteiden

kysyntä, joita Ruotsin valtakunnassa oli runsaasti. Tärkeimpiä näistä olivat metallit ja terva.

Lähteiden mukaan Saksasta muutti vuosina 1600−1660 Turkuun ainakin 60 porvarissukua,

kuten Bellckow, Bugenhagen, Duwall, Ekman, Franck, Fråger, Gottleben, Gribbenow, Holst,

Hörnigk, Iseben, Jessenhausen, Kröger, König, Magnus, Matzen, Plagman, Rancken,

Rosskamp, Schepper, Schlüter, Schultz, Stockman, Storack, Såger, Wargentin, Wedrich,

Wernle ja Wölich. Hollantilaista syntyperää olivat ainakin Thorwöste ja Facht sekä Platz,

mutta myös mahdollisesti Gert, Keding ja Stamer. Saksalaisten ja hollantilaisten sulautumista

toisiinsa edisti osaltaan se, että kaupan kielinä Itämeren piirissä käytetty keski-alasaksi ja

hollanti kielinä muistuttivat vielä tähän aikaan toisiaan. Lisäksi nämä kansallisuudet olivat

perehtyneet hyvin toistensa kaupankäyntimenetelmiin.

3

Myös skotlantilaisten kauppaorganisaatio muistutti saksalaisten vastaavaa. Sieltä muutti

Turkuun kyseisenä aikana noin 20 perhettä. Tällaisia Turkuun asettuneita skotlantilaisia

perheitä olivat Affleck, Baxter, Belckow, Brun, Gerdner, Gerri, Gutthrie, Hervie, Ogilvie,

Ross, Trumbell, Träll, Wattson ja Wolle. Skotlannissa oli kasvava kauppiasluokka, sillä

maata omistavissa perheissä vain vanhin poika peri omaisuuden ja aseman. Maan

uskonnollinen ja poliittinen tilanne oli myös levoton. Englannin ja Skotlannin yhdistyminen

vuonna 1603 johti siihen, että Skotlannin presbyteerisen kirkon johtoa karkotettiin maasta.

Tiukimmat Skotlannin kirkon kannattajat siirtyivät muualle uskonvainoja pakoon.

Pohjoismaissa oli puolestaan pyritty samaan aikaan luomaan uusia kauppasuhteita Brittein

saarille, sillä Saksan kauppa oli lamassa. Tässä tilanteessa skotlantilaiset kauppiaat löysivät

Turun. Heillä oli lisäksi valmiit kauppasuhteet kotimaansa kauppiaisiin ja siksi

mahdollisuudet tuottavaan ulkomaankauppaan. Yleensä Turkuun muuttaneiden kauppiaiden

tulon syytä ei mainita, mutta esimerkiksi Wellam Gerdnerin isä oli paennut uskonvainoja

Skotlannista Tukholmaan. Yhteyttä kotimaahan pidettiin vielä Turustakin. Petter Gerri oli

jopa tuonut mukanaan kaksi kirjaa, jotka käsittelivät Skotlannin historiaa.

Ulkomailta saapuneet kauppiaat edustivat uutta ajattelutapaa, jossa voitto koettiin

tärkeimmäksi. Jo 1660-luvulla Ruotsin raaka-aineiden tuotanto oli lähes täydellisesti siirtynyt

näiden kauppiaiden käsiin. Kun kauppa oli aiemmin jaoteltu niin, että kukin hoiti vain yhtä

alaa, oli näille uusille yrittäjille luonnollista, että toimialoja oli monta. Niiden moitteeton

hoitaminen osoitti kauppiaan taitavuutta. Tämän uuden kauppiasluokan selkeänä tavoitteena

oli aatelointi, mikä antaisi heille verovapauden ja korkeamman sosiaalisen aseman.

Kapitalismi nosti päätään jo 1600-luvulla, vaikka se koettiin vielä shokeeraavaksi vanhojen

porvarillisten arvojen rinnalla.

Trällin perhe

Turkuun saapui 1600-luvun alussa myös skotlantilainen kauppias Thomas Träll eli Trail. Hän

oli avioitunut Magdalena Pärintytär Tumbellin kanssa, joka oli Saksaan muuttanutta

skotlantilaista kauppiassukua. Myös Magdalena Trumbellin veli Jakob Pärinpoika Trumbell

asettui Turkuun kauppiaaksi. Magdalena Trumbell jäi leskeksi vuonna 1635, mutta avioitui

pian uudelleen. Tällä kertaa sulhaseksi valikoitui Turun hovioikeuden aateliton asessori

Jakob Larsinpoika. Toukokuussa 1641 valtaporvari Henrik Gribbenow haki Trällin leskeltä

saatavaansa, joka oli syntynyt vaimon ostettua tavaroita häihinsä. Tuolloin myös Jakob

Larsinpoika oli jo edesmennyt.

Mitä leski sitten osti häihinsä? Sitä ei valitettavasti ilmoiteta, mutta hieman myöhemmin

vuonna 1642 oli pormestari Mårten Sigfridinpoika ostanut tyttärensä häihin tavaroita

pienemmällä summalla kuin leski Trumbell. Häiden miespuoliset tarjoilijat eli kahvarit

todistivat, että ensin oli ostettu sata juomalasia, 25 suurta lasia, 11 remmarilasia ja kuusi

viinilasia. Toisena hääpäivänä ja seuraavan yönä oli taloon toimitettu vielä 120 juomalasia ja

kaksi kynttilänjalkaa lisää.

Jokainen 1600-luvun kauppiasta tarvitsi verkostoja elinkeinonsa harjoittamiseen.

Kauppiaiden pojat saattoivat hyödyntää perheensä vanhoja kontakteja ja koulutuksen aikana

niitä oli mahdollista hankkia lisää palvelemalla ulkomaisilla kauppiailla. Kolmas keino

verkostojen hankkimiselle oli avioitua kauppiaiden tyttärien tai leskien kanssa. Saman

ammattiryhmän sisäiset avioliitot olivat 1600-luvulla tavallista, mutta erityisen yleisiä

porvarisammattia harjoittavien keskuudessa.

4

Tämä ei koskenut ainoastaan valtaporvareita, vaan myös kotimaankauppaa harjoittavia

suomalaisia porvareita ja käsityöläisiä. Perhekeskeisen yrittäjyyden säilymiselle voidaan

löytää syitä myös siitä, etteivät valtion instituutiot olleet vahvoja. Sijoittamalla

perheyritykseen voitiin taata jatkuvuus ja varallisuuden säilyminen suvun piirissä. Avioliitot

olivat keskeisin tapa liittää perheen omaisuuteen uutta rahaa. Avioituminen merkittävään

kauppiasperheeseen oli tehokas tie nopeaan menestymiseen kaupan alalla. Nuoren kauppiaan

liikettä ei katsottu tällöin uudeksi yritykseksi, vaan kauppahuoneen katsottiin pikemminkin

laajentuneen uudella perheenjäsenellä. Kauppiaan lesken kanssa avioituminen antoi yhtälailla

avaimet nopealle uralla etenemiselle.

Thomas Trällin ja Magdalena Trumbellin tyttäret toteuttivat tätä kaavaa ja avioituivat

Skotlannista Turkuun siirtyneiden kauppiaiden kanssa. Tytär Karin Träll sai ensimmäiseksi

puolisokseen kauppias Alexander Hebronin, joka kuoli vuonna 1630. Karinin toinen puoliso

oli valtaporvari Alexander Wattson, joka irtisanoi porvarisoikeutensa vuonna 1640, mutta

jatkoi silti kauppaa Turussa ja toimi myös oluenpanijana. Wattson kohosi Turun

raatimieheksi vuonna 1671. Hän kuoli vuonna 1676.

Toinen Thomas Trällin ja Magdalena Trumbellin nimeltään tuntemattomaksi jäänyt tytär

avioitui valtaporvari Anders Merthenin kanssa. Hänkin oli siirtynyt Skotlannista Turkuun ja

toimi kaupungissa kauppiaana jo vuonna 1624. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua keväällä

1630 Merthen avioitui skotlantilaissyntyisen turkulaisen kauppiaan Wellam Gerdnerin

tyttären Karinin kanssa. Merthen itse haudattiin muurihautaan Turun tuomiokirkon

pääkuoriin kesällä 1666. Karin Gerdner eli leskenä vuoteen 1681. Heidän tyttäristään osa

avioitui oppisäätyyn ja osa upseerien kanssa. Poikia koulutettiin virkamiesuralle ja osa pysyi

kauppiaina.

Omavaltainen tytär

Thomas Trällin ja Magdalena Trumbellin kolmas tytär Elin Träll avioitui valtaporvari Greger

Bellckown kanssa. Hän jäi nuorena leskeksi ja joutui puolustamaan oikeuksiaan lankoaan

Alexander Wattsonia vastaan.

Leski Elin Träll valitti heinäkuussa 1650, ettei hänen lankonsa Alexander Wattson halunnut

antaa hänelle pienintäkään osaa hänen edesmenneen äitinsä perinnöstä. Kun Elin yritti puhua

asiasta, loukkasi Wattson hänen kunniaansa sanoin ja löi häntä. Wattson ilmoitti, että hän oli

antanut Elinin miehen eläessä heidän talouteensa jauhoja, maltaita, rahaa sekä muita tuotteita.

Lisäksi hän oli maksanut Bellckown velkoja 2 160 kuparitaalarilla. Kun Elin Trällin mies oli

kuollut, oli Wattson ottanut tämän lapset luokseen ja ruokkinut sekä vaatettanut heidät.

Lisäksi hän oli opettanut heidät lukemaan ja kirjoittamaan, kunnes he olivat voineet astua

kunnollisen väen palvelukseen. Äidillä ei ollut ollut heistä pienintäkään vaivaa, aivan kuin

hän ei olisi ollutkaan äiti. Wattson laski, että leski oli saanut tavaraa miehensä jälkeen 1 500

kuparitaalarilla. Kaiken tämän Elin Träll oli hävittänyt alle vuodessa.

Tuhlattuaan omaisuutensa leski oli tullut Alexander Wattsonin ja tämän vaimon taloon ja

luvannut tehdä parannuksen. Lupauksestaan huolimatta Elin Träll oli talonväen poissa ollessa

tunkeutunut Wattsonin vaimon liinavaatekaapille. Hän oli ottanut liinavaatteet ja myynyt ne

ympäri kaupunkia, eikä suostunut sanomaan minne hän oli ne hukannut. Tämän vuoksi

Wattson oli toimittanut hänet erään talonpojan luo Satavan saareen. Siellä hän ei ollut

5

kuitenkaan viihtynyt kauan, vaan oli palannut kaupunkiin ja mennyt äitinsä luo. Tälle hän oli

luvannut olla uskollinen ja viipynyt tämän luona aina vuoteen 1644.

Tuolloin hän oli noudattanut pahan kutsua ja murtanut äitinsä arkut ja lippaat kirveellä tämän

ollessa kirkossa. Niistä hän oli vienyt äidin kullan, rahat, rannerenkaat, helminauhan,

vuorillisen kasjakan eli takin, soopelinnahkamyssyn, parin hienoja sapeleita, vuodevaatteita,

tinaa ja paljon muuta. Ne mukanaan hän oli paennut Ruotsiin. Tämä oli mennyt niin äidin

sydämeen, ettei hän ollut nähnyt enää tervettä päivää. Vuonna 1644 äiti oli ilmoittanut

oikeudelle, että Wattson vaimoineen ottaisi hänet syytingille luokseen. Hän myös lupasi

kaiken omaisuutensa heille, sillä hän ei enää halunnut tunnustaa Eliniä lapsekseen tämän

pahojen tekojen vuoksi. Siksi Wattson katsoi, ettei Elin ollut oikeutettu perimään mitään

äidiltään.

Elin vastasi, ettei hän ollut ennen kuullut, että Wattson olisi maksanut hänen miehensä

velkoja. Lapsista Wattson oli ottanut luokseen vain Elinin vanhimman tyttären, joka oli

toiminut lapsenhoitajana Wattsonin omille lapsille. Muista lapsista Elin ilmoitti

huolehtineensa itse. Tavaroista hän tunnusti ottaneensa helminauhan, jonka äiti oli luvannut

hänelle aiemmin, soopelinnahkamyssyn, kasjakan ja pyöreän suomalaisen askin. Muita

tavaroita hän ei ollut ottanut. Elinin mukaan hänen äitinsä oli eläessään antanut hänelle kaikki

hänen tätä kohtaan tekemänsä synnit anteeksi. Hän vaati Wattsonia näyttämään asiakirjat,

joilla äiti oli tehnyt Wattsonin yksin perillisekseen.

Elin Träll sai kuitenkin perintönsä. Summa jaettiin kahtia, niin että sekä Alexander Wattson

että Elin Träll saivat tuhat taalaria velkojen maksun jälkeen. Raastuvanoikeus näet katsoi, että

perintö oli jaettava kaupunginlain mukaan. Maaseudulla noudatetun maanlain mukaan poika

peri kaksi ja tytär yhden osan. Kaupunginlaki puolestaan määräsi perinnön jaettavan tasan

lasten välillä.

Kauppaa ja purjehdusta

Turkulaisen porvarisperheen kaupankäynnistä on säilynyt 1600-luvulta vain hajanaisia

tietoja. Kauppahuoneiden kirjanpito ja viranomaisten laatimat asiakirjat, kuten tulliluettelot

tuonnista ja viennistä, ovat tuhoutuneet vuosien saatossa lähes täysin. Vuodelta 1652 on

säilynyt poikkeuksellisesti yksityiskohtainen tullitili, josta selviävät turkulaisten kauppiaiden

laivoilla kaupunkiin tuomat tuotteet. Tuonti oli monipuolista ja esimerkiksi Greger

Bellckown kanssa samaan sukuun kuuluneen Filip Bellckown tuotevalikoima käsitti 111

erilaista artikkelia, kuten eri metalleista valmistettuja rakennus- ja sisustustarvikkeita,

maalien raaka-aineita, taloustavaroita, kankaita ja asustetarvikkeita, mausteita, paperia ja

kirjoitustarvikkeita, pistooleita ja ruutia sekä tupakkaa ja paloviinaa. Tuotiinpa Turkuun

saman vuonna kahviakin. Tavaroita tuotiin Tallinnasta, Lyypekistä, Dantzigista, Riiasta,

Wismarista ja Amsterdamista.

Säilyneet raastuvan- ja kämnerinoikeuden pöytäkirjat sekä harvat perukirjat antavat kuitenkin

jonkinlaisen käsityksen kaupassa liikkuneista rahasummista. Suomalainen porvaristo vaati

toisiltaan saatavia, jotka koostuivat muutamasta kuparitaalarista aina satoihin taalareihin.

Turun varakkaimman porvariston velat saattoivat olla kymmeniä tuhansia kuparitaalareita.

Trällin perheen velkoja maksettaessa mainitaan alle tuhannen taalarin summia.

Suurimmillaan Magdalena Trumbell vaati kuitenkin vävyltään Alexander Wattsonilta noin

kymmentätuhatta taalaria. Tämä velka oli syntynyt vävyn lainattua rahaa apeltaan. Summalla

olisi ostanut yli 20 maatilaa.

6

Thomas Trällin ja hänen vävyjensä kauppa suuntautui Itämeren satamiin ja erityisesti

Pohjanlahden rannikon kaupunkeihin. Sekä appi että vävyt Merthen ja Wattson perivät

saataviaan esimerkiksi Vaasan raastuvanoikeudessa. Alexander Wattsonin veli Thomas

Wattson toimi ensin veljensä kauppaedustajana Pohjanmaalla ja myöhemmin kauppiaana

Vaasassa. Pääasiassa perhe osti Pohjanmaalta tervaa, joka vietiin edelleen Turusta. Muina

vientiartikkeleina olivat vilja, nahat, voi, kala ja elävät eläimet. Turkuun tuotiin esimerkiksi

suolaa ja erilaisia villakankaita, joita myytiin Pohjanmaan kaupunkien kauppiaille sekä

maaseudun talonpojille.

Tärkeän osan valtaporvariston liiketoiminnasta muodosti lainananto muille porvareille,

virkamiehille ja aatelisille. Lainasta perittiin tavallisesti kuuden prosentin korko.

Lainanannolla oli merkitystä myös silloin, kun kaupunkilaisten kauhu tulipalo tuhosi

omaisuutta. Esimerkiksi vuoden 1656 suurpalossa tuhoutuivat Trällin perheen omistamat

talot, kun lähes koko kaupunki muuttui tuhkaksi. Eteenpäin päästiin perimällä saatavia,

joiden avulla kaupankäynti voitiin jälleen elvyttää ja koti rakentaa uudelleen.

Valtaporvariston laajat kauppasuhteet vaativat myös runsaasti palkattua työväkeä.

Esimerkiksi vuonna 1635 Anders Merthenin talous oli Turun suurin ja siihen kuului 15 täysi-

ikäistä henkilöä. Neljännellä sijalla oli Alexander Wattson, jonka taloudessa henkirahaa

maksoi yhdeksän henkeä. Valtaporvariston palveluskuntaan kuuluivat kaupungin

kauppahuoneessa piikojen ja renkien lisäksi imettäjä lapsille sekä kauppapuodissa myynnin

hoitaneet kauppapalvelijat ja kirjanpidon tehneet kirjurit.

Trällin talo Turussa

Thomas Trällin vuonna 1636 laaditun perukirjan mukaan hänen talonsa oli esimerkki

kaupungin valtaporvariston asumiskulttuurista. Tontti ja talo kuuluivat kaupungin

kalleimmiksi arvioituihin omaisuuksiin. Tontin suuremmassa kivirakennuksessa oli iso ja

pieni tupa sekä kaunis holvattu kellari niiden alla. Sinne johti holvattu kellarinhalssi.

Suuremmassa tuvassa oli neljän ikkunan edessä rautaluukut, kuten myös pienemmän tuvan

ikkunoissa. Toisessa kivirakennuksessa oli pakaritupa, keittiö ja kiviaitta. Rakennuksen

päällä oli suuri vintti, jonka ovi oli päällystetty tulipalovaaran vuoksi rautapellillä.

Rakennuksen alla oli kellari sekä sinne johtava holvattu halssi.

Suuressa kivituvassa oli kiinteänä sisustuksena lipasto, jossa oli taittolevy, lukko ja avaimet

sekä kolmella lukolla ja avaimella varustettu tammikaappi. Mäntypuinen kaappi oli ruoan

säilytystä varten. Tamminen pöytä sorvatuilla jaloilla, sorvattu karmituoli ja kolme

pienempää tuolia täydensivät sisustuksen. Pienemmässä kivituvassa oli kaksi tanskalaista

arkkua, englantilainen kääntöpenkki, pieni vanha pöytä sekä pieni lipas varustettuna lukolla

ja avaimella. Rakennuksen vintillä oli kolmisenkymmentä kelvollista ja kelvotonta

oluttynnyriä. Eteisessä oli suuri tavara-arkku, jossa oli lukko ja avain. Lattiaa peitti 40

kivilaattaa ja ikivanha kaarevakantinen arkku.

Tontin puurakennuksessa oli kaksi tupaa ja kamari niiden välissä. Pienemmässä puutuvassa

oli kääntötuoli, kaksi mäntypuista vuodetta, tanskalainen tammivuode, kaksi mäntypuista

arkkua, joissa oli avaimet, lukot sekä lyötteet. Kaksi lasi-ikkunaa oli löystynyt karmeissaan.

Raadin sinetöimää lipasta, jossa olivat perheen asiakirjat ja velkakirjat, ei voitu avata ennen

kuin kaikki perilliset olisivat paikalla. Suuremmassa puutuvassa oli vain yksi sänky ja

keittiössä neljä oluenpanokuurnaa.

7

Lisäksi rakennuksiin kuuluivat vanha sauna, talli ja navetta. Vuonna 1636 karjasuojissa

majaili hevonen, lehmä, kaksi aikuista ja kolme nuorta sikaa. Tallissa säilytettiin

kuomurekeä. Talon kiinteään omaisuuteen luettiin myös yksi vene Aurajoessa. Kaikki nämä

arvioitiin suvun kesken lunastettavaksi tai jaettavaksi 2 200 kuparitaalarin eli 1 100

hopeataalarin arvosta. Traaniaitassa, jota vävy Alexander Wattson oli hallinnut, oli neljä

vanhaa traaniammetta, vanha traanikattila, kolme traanitrattia, kaksi saavia, palju, joitakin

vanhoja tynnyreitä ja hakku. Tämä aitta sijaitsi verovapaalla tontilla, kuten puu- ja

heinäaittakin sekä niiden välissä ollut liiteri. Nämä arvioitiin 25 hopeataalarin arvoisiksi.

Omaisuuteen kuului myös pellolla kaupungin vuokramaalla sijainnut jalka-aitta, joka

arvioitiin 20 taalariksi. Kuten perukirjasta ilmenee, harjoitti kaupungin porvaristo sekä

karjanhoitoa että maanviljelystä.

Seinävaatteita ja penkkityynyjä

Thomas Trällin lesken irtain omaisuus ei jäänyt jälkeen kiinteästä. Arkena hän pukeutui

vaatimattomammin harmaaseen, punaiseen tai vihreään verkaiseen vaatekertaan. Juhlia

varten otettiin käyttöön musta samettinen hame ja jakkutakki sekä pitsikaulukset ja mansetit.

Lesken päätä peitti musta samettimyssy, joka oli vuorattu turkiksella vedon välttämiseksi.

Korut täydensivät asun. Vyötäisille kiedottiin kullattu hopeavyö, jossa roikkuivat vihreät

samettinyörit tai toinen kahdesta kultaamattomasta hopeavyöstä. Kaulalle sopi helminauha tai

toinen kahdesta rahoista valmistetusta kaulakäädystä. Kallein oli silti kultainen kaulakääty.

Sormiin sopivat lukuisat kultasormukset, joita koristivat helmet ja jalokivet. Sinettisormus

ilmaisi kantajansa tärkeää asemaa.

Kun Magdalena Trumbell halusi järjestää vuonna 1635 juhlat, oli talossa runsaasti ruoan

valmistukseen ja tarjoiluun sopivia metalliastioita: paloviinapannu, 12 kuparikattilaa, kaksi

messinkikattilaa, kuparipata, paistivarras, malmimortteli, kuparinen oluenpanosihti, 45

tinavatia ja 39 tinalautasta. Tinaa olivat myös teekannu, kaksi kannua ja kuusi tuoppia,

käsienpesuvati, kaksi pissapottaa, yhdeksän suolakkoa, seitsemän kynttilänjalkaa ja voiaski.

Kun talon vieraat istutettiin pöydän ääreen, voitiin pitopöydälle levittää kaksi vihreää

pöytäliinaa. Vieraat saivat myös ruokaliinat ja polvilleen pitkän ruokailulakanan, johon oli

hyvä pyyhkiä kädet. Istujien mukavuudeksi oli penkeille asetettu kaksi pitkää nahkaista

penkkityynyä sekä yksi venäläinen penkkityyny. Kuusi vihreää verkaista penkkityynyä

asetettiin ikkunoiden eteen, sillä niiden väliin ripustettiin seinälle samasta kankaasta olleet

seinävaatteet. Ja mikäli kankaat likaantuivat pidoissa liikaa, löytyi niitä talosta lisää. Seinälle

pöydän taakse ripustettu musta verkainen seinävaate esti lisäksi vetoa.

Arvovieraiden eteen asetettiin kauppahuoneen vaurauden osoittamiseksi kullattu kredenssi eli

kannellinen malja ja kullattu pöytäkranssi. Hopeamalja, neljä hopeista olutkannua sekä kolme

kullattua lusikkaa ja kymmenen yksinkertaista hopealusikkaa täydensivät jalometallien

kimalluksen. Veitsen sai jokainen vieras tuoda tullessaan. Talon vuoteisiin leski Trumbell

sijasi väsyneille vieraille punaisella ja vihreällä englantilaisella kankaalla päällystettyjä

peitteitä sekä seitsemän hienoa englantilaista tyynyä. Tyynyt voitiin sujauttaa tyynyliinojen

sisään. Vuoteiden eteen ripustettiin punaiset vuodeverhot pitämään lämpö sisällä.

Kivimuurista savutupaan

8

Vähäisemmän porvariston omistamat talot sijaitsivat eri puolilla kaupunkia sen laita-alueilla.

Ne osoittavat asumisen tason vaihdelleen voimakkaasti muutaman sadan metrin matkalla

valtaporvariston kivitaloista. Esimerkiksi Agneta Grottila saapui oikeuden eteen heinäkuussa

1634 ja ilmoitti myyneensä isiensä talon Grottilan Kirkkokorttelin Napaturunkadun varrella

tuomiokirkon takana. Kauppahinta oli 60 kuparitaalaria eli 30 hopeataalaria. Kauppaan

kuului myös tontilla sijainnut kaalimaa. Lisäksi tontin ostaneen Lukas Erikinpojan tuli

lunastaa taloon kuuluva tavara-aitta.

Luostarikorttelissa sijaitsi puolestaan Henrik Staffaninpojan isien vanha ja rappeutunut talo,

josta hän riiteli syyskuussa 1634 sisarustensa kanssa. Sen portin vieressä sijaitsi 14 taalarin

arvoinen tupa. Toinen tupa oli seinistään laho ja arvoltaan 10 taalaria. Aivan laho sauna oli

arvoltaan 6 taalaria. Tontin sanottiin olevan oman ja vapaan, mikä tuli selvittää kaupungin

vanhoista tonttikirjeistä. Koko talon arvo oli siis vain 30 kuparitaalaria. Grels Saunala taas

ilmoitti syyskuussa 1634, että hän oli antanut haudata omalla kustannuksellaan Sigfrid

Herranparran ja tämän vaimon. Hän sai korvaukseksi näiden talon Luostarinmäellä. Taloon

kuului vanha tupa, jossa oli leivinuuni ja savupiippu sekä kamari. Tontilla oli lisäksi pieni

sauna. Näitten arvoksi saatiin ainoastaan 20 kuparitaalaria. Turun kaupungissa laskettiin

olevan vielä pormestari Mårten Sigfridinpojan virkakaudella (1635−50) yhteensä 434

savupirttiä ja saunaa, joissa ei ollut savupiippua.

Maatila elannon turvana

Muun valtaporvariston tapaan Thomas Trällin leski Magdalena Trumbell omisti myös

maatiloja, joiden oli tarkoitus toimia taloudellisena sijoituksena. Lisäksi niiltä saatiin

maatalouden tuotteita kauppahuoneen keittiöön ja heiniä karjalle. Heinäkuussa 1638 leski

ilmoitti aikovansa myydä Turun edustalla Satavan saaressa omistamansa Hennalan tilan.

Hänellä oli tilalle jo ostaja, mutta hän halusi vielä kysyä, halusivatko hänen lapsensa ostaa

sen.

Lesken toinen vävy valtaporvari Anders Merthen ilmoitti lokakuussa 1639 laatineensa

ehdotuksen edesmenneen Thomas Trällin velkojen maksusta. Koska leski maksoi osan

velasta, halusi Merthen maksaa loput. Kolmas vävy, valtaporvari Alexander Wattson vastasi

tällöin, että hän halusi maksaa velat Hennalan tilan osalta ja Merthenin tulisi maksaa omat

velkansa. Tarkoituksena oli tietenkin se, että Wattson saisi täten oikeuden tilaan. Merthen

ilmoitti vielä lokakuussa, että hän ottaisi mielellään Hennalan tilan Trällin perinnöstä, mikäli

Wattson ei heti kykenisi maksamaan hänelle tulevaa perintöosaa. Hän ilmoitti myös, ettei

luopuisi perintöosasta, jonka muut perilliset halusivat saada hänen edesmenneen vaimonsa

lapsilta.

Marraskuussa 1639 osapuolet sopivat perinnönjaosta kädenlyönnillä. Sen mukaan Wattson

sai pitää Hennalan ja Maanpään tilat karjoineen. Greger Bellckown leski sai pitää kaikki tulot

Hennalan tilalta niiltä vuosilta, jotka hänen miehensä oli pitänyt tilaa. Näin määrättiin hänen

köyhyytensä vuoksi. Äiti Magdalena Trumbell sai pitää kaupungissa olevan talon sen

täydestä arvosta. Merthen ja Wattson maksoivat pesän luetteloidut velat. Hennalan ja

Maanpään tilat jaettiin kaupunkitalon lailla kaupunginlain mukaan. Koska kaikki perilliset

nauttivat osan perinnöstä, tuli heidän jokaisen vastata omalta osaltaan kuluista.

Valtaporvariston häilyväinen asema

9

Varallisuudestaan huolimatta Magdalena Trumbell joutui vanhuudessaan elättämään itseään

lähinnä pienporvariston alaan kuuluneella oluenpanolla ja oluen myymisellä. Vaikka hänen

omaisuutensa oli huomattava, ei hänellä ollut siitä riittävästi tuloja. Monet porvarislesket

jatkoivat miehensä kaupan harjoittamista, sillä heille kuuluivat heidän edesmenneen

miehensä porvarinoikeudet. Ilmeisesti Magdalena Trumbell ei kuitenkaan syystä tai toisesta

kyennyt käyttämään tätä oikeuttaan.

Turun kaupantarkastaja Sven Månsinpoika valitti kesäkuussa 1641, että jotkin porvarit olivat

myyneet olutta edellisten markkinoiden aikaan, vaikka heillä ei ollut krouvarin oikeuksia.

Magdalena Trumbell oli pannut olutta kahdesta tynnyrillisestä maltaita ja myynyt siitä

joitakin kannuja tiukan taloudellisen tilanteensa parantamiseksi. Koska hän oli rikkonut

Oluenpanojärjestystä, tuomittiin hänet menettämään oluensa sekä saamaan 40 markan sakko.

Leskelle ilmoitettiin, että mikäli hän ei maksaisi sakkojaan, lähetettäisiin kaupunginvouti ja

kämneri suorittamaan ulosmittaus hänen luonaan.

Leski Trumbell pyysi huhtikuussa 1642, että hän saisi panna olutta talossaan ja myydä sitä

sitten kannuittain elatuksekseen. Hän ei vanhana kaupungin veronmaksajana voinut enää

millään muulla tavalla hankkia elantoaan. Hänen sallittiin ottaa itselleen kaupungin

oluenpanijan oikeudet ja myydä olutta kapakoitsijoille tynnyreittäin. Tai hän voisi ottaa

krouvarin oikeudet, ostaa olutta tynnyreittäin oluenpanijoilta ja myydä sekä anniskella sitä

kannuittain asiakkaille.

Aivan varaton leski Trumbell ei sentään ollut. Raastuvanoikeudelle esitettiin hänen

testamenttinsa sekä hänen omaisuudestaan marraskuussa 1644 laadittu luettelo, jonka mukaan

omaisuus nousi 3 410 kuparitaalariin. Tällä summalla olisi voinut hankkia esimerkiksi

kymmenen maatilaa. Kohtuullinenkin porvarin omaisuus oli siis aivan eri luokkaa kuin

maatilallaan elannosta kamppailevan talonpojan vastaava.

Magdalena Trumbellin vävyn Anders Merthenin taloudelliseksi turmioksi koituivat

haaksirikot vuonna 1629 ja 1630. Hän menetti niissä omaisuuttaan 22 000 riikintaalarin

arvosta. Tuolla summalla olisi voinut ostaa yli 60 maatilaa. Niinpä hän anoi kuningatar

Kristiinalta oikeutta pitää talossaan avointa krouvia, sillä Turussa oli ennestään ainoastaan

yksi kaupunginkellari. Tällä keinolla hän toivoi vielä pääsevänsä jaloilleen. Lisäksi hän

pyysi, että saisi tuoda kaupunkiin tuontiverosta vapaana lyypekkiläistä olutta, Reinin,

Ranskan ja Espanjan viinejä sekä paloviinaa ja viinietikkaa. Merthen ilmoitti maksaneensa

uransa aikana kaupankäynnistään veroina kruunulle yli 150 000 ruotsalaista taalaria.

Vaikka Anders Merthenillä oli kellaripalvelija, joka anniskeli juomia krouvissa, joutui hän

itsekin hoitamaan sen asioita vaimonsa kanssa. Esimerkiksi valtaporvari Wellam

Davidinpoika oli hyökännyt vuonna 1655 Merthenin vaimon Karin Gerdnerin kimppuun

tämän mentyä perimään häneltä maksua kellarissa kulutetuista juomista. Wellam

Davidinpoika oli ensin temmannut vaimon kädestä lautapelin ja haukkunut sitten tätä

kevytkenkäiseksi ihmiseksi. Seuraavaksi hän oli särkenyt puisen puolituopin. Kun vaimo oli

rauhallisesti pyytänyt häntä hillitsemään itsensä, oli hän toivottanut tuhat pirua vaimon

kimppuun ja rikkonut kaksi tinatuoppia.

Karin Gerdner jatkoi kellariliikettä vielä leskenä. Hän sai esimerkiksi toukokuussa 1667

arestin kellaripalvelijalleen pantattuihin hopeakannuun, hopeatuoppiin, kultasormukseen ja

seijariin eli kelloon. Ne kuuluivat ratsumestari Gustaf Tavastille, joka oli ilmeisesti istunut

10

usein kellarissa. Käteisvarat vain olivat puuttuneet, joten hän oli joutunut panttaamaan

omaisuuttaan.

Tavoitteena virka ja aatelisarvo

Thomas Trällin jälkeläiset onnistuivat porvariston tavoitteessa saavuttaa korkeampi

yhteiskunnallinen asema. Poikia koulutettiin virkamiesuralle ja tyttäret avioituivat pappien ja

virkamiesten kanssa. Trällin jälkeläisiä asui Turussa vielä 1700-luvun alkupuolella. Anders

Merthenin pojanpoika Karl Merthen toimi 1720-luvulta lähtien Turun raatimiehenä,

pormestarina ja valtiopäivämiehenä. Vuonna 1743 hänet nimitettiin venäläisen miehittäjän

toimesta Turun hovioikeuden asessoriksi. Hänen lapsiaan eli Turussa vielä 1700-luvun

loppupuolella.

Suvun kuuluisimmaksi jäseneksi nousi pormestari Merthenin tytär Eva Merthen, jota

kutsutaan Suomen herttuattareksi. Eva Merthen eli suuren osan elämäänsä Preussissa

skotlantilaistaustaisen sotamarsalkka James Keithin kanssa, joka oli toiminut Pikkuvihan

aikana 1741−43 Suomessa olleiden venäläisten sotavoimien ylipäällikkönä. Eva avioitui

toisen kerran maaneuvos Johan David von Reichenbachin kanssa ja hänet haudattiin vuonna

1811 Stralsundiin.

Arkistolähteet

Kansallisarkisto, digitaaliarkisto (Helsinki)

Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat ( ─1809)

Turun kämnerinoikeuden tuomiokirjat 1639─1671

Riksarkivet (Stockholm)

Städers Acta 82, Åbo 1

Stadsjord, tomter, gator och andra fastighets förhållande

Tullväsendet

Stora sjötullen, Åbo 1652

Turun kaupunginarkisto (Turku)

Turun maistraatin arkisto

Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat 1623─1700

Kirjallisuutta

Carpelan, Tor: Åbo i genealogiskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen. Länsi-

Suomi – Västra-Finland III. Bidrag till kännedom af Västra Finland, utgifna af Västfinska

Afdelningen. Helsingfors 1890.

Ericson, Lars: Borgare och byråkrater. Omvandlingen av Stockholms stadsförvaltning

1599−1637. Stockholmsmonografier utgivna av Stockholms stad. Borås 1988.

Fagerlund, Solveig: Handel och Vandel. Vardagslivets sociala struktur ur ett

kvinnoperspektiv. Helsingborg ca 1680−1709. Historiska institutionen vid Lunds universitet.

Studia Historica Lundensia. Malmö 2002.

Hreinsson, Einar och Nilson, Tomas: Nätverksforskningens rötter. Teoksessa Nätverk som

social resurs. Historiska exempel. Einar Hreinsson & Tomas Nilson (red.) Studentlitteratur.

Lund 2003.

11

Lager, Birgitta: Stockholms Befolkning på Johan III:s tid. Stadshistoriska institutet.

Stockholm 1962.

Möller, Sylvi: Suomen tapulikaupunkien valtaporvaristo ja sen kaupankäyntimenetelmät

1600-luvun alkupuolella. Historiallisia tutkimuksia. Julkaissut Suomen Historiallinen Seura.

XLII. Helsinki 1954.

Nikula, Oscar ja Sigrid: Turun kaupungin historia 1521−1600. Niteet I−II. Turku 1987.

Ranta, Raimo: Turun kaupungin historia 1600−1721. Niteet I−II. Turku 1975.

Somerset Fry, Peter and Fiona: The history of Scotland. First published in 1982. London and

New York 1992.

Stadin, Kekke: Stånd och genus i stormaktstidens Sverige. Nordic Academic Press. Riga

2004.

Toropainen, Veli Pekka: Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo

vuosina 1600–1660. Genos 4•2003. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta

74. 2003.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Suomen herttuattaren arvoitus. Suomalaisia naiskohtaloita 1700-

luvulta. Edita. Helsinki 2009.

Voionmaa, Väinö: Turun kansanluokat v. 1635. Historiallinen aikakauskirja 1913.

Yhdestoista vuosikerta. Helsinki 1913.