Post on 10-Apr-2023
MUUKALAISENA TAIDEMUSEOSSA
Kulttuurinen saavutettavuus diskurssianalyysin ja museopedagogiikan
näkökulmasta
Taidehistorian pro gradu -tutkielma. 7.10.2008
Leena Reinilä, opiskelijanro 011292108
1 (114)
Sisällysluettelo
1.Johdanto................................................................................................................ 5
1.1.Uusia kävijöitä taidemuseoissa......................................................................5
1.2.Tutkimusongelma........................................................................................ 10
1.3.Aineiston ja taustatutkimuksen esittely....................................................... 12
2.Teoreettinen viitekehys....................................................................................... 16
2.1.Käsitteitä......................................................................................................16
2.2.Taustateoria ja tutkimuskysymykset............................................................23
2.3.Diskurssianalyysi.........................................................................................25
3.Kulttuurisesta saavutettavuudesta ja maahanmuuttajista.................................... 29
3.1.Taide on mahdollisuuksia............................................................................ 29
3.2.Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus............................................................ 38
3.3.Maanmuuttopoliittiset linjaukset................................................................. 41
3.4.Yhteenvetoa opetusministeriön teksteistä................................................... 44
3.5.Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka............................50
3.6.KEHYKSEN kulttuurivähemmistöprojekti.................................................57
4.Museopedagogiikan ja taidekasvatuksen muutoksia..........................................65
4.1.Monikulttuurinen taidekasvatus.................................................................. 69
3 (114)
4.2.Kulttuurinen monimuotoisuus museopedagogiikassa.................................72
5.Muuttuuko museo?..............................................................................................79
5.1.Kävijän uusi rooli........................................................................................ 85
5.2.Entä näyttely- ja kokoelmapolitiikka?.........................................................88
6.Lopuksi................................................................................................................92
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS..........................................................................102
4 (114)
1. Johdanto
1.1. Uusia kävijöitä taidemuseoissa
Pohdin pro-gradu -työssäni, miten Suomessa voidaan vastata uusien kävijöiden,
maahanmuuttajien, asettamiin haasteisiin taidemuseoissa. Tutkimuskohteenani on
maahanmuuttajia koskeva, kulttuurista saavutettavuutta käsittelevä diskurssi.
Perustelen aihevalintaani sen ajankohtaisuudella, sillä maahanmuuttajien
kotouttaminen suomalaisuuteen on tullut osaksi kulttuurilaitosten tavoitteita ja
toimintaa.1 Riitta Korpipää luetteloi taidemuseoille seitsemän erilaista tehtävää:
asiakaspalvelija, julkinen keskustelija, hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjä,
verkoston luoja, elämysten tuottaja ja kasvattaja. 2 Kulttuurinen monimuotoisuus
on yksi museoiden uusimmista linjauksista.3 Kulttuurisen monimuotoisuuden
korostumisesta ja käsitteeseen liittyvistä uudelleen tulkinnoista huolimatta on
tärkeää pohtia, ovatko taidemuseot kävijöidensä kannalta elitistisiä vai aktiivisesti
laajaan yleisökuntaan ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen pyrkiviä instituutioita.
Kokoelmat ja näyttelyt luonnollisesti tarvitsevat katsojia ja tulkitsijoita, sillä ilman
yleisöä taidemuseo muistuttaisi lähinnä varastomaista tilaa, jossa olisi muutama
taiteen asiantuntija hoitamassa ja tutkimassa teoksia.
Taidemuseot ovat kalliita ylläpitää ja tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta.
Useimmat niistä edustavat verorahoin rahoitettua kulttuuritoimintaa, ja tästä
syystä on tärkeä tutkia, ketkä museoiden palveluita käyttävät ja ketkä niistä to -
siasiallisesti hyötyvät. Toisaalta taidemuseon näkökulmasta esillepano- ja
esittelykäytäntöjen avulla kerrotaan tänäkin päivänä siitä, millaiset teokset ja
taiteilijat ovat tärkeitä, hyviä, autenttisia, taiteen arvojen ja historian kannalta
1 Esim. Saukkonen 2007, elektr. 20.9 2007, passim.; Taidemuseoiden teemapäivät 7-8.2 2008Taidemuseot ja diversiteetti . Kulttuurinen monimuotoisuus museoissa ja yhteiskunnassa, elektr. 1.3 2008, passim.
2 Korpipää 2005, 39-42. Elektr. 13.5. 2008.
3 Saukkonen 2007, 26. Elektr. 20.9. 2007.
5 (114)
edustavia. Näyttelyt heijastavat myös aina sitä, minkälaisena ympäröivää
todellisuutta pidämme ja minkälaisia väitteitä siitä haluamme lausua.
Museot toimivat identiteettien muokkausvälineinä olemalla menneestä tulevaan
kulkevan reitin, historian jatkumon rakentajia, kertomalla tarinaa ”meistä” tai
”heistä”.4 Niiden tarkoitus on todellakin vastata itseämme ja yhteisöämme
koskeviin kysymyksiin.5 Kulttuuria tai taidetta on vaikea ymmärtää pelkästään
johonkin paikkaan sidotuksi ilmiöksi tai jonkin yhteiskuntamuodon ylläpitämäksi
merkkijärjestelmäksi. Benedict Anderson kutsuikin kansallisia kulttuureja
kuvitteellisiksi yhteisöiksi; kansakuntien tavat kuvitella itsensä ovat vaan
toisistaan eroavia.6 Kansallisten taidemuseoiden keskeisenä tehtävänä on ollut
näiden kansallisten kertomusten kuvittaminen.
Tänä päivänä kuitenkin museoiden erääksi keskeiseksi yhteiskunnalliseksi
tehtäväksi on monissa museopoliittisissa lausunnoissa ja kulttuuripolitiikassa
yleisesti ymmärretty erityisesti kulttuurisen tasa-arvon edistäminen. Suomessa
muun muassa Valtion taidemuseon alainen taidemuseoalan kehittämisyksikkö
KEHYS pyrkii tarjoamaan kulttuurin saavutettavuutta koskevaa asiantuntijuutta
sekä edistämään erilaisten kävijöiden osallistumista taidemuseotoimintaan.7 Tällä
hetkellä KEHYKSEN teemoista keskeisimpiä on juuri kulttuurisen moni-
muotoisuuden toteutuminen. Pelkkä julkisuusperiaatteen toteuttaminen ja
oikeudenmukaisuuden kirjaaminen lausuntoihin ei tietenkään riitä, vaan tasa-
arvoisuuteen pyritään käytännössä toiminnan muuttamisella, esimerkiksi
teemapäivillä ja viestinnän uudella kohdistamisella sekä etsimällä uutta roolia
taidelaitoksille yhteisössään.
Museoissa työskentelevät taiteen asiantuntijat joutuvat pohtimaan osaansa
asiantuntijuuden ja yleisölähtöisyyden sekä myös kansallisen, kansainvälisen ja
4 Bennett 2004, 521, 524-525.
5 Vilkuna 2000, 10.
6 Anderson 2007, passim, erityisesti 229-256.
7 Painopisteet 2007, elektr. 3.9. 2007.
6 (114)
kulttuurisesti monimuotoisen taiteen esittämisen ristipaineessa. Taidemuseo-
ammattilaiset edustavat koulutettuja henkilöitä, jolla on tieto ja näkemys taiteesta
ja taidehistoriasta, mutta uudenlaisia yleisöjä tavoitellessaan he joutuvat kuitenkin
miettimään käytäntöjen muokkaamista. Museolaitoksen tulisi toimillaan onnistua
kysymään, kuinka yhteiskunta pitäisi järjestää eikä tyytyä pelkästään
viihdyttämään yleisöä. Muutos aidosti toimivaan kulttuuriseen moninaisuuteen
tulee vaatimaan uudenlaisia tapoja ajatella suomalaisuutta ja suomalaista
yhteiskuntaa, sekä uusien ideoiden ja käytäntöjen toimeenpanemista. Näistä
ajattelutapojen ja käytäntöjen mahdollisista muutoksista haluan työssäni ottaa
selvää.
Tutkijat Ilkka Heiskanen ja Ritva Mitchell kirjoittavat teoksessa Taiteen ja
kulttuurin kentät: perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet , että
kulttuuristen vähemmistöjen asema parani ja selkiintyi Suomessa selvästi 1990-
luvulla. Maahanmuuttajien kohdalla edistys on ollut vähäisempää siitä huolimatta,
että heidän oikeudellinen ja taloudellinen asemansa on kotouttamislainsäädännön
myötä parantunut. Tästä huolimatta maahanmuuttajien osallistuminen
suomalaiseen kulttuurielämään on ollut vähäistä ja taidemuseoalalle
kokonaisuudessaan varsin uutta. Maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia koskevien
toimenpiteiden toteuttamisen pääpaino on ollut työvoimapoliittisissa ja koulutus-
poliittisissa toimenpiteissä, syrjinnän ehkäisemisessä ja rasismin hillitsemisessä,
ei niinkään heidän mahdollisuuksissaan osallistua kulttuurielämään tai kehittää
omaa kulttuuriaan.8
Suomessa on tulevaisuudessa todennäköisesti vielä enemmän ihmisiä erityisesti
ei-länsimaisista kulttuureista, joille taidemuseotoimintaan osallistuminen sekä
taidemuseoiden ja taiteen integroituminen suomalaiseen historiaan ja
nykyisyyteen on vierasta.9 Tulen aiheessani pitäytymään uuteen, viimeisen
vuosikymmenen aikana syntyneeseen maahanmuuttoon ja sen vaikutukseen
8 Heiskanen-Mitchell 2002, 319.
9 Joroinen-Ruusuvirta-Saukkonen 2007, elektr. 4-11. 10.10. 2007.
7 (114)
taidemuseotoimintaan. On hyvä pohtia, onko Suomessa tapahtunut kehitystä
yhtenäiskulttuuriajattelusta kohti kulttuurista monimuotoisuuttta kulttuuri-
poliittisella tasolla ja instituutioiden käytännöissä.10 Olisi kuitenkin yksinkertaista
olettaa, että kulttuurinen monimuotoisuus olisi Suomessa ainoastaan maahan-
muuttajaperäistä tai uutta, sillä Suomessa on ollut pitkään kulttuurisia
vähemmistöjä sekä monikulttuurisia kohtaamisia ja vaikutteita. Havaintoja
kulttuurien välisistä kohtaamisista ja monien kulttuurien vaikutteista Suomen
maaperällä voi huomata vaikkapa tutustumalla Kansallismuseomme kokoelmiin.
Kuitenkin tapa, jolla kulttuuriset kohtaamiset esitetään, vaatii arviointia ja uutta
keskustelua museoiden käytännöistä. On mietittävä, esitämmekö kuvan
maailmasta, jossa näkyy kritiikkiä yhtenäiskulttuuriajattelua kohtaan vai
pitäydytäänkö historiankirjoituksessa, jossa kansallista kertomusta halutaan
vahvistaa.
Museo 2000 -museopoliittisessa ohjelmassa todetaan, että kulttuuriperintöön
kuuluu olennaisesti taide sen kaikissa ilmenemismuodoissa.11 Museo 2000
kuitenkin synnytti kritiikkiä taidemuseoalan edustajien keskuudessa, koska heidän
mielestään kaikkia museoita ei voida tarkastella samalla tavalla. J o erilainen
taiteen ja taidenäyttelytoiminnan terminologia erottaa taidemuseot muista
museoista. Vastauksena kritiikkiin syntyi Helena Sederholmin selvitys Taiteen
tulkkina. Selvitys taidemuseoiden erityisluonteesta, johon Sederholm oli kerännyt
taidemuseoihin kohdistuvia kehitystarpeita ja ehdotuksia taidemuseoiden
toiminnan kehittämiseksi taidemuseokentältä.12 Käsitys siitä, minkälaisia asioita
kuvataiteidetta edustavaan kulttuuriperintöön ajatellaan kuuluvan, vaikuttaa myös
suhtautumiseemme maahanmuuttajiin museokävijöinä ja oman kulttuurinsa
edustajina ja esittelijöinä. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteen
näkökulmasta taidemuseot ja niissä esille oleva taide kuuluu kaikille.13
10 Lehtonen-Löytty 2003, 7-19.
11 Museo 2000 -museopoliittinen ohjelma, 30. Opetusministeriön komiteanmietintö 31:1999.
12 Sederholm 2001, passim.
13 ICOM 1997, elektr. 4.9. 2007, UNESCO 2007, elektr. 4.9. 2007.
8 (114)
Kulttuuriset vaikutteet liikkuvat ja sekoittuvat nopeassa tahdissa nyky-
Euroopassa. Silti kansallisen ja kulttuurisesti moninaisen kulttuuriperinnön esille-
panon problemaattisuus on EU-keskusteluissa näkynyt yleisellä tasolla pohdintana
siitä, pitäisikö kussakin maassa korostaa omaa kulttuuriperintöä vai sen yhteisiä,
eurooppalaisia piirteitä.14 Tämä seikka tekee kulttuurisesta saavutettavuudesta
monimutkaisen ongelman myös taidemuseoiden toimintatapojen kannalta.
Taiteen historian opetus ja kuvataidekasvatus osana kulttuurisen identiteetin
hahmottumista ja oman kulttuuritaustan tuntemista ovat olennainen osa
museolaitoksen kasvatuksellista työtä.15 Kulttuuristen erojen vaikuttaessa taiteen
katsoja, taidemuseo ja taideteokset ovat tekemisissä myös asenteiden,
tuntemuksien, pelkojen ja arvaamattomuuksien kanssa. Kulttuurien erojen
kohdatessa kysymys siitä, mitä asioita kävijä kokee kulttuuriperinnöksi tai
taiteeksi, tarkoittanee, että ylipäänsä kulttuurin merkitys ihmisen maailmankuvan
ja elämänkatsomuksen kannalta korostuu ja tulee näkyväksi. Taidemuseoissa
joudutaan pohtimaan, mihin taiteellisesti tai jopa eettisesti hyväksyttävän
kulttuuriperinnön rajat piirretään, sekä myös aidosti kysymään millaisia jälkiä ja
totuuksia haluamme ajastamme jättää, kuinka rehellisiä haluamme ja voimme
olla. Toisaalta omaa identiteettiämme määritellessämme meidän täytyy löytää
paikkamme omasta ja yhteisömme menneisyydestä - menneisyydestä, jonka
voidaan ajatella olevan läsnä myös nykyisyydessämme.16 Tästä syystä taidetta ja
taidehistoriaa tulee katsoa eettiseltä pohjalta, ja vaikeitakaan asioita ei voi
unohtaa. Tulkinnat, joita taidemuseo tarjoaa, on perusteltava ja on kerrottava
mistä, miten ja kuka taiteen tarinaa kertoo.
Otsikkoni ”muukalainen” voi olla maahanmuuttajataustainen ja toisenlaisesta
kulttuuriympäristöstä tuleva museokävijä, mutta muukalaisuus voidaan
kokemuksena laajentaa niihin ihmisiin, jotka eivät halua tulla taidemuseoon tai
14 Museo 2000 -museopoliittinen ohjelma, 30.
15 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 50-63; 66-75; 90-97; 116-129; 131-143.
16 Hannula 2001a, 20.
9 (114)
niihin, joille museokäynti ja kokemus taidemuseosta jää vieraaksi ja
pintapuoliseksi. Vierauden tunne ei välttämättä riipu kansallisuudesta tai ihmisen
alkuperästä. Se, miten ihmisen asema tai subjektius eri tilanteissa määräytyy,
paljastaa, millainen mahdollinen “muukalaisuuden” kokemus on.17 Maahan-
muuttajuuteen liitetään useasti yhteiskunnasta syrjään joutumisen riski. 18
Syrjäytyminen ilmiönä vaikuttaisi usein sisältävän ajatuksen joidenkin
kansalaisoikeuksien puuttumisesta, ympärillä olevan kulttuurin vieraudesta tai
ihmissuhteiden ja yhteisöllisyyden puutteesta.19 Ihanteellisesti ajateltuna museon
tulisi toimia heijastuspintana kaikkien kävijöiden ajatuksille, mutta aina voidaan
pohtia sitä, millä tavalla kävijän ajatukset ja tunteet heräävät sekä kokemukset
muodostuvat, kun hän on astunut museon vaikutuspiiriin.
1.2. Tutkimusongelma
Suomessa on havahduttu maahanmuuttopoliittisen linjausten, ohjelmien ja
strategioiden muotoilemiseen ja erityisesti ministeriötasolla työperäisen
maahanmuuton tehostamiseen.20 Suomalaisen palvelu- ja viranomaisjärjestelmän
tavoitteet kohtaavat myös kulttuuriorganisaatioiden toiminnan sekä maahan-
muuttajien kotouttamisen ja kotoutumisen että kulttuurien välisen vuoropuhelun
tiimoilla. Kansainvälisten ihmis- ja vähemmistöoikeuksien vaikutus siihen, millä
tavoin kulttuuripolitiikassamme otetaan huomioon demokratian toteutuminen
taide- ja kulttuurilaitoksissa sekä taiteilijoille tarjotuissa mahdollisuuksissa, on
otettu esille erityisesti opetusministeriön linjauksissa.21 UNESCO:n useissa
raporteissa ja ohjelmissa on kiinnitetty huomioita kulttuuriseen moninaisuuteen
17 Kristeva 1992, 13.
18 OPM 2003, 10-12; Kaitavuori 2004, 132-133.
19 Kaitavuori 2004, 132-133; Kristeva 1992, 103; Levinas 2003, xxxi.
20 OPM 2003, 9; Forsander 2002, passim.; Heiskanen- Mitchell 2002, 209.
21 Esimerkiksi OPM 2002, alkulehti; OPM 2003, 10; OPM 2006 10-13.
10 (114)
liittyvän ymmärryksen lisäämiseen.22 International Council Of Museums, joka on
kansainvälinen, hallituksista riippumaton, museoita ja museoammattilaisia
edustava järjestö, on määritellyt useissa selvityksissä kulttuurista tasa-arvoa.
Raportissa vuodelta 1997 (ICOM´s Report of Working Group on Cross-Cultural
Issues) luetellaan seikkoja, joita museoissa tulisi ottaa huomioon, kun käsitellään
erityisesti vuorovaikutukseen ja kulttuurisiin rajoihin kuuluvia asioita. 23 Keskeistä
ICOMin raportissa on mielestäni se, että diversiteetti eli kulttuurinen
monimuotoisuus on historiallista ja poliittista todellisuutta paikallisella,
alueellisella, kansallisella ja globaalilla tasolla, ja museotyön kehittämistä tulisi
jatkaa tästä lähtökohdasta ja tälläistä ajattelutapaa toteuttaen.
Oletan, että edellä mainituissa ohjelmissa kuvatun kaltainen kulttuurinen
monimuotoisuus ja demokratiakäsitys on sekä tavoiteltu tila yhteiskunnassa että
myös yksi kulttuuripolitiikan linjauksista Suomessa. Pyrin tutkimuksessani
maahanmuuttajan ja kulttuurisen saavutettavuuden käsitysten tulkintaan
nimenomaan ajatellen eräänä taustatekijänä Suomessa mahdollisesti muuttumassa
olevaa yhteiskuntakäsitystä. Keskustelen valitsemieni ajankohtaisten
kulttuuripoliittisten ohjelmien ja lausuntojen sekä museopedagogisen ja
kulttuurin- sekä taiteentutkimuksellisen lähdeaineiston kanssa. Tarkastelen
diskurssianalyysiä lähtökohtana käyttäen sitä, miten maahanmuuttajat ja
kulttuurinen saavutettavuus valitsemissani ohjelmissa ja lausunnoissa ovat
tulkittavissa. Artikuloituuko uusi kävijäryhmä, maahanmuuttajat, aidosti
tavoiteltavaksi kohdeyleisöksi kulttuurista diversiteettiä ja kulttuurien kohtaamista
koskevassa kielenkäytössä? Pohdin lisäksi lähdekirjallisuuden avulla
taidemuseoiden museopedagogiikkaa. Arvioin millaisia johtopäätöksiä, ongelmia
ja ratkaisuja kulttuurisen monimuotoisuuden toteuttamisessa museopedagogisessa
työssä pyritään tekemään.
22 UNESCO 2007, elektr. 4.9 2007.
23 ICOM 1997, elektr. 4.9. 2007.
11 (114)
1.3. Aineiston ja taustatutkimuksen esittely
Diskurssianalyysin avulla tarkastelemaani aineistoa ovat ne Opetusministeriön
dokumentit, joissa kulttuurista saavutettavuutta on tarkasteltu. Tekstit, jotka olen
valinnut ovat Taide on mahdollisuuksia–taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma
(2002), Opetusministeriön maahanmuuttopoliittiset linjaukset (2003) sekä Taiteen
ja kulttuurin saavutettavuus. Opetusministeriön toimenpideohjelma 2006-2010
(2006).24 Tässä aineistosssa on käsitelty sekä taiteen saavutettavuutta että
maahanmuuttajuutta koskevia asioita valtiollisella tasolla ja valtiollisella kielellä.
Kulttuuripoliittista tutkimusta olen lähestynyt Pasi Saukkosen tekemän
selvityksen Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka: taustatietoja
tutkimukselle ja toiminnalle (2007). Saukkosen selvitys asettaa kulttuurisen
saavutettavuuden erääksi kulttuuripoliittisen perustutkimuksen lähtökohdaksi.
Selvitys on tehty kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporelle.
Taidemuseoalan näkemyksiä kulttuurisesta saavutettavuudesta olen kartoittanut
Valtion taidemuseon kehittämiskeskuksen KEHYKSEN Kulttuurivähemmistö-
projektin (2005-2007) kautta. Kyseessä on varsin pitkäkestoinen taidemuseoalla
toteutettu kehityshanke, jonka tarkoituksena on myös toimia eräänlaisena pilottina
ja luoda uusia käytäntöjä sekä keskustelua ammattikunnan sisällä.
Museopedagogiikkaa, taidemuseota ja museokävijöitä lähestyn pääasiassa
seuraavien teosten pohjalta: Eilean Hooper Greenhill: Museums and the
Interpretation of Visual Culture, Arthur D. Efland, Kerry Freedman ja Patricia
Stuhr: Postmoderni taidekasvatus, Marjatta Levannon ja Susanna Petterssonin
toimittama Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä,
Carol Duncan: Civilizing Rituals. Inside Public Art Museums, Tony Bennett: The
Birth of the Museum. History, Theory, Politics, Bhikhu Parekh: Rethinking
Multiculturalism. Cultural Diversity and Political Theory ja Stuart Hallin artikkeli
Monikulttuurisuus Mikko Lehtosen ja Olli Löytyn toimittamassa Erilaisuus-
teoksessa. Myöskään Michel Foucaultin tai Pierre Bourdieu'n taiteen- ja
24 Olen myös tutustunut lisäksi seuraavaan Opetusministeriön strategia 2015 (2003).
12 (114)
kulttuurintutkimukselle tarjoamaa käsiteapparaattia ei voi mitenkään sivuuttaa
tämän työn vaikuttajina.
Viitekehyksenä eurooppalaisen maailman kulttuuripolitiikkaan ja julkisten
taidelaitosten toimintaan olen käyttänyt Euroopan unionin julkaisua Differing
Diversities: a Transversal Study on the Theme of Cultural Policy and Cul tural
Diversity. Tony Bennett kirjoittaa tässä julkaisussa kulttuurista monimuotoisuutta
koskevista haasteista.25 Hän analysoi eurooppalaista kulttuuripolitiikkaa
keskittyen siihen, miten kulttuurin luonne on käsitetty ajallisessa ja alueellisessa
perspektiivissä. Eräs haaste on, kuinka kulttuuri yhteisöä koskevana käsitteenä
selitetään. Jos yhteisö ymmärretään kulttuuriltaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi,
jossa identiteetti on kaikille yhteinen ja samankaltainen, Bennetin mukaan
tarkoitetaan, että kulttuuri ymmärretään yhtenäisenä, fundamentaalisena
kokonaisuutena, joka säilyy muutettaessa maasta tai paikasta toiseen.
Vuorovaikutuksen, muutoksen tai assimilaation mahdollisuutta pidetään tällöin
vähäisenä eikä välttämättä edes toivottuna.26
Taidemuseot ovat historiallisesti kytkeytyneet kansalliselle kehitykselle
asetettuihin tavoitteisiin, kansallisvaltioiden rakentamiseen ja länsimaiseen
taidekäsitykseen.27 Tämä on vaikuttanut siihen, kuinka esimerkiksi taidemuseoissa
on haluttu vastata monikulttuurisen yhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Ville
Lukkarisen mukaan taidehistoriaan ja museolaitokseen liitetty kansallisen
kulttuurin luonne on ollut historiallisesta tilanteesta riippuvainen ja eri maissa eri
tavoin sosiaalisesti ja ideologisesti rakentunut.28 Esimerkkinä voisi ajatella
Ranskan vallankumouksen jälkeen kaikelle kansalle avatun Louvren merkitystä
kansallisvaltion kannalta sekä sitä millaiseksi taidemuseoiden asema muodostuu
Venäjän tai Balkanin alueen uusissa valtioissa tulevaisuudessa.
25 Bennett 2001, 27-28. Eurooppalaisista malleista myös Geddes, 2004: The Politics of Migration and Immigration in Europe.
26 Bennett 2001, 1-10.
27 Bennett 2001, 27-28. Elektr. 20.8.2007; Saukkonen 2008, elektr. 13.2.2008.
28 Lukkarinen 1998, 27-28.
13 (114)
Kulttuuripolitiikan tutkija Pasi Saukkosen mukaan kansallisen yhtenäiskulttuurin
murtuminen Euroopassa perustuu 1960-luvulla tapahtuneeseen etnisten,
kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen
järjestäytymiseen. Nämä ryhmät esittivät tuolloin uusia vaatimuksia sosiaalisista,
taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista oikeuksistaan. Myös alakulttuurit ja
yleinen individualismin korostuminen lisäsivät huomattavasti yksilöiden ja
ryhmien kulttuurista valinnanvapautta.29
Suomessa ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu on lisääntynyt 2000-luvulla,
erityisesti pääkaupunkiseudulla.30 Suhteellinen maahanmuuttajamäärän kasvu on
ollut Euroopan suurimpia: se on noussut 25000: sta sataantuhanteen. 31
Opetusministeriön mukaan Suomen ulkomaalaisväestön osuus ja netto-
maahanmuutto on EU:n pienimpiä, mutta vuoden 2003 Maahanmuutto-
poliittisinten linjausten mukaan maahanmuuttajien osuus tulee arvioiden mukaan
kaksinkertaistumaan seuraavan vuosikymmenen aikana.32 Vuonna 2001 ulkomaan
kansalaisista Suomessa oli suurin osa suomalaisia paluumuuttajia (esim.
inkerinsuomalaiset ja ruotsinsuomalaiset). Suurimmat maahanmuuttajaryhmät
ovat paluumuuttajat, pakolaiset sekä avio- tai avoliitonkautta maahan tulleet.
Kansalaisuusryhmistä suurimmat ovat Venäjän (noin 21 000), Viron (noin 11
000), Ruotsin (noin 7 900) ja Somalian (noin 4 300) kansalaiset. 33 Voidaan
arvioida että maahanmuuton lisääntymisen ja maahanmuuttajien kotiutumisen
myötä kulttuurinen monimuotoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa tulee mitä
todennäköisimmin näkyvämmäksi.
29 Saukkonen 2007, 5. Elektr. 20.11.2007.
30 Ibid.
31 Ibid. Myös OPM 2002 , 31.
32 OPM 2003, 11-12.
33 OPM 2003, 11-12.
14 (114)
2. Teoreettinen viitekehys
2.1. Käsitteitä
Kulttuurinen monimuotoisuus, kulttuurinen moninaisuus, kulttuurinen
saavutettavuus, kotouttaminen, kotiutuminen, etnisyys sekä osallistaminen34 ovat
keskeisimpiä käsitteitä, jotka liittyvät maahanmuuttajuuteen valisemissani
Opetusministeriön, Cuporen ja Valtion taidemuseon kehittämisyksikkö
KEHYKSEN teksteissä. Kulttuuriseen saavutettavuuteen liittyvät käsitteet ja
erilaisten merkitysten kirjo vaativat työssäni tulkintaa, sillä erityisesti Suomessa
aiheeseen liittyvä puhe kertoo kulttuurisen moninaisuuden määrittelyn ajan -
kohtaisuudesta, mutta joskus myös käsitteiden viranomaislähtöisestä
merkitysvallasta. Käsitteiden moninaisuus ja suomentamisen vaikeus johtuu myös
siitä, että monikulttuurisuus on monitasoinen ja pitkän historian omaava, laaja
yhteiskunnallinen ilmiö. Suomessa käsitteitä on alettu selvittää erityisesti
kulttuuripolitiikan edistämis- ja tutkimuskeskuksen Cuporen toimesta.
Saavutettavuus35 taidemuseossa tarkoittaa erilaisten esteiden poistamista, jotka
haittaavat museossa käymistä. Näin ollen kulttuurinen saavutettavuus olisi
yksinkertaisesti kulttuuristen esteiden poistamista. Museopedagogisesti
määriteltynä kulttuurinen saavutettavuus tarkoittaa kieleltään, kulttuuriltaan,
etniseltä alkuperältään tai identiteetiltään valtaväestöstä kulttuurisesti erilaisen
kohderyhmän kiinnostuksen kohteiden ja elämänkokemusten huomioimista
museoiden palveluita ja näyttelyitä suunniteltaessa. Se on yksi useista
saavutettavuuden osa-alueista kulttuuripalveluita asiakkaille suunniteltaessa.36
34 Osallistaminen on termi, jolla tarkoitetaan mahdollisuutta kaikkien osallisuuteen ja yhteisyyteen. Osallistaminen on KEHYKSEN Kaija Kaitavuoren ehdottama suomennos käsitteelle inkluusio. Vastaavasti koulumaailmassa inkluusio on uudehko käsite, jolla viitataan kaikkien yhteiseen kouluun, jossa toteutetaan oikeutta yhdessä oppimiseen. Lähde: www.edu.fi
35 Salovaara 2004, 67.
15 (114)
Saavutettavuus yleisenä arvona liittyy Valtion taidemuseon Sari Salovaaran
mukaan demokratian, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden käsitteisiin. 37
Museoiden saavuttamisen kehittämisessä museopedagogiikkaa voidaan pitää
keskeisenä välineenä, sillä museopedagogia pyrkii välittämään museon tarjontaa
yleisölle ja ottamaan huomioon kävijöiden monenlaiset lähtökohdat ja tarpeet.
Museo-opetus (tätä termiä käytetään joissakin museoissa museopedagogiikan
synonyyminä) on pääosiltaan suunnitelmallista ja tavoitteita asettavaa, ja se
toteutetaan usein yhteistyössä päiväkotien, koulujen, oppilaitosten tai vapaan
sivistystyön kanssa.38
Cuporen määrittelyn mukaan maahanmuuttaja on ihminen, joka muuttaa johonkin
maahan. Käytännössä termiä käytetään kuitenkin vielä pitkään muuton jälkeenkin,
ja jossain määrin kyseenalaisesti puhutaan jopa toisen ja kolmannen polven
maahanmuuttajista, vaikka he ovat syntyneet asuinmaassaan.39 Se, kuinka kauan
ihmistä kutsutaan maahanmuuttajaksi, onkin varsin vaikea asia määritellä.
Maahanmuuttaja näyttäisi muodostuneen jonkinlaiseksi yleistermiksi, jota
käytetään ilmaisemaan monenlaista Suomessa olemista ja asumista. Hyvä
käsitteellinen erottelu voisi olla esimerkiksi seuraava: maahanmuuttajuus viittaisi
lyhytaikaiseen Suomessa oloon, kun taas esimerkiksi suomenvietnamilainen tai
suomensomali tarkoittaisi Suomessa pysyvästi asuvaa henkilöä. Uussuomalainen
ei mielestäni kerro ihmisestä juuri mitään, eikä kuvaa ihmistä kulttuurisesti tai
36 Painopisteet 2007, elektr. 1.10. 2007. KEHYKSEN määritelmä saavutettavuudelle kokonaisuudessaan on seuraavanlainen:
”Saavutettavassa kulttuurikohteessa monenlaisia yleisöjä palvellaan hyvin. Kaikilla on mahdollisuus osallistua ja saada elämyksiä. Helppo ja esteetön tiedon hankkiminen, liikkuminen, näkeminen, kuuleminen ja vuorovaikutus lisäävät saavutettavuutta. Yksilölliset tavat toimia on huomioitu. Kokonaisvaltaisessa tarkastelussa huomioidaan rakennetun ympäristön esteettömyys, saavutettavuus eri aistien avulla tiedon ja tiedotuksen saavutettavuus, taloudellinen saavutettavuus sekä sosiaalinen ja kulttuurinen saavutettavuus. Näihin kaikkiin vaikutetaan päätöksenteon ja avoimien asenteiden avulla”.; ks. myös Levanto 2003, 91-94. Www-sivu:[ http://www.kulttuuriakaikille.fi/saavutettavuus]
37 Ibid.
38 Levanto 2004, 51-52.
39 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 13.9.2007.
16 (114)
äidinkielen mukaisesti samalla tavoin kuin esimerkiksi suomenvenäläinen tai
suomenruotsalainen. Aikaisemmin paljon käytettyyn siirtolainen-termiin törmää
harvoin uusissa teksteissä.
Maahanmuuttajaksi kutsuminen tai jonkin muun ilmaisun käyttäminen muodostuu
asiaksi, jota ei ole myöskään helppoa päättää pelkästään sen perusteella, onko
henkilöllä Suomen kansalaisuus vai ei. Maahanmuutto on itsessään moni-
muotoinen ilmiö: maahanmuuttajiin kuuluu esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi
liikkuvia, perheitä perustavia ja yhdistäviä ihmisiä sekä pakolaisia ja
turvapaikanhakijoita.40 Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset
ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti.41
Maahanmuuttaja ei suinkaan aina ole valtakulttuurista poikkeavan kulttuurisen tai
etnisen vähemmistön edustaja uudessa asuinmaassaan. Sivullisuuden kokemus
sekä kulttuurien kohtaaminen tai kohtaamattomuus ovat silti tyypillisiä uuteen
maahan muuttamiseen liitettyjä yleistyksiä. Kantaväestön kulttuuriin
sopeutuminen/sopeutumattomuus ja identiteetin rakentaminen, uuden kielen ja
kulttuurin omaksuminen ja vanhan säilyttäminen, toisaalta uudenlainen vapaus ja
mahdollisuudet ja vuoropuhelu vaativat tasapainoilua ja monesti jonkinlaisen
kulttuurisen kaksoiskoodiston luomista.42
Suomessa käytetään maahanmuuttajien integroitumisesta usein käsitettä
kotoutuminen. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen
määri te lmässä kotoutumisella tarkoitetaan Suomessa maahanmuuttajan
yksilöllistä kehitystä, jossa tavoitteena on osallistua työelämään ja yhteiskunnan
toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. 43 Kotouttaminen
tarkoittaa viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja
40 Forsander 2004, 106.
41 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007 , elektr. 13.9.2007. OPM: 2003, 9-10.
42 Saukkonen 2007, 17-18.
43 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr.13.9.2007.
17 (114)
voimavaroja.44 Kulttuuriperintöopetus ja esimerkiksi taidemuseoissa tapahtuva
toiminta voivat olla tukemassa kielellistä ja kulttuurista integraatiota ja
yhteiskuntaan tutustumista.
Pasi Saukkonen kirjoittaa, että Suomen oloissa on olennaista tehdä ero myös
kahden diversiteetin käsitteen suomennoksen, kulttuurisen moninaisuuden ja
kulttuurisen monimuotoisuuden välillä :
Kulttuurinen moninaisuus viittaa kulttuuripoliittiseen tarpeeseen vahvistaa
paikallisia ja alueellisia kulttuuri-identiteettejä, kun hallitsevien kulttuurialueiden
kaupalliset kulttuurituotteet ja palvelut sekä niihin kytkeytyvät rakenteet ja arvot
leviävät pyrkien yhdenmukaistamaan kulttuureja ja elämäntapoja. Sitä ilmentää
Suomen ratifioima sopimus kulttuuri-ilmausten moninaisuuden suojelusta, joka
muodostaa pohjan kulttuuripoliittiselle yhteistyölle ja vahvistaa valtioiden
mahdollisuudet kulttuuripoliittisiin toimiin, joilla edistetään kulttuurituotteiden ja
-palveluiden tuotantoa ja levitystä.45
Monimuotoisuudella tarkoitetaan erityisesti yhteiskunnan sisältämää alueellisten
ja ei-alueellisten etnisten ja kulttuuristen yhteisöjen monilukuisuutta (pluralismia),
joka on luonteeltaan joko historiallista (alkuperäiskansat, kansalliset vähemmistöt,
historialliset vähemmistöt) tai seurausta viimeaikaisesta maahanmuutosta.
Etnisten ja kulttuuristen erojen lisäksi monimuotoisuuteen lasketaan lisäksi usein
mukaan myös esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaaliset identiteetit, ikään liittyvät
kulttuuriset erot sekä vammaisryhmät.46
Monikulttuurisuuden tutkimus on melko uusi alue suomalaisessa tieteellisessä
tutkimuksessa. 1980-luvulla maahanmuuttajamäärien kasvaessa moni -
kulttuurisuus alkoi olla yhä kiinnostavampi aihe sekä kehitys- että
44 Ibid.
45 Saukkonen, Pasi 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.
46 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr.13.9.2007.
18 (114)
tutkimussektoreilla.47 Monikulttuurisuuteen liittyvästä terminologiasta ei ole
olemassa yksimielisyyttä. Monien käsitteiden määritelmistä kiistellään jatkuvasti
ja merkitysten vaihtelu tekee myös käsitteiden määrittelyn vaikeaksi. Mielestäni
erityisesti viime vuosikymmenien suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa on
ymmärretty kulttuurisen monimuotoisuuden tutkiminen usein lähes samaksi
asiaksi kuin monikulttuurisuuden tutkimus, mikä kertoo ehkä siitä, että
monikulttuurisuus käsitteenä ei ole meillä ilmennyt ideologisesti imperialismin tai
kolonialismin perintöön viittaavana.48
Monikulttuurisuus liitetään arkikielessä usein juuri maahanmuuttajiin ja
etnisyydeksi tarkemmin määrittelemättä jätettyyn ilmiöön. Kulttuurin-
tutkimuksellisena käsitteenä monikulttuurisuus on Stuart Hallin mukaan osa niitä
strategioita ja menettelytapoja, joita käytetään yhteiskuntien esiin nostamien
moninaisuutta ja monimuotoisuutta koskevien ongelmien hallinnassa. 49 Kieli-
toimiston sanakirjan mukaan monikulttuurinen tarkoittaa usean kulttuurin piirteitä
sisältävää.50 Maaria Ylängön mielestä kuitenkin käsitettä monikulttuurinen leimaa
ihmiskunnan sisäisiä eroja ensisijaistava ajattelu, minkä myöntämisen ajatellaan
kuitenkin olevan tasa-arvon lähtökohtana. Ylänkö pitää sanaa valtakulttuurisena
suuntauksena, joka syrjäyttää muita tapoja ajatella ihmiskunnan kirjoa. Hän
ehdottaa, että enemmänkin reflektoitaisiin sitä, siedetäänkö erilaisuutta tai onko
ihmisillä vapautta valita ja toteuttaa itseään.51
Stuart Hallin mukaan vahva ja tiukkarajainen käsitys kulttuurisesta identiteetistä
on etnisyyttä. Etnisyydestä on kysymys silloin, kun tiettyyn paikkaan sijoittuvan
toiminnan ja yhteisen merkkijärjestelmän koetaan perustuvan suku- ja
47 Matinheikki-Kokko 2001, 5-7.
48 Esim. Niemi, 1994, 191-196.
49 Hall 2003, 234.
50 Kielitoimiston sanakirja, 2006, osa 2: L-R, 241-242.
51 Ylänkö 2001, 54-55.
19 (114)
verisiteisiin.52 Toisaalta suomalaisittain Erik Allardtin ja Christian Starckin
mukaan etnisyyttä ei voi määritellä sen tarkemmin kuin, että ”etninen ryhmä on
joukko ihmisiä, joilla on joitakin kulttuurisia, kielellisiä tai rodullisia
erikoispiirteitä ja joilla ainakin osittain on yhteinen alkuperä ja jotka tuntevat
kuuluvansa yhteen.” Lyhyesti sanottuna etnisyys olisi tällöin tietoisuutta omasta
kulttuurista.53 Mielestäni voimakas ja rajattu kulttuurinen identiteetti, jonka syynä
on käsitys yhteisestä alkuperästä tai taustasta edustaa etnisyyttä, eli nojaudun
Hallin etnisyyden ideologisia piirteitä korostavaan määritelmään. Suomessakin
voidaan toki ajatella olevan etnisiä vähemmistöjä, ja sanaa etninen vähemmistö
kyllä käytetään kantaväestön vastinparina.54 Oikeastaan kulttuurivähemmistö
kävisi mielestäni aivan yhtä hyvin korvaamaan etnisen vähemmistön. Termit
valtakulttuuri ja etniset vähemmistöt sisältävät mielestäni ajatuksen sekä vallasta
että rajatuista kulttuurisista identiteeteistä. Etnisyys sisällöltään ei ole ollenkaan
sama asia kuin monikulttuurinen tai kulttuurisesti monimuotoinen. Käytännössä
voidaan huomata, että kulttuurisia eroja ja kulttuurista moninaisuutta onkin samaa
etnistä ryhmää olevien ihmisten välillä, ja toisaalta välillä oma etninen alkuperä
voidaan kokea merkittäväksi, vaikka kulttuurisesti kuuluttaisiin valtakulttuuriin tai
kantaväestöön.
Kulttuurintutkijat Mikko Lehtonen ja Olli Löytty ovat toimittamassa teoksessaan
Erilaisuus pohtineet monikulttuurisuudeksi kutsutun ilmiön sisältöä Suomessa.
Heidän mielestään suomalaisessa keskustelussa monikulttuurisuus liittyy meille
viime vuosina muuttaneisiin ihmisiin, ei omiin perinteisiin vähemmistöihimme,
kuten saamelaisiin, romaneihin tai suomenruotsalaisiin.55 Useimmat, oikeastaan
voisi sanoa lähes kaikki kulttuurit, ovat syntyneet vuorovaikutuksessa toisten
kulttuurien kanssa. Kirjoittajien mielestä kulttuurinen monimuotoisuus jää usein
näkemättä suomalaisuutta määritellessä, sillä Suomessa on pyritty korostamaan
52 Hall 2003,234.
53 Allart - Starck 1981, 19-20.
54 Esimerkiksi Ekholm - Salmenkangas 2008, passim.
55 Lehtonen ja Löytty 2003, 7-17.
20 (114)
yhtenäiskulttuuria, sivuttamaan erot suomalaisuuden sisällä ja tuottamaa vahva
käsitys siitä, mikä on normatiivista ja normaalia.56 Talonpoikaisen perinteen leima
ja kaupunkikulttuurin myöhäinen kehitys,57 sotien vaikutukset kansalaisuus-
käsitykseen ovat muovanneet suomalaisuuden tuottamista yhtenäiskulttuurin
suuntaan ja edesauttaneet erojen pitämistä vähämerkityksisinä.
Lehtosen ja Löytyn mielestä Suomessa kokemukset kolonialismista ja sen
aiheuttamasta muuttoliikkeestä ovat vähäisiä ja tämän vuoksi moni ulkomainen
monikulttuurisuuden tutkimus on syytä soveltaa Suomen oloihin. Erilaisuus-
teokseen valitut teksti t painottavat tekijöiden mukaan sitä, että
monikulttuurisuudessa ei ole kysymys vain joidenkuiden toisten ”toiseudesta”,
vaan myös ”meistä” ja ”meidän” erilaisuudestamme sekä suhteessa muihin että
toinen toisiimme.58 Erilaisuus syntyy myös kulttuurin sisällä ilmenevissä eroissa
eikä pelkästään kulttuurien välisissä vastakkainasetteluissa. Suomessa on
kuitenkin havaittavissa historiastamme ja maantieteellisestä paikantumisesta
johtuva ongelmallinen suhde venäläisiin ja venäläisyyteen. Esimerkiksi Suur-
Suomi-hankkeet Itä-Karjalassa 1940-luvulla eivät olleet imperialismin
ideologiasta ja arvomaailmasta vapaita.
Kuitenkin Löytyn ja Lehtosen ajatusten soveltaminen sopii kulttuurisen
monimuotoisuuden käsittämiseen suomalaisessa taidemuseoympäristössä:
erilaisuus luonnehtii myös meitä suomalaisia. Globalisaatio ja uudenlaiset yhteisöt
ovat voimakkaasti vaikuttamassa kulttuurisen itsereflektoinnin tarpeeseen
suomalaisessa yhteiskunnassa. On tullut ajankohtaiseksi määritellä uudelleen
käsitys myös suomalaisuudesta, ja siitä kuka kuuluu johonkin ryhmään tai
yhteisöön. Käsitän kulttuurin ja kulttuurisen monimuotoisuuden historiallisesti
syntyvänä konstruktiona, joka vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, tunnemme ja
toimimme ja suhtaudumme vierasmaalaisiin ja eri kieliä puhuviin. Käytän itse
56 Lehtonen ja Löytty 2003, 7-17.
57 Ibid.
58 Ibid.
21 (114)
mielelläni termiä kulttuurinen monimuotoisuus monikulttuurisen asemesta,
käsitteen kattavuuden ja neutraalin luonteen vuoksi. Käsityksessäni kulttuurinen
monimuotoisuus taidemuseossa, liitän termin sisältöön tässä esityksessä sekä
Suomessa olevat vähemmistöt että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa, mutta
laajasti ajateltuna kaikkien taidemuseoissa kävijöiden identiteetit ja kielet.
2.2. Taustateoria ja tutkimuskysymykset
Keskityn luvussa 3 analysoimaan kulttuurisen saavutettavuuden kannalta
keskeisiä käsitteitä ja diskurssien luonnetta valitsemissani Opetusministeriön,
kulttuuripolitiikan edistämis- ja tutkimussäätiön Cuporen sekä Valtion taide-
museon keh i t t ämisyks ikön KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektia
koskevissa teksteissä. Kielen tutkiminen on yksinkertaisesti sanottuna merkitysten
tuottamisen tutkimista, maailman merkityksellistämisen tutkimista. 59 On hyvä
muistaa, että merkitykset ovat ihmisten tuottamia, ja tästä syystä niitä leimaa
tilapäisyys, epävakaisuus ja alttius muutoksille.60 Diskurssilla tarkoitan tiettyä
kielenkäytön aluetta, tietynlaista tapaa esittää asiat. Kukin diskurssi sisältää sille
ominaisia oletuksia, jotka näkyvät sille ominaisissa lausumissa. 61 Stuart Hall
kirjoittaa yhden diskurssin koostuvan useista lausumista, mutta se silti
mahdollistaa asioiden näkemisen tietyllä tavalla. Samalla diskurssi myös rajoittaa
muita tapoja, joilla aihe voitaisiin nähdä.62 Diskurssit ylläpitävät ja luovat
kulttuurisia ja sosiaalisia uskomus- ja tietojärjestelmiä. 63 Tutkimuksessa niiden ei
voida sanoa olevan analyysimateriaalia, vaan tutkijan tulkinnan tuloksena
syntynyttä kielen merkitysten hahmottamista.64
59 Lehtonen 1998, 31-32.
60 Lehtonen 1998, 20.
61 Lehtonen 1998, 31-32.
62 Hall 1992, 291.
63 Dant 1991, 1-3.
64 Rossi 1999, 47.
22 (114)
Taidehistoriallisessa ja taiteentutkimuksellisessa mielessä näkökulmani aiheeseeni
on hermeneutiikan keskeisten teemojen mukainen: kysymys on tulkinnasta,
tulkinnan taustojen avaamisesta sekä tulkintatilanteen huomioimisesta. 65 Otan
myös kantaa valitsemiini teksteihin, ja siihen, miten niiden versiot todellisuudesta
kohtaavat. Kulttuuriseen monimuotoisuuteen liittyvä identiteetin pohdinta on
myös keskeisesti osa hermeneutiikan lähestymistapaa ja edustaa ylipäänsä
luonteeltaan prosessinomaista ajatustoimintaa.66 Täydelliseen ymmärtämiseen
identiteettien tai muiden aiheiden tulkinnassa en siis voi tähdätä. Taidemuseot ja
taideteokset toimivat tämän tutkimuksen konkreettisina lähtökohtina, tiloina ja
paikkoina, joissa kulttuuripoliittisia lausuntoja ja linjauksia sekä tutkimusta
sovelletaan. Myös oma filosofinen ihmiskäsitykseni ja eettiset tavoitteet ovat
mukana sekä taidetta että yhteisöjä kartoittavassa tutkimuksessa.
Luku 3 edustaa diskurssianalyyttistä tutkimusotetta, luvuissa 4 ja 5 tulkitsen
museopedagogiikkaa, kävijöitä ja taidemuseota museologisen, museopedagogisen
ja monikulttuuritutkimuksellisen lähdekirjallisuuden avulla sekä luvussa 3
tekemäni diskurssianalyysin perusteella. Luvussa 3 analysoin erityisesti käsitteitä
kulttuurinen saavutettavuus ja maahanmuuttaja sekä kulttuurinen monimuotoisuus
valitsemissani teksteissä sekä tulkitsen tämän perusteella, kenestä me Suomessa
oikeastaan puhumme, kun puhumme maahanmuuttajista. Luvussa 4 esitän
seuraavia kysymyksiä: Miten maahanmuuttajamäärän kasvu ja uudet
kulttuuripoliittiset linjaukset ovat vaikuttaneet taidemuseoiden toimintaan
Suomessa? Mitä tarkoittaa käytännön museopedagogisessa työssä kulttuurisen
monimuotoisuuden kohtaaminen? Mitä on monikulttuurinen museopedagogiikka?
Luvussa 5 kysyn, miten suomalaiset taidemuseot kulttuurisina instituutioina, joita
mahdollisesti pidetään elitistisenä kokoelmien muodostumisen historian sekä
taiteeseen ja taiteen ymmärtämiseen liitettyjen leimojen vuoksi, voivat väittää,
että taide kuuluu kaikille.
65 Hannula 2001b, 76.
66 Ibid.
23 (114)
Lopuksi teen yhteenvedon ja johtopäätelmän tutkielmani tuloksista.
2.3. Diskurssianalyysi
”Mikä tahansa on, se yksinkertaisesti on, mutta heti kun yritämme ilmaista, mitä jossakin on astumme diskurssien maailmaan.” 67
Diskurssianalyysillä tarkoitan yleisesti ”sellaista kielen käytön ja muun
merkitysvälitteisen toiminnan tutkimusta, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti
sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä ”,
kuten suomalaiset diskurssianalyytikot Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero
Suoninen asiaa kuvaavat.68 Diskurssianalyysissä kieli ymmärretään vahvasti
sosiaalista todellisuutta rakentavaksi tekijäksi, toiminnaksi, jossa sanat, lauseet ja
keskustelut ovat tekoja.69 Huomio kohdistuu siihen, miten puhe tai teksti on
organisoitu, mitä siinä tehdään ja mitkä ovat sen tehtävät. Diskurssianalyysin
tekeminen tarkoittaa myös sitä, että tuodaan näkyväksi tekstin tai puheen
toimiminen kontekstiin sidottuna merkityksentuottamisena. 70 Taidehistorian ja
visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa merkitysvälitteisyys tarkoittaa taidekuvien ja
kuvallisuuden tutkimista, joten diskurssien tutkiminen ei ole pelkästään tekstin
vaan myös kuvallisen aineiston tutkimista ja kuviin liittyvän sosiaalisen
kontekstin analysointia.
Tapa, jolla diskursseja käsittelen edustaa ennen kaikkea omaa tulkintaani, ei
systemaattista analyysia, sillä diskursseissa on aina kysymys kielestä ja
kommunikaatiosta, syntyvästä tekstien/kuvien sekä lukijoiden/katsojien välisestä
”keskustelusta”. Olen ennen muuta kulttuurintutkija, joka tutkii tekstejä tietyn
diskurssin ja käsiteympäristön osana ja toisaalta taidemuseota visuaalisena ja
ideologisesti merkityksellistettynä paikkana. Leena-Maija Rossin mukaan
67 Gergen 1994, 72.
68 Jokinen-Juhila-Suoninen 1993, 9-10.
69 Jokinen-Juhila-Suoninen 1999, 239.
70 Jokinen-Juhila-Suoninen 1993, 29-40.
24 (114)
diskurssianalyysi on paitsi muiden tekemien retoristen valintojen tutkimista, myös
aina omien retoristen valintojen tekemistä. 71 Erilaisten diskurssien ja
käsitteiden/kuvien tutkiminen ja niiden sisältöjen määrittely on tärkeää, sillä
käyttämämme käsitteet ja kuvat vaikuttavat meihin, halusimmepa sitä tai emme.
Tätä seikkaa haluan erityisesti korostaa, myös siitäkin syystä, että että en ole
kielen enkä tekstien tutkimuksen ammattilainen, enkä voi mitenkään välttää
kiinnittämästä omia merkityksiäni sanoihin ja teksteihin.
Kul t tuur i sen monimuotoisuuden huomioiminen tutkimuksessa asettaa
kysymyksen siitä, kenellä on valta kertoa ja esittää.72 Valitsemieni tekstien
tulkinnoissa haen teoreettista kaikupohjaa diskurssin luonteen arvioimiselle
Michel Foucault'n vallan ja totuuden tuottamisen ajatuksista. Teoksessa Tarkkailla
ja rangaista hänen käsityksensä tiedon ja vallan suhteesta, subjekteja tuottavasta
vallasta, jossa tiedon tuottamalla ”totuudellisuuden” arvolla on keskeinen
merkitys73 sopii diskurssien tulkitsemisen tausta-ajatukseksi. On huomattava, että
Foucault'n valtateoria ei kuitenkaan ole yhtenäinen, vaan hän muotoili eri
yhteyksissä valtaa koskevia ideoitaan eri tavoin.74 Tarkkailla ja rangaista on
hätkähdyttävä ja vaikuttava teos, joskin modernin yhteiskunnallisen
kurinpitovallan esittelyssä välillä tendenssimäinen.
Silti Foucault'n tapa kyseenalaistaa käsitys pysyvästä, muuttumattomasta,
luonnollisesta tai normaalista minuudesta75 sopii käsitteiden maahanmuuttaja ja
kulttuurinen identiteetti taustaksi.76 Michel Foucault on kiinnittänyt myös
huomiota valtiollisen museolaitoksen syntymisen ja länsimaisessa ajattelussa
tapahtuneen paradigmamuutoksen samanaikaisuuteen. Vallan ja tiedon
71 Rossi 1999, 47.
72 Pääjoki 2004, 19-19.
73 Foucault 1980, 59-60.
74 Pulkkinen 1998, 96-103.
75 Foucault 1980, 218; Butler 1992,13.
76 Esim. Stuart Hall käyttäää Foucaultia apuna samassa yhteydessä 2003, 237-243.
25 (114)
syntyminen sai aikaan uusia sosiaalisen kontrollin muotoja, kuten esimerkiksi
kansallisen, julkisen museolaitoksen.77 Valta ei ole siis teoreettinen ilmiö vaan
ennen kaikkea tapoja, joilla ihmisistä tehdään hallittavia. Foucaultilla valta
sijaitsee ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa, ja sen avulla tuotetaan
totuutta.78 Diskursiiviset käytännöt ovatkin hänen mukaansa mikropolitiikkaa,
jossa subjektit muotoutuvat, joko itse itseään muotoilemalla tai tulemalla
muotoiltavaksi.79 Vallan käyttö ja ihmisen subjektiposition määräytyminen ovat
siis suhteessa toisiinsa.
Maahanmuuttajan käsite ja maahanmuuttajan positio on keske inen
tutkimuskohteeni valitsemissani teksteissä. Kaikilla Suomeen maahanmuuttaneilla
ei varmasti ole yhtäläistä pääsyä ja tarvittavaa kielellistä taitoa päästä sisälle heitä
kuvaaviin määritelmiin. Olisi kuitenkin tasa-arvon toteutumisen kannalta
ensiarvoisen tärkeää, että maahanmuuttajat voisivat vaikuttaa heitä koskeviin
käsitteiden muotoiluun. Pyrin tulkitsemaan omasta suomalaisesta lähtökohdastani
lähtien, millainen asema ja identiteetin kuva maahanmuuttajalle kulttuurisena
toimijana muodostuu teksteissä.
Käsitykseni kulttuurisesta saavutettavuudesta ja taidemuseon tehtävästä
identiteetin muokkaajana tarkoittaa tällöin myös kulttuurisen identiteetin
määrittelyn huomioimista. Kulttuurintutkija Stuart Hallilla on näkemys
identiteetistä, joka on luonteeltaan fiktiivisesti rakentunut ja suhteessa
historiantapahtumiin, jotka liittyvät ja liitetään henkilökohtaisiin kertomuksiin. 80
Identiteettiä siis tuotetaan narratiivisesti henkilökohtaisten kertomusten avulla.
Identiteetin rakentamisessa on kysymys siitä, kuinka ihminen oppii ymmärtämään
maailmaa, ja kuinka hän liikkuu maailmassa. Onkin syytä pohtia, miten avoimia
näille henkilökohtaisille, kulttuurisille kertomuksille ja avainkokemuksille
77 Foucault 1982, 225.
78 Foucault 1980, 59-80.
79 Ibid.
80 Hall 1999, 229.
26 (114)
voidaan taidemuseoissa olla. Hall kirjoittaa myös, kuinka identiteetti on on
muuttunut valistuksen suvereenista, kiinteästä subjektista postmodernin ajan
ristiriitaiseksi, avoimeksi rakennusaineeksi.81 Tästä syystä mielestäni
maahanmuuttajapuheen taustalla oleva kulttuurinen tai kansallinen identiteetti
voidaan ymmärtää jonakin diskursseissa tuotettuna, fiktiivisenä, poliittisesti
epävakaanakin.82
81 Hall 1999, 44.
82 Ibid.
27 (114)
3. Kulttuurisesta saavutettavuudesta ja maahanmuuttajista
3.1. Taide on mahdollisuuksia
Miten valtiollisessa diskurssissa ratkaistaan uudet, maahanmuuttajien tuomat
kulttuuripoliittiset haasteet? Lähestyn aluksi yleisintä Opetusministeriön
ehdotuksista saadakseni näkemyksen valtion taidepoliittisesta diskurssista. Etsin
tekstistä maahanmuuttajan ja kulttuurisen saavutettavuuden käsittelyä sekä
kulttuurisia vähemmistöjä koskevia yhteisöllisen monikulttuurisuuden lausumia.
Etsin tapoja, jolla näitä ilmiöitä kuvataan ja samalla tulkitsen, millaista sosiaalista
todellisuutta tuotetaan valtiollisen kulttuuripolitiikan kielellä. 83
Taide on mahdollisuuksia–valtioneuvoston taide- ja taiteilijapoliittinen ehdotus on
varsin laaja, yleispätevä ja arvovaltaisten asiantuntijoiden hyväksymä teksti.
Alkulähtökohdiksi asetetaan Suomen perustuslaki, ihmisoikeuksien julistus, lasten
oikeudet ja Unescon kulttuurista moninaisuutta korostavasta artikla. Nämä laajasti
tunnistetut, itsestään selvän tuntuiset lausumat luovat merkitystä tulevalle,
varsinaiselle ohjelmalliselle sanomalle: taiteen merkityksellisyydestä yksilölle ja
yhteiskunnalle ja yleiselle hyvinvoinnille.84 Maahanmuuttajat, kulttuuriset
vähemmistöt tai saavutettavuuskysymykset eivät ole tekstin keskiössä vaan,
keskeisintä sisällöllistä sanomaa vaikuttaisi tässä ehdotuksessa olevan taiteen ja
yhteiskunnan suhteen määrittely:
”Luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen edellyttää t a i t e e n r o o l i n v a h v i s t a m i s t a yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Taiteen ja kulttuurin kysymyksillä on oltava tasavertainen asema muiden hallinnonalojen kanssa yhteiskuntapolitiikkaa kehitettäessä.”85
83 Jokinen-Juhila-Suonio 1999, 18-19.
84 OPM 2002, 6-7.
85 Ibid, 7.
28 (114)
Kulttuurin laajan käsityksen lähtökohtana on tutkija Esa Pirneksen artikkeli.86
Ehdotuksessa korostetaan sitä, että taide on perusoikeus ja samalla edellytys
yhteiskunnan luovuudelle. Lisäksi esitetään, että luotava samanlainen strategia,
jota on menestyksellä sovellettu tieteellisen toiminnan kehittämisessä, jotta
taiteelle saataisiin määrätietoisemmin lisää resursseja.87
Taiteen ja kulttuurin asemaa pyritään nostamaan keskeiseen asemaan myös
seuraavasti:
”Valtioneuvoston seuraava tulevaisuusselonteko tulee t e h d ä t a i t e e n j a k u l t t u u r i n n ä k ö k u l m a s t a . Opetusministeriön tulee käynnistää tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka liittyvät taiteen ja kulttuurin sosiaalisiin, alueellisiin ja paikallisiin vaikutuksiin sekä taidekasvatuksen merkitykseen koulutusjärjestelmässä.”88
Kansallisen innovaatiopolitiikan tasolla tärkeätä on, että:
”Kansallista innovaatiopolitiikkaa on lavennettava taiteen ja kulttuurin suuntaan. Tällaisen politiikan tavoitteeksi tulee asettaa luova hyvinvointiyhteiskunta. Siinä kulttuuri ja erityisesti taide sen ytimenä on keskeinen osa yhteiskuntaa uudistavaa ja kehittävää innovaatioperustaa, uuden tiedon, taidon, osaamisen ja hyvinvoinnin kokonaisuutta, jossa tunnustetaan myös pysyvät kulttuuriset arvot.”89
Lisäksi todetaan:
”On taiteen, kansalaisten ja koko yhteiskunnan etu, että taiteen merkitys luovan hyvinvointiyhteiskunnan tekijänä tunnustetaan ja se otetaan jatkossa aiempaa paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja siihen liittyvissä asiakirjoissa ja suunnitelmissa sekä taiteen resursoinnissa. Näin voidaan parantaa taide- ja kulttuuritietoisuutta yhteiskunnassa ja synnyttää uusia mahdollisuuksia vaikuttaa taiteellisen toiminnan
86 OPM 2002 6-7. Myös Pirnes 2002.
87 OPM 2002, 9-10.
88 OPM 2002, 16.
89 OPM 2002,, 17.
29 (114)
edellytysten parantamiseen. Vastaavasti yksilöt taiteen kokijoina ja yhteiskunta eri yhteisöineen sen toimintaympäristönä saavat taiteesta enemmän.”90
Ajanmukaisuuden ja taiteen ja kulttuurin yhdistäminen onnistuu korostamalla
yksilön ja ryhmien oikeuksia ja viittaamalla innovaatioperusteiseen
kulttuuriteollisuuteen,91 minkä tulkitsen niin, että diskurssi on yhteydessä
taloudellisiin, globalisoituneisiin rakenteisiin yhteiskunnassa ja edustaa
yleistynyttä puhetta, jossa innovaatiot ja luovuus ovat tärkeitä hyvinvointivaltion
toimimisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Samassa yhteyessä
globalisaation ja kulttuurin yhteisvaikutuksia esitetään ehdotuksessa kulttuurin
yhdenmukaistumisen, moninaistumisen ja globalisaation sekä lokalisaation
nelikentässä,92 josta ilmenee globalisaation ja kulttuurisen moninaistumisen
yhteys. Kulttuuripolitiikan ja arvoa asemaa yhteiskunnassa halutaan mielestäni
nostaa puhumalla innovaatioperusteisesta kulttuuriteollisuudesta ja taiteen
soveltavasta käytöstä.93 Implisiittisesti tällä puheella voitaisiin myös viitata
vaikkapa viennin edistämiseen. Ehdotuksessa ei myönnetä, että taiteella olisi
valtaa, mutta taiteellisella ajattelulla ja luovuudella innovaatioiden tuottajina, on
mahdollisuus edustaa yhteiskunnallista valtaa ja olla osa taide- ja
kulttuuridiskurssia.94
Kulttuurisesta moninaisuudesta esitetään että, ”Kulttuurinen moninaisuus on
rikkaus ja voimavara taidepolitiikassa, kulttuurien liiallinen yhdenmukaistuminen
puolestaan riski.”95 Kulttuurisesta monimuotoisuudesta todetaan:
”Yhteiskunnallinen innovatiivisuus kasvaa kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Taiteen ja muun yhteiskunnan
90 Ibid.
91 Ibid.
92 OPM 2002, 16.
93 OPM 2002 ,17.
94 Ibid.
95 OPM 2006, 15.
30 (114)
välistä kosketuspintaa tulee laajentaa, jotta taiteen innovatiivisuus ja muiden alueiden osaaminen kohtaisivat toisensa . Ta i t e e n soveltavan käytön tulee ulottua yhteiskunnassa kaikkiin niihin toimintoihin, joissa se on mielekästä ja hyödyllistä: taloudelliseen toimintaan, alueelliseen ja paikalliseen kehittämistyöhön, sosiaali- ja terveystoimeen, koululaitokseen.”96
Taide on tässä tekstissä muuttumassa taiteeksi ratkaisuna ja avaimena kulttuurin
tuottamiseen ja yhteisöllisyyteen, taiteen perinteinen korkeakulttuurinen asema ei
korostu.97 Taiteen tehtävä on toimia erityisesti hyvinvointiyhteiskuntamme
elähdyttäjänä ja soveltavassa käytössä.98 Lisäksi useissa kohdin ohjelmaa taiteen
kuvataan olevan olevan itseilmaisua ja asennetta elämään. 99
Opetusministeriön tekstien asema on tärkeä suomalaisen kulttuuripolitiikan
ohjaajana, ja opetusministeriöllä on valta tehdä pätevää, todentuntuista diskurssia,
jolla on seurauksia ja vaikutuksia yhteiskunnassamme. Tekstin tärkeys ja
hegemoninen asema uusinnetaan väitteillä ja ideaalipuheella, jossa esitetään
”oikeat vaihtoehdot” hyvinvointivaltion kehittämiseksi, kuten edellä olevista
lainauksista voi huomata. Foucaultia, joka varsinaisesti missään suoraan
teorisoinut taidetta tai kulttuuria, on kuitenkin mahdollista soveltaa tässäkin
yhteydessä valtadiskurssia tutkailevasta näkökulmasta. Foucault 'n
diskurssikriittinen näkemys vallasta soveltuu mielestäni tähän varsin ideaaliselta
vaikuttavaan puhetapaan siksikin, että hänellä valta on olennainen osa diskursseja
eikä pelkkä puheen ulkopuolella oleva teoreettinen ilmiö, kuten Renja Suominen-
Kokkonen asian esittää.100 Totuuden tuottaminen tiedon ja vallan esittämisen
96 OPM 2002, 17.
97 OPM 2002, passim., erityisesti 18. Kulttuurintutkija John Fisken mielestä intellektuaalisilla, eettisillä ja uskonnollisilla vallan diskursseilla on taipumus suuntautua korkeataiteeseen. Fiske 2003, 135.
98 OPM 2002, 17.
99 OPM 2002, passim. Erityisesti 9-57.
100 Suominen-Kokkonen 1998, 164.
31 (114)
kautta101 ilmenee valtion diskurssissa esimerkiksi siinä, kuinka taide heijastaa
ideaalisen hyvinvointivaltion kuvaa. Tässä hyvinvointivaltiossa taiteen tehtävä
tarkoittaa hyvinvointia yksilöllisestä ja yhteisöllistä näkökulmasta sekä
yhteiskuntarauhan säilyttäjänä että kulttuuriteollisena vientituotteena
toimimista.102
Vaikuttaisi, että implisiittisesti taustalla välkkyisi kuva kasvavasta,
innovatiivisesta ”luovasta luokasta” ja sen tärkeydestä kulttuuriteollisuudelle ja
menestykselle globaalissa talouskilvassa. Vanhakantainen ”kansakunnan
rakentaminen” ei ole kadonnut minnekään uudemmasta politiikan kielestä, vaan
se on muuttumassa uudenlaisen innovaatioretoriikan sisällöksi. 103 Muun muassa
taidepoliittisen ehdotuksen alleviivattu tärkeys ja konsensuksen tuottaminen
uusintamalla puhetta taiteesta ja kulttuurista on osa hyvin hallittavalta näyttävää
yhteiskunnan muutosta, jossa hyvinvointivaltio- ja innovaatioretoriikkaa tarvitaan.
Taiteen kantaaottavuus tai taiteen avulla irtautuminen todellisuudesta,
luonnehdinta taiteesta aktiivisena vastarintana, vallitsevien esitystapojen
haastajana, häirintänä, vapautumisena yhteiskunnasta eivät ilmene missään kohdin
ohjelmassa.104
Konsensusta pyrkimään luovassa tekstissä kuitenkin piilee vaaransa, joka on
ennalta määritellyltä vaikuttava, rajattu oikea ja sopiva versio aiheesta. Tämä
näkyy taidepolitiikkaa koskevassa tekstissä. Tekstin tulkinnan perusteella
vaikuttaa, että lukittiin merkityksiin ei kulttuurisesti monimuotoisen
yhteisöllisyyden ja erilaisten yksilöiden edustus ja kirjo mahdu, vaikka toisin
vakuutetaankin.105 Tekstin totuusarvo on toisaalla, kulttuuriperinnön ja taiteen
101 Foucault 1982, 220.
102 OPM 2002, 17.
103 OPM 2002, 17.
104 OPM 2002, passim. Erityisesti 9-57.
105 OPM 2002, 17, 27-30.
32 (114)
toimimisessa yhteiskunnallisena voimavarana, joka ylläpitää sosiaalista vakautta
ja kulttuurista monimuotoisuutta käsitteellisellä tasolla.
Maahanmuuttajia subjekteina koskee ilmaisu taiteen luonteesta perusoikeutena ja
tästä perusoikeudellisesta luonteesta syntyvä tarve erilaisten esteiden poistamiseen
ja myönteiseen erityiskohteluun:106
”Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuuri on mosaiikki, jossa yksilöillä on useita identiteettejä; olemme nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, Suomessa syntyneitä ja tänne muualta muuttaneita, fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltamme erilaisia, puhumme eri kieliä, kuulumme erilaisiin osa- ja alakulttuureihin jne. Julkiselta kulttuuripolitiikalta edellytetään herkkyyttä tämän erilaisuuden ja monimuotoisuuden tunnistamiseen rikkautena. Eri asemissa olevilla yksilöillä ja ryhmillä on erilaiset lähtökohdat, mahdollisuudet ja resurssit tuoda oma kulttuurinsa ja sen voimavarat yleiseen tietoisuuteen. Siksi tarvitaan myös erityisjärjestelyjä ja -tukitoimia (myönteinen erityiskohtelu) jotta kulttuurinen tasa-arvo ja suvaitsevaisuus toteutuisi myös käytännössä. Näin luodaan ede l ly tyks i ä ku l t t uu r i s en mon imuo to i s uuden täysimääräiseen toteutumiseen taiteen ja koko yhteiskunnan kehityksen voimavarana.”107
Tekstissä oletetaan, että maahanmuuttajien mukaan saamisella taide-elämään on
”lisäarvoa” kulttuuriperinnön tuottajina ja kulttuuriteollisuuteen osallistujina.108
Ehdotuksessa esitetään kuitenkin erityisjärjestelyjä ja -tukitoimia (ns. myönteinen
erityiskohtelu), jotta kulttuurinen tasa-arvo ja suvaitsevaisuus toteutuisi myös
käytännössä.109 Maahanmuuttajat eivät esplikoidu tässä kohden poliittiseksi
sosiaalisen todellisuuden toimijoiksi, koska diskurssissa tukeudutaan
institutionaalisiin rooleihin ja faktojen konstruoitiin 110 tavalla, jossa yhteiskunnan
106 OPM 2002, 7, 27-30.
107 OPM 2002, 27.
108 Ibid.
109 OPM 2002, 27-30.
110 Jokinen- Juhila- Suoninen 1999, 129.
33 (114)
jäseniksi on tarkoitettu kaikki kansalaiset,111 jotta asiantuntemuksella kirjoitettu
teksti säilyttäisi joka kohdassa konsensuksen luonteensa. Kulttuurinen
monimuotoisuus, jota maahanmuuttajatkin implisiittisesti edustavat, esiintyy
merkityksessä ”voimavara”.112
Taiteen arvo vaikuttaisi olevan ennen kaikkea sen kyvyssä toimia identiteetin
muokkauksen välineenä.113 Silti vaikuttaa, että identiteetti on rajattu valtiollisessa
tekstissä tietyiksi oikeuksiksi ja velvollisuuksiksi, kiinteäksi kansalaisen subjekti-
kategoriaksi.114 Monikulttuurisuudesta puhuttaessa käytetään ilmausta ”erilaiset
lähtökohdat” ja ”positiiviset tukitoimet”, joka korostaa erilaista positiota muihin
kansalaisiin nähden115. Yhteisöllisyys on ohjelman mukaisesti kansalais-
yhteiskunnan jäsenenä toimimista ja valtio toimii kansalaisyhteiskunnan sekä
taiteen ja kulttuurillisten ilmausten tukijana.116
Maahanmuuttajat ovat tekstissä tulkittavissa ennen kaikkea osana suomalaista
tulevaisuuskuvaamme.117 Tässä yhteydessä viitataan myös kulttuurisesti moni-
muotoiseen menneisyyteemme ja nykyisyytemme:
”Suomenruotsalainen kulttuuri ja muu perinteinen kulttuurinen monimuotoisuutemme on vuorovaikutuksessa suomenkielisen kulttuurin kanssa rakentanut valmiuksia etnisen monimuotoisuuden kohtaamiseen ja kokemiseen nimenomaan voimavarana.”118
111 OPM 2002, 27.
112 Ibid.
113 OPM 2002 27-30.
114 OPM 2002, 29, 40
115 OPM 2002, 7
116 OPM 2002, 27.
117 OPM 2002, 30.
118 OPM 2002, 28-29. Lihavointi ja kursiivi kuuluvat alkuperäiseen tekstiin.
34 (114)
Tuntuu mielenkiintoiselta, että suomenruotsalainen ja muu perinteinen
kulttuurinen monimuotoisuutemme on rakentamassa valmiuksia etnisen
monimuotoisuuden kohtaamisen, sillä suomenruotsalaisuuden asema on ollut
erilainen verrattuna muihin vähemmistöihimme.119 Ehkä kuitenkin positiivisena
tulkinta voitaisiin olettaa, että muiden perinteisten vähemmistöjen asemasta on
opittu ja halutaan liikkua kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta korostavaan
suuntaan. Erikoista on, että maahanmuuttajien yhteydessä puhutaan moni-
kulttuurisuudesta ja etnisestä monimuotoisuudesta, muut perinteiset vähemmistöt
edustavat kulttuurista monimuotoisuutta.120 Esimerkiksi venäläisiä on asunut
Suomen maaperällä hyvin pitkän aikaa, ja nykyisistä maahanmuuttajista he ovat
ehdottomasti suurin ryhmä sekä voidaan ajatella maahanmuuton heidän
kohdallaan lisääntyvän tai ainakin pysyvän suhteellisesti entisellä tasolla.121
Etninen monimuotoisuus on tässä yhteydessä käsite, jota ei avata, vaikka sillä
viitataan tulevaisuudessa tapahtuvaan lisääntyneeseen maahanmuuttoon. 122 Keitä
mahtavat olla nämä etnisten yhteisöjen edustajat, ja miksi etninen
monimuotoisuus mainitaan erikseen, vaikka maahanmuuttajat ovat monien
kansalaisuuksien ja yhteisöjen edustajia? Jos Suomi olisi aidosti kulttuurisesti
monimuotoinen, miksi vaikuttaa tekstin perusteella siltä, että erityisesti
maahanmuuttajat tuovat monikulttuurisuuden ja etnisen monimuotoisuuden
mukanaan yhteiskuntaamme? Uskoisin, että näitä käsitteitä analysoimalla voidaan
huomata, että nykyinen kulttuurisesti monimuotoiseksi mainittu Suomi edustaakin
yhtenäiskulttuuria, jossa havaitaan tarvittavan oikean monimuotoisuuden
kohtaamista. Kulttuurinen monimuotoisuus on silti alkanut opetusministeriön
ehdotuksissa näyttäytyä normiintuvana todellisuutena, vaikka maahanmuuttajista
119 Esim. Kielilakikomitea 2000, passim. Elektr. 12.10. 2007.
120 OPM 2002, 28-29.
121 Venäläisistä maahanmuuttajista esimerkiksi Kirjanen 2007, passim. Elektr. 1.10. 2008
122 Ibid.
35 (114)
ja uusista vähemmistöistä puhuttaessa on erityisesti mainittu etnisyys- ja
monikulttuurisuusaspektit.123
Globaalista yhteiskuntakehityksestä, taiteesta ja kulttuurista todetaan:
”Taiteen ja kulttuurin merkitys yhteisöllisenä voimavarana on ollut kiistaton kaikkina aikoina, mutta tiettyinä jaksoina merkitys kasvaa ja se näkyy silloin niin ihmisten arkielämässä, sosiaalisessa toiminnassa kuin kansantaloudellisestikin. Taiteesta ja kulttuurista voi tulla sivistyskehityksen, hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun merkittävä tuottaja. Meneillään oleva globaalin yhteiskuntakehityksen murros on tällainen aikakausi, jota myös käsite kulttuurinen yhteiskuntakehitys hyvin kuvaa.”124
Tekstin taustalla näkyy globaalin yhteiskuntakehityksen murros.125 Puheessa
ilmenevien taiteen, maahanmuuttajan, kulttuurisen monimuotoisuuden sekä moni-
kulttuurisuuden käsitteiden tulkitsemisen perusteella voisi puhua edelleen
moderniin yhteiskuntaan kuuluvasta muutoksesta, eikä vielä uudesta aikakaudesta
tässä yhteydessä. Monikulttuurisuus esitetään positiivisesti yhteiskuntaa
rikastuttavana, mutta mitään erityisen aktiivista toiminnallisuutta siinä ei
virallisesti haluta osoittaa.126 Monikulttuurisuudesta tai etnisestä moni-
muotoisuudesta syntyviä ongelmia, konflikteja ja kohtaamisen ja vuoro-
vaikutuksen mahdollisuuksia ei tuoda eksplisiittisesti esille. Uusi kulttuurinen
monimuotoisuus ei varmastikaan toteudu kaikilta osilta kulttuurisena
homogenisoitumisena tai perinteiseen Suomessa olevaan kulttuuriseen
monimuotoisuuteen vetoamalla, vaan on paljon monimutkaisempi ilmiö.
Kulttuurista saavutettavuutta ei tässä puheessa mainita sanana, mutta
erityisjärjestelyt ja -tukitoimet, kulttuurinen, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus,
123 OPM 2002, 28-29.
124 OPM 2002, 39.
125 Ibid.
126 OPM 2002, 27, 39.
36 (114)
kulttuurisen monimuotoisuuden täysimääräinen toteutuminen127 kertovat osaltaan
saavutettavuusajattelun muutoksesta kulttuuripoliittisiksi toimiksi.
3.2. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus
Opetusministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -toimenpideohjelmassa
esitellään erilaisten julkaisujen, toimenpiteitten, lainsäädännön ja muiden
ministeriöiden toimia. Saavutettavuudessa keskeisintä on:
”Hyvän saavutettavuuden edellytyksenä on, että kulttuuri-palvelujen tuottajat ja rahoittajat sekä rahoituksesta vastaavat päättäjät ovat tietoisia olemassa olevista esteistä ja keinoista näiden poistamiseksi. Useimmiten esteiden olemassaolo johtuu tietämättömyydestä ja tahattomista asenteista. Rahoituspäätöksiä tehtäessä ja palveluja tuotettaessa ei välttämättä oteta huomioon, että kulttuuripalvelujen käyttäjät liikkuvat, toimivat, käyttävät aistejaan ja käsittelevät tietoa monin eri tavoin ja että kaikki potentiaaliset käyttäjäryhmät tulisi ottaa huomioon.”128
Saavutettavuuden esteiksi mainitaan fyysiset, aisteihin liittyvät, taloudelliset,
ymmärtämisen, tiedottamisen, sosiaaliset, kulttuuriset ja päätöksenteossa
ilmenevät esteet.129 Ohjelmaan on kirjattu käytännön keinoja taiteen
saavutettavuuden parantamiseen. Taloudellisia esteitä voidaan maahan-
muuttajaryhmien sekä etnisten tai kulttuuristen yhteisöjen jäsenten tapauksessa
pyrkiä poistamaan esimerkiksi alentamalla kulttuuripalveluiden käyttämisen
kustannuksia tietyn ryhmäkuuluvuuden perusteella. Ymmärtämiseen liittyvät
esteet liittyvät osaltaan kulttuuripalveluissa (esitteet, opasteet, katalogit,
hakulomakkeet) käytettyihin kieliin. Näitä esteitä voidaan poistaa lisäämällä
käytössä olevia kieliä sekä selkokielistä tiedonvälitystä. Ongelmia voi kuitenkin
127 Ibid.
128 OPM 2006, 7.
129 OPM 2006, 8-9.
37 (114)
liittyä kävijöiden erilaisiin kulttuuritraditioihin sekä esimerkiksi teosten sisällön
ymmärtämisen kannalta olennaisten taustatietojen puutteeseen.130
Kulttuurisen saavutettavuuden esteiden esittäminen esimerkein tuo
saavutettavuuspuheen lähemmäksi tekstin lukijaa. Lukija positioituu kulttuuri-
organisaatioiden palveluiden käyttäjäksi. Myös maahanmuuttajan voidaan tästä
syystä olettaa olevan samalla tavalla asiakas ja kulttuuripalveluiden käyttäjä.
Kulttuurinen saavutettavuus, jota tulkitsen, on vain yksi saavutettavuuden osa-
alue kulttuuritarjontaa järjestävien instituutioiden työstä. Positiivista
vähemmistöjen huomiointia on, että kulttuurisesta ja sosiaalisesta
saavutettavuudesta esitetään ohjelmassa seuraavasti sudenkuoppien ja ongelmien
kannalta:
”Taide- ja kulttuuripalvelujen saavutettavuudessa on kyse myös sisällöistä. Kulttuuritarjonnasta huomattava osa on ns. valtakulttuuria. Taidelaitokset ja muut kulttuurialan toimijat useimmiten esittelevät kulttuurin tuotteita, jotka liittyvät ensisijaisesti pääväestön historiaan ja kokemusmaailmaan ja joiden viitekehystä ja taustoja pidetään itsestäänselvyyksinä. Kulttuuri-instituutioiden henkilökunta voi koostua yksinomaan pääväestöön kuuluvista. Eri vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset voivat kokea, että erilaiset esitykset ja teokset eivät liity tai liittyvät vain etäisesti heidän omaan kokemusmaailmaansa tai historiaansa. Yksipuolisesti pääväestölle kohdennettu tarjonta voi vähentää vähemmistöjen ja erityisryhmien kiinnostusta osallistua kulttuuripalveluihin.”131
Hyvä lisäys toimenpideohjelmassa verrattaessa sitä Taide on mahdollisuuksia –
ehdotuksen erikoiskohtelun -ja toiminnan perusteluksi on seuraava kommentti:
”On muistettava, että syrjintää saattaa sisältyä sellaisiinkin säädöksiin, jotka eivät näennäisesti vaikuta syrjiviltä. Lisäksi kulttuuria ja taidetta käsittelevää lainsäädäntöä ja sen kehitystä tai kehitystarpeita on seurattava vähemmistö- ja erityisryhmien kannalta. Jos on tarpeen, voidaan
130 Ibid.
131 OPM 2006, 8.
38 (114)
säädöksiin sisällyttää poikkeussääntöjä, jotka mahdollis-tavat yhdenvertaisen kohtelun.”132
Toimenpideohjelmassa pyritään kirjaamaan yhteiskunnan tahtotila ja rahoituksen
tavoitteellisuus maahanmuuttopoliittisten linjauksiin vedoten ja luettelemalla
muitakin opetusministeriön toimialaan liittyviä strategioita. 133 Kulttuurinen
saavutettavuus kuvaillaan monipuolisesti, mutta maahanmuuttajat eivät tässä
tekstissä näy muuten kuin mahdollisesti vähemmistökulttuurien edustajina.
Opetusministeriön vähemmistökulttuurimäärärahaa voidaan pitää myönteisenä
erityiskohteluna, jolla vahvistetaan erityisen tuen ja suojelun tarpeessa olevien
vähemmistöjen oikeutta vaalia omaa kulttuuriaan ja kieltään osana suomalaista
yhteiskuntaa.134 Vähemmistökulttuureiksi on kuitenkin määritelty vain etniset ja
kielelliset vähemmistöt.135 Tästä ohjelmapuheesta on kuitenkin pudotettu
esimerkiksi seksuaalivähemmistöt pois eikä vähemmistöjen valintaa ei perustella.
On hyvä muistaa, että kulttuurinen monimuotoisuus sisältää laajemman
näkökulman maailmaan ja ihmisiin kuin etnisyyden tai kielen. Ohjelmassa
mainitaankin, että kulttuuritarjonta on saavutettavaa silloin, kun erilaiset yleisöt
voivat käyttää sitä ja osallistua siihen mahdollisimman helposti ja esteettömästi.
Samoin on mainittu, että vähemmistökulttuureilla on oikeus valita omat
kulttuurinsa esittämis- ja säilyttämistavat. Maahanmuuttajista ryhmänä ei
varsinaisesti puhuta, vaan saavutettavuus-ohjelmassa vähemmistön edustajat
edustavat etnisesti ja kielellisesti erilaisia henkilöitä.136 Tulkintani mukaan yhteisöt
tai vähemmistöryhmät todellisuudessa voivat harvoin olla vain puheessa esitetyn
mukaisia selvärajaisia, ”olemuksen” omaavia kollektiiveja, etnisiä tai kielellisiä
vähemmistöjä.137
132 OPM 2006, 13.
133 OPM 2006, 14-28.
134 OPM 2006, 7.
135 OPM 2006, 14-28.
136 OPM 2006, 20.
137 OPM 2006, 8.
39 (114)
Toimenpideohjelmassa kerrotaan muun muassa kulttuurisen saavutettavuuden
tunnettavaksi tekemiseen ja neuvontaan on perustetusta valtakunnallisesta
Kulttuuria kaikille -palvelusta. Se on aloittanut toimintansa kolmivuotisena
kehittämishankkeena keväällä 2003. Hanketta koordinoi Opetusministeriön tuella
Valtion taidemuseon taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Toimenpide-
ohjelman mukaan:
”Kulttuuria kaikille -palvelu on kolmivuotisen toimintansa aikana osoittanut tarpeellisuutensa. Se on onnistunut hyvin tekemään saavutettavuuden käsitettä tunnetuksi ja tavoittamaan kulttuurialan toimijoita eri puolilla maata. Mm. neuvontapalvelun tarjoaman koulutusyhteistyön ja saavutettavuusarviointien kysyntä on ollut kasvavaa. Neuvontapalvelun sijainti Valtion taidemuseon yhteydessä on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Neuvontapalvelu hyötyy Valtion taidemuseon asemasta valtakunnallisena kulttuuri-instituutiona, jolla on toisaalta perinteiden ylläpitäjän, toisaalta edelläkävijän rooli kulttuurin saavutettavuuden edistämisessä.”138
Kulttuurisen saavutettavuuden parantaminen vaatii usein ohjelmapuhetta
laajempia muutoksia itse taide- ja kulttuuripalvelujen sisältöpuolen esittämiseen ja
kaikkien työntekijöiden ja kulttuuriorganisaation sitouttamista kulttuurista
moninaisuutta ja kohtaamista suosivaan ja ymmärtävään tapaan toimia ja tehdä
töitä. Kuten aikaisemmassa lainauksessa todetaan tällöin on kysymys siitä, missä
määrin julkisesti tuettu kulttuuritarjonta heijastaa yksinomaan valtakulttuuria (tai
valtakulttuureja) ja kuinka hyvin erilaisten vähemmistöryhmien jäsenet voivat
tunnistaa niistä itsensä ja oman tapansa mieltää taidetta ja kulttuuria. 139
3.3. Maanmuuttopoliittiset linjaukset
Opetusministeriön maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa maahanmuuttajat
erottuvat kahdesta edellä esittelemistä teksteistä poiketen omana ryhmänään:
138 OPM 2006, 14-15.
139 OPM 2006, 8.
40 (114)
”Maahanmuuttajilla tarkoitetaan näissä opetusministeriön linjauksissa kaikkia niitä henkilöitä, jotka asuvat pysyvässä tai pysyväisluonteisessa tarkoituksessa maassamme, mutta eivät ole Suomen kansalaisia. Maahanmuuttajat voivat olla jonkin toisen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä. Maahanmuuttajiin kuuluvat mm. siirtolaiset/siirtotyöläiset, pakolaiset, turvapaikanhakijat, avio- tai avoliiton vuoksi Suomeen muut tanee t j a pa luumuut ta ja t s ekä pitkäkestoiseen opiskeluun Suomessa osallistuvat ulkomaalaiset”.140
Maahanmuuttajat ovat siis varsin suuri ja heterogeeninen ryhmä henkilöitä, joilla
ei ole Suomen kansalaisuutta, mutta he asuvat Suomessa. Suomen kansalaisuuden
puuttuminen on siis maahanmuuttajuutta määrittävä tekijä. Maahanmuuttajien
aseman muutos keskeisempään suuntaan suomalaisessa yhteiskunnassa näyttäisi
johtuvan seuraavasta syystä:
”Väestön ikärakenne ja huoltosuhde on Suomessa samoin kuin muissakin EU-maissa nopeasti vinoutumassa seuraavien 20 vuoden aikana. Ns. suurten ikäluokkien siirtymisen työelämän ulkopuolelle arvioidaan aiheuttavan riittämättömyyttä työvoiman tarjonnassa ja työ-markkinoiden kohtaanto-ongelman kasvamista. Tämä kehitys saattaa osaltaan aiheuttaa paineita maahanmuuton lisääntymiseen. Samalla tulee erityisen tärkeäksi huolehtia siitä, että Suomessa tänä päivänä asuvat ja tänne jatkossa muuttavat maahanmuuttajat pääsevät mukaan työelämään Suomessa.”141
Kulttuurista saavutettavuutta koskee välillisesti seuraava lausuma kotoutumisesta
ja kotouttamisesta:
”Yksi maahanmuuttopolitiikan peruspyrkimyksistä on kaikkien maahanmuuttaj ien joustava ja tehokas kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Kotoutumisella tarkoitetaan sitä, että maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, joita koskevat sekä yhteiskunnan jäsenen velvollisuudet ja oikeudet ja että heillä on mahdollisuus
140 OPM 2003, 12.
141 OPM 2003, 11-12 : Maahanmuuttajien työelämään sijoittumisesta Forsander 2002, passim.
41 (114)
ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja uskontoaan sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa. Kotouttamisella puolestaan tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja. Keskeinen kotouttamistoimenpiteitä koskeva laki on maahanmuut ta j ien kotout tamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettu laki (493/1999), jäljempänä kotouttamislaki.”142
Linjauksissa todetaan kulttuurin ja taiteen tuesta:
”Kulttuurin ja taiteen julkiset tukimuodot ovat periaatteessa väestöön kuuluvien käytettävissä heidän etnisestä taustastaan riippumatta. Suomen kulttuurin ja taiteen palvelut ja tukijärjestelmät on kuitenkin rakennettu yksikulttuurisuuden kaudella suomalaisen pääväestön lähtökohdista käsin. Siten kieli- ja kulttuurieroista johtuva kynnys käyttää kyseisiä palveluita ja tukia on maahanmuuttajataiteilijoille ja vähemmistökulttuuri-yhdistyksille käytännössä korkea. Jatkossa entistä enemmän huomiota tulisi kiinnittää monikanavaiseen ja monikieliseen tiedottamiseen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan palveluista.”143
Samoin kuin Opetusministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus
-toimenpideohjelmassa myös Maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa kulttuurista
saavuttavuutta käsitellään myöntämällä valtakulttuurin näkökulman keskeisyys. 144
Todennäköistä on, että maahanmuuttajien tutustuttaminen suomalaisiin
käytäntöihin tai lyhyet kotouttamiskoulutukset eivät riitä, sillä tosiasia on, että
monille maahanmuuttajille työllistyminen on varsin hankala ja pitkäaikainen
prosessi. Lisäksi tarkistamista käytännöissä tarvitaan myös kulttuurin ja taiteen
saralla ja tavoitteiden määrittelyä. Yllättävää kyllä Maahanmuuttopoliittisissa
linjauksissa etninen tausta tulee erottavaksi tekijäksi,145 vaikka on syytä muistaa,
että etninen, monikulttuurinen tai kulttuurisesti erilainen eivät suinkaan ole
toistensa synonyymeja. Ihmettelen sanan etninen tausta käyttämistä. Etninen
142 OPM 2003, 12.
143 OPM 2003, 28.
144 Ibid.
145 OPM 2003, 28; Ks myös OPM 2006, 20; OPM 2002, 28-29.
42 (114)
tausta ja etnisyys eivät valtiollisessa tekstissä vaikuttaisi olevan ongelmallisia
käsitteitä, mutta maahanmuuttajiin yhdistettäessä ne vaativat auki purkamista sillä
sanat sisältävät monia arvoväritteisiä merkityksiä.146 Monesti etnisten
vähemmistön ja kantaväestön kohtaamisista kirjoitetaakin varsin
ongelmalähtöisesti, mutta maahanmuuttajia ei voi samaistaa ainoastaan etnisten
vähemmistöjen edustajiksi. Vähemmistö- ja kotouttamispolitiikalla on toki suuri
merkitys maahanmuuttajien yhdenvertaisen aseman saavuttamisessa, mutta
tiettyjen käsitteiden käyttö voi johtaa myös ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin.
3.4. Yhteenvetoa opetusministeriön teksteistä
Yhteenvedossa luen opetusministeriön kolmea eri tekstiä saman diskurssin osina.
Tämä yhteisluku on toki ongelmallista, koska tekstejä ovat laatineet eri
kirjoittajat. Silti väitän, että opetusministeriön diskurssit ovat vahvoja ja
hegemonisen aseman saavuttaneita. Niiden tarkoitus on toimia määräävästi ja
viitata tekstin ulkopuolella olevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Tekstit
ovatkin ohjelmallisia, kulttuuripoliittisia kannanottoja, jotka esittävät tavoitteita
toteutettavaksi. Tekstuaalista ominaisuuksista keskeisimpiä valtiollisessa
diskurssissa vaikuttaisi olevan koherenssi ja looginen eteneminen.
Keskeisimmät tulkitsemani käsitteet ovat maahanmuuttaja ja kulttuurinen
saavutettavuus. Maahanmuuttajat esitellään heterogeenisena ryhmänä147 j a
kulttuurinen saavutettavuus pääsee sisältöineen keskeiseksi ja merkittäväksi
suomalaiseksi kulttuuripoliittiseksi linjaukseksi.148 Opetusministeriön tekstit
kertovat maahanmuuttajista yhteiskunnan instituutioiden ja hankkeiden
kohteina.149 Ongelmalähtöisyyttä ja kulttuurien kohtaamisesta johtuvien
konfliktien merkitystä ei haluta valtiollisessa tekstissä tuoda esille.
146 Esim. Hall 2003, 234; Allardt-Starck 1981,19-20.
147 OPM 2003,12.
148 OPM 2006, passim.
149 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.
43 (114)
Maahanmuuttajat ovat saavuttaneet kuitenkin kulttuuripoliittisia, sosiaalisia
ratkaisuja vaativan statuksen, vaikka maahanmuuttajuuden sisältöä kuitenkaan ei
ole määritelty riittävästi ja koko sanan tarpeellisuutta ei ole kyseenalaistettu. 150
Opetusministeriön linjaukset jättävät avoimeksi sen, onko maahanmuuttajien
kulttuurisena samaistumiskohteena suomalaisuus vai joku muu kulttuurinen
identiteetti, vaikka kotouttamisesta puhutaan. Puheessa käytetyt termit
kulttuurinen moninaisuus, kulttuurinen monimuotoisuus ja monikulttuurisuus
eivät ”vaadi” teksteiltä erojen tekemistä käsitteiden välillä, 151 vaikka käsitteitä
käytetään eri merkityksessä. Esimerkiksi monikulttuurisuus viittaisi linjauksissa
etniseen taustaan ja uuteen kulttuurisesti monimuotoisempaan tulevaisuuteen,
kulttuurista monimuotoisuutta käytetään puhuttaessa nykyisistä vähemmistöistä ja
toisaalta taiteen innovaatioperustasta ja soveltavan käytön hyödyistä.152
Kulttuurisen moninaisuuden tarkoitus kuvata erityisesti kulttuuripoliittista tarvetta
vahvistaa paikallisia ja alueellisia kulttuuri-identiteettejä. 153 Erityisesti taiteen ja
kulttuurin saavutettavuudella halutaan saada vähemmistöt mukaan hyvinvointi-
valtioretoriikkaan.
Yhteisöllisyys toimintana, kulttuurien kohtaaminen, halu elää yhdessä ja perinnön
vaaliminen ei kuitenkaan tule eksplisiittisesti esille154, vaan kansallinen strategia
on keino, joka esittää kaikki kansalaiset ”mosaiikin” osiksi. 155 Sitä, millaisista
kulttuurista moninaisuutta tukevista, toimivista malleista on kysymys, ei
määritellä. Kysymys on valtiollisen tekstin rakenteellisesta vallasta, joka
muistuttaa ilmiötä jossa kansallisten kulttuureiden läpäisemät erot ja jaot
”yhdentyvät” kulttuurisen vallan käytön muotojen kautta. Lisäksi näin voidaan
150 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.
151 OPM 2002, 27-30.
152 OPM 2002, 17; 28.
153 OPM 2002, 15.
154 Yhteisöllisyydestä, ihmistenvälisyydestä ihanteellisena poliittisena elämänä esim. Arendt 1958, 3-4, 16-178; kansalaisuuden positiivisesta merkityksestä Arendt 2004, passim.
155 Esim. OPM 2002, 27.
44 (114)
esittää ihmisten väliset sosiaaliset suhteet ideaalisina itsestäänselvyyksinä. 156
Kulttuuri on käsitteenä opetusministeriön diskurssissa niin laaja ja ympäripyöreä
käsite, että on vaikea uskoa kulttuurin sisällä ja useampien kulttuurien välille
syntyvän konflikteja. Ikään kuin itse kielessä haluttaisiin välillä hämärtää syntyviä
vastuukysymyksiä.
Tiedotusvälineissä voidaan kielenkäytöllä ja käsitteillä ylläpitää tai luoda
monikulttuurisuuteen liittyviä ennakkoluuloja tai väärinkäsityksiä, valtiollisessa
tekstissä pyritään neutraaliin, yhtenäiseen ja ristiriidattomaan vaikutelmaan.
Vähemmistöjen esille nostaminen ja erityiskohtelu todennäköisesti tukee
kulttuuri-identiteetin rakentumista, vaikka on hyvä muistaa, että erilaisuus,
eroavuus ei ole vähemmistöjä määrittävä piirre kulttuurisesti monimuotoiseen
yhteiskuntaan pyrittäessä.
Pohdin lisäksi tekstistä löytämääni jännitettä yhtenäiskulttuurin ja uuden
tulevaisuuskuvan, monikulttuurisen tietoyhteiskunnan välillä. Esimerkiksi
seuraava väite on kuvaava:
”Kansallista innovaatiopolitiikkaa on lavennettava taiteen ja kulttuurin suuntaan. Tällaisen politiikan tavoitteeksi tulee asettaa luova hyvinvointiyhteiskunta. Siinä kulttuuri ja erityisesti taide sen ytimenä on keskeinen osa yhteiskuntaa uudistavaa ja kehittävää innovaatioperustaa, uuden tiedon, taidon, osaamisen ja hyvinvoinnin kokonaisuutta, jossa tunnustetaan myös pysyvät kulttuuriset arvot.”157
Kansallisen kulttuurin vahvistamista ei selvästikään koeta taide- ja
kulttuuripolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi, v a a n k e s k i ö s s ä o v a t
innovaatiopolitiikka ja taiteen sovellukset.158 Toisaalta kansallisen kulttuurin
voimakas poliittinen ja yhteiskunnallinen, kansallisten metaforien tasolle nouseva
kieli toimisikin hidasteena kulttuurin moniarvoistumisessa ja saavutettavuudessa.
156 Hall 2003, 54.
157 Esim. OPM 2002, 13.
158 OPM 2002,3.
45 (114)
Valtiollisia tekstejä tulkittaessa on hyvä pitää kuitenkin mielessä Stuart Hallin
kanta kansallisen kulttuurin luonteesta. Hall nimittäin toteaa, että kansallinen
kulttuuri ei ole koskaan ollut pelkästään sitoutumisen ja symbolisen
identifioitumisen kohde, vaan aina kulttuurisen vallan rakenne. Useimmat
kansakunnat ovat koostuneet yhteensopimattomista kulttuureista, eri
yhteiskuntaluokista, sukupuoli- ja etnisistä ryhmistä. Kansallisia kulttuureja
leimaa Stuart Hallin mukaan joukko jakoja ja eroja, jotka ”yhdentyvät” vain
kulttuurisen vallan eri muotojen käytön kautta. Kansallisuutta voi hänen
mielestään tarkastella diskurssina tai kertomuksena, ei jonakin annettuna
”luonnollisena” kategoriana. Valtiollinen teksti tuntuisi pyrkivän ryhmiltään ja
vähemmistöiltään yhdentyvään kansallisen hyvinvointivaltion kuvaan.
Yhdentymistä ja luonnollista kansalaiskäsitystä pyritään luomaan valtiollisessa
diskurssissa mielestäni kielen rakenteellisella ja sisällön tasolla, vaikka
tulevaisuudenkuvaksi hahmotellaan globaali, monikulttuurinen Suomi. Kulttuuri
vaikuttaisi olevan kaikille kansalaisille sama yleiskäsite ja kertomus kulttuurien
moninaisuudestakin puhuttaessa. Yhtenäistämistendenssi on kulttuuripoliittisessa
puheessa melko voimakas sekä tekstuaalisella että sisällön tasolla. Siitä
huolimatta, että esimerkiksi globalisaatio-termillä voitaisiin haluta korostaa uutta
kulttuurisesti moninaista Suomea,159 voidaan diskursiivisesti tuottaa
moniarvoistumisen sijasta yhtenäistymistä ja identiteettien assimilaatiota
valtakulttuurin mukaiseksi. En ymmärtänyt, mihin kulttuuripoliittisessa puheessa
globalisaatiolla viitattiin.160 Kulttuuriseen vaihtoon, innovaatioihin, luovuuteen ja
uudenlaiseen kuluttajuuteenko? Sitä, kuka globalisaatiosta hyötyy, ja miten se
vaikuttaa, ei varsinaisesti kyseenalaisteta, koska valtiollinen kulttuuripoliittinen
diskurssi pyrkii määrittämään yhteiskuntaa eri näkökulmasta ja eri retoriikalla
kuin kritisoiden.161
159 OPM 2002, 16-17.
160 Ibid.
161 OPM 2002,27-29, 56-57, 74-75
46 (114)
Valtiollisesta puheesta oli luettavissa, että taide, luovuus ja erityisesti
innovaatioiden korostaminen ovat tärkeä osa hyvinvointia ja kulttuurin
tuotteistumista, taiteen soveltavaa käyttöä korostavaa diskurssia. Taloudellisen
toiminnan ja taiteen eri muotojen laaja yhteispeli vaikuttaisi olevan osa globaalin
tietoyhteiskunnan todellisuutta. Kulttuurinen moninaisuus osoittautuu
positiivisesti värittyneeksi ilmiöksi, jossa innovaatiot tuovat lisää laatua ja
painoarvoa.162 Ylistävä kulttuuripuhe vaikuttaa valistuneelta näkemykseltä,
inhimillisen kulttuurisen ja taiteellisen rikkauden painottamiselta. Ikään kuin olisi
haluttu saada aikaan myös selkeä paketti kuviteltuja ”markkinoita” varten.
Huomattavissa on, että moninaisuudella voi olla lähes ihanteellinen kaiku, se voi
olla lupaus siitä kuinka kulttuurienvälinen sopusointu toteutuu. Se, miten taiteen
ja kulttuurin kytkentä innovaatioihin ja kulttuuriteollisuuteen sekä taiteen
soveltavan käytön hyödyn perusteleminen vaikuttaa taidemuseoiden resursointiin,
onkin aivan eri asia.
Globalisaatioon voi suhtautua kulttuurisen monimuotoistumisen kannalta
kriittisesti. Stuart Hall kirjoittaa siitä, kuinka kulttuurinen homogenisoituminen
kulutuskulttuuriajattelun levitessä ja toisaalta viehtymys etnisyyden ja ”toiseuden”
markkinointiin ovat myös globalisaation logiikkaa.163 Globalisaatio on Hallista
käsitteenä hankala, sillä se viittaa ainakin kapitalistiseen maailmantalouteen,
tietoyhteiskunnan leviämiseen ja yleisemmin länsimaisen elämäntavan
voittokulkuun kaikkialla.164 Tämänkaltaisessa globalisaatio-ajattelussa voidaan
toisinaan olla jo lähellä tokenismia.165
Opetusministeriön teksteissä monikulttuurisuus, jolla viitataan uuteen
kulttuuriseen monimuotoistumiseen, ymmärretään ennen kaikkea uudeksi
162 Esim. OPM 2002, 17.
163 Hall 1999, 77-137.
164 Esim. Hall 1999,45-98.
165 Tokenismi=Pinnalliset yritykset tai symboliset viittaukset rotuerottelun lopettamiseen tai tasa-arvoisten lakien ja suuntaviivojen noudattamiseen. Lähde: Kielitoimiston sanakirja S-Ö, 2006.
47 (114)
väestötieteelliseksi tosiasiaksi, ei ideologiseksi seikaksi.166 Minulle valtiollisen
tekstin tulkitsijana tulevaisuuden Suomi näyttäytyy väestöltään kulttuurisesti (vai
halutaanko sanoa etnisesti) heterogeenisenä yhteiskuntana, jossa kulttuurien-
välisistä konflikteista ei puhuta, sillä tällöin jouduttaisiin ottamaan kantaa myös
esimerkiksi valtiolliseen vallankäyttöön eli ideologisiin kysymyksiin. Jos
valtiollinen teksti ottaisi kantaa ideologisiin kysymyksiin, tekstin asema muuttuisi.
Vaikuttaisi siltä, että taiteen ja kulttuurin asemaa ja lähes pelastuskertomuksen
tapaista luonnetta halutaan korostaa, samalla kun muuallakin innovaatio- ja
luovuuspuheet ovat yleisesti lisääntymässä.
Hegemoninen kieli on opetusministeriön linjauksissa uusia valintoja tuottavaa,
vaikkakin institutionalisoitua, varsin epäpoliittiselta vaikuttavaa ja
konfliktisuhteiden kieltävää, jaettuja kulttuurisia konventioitamme vahvistavaa. 167
Perusteluna tämänkaltaiselle epäpolitisoituvalle kielelle esitän Tuija Pulkkisen
väitteen, että postmodernissa poliittisessa kielessä ilmaisujen pätevyys ei ole
välttämätön poliittinen pyrkimys.168 Kulttuurinen ja kansallinen yhtenäisyys ei tule
eksplisiittisesti esille linjauksissa, mutta mielestäni yhtenäinen teksti, ilmaisut
vahvistavat omia kulttuurisia mallejamme ja jättävät vähän tilaa kulttuurisesti
moninaiselle vuoropuhelulle. Totta on, että kulttuurinen monimuotoisuuuden
ymmärtäminen kehittyy Suomessa koko ajan, ja muutaman vuoden ikäiset
periaatteet ja ilmaisut voivat vaikuttaa vanhentuneilta. Tekstien tulkinnassa
jouduin kuitenkin huomaamaan, että valtiollisen tekstin objektiivisuuteen pyrkivät
ilmaisut olivatkin osa eräänlaista tarinaa, jossa tavoitteita ja ideaaleja asetetaan.
166 OPM 2002, 17; 28.
167 Palonen 1979, 87; Palonen, 1993, 12. Politiikan naamiointi epäpolitiikaksi Palosen mukaan ”kieltää reaalisuuden tai tuomitsee kaiken vastarinnan suoralta kädeltä toivottomaksi”.
168 Pulkkinen 1998, 208.
48 (114)
3.5. Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka
Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka: taustatietoja
tutkimukselle ja toiminnalle -selvityksen tehnyt Pasi Saukkonen toteaa, että kun
Suomessa maahanmuuttajien muodostamat uudet etniset ja kulttuuriset yhteisöt
alettiin nähdä uusina yhteiskunnan rakenteina, myös kulttuuripoliittinen
aktiivisuus alkoi lisääntyä:
”Sen jälkeen kun maahanmuutto hyväksyttiin pysyvänä ilmiönä sekä maahanmuuttajien muodostamat uudet etniset ja kulttuuriset yhteisöt uusina yhteiskunnan rakenteina, myös kulttuuripoliittinen aktiivisuus alkoi lisääntyä -- mutta kolme erityistä syytä nousee kenties muiden ede l le po l i i t t i s es sa keskus te lussa j a päätöksenteossa. Ensinnäkin t ie toisuus uusien vähemmistöryhmien kantaväestöstä usein poikkeavista kulttuurisista tarpeista sekä taiteen ja kulttuurin ymmärtämisen, tekemisen ja kokemisen tavoista lisääntyi. Toiseksi, erityisesti alueilla ja paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajien osuus koko väestöstä oli huomattava, vaatimus julkisesti tuetun taiteen ja kulttuurin vastaavuudesta eri väestöryhmien toiveiden ja odotusten kanssa voimistui. Kolmanneksi, erityisesti 1990-luvun lopulla aikaisempia maahanmuuttajapoliittisia linjauksia alettiin eri maissa pitää enemmän tai vähemmän epäonnistuneina.”169.
Pasi Saukkonen määrittelee maahanmuuttajien ja kulttuurisen saavutettavuuden
yhteyden omassa selvityksessään seuraavasti:
”Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itse muuton perusteiden mukaisesti.”170
J a myös seuraavasti, josta ilmenee uuden suomalaisen kulttuuripolitiikan
keskeisimpiä termejä:
169 Saukkonen 2007, 26. Elektr. 11.9.2007.
170 Saukkonen, 2007, 8. Elektr. 11.10. 2007.
49 (114)
”Suomen tapauksessa kannattaa tässä yhteydessä nostaa erikseen esille eräitä viimeaikaisia käsityksiä ja näkemyksiä. Nämä liittyvät erityisesti taiteen ja kulttuurin saavutettavuuteen, kulttuuristen oikeuksin toteutumiseen sekä kulttuuripolitiikan etiikkaan (reilu kulttuuri).”171
Kulttuurisesta saavutettavuudesta löytyy lainaus Opetusministeriön Taiteen ja
kulttuurin saavutettavuus -ohjelmasta, jota edellä tulkitsin:
”Sosiaal isen ja kul t tuurisen saavutet tavuuden parantaminen vaatii usein laajempia muutoksia itse taide- ja kulttuuripalvelujen sisältöihin. Tällöin on kysymys siitä, missä määrin julkisesti tuettu kulttuuritarjonta heijastaa yksinomaan valtakulttuuria (tai valtakulttuureja) ja kuinka h y v i n e r i l a i s t e n e t n i s t e n t a i k u l t t u u r i s t e n vähemmistöryhmien jäsenet voivat tunnistaa niistä itsensä ja oman tapansa mieltää taidetta ja kulttuuria. -- Ylipäätään saavutettavuuden kannalta pidetään ongelmallisena sitä tilannetta, jossa vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset puuttuvat kokonaan tai miltei täysin päätöksiä tekevistä elimistä.”172
Maahanmuuttajat ilmenevät selvityksessä samoin kuin Maahanmuuttopoliittisissa
linjauksissa hyvin heterogeenisena ryhmänä. Heidän tavoittamistaan
kulttuurilaitoksiin kävijöiksi ei voi pitää sellaisenaan yhtenä erillisenä
kävijäsektorina:
”Eri maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itsemuuton perusteiden mukaisesti.--Ajatus enemmistöstä ja vähemmistöistä voi myös olla harhaanjohtava silloin kun erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia on enemmän kuin ”alkuperäisiä asukkaita” tai itsensä valtakulttuuriin identifioivia ihmisiä.”173
171 Saukkonen, 2007, 21-22. Elektr. 11.10. 2007; OPM 2006, 9-10; Koivunen-Marsio, 2006. Kulttuuriministerin toimesta käynnistettiin vuonna 2005 hanke, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kulttuuripolitiikan etiikkaa ja eettisiä ulottuvuuksia. Hanke tuotti Reilu kulttuuri -julkaisun perusselvitykseksi kulttuuripolitiikan etiikan lähtökohdista.
172 Saukkonen, 2007, 21-22. Elektr. 11.10. 2007.
173 Saukkonen 2007, 8-9. Elektr. 10.4. 2008.
50 (114)
Lisänä on myös Annika Forsanderin kattava selvitys maahanmuuttoperusteiden
erilaisista muodoista.174
Saukkosen selvityksessä etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus on synonyymi
sanalle monikulttuurisuus.175 Stuart Hallin mukaan etnisyydestä on kysymys
silloin, kun tiettyyn paikkaan sijoittuvan toiminnan ja yhteisen merkkijärjestelmän
koetaan perustuvan suku- ja verisiteisiin.176 Hallin tavalla ymmärrettynä yhdessä
niputettu etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen ei ole monikulttuurisuus -
strategian kannalta toimivia käsite. Etnisyys tuo esille eroja, joihin kulttuurisesti
moninaisessa todellisuudessa on puututtava, etnisesti välttämättömäksi selitettyä
ei voi ymmärtää tai hyväksyä kulttuurisen monimuotoisuuden tai moni -
kulttuurisuuden nimissä. Oletan, että postkolonialistisesta teorianmuodostuksesta
johtuen edellä esittämäni Stuart Hallin etnisyys-käsite onkin niin rajattu ja
teorisoitu.
Valitsemani kulttuuripoliittinen teksti ei kuitenkaan ota syvällistä
kulttuurintutkimuksellista kantaa käsitteisiin vaan pitäytyy yleisempään ja
Suomen oloihin sopivampaan määrittelyyn. Siksi etnisyys ei tässäkään puheessa
ilmene ongelmallisena käsitteenä. Selvityksen tarkoituksena on esittää katsaus
siitä, kuinka maahanmuutto ja sen seurauksena syntynyt kulttuurinen moninaisuus
ilmenee meillä Suomessa taiteen ja kulttuurin kentällä, ja minkälaisia haasteita se
aiheuttaa kulttuuripolitiikalle sekä taidelaitosten toiminnalle. 177
U u s i e n käsitteiden vakiinnuttamispyrkimykset tarkoittavat niitä koskevien
ilmiöiden merkityksen kokemista tärkeiksi Suomessa. Toisaalta instituutioiden
taholta tulevat määrittelyt vaikuttavat aina ulkokohtaisilta, jos määrittelyn kohteet
eivät ole itse voineet vaikuttaa niihin. Selvityksen edustama kulttuuripoliittinen
diskurssi kuvaa kulttuurista monimuotoistumisesta osana sellaista kehitystä, jossa
174 Forsander, Annika 2004, 106.
175 Saukkonen 2007, 8. Elektr. 11.9.2007.
176 Hall 2003, 234.
177 Saukkonen 2007, 8. Elektr. 11.9.2007.
51 (114)
uudet kielelliset merkitykset ja uudet käsitteet halutaan saattaa laajemmin
tutkimuksen ja eri instituutioiden sekä yhteiskunnallisen keskustelun käyttöön.
Käsitteiden välisten erojen eksplikonti kertoo myös suomalaisen sosiaalisen
todellisuuden muuttumisesta, monokulttuurisen suomalaisuuskuvan muuttumi-
sesta.178 Merkityksien avaaminen on erittäin tärkeää, sillä monikulttuuriseen
liittyvä käsitteiden vyyhti on senkaltainen, että sanat voisivat esiintyä lähes
vastakkaisissa merkityksissä samankaltaisilta vaikuttavissa teksteissä.
Pasi Saukkosen selvityksessä taustalla vaikuttaa niin sanottu postkolonialistinen
teorianmuodostus.179 Cuporessa on kuitenkin tarkoitus tuottaa meidän
olosuhteisiiimme sopivaa käsitteistöä, sillä vahvaa kolonialistista historiaa meillä
ei ole ja esimerkiksi museolaitoksen perinteet eivät ole täysin samankaltaisia kuin
siirtomaahistorian omaavissa maissa,180 vaikkakin samat kansallisuusaatteet ja
usko länsimaisen maailmankuvan ylivertaisuuteen on meilläkin näkynyt
museoiden esinekokoelmien keruussa. Postkolonialistinen teoria käsittelee muun
muassa kulttuuri-identiteetin ja subjektin rakentumista ja symbolististen
representaatioiden, kuten taiteen roolia.181
Saukkosen selvityksessä määritellään käsitteitä, mutta ei lukita tekstiä niin tiukasti
ohjelmaa tai kulttuurintutkimuksellista teoriaa korostavaksi. Anglo-
amerikkalaisessa tutkimuksessa ja kielenkäytössä monikulttuurisuuden tutkiminen
ja kulttuurinen monimuotoisuus ovat olleet kaksi eri käsitettä. Termit
multiculturalism j a cultural diversitity ovat monesti määritelty eri tavoin ja
sisällöllisesti laajemmin kuin meillä. 182 Esimerkiksi monikulttuurisuudella
näyttäisi usein olevan ideologinen tai poliittinen merkitys, ja lisäksi se vaikuttaisi
178 Esim. käsitteiden eroja selvitellään seuraavissa: Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 12.9.2007; Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 3.9. 2007.
179 Esim. Stuart Hall, Tony Bennett ja Homi Bhabha edustavat postkolonialista teoriaa.
180 Bennett 2004, 79-82.
181 Pääjoki 2004,16.
182 Watson 2000, 10-52.
52 (114)
liittyvän tiiviimmin etnisyyden ja identiteetin käsitteisiin, kun taas kulttuurinen
monimuotoisuus on merkitykseltään neutraalimpi.183
Monikulttuurisuus on käsitteenä melko hankala, koska sillä voidaan tarkoittaa
hyvin erilaisia asioita. Käsitteenä se liittää kulttuurin valtaan, kuten seuraavista
käsite-eroista Cuporen monikulttuurisuuskäsitteissä voidaan huomata:
”Ideologinen monikulttuurisuus, on ajattelutapa, jonka mukaan koko yhteiskunnan ja sen jäsenten kannalta hyvä asia, jos erilaisilla etnisillä ja/tai kulttuurisilla yhteisöillä on mahdollisimman laajat kulttuuriset oikeudet ja toimintavapaudet. Poliittisena käytäntönä monikulttuuri-suus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaan suhteellisen erillisiä etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Tällaista politiikkaa harjoittivat Euroopan maista 1980- ja 1990-luvulla Ruotsi, Britannia ja Alankomaat, kukin omalla tavallaan. Väestötieteellisenä tosiasiana demografinen monikulttuurisuus tarkoittaa puolestaan sen seikan hyväksymistä, että yhteiskunta s i s ä l t ä ä i h m i s i ä , j o i d e n k ä s i t y s e t n i s e s t ä yhteenkuuluvuudesta ja kulttuurisista piirteistä ja ominaisuuksista poikkeavat toisistaan ja että yhteiskuntaan muodostuu näiden erojen varaan rakentuvia yhteisöjä.”184
Kulttuurin moninaisuus -käsite, jota opetusministeriön teksteissä käytetään, viittaa
Saukkosen mukaan kulttuuripoliittiseen tarpeeseen vahvistaa paikallisia ja
alueellisia kulttuuri-identiteettejä.185 Samanaikaisesti monimuotoinen kulttuuri-
perintö ja -elämä nähdään perustana, jolle luovan talouden vahvistaminen Suomen
yhtenä menestystekijänä globaalissa kilpailussa rakentuu. Se antaa
mahdollisuuksia kulttuuriteollisuuden ja kulttuuriviennin kehittämiseen ja on siten
myös taloudellisesti tärkeä.186 Silti moninaisuus terminä voi olla ideologinen.
Esimerkiksi Opetusministeriön tekstit pyrkivät edustamaan poliittisia käytäntöjä,
ja käsitteellä moninaisuus voidaan näissä ohjelmissa esittää implisiittisesti toive
183 Ibid.
184 Monikulttuurisuuskäsitteet 2007, elektr. 3.9.2007.
185 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007; OPM 2002, 15.
186 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007; OPM 2002, 17, 28.
53 (114)
toiseuden kohtaamisesta ja kulttuurien välisestä monikulttuurisuudesta ilman sen
suurempia ongelmia tai todellista muutostarvetta, kuten edellisissä luvussa jo
esitin.
Kulttuurinen monimuotoisuus vaikuttaisi painottavan taiteen sosiaalista ja
yhteisöllistä velvoitetta ja suhdetta yhteiskunnasta marginaalisoituneihin tai
marginalisoitumisvaarassa ryhmiin.187 Monimuotoisuudella tarkoitetaan Pasi
Saukkosen mukaan erityisesti yhteiskunnan sisältämää alueellisten ja ei-
alueellisten etnisten ja kulttuuristen yhteisöjen monilukuisuutta (pluralismia). 188
Kyseinen käsite, kulttuurinen monimuotoisuus, erityisesti kulttuurisen
saavutettavuuden tarkastelussa, lähestyy mielestäni maahanmuuttajuutta yhteisö -
ajatuksesta ja yhteisöjen näkökulmasta ja huomioi yhteenkuuluvuuden tärkeyden.
Kulttuurisen monimuotoisuuden etuna voisi olla yksilökeskeisen kulttuurin
lähentyminen yhteisökeskeisiin kulttuureihin. Kulttuurinen monimuotoisuus on,
tai siitä on tulossa sosiaalinen ja kulttuurinen normi,189 ja tämä lähtökohta näkyy
suoraan pyrkimyksessä määritellä suomalaista kulttuuripolitiikkaa. 190 Normin-
omaisuus sinällään herättää kysymyksiä, ja tätä seikkaa olisi syytä tarkastella
kulttuurintutkimuksen työvälineillä.
Saukkosen selvitys asettaa minulle tulkitsijana kysymyksen: Kumpi käsite on
yleisesti toimivampi: moninaisuus vai monimuotoisuus? Voidaan miettiä,
tarkoitetaanko kulttuuripoliittisessa diskurssissa kulttuurisella moninaisuudella tai
monimuotoisuudella ihmisen omaa elämää ja identiteettiä vai viitataanko sillä
yhteiskunnassa vallitsevaan todellisuuteen? Puhutaanko tällöin yksilöistä vai
ryhmistä? Kulttuurinen monimuotoisuus vastaa monikulttuurisuus-käsitettä
paremmin näihin kysymyksiin. Kulttuurinen monimuotoisuus voisikin tarkoittaa
helpommin jokaiselle kuuluvaa, kulttuurin sisäistä ominaisuutta, irrallaan
187 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.
188 Saukkonen 2007, 11-12. Elektr. 11.9.2007.
189 Mirzoeff 2002, 474-480; Bennett 2001, 12.
190 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 13.2.2008.
54 (114)
etnisyyden käsitteestä tai pelkästä kulttuurien välisistä vuoropuheluista. Käsitteen
neutraalimpi arvolähtökohta, ideologisen tason vähyys ja kattavuus tekevät siitä
toimivan. Monimuotoisuuden voi olettaa myös olevan osa kulttuuri-
organisaatioita, oli kysymys sitten työntekijöistä, asiakkaista, toimintatavoista ja
työkulttuurista.
Museopedagogiikkaan yhdistettynä kulttuurinen monimuotoisuus täytyy
perustella. Esimerkiksi amerikkalainen taidekasvatusteoreetikko Peter Smith
kritisoinut uudenlaista arvopluralismia kasvatuksen tavoitteena. Moninaisuus-,
monimuotoisuus-, monikulttuurisuuskäsitteet saattavat helposti vaikuttaa niin
moniarvoisilta, että kaikki on loppujen lopuksi suhteellista Arvopluralismi on
Smithin mukaan eräänlaista kulttuuri-imperialismia, jossa moninaisuus ja arvojen
suhteellisuus on arvoista tärkein.191 On kuitenkin selvää, että käsitys kiinteistä
kulttuurisista kokonaisuuksista ja identiteeteistä muuttuu tietoyhteiskunnassa,
jossa luokan, sukupuolen, kansallisuuden, etnisyyden ja monien muidenkin
asemien jatkuva muutostila, paikaltaan siirtyminen, luo tiettyä tarvetta havaita
monimuotoisuutta.192
Opetusministeriön diskurssia ja Saukkosen selvitystä vertaillessa huomasin, että
monimuotoistuminen on sekä yhteiskunnan että myös yhteisöjen ja yksilöiden
tasolla tapahtuva ilmiö. Huomasin eri tekstejä tulkitessani, että käsitteiden käyttö
ja yleistyminen ja ennen kaikkea niiden avaaminen tai avaamatta jättäminen
kertovat, miten ja miltä yhteiskunnan tasolta uutta kulttuurista monimuotoisuutta
halutaan lähestyä. Opetusministeriön teksteissä joitakin käsitteitä esitetään
totuuksina ja toimenpiteinä. Totuudet ja toimenpiteet tekstissä puhuvat hallinnan
kieltä, ratkaisujen hakemista. Saukkosen laatima selvitys toimii taustatietona
tutkimukselle ja pyrkii käsitteiden selkeyteen ja selittämiseen sekä uusien,
orastavien merkitysten käyttöönottoon, mutta myös Opetusministeriön kannan
esiintuomiseen.
191 Smith 1992, 97-98.
192 Esim. Hall 1999, 20.
55 (114)
Pasi Saukkosen mielestä
”Kulttuurisen monimuotoisuuden uusien muotojen yhteensovittaminen siten, että yhteiskunnissa säilyvät sekä valinnanvapaus ja suvaitsevaisuus että sen toiminnan ja kehityksen kannalta välttämätön on haaste, jolle joudutaan hakemaan vertailukohtaa maatalouteen nojaavan sääty-yhteiskunnan muutoksesta teolliseksi kansallisvaltioksi .” 193
Jos tämänkaltainen ajatus olisi esimerkiksi museologisen työn lähtökohtana, moni
seikka ja toimintatapa museotyössä vaatisi tarkastusta ja uudelleenarviointia.
Kansalaisten tasa-arvoinen suhde globalisoituvaan maailmaan ja tieto -
yhteiskuntaan, mahdollisuus ymmärtää ja osallistua ja jakaa toistensa näkemyksiä
olisi toki ihanteellisinta, mitä kulttuurisesti monimuotoinen tietoyhteiskunta,
tulevaisuuden Suomi, voisi tarjota.
3.6. KEHYKSEN kulttuurivähemmistöprojekti
Taidemuseoalalla on pyritty vastamaan maahanmuuttajamäärän kasvuun ja
kulttuurisesti monimuotoistuvan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Käytännön tasolla
on kokeiltu erilaisia työskentelymenetelmiä. Euroopan Unionin teemavuosi 2008,
joka keskittyy eurooppalaiseen kulttuurien väliseen vuoropuheluun, on
mahdollisuus tuottaa kansalaistoimintaa, keskusteluja sekä uusia projekteja. 194
Vastauksena muun muassa esteettömyyden saavutettavuuden tunnettavaksi
tekemiseen ja erilaisia kävijöitä koskevaan neuvontaan on perustettu
valtakunnallinen Kulttuuria kaikille -palvelu, joka aloitti toimintansa
kolmivuotisena kehittämishankkeena keväällä 2003. Hanketta koordinoi
opetusministeriön tuella Valtion taidemuseon taidemuseoalan kehittämisyksikkö
KEHYS. Opetusministeriön toimenpideohjelman mukaan Kulttuuria kaikille
-palvelu on kolmivuotisen toimintansa aikana osoittanut tarpeellisuutensa. 195
193 Saukkonen 2007, 10. elektr. 10.10.2007.
194 European Year 2008, Elektr. 3.11.2007.
195 OPM 2006, 14-15.
56 (114)
Tulevaisuuden haaste ja mahdollisuus onkin sekä KEHYKSEN että
opetusministeriön mukaan myös monikulttuurisuusnäkökulman syventäminen.196
KEHYKSESSÄ alkoi syksyllä 2005 kaksivuotinen Kulttuurivähemmistöprojekti,
jonka aikana tehtävään palkattu kulttuurivähemmistökoordinaattori on tarkastellut
Valtion taidemuseon tarjontaa ja toimintaa monikulttuurisuuden näkökulmasta
sekä osallistunut aihealueesta käytävään laajempaan keskusteluun.197 Tutkimuksen
ja keskustelujen pohjalta koordinaattori on ehdottanut toimenpiteitä ja kehittänyt
to imintaa sekä luonut yhteyksiä maahanmuut ta ja jär jes tö ih in ja
kulttuurivähemmistöjen verkostoihin. Pyrkimyksenä on ollut yhteyksien luominen
ja keskustelu siitä, mikä on museoidemme paikka ja tehtävä nyky-yhteiskunnassa
kulttuurisen moninaisuuden kannalta, niin ajattelun kuin toiminnan tasoilla.198
Kulttuurivähemmistöprojektin toiminnan tavoitteena on tutkimus, palveluiden
kehittäminen, verkottuminen, koulutus ja vaikuttaminen.199 Projekti pyrkii
tarkastelemaan Valtion taidemuseon kulttuurista monimuotoisuutta 200 kolmessa eri
tasossa. Ensimmäinen on museon toiminta-ajatuksen lähtökohdat ja päämäärät.
Toisessa tasossa on toiminta: näyttelyt, palvelut, projektit, hankinnat sekä
museoyleisön kehittämistarpeet. Kolmantena ovat museon työntekijöiden
kokemukset, tarpeet ja tulevaisuudenvisiot.201 Projektin esittelyssä näkyy, että
ihmisten suhdetta kulttuuriin ja taiteeseen on mietitty avoimella tavalla,
traditioiden ja yksilöiden mahdollisuutena liittyä monenlaisiin kulttuureihin ja
rakentaa identiteettiään luovasti, yhdistellen erilaisia kulttuurisia piirteitä. 202
196 Ibid.
197 Ibid.
198 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007
199 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.
200 Tekstissä käytetään termiä diversiteettiaspekti kulttuurisesta monimuotoisuudesta.
201 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008
202 Ibid.
57 (114)
Aion tarkastella projektia esittelemällä ja tulkitsemalla siinä esiintyviä käsitteitä
maahanmuuttaja ja kulttuurinen saavutettavuus. Projektin kehittäjä Kaija
Kaitavuori toteaa muun muassa seuraavasti: ”Se että pääsyä taiteen ja museoiden
maailmaan halutaan eri keinoin helpottaa ja rohkaista, ei tietenkään tarkoita
museoon pakottamista vaan mahdollisuuksien tasa-arvoistamista. Se että joku on
näkövammainen, työtön tai turkkilainen, ei tosiaan ole syy tulla museoon.” 203
Maahanmuuttajia ei ole esitelty omana kohderyhmänään tai käsitteenä
enemmänkin käytetään sanaa kulttuurivähemmistöt, kuten projektin nimestäkin
huomataan. Kulttuurivähemmistöt vaikuttavatkin olevan heterogeeninen
kokonaisuus, kyseessä on neutraali sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuvat
monenlaiset yhteisöt.
KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektia esiteltäessä sanotaan taidemuseon
tehtävistä, että
”Maailmankuvien ja käsitysten kohdatessa ei voida välttyä konflikteilta projektin puitteissa erilaisuuksiin, vastakkaisiin näkemyksiin ja ongelmakenttiin tartutaan tietoisesti. Museon tehtävä on olla osa elävää yhteiskuntaa, erilaisia tapoja elää, ajatella, kokea ja esittää.”204
Kulttuurista saavutettavuutta pohditaan seuraavasti:
”Saavutettavuusajattelun työvälinein ryhdytti in tarkastelemaan sitä, miten eri tavoin liikkuvien, aistivien ja ymmärtävien tarpeet huomioidaan museoiden toiminnassa ja sisällöissä. Sitten museoissa ryhdyttiin miettimään saavutettavuutta kulttuurisen moninaisuuden näkökulmasta. Lyhytkestoisia projekteja eri kohderyhmien kanssa on tehty monissa museoissa, mutta tämän hankkeen pu i t t e i s sa hae taan j a tkuvuu t ta ana lyso imal la museoinstituutiota ja sen toimintatapoja tarkemmin.”205
203 Kaitavuori 2006, elektr. 1.4.2008.
204 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.
205 Kaitavuori 2006, elektr. 31.3. 2008.
58 (114)
Toisaalta erityisesti brittiläinen museopedagogiikka on esikuvana, mikä
huomataan keskeisistä saavutettavuusajattelun termeistä:
”Eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten aktiivinen h u o m i o i m i n e n m u s e o y l e i s ö n ä o n o s a saavutettavuusajattelua ja museoiden yleisölähtöisyyden ajatuksen yhä voimakkaampaa korostumista. Tämän ajattelun mukaan ei pelkäsltään riitä, että tehdään museon "kynnys matalaksi" ja huolehditaan museoon tulevien ihmisryhmien erityistarpeista (access). On myös osallistuttava ja osallistettava ihmisiä museon ulkopuolella (inclusion).206 Pohjana tälle on tunnistaa kulttuurin ja kulttuuri-instituutioiden tendenssi tuottaa erotteluja ja poissulkevia strategioita. Siten erilainen toiminta yhteisöissä (outreach), syrjäytymisen ehkäiseminen (inclusion) ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen (active citizenship, empowerment) ovat tulleet myös museoiden missioihin.”207
Kaija Kaitavuori pohtii osallistamisen208 toteuttamista mahdollisten ongelmien
tasolla seuraavasti:
”Osallistumista ei voi manageroida. Havaintojen tai kävijätutkimusten osoittama jonkin ikään, sukupuoleen, kulttuuritaustaan tms. perustuvan ryhmän demografinen aliedustus voi olla hyvä syy ryhtyä miettimään menetelmiä ja toimintaa tämän ryhmän aktivoimiseksi. Kyse on kuitenkin tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoamisesta, ei pakkotoimista, eikä tavoite siten voi olla numeerinen tulos, varsinkaan lyhyellä aikavälillä. Museoon tuleminen ja osallistuminen ei ole kenenkään velvollisuus eikä kuuluminen johonkin ryhmään ole mikään syy tulla museoon.”209.
206 Flemings, 2000, 24-25. Flemingsillä sosiaalinen inkluusio on erilaisten ihmisten ja yhteisöjen mukaan ottamista museotoimintaa suunniteltaessa ja järjestettäessä. Pyrkimyksenä on, että erilaiset ihmiset otetaan mukaan jo näyttelyiden ja muun oheistoiminnan suunnittelussa, jotta museo tulee heille tutummaksi. Tarkoituksena on vaikuttaa positiivisesti kävijän elämän eri alueille.
207 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.
208 Osallistaminen on termi, jolla tarkoitetaan kaikkien mahdollisuutta osallisuuteen ja yhteisyyteen. Osallistaminen on KEHYKSEN Kaija Kaitavuoren ehdottama suomennos käsitteelle inkluusio. Vastaavasti koulumaailmassa inkluusio on uudehko käsite, jolla viitataan kaikkien yhteiseen kouluun, jossa toteutetaan oikeutta yhdessä oppimiseen. Lähde: www.edu.fi
59 (114)
Saavutettavuus on Kulttuurivähemmistöprojektissa taidemuseossa jatkuvuuteen
tähtäävää, sisäistettyä ajattelua ja konkreettisia työvälineitä sekä pitkäkestoista,
kärsivällistä työtä. Kaija Kaitavuori on pohtinut osallistumista analyyttisesti
käytännön toteuttamisen tasolta. Saavutettavuusajattelu on Kaitavuoren mukaan
museoiden missio. Missio-sanan valitseminen mielestäni tarkoittaa, että
saavutettavuusajattelu ja projektin yhteydessä erityisesti kulttuurinen
saavutettavuus hahmottuu yhdeksi erittäin tärkeäksi tehtäväksi taidemuseoissa nyt
ja tulevaisuudessa. Monikulttuurinen/moninainen/monimuotoinen on korvattu
usein Kulttuurivähemmistöprojektissa diversiteetin käsitteellä, mikä kertoo, että
uusia suomalaisia käsitteitä ollaan vasta vakiinnuttamassa suomen kieleen.
Kulttuurivähemmistöhankkeen kohdalla näkyy selvästi että taidemuseoissa
joudutaan jatkuvasti vetämään köyttä siitä, mitä kävijöiden ja taidemuseoiden
tarjonnan tarpeet ovat.210 Kulttuurisesti monimuotoinen kokemus halutaan nähdä
erossa turismiksi mielletyn kevyen esteettisen nautinnon piiristä tai erilaisen
eksotisoinnista,211 idealisoinnista tai trendinomaisesta ilmiöstä, mikä tulee ilmi
lainauksista. Iloinen, eksoottinen monikulttuurisuus on toteutettavissa, mutta
kulttuurinen saavutettavuus on kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä vaativa asia.
Voidaan sanoa, että kulttuurivähemmistöt eivät juuri esiinny kävijöinä
taiteenkuluttajina tai turistin roolissa. Samoin kuin Saukkosen selvityksessä,212 on
projektissa esitetty, että kulttuurinen saavutettavuus kohtaa esteitä, ongelmia sekä
konfliktien mahdollisuus on olemassa erilaisten kulttuurien, maailmankuvien ja
elämänkatsomusten kohdatessa taidemuseoympäristössä.
Valtiollinen teksti tarjoaa helposti yhtä yleispätevältä vaikuttavaa merkitystä, joka
helposti alkaa vaikuttaa katteettomalta ilman yhteyttä käytäntöön, mutta
käytännönläheisyys näkyy KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektin kielessä.
209 Kaitavuori, 2006,. elektr. 3.2.2003.
210 Esim. Kaitavuori 2006, elektr. 3.2.2008..
211 Pietz 1993, 11. Valistuksen estetiikan perintöä on estetiikan ja fetisismin toisiinsa liittyminen. Tähän valistuksen estetiikkaan liittyy meille vieraan, eri rotuisen eksotisoiminen toiseksi.
212 Saukkonen 2007, 18-20. Elektr. 3.3.2008.
60 (114)
Muun muassa on ollut mahdollisuus asetettaa suoria kysymyksiä: ”-- mikä on
vähemmistö tai mikä on kulttuuri; miten niitä määritellään, ja ennen kaikkea, kuka
niitä määrittelee ja miksi.”213 Todellisuudessa nähdään useampia vaihtoehtoja,
joiden sisältöä ja määrittelyn syitä yritetään tietoisesti pohtia. Saavutettavuudessa
on taiteen sisältöjen lisäksi kyse on myös kontaktista taidemuseon henkilökunnan
kanssa. Oman äänen kuuluville saaminen ja toiminnan ymmärtäminen ovat
Kulttuurivähemmistöprojektin puitteissa osa kulttuurista saavutettavuutta.214 Tämä
osallisuuden esiintuominen ei opetusministeriön ja Cuporen teksteissä korostu.
”Kun käsi te l lään maai lman hahmot tamista ja valtarakenteita, ei aina voida välttyä konflikteilta: projektin puitteissa erilaisuuksiin, vastakkaisiin näkemyksiin ja ongelmakenttiin tartutaan tietoisesti. Museon tehtävä on olla osa elävää yhteiskuntaa, erilaisia tapoja elää, ajatella, kokea ja esittää.”215
Vastaavasti valtion virallisessa diskurssissa kohtaamiset ja konfliktit eivät
esiintyneet, vaan kyse on tuesta maahanmuuttajille ja yhteiskunnallisen
konsensuksen rakentamisesta. Arvot ovat kuitenkin samoja: tasa-arvo, demokratia,
kansalaisuus, mutta tapa puhua maahanmuuttajista erilainen. On kuitenkin hyvä
m y ö s Kulttuurivähemmistöprojektia lukiessa pitää mielessä, että diskurssien
ongelmaksi muodostuu usein se seikka, että tekstissä tapahtuvat kuvaukset alkavat
helposti elää omaa elämäänsä, eikä myöskään voida tietää pysyykö esitetty tieto ja
taito todellakin organisaatiossa.
Kulttuuripoliittiset kotouttamisen tavoitteet Kulttuurivähemmistöprojektin
puitteissa tarkoittanevat muun muassa ihmisten aktivoimista museoiden kävijöiksi
ja osallistujiksi, palveluiden kehittämistä ja verkottumista. 216 Kotoutuminen, mikä
käsitteenä esiintyy myös projektissa asettaa tehtäväksi kulttuurisen identiteetin
213 Ibid.
214 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.
215 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.
216 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.
61 (114)
rakentamisen217. Tämä tarkoittaa uusi a haasteita museopedagogiselle työn
tekijöille.218 Lisäksi positiivisena arvona KEHYKSEN Kulttuurivähemmistö-
projektista löysin tekstistä aktiivista, toiminnallista yhteisöllisyyden
korostamista.219 KEHYKSEN ohjelmassa näkyy pyrkimys ymmärtää erilaisia
totuuksia samanarvoisina sekä halukkuutta taidemuseon perinteen uudelleen
arvioitiin220 Arjen ja uudenlaisen elämäntilanteen hallinnan tukeminen sekä
maahanmuuttajien kertomusten ja todellisuuden merkittäväksi ja näkyväksi
tekeminen sekä mahdollisuus kommunikoida suomen kielellä voisivat olla
kotoutumisen sisältöä maahanmuuttajia koskevassa museopedagogisessa työssä.
Tämän kaltaista toimintaa onkin toteutettu suomalaisissa museoissa.221
Kulttuurivähemmistöprojekti on yritys luoda pysyviä käytäntöjä Valtion
taidemuseoon ja toimia esimerkkinä muille suomalaisille taidemuseoille sekä
koo rd i no i da va l t a kunna l l i s t a ku l t t uu r i vä he m m i s t ö j ä kos ke va n
s a a v u t e t t a v u u s a j a t t e l u n j a t y ö t a p o j e n k e h i t t ä m i s t ä .
Kulttuurisen monimuotoisuuden etu näyttäisi olevan niissä tavoissa, joilla eri
kulttuurit voivat täydentää toisiaan taidemuseotoiminnassa ja tulla näin
saavutettavimmiksi toisilleen. Kulttuurien väliset todelliset tai kuvitellut rajat
voivat muuttua, sillä kaikissa kulttuureissa on yhteisiä keskeisiä inhimilliseen
elämänkulkuun liittyviä tapahtumia, joiden olemassaoloa voidaan tehdä näkyväksi
esimerkiksi museopedagogisen toiminnan muodossa.222 Projektin kautta haluataan
sanoa, että kulttuurivähemmistöjen kanssa tehtävä toiminta ei ole kulttuurista
kauppatavaraa, iloista eksotiikkaa ja turistien kohtaamista taidemuseossa.
217 Ibid.
218 Hall 2003, 88-93; Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 50-63; 66-75; 90-97; 116-129; 131-143.
219 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.9.2007.
220 Ibid.
221 Useimpien kotimaisten taidemuseoiden kotisivuilta löytyy tietoja tämänkaltaisesta toiminnasta.
222 Esimerkiksi Tampereen työväenmuseo Werstas, elektr. 11.8.2008
62 (114)
Kysymys on ennemminkin siitä, että halutaan toteuttaa monimuotoisempaa ja
yhteisöllisyyttä korostavaa museotoimintaa ja lähestytään sosiaalityön aluetta.
Kulttuurinen yhteisöllisyys onkin yksi ajassa toimivien taidemuseoiden
toimintapolitiikan taustatekijöistä; esimerkiksi Janne Vilkuna kirjoittaa, kuinka
museotyön kulttuurinen paradigma on muuttunut ihmis-, yhteisö- ja
ympäristökeskeiseksi.223 Museologi Kenneth Hudson on kirjoittanut suuresta
museosta, jossa yhteisökeskeisyys on tärkeässä ominaisuudessa.224 Nykyinen
suomalainen taidemuseotoiminta näyttäisi monin osin leimautuvan tälläiseksi
yhteiskunnan ja yksilöiden väliseksi prosessiksi. 225 Yhteisöohjelmat,
tapahtumapäivät, kiinnostus ei-kävijöitä kohtaan ja museopedagogiikan kasvu
ovat esimerkkejä uudenlaisesta ajattelusta ja kommunikaatiosta taidemuseossa.
Kaija Kaitavuori tarkastelee taidemuseoiden motiiveja suhteessa yleisöihin
teoksessa Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Hän ehdottaa artikkelissaan
kuten Kulttuurivähemmistöprojektissakin, että museoiden toimintapolitiikan tulisi
jatkossa olla entistä enemmän ”osallistavaa”.226
223 Vilkuna 2000, 10.”Suuri museo ” ks. Hudson, 1993.
224 Vilkuna 2007, 31.
225 Ibid.
226 Kaitavuori 2004, 132-143.
63 (114)
4. Museopedagogiikan ja taidekasvatuksen muutoksia
Taidemuseoihin on tutkimuskirjallisuudessa ja polemisissa teksteissä liitetty
monenlaisia metaforia: puhutaan taiteen temppeleistä, pyhätöistä, katedraaleista,
mausoleumeista, hautausmaista.227 Tällaisen retoriikan mukaisesti taideteoksen
arvon voisi kuvitella syntyvän siitä, kuinka hyvin se toimii palvonnan kohteena tai
reliikkinä. Taiteen esille asettaminen museoympäristössä on ollut merkityksellinen
keino kertoa länsimaisen modernin maailman uskomuksista ja ajattelumalleista
sekä säilyttää niitä.228 Taideteoksilla museoesineinä on ollut erityinen esteetti -
syyden ja visuaalisen kielen sädekehänsä kertoessaan meistä ihmisinä ja
maailmankuvastamme. Taidemuseo ei ole silti toiminnaltaan ja sisällön
syntymiseltään samanlainen kuin yksityinen taidekokoelma tai taidegalleria, sillä
museo täydentää kokoelmaansa suunnitelmallisesti, dokumentoi ja luokittelee sitä
sekä tekee kokoelmaansa liittyvää tieteellistä tutkimusta.
Susanna Pettersson kirjoittaa, kuinka museot ovat muuttuneet toiminta-
ajatuksiltaan joustavimmiksi ja avoimemmin viihteellisemmäksi.229 Taide-
museoiden tapa lähestyä kävijöitään on tullut lähemmäksi tiedekeskuksien ja
muiden kulttuuria tarjoavien, sponsorien tuella toimivien laitosten toimintaa. On
myös väitetty museoiden muuttavan kapitalismin ideologiaa hohdokkaaksi tai
toimivan viihteellisinä puuhamaina.230 Toiminnan painopiste on alkanut siirtyä
enemmän esinekeskeisyydestä eli kulttuuriperinnön hankkimisesta, säilyttämisestä
ja tutkimisesta yleisön suuntaan. Tulevaisuuden museota onkin kuvailtu ulospäin
suuntautuneeksi toimijaksi, joka pyrkii olemaan näkyvä osa yhteisöään.231
Esineiden kerääjät ja tutkijat ovat muuttuneet myös selkeämmin
227 Kostet 2000, 18; Papadakis 1991 ,79; Duncan-Wallach 2004, 483-500; Duncan 1995, 8-9.
228 Preziosi 2003, 29-43; Bennett, 22-25.
229 Pettersson 2004, 102-109.
230 Duncan-Wallach 2004, 483-499; Kaitavuori 2004, 132-143.
231 Huopanen 2000, 31; Kaitavuori 2004, 138-139.
64 (114)
yhteiskunnallisiksi osallistujiksi ja kävijöiden aktivoijiksi. Kokoelmat toimivat
perustana, mutta opettaminen, tiedottaminen ja tuottaminen ovat yhä
tärkeämmiksi koettuja alueita.232
Kävijät kohdataan konkreettisimmin pedagogisia tavoitteita ja ratkaisuja
pohdittaessa. Museopedagogia voidaan käsittää museon toiminnan osa-alueeksi,
jonka avulla kulttuurisen saavuttavuuden kysymyksiä pyritään ratkomaan
ohjelmiston ja taidekasvatuksellisten projektien, saleissa olevan näyttelykohtaisen
informaation, opastuksien, muun osallistamisen ja toiminnan ja tapahtumien
järjestämisen tasolla. Museopedagogiikka on museoiden opetustoimintaa; taiteen
ja museon ymmärtämistä oppimisympäristönä; tietyn oppimiskäsityksen ja
kansalaistaitojen sisältymistä toimintaan museossa. Museoilla täytyy tästä syystä
olla tietoa moninaisten kävijöidensä tarpeista ja sen täytyy tarjota uudenlaisia
mahdollisuuksia oppia, tehdä, kokea.233 Museopedagogisia tavoitteita ovat muun
muassa kävijän roolin ja erilaisten oppimistyylien pohtiminen ja ratkaisujen
tekeminen tältä pohjalta.234 Termiä museo-opetus käytetään joissakin museoissa
museopedagogiikan synonyyminä.
Yhteisöllinen työ ja erilaisia kulttuurisia taustoja omaavien kävijöiden
osallistuminen ja keskustelujen syntyminen ovat toimintatapoja, joita taiteen
äärellä on mahdollista käyttää. Taideteokset voivat avautua yhä uudelleen ja
uudelleen monimielisimpinä ja moniäänisempinä sekä koskettaa kävijöitä.
Kaikissa yhteisöissä on myös jotain yleisinhimillistä samankaltaisuutta, jonka
löytäminen ja hahmottaminen on merkittävää. Tuon samankaltaisuuden
löytäminen voi auttaa esimerkiksi maahanmuuttajakävijän kohdalla uuden
ympäristön perusrakenteiden hallitsemisessa. Taidemuseoissa kulttuurisesti
232 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, esim. 99- 113, 116-129, 132-144, 145-155.
233 Lahdes-Kari, 1994, 12: ”Kasvatustieteessä pedagogiikka tarkoittaa kasvatus- ja opetusoppia, mutta pedagogiikka-termiä käytetään myös tarkoittamaan vain opetus- ja kasvatustaitoa. Sanaa on käytetty erilaisten kasvatussuuntausten yhteydessä (esim. Steiner- ja Montessori-pedagogiikka) tai tiettyjen kohdealueitten kohdalla (esim. erityispedagogiikka tai museopedagogiikka).”
234 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, passim.
65 (114)
monimuotoinen sisältö ei ole kuitenkaan pelkästään museopedagogisia keinoja ja
markkinoinnin kohdistamista yleisöille, vaan ennen kaikkea taiteen
moninaisuutta. Taideteosten aiheet ja representaatiotavat voivat mahdollisuuksien
mukaan välittää erilaisia käsityksiä kulttuurisista identiteeteistä. Museomaailman
käytännöt, luokittelut ja nimeämiset ovat toki tiedon hallinnan välineitä, mutta
myös aina rajojen ja erojen tekemistä.235 Näyttelyn sisältö ja koko museon käsite
saattaa vaikkapa maahanmuuttajakävijän mielessä muuttua aivan toiseksi kuin,
mikä se on taidemuseon henkilökunnan ajatuksissa on ollut. Toisaalta on myös
tärkeää myöntää, että taiteen parissa näin saakin käydä. Taiteen mahdollisuus
toimia kulttuurisesti saavutettavana tällaisissa yhteyksissä perustuu nimenomaan
sen pelkistä hyötypäämääristä vapaaseen olemassaoloon.
Ville Lukkarinen toteaa, että ”Taide ei passiivisesti heijasta poliittisia, sosiaalisia
ja kulttuurisia merkityksiä, vaan se myös synnyttää ja vie niitä aktiivisesti
eteenpäin.” Taidehistoria tarkastelee Lukkarisen mukaan taidetta kulttuuri-
käytäntönä, ja esteettinen arvo on kulttuurisidonnainen ja muuttuva käsite. 236
Kulttuurinen saavutettavuus alkaa tuntua relevantilta tavalta ajatella
museopedagogisesti, jos taidettakin tarkastellaan kulttuurikäytäntönä. Yksilölliset
ja yhteisölliset kysymykset tulevat tällöin keskeisemmäksi. Museopedagogiikka
käytännössä käsittää ja tulee mitä todennäköisimmin käsittämään lisääntyvässä
määrin monenlaista yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri kulttuurien ja
vähemmistöryhmien ja kantaväestön välillä, kuten esimerkiksi Kulttuuri-
vähemmistöprojektista huomataan.
On väitetty, että länsimaisen taidekäsityksen ideologinen muoto on esteettinen
modernismi,237 mutta uskon, että muunkinlaisia taiteen katsomisen tapoja
kansallisissa taidegallerioissa on ollut niiden historian aikana. Taiteen ja taiteen
yleisöjen suhde ei ole selkeän yksisuuntainen ja vakiintunut vaan elävä, jo siitäkin
235 Esim. Vilkuna 2000, 8; Heinonen ja Lahti 2007, 20.
236 Lukkarinen 1998, 33-34.
237 Mirzoeff 1999, 8. Esteettinen modernismi Mirzoeffin mukaan vaikutti vuosina 1820-1975 .
66 (114)
syystä, että taidemuseot sekä kiinnostavat ihmisiä että tiedotusvälineitä laajemmin
kuin muut museot keskimäärin.238 Taidemuseolaitoksen tarjoama taidekäsitys,
johon liittyy tuore pedagoginen ajattelu painottaa saavutettavuutta. Kulttuurinen
saavutettavuus olisi yksinkertaisesti toimintakäytäntö, jonka mukaan edistetään,
kannustetaan ja tuodaan näkyväksi monenlaisia tapoja katsoa ja tulkita taidetta ja
keskustella sen äärellä.
Länsimaisen moderniteetin kuvat, tuotteet ja identiteetit ovat kuitenkin edelleen
globalisaatiota hallitsevia, stereotyyppisiä ilmiöitä. Museoissa tapahtuvan
toiminnan avulla visuaaliseen maailmaamme sekä vallitsevaan kuvaympäristöön
ja taidehkkistoriaan tutustuminen voi edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja
helpottaa suomalaisen yhteiskunnan menneisyyteen ja nykypäivään
tutustumisessa. Suomen historiasta, kuvamaailmasta, taideteoksista voidaan löytää
kulttuurisia tapoja ja käytäntöjä, jotka tuovat mieleen oman kulttuurin tai
herättävät keskustelua. Kuvien ja taiteen avulla voidaan myös suomen kielen
oppimiseen päästä kiinni. Jos ajatellaan ihmistä, maahanmuuttajaa, sopeutumassa
uuteen yhteiskuntaan, voisi kuvitella että täysin uuden identiteetin vaihtoehtona
olisi kallistuminen mieluummin kohti omaa traditiota tai kulttuurista kääntämistä
kohti. ”Kääntäminen” tarkoittaa kahden kulttuurisen kielen puhumista, kahta
kulttuurista identiteettiä sekä neuvottelemista niiden välillä. 239 Tämä on varmasti
melko yleisesti tapahtuva ilmiö muutettaessa uuteen maahan pyrkimyksissä
sopeutua ja kotoutua uusiin asioihin, joskaan ei välttämättömästi ja automaattisesti
tapahtuva. Kääntämistä ja oman tradition esille tuomista voidaan kuvista
keskustelemalla ja työpajatoiminnalla tuoda esille, taiteen avulla mieltä ja kieltä
avaten.
Interkulturaalinen lukutaito on tulossa osaksi museoiden työtapoja ja ajattelua.
Kuitenkaan kulttuurinen monimuotoisuus ei taidemuseoissa ole pelkästään
pedagoginen kysymys ja ulkopuolelta rahoitettujen projektien varassa tehtyä
238 Raippalinna 2000, 43.
239 OPM 2002, 17
67 (114)
toimintaa. Säilyäkseen organisaatiossa pysyvästi ajattelumallina ja kävijöitä
hyödyttävänä, tarvitaan usein koko organisaation ymmärryksen ja rakenteiden
muuttamista.240
4.1. Monikulttuurinen taidekasvatus
Kulttuurinen saavutettavuus taidemuseossa tarkoittaa käytännössä ihmisten,
yksilöiden ja yhteisöjen kohtaamista, vuorovaikutusta, kuten esimerkiksi edellä
luvuissa 3.3 ja 4 esitetään. Taidekasvatuksesta kirjoittaminen on taas oma
erityinen diskurssinsa, jossa taidekasvatustoimintaa ja sen tavoitteita ja käytäntöjä
sekä suhdetta taiteeseen ja taidekäsityksiin pyritään kuvaamaan. 241 Kasvatuksen
käytännön ja taidekasvatuksellisten tavoitteiden kohtaaminen luo haasteita
kulttuuriselle saavutettavuudelle, mistä esimerkkinä esittelen Postmoderni
taidekasvatus–eräs lähestymistapa opetussuunnitelmaan -teoksen.
Kirjan tekijät Arhur D. Efland, Kerry Freeman ja Patricia Stuhr etsivät yhteyksiä
monikulttuurisen lähestymist a v a n j a postmodernin ajattelun keskeisten
kysymysten välillä ja esittävät uusia käytäntöjä ja lähestymistapoja
taideopetukseen.242 Kirjoittajien mukaan esteettiseen puolueettomuuteen
pyrkiminen, joka oli modernismille ominaista, ei ole kovinkaan toimiva
taidekasvatuksen muoto. Monikulttuurinen taidekasvatus pyrkii tavoitteellisesti
muuttamaan sosiaalisia suhteita, eikä pelkästään hankkimaan tietoa ja ymmärrystä
taiteesta taiteen itsensä vuoksi. Taidekasvatus, joka on kulttuurisesti
demokraattista ja lisäksi sosiaalisesti uudistavaa, edustaa heidän mielestään
täydellisimmin postmoderneja käsitteellisen konfliktin, demokratisoinnin ja
erilaisten asenteiden arvostamisen ihanteita.243 Pyrkimyksenä ei ole vähempää
kuin koulutusprosessien täydellinen uudistaminen kaikissa kouluissa riippumatta
240 Trienekens 2006, 6. Elektr. 20.7.2008.
241 Pääjoki 2004, 9-21.
242 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 17-19.
243 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104.
68 (114)
oppilasaineksen koostumuksesta. Taidekasvatuksessa opettajat suhteuttavat
oppitunnin monien eri ryhmien jäsenille esitellen valikoiman erilaisia sosiaalisia
ja /tai kulttuurisia esimerkkejä ja käsityksiä.244
Monikulttuurinen taideopetus on kirjoittajien mukaan yhteiskunnallista
vaikuttamista ja tiedostamista. Taiteen historiaan, taidehistorian kirjoitukseen ja
yhteiskunnan ilmiöihin halutaan ottaa kriittinen kanta.245 Monikulttuurisen
taidekasvatuksen valta muuttaa taidekäsityksiä ja yhteiskuntaan onkin näkyvä osa
kirjan sanomaa. Monikulttuurisuus on selkeästi ideologinen termi tässä
yhteydessä. Tarkoitus on taiteen avulla rakentaa parempaa tulevaisuutta sekä
tuoda sisällöllistä monimuotoisuutta opetukseen. Esteettiset ja kulttuuriset sisällöt
sekoittuvat, kulttuurisen sisällön korostuessa selkeästi tärkeämpänä, sillä huomio
kiinnitetään enemmänkin taiteen sosiaalisiin funktioihin ja käännetään se pois
taiteesta persoonallisen esteettisen kokemuksen arvostettuna muotona.246
Kirjassa esitetään kuitenkin taidekasvatuksen ideaali eräänlaisena lukittuna
kertomuksena, jossa tuodaan esille kriittisyys nykyisiä valtasuhteita kohtaan, sekä
monikulttuurisen taidekasvatuksen voima ja mahdollisuus esiintyä ensisijaisena
vaihtoehtona muutoksessa parempaan. Monikulttuurinen taidekasvatus vaikuttaisi
olevan poliittiseen tekstiin verrattavissa oleva ohjelmallinen lähestymistapa, koska
se halutaan esittää tärkeimpänä ratkaisuna. Erot ja konfliktit, joista kirjoittajat
puhuvat, ovat eri kulttuurien välisiä eivätkä kulttuurien sisäisiä ilmiöitä. 247
Ohjelmallisuuden riski on, että monikulttuurisuudesta halutaan luoda kokonainen
ajattelutapa, suljettu kokonaisuus, joka ei voi olla sellaisenaan tosi, vaan
fiktiivinen kertomus jostakin ideaalista tilasta. Tekijät esittävät mielestäni
ajatuksia, joista voisi ymmärtää, että monikulttuurinen kasvatus o n
määriteltävissä, mutta ainakaan tässä vuosikymmenen sitten ilmestyneessä
244 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 94-104.
245 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104.
246 Elfland 1998, 105-111.
247 Efland 1998, 111.
69 (114)
kirjassa käytettyjä käsitteitä ei ole määritelty. Olisiko valta lopulta kuitenkin
kasvattajilla ja taidekasvatus taipuisi näkymättömäksi vallan välineeksi?
Foucault'n näkemys vallasta totuuden tuottamisessa, oikean vaihtoehdon
pelastavasta vaikutuksesta248 on löydettävissä tästä taidekasvatusnäkemyksestä.
Kuinka postmodernia tai kulttuurisesti monimuotoista on moinen maailman ja
kasvatuksen hallinta? Monimuotoinen käsitteenä sisältää juuri ajatuksen vaikeasti
määriteltävästä, prosessinomaisesta, ei etukäteen tiedetystä. Monikulttuurinen
sanana alkaa olla kymmenen vuotta teoksen kirjoittamisesta inflaation kärsinyt
termi, sana joka tarkoittaa liian monia asioita ja siksi ei tarkoita kunnolla
mitään.249
Edellä mainitut Postmoderni taidekasvatus -kirjan tekijät esittävät myös, että sekä
taideteos että taiteilija ovat menettäneet etuoikeutetun asemansa taiteen
ymmärtämisessä.250 Varmasti onkin niin, että erityisesti nykytaiteen äärellä taiteen
asiantuntijan valta on hämärtynyt. Uudeksi määritelmäksi kirjassa ehdotetaan
taidetta kulttuurisen tuotannon muotona, jonka tarkoitus on rakentaa yhteisen
todellisuutemme symboleja. Toisin sanoen taiteen opetuksen tarkoitus on saattaa
oppija ymmärtämään niitä sosiaalisia ja kulttuurisia maailmoja, jossa hän
elää,251mikä sinänsä on määritelmänä pedagogisesti arvostettava ja aina
ajankohtainen teema.
Perinteisesti niin taidehistoria oppiaineena kuin taidemuseoiden pedagogiset
ratkaisut ovat rakentuneet taiteen kehityksen ja edistyksen metakertomuksen
ympärille.252 Nykyisin ajatellaan taiteessa olevan niin paljon erilaisia
kehityssuuntia ja muotoja, että jo tästä syystä on hankala ajatella
edistyskertomusta muuna kuin eräänlaisena fiktiivisenä runkona, jonka avulla
248 Foucault 1980, 59-60.
249 Myös ”kulttuuri” ja ”kulttuurinen ” ovat ”innovaation” ja ”luovuuden” lisäksi sanoja, joita viljellään runsaasti monissa erilaisissa diskursseissa tällä hetkellä.
250 Elfland 1990, 105-111.
251 Ibid.
252 Esim. Aurasmaa 2004, 44-45.
70 (114)
esitetään jotakin opettamisen arvoista.253 Erilaiset kertomukset taiteesta voivat
asettua toisiaan vastaan tai keskustella toistensa kanssa ja paljastaa erilaisia
dikotomioita kielessä ja todellisuudessa. Näistä vastakkaisuuksista ja konflikteista
sekä useista erilaisista ”koodeista” on tullut kiinnostavia sekä taiteessa, taiteen
kielessä ja opetuksessa.254 Voi sanoa, että taiteessakin esteettinen ja kulttuurinen
sekoittuvat. Taiteen esteettinen sisältö on osa sen kulttuurista sisältöä, eikä niitä
ole suinkaan helppo erottaa toisistaan, kuten Postmodernissa taidekasvatuksessa
esitetään.255 On silti totta, että perinteiden tuoma järjestys ja totuudellisuus ovat
kuitenkin seikkoja, joista jossain määrin joudutaan luopumaan, kun taide ja
taidehistoria nähdään osana kulttuuria ja ideologioita.256
4.2. Kulttuurinen monimuotoisuus museopedagogiikassa
Voiko Postmodernin taidekasvatuksen kirjoittajien käsitys moniarvoiseen
kansalaisyhteiskuntaan kasvattamisesta sekä kriittinen suhde perinteiden
vaalimaan länsimaiseen taidekäsitykseen olla museopedagogiikan tavoitteena? 257
Suomessa kansallisuus- aatteen ilmaukset ja kotimaisuuden korostaminen ovat
perinteisesti olleet taidekasvatksellisen ja museoissa tapahtuvan opetuksen
keskiössä ainakin 1950-luvulle asti.258 Taidehistoriallisessa mielessä nähtynä
taideteosten ilmaisun vapauteen toisaalta kuuluu niiden kyky irroittautua
ajallisuudesta ja liittyä uusiin arvoihin. Monikulttuurisen pedagogiikan ongelmana
on mielestäni se, että se mallina saattaa sisältää länsimaisen oikeutuksen
253 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104-115.
254 Palin 1998, 125-150.
255 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 104-115.
256 Lukkarinen 1998, 18.
257 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 156.
258 Levanto ja Pettersson 2004, 9-38.
71 (114)
määritellä ja hallita muita kulttuureja. Pluralistisen kasvatusajattelun alta voikin
löytyä taipumus luokitella ja universalisoida, eikä kohdata toisia ihmisiä. 259
On helpohkoa vedota arvojen suhteellisuuteen. Kulttuurintutkija Homi Bhabha
esittää, että hänen kolmanneksi tilaksi kutsuma mielen paikka antaisi
kulttuuriselle monimuotosuudelle tilaa ilmetä. Kolmas tila on alue, jossa sisällöstä
ja representaatiosta neuvotellaan; asiantila, jossa samanaikaisesti useamman
todellisuusversiot voivat olla läsnä, myös uudet ja ennalta tunnistamattomat
versiot.260 Kysymyksessä on jonkilainen mielekäs monimielisyys, moninaisten
versioiden sietäminen. Ratkaisuhakuisuus, puhtaaksi ymmärtäminen tai
objektiivisuuteen pyrkiminen eivät ole olennaisia tavoitteita. Monimielisyys on
hyvin usein taiteelle ominaista, ja kolmannen tilan voi ymmärtää myös syntyvän
taiteen tarkastelussa ja taidekasvatuksellisissa tilanteissa.
Mitä kulttuurisen monimuotoisuuden tavoite voisi antaa museopedagogiikalle?
Kuten esitin aiemmin, Postmoderni taidekasvatus-kirjassa ilmenevä ajatus
monikulttuurisen kasvatuksen pelastavasta tehtävästa on ongelmallinen asenteena
ja muistuttaakin toisinaan ideologista ohjelmapuhetta. Taidekasvatuksen diskurssi
sellaisena kuin Efland, Freedman ja Stuhr sen esittävät, ei sovi taidemuseoihin
pedagogisessa mielessä. Museopedagogiikka ei ole varsinaisesti taidekasvatusta
siinä mielessä kun kouluopetus opetussuunnitelmien ohjaavalla tasolla. Museoissa
ei voida itsenäisen ohjelmallisesti esittää, millaiseen maailmaan haluamme
tulevaisuudessa, vaan tarkoitus on toimia jonkinlaisessa konsensuksessa
kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa. Ongelmallisena sekä monikulttuurisesta
taidekasvatuksesta että museopedagogiikasta lukiessani olen pitänyt sitä, että
välillä taiteen ja taiteellisen toiminnan luonne ei oikeastaan hahmotu vaan hukkuu
kasvatuksellisiin tai yhteiskunnallisiin tavoitteisiin.261
259 Kts. Bhabha 1990, 209. Bhabha kirjoittaa kasvatuksesta yleensä.
260 Bhabha 1990, 207-241.
261 Esim. Efland-Freedman-Stuhr 1998, passim.
72 (114)
Tarja Pääjoki tavoittelee tutkimuksessaan Taide kulttuurisena kohtaamispaikkana
taidekasvatuksessa taidekasvatuksellisesta kirjoittamisen tapaa, jossa taide olisi
”sisällä”, ei kohteena.262 Hänestä ei ole mielekästä määritellä sitä, millaiseen
maailmaan taidekasvatuksella päädytään, sillä kyse on aina poliittisista sekä
yksilötason valinnoista.263 Museopedagogisessa työssä olisikin tärkeätä keskittyä
taideteosten sisältöihin ja teosten ja uuden yleisön aktivointiin riippumatta siitä,
edustavatko teokset länsimaisen taiteen valtavirtaa vai eivät. Erilaisten kulttuurien
kohtaaminen voi löytyä joko teoksesta tai yleisön näkökulmista sekä katsojen
välisestä vuorovaikutuksesta. Monet taideteokset sisältävät ajatuksen erilaisista
äänistä, tavoista löytää erilaista kommunikaatiota ja tapoja kohdata teosten äärellä.
Teosten kohtaamisen ja katsomisen ei tarvitse olla yksipuolista ja passiivista, tai
valmiin näkemyksen vastaanottoa. Pääjoen mukaan kulttuurinen monimuotoisuus
museotyön näkökulmana asettaa kuitenkin pedagogeille vaatimuksia oman
tradition ja kulttuuristen rajojen ylittämisestä, koska perinteen tuoma turva ei joka
tilanteessa riitäkään.264
Kulttuurinen moninaisuus/monimuotoisuus hahmottui kulttuuripolitiikan ja
taidemuseotyön kannalta edellä tutkimistani teksteistä keskeiseksi ajatusmalliksi.
Käsitys monimuotoisesta ja moniarvoisesta yhteiskunnasta tuo näkyville uusia
eroja ja rajoja sekä mahdollisuuksia, ylipäänsä kulttuuristen merkityksien
lisääntyvää korostumista taiteessa esteettisen sijaan. Taidetta museopedagogisessa
mielessä ei voi ajatella yhtenäisinä kaikille sopivina paketteina, jotka tarjotaan
ihmisille siinä tarkoituksessa, että he ottavat sen passiivisesti vastaan. Taidetta ja
kulttuuripolitiikkaa koskevassa diskurssissa voisi näkyä paremmin kulttuurin ja
taiteen jatkuvasti muuttuva, prosessuaalinen luonne, joka on vahvasti sidoksissa
inhimilliseen toimijuuteen. Minän konstruoiminen ja identiteetin muokkaaminen
taideteosten ja kuvien tekemisen kautta olivat myös Postmodernin
taidekasvatuksen kirjoittajien mukaan kaivattuja sosiaalisia prosesseja yhteis-
262 Pääjoki 2004, 15.
263 Pääjoki 2004, 20.
264 Pääjoki 2004, 27.
73 (114)
kunnassa, jossa eriarvoistuminen ja erilaiset mahdollisuudet ihmisten kesken ovat
ongelma.265 Tähän näkemykseen voin yhtyä ajatellessani, minkälaista
museopedagogiikan tulisi olla.
Menneisyys voidaan toki herättää henkiin museoiden näytteillepanossa, mutta on
tärkeää selittää miten ja miksi näin tapahtuu. Esimerkiksi kansallisen ideologian
ja kulttuurisen yhtenäisyyden tuottaminen taideteosten avulla ja kansallisen
merkityksen liittäminen tiettyihin avainteoksiin voi muuttua, jos uuden yleisön
ääni pääsee kuulumaan. Taideteokset museokontekstissa ovat osa museaalista
diskurssia, ja on syytä myös määritellä, mitä taideteokselle museossa tapahtuu,
miten se muuttuu käsitteellisellä tasolla, mitä siinä pidetään kiinnostavana ja
olennaisena. Millä tavalla taiteellisesti tai kulttuurisesti monimuotoinen taideteos
museoympäristössä on, mitä siihen tulee siellä lisää, ja mitkä elementit jäävät
näkymättömiksi? Vaikuttaako käsitys tavoiteltavista uusista yleisöistä ja
kotouttamistarpeen laajentamisesta taidelaitoksiin taiteen esteettiseen arviointiin,
ja tulisiko sen niin edes tehdä?
Norman Brysonin mukaan visuaalinen kokemus ei ole ajaton, vaan tapamme
jäsentää todellisuutta on kulttuurinen sopimus. Bryson myös pohtii, kuinka
taideteos, kuva ottaa huomioon katsojan sukupuolen, rodun tai yhteiskunnallisen
aseman. Toisaalta taideteoksen tulkitseminen muuttaa myös sitä uudenlaiseksi. 266
Vastauksen muotoilemisen edellä esittämääni kysymyksiin voisi Brysonia tulkiten
ajatella toteutuvan niin, että taidemuseon visuaalista kokemusta koskevat
kulttuuriset sopimukset elävät ajassa, ja uusilla yleisöllä tulisi olla mahdollisuus
ravistella niiden sisältöjä ja sanomaa.
Museopedagogian k o t i m a i s e s s a p e r u s t e o k s e s s a Valistus/museo-
pedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä esitetään, kuinka
kasvatuksen suuntaukset ja myös muutokset taidekasvatuksessa oppiainetasolla
265 Efland-Freedman-Stuhr 1998, 134-137.
266 Bryson 1984, 7-31.
74 (114)
ovat vaikuttaneet suoraan museopedagogiikan kehittymiseen. 267 Muutokset
kasvatustieteessä ja taiteen opetuksessa ovat olleet reaktioita ulkopäin tuleviin
yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin paineisiin.268 Suomalaisuuden
muuttuminen kulttuurisesti pluralistisempaan suuntaan sekä uusien
diversiteettistrategioiden linjaukset ovat tämän hetken muutosvoimia opetuksessa.
Taidemuseopedagogiikan peruslähtökohta voisi olla näkemys, jonka mukaan
kuvien lukutaito on sosiaalisesti syntyvää ja se on hankittava. 269 Pitkän linjan
museopedagogin, Marjatta Levannon, mukaan oppimisen ajatellaan tapahtuvan,
jotta ihminen ymmärtäisi maailmaa ja tekisi aktiivisesti omia tulkintojaan
kokemuksistaan. Positiivisesti suhtaudutaan yleensä sellaiseen oppimiseen, joka
liittyy keksimiseen, löytämiseen ja mielihyvän tunteeseen. 270 Elämyksellisyyden
tavoitteena on nykypedagogian mukaan tiedon omaksumisen helpottaminen,
oivalluksien aikaan saaminen ja näkökulmien avaaminen.271 Maahanmuuttaja-
kävijöiden kohdalla elämyksien herättäminen ja työpajatoiminta voivat olla
esimerkiksi puutteellisen kielitaidon vuoksi erittäin hyviä tavoitteita pyrittäessä
osallistamiseen ja kuvien lukutaidon hankkimiseen.
Taiteen ominaisuus on keskeisesti elämyksellisyys, sama asia, mitä uudet
oppimiskäsitykset korostavat.272 Alkuperäiset teokset materiaalisuudessaan
todellakin pystyvät motivoimaan oppimista eri tavalla kuin kirjasta tai
verkkosivuilta nähtyinä. Taideteos on myös aina enemmän ja eri lailla olemassa
kuin teksti tai selitys siitä. On silti hyvä muitaa, että tottunut ja kielitaitoinen
kävijä katsoo taidetta lähes aina myös näyttelyluettelotekstien, opastekstien,
267 Kettunen 2004, 90-94.
268 Elfman-Freedman-Stuhr 1998, 134-137.
269 Levanto 2004, 56-63.
270 Levanto 2004, 56-63.
271 Ibid.
272 Esim. Levanto 2004, 56-63.
75 (114)
esittelyjen, taidekritiikin ja taidehistoriankirjoituksen välittämänä ja niiden
lävitse.273 Margaret Olinin mukaan se, millaisen diskurssin, käsite- ja
toimintaympäristön osaksi taideteos kulloinkin mielletään vaikuttaa tulkitsijaan. 274
Samoin esteettisen arvostelmien tekemisen on uskottu liittyvän olennaisesti
taiteen kokemiseen. Estetiikka tieteenä ja taidemuseoiden lähestymistapana
teoksiin vaikuttaisi länsimaisen estetiikan perustan mukaan toimivan tarkastelijan
näkökulmasta pohjautuvan luokitteluun.275 Esteettisen tarkastelun lähtökohtana on
tieto joistakin luokitteluista tai näistä perusteluista irti sanoutuminen, jotta
voitaisiin kuvailla ja määritellä taiteen herättämä kokemus. Estetiikan tehtävä on
kasvattaa tajuamaan vivahteita ja sitä kautta kehittää erottelukykyä esimerkiksi
oman ympäristön tarkastelemisessa276 Tällä ihmisen aistiherkkyyttä,
arvostelukykyä ja myös mielikuvitusta kehittävällä perustelulla voitaisiin
ymmärtää kulttuurisen monimuotoisuuden museopedagogista arvoa, joskin
pedagoginen toteuttaminen täytyy miettiä useampien erilaisten yleisöjen mukaan.
Esteettiset ja kulttuuriset arvot, vivahteiden taju, voidaan pyrkiä toki tekemään
kaikille saavutettaviksi asioiksi, samalla tavoin taiteen kohtaamisessa voidaan
myös nähdä keinoja ylittää mielen ja arkiajattelun rajoja, löytää uutta ymmärrystä
itsestä sekä ihmisyydestä tai tajuta ympäröivää todellisuutta. Vallitseva
taidekäsitys kertoo aina myös siitä, mikä ja kuka ihminen tänä aikana on.
Taiteen kautta saattaa löytyä myös mahdollisuus maanpakolaisuuden
kokemukseen, oman muukalaisuuden huomaamiseen ja sitä kautta toisin
ajattelemiseen.277 Julia Kristevan mukaan toiseuden kohtaaminen onkin
mahdollista vain, jos tunnustamme, että olemme muukalaisia itsellemme. 278 Mari
273 Lukkarinen 1998, 102; Mitchell 1994, 97-99.
274 Olin 1996, 208.
275 Sepänmaa 2000, 21-24.
276 Ibid.
277 Pääjoki 2004, 110.
278 Kristeva 1992, 13.
76 (114)
Krappala ajattelee taiteesta nimenomaan tämän lähtökohdan mukaisesti, ja toteaa,
että taidetta tarkastelemalla muukalaisuuden, eroavaisuuksien kokeminen voi
tapahtua yhteisesti. Taide osoittautuu paikaksi, jossa lopullista ymmärrystä ei ole,
vaan eroja voi tunnustella aina uudelleen.279
Bhikhu Parekh toteaa, kulttuurinen monimuotoisuus on inhimillisen vapauden
tärkeä rakennusosa ja ehto.280 Kulttuurisen monimuotoisuuden toteutumisessa on
kyse myös vallasta, siitä kuka kykenee, pystyy ja osaa määritellä, saa oikeuden
omaan subjektiivisuuteen.281 Välttämättä ei tarvitse puhua edes muukalaisuudesta
tai maahanmuuttajuudesta vaan ihmisenä olemisesta ja elämisestä. Taiteen
voimaan ja tapaan olla olemassa uskomalla, väitän, että taidemuseoissa on
tilaisuus rakentaa näitä inhimillisen vapauden tiloja. Taiteen saavutettavuus voisi
edetä käytännön tasolla esimerkiksi Parekhin esittämästä kulttuurisen
yhteisöllisyyden ideasta lähtöisin.282 Hänen mukaansa yhteisöllinen, kulttuurinen
monimuotoisuus perustuu itsestään tietoisiin, jollakin tapaa organisoituneisiin
yhteisöihin, jotka rakentuvat omille ja muista poikkeaville uskomusten ja
käytäntöjen järjestelmille, ja jotka ilmentävät kulttuuriaan jokapäiväisessä
elämässään. Yhteisöllä on halu säilyttää ja siirtää kulttuuriaan ja elämäntapaansa
sitä seuraavalle sukupolvelle. Maahanmuuttajat edustavat Parekhin mukaan
kulttuurista moninaisuutta nimenomaan yhteisöllisyyden näkökulmasta.283
Taidehistoriallisessa mielessä taiteen yhteisöllinen ja dokumentaristinen käänne
vastaa kulttuurisen monimuotoisuuden herättämään maailmaamme jäsentäessään
taiteen tekemisen, osallisuuden ja taiteen vastaanoton käytäntöjen muuttumista.
279 Krappala 2003, 117.
280 Parekh 2000, 167.
281 Hannula 2001a, 33.
282 Parekh 2000, 3-7.
283 Ibid. Kysymyksessä ei ole siis alakulttuureja tutkiva tai valtakulttuuria kritisoiva näkökulma yhteisöllisyyteen. Parekh jaottelee kulttuurisen monimuotoisuuden tutkimisen kolmeen ryhmään, alakulttuuriseen, valtakulttuuria kritisoivaan ja yhteisölliseen.
77 (114)
5. Muuttuuko museo?
Taide museoympäristössä on aina erittäin valikoitu osa menneisyyttä ja
nykyaikaa, tietyllä tavalla järjestettyä ja esille pantua. Ainutlaatuinen viehätys ja
voima sisältyy aitoihin, reaalisessa koossa ja muodossa oleviin teoksiin. Taideteos
toki edustaa esteettisen arvonsa lisäksi kulttuurihistoriaa. Taidemuseossa tarjolla
oleva näkemys taiteesta voi valitettavasti sulkea katsojan silmät monilta
vaihtoehtoisilta tavoilta ajatella teoksista, taiteen historiasta tai yhteiskunnista,
jossa taidetta on tehty. Muun muassa Pierre Bourdieu ja Carole Duncan, Tony
Bennett sekä Donald Preziosi ovat tarkastelleet taidemuseoiden ideologisia
merkityksiä ja käytäntöjä sekä sitä, miten taidemuseot ovat pystyneet vastaamaan
ajankohtaisiin, yhteiskunnallisiin aiheisiin. He ovat painottaneet taidemuseo-
laitoksen konservatiivisuutta ja porvarillisuutta näiden pyrkimyksissä määritellä
yleisönsä ja yhteisönsä. Heidän mielestään taidemuseon maailmakuva näyttäytyisi
pysyvyyttä korostavana todellisuuskäsityksenä.284 Michel Foucault'n mukaan
museot (kuten monet muutkin 1800-luvulla syntyneet modernit tilat) ovat
tilattomia tiloja eli heterotopioita.285 Museotilat eivät todellisia, mutta eivät
utooppisiakaan, vaan virtuaalisia. Näyttelyiden, esillepanon ja katsomisen
käytännöt sähköistävät samaistumista taiteeseen toimien peilin kaltaisena,
todellisen ja epätodellisen rajoilla olevana.286 Kenen kohdalla ja miten
samaistuminen tapahtuu on mielestäni mutkikas kysymys, mutta aidot
taideteokset taidemuseossa esillä olevina herättävät taatusti tunteita eri tavalla
kuin kirjoissa, verkkogallerioissa tai muiden medioiden kautta nähtyinä. Tunteilla
tarkoitan tässä myös tylsistymistä, pelkoa, eettisiä dilemmoja. Taidemuseoilla
vaikuttaisi kuitenkin olevan eräänlainen etuoikeus auraattiseen taidekokemukseen
ja monenlaisten tunteiden välittämiseen taideteosten tuomin valtuuksin.
284 Preziosi 2003,3-7; 29-43.Bennett 1995, 22-25; Duncan 1995, 7-20; Bourdieu-Darbel 1991, 110-113.
285 Foucault 1970, xviii.
286 Foucault 1970, 344-387; Foucault, 1980, 273-279.
78 (114)
Taidemuseoiden historiasta löytyy paljon sellaisia ratkaisuja, jotka ovat
ristiriidassa kulttuurisen monimuotoisuuden tavoitteiden kanssa. Aiemmin
julkisten taidemuseoiden implisiittisenä tehtävänä on ollut ideologisella tasolla
toimia patrioottisen hengen ilmentäjänä287 aikana jolloin ajateltiin ”kansakunnan”
olevan yhteiskunnan ja yhteisöjen muovaaja, joskus jopa synonyymi keskiluokan
edustajille.288 Suomalaisen taidemuseolaitoksen museopedagogiikan historia ei
kuitenkaan täysin yhteneväinen anglo-amerikkalaisen maailman kanssa.289
Patrioottinen henki on toki elänyt vahvana ja aika ajoin taidemuseoita on syytetty
meillä paikallaan pysyviksi ja epäpopulaareiksi,290mutta imperialismin perinnön
herättämät postkolonialistiset käsitykset ovat olleet vaatimattomassa osassa
suomalaisissa taidemuseoissa. Ehkä imperialismin vaikutuksiin ja poliittisen
historiamme ristiriitaisuuksiin olisi voitu vastata nasevammin ja näkyvämmin.
Suomessa taidemuseoiden välittämä sanoma on ollut toisinaan sekä idealistinen
mutta kulttuurisessa mielessä suomalaisuudesta yksipuolisen kuvan antava.
Carole Duncanin näkemys on taiteen katsojan, kävijän aseman muodostumisesta
kriittinen, mitä tulee taidemuseon rooliin yhteiskunnassa vallitsevien ideologisten
rajoitusten määrittäjänä. Katsojan mielenkiinto taiteeseen muuttuu museoon
liittyvien kulttuuristen representaatiotapojen osaksi, taidemuseon rituaalisten,
oletettujen tai olemassaolevien katsomiskäytäntöjen- ja tulkintojen osaksi.291
Katsojan mahdollista valtaa tulkita teoksia erillään tietystä katsomisen tavoista
hän ei juuri missään tuo muodossa esille, vaan taidemuseon ympäristö ja
rituaalinen matka hallitsevat vahvalla tavalla taiteen katsomista. 292
287 Preziosi 2003, 3-7; 29-43.
288 Bennett 1995, 22-25
289 Pettersson-Levanto 2004, 10-37.
290 Ibid.
291 Duncan 1995, 7-20.
292 Ibid.
79 (114)
Kulttuurisen monimuotoisuuden näkökulmasta mielenkiintoiseksi taidemuseo
tulee kuitenkin juuri katsojan subjektipositiota analysoitaessa; esimerkiksi, miten
taidemuseossa koskaan käymätön, mutta taiteelle avoin, kulttuurisista syistä
taiteesta eri tavoin asennoituva kokee museoympäristön ja taiteen katsomisen.
Toisaalta joskus on syytä arvioida, onko taidemuseon visuaalinen maailma
todellakin täysin eurooppalaisen katsomiskulttuurin läpitunkema, kuten Duncan
olettaa. 293
Kulttuurintutkimuksellinen, sosiologinen ja uusi museologinen näkökulma ovat
tuoneet esille, kuinka museoiva mielikuvitus on poliittisen kannan ottamista. 294
Toisaalta on poleemisesti esitetty, että itse taide, ollessaan erillään todellisen
elämän kontekstista muuttuu epäpoliittiseksi museoympäristössä.295 Onkin
pohdittava, miksi ja miten erityisesti taidemuseot, joita voidaan pitää elitistisenä
kokoelmien muodostumisen historian sekä taidehistoriallisen diskurssin ja
taiteeseen ja taiteen ymmärtämiseen liitettyjen leimojen vuoksi, väittävät tänä
päivänä, että taide kuuluu kaikille
Taidemuseon välittämän ympäristön vaikutuksen ja aattellisen hengen voisi
muuttamiseksi, kulttuuriperintö- ja taideopetukseen voisi sisältyä arviontia, kenen
tai minkä ryhmien tai kulttuuristen ryhmien taidetta museossa esitetään. Esitän
retorisesti seuraavia kysymyksiä koskien kulttuurista saavutettavuutta: Keiden
taidetta on hankittu kokoelmiin ja näyttelyihin? Näkyvätkö kulttuuriset
vähemmistöryhmät mitenkään taidemuseossa? Oppivatko Suomessa jo pitkään
asuneet kulttuurivähemmistöt ymmärtämään, että esimerkiksi Ateneumin tai
Kiasman kokoelmissa on kysymys meidän kaikkien yhte ises tä
kulttuuriperinnöstä? Toimiiko taidemuseolaitos tässä suhteessa yhteiskunnallisen
kehityksen hyväksi?
293 Ibid.
294 Bourdieu – Darbel, 1991, 110-113. Taidemuseoissa vallan on esitetty ilmenevän symbolisella tasolla ja kävijöiden luokka-asemissa. Symbolinen väkivalta -käsite esimerkiksi teoksessa Bourdieu,1991. Language and Symbolic Power.
295 Crimp 1990, 62.
80 (114)
Lakien ja asetusten sekä museoalan ohjelmien ja strategisten päätösten vuoksi
tasa-arvoiset lähtökohdat ihmisten osallisuuteen kulttuuriperintöönsä on taattava.
Toisaalta esittämiseen ja erilaisiin representaatioihin maailmasta liittyy sekä
eettinen ulottuvuus että kysymys vallasta sekä tavoista käyttää valtaa.
Kulttuuriseen saavutettavuuteen liittyy tästä samasta syystä arviointia siitä, kuka
saa taidemuseoissa esittää taidetta ja kenen ehdoilla. Museopedagogisilla
tavoitteilla ja toiminnalla voidaan pyrkiä vastaamaan esittämiini kysymyksiin
kulttuurivähemmistöjen osallisuudesta. Erilaiset osallistavat menetelmät, työpajat,
elämyspolut antavat mahdollisuuden osallistumiseen ja keskusteluun taiteen
rajoista, ehdoista sekä merkityksistä sekä antavat mahdollisuuden tutustua
suomalaiseen historiaan ja nykypäivän kuvien ja taiteen maailmaa. Taiteelle
ominaiset tiedonhankintatavat, esimerkiksi henkilökohtaisten merkityksien
etsiminen ja pohtiminen ovat tärkeitä välineitä myös taidemuseoiden käyttäminä.
Kuten museopedagogiaa koskevassa luvussa kuvasin, monet taiteessa tapahtuneet
muutokset, kuten yhteisötaiteen kasvu, ovat vaikuttaneet myös taidekasvatukseen.
Museolaitoksesta ja museokasvatuksesta laajasti kirjoittanut Eilean Hooper-
Greenhill väittää kirjoissaan Museums and the Shaping of Knowledge ja Museums
and the Interpretation of Visual Culture museoiden instituutioina olevan modernin
ajan arkkityyppejä. Hän kirjoittaa, kuinka, museopedagogiikalla on aina omat
sisällölliset ja tyylilliset piirteensä: väittämät, jotka se tarjoaa näyttelyistä ja
kokoelmistaan sekä tapa kertoa tai käyttää jotakin opetusmetodia kertoessaan
sisällöistä sanoin, visuaalisin ratkaisuin ja muille aisteille avautuvin menetelmin.
Kyse on aina museon asenteista, arvoista ja näkemyksistä, jotka välittyvät
enemmän tai vähemmän näkyvästi.296 Eilean Hooper-Greenhill esittää, että
museokäynnin merkitys on monimutkaisempien tulkintojen tulos, joihin
esimerkiksi kävijän ikä, luokka tai kulttuurinen identiteetti vaikuttavat. Hänen
mukaansa museopedagogian sisältö ja tyyli ovat muuttumassa. Taidemuseon
esittämä narratiivinen sisältö muuttuu hänen mukaansa vähemmän ja hitaammin
296 Hooper-Greenhill 2000, 5.
81 (114)
kuin esillepanoon liittyvät tyylilliset seikat.297 Museokasvatuksen muodot ovat
hänestä joko pedagogia kommunikaation lähettämisenä, mikä kuuluu modernin
museon ideologiaan sekä pedagogia kulttuurina, joka toimii uuden, post-museoksi
kutsutun tapahtumakeskuksen, kasvatuksellisena mallina. Moderni museo ja post-
museo ovat Hooper-Greenhillillä metaforisia, organisatorisia käsitteitä, jotka
mahdollistavat keskustelun museoiden rooleista ja niiden välittämistä ideoista.
Post-museon idea ja kriittinen pedagogiikka ovat myös yrityksiä kuvata kävijän
uutta roolia taidemuseon kannalta, pyrkimällä kulttuurien kohtaamiseen
mahdollistavan virtuaalisen tilan ja käytäntöjen luomiseeen. Postmuseo on myös
eräs tulkinta yhteiskunnan tilasta ja kasvatuksellisen ideologian toteuttamisesta.
Hooper-Greenhillin esilletuoma ajatus pedagogiasta kulttuurina sekä ylipäänsä
kriittisen, kulttuurisesti monimuotoisen pedagogiikan toteuttaminen on sekä
resurssointi- että uudelleenarviointikysymys. Pasi Saukkonen esittää Cuporelle
tekemässään selvityksessään, että, jos monikulttuurisuus halutaan ottaa mukaan
taide- tai kulttuurilaitoksen strategia- ja suunnittelutyöhön, voitaisiin arvioida
tarvitaanko esimerkiksi monikulttuurisuusasioiden asiantuntijoita tai olennaisten
etnisten tai kulttuuristen ryhmien edustajia vai katsotaanko käytettävissä olevan
oman henkilökunnan ja muiden asiantuntijoiden kompetenssin riittävän asian
käsittelemiseksi.298 Lisäksi täytyisi miettiä uudelleen taloudellinen resursointi ja
ohjelmatoiminnan arvioiminen ja muuttaminen. Taidemuseoissa joudutaan
arvioimaan, voidaanko muuttaa ohjelmatoimintaa pelkän sosiaalisen tai poliittisen
tarpeen ja tilauksen täyttämiseksi vai pyritäänkö ensi sijassa taiteellisesti
korkeatasoisiin näyttelyihin ja ohjelmiin.
Yksi olennaisimmista kysymyksistä koskee tavoitteiden saavuttamista.
Suunniteltaessa uusia ja aikaisemmasta poikkeavia tavoitteita ja toiminta tapoja on
tärkeätä pyrkiä seuraamaan, missä määrin ja millä tavalla tavoitteisiin on lopulta
297 Ibid.
298 Saukkonen 2007, 30-36. Elektr. 11.12. 2007
82 (114)
päästy.299 Käytännössä tulisi pyrkiä siihen, että koko organisaation ja henkilökunta
sitoutuu uudentyyppiseen päätöksentekoon ja työtapoihin. Kaikki työntekijät olisi
pyrittävä tavoittamaan ja luotava uusi kokonaiskuva kulttuurisesti moninaisesta
taidemuseotyöstä.
Kulttuurinen monimuotoisuus vaatii välillä valmiutta aikaisemmasta poikkeavien
menettelytapojen kokeilemiseen. Projektiluontoinen toiminta on usein
rakenteeltaan joustavaa ja pystyy tuottamaan onnistuessaan uudenlaista diskurssia,
näkökulmia ja toimintatapoja. Kulttuurisesti moninaisen ajattelun ja
toimintatapojen ankkuroiminen pysyvästi taidemuseotoimintaan vaatii usein
enemmän sitoutuneisuutta kuin lyhyehkö, projektiluonteinen toiminta voi antaa.
Alankomaissa kulttuuriorganisaatioita tutkinut Sandra Triekenens havaitsi, että
ongelmana on, kuinka voidaan sitoa projekteissa syntyneet oivallukset, tavoitteet
ja tulokset osaksi taidemuseo-organisaatiota, synnyttää projektien pohjalta
pysyvää uutta prosessia. Lisäksi yleisön jakaminen kohderyhmiin
monikulttuurisuuden mukaisesti saattaa olla keinotekoinen tapa jaotella kävijöitä,
hänen mukaansa voisi enemmänkin puhua elämäntapakohderyhmistä ja unohtaa
yksinkertaistettu tapa jakaa ihmisiä heidän oletettujen maailmankuviensa
suhteen.300
Taidemuseotyössä onkin mahdollista ajatella, että, koska museot ja niiden
tarjoama kulttuuriperintö kuuluvat kaikille, ei haluta erottaa maahanmuuttajia ja
kantaväestöä liiaksi toisistaan ja viitata esimerkiksi Triekenensin esittämiin
elämäntapakohderyhmiin, mikä sinällään on tervetullut ja asianmukainen tapa
määritellä yleisöjä. Periaatteessa taidemuseot ovat kaikille avoimia, mutta on toki
eri asia väittää kulttuurisen saavutettavuuden toteutuvan pelkästään
sisäänpääsymaksua alentamalla tai väittämällä monimuotoisuuden olevan niin
luonnollinen asia, että sen toteutumisen museoissa ei tarvitse sisältää laajempaa
299 Saukkonen 2007, 30-36. Elektr. 11.12. 2007.
300 Triekenens 2006, 7, 16-18. Elektr. 1.8.2008.
83 (114)
sitoutumista yhteiskunnallisesti muuttuvaan todellisuuteen tai taidemuseon
menettelytapojen muuttamista.
5.1. Kävijän uusi rooli
Kävijän roolia taidemuseon kannalta on pohtinut Glasgow'n museotoimen johtaja
Marc O'Neill, joka esittää melko tuoreessa artikkelissaan The Good Enough
Visitor kolme yleistä näkökulmaa taidemuseon pyrkimyksistä vaikuttaa kä-
vijöihin.301 Lisään hänen näkemyksiinsä lähteinäni käyttämiä museolaitoksen
tutkijoita. Esteettisessä näkökulmassa taideteoksen tarjoama esteettinen kokemus
ja mielihyvä ovat arvo sinänsä. Carole Duncanin näkemys museokävijästä
rituualinsuorittajana ja auraattisen taidekokemuksen, esteettinen elämyksen
synnyttäminen modernin museon tavoitteena edustavat tälläistä näkökulmaa
varsin pitkälle vietynä. Kasvatuksellisesta näkökulmasta taidemuseot toimivat
sosiaalisessa, historiallisessa ja visuaalisessa kontekstissa, ja kasvatuksellisuus on
esteettisen itsearvoisuuden vastakohta pyrkimyksessä vaikuttaa kävijään
tietoisesti. Eilean Hooper-Greenhillin postmuseon, tapahtumakeskuksen kävijä
moninaisessa identiteetissään on museopedagogiikan muutosta voimakkaasti
korostava. Poliittisessa näkökulmassa taidemuseoissa toteutetaan ideologista ja
poliittista tarkoitusta, jossa yhteiskunnan vallitseva tila tulkitaan yleisölle. 302 Tony
Bennetin näkemykset lähtevät yhteiskuntakeskeisyydestä, kansaisuuskäsityksestä
ja erilaisista historiallisista, yhteiskunnassa vallinneista sopimuksista, jotka ovat
heijastuneet museoihin. Mielestäni nämä kolme näkökulmaa limittyvät toisiinsa,
painotukset ja vaikuttamiskeinot ovat muuttuneet toki eri aikoina, mutta kävijä on
ollut tärkeä taidemuseolle monista syistä.
Haluan painottaa työssäni erityisesti Eilean Hooper-Greenhill kasvatuksellista
näkemystä. Hän esittää, että uudenlainen kulttuurinen museopedagogia perustuu
kriittiseen pedagogiikkaan, jossa hyväksytään narratiivit aiheina sekä ero,
301 O'Neill 2002, 24-25.
302 Ibid.
84 (114)
identiteetti ja ääni ideologisina käsityksinä. Tällöin halutaan tunnustaa kävijöiden
monikulttuurisia tulkintaprosesseja sekä museon käyttämiä visuaalisen kulttuurin
poliittisia implikaatioita.303 Hooper-Greenhillin tarkoitus on lisäksi osoittaa, että
monenlaisilla kävijöilla on mahdollisuus oppia. Oppiminen on sekä sosiaalista että
persoonallista, sekä taiteen merkitykset välittyvät taidetta tulkitsevien yhteisöjen
kautta. Tällöin museon työntekijöiden rooli onkin toimia kävijöiden oppimisen
mahdollistajana ja asioiden helpottajana.304 Kulttuuritutkimus tieteenä tarjoaa
teoreettisen perustan ymmärtää yleisöjen kokemuksia kulttuurisena tuottamisena
eikä tietyn taidon välittämisenä, tietojärjestelmänä tai arvoina. Hooper-Greenhill
esittää, että erityisesti museot voitaisiin ymmärtää kulttuurisina rajamaina, joissa
erilaiset erilaiset kävijät ja ryhmät voisivat osallistua ja tunkeutua muualla
yhteiskunnassa vallitsevien kulttuuristen käytäntöjen rajojen läpi.305
Museoiden kävijät odottavat taidemuseoilta enemmän monitoimikeskusten
kaltaista viihdyttävyyttä ja kulttuurin ja taiteen laajaa tarjontaa muutenkin vapaa
ajan käyttöön ja turismiin orientuneessa elämässä.306 Hooper-Greenhillin
kaavailemassa post-museossa näkyy kävijöiden vaatima muutos viihtyvyyteen
museon organisoitumisessa tilana: taidemuseosta on tulossa mukaisesti tulossa
toimintatila, paikka, joissa on monia reittejä: yhteyksien, vaikutteiden, suhteiden
ja liikkeiden toisiinsa liityessä yhteen, aivan samoin kuten Doreen Massey
kirjoittaa uuden tilallisen käsityksen luonteesta.307 Oikeastaan molemmat kuvaavat
samalla myös sitä tapaa, miten tietoyhteiskunta organisoituu ”paikaksi.”
Suomessa museon kasvatuksellinen rooli ja saavutettavuus ovat tällä hetkellä
ammatillisesti toimivien taidemuseoiden keskeisiä painopisteitä, ja taiteen
ymmärretään herättävän monenlaisia kysymyksiä ympäröivästä maailmastamme.
303 Hooper- Greenhill 2000, 12-15.
304 Hooper- Greenhill 2000, 132-142.
305 Ibid.
306 Levanto 2004, 53.
307 Massey 2003, 63.
85 (114)
Kävijät, vierailijat, ymmärretään entistä laaja-alaisemmaksi, erilaistuneiksi ja
potentiaaliksi yleisöiksi.308 Kävijyyden tarkastelun kannalta on aina hyvä
suhtautua kuitenkin kriittisesti peruskäsitteisiin taide, tieto ja tietäminen, usko
sekä esteettinen kokemus. Kulttuurisen saavuttavuuden pohtiminen kävijän
kannalta näkyy meilläkin taidemuseoissa tavassa, jolla kokoelmat, näyttelyt ja
museossa on valittu ja järjestetty, ja siinä, kuinka museopedagoginen toiminta
heijastaa erilaisten yleisöjen tarpeita, kiinnostuksen kohteita ja elämän
kokemuksia. Näyttelytoiminnan ja jopa kokoelmapolitiikan tulisikin olla
vuorovaikutuksessa sen kanssa, keitä taidemuseon yleisönä pidetään.
Museossa käymättömyyteen liittyy usein mielikuviin pohjautuvia seikkoja, mutta
maahanmuuttajien tapauksessa voi olla myöskin kysymys taidemuseon kaltaisen
julkisen instituution vieraudesta ja taidekäsityksen eroista. Kysymys
tämänkaltaisesta taidemuseoiden julkisuuteen ja avoimuuteen piiloutuvasta
ristiriidasta kulttuurisen saavutettavuuden ratkaisemisessa on tärkeä. KEHYKSEN
tietojen mukaan taidemuseoiden yleisö niin meillä kuin muualla edustaa hyvin
koulutettua ja hyvin ansaitsevaa väestöä. Taidemuseon kokevat edelleen eniten
omakseen ne, joilla on yhteiskunnassa vankka asema ja turvattu toimeentulo. 309
Suomalaisten kävijätutkimusten mukaan eniten taidemuseossa käyvät koulutetut,
hyvin toimeen tulevat, keski-ikäiset naishenkilöt, jotka käyttävät muutenkin
paljon kulttuuripalveluja.310 Tutkimusten perusteella voisi sanoa, että
taidemuseoissa kävijät vaikuttavat edustavan todellakin Sandra Triekenensin
selvityksessään esiin tuomia tiettyjä elämäntaparyhmiä kuin erilaisia
kansalaisuuksia tai kulttuurisia vähemmistöjä.311
KEHYKSEN Kulttuurivähemmistöprojektin tuottamassa diskurssissa museo-
yleisön edustaja on muuttumassa katsojasta kokijaksi ja osallistujaksi. Kävijöiden
308 Esim. teoksessa Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, passim.
309 Painopisteet 2007, elektr. 12.10 2007; Bourdieu-Darbel 1991, 110-113; Duncan-Wallach 2004, 483-500; Duncan 1995, 8-9.
310 Ibid.
311 Elämäntaparyhmien puolesta kirjoittaa Triekenens 2006, 16-18. Elektr. 12.8.2008.
86 (114)
kannalta KEHYKSEN toiminnan yhtenä tarkoituksena on ollut saada ihmiset
ylipäänsä osallistumaan ja keskustelemaan. Osallistumisella on tarkoitettu myös
itsensä osalliseksi kokemista: täsmällisemmin esimerkiksi taidemuseon kävijän
kykyä pitää museota tai näyttelyä omanaan ja samastua siihen tiedollisesti ja
emotionaalisesti eikä ainoastaan hänelle toisten toimesta järjestettynä
tilaisuutena.312 Museous, tilan ja ajattelutavan museoluonne on haaste
kulttuuriselle saavutettavuuden toteutumiselle taidemuseoissa, mutta taiteen
positiivinen vaikutus on, että se voi toimia kävijöille väylänä suomalaiseen
yhteiskuntaan, ei erottajana siitä. Toisaalta kulttuurinen muutos, uusi normiintuva
kulttuurisesti monimuotoinen Suomi taidemuseossa voisi tarkoittaa vaikkapa
maahanmuuttajakävijöiden vaihtoehtoisten strategioiden arviointia.
5.2. Entä näyttely- ja kokoelmapolitiikka?
Kuten opetusministeriön teksteistä oli havaittavissa,313 taide nähdään
hyvinvointiyhteiskuntaa uudistavana innovaatiolähteenä, voimavarana.
Taidemuseot ja kulttuurilaitokset ylipäänsä osoittautuvat tämän diskurssin osana
keskeiseksi hyvinvointivaltion osallistujiksi ja rakentajiksi. Museon sosiaalinen
tehtävä kulttuurisena toimijana on osaltaan olla hyvinvointia 314 mutta myös uuden,
innovaatioita korostavan ajattelun vauhdittajana. Taiteen tehtävä; joko
todellisuuden peilinä, innovoivana tai vaihtoehtoisen maailmankuvan tarjoajana
rakennetuista näyttelykokonaisuuksista sekä valituista teemoista. Taiteen
esillepano, konkreettinen saavutettavuus ja esteettömyys sekä museon ilmapiiri
ovat toki tärkeä osa teosten merkityksien syntymistä.
Kulttuurista saavutettavuutta kartoitettaessa itse taidemuseo-instituutioon
huomion kiinnittämisen sijasta olisi merkityksellistä pohtia museoihin hankittujen
312 Painopisteet 2007, elektr. 12.10 2007
313 OPM 2002, 17.
314 Esimerkkinä Haapalainen 2006, passim. Elektr. 12.10.2007, Korpipää 2005, 20-29. Elektr.9.2.2008.
87 (114)
taideteosten sisältöjä ja museoiden tapaa tulkita ja kontekstualisoida teoksia sekä
perustella teoshankintojaan. Taidemuseoiden kokoelmapolitiikka kuitenkin kertoo
tulevalle ajalle taiteen sisällöllisistä painotuksista, ei pelkästään hankittujen
teosten arvostuksesta ja kaanoniin kuulumisesta. Taiteen arvottaminen riippuu
yhtä lailla taidekentän muista toimijoista: galleristeista, yksityisistä keräilijöistä,
tutkijoista, kansainväl isistä markkinoista . Si l t i ta idemuseoil la on
muistiorganisaationa ja taiteen hankkijana edelleen oma erityinen esteettisen ja
historiallisen totuuden esittäjän, asiantuntijan ja säilyttäjän roolinsa. Tämä taiteen
hankkijan ja sisältöjen löytäjän rooli on kuitenkin ajassa elävä ja aina jossain
määrin subjektiivinen.
Kulttuurintutkija Stuart Hall esittää, että monikulttuurisuus olisi räjäyttänyt
länsimaisen edistyksen ja valistuksen projektin julkisivun.315 Monikulttuurisuuden
esille tuleminen tai postkolonialistisen teorian vaikutukset eivät silti ole ainoita
syitä miksi moderni ja modernismin perintöä vaaliva museolaitos olisi alkanut
muuttua. Muutoksia on tapahtunut myös museoiden rahoituksessa ja resursseissa
sekä hankinnoissa316 sekä toisaalta taiteen sisällöissä modernismin estetiikan
muuttuessa. Ainakin näistä syistä johtuvia seurauksia voidaan havaita sekä
museologisessa ajattelussa että museoiden toimintastrategioissa.
Taidehistoriallisessa mielessä taiteesta on tullut selvemmin edustamansa
kulttuurin ja yhteiskuntansa tuote, ja nykytaiteilijat käyttävät tietoisesti
kulttuurisia symboleita. Taidemuseoihin hankitut oman aikamme teokset ovat
ennenkaikkea kontekstuaalisia, monitulkintaisia ja monimerkityksisiä sekä
heijastavat usein eettisiä asenteita. Monet taidemuseot haluavat näyttelyissään
tarjota juuri sitä, mitä taiteessa tällä hetkellä pidetään keskeisenä, ja mikä
mahdollisesti kiinnostaa laajaa yleisöä. Kokoelmista vastaavat henkilöt ja
näyttelyiden kuraattorit pitävät luonnollisesti tärkeänä teosten taiteellista arvoa
sekä k i innostavien näyt te lykokonaisuuksien saamista museoon.
315 Hall 2003, 262.
316 Esim. Kiasman hankintapolitiikasta Jyrkkiö 2008, 57-80.
88 (114)
Taidemarkkinoiden tilanne tunnetaan myös museoissa, vaikka taidekauppa ei
kuitenkaan edusta ensisijaisesti vain esteettisiä tai kulttuurisia arvoja vaan
kaupallista taiteen kehitystä. Usein kaupallisesti menestyneiden taiteilijoiden
teosten hintakehitys on sitä luokkaa, että heidän töittensä ostaminen karkaa
taidemuseoiden hankintamäärärahojen ulottumattomiin. Nykytaiteen hankkiminen
on toisella tapaa riskialtiimpaa kuin vanhan, vakiintuneen aseman saaneen taiteen.
Tästäkin syystä taidemuseot useasti pitäytyvät resurssiensa puitteissa taiteen
valtavirtaa edustavien teosten hankinnoissa ja lahjoituksissa. Toki ajan hermolla
oleminen ja riskien ottaminen kuuluu erityisesti nykytaiteen ja elävien
taiteilijoiden parissa toimivien instituutioiden työhön.
Ellis Burcaw on todennut, että ennen kuin taideteos voi olla museologisesti
perusteltu museoesine, sillä pitäisi olla käyttöä inhimillisessä kulttuurissa.
Burcawin mukaan taidemuseon kannalta arveluttavaa, jos museosta tulee
taideteoksen ensimmäinen käyttäjä, sillä teoksen informaatio jää tuolloin
vähäiseksi.317 En usko, että nykytaiteen kohdalla on aina näin; esimerkiksi
yhteisötaiteen kohdalla taidemuseo voi olla yhteistyökumppani sekä taiteilijalle
että teokseen osallistujille. Taide on varsin avoin foorumi ja paikka keskustelun
luomiselle sekä konfliktien tai valtasuhteiden havaitsemiselle, ja taidemuseolla on
joskus mahdollisuus toimia ainoana instituutiona ja kontekstina näille
keskustelunavauksille ja uusille osallistujille. Monet dokumentaristiset teokset
saavat taidemuseokontekstissa eri lailla tilaa ja taideteoksen ”auraa” kuin
esimerkiksi televisio-ohjelmassa. Toisaalta aina taidemuseon tilat eivät välttämättä
anna mahdollisuuksia esittää ja säilyttää uudenlaisia taideteoksia. toiminnan
evaluointi ei ole yksiselitteistä, sillä sillä tulokset voivat näkyä vasta vuosien
päästä.
Jos yleisölähtöisyyttä pidetään julkisen taidemuseon yhtenä tärkeimmistä
tehtävistä, olisi kiinnostavaa, jos museotaiteen sisältöä koskevat hankintaperusteet
ja museopedagogiset tavoitteet saataisiin vuoropuheluun toistensa kanssa.
Mielenkiintoista olisi myös, jos löytyisi foorumi, jossa näyttelyiden kuraattorien
317 Burcaw 1997, 84.
89 (114)
ja museopedagogien näkemykset sekä kävijöiden tulkinnat voiivat kohdata.
Esimerkiksi Nykytaiteenmuseo Kiasman hankintalinjauksissa ei ole määritelty,
mitä teosten taiteellisella, sisällöllisellä tai ilmaisullisella laadukkuudella ja
merkittävyydellä on tarkoitettu.318 Voisi olla virkistävää kuulla kuitenkin
mahdollisimman monien ammattikuntien ja ihmisten näkemyksiä näistä taide -
hankinnoista.
Kun taidemuseolla on erillinen osto/hankintalautakunta, edustavat sen jäsenet
tietämyksellään ja omalla kulttuurisella taustallaan ja kokemuksellaan näitä
taiteellisten valintojen ja tulkintojen tekijöitä. Museopedagogiset tavoitteet ja
keinot tulevat käyttöön todennäköisimmin mukaan vasta näyttelyjen kokoamisen
jälkeen. Teijamari Jyrkkiön mukaan Nykytaiteen museon hankintalinjauksissa
vuosina 1991-2006 on haluttu keskittyä kotimaiseen taiteeseen; taiteilijoiden
uusimpien töiden hankkimiseen ja takautuvan kartuttamisen painopisteiden
määrittelyyn. Ulkomaisen taiteen hankinnalle tavoitteet määräytyvät sen mukaan,
milta hankintalinjauksissa määritetyltä alueelta työt olivat peräisin. Nykytaiteen
museossa on haluttu profiloitua lähialueimme, skandinaavisen, venäläisen ja
Baltian maiden alueen ominaispiirteiden tallentamiseen eikä luoda esimerkiksi
amerikkalaisten tai eurooppalaisten museoiden hankintojen toisintoja. 319 Toisin
sanoa muita kulttuuripiirejä edustavia taidehankintoja tehdään vähän. Nykytaide,
joka elää populaari- ja alakulttuurien ja kulttuurisen moninaisuuden rajapinnoilla,
olisi mielestäni tärkeää saada myös sen keskustelun yhteyteen, jossa hankinnoista
päätetään. Silti kokoelma- ja hankintapolitiikka on mielestäni melko lailla
erillinen varsinaisesta näyttelytoiminnasta. Kokoelmien kasvattaminen on myös
tilojen vähäisyyden ja säilytystilojen vuokran hinnan vuoksi arvioitava uudelleen,
ja suunniteltava enemmän yhteistyömuotoja ja teostietokantojen käyttöä sekä
teoslainauksia muilta museoilta ja toimijoilta, jotta saataisiin kiinnostavia,
monipuolisia, ajassa kiinni olevia ja kohderyhmiä tavoittavia näyttelyitä.
318 Jyrkkiö 2008, 59-60..
319 Jyrkkiö 2008, 69-73.
90 (114)
6. Lopuksi
Kulttuurisesti monimuotoiseen yhteiskuntaan siirtyminen vaatii sitä koskevan
diskurssin käsitteiden tarkkaa määrittelyä, jotta voisimme ymmärtää, mitä
haluataan sanoa. Käytettyjen termien kirjo ja erilaiset määritelmät kertovat siitä,
kuinka historiallisesti ja poliittisesti monimutkainen ja ristiriitainen aihe on.
Miettiessäni valitsemissa teksteissä esitettyjä väitteitä, sekä etsiessäni merkityksiä
käsitteille, jouduin huomioimaan, että teksteissä oli havaittavissa kielen oma
kontekstuaalinen ja retorinen käyttötapa.320
Kun aikaisemmin taidehistoriallisessa tutkimuksessa on ollut tavoitteena
esimerkiksi korostaa taiteen kansallista luonnetta tai vaikkapa taiteen ja taiteilijan
autonomisuutta ja autenttisuutta, vaikutti sellainen taidehistoriankirjoitus ja
kulttuurintutkimus, jossa taide nähdään voimakkaasti osana kulttuuria ja
ideologioita321, yhteiskuntaa ja erilaisia yhteiskuntasopimuksia, niihin
kysymyksiin, joita halusin esittää teksteille ja lähdekirjallisuudelleni. Muun
muassa artikkelissaan Civic Laboratories Tony Bennett lähestyy museoita
kiinnostavasta näkökulmasta: tieteen tutkimuksen sekä tekijä-verkosto - teorian
kautta. Hänestä museoilla on keskeinen rooli sellaisen sosiaalisen tilan
suunnittelussa, joka on määritelty museoiden ulkopuolelta tulevissa
hallinnollisissa ohjelmissa. Poleemisesti hän väittää, että museot ovat toimineet
yhteiskunnallisina laboratorioina, erilaisina tapoina järjestää laboratorio-
olosuhteita vastaavia ihanteellisia, yhteiskunnallisen todellisuuden mukaan
muuttuvia olosuhteita ja tiloja.322 Valtiollisen yhteiskuntapolitiikan linjauksien ja
kulttuuripolitiikan tavoitteiden vertailu ja arvioiminen sekä museoiden tapa
järjestää omanlaisensa sosiaalinen tila, miljöö taiteelle sekä taiteen kokijoille
ylitti monin kerroin tämän tutkimuksen mahdollisuudet. Silti Bennetin esittämä
320 Jokinen-Juhila-Suoninen 1999 , 165.
321 Lukkarinen 1998, 18- 19.
322 Bennett 2004, 524.
91 (114)
ajatus museolaitoksesta laboratorioina toimi lukutapani taustalla innoittajana,
vaikkakaan ei varsinaisena viitekehyksenä.
Luvussa 3 käyttämäni diskurssianalyyttinen tulkinta vaikutti työssäni niin, että
olin avoimesti ja tietoisemmin riippuvaisempi itselleni ja teksteille asettamistani
kysymyksistä ja omista päämääristäni. Pro gradu -työn eteneminen on itselleni
ollut selkeästi oppimis- ja itsetuntemusprosessi. Olin varsin varma siitä, että
teksteille asettamillani kysymyksilläni voitiin saada vastauksia, joissa tekstit
näkyvät lähinnä puutteittensa valossa, koska paikannuin kysyjänä korostamaan
yhteisöllisyyttä valtiollisen vallankäytön kielen sijasta. Diskursseihin on lisäksi
helppo hukkua ja saada helppoja, keinotekoisia vastauksia. Diskurssianalyyttinen
näkökulma auttoi kuitenkin näkemään erilaisten diskurssien fiktiivisen luonteen,
rakenteet ja ilmaisut, joilla tietynlaiset tekstit rakennetaan muodollisesti ja tiettyjä
sisällöllisiä tavoitteita korostaen. Toisaalta erilaisten ja erilaisia tavoitteita
asettavien diskurssien tutkiminen samassa työssä on haaste, sillä on vaikea tulkita,
mikä lausuma loppujen lopuksi on ideologinen, mikä tieteellinen ja mikä haluaa
sanoa jotain muuta. Diskursseissa oli kuitenkin havaittavissa niihin valitun
kielenkäytön luonne, jota pidetään yllä erilaisin kielessä ilmenevin tavoin.
Kulttuurinen saavutettavuus, jota tulkitsin, on periaatteessa vain yksi
saavutettavuuden osa-alue kulttuuritarjontaa järjestävien instituutioiden työsssä.
Valtiollisen tekstin sisältämät esimerkit kulttuurisen saavutettavuuden esteistä
toivat opetusministeriön saavutettavuuspuheen lähemmäksi tekstin lukijaa.
Tällöin lukijalla on mahdollisuus positioitua kulttuuriorganisaatioiden palveluiden
käyttäjäksi. Myös maahanmuuttajan voidaan tästä diskursiivisesta painotuksesta
olettaa olevan samalla tavalla asiakas ja kulttuuripalveluiden käyttäjä.. Positiivista
vähemmistöjen huomiointia on, että kulttuurinen ja sosiaalinen saavutettavuus
opetusministeriön linjauksissa esiintyy myös nähtynä sudenkuoppien ja
ongelmien kannalta.323 Pasi Saukkosen selvityksessä Cuporelle lainataan suoraan
opetusministeriön ohjelman näkemyksiä kulttuurisesta saavutettavuudesta.324
Kulttuurivähemmistöprojektissa kulttuurinen saavutettavuus hahmottuu yhdeksi
323 OPM 2006, 8-10.
92 (114)
erittäin tärkeäksi tehtäväksi taidemuseoissa nyt ja tulevaisuudessa,325
maahanmuuttajat eivät kuitenkaan ole kävijöitä omana ryhmänään vaan puhutaan
erilaisista kulttuurivähemmistöistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Projektin
mukaaan saavutettavuudessa on taiteen sisältöjen lisäksi kyse on myös kontaktista
taidemuseon henkilökunnan kanssa. Kulttuurivähemmistöjen äänen kuuluville
s aaminen j a mus eon to imin t akäy tän tö j en ymmär t äminen ova t
Kulttuurivähemmistöprojektin puitteissa osa kävijöitä koskevaa kulttuurista
saavutettavuutta.326 Tämä osallisuuden esille tuominen ei opetusministeriön tai
Cuporen teksteissä korostu.
Maahanmuuttajat ja kulttuurisesti monimuotoiseksi muuttuva Suomi ovat
seikkoja, joita olen myöskin tulkinnut. Valtiollisessa puheessa maahanmuuttajat
ovat saavuttaneet kulttuuripoliittisia, sosiaalisia ratkaisuja vaativan statuksen.
Maahanmuuttajat eivät kuitenkaan näyttäydy teksteissä poliittisina sosiaalisen
todellisuuden toimijoina, koska diskurssissa tukeudutaan institutionaalisiin
rooleihin ja faktojen konstruoitiin327 tavalla, jossa todellisuutta edustavat
kansalaiset yleisenä käsitteenä,328 jotta asiantuntemuksella kirjoitettu teksti
s ä i l y t t ä i s i j oka kohdas s a kons ens uks en luon teens a . Kulttuurinen
monimuotoisuuden sisältö, jota maahanmuuttajat implisiittisesti edustavat,
esitetään termillä voimavara. 329 Opetusministeriön tekstit kertovat
maahanmuuttajista ennen kaikkea yhteiskunnan instituutioiden ja hankkeiden
kohteina.330 Maahanmuuttajuuden sisältöä kuitenkaan ei ole määritelty riittävästi
324 OPM 2006, 9-10.
325 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.09.2008.
326 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 31.3. 2008.
327 Jokinen- Juhila- Suoninen 1999, 129.
328 OPM 2002, 27.
329 Ibid.
330 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.
93 (114)
ja koko sanan tarpeellisuutta ei ole kyseenalaistettu.331 Valtiolliset,
kulttuuripoliittiset linjaukset jättävät avoimeksi myöskin sen seikan, onko
maahanmuuttajien kulttuurisena samaistumiskohteena suomalaisuus vai joku muu
kulttuurinen identiteetti. Kulttuurivähemmistöprojektissa ei yleisesti puhuta
maahanmuuttajakävijöistä erillisenä taidemuseoissa tavoiteltavana sektorina,
vaan yleisöksi yritetään houkutella monien kulttuurivähemmistöjen edustajia.
P a s i S a u k k o n e n e s i t t ä ä k u l t t u u r i s e n s a a v u t e t t a v u u d e n j a
maahanmuuttajakävijöiden suhteen problematiikan esittämällään lausumalla
maahanmuuttajista. Hänen mukaansa maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset
tarpeet, odotukset ja taipumukset saattavat vastaavasti poiketa toisistaan
huomattavasti ei ainoastaan kansallisuuden ja kulttuurin vaan myös itse muuton
perusteiden mukaisesti.332 Pasi Saukkosen selvityksessään määrittelemä termi,
kulttuurinen monimuotoisuus, on käsite, jota myös itsekin mieluiten käytän
monikulttuurisuuden sijaan. Kulttuurinen monimuotoisuus on yksi tämän ajan
keskeisimmistä suomalaisen kulttuuripolitiikan linjauksista. Kulttuurinen
monimuotoisuus näyttäytyy Saukkosen esityksessä selvemmin ja
opetusministeriön tekstissä viitteenomaisemmin normiintuvana todellisuutena,
uutena sosiaalisena ja kulttuurisena yhteiskunnan tilana,333 jossa maahanmuuttajat
ovat keskeinen kotouttamistoimenpiteiden ja myönteisen erikoiskohtelun kautta
määrittyvä ryhmä.334
Taloudellisen toiminnan ja taiteen eri muotojen laaja yhteispeli vaikuttaisi olevan
osa globaalin tietoyhteiskunnan todellisuutta opetusministeriön taidepolitiikkaaa
koskevassa diskurssissa.335 Kulttuurinen monimuotoisuus uutena ilmiönä,
muuttamassa yhteiskuntaa kuvataan Pasi Saukkosen Cuporelle laatimassa
331 OPM 2003, 12; OPM 2006; 13, OPM 2002; 27-30.
332 Saukkonen, 2007, 8. Elektr. 11.10. 2007.
333 Mirzoeff 2002, 474-480, Bennett 2001, 12.
334 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 13.2.2008.
335 OPM 2002, passim.
94 (114)
selvityksessä yhteiskuntakehityksen murroksena 336 Tässä uuden normin
vakiinnuttamispyrkimyksessä on jotain, mitä kulttuurintutkimuksen välinein olisi
syytä tarkastella, sillä siirtyminen yhtenäiskulttuurista kulttuurisesti
monimuotoiseen yhteiskuntaan on selvästi uusi kertomustyyppi Suomessa.
Kulttuurisen monimuotoisuuden suhde globalisaatioon ja tietoyhteiskunnan
tavoitteisiin on myös erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde.
Michel Foucault'n ja Stuart Hallin ajatusten pohjalta muodostui ongelmalliseksi
oletukseni, jonka mukaisesti museoissa voitaisiin käsitellä sosiaalisia,
monikulttuurisissa yhteisöissä ilmeneviä tasa-arvoon ja kulttuuriseen
saavutettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Modernin valtion ja nationalismin
positiivisena perintönä voi pitää kuitenkin kulttuuriperinnön levittämistä
kansakuntatasolle337 ja taidemuseoiden julkista, periaatteessa kaikille avointa
luonnetta. Zygmunt Baumanin mukaan elämme nyt ajassa, jolle on tyypillistä
vallan näkymättömyys. Globaalille, uudenlaiselle vallalle on ominaista jatkuvat
”uudet päivitykset”, uudet mahdollisuudet, virtaavuus, notkeus, jossa vastuun
kantamisesta on helppo irrota.338 Yksilöä kuvatessa Bauman esittää, että
moraalisesti ihminen toimijana ei ole yksin vaan yhdessä, osana yhteisöä sekä
emotionaalisesti sitoutuneena toisiin ihmisiin.339
Baumanin huomiot ovat senkaltaisia, jotka minun on helppo allekirjoittaa
diskurssianalyysiin valitsemieni tekstien tulkitsemisen perusteella. Hegemoninen,
kulttuuripoliittinen kieli edustaa välillä ilmaisua, jossa sujuvasti rummutetaan
innovaatioiden ja viennin puolesta. Ainoastaan taiteen soveltavan käytön tai
hyvinvointia lisäävän merkityksen korostaminen koetaa todella tärkeäksi.
Kaupallisuuden tai kapitalistisen ajarttelun yhdistäminen politiikkaan ei ole
mielestäni sinänsä huono asia, mutta kaupallisuudesta tulee kuitenkin
336 Saukkonen 2007, 10. Elektr. 10.10.2007.
337 Heinonen-Lahti 2007, 9.
338 Bauman 2002, 19-21, 156.
339 Bauman 1995, 44-71.
95 (114)
negatiivinen seikka silloin, kun se alkaa määrittää taiteen tekemistä tai
kulttuuripoliittisia linjauksia.
Kulttuurivähemmistöprojektissa yhteisöllisyyden korostaminen koetaan käytännön
taidemuseotyön suunnittelussa keskeisemmäksi. Ristiriitaisena tämän ajatuksen
kanssa, pidän erityisesti valtiollisen tekstin taustalla havaitsemaani seikkoja, jossa
näen innovatiivisuuden ja ”luovan luokan” esiinmarssittamista kulttuuripolitiikan
kielessä, samalla kun demokratian arvomaailma vaatii tasa-arvoa ja
erityiskohtelua syrjäytymisvaarassa oleville kansalaisilleen. En voi olla
väittämättä, että uusliberalismin ja kapitalismin ruokkima taloudellinen ajattelu ja
resurssien jako vaativat valtiolliselta kulttuuripolitiikalta osansa. Taloudelliseen
eriarvoisuuteen kulttuuripolitiikan kieli ei ota kantaa. Valtion taidemuseon
kannassa on huomattavissa sosiaalista todellisuutta korostava pohjavire: tekstistä
oli löydettävissä selkeä painotus taiteen positiiviseen ja hyvinvointia lisäävään
arvoon:340 taiteen avulla voidaan löytää mahdollisuus luoda dynaamisempi ja
elävämpi suhde ympäröivään maailmaan.341 Valtion taidemuseon keskeinen asema
taidekentällä tekee Kulttuurivähemmistöprojektista tärkeän sekä taidemuseo-
kentän toimintakulttuurille että pedagogisen toiminnan kehittämiselle.
Taidemuseolaitoksen tarjoama tuore pedagoginen ajattelu painottaa
saavutettavuutta. Kulttuurinen saavutettavuus on yksinkertaisesti
toimintakäytäntö, jonka mukaan edistetään, kannustetaan ja tuodaan näkyväksi
monenlaisia tapoja katsoa ja tulkita taidetta ja keskustella sen äärellä. Museon
yhteisöllinen rooli ja kulttuurisen moninaisuuden korostuminen murtaa yhä
enemmän käsitystä taidemuseosta taiteen pyhättönä ja kansallisen taiteen gloorian
esittelijänä. Taidemuseo ei voi kieltää rooliaan identiteetin muokkaajana ja
yhteiskunnallisena toimijana sekä paikkana, jossa kävijöillä on mahdollisuus
rakentaa esteettisiä näkemyksiä ja arvomaailmaansa. Esimerkiksi
Kulttuurivähemmistöprojektin valossa näyttäisi siltä, että taidemuseoissa on halua
340 Kulttuurivähemmistöprojekti 2007, elektr. 12.08.2008
341 Valistus/museopedagogiikka/oppiminen 2004, 7.
96 (114)
kehittyä foorumeina ja välineinä, jossa erilaisilla yleisöllä on mahdollisuus
reagoida ja kommunikoida tasavertaisina toimijoina museon kanssa, omalla
äänellään. Siteiden luominen maahanmuuttajiin ja ylipäänsä kulttuuri -
vähemmistöihin vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja toimintaa, sekä koko
taidemuseo-organisaation, työntekijöiden, johtamistyylin ja ajattelutavan
muuttumista kulttuurisesti moninaisemman maailman osaksi Suomessakaan ei
voida välttyä kohtaamasta niitä jännitteitä ja ristiriitoja, joita kulttuurien välinen
vuoropuhelu sisältää.
Taidehistoriallisessa mielessä taiteen yhteisöllinen ja dokumentaristinen käänne
vastaa kulttuurisen monimuotoisuuden herättämään maailmaamme jäsentäessään
taiteen tekemisen, osallisuuden ja taiteen vastaanoton käytäntöjen muuttumista.
Museoissa monikulttuurinen toiminta kuitenkin täytyy kyetä perustelemaan
kiinnostavana monelta kantilta: taiteellisena, yleisöä palvelevana ja taloudellisena
etuna. Esimerkiksi elävät taiteilijat voivat olla muka yhteisöllisissä,
vähemmistökulttuureja esiintuovissa projekteissa. Suomen taidehistorian
kertomus saattaa olla mielenkiintoinen tarina suomalaiseen historiaan ja elämän-
menoon tutustuvalle ja tänne kotoutuvalle. Toisaalta on syytä pohtia, mistä
taidemuseon halukkuus kohdata uusia yleisöjä johtuu, ja hyödynnetäänkö
maahanmuuttajien osaamista oikeasti taidemuseossa ja muuallakaan yhteiskunnan
muilla sektoreilla. Hal Foster on kritisoinut taidelaitosten ja taiteilijoiden ahneutta
autenttisia identiteettejä ja kertomuksia kohtaan.342 Taidemuseot ovat toki
kiinnostuneita erilaisista yhteisöistä ja antavat tilojaan näiden käyttöön, mutta
välillä on vaikea arvioida, kuinka paljon on kysymys taidelaitosten tarpeesta
tuottaa alkuperäisyyttä tai yhteisöllisyyttä omiin tarpeisiinsa ja käyttää sitä
vakituisten kävijöiden houkutteluun.
Taidetta ei syvällisesti museopedagogisessa mielessä voi ajatella yhtenäisinä
lukkoonlyötyinä kokonaisuuksina, jotka tarjotaan ihmisille siinä tarkoituksessa,
että he ottavat sen enemmän tai vähemmän passiivisesti vastaan. Kulttuurin ja
taiteen jatkuvasti muuttuvan, prosessuaalisen luonteen, joka on vahvasti
342 Foster 1996, 171-173.
97 (114)
sidoksissa inhimilliseen toimijuuteen, tulisi myös näkyä paremmin taidetta ja
kulttuuripolitiikkaa koskevassa diskurssissa. Taidemuseon visuaalista kokemusta
koskevat kulttuuriset sopimukset elävät ajassa, ja uusilla yleisöllä tulisi olla
mahdollisuus ravistella niiden sisältöjä ja sanomaa. Taiteen ja taiteen yleisöjen
suhde ei ole selkeän yksisuuntainen ja vakiintunut, vaan elävä, jo siitäkin syystä,
että taidemuseot sekä kiinnostavat ihmisiä että tiedotusvälineitä laajemmin kuin
muut museot keskimäärin.343
Museopedagogiikassa on myös tärkeätä keskittyä taideteosten sisältöihin ja
teosten ja uuden yleisön aktivointiin riippumatta siitä, edustavatko teokset
länsimaisen taiteen valtavirtaa vai eivät. Pedagoginen vastuu on siinä, minkälaisia
oletuksia, uskomuksia, vaihtoehtoja tarjotaan, ja mikä on se formaatti, jolla
asioista kerrotaan sekä, miten taidemuseo instituutiona ja yhteiskunnallisena
toimijana tulee esille. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen voi löytyä teoksesta tai
yleisön näkökulmista ja kävijöiden välisestä vuorovaikutuksesta. Taide itsessään
sisältää ajatuksen erilaisista äänistä, tavoista löytää erilaista kommunikaatiota
sekä kohtaamisista teosten äärellä. Teosten kohtaamisen ja katsomisen ei tulisi
tästä syystä jäädä passiiviseksi valmiin tarinan vastaanottoksi. Kulttuurinen
monimuotoisuus asettaa kuitenkin pedagogeille vaatimuksia oman tradition ja
kulttuuristen rajojen ylittämisestä, koska perinteen tuoma turva ei riitäkään. 344
Interkulturaalinen lukutaito on tulossa osaksi suomalaisten museoiden työtapoja ja
ajattelua. Kulttuurinen monimuotoisuus ei taidemuseoissa ole pelkästään
pedagoginen kysymys ja ulkopuolelta rahoitettujen projektien varassa tehtyä
toimintaa. Säilyäkseen organisaatiossa pysyvästi ajattelumallina ja kävijöitä
hyödyttävänä, tarvitaan usein koko organisaation ymmärryksen ja rakenteiden
muuttamista.345 Uskon, että kulttuurista monimuotoisuutta palvelevaa
museopedagogiikkaa voidaan rakentaa aidosti, jos kulttuurinen monimuotoisuus
343 Raippalinna 2000, 43.
344 Pääjoki 2004, 27.
345 Trienekens 2006, 6. Elektr. 20.7.2008.
98 (114)
ja vähemmistöyhteisöt ovat mukana taidemuseo-organisaation muissa
toimintaohjeistuksissa ja kaikilla tasoilla.346 Seuranta, tutkimus ja tulosten
informointi ovat yhtä lailla tärkeitä kulttuurisen saavutettavuuden kannalta ja
näissä voivat eri yhteisöt ja ryhmät olla mukana tekemässä yhteistyötä, ja ainakin
heidän kuuluisi saada tietoa heitä koskevasta tutkimustyöstä ja raporteista.
Vähemmistötaiteen tunnettavaksi tekeminen, erilaisten yhteistyömuotojen
rakentaminen vaativat taidemuseoilta selkeää toimintastrategiaa, jossa
kulttuurinen moninaisuus on sisäistettynä.
Kulttuurisen saavutettavuuden haasteet toki voidaan ymmärtää myös erilaisten
kulttuuristen representaatioiden riittävyydeksi taidemuseossa. Taidemuseo jo
itsessään on ennen kaikkea representaatio, institutionaalisessa roolissaan ja
kulttuurisen, yhteiskunnallisen totuuden säilyttäjän tehtävässään. Taideteokset
eivät suinkaan puhu puolestaan tai näyttelyn kuraattoreiden tai museopedagogien
äänellä, tai läheskään aina museon estetiikan tai ideologian mukaan. Vieraiden
kulttuurien taide voi olla monikulttuurisen estetiikan tai yksityiskohtaisen
arkistotutkimuksen kohteena, mutta alan taiteentuntemus ja esittämiskeinot eivät
kuitenkaan lisäänny.347 Ongelmia ja väärinkäsityksiä on luvassa, jos tasa-arvoa
kannatetaan, mutta museopedagogisena tavoitteena oleva kulttuurinen
saavutettavuus ei ole näkyväksi tehty tavoite taidemuseoissa ja jos ennenkaikkea
halutaan ylläpitää ainoastaan omaa, opittua ja hyväksi koettua taidehistoriallista
ajattelutapaa ja esteettisiä näkemyksiä.
Museoiden arvomaailma ei mitenkään voi olla neutraali. Hans Haacken mielestä
taidemuseot ovatkin eräänlaista tietoisuusteollisuutta, tietoisuutemme
muokkaajia.348 Tutkimukseni perusteella sanoisin, että uusien kävijäryhmien
kohdalla tulee läpinäkyvämmäksi se seikka, että meidän täytyy kyseenalaistaa ja
ajatella uudestaan sellaisia käytäntöjä, joita olemme mahdollisesti pitäneet
346 Esim.Saukkonen 2007, 31-32. Elektr. 12.09.2008.
347 Bhabha 2004 , 236-241.
348 Haacke 2004, 400-413.
99 (114)
itsestään selvinä ja taidemuseoihin kuuluvina. Taidemuseoilla on kokoelmiensa ja
rakentamiensa näyttelyiden sisältöjen keinoin mahdollisuus toimia
kohtauspaikkana ja foorumina, jossa erilaiset näkökulmat voivat tulla esille ja
toimia innostaen ihmisiä ja mukana olevia organisaatiota kokonaisuudessaan,
luoden uusia ideoita. Yleinen innovaatiopuhe saa todellista pohjaa, jos aletaan
puhua mahdollisimman monien ja moninaisten ihmisten osallisuudesta. On
tärkeää kuitenkin pohtia, tuleeko Suomesta moniarvoisempi tietoyhteiskunta,
miten kotouttamispolitiikassa onnistutaan, ja kuinka tälläinen moniarvoisuus ja
syrjäytymisen estäminen voi taidemuseoiden tukemana tapahtua. Toisaalta voi
ajatella, että suomalaiskansallisen identiteetin korostamisessa on jotakin sellaista,
mikä estää taidetta murenemasta globaalin, taloudellisen kielenkäytön piiriin.
Maahanmuuttajista puhuttaessa on yhtä lailla on kysymys siitä, kuinka
kantaväestön edustajat käsittävät kansallisen identiteetin, muuttuvan
suomalaisuuden ja kuinka me kaikki kotoudumme kulttuuriltaan muuttuvaan
Suomeen.
Museon näkökulma taiteeseen on vain yksi tavoista nähdä, katsoa ja tulkita
teoksia, eikä kulttuurisesti ainut ja oikea. Tärkeintä olisi mielestäni keskittyä
taideteosten sisällölliseen uudelleen katsomiseen jatulkintaan teosten sekä yleisön
aktivointiin riippumatta siitä, edustavatko teokset länsimaisen taiteen valtavirtaa
vai eivät. Taide itsessään sisältää ajatuksen erilaisista äänistä, tavoista löytää
erilaista kommunikaatiota ja kohdata teosten äärellä. Kysymys on ennen muuta
ihmisen suhteesta maailmaan rajaamatta kuitenkaan liikaa niitä seikkoja ja
asiantiloja, kuinka taidetta käytetään. Uskoisin, että lisääntyvä sosiaalisten
prosessien kiinnostavuus taiteen tekemisessä vaikuttaa siihen, miten voimme
kohdata kulttuurisen moninaisuuden ajattelutapana. Kulttuurista moninaisuutta
maailmasuhteena ei tarviste naivisti nostaa kaiken muun yläpuolelle, mutta sitä ei
voi myöskään kieltää, mutta sitä tulisi oppia ymmärtämään ja ainakin sietämään.
Tässä kehityksessä taiteella ja taidemuseoilla on merkittävä rooli. Taideteoksista
löytyy myös meille kaikille mahdollisuus maanpakolaisuuden kokemukseen,
oman muukalaisuuteen, ja sitä kautta toisin ajattelemiseen.
100 (114)
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
PAINETUT LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Allardt, Erik - Starck, Christian, 1981. Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta.
Suomenruotsalaiset vertailevasta näkökulmasta. Porvoo-Helsinki-
Juva: WSOY.
Anderson, Benedict 2007. Kuvitellut yhteisöt. Jyväskylä: Gummerus. Julkaistu
ensimmäisen kerran englanniksi 1983. London: Verso.
Arendt, Hannah 1958. The Human Condition. Chicago and London: The
University of Chicago Press.
Arendt, Hannah 2004. The Origins of Totalitarism. New York: Schocken Books.
Aurasmaa, Anne 2004, Katsoja kokee ja
ymmärtää.Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:
Taidemuseoalankehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 39-
45.
Bauman, Zygmunt 1995. Life in Fragments. Essays of Postmodern Morality.
London: Routledge
Bauman, Zygmunt 2002. Notkea Moderni. Tampere: Vastapaino.
Bennett, Tony 1995. The Birth of the Museum. History, Theory, Politics. London:
Routledge.
Bennett, Tony 2005. Civic Laboratories. Museums, Cultural Objecthood and the
Governance of the Social. Cultural studies. Theorizing Politics
Politicizing Theory. 19:5/ September 2005. Routledge, 521-547.
Bennett, Tony 2004. The Exhibitionary Complex. Grasping the World. The Idea
of Museum Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and
101 (114)
Burligton: Ashgate, 413-441.
Alunperin julkaistu New Formations-julkaisussa 4/ 1988, 73-102 .
Julkaistu myös teoksessa Thinking about Exhibitions 1996 . Ed.
Greenberg, Ferguson, Nairne. London and New York: Routledge.
Bhabha, Homi 2004. Double Visions. Grasping the World. The Idea of Museum.
Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and Burligton:
Ashgate, 236-241.
Alkuperäinen Artforum-julkaisussa 3:20/ January 1992, 85-89.
Bhabha, Homi 1990. The Third Space. Identity. Community, Culture, Difference.
London: Lawrence & Wishart, 207-221.
Bourdieu, Pierre 1991. Language and Symbolic Power. Cambridge: Polity Press.
Bourdieu, Pierre - Darbel, Alain 1991. Love of Art. European Art Museums and
Their Public. Cambridge: Polity Press.
Bryson, Norman 1984. Tradition and Desire. From David to Delacroix.
Cambridge: Cambridge University Press.
Burcaw, Ellis 1997. Introduction to Museum Work. . Walnut Greek & London &
New Delhi: Altamira Press.
Butler, Judith 1992. Contigent Foundation. Feminism and the Question of
Postmodernism. Feminists Theorize the Political. Ed. Judith Butler
and, Joan W. Scott. London and New York: Routledge, 3-21.
Coombes, Annie 2004. Museums and the Formation of National And Cultural
Identities. Grasping the World. The Idea of Museum. Ed. Donald
Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and Burligton: Ashgate, 278-297.
Alunperin julkaistu Oxford Art Journalissa 11:2/1988, 55-68.
Crimp, Douglas 1990. Museon raunioilla. Taide. Helsinki
102 (114)
Dant, Tim 1991. Knowledge, Ideology and Discource. A SosiologicalPerspective.
London: Routledge.
Duncan, Carol 1995. Civilizing Rituals. Inside Public Art museums. Lontoo and
New York: Routledge.
Duncan, Carol - Wallach Alan 2004. The Museum of Modern Art as Late
Capitalist Ritual. An Iconographic Analysis. Grasping the World. The
Idea of Museum. Ed. Donald Preziosi ja Claire Farago. Aldershot and
Burligton: Ashgate.
Alkuperäinen julkaisussa Marxist Perspectives /Winter 1978, 28-51.
Ekhom, Elina ja Salmenkangas, Mai 2008. Puhumalla paras. Ratkaisuja arjen
etnisiin konflikteihin. Helsinki: Sisäasianministeriö.
Elovirta, Arja – Lukkarinen, Ville 1998. Katseen rajat. Taidehistorian
metodologiaa. Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja
koulutuskeskus.
Erilaisuus 2003. Toimittaneet Mikko Lehtonen ja Olli Löytty. Jyväskylä:
Vastapaino.
Fiske, John 2003. Toimi maailmanlaajuisesti, ajattele paikallisesti. Erilaisuus
.Toimittaneet Mikko Lehtonen ja Olli Löytty.Tampere: Vastapaino,
131-154.
Alkuperäinen teoksessa Fiske, John 1993. Power Plays, Power Works.
London: Verso.
Forsander Annika 2002. Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun
suomalaisilla työmarkkinoilla. Helsinki: Väestöliitto.
Forsander, Annika 2004. Maahanmuuton merkitys väestökehityksen kannalta.
Väestökehitykseen vaikuttaminen – tulisiko syntyvyyttä ja
maahanmuuttoa lisätä? Helsinki: Tulevaisuusselonteon liiteraportti
2 .Valtioneuvoston kanslia.
103 (114)
Foster, Hal 1996. The Return of the Real. The Avantgarde at the End of the
Century. Cambridge, MA: MIT Press.
Foucault, Michel 1970. The Order of Things. An Archeology of the Human
Sciences. London: Tavistock Publications. Alkuperäinen Les mots et
les choses. Une archeologie des sciences humaines. Paris: Gallimard,
1968.
Foucault, Michel 1980. Tarkkailla ja rangaista. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö
Otava. Alkuperäinen Surveiller et punir. Naissance de la prison.
Paris: Gallimard, 1975.
Geddes, Andrew 2004. The Politics of Migration and Immigration in Europe .
Lontoo: SAGE.
Gergen, Kenneth, J. 1994. Realities and Relationships – Soundings in Social
Construction. Cambridge: Harvard University Press.
Haacke, Hans 2004. Museums: Managers of Consciousness. Grasping the World.
The Idea of Museum. Toim. Donald Preziosi ja Claire Farago.
Aldershot ja Burligton: Ashgate, 400-412.
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Parachute-lehdessä 46/1987, 84-88.
Hall, Stuart 1999. Identiteetti. Tampere: Vastapaino.
Hall, Stuart 2003. Monikulttuurisuus. Erilaisuus. Toimittaneet Mikko Lehtonen ja
Olli Löytty. Tampere:Vastapaino. Alkuperäinen The Multicultural
Question 2000. Un/settled Multiculturalisms. Ed. Barnor Hesse.
London: Zed Books.
Hall, Stuart 1992. The West and the Rest: Discource and Power. Formations of
Modernity. Ed. Stuart Hall and Bram Gieben. Camridge: Polity Press.
Hannula, Mika 2001a. Kolmas tila-väärinymmärtäminen eettisenä lähtökohtana.
Helsinki: Kuvataideakatemia.
104 (114)
Hannula, Mika 2001b. Tulkinnan vastuu ja vapaus. Taiteellinen tutkimus.
Toim.Satu Kiljunen ja Mika Hannula. Helsinki: Kuvataideakatemia,
69-89.
Heinonen, Jouko - Lahti, Markku 2001. Museologian perusteet. Suomen
museoliiton julkaisuja 49. Jyväskylä: Suomen museoliitto.
Heiskanen, Ilkka - Mitchell, Ritva 2002. Kulttuurivähemmistöt, monikulttuurisuus
ja kulttuurioikeudet. Taiteen ja kulttuurin kentät: perusrakenteet,
hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. Toimittaneet Ilkka
Heiskanen, Anita Kangas ja Ritva Mitchell. Helsinki: Tietosanoma,
320-326.
Hooper-Greenhill, Eilean 2000. Museums and the Interpretation of Visual
Culture. London and New York: Routledge.
Hudson, Kenneth 1993. The Great European Museum. Nordisk Museologi 2/1993,
61-80.
Huopanen, Raili 2000. Tulevaisuuden museossa. Näkökulmia museoihin ja
museologiaan. Etnos-toimite 10. Ethnos ry. Helsinki:Gummerus, 27-
31.
Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi - Suoninen, Eero 1993. Diskurssianalyysin aakkoset.
Tampere: Vastapaino.
Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi - Suoninen, Eero 1999. Diskurssianalyysi liikkeessä.
Tampere: Vastapaino.
Jyrkkiö, Teijamari 2008. Miten teoksia ostettiin. Kokoelman kartuttaminen
hankintamäärärahoilla 1991-2006. Mitä meillä oli ennen Kiasmaa?
Valtion taidemuseo. Museologia 2. Helsinki: Valtion taidemuseo.
Kaitavuori Kaija 2004, Museo ja muu maailma. Yhteisöllisyys museon
toimintatapana. Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:
105 (114)
Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 131-
144.
Kettunen, Kaisa 2004. Mitä työpajassa tapahtuu?
Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan
kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 89-98.
Kielitoimiston sanakirja 2004. osa 2: L-R. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen
julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja
Kielikone Oy.
Koivunen, Hannele - Marsio, Leena 2006. Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan
eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön
julkaisuja 2006:50 Helsinki: Opetusministeriö.
Kostet, Juhani 2000. Mikä museo? Näkökulmia museoihin ja museologiaan. Toim.
Janne Vilkuna. Ethnos-toimite 10. Ethnos ry. Helsinki: Gummerus,15-
26.
Krappala, Mari 3003. Miten voimme elää eron kanssa? Taide ja toiseus. Syrjästä
yhteisöön. Toim. Mari Krappala ja Tarja Pääjoki. Helsinki:
Stakes.103-118.
Kristeva, Julia 1992. Muukalaisia itsellemme. Helsinki: Gaudeamus.
Alkuperäinen Etrangers à nous-mêmes, Paris: Fayard, 1988.
Lahdes, Erkki – Kari, Jouko 1994. Didaktiikka kasvatustieteen osa-alueena ja sen
keskeiset käsitteet ja teoriamallit. Didaktiikka ja opetussuunnittelu.
Toim Jouko Kari. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 10-63.
Lehtonen, Mikko 1996. Merkitysten maailma. Tampere: Vastapaino.
Levanto, Marjatta 2003. Saavutettavuuden saavutettamisesta. Osma. Suomen
Museoliiton juhlakirja 2003. Suomen museoliitto, 91-94.
106 (114)
Levanto, Marjatta 2004. Temppeleissä ja toreilla. Oppimisesta taidemuseossa.
Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan
kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 49-64.
Levanto, Marjatta ja Pettersson, Susanna 2004, Taide kohtaa yleisönsä.
Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan
kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 9-38.
Levinas, Emmanuel 2003. Humanism of the Other. Urbana and Chicago.
University of Illinois Press.
Lukkarinen, Ville. Taiteen tarina. Katseen rajat. Taidehistorian metodologiaa.
Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja koulutuskeskus, 17-
56.
Lehtonen, Mikko ja Löytty, Olli 2003. Miksi erilaisuus? Erilaisuus. Toimittaneet
Mikko Lehtonen ja Olli Löytty. Tampere:Vastapaino, 7-19
Massey, Doreen, 2003, Paikan käsitteellistäminen. Erilaisuus. Toimittaneet Mikko
Lehtonen ja Olli Löytty. Tampere:Vastapaino, 51-84. Alkuperäinen
The Conceptualization of Space. In Place in the World. Eds. Doreen
Massey and Pat Jess. Milton Keynes: The Open University, 1995.
Matiheikki-Kokko, Kaija 2001. Katsaus monikulttuuritutkimuksen kehitykseen
Suomessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Mirzoeff, Nicolas 1999. An Introduction to Visual Culture. London and New
York: Routledge.
Mirzoeff, Nicolas 2002. The Subject of Visual Culture. The Visual Culture
Reader. Ed. Nicolas Mirzoeff. Routledge. London and New
York, 3-23.
Mitchell, W.J.T 1994. Picture Theory. Esseys on Verbal and Visual
Representation. Chicago: Chicago University Press.
107 (114)
Museo 2000 - museopoliittinen ohjelma. Opetusministeriön komiteanmietintö
31:1999. Helsinki: Opetusministeriö.
Mäkinen, Marketta 1995. Museo ja yhteisö. Museo 2/1995, 36-37.
Niemi, Irmeli 1994. Kulttuurin tulevaisuus. Artikkeli julkaisussa Sivistys 2017.
Toim. Liekki Lehtisalo Sitra 132. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 191-
211.
Olin Margaret 1996. Gaze. Critical Terms for Art History. Ed. Robert S. Nelson
and Richard Shiff. Chicago & London: The University of Chicago
Press, 208-219.
O'Neill, Marc 2002. The Good Enough Visitor. Museums, Society, Inequality.
Toimittanut Richard Sandell. Lontoo ja New York: Routledge.
Opetusministeriö 2003. Opetusministeriön maahanmuuttopoliittiset linjaukset.
Opetusministeriön ryhmätyömuistioita ja selvityksiä 2003/7. Helsinki:
Opetusministeriö.
Opetusministeriö 2002. Taide on mahdollisuuksia .Valtioneuvoston taide- ja
taiteilijapoliittinen ehdotus. Taide ja taiteilijapoliittinen toimikunta
TAO. Helsinki:Opetusministeriö.
Opetusministeriö 2006. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus. Opetusministeriön
toimenpideohjelma 2006-2010. Kulttuuri-, liikunta- ja
nuorisopolitiikan osasto. Opetusministeriön julkaisuja 2006:6.
Helsinki: Opetusministeriö
Palin, Tutta 1998. Merkistä mieleen. Katseen rajat. Taidehistorian metodologiaa.
Lahti: Helsingin yliopiston Lahden Tutkimus- ja koulutuskeskus,115-
150.
108 (114)
Palonen, Kari 1979. Mitä politiikka on? Luonnos politiikan tutkimuksen
perusteiksi. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Valtio-opin laitos.
Julkaisuja No.36.
Papadakis, Andreas C. 1991. San Fransisco Museum of Modern Art. (AD)
Architectural Design. 61: 11-12/1991. London: Academy Editions, 78-
79.
Parekh, Bkikhu 2000. Rethinking Multiculturalism. Cultural Diversity and
Political Theory. Basingstoke: Macmillan .
Pettersson, Susanna 2004, Museo, monitaidekeskus, mielentila. Taiteiden toiminta
museossa. Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki:
Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 99-
114.
Pettersson, Susanna 1999. Taideteos museokokoelmassa - asema ja hierarkiat.
Nykytaiteen keräämisestä. Museologia 1. Valtion taidemuseon
julkaisusarja. Helsinki: Valtion taidemuseo, 9-29.
Pietz, William. Fetishism as Cultural Discorce. In Fetishism as Cultural
Discourse 1993. Ed. Emily Apter and William Pietz. Ithaca: Cornell
University Publications, 11-31..
Pirnes, Esa 2002. Taidepolitiikka muuttuvassa kulttuuripolitiikassa.
Taidepoliittisen ohjelman oheisjulkaisu. Helsinki: Opetusministeriö.
Postmoderni taidekasvatus. Eräs lähestymistapa opetussuunnitelmaan, 1998.
Toimittaneet Elfland, Arthur D. - Freeman, Kerry. - Stuhr, - Patricia.
Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Taidekasvatuksen osasto.
Pomian, Krysztof 1996. The Collection. Between the Visible and the Invisible.
Interpreting Objects and Collections. Toimittanut Susan Pearce.
Lontoo: Routledge, 160-174.
109 (114)
Preziosi, Donald 2003. Brain of the Earth´s Body: Arts, Museums and the
Phantasm of Modernity. Minnesota and London: University of
Minnesota Press
Salovaara, Sari 2004. Hyvä museo on saavutettava museo.
Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Helsinki: Taidemuseoalan
kehittämisyksikkö KEHYS/Valtion taidemuseo, 65-76.
Sederholm, Helena 2001. Taiteen tulkkina: selvitys taidemuseoiden
erityisluonteesta. Kulttuuri-, liikunta-ja nuorisopolittikan osaston
julkaisusarja 5/2001. Helsinki: Opetusministeriö.
Sepänmaa, Yrjö 2000. Kauneus. Kulttuuriperinnön kauneus, hyvyys ja totuus.
Suomen Tammi -projekti. Helsinki: Museovirasto ja Opetushallitus,
22-24.
Smith, Peter 1992. Paradoxes of Multiculturalism. Journal of Aesthetic Education
26/2 Champaign: University of Illinois Press, 95-99.
Suominen-Kokkonen, Renja 1998. Taiteen sosiaaliset ulottuvuudet. Katseen rajat.
Taidehistorian metodologiaa. Lahti: Helsingin yliopiston Lahden
Tutkimus- ja koulutuskeskus, 151-174.
Valistus/museopedagogiikka/oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä 2004.
Toimittaneet Marjatta Levanto ja Susanna Pettersson. Helsinki:
Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Valtion taidemuseo.
Watson, C.W 2000. Multiculturalism. Concepts of the Social Sciences.
Buckingham: Open University Press.
Vilkuna, Janne 2000. Menneisyyden tulevaisuus. Näkökulmia museoihin ja
museologiaan. Toim. Janne Vilkuna. Ethnos-toimite 10. Ethnos ry., 8-
12. s.l.
110 (114)
Ylänkö, Maaria 2001. Monikulttuurisuusharhoja. Monitori 2/2001. Helsinki:
Edita, 54-55.
SÄHKÖISET LÄHTEET
ICOM 1997. Museums and Cultural Diversity: Policy Statement. Report on the
Working Group on Cross Cultural Issues. International Council of
Museums.
Www-sivu:[http://icom.museum/diversity.htm]l
Bennett, Tony 2001. Differing Diversities: A Tranversal study on the Theme of
CulturalPolicy and Cultural Diversity. Council of Europe Publishing.
Www-sivu:[http://www.coe.int/t/e/
cultural_co%2Doperation/culture/completed_projects/transversal/
EN_Diversity_Bennett.pdf]
European Year of Intercultural Dialogue 2008. The Finnish website for the
European Year.
Www-sivu: [ http://www.vuoropuhelu.fi/]
Flemings, David 2000. Politics of Social Inclusion. Artikkeli julkaisussa The
GLLAM Report 2000. Museums and Social Inclusion.
Www-sivu:
[http://www.le.ac.uk/museumstudies/research/Reports/GLLAM.pdf]
Haapalainen, Riikka 2006 .Taide elämän muutokssa . Nykytaiteen museo Kiasma.
Kiasma-lehti 31
Www-sivu:[http://www.kiasma.fi/index.php?id=541&FL=1&L=0]
111 (114)
Joroinen, Tuula - Ruusuvirta, Minna - Saukkonen, Pasi 2007. ”Tulossa on jotain
juttuja”. Kyselytutkimus pääkaupunkiseudun taide- ja
kulttuuritoimijoiden suhteesta maahanmuuttoon ja
monikulttuurisuuteen. Cuporen verkkojulkaisuja 2/2007. Cupore ja
Helsingin kaupungin tietokeskus.
Www-sivu:
[http://www.cupore.fi/documents/monikulttuurisuus_kyselyjulkaisu.pd
f]
Juuret maailmalla, koti Suomessa 2008. Tampereen työväenmuseo Werstas.
Opetuskäyttöön tarkoitettu verkkonäyttely.
Www-sivu: [http://www.tkm.fi/mamu/index.cgi]
Kaitavuori, Kaija 2006. Miksi kulttuurivähemmistökoordinaattori? KEHYS.
Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet.
Www-sivu:
[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/kulttuuri/artikkeli01.htm]
Kielilakikomitea 2000. Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja
sosiologinen tausta. Työryhmämuistio. Helsinki: Opetusministeriö.
Www-sivu:[http://www.om.fi/uploads/zye6d9qeom5.pdf]
Kirjanen,Olga 2007. Arki uudessa maassa. Maahanmuuttajan arki-hankkeen
raportti. Lappeenrannan teknillinen yliopisto Raportti 9.
Lappeenranta: Etelä-Karjala instituutti.
Www-sivu:
[http:/www.lut.fi/fi/eki/research/publications/2008/Documents/Maaha
nmuuttajan_arki.pdf ]
112 (114)
Korpipää, Riitta 2005. Esitutkimus taidemuseoalan ja taidemuseotoiminnan
välillisen ja välittömän vaikuttavuuden arvioimiseksi. KEHYS.
Valtion taidemuseo
Www-sivu:
[ http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/kehys/pdf/esitutkimus.pdf ]
Kulttuurivähemmistöprojekti. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja
yhteiskuntasuhteet.
Www-sivu:
[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/kulttuuri/default.htm]
Monikulttuurisuuskäsitteet 2007. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö
Cupore.
Www-sivu:[http://www.cupore.fi/monikulttuurisuuskasitteet.php]
Painopisteet 2007. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja
yhteiskuntasuhteet.
Www-sivu:
[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/painopisteet.htm]
Saukkonen, Pasi 2007. Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja kulttuuripolitiikka:
taustatietoja tutkimukselle ja toiminnalle. Cuporen verkkojulkaisuja
1/2007. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore.
Www-sivu:[http://www.cupore.fi/verkkojulkaisut_1.p]
Taidemuseon teemapäivät 2008. Taidemuseot ja diversiteetti. Kulttuurinen
monimuotoisuusmuseoissa ja yhteiskunnassa. Ateneumin taidemuseo
7-8.2.2008. KEHYS. Valtion taidemuseo. Kehittäminen ja
yhteiskuntasuhteet.
Www-sivu:
[http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/KEHYS/teema08/default.htm]
113 (114)
Triekenens, Sandra 2006. 180 graden. Spin-off. Van diversiteteitsprojecten in de
culturele sector. Netwerk CS. April 2007.
Www-sivu:[http://www.demos.be/e-bib/toon-alles/]
UNESCO 2007, World Report on Cultural Diversity. Advisory Committee of
Experts.
Www-sivu: [http://portal.unesco.org/culture/en/ev.ph p-
URL_ID=35396&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.htm
l]
114 (114)