MUUKALAISENA TAIDEMUSEOSSA

Kulttuurinen saavutettavuus diskurssianalyysin ja museopedagogiikan

näkökulmasta

Taidehistorian pro gradu -tutkielma. 7.10.2008

Leena Reinilä, opiskelijanro 011292108

1 (114)

2 (114)

Sisällysluettelo

1.Johdanto................................................................................................................ 5

1.1.Uusia kävijöitä taidemuseoissa......................................................................5

1.2.Tutkimusongelma........................................................................................ 10

1.3.Aineiston ja taustatutkimuksen esittely....................................................... 12

2.Teoreettinen viitekehys....................................................................................... 16

2.1.Käsitteitä......................................................................................................16

2.2.Taustateoria ja tutkimuskysymykset............................................................23

2.3.Diskurssianalyysi.........................................................................................25

3.Kulttuurisesta saavutettavuudesta ja maahanmuuttajista.................................... 29

3.1.Taide on mahdollisuuksia............................................................................ 29

3.2.Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus............................................................ 38

3.3.Maanmuuttopoliittiset linjaukset................................................................. 41

3.4.Yhteenvetoa opetusministeriön teksteistä................................................... 44

3.5.Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka............................50

3.6.KEHYKSEN kulttuurivähemmistöprojekti.................................................57

4.Museopedagogiikan ja taidekasvatuksen muutoksia..........................................65

4.1.Monikulttuurinen taidekasvatus.................................................................. 69

3 (114)

4.2.Kulttuurinen monimuotoisuus museopedagogiikassa.................................72

5.Muuttuuko museo?..............................................................................................79

5.1.Kävijän uusi rooli........................................................................................ 85

5.2.Entä näyttely- ja kokoelmapolitiikka?.........................................................88

6.Lopuksi................................................................................................................92

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS..........................................................................102

4 (114)

1. Johdanto

1.1. Uusia kävijöitä taidemuseoissa

Pohdin pro-gradu -työssäni, miten Suomessa voidaan vastata uusien kävijöiden,

maahanmuuttajien, asettamiin haasteisiin taidemuseoissa. Tutkimuskohteenani on

maahanmuuttajia koskeva, kulttuurista saavutettavuutta käsittelevä diskurssi.

Perustelen aihevalintaani sen ajankohtaisuudella, sillä maahanmuuttajien

kotouttaminen suomalaisuuteen on tullut osaksi kulttuurilaitosten tavoitteita ja

toimintaa.1 Riitta Korpipää luetteloi taidemuseoille seitsemän erilaista tehtävää:

asiakaspalvelija, julkinen keskustelija, hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjä,

verkoston luoja, elämysten tuottaja ja kasvattaja. 2 Kulttuurinen monimuotoisuus

on yksi museoiden uusimmista linjauksista.3 Kulttuurisen monimuotoisuuden

korostumisesta ja käsitteeseen liittyvistä uudelleen tulkinnoista huolimatta on

tärkeää pohtia, ovatko taidemuseot kävijöidensä kannalta elitistisiä vai aktiivisesti

laajaan yleisökuntaan ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen pyrkiviä instituutioita.

Kokoelmat ja näyttelyt luonnollisesti tarvitsevat katsojia ja tulkitsijoita, sillä ilman

yleisöä taidemuseo muistuttaisi lähinnä varastomaista tilaa, jossa olisi muutama

taiteen asiantuntija hoitamassa ja tutkimassa teoksia.

Taidemuseot ovat kalliita ylläpitää ja tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta.

Useimmat niistä edustavat verorahoin rahoitettua kulttuuritoimintaa, ja tästä

syystä on tärkeä tutkia, ketkä museoiden palveluita käyttävät ja ketkä niistä to -

siasiallisesti hyötyvät. Toisaalta taidemuseon näkökulmasta esillepano- ja

esittelykäytäntöjen avulla kerrotaan tänäkin päivänä siitä, millaiset teokset ja

taiteilijat ovat tärkeitä, hyviä, autenttisia, taiteen arvojen ja historian kannalta

1 Esim. Saukkonen 2007, elektr. 20.9 2007, passim.; Taidemuseoiden teemapäivät 7-8.2 2008Taidemuseot ja diversiteetti . Kulttuurinen monimuotoisuus museoissa ja yhteiskunnassa, elektr. 1.3 2008, passim.

2 Korpipää 2005, 39-42. Elektr. 13.5. 2008.

3 Saukkonen 2007, 26. Elektr. 20.9. 2007.

5 (114)

edustavia. Näyttelyt heijastavat myös aina sitä, minkälaisena ympäröivää

todellisuutta pidämme ja minkälaisia väitteitä siitä haluamme lausua.

Museot toimivat identiteettien muokkausvälineinä olemalla menneestä tulevaan

kulkevan reitin, historian jatkumon rakentajia, kertomalla tarinaa ”meistä” tai

”heistä”.4 Niiden tarkoitus on todellakin vastata itseämme ja yhteisöämme

koskeviin kysymyksiin.5 Kulttuuria tai taidetta on vaikea ymmärtää pelkästään

johonkin paikkaan sidotuksi ilmiöksi tai jonkin yhteiskuntamuodon ylläpitämäksi

merkkijärjestelmäksi. Benedict Anderson kutsuikin kansallisia kulttuureja

kuvitteellisiksi yhteisöiksi; kansakuntien tavat kuvitella itsensä ovat vaan

toisistaan eroavia.6 Kansallisten taidemuseoiden keskeisenä tehtävänä on ollut

näiden kansallisten kertomusten kuvittaminen.

Tänä päivänä kuitenkin museoiden erääksi keskeiseksi yhteiskunnalliseksi

tehtäväksi on monissa museopoliittisissa lausunnoissa ja kulttuuripolitiikassa

yleisesti ymmärretty erityisesti kulttuurisen tasa-arvon edistäminen. Suomessa

muun muassa Valtion taidemuseon alainen taidemuseoalan kehittämisyksikkö

KEHYS pyrkii tarjoamaan kulttuurin saavutettavuutta koskevaa asiantuntijuutta

sekä edistämään erilaisten kävijöiden osallistumista taidemuseotoimintaan.7 Tällä

hetkellä KEHYKSEN teemoista keskeisimpiä on juuri kulttuurisen moni-

muotoisuuden toteutuminen. Pelkkä julkisuusperiaatteen toteuttaminen ja

oikeudenmukaisuuden kirjaaminen lausuntoihin ei tietenkään riitä, vaan tasa-

arvoisuuteen pyritään käytännössä toiminnan muuttamisella, esimerkiksi

teemapäivillä ja viestinnän uudella kohdistamisella sekä etsimällä uutta roolia

taidelaitoksille yhteisössään.

Museoissa työskentelevät taiteen asiantuntijat joutuvat pohtimaan osaansa

asiantuntijuuden ja yleisölähtöisyyden sekä myös kansallisen, kansainvälisen ja

4 Bennett 2004, 521, 524-525.

5 Vilkuna 2000, 10.

6 Anderson 2007, passim, erityisesti 229-256.

7 Painopisteet 2007, elektr. 3.9. 2007.

6 (114)

kulttuurisesti monimuotoisen taiteen esittämisen ristipaineessa. Taidemuseo-

ammattilaiset edustavat koulutettuja henkilöitä, jolla on tieto ja näkemys taiteesta

ja taidehistoriasta, mutta uudenlaisia yleisöjä tavoitellessaan he joutuvat kuitenkin

miettimään käytäntöjen muokkaamista. Museolaitoksen tulisi toimillaan onnistua

kysymään, kuinka yhteiskunta pitäisi järjestää eikä tyytyä pelkästään

viihdyttämään yleisöä. Muutos aidosti toimivaan kulttuuriseen moninaisuuteen

tulee vaatimaan uudenlaisia tapoja ajatella suomalaisuutta ja suomalaista

yhteiskuntaa, sekä uusien ideoiden ja käytäntöjen toimeenpanemista. Näistä

ajattelutapojen ja käytäntöjen mahdollisista muutoksista haluan työssäni ottaa

selvää.

Tutkijat Ilkka Heiskanen ja Ritva Mitchell kirjoittavat teoksessa Taiteen ja

kulttuurin kentät: perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet , että

kulttuuristen vähemmistöjen asema parani ja selkiintyi Suomessa selvästi 1990-

luvulla. Maahanmuuttajien kohdalla edistys on ollut vähäisempää siitä huolimatta,

että heidän oikeudellinen ja taloudellinen asemansa on kotouttamislainsäädännön

myötä parantunut. Tästä huolimatta maahanmuuttajien osallistuminen

suomalaiseen kulttuurielämään on ollut vähäistä ja taidemuseoalalle

kokonaisuudessaan varsin uutta. Maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia koskevien

toimenpiteiden toteuttamisen pääpaino on ollut työvoimapoliittisissa ja koulutus-

poliittisissa toimenpiteissä, syrjinnän ehkäisemisessä ja rasismin hillitsemisessä,

ei niinkään heidän mahdollisuuksissaan osallistua kulttuurielämään tai kehittää

omaa kulttuuriaan.8

Suomessa on tulevaisuudessa todennäköisesti vielä enemmän ihmisiä erityisesti

ei-länsimaisista kulttuureista, joille taidemuseotoimintaan osallistuminen sekä

taidemuseoiden ja taiteen integroituminen suomalaiseen historiaan ja

nykyisyyteen on vierasta.9 Tulen aiheessani pitäytymään uuteen, viimeisen

vuosikymmenen aikana syntyneeseen maahanmuuttoon ja sen vaikutukseen

8 Heiskanen-Mitchell 2002, 319.

9 Joroinen-Ruusuvirta-Saukkonen 2007, elektr. 4-11. 10.10. 2007.

7 (114)

taidemuseotoimintaan. On hyvä pohtia, onko Suomessa tapahtunut kehitystä

yhtenäiskulttuuriajattelusta kohti kulttuurista monimuotoisuuttta kulttuuri-

poliittisella tasolla ja instituutioiden käytännöissä.10 Olisi kuitenkin yksinkertaista

olettaa, että kulttuurinen monimuotoisuus olisi Suomessa ainoastaan maahan-

muuttajaperäistä tai uutta, sillä Suomessa on ollut pitkään kulttuurisia

vähemmistöjä sekä monikulttuurisia kohtaamisia ja vaikutteita. Havaintoja

kulttuurien välisistä kohtaamisista ja monien kulttuurien vaikutteista Suomen

maaperällä voi huomata vaikkapa tutustumalla Kansallismuseomme kokoelmiin.

Kuitenkin tapa, jolla kulttuuriset kohtaamiset esitetään, vaatii arviointia ja uutta

keskustelua museoiden käytännöistä. On mietittävä, esitämmekö kuvan

maailmasta, jossa näkyy kritiikkiä yhtenäiskulttuuriajattelua kohtaan vai

pitäydytäänkö historiankirjoituksessa, jossa kansallista kertomusta halutaan

vahvistaa.

Museo 2000 -museopoliittisessa ohjelmassa todetaan, että kulttuuriperintöön

kuuluu olennaisesti taide sen kaikissa ilmenemismuodoissa.11 Museo 2000

kuitenkin synnytti kritiikkiä taidemuseoalan edustajien keskuudessa, koska heidän

mielestään kaikkia museoita ei voida tarkastella samalla tavalla. J o erilainen

taiteen ja taidenäyttelytoiminnan terminologia erottaa taidemuseot muista

museoista. Vastauksena kritiikkiin syntyi Helena Sederholmin selvitys Taiteen

tulkkina. Selvitys taidemuseoiden erityisluonteesta, johon Sederholm oli kerännyt

taidemuseoihin kohdistuvia kehitystarpeita ja ehdotuksia taidemuseoiden

toiminnan kehittämiseksi taidemuseokentältä.12 Käsitys siitä, minkälaisia asioita

kuvataiteidetta edustavaan kulttuuriperintöön ajatellaan kuuluvan, vaikuttaa myös

suhtautumiseemme maahanmuuttajiin museokävijöinä ja oman kulttuurinsa

edustajina ja esittelijöinä. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteen

näkökulmasta taidemuseot ja niissä esille oleva taide kuuluu kaikille.13

10 Lehtonen-Löytty 2003, 7-19.

11 Museo 2000 -museopoliittinen ohjelma, 30. Opetusministeriön komiteanmietintö 31:1999.

12 Sederholm 2001, passim.

13 ICOM 1997, elektr. 4.9. 2007, UNESCO 2007, elektr. 4.9. 2007.

8 (114)

Kulttuuriset vaikutteet liikkuvat ja sekoittuvat nopeassa tahdissa nyky-

Euroopassa. Silti kansallisen ja kulttuurisesti moninaisen kulttuuriperinnön esille-

panon problemaattisuus on EU-keskusteluissa näkynyt yleisellä tasolla pohdintana

siitä, pitäisikö kussakin maassa korostaa omaa kulttuuriperintöä vai sen yhteisiä,

eurooppalaisia piirteitä.14 Tämä seikka tekee kulttuurisesta saavutettavuudesta

monimutkaisen ongelman myös taidemuseoiden toimintatapojen kannalta.

Taiteen historian opetus ja kuvataidekasvatus osana kulttuurisen identiteetin

hahmottumista ja oman kulttuuritaustan tuntemista ovat olennainen osa

museolaitoksen kasvatuksellista työtä.15 Kulttuuristen erojen vaikuttaessa taiteen

katsoja, taidemuseo ja taideteokset ovat tekemisissä myös asenteiden,

tuntemuksien, pelkojen ja arvaamattomuuksien kanssa. Kulttuurien erojen

kohdatessa kysymys siitä, mitä asioita kävijä kokee kulttuuriperinnöksi tai

taiteeksi, tarkoittanee, että ylipäänsä kulttuurin merkitys ihmisen maailmankuvan

ja elämänkatsomuksen kannalta korostuu ja tulee näkyväksi. Taidemuseoissa

joudutaan pohtimaan, mihin taiteellisesti tai jopa eettisesti hyväksyttävän

kulttuuriperinnön rajat piirretään, sekä myös aidosti kysymään millaisia jälkiä ja

totuuksia haluamme ajastamme jättää, kuinka rehellisiä haluamme ja voimme

olla. Toisaalta omaa identiteettiämme määritellessämme meidän täytyy löytää

paikkamme omasta ja yhteisömme menneisyydestä - menneisyydestä, jonka

voidaan ajatella olevan läsnä myös nykyisyydessämme.16 Tästä syystä taidetta ja

taidehistoriaa tulee katsoa eettiseltä pohjalta, ja vaikeitakaan asioita ei voi

unohtaa. Tulkinnat, joita taidemuseo tarjoaa, on perusteltava ja on kerrottava

mistä, miten ja kuka taiteen tarinaa kertoo.

Otsikkoni ”muukalainen” voi olla maahanmuuttajataustainen ja toisenlaisesta

kulttuuriympäristöstä tuleva museokävijä, mutta muukalaisuus voidaan

kokemuksena laajentaa niihin ihmisiin, jotka eivät halua tulla taidemuseoon tai

14 Museo 2000 -museopoliittinen ohjelma, 30.

15 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 50-63; 66-75; 90-97; 116-129; 131-143.

16 Hannula 2001a, 20.

9 (114)

niihin, joille museokäynti ja kokemus taidemuseosta jää vieraaksi ja

pintapuoliseksi. Vierauden tunne ei välttämättä riipu kansallisuudesta tai ihmisen

alkuperästä. Se, miten ihmisen asema tai subjektius eri tilanteissa määräytyy,

paljastaa, millainen mahdollinen “muukalaisuuden” kokemus on.17 Maahan-

muuttajuuteen liitetään useasti yhteiskunnasta syrjään joutumisen riski. 18

Syrjäytyminen ilmiönä vaikuttaisi usein sisältävän ajatuksen joidenkin

kansalaisoikeuksien puuttumisesta, ympärillä olevan kulttuurin vieraudesta tai

ihmissuhteiden ja yhteisöllisyyden puutteesta.19 Ihanteellisesti ajateltuna museon

tulisi toimia heijastuspintana kaikkien kävijöiden ajatuksille, mutta aina voidaan

pohtia sitä, millä tavalla kävijän ajatukset ja tunteet heräävät sekä kokemukset

muodostuvat, kun hän on astunut museon vaikutuspiiriin.

1.2. Tutkimusongelma

Suomessa on havahduttu maahanmuuttopoliittisen linjausten, ohjelmien ja

strategioiden muotoilemiseen ja erityisesti ministeriötasolla työperäisen

maahanmuuton tehostamiseen.20 Suomalaisen palvelu- ja viranomaisjärjestelmän

tavoitteet kohtaavat myös kulttuuriorganisaatioiden toiminnan sekä maahan-

muuttajien kotouttamisen ja kotoutumisen että kulttuurien välisen vuoropuhelun

tiimoilla. Kansainvälisten ihmis- ja vähemmistöoikeuksien vaikutus siihen, millä

tavoin kulttuuripolitiikassamme otetaan huomioon demokratian toteutuminen

taide- ja kulttuurilaitoksissa sekä taiteilijoille tarjotuissa mahdollisuuksissa, on

otettu esille erityisesti opetusministeriön linjauksissa.21 UNESCO:n useissa

raporteissa ja ohjelmissa on kiinnitetty huomioita kulttuuriseen moninaisuuteen

17 Kristeva 1992, 13.

18 OPM 2003, 10-12; Kaitavuori 2004, 132-133.

19 Kaitavuori 2004, 132-133; Kristeva 1992, 103; Levinas 2003, xxxi.

20 OPM 2003, 9; Forsander 2002, passim.; Heiskanen- Mitchell 2002, 209.

21 Esimerkiksi OPM 2002, alkulehti; OPM 2003, 10; OPM 2006 10-13.

10 (114)

liittyvän ymmärryksen lisäämiseen.22 International Council Of Museums, joka on

kansainvälinen, hallituksista riippumaton, museoita ja museoammattilaisia

edustava järjestö, on määritellyt useissa selvityksissä kulttuurista tasa-arvoa.

Raportissa vuodelta 1997 (ICOM´s Report of Working Group on Cross-Cultural

Issues) luetellaan seikkoja, joita museoissa tulisi ottaa huomioon, kun käsitellään

erityisesti vuorovaikutukseen ja kulttuurisiin rajoihin kuuluvia asioita. 23 Keskeistä

ICOMin raportissa on mielestäni se, että diversiteetti eli kulttuurinen

monimuotoisuus on historiallista ja poliittista todellisuutta paikallisella,

alueellisella, kansallisella ja globaalilla tasolla, ja museotyön kehittämistä tulisi

jatkaa tästä lähtökohdasta ja tälläistä ajattelutapaa toteuttaen.

Oletan, että edellä mainituissa ohjelmissa kuvatun kaltainen kulttuurinen

monimuotoisuus ja demokratiakäsitys on sekä tavoiteltu tila yhteiskunnassa että

myös yksi kulttuuripolitiikan linjauksista Suomessa. Pyrin tutkimuksessani

maahanmuuttajan ja kulttuurisen saavutettavuuden käsitysten tulkintaan

nimenomaan ajatellen eräänä taustatekijänä Suomessa mahdollisesti muuttumassa

olevaa yhteiskuntakäsitystä. Keskustelen valitsemieni ajankohtaisten

kulttuuripoliittisten ohjelmien ja lausuntojen sekä museopedagogisen ja

kulttuurin- sekä taiteentutkimuksellisen lähdeaineiston kanssa. Tarkastelen

diskurssianalyysiä lähtökohtana käyttäen sitä, miten maahanmuuttajat ja

kulttuurinen saavutettavuus valitsemissani ohjelmissa ja lausunnoissa ovat

tulkittavissa. Artikuloituuko uusi kävijäryhmä, maahanmuuttajat, aidosti

tavoiteltavaksi kohdeyleisöksi kulttuurista diversiteettiä ja kulttuurien kohtaamista

koskevassa kielenkäytössä? Pohdin lisäksi lähdekirjallisuuden avulla

taidemuseoiden museopedagogiikkaa. Arvioin millaisia johtopäätöksiä, ongelmia

ja ratkaisuja kulttuurisen monimuotoisuuden toteuttamisessa museopedagogisessa

työssä pyritään tekemään.

22 UNESCO 2007, elektr. 4.9 2007.

23 ICOM 1997, elektr. 4.9. 2007.

11 (114)

1.3. Aineiston ja taustatutkimuksen esittely

Diskurssianalyysin avulla tarkastelemaani aineistoa ovat ne Opetusministeriön

dokumentit, joissa kulttuurista saavutettavuutta on tarkasteltu. Tekstit, jotka olen

valinnut ovat Taide on mahdollisuuksia–taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma

(2002), Opetusministeriön maahanmuuttopoliittiset linjaukset (2003) sekä Taiteen

ja kulttuurin saavutettavuus. Opetusministeriön toimenpideohjelma 2006-2010

(2006).24 Tässä aineistosssa on käsitelty sekä taiteen saavutettavuutta että

maahanmuuttajuutta koskevia asioita valtiollisella tasolla ja valtiollisella kielellä.

Kulttuuripoliittista tutkimusta olen lähestynyt Pasi Saukkosen tekemän

selvityksen Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka: taustatietoja

tutkimukselle ja toiminnalle (2007). Saukkosen selvitys asettaa kulttuurisen

saavutettavuuden erääksi kulttuuripoliittisen perustutkimuksen lähtökohdaksi.

Selvitys on tehty kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporelle.

Taidemuseoalan näkemyksiä kulttuurisesta saavutettavuudesta olen kartoittanut

Valtion taidemuseon kehittämiskeskuksen KEHYKSEN Kulttuurivähemmistö-

projektin (2005-2007) kautta. Kyseessä on varsin pitkäkestoinen taidemuseoalla

toteutettu kehityshanke, jonka tarkoituksena on myös toimia eräänlaisena pilottina

ja luoda uusia käytäntöjä sekä keskustelua ammattikunnan sisällä.

Museopedagogiikkaa, taidemuseota ja museokävijöitä lähestyn pääasiassa

seuraavien teosten pohjalta: Eilean Hooper Greenhill: Museums and the

Interpretation of Visual Culture, Arthur D. Efland, Kerry Freedman ja Patricia

Stuhr: Postmoderni taidekasvatus, Marjatta Levannon ja Susanna Petterssonin

toimittama Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä,

Carol Duncan: Civilizing Rituals. Inside Public Art Museums, Tony Bennett: The

Birth of the Museum. History, Theory, Politics, Bhikhu Parekh: Rethinking

Multiculturalism. Cultural Diversity and Political Theory ja Stuart Hallin artikkeli

Monikulttuurisuus Mikko Lehtosen ja Olli Löytyn toimittamassa Erilaisuus-

teoksessa. Myöskään Michel Foucaultin tai Pierre Bourdieu'n taiteen- ja

24 Olen myös tutustunut lisäksi seuraavaan Opetusministeriön strategia 2015 (2003).

12 (114)

kulttuurintutkimukselle tarjoamaa käsiteapparaattia ei voi mitenkään sivuuttaa

tämän työn vaikuttajina.

Viitekehyksenä eurooppalaisen maailman kulttuuripolitiikkaan ja julkisten

taidelaitosten toimintaan olen käyttänyt Euroopan unionin julkaisua Differing

Diversities: a Transversal Study on the Theme of Cultural Policy and Cul tural

Diversity. Tony Bennett kirjoittaa tässä julkaisussa kulttuurista monimuotoisuutta

koskevista haasteista.25 Hän analysoi eurooppalaista kulttuuripolitiikkaa

keskittyen siihen, miten kulttuurin luonne on käsitetty ajallisessa ja alueellisessa

perspektiivissä. Eräs haaste on, kuinka kulttuuri yhteisöä koskevana käsitteenä

selitetään. Jos yhteisö ymmärretään kulttuuriltaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi,

jossa identiteetti on kaikille yhteinen ja samankaltainen, Bennetin mukaan

tarkoitetaan, että kulttuuri ymmärretään yhtenäisenä, fundamentaalisena

kokonaisuutena, joka säilyy muutettaessa maasta tai paikasta toiseen.

Vuorovaikutuksen, muutoksen tai assimilaation mahdollisuutta pidetään tällöin

vähäisenä eikä välttämättä edes toivottuna.26

Taidemuseot ovat historiallisesti kytkeytyneet kansalliselle kehitykselle

asetettuihin tavoitteisiin, kansallisvaltioiden rakentamiseen ja länsimaiseen

taidekäsitykseen.27 Tämä on vaikuttanut siihen, kuinka esimerkiksi taidemuseoissa

on haluttu vastata monikulttuurisen yhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Ville

Lukkarisen mukaan taidehistoriaan ja museolaitokseen liitetty kansallisen

kulttuurin luonne on ollut historiallisesta tilanteesta riippuvainen ja eri maissa eri

tavoin sosiaalisesti ja ideologisesti rakentunut.28 Esimerkkinä voisi ajatella

Ranskan vallankumouksen jälkeen kaikelle kansalle avatun Louvren merkitystä

kansallisvaltion kannalta sekä sitä millaiseksi taidemuseoiden asema muodostuu

Venäjän tai Balkanin alueen uusissa valtioissa tulevaisuudessa.

25 Bennett 2001, 27-28. Eurooppalaisista malleista myös Geddes, 2004: The Politics of Migration and Immigration in Europe.

26 Bennett 2001, 1-10.

27 Bennett 2001, 27-28. Elektr. 20.8.2007; Saukkonen 2008, elektr. 13.2.2008.

28 Lukkarinen 1998, 27-28.

13 (114)

Kulttuuripolitiikan tutkija Pasi Saukkosen mukaan kansallisen yhtenäiskulttuurin

murtuminen Euroopassa perustuu 1960-luvulla tapahtuneeseen etnisten,

kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen

järjestäytymiseen. Nämä ryhmät esittivät tuolloin uusia vaatimuksia sosiaalisista,

taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista oikeuksistaan. Myös alakulttuurit ja

yleinen individualismin korostuminen lisäsivät huomattavasti yksilöiden ja

ryhmien kulttuurista valinnanvapautta.29

Suomessa ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu on lisääntynyt 2000-luvulla,

erityisesti pääkaupunkiseudulla.30 Suhteellinen maahanmuuttajamäärän kasvu on

ollut Euroopan suurimpia: se on noussut 25000: sta sataantuhanteen. 31

Opetusministeriön mukaan Suomen ulkomaalaisväestön osuus ja netto-

maahanmuutto on EU:n pienimpiä, mutta vuoden 2003 Maahanmuutto-

poliittisinten linjausten mukaan maahanmuuttajien osuus tulee arvioiden mukaan

kaksinkertaistumaan seuraavan vuosikymmenen aikana.32 Vuonna 2001 ulkomaan

kansalaisista Suomessa oli suurin osa suomalaisia paluumuuttajia (esim.

inkerinsuomalaiset ja ruotsinsuomalaiset). Suurimmat maahanmuuttajaryhmät

ovat paluumuuttajat, pakolaiset sekä avio- tai avoliitonkautta maahan tulleet.

Kansalaisuusryhmistä suurimmat ovat Venäjän (noin 21 000), Viron (noin 11

000), Ruotsin (noin 7 900) ja Somalian (noin 4 300) kansalaiset. 33 Voidaan

arvioida että maahanmuuton lisääntymisen ja maahanmuuttajien kotiutumisen

myötä kulttuurinen monimuotoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa tulee mitä

todennäköisimmin näkyvämmäksi.

29 Saukkonen 2007, 5. Elektr. 20.11.2007.

30 Ibid.

31 Ibid. Myös OPM 2002 , 31.

32 OPM 2003, 11-12.

33 OPM 2003, 11-12.

14 (114)

2. Teoreettinen viitekehys

2.1. Käsitteitä

Kulttuurinen monimuotoisuus, kulttuurinen moninaisuus, kulttuurinen

saavutettavuus, kotouttaminen, kotiutuminen, etnisyys sekä osallistaminen34 ovat

keskeisimpiä käsitteitä, jotka liittyvät maahanmuuttajuuteen valisemissani

Opetusministeriön, Cuporen ja Valtion taidemuseon kehittämisyksikkö

KEHYKSEN teksteissä. Kulttuuriseen saavutettavuuteen liittyvät käsitteet ja

erilaisten merkitysten kirjo vaativat työssäni tulkintaa, sillä erityisesti Suomessa

aiheeseen liittyvä puhe kertoo kulttuurisen moninaisuuden määrittelyn ajan -

kohtaisuudesta, mutta joskus myös käsitteiden viranomaislähtöisestä

merkitysvallasta. Käsitteiden moninaisuus ja suomentamisen vaikeus johtuu myös

siitä, että monikulttuurisuus on monitasoinen ja pitkän historian omaava, laaja

yhteiskunnallinen ilmiö. Suomessa käsitteitä on alettu selvittää erityisesti

kulttuuripolitiikan edistämis- ja tutkimuskeskuksen Cuporen toimesta.

Saavutettavuus35 taidemuseossa tarkoittaa erilaisten esteiden poistamista, jotka

haittaavat museossa käymistä. Näin ollen kulttuurinen saavutettavuus olisi

yksinkertaisesti kulttuuristen esteiden poistamista. Museopedagogisesti

määriteltynä kulttuurinen saavutettavuus tarkoittaa kieleltään, kulttuuriltaan,

etniseltä alkuperältään tai identiteetiltään valtaväestöstä kulttuurisesti erilaisen

kohderyhmän kiinnostuksen kohteiden ja elämänkokemusten huomioimista

museoiden palveluita ja näyttelyitä suunniteltaessa. Se on yksi useista

saavutettavuuden osa-alueista kulttuuripalveluita asiakkaille suunniteltaessa.36

34 Osallistaminen on termi, jolla tarkoitetaan mahdollisuutta kaikkien osallisuuteen ja yhteisyyteen. Osallistaminen on KEHYKSEN Kaija Kaitavuoren ehdottama suomennos käsitteelle inkluusio. Vastaavasti koulumaailmassa inkluusio on uudehko käsite, jolla viitataan kaikkien yhteiseen kouluun, jossa toteutetaan oikeutta yhdessä oppimiseen. Lähde: www.edu.fi

35 Salovaara 2004, 67.

15 (114)

Saavutettavuus yleisenä arvona liittyy Valtion taidemuseon Sari Salovaaran

mukaan demokratian, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden käsitteisiin. 37

Museoiden saavuttamisen kehittämisessä museopedagogiikkaa voidaan pitää

keskeisenä välineenä, sillä museopedagogia pyrkii välittämään museon tarjontaa

yleisölle ja ottamaan huomioon kävijöiden monenlaiset lähtökohdat ja tarpeet.

Museo-opetus (tätä termiä käytetään joissakin museoissa museopedagogiikan

synonyyminä) on pääosiltaan suunnitelmallista ja tavoitteita asettavaa, ja se

toteutetaan usein yhteistyössä päiväkotien, koulujen, oppilaitosten tai vapaan

sivistystyön kanssa.38

Cuporen määrittelyn mukaan maahanmuuttaja on ihminen, joka muuttaa johonkin

maahan. Käytännössä termiä käytetään kuitenkin vielä pitkään muuton jälkeenkin,

ja jossain määrin kyseenalaisesti puhutaan jopa toisen ja kolmannen polven

maahanmuuttajista, vaikka he ovat syntyneet asuinmaassaan.39 Se, kuinka kauan

ihmistä kutsutaan maahanmuuttajaksi, onkin varsin vaikea asia määritellä.

Maahanmuuttaja näyttäisi muodostuneen jonkinlaiseksi yleistermiksi, jota

käytetään ilmaisemaan monenlaista Suomessa olemista ja asumista. Hyvä

käsitteellinen erottelu voisi olla esimerkiksi seuraava: maahanmuuttajuus viittaisi

lyhytaikaiseen Suomessa oloon, kun taas esimerkiksi suomenvietnamilainen tai

suomensomali tarkoittaisi Suomessa pysyvästi asuvaa henkilöä. Uussuomalainen

ei mielestäni kerro ihmisestä juuri mitään, eikä kuvaa ihmistä kulttuurisesti tai

36 Painopisteet 2007, elektr. 1.10. 2007. KEHYKSEN määritelmä saavutettavuudelle kokonaisuudessaan on seuraavanlainen:

”Saavutettavassa kulttuurikohteessa monenlaisia yleisöjä palvellaan hyvin. Kaikilla on mahdollisuus osallistua ja saada elämyksiä. Helppo ja esteetön tiedon hankkiminen, liikkuminen, näkeminen, kuuleminen ja vuorovaikutus lisäävät saavutettavuutta. Yksilölliset tavat toimia on huomioitu. Kokonaisvaltaisessa tarkastelussa huomioidaan rakennetun ympäristön esteettömyys, saavutettavuus eri aistien avulla tiedon ja tiedotuksen saavutettavuus, taloudellinen saavutettavuus sekä sosiaalinen ja kulttuurinen saavutettavuus. Näihin kaikkiin vaikutetaan päätöksenteon ja avoimien asenteiden avulla”.; ks. myös Levanto 2003, 91-94. Www-sivu:[ http://www.kulttuuriakaikille.fi/saavutettavuus]

37 Ibid.

38 Levanto 2004, 51-52.

39 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 13.9.2007.

16 (114)

äidinkielen mukaisesti samalla tavoin kuin esimerkiksi suomenvenäläinen tai

suomenruotsalainen. Aikaisemmin paljon käytettyyn siirtolainen-termiin törmää

harvoin uusissa teksteissä.

Maahanmuuttajaksi kutsuminen tai jonkin muun ilmaisun käyttäminen muodostuu

asiaksi, jota ei ole myöskään helppoa päättää pelkästään sen perusteella, onko

henkilöllä Suomen kansalaisuus vai ei. Maahanmuutto on itsessään moni-

muotoinen ilmiö: maahanmuuttajiin kuuluu esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi

liikkuvia, perheitä perustavia ja yhdistäviä ihmisiä sekä pakolaisia ja

turvapaikanhakijoita.40 Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset

ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti.41

Maahanmuuttaja ei suinkaan aina ole valtakulttuurista poikkeavan kulttuurisen tai

etnisen vähemmistön edustaja uudessa asuinmaassaan. Sivullisuuden kokemus

sekä kulttuurien kohtaaminen tai kohtaamattomuus ovat silti tyypillisiä uuteen

maahan muuttamiseen liitettyjä yleistyksiä. Kantaväestön kulttuuriin

sopeutuminen/sopeutumattomuus ja identiteetin rakentaminen, uuden kielen ja

kulttuurin omaksuminen ja vanhan säilyttäminen, toisaalta uudenlainen vapaus ja

mahdollisuudet ja vuoropuhelu vaativat tasapainoilua ja monesti jonkinlaisen

kulttuurisen kaksoiskoodiston luomista.42

Suomessa käytetään maahanmuuttajien integroitumisesta usein käsitettä

kotoutuminen. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen

määri te lmässä kotoutumisella tarkoitetaan Suomessa maahanmuuttajan

yksilöllistä kehitystä, jossa tavoitteena on osallistua työelämään ja yhteiskunnan

toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. 43 Kotouttaminen

tarkoittaa viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja

40 Forsander 2004, 106.

41 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007 , elektr. 13.9.2007. OPM: 2003, 9-10.

42 Saukkonen 2007, 17-18.

43 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr.13.9.2007.

17 (114)

voimavaroja.44 Kulttuuriperintöopetus ja esimerkiksi taidemuseoissa tapahtuva

toiminta voivat olla tukemassa kielellistä ja kulttuurista integraatiota ja

yhteiskuntaan tutustumista.

Pasi Saukkonen kirjoittaa, että Suomen oloissa on olennaista tehdä ero myös

kahden diversiteetin käsitteen suomennoksen, kulttuurisen moninaisuuden ja

kulttuurisen monimuotoisuuden välillä :

Kulttuurinen moninaisuus viittaa kulttuuripoliittiseen tarpeeseen vahvistaa

paikallisia ja alueellisia kulttuuri-identiteettejä, kun hallitsevien kulttuurialueiden

kaupalliset kulttuurituotteet ja palvelut sekä niihin kytkeytyvät rakenteet ja arvot

leviävät pyrkien yhdenmukaistamaan kulttuureja ja elämäntapoja. Sitä ilmentää

Suomen ratifioima sopimus kulttuuri-ilmausten moninaisuuden suojelusta, joka

muodostaa pohjan kulttuuripoliittiselle yhteistyölle ja vahvistaa valtioiden

mahdollisuudet kulttuuripoliittisiin toimiin, joilla edistetään kulttuurituotteiden ja

-palveluiden tuotantoa ja levitystä.45

Monimuotoisuudella tarkoitetaan erityisesti yhteiskunnan sisältämää alueellisten

ja ei-alueellisten etnisten ja kulttuuristen yhteisöjen monilukuisuutta (pluralismia),

joka on luonteeltaan joko historiallista (alkuperäiskansat, kansalliset vähemmistöt,

historialliset vähemmistöt) tai seurausta viimeaikaisesta maahanmuutosta.

Etnisten ja kulttuuristen erojen lisäksi monimuotoisuuteen lasketaan lisäksi usein

mukaan myös esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaaliset identiteetit, ikään liittyvät

kulttuuriset erot sekä vammaisryhmät.46

Monikulttuurisuuden tutkimus on melko uusi alue suomalaisessa tieteellisessä

tutkimuksessa. 1980-luvulla maahanmuuttajamäärien kasvaessa moni -

kulttuurisuus alkoi olla yhä kiinnostavampi aihe sekä kehitys- että

44 Ibid.

45 Saukkonen, Pasi 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.

46 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr.13.9.2007.

18 (114)

tutkimussektoreilla.47 Monikulttuurisuuteen liittyvästä terminologiasta ei ole

olemassa yksimielisyyttä. Monien käsitteiden määritelmistä kiistellään jatkuvasti

ja merkitysten vaihtelu tekee myös käsitteiden määrittelyn vaikeaksi. Mielestäni

erityisesti viime vuosikymmenien suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa on

ymmärretty kulttuurisen monimuotoisuuden tutkiminen usein lähes samaksi

asiaksi kuin monikulttuurisuuden tutkimus, mikä kertoo ehkä siitä, että

monikulttuurisuus käsitteenä ei ole meillä ilmennyt ideologisesti imperialismin tai

kolonialismin perintöön viittaavana.48

Monikulttuurisuus liitetään arkikielessä usein juuri maahanmuuttajiin ja

etnisyydeksi tarkemmin määrittelemättä jätettyyn ilmiöön. Kulttuurin-

tutkimuksellisena käsitteenä monikulttuurisuus on Stuart Hallin mukaan osa niitä

strategioita ja menettelytapoja, joita käytetään yhteiskuntien esiin nostamien

moninaisuutta ja monimuotoisuutta koskevien ongelmien hallinnassa. 49 Kieli-

toimiston sanakirjan mukaan monikulttuurinen tarkoittaa usean kulttuurin piirteitä

sisältävää.50 Maaria Ylängön mielestä kuitenkin käsitettä monikulttuurinen leimaa

ihmiskunnan sisäisiä eroja ensisijaistava ajattelu, minkä myöntämisen ajatellaan

kuitenkin olevan tasa-arvon lähtökohtana. Ylänkö pitää sanaa valtakulttuurisena

suuntauksena, joka syrjäyttää muita tapoja ajatella ihmiskunnan kirjoa. Hän

ehdottaa, että enemmänkin reflektoitaisiin sitä, siedetäänkö erilaisuutta tai onko

ihmisillä vapautta valita ja toteuttaa itseään.51

Stuart Hallin mukaan vahva ja tiukkarajainen käsitys kulttuurisesta identiteetistä

on etnisyyttä. Etnisyydestä on kysymys silloin, kun tiettyyn paikkaan sijoittuvan

toiminnan ja yhteisen merkkijärjestelmän koetaan perustuvan suku- ja

47 Matinheikki-Kokko 2001, 5-7.

48 Esim. Niemi, 1994, 191-196.

49 Hall 2003, 234.

50 Kielitoimiston sanakirja, 2006, osa 2: L-R, 241-242.

51 Ylänkö 2001, 54-55.

19 (114)

verisiteisiin.52 Toisaalta suomalaisittain Erik Allardtin ja Christian Starckin

mukaan etnisyyttä ei voi määritellä sen tarkemmin kuin, että ”etninen ryhmä on

joukko ihmisiä, joilla on joitakin kulttuurisia, kielellisiä tai rodullisia

erikoispiirteitä ja joilla ainakin osittain on yhteinen alkuperä ja jotka tuntevat

kuuluvansa yhteen.” Lyhyesti sanottuna etnisyys olisi tällöin tietoisuutta omasta

kulttuurista.53 Mielestäni voimakas ja rajattu kulttuurinen identiteetti, jonka syynä

on käsitys yhteisestä alkuperästä tai taustasta edustaa etnisyyttä, eli nojaudun

Hallin etnisyyden ideologisia piirteitä korostavaan määritelmään. Suomessakin

voidaan toki ajatella olevan etnisiä vähemmistöjä, ja sanaa etninen vähemmistö

kyllä käytetään kantaväestön vastinparina.54 Oikeastaan kulttuurivähemmistö

kävisi mielestäni aivan yhtä hyvin korvaamaan etnisen vähemmistön. Termit

valtakulttuuri ja etniset vähemmistöt sisältävät mielestäni ajatuksen sekä vallasta

että rajatuista kulttuurisista identiteeteistä. Etnisyys sisällöltään ei ole ollenkaan

sama asia kuin monikulttuurinen tai kulttuurisesti monimuotoinen. Käytännössä

voidaan huomata, että kulttuurisia eroja ja kulttuurista moninaisuutta onkin samaa

etnistä ryhmää olevien ihmisten välillä, ja toisaalta välillä oma etninen alkuperä

voidaan kokea merkittäväksi, vaikka kulttuurisesti kuuluttaisiin valtakulttuuriin tai

kantaväestöön.

Kulttuurintutkijat Mikko Lehtonen ja Olli Löytty ovat toimittamassa teoksessaan

Erilaisuus pohtineet monikulttuurisuudeksi kutsutun ilmiön sisältöä Suomessa.

Heidän mielestään suomalaisessa keskustelussa monikulttuurisuus liittyy meille

viime vuosina muuttaneisiin ihmisiin, ei omiin perinteisiin vähemmistöihimme,

kuten saamelaisiin, romaneihin tai suomenruotsalaisiin.55 Useimmat, oikeastaan

voisi sanoa lähes kaikki kulttuurit, ovat syntyneet vuorovaikutuksessa toisten

kulttuurien kanssa. Kirjoittajien mielestä kulttuurinen monimuotoisuus jää usein

näkemättä suomalaisuutta määritellessä, sillä Suomessa on pyritty korostamaan

52 Hall 2003,234.

53 Allart - Starck 1981, 19-20.

54 Esimerkiksi Ekholm - Salmenkangas 2008, passim.

55 Lehtonen ja Löytty 2003, 7-17.

20 (114)

yhtenäiskulttuuria, sivuttamaan erot suomalaisuuden sisällä ja tuottamaa vahva

käsitys siitä, mikä on normatiivista ja normaalia.56 Talonpoikaisen perinteen leima

ja kaupunkikulttuurin myöhäinen kehitys,57 sotien vaikutukset kansalaisuus-

käsitykseen ovat muovanneet suomalaisuuden tuottamista yhtenäiskulttuurin

suuntaan ja edesauttaneet erojen pitämistä vähämerkityksisinä.

Lehtosen ja Löytyn mielestä Suomessa kokemukset kolonialismista ja sen

aiheuttamasta muuttoliikkeestä ovat vähäisiä ja tämän vuoksi moni ulkomainen

monikulttuurisuuden tutkimus on syytä soveltaa Suomen oloihin. Erilaisuus-

teokseen valitut teksti t painottavat tekijöiden mukaan sitä, että

monikulttuurisuudessa ei ole kysymys vain joidenkuiden toisten ”toiseudesta”,

vaan myös ”meistä” ja ”meidän” erilaisuudestamme sekä suhteessa muihin että

toinen toisiimme.58 Erilaisuus syntyy myös kulttuurin sisällä ilmenevissä eroissa

eikä pelkästään kulttuurien välisissä vastakkainasetteluissa. Suomessa on

kuitenkin havaittavissa historiastamme ja maantieteellisestä paikantumisesta

johtuva ongelmallinen suhde venäläisiin ja venäläisyyteen. Esimerkiksi Suur-

Suomi-hankkeet Itä-Karjalassa 1940-luvulla eivät olleet imperialismin

ideologiasta ja arvomaailmasta vapaita.

Kuitenkin Löytyn ja Lehtosen ajatusten soveltaminen sopii kulttuurisen

monimuotoisuuden käsittämiseen suomalaisessa taidemuseoympäristössä:

erilaisuus luonnehtii myös meitä suomalaisia. Globalisaatio ja uudenlaiset yhteisöt

ovat voimakkaasti vaikuttamassa kulttuurisen itsereflektoinnin tarpeeseen

suomalaisessa yhteiskunnassa. On tullut ajankohtaiseksi määritellä uudelleen

käsitys myös suomalaisuudesta, ja siitä kuka kuuluu johonkin ryhmään tai

yhteisöön. Käsitän kulttuurin ja kulttuurisen monimuotoisuuden historiallisesti

syntyvänä konstruktiona, joka vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, tunnemme ja

toimimme ja suhtaudumme vierasmaalaisiin ja eri kieliä puhuviin. Käytän itse

56 Lehtonen ja Löytty 2003, 7-17.

57 Ibid.

58 Ibid.

21 (114)

mielelläni termiä kulttuurinen monimuotoisuus monikulttuurisen asemesta,

käsitteen kattavuuden ja neutraalin luonteen vuoksi. Käsityksessäni kulttuurinen

monimuotoisuus taidemuseossa, liitän termin sisältöön tässä esityksessä sekä

Suomessa olevat vähemmistöt että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa, mutta

laajasti ajateltuna kaikkien taidemuseoissa kävijöiden identiteetit ja kielet.

2.2. Taustateoria ja tutkimuskysymykset

Keskityn luvussa 3 analysoimaan kulttuurisen saavutettavuuden kannalta

keskeisiä käsitteitä ja diskurssien luonnetta valitsemissani Opetusministeriön,

kulttuuripolitiikan edistämis- ja tutkimussäätiön Cuporen sekä Valtion taide-

museon keh i t t ämisyks ikön KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektia

koskevissa teksteissä. Kielen tutkiminen on yksinkertaisesti sanottuna merkitysten

tuottamisen tutkimista, maailman merkityksellistämisen tutkimista. 59 On hyvä

muistaa, että merkitykset ovat ihmisten tuottamia, ja tästä syystä niitä leimaa

tilapäisyys, epävakaisuus ja alttius muutoksille.60 Diskurssilla tarkoitan tiettyä

kielenkäytön aluetta, tietynlaista tapaa esittää asiat. Kukin diskurssi sisältää sille

ominaisia oletuksia, jotka näkyvät sille ominaisissa lausumissa. 61 Stuart Hall

kirjoittaa yhden diskurssin koostuvan useista lausumista, mutta se silti

mahdollistaa asioiden näkemisen tietyllä tavalla. Samalla diskurssi myös rajoittaa

muita tapoja, joilla aihe voitaisiin nähdä.62 Diskurssit ylläpitävät ja luovat

kulttuurisia ja sosiaalisia uskomus- ja tietojärjestelmiä. 63 Tutkimuksessa niiden ei

voida sanoa olevan analyysimateriaalia, vaan tutkijan tulkinnan tuloksena

syntynyttä kielen merkitysten hahmottamista.64

59 Lehtonen 1998, 31-32.

60 Lehtonen 1998, 20.

61 Lehtonen 1998, 31-32.

62 Hall 1992, 291.

63 Dant 1991, 1-3.

64 Rossi 1999, 47.

22 (114)

Taidehistoriallisessa ja taiteentutkimuksellisessa mielessä näkökulmani aiheeseeni

on hermeneutiikan keskeisten teemojen mukainen: kysymys on tulkinnasta,

tulkinnan taustojen avaamisesta sekä tulkintatilanteen huomioimisesta. 65 Otan

myös kantaa valitsemiini teksteihin, ja siihen, miten niiden versiot todellisuudesta

kohtaavat. Kulttuuriseen monimuotoisuuteen liittyvä identiteetin pohdinta on

myös keskeisesti osa hermeneutiikan lähestymistapaa ja edustaa ylipäänsä

luonteeltaan prosessinomaista ajatustoimintaa.66 Täydelliseen ymmärtämiseen

identiteettien tai muiden aiheiden tulkinnassa en siis voi tähdätä. Taidemuseot ja

taideteokset toimivat tämän tutkimuksen konkreettisina lähtökohtina, tiloina ja

paikkoina, joissa kulttuuripoliittisia lausuntoja ja linjauksia sekä tutkimusta

sovelletaan. Myös oma filosofinen ihmiskäsitykseni ja eettiset tavoitteet ovat

mukana sekä taidetta että yhteisöjä kartoittavassa tutkimuksessa.

Luku 3 edustaa diskurssianalyyttistä tutkimusotetta, luvuissa 4 ja 5 tulkitsen

museopedagogiikkaa, kävijöitä ja taidemuseota museologisen, museopedagogisen

ja monikulttuuritutkimuksellisen lähdekirjallisuuden avulla sekä luvussa 3

tekemäni diskurssianalyysin perusteella. Luvussa 3 analysoin erityisesti käsitteitä

kulttuurinen saavutettavuus ja maahanmuuttaja sekä kulttuurinen monimuotoisuus

valitsemissani teksteissä sekä tulkitsen tämän perusteella, kenestä me Suomessa

oikeastaan puhumme, kun puhumme maahanmuuttajista. Luvussa 4 esitän

seuraavia kysymyksiä: Miten maahanmuuttajamäärän kasvu ja uudet

kulttuuripoliittiset linjaukset ovat vaikuttaneet taidemuseoiden toimintaan

Suomessa? Mitä tarkoittaa käytännön museopedagogisessa työssä kulttuurisen

monimuotoisuuden kohtaaminen? Mitä on monikulttuurinen museopedagogiikka?

Luvussa 5 kysyn, miten suomalaiset taidemuseot kulttuurisina instituutioina, joita

mahdollisesti pidetään elitistisenä kokoelmien muodostumisen historian sekä

taiteeseen ja taiteen ymmärtämiseen liitettyjen leimojen vuoksi, voivat väittää,

että taide kuuluu kaikille.

65 Hannula 2001b, 76.

66 Ibid.

23 (114)

Lopuksi teen yhteenvedon ja johtopäätelmän tutkielmani tuloksista.

2.3. Diskurssianalyysi

”Mikä tahansa on, se yksinkertaisesti on, mutta heti kun yritämme ilmaista, mitä jossakin on astumme diskurssien maailmaan.” 67

Diskurssianalyysillä tarkoitan yleisesti ”sellaista kielen käytön ja muun

merkitysvälitteisen toiminnan tutkimusta, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti

sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä ”,

kuten suomalaiset diskurssianalyytikot Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero

Suoninen asiaa kuvaavat.68 Diskurssianalyysissä kieli ymmärretään vahvasti

sosiaalista todellisuutta rakentavaksi tekijäksi, toiminnaksi, jossa sanat, lauseet ja

keskustelut ovat tekoja.69 Huomio kohdistuu siihen, miten puhe tai teksti on

organisoitu, mitä siinä tehdään ja mitkä ovat sen tehtävät. Diskurssianalyysin

tekeminen tarkoittaa myös sitä, että tuodaan näkyväksi tekstin tai puheen

toimiminen kontekstiin sidottuna merkityksentuottamisena. 70 Taidehistorian ja

visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa merkitysvälitteisyys tarkoittaa taidekuvien ja

kuvallisuuden tutkimista, joten diskurssien tutkiminen ei ole pelkästään tekstin

vaan myös kuvallisen aineiston tutkimista ja kuviin liittyvän sosiaalisen

kontekstin analysointia.

Tapa, jolla diskursseja käsittelen edustaa ennen kaikkea omaa tulkintaani, ei

systemaattista analyysia, sillä diskursseissa on aina kysymys kielestä ja

kommunikaatiosta, syntyvästä tekstien/kuvien sekä lukijoiden/katsojien välisestä

”keskustelusta”. Olen ennen muuta kulttuurintutkija, joka tutkii tekstejä tietyn

diskurssin ja käsiteympäristön osana ja toisaalta taidemuseota visuaalisena ja

ideologisesti merkityksellistettynä paikkana. Leena-Maija Rossin mukaan

67 Gergen 1994, 72.

68 Jokinen-Juhila-Suoninen 1993, 9-10.

69 Jokinen-Juhila-Suoninen 1999, 239.

70 Jokinen-Juhila-Suoninen 1993, 29-40.

24 (114)

diskurssianalyysi on paitsi muiden tekemien retoristen valintojen tutkimista, myös

aina omien retoristen valintojen tekemistä. 71 Erilaisten diskurssien ja

käsitteiden/kuvien tutkiminen ja niiden sisältöjen määrittely on tärkeää, sillä

käyttämämme käsitteet ja kuvat vaikuttavat meihin, halusimmepa sitä tai emme.

Tätä seikkaa haluan erityisesti korostaa, myös siitäkin syystä, että että en ole

kielen enkä tekstien tutkimuksen ammattilainen, enkä voi mitenkään välttää

kiinnittämästä omia merkityksiäni sanoihin ja teksteihin.

Kul t tuur i sen monimuotoisuuden huomioiminen tutkimuksessa asettaa

kysymyksen siitä, kenellä on valta kertoa ja esittää.72 Valitsemieni tekstien

tulkinnoissa haen teoreettista kaikupohjaa diskurssin luonteen arvioimiselle

Michel Foucault'n vallan ja totuuden tuottamisen ajatuksista. Teoksessa Tarkkailla

ja rangaista hänen käsityksensä tiedon ja vallan suhteesta, subjekteja tuottavasta

vallasta, jossa tiedon tuottamalla ”totuudellisuuden” arvolla on keskeinen

merkitys73 sopii diskurssien tulkitsemisen tausta-ajatukseksi. On huomattava, että

Foucault'n valtateoria ei kuitenkaan ole yhtenäinen, vaan hän muotoili eri

yhteyksissä valtaa koskevia ideoitaan eri tavoin.74 Tarkkailla ja rangaista on

hätkähdyttävä ja vaikuttava teos, joskin modernin yhteiskunnallisen

kurinpitovallan esittelyssä välillä tendenssimäinen.

Silti Foucault'n tapa kyseenalaistaa käsitys pysyvästä, muuttumattomasta,

luonnollisesta tai normaalista minuudesta75 sopii käsitteiden maahanmuuttaja ja

kulttuurinen identiteetti taustaksi.76 Michel Foucault on kiinnittänyt myös

huomiota valtiollisen museolaitoksen syntymisen ja länsimaisessa ajattelussa

tapahtuneen paradigmamuutoksen samanaikaisuuteen. Vallan ja tiedon

71 Rossi 1999, 47.

72 Pääjoki 2004, 19-19.

73 Foucault 1980, 59-60.

74 Pulkkinen 1998, 96-103.

75 Foucault 1980, 218; Butler 1992,13.

76 Esim. Stuart Hall käyttäää Foucaultia apuna samassa yhteydessä 2003, 237-243.

25 (114)

syntyminen sai aikaan uusia sosiaalisen kontrollin muotoja, kuten esimerkiksi

kansallisen, julkisen museolaitoksen.77 Valta ei ole siis teoreettinen ilmiö vaan

ennen kaikkea tapoja, joilla ihmisistä tehdään hallittavia. Foucaultilla valta

sijaitsee ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa, ja sen avulla tuotetaan

totuutta.78 Diskursiiviset käytännöt ovatkin hänen mukaansa mikropolitiikkaa,

jossa subjektit muotoutuvat, joko itse itseään muotoilemalla tai tulemalla

muotoiltavaksi.79 Vallan käyttö ja ihmisen subjektiposition määräytyminen ovat

siis suhteessa toisiinsa.

Maahanmuuttajan käsite ja maahanmuuttajan positio on keske inen

tutkimuskohteeni valitsemissani teksteissä. Kaikilla Suomeen maahanmuuttaneilla

ei varmasti ole yhtäläistä pääsyä ja tarvittavaa kielellistä taitoa päästä sisälle heitä

kuvaaviin määritelmiin. Olisi kuitenkin tasa-arvon toteutumisen kannalta

ensiarvoisen tärkeää, että maahanmuuttajat voisivat vaikuttaa heitä koskeviin

käsitteiden muotoiluun. Pyrin tulkitsemaan omasta suomalaisesta lähtökohdastani

lähtien, millainen asema ja identiteetin kuva maahanmuuttajalle kulttuurisena

toimijana muodostuu teksteissä.

Käsitykseni kulttuurisesta saavutettavuudesta ja taidemuseon tehtävästä

identiteetin muokkaajana tarkoittaa tällöin myös kulttuurisen identiteetin

määrittelyn huomioimista. Kulttuurintutkija Stuart Hallilla on näkemys

identiteetistä, joka on luonteeltaan fiktiivisesti rakentunut ja suhteessa

historiantapahtumiin, jotka liittyvät ja liitetään henkilökohtaisiin kertomuksiin. 80

Identiteettiä siis tuotetaan narratiivisesti henkilökohtaisten kertomusten avulla.

Identiteetin rakentamisessa on kysymys siitä, kuinka ihminen oppii ymmärtämään

maailmaa, ja kuinka hän liikkuu maailmassa. Onkin syytä pohtia, miten avoimia

näille henkilökohtaisille, kulttuurisille kertomuksille ja avainkokemuksille

77 Foucault 1982, 225.

78 Foucault 1980, 59-80.

79 Ibid.

80 Hall 1999, 229.

26 (114)

voidaan taidemuseoissa olla. Hall kirjoittaa myös, kuinka identiteetti on on

muuttunut valistuksen suvereenista, kiinteästä subjektista postmodernin ajan

ristiriitaiseksi, avoimeksi rakennusaineeksi.81 Tästä syystä mielestäni

maahanmuuttajapuheen taustalla oleva kulttuurinen tai kansallinen identiteetti

voidaan ymmärtää jonakin diskursseissa tuotettuna, fiktiivisenä, poliittisesti

epävakaanakin.82

81 Hall 1999, 44.

82 Ibid.

27 (114)

3. Kulttuurisesta saavutettavuudesta ja maahanmuuttajista

3.1. Taide on mahdollisuuksia

Miten valtiollisessa diskurssissa ratkaistaan uudet, maahanmuuttajien tuomat

kulttuuripoliittiset haasteet? Lähestyn aluksi yleisintä Opetusministeriön

ehdotuksista saadakseni näkemyksen valtion taidepoliittisesta diskurssista. Etsin

tekstistä maahanmuuttajan ja kulttuurisen saavutettavuuden käsittelyä sekä

kulttuurisia vähemmistöjä koskevia yhteisöllisen monikulttuurisuuden lausumia.

Etsin tapoja, jolla näitä ilmiöitä kuvataan ja samalla tulkitsen, millaista sosiaalista

todellisuutta tuotetaan valtiollisen kulttuuripolitiikan kielellä. 83

Taide on mahdollisuuksia–valtioneuvoston taide- ja taiteilijapoliittinen ehdotus on

varsin laaja, yleispätevä ja arvovaltaisten asiantuntijoiden hyväksymä teksti.

Alkulähtökohdiksi asetetaan Suomen perustuslaki, ihmisoikeuksien julistus, lasten

oikeudet ja Unescon kulttuurista moninaisuutta korostavasta artikla. Nämä laajasti

tunnistetut, itsestään selvän tuntuiset lausumat luovat merkitystä tulevalle,

varsinaiselle ohjelmalliselle sanomalle: taiteen merkityksellisyydestä yksilölle ja

yhteiskunnalle ja yleiselle hyvinvoinnille.84 Maahanmuuttajat, kulttuuriset

vähemmistöt tai saavutettavuuskysymykset eivät ole tekstin keskiössä vaan,

keskeisintä sisällöllistä sanomaa vaikuttaisi tässä ehdotuksessa olevan taiteen ja

yhteiskunnan suhteen määrittely:

”Luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen edellyttää t a i t e e n r o o l i n v a h v i s t a m i s t a yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Taiteen ja kulttuurin kysymyksillä on oltava tasavertainen asema muiden hallinnonalojen kanssa yhteiskuntapolitiikkaa kehitettäessä.”85

83 Jokinen-Juhila-Suonio 1999, 18-19.

84 OPM 2002, 6-7.

85 Ibid, 7.

28 (114)

Kulttuurin laajan käsityksen lähtökohtana on tutkija Esa Pirneksen artikkeli.86

Ehdotuksessa korostetaan sitä, että taide on perusoikeus ja samalla edellytys

yhteiskunnan luovuudelle. Lisäksi esitetään, että luotava samanlainen strategia,

jota on menestyksellä sovellettu tieteellisen toiminnan kehittämisessä, jotta

taiteelle saataisiin määrätietoisemmin lisää resursseja.87

Taiteen ja kulttuurin asemaa pyritään nostamaan keskeiseen asemaan myös

seuraavasti:

”Valtioneuvoston seuraava tulevaisuusselonteko tulee t e h d ä t a i t e e n j a k u l t t u u r i n n ä k ö k u l m a s t a . Opetusministeriön tulee käynnistää tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka liittyvät taiteen ja kulttuurin sosiaalisiin, alueellisiin ja paikallisiin vaikutuksiin sekä taidekasvatuksen merkitykseen koulutusjärjestelmässä.”88

Kansallisen innovaatiopolitiikan tasolla tärkeätä on, että:

”Kansallista innovaatiopolitiikkaa on lavennettava taiteen ja kulttuurin suuntaan. Tällaisen politiikan tavoitteeksi tulee asettaa luova hyvinvointiyhteiskunta. Siinä kulttuuri ja erityisesti taide sen ytimenä on keskeinen osa yhteiskuntaa uudistavaa ja kehittävää innovaatioperustaa, uuden tiedon, taidon, osaamisen ja hyvinvoinnin kokonaisuutta, jossa tunnustetaan myös pysyvät kulttuuriset arvot.”89

Lisäksi todetaan:

”On taiteen, kansalaisten ja koko yhteiskunnan etu, että taiteen merkitys luovan hyvinvointiyhteiskunnan tekijänä tunnustetaan ja se otetaan jatkossa aiempaa paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja siihen liittyvissä asiakirjoissa ja suunnitelmissa sekä taiteen resursoinnissa. Näin voidaan parantaa taide- ja kulttuuritietoisuutta yhteiskunnassa ja synnyttää uusia mahdollisuuksia vaikuttaa taiteellisen toiminnan

86 OPM 2002 6-7. Myös Pirnes 2002.

87 OPM 2002, 9-10.

88 OPM 2002, 16.

89 OPM 2002,, 17.

29 (114)

edellytysten parantamiseen. Vastaavasti yksilöt taiteen kokijoina ja yhteiskunta eri yhteisöineen sen toimintaympäristönä saavat taiteesta enemmän.”90

Ajanmukaisuuden ja taiteen ja kulttuurin yhdistäminen onnistuu korostamalla

yksilön ja ryhmien oikeuksia ja viittaamalla innovaatioperusteiseen

kulttuuriteollisuuteen,91 minkä tulkitsen niin, että diskurssi on yhteydessä

taloudellisiin, globalisoituneisiin rakenteisiin yhteiskunnassa ja edustaa

yleistynyttä puhetta, jossa innovaatiot ja luovuus ovat tärkeitä hyvinvointivaltion

toimimisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Samassa yhteyessä

globalisaation ja kulttuurin yhteisvaikutuksia esitetään ehdotuksessa kulttuurin

yhdenmukaistumisen, moninaistumisen ja globalisaation sekä lokalisaation

nelikentässä,92 josta ilmenee globalisaation ja kulttuurisen moninaistumisen

yhteys. Kulttuuripolitiikan ja arvoa asemaa yhteiskunnassa halutaan mielestäni

nostaa puhumalla innovaatioperusteisesta kulttuuriteollisuudesta ja taiteen

soveltavasta käytöstä.93 Implisiittisesti tällä puheella voitaisiin myös viitata

vaikkapa viennin edistämiseen. Ehdotuksessa ei myönnetä, että taiteella olisi

valtaa, mutta taiteellisella ajattelulla ja luovuudella innovaatioiden tuottajina, on

mahdollisuus edustaa yhteiskunnallista valtaa ja olla osa taide- ja

kulttuuridiskurssia.94

Kulttuurisesta moninaisuudesta esitetään että, ”Kulttuurinen moninaisuus on

rikkaus ja voimavara taidepolitiikassa, kulttuurien liiallinen yhdenmukaistuminen

puolestaan riski.”95 Kulttuurisesta monimuotoisuudesta todetaan:

”Yhteiskunnallinen innovatiivisuus kasvaa kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Taiteen ja muun yhteiskunnan

90 Ibid.

91 Ibid.

92 OPM 2002, 16.

93 OPM 2002 ,17.

94 Ibid.

95 OPM 2006, 15.

30 (114)

välistä kosketuspintaa tulee laajentaa, jotta taiteen innovatiivisuus ja muiden alueiden osaaminen kohtaisivat toisensa . Ta i t e e n soveltavan käytön tulee ulottua yhteiskunnassa kaikkiin niihin toimintoihin, joissa se on mielekästä ja hyödyllistä: taloudelliseen toimintaan, alueelliseen ja paikalliseen kehittämistyöhön, sosiaali- ja terveystoimeen, koululaitokseen.”96

Taide on tässä tekstissä muuttumassa taiteeksi ratkaisuna ja avaimena kulttuurin

tuottamiseen ja yhteisöllisyyteen, taiteen perinteinen korkeakulttuurinen asema ei

korostu.97 Taiteen tehtävä on toimia erityisesti hyvinvointiyhteiskuntamme

elähdyttäjänä ja soveltavassa käytössä.98 Lisäksi useissa kohdin ohjelmaa taiteen

kuvataan olevan olevan itseilmaisua ja asennetta elämään. 99

Opetusministeriön tekstien asema on tärkeä suomalaisen kulttuuripolitiikan

ohjaajana, ja opetusministeriöllä on valta tehdä pätevää, todentuntuista diskurssia,

jolla on seurauksia ja vaikutuksia yhteiskunnassamme. Tekstin tärkeys ja

hegemoninen asema uusinnetaan väitteillä ja ideaalipuheella, jossa esitetään

”oikeat vaihtoehdot” hyvinvointivaltion kehittämiseksi, kuten edellä olevista

lainauksista voi huomata. Foucaultia, joka varsinaisesti missään suoraan

teorisoinut taidetta tai kulttuuria, on kuitenkin mahdollista soveltaa tässäkin

yhteydessä valtadiskurssia tutkailevasta näkökulmasta. Foucault 'n

diskurssikriittinen näkemys vallasta soveltuu mielestäni tähän varsin ideaaliselta

vaikuttavaan puhetapaan siksikin, että hänellä valta on olennainen osa diskursseja

eikä pelkkä puheen ulkopuolella oleva teoreettinen ilmiö, kuten Renja Suominen-

Kokkonen asian esittää.100 Totuuden tuottaminen tiedon ja vallan esittämisen

96 OPM 2002, 17.

97 OPM 2002, passim., erityisesti 18. Kulttuurintutkija John Fisken mielestä intellektuaalisilla, eettisillä ja uskonnollisilla vallan diskursseilla on taipumus suuntautua korkeataiteeseen. Fiske 2003, 135.

98 OPM 2002, 17.

99 OPM 2002, passim. Erityisesti 9-57.

100 Suominen-Kokkonen 1998, 164.

31 (114)

kautta101 ilmenee valtion diskurssissa esimerkiksi siinä, kuinka taide heijastaa

ideaalisen hyvinvointivaltion kuvaa. Tässä hyvinvointivaltiossa taiteen tehtävä

tarkoittaa hyvinvointia yksilöllisestä ja yhteisöllistä näkökulmasta sekä

yhteiskuntarauhan säilyttäjänä että kulttuuriteollisena vientituotteena

toimimista.102

Vaikuttaisi, että implisiittisesti taustalla välkkyisi kuva kasvavasta,

innovatiivisesta ”luovasta luokasta” ja sen tärkeydestä kulttuuriteollisuudelle ja

menestykselle globaalissa talouskilvassa. Vanhakantainen ”kansakunnan

rakentaminen” ei ole kadonnut minnekään uudemmasta politiikan kielestä, vaan

se on muuttumassa uudenlaisen innovaatioretoriikan sisällöksi. 103 Muun muassa

taidepoliittisen ehdotuksen alleviivattu tärkeys ja konsensuksen tuottaminen

uusintamalla puhetta taiteesta ja kulttuurista on osa hyvin hallittavalta näyttävää

yhteiskunnan muutosta, jossa hyvinvointivaltio- ja innovaatioretoriikkaa tarvitaan.

Taiteen kantaaottavuus tai taiteen avulla irtautuminen todellisuudesta,

luonnehdinta taiteesta aktiivisena vastarintana, vallitsevien esitystapojen

haastajana, häirintänä, vapautumisena yhteiskunnasta eivät ilmene missään kohdin

ohjelmassa.104

Konsensusta pyrkimään luovassa tekstissä kuitenkin piilee vaaransa, joka on

ennalta määritellyltä vaikuttava, rajattu oikea ja sopiva versio aiheesta. Tämä

näkyy taidepolitiikkaa koskevassa tekstissä. Tekstin tulkinnan perusteella

vaikuttaa, että lukittiin merkityksiin ei kulttuurisesti monimuotoisen

yhteisöllisyyden ja erilaisten yksilöiden edustus ja kirjo mahdu, vaikka toisin

vakuutetaankin.105 Tekstin totuusarvo on toisaalla, kulttuuriperinnön ja taiteen

101 Foucault 1982, 220.

102 OPM 2002, 17.

103 OPM 2002, 17.

104 OPM 2002, passim. Erityisesti 9-57.

105 OPM 2002, 17, 27-30.

32 (114)

toimimisessa yhteiskunnallisena voimavarana, joka ylläpitää sosiaalista vakautta

ja kulttuurista monimuotoisuutta käsitteellisellä tasolla.

Maahanmuuttajia subjekteina koskee ilmaisu taiteen luonteesta perusoikeutena ja

tästä perusoikeudellisesta luonteesta syntyvä tarve erilaisten esteiden poistamiseen

ja myönteiseen erityiskohteluun:106

”Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuuri on mosaiikki, jossa yksilöillä on useita identiteettejä; olemme nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, Suomessa syntyneitä ja tänne muualta muuttaneita, fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltamme erilaisia, puhumme eri kieliä, kuulumme erilaisiin osa- ja alakulttuureihin jne. Julkiselta kulttuuripolitiikalta edellytetään herkkyyttä tämän erilaisuuden ja monimuotoisuuden tunnistamiseen rikkautena. Eri asemissa olevilla yksilöillä ja ryhmillä on erilaiset lähtökohdat, mahdollisuudet ja resurssit tuoda oma kulttuurinsa ja sen voimavarat yleiseen tietoisuuteen. Siksi tarvitaan myös erityisjärjestelyjä ja -tukitoimia (myönteinen erityiskohtelu) jotta kulttuurinen tasa-arvo ja suvaitsevaisuus toteutuisi myös käytännössä. Näin luodaan ede l ly tyks i ä ku l t t uu r i s en mon imuo to i s uuden täysimääräiseen toteutumiseen taiteen ja koko yhteiskunnan kehityksen voimavarana.”107

Tekstissä oletetaan, että maahanmuuttajien mukaan saamisella taide-elämään on

”lisäarvoa” kulttuuriperinnön tuottajina ja kulttuuriteollisuuteen osallistujina.108

Ehdotuksessa esitetään kuitenkin erityisjärjestelyjä ja -tukitoimia (ns. myönteinen

erityiskohtelu), jotta kulttuurinen tasa-arvo ja suvaitsevaisuus toteutuisi myös

käytännössä.109 Maahanmuuttajat eivät esplikoidu tässä kohden poliittiseksi

sosiaalisen todellisuuden toimijoiksi, koska diskurssissa tukeudutaan

institutionaalisiin rooleihin ja faktojen konstruoitiin 110 tavalla, jossa yhteiskunnan

106 OPM 2002, 7, 27-30.

107 OPM 2002, 27.

108 Ibid.

109 OPM 2002, 27-30.

110 Jokinen- Juhila- Suoninen 1999, 129.

33 (114)

jäseniksi on tarkoitettu kaikki kansalaiset,111 jotta asiantuntemuksella kirjoitettu

teksti säilyttäisi joka kohdassa konsensuksen luonteensa. Kulttuurinen

monimuotoisuus, jota maahanmuuttajatkin implisiittisesti edustavat, esiintyy

merkityksessä ”voimavara”.112

Taiteen arvo vaikuttaisi olevan ennen kaikkea sen kyvyssä toimia identiteetin

muokkauksen välineenä.113 Silti vaikuttaa, että identiteetti on rajattu valtiollisessa

tekstissä tietyiksi oikeuksiksi ja velvollisuuksiksi, kiinteäksi kansalaisen subjekti-

kategoriaksi.114 Monikulttuurisuudesta puhuttaessa käytetään ilmausta ”erilaiset

lähtökohdat” ja ”positiiviset tukitoimet”, joka korostaa erilaista positiota muihin

kansalaisiin nähden115. Yhteisöllisyys on ohjelman mukaisesti kansalais-

yhteiskunnan jäsenenä toimimista ja valtio toimii kansalaisyhteiskunnan sekä

taiteen ja kulttuurillisten ilmausten tukijana.116

Maahanmuuttajat ovat tekstissä tulkittavissa ennen kaikkea osana suomalaista

tulevaisuuskuvaamme.117 Tässä yhteydessä viitataan myös kulttuurisesti moni-

muotoiseen menneisyyteemme ja nykyisyytemme:

”Suomenruotsalainen kulttuuri ja muu perinteinen kulttuurinen monimuotoisuutemme on vuorovaikutuksessa suomenkielisen kulttuurin kanssa rakentanut valmiuksia etnisen monimuotoisuuden kohtaamiseen ja kokemiseen nimenomaan voimavarana.”118

111 OPM 2002, 27.

112 Ibid.

113 OPM 2002 27-30.

114 OPM 2002, 29, 40

115 OPM 2002, 7

116 OPM 2002, 27.

117 OPM 2002, 30.

118 OPM 2002, 28-29. Lihavointi ja kursiivi kuuluvat alkuperäiseen tekstiin.

34 (114)

Tuntuu mielenkiintoiselta, että suomenruotsalainen ja muu perinteinen

kulttuurinen monimuotoisuutemme on rakentamassa valmiuksia etnisen

monimuotoisuuden kohtaamisen, sillä suomenruotsalaisuuden asema on ollut

erilainen verrattuna muihin vähemmistöihimme.119 Ehkä kuitenkin positiivisena

tulkinta voitaisiin olettaa, että muiden perinteisten vähemmistöjen asemasta on

opittu ja halutaan liikkua kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta korostavaan

suuntaan. Erikoista on, että maahanmuuttajien yhteydessä puhutaan moni-

kulttuurisuudesta ja etnisestä monimuotoisuudesta, muut perinteiset vähemmistöt

edustavat kulttuurista monimuotoisuutta.120 Esimerkiksi venäläisiä on asunut

Suomen maaperällä hyvin pitkän aikaa, ja nykyisistä maahanmuuttajista he ovat

ehdottomasti suurin ryhmä sekä voidaan ajatella maahanmuuton heidän

kohdallaan lisääntyvän tai ainakin pysyvän suhteellisesti entisellä tasolla.121

Etninen monimuotoisuus on tässä yhteydessä käsite, jota ei avata, vaikka sillä

viitataan tulevaisuudessa tapahtuvaan lisääntyneeseen maahanmuuttoon. 122 Keitä

mahtavat olla nämä etnisten yhteisöjen edustajat, ja miksi etninen

monimuotoisuus mainitaan erikseen, vaikka maahanmuuttajat ovat monien

kansalaisuuksien ja yhteisöjen edustajia? Jos Suomi olisi aidosti kulttuurisesti

monimuotoinen, miksi vaikuttaa tekstin perusteella siltä, että erityisesti

maahanmuuttajat tuovat monikulttuurisuuden ja etnisen monimuotoisuuden

mukanaan yhteiskuntaamme? Uskoisin, että näitä käsitteitä analysoimalla voidaan

huomata, että nykyinen kulttuurisesti monimuotoiseksi mainittu Suomi edustaakin

yhtenäiskulttuuria, jossa havaitaan tarvittavan oikean monimuotoisuuden

kohtaamista. Kulttuurinen monimuotoisuus on silti alkanut opetusministeriön

ehdotuksissa näyttäytyä normiintuvana todellisuutena, vaikka maahanmuuttajista

119 Esim. Kielilakikomitea 2000, passim. Elektr. 12.10. 2007.

120 OPM 2002, 28-29.

121 Venäläisistä maahanmuuttajista esimerkiksi Kirjanen 2007, passim. Elektr. 1.10. 2008

122 Ibid.

35 (114)

ja uusista vähemmistöistä puhuttaessa on erityisesti mainittu etnisyys- ja

monikulttuurisuusaspektit.123

Globaalista yhteiskuntakehityksestä, taiteesta ja kulttuurista todetaan:

”Taiteen ja kulttuurin merkitys yhteisöllisenä voimavarana on ollut kiistaton kaikkina aikoina, mutta tiettyinä jaksoina merkitys kasvaa ja se näkyy silloin niin ihmisten arkielämässä, sosiaalisessa toiminnassa kuin kansantaloudellisestikin. Taiteesta ja kulttuurista voi tulla sivistyskehityksen, hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun merkittävä tuottaja. Meneillään oleva globaalin yhteiskuntakehityksen murros on tällainen aikakausi, jota myös käsite kulttuurinen yhteiskuntakehitys hyvin kuvaa.”124

Tekstin taustalla näkyy globaalin yhteiskuntakehityksen murros.125 Puheessa

ilmenevien taiteen, maahanmuuttajan, kulttuurisen monimuotoisuuden sekä moni-

kulttuurisuuden käsitteiden tulkitsemisen perusteella voisi puhua edelleen

moderniin yhteiskuntaan kuuluvasta muutoksesta, eikä vielä uudesta aikakaudesta

tässä yhteydessä. Monikulttuurisuus esitetään positiivisesti yhteiskuntaa

rikastuttavana, mutta mitään erityisen aktiivista toiminnallisuutta siinä ei

virallisesti haluta osoittaa.126 Monikulttuurisuudesta tai etnisestä moni-

muotoisuudesta syntyviä ongelmia, konflikteja ja kohtaamisen ja vuoro-

vaikutuksen mahdollisuuksia ei tuoda eksplisiittisesti esille. Uusi kulttuurinen

monimuotoisuus ei varmastikaan toteudu kaikilta osilta kulttuurisena

homogenisoitumisena tai perinteiseen Suomessa olevaan kulttuuriseen

monimuotoisuuteen vetoamalla, vaan on paljon monimutkaisempi ilmiö.

Kulttuurista saavutettavuutta ei tässä puheessa mainita sanana, mutta

erityisjärjestelyt ja -tukitoimet, kulttuurinen, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus,

123 OPM 2002, 28-29.

124 OPM 2002, 39.

125 Ibid.

126 OPM 2002, 27, 39.

36 (114)

kulttuurisen monimuotoisuuden täysimääräinen toteutuminen127 kertovat osaltaan

saavutettavuusajattelun muutoksesta kulttuuripoliittisiksi toimiksi.

3.2. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus

Opetusministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -toimenpideohjelmassa

esitellään erilaisten julkaisujen, toimenpiteitten, lainsäädännön ja muiden

ministeriöiden toimia. Saavutettavuudessa keskeisintä on:

”Hyvän saavutettavuuden edellytyksenä on, että kulttuuri-palvelujen tuottajat ja rahoittajat sekä rahoituksesta vastaavat päättäjät ovat tietoisia olemassa olevista esteistä ja keinoista näiden poistamiseksi. Useimmiten esteiden olemassaolo johtuu tietämättömyydestä ja tahattomista asenteista. Rahoituspäätöksiä tehtäessä ja palveluja tuotettaessa ei välttämättä oteta huomioon, että kulttuuripalvelujen käyttäjät liikkuvat, toimivat, käyttävät aistejaan ja käsittelevät tietoa monin eri tavoin ja että kaikki potentiaaliset käyttäjäryhmät tulisi ottaa huomioon.”128

Saavutettavuuden esteiksi mainitaan fyysiset, aisteihin liittyvät, taloudelliset,

ymmärtämisen, tiedottamisen, sosiaaliset, kulttuuriset ja päätöksenteossa

ilmenevät esteet.129 Ohjelmaan on kirjattu käytännön keinoja taiteen

saavutettavuuden parantamiseen. Taloudellisia esteitä voidaan maahan-

muuttajaryhmien sekä etnisten tai kulttuuristen yhteisöjen jäsenten tapauksessa

pyrkiä poistamaan esimerkiksi alentamalla kulttuuripalveluiden käyttämisen

kustannuksia tietyn ryhmäkuuluvuuden perusteella. Ymmärtämiseen liittyvät

esteet liittyvät osaltaan kulttuuripalveluissa (esitteet, opasteet, katalogit,

hakulomakkeet) käytettyihin kieliin. Näitä esteitä voidaan poistaa lisäämällä

käytössä olevia kieliä sekä selkokielistä tiedonvälitystä. Ongelmia voi kuitenkin

127 Ibid.

128 OPM 2006, 7.

129 OPM 2006, 8-9.

37 (114)

liittyä kävijöiden erilaisiin kulttuuritraditioihin sekä esimerkiksi teosten sisällön

ymmärtämisen kannalta olennaisten taustatietojen puutteeseen.130

Kulttuurisen saavutettavuuden esteiden esittäminen esimerkein tuo

saavutettavuuspuheen lähemmäksi tekstin lukijaa. Lukija positioituu kulttuuri-

organisaatioiden palveluiden käyttäjäksi. Myös maahanmuuttajan voidaan tästä

syystä olettaa olevan samalla tavalla asiakas ja kulttuuripalveluiden käyttäjä.

Kulttuurinen saavutettavuus, jota tulkitsen, on vain yksi saavutettavuuden osa-

alue kulttuuritarjontaa järjestävien instituutioiden työstä. Positiivista

vähemmistöjen huomiointia on, että kulttuurisesta ja sosiaalisesta

saavutettavuudesta esitetään ohjelmassa seuraavasti sudenkuoppien ja ongelmien

kannalta:

”Taide- ja kulttuuripalvelujen saavutettavuudessa on kyse myös sisällöistä. Kulttuuritarjonnasta huomattava osa on ns. valtakulttuuria. Taidelaitokset ja muut kulttuurialan toimijat useimmiten esittelevät kulttuurin tuotteita, jotka liittyvät ensisijaisesti pääväestön historiaan ja kokemusmaailmaan ja joiden viitekehystä ja taustoja pidetään itsestäänselvyyksinä. Kulttuuri-instituutioiden henkilökunta voi koostua yksinomaan pääväestöön kuuluvista. Eri vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset voivat kokea, että erilaiset esitykset ja teokset eivät liity tai liittyvät vain etäisesti heidän omaan kokemusmaailmaansa tai historiaansa. Yksipuolisesti pääväestölle kohdennettu tarjonta voi vähentää vähemmistöjen ja erityisryhmien kiinnostusta osallistua kulttuuripalveluihin.”131

Hyvä lisäys toimenpideohjelmassa verrattaessa sitä Taide on mahdollisuuksia –

ehdotuksen erikoiskohtelun -ja toiminnan perusteluksi on seuraava kommentti:

”On muistettava, että syrjintää saattaa sisältyä sellaisiinkin säädöksiin, jotka eivät näennäisesti vaikuta syrjiviltä. Lisäksi kulttuuria ja taidetta käsittelevää lainsäädäntöä ja sen kehitystä tai kehitystarpeita on seurattava vähemmistö- ja erityisryhmien kannalta. Jos on tarpeen, voidaan

130 Ibid.

131 OPM 2006, 8.

38 (114)

säädöksiin sisällyttää poikkeussääntöjä, jotka mahdollis-tavat yhdenvertaisen kohtelun.”132

Toimenpideohjelmassa pyritään kirjaamaan yhteiskunnan tahtotila ja rahoituksen

tavoitteellisuus maahanmuuttopoliittisten linjauksiin vedoten ja luettelemalla

muitakin opetusministeriön toimialaan liittyviä strategioita. 133 Kulttuurinen

saavutettavuus kuvaillaan monipuolisesti, mutta maahanmuuttajat eivät tässä

tekstissä näy muuten kuin mahdollisesti vähemmistökulttuurien edustajina.

Opetusministeriön vähemmistökulttuurimäärärahaa voidaan pitää myönteisenä

erityiskohteluna, jolla vahvistetaan erityisen tuen ja suojelun tarpeessa olevien

vähemmistöjen oikeutta vaalia omaa kulttuuriaan ja kieltään osana suomalaista

yhteiskuntaa.134 Vähemmistökulttuureiksi on kuitenkin määritelty vain etniset ja

kielelliset vähemmistöt.135 Tästä ohjelmapuheesta on kuitenkin pudotettu

esimerkiksi seksuaalivähemmistöt pois eikä vähemmistöjen valintaa ei perustella.

On hyvä muistaa, että kulttuurinen monimuotoisuus sisältää laajemman

näkökulman maailmaan ja ihmisiin kuin etnisyyden tai kielen. Ohjelmassa

mainitaankin, että kulttuuritarjonta on saavutettavaa silloin, kun erilaiset yleisöt

voivat käyttää sitä ja osallistua siihen mahdollisimman helposti ja esteettömästi.

Samoin on mainittu, että vähemmistökulttuureilla on oikeus valita omat

kulttuurinsa esittämis- ja säilyttämistavat. Maahanmuuttajista ryhmänä ei

varsinaisesti puhuta, vaan saavutettavuus-ohjelmassa vähemmistön edustajat

edustavat etnisesti ja kielellisesti erilaisia henkilöitä.136 Tulkintani mukaan yhteisöt

tai vähemmistöryhmät todellisuudessa voivat harvoin olla vain puheessa esitetyn

mukaisia selvärajaisia, ”olemuksen” omaavia kollektiiveja, etnisiä tai kielellisiä

vähemmistöjä.137

132 OPM 2006, 13.

133 OPM 2006, 14-28.

134 OPM 2006, 7.

135 OPM 2006, 14-28.

136 OPM 2006, 20.

137 OPM 2006, 8.

39 (114)

Toimenpideohjelmassa kerrotaan muun muassa kulttuurisen saavutettavuuden

tunnettavaksi tekemiseen ja neuvontaan on perustetusta valtakunnallisesta

Kulttuuria kaikille -palvelusta. Se on aloittanut toimintansa kolmivuotisena

kehittämishankkeena keväällä 2003. Hanketta koordinoi Opetusministeriön tuella

Valtion taidemuseon taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Toimenpide-

ohjelman mukaan:

”Kulttuuria kaikille -palvelu on kolmivuotisen toimintansa aikana osoittanut tarpeellisuutensa. Se on onnistunut hyvin tekemään saavutettavuuden käsitettä tunnetuksi ja tavoittamaan kulttuurialan toimijoita eri puolilla maata. Mm. neuvontapalvelun tarjoaman koulutusyhteistyön ja saavutettavuusarviointien kysyntä on ollut kasvavaa. Neuvontapalvelun sijainti Valtion taidemuseon yhteydessä on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Neuvontapalvelu hyötyy Valtion taidemuseon asemasta valtakunnallisena kulttuuri-instituutiona, jolla on toisaalta perinteiden ylläpitäjän, toisaalta edelläkävijän rooli kulttuurin saavutettavuuden edistämisessä.”138

Kulttuurisen saavutettavuuden parantaminen vaatii usein ohjelmapuhetta

laajempia muutoksia itse taide- ja kulttuuripalvelujen sisältöpuolen esittämiseen ja

kaikkien työntekijöiden ja kulttuuriorganisaation sitouttamista kulttuurista

moninaisuutta ja kohtaamista suosivaan ja ymmärtävään tapaan toimia ja tehdä

töitä. Kuten aikaisemmassa lainauksessa todetaan tällöin on kysymys siitä, missä

määrin julkisesti tuettu kulttuuritarjonta heijastaa yksinomaan valtakulttuuria (tai

valtakulttuureja) ja kuinka hyvin erilaisten vähemmistöryhmien jäsenet voivat

tunnistaa niistä itsensä ja oman tapansa mieltää taidetta ja kulttuuria. 139

3.3. Maanmuuttopoliittiset linjaukset

Opetusministeriön maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa maahanmuuttajat

erottuvat kahdesta edellä esittelemistä teksteistä poiketen omana ryhmänään:

138 OPM 2006, 14-15.

139 OPM 2006, 8.

40 (114)

”Maahanmuuttajilla tarkoitetaan näissä opetusministeriön linjauksissa kaikkia niitä henkilöitä, jotka asuvat pysyvässä tai pysyväisluonteisessa tarkoituksessa maassamme, mutta eivät ole Suomen kansalaisia. Maahanmuuttajat voivat olla jonkin toisen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä. Maahanmuuttajiin kuuluvat mm. siirtolaiset/siirtotyöläiset, pakolaiset, turvapaikanhakijat, avio- tai avoliiton vuoksi Suomeen muut tanee t j a pa luumuut ta ja t s ekä pitkäkestoiseen opiskeluun Suomessa osallistuvat ulkomaalaiset”.140

Maahanmuuttajat ovat siis varsin suuri ja heterogeeninen ryhmä henkilöitä, joilla

ei ole Suomen kansalaisuutta, mutta he asuvat Suomessa. Suomen kansalaisuuden

puuttuminen on siis maahanmuuttajuutta määrittävä tekijä. Maahanmuuttajien

aseman muutos keskeisempään suuntaan suomalaisessa yhteiskunnassa näyttäisi

johtuvan seuraavasta syystä:

”Väestön ikärakenne ja huoltosuhde on Suomessa samoin kuin muissakin EU-maissa nopeasti vinoutumassa seuraavien 20 vuoden aikana. Ns. suurten ikäluokkien siirtymisen työelämän ulkopuolelle arvioidaan aiheuttavan riittämättömyyttä työvoiman tarjonnassa ja työ-markkinoiden kohtaanto-ongelman kasvamista. Tämä kehitys saattaa osaltaan aiheuttaa paineita maahanmuuton lisääntymiseen. Samalla tulee erityisen tärkeäksi huolehtia siitä, että Suomessa tänä päivänä asuvat ja tänne jatkossa muuttavat maahanmuuttajat pääsevät mukaan työelämään Suomessa.”141

Kulttuurista saavutettavuutta koskee välillisesti seuraava lausuma kotoutumisesta

ja kotouttamisesta:

”Yksi maahanmuuttopolitiikan peruspyrkimyksistä on kaikkien maahanmuuttaj ien joustava ja tehokas kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Kotoutumisella tarkoitetaan sitä, että maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, joita koskevat sekä yhteiskunnan jäsenen velvollisuudet ja oikeudet ja että heillä on mahdollisuus

140 OPM 2003, 12.

141 OPM 2003, 11-12 : Maahanmuuttajien työelämään sijoittumisesta Forsander 2002, passim.

41 (114)

ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja uskontoaan sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa. Kotouttamisella puolestaan tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja. Keskeinen kotouttamistoimenpiteitä koskeva laki on maahanmuut ta j ien kotout tamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettu laki (493/1999), jäljempänä kotouttamislaki.”142

Linjauksissa todetaan kulttuurin ja taiteen tuesta:

”Kulttuurin ja taiteen julkiset tukimuodot ovat periaatteessa väestöön kuuluvien käytettävissä heidän etnisestä taustastaan riippumatta. Suomen kulttuurin ja taiteen palvelut ja tukijärjestelmät on kuitenkin rakennettu yksikulttuurisuuden kaudella suomalaisen pääväestön lähtökohdista käsin. Siten kieli- ja kulttuurieroista johtuva kynnys käyttää kyseisiä palveluita ja tukia on maahanmuuttajataiteilijoille ja vähemmistökulttuuri-yhdistyksille käytännössä korkea. Jatkossa entistä enemmän huomiota tulisi kiinnittää monikanavaiseen ja monikieliseen tiedottamiseen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan palveluista.”143

Samoin kuin Opetusministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus

-toimenpideohjelmassa myös Maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa kulttuurista

saavuttavuutta käsitellään myöntämällä valtakulttuurin näkökulman keskeisyys. 144

Todennäköistä on, että maahanmuuttajien tutustuttaminen suomalaisiin

käytäntöihin tai lyhyet kotouttamiskoulutukset eivät riitä, sillä tosiasia on, että

monille maahanmuuttajille työllistyminen on varsin hankala ja pitkäaikainen

prosessi. Lisäksi tarkistamista käytännöissä tarvitaan myös kulttuurin ja taiteen

saralla ja tavoitteiden määrittelyä. Yllättävää kyllä Maahanmuuttopoliittisissa

linjauksissa etninen tausta tulee erottavaksi tekijäksi,145 vaikka on syytä muistaa,

että etninen, monikulttuurinen tai kulttuurisesti erilainen eivät suinkaan ole

toistensa synonyymeja. Ihmettelen sanan etninen tausta käyttämistä. Etninen

142 OPM 2003, 12.

143 OPM 2003, 28.

144 Ibid.

145 OPM 2003, 28; Ks myös OPM 2006, 20; OPM 2002, 28-29.

42 (114)

tausta ja etnisyys eivät valtiollisessa tekstissä vaikuttaisi olevan ongelmallisia

käsitteitä, mutta maahanmuuttajiin yhdistettäessä ne vaativat auki purkamista sillä

sanat sisältävät monia arvoväritteisiä merkityksiä.146 Monesti etnisten

vähemmistön ja kantaväestön kohtaamisista kirjoitetaakin varsin

ongelmalähtöisesti, mutta maahanmuuttajia ei voi samaistaa ainoastaan etnisten

vähemmistöjen edustajiksi. Vähemmistö- ja kotouttamispolitiikalla on toki suuri

merkitys maahanmuuttajien yhdenvertaisen aseman saavuttamisessa, mutta

tiettyjen käsitteiden käyttö voi johtaa myös ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin.

3.4. Yhteenvetoa opetusministeriön teksteistä

Yhteenvedossa luen opetusministeriön kolmea eri tekstiä saman diskurssin osina.

Tämä yhteisluku on toki ongelmallista, koska tekstejä ovat laatineet eri

kirjoittajat. Silti väitän, että opetusministeriön diskurssit ovat vahvoja ja

hegemonisen aseman saavuttaneita. Niiden tarkoitus on toimia määräävästi ja

viitata tekstin ulkopuolella olevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Tekstit

ovatkin ohjelmallisia, kulttuuripoliittisia kannanottoja, jotka esittävät tavoitteita

toteutettavaksi. Tekstuaalista ominaisuuksista keskeisimpiä valtiollisessa

diskurssissa vaikuttaisi olevan koherenssi ja looginen eteneminen.

Keskeisimmät tulkitsemani käsitteet ovat maahanmuuttaja ja kulttuurinen

saavutettavuus. Maahanmuuttajat esitellään heterogeenisena ryhmänä147 j a

kulttuurinen saavutettavuus pääsee sisältöineen keskeiseksi ja merkittäväksi

suomalaiseksi kulttuuripoliittiseksi linjaukseksi.148 Opetusministeriön tekstit

kertovat maahanmuuttajista yhteiskunnan instituutioiden ja hankkeiden

kohteina.149 Ongelmalähtöisyyttä ja kulttuurien kohtaamisesta johtuvien

konfliktien merkitystä ei haluta valtiollisessa tekstissä tuoda esille.

146 Esim. Hall 2003, 234; Allardt-Starck 1981,19-20.

147 OPM 2003,12.

148 OPM 2006, passim.

149 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.

43 (114)

Maahanmuuttajat ovat saavuttaneet kuitenkin kulttuuripoliittisia, sosiaalisia

ratkaisuja vaativan statuksen, vaikka maahanmuuttajuuden sisältöä kuitenkaan ei

ole määritelty riittävästi ja koko sanan tarpeellisuutta ei ole kyseenalaistettu. 150

Opetusministeriön linjaukset jättävät avoimeksi sen, onko maahanmuuttajien

kulttuurisena samaistumiskohteena suomalaisuus vai joku muu kulttuurinen

identiteetti, vaikka kotouttamisesta puhutaan. Puheessa käytetyt termit

kulttuurinen moninaisuus, kulttuurinen monimuotoisuus ja monikulttuurisuus

eivät ”vaadi” teksteiltä erojen tekemistä käsitteiden välillä, 151 vaikka käsitteitä

käytetään eri merkityksessä. Esimerkiksi monikulttuurisuus viittaisi linjauksissa

etniseen taustaan ja uuteen kulttuurisesti monimuotoisempaan tulevaisuuteen,

kulttuurista monimuotoisuutta käytetään puhuttaessa nykyisistä vähemmistöistä ja

toisaalta taiteen innovaatioperustasta ja soveltavan käytön hyödyistä.152

Kulttuurisen moninaisuuden tarkoitus kuvata erityisesti kulttuuripoliittista tarvetta

vahvistaa paikallisia ja alueellisia kulttuuri-identiteettejä. 153 Erityisesti taiteen ja

kulttuurin saavutettavuudella halutaan saada vähemmistöt mukaan hyvinvointi-

valtioretoriikkaan.

Yhteisöllisyys toimintana, kulttuurien kohtaaminen, halu elää yhdessä ja perinnön

vaaliminen ei kuitenkaan tule eksplisiittisesti esille154, vaan kansallinen strategia

on keino, joka esittää kaikki kansalaiset ”mosaiikin” osiksi. 155 Sitä, millaisista

kulttuurista moninaisuutta tukevista, toimivista malleista on kysymys, ei

määritellä. Kysymys on valtiollisen tekstin rakenteellisesta vallasta, joka

muistuttaa ilmiötä jossa kansallisten kulttuureiden läpäisemät erot ja jaot

”yhdentyvät” kulttuurisen vallan käytön muotojen kautta. Lisäksi näin voidaan

150 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.

151 OPM 2002, 27-30.

152 OPM 2002, 17; 28.

153 OPM 2002, 15.

154 Yhteisöllisyydestä, ihmistenvälisyydestä ihanteellisena poliittisena elämänä esim. Arendt 1958, 3-4, 16-178; kansalaisuuden positiivisesta merkityksestä Arendt 2004, passim.

155 Esim. OPM 2002, 27.

44 (114)

esittää ihmisten väliset sosiaaliset suhteet ideaalisina itsestäänselvyyksinä. 156

Kulttuuri on käsitteenä opetusministeriön diskurssissa niin laaja ja ympäripyöreä

käsite, että on vaikea uskoa kulttuurin sisällä ja useampien kulttuurien välille

syntyvän konflikteja. Ikään kuin itse kielessä haluttaisiin välillä hämärtää syntyviä

vastuukysymyksiä.

Tiedotusvälineissä voidaan kielenkäytöllä ja käsitteillä ylläpitää tai luoda

monikulttuurisuuteen liittyviä ennakkoluuloja tai väärinkäsityksiä, valtiollisessa

tekstissä pyritään neutraaliin, yhtenäiseen ja ristiriidattomaan vaikutelmaan.

Vähemmistöjen esille nostaminen ja erityiskohtelu todennäköisesti tukee

kulttuuri-identiteetin rakentumista, vaikka on hyvä muistaa, että erilaisuus,

eroavuus ei ole vähemmistöjä määrittävä piirre kulttuurisesti monimuotoiseen

yhteiskuntaan pyrittäessä.

Pohdin lisäksi tekstistä löytämääni jännitettä yhtenäiskulttuurin ja uuden

tulevaisuuskuvan, monikulttuurisen tietoyhteiskunnan välillä. Esimerkiksi

seuraava väite on kuvaava:

”Kansallista innovaatiopolitiikkaa on lavennettava taiteen ja kulttuurin suuntaan. Tällaisen politiikan tavoitteeksi tulee asettaa luova hyvinvointiyhteiskunta. Siinä kulttuuri ja erityisesti taide sen ytimenä on keskeinen osa yhteiskuntaa uudistavaa ja kehittävää innovaatioperustaa, uuden tiedon, taidon, osaamisen ja hyvinvoinnin kokonaisuutta, jossa tunnustetaan myös pysyvät kulttuuriset arvot.”157

Kansallisen kulttuurin vahvistamista ei selvästikään koeta taide- ja

kulttuuripolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi, v a a n k e s k i ö s s ä o v a t

innovaatiopolitiikka ja taiteen sovellukset.158 Toisaalta kansallisen kulttuurin

voimakas poliittinen ja yhteiskunnallinen, kansallisten metaforien tasolle nouseva

kieli toimisikin hidasteena kulttuurin moniarvoistumisessa ja saavutettavuudessa.

156 Hall 2003, 54.

157 Esim. OPM 2002, 13.

158 OPM 2002,3.

45 (114)

Valtiollisia tekstejä tulkittaessa on hyvä pitää kuitenkin mielessä Stuart Hallin

kanta kansallisen kulttuurin luonteesta. Hall nimittäin toteaa, että kansallinen

kulttuuri ei ole koskaan ollut pelkästään sitoutumisen ja symbolisen

identifioitumisen kohde, vaan aina kulttuurisen vallan rakenne. Useimmat

kansakunnat ovat koostuneet yhteensopimattomista kulttuureista, eri

yhteiskuntaluokista, sukupuoli- ja etnisistä ryhmistä. Kansallisia kulttuureja

leimaa Stuart Hallin mukaan joukko jakoja ja eroja, jotka ”yhdentyvät” vain

kulttuurisen vallan eri muotojen käytön kautta. Kansallisuutta voi hänen

mielestään tarkastella diskurssina tai kertomuksena, ei jonakin annettuna

”luonnollisena” kategoriana. Valtiollinen teksti tuntuisi pyrkivän ryhmiltään ja

vähemmistöiltään yhdentyvään kansallisen hyvinvointivaltion kuvaan.

Yhdentymistä ja luonnollista kansalaiskäsitystä pyritään luomaan valtiollisessa

diskurssissa mielestäni kielen rakenteellisella ja sisällön tasolla, vaikka

tulevaisuudenkuvaksi hahmotellaan globaali, monikulttuurinen Suomi. Kulttuuri

vaikuttaisi olevan kaikille kansalaisille sama yleiskäsite ja kertomus kulttuurien

moninaisuudestakin puhuttaessa. Yhtenäistämistendenssi on kulttuuripoliittisessa

puheessa melko voimakas sekä tekstuaalisella että sisällön tasolla. Siitä

huolimatta, että esimerkiksi globalisaatio-termillä voitaisiin haluta korostaa uutta

kulttuurisesti moninaista Suomea,159 voidaan diskursiivisesti tuottaa

moniarvoistumisen sijasta yhtenäistymistä ja identiteettien assimilaatiota

valtakulttuurin mukaiseksi. En ymmärtänyt, mihin kulttuuripoliittisessa puheessa

globalisaatiolla viitattiin.160 Kulttuuriseen vaihtoon, innovaatioihin, luovuuteen ja

uudenlaiseen kuluttajuuteenko? Sitä, kuka globalisaatiosta hyötyy, ja miten se

vaikuttaa, ei varsinaisesti kyseenalaisteta, koska valtiollinen kulttuuripoliittinen

diskurssi pyrkii määrittämään yhteiskuntaa eri näkökulmasta ja eri retoriikalla

kuin kritisoiden.161

159 OPM 2002, 16-17.

160 Ibid.

161 OPM 2002,27-29, 56-57, 74-75

46 (114)

Valtiollisesta puheesta oli luettavissa, että taide, luovuus ja erityisesti

innovaatioiden korostaminen ovat tärkeä osa hyvinvointia ja kulttuurin

tuotteistumista, taiteen soveltavaa käyttöä korostavaa diskurssia. Taloudellisen

toiminnan ja taiteen eri muotojen laaja yhteispeli vaikuttaisi olevan osa globaalin

tietoyhteiskunnan todellisuutta. Kulttuurinen moninaisuus osoittautuu

positiivisesti värittyneeksi ilmiöksi, jossa innovaatiot tuovat lisää laatua ja

painoarvoa.162 Ylistävä kulttuuripuhe vaikuttaa valistuneelta näkemykseltä,

inhimillisen kulttuurisen ja taiteellisen rikkauden painottamiselta. Ikään kuin olisi

haluttu saada aikaan myös selkeä paketti kuviteltuja ”markkinoita” varten.

Huomattavissa on, että moninaisuudella voi olla lähes ihanteellinen kaiku, se voi

olla lupaus siitä kuinka kulttuurienvälinen sopusointu toteutuu. Se, miten taiteen

ja kulttuurin kytkentä innovaatioihin ja kulttuuriteollisuuteen sekä taiteen

soveltavan käytön hyödyn perusteleminen vaikuttaa taidemuseoiden resursointiin,

onkin aivan eri asia.

Globalisaatioon voi suhtautua kulttuurisen monimuotoistumisen kannalta

kriittisesti. Stuart Hall kirjoittaa siitä, kuinka kulttuurinen homogenisoituminen

kulutuskulttuuriajattelun levitessä ja toisaalta viehtymys etnisyyden ja ”toiseuden”

markkinointiin ovat myös globalisaation logiikkaa.163 Globalisaatio on Hallista

käsitteenä hankala, sillä se viittaa ainakin kapitalistiseen maailmantalouteen,

tietoyhteiskunnan leviämiseen ja yleisemmin länsimaisen elämäntavan

voittokulkuun kaikkialla.164 Tämänkaltaisessa globalisaatio-ajattelussa voidaan

toisinaan olla jo lähellä tokenismia.165

Opetusministeriön teksteissä monikulttuurisuus, jolla viitataan uuteen

kulttuuriseen monimuotoistumiseen, ymmärretään ennen kaikkea uudeksi

162 Esim. OPM 2002, 17.

163 Hall 1999, 77-137.

164 Esim. Hall 1999,45-98.

165 Tokenismi=Pinnalliset yritykset tai symboliset viittaukset rotuerottelun lopettamiseen tai tasa-arvoisten lakien ja suuntaviivojen noudattamiseen. Lähde: Kielitoimiston sanakirja S-Ö, 2006.

47 (114)

väestötieteelliseksi tosiasiaksi, ei ideologiseksi seikaksi.166 Minulle valtiollisen

tekstin tulkitsijana tulevaisuuden Suomi näyttäytyy väestöltään kulttuurisesti (vai

halutaanko sanoa etnisesti) heterogeenisenä yhteiskuntana, jossa kulttuurien-

välisistä konflikteista ei puhuta, sillä tällöin jouduttaisiin ottamaan kantaa myös

esimerkiksi valtiolliseen vallankäyttöön eli ideologisiin kysymyksiin. Jos

valtiollinen teksti ottaisi kantaa ideologisiin kysymyksiin, tekstin asema muuttuisi.

Vaikuttaisi siltä, että taiteen ja kulttuurin asemaa ja lähes pelastuskertomuksen

tapaista luonnetta halutaan korostaa, samalla kun muuallakin innovaatio- ja

luovuuspuheet ovat yleisesti lisääntymässä.

Hegemoninen kieli on opetusministeriön linjauksissa uusia valintoja tuottavaa,

vaikkakin institutionalisoitua, varsin epäpoliittiselta vaikuttavaa ja

konfliktisuhteiden kieltävää, jaettuja kulttuurisia konventioitamme vahvistavaa. 167

Perusteluna tämänkaltaiselle epäpolitisoituvalle kielelle esitän Tuija Pulkkisen

väitteen, että postmodernissa poliittisessa kielessä ilmaisujen pätevyys ei ole

välttämätön poliittinen pyrkimys.168 Kulttuurinen ja kansallinen yhtenäisyys ei tule

eksplisiittisesti esille linjauksissa, mutta mielestäni yhtenäinen teksti, ilmaisut

vahvistavat omia kulttuurisia mallejamme ja jättävät vähän tilaa kulttuurisesti

moninaiselle vuoropuhelulle. Totta on, että kulttuurinen monimuotoisuuuden

ymmärtäminen kehittyy Suomessa koko ajan, ja muutaman vuoden ikäiset

periaatteet ja ilmaisut voivat vaikuttaa vanhentuneilta. Tekstien tulkinnassa

jouduin kuitenkin huomaamaan, että valtiollisen tekstin objektiivisuuteen pyrkivät

ilmaisut olivatkin osa eräänlaista tarinaa, jossa tavoitteita ja ideaaleja asetetaan.

166 OPM 2002, 17; 28.

167 Palonen 1979, 87; Palonen, 1993, 12. Politiikan naamiointi epäpolitiikaksi Palosen mukaan ”kieltää reaalisuuden tai tuomitsee kaiken vastarinnan suoralta kädeltä toivottomaksi”.

168 Pulkkinen 1998, 208.

48 (114)

3.5. Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka

Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka: taustatietoja

tutkimukselle ja toiminnalle -selvityksen tehnyt Pasi Saukkonen toteaa, että kun

Suomessa maahanmuuttajien muodostamat uudet etniset ja kulttuuriset yhteisöt

alettiin nähdä uusina yhteiskunnan rakenteina, myös kulttuuripoliittinen

aktiivisuus alkoi lisääntyä:

”Sen jälkeen kun maahanmuutto hyväksyttiin pysyvänä ilmiönä sekä maahanmuuttajien muodostamat uudet etniset ja kulttuuriset yhteisöt uusina yhteiskunnan rakenteina, myös kulttuuripoliittinen aktiivisuus alkoi lisääntyä -- mutta kolme erityistä syytä nousee kenties muiden ede l le po l i i t t i s es sa keskus te lussa j a päätöksenteossa. Ensinnäkin t ie toisuus uusien vähemmistöryhmien kantaväestöstä usein poikkeavista kulttuurisista tarpeista sekä taiteen ja kulttuurin ymmärtämisen, tekemisen ja kokemisen tavoista lisääntyi. Toiseksi, erityisesti alueilla ja paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajien osuus koko väestöstä oli huomattava, vaatimus julkisesti tuetun taiteen ja kulttuurin vastaavuudesta eri väestöryhmien toiveiden ja odotusten kanssa voimistui. Kolmanneksi, erityisesti 1990-luvun lopulla aikaisempia maahanmuuttajapoliittisia linjauksia alettiin eri maissa pitää enemmän tai vähemmän epäonnistuneina.”169.

Pasi Saukkonen määrittelee maahanmuuttajien ja kulttuurisen saavutettavuuden

yhteyden omassa selvityksessään seuraavasti:

”Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itse muuton perusteiden mukaisesti.”170

J a myös seuraavasti, josta ilmenee uuden suomalaisen kulttuuripolitiikan

keskeisimpiä termejä:

169 Saukkonen 2007, 26. Elektr. 11.9.2007.

170 Saukkonen, 2007, 8. Elektr. 11.10. 2007.

49 (114)

”Suomen tapauksessa kannattaa tässä yhteydessä nostaa erikseen esille eräitä viimeaikaisia käsityksiä ja näkemyksiä. Nämä liittyvät erityisesti taiteen ja kulttuurin saavutettavuuteen, kulttuuristen oikeuksin toteutumiseen sekä kulttuuripolitiikan etiikkaan (reilu kulttuuri).”171

Kulttuurisesta saavutettavuudesta löytyy lainaus Opetusministeriön Taiteen ja

kulttuurin saavutettavuus -ohjelmasta, jota edellä tulkitsin:

”Sosiaal isen ja kul t tuurisen saavutet tavuuden parantaminen vaatii usein laajempia muutoksia itse taide- ja kulttuuripalvelujen sisältöihin. Tällöin on kysymys siitä, missä määrin julkisesti tuettu kulttuuritarjonta heijastaa yksinomaan valtakulttuuria (tai valtakulttuureja) ja kuinka h y v i n e r i l a i s t e n e t n i s t e n t a i k u l t t u u r i s t e n vähemmistöryhmien jäsenet voivat tunnistaa niistä itsensä ja oman tapansa mieltää taidetta ja kulttuuria. -- Ylipäätään saavutettavuuden kannalta pidetään ongelmallisena sitä tilannetta, jossa vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset puuttuvat kokonaan tai miltei täysin päätöksiä tekevistä elimistä.”172

Maahanmuuttajat ilmenevät selvityksessä samoin kuin Maahanmuuttopoliittisissa

linjauksissa hyvin heterogeenisena ryhmänä. Heidän tavoittamistaan

kulttuurilaitoksiin kävijöiksi ei voi pitää sellaisenaan yhtenä erillisenä

kävijäsektorina:

”Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itsemuuton perusteiden mukaisesti.--Ajatus enemmistöstä ja vähemmistöistä voi myös olla harhaanjohtava silloin kun erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia on enemmän kuin ”alkuperäisiä asukkaita” tai itsensä valtakulttuuriin identifioivia ihmisiä.”173

171 Saukkonen, 2007, 21-22. Elektr. 11.10. 2007; OPM 2006, 9-10; Koivunen-Marsio, 2006. Kulttuuriministerin toimesta käynnistettiin vuonna 2005 hanke, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kulttuuripolitiikan etiikkaa ja eettisiä ulottuvuuksia. Hanke tuotti Reilu kulttuuri -julkaisun perusselvitykseksi kulttuuripolitiikan etiikan lähtökohdista.

172 Saukkonen, 2007, 21-22. Elektr. 11.10. 2007.

173 Saukkonen 2007, 8-9. Elektr. 10.4. 2008.

50 (114)

Lisänä on myös Annika Forsanderin kattava selvitys maahanmuuttoperusteiden

erilaisista muodoista.174

Saukkosen selvityksessä etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus on synonyymi

sanalle monikulttuurisuus.175 Stuart Hallin mukaan etnisyydestä on kysymys

silloin, kun tiettyyn paikkaan sijoittuvan toiminnan ja yhteisen merkkijärjestelmän

koetaan perustuvan suku- ja verisiteisiin.176 Hallin tavalla ymmärrettynä yhdessä

niputettu etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen ei ole monikulttuurisuus -

strategian kannalta toimivia käsite. Etnisyys tuo esille eroja, joihin kulttuurisesti

moninaisessa todellisuudessa on puututtava, etnisesti välttämättömäksi selitettyä

ei voi ymmärtää tai hyväksyä kulttuurisen monimuotoisuuden tai moni -

kulttuurisuuden nimissä. Oletan, että postkolonialistisesta teorianmuodostuksesta

johtuen edellä esittämäni Stuart Hallin etnisyys-käsite onkin niin rajattu ja

teorisoitu.

Valitsemani kulttuuripoliittinen teksti ei kuitenkaan ota syvällistä

kulttuurintutkimuksellista kantaa käsitteisiin vaan pitäytyy yleisempään ja

Suomen oloihin sopivampaan määrittelyyn. Siksi etnisyys ei tässäkään puheessa

ilmene ongelmallisena käsitteenä. Selvityksen tarkoituksena on esittää katsaus

siitä, kuinka maahanmuutto ja sen seurauksena syntynyt kulttuurinen moninaisuus

ilmenee meillä Suomessa taiteen ja kulttuurin kentällä, ja minkälaisia haasteita se

aiheuttaa kulttuuripolitiikalle sekä taidelaitosten toiminnalle. 177

U u s i e n käsitteiden vakiinnuttamispyrkimykset tarkoittavat niitä koskevien

ilmiöiden merkityksen kokemista tärkeiksi Suomessa. Toisaalta instituutioiden

taholta tulevat määrittelyt vaikuttavat aina ulkokohtaisilta, jos määrittelyn kohteet

eivät ole itse voineet vaikuttaa niihin. Selvityksen edustama kulttuuripoliittinen

diskurssi kuvaa kulttuurista monimuotoistumisesta osana sellaista kehitystä, jossa

174 Forsander, Annika 2004, 106.

175 Saukkonen 2007, 8. Elektr. 11.9.2007.

176 Hall 2003, 234.

177 Saukkonen 2007, 8. Elektr. 11.9.2007.

51 (114)

uudet kielelliset merkitykset ja uudet käsitteet halutaan saattaa laajemmin

tutkimuksen ja eri instituutioiden sekä yhteiskunnallisen keskustelun käyttöön.

Käsitteiden välisten erojen eksplikonti kertoo myös suomalaisen sosiaalisen

todellisuuden muuttumisesta, monokulttuurisen suomalaisuuskuvan muuttumi-

sesta.178 Merkityksien avaaminen on erittäin tärkeää, sillä monikulttuuriseen

liittyvä käsitteiden vyyhti on senkaltainen, että sanat voisivat esiintyä lähes

vastakkaisissa merkityksissä samankaltaisilta vaikuttavissa teksteissä.

Pasi Saukkosen selvityksessä taustalla vaikuttaa niin sanottu postkolonialistinen

teorianmuodostus.179 Cuporessa on kuitenkin tarkoitus tuottaa meidän

olosuhteisiiimme sopivaa käsitteistöä, sillä vahvaa kolonialistista historiaa meillä

ei ole ja esimerkiksi museolaitoksen perinteet eivät ole täysin samankaltaisia kuin

siirtomaahistorian omaavissa maissa,180 vaikkakin samat kansallisuusaatteet ja

usko länsimaisen maailmankuvan ylivertaisuuteen on meilläkin näkynyt

museoiden esinekokoelmien keruussa. Postkolonialistinen teoria käsittelee muun

muassa kulttuuri-identiteetin ja subjektin rakentumista ja symbolististen

representaatioiden, kuten taiteen roolia.181

Saukkosen selvityksessä määritellään käsitteitä, mutta ei lukita tekstiä niin tiukasti

ohjelmaa tai kulttuurintutkimuksellista teoriaa korostavaksi. Anglo-

amerikkalaisessa tutkimuksessa ja kielenkäytössä monikulttuurisuuden tutkiminen

ja kulttuurinen monimuotoisuus ovat olleet kaksi eri käsitettä. Termit

multiculturalism j a cultural diversitity ovat monesti määritelty eri tavoin ja

sisällöllisesti laajemmin kuin meillä. 182 Esimerkiksi monikulttuurisuudella

näyttäisi usein olevan ideologinen tai poliittinen merkitys, ja lisäksi se vaikuttaisi

178 Esim. käsitteiden eroja selvitellään seuraavissa: Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 12.9.2007; Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 3.9. 2007.

179 Esim. Stuart Hall, Tony Bennett ja Homi Bhabha edustavat postkolonialista teoriaa.

180 Bennett 2004, 79-82.

181 Pääjoki 2004,16.

182 Watson 2000, 10-52.

52 (114)

liittyvän tiiviimmin etnisyyden ja identiteetin käsitteisiin, kun taas kulttuurinen

monimuotoisuus on merkitykseltään neutraalimpi.183

Monikulttuurisuus on käsitteenä melko hankala, koska sillä voidaan tarkoittaa

hyvin erilaisia asioita. Käsitteenä se liittää kulttuurin valtaan, kuten seuraavista

käsite-eroista Cuporen monikulttuurisuuskäsitteissä voidaan huomata:

”Ideologinen monikulttuurisuus, on ajattelutapa, jonka mukaan koko yhteiskunnan ja sen jäsenten kannalta hyvä asia, jos erilaisilla etnisillä ja/tai kulttuurisilla yhteisöillä on mahdollisimman laajat kulttuuriset oikeudet ja toimintavapaudet. Poliittisena käytäntönä monikulttuuri-suus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaan suhteellisen erillisiä etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Tällaista politiikkaa harjoittivat Euroopan maista 1980- ja 1990-luvulla Ruotsi, Britannia ja Alankomaat, kukin omalla tavallaan. Väestötieteellisenä tosiasiana demografinen monikulttuurisuus tarkoittaa puolestaan sen seikan hyväksymistä, että yhteiskunta s i s ä l t ä ä i h m i s i ä , j o i d e n k ä s i t y s e t n i s e s t ä yhteenkuuluvuudesta ja kulttuurisista piirteistä ja ominaisuuksista poikkeavat toisistaan ja että yhteiskuntaan muodostuu näiden erojen varaan rakentuvia yhteisöjä.”184

Kulttuurin moninaisuus -käsite, jota opetusministeriön teksteissä käytetään, viittaa

Saukkosen mukaan kulttuuripoliittiseen tarpeeseen vahvistaa paikallisia ja

alueellisia kulttuuri-identiteettejä.185 Samanaikaisesti monimuotoinen kulttuuri-

perintö ja -elämä nähdään perustana, jolle luovan talouden vahvistaminen Suomen

yhtenä menestystekijänä globaalissa kilpailussa rakentuu. Se antaa

mahdollisuuksia kulttuuriteollisuuden ja kulttuuriviennin kehittämiseen ja on siten

myös taloudellisesti tärkeä.186 Silti moninaisuus terminä voi olla ideologinen.

Esimerkiksi Opetusministeriön tekstit pyrkivät edustamaan poliittisia käytäntöjä,

ja käsitteellä moninaisuus voidaan näissä ohjelmissa esittää implisiittisesti toive

183 Ibid.

184 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 3.9.2007.

185 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007; OPM 2002, 15.

186 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007; OPM 2002, 17, 28.

53 (114)

toiseuden kohtaamisesta ja kulttuurien välisestä monikulttuurisuudesta ilman sen

suurempia ongelmia tai todellista muutostarvetta, kuten edellisissä luvussa jo

esitin.

Kulttuurinen monimuotoisuus vaikuttaisi painottavan taiteen sosiaalista ja

yhteisöllistä velvoitetta ja suhdetta yhteiskunnasta marginaalisoituneihin tai

marginalisoitumisvaarassa ryhmiin.187 Monimuotoisuudella tarkoitetaan Pasi

Saukkosen mukaan erityisesti yhteiskunnan sisältämää alueellisten ja ei-

alueellisten etnisten ja kulttuuristen yhteisöjen monilukuisuutta (pluralismia). 188

Kyseinen käsite, kulttuurinen monimuotoisuus, erityisesti kulttuurisen

saavutettavuuden tarkastelussa, lähestyy mielestäni maahanmuuttajuutta yhteisö -

ajatuksesta ja yhteisöjen näkökulmasta ja huomioi yhteenkuuluvuuden tärkeyden.

Kulttuurisen monimuotoisuuden etuna voisi olla yksilökeskeisen kulttuurin

lähentyminen yhteisökeskeisiin kulttuureihin. Kulttuurinen monimuotoisuus on,

tai siitä on tulossa sosiaalinen ja kulttuurinen normi,189 ja tämä lähtökohta näkyy

suoraan pyrkimyksessä määritellä suomalaista kulttuuripolitiikkaa. 190 Normin-

omaisuus sinällään herättää kysymyksiä, ja tätä seikkaa olisi syytä tarkastella

kulttuurintutkimuksen työvälineillä.

Saukkosen selvitys asettaa minulle tulkitsijana kysymyksen: Kumpi käsite on

yleisesti toimivampi: moninaisuus vai monimuotoisuus? Voidaan miettiä,

tarkoitetaanko kulttuuripoliittisessa diskurssissa kulttuurisella moninaisuudella tai

monimuotoisuudella ihmisen omaa elämää ja identiteettiä vai viitataanko sillä

yhteiskunnassa vallitsevaan todellisuuteen? Puhutaanko tällöin yksilöistä vai

ryhmistä? Kulttuurinen monimuotoisuus vastaa monikulttuurisuus-käsitettä

paremmin näihin kysymyksiin. Kulttuurinen monimuotoisuus voisikin tarkoittaa

helpommin jokaiselle kuuluvaa, kulttuurin sisäistä ominaisuutta, irrallaan

187 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.

188 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.

189 Mirzoeff 2002, 474-480; Bennett 2001, 12.

190 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 13.2.2008.

54 (114)

etnisyyden käsitteestä tai pelkästä kulttuurien välisistä vuoropuheluista. Käsitteen

neutraalimpi arvolähtökohta, ideologisen tason vähyys ja kattavuus tekevät siitä

toimivan. Monimuotoisuuden voi olettaa myös olevan osa kulttuuri-

organisaatioita, oli kysymys sitten työntekijöistä, asiakkaista, toimintatavoista ja

työkulttuurista.

Museopedagogiikkaan yhdistettynä kulttuurinen monimuotoisuus täytyy

perustella. Esimerkiksi amerikkalainen taidekasvatusteoreetikko Peter Smith

kritisoinut uudenlaista arvopluralismia kasvatuksen tavoitteena. Moninaisuus-,

monimuotoisuus-, monikulttuurisuuskäsitteet saattavat helposti vaikuttaa niin

moniarvoisilta, että kaikki on loppujen lopuksi suhteellista Arvopluralismi on

Smithin mukaan eräänlaista kulttuuri-imperialismia, jossa moninaisuus ja arvojen

suhteellisuus on arvoista tärkein.191 On kuitenkin selvää, että käsitys kiinteistä

kulttuurisista kokonaisuuksista ja identiteeteistä muuttuu tietoyhteiskunnassa,

jossa luokan, sukupuolen, kansallisuuden, etnisyyden ja monien muidenkin

asemien jatkuva muutostila, paikaltaan siirtyminen, luo tiettyä tarvetta havaita

monimuotoisuutta.192

Opetusministeriön diskurssia ja Saukkosen selvitystä vertaillessa huomasin, että

monimuotoistuminen on sekä yhteiskunnan että myös yhteisöjen ja yksilöiden

tasolla tapahtuva ilmiö. Huomasin eri tekstejä tulkitessani, että käsitteiden käyttö

ja yleistyminen ja ennen kaikkea niiden avaaminen tai avaamatta jättäminen

kertovat, miten ja miltä yhteiskunnan tasolta uutta kulttuurista monimuotoisuutta

halutaan lähestyä. Opetusministeriön teksteissä joitakin käsitteitä esitetään

totuuksina ja toimenpiteinä. Totuudet ja toimenpiteet tekstissä puhuvat hallinnan

kieltä, ratkaisujen hakemista. Saukkosen laatima selvitys toimii taustatietona

tutkimukselle ja pyrkii käsitteiden selkeyteen ja selittämiseen sekä uusien,

orastavien merkitysten käyttöönottoon, mutta myös Opetusministeriön kannan

esiintuomiseen.

191 Smith 1992, 97-98.

192 Esim. Hall 1999, 20.

55 (114)

Pasi Saukkosen mielestä

”Kulttuurisen monimuotoisuuden uusien muotojen yhteensovittaminen siten, että yhteiskunnissa säilyvät sekä valinnanvapaus ja suvaitsevaisuus että sen toiminnan ja kehityksen kannalta välttämätön on haaste, jolle joudutaan hakemaan vertailukohtaa maatalouteen nojaavan sääty-yhteiskunnan muutoksesta teolliseksi kansallisvaltioksi .” 193

Jos tämänkaltainen ajatus olisi esimerkiksi museologisen työn lähtökohtana, moni

seikka ja toimintatapa museotyössä vaatisi tarkastusta ja uudelleenarviointia.

Kansalaisten tasa-arvoinen suhde globalisoituvaan maailmaan ja tieto -

yhteiskuntaan, mahdollisuus ymmärtää ja osallistua ja jakaa toistensa näkemyksiä

olisi toki ihanteellisinta, mitä kulttuurisesti monimuotoinen tietoyhteiskunta,

tulevaisuuden Suomi, voisi tarjota.

3.6. KEHYKSEN kulttuurivähemmistöprojekti

Taidemuseoalalla on pyritty vastamaan maahanmuuttajamäärän kasvuun ja

kulttuurisesti monimuotoistuvan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Käytännön tasolla

on kokeiltu erilaisia työskentelymenetelmiä. Euroopan Unionin teemavuosi 2008,

joka keskittyy eurooppalaiseen kulttuurien väliseen vuoropuheluun, on

mahdollisuus tuottaa kansalaistoimintaa, keskusteluja sekä uusia projekteja. 194

Vastauksena muun muassa esteettömyyden saavutettavuuden tunnettavaksi

tekemiseen ja erilaisia kävijöitä koskevaan neuvontaan on perustettu

valtakunnallinen Kulttuuria kaikille -palvelu, joka aloitti toimintansa

kolmivuotisena kehittämishankkeena keväällä 2003. Hanketta koordinoi

opetusministeriön tuella Valtion taidemuseon taidemuseoalan kehittämisyksikkö

KEHYS. Opetusministeriön toimenpideohjelman mukaan Kulttuuria kaikille

-palvelu on kolmivuotisen toimintansa aikana osoittanut tarpeellisuutensa. 195

193 Saukkonen 2007, 10. elektr. 10.10.2007.

194 European Year 2008, Elektr. 3.11.2007.

195 OPM 2006, 14-15.

56 (114)

Tulevaisuuden haaste ja mahdollisuus onkin sekä KEHYKSEN että

opetusministeriön mukaan myös monikulttuurisuusnäkökulman syventäminen.196

KEHYKSESSÄ alkoi syksyllä 2005 kaksivuotinen Kulttuurivähemmistöprojekti,

jonka aikana tehtävään palkattu kulttuurivähemmistökoordinaattori on tarkastellut

Valtion taidemuseon tarjontaa ja toimintaa monikulttuurisuuden näkökulmasta

sekä osallistunut aihealueesta käytävään laajempaan keskusteluun.197 Tutkimuksen

ja keskustelujen pohjalta koordinaattori on ehdottanut toimenpiteitä ja kehittänyt

to imintaa sekä luonut yhteyksiä maahanmuut ta ja jär jes tö ih in ja

kulttuurivähemmistöjen verkostoihin. Pyrkimyksenä on ollut yhteyksien luominen

ja keskustelu siitä, mikä on museoidemme paikka ja tehtävä nyky-yhteiskunnassa

kulttuurisen moninaisuuden kannalta, niin ajattelun kuin toiminnan tasoilla.198

Kulttuurivähemmistöprojektin toiminnan tavoitteena on tutkimus, palveluiden

kehittäminen, verkottuminen, koulutus ja vaikuttaminen.199 Projekti pyrkii

tarkastelemaan Valtion taidemuseon kulttuurista monimuotoisuutta 200 kolmessa eri

tasossa. Ensimmäinen on museon toiminta-ajatuksen lähtökohdat ja päämäärät.

Toisessa tasossa on toiminta: näyttelyt, palvelut, projektit, hankinnat sekä

museoyleisön kehittämistarpeet. Kolmantena ovat museon työntekijöiden

kokemukset, tarpeet ja tulevaisuudenvisiot.201 Projektin esittelyssä näkyy, että

ihmisten suhdetta kulttuuriin ja taiteeseen on mietitty avoimella tavalla,

traditioiden ja yksilöiden mahdollisuutena liittyä monenlaisiin kulttuureihin ja

rakentaa identiteettiään luovasti, yhdistellen erilaisia kulttuurisia piirteitä. 202

196 Ibid.

197 Ibid.

198 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007

199 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.

200 Tekstissä käytetään termiä diversiteettiaspekti kulttuurisesta monimuotoisuudesta.

201 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008

202 Ibid.

57 (114)

Aion tarkastella projektia esittelemällä ja tulkitsemalla siinä esiintyviä käsitteitä

maahanmuuttaja ja kulttuurinen saavutettavuus. Projektin kehittäjä Kaija

Kaitavuori toteaa muun muassa seuraavasti: ”Se että pääsyä taiteen ja museoiden

maailmaan halutaan eri keinoin helpottaa ja rohkaista, ei tietenkään tarkoita

museoon pakottamista vaan mahdollisuuksien tasa-arvoistamista. Se että joku on

näkövammainen, työtön tai turkkilainen, ei tosiaan ole syy tulla museoon.” 203

Maahanmuuttajia ei ole esitelty omana kohderyhmänään tai käsitteenä

enemmänkin käytetään sanaa kulttuurivähemmistöt, kuten projektin nimestäkin

huomataan. Kulttuurivähemmistöt vaikuttavatkin olevan heterogeeninen

kokonaisuus, kyseessä on neutraali sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuvat

monenlaiset yhteisöt.

KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektia esiteltäessä sanotaan taidemuseon

tehtävistä, että

”Maailmankuvien ja käsitysten kohdatessa ei voida välttyä konflikteilta projektin puitteissa erilaisuuksiin, vastakkaisiin näkemyksiin ja ongelmakenttiin tartutaan tietoisesti. Museon tehtävä on olla osa elävää yhteiskuntaa, erilaisia tapoja elää, ajatella, kokea ja esittää.”204

Kulttuurista saavutettavuutta pohditaan seuraavasti:

”Saavutettavuusajattelun työvälinein ryhdytti in tarkastelemaan sitä, miten eri tavoin liikkuvien, aistivien ja ymmärtävien tarpeet huomioidaan museoiden toiminnassa ja sisällöissä. Sitten museoissa ryhdyttiin miettimään saavutettavuutta kulttuurisen moninaisuuden näkökulmasta. Lyhytkestoisia projekteja eri kohderyhmien kanssa on tehty monissa museoissa, mutta tämän hankkeen pu i t t e i s sa hae taan j a tkuvuu t ta ana lyso imal la museoinstituutiota ja sen toimintatapoja tarkemmin.”205

203 Kaitavuori 2006, elektr. 1.4.2008.

204 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.

205 Kaitavuori 2006, elektr. 31.3. 2008.

58 (114)

Toisaalta erityisesti brittiläinen museopedagogiikka on esikuvana, mikä

huomataan keskeisistä saavutettavuusajattelun termeistä:

”Eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten aktiivinen h u o m i o i m i n e n m u s e o y l e i s ö n ä o n o s a saavutettavuusajattelua ja museoiden yleisölähtöisyyden ajatuksen yhä voimakkaampaa korostumista. Tämän ajattelun mukaan ei pelkäsltään riitä, että tehdään museon "kynnys matalaksi" ja huolehditaan museoon tulevien ihmisryhmien erityistarpeista (access). On myös osallistuttava ja osallistettava ihmisiä museon ulkopuolella (inclusion).206 Pohjana tälle on tunnistaa kulttuurin ja kulttuuri-instituutioiden tendenssi tuottaa erotteluja ja poissulkevia strategioita. Siten erilainen toiminta yhteisöissä (outreach), syrjäytymisen ehkäiseminen (inclusion) ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen (active citizenship, empowerment) ovat tulleet myös museoiden missioihin.”207

Kaija Kaitavuori pohtii osallistamisen208 toteuttamista mahdollisten ongelmien

tasolla seuraavasti:

”Osallistumista ei voi manageroida. Havaintojen tai kävijätutkimusten osoittama jonkin ikään, sukupuoleen, kulttuuritaustaan tms. perustuvan ryhmän demografinen aliedustus voi olla hyvä syy ryhtyä miettimään menetelmiä ja toimintaa tämän ryhmän aktivoimiseksi. Kyse on kuitenkin tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoamisesta, ei pakkotoimista, eikä tavoite siten voi olla numeerinen tulos, varsinkaan lyhyellä aikavälillä. Museoon tuleminen ja osallistuminen ei ole kenenkään velvollisuus eikä kuuluminen johonkin ryhmään ole mikään syy tulla museoon.”209.

206 Flemings, 2000, 24-25. Flemingsillä sosiaalinen inkluusio on erilaisten ihmisten ja yhteisöjen mukaan ottamista museotoimintaa suunniteltaessa ja järjestettäessä. Pyrkimyksenä on, että erilaiset ihmiset otetaan mukaan jo näyttelyiden ja muun oheistoiminnan suunnittelussa, jotta museo tulee heille tutummaksi. Tarkoituksena on vaikuttaa positiivisesti kävijän elämän eri alueille.

207 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.

208 Osallistaminen on termi, jolla tarkoitetaan kaikkien mahdollisuutta osallisuuteen ja yhteisyyteen. Osallistaminen on KEHYKSEN Kaija Kaitavuoren ehdottama suomennos käsitteelle inkluusio. Vastaavasti koulumaailmassa inkluusio on uudehko käsite, jolla viitataan kaikkien yhteiseen kouluun, jossa toteutetaan oikeutta yhdessä oppimiseen. Lähde: www.edu.fi

59 (114)

Saavutettavuus on Kulttuurivähemmistöprojektissa taidemuseossa jatkuvuuteen

tähtäävää, sisäistettyä ajattelua ja konkreettisia työvälineitä sekä pitkäkestoista,

kärsivällistä työtä. Kaija Kaitavuori on pohtinut osallistumista analyyttisesti

käytännön toteuttamisen tasolta. Saavutettavuusajattelu on Kaitavuoren mukaan

museoiden missio. Missio-sanan valitseminen mielestäni tarkoittaa, että

saavutettavuusajattelu ja projektin yhteydessä erityisesti kulttuurinen

saavutettavuus hahmottuu yhdeksi erittäin tärkeäksi tehtäväksi taidemuseoissa nyt

ja tulevaisuudessa. Monikulttuurinen/moninainen/monimuotoinen on korvattu

usein Kulttuurivähemmistöprojektissa diversiteetin käsitteellä, mikä kertoo, että

uusia suomalaisia käsitteitä ollaan vasta vakiinnuttamassa suomen kieleen.

Kulttuurivähemmistöhankkeen kohdalla näkyy selvästi että taidemuseoissa

joudutaan jatkuvasti vetämään köyttä siitä, mitä kävijöiden ja taidemuseoiden

tarjonnan tarpeet ovat.210 Kulttuurisesti monimuotoinen kokemus halutaan nähdä

erossa turismiksi mielletyn kevyen esteettisen nautinnon piiristä tai erilaisen

eksotisoinnista,211 idealisoinnista tai trendinomaisesta ilmiöstä, mikä tulee ilmi

lainauksista. Iloinen, eksoottinen monikulttuurisuus on toteutettavissa, mutta

kulttuurinen saavutettavuus on kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä vaativa asia.

Voidaan sanoa, että kulttuurivähemmistöt eivät juuri esiinny kävijöinä

taiteenkuluttajina tai turistin roolissa. Samoin kuin Saukkosen selvityksessä,212 on

projektissa esitetty, että kulttuurinen saavutettavuus kohtaa esteitä, ongelmia sekä

konfliktien mahdollisuus on olemassa erilaisten kulttuurien, maailmankuvien ja

elämänkatsomusten kohdatessa taidemuseoympäristössä.

Valtiollinen teksti tarjoaa helposti yhtä yleispätevältä vaikuttavaa merkitystä, joka

helposti alkaa vaikuttaa katteettomalta ilman yhteyttä käytäntöön, mutta

käytännönläheisyys näkyy KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektin kielessä.

209 Kaitavuori, 2006,. elektr. 3.2.2003.

210 Esim. Kaitavuori 2006, elektr. 3.2.2008..

211 Pietz 1993, 11. Valistuksen estetiikan perintöä on estetiikan ja fetisismin toisiinsa liittyminen. Tähän valistuksen estetiikkaan liittyy meille vieraan, eri rotuisen eksotisoiminen toiseksi.

212 Saukkonen 2007, 18-20. Elektr. 3.3.2008.

60 (114)

Muun muassa on ollut mahdollisuus asetettaa suoria kysymyksiä: ”-- mikä on

vähemmistö tai mikä on kulttuuri; miten niitä määritellään, ja ennen kaikkea, kuka

niitä määrittelee ja miksi.”213 Todellisuudessa nähdään useampia vaihtoehtoja,

joiden sisältöä ja määrittelyn syitä yritetään tietoisesti pohtia. Saavutettavuudessa

on taiteen sisältöjen lisäksi kyse on myös kontaktista taidemuseon henkilökunnan

kanssa. Oman äänen kuuluville saaminen ja toiminnan ymmärtäminen ovat

Kulttuurivähemmistöprojektin puitteissa osa kulttuurista saavutettavuutta.214 Tämä

osallisuuden esiintuominen ei opetusministeriön ja Cuporen teksteissä korostu.

”Kun käsi te l lään maai lman hahmot tamista ja valtarakenteita, ei aina voida välttyä konflikteilta: projektin puitteissa erilaisuuksiin, vastakkaisiin näkemyksiin ja ongelmakenttiin tartutaan tietoisesti. Museon tehtävä on olla osa elävää yhteiskuntaa, erilaisia tapoja elää, ajatella, kokea ja esittää.”215

Vastaavasti valtion virallisessa diskurssissa kohtaamiset ja konfliktit eivät

esiintyneet, vaan kyse on tuesta maahanmuuttajille ja yhteiskunnallisen

konsensuksen rakentamisesta. Arvot ovat kuitenkin samoja: tasa-arvo, demokratia,

kansalaisuus, mutta tapa puhua maahanmuuttajista erilainen. On kuitenkin hyvä

m y ö s Kulttuurivähemmistöprojektia lukiessa pitää mielessä, että diskurssien

ongelmaksi muodostuu usein se seikka, että tekstissä tapahtuvat kuvaukset alkavat

helposti elää omaa elämäänsä, eikä myöskään voida tietää pysyykö esitetty tieto ja

taito todellakin organisaatiossa.

Kulttuuripoliittiset kotouttamisen tavoitteet Kulttuurivähemmistöprojektin

puitteissa tarkoittanevat muun muassa ihmisten aktivoimista museoiden kävijöiksi

ja osallistujiksi, palveluiden kehittämistä ja verkottumista. 216 Kotoutuminen, mikä

käsitteenä esiintyy myös projektissa asettaa tehtäväksi kulttuurisen identiteetin

213 Ibid.

214 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.

215 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.

216 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.

61 (114)

rakentamisen217. Tämä tarkoittaa uusi a haasteita museopedagogiselle työn

tekijöille.218 Lisäksi positiivisena arvona KEHYKSEN Kulttuurivähemmistö-

projektista löysin tekstistä aktiivista, toiminnallista yhteisöllisyyden

korostamista.219 KEHYKSEN ohjelmassa näkyy pyrkimys ymmärtää erilaisia

totuuksia samanarvoisina sekä halukkuutta taidemuseon perinteen uudelleen

arvioitiin220 Arjen ja uudenlaisen elämäntilanteen hallinnan tukeminen sekä

maahanmuuttajien kertomusten ja todellisuuden merkittäväksi ja näkyväksi

tekeminen sekä mahdollisuus kommunikoida suomen kielellä voisivat olla

kotoutumisen sisältöä maahanmuuttajia koskevassa museopedagogisessa työssä.

Tämän kaltaista toimintaa onkin toteutettu suomalaisissa museoissa.221

Kulttuurivähemmistöprojekti on yritys luoda pysyviä käytäntöjä Valtion

taidemuseoon ja toimia esimerkkinä muille suomalaisille taidemuseoille sekä

koo rd i no i da va l t a kunna l l i s t a ku l t t uu r i vä he m m i s t ö j ä kos ke va n

s a a v u t e t t a v u u s a j a t t e l u n j a t y ö t a p o j e n k e h i t t ä m i s t ä .

Kulttuurisen monimuotoisuuden etu näyttäisi olevan niissä tavoissa, joilla eri

kulttuurit voivat täydentää toisiaan taidemuseotoiminnassa ja tulla näin

saavutettavimmiksi toisilleen. Kulttuurien väliset todelliset tai kuvitellut rajat

voivat muuttua, sillä kaikissa kulttuureissa on yhteisiä keskeisiä inhimilliseen

elämänkulkuun liittyviä tapahtumia, joiden olemassaoloa voidaan tehdä näkyväksi

esimerkiksi museopedagogisen toiminnan muodossa.222 Projektin kautta haluataan

sanoa, että kulttuurivähemmistöjen kanssa tehtävä toiminta ei ole kulttuurista

kauppatavaraa, iloista eksotiikkaa ja turistien kohtaamista taidemuseossa.

217 Ibid.

218 Hall 2003, 88-93; Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 50-63; 66-75; 90-97; 116-129; 131-143.

219 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.

220 Ibid.

221 Useimpien kotimaisten taidemuseoiden kotisivuilta löytyy tietoja tämänkaltaisesta toiminnasta.

222 Esimerkiksi Tampereen työväenmuseo Werstas, elektr. 11.8.2008

62 (114)

Kysymys on ennemminkin siitä, että halutaan toteuttaa monimuotoisempaa ja

yhteisöllisyyttä korostavaa museotoimintaa ja lähestytään sosiaalityön aluetta.

Kulttuurinen yhteisöllisyys onkin yksi ajassa toimivien taidemuseoiden

toimintapolitiikan taustatekijöistä; esimerkiksi Janne Vilkuna kirjoittaa, kuinka

museotyön kulttuurinen paradigma on muuttunut ihmis-, yhteisö- ja

ympäristökeskeiseksi.223 Museologi Kenneth Hudson on kirjoittanut suuresta

museosta, jossa yhteisökeskeisyys on tärkeässä ominaisuudessa.224 Nykyinen

suomalainen taidemuseotoiminta näyttäisi monin osin leimautuvan tälläiseksi

yhteiskunnan ja yksilöiden väliseksi prosessiksi. 225 Yhteisöohjelmat,

tapahtumapäivät, kiinnostus ei-kävijöitä kohtaan ja museopedagogiikan kasvu

ovat esimerkkejä uudenlaisesta ajattelusta ja kommunikaatiosta taidemuseossa.

Kaija Kaitavuori tarkastelee taidemuseoiden motiiveja suhteessa yleisöihin

teoksessa Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Hän ehdottaa artikkelissaan

kuten Kulttuurivähemmistöprojektissakin, että museoiden toimintapolitiikan tulisi

jatkossa olla entistä enemmän ”osallistavaa”.226

223 Vilkuna 2000, 10.”Suuri museo ” ks. Hudson, 1993.

224 Vilkuna 2007, 31.

225 Ibid.

226 Kaitavuori 2004, 132-143.

63 (114)

4. Museopedagogiikan ja taidekasvatuksen muutoksia

Taidemuseoihin on tutkimuskirjallisuudessa ja polemisissa teksteissä liitetty

monenlaisia metaforia: puhutaan taiteen temppeleistä, pyhätöistä, katedraaleista,

mausoleumeista, hautausmaista.227 Tällaisen retoriikan mukaisesti taideteoksen

arvon voisi kuvitella syntyvän siitä, kuinka hyvin se toimii palvonnan kohteena tai

reliikkinä. Taiteen esille asettaminen museoympäristössä on ollut merkityksellinen

keino kertoa länsimaisen modernin maailman uskomuksista ja ajattelumalleista

sekä säilyttää niitä.228 Taideteoksilla museoesineinä on ollut erityinen esteetti -

syyden ja visuaalisen kielen sädekehänsä kertoessaan meistä ihmisinä ja

maailmankuvastamme. Taidemuseo ei ole silti toiminnaltaan ja sisällön

syntymiseltään samanlainen kuin yksityinen taidekokoelma tai taidegalleria, sillä

museo täydentää kokoelmaansa suunnitelmallisesti, dokumentoi ja luokittelee sitä

sekä tekee kokoelmaansa liittyvää tieteellistä tutkimusta.

Susanna Pettersson kirjoittaa, kuinka museot ovat muuttuneet toiminta-

ajatuksiltaan joustavimmiksi ja avoimemmin viihteellisemmäksi.229 Taide-

museoiden tapa lähestyä kävijöitään on tullut lähemmäksi tiedekeskuksien ja

muiden kulttuuria tarjoavien, sponsorien tuella toimivien laitosten toimintaa. On

myös väitetty museoiden muuttavan kapitalismin ideologiaa hohdokkaaksi tai

toimivan viihteellisinä puuhamaina.230 Toiminnan painopiste on alkanut siirtyä

enemmän esinekeskeisyydestä eli kulttuuriperinnön hankkimisesta, säilyttämisestä

ja tutkimisesta yleisön suuntaan. Tulevaisuuden museota onkin kuvailtu ulospäin

suuntautuneeksi toimijaksi, joka pyrkii olemaan näkyvä osa yhteisöään.231

Esineiden kerääjät ja tutkijat ovat muuttuneet myös selkeämmin

227 Kostet 2000, 18; Papadakis 1991 ,79; Duncan-Wallach 2004, 483-500; Duncan 1995, 8-9.

228 Preziosi 2003, 29-43; Bennett, 22-25.

229 Pettersson 2004, 102-109.

230 Duncan-Wallach 2004, 483-499; Kaitavuori 2004, 132-143.

231 Huopanen 2000, 31; Kaitavuori 2004, 138-139.

64 (114)

yhteiskunnallisiksi osallistujiksi ja kävijöiden aktivoijiksi. Kokoelmat toimivat

perustana, mutta opettaminen, tiedottaminen ja tuottaminen ovat yhä

tärkeämmiksi koettuja alueita.232

Kävijät kohdataan konkreettisimmin pedagogisia tavoitteita ja ratkaisuja

pohdittaessa. Museopedagogia voidaan käsittää museon toiminnan osa-alueeksi,

jonka avulla kulttuurisen saavuttavuuden kysymyksiä pyritään ratkomaan

ohjelmiston ja taidekasvatuksellisten projektien, saleissa olevan näyttelykohtaisen

informaation, opastuksien, muun osallistamisen ja toiminnan ja tapahtumien

järjestämisen tasolla. Museopedagogiikka on museoiden opetustoimintaa; taiteen

ja museon ymmärtämistä oppimisympäristönä; tietyn oppimiskäsityksen ja

kansalaistaitojen sisältymistä toimintaan museossa. Museoilla täytyy tästä syystä

olla tietoa moninaisten kävijöidensä tarpeista ja sen täytyy tarjota uudenlaisia

mahdollisuuksia oppia, tehdä, kokea.233 Museopedagogisia tavoitteita ovat muun

muassa kävijän roolin ja erilaisten oppimistyylien pohtiminen ja ratkaisujen

tekeminen tältä pohjalta.234 Termiä museo-opetus käytetään joissakin museoissa

museopedagogiikan synonyyminä.

Yhteisöllinen työ ja erilaisia kulttuurisia taustoja omaavien kävijöiden

osallistuminen ja keskustelujen syntyminen ovat toimintatapoja, joita taiteen

äärellä on mahdollista käyttää. Taideteokset voivat avautua yhä uudelleen ja

uudelleen monimielisimpinä ja moniäänisempinä sekä koskettaa kävijöitä.

Kaikissa yhteisöissä on myös jotain yleisinhimillistä samankaltaisuutta, jonka

löytäminen ja hahmottaminen on merkittävää. Tuon samankaltaisuuden

löytäminen voi auttaa esimerkiksi maahanmuuttajakävijän kohdalla uuden

ympäristön perusrakenteiden hallitsemisessa. Taidemuseoissa kulttuurisesti

232 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 99- 113, 116-129, 132-144, 145-155.

233 Lahdes-Kari, 1994, 12: ”Kasvatustieteessä pedagogiikka tarkoittaa kasvatus- ja opetusoppia, mutta pedagogiikka-termiä käytetään myös tarkoittamaan vain opetus- ja kasvatustaitoa. Sanaa on käytetty erilaisten kasvatussuuntausten yhteydessä (esim. Steiner- ja Montessori-pedagogiikka) tai tiettyjen kohdealueitten kohdalla (esim. erityispedagogiikka tai museopedagogiikka).”

234 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, passim.

65 (114)

monimuotoinen sisältö ei ole kuitenkaan pelkästään museopedagogisia keinoja ja

markkinoinnin kohdistamista yleisöille, vaan ennen kaikkea taiteen

moninaisuutta. Taideteosten aiheet ja representaatiotavat voivat mahdollisuuksien

mukaan välittää erilaisia käsityksiä kulttuurisista identiteeteistä. Museomaailman

käytännöt, luokittelut ja nimeämiset ovat toki tiedon hallinnan välineitä, mutta

myös aina rajojen ja erojen tekemistä.235 Näyttelyn sisältö ja koko museon käsite

saattaa vaikkapa maahanmuuttajakävijän mielessä muuttua aivan toiseksi kuin,

mikä se on taidemuseon henkilökunnan ajatuksissa on ollut. Toisaalta on myös

tärkeää myöntää, että taiteen parissa näin saakin käydä. Taiteen mahdollisuus

toimia kulttuurisesti saavutettavana tällaisissa yhteyksissä perustuu nimenomaan

sen pelkistä hyötypäämääristä vapaaseen olemassaoloon.

Ville Lukkarinen toteaa, että ”Taide ei passiivisesti heijasta poliittisia, sosiaalisia

ja kulttuurisia merkityksiä, vaan se myös synnyttää ja vie niitä aktiivisesti

eteenpäin.” Taidehistoria tarkastelee Lukkarisen mukaan taidetta kulttuuri-

käytäntönä, ja esteettinen arvo on kulttuurisidonnainen ja muuttuva käsite. 236

Kulttuurinen saavutettavuus alkaa tuntua relevantilta tavalta ajatella

museopedagogisesti, jos taidettakin tarkastellaan kulttuurikäytäntönä. Yksilölliset

ja yhteisölliset kysymykset tulevat tällöin keskeisemmäksi. Museopedagogiikka

käytännössä käsittää ja tulee mitä todennäköisimmin käsittämään lisääntyvässä

määrin monenlaista yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri kulttuurien ja

vähemmistöryhmien ja kantaväestön välillä, kuten esimerkiksi Kulttuuri-

vähemmistöprojektista huomataan.

On väitetty, että länsimaisen taidekäsityksen ideologinen muoto on esteettinen

modernismi,237 mutta uskon, että muunkinlaisia taiteen katsomisen tapoja

kansallisissa taidegallerioissa on ollut niiden historian aikana. Taiteen ja taiteen

yleisöjen suhde ei ole selkeän yksisuuntainen ja vakiintunut vaan elävä, jo siitäkin

235 Esim. Vilkuna 2000, 8; Heinonen ja Lahti 2007, 20.

236 Lukkarinen 1998, 33-34.

237 Mirzoeff 1999, 8. Esteettinen modernismi Mirzoeffin mukaan vaikutti vuosina 1820-1975 .

66 (114)

syystä, että taidemuseot sekä kiinnostavat ihmisiä että tiedotusvälineitä laajemmin

kuin muut museot keskimäärin.238 Taidemuseolaitoksen tarjoama taidekäsitys,

johon liittyy tuore pedagoginen ajattelu painottaa saavutettavuutta. Kulttuurinen

saavutettavuus olisi yksinkertaisesti toimintakäytäntö, jonka mukaan edistetään,

kannustetaan ja tuodaan näkyväksi monenlaisia tapoja katsoa ja tulkita taidetta ja

keskustella sen äärellä.

Länsimaisen moderniteetin kuvat, tuotteet ja identiteetit ovat kuitenkin edelleen

globalisaatiota hallitsevia, stereotyyppisiä ilmiöitä. Museoissa tapahtuvan

toiminnan avulla visuaaliseen maailmaamme sekä vallitsevaan kuvaympäristöön

ja taidehkkistoriaan tutustuminen voi edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja

helpottaa suomalaisen yhteiskunnan menneisyyteen ja nykypäivään

tutustumisessa. Suomen historiasta, kuvamaailmasta, taideteoksista voidaan löytää

kulttuurisia tapoja ja käytäntöjä, jotka tuovat mieleen oman kulttuurin tai

herättävät keskustelua. Kuvien ja taiteen avulla voidaan myös suomen kielen

oppimiseen päästä kiinni. Jos ajatellaan ihmistä, maahanmuuttajaa, sopeutumassa

uuteen yhteiskuntaan, voisi kuvitella että täysin uuden identiteetin vaihtoehtona

olisi kallistuminen mieluummin kohti omaa traditiota tai kulttuurista kääntämistä

kohti. ”Kääntäminen” tarkoittaa kahden kulttuurisen kielen puhumista, kahta

kulttuurista identiteettiä sekä neuvottelemista niiden välillä. 239 Tämä on varmasti

melko yleisesti tapahtuva ilmiö muutettaessa uuteen maahan pyrkimyksissä

sopeutua ja kotoutua uusiin asioihin, joskaan ei välttämättömästi ja automaattisesti

tapahtuva. Kääntämistä ja oman tradition esille tuomista voidaan kuvista

keskustelemalla ja työpajatoiminnalla tuoda esille, taiteen avulla mieltä ja kieltä

avaten.

Interkulturaalinen lukutaito on tulossa osaksi museoiden työtapoja ja ajattelua.

Kuitenkaan kulttuurinen monimuotoisuus ei taidemuseoissa ole pelkästään

pedagoginen kysymys ja ulkopuolelta rahoitettujen projektien varassa tehtyä

238 Raippalinna 2000, 43.

239 OPM 2002, 17

67 (114)

toimintaa. Säilyäkseen organisaatiossa pysyvästi ajattelumallina ja kävijöitä

hyödyttävänä, tarvitaan usein koko organisaation ymmärryksen ja rakenteiden

muuttamista.240

4.1. Monikulttuurinen taidekasvatus

Kulttuurinen saavutettavuus taidemuseossa tarkoittaa käytännössä ihmisten,

yksilöiden ja yhteisöjen kohtaamista, vuorovaikutusta, kuten esimerkiksi edellä

luvuissa 3.3 ja 4 esitetään. Taidekasvatuksesta kirjoittaminen on taas oma

erityinen diskurssinsa, jossa taidekasvatustoimintaa ja sen tavoitteita ja käytäntöjä

sekä suhdetta taiteeseen ja taidekäsityksiin pyritään kuvaamaan. 241 Kasvatuksen

käytännön ja taidekasvatuksellisten tavoitteiden kohtaaminen luo haasteita

kulttuuriselle saavutettavuudelle, mistä esimerkkinä esittelen Postmoderni

taidekasvatus–eräs lähestymistapa opetussuunnitelmaan -teoksen.

Kirjan tekijät Arhur D. Efland, Kerry Freeman ja Patricia Stuhr etsivät yhteyksiä

monikulttuurisen lähestymist a v a n j a postmodernin ajattelun keskeisten

kysymysten välillä ja esittävät uusia käytäntöjä ja lähestymistapoja

taideopetukseen.242 Kirjoittajien mukaan esteettiseen puolueettomuuteen

pyrkiminen, joka oli modernismille ominaista, ei ole kovinkaan toimiva

taidekasvatuksen muoto. Monikulttuurinen taidekasvatus pyrkii tavoitteellisesti

muuttamaan sosiaalisia suhteita, eikä pelkästään hankkimaan tietoa ja ymmärrystä

taiteesta taiteen itsensä vuoksi. Taidekasvatus, joka on kulttuurisesti

demokraattista ja lisäksi sosiaalisesti uudistavaa, edustaa heidän mielestään

täydellisimmin postmoderneja käsitteellisen konfliktin, demokratisoinnin ja

erilaisten asenteiden arvostamisen ihanteita.243 Pyrkimyksenä ei ole vähempää

kuin koulutusprosessien täydellinen uudistaminen kaikissa kouluissa riippumatta

240 Trienekens 2006, 6. Elektr. 20.7.2008.

241 Pääjoki 2004, 9-21.

242 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 17-19.

243 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104.

68 (114)

oppilasaineksen koostumuksesta. Taidekasvatuksessa opettajat suhteuttavat

oppitunnin monien eri ryhmien jäsenille esitellen valikoiman erilaisia sosiaalisia

ja /tai kulttuurisia esimerkkejä ja käsityksiä.244

Monikulttuurinen taideopetus on kirjoittajien mukaan yhteiskunnallista

vaikuttamista ja tiedostamista. Taiteen historiaan, taidehistorian kirjoitukseen ja

yhteiskunnan ilmiöihin halutaan ottaa kriittinen kanta.245 Monikulttuurisen

taidekasvatuksen valta muuttaa taidekäsityksiä ja yhteiskuntaan onkin näkyvä osa

kirjan sanomaa. Monikulttuurisuus on selkeästi ideologinen termi tässä

yhteydessä. Tarkoitus on taiteen avulla rakentaa parempaa tulevaisuutta sekä

tuoda sisällöllistä monimuotoisuutta opetukseen. Esteettiset ja kulttuuriset sisällöt

sekoittuvat, kulttuurisen sisällön korostuessa selkeästi tärkeämpänä, sillä huomio

kiinnitetään enemmänkin taiteen sosiaalisiin funktioihin ja käännetään se pois

taiteesta persoonallisen esteettisen kokemuksen arvostettuna muotona.246

Kirjassa esitetään kuitenkin taidekasvatuksen ideaali eräänlaisena lukittuna

kertomuksena, jossa tuodaan esille kriittisyys nykyisiä valtasuhteita kohtaan, sekä

monikulttuurisen taidekasvatuksen voima ja mahdollisuus esiintyä ensisijaisena

vaihtoehtona muutoksessa parempaan. Monikulttuurinen taidekasvatus vaikuttaisi

olevan poliittiseen tekstiin verrattavissa oleva ohjelmallinen lähestymistapa, koska

se halutaan esittää tärkeimpänä ratkaisuna. Erot ja konfliktit, joista kirjoittajat

puhuvat, ovat eri kulttuurien välisiä eivätkä kulttuurien sisäisiä ilmiöitä. 247

Ohjelmallisuuden riski on, että monikulttuurisuudesta halutaan luoda kokonainen

ajattelutapa, suljettu kokonaisuus, joka ei voi olla sellaisenaan tosi, vaan

fiktiivinen kertomus jostakin ideaalista tilasta. Tekijät esittävät mielestäni

ajatuksia, joista voisi ymmärtää, että monikulttuurinen kasvatus o n

määriteltävissä, mutta ainakaan tässä vuosikymmenen sitten ilmestyneessä

244 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 94-104.

245 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104.

246 Elfland 1998, 105-111.

247 Efland 1998, 111.

69 (114)

kirjassa käytettyjä käsitteitä ei ole määritelty. Olisiko valta lopulta kuitenkin

kasvattajilla ja taidekasvatus taipuisi näkymättömäksi vallan välineeksi?

Foucault'n näkemys vallasta totuuden tuottamisessa, oikean vaihtoehdon

pelastavasta vaikutuksesta248 on löydettävissä tästä taidekasvatusnäkemyksestä.

Kuinka postmodernia tai kulttuurisesti monimuotoista on moinen maailman ja

kasvatuksen hallinta? Monimuotoinen käsitteenä sisältää juuri ajatuksen vaikeasti

määriteltävästä, prosessinomaisesta, ei etukäteen tiedetystä. Monikulttuurinen

sanana alkaa olla kymmenen vuotta teoksen kirjoittamisesta inflaation kärsinyt

termi, sana joka tarkoittaa liian monia asioita ja siksi ei tarkoita kunnolla

mitään.249

Edellä mainitut Postmoderni taidekasvatus -kirjan tekijät esittävät myös, että sekä

taideteos että taiteilija ovat menettäneet etuoikeutetun asemansa taiteen

ymmärtämisessä.250 Varmasti onkin niin, että erityisesti nykytaiteen äärellä taiteen

asiantuntijan valta on hämärtynyt. Uudeksi määritelmäksi kirjassa ehdotetaan

taidetta kulttuurisen tuotannon muotona, jonka tarkoitus on rakentaa yhteisen

todellisuutemme symboleja. Toisin sanoen taiteen opetuksen tarkoitus on saattaa

oppija ymmärtämään niitä sosiaalisia ja kulttuurisia maailmoja, jossa hän

elää,251mikä sinänsä on määritelmänä pedagogisesti arvostettava ja aina

ajankohtainen teema.

Perinteisesti niin taidehistoria oppiaineena kuin taidemuseoiden pedagogiset

ratkaisut ovat rakentuneet taiteen kehityksen ja edistyksen metakertomuksen

ympärille.252 Nykyisin ajatellaan taiteessa olevan niin paljon erilaisia

kehityssuuntia ja muotoja, että jo tästä syystä on hankala ajatella

edistyskertomusta muuna kuin eräänlaisena fiktiivisenä runkona, jonka avulla

248 Foucault 1980, 59-60.

249 Myös ”kulttuuri” ja ”kulttuurinen ” ovat ”innovaation” ja ”luovuuden” lisäksi sanoja, joita viljellään runsaasti monissa erilaisissa diskursseissa tällä hetkellä.

250 Elfland 1990, 105-111.

251 Ibid.

252 Esim. Aurasmaa 2004, 44-45.

70 (114)

esitetään jotakin opettamisen arvoista.253 Erilaiset kertomukset taiteesta voivat

asettua toisiaan vastaan tai keskustella toistensa kanssa ja paljastaa erilaisia

dikotomioita kielessä ja todellisuudessa. Näistä vastakkaisuuksista ja konflikteista

sekä useista erilaisista ”koodeista” on tullut kiinnostavia sekä taiteessa, taiteen

kielessä ja opetuksessa.254 Voi sanoa, että taiteessakin esteettinen ja kulttuurinen

sekoittuvat. Taiteen esteettinen sisältö on osa sen kulttuurista sisältöä, eikä niitä

ole suinkaan helppo erottaa toisistaan, kuten Postmodernissa taidekasvatuksessa

esitetään.255 On silti totta, että perinteiden tuoma järjestys ja totuudellisuus ovat

kuitenkin seikkoja, joista jossain määrin joudutaan luopumaan, kun taide ja

taidehistoria nähdään osana kulttuuria ja ideologioita.256

4.2. Kulttuurinen monimuotoisuus museopedagogiikassa

Voiko Postmodernin taidekasvatuksen kirjoittajien käsitys moniarvoiseen

kansalaisyhteiskuntaan kasvattamisesta sekä kriittinen suhde perinteiden

vaalimaan länsimaiseen taidekäsitykseen olla museopedagogiikan tavoitteena? 257

Suomessa kansallisuus- aatteen ilmaukset ja kotimaisuuden korostaminen ovat

perinteisesti olleet taidekasvatksellisen ja museoissa tapahtuvan opetuksen

keskiössä ainakin 1950-luvulle asti.258 Taidehistoriallisessa mielessä nähtynä

taideteosten ilmaisun vapauteen toisaalta kuuluu niiden kyky irroittautua

ajallisuudesta ja liittyä uusiin arvoihin. Monikulttuurisen pedagogiikan ongelmana

on mielestäni se, että se mallina saattaa sisältää länsimaisen oikeutuksen

253 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104-115.

254 Palin 1998, 125-150.

255 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104-115.

256 Lukkarinen 1998, 18.

257 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 156.

258 Levanto ja Pettersson 2004, 9-38.

71 (114)

määritellä ja hallita muita kulttuureja. Pluralistisen kasvatusajattelun alta voikin

löytyä taipumus luokitella ja universalisoida, eikä kohdata toisia ihmisiä. 259

On helpohkoa vedota arvojen suhteellisuuteen. Kulttuurintutkija Homi Bhabha

esittää, että hänen kolmanneksi tilaksi kutsuma mielen paikka antaisi

kulttuuriselle monimuotosuudelle tilaa ilmetä. Kolmas tila on alue, jossa sisällöstä

ja representaatiosta neuvotellaan; asiantila, jossa samanaikaisesti useamman

todellisuusversiot voivat olla läsnä, myös uudet ja ennalta tunnistamattomat

versiot.260 Kysymyksessä on jonkilainen mielekäs monimielisyys, moninaisten

versioiden sietäminen. Ratkaisuhakuisuus, puhtaaksi ymmärtäminen tai

objektiivisuuteen pyrkiminen eivät ole olennaisia tavoitteita. Monimielisyys on

hyvin usein taiteelle ominaista, ja kolmannen tilan voi ymmärtää myös syntyvän

taiteen tarkastelussa ja taidekasvatuksellisissa tilanteissa.

Mitä kulttuurisen monimuotoisuuden tavoite voisi antaa museopedagogiikalle?

Kuten esitin aiemmin, Postmoderni taidekasvatus-kirjassa ilmenevä ajatus

monikulttuurisen kasvatuksen pelastavasta tehtävästa on ongelmallinen asenteena

ja muistuttaakin toisinaan ideologista ohjelmapuhetta. Taidekasvatuksen diskurssi

sellaisena kuin Efland, Freedman ja Stuhr sen esittävät, ei sovi taidemuseoihin

pedagogisessa mielessä. Museopedagogiikka ei ole varsinaisesti taidekasvatusta

siinä mielessä kun kouluopetus opetussuunnitelmien ohjaavalla tasolla. Museoissa

ei voida itsenäisen ohjelmallisesti esittää, millaiseen maailmaan haluamme

tulevaisuudessa, vaan tarkoitus on toimia jonkinlaisessa konsensuksessa

kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa. Ongelmallisena sekä monikulttuurisesta

taidekasvatuksesta että museopedagogiikasta lukiessani olen pitänyt sitä, että

välillä taiteen ja taiteellisen toiminnan luonne ei oikeastaan hahmotu vaan hukkuu

kasvatuksellisiin tai yhteiskunnallisiin tavoitteisiin.261

259 Kts. Bhabha 1990, 209. Bhabha kirjoittaa kasvatuksesta yleensä.

260 Bhabha 1990, 207-241.

261 Esim. Efland-Freedman-Stuhr 1998, passim.

72 (114)

Tarja Pääjoki tavoittelee tutkimuksessaan Taide kulttuurisena kohtaamispaikkana

taidekasvatuksessa taidekasvatuksellisesta kirjoittamisen tapaa, jossa taide olisi

”sisällä”, ei kohteena.262 Hänestä ei ole mielekästä määritellä sitä, millaiseen

maailmaan taidekasvatuksella päädytään, sillä kyse on aina poliittisista sekä

yksilötason valinnoista.263 Museopedagogisessa työssä olisikin tärkeätä keskittyä

taideteosten sisältöihin ja teosten ja uuden yleisön aktivointiin riippumatta siitä,

edustavatko teokset länsimaisen taiteen valtavirtaa vai eivät. Erilaisten kulttuurien

kohtaaminen voi löytyä joko teoksesta tai yleisön näkökulmista sekä katsojen

välisestä vuorovaikutuksesta. Monet taideteokset sisältävät ajatuksen erilaisista

äänistä, tavoista löytää erilaista kommunikaatiota ja tapoja kohdata teosten äärellä.

Teosten kohtaamisen ja katsomisen ei tarvitse olla yksipuolista ja passiivista, tai

valmiin näkemyksen vastaanottoa. Pääjoen mukaan kulttuurinen monimuotoisuus

museotyön näkökulmana asettaa kuitenkin pedagogeille vaatimuksia oman

tradition ja kulttuuristen rajojen ylittämisestä, koska perinteen tuoma turva ei joka

tilanteessa riitäkään.264

Kulttuurinen moninaisuus/monimuotoisuus hahmottui kulttuuripolitiikan ja

taidemuseotyön kannalta edellä tutkimistani teksteistä keskeiseksi ajatusmalliksi.

Käsitys monimuotoisesta ja moniarvoisesta yhteiskunnasta tuo näkyville uusia

eroja ja rajoja sekä mahdollisuuksia, ylipäänsä kulttuuristen merkityksien

lisääntyvää korostumista taiteessa esteettisen sijaan. Taidetta museopedagogisessa

mielessä ei voi ajatella yhtenäisinä kaikille sopivina paketteina, jotka tarjotaan

ihmisille siinä tarkoituksessa, että he ottavat sen passiivisesti vastaan. Taidetta ja

kulttuuripolitiikkaa koskevassa diskurssissa voisi näkyä paremmin kulttuurin ja

taiteen jatkuvasti muuttuva, prosessuaalinen luonne, joka on vahvasti sidoksissa

inhimilliseen toimijuuteen. Minän konstruoiminen ja identiteetin muokkaaminen

taideteosten ja kuvien tekemisen kautta olivat myös Postmodernin

taidekasvatuksen kirjoittajien mukaan kaivattuja sosiaalisia prosesseja yhteis-

262 Pääjoki 2004, 15.

263 Pääjoki 2004, 20.

264 Pääjoki 2004, 27.

73 (114)

kunnassa, jossa eriarvoistuminen ja erilaiset mahdollisuudet ihmisten kesken ovat

ongelma.265 Tähän näkemykseen voin yhtyä ajatellessani, minkälaista

museopedagogiikan tulisi olla.

Menneisyys voidaan toki herättää henkiin museoiden näytteillepanossa, mutta on

tärkeää selittää miten ja miksi näin tapahtuu. Esimerkiksi kansallisen ideologian

ja kulttuurisen yhtenäisyyden tuottaminen taideteosten avulla ja kansallisen

merkityksen liittäminen tiettyihin avainteoksiin voi muuttua, jos uuden yleisön

ääni pääsee kuulumaan. Taideteokset museokontekstissa ovat osa museaalista

diskurssia, ja on syytä myös määritellä, mitä taideteokselle museossa tapahtuu,

miten se muuttuu käsitteellisellä tasolla, mitä siinä pidetään kiinnostavana ja

olennaisena. Millä tavalla taiteellisesti tai kulttuurisesti monimuotoinen taideteos

museoympäristössä on, mitä siihen tulee siellä lisää, ja mitkä elementit jäävät

näkymättömiksi? Vaikuttaako käsitys tavoiteltavista uusista yleisöistä ja

kotouttamistarpeen laajentamisesta taidelaitoksiin taiteen esteettiseen arviointiin,

ja tulisiko sen niin edes tehdä?

Norman Brysonin mukaan visuaalinen kokemus ei ole ajaton, vaan tapamme

jäsentää todellisuutta on kulttuurinen sopimus. Bryson myös pohtii, kuinka

taideteos, kuva ottaa huomioon katsojan sukupuolen, rodun tai yhteiskunnallisen

aseman. Toisaalta taideteoksen tulkitseminen muuttaa myös sitä uudenlaiseksi. 266

Vastauksen muotoilemisen edellä esittämääni kysymyksiin voisi Brysonia tulkiten

ajatella toteutuvan niin, että taidemuseon visuaalista kokemusta koskevat

kulttuuriset sopimukset elävät ajassa, ja uusilla yleisöllä tulisi olla mahdollisuus

ravistella niiden sisältöjä ja sanomaa.

Museopedagogian k o t i m a i s e s s a p e r u s t e o k s e s s a Valistus/museo-

pedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä esitetään, kuinka

kasvatuksen suuntaukset ja myös muutokset taidekasvatuksessa oppiainetasolla

265 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 134-137.

266 Bryson 1984, 7-31.

74 (114)

ovat vaikuttaneet suoraan museopedagogiikan kehittymiseen. 267 Muutokset

kasvatustieteessä ja taiteen opetuksessa ovat olleet reaktioita ulkopäin tuleviin

yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin paineisiin.268 Suomalaisuuden

muuttuminen kulttuurisesti pluralistisempaan suuntaan sekä uusien

diversiteettistrategioiden linjaukset ovat tämän hetken muutosvoimia opetuksessa.

Taidemuseopedagogiikan peruslähtökohta voisi olla näkemys, jonka mukaan

kuvien lukutaito on sosiaalisesti syntyvää ja se on hankittava. 269 Pitkän linjan

museopedagogin, Marjatta Levannon, mukaan oppimisen ajatellaan tapahtuvan,

jotta ihminen ymmärtäisi maailmaa ja tekisi aktiivisesti omia tulkintojaan

kokemuksistaan. Positiivisesti suhtaudutaan yleensä sellaiseen oppimiseen, joka

liittyy keksimiseen, löytämiseen ja mielihyvän tunteeseen. 270 Elämyksellisyyden

tavoitteena on nykypedagogian mukaan tiedon omaksumisen helpottaminen,

oivalluksien aikaan saaminen ja näkökulmien avaaminen.271 Maahanmuuttaja-

kävijöiden kohdalla elämyksien herättäminen ja työpajatoiminta voivat olla

esimerkiksi puutteellisen kielitaidon vuoksi erittäin hyviä tavoitteita pyrittäessä

osallistamiseen ja kuvien lukutaidon hankkimiseen.

Taiteen ominaisuus on keskeisesti elämyksellisyys, sama asia, mitä uudet

oppimiskäsitykset korostavat.272 Alkuperäiset teokset materiaalisuudessaan

todellakin pystyvät motivoimaan oppimista eri tavalla kuin kirjasta tai

verkkosivuilta nähtyinä. Taideteos on myös aina enemmän ja eri lailla olemassa

kuin teksti tai selitys siitä. On silti hyvä muitaa, että tottunut ja kielitaitoinen

kävijä katsoo taidetta lähes aina myös näyttelyluettelotekstien, opastekstien,

267 Kettunen 2004, 90-94.

268 Elfman-Freedman-Stuhr 1998, 134-137.

269 Levanto 2004, 56-63.

270 Levanto 2004, 56-63.

271 Ibid.

272 Esim. Levanto 2004, 56-63.

75 (114)

esittelyjen, taidekritiikin ja taidehistoriankirjoituksen välittämänä ja niiden

lävitse.273 Margaret Olinin mukaan se, millaisen diskurssin, käsite- ja

toimintaympäristön osaksi taideteos kulloinkin mielletään vaikuttaa tulkitsijaan. 274

Samoin esteettisen arvostelmien tekemisen on uskottu liittyvän olennaisesti

taiteen kokemiseen. Estetiikka tieteenä ja taidemuseoiden lähestymistapana

teoksiin vaikuttaisi länsimaisen estetiikan perustan mukaan toimivan tarkastelijan

näkökulmasta pohjautuvan luokitteluun.275 Esteettisen tarkastelun lähtökohtana on

tieto joistakin luokitteluista tai näistä perusteluista irti sanoutuminen, jotta

voitaisiin kuvailla ja määritellä taiteen herättämä kokemus. Estetiikan tehtävä on

kasvattaa tajuamaan vivahteita ja sitä kautta kehittää erottelukykyä esimerkiksi

oman ympäristön tarkastelemisessa276 Tällä ihmisen aistiherkkyyttä,

arvostelukykyä ja myös mielikuvitusta kehittävällä perustelulla voitaisiin

ymmärtää kulttuurisen monimuotoisuuden museopedagogista arvoa, joskin

pedagoginen toteuttaminen täytyy miettiä useampien erilaisten yleisöjen mukaan.

Esteettiset ja kulttuuriset arvot, vivahteiden taju, voidaan pyrkiä toki tekemään

kaikille saavutettaviksi asioiksi, samalla tavoin taiteen kohtaamisessa voidaan

myös nähdä keinoja ylittää mielen ja arkiajattelun rajoja, löytää uutta ymmärrystä

itsestä sekä ihmisyydestä tai tajuta ympäröivää todellisuutta. Vallitseva

taidekäsitys kertoo aina myös siitä, mikä ja kuka ihminen tänä aikana on.

Taiteen kautta saattaa löytyä myös mahdollisuus maanpakolaisuuden

kokemukseen, oman muukalaisuuden huomaamiseen ja sitä kautta toisin

ajattelemiseen.277 Julia Kristevan mukaan toiseuden kohtaaminen onkin

mahdollista vain, jos tunnustamme, että olemme muukalaisia itsellemme. 278 Mari

273 Lukkarinen 1998, 102; Mitchell 1994, 97-99.

274 Olin 1996, 208.

275 Sepänmaa 2000, 21-24.

276 Ibid.

277 Pääjoki 2004, 110.

278 Kristeva 1992, 13.

76 (114)

Krappala ajattelee taiteesta nimenomaan tämän lähtökohdan mukaisesti, ja toteaa,

että taidetta tarkastelemalla muukalaisuuden, eroavaisuuksien kokeminen voi

tapahtua yhteisesti. Taide osoittautuu paikaksi, jossa lopullista ymmärrystä ei ole,

vaan eroja voi tunnustella aina uudelleen.279

Bhikhu Parekh toteaa, kulttuurinen monimuotoisuus on inhimillisen vapauden

tärkeä rakennusosa ja ehto.280 Kulttuurisen monimuotoisuuden toteutumisessa on

kyse myös vallasta, siitä kuka kykenee, pystyy ja osaa määritellä, saa oikeuden

omaan subjektiivisuuteen.281 Välttämättä ei tarvitse puhua edes muukalaisuudesta

tai maahanmuuttajuudesta vaan ihmisenä olemisesta ja elämisestä. Taiteen

voimaan ja tapaan olla olemassa uskomalla, väitän, että taidemuseoissa on

tilaisuus rakentaa näitä inhimillisen vapauden tiloja. Taiteen saavutettavuus voisi

edetä käytännön tasolla esimerkiksi Parekhin esittämästä kulttuurisen

yhteisöllisyyden ideasta lähtöisin.282 Hänen mukaansa yhteisöllinen, kulttuurinen

monimuotoisuus perustuu itsestään tietoisiin, jollakin tapaa organisoituneisiin

yhteisöihin, jotka rakentuvat omille ja muista poikkeaville uskomusten ja

käytäntöjen järjestelmille, ja jotka ilmentävät kulttuuriaan jokapäiväisessä

elämässään. Yhteisöllä on halu säilyttää ja siirtää kulttuuriaan ja elämäntapaansa

sitä seuraavalle sukupolvelle. Maahanmuuttajat edustavat Parekhin mukaan

kulttuurista moninaisuutta nimenomaan yhteisöllisyyden näkökulmasta.283

Taidehistoriallisessa mielessä taiteen yhteisöllinen ja dokumentaristinen käänne

vastaa kulttuurisen monimuotoisuuden herättämään maailmaamme jäsentäessään

taiteen tekemisen, osallisuuden ja taiteen vastaanoton käytäntöjen muuttumista.

279 Krappala 2003, 117.

280 Parekh 2000, 167.

281 Hannula 2001a, 33.

282 Parekh 2000, 3-7.

283 Ibid. Kysymyksessä ei ole siis alakulttuureja tutkiva tai valtakulttuuria kritisoiva näkökulma yhteisöllisyyteen. Parekh jaottelee kulttuurisen monimuotoisuuden tutkimisen kolmeen ryhmään, alakulttuuriseen, valtakulttuuria kritisoivaan ja yhteisölliseen.

77 (114)

5. Muuttuuko museo?

Taide museoympäristössä on aina erittäin valikoitu osa menneisyyttä ja

nykyaikaa, tietyllä tavalla järjestettyä ja esille pantua. Ainutlaatuinen viehätys ja

voima sisältyy aitoihin, reaalisessa koossa ja muodossa oleviin teoksiin. Taideteos

toki edustaa esteettisen arvonsa lisäksi kulttuurihistoriaa. Taidemuseossa tarjolla

oleva näkemys taiteesta voi valitettavasti sulkea katsojan silmät monilta

vaihtoehtoisilta tavoilta ajatella teoksista, taiteen historiasta tai yhteiskunnista,

jossa taidetta on tehty. Muun muassa Pierre Bourdieu ja Carole Duncan, Tony

Bennett sekä Donald Preziosi ovat tarkastelleet taidemuseoiden ideologisia

merkityksiä ja käytäntöjä sekä sitä, miten taidemuseot ovat pystyneet vastaamaan

ajankohtaisiin, yhteiskunnallisiin aiheisiin. He ovat painottaneet taidemuseo-

laitoksen konservatiivisuutta ja porvarillisuutta näiden pyrkimyksissä määritellä

yleisönsä ja yhteisönsä. Heidän mielestään taidemuseon maailmakuva näyttäytyisi

pysyvyyttä korostavana todellisuuskäsityksenä.284 Michel Foucault'n mukaan

museot (kuten monet muutkin 1800-luvulla syntyneet modernit tilat) ovat

tilattomia tiloja eli heterotopioita.285 Museotilat eivät todellisia, mutta eivät

utooppisiakaan, vaan virtuaalisia. Näyttelyiden, esillepanon ja katsomisen

käytännöt sähköistävät samaistumista taiteeseen toimien peilin kaltaisena,

todellisen ja epätodellisen rajoilla olevana.286 Kenen kohdalla ja miten

samaistuminen tapahtuu on mielestäni mutkikas kysymys, mutta aidot

taideteokset taidemuseossa esillä olevina herättävät taatusti tunteita eri tavalla

kuin kirjoissa, verkkogallerioissa tai muiden medioiden kautta nähtyinä. Tunteilla

tarkoitan tässä myös tylsistymistä, pelkoa, eettisiä dilemmoja. Taidemuseoilla

vaikuttaisi kuitenkin olevan eräänlainen etuoikeus auraattiseen taidekokemukseen

ja monenlaisten tunteiden välittämiseen taideteosten tuomin valtuuksin.

284 Preziosi 2003,3-7; 29-43.Bennett 1995, 22-25; Duncan 1995, 7-20; Bourdieu-Darbel 1991, 110-113.

285 Foucault 1970, xviii.

286 Foucault 1970, 344-387; Foucault, 1980, 273-279.

78 (114)

Taidemuseoiden historiasta löytyy paljon sellaisia ratkaisuja, jotka ovat

ristiriidassa kulttuurisen monimuotoisuuden tavoitteiden kanssa. Aiemmin

julkisten taidemuseoiden implisiittisenä tehtävänä on ollut ideologisella tasolla

toimia patrioottisen hengen ilmentäjänä287 aikana jolloin ajateltiin ”kansakunnan”

olevan yhteiskunnan ja yhteisöjen muovaaja, joskus jopa synonyymi keskiluokan

edustajille.288 Suomalaisen taidemuseolaitoksen museopedagogiikan historia ei

kuitenkaan täysin yhteneväinen anglo-amerikkalaisen maailman kanssa.289

Patrioottinen henki on toki elänyt vahvana ja aika ajoin taidemuseoita on syytetty

meillä paikallaan pysyviksi ja epäpopulaareiksi,290mutta imperialismin perinnön

herättämät postkolonialistiset käsitykset ovat olleet vaatimattomassa osassa

suomalaisissa taidemuseoissa. Ehkä imperialismin vaikutuksiin ja poliittisen

historiamme ristiriitaisuuksiin olisi voitu vastata nasevammin ja näkyvämmin.

Suomessa taidemuseoiden välittämä sanoma on ollut toisinaan sekä idealistinen

mutta kulttuurisessa mielessä suomalaisuudesta yksipuolisen kuvan antava.

Carole Duncanin näkemys on taiteen katsojan, kävijän aseman muodostumisesta

kriittinen, mitä tulee taidemuseon rooliin yhteiskunnassa vallitsevien ideologisten

rajoitusten määrittäjänä. Katsojan mielenkiinto taiteeseen muuttuu museoon

liittyvien kulttuuristen representaatiotapojen osaksi, taidemuseon rituaalisten,

oletettujen tai olemassaolevien katsomiskäytäntöjen- ja tulkintojen osaksi.291

Katsojan mahdollista valtaa tulkita teoksia erillään tietystä katsomisen tavoista

hän ei juuri missään tuo muodossa esille, vaan taidemuseon ympäristö ja

rituaalinen matka hallitsevat vahvalla tavalla taiteen katsomista. 292

287 Preziosi 2003, 3-7; 29-43.

288 Bennett 1995, 22-25

289 Pettersson-Levanto 2004, 10-37.

290 Ibid.

291 Duncan 1995, 7-20.

292 Ibid.

79 (114)

Kulttuurisen monimuotoisuuden näkökulmasta mielenkiintoiseksi taidemuseo

tulee kuitenkin juuri katsojan subjektipositiota analysoitaessa; esimerkiksi, miten

taidemuseossa koskaan käymätön, mutta taiteelle avoin, kulttuurisista syistä

taiteesta eri tavoin asennoituva kokee museoympäristön ja taiteen katsomisen.

Toisaalta joskus on syytä arvioida, onko taidemuseon visuaalinen maailma

todellakin täysin eurooppalaisen katsomiskulttuurin läpitunkema, kuten Duncan

olettaa. 293

Kulttuurintutkimuksellinen, sosiologinen ja uusi museologinen näkökulma ovat

tuoneet esille, kuinka museoiva mielikuvitus on poliittisen kannan ottamista. 294

Toisaalta on poleemisesti esitetty, että itse taide, ollessaan erillään todellisen

elämän kontekstista muuttuu epäpoliittiseksi museoympäristössä.295 Onkin

pohdittava, miksi ja miten erityisesti taidemuseot, joita voidaan pitää elitistisenä

kokoelmien muodostumisen historian sekä taidehistoriallisen diskurssin ja

taiteeseen ja taiteen ymmärtämiseen liitettyjen leimojen vuoksi, väittävät tänä

päivänä, että taide kuuluu kaikille

Taidemuseon välittämän ympäristön vaikutuksen ja aattellisen hengen voisi

muuttamiseksi, kulttuuriperintö- ja taideopetukseen voisi sisältyä arviontia, kenen

tai minkä ryhmien tai kulttuuristen ryhmien taidetta museossa esitetään. Esitän

retorisesti seuraavia kysymyksiä koskien kulttuurista saavutettavuutta: Keiden

taidetta on hankittu kokoelmiin ja näyttelyihin? Näkyvätkö kulttuuriset

vähemmistöryhmät mitenkään taidemuseossa? Oppivatko Suomessa jo pitkään

asuneet kulttuurivähemmistöt ymmärtämään, että esimerkiksi Ateneumin tai

Kiasman kokoelmissa on kysymys meidän kaikkien yhte ises tä

kulttuuriperinnöstä? Toimiiko taidemuseolaitos tässä suhteessa yhteiskunnallisen

kehityksen hyväksi?

293 Ibid.

294 Bourdieu – Darbel, 1991, 110-113. Taidemuseoissa vallan on esitetty ilmenevän symbolisella tasolla ja kävijöiden luokka-asemissa. Symbolinen väkivalta -käsite esimerkiksi teoksessa Bourdieu,1991. Language and Symbolic Power.

295 Crimp 1990, 62.

80 (114)

Lakien ja asetusten sekä museoalan ohjelmien ja strategisten päätösten vuoksi

tasa-arvoiset lähtökohdat ihmisten osallisuuteen kulttuuriperintöönsä on taattava.

Toisaalta esittämiseen ja erilaisiin representaatioihin maailmasta liittyy sekä

eettinen ulottuvuus että kysymys vallasta sekä tavoista käyttää valtaa.

Kulttuuriseen saavutettavuuteen liittyy tästä samasta syystä arviointia siitä, kuka

saa taidemuseoissa esittää taidetta ja kenen ehdoilla. Museopedagogisilla

tavoitteilla ja toiminnalla voidaan pyrkiä vastaamaan esittämiini kysymyksiin

kulttuurivähemmistöjen osallisuudesta. Erilaiset osallistavat menetelmät, työpajat,

elämyspolut antavat mahdollisuuden osallistumiseen ja keskusteluun taiteen

rajoista, ehdoista sekä merkityksistä sekä antavat mahdollisuuden tutustua

suomalaiseen historiaan ja nykypäivän kuvien ja taiteen maailmaa. Taiteelle

ominaiset tiedonhankintatavat, esimerkiksi henkilökohtaisten merkityksien

etsiminen ja pohtiminen ovat tärkeitä välineitä myös taidemuseoiden käyttäminä.

Kuten museopedagogiaa koskevassa luvussa kuvasin, monet taiteessa tapahtuneet

muutokset, kuten yhteisötaiteen kasvu, ovat vaikuttaneet myös taidekasvatukseen.

Museolaitoksesta ja museokasvatuksesta laajasti kirjoittanut Eilean Hooper-

Greenhill väittää kirjoissaan Museums and the Shaping of Knowledge ja Museums

and the Interpretation of Visual Culture museoiden instituutioina olevan modernin

ajan arkkityyppejä. Hän kirjoittaa, kuinka, museopedagogiikalla on aina omat

sisällölliset ja tyylilliset piirteensä: väittämät, jotka se tarjoaa näyttelyistä ja

kokoelmistaan sekä tapa kertoa tai käyttää jotakin opetusmetodia kertoessaan

sisällöistä sanoin, visuaalisin ratkaisuin ja muille aisteille avautuvin menetelmin.

Kyse on aina museon asenteista, arvoista ja näkemyksistä, jotka välittyvät

enemmän tai vähemmän näkyvästi.296 Eilean Hooper-Greenhill esittää, että

museokäynnin merkitys on monimutkaisempien tulkintojen tulos, joihin

esimerkiksi kävijän ikä, luokka tai kulttuurinen identiteetti vaikuttavat. Hänen

mukaansa museopedagogian sisältö ja tyyli ovat muuttumassa. Taidemuseon

esittämä narratiivinen sisältö muuttuu hänen mukaansa vähemmän ja hitaammin

296 Hooper-Greenhill 2000, 5.

81 (114)

kuin esillepanoon liittyvät tyylilliset seikat.297 Museokasvatuksen muodot ovat

hänestä joko pedagogia kommunikaation lähettämisenä, mikä kuuluu modernin

museon ideologiaan sekä pedagogia kulttuurina, joka toimii uuden, post-museoksi

kutsutun tapahtumakeskuksen, kasvatuksellisena mallina. Moderni museo ja post-

museo ovat Hooper-Greenhillillä metaforisia, organisatorisia käsitteitä, jotka

mahdollistavat keskustelun museoiden rooleista ja niiden välittämistä ideoista.

Post-museon idea ja kriittinen pedagogiikka ovat myös yrityksiä kuvata kävijän

uutta roolia taidemuseon kannalta, pyrkimällä kulttuurien kohtaamiseen

mahdollistavan virtuaalisen tilan ja käytäntöjen luomiseeen. Postmuseo on myös

eräs tulkinta yhteiskunnan tilasta ja kasvatuksellisen ideologian toteuttamisesta.

Hooper-Greenhillin esilletuoma ajatus pedagogiasta kulttuurina sekä ylipäänsä

kriittisen, kulttuurisesti monimuotoisen pedagogiikan toteuttaminen on sekä

resurssointi- että uudelleenarviointikysymys. Pasi Saukkonen esittää Cuporelle

tekemässään selvityksessään, että, jos monikulttuurisuus halutaan ottaa mukaan

taide- tai kulttuurilaitoksen strategia- ja suunnittelutyöhön, voitaisiin arvioida

tarvitaanko esimerkiksi monikulttuurisuusasioiden asiantuntijoita tai olennaisten

etnisten tai kulttuuristen ryhmien edustajia vai katsotaanko käytettävissä olevan

oman henkilökunnan ja muiden asiantuntijoiden kompetenssin riittävän asian

käsittelemiseksi.298 Lisäksi täytyisi miettiä uudelleen taloudellinen resursointi ja

ohjelmatoiminnan arvioiminen ja muuttaminen. Taidemuseoissa joudutaan

arvioimaan, voidaanko muuttaa ohjelmatoimintaa pelkän sosiaalisen tai poliittisen

tarpeen ja tilauksen täyttämiseksi vai pyritäänkö ensi sijassa taiteellisesti

korkeatasoisiin näyttelyihin ja ohjelmiin.

Yksi olennaisimmista kysymyksistä koskee tavoitteiden saavuttamista.

Suunniteltaessa uusia ja aikaisemmasta poikkeavia tavoitteita ja toiminta tapoja on

tärkeätä pyrkiä seuraamaan, missä määrin ja millä tavalla tavoitteisiin on lopulta

297 Ibid.

298 Saukkonen 2007, 30-36. Elektr. 11.12. 2007

82 (114)

päästy.299 Käytännössä tulisi pyrkiä siihen, että koko organisaation ja henkilökunta

sitoutuu uudentyyppiseen päätöksentekoon ja työtapoihin. Kaikki työntekijät olisi

pyrittävä tavoittamaan ja luotava uusi kokonaiskuva kulttuurisesti moninaisesta

taidemuseotyöstä.

Kulttuurinen monimuotoisuus vaatii välillä valmiutta aikaisemmasta poikkeavien

menettelytapojen kokeilemiseen. Projektiluontoinen toiminta on usein

rakenteeltaan joustavaa ja pystyy tuottamaan onnistuessaan uudenlaista diskurssia,

näkökulmia ja toimintatapoja. Kulttuurisesti moninaisen ajattelun ja

toimintatapojen ankkuroiminen pysyvästi taidemuseotoimintaan vaatii usein

enemmän sitoutuneisuutta kuin lyhyehkö, projektiluonteinen toiminta voi antaa.

Alankomaissa kulttuuriorganisaatioita tutkinut Sandra Triekenens havaitsi, että

ongelmana on, kuinka voidaan sitoa projekteissa syntyneet oivallukset, tavoitteet

ja tulokset osaksi taidemuseo-organisaatiota, synnyttää projektien pohjalta

pysyvää uutta prosessia. Lisäksi yleisön jakaminen kohderyhmiin

monikulttuurisuuden mukaisesti saattaa olla keinotekoinen tapa jaotella kävijöitä,

hänen mukaansa voisi enemmänkin puhua elämäntapakohderyhmistä ja unohtaa

yksinkertaistettu tapa jakaa ihmisiä heidän oletettujen maailmankuviensa

suhteen.300

Taidemuseotyössä onkin mahdollista ajatella, että, koska museot ja niiden

tarjoama kulttuuriperintö kuuluvat kaikille, ei haluta erottaa maahanmuuttajia ja

kantaväestöä liiaksi toisistaan ja viitata esimerkiksi Triekenensin esittämiin

elämäntapakohderyhmiin, mikä sinällään on tervetullut ja asianmukainen tapa

määritellä yleisöjä. Periaatteessa taidemuseot ovat kaikille avoimia, mutta on toki

eri asia väittää kulttuurisen saavutettavuuden toteutuvan pelkästään

sisäänpääsymaksua alentamalla tai väittämällä monimuotoisuuden olevan niin

luonnollinen asia, että sen toteutumisen museoissa ei tarvitse sisältää laajempaa

299 Saukkonen 2007, 30-36. Elektr. 11.12. 2007.

300 Triekenens 2006, 7, 16-18. Elektr. 1.8.2008.

83 (114)

sitoutumista yhteiskunnallisesti muuttuvaan todellisuuteen tai taidemuseon

menettelytapojen muuttamista.

5.1. Kävijän uusi rooli

Kävijän roolia taidemuseon kannalta on pohtinut Glasgow'n museotoimen johtaja

Marc O'Neill, joka esittää melko tuoreessa artikkelissaan The Good Enough

Visitor kolme yleistä näkökulmaa taidemuseon pyrkimyksistä vaikuttaa kä-

vijöihin.301 Lisään hänen näkemyksiinsä lähteinäni käyttämiä museolaitoksen

tutkijoita. Esteettisessä näkökulmassa taideteoksen tarjoama esteettinen kokemus

ja mielihyvä ovat arvo sinänsä. Carole Duncanin näkemys museokävijästä

rituualinsuorittajana ja auraattisen taidekokemuksen, esteettinen elämyksen

synnyttäminen modernin museon tavoitteena edustavat tälläistä näkökulmaa

varsin pitkälle vietynä. Kasvatuksellisesta näkökulmasta taidemuseot toimivat

sosiaalisessa, historiallisessa ja visuaalisessa kontekstissa, ja kasvatuksellisuus on

esteettisen itsearvoisuuden vastakohta pyrkimyksessä vaikuttaa kävijään

tietoisesti. Eilean Hooper-Greenhillin postmuseon, tapahtumakeskuksen kävijä

moninaisessa identiteetissään on museopedagogiikan muutosta voimakkaasti

korostava. Poliittisessa näkökulmassa taidemuseoissa toteutetaan ideologista ja

poliittista tarkoitusta, jossa yhteiskunnan vallitseva tila tulkitaan yleisölle. 302 Tony

Bennetin näkemykset lähtevät yhteiskuntakeskeisyydestä, kansaisuuskäsityksestä

ja erilaisista historiallisista, yhteiskunnassa vallinneista sopimuksista, jotka ovat

heijastuneet museoihin. Mielestäni nämä kolme näkökulmaa limittyvät toisiinsa,

painotukset ja vaikuttamiskeinot ovat muuttuneet toki eri aikoina, mutta kävijä on

ollut tärkeä taidemuseolle monista syistä.

Haluan painottaa työssäni erityisesti Eilean Hooper-Greenhill kasvatuksellista

näkemystä. Hän esittää, että uudenlainen kulttuurinen museopedagogia perustuu

kriittiseen pedagogiikkaan, jossa hyväksytään narratiivit aiheina sekä ero,

301 O'Neill 2002, 24-25.

302 Ibid.

84 (114)

identiteetti ja ääni ideologisina käsityksinä. Tällöin halutaan tunnustaa kävijöiden

monikulttuurisia tulkintaprosesseja sekä museon käyttämiä visuaalisen kulttuurin

poliittisia implikaatioita.303 Hooper-Greenhillin tarkoitus on lisäksi osoittaa, että

monenlaisilla kävijöilla on mahdollisuus oppia. Oppiminen on sekä sosiaalista että

persoonallista, sekä taiteen merkitykset välittyvät taidetta tulkitsevien yhteisöjen

kautta. Tällöin museon työntekijöiden rooli onkin toimia kävijöiden oppimisen

mahdollistajana ja asioiden helpottajana.304 Kulttuuritutkimus tieteenä tarjoaa

teoreettisen perustan ymmärtää yleisöjen kokemuksia kulttuurisena tuottamisena

eikä tietyn taidon välittämisenä, tietojärjestelmänä tai arvoina. Hooper-Greenhill

esittää, että erityisesti museot voitaisiin ymmärtää kulttuurisina rajamaina, joissa

erilaiset erilaiset kävijät ja ryhmät voisivat osallistua ja tunkeutua muualla

yhteiskunnassa vallitsevien kulttuuristen käytäntöjen rajojen läpi.305

Museoiden kävijät odottavat taidemuseoilta enemmän monitoimikeskusten

kaltaista viihdyttävyyttä ja kulttuurin ja taiteen laajaa tarjontaa muutenkin vapaa

ajan käyttöön ja turismiin orientuneessa elämässä.306 Hooper-Greenhillin

kaavailemassa post-museossa näkyy kävijöiden vaatima muutos viihtyvyyteen

museon organisoitumisessa tilana: taidemuseosta on tulossa mukaisesti tulossa

toimintatila, paikka, joissa on monia reittejä: yhteyksien, vaikutteiden, suhteiden

ja liikkeiden toisiinsa liityessä yhteen, aivan samoin kuten Doreen Massey

kirjoittaa uuden tilallisen käsityksen luonteesta.307 Oikeastaan molemmat kuvaavat

samalla myös sitä tapaa, miten tietoyhteiskunta organisoituu ”paikaksi.”

Suomessa museon kasvatuksellinen rooli ja saavutettavuus ovat tällä hetkellä

ammatillisesti toimivien taidemuseoiden keskeisiä painopisteitä, ja taiteen

ymmärretään herättävän monenlaisia kysymyksiä ympäröivästä maailmastamme.

303 Hooper- Greenhill 2000, 12-15.

304 Hooper- Greenhill 2000, 132-142.

305 Ibid.

306 Levanto 2004, 53.

307 Massey 2003, 63.

85 (114)

Kävijät, vierailijat, ymmärretään entistä laaja-alaisemmaksi, erilaistuneiksi ja

potentiaaliksi yleisöiksi.308 Kävijyyden tarkastelun kannalta on aina hyvä

suhtautua kuitenkin kriittisesti peruskäsitteisiin taide, tieto ja tietäminen, usko

sekä esteettinen kokemus. Kulttuurisen saavuttavuuden pohtiminen kävijän

kannalta näkyy meilläkin taidemuseoissa tavassa, jolla kokoelmat, näyttelyt ja

museossa on valittu ja järjestetty, ja siinä, kuinka museopedagoginen toiminta

heijastaa erilaisten yleisöjen tarpeita, kiinnostuksen kohteita ja elämän

kokemuksia. Näyttelytoiminnan ja jopa kokoelmapolitiikan tulisikin olla

vuorovaikutuksessa sen kanssa, keitä taidemuseon yleisönä pidetään.

Museossa käymättömyyteen liittyy usein mielikuviin pohjautuvia seikkoja, mutta

maahanmuuttajien tapauksessa voi olla myöskin kysymys taidemuseon kaltaisen

julkisen instituution vieraudesta ja taidekäsityksen eroista. Kysymys

tämänkaltaisesta taidemuseoiden julkisuuteen ja avoimuuteen piiloutuvasta

ristiriidasta kulttuurisen saavutettavuuden ratkaisemisessa on tärkeä. KEHYKSEN

tietojen mukaan taidemuseoiden yleisö niin meillä kuin muualla edustaa hyvin

koulutettua ja hyvin ansaitsevaa väestöä. Taidemuseon kokevat edelleen eniten

omakseen ne, joilla on yhteiskunnassa vankka asema ja turvattu toimeentulo. 309

Suomalaisten kävijätutkimusten mukaan eniten taidemuseossa käyvät koulutetut,

hyvin toimeen tulevat, keski-ikäiset naishenkilöt, jotka käyttävät muutenkin

paljon kulttuuripalveluja.310 Tutkimusten perusteella voisi sanoa, että

taidemuseoissa kävijät vaikuttavat edustavan todellakin Sandra Triekenensin

selvityksessään esiin tuomia tiettyjä elämäntaparyhmiä kuin erilaisia

kansalaisuuksia tai kulttuurisia vähemmistöjä.311

KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektin tuottamassa diskurssissa museo-

yleisön edustaja on muuttumassa katsojasta kokijaksi ja osallistujaksi. Kävijöiden

308 Esim. teoksessa Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, passim.

309 Painopisteet 2007, elektr. 12.10 2007; Bourdieu-Darbel 1991, 110-113; Duncan-Wallach 2004, 483-500; Duncan 1995, 8-9.

310 Ibid.

311 Elämäntaparyhmien puolesta kirjoittaa Triekenens 2006, 16-18. Elektr. 12.8.2008.

86 (114)

kannalta KEHYKSEN toiminnan yhtenä tarkoituksena on ollut saada ihmiset

ylipäänsä osallistumaan ja keskustelemaan. Osallistumisella on tarkoitettu myös

itsensä osalliseksi kokemista: täsmällisemmin esimerkiksi taidemuseon kävijän

kykyä pitää museota tai näyttelyä omanaan ja samastua siihen tiedollisesti ja

emotionaalisesti eikä ainoastaan hänelle toisten toimesta järjestettynä

tilaisuutena.312 Museous, tilan ja ajattelutavan museoluonne on haaste

kulttuuriselle saavutettavuuden toteutumiselle taidemuseoissa, mutta taiteen

positiivinen vaikutus on, että se voi toimia kävijöille väylänä suomalaiseen

yhteiskuntaan, ei erottajana siitä. Toisaalta kulttuurinen muutos, uusi normiintuva

kulttuurisesti monimuotoinen Suomi taidemuseossa voisi tarkoittaa vaikkapa

maahanmuuttajakävijöiden vaihtoehtoisten strategioiden arviointia.

5.2. Entä näyttely- ja kokoelmapolitiikka?

Kuten opetusministeriön teksteistä oli havaittavissa,313 taide nähdään

hyvinvointiyhteiskuntaa uudistavana innovaatiolähteenä, voimavarana.

Taidemuseot ja kulttuurilaitokset ylipäänsä osoittautuvat tämän diskurssin osana

keskeiseksi hyvinvointivaltion osallistujiksi ja rakentajiksi. Museon sosiaalinen

tehtävä kulttuurisena toimijana on osaltaan olla hyvinvointia 314 mutta myös uuden,

innovaatioita korostavan ajattelun vauhdittajana. Taiteen tehtävä; joko

todellisuuden peilinä, innovoivana tai vaihtoehtoisen maailmankuvan tarjoajana

rakennetuista näyttelykokonaisuuksista sekä valituista teemoista. Taiteen

esillepano, konkreettinen saavutettavuus ja esteettömyys sekä museon ilmapiiri

ovat toki tärkeä osa teosten merkityksien syntymistä.

Kulttuurista saavutettavuutta kartoitettaessa itse taidemuseo-instituutioon

huomion kiinnittämisen sijasta olisi merkityksellistä pohtia museoihin hankittujen

312 Painopisteet 2007, elektr. 12.10 2007

313 OPM 2002, 17.

314 Esimerkkinä Haapalainen 2006, passim. Elektr. 12.10.2007, Korpipää 2005, 20-29. Elektr.9.2.2008.

87 (114)

taideteosten sisältöjä ja museoiden tapaa tulkita ja kontekstualisoida teoksia sekä

perustella teoshankintojaan. Taidemuseoiden kokoelmapolitiikka kuitenkin kertoo

tulevalle ajalle taiteen sisällöllisistä painotuksista, ei pelkästään hankittujen

teosten arvostuksesta ja kaanoniin kuulumisesta. Taiteen arvottaminen riippuu

yhtä lailla taidekentän muista toimijoista: galleristeista, yksityisistä keräilijöistä,

tutkijoista, kansainväl isistä markkinoista . Si l t i ta idemuseoil la on

muistiorganisaationa ja taiteen hankkijana edelleen oma erityinen esteettisen ja

historiallisen totuuden esittäjän, asiantuntijan ja säilyttäjän roolinsa. Tämä taiteen

hankkijan ja sisältöjen löytäjän rooli on kuitenkin ajassa elävä ja aina jossain

määrin subjektiivinen.

Kulttuurintutkija Stuart Hall esittää, että monikulttuurisuus olisi räjäyttänyt

länsimaisen edistyksen ja valistuksen projektin julkisivun.315 Monikulttuurisuuden

esille tuleminen tai postkolonialistisen teorian vaikutukset eivät silti ole ainoita

syitä miksi moderni ja modernismin perintöä vaaliva museolaitos olisi alkanut

muuttua. Muutoksia on tapahtunut myös museoiden rahoituksessa ja resursseissa

sekä hankinnoissa316 sekä toisaalta taiteen sisällöissä modernismin estetiikan

muuttuessa. Ainakin näistä syistä johtuvia seurauksia voidaan havaita sekä

museologisessa ajattelussa että museoiden toimintastrategioissa.

Taidehistoriallisessa mielessä taiteesta on tullut selvemmin edustamansa

kulttuurin ja yhteiskuntansa tuote, ja nykytaiteilijat käyttävät tietoisesti

kulttuurisia symboleita. Taidemuseoihin hankitut oman aikamme teokset ovat

ennenkaikkea kontekstuaalisia, monitulkintaisia ja monimerkityksisiä sekä

heijastavat usein eettisiä asenteita. Monet taidemuseot haluavat näyttelyissään

tarjota juuri sitä, mitä taiteessa tällä hetkellä pidetään keskeisenä, ja mikä

mahdollisesti kiinnostaa laajaa yleisöä. Kokoelmista vastaavat henkilöt ja

näyttelyiden kuraattorit pitävät luonnollisesti tärkeänä teosten taiteellista arvoa

sekä k i innostavien näyt te lykokonaisuuksien saamista museoon.

315 Hall 2003, 262.

316 Esim. Kiasman hankintapolitiikasta Jyrkkiö 2008, 57-80.

88 (114)

Taidemarkkinoiden tilanne tunnetaan myös museoissa, vaikka taidekauppa ei

kuitenkaan edusta ensisijaisesti vain esteettisiä tai kulttuurisia arvoja vaan

kaupallista taiteen kehitystä. Usein kaupallisesti menestyneiden taiteilijoiden

teosten hintakehitys on sitä luokkaa, että heidän töittensä ostaminen karkaa

taidemuseoiden hankintamäärärahojen ulottumattomiin. Nykytaiteen hankkiminen

on toisella tapaa riskialtiimpaa kuin vanhan, vakiintuneen aseman saaneen taiteen.

Tästäkin syystä taidemuseot useasti pitäytyvät resurssiensa puitteissa taiteen

valtavirtaa edustavien teosten hankinnoissa ja lahjoituksissa. Toki ajan hermolla

oleminen ja riskien ottaminen kuuluu erityisesti nykytaiteen ja elävien

taiteilijoiden parissa toimivien instituutioiden työhön.

Ellis Burcaw on todennut, että ennen kuin taideteos voi olla museologisesti

perusteltu museoesine, sillä pitäisi olla käyttöä inhimillisessä kulttuurissa.

Burcawin mukaan taidemuseon kannalta arveluttavaa, jos museosta tulee

taideteoksen ensimmäinen käyttäjä, sillä teoksen informaatio jää tuolloin

vähäiseksi.317 En usko, että nykytaiteen kohdalla on aina näin; esimerkiksi

yhteisötaiteen kohdalla taidemuseo voi olla yhteistyökumppani sekä taiteilijalle

että teokseen osallistujille. Taide on varsin avoin foorumi ja paikka keskustelun

luomiselle sekä konfliktien tai valtasuhteiden havaitsemiselle, ja taidemuseolla on

joskus mahdollisuus toimia ainoana instituutiona ja kontekstina näille

keskustelunavauksille ja uusille osallistujille. Monet dokumentaristiset teokset

saavat taidemuseokontekstissa eri lailla tilaa ja taideteoksen ”auraa” kuin

esimerkiksi televisio-ohjelmassa. Toisaalta aina taidemuseon tilat eivät välttämättä

anna mahdollisuuksia esittää ja säilyttää uudenlaisia taideteoksia. toiminnan

evaluointi ei ole yksiselitteistä, sillä sillä tulokset voivat näkyä vasta vuosien

päästä.

Jos yleisölähtöisyyttä pidetään julkisen taidemuseon yhtenä tärkeimmistä

tehtävistä, olisi kiinnostavaa, jos museotaiteen sisältöä koskevat hankintaperusteet

ja museopedagogiset tavoitteet saataisiin vuoropuheluun toistensa kanssa.

Mielenkiintoista olisi myös, jos löytyisi foorumi, jossa näyttelyiden kuraattorien

317 Burcaw 1997, 84.

89 (114)

ja museopedagogien näkemykset sekä kävijöiden tulkinnat voiivat kohdata.

Esimerkiksi Nykytaiteenmuseo Kiasman hankintalinjauksissa ei ole määritelty,

mitä teosten taiteellisella, sisällöllisellä tai ilmaisullisella laadukkuudella ja

merkittävyydellä on tarkoitettu.318 Voisi olla virkistävää kuulla kuitenkin

mahdollisimman monien ammattikuntien ja ihmisten näkemyksiä näistä taide -

hankinnoista.

Kun taidemuseolla on erillinen osto/hankintalautakunta, edustavat sen jäsenet

tietämyksellään ja omalla kulttuurisella taustallaan ja kokemuksellaan näitä

taiteellisten valintojen ja tulkintojen tekijöitä. Museopedagogiset tavoitteet ja

keinot tulevat käyttöön todennäköisimmin mukaan vasta näyttelyjen kokoamisen

jälkeen. Teijamari Jyrkkiön mukaan Nykytaiteen museon hankintalinjauksissa

vuosina 1991-2006 on haluttu keskittyä kotimaiseen taiteeseen; taiteilijoiden

uusimpien töiden hankkimiseen ja takautuvan kartuttamisen painopisteiden

määrittelyyn. Ulkomaisen taiteen hankinnalle tavoitteet määräytyvät sen mukaan,

milta hankintalinjauksissa määritetyltä alueelta työt olivat peräisin. Nykytaiteen

museossa on haluttu profiloitua lähialueimme, skandinaavisen, venäläisen ja

Baltian maiden alueen ominaispiirteiden tallentamiseen eikä luoda esimerkiksi

amerikkalaisten tai eurooppalaisten museoiden hankintojen toisintoja. 319 Toisin

sanoa muita kulttuuripiirejä edustavia taidehankintoja tehdään vähän. Nykytaide,

joka elää populaari- ja alakulttuurien ja kulttuurisen moninaisuuden rajapinnoilla,

olisi mielestäni tärkeää saada myös sen keskustelun yhteyteen, jossa hankinnoista

päätetään. Silti kokoelma- ja hankintapolitiikka on mielestäni melko lailla

erillinen varsinaisesta näyttelytoiminnasta. Kokoelmien kasvattaminen on myös

tilojen vähäisyyden ja säilytystilojen vuokran hinnan vuoksi arvioitava uudelleen,

ja suunniteltava enemmän yhteistyömuotoja ja teostietokantojen käyttöä sekä

teoslainauksia muilta museoilta ja toimijoilta, jotta saataisiin kiinnostavia,

monipuolisia, ajassa kiinni olevia ja kohderyhmiä tavoittavia näyttelyitä.

318 Jyrkkiö 2008, 59-60..

319 Jyrkkiö 2008, 69-73.

90 (114)

6. Lopuksi

Kulttuurisesti monimuotoiseen yhteiskuntaan siirtyminen vaatii sitä koskevan

diskurssin käsitteiden tarkkaa määrittelyä, jotta voisimme ymmärtää, mitä

haluataan sanoa. Käytettyjen termien kirjo ja erilaiset määritelmät kertovat siitä,

kuinka historiallisesti ja poliittisesti monimutkainen ja ristiriitainen aihe on.

Miettiessäni valitsemissa teksteissä esitettyjä väitteitä, sekä etsiessäni merkityksiä

käsitteille, jouduin huomioimaan, että teksteissä oli havaittavissa kielen oma

kontekstuaalinen ja retorinen käyttötapa.320

Kun aikaisemmin taidehistoriallisessa tutkimuksessa on ollut tavoitteena

esimerkiksi korostaa taiteen kansallista luonnetta tai vaikkapa taiteen ja taiteilijan

autonomisuutta ja autenttisuutta, vaikutti sellainen taidehistoriankirjoitus ja

kulttuurintutkimus, jossa taide nähdään voimakkaasti osana kulttuuria ja

ideologioita321, yhteiskuntaa ja erilaisia yhteiskuntasopimuksia, niihin

kysymyksiin, joita halusin esittää teksteille ja lähdekirjallisuudelleni. Muun

muassa artikkelissaan Civic Laboratories Tony Bennett lähestyy museoita

kiinnostavasta näkökulmasta: tieteen tutkimuksen sekä tekijä-verkosto - teorian

kautta. Hänestä museoilla on keskeinen rooli sellaisen sosiaalisen tilan

suunnittelussa, joka on määritelty museoiden ulkopuolelta tulevissa

hallinnollisissa ohjelmissa. Poleemisesti hän väittää, että museot ovat toimineet

yhteiskunnallisina laboratorioina, erilaisina tapoina järjestää laboratorio-

olosuhteita vastaavia ihanteellisia, yhteiskunnallisen todellisuuden mukaan

muuttuvia olosuhteita ja tiloja.322 Valtiollisen yhteiskuntapolitiikan linjauksien ja

kulttuuripolitiikan tavoitteiden vertailu ja arvioiminen sekä museoiden tapa

järjestää omanlaisensa sosiaalinen tila, miljöö taiteelle sekä taiteen kokijoille

ylitti monin kerroin tämän tutkimuksen mahdollisuudet. Silti Bennetin esittämä

320 Jokinen-Juhila-Suoninen 1999 , 165.

321 Lukkarinen 1998, 18- 19.

322 Bennett 2004, 524.

91 (114)

ajatus museolaitoksesta laboratorioina toimi lukutapani taustalla innoittajana,

vaikkakaan ei varsinaisena viitekehyksenä.

Luvussa 3 käyttämäni diskurssianalyyttinen tulkinta vaikutti työssäni niin, että

olin avoimesti ja tietoisemmin riippuvaisempi itselleni ja teksteille asettamistani

kysymyksistä ja omista päämääristäni. Pro gradu -työn eteneminen on itselleni

ollut selkeästi oppimis- ja itsetuntemusprosessi. Olin varsin varma siitä, että

teksteille asettamillani kysymyksilläni voitiin saada vastauksia, joissa tekstit

näkyvät lähinnä puutteittensa valossa, koska paikannuin kysyjänä korostamaan

yhteisöllisyyttä valtiollisen vallankäytön kielen sijasta. Diskursseihin on lisäksi

helppo hukkua ja saada helppoja, keinotekoisia vastauksia. Diskurssianalyyttinen

näkökulma auttoi kuitenkin näkemään erilaisten diskurssien fiktiivisen luonteen,

rakenteet ja ilmaisut, joilla tietynlaiset tekstit rakennetaan muodollisesti ja tiettyjä

sisällöllisiä tavoitteita korostaen. Toisaalta erilaisten ja erilaisia tavoitteita

asettavien diskurssien tutkiminen samassa työssä on haaste, sillä on vaikea tulkita,

mikä lausuma loppujen lopuksi on ideologinen, mikä tieteellinen ja mikä haluaa

sanoa jotain muuta. Diskursseissa oli kuitenkin havaittavissa niihin valitun

kielenkäytön luonne, jota pidetään yllä erilaisin kielessä ilmenevin tavoin.

Kulttuurinen saavutettavuus, jota tulkitsin, on periaatteessa vain yksi

saavutettavuuden osa-alue kulttuuritarjontaa järjestävien instituutioiden työsssä.

Valtiollisen tekstin sisältämät esimerkit kulttuurisen saavutettavuuden esteistä

toivat opetusministeriön saavutettavuuspuheen lähemmäksi tekstin lukijaa.

Tällöin lukijalla on mahdollisuus positioitua kulttuuriorganisaatioiden palveluiden

käyttäjäksi. Myös maahanmuuttajan voidaan tästä diskursiivisesta painotuksesta

olettaa olevan samalla tavalla asiakas ja kulttuuripalveluiden käyttäjä.. Positiivista

vähemmistöjen huomiointia on, että kulttuurinen ja sosiaalinen saavutettavuus

opetusministeriön linjauksissa esiintyy myös nähtynä sudenkuoppien ja

ongelmien kannalta.323 Pasi Saukkosen selvityksessä Cuporelle lainataan suoraan

opetusministeriön ohjelman näkemyksiä kulttuurisesta saavutettavuudesta.324

Kulttuurivähemmistöprojektissa kulttuurinen saavutettavuus hahmottuu yhdeksi

323 OPM 2006, 8-10.

92 (114)

erittäin tärkeäksi tehtäväksi taidemuseoissa nyt ja tulevaisuudessa,325

maahanmuuttajat eivät kuitenkaan ole kävijöitä omana ryhmänään vaan puhutaan

erilaisista kulttuurivähemmistöistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Projektin

mukaaan saavutettavuudessa on taiteen sisältöjen lisäksi kyse on myös kontaktista

taidemuseon henkilökunnan kanssa. Kulttuurivähemmistöjen äänen kuuluville

s aaminen j a mus eon to imin t akäy tän tö j en ymmär t äminen ova t

Kulttuurivähemmistöprojektin puitteissa osa kävijöitä koskevaa kulttuurista

saavutettavuutta.326 Tämä osallisuuden esille tuominen ei opetusministeriön tai

Cuporen teksteissä korostu.

Maahanmuuttajat ja kulttuurisesti monimuotoiseksi muuttuva Suomi ovat

seikkoja, joita olen myöskin tulkinnut. Valtiollisessa puheessa maahanmuuttajat

ovat saavuttaneet kulttuuripoliittisia, sosiaalisia ratkaisuja vaativan statuksen.

Maahanmuuttajat eivät kuitenkaan näyttäydy teksteissä poliittisina sosiaalisen

todellisuuden toimijoina, koska diskurssissa tukeudutaan institutionaalisiin

rooleihin ja faktojen konstruoitiin327 tavalla, jossa todellisuutta edustavat

kansalaiset yleisenä käsitteenä,328 jotta asiantuntemuksella kirjoitettu teksti

s ä i l y t t ä i s i j oka kohdas s a kons ens uks en luon teens a . Kulttuurinen

monimuotoisuuden sisältö, jota maahanmuuttajat implisiittisesti edustavat,

esitetään termillä voimavara. 329 Opetusministeriön tekstit kertovat

maahanmuuttajista ennen kaikkea yhteiskunnan instituutioiden ja hankkeiden

kohteina.330 Maahanmuuttajuuden sisältöä kuitenkaan ei ole määritelty riittävästi

324 OPM 2006, 9-10.

325 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.09.2008.

326 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.

327 Jokinen- Juhila- Suoninen 1999, 129.

328 OPM 2002, 27.

329 Ibid.

330 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.

93 (114)

ja koko sanan tarpeellisuutta ei ole kyseenalaistettu.331 Valtiolliset,

kulttuuripoliittiset linjaukset jättävät avoimeksi myöskin sen seikan, onko

maahanmuuttajien kulttuurisena samaistumiskohteena suomalaisuus vai joku muu

kulttuurinen identiteetti. Kulttuurivähemmistöprojektissa ei yleisesti puhuta

maahanmuuttajakävijöistä erillisenä taidemuseoissa tavoiteltavana sektorina,

vaan yleisöksi yritetään houkutella monien kulttuurivähemmistöjen edustajia.

P a s i S a u k k o n e n e s i t t ä ä k u l t t u u r i s e n s a a v u t e t t a v u u d e n j a

maahanmuuttajakävijöiden suhteen problematiikan esittämällään lausumalla

maahanmuuttajista. Hänen mukaansa maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset

tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan

huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itse muuton

perusteiden mukaisesti.332 Pasi Saukkosen selvityksessään määrittelemä termi,

kulttuurinen monimuotoisuus, on käsite, jota myös itsekin mieluiten käytän

monikulttuurisuuden sijaan. Kulttuurinen monimuotoisuus on yksi tämän ajan

keskeisimmistä suomalaisen kulttuuripolitiikan linjauksista. Kulttuurinen

monimuotoisuus näyttäytyy Saukkosen esityksessä selvemmin ja

opetusministeriön tekstissä viitteenomaisemmin normiintuvana todellisuutena,

uutena sosiaalisena ja kulttuurisena yhteiskunnan tilana,333 jossa maahanmuuttajat

ovat keskeinen kotouttamistoimenpiteiden ja myönteisen erikoiskohtelun kautta

määrittyvä ryhmä.334

Taloudellisen toiminnan ja taiteen eri muotojen laaja yhteispeli vaikuttaisi olevan

osa globaalin tietoyhteiskunnan todellisuutta opetusministeriön taidepolitiikkaaa

koskevassa diskurssissa.335 Kulttuurinen monimuotoisuus uutena ilmiönä,

muuttamassa yhteiskuntaa kuvataan Pasi Saukkosen Cuporelle laatimassa

331 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.

332 Saukkonen, 2007, 8. Elektr. 11.10. 2007.

333 Mirzoeff 2002, 474-480, Bennett 2001, 12.

334 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 13.2.2008.

335 OPM 2002, passim.

94 (114)

selvityksessä yhteiskuntakehityksen murroksena 336 Tässä uuden normin

vakiinnuttamispyrkimyksessä on jotain, mitä kulttuurintutkimuksen välinein olisi

syytä tarkastella, sillä siirtyminen yhtenäiskulttuurista kulttuurisesti

monimuotoiseen yhteiskuntaan on selvästi uusi kertomustyyppi Suomessa.

Kulttuurisen monimuotoisuuden suhde globalisaatioon ja tietoyhteiskunnan

tavoitteisiin on myös erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Michel Foucault'n ja Stuart Hallin ajatusten pohjalta muodostui ongelmalliseksi

oletukseni, jonka mukaisesti museoissa voitaisiin käsitellä sosiaalisia,

monikulttuurisissa yhteisöissä ilmeneviä tasa-arvoon ja kulttuuriseen

saavutettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Modernin valtion ja nationalismin

positiivisena perintönä voi pitää kuitenkin kulttuuriperinnön levittämistä

kansakuntatasolle337 ja taidemuseoiden julkista, periaatteessa kaikille avointa

luonnetta. Zygmunt Baumanin mukaan elämme nyt ajassa, jolle on tyypillistä

vallan näkymättömyys. Globaalille, uudenlaiselle vallalle on ominaista jatkuvat

”uudet päivitykset”, uudet mahdollisuudet, virtaavuus, notkeus, jossa vastuun

kantamisesta on helppo irrota.338 Yksilöä kuvatessa Bauman esittää, että

moraalisesti ihminen toimijana ei ole yksin vaan yhdessä, osana yhteisöä sekä

emotionaalisesti sitoutuneena toisiin ihmisiin.339

Baumanin huomiot ovat senkaltaisia, jotka minun on helppo allekirjoittaa

diskurssianalyysiin valitsemieni tekstien tulkitsemisen perusteella. Hegemoninen,

kulttuuripoliittinen kieli edustaa välillä ilmaisua, jossa sujuvasti rummutetaan

innovaatioiden ja viennin puolesta. Ainoastaan taiteen soveltavan käytön tai

hyvinvointia lisäävän merkityksen korostaminen koetaa todella tärkeäksi.

Kaupallisuuden tai kapitalistisen ajarttelun yhdistäminen politiikkaan ei ole

mielestäni sinänsä huono asia, mutta kaupallisuudesta tulee kuitenkin

336 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 10.10.2007.

337 Heinonen-Lahti 2007, 9.

338 Bauman 2002, 19-21, 156.

339 Bauman 1995, 44-71.

95 (114)

negatiivinen seikka silloin, kun se alkaa määrittää taiteen tekemistä tai

kulttuuripoliittisia linjauksia.

Kulttuurivähemmistöprojektissa yhteisöllisyyden korostaminen koetaan käytännön

taidemuseotyön suunnittelussa keskeisemmäksi. Ristiriitaisena tämän ajatuksen

kanssa, pidän erityisesti valtiollisen tekstin taustalla havaitsemaani seikkoja, jossa

näen innovatiivisuuden ja ”luovan luokan” esiinmarssittamista kulttuuripolitiikan

kielessä, samalla kun demokratian arvomaailma vaatii tasa-arvoa ja

erityiskohtelua syrjäytymisvaarassa oleville kansalaisilleen. En voi olla

väittämättä, että uusliberalismin ja kapitalismin ruokkima taloudellinen ajattelu ja

resurssien jako vaativat valtiolliselta kulttuuripolitiikalta osansa. Taloudelliseen

eriarvoisuuteen kulttuuripolitiikan kieli ei ota kantaa. Valtion taidemuseon

kannassa on huomattavissa sosiaalista todellisuutta korostava pohjavire: tekstistä

oli löydettävissä selkeä painotus taiteen positiiviseen ja hyvinvointia lisäävään

arvoon:340 taiteen avulla voidaan löytää mahdollisuus luoda dynaamisempi ja

elävämpi suhde ympäröivään maailmaan.341 Valtion taidemuseon keskeinen asema

taidekentällä tekee Kulttuurivähemmistöprojektista tärkeän sekä taidemuseo-

kentän toimintakulttuurille että pedagogisen toiminnan kehittämiselle.

Taidemuseolaitoksen tarjoama tuore pedagoginen ajattelu painottaa

saavutettavuutta. Kulttuurinen saavutettavuus on yksinkertaisesti

toimintakäytäntö, jonka mukaan edistetään, kannustetaan ja tuodaan näkyväksi

monenlaisia tapoja katsoa ja tulkita taidetta ja keskustella sen äärellä. Museon

yhteisöllinen rooli ja kulttuurisen moninaisuuden korostuminen murtaa yhä

enemmän käsitystä taidemuseosta taiteen pyhättönä ja kansallisen taiteen gloorian

esittelijänä. Taidemuseo ei voi kieltää rooliaan identiteetin muokkaajana ja

yhteiskunnallisena toimijana sekä paikkana, jossa kävijöillä on mahdollisuus

rakentaa esteettisiä näkemyksiä ja arvomaailmaansa. Esimerkiksi

Kulttuurivähemmistöprojektin valossa näyttäisi siltä, että taidemuseoissa on halua

340 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.08.2008

341 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, 7.

96 (114)

kehittyä foorumeina ja välineinä, jossa erilaisilla yleisöllä on mahdollisuus

reagoida ja kommunikoida tasavertaisina toimijoina museon kanssa, omalla

äänellään. Siteiden luominen maahanmuuttajiin ja ylipäänsä kulttuuri -

vähemmistöihin vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja toimintaa, sekä koko

taidemuseo-organisaation, työntekijöiden, johtamistyylin ja ajattelutavan

muuttumista kulttuurisesti moninaisemman maailman osaksi Suomessakaan ei

voida välttyä kohtaamasta niitä jännitteitä ja ristiriitoja, joita kulttuurien välinen

vuoropuhelu sisältää.

Taidehistoriallisessa mielessä taiteen yhteisöllinen ja dokumentaristinen käänne

vastaa kulttuurisen monimuotoisuuden herättämään maailmaamme jäsentäessään

taiteen tekemisen, osallisuuden ja taiteen vastaanoton käytäntöjen muuttumista.

Museoissa monikulttuurinen toiminta kuitenkin täytyy kyetä perustelemaan

kiinnostavana monelta kantilta: taiteellisena, yleisöä palvelevana ja taloudellisena

etuna. Esimerkiksi elävät taiteilijat voivat olla muka yhteisöllisissä,

vähemmistökulttuureja esiintuovissa projekteissa. Suomen taidehistorian

kertomus saattaa olla mielenkiintoinen tarina suomalaiseen historiaan ja elämän-

menoon tutustuvalle ja tänne kotoutuvalle. Toisaalta on syytä pohtia, mistä

taidemuseon halukkuus kohdata uusia yleisöjä johtuu, ja hyödynnetäänkö

maahanmuuttajien osaamista oikeasti taidemuseossa ja muuallakaan yhteiskunnan

muilla sektoreilla. Hal Foster on kritisoinut taidelaitosten ja taiteilijoiden ahneutta

autenttisia identiteettejä ja kertomuksia kohtaan.342 Taidemuseot ovat toki

kiinnostuneita erilaisista yhteisöistä ja antavat tilojaan näiden käyttöön, mutta

välillä on vaikea arvioida, kuinka paljon on kysymys taidelaitosten tarpeesta

tuottaa alkuperäisyyttä tai yhteisöllisyyttä omiin tarpeisiinsa ja käyttää sitä

vakituisten kävijöiden houkutteluun.

Taidetta ei syvällisesti museopedagogisessa mielessä voi ajatella yhtenäisinä

lukkoonlyötyinä kokonaisuuksina, jotka tarjotaan ihmisille siinä tarkoituksessa,

että he ottavat sen enemmän tai vähemmän passiivisesti vastaan. Kulttuurin ja

taiteen jatkuvasti muuttuvan, prosessuaalisen luonteen, joka on vahvasti

342 Foster 1996, 171-173.

97 (114)

sidoksissa inhimilliseen toimijuuteen, tulisi myös näkyä paremmin taidetta ja

kulttuuripolitiikkaa koskevassa diskurssissa. Taidemuseon visuaalista kokemusta

koskevat kulttuuriset sopimukset elävät ajassa, ja uusilla yleisöllä tulisi olla

mahdollisuus ravistella niiden sisältöjä ja sanomaa. Taiteen ja taiteen yleisöjen

suhde ei ole selkeän yksisuuntainen ja vakiintunut, vaan elävä, jo siitäkin syystä,

että taidemuseot sekä kiinnostavat ihmisiä että tiedotusvälineitä laajemmin kuin

muut museot keskimäärin.343

Museopedagogiikassa on myös tärkeätä keskittyä taideteosten sisältöihin ja

teosten ja uuden yleisön aktivointiin riippumatta siitä, edustavatko teokset

länsimaisen taiteen valtavirtaa vai eivät. Pedagoginen vastuu on siinä, minkälaisia

oletuksia, uskomuksia, vaihtoehtoja tarjotaan, ja mikä on se formaatti, jolla

asioista kerrotaan sekä, miten taidemuseo instituutiona ja yhteiskunnallisena

toimijana tulee esille. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen voi löytyä teoksesta tai

yleisön näkökulmista ja kävijöiden välisestä vuorovaikutuksesta. Taide itsessään

sisältää ajatuksen erilaisista äänistä, tavoista löytää erilaista kommunikaatiota

sekä kohtaamisista teosten äärellä. Teosten kohtaamisen ja katsomisen ei tulisi

tästä syystä jäädä passiiviseksi valmiin tarinan vastaanottoksi. Kulttuurinen

monimuotoisuus asettaa kuitenkin pedagogeille vaatimuksia oman tradition ja

kulttuuristen rajojen ylittämisestä, koska perinteen tuoma turva ei riitäkään. 344

Interkulturaalinen lukutaito on tulossa osaksi suomalaisten museoiden työtapoja ja

ajattelua. Kulttuurinen monimuotoisuus ei taidemuseoissa ole pelkästään

pedagoginen kysymys ja ulkopuolelta rahoitettujen projektien varassa tehtyä

toimintaa. Säilyäkseen organisaatiossa pysyvästi ajattelumallina ja kävijöitä

hyödyttävänä, tarvitaan usein koko organisaation ymmärryksen ja rakenteiden

muuttamista.345 Uskon, että kulttuurista monimuotoisuutta palvelevaa

museopedagogiikkaa voidaan rakentaa aidosti, jos kulttuurinen monimuotoisuus

343 Raippalinna 2000, 43.

344 Pääjoki 2004, 27.

345 Trienekens 2006, 6. Elektr. 20.7.2008.

98 (114)

ja vähemmistöyhteisöt ovat mukana taidemuseo-organisaation muissa

toimintaohjeistuksissa ja kaikilla tasoilla.346 Seuranta, tutkimus ja tulosten

informointi ovat yhtä lailla tärkeitä kulttuurisen saavutettavuuden kannalta ja

näissä voivat eri yhteisöt ja ryhmät olla mukana tekemässä yhteistyötä, ja ainakin

heidän kuuluisi saada tietoa heitä koskevasta tutkimustyöstä ja raporteista.

Vähemmistötaiteen tunnettavaksi tekeminen, erilaisten yhteistyömuotojen

rakentaminen vaativat taidemuseoilta selkeää toimintastrategiaa, jossa

kulttuurinen moninaisuus on sisäistettynä.

Kulttuurisen saavutettavuuden haasteet toki voidaan ymmärtää myös erilaisten

kulttuuristen representaatioiden riittävyydeksi taidemuseossa. Taidemuseo jo

itsessään on ennen kaikkea representaatio, institutionaalisessa roolissaan ja

kulttuurisen, yhteiskunnallisen totuuden säilyttäjän tehtävässään. Taideteokset

eivät suinkaan puhu puolestaan tai näyttelyn kuraattoreiden tai museopedagogien

äänellä, tai läheskään aina museon estetiikan tai ideologian mukaan. Vieraiden

kulttuurien taide voi olla monikulttuurisen estetiikan tai yksityiskohtaisen

arkistotutkimuksen kohteena, mutta alan taiteentuntemus ja esittämiskeinot eivät

kuitenkaan lisäänny.347 Ongelmia ja väärinkäsityksiä on luvassa, jos tasa-arvoa

kannatetaan, mutta museopedagogisena tavoitteena oleva kulttuurinen

saavutettavuus ei ole näkyväksi tehty tavoite taidemuseoissa ja jos ennenkaikkea

halutaan ylläpitää ainoastaan omaa, opittua ja hyväksi koettua taidehistoriallista

ajattelutapaa ja esteettisiä näkemyksiä.

Museoiden arvomaailma ei mitenkään voi olla neutraali. Hans Haacken mielestä

taidemuseot ovatkin eräänlaista tietoisuusteollisuutta, tietoisuutemme

muokkaajia.348 Tutkimukseni perusteella sanoisin, että uusien kävijäryhmien

kohdalla tulee läpinäkyvämmäksi se seikka, että meidän täytyy kyseenalaistaa ja

ajatella uudestaan sellaisia käytäntöjä, joita olemme mahdollisesti pitäneet

346 Esim.Saukkonen 2007, 31-32. Elektr. 12.09.2008.

347 Bhabha 2004 , 236-241.

348 Haacke 2004, 400-413.

99 (114)

itsestään selvinä ja taidemuseoihin kuuluvina. Taidemuseoilla on kokoelmiensa ja

rakentamiensa näyttelyiden sisältöjen keinoin mahdollisuus toimia

kohtauspaikkana ja foorumina, jossa erilaiset näkökulmat voivat tulla esille ja

toimia innostaen ihmisiä ja mukana olevia organisaatiota kokonaisuudessaan,

luoden uusia ideoita. Yleinen innovaatiopuhe saa todellista pohjaa, jos aletaan

puhua mahdollisimman monien ja moninaisten ihmisten osallisuudesta. On

tärkeää kuitenkin pohtia, tuleeko Suomesta moniarvoisempi tietoyhteiskunta,

miten kotouttamispolitiikassa onnistutaan, ja kuinka tälläinen moniarvoisuus ja

syrjäytymisen estäminen voi taidemuseoiden tukemana tapahtua. Toisaalta voi

ajatella, että suomalaiskansallisen identiteetin korostamisessa on jotakin sellaista,

mikä estää taidetta murenemasta globaalin, taloudellisen kielenkäytön piiriin.

Maahanmuuttajista puhuttaessa on yhtä lailla on kysymys siitä, kuinka

kantaväestön edustajat käsittävät kansallisen identiteetin, muuttuvan

suomalaisuuden ja kuinka me kaikki kotoudumme kulttuuriltaan muuttuvaan

Suomeen.

Museon näkökulma taiteeseen on vain yksi tavoista nähdä, katsoa ja tulkita

teoksia, eikä kulttuurisesti ainut ja oikea. Tärkeintä olisi mielestäni keskittyä

taideteosten sisällölliseen uudelleen katsomiseen jatulkintaan teosten sekä yleisön

aktivointiin riippumatta siitä, edustavatko teokset länsimaisen taiteen valtavirtaa

vai eivät. Taide itsessään sisältää ajatuksen erilaisista äänistä, tavoista löytää

erilaista kommunikaatiota ja kohdata teosten äärellä. Kysymys on ennen muuta

ihmisen suhteesta maailmaan rajaamatta kuitenkaan liikaa niitä seikkoja ja

asiantiloja, kuinka taidetta käytetään. Uskoisin, että lisääntyvä sosiaalisten

prosessien kiinnostavuus taiteen tekemisessä vaikuttaa siihen, miten voimme

kohdata kulttuurisen moninaisuuden ajattelutapana. Kulttuurista moninaisuutta

maailmasuhteena ei tarviste naivisti nostaa kaiken muun yläpuolelle, mutta sitä ei

voi myöskään kieltää, mutta sitä tulisi oppia ymmärtämään ja ainakin sietämään.

Tässä kehityksessä taiteella ja taidemuseoilla on merkittävä rooli. Taideteoksista

löytyy myös meille kaikille mahdollisuus maanpakolaisuuden kokemukseen,

oman muukalaisuuteen, ja sitä kautta toisin ajattelemiseen.

100 (114)

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

PAINETUT LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

Allardt, Erik - Starck, Christian, 1981. Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta.

Suomenruotsalaiset vertailevasta näkökulmasta. Porvoo-Helsinki-

Juva: WSOY.

Anderson, Benedict 2007. Kuvitellut yhteisöt. Jyväskylä: Gummerus. Julkaistu

ensimmäisen kerran englanniksi 1983. London: Verso.

Arendt, Hannah 1958. The Human Condition. Chicago and London: The

University of Chicago Press.

Arendt, Hannah 2004. The Origins of Totalitarism. New York: Schocken Books.

Aurasmaa, Anne 2004, Katsoja kokee ja

ymmärtää.Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:

Taidemuseoalankehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 39-

45.

Bauman, Zygmunt 1995. Life in Fragments. Essays of Postmodern Morality.

London: Routledge

Bauman, Zygmunt 2002. Notkea Moderni. Tampere: Vastapaino.

Bennett, Tony 1995. The Birth of the Museum. History, Theory, Politics. London:

Routledge.

Bennett, Tony 2005. Civic Laboratories. Museums, Cultural Objecthood and the

Governance of the Social. Cultural studies. Theorizing Politics

Politicizing Theory. 19:5/ September 2005. Routledge, 521-547.

Bennett, Tony 2004. The Exhibitionary Complex. Grasping the World. The Idea

of Museum Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and

101 (114)

Burligton: Ashgate, 413-441.

Alunperin julkaistu New Formations-julkaisussa 4/ 1988, 73-102 .

Julkaistu myös teoksessa Thinking about Exhibitions 1996 . Ed.

Greenberg, Ferguson, Nairne. London and New York: Routledge.

Bhabha, Homi 2004. Double Visions. Grasping the World. The Idea of Museum.

Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and Burligton:

Ashgate, 236-241.

Alkuperäinen Artforum-julkaisussa 3:20/ January 1992, 85-89.

Bhabha, Homi 1990. The Third Space. Identity. Community, Culture, Difference.

London: Lawrence & Wishart, 207-221.

Bourdieu, Pierre 1991. Language and Symbolic Power. Cambridge: Polity Press.

Bourdieu, Pierre - Darbel, Alain 1991. Love of Art. European Art Museums and

Their Public. Cambridge: Polity Press.

Bryson, Norman 1984. Tradition and Desire. From David to Delacroix.

Cambridge: Cambridge University Press.

Burcaw, Ellis 1997. Introduction to Museum Work. . Walnut Greek & London &

New Delhi: Altamira Press.

Butler, Judith 1992. Contigent Foundation. Feminism and the Question of

Postmodernism. Feminists Theorize the Political. Ed. Judith Butler

and, Joan W. Scott. London and New York: Routledge, 3-21.

Coombes, Annie 2004. Museums and the Formation of National And Cultural

Identities. Grasping the World. The Idea of Museum. Ed. Donald

Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and Burligton: Ashgate, 278-297.

Alunperin julkaistu Oxford Art Journalissa 11:2/1988, 55-68.

Crimp, Douglas 1990. Museon raunioilla. Taide. Helsinki

102 (114)

Dant, Tim 1991. Knowledge, Ideology and Discource. A SosiologicalPerspective.

London: Routledge.

Duncan, Carol 1995. Civilizing Rituals. Inside Public Art museums. Lontoo and

New York: Routledge.

Duncan, Carol - Wallach Alan 2004. The Museum of Modern Art as Late

Capitalist Ritual. An Iconographic Analysis. Grasping the World. The

Idea of Museum. Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and

Burligton: Ashgate.

Alkuperäinen julkaisussa Marxist Perspectives /Winter 1978, 28-51.

Ekhom, Elina ja Salmenkangas, Mai 2008. Puhumalla paras. Ratkaisuja arjen

etnisiin konflikteihin. Helsinki: Sisäasianministeriö.

Elovirta, Arja – Lukkarinen, Ville 1998. Katseen rajat. Taidehistorian

metodologiaa. Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja

koulutuskeskus.

Erilaisuus 2003. Toimittaneet Mikko Lehtonen ja Olli Löytty. Jyväskylä:

Vastapaino.

Fiske, John 2003. Toimi maailmanlaajuisesti, ajattele paikallisesti. Erilaisuus

.Toimittaneet Mikko Lehtonen ja Olli Löytty.Tampere: Vastapaino,

131-154.

Alkuperäinen teoksessa Fiske, John 1993. Power Plays, Power Works.

London: Verso.

Forsander Annika 2002. Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun

suomalaisilla työmarkkinoilla. Helsinki: Väestöliitto.

Forsander, Annika 2004. Maahanmuuton merkitys väestökehityksen kannalta.

Väestökehitykseen vaikuttaminen – tulisiko syntyvyyttä ja

maahanmuuttoa lisätä? Helsinki: Tulevaisuusselonteon liiteraportti

2 .Valtioneuvoston kanslia.

103 (114)

Foster, Hal 1996. The Return of the Real. The Avantgarde at the End of the

Century. Cambridge, MA: MIT Press.

Foucault, Michel 1970. The Order of Things. An Archeology of the Human

Sciences. London: Tavistock Publications. Alkuperäinen Les mots et

les choses. Une archeologie des sciences humaines. Paris: Gallimard,

1968.

Foucault, Michel 1980. Tarkkailla ja rangaista. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö

Otava. Alkuperäinen Surveiller et punir. Naissance de la prison.

Paris: Gallimard, 1975.

Geddes, Andrew 2004. The Politics of Migration and Immigration in Europe .

Lontoo: SAGE.

Gergen, Kenneth, J. 1994. Realities and Relationships – Soundings in Social

Construction. Cambridge: Harvard University Press.

Haacke, Hans 2004. Museums: Managers of Consciousness. Grasping the World.

The Idea of Museum. Toim. Donald Preziosi ja Claire Farago.

Aldershot ja Burligton: Ashgate, 400-412.

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Parachute-lehdessä 46/1987, 84-88.

Hall, Stuart 1999. Identiteetti. Tampere: Vastapaino.

Hall, Stuart 2003. Monikulttuurisuus. Erilaisuus. Toimittaneet Mikko Lehtonen ja

Olli Löytty. Tampere:Vastapaino. Alkuperäinen The Multicultural

Question 2000. Un/settled Multiculturalisms. Ed. Barnor Hesse.

London: Zed Books.

Hall, Stuart 1992. The West and the Rest: Discource and Power. Formations of

Modernity. Ed. Stuart Hall and Bram Gieben. Camridge: Polity Press.

Hannula, Mika 2001a. Kolmas tila-väärinymmärtäminen eettisenä lähtökohtana.

Helsinki: Kuvataideakatemia.

104 (114)

Hannula, Mika 2001b. Tulkinnan vastuu ja vapaus. Taiteellinen tutkimus.

Toim.Satu Kiljunen ja Mika Hannula. Helsinki: Kuvataideakatemia,

69-89.

Heinonen, Jouko - Lahti, Markku 2001. Museologian perusteet. Suomen

museoliiton julkaisuja 49. Jyväskylä: Suomen museoliitto.

Heiskanen, Ilkka - Mitchell, Ritva 2002. Kulttuurivähemmistöt, monikulttuurisuus

ja kulttuurioikeudet. Taiteen ja kulttuurin kentät: perusrakenteet,

hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. Toimittaneet Ilkka

Heiskanen, Anita Kangas ja Ritva Mitchell. Helsinki: Tietosanoma,

320-326.

Hooper-Greenhill, Eilean 2000. Museums and the Interpretation of Visual

Culture. London and New York: Routledge.

Hudson, Kenneth 1993. The Great European Museum. Nordisk Museologi 2/1993,

61-80.

Huopanen, Raili 2000. Tulevaisuuden museossa. Näkökulmia museoihin ja

museologiaan. Etnos-toimite 10. Ethnos ry. Helsinki:Gummerus, 27-

31.

Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi - Suoninen, Eero 1993. Diskurssianalyysin aakkoset.

Tampere: Vastapaino.

Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi - Suoninen, Eero 1999. Diskurssianalyysi liikkeessä.

Tampere: Vastapaino.

Jyrkkiö, Teijamari 2008. Miten teoksia ostettiin. Kokoelman kartuttaminen

hankintamäärärahoilla 1991-2006. Mitä meillä oli ennen Kiasmaa?

Valtion taidemuseo. Museologia 2. Helsinki: Valtion taidemuseo.

Kaitavuori Kaija 2004, Museo ja muu maailma. Yhteisöllisyys museon

toimintatapana. Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:

105 (114)

Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 131-

144.

Kettunen, Kaisa 2004. Mitä työpajassa tapahtuu?

Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan

kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 89-98.

Kielitoimiston sanakirja 2004. osa 2: L-R. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen

julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja

Kielikone Oy.

Koivunen, Hannele - Marsio, Leena 2006. Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan

eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön

julkaisuja 2006:50 Helsinki: Opetusministeriö.

Kostet, Juhani 2000. Mikä museo? Näkökulmia museoihin ja museologiaan. Toim.

Janne Vilkuna. Ethnos-toimite 10. Ethnos ry. Helsinki: Gummerus,15-

26.

Krappala, Mari 3003. Miten voimme elää eron kanssa? Taide ja toiseus. Syrjästä

yhteisöön. Toim. Mari Krappala ja Tarja Pääjoki. Helsinki:

Stakes.103-118.

Kristeva, Julia 1992. Muukalaisia itsellemme. Helsinki: Gaudeamus.

Alkuperäinen Etrangers à nous-mêmes, Paris: Fayard, 1988.

Lahdes, Erkki – Kari, Jouko 1994. Didaktiikka kasvatustieteen osa-alueena ja sen

keskeiset käsitteet ja teoriamallit. Didaktiikka ja opetussuunnittelu.

Toim Jouko Kari. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 10-63.

Lehtonen, Mikko 1996. Merkitysten maailma. Tampere: Vastapaino.

Levanto, Marjatta 2003. Saavutettavuuden saavutettamisesta. Osma. Suomen

Museoliiton juhlakirja 2003. Suomen museoliitto, 91-94.

106 (114)

Levanto, Marjatta 2004. Temppeleissä ja toreilla. Oppimisesta taidemuseossa.

Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan

kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 49-64.

Levanto, Marjatta ja Pettersson, Susanna 2004, Taide kohtaa yleisönsä.

Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan

kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 9-38.

Levinas, Emmanuel 2003. Humanism of the Other. Urbana and Chicago.

University of Illinois Press.

Lukkarinen, Ville. Taiteen tarina. Katseen rajat. Taidehistorian metodologiaa.

Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja koulutuskeskus, 17-

56.

Lehtonen, Mikko ja Löytty, Olli 2003. Miksi erilaisuus? Erilaisuus. Toimittaneet

Mikko Lehtonen ja Olli Löytty. Tampere:Vastapaino, 7-19

Massey, Doreen, 2003, Paikan käsitteellistäminen. Erilaisuus. Toimittaneet Mikko

Lehtonen ja Olli Löytty. Tampere:Vastapaino, 51-84. Alkuperäinen

The Conceptualization of Space. In Place in the World. Eds. Doreen

Massey and Pat Jess. Milton Keynes: The Open University, 1995.

Matiheikki-Kokko, Kaija 2001. Katsaus monikulttuuritutkimuksen kehitykseen

Suomessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Mirzoeff, Nicolas 1999. An Introduction to Visual Culture. London and New

York: Routledge.

Mirzoeff, Nicolas 2002. The Subject of Visual Culture. The Visual Culture

Reader. Ed. Nicolas Mirzoeff. Routledge. London and New

York, 3-23.

Mitchell, W.J.T 1994. Picture Theory. Esseys on Verbal and Visual

Representation. Chicago: Chicago University Press.

107 (114)

Museo 2000 - museopoliittinen ohjelma. Opetusministeriön komiteanmietintö

31:1999. Helsinki: Opetusministeriö.

Mäkinen, Marketta 1995. Museo ja yhteisö. Museo 2/1995, 36-37.

Niemi, Irmeli 1994. Kulttuurin tulevaisuus. Artikkeli julkaisussa Sivistys 2017.

Toim. Liekki Lehtisalo Sitra 132. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 191-

211.

Olin Margaret 1996. Gaze. Critical Terms for Art History. Ed. Robert S. Nelson

and Richard Shiff. Chicago & London: The University of Chicago

Press, 208-219.

O'Neill, Marc 2002. The Good Enough Visitor. Museums, Society, Inequality.

Toimittanut Richard Sandell. Lontoo ja New York: Routledge.

Opetusministeriö 2003. Opetusministeriön maahanmuuttopoliittiset linjaukset.

Opetusministeriön ryhmätyömuistioita ja selvityksiä 2003/7. Helsinki:

Opetusministeriö.

Opetusministeriö 2002. Taide on mahdollisuuksia .Valtioneuvoston taide- ja

taiteilijapoliittinen ehdotus. Taide ja taiteilijapoliittinen toimikunta

TAO. Helsinki:Opetusministeriö.

Opetusministeriö 2006. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus. Opetusministeriön

toimenpideohjelma 2006-2010. Kulttuuri-, liikunta- ja

nuorisopolitiikan osasto. Opetusministeriön julkaisuja 2006:6.

Helsinki: Opetusministeriö

Palin, Tutta 1998. Merkistä mieleen. Katseen rajat. Taidehistorian metodologiaa.

Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja koulutuskeskus,115-

150.

108 (114)

Palonen, Kari 1979. Mitä politiikka on? Luonnos politiikan tutkimuksen

perusteiksi. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Valtio-opin laitos.

Julkaisuja No.36.

Papadakis, Andreas C. 1991. San Fransisco Museum of Modern Art. (AD)

Architectural Design. 61: 11-12/1991. London: Academy Editions, 78-

79.

Parekh, Bkikhu 2000. Rethinking Multiculturalism. Cultural Diversity and

Political Theory. Basingstoke: Macmillan .

Pettersson, Susanna 2004, Museo, monitaidekeskus, mielentila. Taiteiden toiminta

museossa. Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:

Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 99-

114.

Pettersson, Susanna 1999. Taideteos museokokoelmassa - asema ja hierarkiat.

Nykytaiteen keräämisestä. Museologia 1. Valtion taidemuseon

julkaisusarja. Helsinki: Valtion taidemuseo, 9-29.

Pietz, William. Fetishism as Cultural Discorce. In Fetishism as Cultural

Discourse 1993. Ed. Emily Apter and William Pietz. Ithaca: Cornell

University Publications, 11-31..

Pirnes, Esa 2002. Taidepolitiikka muuttuvassa kulttuuripolitiikassa.

Taidepoliittisen ohjelman oheisjulkaisu. Helsinki: Opetusministeriö.

Postmoderni taidekasvatus. Eräs lähestymistapa opetussuunnitelmaan, 1998.

Toimittaneet Elfland, Arthur D. - Freeman, Kerry. - Stuhr, - Patricia.

Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Taidekasvatuksen osasto.

Pomian, Krysztof 1996. The Collection. Between the Visible and the Invisible.

Interpreting Objects and Collections. Toimittanut Susan Pearce.

Lontoo: Routledge, 160-174.

109 (114)

Preziosi, Donald 2003. Brain of the Earth´s Body: Arts, Museums and the

Phantasm of Modernity. Minnesota and London: University of

Minnesota Press

Salovaara, Sari 2004. Hyvä museo on saavutettava museo.

Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan

kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 65-76.

Sederholm, Helena 2001. Taiteen tulkkina: selvitys taidemuseoiden

erityisluonteesta. Kulttuuri-, liikunta-ja nuorisopolittikan osaston

julkaisusarja 5/2001. Helsinki: Opetusministeriö.

Sepänmaa, Yrjö 2000. Kauneus. Kulttuuriperinnön kauneus, hyvyys ja totuus.

Suomen Tammi -projekti. Helsinki: Museovirasto ja Opetushallitus,

22-24.

Smith, Peter 1992. Paradoxes of Multiculturalism. Journal of Aesthetic Education

26/2 Champaign: University of Illinois Press, 95-99.

Suominen-Kokkonen, Renja 1998. Taiteen sosiaaliset ulottuvuudet. Katseen rajat.

Taidehistorian metodologiaa. Lahti: Helsingin yliopiston Lahden

Tutkimus- ja koulutuskeskus, 151-174.

Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä 2004.

Toimittaneet Marjatta Levanto ja Susanna Pettersson. Helsinki:

Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Valtion taidemuseo.

Watson, C.W 2000. Multiculturalism. Concepts of the Social Sciences.

Buckingham: Open University Press.

Vilkuna, Janne 2000. Menneisyyden tulevaisuus. Näkökulmia museoihin ja

museologiaan. Toim. Janne Vilkuna. Ethnos-toimite 10. Ethnos ry., 8-

12. s.l.

110 (114)

Ylänkö, Maaria 2001. Monikulttuurisuusharhoja. Monitori 2/2001. Helsinki:

Edita, 54-55.

SÄHKÖISET LÄHTEET

ICOM 1997. Museums and Cultural Diversity: Policy Statement. Report on the

Working Group on Cross Cultural Issues. International Council of

Museums.

Www-sivu:[http://icom.museum/diversity.htm]l

Bennett, Tony 2001. Differing Diversities: A Tranversal study on the Theme of

CulturalPolicy and Cultural Diversity. Council of Europe Publishing.

Www-sivu:[http://www.coe.int/t/e/

cultural_co%2Doperation/culture/completed_projects/transversal/

EN_Diversity_Bennett.pdf]

European Year of Intercultural Dialogue 2008. The Finnish website for the

European Year.

Www-sivu: [ http://www.vuoropuhelu.fi/]

Flemings, David 2000. Politics of Social Inclusion. Artikkeli julkaisussa The

GLLAM Report 2000. Museums and Social Inclusion.

Www-sivu:

[http://www.le.ac.uk/museumstudies/research/Reports/GLLAM.pdf]

Haapalainen, Riikka 2006 .Taide elämän muutokssa . Nykytaiteen museo Kiasma.

Kiasma-lehti 31

Www-sivu:[http://www.kiasma.fi/index.php?id=541&FL=1&L=0]

111 (114)

Joroinen, Tuula - Ruusuvirta, Minna - Saukkonen, Pasi 2007. ”Tulossa on jotain

juttuja”. Kyselytutkimus pääkaupunkiseudun taide- ja

kulttuuritoimijoiden suhteesta maahanmuuttoon ja

monikulttuurisuuteen. Cuporen verkkojulkaisuja 2/2007. Cupore ja

Helsingin kaupungin tietokeskus.

Www-sivu:

[http://www.cupore.fi/documents/monikulttuurisuus_kyselyjulkaisu.pd

f]

Juuret maailmalla, koti Suomessa 2008. Tampereen työväenmuseo Werstas.

Opetuskäyttöön tarkoitettu verkkonäyttely.

Www-sivu: [http://www.tkm.fi/mamu/index.cgi]

Kaitavuori, Kaija 2006. Miksi kulttuurivähemmistökoordinaattori? KEHYS.

Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet.

Www-sivu:

[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/kulttuuri/artikkeli01.htm]

Kielilakikomitea 2000. Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja

sosiologinen tausta. Työryhmämuistio. Helsinki: Opetusministeriö.

Www-sivu:[http://www.om.fi/uploads/zye6d9qeom5.pdf]

Kirjanen,Olga 2007. Arki uudessa maassa. Maahanmuuttajan arki-hankkeen

raportti. Lappeenrannan teknillinen yliopisto Raportti 9.

Lappeenranta: Etelä-Karjala instituutti.

Www-sivu:

[http:/www.lut.fi/fi/eki/research/publications/2008/Documents/Maaha

nmuuttajan_arki.pdf ]

112 (114)

Korpipää, Riitta 2005. Esitutkimus taidemuseoalan ja taidemuseotoiminnan

välillisen ja välittömän vaikuttavuuden arvioimiseksi. KEHYS.

Valtion taidemuseo

Www-sivu:

[ http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/kehys/pdf/esitutkimus.pdf ]

Kulttuurivähemmistöprojekti. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja

yhteiskuntasuhteet.

Www-sivu:

[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/kulttuuri/default.htm]

Monikulttuurisuuskäsitteet 2007. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö

Cupore.

Www-sivu:[http://www.cupore.fi/monikulttuurisuuskasitteet.php]

Painopisteet 2007. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja

yhteiskuntasuhteet.

Www-sivu:

[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/painopisteet.htm]

Saukkonen, Pasi 2007. Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka:

taustatietoja tutkimukselle ja toiminnalle. Cuporen verkkojulkaisuja

1/2007. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore.

Www-sivu:[http://www.cupore.fi/verkkojulkaisut_1.p]

Taidemuseon teemapäivät 2008. Taidemuseot ja diversiteetti. Kulttuurinen

monimuotoisuusmuseoissa ja yhteiskunnassa. Ateneumin taidemuseo

7-8.2.2008. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja

yhteiskuntasuhteet.

Www-sivu:

[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/teema08/default.htm]

113 (114)

Triekenens, Sandra 2006. 180 graden. Spin-off. Van diversiteteitsprojecten in de

culturele sector. Netwerk CS. April 2007.

Www-sivu:[http://www.demos.be/e-bib/toon-alles/]

UNESCO 2007, World Report on Cultural Diversity. Advisory Committee of

Experts.

Www-sivu: [http://portal.unesco.org/culture/en/ev.ph p-

URL_ID=35396&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.htm

l]

114 (114)